Jospa Jeesus onkin neitseellisen syntymän sijaan tullut pullosta?

 C. S. Lewisin "Mere Christianity" yrittää argumentoida niinsanotun Lewisin trilemman kautta. Eli Jeesusta ei saa pitää viisaana miehenä koska Jeesuksen kannanotot olivat luonteeltaan senlaatuisia että hän olisi joko hullu, valehtelija tai Jumala. Tämä on, erikoista kyllä, argumentti nimenomaan sitä maltilliseksi usein nähtyä jeesuskuvaa kohtaan jossa historiallinen Jeesus olisi jonkinlainen filosofi.

Kiehtovaa kyllä, tässä ei ole nostettu oikein kenenkään parista esiin sitä miten kammottava tämä Lewisin argumentti on nimenomaan suhteessaan mielenterveyteen. On aika katsoa hullua Jeesusta.

Voisin tietenkin ottaa esiin sen miten jossain historian varrella esimerkiksi neuvostoliitossa oli tärkeää nähdä että Jeesus olisi paranoidi. Näissä kun nousee juuri sellainen samanlainen ad hominem -asenne mikä on problemaattista myös C. S. Lewisin näkemyksessä. Jeesus on haluttu määrittää paranoidiksi jotta hänessä ei olisi viisautta. Joka on hyvin sama kuin sanoa että Jeesuksessa ei voi olla viisautta jos hän olisi hullu, mikä on Lewisin argumentin vaatima taustaoletus ; Jos viisas Jeesus voi olla myös osittain valehtelija tai mielenterveysongelmainen niin trilemma ei eliminoisi asioita siten miten Lewis argumentoi sen tekevän.

En tartu myöskään Nietzschen "Antikristukseen" jossa hän syyttää Jeesusta hyvinkin pikkumaiseksi ja kypsymättömäksi. En siksi että Nietzsche on kokemusasiantuntija hulluuteen enkä siksi että en näkisi esimerkiksi miten Jeesuksen monet käyttäytymiset – sanotaan nyt vaikka eräs rahanvaihtajain pöydän kaatamisen toteutustapa ja eräs viikunapuun kiroaminen – ovat sen laatuisia että kristitytkin joutuvat selittämään näiden tekojen vertauskuvallista arvoa koska sen ulkopuolella näyttää siltä että Jeesuksella olisi känkkäränkkäpäivä tai hän pitäisi minun vlogia. Juveniiliksi ja lapselliseksi kutsuminen vaan ei ole kovin argumentatiivisesti ylevää.

Sen sijaan kerron, että minusta on todellakin aivan uskottavaa nähdä että Jeesus oli jossain määrin viri. Tämä on jotain joka selittää pari asiaa. Justin Meggitt onkin kirjoittanut kirjan siitä miten Jeesuksen teloitus on kiinnostava koska kohteena ei selvästi ollut koko apostolien joukko. Esimerkiksi Getsemanessa annettu Juudaan suudelma tarvittiin jotta Jeesus ja vain Jeesus voitaisiin tuomita. Mutta ei muita. Ei edes Pietaria joka heilui teräaseen kanssa pidätystilanteessa. Roomalaiset olisivat kyllä vain voineet pidättää ja teloittaa kaikki.

Jos Jeesus olisi jotenkin erityisen fanaattinen ja mielisairas, olisi varsin ymmärrettävää miksi impulssikontrolliaan temppeleissä ja puiden ääressä menettävä kuumakalle aivan erityisesti otettaisiin talteen. Samalla selityksen saisi myös se kuuluisa Raamatunkohta joka sanoi että kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. (Joh. 4:44) Ja miten Jeesuksen tunteneet Johanneksen evankeliumissa niin innolla viittaavat siihen miten Jeesus on järjiltään. (Joh. 10:20)

Mielenterveysongelmat valitettavasti näkyvät lähipiirille ja on helpompaa olla messias jos on tämänlainen tilanne. Muutenhan me tiedetään kyllä kulteista että niitä saadaan perustettua paikallisestikin. Jeesuksen mielenterveysongelmat ovat tässä mielessä uskottava hypoteesi. Sitä ei oikein voi torjua täysin vaihtoehtona. Lewisin trilemma avaa siis tavallaan tien siihen että kyllä. Lewis on niin lähellä trilemmansa kanssa ja erehtyy vain siinä viimeisessä askeleessa. Hulluja kun on paljon enemmän kuin yliluonnollisia taikamiehiä.

Mutta ei. En lähtisi siihen että tämä tarkoittaisi että Jeesusta ei tarvitse kuunnella. Se olisi sama kuin väittäisi että mielenterveysongelmaisilla ei voisi olla mitään arvokasta sanottavaa. Tämä on jotain jota irvokkainkaan julistaja-apologeetikko vahvimmissa Lewis-intoiluissaan ei mene kertomaan esimerkiksi käännytellessään ihmisiä jotka ovat mielenterveyskuntoutujia. He eivät mene kertomaan mielenterveysongelmaisille, että sinulla ei voi olla viisautta kun sinulla on tuo skitsofrenia ja hallusinoit jostain muusta kuin Jeesuksesta ainakin joskus.

 <hr>

Viitteet:

C. S. Lewis, ”Mere Christianity” (1952)

Минц, Я. В., "Иисус Христос — как тип душевнобольного" (1927) [engl. ”Jesus Christ: A Sample of Mentally Ill”]

Friedrich Nietzsche, ”Der Antichrist: Fluch auf das Christenthum” (1888) [suom. ”Antikristus”]

Justin Meggitt, ”The Madness of King Jesus: The Real Reasons for His Execution” (2010)

Jeesuksesta todistetaan epätodisteella...

Olen netissä keskustellut hieman Jeesuksen historiallisuudesta. Minut tähän provosoi, ei niinkään se että pitäisin Jeesusta epähistoriallisena hahmona tai hänen olemassaoloaan historiallisena hahmona erityisen huonona. Vaan siksi että hänestä esitettiin aika rankka väite. Väite että hän olisi parhaiten todistettu historiallinen hahmo.

Keskustelun varrella tosin tuli selväksi että esimerkiksi Hitleriä ei nähdä historialliseksi hahmoksi koska hänestä oleva evidenssi joka on (1) peräisin hänen oman elämänsä ajalta ja (2) on saatavissa useista eri lähteistä ei ole oikeanlaista historiallisuutta.

Toisaalta niinpä on Jeesuksen aikana eläneistä johtajistakin, kuten keisareista, huomattavasti enemmän todisteita. Jeesushan on mainittu muutamassa ei-kristillisessä lähteessä ja Raamatussa. Ja kaikki nämä on kirjoitettu runsaasti Jeesuksen kuoleman jälkeen. Esimerkiksi keskusteluissa mainittu Tacitus mainitsee Jeesuksen sitä kautta että häneen uskovia on ollut 100 jaa Roomassa ja Tacitus on kertonut mitä nämä ihmiset ovat uskoneet. Tässä mielessä dokumentti todistaa vahvemmin varhaiskristityistä kuin Jeesuksesta.

Tässä mielessä esiin nousi massiivisen dokumenttivyöryn takana oleva Caesar, ajalta ennen kristusta. Ja toisaalta Herodes josta on löytynyt paljon kaikenlaista aineistoa, kuten esimerkiksi kolikoita joissa on hänen kuvansa. Tämänlaisia todisteita Jeesuksesta ei ole.

Josta pääsenkin varsinaiseen aiheeseen. Kristityille nimittäin on niin että heille historiallinen Jeesus ei kiinnosta.

Heitä kiinnostaa ylösnoussut Jeesus. Heistä on tärkeää hokea sellaisia vahvoja väitteitä kuin että historioitsijat ovat todistaneet Jeesuksen vahvemmin kuin ketään muuta historiallista hahmoa. Tässä yhteydessä todetaan myös että historioitsijat eivät tosissaan ole kiistämässä Jeesuksen historiallisuutta.

Historia on yleisesti ottaen ala jossa opetetaan jo aivan perustekemisen tasolla sitä miten historia on usein viitteenomaista. Jeesukseen uskomisen järkevyys ei siis ole sitä että hänet olisi erityisen vahvasti todistettu. Vaan pikemminkin siitä että usein historiaa joudutaan tekemään hyvin viitteenomaisin todistein. Tässä mielessä Jeesuksen todistaminen on pikemminkin olosuhteista johtuvaa kuin evidenssistä johtuvaa todistamista.

Tämänlainen ei kiinnosta koska ihmiset tietävät että Jeesus on totta ja jos tosiasia rapsuttaa tätä korvasyyhyä niin sillä mennään. Jos ei muuten niin viiden minuutin googlettamisella ja wikipedia -tasoisin linkityksin joihin ei ole liitetty analyysiä siitä mitä esimeriksi viitattu aineisto pitää sisällään ja mitä se todistaa ja ei todista.

Tässä mielessä vahvin esimerkki onkin se, miten historiallisen Jeesuksen todistaminen olisi itse asiassa ylösnousseen Jeesuksen kohdalla ongelma. On nimittäin selvää, miten Herodes Suuren haudan löytämisen yhteydessä syntyi keskustelua. Hauta kun piti sisällään muutakin kuin seinät, kuten rikotun sarkofagin. Nämä ovat jotain joiden avulla Herodeksen historiallisuus tulee taatusti varmistettua.

Samoin  jos meillä olisi käsissämme Jeesuksen hauta jossa olisi aineistoa jota voisimme tutkia voisimme varmistaa esimerkiksi sellaisia asioita että voisimme ajoitusmenetelmillä varmistaa että onko kuollut haudattu siihen aikaan kuin on väitetty. Jeesuksen ruumis taatusti todistaisi Jeesuksen historiallisuuden puolesta ja Jeesus on varmemmin historiallinen hahmo tämän ruumiin kanssa kuin ilman.

Silti kristityille todistamisperiaate menee siten että mitä tyhjempi hauta, sen todempi Jeesus. Itse en näe juuri huonompaa todistetta kuin väite että jokin tila on ollut jonkun hauta ilman että tälle väitteelle annetaan todisteita esim. esinelöydöin jotka liittävät tietyn ihmisen tiettyyn onkaloon. Mutta kristityille tämä tuntuu olevan parasta todistamista ikinä.

Skientistinen selitys Pääsiäisen ihmeelle...

Jeesuksen sanottiin nousseen kuolleesta. Tämä on johtanut ankariin teologisiin keskusteluihin. Usein on otettu lähtökohdaksi ja otetuksi että Jeesus kuoli ja palasi kuolleista. Ja tätä kautta on ollut teologisesti tärkeää tietää minkälainen epäkuollut hän oli.

Jeesus ei ollut zombie koska hän kykeni puhumaan, söi leipää ja viiniä eikä aivoja. Hän ei ollut ghoul koska hän ei mädäntynyt. Hän ei ollut kummitus koska hänellä oli haavoja joita voi koskea. Hän oli liian fyysinen myös ollakseen muunlainen vastaava henkimäinen olento (wight, wraith). Hän on miltei vampyyri, mutta vaikka katoliset korostavat transsubstantio -oppia viinistä lihaksi ja Jeesus nautti tätä, ei Jeesus nauttinut vertaan henkilöstä vaan lasista. Onkin selvää että Jeesus on lich, maagikko joka opettelee nekromantisia kykyjä saavuttaakseen ikuisen elämän. ; Tämä selittää miksi Jeesuksen haavat eivät parantuneet ja miten hän toi ihmisiä takaisin kuolleista.

Mutta tosiasiassa ihmeelle on toinen selitys.

Todisteena teorialle käytän maailman tieteellisintä ja varmiten aitoa lähdettä, Torinon käärinliinaa. Ehdottoman faktuaalinen Juha Hiltusen "Valokuva Jeesuksesta?" -kirja kertoo että Torinon käärinliinassa on verijälkiä. Ja että ne ovat luonteeltaan sellaisia että niitä ei ole pirskoteltu tai paineltu vaan ne ovat vuotaneet. Tämä on tärkeä todiste koska jos veri olisi ollut vain tahrautunutta tai tahrittua liinan olisi voinut väärentää. Siksi onkin korostettu että veri on vuotanut tavalla jota on hyvin vaikeaa väärentää.

Vastaavat ehdottoman luotettavat lähteet kertovat veren olevan aitoa verta. On tunnettu biologinen tosiasia että kuolleet ihmiset eivät vuoda verta. Tähän tarvittaisiin verenpainetta eli pumppaava sydän. Tämä tarkoittaa sitä että Jeesusta ei kääritty liinaan kuolleena vaan hän oli tilassa jossa hän oli hyvin niukin naukin elossa. Juutalaiset yleensä vielä pesivät ruumiin ensin, joten veritahrat olisivat kertoneet hautaamisen kiireestä.

Kun haudan suu suljettiin, Jeesuksesta tehtiin kvanttimekaaninen mutta makrofysikaalinen schrödingerin kissa joka oli mittajärjestelmällemme samanaikaisesti elossa ja kuollut. Kun haudan suu avattiin pääsiäisaamuna, kvanttisuperpositio romahti. Syy siihen että Jeesus oli elossa johtuukin perimmiltään kvanttiepävarmuudesta. Jos mietimme miksi Jeesus on elossa, viittaamme kvantti-indeterminismiin ja sanomme että "tuurilla".

Tonni käteen - känni toteen!

Löin vetoa tuhannesta eurosta. Ehdot olivat hyvin simppelit. Vedon aiheena oli se, kumpi palaa ensin. Jeesus Kristus vai Godot. Jos Godot tulee ensin, uskovainen ystäväni maksaa minulle tonnin. Jos taas Jumalan Poika Jeesus Kristus palaa rankaisemaan eläviä ja kuolleita, minä maksan uskovaiselle tonnin.

Toisin sanoen löin vetoa sen puolesta että Beckettin absurdissa näytelmässä mainittu ei-koskaan-tuleva hahmo on paluultaan uskottavampi ja todennäköiemmin relevantti kuin se hahmo jonka varaan länsimainen kulttuuri on melko vahvasti sitonut tulevaisuustoivonsa, hyvät käytöstapansa, etiikkansa ja näkemyksensä tuonpuoleisesta.

Koska kyseessä ovat relevantit rahat ja haluan että rahaa virtaa runsaasti, olen kiinnostunut utelemaan että onko joku muukin halukas ottamaan osaa tämänlaisiin vedonlyönteihin?

(The Real) Godfather

Jokaisella on ristinsä
kannettavana...

"(The Real) Godfather" on välimeren alueelle sijoittuva perhe-elokuva. Se alkaa kun väkivaltaisuuteen tarvittaessa kykenevä, mutta usein lähinnä etäinen ja huomaamaton, Isä haluaa valmistaa tietä Poikansa uralle.

Elokuva alkaa Isän antamasta tarjouksesta josta on vaikeaa ellei mahdotonta kieltäytyä. Ja näin hän varmistaa Pojalleen alun.

Myöhemmissä vaiheissa seurataan miten Poika oireilee. Rakkaudesta hiljaa kuiskaileva Poika joutuu pohtimaan sitä, onko oikein totella kontrolloivan ja usein manipulatiivisen Isän tahtoa. Ja onko oikein uskoa Isään.

Elokuvan ytimessä on ristiriita. Tätä teemaa sivuavat niin prostituoidut, teloituskohtaukset, ystävien kanssa ateriointi ja väkivaltakohtauksetkin. Monet pitävät tätä mestariteoksena. Kenties hienoimpana elokuvana joka on koskaan tehty. Elokuva heijastaa erästä suosittua maailmankuvaa. Ja moni ihailee elokuvan asennetta, joskin vain muutama on todella taipunut seuraamaan elokuvan opettamaa kovin pitkälle elämässään..

Rukous

Usein ihmiset rukoilevat toisen puolesta. Ateistien puolesta usein rukoillaan myöskin. Tai kerrotaan että heidän puolestaan on rukoiltu. Tässä hyvä tarkoitus nähdään tärkeimmäksi.

Nyt kun eräs uskovainen toisten puolesta rukoileva ystäväni sairastui, lähetin hänelle Darwinin siunausta. Hän kertoi että Darvinin^(!) aika on ohi ja että kuolleet on kuopattu. Tässä oli vahva kyseenalaistamisen henki.

Tässä yhteydessä korostuu se, että jos mietitään vaikka minun suhdettani uskontoon ja rukoukseen, niin vihjaan että on eräs kenties olemassaollut historiallinen hahmo joka omien seuraajiensakin mukaan "Kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan". Ja Jumala. No Nietzsche sanoi tästä jotain ennen kuolemaansa. Eikä Jumala ole, kaikista ihmisten kirjoittamista aforismeista huolimatta, tullut konkreettisesti vinoilemaan korkeimman omakätisesti asiasta.

On mielenkiintoista miten uskonnottoman hyvä tarkoitus on erilainen kuin uskovan. Ja miten ne punnitaan eri vaa'oilla.

Myyttinen Sokrates vs. Myyttien Jeesus

Sokrates pyytää lisää viinaa,
vaikka hänen päihtymystilansa
ja sormenheristelynsä nolottavatkin
kaikkia hänen kavereitaan...

Sokrates on siitä mielenkiintoinen hahmo, että hän voi aivan hyvin olla sepitettä, kuvitteellinen hahmo. Platonin opettaja saattaakin olla pelkästään Platonin sepite. Hän ei kirjoittanut itse mitään, vaan kaikki Sokrateen sanomisista tiedetään sitä kautta mitä muut ovat sanoneet hänen sanoneen. Tämä johtaa siihen että on väistämätöntä että Sokrateen sanomisia on idealisoitu ja stilisoitu ja hän esiintyy Platonin teoksissa filosofi-ihanteena tavalla jossa valikointi on taatusti tehty tätä asiaa mielessäpitäen. Voidaan jopa sanoa että Platon on käytännössä varmasti pistänyt Sokrateen esiintymään kun hän on halunnut korostaa omia mielipiteitään ja näkemyksiään. Ja tehdä niistä arvovaltaisempia.

Mutta onko hän kuitenkin historiallinen hahmo? Jotkin asiat ainakin puhuvat sen puolesta että se olisi hyvin mahdollista:
* Sokrates ei tehnyt mitään yliluonnollisia ihmeitä. Hän ei lentänyt, nostanut henkiin kuolleita ja vastaavaa.
* Häntä ei kuvata täysin idealisoituna. Häntä kuvataan rumana, pummimaisena, renttuna ja muutenkin ärsyttävänä. Hänen ja hänen vaimonsa suhdetta kuvataan ongelmallisena. Ja niin edes päin. Hän ei puhunut eläimille ja laannuttanut myrskyjä. Hän osasi lähinnä muuttaa ihmeenomaisesti viinin kuseksi.
* Hänet kuvataan muidenkin lähteissä. Ksenofon mainitsee olleensa Sokrateen oppilas. Ja Platonin ja Platonin oppilaiden ja filosofien piirin ulkopuolisissa lähteissäkin elinaikanaan. Näytelmäkirjailija Aristofanes pilkkasi Sokratesta "Pilvet" -komediassa joka kirjoitettiin Sokrateen elossaoloaikana. Itse asiassa Platon kuvaa kirjoittamassaan Sokrateen puolustuksessa sitä että hänestä ilkeät komediakirjoittajat ovat pahempia ilmapiirin myrkyttäjiä kuin Sokratesta suoraan syyttäneet.

Jeesukseen samanmoinen

Sokrates on siitä kiinnostava hahmo, että hänestä on aivan asiallista luoda teorioita joissa hän on kuitenkin pelkkä sepitteellinen hahmo. Sillä historia ei ole niin eksaktia tämänlaisten tapausten kohdalla. Ja tästä kukaan ei närkästy. Kuitenkin samanaikaisesti ihmiset pitävät Jeesuksen historiallisuuden epäilyä kauhistuttavana. Siitä huolimatta että Jeesuksesta on itse asiassa vähemmän itsenäistä todistavaa materiaalia kuin Sokrateesta.

Jeesuksen kohdalla tilanne on mielenkiintoinen, juuri tämän Sokrates -tyylisen jännitteen kautta on selvää että aika iso osa Jeesuksen historiallisuuden "ilmiselvyydestä" onkin itse asiassa maailmankuvallista. Agnostisismi voikin olla viisas - ja kenties jopa perustelluin suhtautumistapa vastuuntuntoiselle historian tutkijalle ; Robert M. Price on sanonut että on rehellistä tunnustaa että emme tiedä varmuudella, onko Jeesus ollut olemassa, emmekä tiedä, että hän ei ole koskaan elänyt. Onkin kiinnostavaa, että akateemisessa maailmassa itse asiassa onkin otettu Jeesuksen historiallisuuteen - ei siis vain jumalisuuteen - kriittistä kantaa ottavia henkilöitä. Sellaisia kuten Funk ja Carrier.

Usein näihin Jeesuksen historiallisuuden kiistäjiin suhtaudutaan kuten Robert Van Voorst on tehnyt ; Hän vetoaa konsensukseen mutta ei kerro todisteita ja pitää Jeesuksen olemassaolon kiistäjiä maailmankuvallisiksi. Hän ei viittaa Jeesuksen historiallisuuden todisteisiin vaan kuluttaa enemmän ajan moittimiseen. Parhaimmillaan selitykset ovat selityksiä siitä miksi Jeesuksesta ei ole todisteita. Jotka valitettavasti ovat siitä ikäviä että aivan yhtä hyvin voitaisiin sanoa että todisteiden puute sopii hyvin siihen malliin että Jeesusta ei ole ollut.

Mutta tämä ei ole edes kaikki

Filosofiassa on sellainen jännittävä puoli, että Sokrateen opetukset perustuvat hänen asenteisiinsa, esityksiinsä ja "sokraattiseen metodiinsa". Nämä ovat asioita joita filosofit voisivat tutkia aivan nykymalliin riippumatta siitä onko Sokrates Platonin sepite vai ei. Syynä on se, että filosofisten mallien ja metodien kuvaus on siinä mielessä enemmän matematiikan ja tieteen kaltaista että niissä ei pelata auktoriteeteilla vaan "löydöillä ja inventioilla". (Newton ei keksinyt gravitaatiota, hän kuvasi sen luonteen ja perusteli miksi se olisi juuri tuollainen eikä jotain muuta.)

Matematiikka ei muutu hyväksi sillä että sen tekijä on kuuluisa matemaatikko, vaan sillä että tuotoksella on tietyt ominaisuudet jotka eivät riipu keksijän auktoriteetista. Siksi jos Sokrates paljastuisikin jonkin uuden löydön kautta sepitteeksi, niin siitä huolimatta filosofit käyttäisivät sokraattista metodia referenssinä aivan kuten tähänkin asti.

Mutta Jeesus on aivan toinen juttu. Kun katsotaan Jeesuksen argumentointia, on selvää että hän käyttää vertauksia. Ja hän käyttää niitä hyvin tietyllä tavalla. Hän ei perustele vaan kuvaa. Vertausten ideana on olla jotain jonka kautta on helppoa ymmärtää mitä hän tarkoittaa ja haluaa. Hän ei niiden avulla todista väitteitään vaan kuvaa niitä. Jeesus onkin merkittävä lähinnä sitä kautta että hänen statementtinsa tulevat suoraan Jumalalta. Ilman tätä yhteyttä hän vain puhuu pehmoisia.

Tätä näkökulmaa ei voi pitää antiteistisenä. Se voidaan sitoa aivan kristillisiin lähtökohtiin. Jos otamme C. S. Lewisin ns. lewisin trilemman voidaan huomata että ateisteja asenteellisesti dissaava ja kristinuskon erinomaisuudesta täysin - jopa asennevammaisuuteen asti -  vakuuttunut kristitty voi pitää Jeesuksen jumalisuutta keskeisenä. Jonain jossa Jeesus joko on ilkeämielinen valehtelija, mielipuoli tai Jumalinen. Ja mitään kompromissia ei tässä sallita.

Toki monet nykyään korostavat että Jumalan ja Jeesuksen olemassaoloa ei pidä miettiä niin tiukasti vaan lähestyä asiaa eksistentiaalisesti ja metaforina. Tällöin Jeesus muuttuu kirjaimellisesti jonkinlaiseksi taidekokemukseksi.

Ja jossain määrin tätä voi ymmärtää. Sillä jonan esimerkiksi William Shakespeare siitä kiinnostava hahmo että moni epäilee että hän ei olisi kirjoittanut omia näytelmiään. Ja esimerkiksi hänen kirjoittamassaan "Julius Caesarissa" luodaan mielikuva siitä että Caesarin viimeiset sanat olisivat olleet "Sinäkin, Brutukseni" (Jotka ne todennäköisesti nimenomaan eivät olleet, vaikka yleinen luulo toisin onkin.) Näyttelijän työssä tuskin on väliä onko teoksen kirjoittaja sitten joku muu. Tai se että mitä Caesar todella sanoi tai ei sanonut kuollessaan.

Kuitenkin jos Jeesus latistuu taidekokemukseksi ei voida sanoa muuta kuin että hänen merkityksensä vähenee huomattavasti. Tässä näkökulmassa ei voida sanoa muuta kuin että syy miksi Jeesusta pitää opetella "kulttuurin ja perinteiden nimissä" on käsiäänestyskysymys. Eli se, että riittävän moni on nykyään kristitty. Ja että tätä kristillisyyttä on harrastettu niin pitkän aikaa. Käsiäänestykseksi muuttaminen taas nostaa esiin sen että Jeesuksen tärkeys onkin itse asiassa vain tärkeilyä. Sitä että vallalla ostetaan lisää valtaa ja näkyvyydellä lisää näkyvyyttä.

Ja tässä mielessä vaikka Lewisin trilemma onkin varsin heikkoa argumentointia, niin Lewisillä on kuitenkin jonkinlainen relevantti pointti asiassa. Jeesuksen statementeja ja pehmeiden puhumisia kuvannut tyyli ei todista vaan vetoaa. Ja statementien uskottavuus nojaa pelkästään siinä että hän olisi jotain essentiaalisesti kaduntallaajaa enemmän. Jeesuksen pitäisi itse asiassa olla historiallista hahmoa enemmän jotta hän olisi mielekäs ja merkityksellinen. Hänen täytyisi olla olemassa ja tämän päälle jumalinen.

Sokrateen perinnölle ei käy näin. Ei vaikka hän olisikin Platonin fiktio. Ja tämä vihjaa siihen että Jeesuksen historiallisuuden ilmiselvyytenä ottaminen ja hänen kulttuurisen ja perinteisen merkityksensä ilmiselvyytenä pitäminen ovat hyvin hataralla pohjalla.
1: Itse toki olen "agnostinen" siinä mielessä että pidän Jeesuksen olemassaoloa mahdollisena. Sika huonosti hänen historiallinen olemassaolonsa on perusteltu. Saati jumalisuutensa, joka ei todellakaan seuraa siitä että hän on todella ollut olemassa. Sillä eihän Chuck Norriskaan paranna syöpää kyynelillään, vaikka onkin historiallinen hahmo. Eikä pelkästään siksi että Chuck Norris ei itke. Ei edes laskusuuntaiselle Total Gymin mainostamisen värittämälle uralleen.

Pian!

Kun näin kyseisen katutaideteippauksen, en tiennyt oliko sen tekijä tarkoittanut sen varoitukseksi vai ironiaksi.

Jeesuksen tuleminen on muistutus. Ja osa pelkää teknologian seurauksia. Etenkin jos aiheena on tekoäly ; Tekoäly nähdään mekaanisena ja sieluttomana joten se koetaan pahana ja pelottavana. Vaikka kenties tekoäly olisikin aggressiivisen sijasta vain outo.

Toisaalta tekoälyn harppauskin tuntuu koko ajan olevan noin 20 vuoden päässä. Se on kuin huominen joka ei koskaan tule. Tai Jeesus joka on tulossa jos ei tänään niin huomenna jo likimain (pyöristäen) viimeiset 2000 vuotta.

Tekoälyn taidot tosin etenevät ja Jeesuksen paluu näyttää tänään samanlaiselta kuin tuhansia vuosia sitten. Jeesusennustukset eivät ole oppineet uusia temppuja.

Kerettiläinen ratkaisu pahan ongelmaan

"Micheletto: "I punish this world for not being as I want.""
("The Borgias")

Kun menee kirkkoon, on tavallista että siellä kuvataan kärsivä Jeesus ristillä. Tätä harvemmin siellä näkyy Jeesuksen taivaaseenastumista. Ja vähiten Jeesusta maallisena toimijana arkisessa tämänpuoleisessa elämässä. Mitä tämä kertoo meille kristillisistä asenteista?

Normaali elämä ei varmasti viehätäkään. Se on itse asiassa melkoisen tylsää. Me elämme siinä jo ja tätä emme halua. Siksi Jeesus pitää nähdä erikoisissa tilanteissa. Ristinkuolema näyttää meille voitetun, päihitetyn ja murjotun Jeesuksen. Sellaisen joka muistuttaa että pitäessään elämää lahjana kristitty on kiitollinen jostain varsin lyhytaikaisesta, hauraasta ja tylsyyksien, banaaliuksien ja tuskien täyttämä. Jeesus on ristillä helpommin samastuttava kuin paratiisiin nousevana ja yli-inhimillisenä.

Ja mitä tämä samastuttavuus kertookaan maailmasta. Ristillä oleva Jeesus näyttää kärsineensä maailmasta kanssamme. Eikö tämä toisaalta tunnukin reilulta. Hän tuli ihmiseksi joten minkään inhimillisen ei tulisi olla hänelle vierasta. Eikö jokainen ihminen jonkun koettelemuksen aikana ole syyttänyt jos ei Jumalaa niin jotain. Ja tämän jonkin olisi todellakin syytä saada rangaistuksensa.

Ja kenties asia todellakin on niin. Kenties Jumalamme ei olekaan ollut kaikkihyvä koska hän on tehnyt Syntiä. Entä jos Jeesuksen lunastusuhri todellakin tehtiin meidän syntiemme vuoksi. Mutta että nämäkin synnit ja mahdollisuudet niiden tekoon ovat perimmiltään peräisin Jumalalta. Ihmisinä elämme pahassa ja teemme pahaa. Ja Jumala on uhrannut itsensä saadakseen anteeksi omat virheensä. Ja tämän jälkeen hän olisi, paitsi kulkenut kengissämme, myös saanut anteeksi ja olisi syntisyydestään huolimatta kaikkihyvä.

On tässä ainakin enemmän järkeä kuin siinä että kaikkivaltias omenavarkausrikoksen uhri on armelias uhraamalla oman poikansa, rikoksen uhrin pojan, rikoksentekijöiden sijaan. Ja ennen tätä rankaisee myös rikoksentekijän sukua ja jälkikasvua jotka eivät ole tätä rikosta itse tehneet...

"Cesare Borgia: "Micheletto, where have you been?"
Micheletto: Talking with God.
Cesare Borgia: And what did he say?
Micheletto: Nothing."
("The Borgias")

Todistajalausunnoista ja "parhaasta mahdollisesta selityksestä"

William Lane Craig argumentoi etenkin Jeesuksen ylösnousemuksen kohdalla tavalla jossa ytimessä on se, että paras mahdollinen selitysmalli olisi vedota yliluonnolliseen. Kansanmiehistä tämänlainen suurien sanojen käyttäminen - "inference to best explanation" - tuntuu vakuuttavalta ja lopulliselta. Mutta suuri osa akateemisista ihmisistä on siirtynyt tekemään jotain muuta. Esimerkiksi Richard Swinburne on siirtynyt todennäköisyyslaskentaan. Joka onkin paljon hienostuneempi tapa.

Sillä perimmiltään "paras selitysmalli" on enemmän väite kuin arvio. Se on enemmän ennalta koettu varmuus kuin jälkikäteen varmistettu arviointi. Tämä on itse asiassa melko helppo näyttää toteen. Craigin argumentti voidaan jakaa seuraaviin premisseihin ja johtopäätökseen:
P1: Jeesuksen ylösnousemus on historiallinen totuus, teologien konsensus.
P2: Naturalistiset ja fysikaaliset selitykset eivät tuota ylösnousemuksia.
P3: Ja koska yliluonnollisissa selityksissä ainut tarjottu selitysmalli on pelastusylösnousemus
J: Voidaan päätellä että Jeesuksen pelastusylösnousemus on todennäköisin selitys.

Jo näin muotoillen voidaan oikeasti iskeä melko koviin paikkoihin. Philosophical Disquisitions -blogissa iskettiin siihen että lähestymistapa on enemmänkin liitoksissa debattikulttuuriin kuin argumentointiin. Se on nopea tehdä, yksinkertainen esittää yleisölle, ja siksi sitä käytetään. Debatti filosofisessa tilanteessa on vaikeaa nähdä arvoa tämänlaisissa kysymyksissä. Debatointi onkin usein oikotie jota on kätevää käyttää silloin kun taustalla on ideologiaksi organisoitunut maailmankuva jolla on kannattajia ja järjestelmä. Ja silloin kun Totuus ja argumenttien syvyys ei ole tarpeen yleisöön vetoamisessa. Joten ei ole ihmetyttävää että Craig mielellään debatoikin. Sellaisenaan tämä olisi tietenkin syytös, eikä argumentti. Mutta se voidaan yhdistää em. argumentaation validiteettiin. Siksi linkatussa blogissa käsiteltiinkin Arif Ahmedin vasta-argumentti kyseiselle tilanteelle.

Se on periaatteessa mielenkiintoinen. Sillä se iskee suoraan ensimmäisen premissin ytimeen. Jos Jeesuksen historiallisuus on totuus, minkälaisen todisteen varaan se nojaa. Ahmedin argumentissa esitetään että on kysyttävä onko "erikoinen tulos mittarin vika". Ahmed käyttää tässä veden lämpötilan mittaamista koskevaa analogiaa. Jossa kokeillaan vettä joka tuntuu haalealta ja joka on sitten mittarin mukaan eri lämpöinen. Jos vesi on viileää, ja mittari antaa tuloksia 10 ja 40 välillä voi selityksenä olla että ihmisen käsi ei ole kovin objektiivinen mittari. Mutta jos mittari näyttää 600 selsiusastetta, tiedetään että veden pitäisi kiehua tuossa lämpötilassa. Ja jos vesi tuntuu viileältä sormessa voidaan tietää että todennäköisesti lämpömittari on rikki. Eikä että olisi tapahtunut jokin "ainutlaatuinen ihme". Siksi jos "Raamattu" antaa kertomuksissaan omituisia tuloksia, syynä voi olla se että "Raamattu" ei olekaan kerännyt tietoja luotettavasta mittarista.

Itse kuitenkin huomautan enemmän siihen että Raamattu on täynnä anekdootteja. Kyse ei ole edes lämpömittarista. Kun esimerkiksi viitataan 500 silminnäkijään on tässä (1) ensinnäkin huomattava että ei ole mitään 500 eri lähdettä joka osoittaisi luvun todeksi, sen sijaan Raamattu itse sanoo että silminnäkijöitä oli kovinkin paljon (2) silminnäkijät voivat huijata (3) ja vaikka heitä olisikin niin nykyaikanakin on ties mitä silmänkääntäjiä jotka hämäävät taikatempuilla tai uskonnollisilla harhaopeilla - jos pidät ihmeparannuskristityistä, valitse joogi-ihmeiden tekijät tai ties mitkä kuolleillepuhujat - jolloin silminnäkijöitä on paljon mutta heidän todistuksensa ei ole kovin faktuaalinen. (+) Voidaankin sanoa että todistusvoimaisesti 500 silminnäkijää on aivan sama kuin viittaisi siihen että jollain ihmeparannusmaakarin nettiin lataamalla YouTube -videolla on nykyään ollut 10 000 klikkausta, joten sen täytyisi olla tosi kun niin moni on nähnyt tuon videon. Ja massatapahtumassa oli tuhansia osallistujia jne.

Raamattu on historiallinen teos. Se ei mittaa todellisuutta. Sen sijaan se mittaa mitä sen ajan ihmiset ovat uskoneet. Kun katsotaan sosiaalista mediaa, voidaan huomata että ihmiset nykyäänkin uskovat "kaikenlaisia mittareitaan" ja "omakohtaisia kokemuksia" homeopatiasta avaruusolentoihin. Ja jos nämä ovat sinusta miellyttäviä voit huomata että skeptikotkin omissa piireissään uskovat asiaansa. Selvästi silminnäkijöitä ja luottajia riittää nykyäänkin. Aikana jolloin asioiden tarkistaminen on ollut helpompaa. Ennen taikurillakin on ollut helpompaa kun tarjolla ei ole "taikatemput ratkeavat" -tyylisiä teoksia joista löytyy julkisesti keinot siihen miten asia on tehty. Ennen yksilöiden olisi yksin pitänyt keksiä nämä taikatemppujen tekotavat ilman alalle paneutumista. Nykyaikaa katsoen voidaan sanoa että "Raamatussa" ei taida olla kirjattuna ainuttakaan sellaista todistetta joka edes sen itsensä mukaan olisi kuulopuheita ja tarinoita kummempaa. Joku on kertonut jotain ja se on kirjattu kirjoihin.

Ahmedin lämpömittarivertaus on siksi jopa liian armelias Craigille. Samalla on melkoisen selvää miksi sivistyneempi maailma on lopettanut sen että argumentti tiviistyy pelkästään siihen että pohjimmiltaan sanoo että "on järkeenkäypä, parempi selitys on se että olen oikeassa".

Kuollut Jeesus -vauva -vitsit

- Mitä kuollut Jeesusvauva toivoo jouluksi?
- Syntymää

- Mikä on mauttominta kuolleen Jeesusvauvan syömisessä?
- Se, että sillä ei ole esinahkaa.

- Oletko kuullut vitsiä vauvasta joka syntyi Betlehemissä samaan aikaan kuin Jeesus?
- Se ei koskaan vanhene.

- Mikä on hauskempaa kuin yhden betlehemiläinen poikavauvan teloitus?
- Kaikkien 0-2 -vuotiaiden betlehemiläisten poikavauvoja teloitus.

- Miksi taulu Jeesus -vauvasta ei ole yhtä mukava kuin aito Jeesus -vauva?
- Sen naulitsemiseen riittää yksi naula.

- Miksi Jeesus -vauvan naulaaminen seinään on niin hauskaa?
- Se ottaa sen harjoitteluna.

- Miksi kuollut Jeesusvauva on parempi kuin kuollut Jeesus?
- Jeesusvauva huutaa ristiltä irroitettaessa.

- Mitä tehdä jos on juuri päätynyt naulitsemaan Jeesusvauvan ristille?
- Kannattaa pestä kätensä.

- Miten saat Jeesusvauvan lantakouruun?
- Pudotat sen sinne.

- Mitä Jeesusvauva saa rangaistukseksi jos se on tuhma?
- 40 ruoskaniskua.

- Miten saat Jeesusvauvan seimeen?
- Otat sen lantakourusta, valelet hunajalla, ja asetat eläinten syötäväksi.

- Mikä on pieni, yhä punaisempi ja huutaa "Se on täytetty"?
- Vastasyntynyt ihana Jeesuslapsi joka on löytänyt keritsimet.

- Miten Jeesusvauva opetetaan kävelemään?
- Lopetetaan painamasta sitä veden alle.

- Mikä on hauskinta Jesusvauvan hakkaamisessa?
- Se aina ihmeparantaa todisteet kadoksiin.

- Mikä on parasta Jeesusvauvan murhaamisessa?
- Sen voi halutessaan haudata maahan kolmeksi päiväksi ja aloittaa alusta. Tai myöhemmin.

---

Tämä vaatii jopa minun matalilla kriteereilläni disclaimerin. Se on tässä. "Kuollut vauva -vitsi" on vakiintunut genre. Sen tarkoitus on olla ällöttävää ja juuri tämä tekee siitä "hauskaa". Genre ei kannusta vauvojen surmaamiseen, vaan tavallaan jopa niin että ne toimivat jos ja vain jos moraalinen kompassi on edes sen verran kunnossa että vauvojen murhaaminen on niihin reagoijalle pahuutta. Ei yleensä naurata - niin harvoin käy kun kohtaa täydellistä toiseutta - mutta tietyssä mielentilassa saattaa iskeä äärimmäisen huonon maun tarve. Tein nämä "vitsit" krapulassa. Äänestettyäni Päivi Räsästä (oikeasti). Anteeksi.

Mitä eroa on virpomisella ja halloweenilla?

Halloweenin vietto on Suomessa melko uusi ilmiö. Se on toki varmasti ollut tuttu piirrettyjen ja muun viihteen kautta. Virpomisessa on nähtävissä paljon samaa. Molemmissa kerätään hirviöksi pukeutuneena karkkia.

Onkin itse asiassa todennäköistä että halloweenin ja virpomisen välillä on samantyylinen hengellinen yhteys. Jos mietitään miksi noidat kuuluvat pääsiäiseen, se voidaan liittää ajatukseen siitä että Jeesuksen ollessa haudassa pahalla ei ikään kuin ole valvojaa ja rankaisijaa. Aiemmin virpomista onkin harjoitettu myöhemmin. Työpaikallamme vanhempi polvi muisti miten noita-armeijat virpoivat nimenomaan pääsiäissunnuntaina. Nykyisin sitä virvotaan palmusunnuntaina ja virpojien pajunoksat yhdistyvätkin suoraan kansanjoukkojen heiluttamiin palmunlehviin. On omituista että noidat liittyisivät teologis-sujuvasti tähän uuteen kontekstiin mutta näin on todellakin tapahtunut.

Jossain määrin näyttääkin siltä että virpominen on halloweenistynyt, kenties juuri siksi että meillä ei ole ollut halloweenia. Ja siksi, tavallaan, nyt meillä on niitä kaksi. (Jekkuilu kuuluu maassamme halloweenin henkeen mutta ei sisältöön. Jekkuilu kuuluu meillä oikeasti vain wappuun. Eikä siihenkään.)

Jossain mielessä pohjanmaan pääsiäiskokot kertovat kuitenkin jotain oleellista. Nimittäin sen mitä eroa on palmusunnuntailla ja halloweenilla. (Paitsi se että halloweenissa asussa on suurempia vapauksia ja siinä on eri päivämäärä.) Palmusunnuntaina noidat tuovat mukanaan omat polttopuunsa rovioon. Tämä tietenkin sopii vahvasti pääsiäisen henkeen ; Kantoihan Jeesuskin oman ristinsä teloituspaikalle (suurimmaksi osaksi).

Aihetodisteiden kertomaa ; eli Torinon käärinliinan omituisia piirteitä

Torinon käärinliina on kulttuurisesti merkittävä. Se on jonkinlainen jäänne ajalta jolloin ihmisillä on ollut ilmeinen tarve vahvistaa uskoa sen tapaisilla reliikeillä. Nykyään moni pitää sitä ihmeellisenä teoksena, mutta näiden argumenttien takana olevat asiat eivät ole olleet siihen aikaan yhtä vakuuttavia. Jossain määrin voidaan jopa sanoa että nykytieto tekee siitä erityislaatuisemman.
1: On oikeasti jännittävää huomata että nykyaikana juuri se, että kuva on negatiivi on vahva aitouden todistus. On toki selvää että intuitiivisesti oletettavampaa on että joku maalaa positiviikuvan. Valokuvaukseen sen sijaan liittyy negatiivit. Ja keskiajalla ei tunnettu valokuvausta. Tätä vastaan on tietysti hyvä huomauttaa siitä että kenties negatiivi kertoo enemmän kankaan valmistusmetodista. (Itse jopa kannatan sitä näkemystä jossa Torinon käärinliina on vaihtunut, vanha huonompi väärennös korvattiin myöhemmin paremmalla.) Mutta tämä ei ole kaikki. Se on vain tavallaan-negatiivi-kuva ; Negatiivikuvassa on hahmo jolla on vaalea parta ja tukka, ja tämä on hyvin poikkeukellista kolmikymppiselle juutalaismiehelle.

Tämä huomautus on tarpeen siinä mielessä että esineen provenienssi on varsin omintakeinen. Se on itse asiassa hyvin vajaa. 1357 se vain ilmestyy. Geoffrey de Charny ei oikein kerro mitään miten liina on hänen haltuunsa ilmestynyt. Ja hän näyttelee sitä näyttelyesineenä saadakseen tuloja. Tämä viittaa siihen että tuohon aikaan ihmiset ovat halunneet uskoa liinan aitouteen niin vahvasti että mikä tahansa on kelvannut.
1: Itse asiassa suurella osalla reliikeistä on kertomuksia esineen löytämisestä. Torinon käärinliinalla ei. Sen provenienssi on erityislaatuisen hatara. Ja tällä pohjalla pitäisi jotenkin kattaa se, että liina olisi aito ja ollut vain jossain 13 ja puoli vuosisataa. Tämä pahenee siitä että "Raamattu" ei mainitse ihmeenomaisesta kuvasta mitään. Tuon tasoisen ihmeen voisi luulla olleen keskeinen todiste. Etenkin kun liina selvästi ei ole tuhoutunut vuosituhansien aikana. Se, että kangas säilyy näin kauan vaatii suojaisia oloja. Joten on ihme miten käärinliinat ovat samanaikaisesti säilyneet, että eivät ole olleet yleisessä tiedossa jo aiemmin.

Tämä on asia joka voidaan sanoa riippumatta siitä onko liina aito vai ei. Nykyään joku voisi huomautella sellaisista pikkuasioista, kuten siitä että liinaa käytetään yhä sirkuksenomaisena reliikkinä. Itse uskon että jos liina olisi tiedemaailman eikä vatikaanin hallussa, ei edes olisi mitään keskusteltavaa. Nykyään liinan uskottavuutta suojaakin se, miten vähän ja vaikeasti liinaa pääsee tutkimaan. Nämä kannanotot ovat tietenkin korkeintaan aihetodisteita. Ne kuitenkin viitoittavat siihen liittyvän eetoksen ja intressit. (Jotka pätevät riippumatta siitä onko liina sitten aito vai ei.) Todisteiden vakuuttavuudesta saa tosin hyvän nyrkkituntuman jo sillä että Vatikaani ei edes oikein suostu antamaan kantaa liinan aitoudesta.

Joitakin muitain erikoisuuksia siitä voidaan sanoa. En tässä roimi liinaa kovin vahvasti, sillä ideanani on vain nostaa muutamia pointteja esille. Olen roiminut tästä aiheesta jo aikaisemmin, joten tarvetta toistamiselle ei ole. Otan ytimeen lähinnä sellaisia ajatuksia joiden pohjalla on kuvattu että liina kuvaisi jotenkin uskottavasti vuosituhannen alkuvaiheessa elänyttä juutalaista miestä.

On kenties syytä lähteä pelkästä kokokysymyksestä. Käärinliinan hahmo on ollut noin 179–181 cm pitkä ja hänellä on pitkä tukka, takahiukset ovat palmikolla (tai vain kiertyneet yhteen), ja parrassa on jakaus keskellä. Tässä on kaksi asiaa jotka tekevät siitä epätodennäköisen Jeesuksen ajan juutalaisen miehen:
1: Sillä tuohon aikan juutalaiset eivät tyypillisesti pitäneet pitkiä hiuksia. Tämän ajan hengestä on itse asiassa viitteitä Raamatussa asti. Paavalin ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä korostetaan että luonto itse opettaa että miehen pitkät hiukset ovat este. (1 kor. 11:14). Raamatunkohtaa on käytetty hippiliikkeen kritiikin aikaan, joten se ei luultavasti ole liian vieras jae nykyaikanakaan.
2: Toisaalta käärinliinan mies on varsin pitkä. Juutalaisten pituudesta ja ulkonäöstä voi sanoa sen verran että ne eivät vastaa käärinliinan kuvassa nähtyä. Itse asiassa Jeesus näyttää yllättävän vähän sen ajan juutalaiselta mieheltä ja yllättävän paljon myöhempänä aikana syntyneelle Jeesus -kuvastolle.
3: Hautauksen asento ei ole myöskään tyypillinen juutalainen hautaus. Kädet haaruksissa ei ole ollut sen ajan yleisen hautaustavan mukainen. Itse asiassa käärinliinaa käsitellään "Raamatussa" erikoisesti. Pietari mainitsee nähneensä haudassa käärinliinat, mutta ei mainitse kuviointia. (Luuk. 24:12) Toisaalta jo pääsiäisen tarinassa korostuu että käärinliina ei ole yksiosainen. (Johannes 20:3-7) On erikoista että jos kasvojen suojana on hikiliina, että kasvokuvat ovat niinkin selvät itse käärinliinassa. Itse asiassa ilman hikiliinaakin hämmästyttävin asia on juuri siinä että torinon käärinliinan kasvot ovat erityisen tarkat verrattuna muihin osiin ja kohtiin.
4: Jokainen liinaa käsitellyt tietää puhua kalansuomukudoksesta. Se ei ole ollut siihen aikaan kovin yleinen kudontatapa. Se oli kuitenkin yleinen keskiajalla.

Ylläolevat ovat luonnollisesti aihetodisteita. Ne koskevat suoraan sitä miten uskottavasti kyseessä on Jeesuksen aikana elänyt normijuutalainen mies. Tätä kontrastoi se, että Jeesus käärinliinassa muistuttaa yllättävän paljon keskiaikaista kansanperinnettä ; Raamattu ei esimerkiksi mainitse eksaktia määrää ruoskaniskuja joita Jeesus sai. Käärinliinan iskujen määrä vastaa kansanperinteen kertomaa. Samoin kuin puheet siitä kummassa kyljessä Jeesuksen ruumiiseen pistetty keihäänhaava on ollut.

Mutta tietenkin Jesus saattoi olla monella tavalla poikkeuksellinen. Pitkä, renessanssi-ihanteiden mukaan kaavoitetulla tavalla kaukasiidinoloinen, joka haudattiin poikkeuksellisella tavalla ja poikkeuksellisessa asennossa.

Kuitenkin on vielä eräs asia joka hämmentää. Sitä voi sanoa "siitepölyksi". Sillä sitä se on. Sitä voidaan pitää jossain määrin hyvänä todisteena liinan aitouden puolesta. Se tosin samalla myös vaikuttaa siltä että se on kenties enemmänkin syy epäillä liinan aitoutta. Max Frei on todellakin esittänyt että käärinliinassa on ollut Palestiinalaisten kasvien siitepölyä. Moni itse asiassa on kyseenalaistanut tämän löydöksen, mutta itse otan sen tässä vakavasti, jos en muuta niin ylenmääräisen luonteeni kiltteyden ja muun yleisen erinomaisuuteni vuoksi:
1: Siitepöly on jotain joka on voinut kontaminoida kankaan myöhemmin. Tätä on voitu tehdä vahingossa tai tahallaan. Keskiajalla ihmiset olivat käyneet alueella ja tiesivät mitä kasveja siellä kasvaa. Jos tämänlaisia kevään kasveja laittaa kankaan laskoksiin, se luo uskottavuutta tarinalle. Eikä vaadi sen aikaisen tietotaitotason ylittämistä. Sekä kirkonoppineet että ritarit ovat hyvinkin voineet tietää tähän tarvittavat tiedot. Ja toisaalta keskiajallakin kulkeminen kävi, ja kankaita siirrettiin niin euroopasta Palestiinaan kuin Palestiinasta eurooppaankin. Joten tässä mielessä siitepöly ei ole kovin erikoinen asia, vaadi välttämättä edes huijausteoriaa.
2: Siitepölyn tarkka rakenne itse asiassa kertoo lisätarinaa. Ensinnäkin oliivipuut olivat hyvin yleisiä, niistä oli mainintoja Raamatussa asti. Oliivipuun siitepölyä kankaasta ei kuitenkaan löydy. Sen sijaan ne kasvit joista löytyy jäämiä, ovat kiinnostavia. Frein listassa on 57 kasvia joista 32 on hyönteispölytteisiä. Niitä ei todennäköisesti ole puhaltunut luolaan. Ulkopuolinen kontaminaatio taas olisi pitänyt yllä tuulipölyteisiä kasveja.
3: Johanneksen evankeliumin 19:40 kuvaa sitä mitä käärinliinasta pitäisi löytyä. Siinä puhutaan tuoksuaineista joiden tehtävänä on peittää mätääntymisen hajua. Ne ovat olleet mausteita, joista ei ole jäämiä liinassa. Jos siitepölystä jää jäämiä, niin näistä pitäisi jäädä merkkejä. Ja niitä ei ole löydetty.

Toki myös vakuuttavana pidetty veri on erikoista. (En tässä tartu siihen että edes veren läsnäolo kankaassa ei ole mitenkään ilmiselvyys.) Sillä on korostettu lähinnä sitä että veri on valunut kankaalle tavalla joka ei onnistu pensselillä. Tämä ei ole ainut tapa levittää haluttuun kohtaan verta. Sitä voi esimerkiksi valuttaa. Ja näin saadaan identtisiä kuvioita sen kanssa mitä saadaan kun veri valuu. Käärinliinan kannalta hankalaa onkin se, että vaikka Jeesus on varmasti vuotanut verta kun häntä on kidutettu, ihmisellä on sellainen erikoinen tapa, että verenkierto lakkaa siinä vaiheessa kun hän on kuollut. Tämän jälkeen paljaassa ilmassa oleva veri hyytyy. Onkin vaikeaa selittää miten tahrat eivät ole suttautuneet tavoilla joita voisi luulla jos verinen kuollut ihminen kääritään kankaaseen. Jos Jeesus onkin pesty ja kääritty tämän jälkeen, ongelmana on se miten veri on käärinliinaan tullut. Kenties tästä päästäänkin siihen salaliittoteorialta kuulostavaan näkemykseen jossa Jeesus ei noussut kuolleista vaan virkosi tajuttomuudesta. Tai sitten se todennäköisempi, kankaan kanssa on kikkailtu petos mielessä.

Tämä selitys voisi kertoa senkin, että käärinliinan miehen korvien puuttuminen kuvasta on ollut mysteeri. Samoin hämmennystä on herättänyt se, että kuvat eivät ole yhteensopivia ; Eli kun kuvan etupuoli ja takapuoli otetaan käsittelyyn ja yritetään saada ne sopimaan yhteen, tämä ei tahdo onnistua. Esimeriksi takakuva on pidempi kuin etukuva. Ja pää on takakuvassa leveämpi kuin edessä. Tätä korostaa tietty epäsuhtaisuus kuten se hauska detalji että kuvassa Jeesuksen käsivarret ovat keskenään eri mittaiset. Ja erikoisena detaljina on sekin että pitkät hiukset ovat kuvassa asennossa jossa ne olisivat pystyasennossa istuessa. Kuitenkin Jeesus on oletettavasti asetettu makaamaan vaakatasoon lattialle. Jos ei muuten niin verentahrojen vuoksi. Jeesuksen hiukset ovat siis tehneet oman ihmeensä liinaanjäämisprosessissa.

Tältä pohjalta uskallan sanoa että käärinliina on, jos ei suoraan huijaus, koijaus ja väärennös, niin ainakin se on hyvin epäuskottava. Erikoista onkin että väärennös on tehty taidolla, ja sen tekemisen mekaniikka on ollut ihailtavaa. Mutta sen suuret linjat kuvassa kertovat sitten hyvin suurista omituisuuksista. Eräässä mielessä asia onkin niin että lujin luottamus on saatu sillä että sitä on käsitelty - niin akateemisten hyväksymillä kuin vähän vajaammillakin - moderneilla tutkimustavoilla. Mitä enemmän katsoo sivistyssanojen ohi ja suoraan esillä oleviin asioihin ja siitä oleviin varmoihin ja eiriidanalaisiin tietoihin, sitä epäilyttävämmältä liina näyttää. Tämänlainen uskottavuus-ongelma -yhdistelmä on erikoinen ja kiinnostava.

Jeesuksen uhri ja Jumalan suvereniteetti

Jeesuksen uhria arvostetaan kristinuskossa niin sanotusti kohtuullisen paljon. Se on itse asiassa kenties sen keskeisin yksittäinen oppi. Jumalan armo toimii siten että Jeesus on tehnyt uhrin.

Onkin mielenkiintoista miettiä mitä tämä tarkoittaa Jumalan suvereniteetille. Jos Jumala on kaikkivaltias, hän voisi vain antaa armon kaikille niin halutessaan. Jos Jumala rakastaisi, hän voisi pelastaa joka ikisen ihmisen ilman mitään Jeesuksen uhrautumista. Koska hän ei selvästi voi tehdä niin, hän ei ole kaikkivaltias vaan joutuu noudattamaan jotain häntä itseään korkeampaa lakia.

Tämä sävy on pienessä määrin myös siinä ajatuksessa että pelastus saadaan armosta. Jos armo vaatii uskoa, ja Jumala rakastaa kaikkia, se tarkoittaa sitä että Jumala joko todella sadistisesti nauttii Helvettiin heittämisestä. Tai sitten hän nauttii siitä että jotkut eivät nouse kuoleman jälkeen henkiin, jos pitää tätä relevanttina tuonpuoleiskohtalona. Koska Jumala ei vain päätä pelastaa vaan tarvitaan uskoa, voidaan päätellä että Jumala ei ole kaikkivaltias. Hän rakastaa kaikkia mutta ilman uskoa Hänen kätensä ovat sidotut.

Kenties tästä jopa saadaan ratkaisua Euthyfronin dilemmalle ; Kenties onkin Jumalaa korkeampi moraalilaki joka on olemassa Jumalasta riippumatta, josta seuraa se että teismi ei ole moraalisuudelle välttämätöntä. Jumala on alisteinen tälle itseään suuremmalle voimalle. Ja siksi Jumala joutuu todella uhraamalla uhraamaan Ainokaisen Poikansa. Koska Hän ei ole suvereeni eikä Hän siksi voi vaan jaella pelastuksia ja armoja miten sattuu ja kelle sattuu.

Pieni ajatus : Enemmän Jeesusta, vähemmän Jeesustelua

Tony Perkins, ns. kristillisiä perhearvoja ajavan "Family Research Councilin" johtaja, otti kantaa johonkin jota suomessa on kutsuttu esimerkiksi homosaatioksi. Hän oli kovasti vainoamista vastaan. Sävy oli merkittävä ; "when gay people post photos of gay people so that Christians can see them, they're being persecuted". Eli jos joku jakaa sosiaalisessa mediassa homoutta koskevaa aineistoa niin että kristityt voivat nähdä ne, kristittyjä vainotaan. Tämä on sinänsä kiinnostavaa että jos tämä on totta, on sen esittäjä ajamassa äärimmäistä sekularismia. Se on sama kuin väittäisi että jos minä näen kadulla uskonjulistajan että olisin vainottu. Samoin voisin väittää että jos näen sosiaalisessa mediassa uskonnollista materiaalia niin olisin vainottu.

Perkins korostaa että "This is being shoved into people’s faces, and if, like you, they say, I don’t want this on my Facebook page, I don’t want this, I don’t want to see this, look, do whatever you want to do but don’t involve me in that - that’s not good enough, there’s this effort of forced acceptance and affirmation, and we just can’t do that." Kaikki positiivinen vapaus, kuten vaikka uskonnon julistaminen on tämänlaista. Jostain syystä Perkinsin ja muiden uskovaisten on vain vaikeaa ottaa tätä ärsyyntymiskokemustaan ja siirtämään sitä sellaisenaan vaikka siihen kun joku yli-innostunut lappuhihhuli tunkee puoliväkisin keskustelemaan. Sillä jos he tiedostaisivat he tuskin esittäisivät niin innokkaasti sitä että itselle epämiellyttävän materiaalin esillepano on "lack of tolerance". Hienotunteisuus ja suvaitsevaisuus on toki muutoinkin kulttuurissamme lyöty yhteen hyvin vahvasti. Samalla kun teeskennellään että tämä ei tarkoita sensurismia. Jokainen kannattaa myös positiivisia vapauksia ja positiivista uskonnonvapautta, sananvapautta ja ilmaisunvapautta.

Rehellistä olisikin lähestyä asiaa siten että jotkin asiat ärsyttävät. Ja tottakai ne ärsyttävät ; Mikään ideologianlevittäjän hymyily ja taktiset synonyymisanakirjasta kaivetut sanavalinnat ovat retorista kuorrutusta joka painaa yhtä paljon kuin niljakkaan käytettyjen autojen myyjän leveä hymy ja voimakas kädenpuristus. Tämä kohteliaisuus on toki siinä mielessä suvaitsevaisuuteen liittyvää että se kertoo sietämisestä. Joka taas on suvaitsevaisuuden ytimessä. Mutta kovin syvälle tällä pohjalla ei päästä.

Itse tosin muistutan että Perkins hankkii tässä itselleen marttyyrinkruunua hieman turhaan. Ja tämä uhriuden yliliioittelu tuntuu olevan myös valtavirtakristillisyyden vakiotemppu. Valitettavasti tämä ei tee kristityistä uhreja tai tahoa joka ei käyttäisi hirvittävästi valtaa. Se tekee heistä enemmänkin joko valehtelijoita tai suhteellisuudentajuttomia. Ja rehellisesti sanoen tämä on pois oikeilta uhreilta. Joista yllättävän suuri määrä on myös kristittyjä.

Itse toivoisinkin että Perkins miettisi sitä että on olemassa maita joissa hyviä kristittyjä, asiallisia, järkeviä, tasapainoisia ja hyvyyttä ajavia kristittyjä, laitetaan vankilaan. Vain siksi että he tunkevat viestiään eriuskoisten näkyviin ja tämä sattuu ärsyttämään heitä. Ja jotka sitten pahastuvat ja avaavat vankilan ovet koska on tarve "suojella yhteisöä". Perkins voisi tiedostaa että nämä kristityt tarvitsevat tukea, eivät ne pikkumaiset herkkähipiäiset pumpulissaelävät pahastujat jotka eivät kestä sitä että joku on erimielinen internetissä.

Rehelliesti sanoen Perkins voisi vaikka mennä näihin maihin konkreettisesti paikan päälle tekemään jotain näiden hyvien kristittyjen eteen. Tämä nimittäin johtaisi kahteen hyvään asiaan. (a) Perkinsin prioriteetit voisivat asettua terveempään asetelmaan (b) Perkins joutuisi todennäköisesti itse vankilaan. Ja hän näyttää olevan sen verran kokonaisvaltaisesti lepakonkakkahullu että tämä kenties todella on paras tapa käsitellä häntä ja kontrolloida hänen pyrintöjään.

Lausuntoni siitä että joku voi olla niin inha ihminen että hänet voi laittaa mielipiteensä vuoksi vankilaan on tietysti sarkastinen hyperbola.

Mutta kuitenkin, jostain syystä, Perkins toi mieleeni Jeesuksen. Ja nimenomaan positiivisessa mielessä, sellaisessa ranteitaraastavan positiivisessa sävyssä peräti. ; Jeesushan kuoli kristinopin mukaan ihmisten vuoksi. Hän oli täydellinen ihminen joka uhrautui jotta vähemmän täydelliset ihmiset voisivat pelastua. Kun sitten katsomme kristinuskoa opimme että nämä vähemmän täydelliset ihmiset ovat kristittyjä. Kun sitten katsomme Perkinsin tapaisia ihmisiä tiedostamme miten paljon vähemmän täydellinen hän on.

Ja tässä vaiheessa mieleen ei tule kauniita ajatuksia armosta. Mieleen ei tule ajatuksia siitä että on helpottavaa että hänelläkin on mahdollisuus. Mieleen tulee sen sijaan se määrä tuskaa jota Jeesus on kristinuskon mukaan kokenut uhrautuessaan. Ja kontrasti sen välillä miten vähän Perkins tuon pelastuksensa ansaitsee ja sen välillä miten tämä Jeesuksen tuska ei ole ilon asia tuovat mielen surulliseksi. Hyvä ihminen ei Perkinsin tapaisia kohdatessaan iloitse ikuisesta elämästä ja pelastuksesta. Hän tulee hyvin hyvin surulliseksi.

Moni kristitty iloitseekin pääsiäisestä sen vuoksi että heille via dolorosa on kärsimysnäytelmä, jonkinlainen tarina. Jonka sitten kontekstoi helpotus, se mitä he kutsuvat toivoksi. Joka on perimmiltään sitä että he tiedostavat syntisyytensä ja ovat kovasti helpottuneita siitä että he ovat päässeet pälkähästä. Kun nämä ihmiset sitten teeskentelevät olevansa marttyyreita, eli tekevänsä jotain samanlaista kuin Jeesus, he sekoittavat oman pikkumaisuutensa itseensä Kristukseen. Ja tämä on siitä harvinainen tilanne että tässä kohden tämä asenne tekee heistä samanaikaisesti sekä huonompia ihmisiä että huonompia kristittyjä. Monesti "hyvä kristillisyys" näyttää vaativan sellaisia asenteita jotka ovat kyllä kaikkea muuta kuin hyvyyttä, saati objektiivista sellaista. Mutta tässä kohden näyttää olevan sellainen poikkeustilanne jossa asiat ihmisyyden ja kristillisyyden kanssa kulkevat sujuvasti yhteen.

Joulutarinan alku (Olipa kerran historiallisesti ristiriitaisena aikana)

Usein kerrotaan että joulun tarina on kaunis. Raamatun joulun tarinassa on historiallisia pukkeja. (Herodeksen valtakausi ei esimerkiksi osu historiallisten tietojen kanssa miltään kohden yhteen Kyreniuksen hallintoajan kanssa.) Mutta tässä onkin kysymys tarinasta. Sitä kerrotaan että tarina on kaunis, niin ilmiselvällä ja syvällisellä tavalla kaunis, että ateistikin voisi nauttia siitä. Tämän selityksen saa kuulla kun kysyy asiaa ystävällisiltä ja innokkailta kristityiltä ystäviltämme tai ainakin sellaisiksi mielellään tunkeutuvilta.

On kuitenkin vaikeaa löytää kauneutta vaikka Matteuksen evankeliumin sukuluettelosta. Samoin itse tarina veronkannon toteuttamisesta kiinnostaa vain paatuneimpia ja seksuaalisesti kieroutuneimpia byrokraatteja. Herodeksen tekemä lastensurma ei ole ylentävää luettavaa. Ja itämaan viisaat tietäjät lahjoineen eivät itse asiassa olleet mitään kuninkaita. Tämä on myöhemmin rakennettu väritys. Itse "Raamatun" alkuteksti kertoo Craig Keenerin "Matthew" -kirjan mukaan maagikoista. Jotka olivat sen ajan kulttuurissa suunnilleen samaa mitä homeopaatit nykyajan maailmanmenossa ; Käsite piti sisällään erilaisten popparohtojen ja käärmeöljyjen kauppiaita. Ja jo muinaisen viisauden aikana heidän sanomisiaan ymmärrettiin kohtuu usein nauttia tietyn varovaisuuden kanssa.

Se, miten tallissa ollaan nöyriä samalla kun enkelit ja paikalliset paimenet käyvät kumartelemassa tuntuu hyvin kieroutuneelta. Sellaiselta jossa yritetään olla samanaikaisesti nöyriä että mahtipontisia. Vaatimattomia ja ökyjä. Nöyriä ja korskeita. Tämänlainen kahdella eri suuntaan menevällä hevosella ratsastus ei tuo tarinaan kauneutta vaan luo tunnelman tarinaan upotetusta laskelmointikikkailusta.

Lisäksi Luukkaan evankeliumin ensimmäinen luku on varsin masentavaa luettavaa. Siellä nimittäin kerrotaan (jakeissa 28-38) siitä miten Maria saa tietoonsa Jeesuksen tulemisesta. Raamattu kuvaa vain miten spontaanisti ja ilman ennakkovaroitusta Marian luo hänen kotiinsa astuu sisään enkeli. Tämä vain ilmoittaa että Jumala on ollut hänelle armelias. Maria ihmettelee että miksi häntä näin tervehditään. Enkeli sanoo vain että Jumala on päättänyt pistää Marian raskaaksi. Ja määrää että lapselle tulee antaa tietty nimi. Maria vain ällistyy koska hän on neitsyt. Enkeli kertoo että Jumalalle kaikki on mahdollista. Maria kertoo alistuvansa Jumalan tahtoon.

Tarina on jotain jossa Maria on kohde. Häneltä ei itse asiassa varmisteta lupaa vaan asia ilmoitetaan. Maria suostuu tulemaan raskaaksi auktoriteetista. Lisäksi on kiinnostavaa huomata mitä Mariasta kerrotaan tarinassa. Ei kerrota onko hän mukava. Ei kerrota onko hän älykäs. Ainut asia joka hänestä kerrotaan on se, että hän on neitsyt. Marian seksuaalisuus on ainut piirre mihin kiinnitetään huomiota ja joka kerrotaan. Jumalaa kuvataan Herrana, miehenä ja auktoriteettina. Naisen siunaus on olla tämän maskuliinisen auktoriteetin tahdon kohde ja välikappale. Enkeli siis ilmoittaa naiselle että hänen ruumiinsa on valittu raskaudelle, joka on sitten naisen suurin kunnia. ; Naisen täytyy siis olla nöyrä ja vastaanottavainen kun kysymyksessä on raskaus joka tapahtuu hänen omassa ruumiissaan. Kaunis ajatus, jota monet lestadiolaiset ilmeisesti kovasti arvostavat.

En ole tunnettu feministisistä mielipiteistäni mutta jos tarinaa luetaan tuossa muodossa lapsille ja tätä kuvataan jonain eettisenä tapahtumana, niin en voi kuin ihmetellä. On siinä ja siinä onko tarpeen keskustella siitä että mitä Jumala tekee tehdessään äpärälapsensa maailmaan. Tarkalleen ottaen on siinä ja siinä onko tarpeen keskittyä siihen harrastaako Jumala avioliiton ja parisuhteen halveksuntaa ja kaksinnaimista. Vai onko syytä panostaa Jumalaa raiskaajaentiteettinä joka siittää naisen ruumiita auktoriteettiasemansa turvin kunnolla pyytämättä tältä suoranaista lupaa toiminnalleen. Raiskaus teko ei ihan ole, sillä tekstiä tarkkaavaisesti lukeva voi nähdä että Maria ei ole vastahakoinen vaan passiivinen. Mutta kaksinnaiminen sekä äpärälapsen jättäminen toisen miehen hoidettavaksi. On vaikeaa nähdä oikein mitään kauneutta tässä. Jumala ei noudata omia sääntöjään ja käskyjään.
1: Ja tässä kohden meidän Jumalan käskyistä saadun objektiivisen moraalin todella kerrotaan Craigin kaltaisten suosittujen teologien mukaan heijastelevan analogisesti Jumalan toimia ja ominaisuuksia. Voidaan jopa sanoa että Jumalan hyvyysanalogia joka välittyy käskyjen kautta on falsifioitu. Jumala ei voi toimia omia käskyjään vastaan olematta epäanaloginen niiden kanssa. Joten joko Jumala on itse hyvyyden mitta tai sitten Jumalan käskyt ovat ihmisen hyvyyden mitta ja ne eivät rajoita Jumalaa. Mutta molempia ei voi saada joten tämä objektiivisen moraalin malli ei näytä "Raamatun" itsensä valossa uskottavalta.

Maria on lisäksi kihlattu toiselle miehelle, Joosefille. Ja Joosef ei ole tässä tilanteessa edes sellainen taho jolta kysytään tai jolle ilmoitetaan asiasta yhtään mitään. Ja tästä päästään joulun tarinan kauneimpaan kohtaan ; Kaunein kohta joulun tarinasta koskeekin Joosefia. Hänen epäilynsä Marian tarinaa kohtaan ja se että hän antaa anteeksi on se kaunis kohta asiassa. Tosin tätäkin yritetään heikentää siten että Joosefin armeliaisuus ja anteeksiantavuus mitätöidään siten että sen sijaan että hän luottaisi Mariaan tai antaisi tälle anteeksi, hän tarvitsee erikseen varmistusviestiä Jumalalta. Joten tämäkään ei ole kovin kaunis asia.

Jos Joulun tarina on jotenkin ytimeltään niin kaunis että siitä voi nauttia ilman uskonvakaumustakin, niin en ymmärrä. Miksi näyttää olevan pikemminkin niin että kauneutta löytyy kitchimäisestä kuvastosta. Postikorttitunnelmista joissa on kameleita, olkipatjoja ja hymyileviä ihmisiä lampaiden keskellä. Mutta jos katsotaan näiden kitch -tyylisen kauneuden läpi ja tarkastellaan nimenomaan sitä joulun tarinaa jota toistuvasti kehutaan. Niin näyttää pikemminkin siltä että mitä enemmän tarinan yksityiskohtiin keskittää huomiota ja tarinan historiallisia taustoja tarkastelee, sitä rumemmalta ja kaameammalta tämä tarina itse asiassa näyttää.
1: Tiedän. Moni rakastaa tarinaa siksi että siinä on vauva. Tämä on tarinan kauneudelle suunnilleen sama kuin se huomio että siinä on maatalouden eläimiä. Ja minäkin pidän lampaita hauskoina otuksina. Vauva ja lammas ovat kuitenkin ornamentteja eivätkä tarina joka tässä kerrotaan. Eron ymmärtämiseksi voidaan ottaa esimerkki jossa muistutetaan siitä että kissanpennut ovat kaunis ja mukava asia. Sen sijaan se, että kissanpoika tapetaan kirveellä ja tämän ruumiin päälle masturboidaan tekee siitä Teemu Mäen taidetta. Jonka kertoma tarina ei ole kaunis vaan irvokas. Tarina on se joka vie pois ornamenteista. Tarina ei ole kaunis vaikka siinä on kissa tai vauva. Jos et kykene näkemään eroa, olen huolestunut etiikastasi ja siitä että sinulla on valtaa päättää omista saati yhteiskunnan asioista.

Olisi kiinnostavaa kuulla miten pastorit kertovat eettisenä tarinaa lapsille kun tarinassa olisi jumalanraiskaamaksi tullut Pyhä äpäränpyörittelijä joutuu synnyttämään epähygieenisissä oloissa, vauvaa käyvät tuijottelemassa paikalliset ihmiset että muut ventovieraat. Puhumattakaan siitä että slim shadyt paikalliset puoskarit ja käärmeöljymyyjät käyvät sanomassa epämääräisyyksiä lapsista. Ja sen jälkeen paikallisia lapsia murhattiin urakalla ja perhe joutui vielä pakenemaankin. (Kunhan vauvan pippeli oli ensin leikattu.) Tämä tarina ei, tietyistä hyperbolisista kerrontaratkaisuistaan huolimatta, olisi sen epäraamatullisempi kuin se nykyinen riisuttu ja kitch -koristeltu versiokaan. Se olisi jopa hitusen tarkempi.

Itse asissa voisin sanoa että "Raamatussa" on oikeasti paljon aidosti kauniita tarinoita. Siellä on myös humoristisia tarinoita. Kirja tarjoaa paikoitellen myös aidosti coolia badasserya. Joulun tarina on sen sijaan eräs Raamatun - ja kenties myös muun kirjallisuuden - vastenmielisimmistä ja makaabereimmista ja rumimmista tarinoista. Se iskee uskonnottomien kauneuden ja moraalisuuden tajuun yhtä tehokkaasti kuin "Human Centipede" toimii afrodisiakkina romanttisilla ensideiteillä. Suunnilleen mikä tahansa muu mahdollinen materiaali toimisi paremmin. Mutta silti usea kristitty korostaa tarinan kauneutta nimenomaan tässä joulun tarinan kohdassa. Mikä on pöyristyttävää ja kertoo näiden ihmisten analyysikyvystä ja hyvästä mausta enemmän kuin ikinä haluaisin tietää.

Kristillinen avioliitto

"He should rectify in creation everything that can be rectified. And after he has done so, children will still die unjustly even in a perfect society. Even by his greatest effort man can only propose to diminish arithmetically the sufferings of the world."
(Albert Camus, "The Rebel: An Essay on Man in Revolt")

Viime aikojen avioliittokeskustelussa on keskitytty homoseksuaaleihin. Ja tässä yhteydessä on korostettu että avioliitossa olisi jotain erityisen kristillistä. Ja tämä Pyhyys on sitten se mitä tästä riistetään. Tätä tukee tietenkin se, että kristilliset arvot on itse asiassa monin paikoin uudelleennimetty "perhearvojen" nimellä. Eli kristillisyys on nivottu perheeseen liittyviin asioihin. Eksistentiaaliselta kannalta tässä on tietysti paljonkin järkeä.

Teologiselta kannalta kysymys on kuitenkin erikoinen. Tämä selviää kun katsotaan hieman "Raamattua". Kristilliset häät ovat siitä iloinen tilaisuus että moni on ollut sellaisissa mukana. Niissä luetaan aina ote ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille kolmastoista luku. Joka kertoo että "Suurin on rakkaus". Siinä kerrotaan enkelten kielistä ja kilisevistä kulkusista. Ja siitä miten rakkaus on pitkämielinen, lempeä ja niin edespäin. Merkittävää on, että tämä ei ole avioliiton vaan rakkauden kuvaus. Se ei kuvaa aviopuolisoa vaan ylipäätään ihmistä joka edustaa kristillisiä asenteita. Teologisesti se ei kuvaa avioliittoa sen enempää kuin kaveruussuhdetta.

Merkittävää on että Paavali, sama henkilö joka on kirjoittanut tuon ensimmäisen korinttilaiskirjeen kolmannentoista luvun on kirjoittanut saman korinttolaiskirjeen seitsemännen luvun. Joka sitten käsittelee avioliittoa. Jostain syystä tätä ei lueta osana vihkikaavaa. Kenties siksi että se kertoo mikä on avioliiton status Paavalille. Jakeet 7-9 "Soisin kaikkien ihmisten olevan niinkuin minäkin; mutta kullakin on oma lahjansa Jumalalta, yhdellä yksi, toisella toinen. Naimattomille ja leskille minä taas sanon: heille on hyvä, jos pysyvät sellaisina kuin minäkin; mutta jos eivät voi itseään hillitä, niin menkööt naimisiin; sillä parempi on naida kuin palaa." Kristillinen ihanne on avioton selibaatti. Perheen perustaminen on jossain määrin tunnustus siitä että on epäonnistunut.
1: Itse asiassa tässä kohden Paavalin asenne on jossain määrin omani. Itsekin halun korostaa että elämässä tärkeämpää on sivistyksen ja muiden vastaavien hyveiden noudatus kuin se että tuottaa jälkeläisiä ja varmistaa jonkin sosiaalisen statuksen tai sen mitä muut ajattelevat. Nykyään tätä asennetta tosin pidetään ei-kristillisenä ja jotenkin pinnallisena. Moni näkee että perhearvojen vastakohtana on vain ja ainoastaan pinnallisuus ja hedonismi. Ja että tämä pinnallisuus on ytimeltään ei-kristittyä. Olen tästä huvittunut. Jossain määrin näyttää siltä että minä, ei uskonnollinen ihminen, noudatankin tässä oikeaoppisempaa kristillisyyttä kuin valtaosa konservatiivikristityistä joille kristillisyys on olennainen osa omaa identiteettiä.

Merkittävää on että Paavali ei myöskään puhu, toisin kuin peruskonservatiivi, perheestä ja jälkikasvusta. Kysymys on aivan suorasta panetuksesta. Tätä korostaa saman luvun jakeet 1-5. Siis kohta joka aloittaa koko luvun. Paavali pitää tätä asiaa selvästi huvin relevanttina. "Mutta mitä siihen tulee, mistä kirjoititte, niin hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä; mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä. Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoansa kohtaan, ja samoin vaimo miestänsä kohtaan. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa. Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi, niin että olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas tulisitte yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden."

Tässä kohden Paavali onkin mielestäni paljon terävänäköisempi kuin moni nykyajan kristitty. Eräs seksin oleellisista piirteistä on todellakin huvitus. Se ei ole vain lisääntymistä vaan myös parisuhdetta varten. Se ei ole vain sosiaalista vaan se on myös henkilökohtaista tarvetta varten. Seksillä on monta funktiota. (Vai pitäisikö sanoa fucktiota?)

Paavali ei luonnollisesti puhu yhteiskunnan jatkuvuudesta ja pysyvyydestä. Sillä alkuseurakunnan kohdalla on syytä muistaa Jeesuksen syvin olemus. Jeesus oli epäonnistunut profeetta. Vähän kuin Harold Camping joka ennusti maailmanloppua jota ei sitten tullutkaan. Alkuseurakunta, jota Paavali johti, odotti Jeesuksen toista tulemista hyvin nopeasti. Ei siinä ehditä perhettä perustaa ja kasvattaa. Yhteiskunnan tulevaisuutta on turha odottaa kun maailmanloppu on tulossa aivan kohta pian. Ja sitten kun sitä ei  tullutkaan ei tehty sitä mitä pitäisi. Vaan toimittiin kuten ihmisen psyyke tekee. Kuten Harold Campingin ja monen muun epäonnistuneen maailmanlopun profetoinnin kohdalla on tehty epäonnistumisen jälkeen, on kognitiivinen dissonanssi lakaistu maton alle. Kukaan nykykristitty ei viitsi tunnustaa edes niin perustavaa asiaa kuin että jos alkuseurakuntaa ja sen oppeja Totuutena ja Ihanteena pitävä kristinusko olisi totta, Jeesus olisi jo palannut. Sen sijaan tilanne on ohitettu kepoisin ad hoc -pyyhkäisyin ja kehitetty jotain perhearvojen tapaista.

Tällä on tietenkin syvä merkitys siinä mielessä että uskonnoissa ei juuri koskaan ole kyseessä se, että seurataan jotain Pyhää Kirjaa ja sen oppeja. Kysymys on aina tapaperinteestä. Perinteestä joka eroaa usein syvällisesti, rajusti näiden kirjoitusten sisällöstä. Usein yhteys tekstiin onkin hengeltään ad hoc tai post hoc ; Kysymys ei ole siitä että seurattaisiin oppia vaan siitä miten Pyhän Kirjan teksti sovitetaan siihen tapaperinteeseen mitä seurataan. Tämä yhteys taas vaatii yleisesti ottaen varsinaista saivartelua. Ja suuri osa uskonnollisten tekstien luvusta koostuukin tästä. Ensin päätetään mitä teksti sanoo ja sitten haetaan tulkinnat tähän väkisin jälkikäteen. Ja tässä hengessä tilanne on juuri kuten eksegetiikan professori Martti Nissinen on esittänyt, "Raamatulla voi perustella mitkä tahansa mielipiteet." ... "Tulkinta kiinni ajassa, kirjalla itsellään ei ole valtaa."

Miksi Jeesus ei syntynyt hotellissa?

Joel Greenin ja Scott McKnightin "Dictionary of Jesus and the Gospels" kuvaa jännittävän asian joulun tarinasta. Moni on tutustunu joulun tarinaan käännetyn "Raamatun" kautta. "Luukas 2:7" kuvaa "ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa." Tässä on käytetty jopa käsitettä "majatalossa". Varhaisempi käännös, (1933/38) sanoi aivan suoraan että "Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa." Ja majatalo tämä ollut ei. Sillä tuon aikainen Betlehem (aka vanhan Raamatun "Beetlehem") oli hyvin hyvin pieni paikka. Ajatus siellä olevasta majatalosta, etenkin täyteen buukatusta majatalosta, on yhtä järkevä kuin etsisi hotellia Korsosta. Niin pieneen paikkaan ei ole järkevää rakentaa tämänlaatuista yritystoimintaa.

Alkuteksti käyttää tässä yhteydessä kreikankielistä sanaa "kataluma". Ja jos mietimme mikä tämän sanan takana on, voidaan käsite löytää toisesta paikasta "Raamattua". Nimittäin tila jossa Jeesus nautti opetuslastensa kanssa ehtoollista. Tämä oli todennäköisesti enemmänkin vierashuone. Joka on järkevä ajatus. Meniväthän Joosef ja Maria "omaan kaupunkiinsa" verolle pantavaksi. Siihen aikaan on järkevää uskoa että heillä on ollut sukulaisia. Jotka ovat sitten kenties olleet ylibuukattuina koska koko suku kaikkialta on kerralla tungeksinut vieraisille.

Tätä vierailuteoriaa tukee sekin ajatus että Maria ja Joosef olivat Betlehemissä kauemmankin aikaa. Jeesus esimerkiksi ympärileikataan kahdeksan päivän ikäisenä. Samoin hänet esitellään siellä Temppelissä, joka vaatii sen että Maria olisi puhdistunut. Juutalaisen säännön mukaan tämä vaatii pojan syntymisen jälkeen 40 päivää. Onkin täysin todennäköistä että Jeesus syntyi sukulaisten nurkkiin.

Tämä kaikki tietenkin sopii siihen henkeen missä ihmiset vierailevat sukulaisten luona jouluna.

Pinnallinen ja yliarvostettu

Matemaatikko Jeffrey Shallit on kirjoittanut tyytymättömyydestään C. S. Lewisiin. Hän ihmettelee miksi häntä kuvataan niin usein ylisanoilla. "Christians tell us, is "the 20th century's most towering intellectual practitioner of the Christian faith". His thinking is "rich and deep". He is "amazingly influential" and his influence is "profound"." Kuitenkin hänen argumenttinsa ovat pinnallisia, tyhjiä ja suorastaan epäloogisia. Niiden puutteet ovat yksinkertaisia ja ilmiselviä. Esimerkiksi Lewisin trilemman aukot ovat suuria ja tunnettuja. Lisäksi hänen vertauksensa ovat usein jotain josta puuttuu tarkemmassa otteessa sisältö. ; En voi olla kuin samaa mieltä. "Mere Christianity" on aivan oikeasti niitä kirjoja joiden kohdalla olen katunut syvästi kaikkea sitä haaskaamaani aikaa jonka tein sen kanssa. Ja tämä on paljon sanottu, koska olen lukenut myös kreationistien kirjallisuutta ilman tämänlaatuista pettymystä. Shallitin kuvaus on pätevä indeed ; "Lewis is vastly overrated. He was a shallow and sophomoric thinker. He knew virtually nothing about science."

Mutta tämänlaatuinen "komppaaminen" olisi tylsä syy blogaamiseen. Shallit on "tunnetusti kompetentti kaveri" ja ymmärrän hänen näkemyksensä. Mutta tästä huolimatta perusongelma onkin kysymys siitä miksi Lewis menee niin täydestä niin moniin. Ovatko he kaikki idiootteja? Lyhyt vastaus on että ovat. Pitkä vastaus on luultavasti jotain miedompaa.

Luulen että Lewisiin suhtautumiseen saa avaimet fantasiakirjallisuudesta. Hän on "Narnian" kirjoittaja. Shallit on tältä osin pettynyt "His children's books were twee crypto-Christian twaddle. (How old were you when you figured out that Aslan was Jesus? And how disappointed and misled did you feel?)" Itse en lapsena itse asiassa tiedostanut Aslanin Jeesusluonnetta. Näin aikuisena se sen sijaan on ilmiselvä. Kenties jopa häiritsevän ilmiselvä. Mutta tästä huolimatta minua ei haittaa. Itse asiassa jos Aslan olisi jotenkin kätketysti Jeesus se olisi paljon häiritsevämpää ja salakavalampaa. Minusta se alleviivaus jolla Aslan Jeesunnistetaan on rehellistä ja avointa. Ja avoimuus johtaa juuri siihen että moni nimenomaan vieraantuu Aslanista. Shallitin reaktio mielestäni kertoo niistä hyvistä puolista joita Lewisin ratkaisussa on. Ja tämä on tietysti Lewisille bonukseksi. Narnia vaikuttaa heikolta lähinnä jos sitä vertaa Tolkienin parhaaseen tuotantoon. (Joka ei sekään ole Jeesusvapaata aluetta.) Se päihittää laadussa Rowlingin myöhäistuotannon ja on siis aivan riittävän hyvää viihdettä. Toki Lewis ei pärjää fantasiansa filosofisessa osaamisessa ja syvyydessä lainkaan esimerkiksi Terry Pratchettin tuotannolle. (Mutta kukapa pärjäisi? Neil Gaiman, ehkä.)

Olen itse asiassa ollut huvittunut kun viime aikoina on keskustelussa nostettu esiin sitä että ihminen on homo religiosus. (Kenties sen takia miten paljon näkyvyyttä eräs blogissani moittimani kirjoitus sai.) Siinä on korostettu sitä että kansankirkosta luopuminen ei ole johtanut ateismiin vaan kaikenlaisten muiden höpöhöpöuskontojen kannatukseen. Ja että samalla kun kansa on maallistunut on fantasia noussut suosioon. Fantasia on siitä mielenkiintoinen rinnastus että se laittaa uskonnot sulassa sovussa yhteen nippuun. Ja tällöin voi oikeasti sanoa että tästä tilanteesta voidaan johtaa asioita jotka eivät näitä "ihminen on homo religiosus" -hokijoita oikein innosta. Jotain sen tapaista kuin "I twigged to the Aslan/Jesus connection pretty quickly. But in my mind, Narnia was fantasy. Not Real. Therefore, Jesus was also fantasy. Not Real." Mutta Lewisin kohdalla fantasiarinnastus on oikeastaan kaiken ytimessä. Hän oli nimenomaan kaunokirjoittaja. Hänen trilemmansakin on enimmäkseen pseudolooginen. Sen teho perustuu kieleen. Lewis ei argumentoi vaan maalailee taiteilijanotteellaan mielikuvia. Ymmärtämisen sijasta hän nimenomaan jakaa illuusiota ymmärtämisestä. ; Itse asiassa henkenä voi olla sekin että kun on pitänyt suositusta Narniasta niin sitten pitäisi hänen muistakin sanomistaan.

Moni toki arvostaa C. S. Lewisiä siksi että Lewis on kääntynyt. Tämä kääntymiskertomus ikään kuin itsessään tekee hänestä syvällisen ja tärkeän hahmon. Mikä korostaa sitä että Lewisin vertauksien ja argumenttien teho eivät nojaa logiikkaan vaan nojaavat narraatioon. (Esimerkiksi voisi luulla että entinen ateisti osaisi ateismin, mutta Lewis kuvaa naurettavaa angsteismia johon uskovaa on perkeleen vaikeaa löytää miltään ajalta. Mutta mitäpä sitä voi odottaa mieheltä jonka koko elämä on taivutettu tarinaksi jossa hän vaeltaa pinnallisesta tympeän typerästä stereotyypistä toiseen.) Koska koko miehen kohdalla kyse on siitä että kaikki liitetään tarinaan. Lewisin karisma tulee niistä tarinoista joita hänen ympärilleen on generoitu. C. S. Lewis on kupla jota ihmiset eivät halua puhkaista, koska se rapsuttelee heidän korvasyyhyään.

Mitä yhteistä on Jeesuksella ja Paavo Arhinmäellä?

Olli Seppälä filmasi minusta oikein kiinnostavan videopätkän jossa vieraillaan Jeesuksen tyhjässä haudassa. Moni kristitty pitää tyhjää hautaa jonkinlaisena merkittävänä todisteena. Mutta kuten James Cameronin kontroversiaalinen väite löydetystä täydestä haudasta muistuttaa, tosiasiassa on hyvin vaikeaa tietää onko hauta edes aktuaalinen historiallinen Jeesuksen hauta. Ja jos täysi hauta jostain löydettäisiinkin, olisi sen liittäminen tieteellisesti validilla tasolla juuri Jeesukseen käytännössä mahdotonta.

Mutta hauta on kuitenkin kiinnostava. Kuten myös tyhjät haudat Pinarassa. Jotka eivät jostain syystä ole todiste kenenkään koskaan kenellekään tapahtuneesta ylösnousemuksesta. Kukaan missään ei pidä tyhjää hautaa ihmeen todisteena näissä tapauksissa. Mutta ne ovat silti kiinnostavia. Pinaran hautoja ja sitä ympäröivää kulttuuria koskee mysteeri. Kuten esimerkiksi se, mihin tarkoitukseen alueella on kaivettu jyrkkiin vuoren seinämiin valtava määrä koverrettuja tiloja.

Kyseessä ei ole pelkästään vinoilu. Sillä tosiasiassa kristilliseen kulttuuriin, kuten muihinkin kulttuureihin, liittyy paljon kiinnostavia asioita. Tämän on unohtanut ainakin se taho, jolta kuulin väitteen että hautausmaallakin on enemmän eloa kuin evankelisluterilaisessa kirkossa. Tämä on jonkinlainen haaste, jota ajattelin testata vierailemalla hautausmailla ja kirkoissa lähiaikoina, jotta voisin tehdä subjektiivista kokemusvertailua. Uskoisin kuitenkin että kirkot ovat kiinnostavia. Kirkossakin jumalanpalvelukset ovat tylsiä, niiden saarnat keskimäärin niin pinnallisia että ne herjaavat jokaisen niitä kuuntelevan älykkyyttä. Ja niiden kappalevaihtoehto niin rajoittunutta, että varsin pian kappaleisiin turtuu kuin vain sen hetken listahittimusaa soittaviin radiokanaviin.

Ehdottomasti kiinnostavaa.
Ainekset, keskiaikaista puuta,
muotoilua ja käsityötä.
Ei sisällä lisättyä Jeesusta.

Nähdäkseni kristinuskon ongelma onkin se, että se tarjoaa kiinnostavia asioita itse uskon kannalta irrelevanteissa asioissa. Tärkein ongelma onkin siinä että maailma näyttää tarjoavan planeetankokoisen haudan, eli paikan johon voi mennä ja olla varma että ei sinne mennessään törmää Jeesukseen - ainakin se määrä mitä itse olen asian kanssa ponnistellut vihjaa että tosiasiassa ei löydy vaikka kuinka yrittäisi ja vakavasti etsisi. Jeesus on kuin vitsien Paavo Arhinmäki. Jokin joka lähinnä kerää hokemia kuten "Hän ei ollut täälläkään". Tyhjä hauta muuttuu tässä vaiheessa kristinuskon vakavimmaksi ongelmaksi. Ei joksikin joka jotenkin verifioi että tarina on Tosi. Tämän jälkeen suurin ihme ei ole Jeesuksen ylösnousemus, vaan se, että kukaan edes promillen verran täysjärkinen ihminen ylipäätään mitenkään voi ottaa pääsiäisen tarinan vakavasti.