Tämä blogaus johtuu vain siitä että me INTP:t emme usko MBTI -luokituksiin...

Hikipediaan tuotettiin vihdoin artikkeli MBTI -testistä. Se syntyi yhteistyönä "Humppakuution" aka "Takkirauta" -blogin "Ruukinmatruunan" että "NPOV"in aka "Aleksanterin Ratkaisu" -blogin "Squirrelin" voimin. (Joista ensimmäinen puhuu itsestään kolmannessa persoonassa ja jälkimmäinen on niin keisaria että häntä teititellään monikkomuodossa.)

Merkittävää projektissa on lähinnä se, että kantamme MBTI -testiin ei voisi olla erilaisempi. "Ruukinmatruuna" pitää testiä hyvänä. Minua se ei miellytä. Teksti on rakenteellisesti tuotettu kenties parhaalla mahdollisella tavalla ; Testiä kannattava "Humppakuutio" on kirjoittanut sen vähän kuin minä olisin tehnyt sen sarkastisesti. Ja minä olen kuvittanut ja väritellyt artikkelia sillä asenteella kuin olisin tehnyt sen ironisesti. Minusta kokonaisuus toimii sortumatta liialliseen asennevammaan suuntaan tai toiseen.

Kannattaa kenties tehdä oma mielipide lukemalla itse artikkeli. Tosin hikipedia ei ole ollut toimintavarma viime päivinä joten artikkeli on olemassa hyvin abstraktilla tavalla, sellaisella jossa se ei kenties ole havaittavissa olevassa virtuaalitodellisuudessa. Mutta kyllä se siellä jossain on. (Sillä lailla metafyysisesti, ontologisesti. Piilossa kuin deistien Jumala.)

Olen kuitenkin tietoinen niistä asenteista jotka artikkelin innoittamisessa ovat vaikuttaneet. "Ruukinmatruunan" blogissa on tuore artikkeli joka puolustaa MBTI:tä. Se taas on selvästi vastareaktio niihin suuntauskiin joita olen itse edustanut. Ja siinä mielessä siihen on tärkeää myös vastata. Toki tässä Ruukinmatruunan artikkelissa on hämmentävän vähän lähteistystä ja hirveän paljon väitteitä. Tämä tekee siitä melko heikon puolustuksen. Yritän kuitenkin ohittaa tämän puolen. Vaikka rehellisesti sanoen tuntuu kuin kritiikiltä puolustautunut olisi lukenut huolimattomasti esim. vakavastiotettavamman aikaisemman kirjoitukseni ja reagoi tähän ei-tieteellä. Tässä blogauksessa ei ole paljoa viitteitä eikä yksikään niistä ole vaikea. Syynä on oikeastaan se, että kaikki tarvittava data on jo aikaisemmissa MBTI -blogauksissani ja tämä on vain niiden aukikirjoittamista. Tekstit saa näkyviin painamalla auki MBTI:n blogin alla olevasta hakusanavalikosta. Kaikki saa yhdellä kertaa auki, mikä on kätevää kuin poni. (Valitettavasti ilman niitä tämä blogaus ei varmasti tunnu kovin järkevältä, ja valitan jos tästä syntyy tarpeetonta vaivaa.)
1: En itse asiassa tiedä onko suomenkielisissä blogeissa oikein intouduttu MBTI -kritiikistä. Ja minulla on vähän sen tyylinen olo että vähän humoristisempaan vetooni MBTI -stä tekemääni juttuun reagoinut nimimerkki "Puskistahuutelija" on todennäköisesti Ruukinmatruunan alter ego. Tai jokin joka pseudonyymillä on kakkosalanimenä. Eli sukkanukke. Tämä on toki vain teoria, mutta luonteen samanlaisuus ja vastaavat korostavat että yhteys tuntuu varsin vahvalta. Ehkä tästä ei pitäisi nostaa mitään meteliä mutta en malta olla pikkuisen mainitsemasta asiasta.

On hyvä ottaa diplomaattisesti.

Monessa kohden näkee että olemme itse asiassa hyvinkin samaa mieltä yksityiskohdista. Vaatimustasomme ovat vain erilaisia. Tässä kohden on todellakin asiallista minulta täsmentää muutamia detaljeja. Ensimmäinen asia on yhteys Jungilaisuuteen ; Ruukinmatruuna esittää että "Carl Jung ei perustanut MBTI:tä, vaan sen perustivat Katherine Briggs ja Isabel Myers, ja se on ensisijaisesti MB-tyyppi-indikaattori, ei J-indikaattori. Jungin osuus rajoittuu lähinnä siihen, että hän loi arkkityypin käsitteen (vrt. roolipelien "hahmoluokka") ja siihen, että hän löysi nuo sekundaariset ja tertiääriset funktiont." ja "Jungilaista psykologiaa mukana on lähinnä siteeksi, ja MBTI perustuu lähinnä Myersin ja Briggsin havainnoille ihmisistä ja asioista."

Tämä on hyvin kiinnostava huomio, sillä jungilaisuudella on hyvin määrätynlainen tapa luokitella ihmisiä. Jungilaisuuteen liittyy arkkityypin käsite. Ja tässä jo pikainen kepeään sivustoon tutustuminen muistuttaa että arkkityypit ovat tavallaan vain puolet jungilaisuudesta. Jungilla oli 12 arkkityyppiä ja ne voitiin karkeasti jakaa siten että oli ikään kuin neljä asennoitumistapaa jotka voitiin nähdä kahtena jatkumona. Oli kaaos-järjestys ja ego-sosiaalisuus -akseli. Joista sitten oli "karkeasti ilmaisten" kolme arkkityyppiä kaaoottiselle, järjestykselle, egolle ja sosiaaliselle. (Asia ei toki ole niin simppeli mutta se on riittävän tarkka tämän blogauksen tarpeisiin.) Tämän lisäksi Jung toki puhui muista täydentävistä seikoista. Ja voidaankin suoraan nähdä mikä tämä on. Yhteyden tuntee vaikkapa "human metrics" -sivuston kuvaus Jungilaisesta luokittelusta;

"According to Carl Jung's typology, all people can be characterized using the following three criteria:
Extraversion - Introversion
Sensing - Intuition
Thinking - Feeling
Isabel Briggs Myers added a fourth criterion:
Judging - Perceiving
These four criteria are called "dichotomies" since each of them represent a continuum between two opposite poles."

Joku voisi sanoa että tämä tekee yhteydestä käytännössä validin. Ruukinmatruunahan korostaa että ns. "Big Five" on seuraavanlaatuinen "Nuo akselit ovat täsmälleen samat kuin Big Fiven akselit miinus neuroottisuus." Yhteys onkin aivan taatusti olemassa. Onko Big Five siis argumentti MBTI:n puolesta vai ei? Nähdäkseni on mieltymyskysymys näkeekö analogian suurena vai pienenä. MInä en pidä MBTI:hin tehtyä uudistusta kovin merkittävänä mutta Hans Eysenck on esittänyt "The Natural History of Creativity":ssä että ero olisi oleellinen "This (the MBTI) creates 16 personality types which are said to be similar to Jung's theoretical concepts. I have always found difficulties with this identification, which omits one half of Jung's theory (he had 32 types, by asserting that for every conscious combination of traits there was an opposite unconscious one). Obviously the latter half of his theory does not admit of questionnaire measurement, but to leave it out and pretend that the scales measure Jungian concepts is hardly fair to Jung." Toisaalta minä pidän "Big Fiveä" oleellisesti parempana kuin MBTI:tä, ja tämä on minulle suoranainen argumentti jonka mukaan MBTI:tä ei oikeastaan kannattaisi tehdä. Moni ei varmasti koe hirveää jännitettä tai ristiriitaa Big Fiven tulosten ja MBTI -testauksen tulosten välillä. Mutta jos on perfektionistin luonne niin on. Mutta syy sille miksi Big Five eroaa enemmän MBTI:stä kuin MBTI Jungilaisesta luokittelusta on minulle tärkeä ja laajempi kysymys. (Tästä myöhemmin tässä samassa blogauksessa.)

Toisaalta "Ruukinmatruuna" on kanssani täysin ja täsmälleen samaa mieltä siinä että mihin testiä ei voi käyttää. "MBTI kertoo sen, mille alalle ihminen todennäköisesti tulee hakeutumaan tai ajautumaan. Se ei kerro sitä, miten hän siinä pärjää Myers ja Brigs itse totesivat, että testin käyttäminen rekrytoinnissa on erittäin epäeettistä. Samalla tavoin jos ihminen alkaa käyttää MBTI-tuloksia ihmissuhteissaan, tulokset yleensä ovat erittäin huonot." Tosin meillä onkin tässä suunnaton erimielisyys siinä että mikä on MBTI -kritiikkin asiallinen kohdistus ja mikä ei. Karkeasti ottaen hän varmasti kokee että moittiessani rekrytointijärjestelmiä olkiukotan testiä koska se ei ole sellainen testi. Joka on taas minusta lähinnä triviaalilla tavalla tosi, ja että tosiasiassa kaikki nämä henkilötestaukset ovat "sosiologisen MBTI -ilmiön" kannalta relevantteja. (Josta on myös myöhemmin tässä blogauksessa. Kyllä. Avaan sitä miksi käytän nimitystä "MBTI -kultti"...)

Vastustavampaa otetta.

Sitten on jotain joiden kohdalla en voi olla kovin samanmielinen. Otan alkuun tavan jolla Ruukinmatruuna tuottaa vastauksia kritiikkiin. Hän huomaa reliabiliteetin. "50% ihmisistä saa eri tuloksen eri kerralla, koska heidän attribuuttinsa sijoittuvat hyvin lähelle akselin puoltaväliä, ja tällöin yksi tai kaksi kysymystä eri tavoin vastattuna riittää kääntämään neulan sinne puolenvälin toisella puolen olevaan lokeroon riippuen päivän fiiliksistä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö akseleita ja varsinkaan niiden ääripäitä olisi olemassa."

Vastaus on siitä kiinnostava että olen itsekin aikaisemmissa blogauksissani korostanut että tämä on varmasti syynä siihen että testin reliabiliteetti on huono. Mutta tässä näyttää hieman siltä että Ruukinmatruuna on minulle hieman kuten Jehovan Todistaja teologille. Jehovan Todistaja on hyvin uppoutunut omaan järjestelmäänsä. Teologilla on kuitenkin erilainen ns. kokonaiskuva. ; Usein tästä seuraa se että teologia on epätarkka Jehovan Todistajan näkemyksistä, ja Jehovan Todistaja kokee tämän olkiukottamisena. Mutta kokonaiskuvaa on syytä katsoa tarkemmin.

On nimittäin taatusti niin että en ole hirvittävän paljoa keskittynyt MBTI -mittarin yksityiskohtiin. En nimittäin ole nähnyt mitään kannustinta tutustua siihen sen paremmin. Sillä se, että onko jokin asia syvemmän tarkastelun arvoinen on pikemminkin jotain jota lähestytään psykometrialla. Minulla on takanani jonkin verran kognitiotieteen opintoja yliopistolla, ja tätä kautta minulle on tullut jokseenkin tutuksi se miten päätetään että onko jokin jotain vaiko ei.

Karkeasti ottaen psykometriaakin voidaan lähestyä jatkumolla. Eli ajattelutavalla jota MBTI -mittarikin käyttää. Eli jossa on tavallaan neljä ominaisuutta joita sitten kuvataan käyttämällä ääripäitä. Jatkumossa on sitten ääripäitä joita kuvaa tietyt piirteet ja näin niistä syntyy eräänlaisia "arkkityyppejä". Psykometriassa on totuttu tekemään arvioita katsomalla reliabiliteettia ja validiteettia. Reliabiliteetti on sitä että eri testaukset antavat peräkkäin samat tai lähes samat tulokset. Ja validiteetti on sitten sitä että testi todella kuvaa maailmassa todella olevia piirteitä. Psykologiassa validiteetti todistetaan tietynlaisilla testeillä. Ja näin voidaan luoda testejä joiden:
1: Reliabiliteetti on korkea ja validiteetti korkea. Nämä ovat hyviä testejä. Ja toimivat usein itsereflektiossakin, paitsi jos ovat rakenteiltaan mutkikkaita.
2: Reliabiliteetti on matala mutta validiteetti hyvä. Tämänlaiset kertovat tilastollisia totuuksia maailmasta. Mutta niitä on vaikeaa käyttää vaikkapa itsereflektiossa koska itsereflektio vaatii sitä että "yleisestä voidaan vetää hyvin yksityiseen". Nämä toimivat yhteiskunnallisissa ja muissa vastaavissa joissa otoskoot ovat suuria ja katsotaan yksilöiden sijasta vaikkapa trendejä.
3: Reliabiliteetti on korkea mutta validiteetti huono. Tämänlainen testi "mittaa jotain" mutta sitä ei oikein voi soveltaa mihinkään. Soveltuu itsereflektioon aika heikosti koska on vaikeaa sanoa mitä tämä testi sitten oikeastaan tarkoittaa. Tosin voivat käydä itsereflektioon jos ovat rakenteeltaan yksinkertaisia ja muistettavia. ; Se, mitä "jokin" on on hankala koska monissa ennustusperinteissä on konventioita. Esimerkiksi käden tietyt viivat tarkoittavat tiettyä asiaa ja tietty syntymäaika ja syntymäpäivä tietää tiettyjä merkkejä. Näin erilaisissa kulttuurisissa ennusjärjestelmissä voi olla korkea reliabiliteetti mutta olematon validiteetti. "Jokin" on silloin jonkin asian tulkinta jossain ideologiassa tai kulttuurissa.
4: Reliabiliteetti on matala mutta validiteetti matala. Tämä on horoskooppiosastoa. On kenties epäreilua laittaa MBTI tähän luokkaan. Mutta osuu se tähän huomattavasti paremmin kuin siihen jossa on tarjolla laatua ja gloriaa.

On pinnallista käsitellä vain yksi kerrallaan. Kokonaisuus syntyy siitä että on reliabiliteetti ja validiteetti. Ja puolutuksessa nämä molemmat on huomioitava. Ja lopputuloksesta syntyy kokonaisuus. Tämä ylläoleva toikin esiin sen mistä olen tohottanut. Ruukinmatruuna korostaa että MBTI on hyvä itsereflektiossa. Tähän ei kuitenkaan näytä olevan kovin hyviä syitä. Itse asiassa ainut syy näyttää olevan se, että muu soveltaminen työ-ja-parisuhde -tyylisissä asioissa on hänestäkin heikoilla kantimilla. En voi ymmärtää miten voi olla että samanaikaisesti "...kun puhutaan suurista ihmisjoukoista - 10 000+ - niin sitä vähemmän yksilöllisyys ja yksilölliset tulokset merkitsevät ja sitä enemmän ollaan tilastomatematiikan kanssa tekemisissä. Jos joku ihminen saa tuloksen vaikkama ISFP, niin on erittäin todennäköistä, ettei hän vastaa 1:1 tuota arkkityyppiä "taiteilija". Mutta mitä isommasta joukosta on kyse, sitä enemmän tuon joukon keskiarvo muistuttaa tuota arkkityyppiä. On todennäköistä, että kun otetaan otos 10 000 ISFP:stä ja tutkitaan heitä joukkona, niin tällöin tuon joukon keskiarvo vastaa aika hyvin tuota lokeron arkkityyppiä." että "...kertoo kaikkein parhaimmin, millainen jokainen ihminen itse on ja miten hän toimii joutuessaan pois tolaltaan ja käyttäytymistä esimerkiksi huumaavien aineiden vaikutuksessa, paniikissa, voimakkaassa stressitilanteessa, merkittävässä ympäristön muutoksessa jne. Tällöin ihmisen käyttäytyminen muuttuu persoonallisuustyypin mukaan riippuen tyypin preferenssijärjestyksestä." Tätä jännitettä ei pelasta edes jännittävä anekdootti merihädästä. Jos jokin toimii tilastollisesti sillä voi olla yhteiskunnallisia sovelluksia. Voidaan vaikkapa selvittää jonkun suuren ihmisryhmän käyttäytymismalleja. Ja nähdä että mitä suurempia joukot sitä paremmin ne yleisesti ottaen seuraavat tiettyä mallia. Mutta jos tästä yleisestä pitää vetää yksityiseen niin tilanne on sitten jo paljon mutkikkaampi.

Se, miten näen Ruukinmatruunan tekemän puolustuksen on se, että olen huvittunut siitä miten hänen tarjoamansa selitys miksi reliabliliteetti on huono ei ole samaa kuin testin pelastus. Se on päin vastoin jotain jossa ikään kuin on kuopassa ja luulee että ongelma ratkeaa kaivautumalla vielä syvemmälle. ; Jos Ruukinmatruunan puolustuksesta haluaa löytää sen oivalluksen kultajyväsen, se on siinä että hän antaa sellaisen selityksen sille miksi reliabiliteetti on huono että testin validiteetti ei mene samalla pilalle. Eli hän pelastaa validiteetin selittämällä miksi reliabiliteetti on huono. Tätä kulmaa tietysti korostaa sekin että Ruukinmatruuna kertoo esimerkiksi että "MBTI:llä on vakavastiotettava psykologinen pohja (nuo neljä attribuuttiakselia, joita ei käy kiistäminen). Tämä pohja tekee MBTI:stä luotettavan, mutta vain tilastollisesti, siis puhuttaessa isoista ihmismääristä."
1: Koska olen aiemmin maininnutkin siitä että jakauman keskikohta heikentää reliabiliteettia, kuten se tekeekin, se johtaa siihen että testiä voisi parantaa. Useinhan jos testiin lisätään luokitelmia sen reliabiliteetti heikentyy koska on "pienempi maali" johon osua. Mutta jos ajatellaan gaussin käyrää on hyvä tehdä jaotelmia samalla tavalla kuin älykkyysosamäärätestien kohdalla on tehty. Siinähän ei jaeta gaussin käyrän paksuun kohtaan luokitusta jossa alle 100 on tyhmä ja yli 100 on fiksu. Vaan sen sijaan on enemmänkin jaoteltu siten että 80-120 on normaalin rajoissa ja yli 120 on lahjakas ja alle 80 "jotain ihan muuta". Reliabiliteetti saataisiin tältä osin kuntoon varsin helpolla tempulla. Ja kiinnostava kysymys onkin että miksi tätä ei ole tehty.

Kuten olen aiemmin kirjoittanutkin, MBTI -testin reliabiliteettia ja validiteettia on testattu melko paljonkin. Ja se ei ole mitenkään mainittavan hyvä kummassakaan. Ruukinmatruuna korostaa että "Myers-Briggs -tyypitys perustuu neljälle akselille, jotka varmasti ovat meissä jokaisessa olemassa ja joiden kiistäminen on typerää." Valitettavasti jos on ihminen jonka bullshittoleranssi on nolla, ei todisteeksi riitä väite. Dogmaattisuus ja varmuus tämänlaisissa asioissa ei ole sama kuin se että asia on todellakin vankasti tosi.

Se, että sanoo jonkun kiistämisen olevan typerää on horse laugh -argumenttivirhe jos tätä ei tue psykometrisellä todisteilla.

Itse asiassa näkisin että MBTI -testin validiteettiin iskee se, että vaikka testattavilla yksilöillä onkin intuitiivinen ajatus siitä mitä käsitteet tarkoittavat, niin tosiasiassa käsitteet ovat laajemmassa mielessä moniselitteisiä. Jos otetaan vaikkapa ajatus introversiosta ja ekstroversiosta, voidaan vaikka lainata Michael Moffan ajatusta "Note how vague, ambiguous, unclear and confusing the ISFJ “friendly”, like “quiet”, is: Suppose you operate out of a clique—friendly to insiders, hostile to outsiders, which is in fact an all too common occurrence in daily life, including in the workplace. Are you “friendly” or not? How could you possibly not agree you are friendly, even though you are unfriendly to the vast majority of human beings? Therefore, anyone who has any kind of in-group—which is most people, can be called “friendly”. There’s nothing special about that." Moniselitteisyys syö aina validiteettia. On yhä epäselvempää mihin testi tähtää. Vaikka sama testattava vastaakin aina oman mieltymyksensä mukaan, tämä ei syö välttämättä reliabiliteettia. Mutta reliabiliteetin puolustus ei syö sitä asiaa että tämä on vain tekosyy sille miksi validiteetti on heikko. ; Ongelma on toki siitä mielenkiintoinen että MBTI -näkemyksessä validiteetti on hyvin jännittävä. Osa siitä nimittäin toimii kohtuu hyvin. Introversio-Ekstraversio -näkemys on niistä itse asiassa validiteetiltaan parhain. Ja se on juuri sitä suuntausta joka koskee tuota ylläolevaa moniselitteisyyttä. Muiden kohdalla asiat ovat siis vieläkin vaikeampia.

Ja syy miksi Big Five on minusta parempi johtuukin juuri siitä että se ei ole täysin identtinen MBTI -mittarin kanssa. Siinä on nimittäin pohdittu asioiden välisiä yhteyksiä ja eroja. Jos kyseessä on todella ominaisuus, niiden välillä on tiettyjä yhteyksiä ja jos ne ovat erillisiä ne klusteroituvat erikseen. Kun "Big Five" on minusta oleellisesti erilainen ja parempi, nipotan tietyssä mielessä. Mutta korostan kuitenkin että kyse on laadun kannalta relevantista nipottamista. Mutta en malta olla lainaamatta "correlational analyses showed that the four MBTI indices did measure aspects of four of the five major dimensions of normal personality. The five-factor model provides an alternative basis for interpreting MBTI findings within a broader, more commonly shared conceptual framework" ... "there was no support for the view that the MBTI measures truly dichotomous preferences or qualitatively distinct types, instead, the instrument measures four relatively independent dimensions." Eli toisin sanoen MBTI ei mittaa aivan sitä mitä voisi ajatella jos asiaa lähestyisi pelkästään intuitiivisin ennakkokäsityksin. Tosiasiassa validiteetin kohdalla jännittävin piirre onkin se, että MBTI:n puolustajat osaavat kyllä kertoa miksi validiteettiin ja reliabliliteettiin perustuvat kritiikit ovat virheellisiä, koska "kyseessä ei ole sellainen testi". Mutta heiltä toisaalta puuttuu sen tyyppinen ajatus kuin selittäminen. MBTI -testille ei tässä "ei sellainen testi" -muodossa ole esitetty falsifiointikriteeriä. Eli ei ole sellaista aineistoa joka voisi kumota teorian. Tämänlainen on yleisesti ottaen oireellista. Mutta tämä tietenkin syntyy sivutuotteena jos reliabiliteetti ja validiteetti ovat vähän mitä ovat.

Se, miten moniselitteisyys sitten tarkoittaa voi vaatia esimerkin kautta selittämistä. Voitaisiin kuvitella että minä loisin nelikenttäisen psykologisen testin joka perustuisi Fiore dei Liberin miekkailun hyveisiin. Voisin ottaa niistä yhden (celeritas), jota kuvaa susi(ilves). Se tarkoittaa sekä älykkyyttä että nopeutta.
* Nämä toki sopivat yhteen siinä mielessä että älykkyysosamäärätesteissä on aikarajoja ja kysymyksessä onkin prosessointinopeuden arviointi.
* Mutta tässä on kuitenkin paradoksi. Joka liittyy siihen miten taannoin kohistiin reaktioajasta, siitä miten se korreloi älykkyysosamäärän kanssa. Ja miten reaktioaika on hidastunut. Mutta silti tällä hetkellä vaikuttaa Flynnin efekti. Eli nopea reaktioaika korreloi älykkyyden kanssa, mutta älykkyysosamäärä on trendinä kasvussa vaikka reaktioaika on hidastumassa. Ihmismieli hämmentyy mutta tosiasiassa nämä johtuvat lähinnä siitä että yhteenniputus on virhe. Jos ajatellaankin asiaa analogisesti voidaan huomata että ihmisen massa korreloi voimakkuuden kanssa positiivisesti. Mutta kun katsotaan läskejä niin monet heistä eivät ole vahvoja vaikka heillä onkin suuri elopaino. Kun tämän tiedostaa, ajattelee monisärmäisemmin ja paradoksit avautuvat.
* Lisäksi Kahnemanin havainnot ihmisen ajatteluprosessien toiminnasta tietää kertoa että ihmisessä on nopea intuitiivinen järjestelmä ja tälle vaihtoehtoinen laadukas ajattelujärjestelmä joka on hidas. Näin ollen nopeus ja ongelmien ratkaisu eivät olekaan toisiinsa nivoutuneita vaan jopa toisilleen vastakkaisia.
* Ja sitten voidaan huomata että toinen mittarin hyve (audatia), rohkeus, voikin lisätä myös nopeutta ja toimintavalmiutta joten näiden kahden välillä onkin korrelaatio. Ja muitakin yhteyksiä voidaan kuvitella
* Joka kaiken kaikkiaan tarkoittaa sitä että vaikka voinkin ottaa kellon ja mitata reaktioaikoja ja laittaa pikatestejä siihen miten osataan toimia ripeästi hädän hetkellä. Ja tehdä kyselyjä siitä miten nopeaksi itsensä tuntee ja miten älykkääksi. Ja mitata sitten miten hyvin osaa matematiikkaa ja pisteyttää tämän. Tämä voidaan tehdä objektiivisesti kellojen ja pisteiden kanssa. Mutta silti tämä ei tee celeritaksesta jotain sellaista ominaisuutta jonka kritisoiminen olisi automaattisesti typerää. Se, että testit voidaan tehdä ja niistä saadaan tulos ja keskiarvo tjsp. ei tee siitä samaa kuin laadukas mittari.

Ylläoleva on kuitenkin minusta kätevä tapa luokitella ihmistä. Celeritas -hyve on kompromissi. Mutta ei siksi että se olisi jokin ihmisen ominaisuus jossain gaussinkäyrällä. Vaan siksi että se on näkökulma ja se voidaan tehdä. Celeritas -reliabiliteetin testi voitaisiin saada suureksi. Mutta se mitä tämä tulos sitten tarkoittaisi on todellakin haasteellisempi asia. Toki näihin on hyveellistä sitoa identiteettinsä. (Niin minäkin olen tehnyt. Oikeasti. Ja varmasti tieteellisesti heikommin kuin MBTI -mittauksissa!) Kysymys on siis siitä että mikä on ihmisen ominaisuus ja mikä on vain näkökulma joka voidaan ottaa. Kaikki MBTI -skaalat eivät ole mitenkään ilmiselviä ominaisuuksia, mutta ne ovat varmasti monille käteviä näkökulmia.

Näkökulmia mihin?

No ei ainakaan itsereflektioon. Kun blogauksen alussa viittasin "Puskistahuutelija" -nimimerkkiin, nostan esiin sen että hän sanoi vain "no shit Sherlock" kun korostin että MBTI -testissä voi valehdella. Ja että se on oikeasti vain kasautuva testi jossa kysytään kysymyksiä ja vastaaja vastaa niihin itsetuntemuksensa pohjalta. Tämä on jotain jota voi saada vain ihmiseltä joka on vähintään kohtuullisen huono psykometriassa. Sillä virhelähteiden huomiointi, eikä pelkästään se että niiden kautta selittää miksi testissä on puutteita vaan niiden huomiointi, on juurikin tärkeää kun asioita testataan. Se on ilmiselvää jokaiselle joka ei ole dogmaattinen vaan joka päinvastoin tietää että on parasta että on nollatoleranssi hevonpaskalle. Se tarkoittaa juuri asioiden varmistelua eikä sitä että asia käy "arkijärkeen ja intuitioon kuin nyrkki oravan silmään ja kenkä tämän kulkusille".
1: Moni toki uskoo että hänellä on nollatoleranssi typerehtimiselle, esimerkiksi moni uskovainen dissaa tiettyjä asioita humpuukina hyvinkin vahvasti. Mutta joskus tämä nenä harhaopeille johtuu siitä että on hyvin leimalliset dogmaattiset näkemykset joiden vastainen tuomitaan suoralta kädeltä automaattisesti idioottimaisesti yhtä nopeasti kuin hevonen nauraa. Tällöin on helppoa väittää asioita vankalla kokemuksella ja kutsua tätä realiteettientajuksi. Syvä ajautuminen hyvin spesifiin huuhaaseen ja kaiken tämän vastaisen dogmaattinen torjunta jossa sitten menee paljon huuhaatakin roskiin ei ole ihan sama asia kuin huuhaaimmuniteetti tai nollatoleranssi paskapuheille.

Tämä kahdesta syystä.
1: Nimittäin jos mietimme testejä, osa niistä on sellaisia että niissä saa varsin helposti haluamansa tuloksen. Osa taas on sellaisia että tuloksissa manipulointia on vaikeutettu huomattavasti.
   1.1: Kognitiotieteessä käytetään usein esimerkiksi aukontäyttötehtäviä joissa on useita eri tapoja vastata oikein. Ja se vastaustavan valinta on jotain josta ollaan ensi sijassa kiinnostuneita. Ihminen helposti kiinnittää onnistumiseen ja älykkyyteensä huomiota ja yrittää ratkaista nämä tehtävät. Tämänlaisessa on melko vaikeaa valehdella koska vastaaja joutuu miettimään useita ratkaisuja kaikkiin kysymyksiin ja valitsemaan niistä. Ja tämän kanssa menee sitten enemmän aikaa. (Näihin tosin yleensä voi vaikuttaa jopa tavalla joka muistuttaa manipulointia. Eli aukkotehtävät ratkeavat kontekstin mukaan hyvin odotettavissa olevilla tavoilla.) Tämä vaikeus on symmetristä. Eli jos poikkeaa siitä "omimmasta ratkaisusta" niin joutuu näkemään enemmän vaivaa. (Valehtelu ja manipulointi on vaikeutta jossa on harmaasävyisyys. Mahdottomuus ei ole kysymys. Helppous ja vaikeuskysymys on sitten asia erikseen.)
   1.2: Älykkyystestit ovat sellaisia että niissä on epäsymmetria. On hyvin helppoa valehdella itselleen huono älykkyysosamäärätestitulos. Mutta jos yrität valehdella testissä että älykkyysosamääräsi on superhyvä, sen valehtelu onnistuu vain kaikkia todennäköisyyksiä ja odotusarvoja vaivaavalla tuurilla. (Sillä älykkyystestit mittaavat sitä älykkyyttä jota älykkyystestien suorittaminen vaatii.) Et voi vain manipuloida mitä tahansa tulosta.
2: Toinen, jo aiemmin korostamani asia onkin sitten se, että itsetuntemuksen apuvälineeksi MBTI toimii heikosti koska saat tietää sen mitä jo tiedät. Se ei huomioi lake wobegon efektiä (testin tekemisvaiheessa). Se ei huomioi forer -efektiä (tulosten saamisen ja sen vaikutukset identiteettiin). Ja siksi testi on heikko tältä osin. Tosin tässä paradoksina on se, että näen että MBTI todella mittaa ja on hyödyllinen yhdessä asiassa. Juuri se, että se ei huomioi näitä ihmisen itsepetoksen muotoja se kertoo siitä minkälaisena ihminen kokee itsensä. Lopputulos on enemmän ideologinen kuin itsetuntemuksellinen. (Paitsi jos itsetuntemus on hyvä. Mutta kaikilla meillä on tietenkin myös ideologia eikä tässä ole mitään pahaa.)

Mikä helvetin MBTI -kultti?

Ylläolevasta kritiikistä voinee huomata että moitteeni on "moitetta ehdoilla". Se ei ehkä ollut aiemmissa teksteissäni yhtä vahvasti esillä. (Osittain siksi että osa niistä oli humoristis-sarkastisessa kulmassa. Ja se perustelluin oli kirjoitettu itsetarkoituksellisen häijysti.)

Jos lähdetään aivan siitä että mihin "Ruukinmatruuna" on blogauksessaan tarttunut. Hän tarttuu "horoskooppi" -sanan käyttöön. Se on kenties epäreilu, mutta tosiasiassa se on kuitenkin enemmänkin retorista koristelua kuin argumentti. Argumentti on muualla. Ja on kiinnostavaa huomata mihin ihmiset kiinnittävät huomiota. "Ruukinmatruuna" puolustautuu psykoanalyysikytkökseltä ja horoskooppirinnastukselta. Ne ovat ideologisia yhteyksiä. Tosiasiassa psykoanalyysiyhteys on ikävä jos ja vain jos ei pidä psykoanalyysistä. Ja siihen reagointi on lähinnä sitä että ihmistä kiinnostaa aatehistoria enemmän kuin vaikka psykometrian kannalta relevantit validiteetti ja reliabiliteetti.

Tämä on vihje. Vihje siitä mikä on oleellista. Kun katsotaan MBTI -mittauksia, niissä on taso jota kognitiivisessa uskontotieteessä kutsuttaisiin "teologisesti korrektiksi tasoksi". Eli se on se taso missä MBTI -mittausta pitää tehdä ja mitä siitä saa tulkita. Tämän lisäksi on se sosiologinen taso jossa MBTI -mittauksiin vedotaan ja niitä käytetään. Tässä kohden kiinnostavaa on, että MBTI -testin suosion syyt ja keksimisen ideat on pidettävä erikseen. MBTI:n suosion takana on se, että se on iso bisnes jossa on sovelluksia työnhakuun ja parisuhdemarkkinoihin. Samalla testin kehittäjä ja testin teoriaosuus korostaa että jokaisen pitäisi tehdä testi vapaaehtoisesti ja että sitä ei voi käyttää tuollaisiin. (Jos työpaikkojen testit ja nettitestit jätetään pois, ei moni törmää koko ilmiöön. Ja näiden heikkous tunnustetaan käsittämättä mitä tämä tarkoittaa kokonaisuuden kannalta.) Ihanteiden ja käytänteiden välinen kuilu on suuri. Ja tämä kertoo että MBTI -testin yliarvostuksen (eli sitä että testiä tehdään ja sen tuloksiin viitataan mielellään, usein ja useammin kuin tätä laadukkaampien testien tuloksia).

"Ruukinmatruuna" myöntääkin että "Myers-Briggs -tyyppi-indikaattori (MBTI) on asia, jota tässä blogissa on käyty aika lailla läpi ja käytettykin - INTJ:stä on tullut ruukinmatruunalle osa identiteettiä. Se onkin psykologiassa aika paljon käytetty tyypitys." (Tosin testin kehittäjillä ei ollut psykologista koulutusta. Eikä tyypitystä oikeasti käytetä vaikkapa kliinisessä psykologiassa. Kuten aiemmin tähän liittyen kirjoitinkin blogissani MBTI -testien käsittely on hyvin eriytynyt oma klikkinsä. Mutta annetaan tämän nyt olla.) MBTI on nimenomaan identiteettikysymys. Ja tällöin tietysti tyypityksen kritisoiminen uhkaa tätä identiteettiä. (Etenkin jos selittää että luottaa vain luonnontieteisiin ja että on nollatoleranssi hevonkukulle.) Takkiraudan kommenteista onkin hauskaa lukea siitä miten monelle ihmiselle on tärkeää esitellä itsensä tuloksensa kautta. Ja miten tärkeää on että näitä tyyppejä on yksi. Ja miten tämä tyyppi ikään kuin muokkautuu identiteetiksi jota ei oikein haluta vaihtaa kuin paitaa.

Tätä henkeä korostaa se, miten MBTI -mittarin käyttö ammatinvalinnassa voidaan nähdä huonona. Mutta sitten kuitenkin käytännössä esitetään sen tyylisiä lausuntoja kuin "tarvitaan INTJ toteuttamaan asioita joita ENFP ideoi." Joka viittaa toteuttavaan asteeseen. MBTI -stereotyypit oikeutetaan tosina "suurilla tilastoilla" tavalla jossa katoaa se että virallisen totuuden mukaan tyypitys mittaa enemmän asennetta kuin taitoja.

Tässä kohden Ruukinmatruunalla on toki jonkinlainen melko hauska vastaveto. Hänhän todellakin korosti että MBTI -mittari voidaan liittää myös negatiivisiin asioihin. Syynä on se, että MBTI -testien tarjoamat pelkät positiiviset vastaukset ovat optimistisia ja siksi houkuttelevat ihmisiä. Testi "joka vittuilee" tuomitaan helposti huonoksi testiksi vaikka sillä olisi reliabiliteettia ja validiteettia. Tässä jännittävä piirre on kuitenkin se, että virallisia MBTI -tekstejä läpikäydessä tämä positiivisuus tulee vastaan. Mutta sitten kun tarjolla on negatiivisia niin niissä on enemmänkin humoristisuuden sävy. Ja siksi Ruukinmatruunan generoimat negatiiviset kuvaukset muuttuivat hikipedian MBTI -vitsiartikkelin perusmalleiksi. Sillä ne ovat jotenkin erilaisia ja hauskoja ja niihin suhtaudutaan eriyttävästi huumorilla. Mutta jos piirteet ovat positiivisia niin niihin nyökytellään. Että kyllähän minä olen juuri kuten tuo sanoo.
1: Varsin ansiokkaasti minusta kyllä. Ruukinmatruuna tuo hikipediaan lisäarvoa, joskin hän ei selvästi osaa rakentaa vitsejä vaan on enemmän sarkastinen tai inspiroitunut. Minä en osaa inspiroitua vaan rakennan huonoja vitsejä. Joista minulla onkin vuosien kokemus...

Tämä ei tietenkään tarkoita että MBTI olisi huono. (Siihen liittyvän olen käsitellyt jo aiemmin.) Ei myöskään ole huono asia että ihminen ottaa jonkun konseptin ja tekee tästä osan identiteettiään. (Vrt. minä ja Fiore dei Liberin hyveet. Ja se että blogini on tunnettu siitä että jaottelen "evoluution" ja "evolutionismin" toisistaan erikseen, ja pidän itseäni evoluutioteorian kannattajana ja jossain määrin tästä huolimatta myös evolutionistina. Samaan tapaan on ihan ymmärrettävää että ottaa sen hyvän MBTI -testistä ja ryhtyy MBTI -istiksi.) On kenties epäreilua kutsua tätä sosiaalista pöhinää - MBTI -testien sosiaalisen suosion syytä - kulttitoiminnaksi. Mutta toisaalta. Jos nimityksessä ei olisi loukkaavaa hyperbolaa, se en olisi minä.
1: Ja tämä sosiologinen puoli on se, jonka vuoksi minä rinnastan MBTI:tä horoskooppeihin ja käytän "kultti" -sanaa. Sillä suosion syyt ja ihmisten käytös näiden testien äärellä (ja jossain määrin myös heidän suhtautumisensa kriitikoihin) muistuttavat juuri sitä miten horoskooppien kannattajat tekevät ja suhtautuvat tämän mittarin kanssa. Tämä on hieman epäreilua sille "teologisesti korrektille" MBTI:lle. Mutta yllättävän vähän.

σ

Luin huvittuneena lyhyen kirjan "Inhimillisen typeryyden peruslait". Sen kirjoittaja, Carlo Cipolla, luokittelee teoksessa ihmiset karkeasti neljään luokkaan. Avuttomiin, roistoihin, typeryksiin ja älykkäisiin. Kirjassa käytetty luokittelu on vahvasti utilitaristinen ja siinä älykkyyttä ei pilkota mitenkään esimerkiksi analyyttiseen ja käytännölliseen. Luokittelun ytimessä on nelikenttä. Karkeasti siinä katsotaan seurauseettisesti hyötyjä. Ihminen joko hyödyttää toimillaan itseään tai haittaa. Ja samoin hän joko hyödyttää tai haittaa muita.

Rationaalinen ihminen hakee omaa hyötyä ja hyväntahtoinen muiden hyötyä. Rationaalinen ihminen voi joko hyväntahtoinen ja hyödyttää kaikkia ja olla älykäs tai hyötyä pääasiassa itse, ja olla roisto.  Irrationaalinen taas voi olla harmiton avuton tai haitallinen typerys. Luokittelu on sisäisesti koherentti ja käytännössä kategoriat ovat objektiivisia sen jälkeen kun hyöty ja hyväntahtoisuus ja rationaalisuus "on ensin määritelmällä sidottu johonkin konkreettiseen". (Jota teos ei muuten tee.) Lasken teoksen huumoriksi, vaikka luokitelmat ovatkin deduktiivisesti johdettavissa siitä mikä suure on määritelty X ja Y -akselille.

Silti siinä on joitain hauskoja luonnehdintoja. Kuten se, miten kirja hakee sisäistä koherenttia esittelemällä typeryyden peruslain jossa typeryksien määrä ja haitallisuus ihmisjoukossa X aliarvioidaan. Ja siksi kirja ei esitä prosentteja vaan viittaa "ihmiskunnan typeryspitoisuuteen" merkillä σ. Samoin koin viehätystä teoksen tapaan määritellä yksinäisyyttä hakevat ihmiset "Joillekin sosiaalinen kanssakäyminen on välttämätön paha. He kokevat joutuvansa sietämään muita ihmisiä samoin kuin nämä joutuvat sietämään heitä."

Paras horoskooppimerkki
on luonnollisesti orava.

Teos hakee suuren osan voimastaan tästä kyynisestä ilmapiriistä. Ja siitä että ihmisistä on tärkeää luokitella ihmisiä. Ja tehdä tämä mahdollisimman pienellä vaivalla. Tämä "laiskuus" on suurelta osin horoskooppien suosion takana. Silti tämänlaisiin ihmisten luokitteluihin sitoutuvan ei tarvitse olla taikauskoinen sanan varsinaisessa mielessä. Esimerkiksi jos katsoo horoskooppien kritiikkiä, voi huomata että aika moni kritisoi lähinnä mekanismia. Sitä että planeetoilla ei ole yhteyttä persoonallisuuksiin. Samat henkilöt sitten luottaisivat horoskooppien tyylisiin ominaisuuskuvauksiin heti jos horoskooppimerkki olisi vain itseen sidottavissa oleva tunnus. Eli heti jos olisi horoskooppimerkki joka ei määrittyisi syntymäajalla, se jotenkin koettaisiin paremmaksi. Vaikka oikeasti se olisi vain horoskooppimerkki jossa ei ole edes sitä mekanismia.

Ja kyllähän itsereflektio ja muiden luokittelu tietysti viehättää. Esimerkiksi minulle on syvästi tyydyttävää analysoida kusipäisyyden filosofiaa ja sitoa sitten tämä käsite joihinkin ihmisiin. Ja olen esimerkiksi tehnyt Myers-Briggs -tyypitystestin (MBTI) useitakin kertoja. (Enkä edes jaksa ottaa tässä yhteydessä esille heraldisia eläimiä.)

"Takkiraudassa" oli esitys jonka mukaan tietty luokitus Myers-Briggsissä olisi autisminkaltaisuutta. Että INTJ olisi yhteydessä. Olin tietysti kiinnostunut asiasta ja katsoin annettua lähdettä. Oletuksenani oli luonnollisesti se, että autisteille, tai aspergerin syndroomaisille ja vastaaville olisi tehty kyseistä testiä ja tätä otosryhmää olisi sitten verrattu tavallisten ihmisten tuloksiin. Mutta ei. Siinä oli viitattu autismiin liittyviin oireisiin joita sitten tulkittiin Myers-Briggsin tematiikassa ikään kuin ulkopuolisena. Menetelmällä on selvästi heikkoutensa, sillä toisaalla on tehty samaa ja saatu erilaatinen tulos. Jos autistejen aistielimistöjen anomaalisuus ja käyttäytymisen piirteet korostuvat, onkin tulos ISTP. Erot kattavat puolet käytetyistä neljästä kirjaimesta.

Olen itse asiassa jo hieman pidemmän aikaa ollut hieman ällistynyt kuinka "Takkiraudan" tekijä on innostunut Myers-Briggsin tyypityksestä. Sillä kyseinen menetelmä perustuu Carl Jungin psykoanalyyttiseen persoonallisuusluokitukseen. (Itse asiassa vielä pahempaa, se on Isabel Briggs-Myersin tulkintatapa jungilaisuudesta.) Kunnon konservatiivina Takkiraudassa osataan olla kriittisiä psykoanalyysille. Mutta tämä näkyy tietysti vahviten Freudin puheiden kohdalla.

Itse olen tunnetun epäluuloinen psykoanalyysin relevanttiutta kohtaan ; Miltei tekisi mieli kutsua Myers-Briggs -luokitelmaa pseudotieteestä johdetuksi tulkinnaksi. Mutta se olisi vain häijyä. Siksi aloitankin siitä että olen tehnyt testin monta kertaa. Ja se minkä tässä prosessissa oppii on jännittävä. Nimittäin se, että vaikka persoonallisuustyypittelytestejä tehdään oletuksena että ihmisellä on jokin kohtuu pysyvä persoonallisuus, testit tuppaavat antamaan eri tuloksia. Itse saan usein INTJ:n tai ISTJ:n. (Viimeisin tulos kuitenkin ISTP.) Tämä muttuminen itsessään vihjaa että testin reliabiliteetti ei ole suuri. ; Reliabiliteetti määrittyy siten että satunnaismuuttujat eivät helposti muuta tuloksia. Tällöin testistä saadaan usein samaa tulosta samalla ihmisellä. Ja tässä kohden ensimmäinen ajatus kriittisellä analyyttisellä mielellä varustetulle ihmiselle on tai ainakin pitäisi olla seuraavassa:
1: Kaikki kysymykset ovat dikotomisia. On valittava. Ja valinnassa on aina kysymys siitä että on valittava niiden välillä jotka Myers-Briggsissä asetetaan toistensa vastinpariksi. Joko-Tai -linjamassa annettujen valintojen perusteella tehty lukumäärä päättää sen oletko mitäkin. Ja näitä kysymyksiä ei ole montaa. Tästä seuraa se, että muutokset ovat helposti suuria. Ongelmia voi lisätä se jos ihmisellä onkin samanaikaisesti molempia piirteitä.
2: Tulkinnat ovat hyvin jyrkkiä. Kun valitaan vaihtoehdoista, valitaan paitsi niitä joita Myers-Briggsissä on oletettu toistensa vaihtoehdoiksi, niin ne ovat aina mallia "oletko pitkä vai lyhyt". Kun valinnat ovat sisällöllisesti jyrkkiä, tuloksiin tulee helposti heilahteluja.
3: Testi on itse asiassa rakenteeltaan hyvinkin deduktiivinen. Tämä perimmiltään tarkoittaa sitä että lopputulos on suoraan seurausta siitä mitkä valitsee. Ja nämä valinnat eivät suinkaan hae ennusteita, vaan ne kysyvät asioita suoraan. (Jos minä kysyisin testissä monta kertaa peräkkäin "oletko mielestäsi emotionaalinen vai harkitseva" ja kertoisin tulokseksi "olet emotionaalinen" niin nauraisivat pihalle. Tai pitäisi nauraa ainakin.) Testi toimii täsmälleen yhtä hyvin kuin ihmisen itsetuntemus. Ja kieroa kyllä, jos ihminen tuntee itsensä hyvin, hän ei tarvitse testiä. Jos hän tarvitsee testin, sen antama tulos tuskin on kovin luotettava.

Tämä - minusta ilmiselvä ennakkointuitio - onkin yllättävän relevantti. Muutkin jakavat sen. Guardianissa että Fortunessa on artikkeleja siitä miten kyseinen persoonallisuustesti on samanaikaisesti hyvin paljon käytetty, että tieteelliseltä tasoltaan kyseenalainen. Ja koska asiaa ei päätetä journalistien toimesta - ei edes supertieteellisten iltapäivälehtien palstoilla - on syytä viitata siihen että Pittenger on kirjoittanut siitä miten testi ei itse asiassa mittaa sitä mitä se väittää. ; Kritiikissä esiin nousee sekä ongelmat testin reliabiliteetissa (siinä että se antaa konsistentisti samanlaisia tuloksia, ilman tulkinnanvaraisuutta) että sen validiteetissa (siinä että se mittaa jotain todella olemassaolevaa piirrettä tavalla jossa tämä piirre myös arvioidaan luotettavasti.) Voidaankin sanoa että MBTI on vähän kuin horoskooppimerkit siinä mielessä että molempiin luotetaan siksi että ne ovat suosittuja. Suosio ruokkii itseään.

Pahinta asiassa on se, että siihen voidaan liittää jopa reiluusongelmia. Sillä Myers-Briggsiä käytetään hyvin usein siihen mihin sitä ei sen itsensä mukaankaan voida käyttää. Nimittäin siihen että sen ytimessä on hyvin essentialistinen ajattelu. Siinä olemus ja tekeminen yhdistetään hyvin vahvasti. (Edes horoskoopeissa se mitä olet ja mitä teet eivät ole näin vahvasti yhdessä.) Työnantajaa kiinnostaa palkata hyvä. Mutta Myers-Briggsin kautta haetaan tietynlaista asennetta. ; Ihmiset kuitenkin tekevät samoja töitä eri syistä ja eri motiivein. Samoin profiilejen väitetään olevan relevantteja monissa asioissa, kuten deittailussa. Mutta mitään tieteellistä tutkimusta tästä asiasta ei ole tehty.

Jungilaisuutta ei tietysti saa haukkua koska se on maineeltaan "pehmeää". Se kuitenkin lokeroi. Ja jos naturalistisella ja reduktiivisella lokeroinnilla ja humanistisella lokeroinnilla on jokin ero, se on se, että naturalistinen sitoo asioita matematiikkaan niin että ne edes jotenkin uskottavasti voivat olla totta. Pehmeän puolen luokitelmat taas ovat kokonaisvaltaisesti lähinnä sattumalta oikeassa. - Joka muistuttaa siitä miten σ on konservatiivienkin parissa suurempi kuin konservatiivit itse arvioivat. ; Ihmiset ovat vähän kuin yhteiskunnat. Niissä vaikuttaa hirvittävä määrä muuttujia. Tämä tekee niistä pirun mutkikkaita. Ihmisellä on tässä helposti halu ymmärtää ja hallita ja oikoa. Siksi on oleellista tiedostaa, että käytännössä aina kun joku tiivistää persoonallisuuden muutamaan merkkiin ja sovittaa ison määrän inhimillistä toimintaa tähän lokeroon, hän tekee sen siksi että on laiska ja tyhmä. Tekisi mieli sanoa että he ovat joko avuttomia tai typeryksiä. Mutta se olisi huumorikirjan mukaan menemistä.

---

Ainut oikeasti relevantti ja tieteellisesti validi nelikenttä jolla ihmistä tulkitaan on tietysti se, mistä Turtlesista hän pitää eniten.

Peijakkaan peijaiset : Synkronisiteettiä prosessissa

Lontoon "Natural History Museum" pitää näyttelyssään ylläolevaa kiveä. Se näyttää maalaukselta ja kaupungin silhuetilta, jonka yllä on taivas. Se on kuitenkin ns. designoid. Se on syntynyt täysin luonnon prosessien kautta, eikä ihmiskäsi ole siihen koskenut. Tässä mielessä kivi on kuriositeetti. Sitä ei oikeastaan voi sanoa edes yhteensattumaksi, sillä itse muovautumisprosessissa ei edes ole mitään poikkeuksellista.

Se, mikä tässä on tietysti ihmeellistä on yhteensopivuus maisemaan, jonka vasta ihminen näkee ja kokee. Tämä kokemus on kuitenkin vahva, sillä (a) Natural History Museum on laittanut sen esille (b) minäkin oikein valokuvaan ja blogaan siitä. Itse asiassa kivi onkin tätä kautta ihmisjärjen valitsema. Maailmassa on pirusti eri näköisiä kiviä, mutta ohitamme ne. Kuriositeetti kiinnittää huomiomme ja otamme sen. Emme siis katso satunnaisesti valikoitunutta kiveä vaan satunnaisesti muovautunutta kiveä. Psykologia ja intentio todellakin kuuluu oleellisena osana designoidin selitykseen, mutta ei rakentamisen, vaan huomaamisen kautta.

Kun Natural History Museumiin - saati sinne tavaraa lähettäville geologeille ja muille ihmisille - on kuitenkin tullut kiveä jos jonkinlaista vastaan, on selvää että mukaan tulee tälläisiä sattumuksia. Jos jonkun mahdollisuus on 1/1 000 000 niin jos ottaa miljoonan otoksen, voi jo odottaa että tälläinen epätodennäköisyys tapahtuu. Maailmassa on paljon tapahtumia ja valtaosa niistä unohdetaan. Kuriositeetit kiinnittävät huomiota.

"Esoteerinen Maantiede" -blogi käsittelee tätä Jungin psykoanalyysin kautta. Hän ottaa esille tarinan kirkkoraamatusta johon natsien kirves oli tehnyt loven niin että kirves oli pysähtynyt tietyn sivun kohdalle ja tämä sivu sattui olemaan kuvainnollisesti tulkittavissa juuri natseihin ja tuohon tilanteeseen sopivaksi. "Tässä ei ole tarkoitus ottaa kantaa Raamatun ominaisuuksiin ”voimakirjana”, vaan nostaa esille ilmiötä, jota Jung kutsui synkronisiteetiksi. Kun SS:n kirves iskeytyy kirkkoraamattuun ja terä pysähtyy kaikista mahdollisista sivuista yllä toistetun tekstin kohdalle ja kulmakarvamme siitä kohoavat, ei kyse ole loogisesta syys-seuraus-suhteesta (kuten olisi jousiampujan tähdätessä ja osuessa napakymppiin), vaan havainnoitsijan kannalta ”merkityksellisestä sattumasta”. Muonion uskovaiset ovat ehkä kutsuneet sitä ”armon väliintuloksi”, kun ovat aikoinaan kirkkoaan siivonneet ja huomanneet kirkkoraamatun haavasta pulppuavat sanat - ehdan vanhatestamentilliset uhkaukset." Kokemus tarkoituksellisuudesta ovat tietysti ymmärrettäviä. Ja näistä syntyykin ns. ihmekertomuksia. Itse asiassa voidaan sanoa että olipa kysymys sitten hengellisetä tai materiaalisesta selittämisestä, aiheesta tai näkökulmasta tahansa, niin  post hoc ergo propter hoc (sen jälkeen-sen vuoksi) virhepäätelmä on psykologisesti vakuuttavan tuntuinen vaikka se on argumentatiivisesti roskaa juuri siksi että siihen liittyy synkronisiteettistä ajattelua. - Ja tälläiset yhteensattumat vain vetoavat mieleen niin vahvasti että järki unohtuu.

Tämänlaiset yhteensattumat ovat tietysti hyvää lähdettä vaikkapa huumorille. Voidaan ottaa vaikkapa sinänsä taatusti suunniteltu kohde. Ja nähdä siinä synkronisiteetin kautta jokin ylimääräinenkin viesti.

Tuonen lehto, öinen lehto...
Sinnepä lapseni, Satan.

Otetaan vaikkapa Suomessa oleva paikka nimeltä Kuhmo. Sen vaakunassa on mustalla pohjalla kolme kuusipuuta. Joku voisi ajatella että tässä on syvä yhteys sanaleikin kautta ; Kuusi on klassinen ja jopa lattea sanaleikki koska se on samanaikaisesti numero että puu. Kun Kunmon vaakunan puut numerisoidaan tämän sanaleikkilogiikan perusteella, huomataan että Kuhmo on saatanasta. "666", se tunnettu Pedon Luku. Tässä on erikoista se, että vaikka vaakuna on selvästi myös syntytavaltaan ihmisen intentionaaliseen toimintaan sidottavissa, on tämä selitys silti "kaukaa haettu". (Siitä huolimatta että pahat kielet ja paikalliset voisivat sanoa että tämä yhteys selittäisi monta asiaa Kuhmosta. Ja Kuuskuuskuuskajaskarista.) Ihmisillä voi olla vaakunaa tehdessään useita intentioita ja osa niistä voi todellakin olla pahanenteisiä ja jopa saatananpalvonnallisia. Mutta he myös eivät mieti joka ikistä mahdollista kielivitsiä kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Aina livahtaa jotain. Pikkupoikien (ja minun, mutta nythän minä jo toistan itseäni) taipumus etsiä kaksimielisyyksiä likimain aivan kaikesta - ja ennen kaikkea taipumus myös löytää niitä hyvin usein - johtuvat juuri siitä että kukaan ei pysty niin multidimensionaaliseen ja kaikenkattavaan tarkkailuun että jotain ei livahtaisi läpi.

Nähdäkseni juuri roolipelien liittäminen saatanapaniikkiin johtui juuri siitä että siihen astui mukaan panikoijia joilla synkronisiteetti oli jonkinlainen elämäntavan ydin ja keskiakseli. Esimerkiksi saatanapaniikissa nuorten kiusaajana ansioitunut "pro-nuoriso" -mies Keijo Ahorinta on tietysti tullut myöhemminkin julkisuuteen juuri siten että hän synkronistisoi tatuoinnin ja liitti sen saatananpalvontaan varsin ontoin perustein.

Tämä on kuitenkin alustus "peijaiskulttuurille" ja siihen liittyvälle "vakavalle vitsille" joka olisi hauska jos se naurattaisi.

Arhi Kuittinen on korostanut sitä että karhu on liittynyt vahvasti muinaiseen suomalaiseen uskomusperinteeseen. Hän näkee esimerkiksi petovihassa jäänteitä siitä että karhunpalvonta on ollut luterilaisen kirkon uskonsodassa oleellisen vahva vihollinen. Tämä on itse asiassa totta ; Suomen kulttuurihistoriaa opetellessa oppii suunnilleen sen, että luterilaiset ovat olleet aina kovia vastustamaan harhaoppia ja puhditsamaan uskoaan pakanavaikutteista. Luther halusi puhdistaa alkuseurakunnan vakiotilaksi, kun taas katoliset olivat raakuudessaan halukkaita yhdistämään pakanauskomuksia omaan pyhimysperinteeseensä. (Jota luterialiset vastustivat vahvasti osittain juuri yllämainittujen pakanayhteyksien vuoksi.)

Voisimme tästä lähtökohdasta spekuloida. Vaikkapa siten että kun karhupeijaisten - ja muiden itämerensuomalaisten muinaisuskon rituaalejen - tärkein juoma oli olut. Olut maistuu pahalta, mutta suomalaiset juovat sitä nykyään niin kuin menneisyydessäkin. Jospa ajatellaan että Karhu -olut olisi kulttuurihistoriallista kaipausta ja muistamista. Ja jospa jopa kristittyjen halu kieltää oluen myynti kaupassa liittyisi juuri siiehen että kyseessä on pakanarituaalijuoma joka on halveksuttavaa koska se yrittää päihittää Aidon Pyhän Juoman eli ehtoollisviinin. (Tämä on tietysti synkronisiteettiä. Mutta silti hauska "heittona".)

Voisimme tästä spekuloida siitä että Helsingissä on karhupuisto. "Mesikämmen" -blogissa kirjoitettiin miten tämä pentagrammin muotoinen puisto on tulvillaan saatanallista symboliikkaa. ; Puisto näyttää suorastaan samalta miltä Harry Potter näyttää saatananpalvontaa yhä tänäkin päivänä pelkäävien fundamentalitikristittyjen tulkinnoissa. Mesikämmen -blogin mukaan tällä on kytköksiä minuun henkilökohtaisesti. (Olen illuminatin jäsen. Oikeasti. Jäsen järjestössä jonka nimi on "illuminati". En kuseta. Tai tarkalleen ottaen kusetan ja trollaan useinkin, myös ja etenkin tässä blogissa jossa suuri osa teksteistä sanoo jotain mitä en ajattele tai kannata. Mutta juuri tässä kohdassa en kuseta. Tällä jäsenyydellä on vain valitettavan vähän tekemistä maailmanvalloituksen ja mediakontrollin ja aivopesun kanssa. Haluaisin että olisi enemmän. Sillä kaikki ne ei-illuminatien puheet siitä mitä illuminatit tekevät ajavat mieltäni aina siihen suuntaan, että sen täytyy olla vallan mainio järjestö, jolla on vain huonot -ja ilmeisen tehottomat keinot. Kun laajakaan valta ei auta vaientamisessa ja oman agendan ajamisessa ja tietoturvakin on perin kehno kun kaikki ovat kuulleet illuminatista ja kylähullukin voi nähdä kaikki ne salaiset symbolit ja viestinnän, joka pitäisi tehdä salaisesti - keinot näiden saavuttamiseksi, emme voi päätellä muuta kuin että illuminati koostuu kädettömistä amatööreistä. No, olenhan minä siellä jäsenenä so I rest my case.) "Tähän väliin kannattaa muistaa pari seikkaa Illuminatista Suomessa. Helsingissä toimi Walhalla-seura (1781-1786) ja Turussa Aurora-seura (1770-1779). Näistä jälkimmäisen tiedetään pitäneen symbolinaan pentagrammia. Varmana voidaan pitää, että myös Helsingin seura on pitänyt pentagrammia tärkeänä symbolinaan, kuten Illuminatissa maailmanlaajuisesti muutenkin tehdään. Miten karhu sitten eläimenä sopii tähän perkeleelliseen kuvioon? Karhuahan monet pitävät yksikantaan vain mainiona kansalliseläimenä. Karhu on valittu pentagrammin sisälle tietysti siksi, että karhu ja Suomalaisten harjoittama karhunpalvonta edusti kristinuskolle itse sielunvihollista."

Tämä muistaen Kallion oluen sävyttämä kulttuuri voidaan nähdä peijaisina. Jokaviikonloppuisena rituaalina jolla on hengelliset kytkökset Suomen Aitoon historiaan että Saatananpalvontaan. (Me illuminatit tosin palvaamme korkeintaan kinkkua. Saatanan liha on niin kovin sitkasta.) Näin Mikko Aholan humoristinen teksti siitä miten muslimit uhkaavat lasten kevätjuhlaperinnettä eli ryyppäämistä näyttääkin "hengentieteen esoteerisessa valossa" merkittävältä kysymykseltä. Toki tämä merkitys on vain synkronisiteettinen. Mutta kaikkeen synkronisiteettiseen tuntuu liittyvän sellainen omituinen sääntö, että jos tarina ei olekaan totuudenmukainen, niin se on kuitenkin parempi kuin tosi. Se on vähintään hyvä tarina, kenties jopa parempi kuin Totuus.

Terapiakoneessa

Viime päivinä olen pelannut paljon "Assassins Creed" -pelisarjaa. Tämä sarja tarjoaa mitä oivimman pohjan psykoanalyyttiselle lähestymistavalle.

Eikä vähiten siksi, että sarjassa on sellaisia tietynlaiselle mielelle varsin alleviivaaviksi nähtyjä symboleja kuin "hidden blade" joka käden käänteessä ilmestyy esille, joka on tietysti nähtävissä "erektion symbliksi" jossa korostetaan sitä miten menneisyyden salamurhaajien traumaattiset elämänvaiheet vääristävät libidona normaalisti esiintyvän seksuaalisuuden thanatokseksi. Ja kerrotaan että samalla luonteeltaan sosiaalinen seksuaalisuus muuttuu oman käden kautta tapahtuvaksi masturbatoriseksi aktioksi - ellei peräti laajemmin, jolloin kaupungin vartioita ja muita salamurhattavia nähdä raiskausmetaforan kautta (ja peräti homoseksuaalissävytteisen sellaisen koska murhattavat vartijat ja vallanpitäjät ovat miehiä).

Tämä voisi olla humoristista, mutta psykoanalyyttisen tarinan syvin syy pelisarjassa on kuitenkin vähemmän perverssi. Se on nimittäin itse "Animus" -laitteessa ; Tämä konehan voidaan nähdä pelisarjan näkymättömäksi ytimeksi ; Pelissähän päähahmo sukeltaa esi-isiensä muistoihin tämän laitteen kautta. Taustalla on selvästi Carl Gustaf Jungin ajatus siitä että esi-isien muistotkin ovat osa piilotajuntaa. Tässä mielessä Animus voidaan nähdä ensi sijassa terapiakoneena, joka nostaa piilotajunnasta muistoja tietoisuuteen ja käsiteltäväksi.

Tematiikkaa korostaa se, että "Animus" on paitsi koneen nimi, myös Jungilaisen psykoanalyysin peruskäsite, joka tarkoittaa yksinkertaisesti maskuliinista kuvaa naisen psyykessä. (Toki pelin koneeseen sidottu hahmo on jostain syystä mies, joten kenties kuvaavampaa olisi nimetä laite "Animaksi" , naiselliseksi kuvaksi miehen psyykessä.) Sen voidaan nähdä terapiakoneena jossa Desmond Miles, hahmo jota voisi kutsua kokonaisuuden kannalta Jungilaisesti nimellä "Selbst"(minä) - eli psyyken ja persoonan tietoinen osa - on kahlittuna koneeseen ja koneen esilletuomat esi -isät, kuten Altaïr ibn La-Ahad ja Ezio Auditore ovat hänelle "Schatten" (varjo) - mielen osa joka sisältää asioita jotka ovat osa itseä mutta joita ei tunnisteta osaksi omaa persoonaa vaikka ne siihen kuuluvatkin.

Animukseen kahliutuminen taas on rituaali, joka oli Jungille erittäin tärkeä, hänestä ihmiset ovat irtautuneet liiaksi henkisestä ja voivat siksi huonosti. Siksi on tärkeää irrottautua arjesta ja normaalista persoonasta ja kohottaa itsensä rituaalin kautta irti tästä vakiotilasta. Ilman rituaalia ihminen jää arkkityyppinsä vangiksi. Näin ollen Desmond Miles kykenee kasvamaan Animuksen kautta ihmiseksi. (Sarjassa paremmaksi salamurhaajaksi nykyaikanakin.) Ei liene sattumaa että Animus kuvataan makuutilana - myöhemmissä pelisarjoissa peräti nojatuolimaisena. Tämä korostaa sitä että kyseessä on psykoterapiamainen tilanne ja ihmisen piilossa olevan kokemusmaailman luotaaminen.

On kenties mielenkiintoista miettiä sitä, että Animus -kone pelissä kuitenkin itse asiassa esiintuo eräitä ongelmia "historian muistoja" korostavasta näkemyksestä.
1: Ensimmäinen on tallennusongelma. Jotta muistot voitaisiin todellakin saada esiin, on jossain oltava informaatiovarasto josta tämä kaikki tieto saadaan. Peli ratkaisee tämän ongelman laittamalla tallennustilaksi DNA:n. Tämänlainen, voimakkaasti lamarkistiseksi nähtävä, selitystapa on tarpeen, koska muutoin koneen tekniikka ei tietysti voisi päästä muistoihin käsiksi. Jungilaiselle teorialle tämänlaisesta ajattelusta ei kuitenkaan ole hirveästi hyötyä, koska perimäpohjaisen lamarkistisen vaikutuksen pitäisi näkyä lapsissa, kun kokemukset siirtyisivät seksin hetkellä, jolloin esikoisilla olisi "lyhyempi geneettinen yhteys" vanhempiinsa kuin esimerkiksi hänen sisaruksillaan. Muutenkin on kyseenalaista, miten paljon informaatiota ja muistoja esimerkiksi aivoihin itse asiassa voidaan tallentaa. Jo yksilön oman elämän oleminen mielessä jonkinlaisena "aikanauhana" on kyseenalainen, saati että tätä tallennusongelmaa laajennettaisiin yleisemminkin. Näin onkin uskottavampaa tehdä jonkinlainen sopuratkaisu, jossa jotkut asenteet leviävät ihmisestä toiseen sanattoman viestinnän kautta, jolloin esimerkiksi isovanhempien sodan takia saamat traumat leviävät lastenlapsiin rasistisiksi asennevammoiksi, mutta niiden tarkat syyt eivät kuitenkaan siirry. Näin ollen "sukupolvia yhdistävä sidos" olisi hyvinkin heikko ja luonteeltaan hyvinkin epämääräinen.
2: Sarja tuo esiin myös identiteettikriisin ongelman. Koska Animus antaa aitoja kokemuksia, saa Desmond Milesin "minä" saa, paitsi mekaanisen kuvauksen tilanteista, myös syvällistä ymmärrystä jossa on mukana koko "varjon" tunnemaailma, hänen minänsä rikkoutuu. Tätä voidaan toki kuvata itsekasvuna, mutta sarja esittää tämän esi-isistä tietoiseksi tulemisen toimintakyvyn menettämisenä ; Milesin toimintakyky heikkenee esimerkiksi hallusinaatioiden ja "spontaanien menneiden elävien muistojen" esilletulon kautta. Siksi Miles ei suinkaan tervehdy henkisesti sarjan aikana, vaan Animuksen vaikutuksia voidaan kuvata destruktiivisiksi. Hajanainen minä rikkoo identiteetin ja Milesille tavallaan rakennetaan Animus -koneella joko dissosiatiivinen identiteettihäiriö tai skitsofrenia. Pelisarja peräti alleviivaavasti toistaa sitä, miten kaikilla koneeseen kahlituilla on paha taipumus tämänlaiseen sekoamiseen. Miles, vaikka saakin koviakin oireita, on pelisarjassa kuvattu jopa harvinaisen hyvin Animuksen tuhoisia vaikutuksia kestäväksi erikoistapaukseksi.

Peli heijasteleekin tietyllä tavalla niitä elementtejä jotka koen terapioinnissa vastenmielisinä, inhottavina ja kaikkea muuta kuin rakentavina. Kenties nämä syyt ovat osaltaan vaikuttamassa siihen miksi kyseinen pelisarja näyttää addiktoivan minua hyvinkin syvästi.

Keljusti eläimellistä menoa

Olen viime aikoina kuullut melko paljon unista. Sekaannuin jopa leikittelemään yhdellä unella jossa nähtiin "ihan ihme unta ihmisistä, jotka muuttuivat zombeiksi mutanttisiilin puremasta. Ja sit taistelin niitä vastaan kauhalla ja kaulimella" Uni on mainio. Siinä on kaikki hyvän unen tunnusmerkit, eli zombiejta ja taistelemista.

Kirjoittelin että tämä voisi kertoa jotain nukkujan peloista ja ahdistuksista. Sovitin sen sopimaan elämäntilanteeseen jonka tiesin unen näkijällä olevan. Ajattelin että rinnastus yhteiskunnassa olevaan työn pakotteisiin ja muuhun toimintaan. Siirtyminen 8-16 -konttorirotan elämään oravanpyörässä vertautuu varsin kevyesti zombiena oloon. Kauha ja kaulin taas ovat perinteisen naisen roolin symboleja. Vihjasin että taistelu näillä tarkoittaisi sitä että kotiäidin rooli olisi jonkinlainen ratkaisu tähän tilanteeseen. Esitin että siiliä voisi lähestyä sen puolustautumistavan kautta ; Siili puolustautuu käpertymällä itseensä jolloin piikit tulevat esiin. Piikit voivat kuvastaa ihmisen traumoja, joista siili tekee itseensä käpertymällä suojan. Näin siili kuitenkin samalla passivoituu.

Yllä oleva oli tietysti hieman minun trollaamista. Samalla kuitenkin yritin ujuttaa mukaan jotain joka voisi ehkä kenties auttaa elämäntilanteessa, jonka tiesin vallitsevan ja jonka tiedän olevan epämukavan.

Unien tulkinta oli siis samalla totaalista pelleilyä että eräänlaista vallankäyttöä jossa halusin herättää tiettyjä ajatuksia, jotka johtavat kenties ratkaisuun tai toiseen. Kaikki eivät ole miettineet unien tulkintaa trollauksena. Se on otettu vakavasti.

Freud alkoi analysoida itseään isänsä kuoleman jälkeen. Hän kiinnostui omista unistaan, mutta toisaalta hän kuuli myös potilaidensa unia. Hän vakuuttui että unet avasivat tiedostamatonta. Unet olivat oikotie piilotajuntaan. Siksi Freudilta tuli vuonna 1900 kirja "Unien tulkinta". Luultavasti jokainen on kuullut kirjan vähintään nimeltä.

Kirjan ideana oli että unissa on ilmisisältö ja piilomerkitys joka on se mitä uni todella tarkoittaa. Siksi uni voi tuntua sekamelskalta mutta ne viittasivat johonkin jossa oli merkitystä. Ilmisisältö liittyy tiedostettuun ja piilosisältö oli alitajuista. Freudista suuri osa unista on vain päivän tapahtumien jäänteitä. Silloin unet ovat arkisia. Kuitenkin on olemassa arkielämälle vieraita unia joissa on teemoja. Freud uskoi että näiden takana oli impulssi joka koettiin ikävänä. Unen näkijä ei haluaisi tunnustaa näitä tietoisesti, ja ne olisivat sen verran voimakkaita että ne voisivat herättää nukkujan, joten uneksijan alitajuntansa kätkee kielletyn halun sensuroimalla sen. Näin nukkuja saa täyttymyksen unen kautta näille asioille ilman että tästä tulee epämiellyttäviä tunnustuksia itselle. Näin uni poistaisi toteutumatta jääneitä haluja.

Freudista nukkuessa unen symbolit rakentuvat tietyllä logiikalla. (1) Usea elementti voi yhdistyä yhteen, jolloin yksi asia voi tarkoittaa samanaikaisesti montaakin eri asiaa. (2) tärkeä asia korvataan assosiaatiolla joka liittyy asiaan, jolloin asia on symboli. (3) Ajatukset esiintyvät mielikuvina, jolloin henkilön omat assosiaatiot asioiden yhteydestä ovat keskiössä. (4) Uni juonellistaa asioita. Sisällöt liittyvät toisiinsa ajallisesti toisiinsa.

Yllä olevien vuoksi Freud ei uskonut että olisi yhtenäistä kaavaa. Unet olisi tulkittava tapauskohtaisesti ja sovitettava yksilöön joka unta on nähnyt. Hän kuitenkin uskoi että jotkut symbolit olisivat yleisiä, eli tietyt asiat viittaisivat usein samaan asiaan. Carl Jung kehitteli sen sijaan näkemyksen jossa unissa olisi yleismaailmallisia arkkityyppejä, jotka olisivat kaikille ihmisille yhteisiä.

Eläinsymbolien kanssa pyöriminen on minulle tietysti tuttua. Kokeilin joskus shamanismia. Tässä piirissä tieteellisyyden tuntua haettiin pseudotieteellisellä keinolla. Ei ollut tavatonta kuulla esimerkiksi Jungilaisesta arkkityypeistä. Psykoanalyysin katsottiin ikään kuin todistaneen ikuisen totuuden jonka jo intiaanit olivat tienneet. Melkein jopa nielin tämän jo silloin. Mutta en ihan. Jostain syystä tämänlainen ei koskaan vakuuttanut riittävän syvästi, ja päädyin olemaan enemmänkin peruseläintiedon tietopankki ja muuten hangaround, joka ei oikein osallistunut kuten olisi ilmeisesti pitänyt.
1: En jaksanut myöskään osallistua statuskisaan joka piireissä on yllättävän kova. Kenellä oli siisteimmät symbolit ja kenessä oli enemmän taistelijaluonnetta. Ja mielenkiintoisemmat entiset elämät. Ainoana lähteenä
tietysti väite että on kokenut juuri tälläisiä. Kiertokäyntini jäikin pituudeltaan melko lyhyeksi. Opin toisaalta sen, että oli elämässäni mikä tahansa taloudellisen katastrofin tilanne, voin periaatteessa aina löytää tilaa yritystoiminnalle "I tell you first grade -level information from animals for food, fun and even profit."
__1.1: Hipeillä on yllättävän paljon rahaa. Onnistuin hyödyntymään keikasta jotain jonka verotuksellisista syistä kerron olevan "kahvikolikoita".

Eläinsymboleja pidettiin tärkeänä. Familiar ja toteemieläin jaoteltiin toisistaan erilleen vahvasti. Familiarin voi valita itse, ja toivoa että saisi sellaisen ominaisuuksia itseensä. Mutta toteemieläintä ei voinut valita. Näin toisistaan erotettiin mitä luuli haluavansa, ja se mitä tarvittiin. Pelkkä haluaminen oli halpaa. Teoriassa tämä hillitsisi ylpeyttä ja hallinnan tunnetta.

Jos siksi unessa tai elämässä tuli kohtaaminen juuri tietyn eläimen kanssa, tämä oli otettava eikä ohitettava. Oli mietittävä mitä sanottavaa tässä tapauksessa oli. Mikään eläin ei sinällään ollut hyvä tai huono, virallisesti. Käytännössä toiset oli siistimpiä. Hamsterilla on vain jostain syystä erilainen karisma kuin susilla tai kotkilla. Symbolien ajateltiin viittaavan johonkin tiettyyn, ja tämä voi kertoa siitä että jokin puoli oli ylikorostunut, tai sitten tämä puoli oli potentiaalina jota ei oltu hyödynnetty. Näitä voitiin mietiskellä yhdessä tai yksin. Jos tästä touhusta on jotain hyvää mainittava, oli se, että he arvostivat aitoa biologista tietoa. Sillä toteemieläimen ominaisuudet oli tunnettava tarkasti jotta kykeni tulkitsemaan viestit kunnolla. Eläinkirja oli kovassa roolissa, eikä symboleita liitetty mielikuvien perusteella. Minä olen aina ollut aika hyvä biologian tässä osa -alueessa, joten koin tietyllä tavalla olevani yhteisölle tärkeä.

Synkeä salaisuuteni on se, että squirrel on jäänne noilta hupsuilta ajoilta. Nimimerkki vain vakiintui, enkä ole vaihtavaa sorttia. Ajalta jolloin minussa ei ollut tippaakaan viattomuutta eikä skeptisyyttä. Tälläistä eläinsymbolia ei valita tietoisesti.

Hupaisaa on, että kun tapasin tässä taannoin erään shamanismista innostuneen, oli selvää että hän pyöri edelleen piireissä. Hän kertoi että elehdintäni oli erilaista. Olisin hilleri.

Muutoksen kautta on helppoa tehdä pikatunniste instant -unentulkintasivulta : squirrel : "Activity (or overactivity) or preparedness." ferret : "Playfulness, cleverness, resourcefulness." Hilleri (eng. polecat jonka kesytetty versio fretti on ferret, mutta polecat puuttuu symbolilistalta...) on aggressiivisempi. Molemmat keräilevät ja kokoavat varastoja. Mutta etenkin orava on tunnettu etsi, kokoa ja hautaa maahan -kaavasta. Tämä blogaamistoimintani viittaa kuitenkin siihen että minussa on vielä jäljellä aimo annos sitä oravaa.

Toive -eläimeni voisi tällä hetkellä olla vaikkapa kojootti. Sillä Markus Kajo, yllättävän syvällisen viisauden lähde, kertoo tästä elikosta seuraavaa otsikolla "Kelju" : "Mutta se Kelju K. Kojootti ei koskaan lannistu maantiekiitäjänjahtaamishankkeissaan, vaan aina sillä on uusi juoni jo heti kehkeytymässä, vaikka edellisenkin epäonnistuminen on vielä kesken. Liikuttavaa ja kannustavaa on Kelju K. Kojootin toiveikkuus. Terveiset hänelle!" Kojootti on siksi tämän hetken familiar, joka kertoo jotain itsekkäistä toiveistani ja tätä kautta tahdoistani.
1: Unissani minä näen tietysti pelkästään valtavia jättiläiskäärmeitä, jotka tulvivat sepaluksestani. Pakkohan sen on olla totta kun lunttasin sen blogistani. Tarkalleen ottaen tästä jutusta.

Paha teknologia.

"A blind bargain can't you see / In a cloud of secrecy / Voices whispering for / they might get heard / Play with fire / by insane / It's a danger game / cast aside / A guiding star leads the way"
(Clannad, "Sirius")

Tämä liittyy teknologiajuttuun jota kirjoittelin lähimenneisyydessä.

Aika monet ympäristöaatteen kannattajat ja jotkut uskovaiset vastustavat teknologian kehittymistä: Heistä se ei tuo onnellisuutta. Teknologinen kehitys ihmiskunnassa on heille kuin "kirves paatuneen rikollisen käsissä." Tässä on toki totta hyvin paljon. Teknologia sinällään on amoraalista, ja siitä seuraa juuri sitä mitä ihmiset sillä haluavat. Pommin kemikaalit ei jää räjähtämättä sen takia että se olisi eitoivottavaa, vaan sen takia että kukaan ihminen ei halua pommia räjäyttää ja jättää tämän sen vuoksi joko kokonaan valmistamatta tai käyttämättä. Ja ihmiset voivat teknologiallaan tehdä pommeja.

Kuitenkin teknologia tuo myös merkittäviä parannuksia. Kun teknologian vaikutuksia tarkastellaan, on hyvä vertailla kunnolla. Yleisesti tuntuu että teknologiakritiikissä keskitytään ikäviä tuloksia tuottaneeseen huipputeknologiaan ja leluihin pilkataan. Jos teknologiasta on sen sijaan ollut hyötyä, tai jos se on potentiaalisesti hyödyllistä, se jätetään mainitsematta.
1: Esimerkiksi sanitaatio ja monet muut infrastruktuurin rakenteet otetaan ikään kuin "automaattisesti". Kun kaikki hyvä unohdetaan, on helppo huomata huonot asiat. Kun renesanssiajan alussa puolet väestöstä kuoli ennen 5:ttä ikävuottaan ja tätä pidettiin luonnonlakina, on minusta aika kornia kysellä että onko teknologia parantanut ihmisen elämänlaatua. Historiallinen katsaus asiaan on kyllä, jos oletetaan että oman lapsen kuolema huonontaa taatusti elämänlaatua, ja jos väittää että teknologia ei ole parantanut elämänlaatua, vähättelee itse asiassa tälläisiäkin asioita.
2: Toisaalta teknologian vastustajat puhuvat kommenteissaan "onnellisuudesta", eivätkä "käytännöllisyydestä", mutta silti he viittaavat moniin teknologian tuotiksiin "turhanpäiväisinä". Esimerkiksi musiikin laatu ja lelut tuovat iloa elämään. Tuntuukin siltä että "turhaksi" tuomitaan kaikki mikä ei ole "välttämätöntä", ikään kuin vain "välttämätön" voisi tuoda onnellisuutta. Mielestäni kuitenkin huumori, leikki ja monet muut ns. "turhat asiat" ovat myös tärkeitä jos näkökantana on onnellisuus. Internet myös tarjoaa uusia ystävyyssuhteita, mikä helposti unohtuu. Minäkin kävin tänään tieteen päivillä internetin kautta syntyneen kommunikoinnin tuoman kaverin kanssa. Jos kysymys kuuluu "Onko internetpelit välttämätöntä ja tarpeellista" vastaukseni on yhtä ehdoton "ei". En ole itse ikinä pelannut WoW:ia, eivätkä elintoimintoni ole toistaiseksi lakanneet. Jos kysymys kuuluu "parantaako internetpelit onnellisuutta" vastaukseni on ehdottomasti "kyllä" - esimerkiksi WoW:in addiktiivisuus johtuu siitä, että sitä pelatessa viihtyy niin erinomaisen hyvin.

Minua tosin kiinnostaisi valtavasti tietää siitä onnellisuusmittarista, jota teknologiakritiikkiin käytetyissä perustelussa on käytetty. Jos he sanovat esimerkiksi, että ulkona leikkiminen on mukavampaa kuin konsolilla näpytetty "Tekken", niin miksi ihmeessä lapset liimaantuvat niiden ääreen?

Tuntuu että tässä ainoastaan heitetään epäilystä fiilispohjalta: Tällöin itse asiassa vain kysytään, että "onko tiede lisännyt onnellisuutta" ja kysytään, mutta ei itse asiassa vastata. Tällöin kysymys lähinnä heittää epäilystä - eikä ihmetystä, joka olisi hyvän kysymyksen merkki - kannanoton päälle. Tällöin kysymystä ei tehdä siksi että kysymys on mielenkiintoinen ja siihen haettaisiin vastausta, vaan kysymys heitetään koska sillä voidaan heittää mielikuvia ja epäilystä jonkun asian päälle joka koetaan epämiellyttävänä, mutta jonka huonouden puolesta ei voida argumentoida. "Ihmiskunta ei ole valmis" on tältä pohjalta vain kannanotto "en halua" tai "kuulostaa pahalta". Tälläisessä kommentoinnissa onkin kyse enemmänkin nostalgiasta, joka on sellaista laatua joka ei itse asiassa välttämättä lainkaan kohdistu aikoihin joita on itse elänyt. Tällöin nostalgia kohdistuu johonkin joka ainoastaan edustaa jotain asiaa; Sen "vanhat hyvät ajat" eivät siis perustu edes subjektiiviseen vertailuun joka perustuu elettyyn elämään, vaan siinä vertaillaan nykyhetkeä ja omia toiveita ja pelkoja siihen mitä mielikuvia henkilöllä on siitä miten on joskus ennen ollut. Tämä kertoo itse asiassa siitä että henkilö on tyytymätön johonkin seikkaan nykyajassa. Tosiasiassa tämä ei kerro siitä toimisiko hänen ehdottamansa muutos elämänlaatua parantavasti vai ei. Syynä on se, että emme tosiasiassa kovinkaan helposti ymmärrä paljoakaan

Ymmärtämisongelmat ihmisten kesken ovat olemassa jo silloin kun puhutaan suomalaisista, ja ne kasvavat kun puhutaan toisen kulttuuristen kanssa.

Psykoanalyytikko Jung sanoi että ihminen ei voi ymmärtää kuin omaa kulttuuriaan, jolloin esimerkiksi länsimainen ihminen yrittämässä ymmärtää itämaista ajattelua on tuomittu epäonnistumaan. Koska Jung samalla korosti sen tärkeyttä, että ihmisen tulisi olla "sinut" alitajuntansa arkkityyppien kanssa, joten hän ei voinut vain etäännyttää itseään niistä. Etäännyttäminen olisi torjuntaa, ja tästä seuraisi onnettomuutta joka mahdollisesti johtaisi esimerkiksi neurooseihin. Jungista länsimaisen ihmisen ainoa mahdollisuus loytää aitoja myyttejä oli se, että hän kääntyisi oman kulttuurinsa traditioon.
1: Tosin jos vieraskin kulttuuri tulkitaan oman kulttuurin kautta, se tavallaan muutetaan oman myytin versioiksi ja jos oma kulttuuriympäristö sisältää jo esimerkiksi ateistisia trendejä, tämä tarkoittaisi sitä, että sekin kuuluu "tuttuun kulttuuriympäristöön", josta voidaan periaatteessa saada tyydytettyä "arkkityyppejen tarve".
___1.1: Esimerkiksi länsimainen ateismi on korostetusti kristinuskn kritiikkiä, koska tämä on se elementti joka vallitsee kulttuurissamme. Buddhalaisia ei täällä hirveästi näy, joten ateisti ei niihin joudu juurikaan ottamaan kantaa. Samasta syystä intialainen 600eKr-1400jKr vaikuttanut carvaka(myös lokayata), joka oli olennaisesti ateistinen: Se kiisti jumalat, uskoi vain materiaalisen maailman olemassaoloon ja painotti empiiristä näkökantaa. Sen ateismin perustelu oltiin sidottu uskontokritiikkiin, joka oli kuitenkin ennen kaikkea hindulaisuuden kritiikkiä, eikä se kohdistunut eurooppalaisten teologiaan : Kun puhumme uskonnosta länsimaissa, määritteleminen erikseen on hieman erikoista, koska yleinen kulttuurimme uskonto on tietynlainen. Siksi esimerkiksi Ilkka Niiniluodon esittämä sinänsä järkevä vaatimus siitä että kun puhutaan ateismista ja uskonnosta, olisi syytä aina määritellä mistä puhutaan, on toisissa konteksteissa vähemmän tarpeellinen kuin kenties voisi olettaa : Tällä pyynnöllä toki vähennetään määritelmäkikkailua, epämääräisiä kannanottoja, semanttista väistelyä ja muita epätäsmällisyydestä seuraavia ongelmia. Mutta kuitenkin kun joku on euroopassa ateisti hänen näkemyksensä uskonnosta on tyypillisesti kulttuurisidonnainen. Akateeminen keskustelu tietenkin saattaa silti vaatia täsmennystä. Mutta jos ateismista puhutaan ilmiönä, yleisen trendin kautta, tai yksilön maailmankatsomuksena, on nollahypoteesina se, että hän on ateisti toki myös intiaaniheimojen jumalia kohtaan, mutta ensisijaisesti ja korostetusti hänen ateisminsa on "paikallisesti vaikuttavampien" uskontojen kritiikkiä.
2: Jung on luultavasti oikeassa ymmärryksen vaikeuksien suhteen, (Hänen käsiyksensä mielen toiminnasta muilta kohdin on tämän argumenttini kannalta merkityksetön. Pääasia on, että ymmärrämme asiat joko elämämme kulttuurin sisältönä tai sen näkemysten kautta tulkittuina.) Nostalgiatapauksessa on otettava lisäksi aikaelementti mukaan : Kulttuuri ei ole mikään tyhjiössä oleva ikuinen ja muuttumaton voima - Siksi on merkittävää katsoa esimerkiksi näkemyksiä 1000 -luvulla ja katsoa miten ne ovat muuttuneet 1600 -luvulle mentäessä. Tästä seuraa se, että etäännymme myös "oman kulttuurin menneistä juuristamme" ; Kulttuurit muuntuvat ympäristön mukana ja/tai myös muuntavat ympäristöä. Meidän on esimerkiksi vaikeaa ymmärtää keskiaikaa, jolloin sotilaille luvan kanssa annettiin lupa hankkia elantoa taistelun jälkeen ryöstämällä ja raiskaamalla pesantteja. (Ritarien konsteja joilla ryöstää lantsareita on jopa ohjeita keskiaikaisissa manuaaleissa.) Mielikuvamme ritarillisuudesta kun sisältää korkeita moraalinormeja, kristillisyyttä, siveyttä ja muita vastaavia asioita. Meidän on tosi vaikeaa ymmärtää että tämä heidän puhumansa moraali on tosi erilaista kuin omamme;
___2.1: Itse asiassa korostetun vaikeaa tästä tekee se, että he ikään kuin käyttävät meidän tapaamme puhua ja meidän termejämme. Tämän vuoksi on vaikeaa huomata, että "eroa ajassa" on ; Jos esimerkiksi jokin aate tai näkemys uudelleennimetään, me helposti luulemme että myös sisältö on erilainen. Jos sillä taas on sama nimi, mutta sisältöä on muutettu, emme helposti huomaa että sanan sisältö on muuttunut : Katsomme luonnostamme nimilappuun sisällön sijasta.
Ja sen vuoksi mielikuva esimerkiksi keskiajasta ja luulomme siitä mihin yhteiskunnallsiin ongelmiin se toisi vastauksia on aivan eri asia kuin se mitä keskiaika ja sen "ajan henki" todella oli ja mitä se vaikuttaisi maailmaan.

Mielestäni teknologia kuitenkin on parantanut montaa asiaa elämässämme. Otamme ne vain itsestäänselvyytenä: Se on monilta osiltaan ikään kuin terveys, jota ei yleensä osaa arvostaa ennen kuin on ollut sairaana, tai raha, jonka arvon tuntee eniten silloin kun sitä ei ole. En kuitenkaan kannata myöskään ajatusta että teknologia olisi automaattisesti onneen johtava tekijä. Se on juuri sitä mitä me siitä teemme tai mitä sen sallimme tehdä. Siksi olisi parasta tehdä sillä hyvää.

Teknologian tarjoamien hyvien mahdollisuuksien vuoksi on hieman typerää olla joko "teknologian puolesta" tai "teknologiaa vastaan". Ei voida yleistää, vaan kysymykset pitäisi ratkaista pienemmissä erissä. Ja ottaa tietenkin huomioon myös priorisointi ja tilanne: Ei välttämättä ole ensisijaisen tärkeää lähettää afrikan nälkäkuolema -alueille tietokoneita. Niiden aika voi toki olla heillekin joskus, mutta heillä on joka tapauksessa ongelmia, esimerkiksi sanitaation, teiden, terveys- ja ruokahuollon alalla, joiden tekeminen on ensisijaisempaa. Ja näidenkin ongelman ratkaisut ovat joko suoraan teknologisia tai niitä vähintään voidaan tukea ja tehostaa ja toimintavarmentaa niitä tukevalla teknologialla.

Sue her.

"When you've had your fill of slash, gen, and 'ship fiction (fanfic terms for various character entanglements), when you groan at the arrival of each new "Mary Sue""
(NY Times)

Mary Sue on nimitys joka on annettu fiktiivisille roolihahmoille, jotka ovat (1) keskeisessä asemassa (2) vaikuttamassa tapahtumien suuntaan suresti ja joiden luonne on (3) voimakkaasti idealosoitu siten että heillä on valtavasti positiivisia ominaisuuksia mutta ei mainittavia heikkouksia. Miespuolista Mary Sue -hahmoa kutsutaan Marty Stu:ksi tai Gary Sue:ksi. Yleisesti ottaen tärkein piirre on se, että kirjassa tätä hahmoa kehutaan ja ylistetään paljon että lukija kokee tämän vieraannuttavaksi. Mary Suet tulkitaan helposti siten että ne kanavoivat kirjoittajan toiveajattelua ja fantasioita.

Ilmiö sai nimensä Paula Smithin toimesta. Hän kirjoitti 1973 parodisoivan tarinan "A Trekkie's Tale", jossa luutnantti Mary Sue oli "the youngest Lieutenant in the fleet - only fifteen and a half years old". Kirja toi esiin erilaisia hauskoja asioita jotka usein esiintyvät "Star Trekin" kaltaisissa sarjoissa ; Kertomuksessa heillä oli esimerkiksi hassunkurisen paljon sukulaisuussuhteita toisiin hahmoihin, ja heillä oli epärealistisia, epätodennäköisiä ja eksoottisia taitoja jotka olivat vieläpä erityisen hyvin hallittuja. Nimitys levisi vasta 1990 -luvulla "trekkereiden" ulkopuolelle.

Melko usein Mary Suet yhdistetään hahmoihin joilla on erikoisia hiusten värejä ja mystisiä tai yliluonnollisia voimia. Heillä on usein erikoisen hyvä tuuri ja joilla on erikoisia lemmikkejä, ja tietenkin traaginen menneisyys. Nämä eivät kuitenkaan ole "puhtaasti" Mary Suen ominaisuuksia, koska myös sellaisia hahmoja joilta nämä ominaisuudet puuttuvat voidaan kutsua Mary Sueksi.
1: Siihen vakiintui negatiivinen sävy ; Siihen liitetään ikään kuin automaattisesti "paperinohut hahmonkehittely". Joka ei ole automaattinen seuraus annetuista ehdoista. Supersankarikertomuksissakin voi olla sanomaa, jos ei universumia syleilevää, niin ainakin kahvimukin verran (tosin ei aina.) Se on kuitenkin selvää, että Mary Suet ovat eräänlainen klisee - tai kohteliaasti sanottuna arkkityyppi. - Mary Suehan täyttää useat arkkityyppien tunnusmerkit: Jungin mukaanhan arkkityypit ovat kertomuksissa ja uskonnoissa toistuvia ilmiöitä jotka viittaavat ihmisten yleisiin toiveisiin. Mielestäni Mary Suet eivät ehkä tarinallisesti ole niin kiinnostusta herättäviä hahmoja, mutta ne kuitenkin ovat kiinnostavia siitä kautta että ne kertovat siitä mitä ihminen haluaa ja mihin hän on nykymaailmassa ja itsessään tyytymätön.
2: Toisaalta tällekin on antitermi "Anti-Sue", aivan yhtä kliseinen mutta ominaisuuksissaan käänteinen hahmo, joka syntyy esimerkiksi kun kirjailija on erityisesti yrittänyt olla tekemättä hahmostaan Mary Sueta. (Joka taas onnistuu esimerkiksi "Litmus Testin" antaman ikävän tuloksen kautta.) Tällöin hahmoilla on paljon heikkouksia, kuten pelkuruus, fyysinen epämiellyttävyys, he ovat mieleltään sairaita ja niin edes päin. Heillä menee huonosti. "Cannon Sueksi" taas kutsutaan hahmoa, joka on muuttunut luonteeltaan niin paljon että alkuperäisestä ei ole jäljellä kuin nimi. "Angst Sue" taas on hyvä hahmo, jolla on traaginen menneisyys johon sisältyy esimerkiksi perheen murhaaminen. "Villain Sue" taas on kliseinen pääpahan naisystävä. On sitten eri asia miten liimattuja nämä nimilaput ovat: Niiden esittämät hahmot ovat toisaalta kliseisiä ja toistuvia, joten voidaan kysyä yritetäänkö tässä korvata "klisee" sanaa sanalla "Sue"?

Mary Sue sinällään voi olla ikävä ilmiö, mutta sen varominenkin voi olla huono asia:
1: Camille Bacon-Smith ei kiellä Mary Sue -tyypin olemassaoloa mutta on sitä mieltä että pelko siitä että tuottaisi Mary Sue -hahmon voi estää kirjoittamista kokonaisuudessaan.
2: Joanna Cantor taas on sitä mieltä että Mary Sue on synnyttänyt paranoiaa ja on syynä siihen että uskottavia, kyvykkäitä ja tunnistettavia naishahmoja esiintyy liian vähän kirjallisuudessa. Kun ylimääräistä erinomaisuutta varotaan, voi olla että lahjakkaista hahmoista ei enää kirjoiteta niin paljoa.

Selvää on kuitenkin että Mary Sue -hahmoja esiintyy paljon. Tosin tulkinta on joskus vaikeaa: Esimerkiksi Rowlingin "Harry Potterin" hahmo Hermione Granger on sellainen että on vaikeaa sanoa onko hän Mary Sue vai ei. Tällöin on minusta paras jättää termi pois "varmuuden vuoksi". Joku toinen voi olla vähemmän armelias.

Silmäluomesi tuntuvat raskailta.

Uni ja lepo ovat tärkeitä perustarpeita. Laura Hännisen eläinlääkäri 1/2007 -lehden artikkelin "pikkuvasikan uni ja lepo" mukaan kaikki eläimet torakasta norsuun nukkuvat: Unen määrä ja nukkumisajan pituus taas riippuvat lajista: Tyypillisesti saaliseläimet nukkuvat lyhyitä rupeamia kun taas saalistajat nukkuvat pitempiä jaksoja. Kasvavat yksilöt nukkuvat enemmän kuin täysikasvuiset.

Ihmisten unille on annettu lisämerkityksiä : Unia on kautta historian pidetty osana mystiikkaa. Niitä on arvostettu viestien välittäjänä. Tästä esimerkkeinä on Carlos Castanedan shamanismia käsittelevät kirjat arvostavat unia, etenkin "unennäön taito" ja "Don Juanin opetukset: Yaqui-tietäjän tie" -kirjoissa nukkumiseen keskitytään paljon. Samantapaisia asioita on myös muissa shamanistisissa opeissa ympäri maailman. Ja kun otetaan huomioon se, että lisäksi näissä käytetään huumeita, joiden toiminta johtaa siihen että aivojen toiminnat sekoittuvat niin että unitilat eivät rajoitu nukkumiseen, vaan syntyy unenomaisia hallusinaatioita. Myös Raamatussa unien viestejä käytetään hyväksi: Etenkin tarina Joosefista(siitä Jaakobin pojasta) on selvästi unennäkijän tarina: Hänhän näki lapsena unia jotka symbolisoivat sitä kuinka hänen veljensä kumartavat hänelle. Ja faaraon lihaviin ja laihoihin lehmiin liittyvien unien tuoma tieto tulevien vuosien sadonkehityksestä mahdollisti tämän. Matkan varrella tietenkin selitettiin myös faaraon juomanlaskijan ja leipurin kohtalo unesta. Uudessa Testamentissa edellisen kaima, Joosef (Marian puoliso, Jeesuksen ottoisä) miettii Matteuksen evankeliumissa sitä, miten hänen tulisi suhtautua Marian raskauteen. Herran enkeli ilmoittaa että lapsi on Pyhästä Hengestä syntynyt. (Ilmeisesti lapsi on jotenkin vähemmän äpärä, jos hänen isänsä on Jumala tai muu ylhäinen henkiolento.) 1700 -luvulla Emanuel Swedenborg uskoi että unissa on jumalallisia salaisuuksia. Sigmund Freudin psykoanalyysiin taas liittyi unien tulkinta, ja siihen liittyen etenkin Carl Jungin työssä unien tulkinta korostuu: Heidän mukaansa unet ovat osa aivojen irrationaalista prosessointia, ja toimi siksi porttina tiedostamattomaan, ei ihmisen hallitsemiin asioihin mielessä. Unet olivat portti tiedostamattomaan ja etenkin torjuttuihin asioihin. Siksipä psykoanalyysissä ilmapallot ovat naisten rintoja ja tikapuut peniksiä. (Minun kantani psykoanalyysiin on se, että vaikka Freud ei kenties selvittänyt mitä ihmisten mielessä kulkee, meillä muilla lienee kuitenkin sangen hyvä arvio siitä mitä hänen mielessään liikkui.) Koska muistamme vain pienen osan unistamme - jonka vuoksi osa luulee virheellisesti että he eivät lainkaan näe unia - unien muistamiseen on erilaisia tekniikoita. Esimerkiksi surrealisti Salvador Dalí kannatteli kädessään esineitä jotka putosivat ja pitivät äänen joka herätti hänet. Näin hän sai napattua muistiinsa uniaan joita sitten käytti taiteessaan.

Ja nykyäänkin unien tulkintoihin myydään erilaisia kirjasia, jotka lähestyvät unia mystiikan, ennustamisen, uskonnon ja psykoanalyysin näkökulmista. Löytyypä aiheesta nettisivujakin, esimerkiksi "unien tulkinta".

Shamanismin ja unien selittämisen voisi tietenkin leimata pelkäksi typeryydeksi. Mutta tosiasiassa ne viittaavat kuitenkin ihmisen aktuaalisiin ja tärkeisiin kognitiivisiin ominaisuuksiin.

Unista onkin tehty myös muunlaisia lähestymistapoja. Esimerkiksi aktivaatio-synteesimallissa asiaa lähestytään biologisesta lähtökohdasta. Esimerkiksi Alan Hobson harjoittaa tutkimusta, jossa keskitytään siihen minkälaisia molekyylitason ja solutason muutoksia aivoissa tapahtuu unen aikana. Unethan ovat ulkoisesti eräänlaista tajunnantilan muutosta, johon liittyy eräänlainen hulluus, eli olemattomien asioiden näkeminen ja kokeminen. Aktivaatio-synteesimallin mukaan todennäköisesti tämä liittyy muistivarantojen uudelleenjärjestelyyn ja käsittelyyn: Unen aikana useimmat aistisyötöt katkeavat ja aivojen tietoiset osat aktivoituvat sisältäpäin aivorungosta tulevien virikkeiden vaikutuksesta. Tämän vaikutuksesta aivot vain tekevät sitä, mitä ne muutenkin tekevät: Ne tulkitsevat saamansa ärsykkeet. Nyt erona vain on se, että data ei olekaan tullut aistielimien välittämänä ulkomaailmasta, vaan on sen sijaan aivoista peräisin : Syntyy fantasia, jossa yhteys todellisuuteen on ainakin osittain katkennut. (Esimerkiksi kuuloaistimuksia käsitellään unessa ja ne vaikuttavat unien sisältöön.) Tämä tarkoittaa sitä että unet ovat prosessoinnin sivutuote, eivätkä niinkään varsinainen adaptaatio, joka sinällään edistäisi lisääntymistä. Toiset tosin ovat sitä mieltä, että unennäkö vahvistaa vasteita, jotka ovat hengissä selviämiselle ja seksuaaliselle toiminnalle tärkeitä. Naudoilla nukkumiseen liittyy selviä hyötyjä, kuten se, että tutkimusten mukaan lehmien tiineen kohdunsarven verenkierto tehostuu unen aikana ja naudat myös varaavat lämpöä tehokkaammin makuultaan. Mutta tämä ei poista itse unien sivutuoteluonnetta: Vasteiden vahvistaminen ilman aistittuja fantasioita toimisi yhtä hyvin.

Kuitenkin tämä on vain karkea versio, yleistys. Tämän osoittavat kaksi poikkeuksellista ilmiötä:
1: Unia pystytään myös hallitsemaan tietoisesti, lucid dreaming on taito, jossa olennaista on se että ensin täytyy tiedostaa nukkuvansa - helpoiten tämä onnistuu huomaamalla ristiriitaisuuksia ja irrationaalisuutta - ja tämän jälkeen olla heräämättä. Tämän jälkeen unia voidaan ohjata tahdonalaisesti. Itse olen tässä aika hyvä.
2: Joskus taas lihakset kuitenkin saavat viestejä, jolloin unen aikana ei halvaannutakaan. Tällöin seurauksena on unissakävelyä tai unissa puhumista. Minun vanhempi sisareni oli ainakin lapsena kova unissakävelijä.

Aivot nukahtavat, kun noradrenaliini, serotoniinin kaltaiset amiinit ja muiden vastaavien välittäjäaineiden pitoisuuksissa tapahtuu muutosta. (Mainittujen kohdalla laskua.) Asetyylikoliinin määrä nousee. Serotoniinin kaltaiset amiinit itse asiassa aktivoivat aivoja ja välittävät viestejä tahdonalaisille lihaksille. Asetyylikoliini sen sijaan pysäyttää näiden elinten aktivoitumisen, sekä estää aivojen tietoisten alueiden toimintaa. (Unihalvauksessahan tapahtuu sellaista, että henkilö herää mutta ei voi hallita lihaksiaan. Hän on tietoinen tilastaan mutta voi myös samanaikaisesti nähdä unia. Itselläni on ollut tälläinen kerran ja se on melko pelotava kokemus.) Nukkuessa lämmönsäätely heikkenee: Tämä ei ole kovin yllättävää, kun muistaa että Nobelin fysiologian palkinto vuodelta 1922 meni Archibald Hillille siitä että hän keksi että kehon lämmöntuotanto liittyy lihastoimintaan. Tällä on merkitystä esimerkiksi eläinten hyvinvoinnin kannalta. Hännisen mukaan naudat nukkuvat epämukavissakin oloissa - Edward Wilson taas vihjaa "konsilienssi" -kirjassaan että ihmiset nukahtavat hypotermiassa, lämpötilan laskussa, lähes pakotetusti koska se saa aivot luulemaan että keho on nukahtamassa.

Uni ei ole mikään yksi tila, vaan siinä on useita eri vaiheita. Nukkumisessa vaihtelevat syvän unen vaiheet(NREM -uni eli Non REM -uni) joissa ei nähdä unia ja REM -univaiheet, joissa unia nähdään. (Nimi REM tulee sanoista Rapid Eye Movement, koska silmät liikkuvat tämän unen aikana nopeasti.)
1: REM -unen aikana aivojen tietoiset osat toimivat mutta ovat eristyksissä ulkomaailmasta. Tämä käynnistyy kun asetyylikoliinia erittyy tiuhaan tahtiin. Tämä muodostaa mitattavan ns. PGO -aallon. (Nimi tulee siitä että P=Pons, aivosilta, josta se siirtyy G=Genikulaattitumakkeeseen, josta se kulkee O=Occipitaliin eli takaraivolohkoon.) Aivosilta on tämän aikana hereillä ja ilmoittavat aivoille että keho liikkuu vaikka keho onkin samnaikaisesti halvaantunut. Koska asetyylikoliini sulkee erityisen tehokkaasti haju ja makuaistimien kanavat, on todennäköistä että unissa ei voida maistaa tai haistaa asioita. Kuitenkin REM -uneen voi liittyä tahattomia lihasten liikkeitä. Pikkuvasikat voivat imeä unissaan. Mutta naudoilla REM -unen tunnusomainen piirre on nopeat korvien liikkeet. (Voidaan vitsailla että niillä REM tuleekin sanoista Rapid Ear Movement, nopeat korvien liikkeet.) Naudat eivät märehdi REM -unessa koska sen aikana asetyylikoliini rauhoittaa myös pötsin lihaksiston. Sen sijaan NREM -unessa ne voivat märehtiä ilman ongelmia. Pikkuvasikat tarvitsevat sekä määrällisesti että laadullisesti enemmän REM unta verrattuna aikuisiin nautoihin. REM -unien määrä näyttää olevan erityisen keskeinen tietoisuudelle ja kehittymiselle ja oppimiselle; Vasikoiden REM -unen määrä voi aluksi olla 40% unesta ja ne voivat vaipua siihen suoraan valvetilasta. Myöhemmin uni sekä alkaa NREM -unella, että sen prosenttiosuus on pienempi.
2: NREM -unet taas jaetaan syvyytensä mukaan useisiin eri vaiheisiin, joita ihmisillä on tunnistettu neljää erilaista. Tyypillisesti uni alkaa NREM -unella ja vaihtuu myöhemmin REM -uneksi. Nämä kuitenkin vuorottelevat tämän jälkeen, joten ei pidä luulla että REM -uni vain käynnistyisi NREM -in aikana ja jatkuisi REM -unena heräämiseen asti. NREM -unelle tyypillinen on SWS -aalto, eli hidasaaltouni.

Heikkolaatuinen uni heikentää ihmisillä ja eläimillä elimistön toimintaa ja valvominen onkin siksi vaarallita: Väsyneenä rattiin meneminen on melko lailla sama asia kuin humalassa autoon meneminen. Eläinkokeissa naudoilla aggressiivisuus lisääntyy ja stressinsieto heikkenee valvottamisen aikana. Nukkumisen laatua heikentävät eläimillä ja ihmisillä myös poikkeukselliset tilat, kuten sairaudet, kivut ja vieras ympäristö. Nukkumisen syvyyttä ja siihen liittyviä asioita voidaan tutkia aivosähkökäyrää lukemalla. Tähän käytetään eläimillä ja ihmisillä esimerkiksi elektroenkefalogrammia - itse asiassa keskussotilassairaalan (ent. Tilkka) elektrodeja on käytetty nautojen unen tutkimisessa. Tosin lukukelpoinen aines oli 75% eli ihmistä pienempi. Eläinlääkäri 1/2007 mukaan syynä tähän olivat etenkin vasikoiden puskuleikit, joita "Tilkan kuorsaajat" olivat harjoittaneet nelijalkaisia ystäviämme vähemmän.