Mieskyyneleet ja naisten sisäinen solidaarisuus

Feminismi on "sateenvarjotermi" jonka alla on kaikenlaista. Se on tavallaan niin epämääräinen käsite että siitä ei edes pitäisi puhua. Kuitenkin feminismiä voi pilkkoa pienempiin ja pienempiin alakohtiin. Ja niistä voi jotain jo sanoakin. Ja tästä voi luoda erilaisia nyrkkisääntöjä.

Itse sanon asiaan noin karkeasti ja polarisoiden, että;
1: Ensimmäisen aallon feministit olivat sankareita. He korostavat naisen kyvykkyyttä ja tässä on tietenkin tapana korostaa huomiota aika vähän sukupuolten välisiin eroihin, Simone Beauvoirin hengessä katsotaan kykyihin jalkovälin sijaan. He ovat tehneet ne saavutukset jotka ovat tehneet feminismistä kunnioitettavaa. Näiden saavutusten varassa feminismillä on se kunnioitettavuus joka sillä on.
2: Toisen aallon feminismi on usein naiserityisyyttä korostavaa. Tämä on jossain määrin järkevää. Sillä sukupuolilla voi olla jotain tilastollisia eroja. Ja näin ollen voi olla järkeä olla kuten joku Luce Irigaray joka korostaa sitä että miehet ja naiset ovat jotenkin olemuksellisesti erilaisia. Toisaalta toisen aallon feminismi on tätä kautta se feminismin lokero jonka sisällä on seksististä asennetta. Tämän ryhmän sisällä on niitä feministejä joiden toiminta on käytännössä käänteistä sovinismia. Tosin sovinismissa on jotain suoraan hävettävää ja tässä mielessä toisen aallon feminismi on käytännössä kuin sovinismia mutta pahempaa ; Se on manipulatiivisempi ja teeskentelee paremmin hyvää vaikka on samantyylistä. Näin ollen toisen aallon feministit ovat yleensä niitä jotka ovat antaneet feminismille sen huonon maineen. (Osittain toki siksikin että toisen aallon feminismi on ollut suosiossa aikoina jolloin fundamentalistit ovat aloittaneet maailmankuvasotimisensa. Kun segregaatio ei enää ollut muodiksta, oli feminismi hyvä vihollinen. Ajankohta vaikuttaa myös.)
3: Kolmannen aallon feminismi on intersektionaalista ja siinä sukupuolten eroista ei puhuta koska sen ytimessä ei ole miehet ja naiset vaan yksilöt. Ja yleisestä yksityiseen vetäminen on aina ongelmallista. (Ja iso osa sukupuolia koskevista ongelmista ovat sitä että nähdään keskiarvot ja pidetään tätä koko totuutena.) Se on yleisesti ottaen tasa-arvoa kannattavaa ja ajaa hyviä asioita. Se toki usein sortuu määrittelemään ilmiöitä ja hallitsemaan niitä tällä. Ja lisäksi se tarttuu usein triviaaleihin sanavalintateemoihin sen sijaan että muuttaisi asioita. Tässä mielessä se usein sortuu enemmän luomaan ihmisryhmiä kuin antamalla heidän luoda itsensä ja määrittelee sitten niiden oikeuksia sen sijaan että antaisi niitä heille. Se on kuitenkin pääasiassa hyväntahtoista ja sen ongelmapuolet ovat triviaaleja. Ne ovat joko merkityksettömiä tai tehottomia tai niistä joku ärsyyntyy. Jotka taas ei ole ongelmia kenellekään vapaalle miehelle ja naiselle. Aikaa saa haaskata ja ihmisien tunteita ei pidä suojella vittuuntuneisuudelta.

Kun feminismiä kritisoidaan, kritiikissä isketään usein siihen että feministit eivät ymmärrä sukupuolta. Sukupuolieroista puhuminen on tärkeää. Esille tuodut ongelmakohdat ja ristiriidat koskevat kuitenkin yleensä juuri sitä porukkaa jolle sukupuolierot ovat tärkeitä. Tässä ryhmässä naiset ja miehet kisaavat. Ja ovat erilaisia. Ja siksi on tärkeää äänestää naispoliitikkoa koska hän on nainen. Tai että on oleellista harrastaa sisaruutta ja taistella miesprivileegiota vastaan hyvin ehdottomasti.

Ongelmafeminismi ja redditin henki

Nykyaikana, kun kolmannen aallon feminismi, on sitä yleisintä tämänlainen näyttää kuitenkin enimmäkseen redditiltä. Ja redditillä tarkoitan vaikka seuraavaa sitaattia;

Tässä siis ihminen kommentoi Nikola Teslaa koskevaa dokumenttia. Ja koska Tesla oli mies, ei se, että hän ei saanut keksinnöistään ansaitsemaansa kunniaa ja toiset tyypit - kuten Edison - tienasivat hänen keksinnöillään, voi olla aito ongelma. Koska hän on mies, hän ei ole voinut kokea relevanttia vääryyttä. Ja siksi Teslasta dokumentin tekeminen on vain sitä että miesprivileegio tekee miehestä sortotarinan jossa mies on uhri ja sitten itkee mieskyyneliä. Valkoinen mies ei voi olla relevantti uhri. Jos Tesla olisi sen sijaan ollut nainen niin heti dokumentti olisi ollut relevantti ja arvokas. Koska relevanttiutta ei määritä se mitä hänelle on yksilönä tapahtunut vaan mitä sukupuolta ja jengiä hän edustaa.

Vaikeinta näissä nykyajan toisen aallon feministeissä on se, että on vaikeaa tietää ovatko he oikeasti trolleja vai eivät. Poen lain henki heidän kohdallaan on aina vahva. (Esimerkiksi minun on hyvin vaikeaa ymmärtää miten tuon lainauksen feministillä muka voi ylipäätään olla poikaystävä.)

Tosin maailma on täynnä keski-ikäisiä ja sitä vanhempia toisen aallon feministejä. Ja heillä on usein varakkuutta, valtaa ja jopa medianäkyvyyttä. Nuoria kolmannen aallon feministejä on tietenkin miellyttävää - ja feminismille myyvempääkin - kuulla. Ja aika usein kun heidän lausuntojaan kuulee, on sellainen häiriintynyt olo mikä tulee aina kun redditin "suljettu osasto" vuotaa tosimaailman puolelle..

Jätän tämän vain tähän...

Mikään ei ole niin stereotypioiva kuin feministi - paitsi antifeministi

Melko usein kuullaan ns. feministimiehistä tai profeministimiehistä jotka korostavat että he eivät tarvitse miesasialiikkeitä vaan nimenomaan feminismiä jotta heidän itsensä ongelmat ratkeavat. Näkökanta on sinänsä järkevä että;
1: Moni feministi ainakin ideaaliensa taholla tavoittelee nimenomaan tasa-arvoa eikä naisasiaa. Näin ollen kaikki feministit eivät ole telaketjufeministejä. Luultavasti suurin osa ei ole.
2: Suuri osa miesten ongelmista on itse asiassa miesten sisäistä valtapeliä. Miesasialiikkeen takana tuntuu usein olevan vahva ajatus siitä että feministit eivät anna heidän olla miehiä. Ja mieheys on tässä sidottu sellaisiin miehekkyyden piirteisiin jotka ovat tuttuja jokaiselle minun ikäiselleni nörttipojalle. Ne ovat todellakin niitä miehekkyyspiirteitä joiden puutteesta oudot neitimäiset nösseliinit ovat saaneet päätään pestyksi vessanpytyssä. Toisin sanoen feministit ajavat tiettyjen sukupuolistereotypioiden purkua. Jotka eivät ole olleet "mahdollisuuksia tai jotain jota on saanut tehdä jos on itseä innostanut" vaan jotka ovat olleet enemmänkin "vaatimuksia siitä mitä sinun on tehtävä jos jalkovälissäsi on tietty sukupuolielin."

Mutta.

Minulle on kerrottu että kaikki tärkeimmät asiat tulevat yleensä "mutan" jälkeen. Niin tässäkin tapauksessa. On nimittäin huomattava että ylläoleva lähestymistapa nojaa siihen että kohta 1 kuvaa ihanteita. Mutta tosiasiassa kun puhutaan rakenteista ja käyttäytymisestä niin pitää kuvata käytänteitä. Ja tätä ei voi tehdä siten että yrittää tehdä kuten Meriläinen, eli vain määritellä feminismi ikään kuin sanakirjatsolla tasa-arvon ajamiseksi ja selittää tämän jälkeen että kaikki feministien toimintaa, aktiviteettia ja järjestelmän kritisoiminen on by definition tasa-arvon vastustamista.

Toisaalta siinä unohtuu se, että aika moni feministi todellakin unohtaa kohdan kaksi vaatiman tilanteen. Eli sen että kysymys ei ole sukupuolien välisestä taistelusta. Hyvin moni feministi näkee että feminismissä on kysymys miehet vs. naiset -tilanteista.

Ja tämän vuoksi feministit esimerkiksi pahastuvat jos korostetaan että tosiasiassa monet naisten ulkonäköpaineisiin kohdistuvat asiat ovat naiskulttuuria jossa naiset näyttävät menestystään kilpailemalla toisia naisia vastaan. Naisia ei saisi näyttää tai kuvata toisiaan selkäänpuukottavana koska tämä olisi naisten stereotypiointia. Ja sen vuoksi pitää väittää että miehet ovat markkinakoneistossa asettaneet miehien vaatimat seksikkyyskriteerit joksikin ulkonäköpaineiksi joita naisten olisi uhreina toteltava. Sen sijaan naiseutta tulisi lähestyä sisareutena. Joka taas johtaa väkisin siihen että yhteinen sisaruus koskee sukupuolielinten kantamista eikä sukupuolistereotypioita.

Vastaavia ongelmia ja kritiikkejä ei kuitenkaan nouse silloin kun joku puhuu siitä miten feminismiä tarvitaan koska sovinisteilla on vaatimuksia miehisyydelle. Vaikka olisihan se vähätteelvä ja loukkaava sukupuolistereotypia sekin, että miehet ovat toisiaan piinaavia aggressiivisia paskiaisia. On selvää että sukupuoli halutaan nähdä kulttuurisena ilmiönä niin että mieskulttuuri sovinistimiesten kautta sortaa esimerkiksi nössömiehiä. Mutta vastaavaa purkua biologisen ja kulttuurisen sukupuolen kohdalle ei haluta tehdä naisten ulkonäköasiassa.

Onkin melkolailla selvää että kun katsoo feministien toimintaa käytännössä, niin siellä masinoidaan esimerkiksi kampanjoita hyvin sukupuolittuneesti. Ymmärrän toki että esimerkiksi kehitysmaiden tyttöjen koulutukseen panostetaan. Mutta en ole nähnyt feministien ajavan yhtään ainutta poikia koskevaa kampanjaa. Joka vihjaa siitä että kampanjoissa on käytännössä aina kysymys primaaristi sukupuolen tukemisesta.

Syynä on varmasti osittain se, että feministiaktiiveissa tuntuu olevan voimakas yliedustus naisia. Ja naiset tuntevat miesten elämää ja miesnäkökulman ongelmia huonosti. Ja tekevät tätä aivan samoista syistä kuin miehet tunnistavat naisten ongelmia huonosti. Kysymys ei ole varmasti useinkaan motiiveista vaan vieraantumisesta. Valitettavasti käytännön tasolla elämme valtarakenteissa ja vastaavissa, joten tilastollisen naisyliedustuksen vaikutus elämässä on aivan sama kuin jos feminsitit olisivat asennevammaisia telaketjuilijoita. Ja minua kiinnostavat vain seuraukset.

Minulle ei esimekriksi tule mieleen yhtään sellaista tapausta jossa feministiliikkeet olisivat tarttuneet miesten ongelmiin. Kun naiset slutwalkaavat, on kyseessä raiskauskysymys jota korostetaan nimenomaan naisnäkökulmasta niin että puskaraiskaaja on oletetusti mies ja uhri nainen. (Muutenkin feministien puolella korostuu että on tärkeää että "opetetaan miehet että eivät raiskaa".) Tämä on aiheellinen ja tärkeä aihe puolustettavaksi. Mutta kyseessä ovat naiset ja naisten oikeudet. Kun naiset puhuvat liian haarat levällään julkisissa liikennevälineissä istuvista miehistä on aihe sekä triviaali että miessukupuolta vastaan käyvä. Kenties se marginaalisesti lisää joidenkin naisten mukavuutta.

Muistan tämänlaisia ja monia muitakin. Mutta en muista yhtään kampanjaa jossa feministitaho olisi parantanut miesten asioita tai vetänyt kampanjaa tästä näkökulmasta. Tämä on erikoista koska kuulemani mukaan feminismissä ei olisi kysymys sukupuolinäkökulmittuneesti naisisasialiikkeestä, vaan nimenomaan tasa-arvosta.

Toki lähellä on käyty. Feministit ovat moittineet - joskaan eivät kampanjoineet - armeijaa. Tässä tosin on usein korostunut se, että haastateltu nainen kertoo miten lapsena hän oppi sen että miehet saavat mennä armeijaan. Ja siksi feminismin saavutuksista onkin mainittava se, että miesten on pakko mennä armeijaan mutta naiset saavat mennä sinne.

Saavutuksista puhuttaessa mennään vielä kauemmas. Jos minun täytyisi keksiä yksi ainut miesten asiaa parantanut aihe jota feministit olisivat puheissa kannattaneet sekä sen puolesta vetäneet kampanjan ja olisivat saaneet tämän muutoksen läpi niin että siihen liittyvä lainsäädäntö olisi muuttunut. Tässä vaiheessa rupeaa lyömään tyhjää.

Eivät kaikki feministit.

Kun kirjoittaa radikaalifeministeistä tai vastaavista, tulee vastaan usein erikoinen puolustus. Puolustus feminismin monikirjoisuudesta ja siitä että ei pidä stereotypioida. Eivät kaikki feministit pidä miehiä jonain ongelmana joka korjautuu geeniteknologialla.
1: Muistan kuinka eräs feministiksi itseään kutsuva radikaali oli innoissaan syntyvyysteknologiasta. Hän ihannoi ajatusta jossa kohdut tai keinokohdut mahdollistavat sen että lisääntyminen voitaisiin tehdä ilman miehiä. Hän ihaili eksplisiittisesti sitä että tämä osoittaa miehet tarpeettomiksi että tästä olemukseltaan - ei kulttuurisesti manipuloidulta kompleksiltaan, vaan olemukseltaan - aggressiivinen osa ihmiskunnasta saadaan poistettua.

Feminismi käytännön tasolla näyttääkin siltä, että (a) naissukupuolta koskevissa aiheissa osoitetaan tukea ja (b) miessukupuolta kohtaan nostetaan kritiikkiä haarat leveällä istumisen tapaisen suuruusluokkaisissa asioissa (c) naispuolella kritiikkiä nousee vain jos joku ei osoita tukeaan tarpeeksi selkeästi (d) miesten ongelmien esiintuominen on uhriutuimista (e) ja asian puolustaminen mansplainaamiseksi ja derailaamiseksi eli siitä että keskustelu viedään vääriin näkökulmiin ja aiheisiin (f) ongelma yritetään määritellä ytimeltään naisten ongelmaksi niin että miehet eivät ole aitoja uhreja.

Siksi esimerkiksi väkivallan kohdalla on selvää että kampanjoissa ja puheissa yleisesti
1: Oletetaan että feministien tärkein tehtävä on opettaa että miehet eivät hakkaisi puolisoitaan. (Mikä on tietenkin tärkeä asia.) Tässä nalkutusnäkökulma jossa ajatellaan miehen olevan jotenkin sanallisen väkivallan piinaama ja väkivalta olisi siksi perimmiltään naisten aiheuttamaa on sovinismia. (Minusta ymmärrettävästi.)
2: Perheväkivallassa on ihan konkreettisesti esimerkiksi vastustettu tutkimuksia joissa on korostettu että naisetkin hakkaavat puolisoitaan. Näitä ei saa tehdä koska ilman tutkimuksiakin on tiedetty että miehet hakkaavat useammin.
3: Se, että naiset ennen kaikkea yliedustetusti hakkaavat lapsiaan ei ole johtanut kampanjoihin joiden teemana olisi "opettaa naiset olemaan hakkaamatta" vaan tässä vedetään sympatiaa alisteisesti kotiin jääviä naisia kohtaan. Väkivalta sekä määritetään perimmiltään miesten aikaansaamaksi.
4: Toisaalta naisten kohtaama raiskaaminen on miesten yliedustamaa ja tätä vastaan on kampanjoitu ahkeasti feministisesti. Ja tätä vastaan on kampanjoitu. Mutta kun katsotaan miesten kokemaa ulkona tapahtuvaa väkivaltaa, feministit mielellään kertovat tästä lähinnä sen että koska väkivallantekijä on yleensä mies, niin tämä ei koske mitenkään feministejä. Näkemys on kiinnostava koska voidaan väittää, kuten profeministi alussa sanookin, että tämä johtuu miesteemoista joiden purkaminen on feministien asia niin että miesprofeministi hyötyy prosessissa. Jostain syystä miesten kokemaa väkivaltaa kohtaan on feministien parissa taisteltu aika vähän. (Ja näin tehdään vaikka yksi tyypillisin väkivalta ei olekaan kahden alfamiehen kohtaaminen vaan se, että wannabe alfamies on pettynyt elämäänsä ja hakkaa jonkun sellaisen miehen jota pitää neitimäisenä, koska tämänlaisen hakkaamisesta ei tule häpeää, mutta hakatessa ei tule itselle mainittavaa riskiä.)

Mutta käytännössä kaikki feministit eivät ole tämänlaisia.

Eivät kaikki feministit toimii. Toisaalta tässä ongelmana on se, joka voidaan ottaa opiksi suoraan feministeiltä itseltään. Siellä nimittäin tunnetaan ihan hashtag-korttina asti ajatus "not all men". Eli jos joku sanoo miesstereotypiaan että eivät kaikki miehet, niin se nähdään itsessään jonain joka on ilmiselvästi väärä. Se on feministien parissa ikään kuin natsikortti jonka käyttäminen osoittaa että feministien kriitikko on väärässä.

Tilanne on toki siitä kiinnostava että jos puhutaan vaikka siitä että pitää opettaa että miehet eivät raiskaisi, taustalla on seksistinen yleistys. Kun puhutaan miehistä ja maskuliinisuudesta ja siitä miten nämä toimivat yhteiskunnassa jonain helposti kuvailtavana kompleksina ja valtarakenteena tehdään yleistys. "Notallmen" on siitä erikoinen, että kun feministi tekee siitä "kortin", hän sanoo jossain määrin että feministien tekemä seksistinen yleistys ei olekaan seksismiä, vaan seksistisen yleistyksen korjaaminen on seksismiä.

Mutta tavallaan heillä on tässä kuitenkin pointtia. "Notallmen" on vähän kuin se miten maahanmuuttokritiikissä korostetaan miten erilaisten väkivallantekojen, jopa silloin kun kyseessä on toistuva oleellisesti samannäköisenä toistuva VOK -polttopulloilu, tekijät ovat yksittäistapauksia jotka eivät mitenkään ole yleistettävissä. Ja selvää on että tässä lähinnä siivotaan omaa pesää.

Olen itse asiassa suunnilleen sitä mieltä että ideologian rajat on helppo tunnistaa. Ne joita ideologia leimaa ja joita vastaan tämä suoraan käy ja joita tämä kritisoi. Ne ovat ne jotka eivät ole tätä ideologiaa. Ne asiat joiden kohdalla ideologia sanoo "ei kaikki meistä" ovat itse asiassa nimenomaan niitä ikäviä tosiasioita jotka ovat oleellinen osa tätä ideologiaa. Jos ei olisi, ei tätä irtautumista tarvitsisi tehdä ja voitaisiin tehdä sitä mitä yleensä. Eli käydä haukkumaan ja kritisoimaan tätä tekijätahoa. Asia on oikeasti suunnilleen näin yksinkertainen. (Jos ei muuten niin sillä tavalla jossa 69% ihmisistä näkee aivan kaikessa jotain perverssiä.)

"Not all men" itse asiassa vähättelee tai kiistää yhteyttä. Ja tätä kautta syntyy helposti ilmapiiri jossa ongelman syy-yhteyksiä vähätellään. Siksi on esimerkiksi totta että kaikki miehet eivät raiskaa - itse asiassa suurin osa miehistä ei raiskaa - mutta kuitenkin raiskareissa on tilastollinen yliedustus miehiä joten kyllä tässä jotain oleellista kuitenkin käsitellään. Se siirtää huomiota pois miehistä jotka raiskaavat ja tämä on siitä ikävää että jos halutaan ratkaista ongelmaa eikä leimata tai pelastaa miehiä niin tämä näkökulmansiirto on epäkäytännöllinen. Aiheena kun pitäisi olla ongelman korjaaminen ja tämän jälkeen puhutaan vain sukupuolista ja jo saavutetuista eduista.
1: Toki ongelmana on se, että usein miehiä leimataan näillä raiskausliitoksilla ja tämä voi olla asiatonta ja tämän purkaminen antaa uutta tietoa, ja tähän purkamiseen vihamielisesti suhtautuminen antaa konkreettista evidenssiä siitä että moni feministi vastustaa miehiä sukupuolena ja vastustaa tämän näkökulman purkamisyrityksiä varsin tunteellisesti.

Konkreettisesti sanoen voidaan sanoa että feministien naisnäkökulmapuolta tehdään liian paljon. Ja "feministit eivät ole sellaisia" -puolustus on jotain joka on väärin aivan samoista syistä. Feministien mukaan hyvätkin miehet voivat olla osana raiskausongelmaa. Jostain syystä tätä samaa ei tunnusteta "hyvien feministien" kohdalla. Ja tämä on osa ongelmaa. Koska feministijärjestelmien määritelmät feminismille ja heidän antamansa ihanteet eivät toteudu kun katsotaan heidän kampanjoitaan ja käytännön saavutuksiaan.

Feminismin ongelmat filosofiassa ja ideologiassa ovat pieniä tai olemattomia. Se on ideana varsin hyvä, kaunis ja ihannoitava. Käytännön tasolla asioita katsoen maailma näyttää hyvin paskalta. Naisasia feministien foorumilla muistuttaa monin paikoin asennevammailua jossain suomi24 foorumilla. Ja vaikka katsottaisiin asiallisia feministejä ja heidän kampanjoitaan voidaan huomata että he ajavat hyviä asioita mutta jättävät toisia hyviä asioita ajamatta. Relevanttius ei ole se jolla näitä valikoidaan, vaan sukupuoli. Siksi jos tyttöjen oikeuksien puolustaminen ulkomailla on tärkeää ja kotimaassa miesten istuminen junissa ei, ei nosteta miesten ongelmissa haaraistuntaa paljon tärkeämpiä ongelmia kampanjalistoille.

En ole keksinyt mitä feministit olisivat tehneet kaltaiseni nörttipojan eduksi tai hyödyksi koskaan missään. Paitsi että moni heistä on toki vittuillut minulle ja pitänyt minua saivartelevana vääriin ja epäkiinnostaviin näkökulmiin keskittyvänä ääliönä. Moni pitänee juuri tätä vittuilua kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti merkittävään ongelmaan puuttumisena.

---

Feministit ovat keksineet termin #allmalepanel. Sen teemoituksen mukaan sukupuolifrekvenssit ovat tärkeä osa tasa-arvoa, eikä kyseessä ole vain vittuilu. Suomeen on juuri perustettu feministipuolue jonka jäsenistö on feministisistä järjestöistä tuttuja naisia. Mukana ei ole ainuttakaan miestä. Tästä huomauttamista pidetään vittuiluna. Feministipuolueen jäsenlista onkin #notallmalepanel.

Suihinottojen monenlaisista merkityksistä

"The Sopranos" -televisiosarjassa ensimmäisen tuotantokauden loppupuolella Antony Soprano esittää kohtuu nimekkään lausuman. Josta etenkin alleviivaamani kohta on jäänyt jonkinlaiseksi tunnetuksi onelineriksi. "Uncle June and I, we had our problems with the business, but I never should have razzed him about eating pussy; This whole war could have been averted. Cunnilingus and psychiatry brought us to this." Sanominen on siitä erikoinen, että periaatteessa seksi ei ole mafiatoimintaa. Mutta sillä oli suuri vaikutus. Sarjan aiemmassa jaksossa asiaa lähestyttiin maskuliinisuuden menettämisen kautta. Se, että mafiapomo nuolee naisille orgasmin penetraation sijaan nähtiin heikkoutena. Ja heikkouden näyttämisellä taas sitten on valtava merkitys mafiapomon töihin.

Ajatus on tietenkin melko hämmentävä minun tyyliselleni ihmiselle. Nykyajan miehillä on jopa jonkinlainen tarve todistaa miehisyytensä panotaitojensa kautta. Tätä kautta miehen täytyy kyetä tyydyttämään naisensa. Tämä on osittain hyvä asia, siinä mielessä että nainen pitää ottaa huomioon. Mutta se on osittain huono asia, koska se nyt on jonkinlainen vaatimus ja velvollisuus asiassa jossa ei välttämättä ole sijaa sellaisille.

Mutta toki suuseksiin voidaan liittää viestejä ja merkityksiä jotka ovat melko vahvasti kulttuurista riippuvaisia. On kenties oleellista tiedostaa että, kuten kunnon stereotyyppisen mafioson tuleekin, (An)Tony Soprano on roskankuljetusalalalla, italialainen ja katolinen. Ja katolisessa uskonnossa seksin sallittu tehtävä on lisääntyminen. Ei huvittelu. Tässä mielessä ei ole ihmeellistä jos ei-lisääntymiseen-johtavat seksuaalisuuden muodot ovat paheksuttuja. Ja ne ovat paheksuttuja kategorisesti. Siksi esimerkiksi kuuluisa piispa Burchard (Wormsin piispa) esitti vuonna 1012 melko kovia katumusharjoituksia naisille jotka olivat ottaneet suihin omalta aviomieheltään. Katumusharjoitus eli rangaistus oli seitsemän kertaa kovempi kuin mitä nainen sai paheksuttavasta dildon käyttämisestä.
1: On kenties mielenkiintoista tietää että seksuaalisesti virittynyt ja symboleja ja vertauksia käyttävä "Laulujen laulun" 2:3 esittää neidon lausuman kohdan "Kuin omenapuu metsän puiden keskellä on rakkaani nuorukaisten keskellä. Sen puun varjoon kaipaan lepäämään, sen hedelmä maistuu suussani makealta." Kohta käyttää varsin "freudilaisia symboleja ennen Freudia". Konteksti ei ole paheksuva. Raamattu on siis kenties vähemmän moralisoiva kuin monet sitä seuraavista.

Italialaisilla on tietenkin taustalla myös roomalaista kulttuuritaustaa. Ja tässä eroteltiin vahvasti suihinottaja ja suihinantaja. Roomalaisille oli tärkeää erottaa että kuka oli passiivinen vastaanottaja (fellation) ja kuka oli dynaaminen seksin saaja (irrumation). Tässä suihinottaja oli siis symbolisesti "naismainen" ja symbolisoi heikkoutta ja alistumista. Se joka sai suihinoton osoitti tätä kautta jonkinlaista valtaa toisen yli ja tämä ei sen vuoksi ollut niin paha asia. (Sama jaottelulogiikka oli tosin roomalaisilla myös homoseksuaalisuudessa ; Nykykulttuurissa asiaa paheksutaan kategorisesti, mutta antiikin roomassa vastaanottava homoseksuaali demonstroi heikkoutta ja oli tätä kautta halveksittava.)

Selvästi tähän aiheeseen saakin paljon viestintää ; Pakkaa voisi sekoittaa silläkin, että egyptiläisissä tarinoissa Osiris koottiin kasaan ja hänen vaimonsa puhalsi hänet eloon hänen uudelleenrakennetun peniksensä kautta. (On sitä vähemmän epämiellyttäviäkin tapoja herätä. Etenkin jos herää henkiin eikä vaan sunnuntaiaamuun kalseaan.) Osiriksen isä ei tarvinnut prosessissa edes apua. Geb -jumalaa kun ilmennetään muun muassa hahmoilla jotka ottavat itseltään suihin. (Tämä aihe on kuitenkin liian Ior Bockia tähän blogaukseen, kenties käsittelen tätä tärkeää, kiinnostavaa ja relevanttia asiaa myöhemmin.)

On sinänsä mielenkiintoista, että ylläoleva on melko sukupuolineutraalia. Joko suihinotto kielletään kategorisesti kaikilta. Tai sitä arvostetaan yleisesti. Tai sitten jaottelu on ottaja-antaja. Ja tuomittavuus tulee sitten vasta ikään kuin mutkan kautta sukupuolisuusasenteista. (Niin että "suihinpantava" mies on naismainen, toisin kuin "suuhunpanija".) Toisaalta tämä antaa minulle mahdollisuuden laajentaa asiaa vahvemmin miesnäkökulmaan. Suihinotto herättää tietenkin keskustelua. Ja tässä on usein sukupuolinen näkökulma. Ja nykyaikana, kun "biologisempi sukupuolisuus" on tärkeämpi kuin "enemmän laajennettua sukupuolta" edustava ottaja-antaja -näkökulma, on syytä lähestyä asiaa.

Mitä feministi ajattelee suihinotosta?

Ei pelkästään sen takia että julkisessa keskustelussa on oikeasti esitetty näkemyksiä joiden mukaan feminismi aikaansaa suihinottoja. Lily Tomlin esitti että "One of the fallouts of feminism is that girls became more accessible. Maybe not wisely accessible. A lot of young girls-- they're expected to give blow jobs now. Young, young girls, as far as I can perceive. Maybe 12 or 13 years old. I mean, that's a rite of passage, I suppose. As a feminist, I don't want those girls to be used. Maybe they love giving blow jobs, I don't know. Maybe they do? But I don't think you really love giving boys in general blow jobs without any feeling to someone you're not close to. I don't try to speak for people that young. I'm not that young anymore. But my own sense of self - I wouldn't give myself away that easily."

Koska periaatteessa valtaosa feministeistä edustaa ajattelua jossa kulttuuria/ryhmää ja siihen liittyviä kokemuksia ei voida kunnolla käsittää tämän ryhmän ulkopuolella, voisi luulla että feministeillä ei olisi kovin vahvoja teorioita siitä miksi miehet haluavat suihinottoja. Heillä voisi toki olla vahvoja näkemyksiä siitä miltä miehen haluama suihinotto tuntuu vastaanottajalta. Ja heillä voisi olla teorioita siitä mitä naisen haluama suihinotto edustaa. Tästä on itse asiassa käyty feministien sisäisiä väittelyitä. Vastustavassa kulmassa korostuu usein jonkinlainen kaiku roomalaisesta kulttuurista. Pippeli varmasti maistuukin ikävältä ja varmasti miellyttävämpiäkin asioita voisi maistella. Suun täyttäminen voi olla aggressiivista. Ja siihen voi liittää symboleja.

Tätä kautta voidaan nähdä että karkeimmissakin väitteissä on osatotuus, mutta tuskin koko totuutta. Siksi esimerkiksi nainen, feministi ja bloggari kirjoittaa "Clarissa's blogissa" siitä että tietyt näkemykset ovat "quasi-feminism". Ja hän luettelee tiettyjä konventioita jotka eivät hänestä ole ... tyydyttäviä, vaikka ne ovat feministien esittämiä ja kohtuu yleisiä."Men who dislike giving oral sex to women are misogynist jerks.", "Men who love administering oral sex to women cannot possibly be misogynist jerks.", "Women who dislike receiving oral sex do not exist. If they do, they must be oppressed victims of patriarchy.", "Women who enjoy giving oral sex are subservient to men.", "The final destination of sperm during oral sex has ideological connotations.", "A true marker of whether a man is a feminist is how enthusiastically he gives oral sex to a woman and how willing he is not to ask for oral sex to be administered to him." Nämä kuvaukset ovat siis liian tiukkoja ja valtaosa feministeistäkin pitää niitä tarpeettoman pitkällevietyinä. Mutta nuo esitetyt edustavat sitä kulmaa jota kuitenkin esiintyy feminismin nimellä.

Paheksuvassa kulmassa ongelmana on se, että niissä on Poen laki hyvin vahvana. Demonstranttina auttaa (toivon mukaan) ironisesti nimetty "I blame patriarchy" -blogi. Ironisuuteen (toivon mukaan) viittaavat toki sellaiset lauseet kuin debatin kovuuden yhteyteen liitetyt "Some of you even argued that blow jobs are the dudely equivalent of cunnilingus. But then someone actually used the word ‘cum’." Lisäksi erimielisyys nähdään sensuurina eikä sananvapautena "I am chastened. I’d forgotten that when it comes to sex, it is the duty of the radical feminist to shut the fuck up. Sex, which, along with religion, is the new religion, is sacrosanct territory. It is anti-feminist to point out the ideological problems with certain patriarchal sexbot traditions because so many women enjoy patriarchal sexbot traditions." Lopussa on klassinen halpa sarkasmi, joka kyllä yleensä karsii toivoa vitsikkyydestä ja vihjaa että vaikka kirjoittaja sanoisi "vitsi, vitsi" niin hän on enintään värittänyt omia mielipiteitään ja väistelee sitä että on tullut sanoneeksi mitä ajattelee. "We all know that in a patriarchy, (and by ‘patriarchy’ I mean a social order in which all women are subject, by universal agreement, to all men), on accounta the power differential, all relationships with men are inherently inequitable. Except, it turns out, relationships wherein women suck cock! That’s when patriarchy miraculously recedes into the aether and male privilege becomes a distant memory! No woman was ever so free as the woman with a mouth full of throbbing gristle! How could I have been so blind? Less blaming and more cocksucking, that’s my new motto! Mystery solved! The struggle is over!"

Onneksi paheksunnassa on asteita. Ja minusta huomattavasti terveempää on lähestyä asiaa "puolipaheksuvalla" tavalla. Feministe -blogissa asiaa  ... kielellistetään ... seuraavalla tavalla ; "I’m no fan of shaming women for their sexual choices. I think it’s absolute bullshit to call one’s feminism into question because she gives head, or because she enjoys BDSM, or because she engages in whatever other “Patriarchy-approved” sex practice. If I can be a feminist in my make-up, skirts and toe-pinching stilletos, then you can certainly be one while you orally pleasure your male partner." Eli kirjoittaja ei kutsu suihinottajia ei-feministeiksi. (Joka on tiettävästi tapa luokitella hyviin ja pakanoihin.) Tässä pahuutena on kuitenkin se, että se hyökkää sisaruutta kohtaan. "I take serious issue with the sister-shaming" ... "But. While my feminism allows freedom in our choices, and while my feminism never shames the individual women who make those choices, it does require that we examine the system in which those choices are made. And sexual choices aren’t immune to scrutiny." eikä se että nuo mainitut piirteet eivät voisi olla yhteydessä miesten harjoittamaan valtapeliin. "A simple fact is that lots of people get off on sexual power - overpowering someone, or feeling overpowered. That’s obviously not the entire issue with blowjobs, but in some situations it’s certainly part of it, just as its part of any sex act. Porn is the extreme example, where male power over women is routinely eroticized to increasingly troubling levels (rape porn, etc). And in our individual sex lives, many of us get off on displays of power, small and large." Kykenen ymmärtämään ja hyväksymään tämänlaatuisen ajattelun huomattavasti paremmin.

Kuitenkin heiltä löytyy vastauksia ja teorioita siihen "Why Men Love Blowjobs?" Ja nämä vastaukset eivät ole kovin tuomitsevia. Teorioita esitetään hyvin laidasta laitaan. Esimerkiksi nähdään että
* Penis jollain tavalla erityisesti määrittää miehen tai jopa on tämä mies. Joten suihinotosta kieltäytyminen kategoriseti olisi jonkinlainen hylkääminen. Tai siihen suostuminen olisi jotenkin erityinen tämän miehekkyyden hyväksyminen.
* Kyseessä voi olla yhteydentunne.
* Penis on hyvin herkkä joten kyseessä on luottamusta vaativa naisen armoille asettuminen.
...

Voiko pornolla olla jotain sanottavaa?

Pornografiassa suihinottokuvat ovat hyvin yleisiä. Tämä on hyvin erikoista. Koska evolutiivisesti halusta laueta suihin ei ole kovin suurta lisääntymiseen liittyvää merkitystä. On tavallaan hämmentävää että pornografiassa on niin paljon suihinottokuvia. Ja että niitä katsovat nimenomaan miesyleisö. Olisi kenties jossain määrin ymmärrettävää että naiskatsoja haluaisi jotenkin välttää raskautta ja pitää seksuaalisuutta ennen kaikkea hauskanpitona. Toisaalta miehenä uskallan sanoa että ehkäisyn valvominen on jonkinlainen murhe ja tätä kautta suihinotto voi korostaa myös miehellä viihteellisyyttä ja huolettomuutta. Jota yleensä kaivataan pornossa enemmän kuin kuvitelmaa pitkäaikaisesta parisuhteesta ja perheestä sen tyttöystävän kanssa jonka sukunimi on .jpg. Suihinottokuvat ovatkin usein hyvin leikillisiä. Ne eivät yleensä ilmennä alistamista tai väkivaltaa. Tämä viehättäneekin miehiä ja tämänlaiset kuvat saavat klikkejä. (Koska muuten kuvat olisivat luultavasti toisenlaisia.)

Toisaalta suihinottokuvat ovat sellaisia että niihin voidaan liittää siemensyöksyn näkeminen. On tavallaan hämmentävää että tämä on hyvin tärkeä osa pornokonventioita. (Jos siis ajattelee asiaa biologisen lisääntymisen kannalta sellaisella jyrkkyydellä johon vain selibaattiin lupautunut tiukkapipoinen katolinen pastori voi. On tämä toki kiinnostavaa jos asiaa mietitään puhtaasti evolutiivisestikin. Se kun tuijottaa kelpoisuutta ja sitoo sen lisääntymiseen lähes yhtä tiukkapipoisesti. Mutta ei toki aivan yhtä tiukasti.) Se on kenties jonkinlainen "samastumistodiste". On helpompaa kokea jota näkee. Kasvoille tai rinnoille laukeaminen on siis kenties demonstraatio siitä että tapahtuma on jotenkin oleellisesti ollut aito. (Ja epäuskottavasti halu saastata naista. Jos näin olisi, konteksti olisi väkivaltaisempi tai aggressiivisempi.)

Naisten suihinoton kohdalla kuva on itse asiassa mutkikkaampi. Suihinottoa näkyy paljon hyvin "pehmopornoisessa kuvissa". Suihinotto on vahvemmin hardcorea, ja perustuu siihen että suihinotto nähdään. Mutta pehmeämmässä erotiikassa miehen pää on kätevä siihen että asioita itse asiassa kätketään. Tätä kautta naiselta suihin ottaminen näyttää korostavan suihinoton intiimiyttä vielä vahvemmin kuin miehillä. Ja koska näitäkin kuvia miehet katsovat, se lähettää viestiä joka ei ole läpeensä paha.

Toisaalta suihinottoa näkyy oleellisena osana kolmen kimppaa. Yhteys on tietenkin ymmärrettävä. Jo neoliittisessa taiteessa on kuvattu ns "hummeria" jossa on nainen joka ottaa suihin mieheltä samalla kun toinen mies penetroi häntä. Modernina aikana myös FFM -kombinaatio on suosittu. Eli kaksi naista on yhden miehen kanssa ja tämän vuoksi toinen nainen on tietenkin suuhoidon saajana. Ihan sen takia että miehellä on yksi penis, eikä edes kaksihaarainen sellainen. Ryhmäseksi on hyvin hankala konteksti. Se tulkitaan hyvin helposti siten että jos mies on kahden naisen kanssa niin se korostaa miehen valloituskykyä ja on täten naista alistava. Kun taas jos kuvassa on kaksi miestä ja nainen niin kyseessä on miesdominanssi joka saadaan pelkällä lukumäärällä. Tosimaailma ei liene näin mustavalkoinen ja kokonaisuudet toimivat "molempiin suuntiin".

Mutta sitten onkin huomattava että naisten suihinotossa on yleinen dominointikulma. Facesitting ei ole aina lempeää. Nainen voi dominoida miestä ja jättää tämän tyydyttämättä. Tämä viittaa siihen että naiselta suihinottamisessa on olemassa vahva aggressiivinen kulma. Joka voidaan itse asiassa heijastaa "muinaiseen roomaan", jaotteluun ottajasta ja antajasta. Tässä mielessä suihinotto voi olla myös naisen suunnalta melko vahvaa dominointia. Eri asia on tietenkin se, haluavatko miehet tälläistä katsoa. Ilmeisesti aika moni haluaa.

Kiinnostavaa onkin se, että jossain määrin sukupuolielimet ovat erilaisia. Ja näin miehiltä imemiseen liittyy siemenneste ja kysymykset nielemisestä ja sylkemisestä. Lisäksi penis tunkeutuu suuhun ja kenties jopa kurkkuun tavalla joka voi olla aggressiivinen. Kuitenkin on yleistä että nainen on domina pakottamalla miestä suuseksiin. Ja toisaalta kun domina sitten ottaa suihin, siihen liittyy purentakulma. Nainen ei olekaan samalla tavalla riskissä. Periaatteessa jos dominamies on kurkkuun tunkemisineen liian aggressiivinen, nainen voi kostaa hyvin helposti suoraan miehisyyteen. Naiselle vastaavaa ei varmasti pysty tekemään. Näitä eroja pornografia varmasti käyttääkin hyväkseen sen erikoisimmissa perversioissa.

Feminismissä on tilaa transsukupuoliongelmille

"Takkirauta" -blogissa otettiin kantaa transsukupuolisuuteen. Kirjoitus irtautui niistä kaikista lukkiutuneimmista näkemyksistä. Kuten esimerkiksi fundamentalistien suosimaa ajatusta, transsukupuolisuus olisi jokin ideologinen valinta jossa tehdään jotain hyvin naurettavaa ja väärin. Että siitä että sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio.

Takkiraudassa korostettiin näkemystä jonka mukaan koettu sukupuoli on synnynnäinen. "Ihmisellä sukupuoli-identiteetti ei ole syväkoodattu pippeliin eikä pimppaan. Se on syväkoodattu aivoihin, tarkemmin sanottuna aivokurkiaiseen ja siellä BSTc:hen (Bed Nucleus in Stria Terminalis). Tämän yhteyden havaitsivat ensimmäisenä Zhou ja Gooren et al vuonna 1995. Miehillä BSTc on noin tuplasti isompi kuin naisilla. Zhou ja Gooren tutkivat kuolleiden transseksuaalien aivoja ja havaitsivat, että kaikilla tutkituilla vainajilla BSTc oli vastakkaisen sukupuolen kaltainen. Kontrolliryhmässä oli homoja, lesboja, ja syövän tms vuoksi kastroituja tai hormonihoitoa saaneita, ja heillä BSTc oli normaalikokoinen. Tutkimuksen tulokset vahvistettiin Kruijver, Swaab et al tutkimuksesa 2000." ... "...transsukupuolisuus ei ole mikään kiva mutta hiukan eksentrinen elämäntapa. Se on oireyhtymä, joka hoidettuna johtaa pysyvään hedelmättömyyteen ja hoitamatta joko psykoosiin tai itsemurhaan tai molempiin." Ja sellainen että siihen liittyvää asiaa ei voi korjata. "Miksi sitten kosmeettista kirurgiaa, sukupuolenvaihdoksia ja hormoneja harjoitetaan? Siksi, että se on kokemuksen mukaan ainoa tapa hoitaa transseksualismi oireettomaksi. Emme kykene peukaloimaan BSTc:tä "normaalikokoiseksi"; ainoa keino on muuttaa ruumis vastaamaan sukupuoli-identiteettiä."

Tässä ei toki ole minulle mitään hirveän uutta. Pidän Matt Ridleyn kirjoista ja hän on niissä useissakin tuonut esille sitä miten "sukupuoleltaan epämääräisten" sukupuolta on aiemmin valittu jo aivan vauvana. Ikään kuin ihminen oppisi sukupuoleensa kuin rooliin. Ja tässä on ollut ikäviä seurauksia. Ridley korostaa sitä että sukupuolikokemus on jotain jota ei voi muuttaa. Teoksessaan "The Red Queen" hän kertoo "Sex is not about reproduction, gender is not about males and females, courtship is not about persuasion, fashion is not about beauty, and love is not about affection. Below the surface of every banality and cliche there lies irony, cynicism, and profundity." Lausunto vaikuttaa postmodernilta feminismiltä mutta se ei ole. Sillä feminismissä on suuntauksia joissa sukupuoli on enemmänkin rooli. Ridley kannattaa käyttäytymisen, asenteen ja luonteen evoluutiivista pohjaa. Jota monet feministit pitävät rajoittavana ja jonkinlaisena valtaintressinä. Ridley esittää nature-nurture -kiistan siinä muodossa jota pidän "suunnilleen ainoana järkevänä". "There is no nature that exists devoid of nurture; there is no nurture that develops without nature. To say otherwise is like saying that the area of a field is determined by its length but not its width. Every behavior is the product of an instinct trained by experience."

Toki tämä ei koske kaikkea feminismiä. Jos otetaan esimerkiksi Luce Irigaray, hänellä on monia näkemyksiä joita konservatiivi voisi pitää hupsuina ja postmoderneina. Mutta hänen kirjoituksissaan on kuitenkin korostettu sitä että naiset ja miehet ovat erilaisia. Ja että samanlaistaminen on naisten epäautentisoimista. Tässä mielessä on väärin puhua että tässä on kovin laajamittainen ongelma. ; Tämän voi toki huomata jo siitä että moni feministi kannattaa myös homoseksuaalien avioliittoa. Ja tässä keskusteluyhteydessä ei korosteta homoseksuaalisuutta valintana vaan nimenomaan jonain johon synnytään. Feministeistä moni varmasti uskookin että transsukupuolisten sukupuolikokemus on synnynnäinen ja irrottamaton osa heitä itseään. Joten olisi liioiteltua väittää että tämä probleema koskisi feministejä ja kaikkia feministejä. Tai edes enemmistöä.

Kohtuullisuus on tässäkin maltillista.

Ongelmana onkin enemmänkin se, että kun puhutaan aivoista ja sukupuolesta, on olemassa kaksi väärää ajattelumallia jotka ovat sellaisia että niillä on äänekkäitä kannattajia. (1) Ensin ovat ne jotka ajattelevat että mitään sukupuolieroja ei ole ja ne kertovat enemmänkin harjaantumisesta rooleihin ja (2) ne jotka tiivistävät tilastollisuuden samaksi kuin jokin irrottamaton piirre joka kuvaa enemmistöä.

Tähän liittyen en viitsi kuin muistuttaa
1: "Helsingin Sanomien" tiedeartikkelista. Se otsikoitiin, että "Ihmisen aivoilla ei ole sukupuolta". Siinä tutkijat tosin totesivat arkijärkeistyksen jossa sanottiin, että "Aivoissa on sukupuolieroja, mutta aivoilla ei ole sukupuolta." Tutkimus on mielestäni hieno. Se näyttää mitä tilastollisuus tarkoittaa monen muuttujan kohdalla. Tutkittiin miesten ja naisten aivoja. "Kuvista ilmeni joitakin keskimääräisiä eroja sukupuolten välillä." Sitten otettiin sukupuolierot tarkasteluun. "Tutkijat keskittyivät niihin aivoalueisiin, jotka erosivat miehillä ja naisilla eniten toisistaan. Osoittautui, että otoksesta riippuen 23–53 prosentilla koehenkilöistä oli aivoissaan vähintään yksi vastakkaiselle sukupuolelle tyypillisempi rakenne.Toisaalta tietylle sukupuolelle ominaisempia hermosoluryppäitä kasautui harvoin paljon yksiin aivoihin. Vain 0–8 prosentin aivot olivat järjestelmällisesti ”miesmäiset” tai ”naismaiset”." Eli sukupuolisuus on käytännössä jotain joka näkyy vain tilastollisesti. Kuitenkin arjessa analyysiä käytetään kuin se olisi jokin sukupuoleen liittyvä tunnusmerkki jolla voitaisiin lähestyä ihmisiä ja ihmisryhmiä ja ihmisyksilöitä.
2: Toisaalta on huomioitava että oppimistakin tapahtuu. Esimerkiksi kun puhutaan vihasta, on syytä huomata että tilanne on "Psychology Todayn" jutun mukaan se, että vihaiset miehet saavat aikaan tulosta mutta vihainen nainen menettää uskottavuutensa. Vihainen mies on dominantti ja käyttää auktoriteettiaan kun taas nainen on hysteerinen ja tunteilee. Vaikka tosiasiassa viha on vihaa. On selvää että jos aggressiolla saa tuloksia, se toimii kannustimena olla aggressiivinen jatkossakin. Ja toisaalta jos aggressiolla menettää uskottavuuttaan, on syytä lopettaa se. Tämä toisaalta vihjaa että tasa-arvoisuuskysymykset eivät tältä osin ole vielä täysin reiluja. Eli feministiselle keskustelulle on vielä asiallistakin tilaa.

Kuitenkin feminismiin mahtuu transsukupuolisuusongelmaa.

Olen itse blogissani pyrkinyt jakamaan feminismin ja telaketjufeminismin erikseen. Ihan sen vuoksi että feminismiä on niin monenlaista että sen piiriin mahtuu keskenään ristiriitaisia näkemyksiä. Feminismi ei ole mikään tietty ismi vaan sateenvarjotermi. (Jossain mielessä sitä voisi toki kutsua myös sateenkaaritermiksi. Mutta en jatka tästä tämän enempää.)

Tästä mielestäni hyvää demonstraatiota saa "Tämä Päivä" -blogin kirjoituksesta. Siinä aiheena oli se, miten feministit olivat suuttuneet feministisestä komediasta. Hän nostaa tässä esiin termin joka on sisällöltään samansuuntainen mutta kohteliaampi kuin oma käyttämäni termi. Terminä on "loukkaantumisfeminismi". "Ja niin tämä loukkaantumisfeminismi tulee tuhoamaan itsensä, sen luonne on itsetuhoutuva. Emme koskaan tule löytämään sellaista tilannetta jossa etsimällä etsivä ei voisi keksiä miten jokin asia on loukkaava ja ikävä, joten loukkaantumisia tullaan näkemään jatkossakin, aina. Ihmiset eivät kuitenkaan jaksa sitä loputtomiin. Jo nyt näkyy miten yhä useampi on tietoinen loukkaantumisfeminismin myrkyllisyydestä ja aktiivisesti vastustaakin sitä. Itseasiassa feminismistä on tullut varsin epäsuosittua juuri näistä syistä ja se on karkoittamassa kansan syvät rivit ja vetääkin puoleensa enää sitä radikaalimpaa äärilaitaa." Ihmiset väsyvät puhtaaseen uhriutumispuheeseen. Haasteena onkin se, että esimerkiksi asiallinen kritiikki muistetaan huomioida mutta ohitettaisiin turha väninä. (Tai murhe osattaisiin vähintään priorisoida sen vakavuusasteen mukaan.) Se on tietenkin vaikeaa kaikissa aiheissa. On helppoa vain ohittaa kaikki tai lietsoutua.

Mutta "Tämä Päivä" -blogin kirjoituksen mielenkiintoisin sisältö koskee kuitenkin niitä esimerkkejä. "Feminist Comedy Night with Jamie MacDonald #2-tapahtumassa. Tämä feministinen komediailta tuotti joukon mielensä pahoittajia, joiden mielestä tapahtuma oli seksistinen ja rasistinen ja transmisogyyni." ... "Kommentaattori haukkuu Jamie MacDonaldia transmisogynistiseksi setämieheksi. Mitä ilmeisimmin tämä ei tiedä Jamien olleen aiemmin Johanna. Jos joku saa kertoa trans-aiheisia vitsejä, tässä on koomikko jolla on kyllä paperit siihen. Olen itseasiassa tavannut kyseisen koomikon useaan otteeseen, enkä pysty hänestä kuvittelemaan seksistiä tai transmisogynistiä millään ilveellä." Syynä on varmasti osittain juuri se, että sukupuolenkorjausleikkauksiin ja muihin prosesseihin meneminen on haasteellista ja prosessin läpikäyminen on hirvittävä mylly. Ihminen joka ryhtyy sellaiseen vapaaehtoisesti kokee sen verran paljon haasteita että normaali "loukkaantumisfeministi" saisi siitä vänisemistä seuraavaksi 10 000 vuodeksi. Ja tälläiseen prosessiin mennään lähinnä jos sukupuolen kokemus on niin syvä että sitä ei voi valita. Eli se on biologinen. Tämä asennoituminen varmasti näkyy siinä että sukupuolta pidetään enemmän kuin roolina. Ja tämä heijastuu vitseihin. Ja vitsit taas tulkitaan tätä kautta. Kun niissä on sukupuoli-binäärisyyttä, niin ne tulkitaan heteronormatiiviseksi setämieheilyksi.

Maailmankuvasodan voittajien uhripääoma

Kun katsotaan viime aikojen keskustelua, voidaan huomata että konservatiivit ovat puhuneet melkoisen paljon ns. lasten parhaasta. Homojen avioliittoa ei hyväksytä koska siitä seuraa lapsivaikutuksia.

Toisaalta konservatiivit ovat hyväksyneet SSS -hallituksen leikkauslinjan. Siinä leikataan sosiaalituista. Verotuksellisiin ratkaisuihin ei ole ryhdytty joten talousongelma hoidetaan leikkaamalla menoista. Tämä on valintakysymys talousongelmien hoitamiseen. Ja tämän linjan seuraukset tiedetään jo edelliseltä lamalta. Lasten huostaanotot tulevat lisääntymään.

Jos mietitään miksi näin on, yksinkertaisin ratkaisu olisi tiedostaa ns. "maailmankuvasota" (aka. "culture wars"). Nykyään liberaaleiksi ja konservatiiveiksi helposti poteroidutaan. Ja tässä käy helposti niin, että tietyt ydinkysymykset - kuten näkemys homoseksuaalisuudesta - sitten määrää mihin leiriin kuulutaan. Ja tämä leiri sitten prososiaalisesti ohjaa muitakin mielipiteitä. Leirit ovat monessa kohden jotain jotka toimivat ns. vastaankirjoittamisen periaatteella. Eli leirit eriytyvät ja jossain määrin vahvistavat omia kantojaan erilaisiksi kuin niillä toisilla. - Toisin sanoen näkemys taloudesta saattaa johtua siitä mitä mieltä on uskonnosta ja homoseksuaaleista. Ei miettimällä asioita. Ja näin ollen koherenttiudella ei ole yhtä paljon väliä kuin "oikeilla mielipiteillä".

Mutta on siinä muutakin.

Kun katsotaan ihmisoikeuksien näkökulmia, voidaan muistaa että konservatiivilla on helposti 1700 -lukulainen esiteollisen ajan näkemys ihmisoikeuksista. Joissa asioita katsotaan yksilöiden kautta. Uudempi näkökulma taas painottaa rakenteita. Liberaalit katsovat hyvin usein rakenteita. (Osittain siksi että vasemmistolaiset ovat muissakin asioissa tottuneet katsomaan rakenteita, kiitos kommunismin.)

Kun SSS -linjan säästöjä katsoo rakenteiden kautta, voi huomata että siinä huononnetaan lasten asemaa rakenteellisesti. Klassisemmin ajatteleva taas näkee että valtion velvollisuus ei ole valvoa kansalaisten etiikkaa. Se olisi ikään kuin kunkin syrjäytyvän omalla vastuulla. Näin ollen suhde rahaan muuttuu oleellisesti. Jos rakenteiden kautta katsova näkee taloudellisen tukemisen, hän katsoo vain seurauksia. Väheneviä huostaanottoja. Mutta yksilöiden kautta katsova näkee että yksilöt saavat vain enemmän rahaa viinaan, eli saavat tilaa tehdä yksilöinä syntiä toisten maksamana.

Homot taas nähdään yksilöinä tekemässä "syntiä". Ja siksi yksilöllinen aktio on jotain jota voidaan moittia ja rajoittaa. Huomattavaa onkin että homous ei ole näiden ihmisten mukaan "relevantilla tavalla rakenteellista" ; Argumenttilinjat menevät siten että monet konservatiivit korostavat sitä että homoseksuaalisuus on valinta, ikään kuin elämäntapa.

Tämä huomio on jossain määrin huvittava. Sillä tein aikanani artikkelin konservativismin nietzscheläistymisestä. Ja tämä homojen ja köyhien tarkastelu paljastaa että uuskonservatiivit ovat hyvinkin postmoderneja. He toki teknisesti nimenä vihaavat postmodernismia koska se liitetään mielikuvissa liberaaleihin. Mutta postmodernit ajatustavat ja jopa kielenkäyttö on napattu käyttöön. Osittain sen vuoksi että liberaalien valtarakenteet otetaan haltuun hämäämällä sillä että käytetään heidän käyttämäänsä kieltä. Ja osittain sen takia että ihmisillä on kova into heittää "nihilismin" ja "postmodernin" tyylisiä käsitteitä osaamatta ollenkaan keskustella vaikkapa poststrukturalismin peruslähtökohdista oikein mitenkään.

Nimittäin jos katsotaan postmodernismia, sen perusteeseinä on juuri "biologian ylittäminen". Nähdään että ihminen on perimmiltään vapaa. Postmoderni ihminen näkee että ihmistä voidaan jossain määrin yrittää ohjailla mutta ihminen voi nähdä tämän illuusion läpi ja tiedostaa perimmäisen vapautensa. Ja näin ollen vaikka rakenne ohjaisikin riitelyyn ja masennukseen ja mielenterveyshäiriöihin ja tätä kautta lisäisi lastenhakkaamisen todennäköisyyttä, niin lopulta yksilö itse on vastuussa siitä hakkaako vai ei.

Ja juuri tämä on se minkä takia niin monessa asiassa uskonnollinen vouhkaus ja telaketjufeminismi kulkevat yhtä matkaa. Moralismissa kun vastustetaan pornografiaa, uskovaiset ja telaketjufeministit voivat olla hyvin vihaisia. Vaikka toinen onkin konservatiivi ja toinen liberaali. Samoin kun katsotaan evoluutiopsykologien kohtelua, vaikkapa YLEn uutisoiman Markus Rantalan kokemusten kautta, voidaan huomata että auton renkaiden puhkomista ja vastaavaa harjoittavat ovat karkeasti joko "uskovaisia" tai "humanisteja". Tässä ei tietenkään ole mitään uutta. Sillä uskovaiset ja feministit ovat kovasti puhumassa siitä miten he ovat uhreja. Silti he harvemmin joutuvat alansa vuoksi ottamaan salaisen puhelinnumeron. Eivätkä uutiset pullistele sitä miten Matti Leisolan ja Anna Kontulan autoja toistuvasti rikotaan. Kuitenkin kuulemme vain feministien ja uskovaisten ikävistä kokemuksista, emmekä juuri koskaan tiedostu evoluutiopsykologien haasteista, koska väninä ja uhriutuminen on kätevämpää ja helpompaa viestiä julkisuuteen kun on vallassaoleva ei-vainottu.

Uuskonservatiivia ja vasemmistoliberaalia yhdistääkin ajatus siitä miten he ovat toisinajattelijoita. Eivätkä mitä tahansa toisinajattelijoita. Toisinajattelijoita joilla on merkittävä määrä uhripääomaa johon marttyyristi vedota. Onkin hyvä tiedostaa että kulttuurisodassa on karkeasti ottaen kaksi puolta siksi että kummallakin puolella on merkittävästi valtaa. Ja tämän vallan rinnalla muut näkemykset jäävät jalkoihin ja tallautuvat. Vainotuksi itseään valittavat molemmin puolin vievätkin huomion kaikista muista. Mikä tavallaan äärimmäisen vahvasti demonstroi sitä miten paljon valtaa ja vähän vainoa heihin oikeasti kohdistuu.

Miten Jussi Halla-aho tarjoaa oivan keinon esitellä feminismiä ja käsitteellistää seksuaalista häirintää?

Toki Dickin löytämisessä
on, aivan kuten Paavo
Lipponen on opettanut:
"Ei tietenkään tarvitse
mennä tyrkyttämään
itseään pimeällä
johonkin pusikoihin."
Tai kaduille, missä
joku mies voi nähdä.

Vietin eilen kesäistä vapaa-aikaa urbaanissa ympäristössä. Tiivistin ensivaikutelmani facebookiini ;  "Perjantaielämää kuunneltuani olen tullut tärkeään tulokseen. Se koskee oppimiskykyä. Kun olemme vauvoja, opimme kommunikoimaan. Alkeellisimmillaan tämä on sitä että huudetaan ja sitten joku työntää tissiä suuhun. Opimme tämän. Ja yllättävän moni aikuinen mies on oppinut tuon ensimmäisen opetuksen niin hyvin että loppuelämä on mennyt sen oppimisessa, että asia ei aina kuitenkaan ole näin."

Tämän mietintä sitten johdatti asian siihen mihin naiset, tissit ja seksi ne johtavat aina. Jotkut asiat vain tapahtuvat aina ; Aivan kuten Godwinin lain mukaan jokainen yksittäinen keskustelu johtaa Hitlerin mainitsemiseen, ja kuten Petken lain mukaan jokainen moderoimaton keskustelupalsta ajautuu säännöllisesti vaiheeseen, jolloin siellä keskustellaan enimmäkseen anaaliseksistä, ja kuten homojen avioliittokriittinen keskustelu tuo väistämättä juuri minun mieleeni mielikuvan Pentti Oinosen raiskaamista koirapoloista, ei keskustelussa voi mainita seksiä, tissejä ja ehdottelua ilman että näkökulma on väistämättä feministinen.

Seksuaalisen häirinnän kohdalla on yksi vähättelyn muoto josta pidän hyvin vähän. Ihan siksi että sovinismi ja telaketjufeminismi näyttävät käyttävän hyvin samanlaatuisia konsepteja. Ja minä vihaan ihmisiä pääasiassa metodin ja sekundaarisesti väärien mielipiteidensä vuoksi. (Ihanne olisi että ei vihaa ihmistä lainkaan ja tuomitsee vain argumentit eikä vääriä johtopäätöksiä, mutta en ole kovin ihanteellinen ihminen.)

Tämä ärsytyksenaiheeni, kuten monet muutkin ärsytyksenaiheeni, perustuvat puolitotuuteen. Jos joku ehdottelee naiselle seksiin liittyviä asioita yli-innokkaasti, tämä on naisen mielestä häirintää. Moni kuitenkin puolustaa ehdottelijaa sillä että iskuyrityksethän ovat mairittelevia. Niissähän kehutaan naista seksuaalisesti haluttavaksi, kauniiksi - ja kenties kiinnostavammiksikin. Ja tästä päädytään melko usein siihen että naisella on yksi ja lähinnä yksi syy tuomita. Se on se että ehdottelija ei ole kaunis tai attraktiivinen. Tämä on luonnollisesti kätevä keino siirtää keskustelu siihen että naiset sortavat ulkonäön pohjalta ja luoneet valtakoneiston hakkaamaan ja latistamaan miehiä. (Joissain yksittäistapauksissa ja telaketjufeministien kohdalla tämä varmasti onkin totta, mutta yleiseksi pääsäännöksi tästä tuskin on.)

Syntyy perustelukehä jossa naisella on kaksoisstandardi jossa haluttava - kenties jopa "eksoottisen värinän" omaava "kultamuna" - mies saa ja ruma alempitasoinen mies kohtaa naisen seksuaalisen vallan eikä yhtään pimppaa - joka tosin torjuttujen ehdottomasti epäkokemusvaraisen arvion mukaan yleensä kuuluu jostain syystä "huoralle" ja on muutenkin tosi kovalla tasolla "hiekkapillu". (Itse olen tosin käsittänyt että "huorat" antavat seksiä juopuneille tyypeille juomia ja rahallisia hyödykkeitä vastaan sen sijaan että torjuisivat seksiehdotukset. Mutta ehkä minä en vain ymmärrä kaikkea ; Kaiken ymmärtäminen on monille yli 15 -vuotiaille liian vaativaa joten joudumme menemään hieman vajaammalla pakalla.)

Onneksi on "Mestari".

Argumentaatio on usein niin solmussa tämän aiheen kohdalla että se ei etene. Siksi onkin kätevää löytää analogia. Onneksi analogia löytyy varsin helposti. Jussi Halla-ahosta. Hän sai varsin kiinnostavaa mediajulkisuutta kirjoitettuaan homoseksuaaleista.

"Yksi nykymaailman ärsyttävimmistä piirteistä on se, että kadulla ei saa olla rauhassa. Varsinkin pysähtyminen on vaarallista, koska silloin joku urpo tulee välittömästi selittämään. Muutama viikko sitten polttelin tupakkaa talomme edessä. Kadun toisella puolella olevasta Tehtaanpuistosta ilmestyi suunnilleen ikäiseni, siististi pukeutunut mies, joka hissukseen käveli kohti. Arvelin hänen tulevan pummimaan tupakkaa. Sen sijaan hän lausui: "Terve! Sinä näytät mieheltä, joka tarvitsee kunnon suihinottoa." "Ei pidä paikkaansa", vastasin. "Voinko näyttää, mitä osaan", hän kysyi. "Et voi", vastasin. "Miksi en", hän kysyi. "Koska en halua", vastasin. "Oletko varma", hän kysyi. "Olen", sanoin. "Harmi", hän sanoi ja käveli pois."

Halla-aho on pahastunut. Häntä häiritsee eihaluttava seksi. Kun nainen kohtaa seksuaalista häirintää, hänen pitäisi olla mairiteltu. Häntähän kehutaan. Seksin ehdottaminen kun on aina mairittelevaa. Halla-aho demonstroi että tämä ei ole niin ilmiselviö. Monelle naiselle tarjotaan seksiä ensin haukkumalla heidän ulkonäköään. ("Ruma akka" on ikää kuin "helpottunut" kun "saa munaa".)

Ehdotus on rehellinen eikä homoseksuaali yrittänyt raiskata Halla-ahoa. Ei oli ei. Naisille kerrotaan että tämänlainen tilanne on vielä sovelias. Ehdotus on ehdotus. Ja että jos kukaan ei koskaan ehdottelisi niin ei syntyisi lapsia. Ja jollain tasolla tämä on totta. Selvästi voidaan nähdä että Halla-ahoa ei raiskattu. Häirintä on kuitenkin tätä laajempi käsite. Ja se on sitä myös naisten kohdalla. Ehdottelussa on asteita. Kohteliaisuus ja ihmisten tunteminen vaikuttavat tyylivalintojen sopivuuteen. Nyrkkisääntönä on se, että jos lause lisää mahdollisuutta saada seksiä se on tilanteenmukainen. Mutta jos lause lisää mahdollisuutta saada korvilleen se on todennäköisesti seksuaalista häirintää. (Kaikki olisi helppoa jos ei olisi lauseita jotka ovat molempia samaniaikaisesti ; Kokeilkaa vaikkapa lausetta "Hankkikaa minulle pensaikko hoidettavaksi, sen jälkeen voit yrittää kaataa metsän mahtavimman puun sillilläsi.")

Kuitenkin jos katsotaan emotionaalisia reaktioita, reaktiot ovat samalla yliampuvia että jollain epäeettisellä tavalla ymmärrettäviä. Jos katsotaan Ketun aiempaa kommenttia jossa ilmeni halu kastroida raiskaajia, ovat tunnelmat hyvin samanlaisia kuin Halla-aholla kun hän kirjoitti edellä lainattuun kertomukseensa siitä että "Tehtaanpuiston homon kanssa mietin hetken, että jospa hakisin yläkerrasta pyssyn ja ampuisin päähän. Olisiko sitä seuraava hekuma niin suuri, että se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino."

Olisi helppoa luoda keskustelukenttä jossa Halla-aho on kaksoisstandardissa koska hän sallisi kauniiden naisten tekemät lähentely-yritykset. (Eihän naistenkaan kohdalla tarkastella uhreja yksilönä tai luoteta että he olisivat puolisoilleen uskollisia tai vastaavaa. Se on vain se tarina joka on perimmiltään väitelause joka vain otetaan totena a priori. Joten samaa voi soveltaa Mestariinkin.) Kertomus on tässä mielessä "vajaa" vaikka se on helppo heittää. On helppoa tuomita uhri. Etenkin jos uhria kohtaan on jonkinlaisia antipatioita.

Tärkeää tässä on se että vaikka tämä tarina olisi tosikin, niin siitä huolimatta tilanne olisi seksuaalista häirintää. Syynä on se, että seksuaalisuus koskee oman ruumiin hallintaa ja se priorisoidaan melko korkealle suhteessa muihin vapauksiin ja oikeuksiin. Ihminen joka kieltäytyy seksistä voi tehdä sen vaikka miten pinnallisista syistä - vaikka väärän tukanvärin vuoksi. Haluamista ja haluamattomuutta ei edes tarvitse argumentoida mitenkään.

Homonkin käytöksessä voidaan huomata että hän kysyi ja varmisti ein. Tämä on jo jankkaamista. Itse ole noudattanut sellaista periaatetta että ensimmäiseksi ei kannata kysyä seksiä. Ja jossa kieltäytyminen on kieltäytyminen. Inttämistilanne, tai itse asiassa tilanne jossa seksiä yritetään manipuloida - vaikka "kunniavelalla" siitä että on ostettu drinkit vaikka ei ole erikseen mitään sitovaa sopimusta tehty että "tässä vaihdetaan juoma seksiin" vaan yritetään juuri sanoa että se juoma olisi "tarjottu" eli "ilmainen" - on seksuaalista häirintää.

Tämän ymmärtäminen voi tietenkin ärsyttää monia. Sillä monista homoja pitää vihata ja heteroseksiä rakastaa ja "pojat ovat poikia". Ja toisaalta aika monista on myös niin että homot ovat uhreja eivätkä rikoksen tekijöitä. Ja toisaalta perussuomalainen, etenkään Jussi Halla-ahon kaltainen kelmeä kuminatsi - joka rehellisyyden nimissä näyttää siltä kuin hän todella, siis todella, kaipaisi kunnon suihinottoa - ei voi mitenkään olla uhri, varsinkaan uhri seksuaaliseen häirintään joka on monista lähinnä naisten erityisoikeus.

---

Tässä on hyvä muistuttaa siitä että jos naisia ei suostuta näkemään uhreina niin seksuaalista häirintää kokeneita miehiä ei monissa piireissä oikein pidetä miehinä, etenkään jos seksuaalista häirintää tekee nainen. Koska miestä ei voi raiskata ja miehethän ajattelee seksiä vain aivan koko ajan kaikkien kanssa..

Pieni ajatus ; Telaketjufeministien ja sovinistien eroista

Tuoreesti on keskusteltu teekkarinaisen saamasta kohtelusta. Tämä on ollut varmasti tarpeellista keskustelua. Osaamisen eikä sukupuolen pitäisi painaa työasioissa. (Vaikka huomio helposti meneekin kiintiöihin ja muuhun sukupuolen kautta puhumiseen. Ihanne on kuitenkin minusta hyvä.) Siihen liittyen on tänään kuitenkin nostettu esiin detalji. Se, että väärintekijä on ollut nainen. Tästä on vedetty sitten ajatuksia siitä että "nainen sortaa naista joten ei feminismikysymys". Ajatus on periaatteessa ymmärrettävä.

Kuitenkin on iso ideologinen osa feminismiä jonka kannalta tämä on irrelevanttia sillä heillä kysymys on enemmänkin siitä että sukupuoli on ideologia. Jos maskuliininen sovinistinen fallosentrinen heteronormatiivinen ideologia määrittelee että naiset ovat tietynlaisia ja miehet tietynlaisia niin sitten naistoimijakin edustaa tätä ideologiaa. Toisin sanoen feminismissä on hyvin usein kysymys abstraktoidusta sukupuolesta. Sen vuoksi feministit usein jaottelevat sex/gender -jaolla. Biologinen sukupuoli ei siis ole samaa kuin sosiaalinen sukupuoli. Näin ollen heille sosiaalinen sukupuoli on ideologia ja vallankäyttöä. Siksi sortajan sukupuoli oli merkityksellinen pääasiassa ei-feministeille. Vaikka sitä esitettiinkin tavalla jossa feministit olisivat jotenkin sisäisesti ristiriitaisia ja epäonnistuneita koska sortaja olikin ollut nainen.

Tämä vaikuttaa toki muuallakin. Feministit puhuvat yleensä rakenteista. Ja tämä on huomioitava silloin kun sanotaan että telaketjufeminismi on käänteistä sovinismia. Analogia pätee toki ainakin osittain. Mutta siinä on kuitenkin painotuseroja. ;
* Telaketjufeminismissä abstraktoidaan. Esitetään että ei puhuta ihmisistä vaan laajoista teorioista. Irrotetaan tekijä ja "kritisoitava rakenne". Ja kun tämä ymmärrettävästi koetaan tarpeettomaksi, ajatellaan että tässä nyt kritiikkiä ei ymmärretä kun otetaan tarpeettomasti itseen.
* Sovinistit taas konkretisoivat silloinkin kun olisi hyvä abstraktoida. Sovinistiset miesasiamiehet tuppaavat keskittymään henkilökohtaiseen hyötyyn. He puhuvat yksilönä elämisestä ja nautinnoista. Esimerkiksi voidaan nähdä se miten naiset nähdään vihollisina jossa naiset hallitsevat miehiä seksuaalisella vallalla, pihtaamisella ja nalkuttamisella. Ja miehet opettelevat temppuja joilla manipuloida vastaan.

Toki ero näiden kahden välillä on häilyvä.
* On helppoa nähdä että jos nainen vihaa miehiä, hän voi vihata miehiä ja oikeuttaa tätä rakentamalla ideologisen savuverhon. Tämä savuverho toimii kuten jesuiitta-asenne uskonnoissa. Se ikään kuin oikeuttaa oman luonnehäiriön. Toki moni feministi osaa sublimoida ikäviä kokemuksiaan ja näin he kannustuvat tekemään hyvää. Osa kuitenkin katkeroituu ja käyttää feminismiä kaunansa oikeuttajana. Jolloin voidaan puhua telaketjufeminismistä.
* Samoin kun oman itsen himot laajennetaan stereotyyppeinä koskemaan kaikkia miehiä ja naisia, on tehty abstraktio joka oikoo ja luokittelee ja lajittelee. Joten tässä on selvästi mukana jotain "teoreettisiakin tasoja".

Kuitenkin nyrkkisääntönä voidaan sanoa että feministit muuttavat asioita rakenteita koskevaksi kritiikiksi kun taas sovinistit ovat henkilökohtaisempia ja painottavat enemmän omaa hyötyään ja omaa nautintoaan. Tämä on osittain retoriikkaa, mutta retorinen ero isoissa mittakaavoissa kertoo helposti jotain "yleisistä asenteista" verrattuna niihin "marginaalisiin asenteisiin". Tosin mitä väliä tällä on kun molemmat osapuolet ovat joka tapauksessa kammottavia? Siihen minulla ei ole sen suurempaa kantaa.

Feminismin misandrian kaksi puolta

Teknisesti ottaen feminismi ei yleensä tarkoita miesten vihaamista. Paitsi silloin kun se tarkoittaa. "Tämä Päivä" -blogissa korostettiin äärisuuntien ja trollausten osuutta feministien maineenmenoon. Hän tarjoaa varsin hauskoja lähteitä näiden kannanottojensa tueksi. Moni feministi ei ajattele että olisi monenlaista feminismiä. Ja heille feminismi tarkoittaa sitä että ajaa sukupuolten tasa-arvoa.
1: He usein tiedostavatkin sen, että heidän kokemusmaailmansa on naisen kokemusmaailma ja että miehen kulttuuri ja kokemukset ovat erilaisia. Joten he rehellisesti ajavat naisnäkökulmaa tasa-arvoon. Voiko heitä syyttää? Minua ei, kenties liian useinkaan, kiinnosta ongelma joka ei kosketa omaa itseäni tai lähipiiriäni.

Itse olen nähnyt että on olemassa ääriliikkeitä eikä feminismi ole tässä poikkeus. Ja kaikessa liikehdinnässä pätee Poen laki jossa äärilinjan toimintaa ei itse asiassa ole helppoa - kenties ei ole edes mahdollista - tunnistaa vakavasti tehtyä ääriliikettä trollauksesta. (Minun kohdallani parodiahorisontin ylittäminen on monesti perästi tahallista. Seilaan melko vapausasteisesti trollaukseen ja vakavaan ja siihen välille.) Siksi olenkin jakanut feminismin feminismiin ja telaketjufeminismiin. Siis siihen että erotetaan ääriliikefeminismi mielenterveistä suuntauksistaan.

Olen viime päivinä sönköttänyt feministien kanssa. Sönköttäminen on tarkoituksellinen sana. Sillä olen leikkinyt jonkin sortin viiden pennin sekundasokratesta. Olen heittänyt omituisia kysymyksiä jotka ovat sekä vitsejä että vakavasti otettavia kysymyksiä. Ja tätä kautta tarkoituksenani on ollut pyhästi vain kaivella implisiittisiä keskustelua ohjanneita premissejä. Niiden kuvaaminen on vähintään kiinnostavaa. Ja tässä on tärkeää kyetä irrottautua "Penis in Vagina is Always Rape" -hengestä. Niin huvittavaa ja innostavaa kuin se onkin.

Se mitä haluan nostaa esiin on "miesviha". Nimenomaan asiallisten feministien keskustelussa.

Tämä ei riko jaotteluani. Pidän jakoa telaketjufeministeihin ja asiallisiin feministeihin tarpeellisena. Siksi väliotsikko voikin olla hämmentävä. Keskusteluissa nimittäin nousi esiin jännittäviä teemoja. Otan niistä kaksi.
1: Monella feministillä on aivan oikeasti ikäviä kokemuksia miehistä. He kertovat että tämä johtaa antipatioihin miehiä kohtaan. Nämä antipatiat voivat motivoida tasa-arvotaisteluun. Tässä ryhmässä jännittävää on se, että asenteet luonnollisesti vaikuttavat käytettyyn kieleen. Tämä ilmiselvästi näyttää miesvihalta. Koska se tavallaan on. Kantavana - ja itselleni yllättävänä teemana - on kuitenkin vaikutelma siitä että he tiedostavat tämän vihan ja pyrkivätkin isommalla tasolla oikeudenmukaisuuteen. Miesten tasa-arvo voi olla tärkeää vaikka miehistä ei pidetäkään tai heihin suhtaudutaan epäillen ja epäluuloisesti. Kommenteissa oli jopa sitä että ilman feminismiä he voisivat olla miesvihaisempia. Että feminismi auttaa ymmärtämään että miehet on aivopesty pahaan kulttuuriin ja tämä "toxic masculinity" pitää sitten vain murtaa. Viha on suunnattu järjestelmään.
2: Toinen tapa taas on ihanteellinen. Toimintaa moititaan. Miesasia voidaan nähdä kurana. Ja jos tätä pitää miesvihana tätä harjoittava ihminen pahastuu. Koska hän toimii kuten perinteinen kristillinen moralisti joka "rakastaa syntistä mutta vihaa syntiä". Sävynä on ollut esimerkiksi aivan ääneen lausuttu idea siitä että jos pitäisi miestä pahana väittäisi että tätä pahaa ei voitaisi korvata. "Tule sellaisena kuin olet, kunhan muutat mielipiteesi niin saat armon" -asenne korostuu hyvinkin vahvasti. On kuitenkin selvää että kun moralisoidaan se tuntuu kohdistuvan ihmiseen ja on hyvin vaikeaa elää maailmassa jossa vihataan kaikkea sitä mitä ihminen ajattelee, tekee, edustaa ja on mieltä. Kun nämä karsitaan jää jäljelle omituinen abstraktio jossa on vaikeaa nähdä mikä se on se erottamaton absoluuttinen ihmisarvo jota rakastetaan? Aineenvaihdunta?

Näkisin että aina kun normaali feministi tulkitaan misandriseksi, tilanne redusoituu jommaksi kummaksi ylläolevista.

Omakohtaisesti näen että ensimmäinen tyyppi ei ole "oikeaa miesvihaa". Se on tunteilua joka jalostetaan. Kiukku on kenties lähtökohta mutta lopputulos ei ole miesvihainen. Kiukku motivoi ja värittää kielen, mutta kun ihmien tiedostaa tunteensa ja hillitsee niitä paikoitellen, hän tietää kenessä vika pohjimmiltaan on. Se jälkimmäinen taas on ihan oikeasti oikeaa "miesvihapuhetta". Mutta siihen on vaikeaa liittää aitoa vihaisuutta miehiä kohtaan. Näin ollen molemmat ovat vihan illuusioita. Kumpikaan näistä eivät ole misandriaa sanan täydessä ja vahvimmassa mielessä. Joista toinen on vain minun maailmassani arvotettu positiivisesti ja toinen negatiivisesti.

Mutta se ei perimmiltään ole vihaa. Vaan kusipäisyyttä siinä tarkasti määritetyssä mielessä jossa olen Aaron Jamesin "Assholes:A Theory" -kirjan konseptia soveltanut. Eli jonain jossa toiminta on ikävää siksi että se nähdään oikeutettuna, jossa päämääärä oikeuttaa keinot. (En pidä tästä jesuiittameiningistä jota pestään puhtailla intentioilla. Osittain siksi että jokainen ihminen on jossain määrin Kaspar Hauser, intentioita ylipainotetaan ja yliarvostetaan ja ne tarjoavat helpon tekosyyn koska niiden luonnetta on itse asiassa haasteellisia tarkistaa.) Jotain joka on tärkeää jotta voidaan erottaa vihapuhe raivopuheesta. Minusta on yksinkertaisesti aivan yhtä ja sama kutsuuko toisen vakaumusta kuonaksi vai kutsuuko ihmistä kuonaksi. Ja usein vihapuhe onkin kusipäisyyttä joka oikeutetaan jollain tekosyyllä ja ideologia myös valkopesee lopputuloksen.

Näenkin että tämä kahtiajako ja omat mielipiteeni niihin ovat äärimmäisen Niezscheläisiä. Hänhän esitti että ihminen voi noudattaa pyrkimyksiään sublimoiden tai ressentimentillä. Sublimoinnissa ahneus, kateus tai viha on polttoainetta jolla taiteilija ahkeroi. Lopputulos on siis jalostettu näistä olemassaolevista likaisista puolista. Ressentiment taas on perimmiltään sitä että ideaaleja käytetään valkopesussa ja sitten lopputulos näyttää kaunaisuudelta.

Mutta kenties tämä johtuu siitä että kykenen uskonnon kautta ymmärtämään miten ikävät kokemukset voivat vaikuttaa tunteisiin. Ja että tämä ei välttämättä tarkoita samaa kuin epäreiluus kaikkia uskovaisia kohtaan. Ja että tämä voi olla motivaattorina jotta jaksaa pakkomielteisesti vääntää siitä iänikuista aiheestaan uudestaan ja uudestaan. (Mutta kenties haluan vain selittää näin itselleni jotta saan valkopestyä oman moraalittomuuteni.)

Joten tavallaan viimeinen kysymys onkin siinä että ovatko vihaiset fundamentalistikristitytkin kuten niitä feministejä joilla on ikäviä kokemuksia miehistä ja jotka ovat siksi vihaisempia tai aggressiivisemmalta vaikuttavia kuin passivinen rivikansalainen. Mutta jotka olisivat ilman Jumalan rakkauskäskyjä vielä nykyistäkin vihaisempia. Vai onko sittenkin niin että tosiasiassa ideologia lietsoo näitä vihantunteita niin että sittenkin kävisi niin että fundamentalismi lähinnä kokoaa vihaiset ihmiset yhteen ja sanoo että tämä on jotenkin perimmiltään oikeutettua. Vastaus tähän kysymykseen vastaa varmasti jotain niin feministeihin kuin minuun itseenikin.

Toxic femininity

Olen rakentanut eräänlaisen Nassim Taleb -mukaelman internetissä keskustelevan relevanttiudesta. Talebhan korosti että relevanssi riippuu siitä kuka vaivautuu vastaamaan hänelle ja toisaalta kehen vielä itse viitsii vaivautua. (Henkilön kaliiberi on se, miten tärkeät ihmiset vastaavat hänen argumentteihinsa. Ja toisaalta jos itse reagoi jokaiseen lehden mielipidekirjoitukseen niin se kertoo jotain siitä tasosta jolla itsekin painii.) Itse olen siirtänyt tämän henkilöistä ja aukroriteettiasemista ja titteleistä osaamiseen. Ihmisen relevanttius mitataan melko lailla siitä mikä on se korkeatasoisin argumentti johon hän kykenee vääristelemättä ja olkiukottamatta reagoimaan. Ja siitä mikä on se matalamielisin keskustelua harhauttava pilkka johon hän vaivautuu vastaamaan. Ja valitaan näistä mairittelevampi.
1: Testissä ei ole tietenkään muuta vikaa kuin se, että luodakseen tähän liittyvän testin joutuu luomaan fiksuja argumentteja joita koristelee alatyylisillä herjauksilla. Ja ihminen joka harjoittaa tätä on aikamoinen paskapää. Olen kuitenkin kokenut että tämä luokittelukeino sopii kaikkiin ambitioihini ja mieltymyksiini erinomaisesti. Eikä se persoonani tuomiokaan ole epätosi, joten vahvistan sääntöäni.

Tämä mielikuva on tarpeen siksi että usein keskustelua kuvaa se, että keskustelija kerää "helppoja pisteitä" ja tässä unohtuu usein laatu. Tämä koskettaa tätä päivää siinä mielessä että Tämä Päivä -blogissa (pun intended) korostuu se, miten yksinkertaisin ja huonoin argumentein voidaan vastata. Se kertoo feminismikeskustelun tasosta.
1: Jonkinlainen nollapiste saavutetaan siitä jos blogi videään suljetulle keskustelualueelle jossa sitä morkataan ilman että kritiikkejä annetaan blogiin kommenteiksi tai blogistin tiedoksi. Ja sitten kun tämä reagoikin tekstiin kirjoittamalla vastineen ollaan pahastuneita siitä että on ikään kuin tuotu suljetun ryhmän salaista tietoa julkisuuteen. Itse pidän toimintaa tutkivana journalismina. Jos joku tarttuu tekstiisi sinulla on periaatteessa oikeus puolustautua. Tämä voi toki kertoa Talebin luokittlelussa siitä mikä on kommentoijan kaliiberi. Mutta jos tämä on moite kommentoijalle niin se kertoo siitä että tunnustaa että kritisoiva paikka on turha.

Mutta tämä on oikeastaan vain lähtölaukaus. Huvittelin ajatuksella mitä tapahtuu jos naiseutta ja feminismiä (ilmiöinä) käsitellään samalla tavalla feminismi käsittelee mieheyttä ja patriarkaattia (ilmiöinä). Samalla ihmettelin sitä miten määritelmällisesti (de jure) feminismi on joko tasa-arvoa tai naisasialiikettä mutta käytännössä (de facto) se on yllättävän leimallisesti nimenomaan muuta, eli naisnäkökulmaa tasa-arvoon.

Myrkyllisestä mieheydestä

Internetissä käytetään melko paljon sellaisia käsitteitä kuin "toxic masculinity". Sillä tarkoitetaan kulttuurin määräämää maskuliinisuutta jossa kulttuuri sortaa miesyksilöitä jonkinlaisen miesstereotyypin luomalla. Näin ollen jos mies ei suostu menemään lääkäriin hän kuolee koska myrkyllinen mieheys iskee häneen. Jos mies on aggressiivinen ja menee tappeluihin, häntä sortaa jälleen myrkyllinen mieheys.

En pidä käsiteeestä monesta syystä. Tärkein niistä koskee sitä miten sitä de facto käytetään.
1: Siinä on sellainen erikoinen piirre että miehistä puhutaan yleisenä kulttuurisena ryhmänä joka kuitenkin olisi täysin irrallaan miehistä yksilöinä. Mutta kuitenkin tämän kautta tuomitaan ja luodaan erilaisia tulkintakenttiä joiden kohteena ovat kuitenkin yksilöt. Itse sanoisin jopa niin että käsitteellä on relevanttiutta vasta jos se on induktiivinen. Eli jos kulttuurissa olevat miehet toiminnallaan heijastavat jotain piirteitä, toimintamalleja ja asenteita voidaan sanoa että tämän kulttuurin "mieskuva" on ylipäätään jotain. Näin ollen mieskuva koostuu miehistä yksilöinä.
2: Se on liitoksissa samantapaiseen kieleen kuin "mansplaining" -termin käyttö. Tämäkin käsite on jostain syystä muuntunut sellaiseksi että mikä tahansa ei-feministinen teksti on turhaa koska se ikään kuin edustaa kerettiläisyyttä. Sanomalla sitä mansplainiksi sanotaan että se on paskaa koska se on paskaa. Argumentaatiomallille löytyy toki myös sovinistinen vastine. Itse asiassa hyvin samantapainen vastine. Se liittyy siihen kun naisen valitus tuomitaan bitchingiksi, kuukautiskierron vaiheeksi tai vain nalkutukseksi. Kun asia ohitetaan luokittelemalla "relevantti-eirelevantti" -leima ilman sen kummempaa on kyse asenteellisuudesta. Esimerkiksi feminismissä näyttää olevan niin että naisten palkkaerot ovat oleellinen asia tasa-arvotyölle. Kun taas jos mies tuo esiin ongelmia hän on aina sovinisti joka siirtää huomion epäoleellisuuksiin. Jos sovinisti sanoo "feminazi", tiedät keskustelun päättyneeksi. Aivan samaan päädytään kun "mansplaining" -sana ilmestyy. Halveksuttavaa!
3: Feministit ovat hyvin vastahankaisia käyttämään vastaavia termejä marginaalisista ihmisryhmistä. Esimerkiksi voitaisiin puhua vaikka toxic transgenderismistä tai vastaavista. Se kun voisi marginalisoida tämän ryhmän. Kuitenkin jossain määrin tässä on kasvava ongelma joka johtuu siitä yksinkertaisesta asiasta, että kun leima ei osu marginaaliin vaan valtavirtaan, se loukkaa useampia ihmisiä. Ja osasyy feminismiin liittyviin soraääniin johtuukin varmasti siitä että hyvin harva pitää siitä että heitä pilkataan. Feministi itse tietenkin kokee että hänhän vain vapauttaa yksilöitä ja että yksilöitä ei pilkata. Mutta tämä onkin juuri sitä abstraktioimista jota dissasin ensimmäisessä kohdassa. Ei oikeasti voida puhua "miehistä" ilman että kyseessä on joukko joka koostuu yksilöistä.

Muitakin syitä on. Ja ne itse asiassa voi demonstroida juuri siten että otetaan esiin naisvastine. Mitä jos puhuttaisiinkin myrkyllisestä naiseudesta? Tällöin on tietenkin luovuttava joistan omista näkemyksistäni. On aksiomatisoitava toisin ehdoin. Sellaisin jotka itse asiassa hylkäävät yllä olevat näkemykseni. Tästä seuraa tietenkin omituinen postmodernis-miltei-älyllinen leikki. Josta kenties voi oppia jotain.

Myrkyllinen naiseus.

Redditissä, älyllisyyden nollapisteessä, on itse asiassa tartuttu "toxic femininity" -aiheeseen. Ideani ei tässä mielessä ole kovinkaan luova. Siellä on kuitenkin esitetty hyvin mielenkiintoinen argumentti. Se koskee käsitteen relevanttiutta. "rigid feminine gender roles are not immediately dangerous, they are more corrosive than toxic. A woman may 'get away with' more than a man, but her role is passivity and weakness. Playing games isn't dangerous, just ... corrosive." Asennetta voi kuvata esimerkillä "Occasionally you get a "cat fight" but it's not serious. They wouldn't want to break their nails or muss their hair and besides, it's not lady like."

Tässä on jo argumentin tynkää. (Kun reddit ylittää Tämän päivän feministiryhmän tason on huomio jokseenkin huolestuttava maamme keskustelukulttuurin tasoa ajatellen.) Naiset ovat anorektisia ja kuihduttavat itsensä passiivisuuteen ja ulkonäköpaineisiin. Toxic masculinity taas pitää allaan "negatiivisia miehekkyyteen liittyviä piirteitä" jotka usein voidaan tiivistää jonkinlaiseen ajatukseen "primitiivisyydestä" ja "aggressiivisuudesta" tai joita vähintään oikeutetaan viitaten kivikauden soturimies -mielikuviin ja kertomuksiin.

Selvästi tässä puhutaan kulttuurin esittämästä naiskuvasta. Ja siihen liittyy stereotyyppinen leidi joka ei miekkailijanaisten tapaan pyyhi nössykkämiehillä lattiaa. (Elinpiiriini ei tosin kuulu hirveästi muunlaisia naisia. So there.) Ja anorektikko epäseikkailija onkin hyvä mielikuva. Mutta jos mietimme asiaa tarkemmin, voimme huomata että klassisessa naiskuvassa on itse asiassa
1: Justiinan tyylisiä pirttihirmuja. Jotka ovat koomisia. Perheväkivallasta on tehty vitsi "Pekka ja Pätkä" -tyyliin. Samoin nalkuttamisstereotypia kertoo siitä että perinteisessä feminiinisyyden mallissa naiselle on annettu valtaa verbaaliseen väkivaltaan. Minulle on opetettu että verbaalinen väkivalta olisi kiusaamista. Ja tämä on näkemys jota nimenomaan liberaalit feministipiiritkin ovat hyväksyneet. On erikoista miten he ymmärtävät väkivallan usein vain lyömiseksi. Joka kieltämättä onkin perinteisen stereotyyppisen mieskuvan mukainen.
2: Äitiyteen liittyy usein syvää possessiivista valtaa joka koskee esimerkiksi sitä kenen luoksi lapsi jää erotilanteessa. Ja tämä ei ole vain valtaa suhteessa miehiin. Hyvin usein tämä on myös valtaa suhteessa lapsiin. Esimerkiksi lupa vitsata ja muuten rangaista lapsia ovat mukana tässä naiskuvassa. Nainen itse asiassa saa kasvatuksen nimissä käyttää stereotyypeissä melko paljonkin aggressiivista valtaa. Kunhan se kohdistuu lapsiin. (Tai em. mainittuihin humalassa oleviin miehiin).
+: Mikä sitten on aktiivista ja mikä passiivista? Jos toxic masculinity koskee sitä että mies ei suostu menemään hoitoon, se on passiivista itsen heitteellejättöä aivan kuten monet naisellisetkin teot. Kenties pitäisi siis luokitella näitä ongelmia johonkin nelikenttään jossa on feminiiniydessä korrosiivisia ja toksisia puolia ja samat mieheydestä. Redditin käsitteet eivät siis olekaan niin itsestäänselviä. Itse asiassa syyt miksi ei voida käyttää toxic femininity -käsitettä ovat jotain jotka heikentävät vahvasti myös toxic masculinity -käsitteen tehoja.

Tämän lisäksi on olemassa catch. Nykyajan naistrereotyypit ja kulttuurin naisihanteet eivät ole "Pekka ja Pätkä neekereinä" -tasolla. Feminismi on valtavirtaa. Tämä myös estää feministien marginalisointiteoriat. Tosiasiassa tämän hetken vaaleja ja muita käydään feministisiä tasa-arvokäsitteitä soveltaen. Tämä tarkoittaa sitä että jos puhutaan perinteisestä heteronormatiivisuudesta, se ei ole enää kovin relevanttia kehäkolmosen eteläpuolella.
1: Tässä itse asiassa on riskejä ; Kirkollisissa piireissä ateistit kutsuvat "kehäkolmossyndroomaksi" monien liberaalipappien, esimerkiksi Laajasalon, tapaa käsitellä uskontokriitikoita ja ateisteja. He pitävät moitteita asiattomina. Heillä ei kuitenkaan näytä olevan mitään sellaista käsitystä siitä mitä tarkoittaa olla uskonnoton "kehäkolmosen pohjoispuolella", esimerkiksi lestadiolaisvaltaisilla alueilla. Vanhoillinen junttimiesstereptypiakin on varmasti vallassa monessa paikoin Suomea. Sillä ei vain ole relevanssia kaltaisilleni urbaaneille miehille eikä itse asiassa urbaaneille naisillekaan. Tarinat eivät sovellu itseen. Mutta niitä käytetään itsen ja oman identiteetin, etenkin uhri-identiteetin, vahvistamisessa. Kontekstointi on vaikeaa, mutta se on joka tapauksessa tehtävä.

Ja tässä saadaan aivan uusia puolia "myrkylliseen naiseuteen";
1: Voidaan esimerkiksi huomata että "toxic masculinity" pitää sisällään "negatiiviseksi tunnistettuja piirteitä". Nämä eivät kuitenkaan usein koeta huonoina naisissa. Sillä jotenkin ilmoilla on ajatus siitä että marginaalius on arvokkain suoja. Ei ole mitään väliä mitä teet vaan se mitä edustat. Ja tämän edustamisen pitää koskea vähemmistöä. Siksi aggressiivinen mies on sovinistiäijä joka heijastelee toksista miehekkyyttä. Mutta aggressiivinen nainen, klassinen poikatyttö, onkin emansipoitunut koska hän irrottautuu naisstereotyypistä. Eli toisin sanoen aggressiivisuuden toksisuus ei riipukaan negatiivisesta attribuutista vaan siitä mitä tätä toimintaa tekevä edustaa. Minun on vaikeaa kunnioittaa niitä yksilöitä jotka tämänlaisia ideoita kannattavat, riippumatta siitä oikeuttavatko he jesuiittamaisesti tätä toimintaa jollain ideologisella sanalla jolla on positiivisia konnotaatioita. Eli itse asiassa toxic femininity ei ole olemassa koska jos toxic masculinityn käytöspiirteet ovat naisessa ne ovatkin hyvin helposti ihanteita. Näin käy siksi että marginalisaationäkökulmaa ylikorostetaan ja näin ollen "perinteisen stereotyypin mukaisuus" ei voi olla vapautta ja siitä irtautuminen on vain sitä. Ja koska tämä on valtavirtaa, voidaan nähdä että olisi kasvanut tarve toxic femininity -termin käyttämiseen.
     1.1: Toki on hyvä huomata että monesti vähemmistöillä on oikeasti riskejä. Esimerkiksi sukupuolielinkirurgialla tehty juridisen sukupuolen vaihtaminen ja "ristiinpukeutuminen" herättävät kiukkua ja näissä piireissä väkivaltarikoksen uhriksi joutuminen on muita suurempaa. On hyvä pitää maltti tässäkin.
2: Toisaalta myrkylliseen maskuliinisuuteen on liitetty myös raiskauskulttuuri. Tämä sana on hyvin ympäripyöreä. Mutta sillä on jonkinlaista sisältöä. Siihen voidaan liittää ajatus siitä että miehet eivät hallitsisi seksuaalisuuttaan vaan olisivat aina panemisen tarpeessa. Ja ajatukset siitä, miten mies jotenkin luonnostaan panisi useita naisia kun taas nainen olisi yksiavioinen. Ja että tämä luonnollisuus olisi myös oikeutus tekoon. (Evoluutiopsykologiaa vastaan minulla ei itse asiassa ole mitään, mutta nähdäkseni joskus se tuo esiin ongelmia jotka pitää ratkaista eikä ominaisuuksia jotka pitää oikeuttaa.) Ja tässä mielessä voidaan huomata että toxic femininityyn liittyy nykyään vahvaa raiskauskulttuuria. Itse asiassa nykyään käydään melko paljon keskustelua siitä voiko miestä lainkaan raiskata. Ja moderneja menestyviä naisia näyttävät romanttiset komediat tulvivat sitomis-raiskauskohtauksia jotka kuvataan positiivisessa sävyssä. "Wedding Crashers" -elokuvan sidonta-ilman-lupaa-makaaminen on tästä varmasti helppo esimerkki. Kohtauksia on paljon. Ongelmaa ei näytetä oikein tiedostavan joka kertoo siitä miten voimakas hegemoninen diskurssi kyseessä on. Kun rikosta ei nähdä muuta kuin irrelevanttina ja absurdina, se kertoo että tätä myrkkynaiseutta ei edes ymmärretä kyseenalaistaa.

Lisäksi voidaan ottaa miesnäkökulma. Ylläolevat temput eivät vaadi kovin oleellista näkökulman vaihtamista. Mutta tosiasiassa tilannetta voidaan ottaa vielä pidemmälle. Nimittäin on niin että kun puhutaan kulttuurista, vainoaja on aina mieskulttuuri. Mieskulttuuri ja patriarkaatti komentaa naisen tiettyyn rooliin. Feministipiireissä nämä näkökulmat ovat olleet jo kauan kritisoituja, mutta valtavirtafeminismissä niitä näkee käytännössä yllättävän harvoin. Feministit puhuvat tietyistä aiheista usein ja toisista hyvin harvoin.
1: Tilanne on itse asiassa hyvin sama kuin uskonnon kohdalla. Kirkostakin kuulee usein siitä miten he kontrolloivat fundamentalismin ongelmia. Eli uskontokritiikille ei ole tarvetta koska he hoitavat sen itse. Käytännössä kuitenkin ev.lut -piireissä lestadiolaisten hoitokokouksiin ja pedofiliaan liittyvät skandaalit on ohitettu muutamalla lausunnolla. Teot ovat puuttuneet. Toisaalta jos kritisoit uskontoa, saat varsin helposti kuulla olevasi militanttiateisti. Kenties siksi että oikein muut, eli esimerkiksi ihmiset kirkon sisällä, eivät käytä tuota näkökulmaa ja kritiikkiin liittyviä retorisia keinoja. Täsmälleen sama tapahtuu feminismissä. Jos otat esille patriarkaattiteoriaa kritisoivan feminismikulman korostamatta että tässä puhuu feministifilosofi, saat kuulla olevasi antifeministimies. Keskustelu on niin skeemautunut että lausunnot tulkitaan melko väkisin vääntäen sovinistimalliin. Minulle itse asiassa kävi tänään täsmälleen näin. Ja kun vaadin olkiukon korjaamista, kommentaattori toisti olkiukkonsa rakenteellisesti samanlaisena ja uusin sanoin. On toki niin että sivistyneessä keskustelussa olisi kenties syytä täsmentää asioita. Mutta toisaalta sivistyneessä keskustelussa ei luoda loukkaavia olkiukkoja, olla korjaamatta niitä ilmoituksesta. Ja jos ei tiedetä niin kysytään sen sijaan että väitetään toisen suuhun asioita.

Jos lähdetään alempitasoisen miehen maailmaan, on huomattava että usein toistuva teema tuntuu olevan se, että lassukka korostaa että naiset sanovat suulla yhtä ja palkitsevat teoilla toista. Henkenä on se, että tosiasiassa naiskulttuuri palkitsee ja täten luo mieskulttuurin. Logiikka on samantapainen kuin perinteisessä patriarkaattiteoriassa jossa anorektinen nainen on passivinen koska aggressiivinen sovinistimies(kulttuuri) käyttää (väki)valtaa ohjailussa ja vaatii naisilta tietynlaiseen muottiin menoa. Toisin sanoen kulttuuri alistaa miehen yksilönä aggressiiviseen mieskulttuuriin ja nainen on sitten kahdesti alistettu. Mieheydellä (kulttuuri) on aktiivinen asema. Joten tahdon vapaus on vain miehillä ja mieskulttuurilla. Nainen on uhri, mieheys on pahantekijä. Tässä logiikka vain menee toisin päin. Eli toisin sanoen naiset rankaisevat miehiä jotka eivät toimi tietyn mieskuvan mukaan. Ja se, että he sanoissa ja ideologiassa korostavat muuta nähdään petoksena jolla naiskulttuuri pesee maineensa niin että vain miestä voidaan syyttää. Eli naiskulttuuri määräisi seksin ja kodin ja perheen hallinnalla miehen töihin ja avioeron jälkeen syrjäytymään.
1: En usko että tämä teoria on sen pätevämpi kuin patriarkaattiteoriakaan. Mutta se on kuitenkin osatotuus ja näkökulma. Jota relevantisoi myös se, että samantapaiset ajatukset ovat naisnäkökulmassa aivan hyväksyttyjä. Eikä niiden lausujaa haukuta idiootiksi feministiryhmissä. Näkisin että tässä kaikessa on syynä nykyajan pahin asennesairaus. Se, että jokainen yrittää aina ja kaikkialla hankkia identiteetilleen uhrinstatusta. Se on poliittisesti kannattavaa. Joka tekee siitä vallankäyttöä hyvin omintakeisella tavalla. Eniten valtaa on sillä joka saa useimmat uskomaan olevansa uhri. Siksi uhriuden hakemiseen on suhtauduttava varoivaisuudella. Sillä näennäisuhrit itse asiassa vievät huomiota vakavista asioista. Niistä jotka ovat oikeasti uhreja.

Loppukaneetti:

Jos edelläolevien perusteiden nojalla ryhtyisin puhumaan toxic femininitystä julkisessa keskustelussa, huomio varmasti keskittyisi siihen miten epäkohtelias myrkky -sana käsitteessä on. Itseäni tämä ei kiinnosta. Ymmärrän että poliittis-aktivismitasolla myrkky -termi johtaa väärinkäsityksiin ja on leimaava. Minulla ei ole minkäänlaisia esteitä käyttää pejoratiivisia termejä argumentin sisällä. (Minulla on jopa eksaktisti määritelty kusipään käsite josta olen puhunut blogissani.)

Huomattavinta varmasti olisi se, että tämä koettaisiin vihamielisenä sellaisella tasolla että jos puolustautuisin selittämällä että kritiikin olemassaolo on  isoin ongelma. Nykyfeminismin virtauksia lainaten voisin selittää innolla että "minusta on ikävää että naiset eivät ymmärrä tehdä eroa sen välillä mihin he identifioituvat ja sillä mitkä vain ovat heihin liittyviä ominaisuuksiaan ja mitkä ovat heihin kulttuurin liittämiä käsitteitä." Mutta paskapuhettahan se olisi. Ei ole mitään kulttuurista mieheyttä ja kulttuurista naiseutta joka lilluisi abstraktina platonisena ideana jossain tyhjässä. Ei. Kulttuuri syntyy massoista ja keskiarvoista ja mielipideklustereista. Samoin mies- ja naiskuvat. Mieheys ja naiseus koostuu yksilöiden näkemyksistä ja teoista. Muu on yhtä naurettavaa kuin "vihaan syntiä mutta rakastan syntistä" -ajattelu jossa tuntuu olevan leimallista se, että "rakastan sinua mutta vihaan kaikkea mitä olet, edustat, teet, ajattelet ja olet". Kaikki tämänlainen on ideologista paskaa jolla peitetään se tosiasia että liikkeessä toimivat ihmiset ovat laajakirjoisesti paskiaisia.

Femnismiä ja fundamentalismikristillisyyttä yhdistääkin se, että molemmissa esiintyy melkoisessa määrin sellaista että sivistyssanoihin kiedotut asennevammat ja pilkallisuudet mitätöidään absraktioimalla niihin liittyvät konkreettiset ongelmat. Tai määrittelemällä hyvyys sillä tavalla että ongelmakäyttäytyminen onkin emansipaatiota tai hyvyyttä. Feminismin kohdalla sellaiset käsitteet kuin "mansplaining" ja "toxic masculinity" ovat tämän ytimessä. Ja ne ovat tätä siitä huolimatta että nämä ajatukset eivät itse asiassa ole täysin ja läpeensä onttoja ja typeriä.

Feministit sanovat hassuimmat asiat - vai sanovatko?

Feminismi on niitä aiheita jota ajaen tai jonka nimissä sanotaan paljon hassuja asioita. Tällä viikolla sosiaalisessa mediassa näkyvyyttä sai sittemmin poistunut kommentti jossa kommentoija oli ahdistunut siitä että joku on voinut masturboida ajatellen häntä. Hän ei voinut tehdä tälle asialle mitään. Joten hän päätyi esittämään tämänlaisista mielikuvista seuraavaa "Try not to telepathically rape me anymore." Tuo on tietenkin jokseenkin hupaisaa. Tunnustan että saan älyllisessä ylemmyydentunteessani erektion. Joka vihjaa siihen suuntaan että syyllistyn jonkun kauheaan telepaattiseen raiskaukseen. (Mitäs kulkevat ympäriinsä niin viekoittelevasti vilautellen liian lyhyitä ja paljastavia argumentteja... Tai siis hetkinen, tästä vitsistä tulikin oikeasti aika karmiva.)

Ja feminismi ja raiskaus ovatkin usein tämänlainen yhdistelmä. Toinen tämän viikon puhina on koskenut sitä kuinka Australiassa joukko tyttöjä oli hyökännyt autistisen pojan kimppuun. Ja hyväksikäyttäneet häntä seksuaalisesti. Jos uhri olisi ollut nainen, kyseessä olisi joukkoraiskaus. Nyt aiheeseen liittyvä kohukommentti oli kuitenkin "Yes, it’s horrible what happened to him, but this is more ableism than anything. But don’t you dare equate the rape of women to sexual assault of males. They are not the same thing. Let me say that again: They are not the same thing." Mieleni tekisi vinoilla ajatukselle, mutta sekin olisi varmasti ableismia joten on varmaan parasta jättää väliin. (Dissektoidakseni vitsisammakkoni ; Ableism on käsite joka liittyy vammaisien kohteluun. Jos ajattelee että eivammaisilla on oikeus jotenkin tallata vammaisia, kysymys on juuri tästä.)

Koska nämä ovat sosiaalisen median kommentteja on käytännössä mahdotonta erottaa ovatko lausunnot feministien vai sellaiseksi teeskentelevien trollien lausuntoja. Niissä on kuitenkin hyvin kiinnostavia puolia jotka voidaan sitoa vakavastiotettavampaan feminismiin. Sellaiseen joka on kenties vähemmän absurdia. (Mikä ei ratkaise onko asia trollauksena vai aitona asiana esitetty. Sekä tollot että trollit vääntelevät konventioita tällä tavalla.)
1: Kysymyksiä siitä mikä on ihmisestä olevan mielikuvan, ihmsien identiteetin ja ihmisen ytimen välinen suhde. Tämä täytyy selvittää jotta voidaan ratkaista milloin joku välineellistetään. Jos mielikuva ihmisestä on sama kuin ihminen, niin silloin voidaan puhua jonkinlaisesta telepaattisesta raiskauksesta. Itse en pidä ajatusrikoksia rikoksina, joten teon täytyisi minusta olla vähintään sellainen että siitä jotenkin erityisesti tiedotetaan kohteelle. Jos mies soittaa tietylle naiselle ja huohottaa tämän korvaan puhelun, tämä on jonkinlainen telefoniaraiskaus. Ja sellaisesta saakin syytteen ahdistelusta.
2: Raiskauksen sukupuolisuus taas on tärkeä. Sillä feminismissä on karkeasti ottaen de Beauvoirmainen linja jonka mukaan biologinen sukupuoli ei ole merkittävä. Tässä kulmassa on jotenkin ilmiselvää että miehenkin voi raiskata. Toisaalta jos ajatellaan Luce Irigarayta, hän on korostanut että mies ja nainen eivät oikeastaan ymmärrä toisiaan. Ja tässä maailmassa voidaan huomauttaa että mies ei esimerkiksi voi tulla raskaaksi raiskauksesta, ja tämä ero voi olla merkittävä emotionaalisella tavalla. Joten kenties miesten kohtaama seksuaalinen hyökkäys tarvitsisi uuden nimen.

Kaikki tämä on tärkeää, sillä jos katsomme feminismiä voidaan korostaa vaikka sitä että Ayaan Hirsi Alia ei jostain syystä usein pidetä sopivana feministien sankarina. Hän on aktiivinen patriarkaattia vastaan taistellut nainen. Mutta koska hän on uusateisti ja vastustaa islamia, on tämä vaikea pala monelle feministille. Uusateismi kun edustaa monelle maskuliinista imperialismia. Sillä länsimaat ovat samaa kuin mieskulttuuri. (Koska länsimaiden naista ei nähdä tasa-arvoiseksi eli kulttuuri on nähty miesten valloittamaksi.) Koska hän moittii väärää uskontoa, Hirsi-Alin sukupuoli ei pelasta häntä.

Enkä minä tämänlaiten edessä enää osaa sanoa onko tämä absurdi vitsi vai jotain jossa on jotain järkeäkin. Tiedän kuitenkin että tämä ei ole enää feminismi-trollausta.