Antiikkisen keskiaikainen kertomusvirhe.

"There’s a place in my mind / No one knows where it hides / And my fantasy is flying / It’s a castle in the sky / It’s a world of our past / Where the legend still lasts / And the king wears the crown / But the magic spell is law"
(DJ Satomi, "Castle in the sky")

Meillä on tapana kertoa tapahtumista tietyssä järjestyksessä. Olemme jakaneet historiassa tapahtumat ajanjaksoihin. Ja ne alkavat ja loppuvat joistain merkittävistä tapahtumista. Esimerkiksi Lutherin teesien naulaus avasi uuden ajan. Uusi aika ei sen sijaan alkanut kun hänen naapurinsa söi aamupalaa. Teen poikkeuksen ja aloitan keskeltä. Antiikin loppupuolelta.

1: Augustinus näki vanhemman antiikin filosofian arvokkaana etsimisenä ja kristinuskon filosofiana joka oli vastaus antiikin etsintään. Nuorempana hän kannatti ajatusta jonka mukaan kristillinen teologia todistetaan järjellä. Myöhemmin tämä vaihtui lähinnä siihen, kuinka kristinuskon sisältöä ymmärretään järjen avulla. (Näiden kahden ero on itse asiassa huikea. Ja se, että Augustinus ei onnistunut tyydyttävästi ensimmäisessä lienee syy siihen että näkemys vaihtui.) Augustinuksen tärkeä oppi oli illuminaatio -oppi, jossa järjen toiminta perustuu Jumalalliseen valaisuun. Hän ajatteli että aineellisen ympärillä oli rationaalisesti käsiteltävä henkinen ulottuvuus. Tämä henkinen todellisuus oli hänestä muuttumaton, koska matemaattiset totuudet säilyivät. Illuminaatio -opissa filosofialle annettiin oikeutus sillä, että se kuitenkin viittasi samaan alkulähteeseen. Augustinus kannatti samanaikaisesti Jumalan kaikkivaltiutta sekä ihmisen vapaata tahtoa. Hänestä nämä eivät olleet ristiriidassa, koska Jumala voisi päättää olla antamatta vapaata tahtoa, mutta kuitenkin antaa sen. Ja hän sitten vain tietää valintojen suunnat, syyt ja seuraukset. Koska Jumala päättää että valinta on vapaa, se suorastaan takaa sen että ne myös ovat vapaat. (Tietäminen ja kontrolli olivat eri asioita.) Uusplatonistien kanssa Augustinus oli siis yhtä mieltä henkisestä ulottuvuudesta, joka on ainut viisauden lähde, mutta ei heidän tavoin uskonut että henki automaattisesti emanoituisivat deterministisesti ja kontrolloidusti.
2: Boëthius teki ahkerasti erilaisia kommentaareja ja käännöksiä. Hän toi niissä esiin muun muassa lajien kuten hevosten ja sukujen kuten eläinten olemassaolosta, ja nosti esiin vanhan ongelman siitä onko näitä luokkia olemassa ihmismielen ulkopuolella. Toinen merkittävä ala on futuurin kontingentti: Kun jotain tapahtuu tulevaisuudessa mahdollisesti, miten sitä koskevia asioita tulisi käsitellä. (Kun aurinko nousee aina, se on deterministinen, ja näiden totuuksia voidaan käsitellä. Mutta entä jos kyseessä onkin se, että ostanko huomenna Niken vai Puman lenkkarit vai siirtyykö kauppareissu peräti viikon päähän?) Boethiuksesta "tulevaisuuden ehkät" eivät ole samalla tavalla määrätysti oikeassa tai väärässä - koska muutenhan nekin olisivat ennaltamäärättyjä - vaan niiden totuusarvo oli erilainen. Se ei ollut definite, määrätty, vaan indefinite, eimäärätty. Boethius oli sitä mieltä että vain definitet asiat voitiin tietää ennalta. Jumalaa tämä ei kuitenkaan koske, koska Boethiuksesta Jumala ei ollut ajallinen olento.

Antiikin ja keskiajan vaihtuminen historiassa on Länsi -Rooman keisarikunnan tuho. Käytännössä tähän vaiheeseen liittyy filosofisen perinteen lyhyt katkeaminen ja sammuminen. Varhaiskeskiajan filosofiassa mietittiin lähinnä kysymyksiä jotka koskivat teologiaa ja/tai logiikkaa tai näiden yhteyttä. (Varhaiskeskiaika päättyi 1100 -luvulla, kun yliopistot kehittyivät.) Tärkeitä varhaiskeskiajan filosofeja olivat.
1: Damianus (de Mediolano, ei se kuuluisampi Petrus) kirjoitti siitä voiko kaikkivaltias muuttaa menneisyyttä. Hänestä tämä oli täysin mahdollista. Ratkaisuna oli ajan käsitteen muotoilu : Hänen käsityksensä ajasta oli sellainen, että Jumala voisi tehdä muutokset niin, että muutoksen jälkeen ne olisivat vain aina olleet tapahtuneet. Jos Jumala muuttaisi eilistä, nykypäivänä uutistenlukijat kokisivat että näin olisi todella aina ollut, eikä olisi niin että ne elisivät jotenkin siinä muuttumattomassa menneisyydessä. (Damianus ei siis suinkaan kiistänyt ristiriidan lakia logiikassa, kuten joskus kuulee väitettävän.)
2: Anselm Canteburyläinen keskittyi vapaan tahdon ongelmaan, siihen kuinka Jumalan kaikkivaltaisuus ja kaiken päättäminen ei riko sitä. Anselmin tunnetuin tuotos on ontologinen todistus, jossa hän perusteli Jumalan olemassaolevaksi kuvittelemalla "aliquid quo nihil maius cogitari possit" (jotain jota suurempaa ei voi ajatella.) Kun tämän lauseen ymmärtää, se on ymmärryksessä. Anselmista jotta "mitä ei voi ajatella" olisi tätä suurempi, se olisi todellisuudessa ja kun kuvittelemme tämän olevan todellisuudessa, tämä käsite ikään kuin suurenee mielessä, joten sen täytyisi kasvaa myös todellisuudessa joka taas kasvattaisi sitä mielessä. Hänestä tämä tarkoitti sitä, että tälläisen "jota suurempaa ei voi ajatella" -kohteen täytyy olla myös todellisuudessa. Anselmi määritteli tämän Jumalaksi. Jo aikalainen Gaunilo kritisoi tätä näkemystä ja sanoi että samalla logiikalla voisi kuvitella täydellisen saaren, ja jotta se olisi täydellinen, senkin pitäisi olla olemassa. Canteburyläinen kehitti tähän erikoiselta kuulostavan argumentin: Hänen ajatteluaan sai soveltaa vain kohteeseen "jota suurempaa ei voi ajatella". Samaa logiikkaa ei siis saanut käyttää muihin. (Tämä rikkoo yleistä logiikan periaatetta. Jos logiikka on pätevää, ja jos käytetään saman tapaisia premissejä, joiden totuusarvot jne. ominaisuudet ovat yhtä perustellut, päättelyn pitäisi olla aina yhtä pätevää.)

Periaatteessa tämä tapani kuvata ei hirveästi poikkea muista kuvauksista. Mutta silti tuntuu, että se alkaisi kesken ja loppuisi kesken. Tuo välissä oleva kuvaus tuntuu normalilta aloitus tai lopetuspaikalta. Toki nekin oltaisiin voitu ujuttaa jatkumoksi, mutta se olisi vaatinut erilaista kertomusta. Toisin sanoen olemme herkkiä narraatiolle, tarinan kerronnalle, ja odotamme että asiat joko seuraavat draaman kaarta - tai vähintään että ne kuvattaisiin niin. Ja kun tämä tapahtuu, olemme tyytyväisiä ja kun ei, ihmettelemme miksi jutussa on ikään kuin rytmirikko. Tosiasiassa tähän draaman kaareen ei ole pakotetta. Voihan olla että historiassa ei olisikaan mitään sellaista joka pakottaisi tälläiseen tietynlaiseen ajanjaksojen luokitteluun.

Mutta tämän taipumuksemme vuoksi populaaritiedekirjoissa ei kannateta kaavoja. Sen vuoksi Hawking viittaa "Ajan lyhyt historia" -kirjassaan siihen että jokaisen kaavan vihjataan "puolittavan myyntiluvut." Sen vuoksi Richard Dawkins on erityisen hyvä ja suosittu populaaritiedekirjailija. Hän on toki lukenut, mutta ei erikoislatuisen. Hän on toki älykäs, mutta ei erikoislaatuisen. Sen sijaan hän on ehdottomasti erityisen hyvä keksimään vertauksia joilla hän tekee kaavoista arkielämän tasolla ymmärrettävän, ilman että idea taustalla hämärtyy paljoakaan. Hän siis osaa kääntää narraation haitasta vahvuudeksi. Tämä on vaikeaa.

Erikoislaatuista.

Tämä on jatkoa "extraordinary" -aiheelle, joista olen aikaisemmin naputellut täällä ja täällä. Toinen teema on artikkelisarja yliluonnollisesta ja paranormaalista, joista taas on tullut floodattua täällä sekä täällä.

Aiheena on se, miten määritellään se, mikä on "erikoislaatuista" ja mikä ei. Esimerkiksi morfologisen kentän kannattajat ovat esittäneet että lemmikkieläinten käytös osoittaa että ne tietävät heidän omistajiensa tulevan kotiin niin erikoisen hyvin, että tähän tarvitaan erikoinen yliluonnollinen tapa olla yhteydessä. Omistaja ja lemmikki ovat yhdessä samassa kentässä, ja kissa osaa aistia tätä. He ovat perustelleet että tämä on niin tavallista, että se ei ole extraordinary. Toisaalta monet jotka kutsuvat itseään noidiksi, ovat sitä mieltä että tiedemiehet eivät hyväksy heidän taikavoimiaan koska niitä ei ole kaikilla.

Tosiasiassa molemmat ovat ymmärtäneet hieman väärin sen, mikä on "extraordinary" ja mikä ei. Toki se liittyy myös yleisyyteen sillä tavalla että jos asia on todennäköinen, se tapahtuu usein ja tätä kautta se on tavallinen. Kuitenkin se, mikä on "extraordinary" on katsottava enemmänkin Duhemin-Quinen teesin kautta, eli suhteessa "tiedeverkkoon". Mitä enemmän se vaatisi muutosta, sitä paremmin se olisi perusteltava.

Morfologisen kentän olennaisin piirre on se, että sen toimintaprinsiippi ei ole kausaalinen, vaan merkityksen kautta ilmenevä. Se ei siis perustu syy-seurausperusteluun. Markku Mannisen "Astrologia - horoskoopin tulkinnan perusteita" mukaan morfologinen kenttä on hypoteesi, jonka mukaan koko maapallo oppii sen mitä jokin osa siitä, koska kaikki on yhteydessä kaikkeen välittömästi kenttävaikutuksen eikä syy-seuraussuhteisuuden kautta. Eli jos joku keksii ratkaisun rubiikin kuutioon, sen uudelleenkeksiminen toisaalla on helpompaa. Lemmikkieläimet ovat osa tätä ketjua.

Tämänkaltainen toiminta vaatisi kokonaan uudenlaisen fysikaalisen ilmiön olemassaolon. Kyseessä olisi "suora tiedonsiirto", eli ajatus siitä että informaatio voisi kulkea ilman viivettä, ja tämä vaatisi erikoislaatuisen, täysin uudenlaisen selityskentän ja tavan. Tämä, jos joku on "extraordinary"; Vaikka kissojen ennaltatietämistä ei osattaisi selittää (mistä en ole samaa mieltä), niin silti tämän selittäminen tälläisellä ilmiöllä ei olisi "ordinary" -tyyppinen ratkaisu;

Jokainen nyt tuntemamme luonnonlaki on joskus ollut tuntematon, ja koska emme tiedä kaikkea, on perusteltua ajatella, että edelleen on olemassa tuntemattomia luonnollisia prosesseja. Useita yliluonnollisista prosesseiksi väitettyjä havaintoja on paljastettu luonnollisten ilmiöiden synnyttämiksi. "selittämättömyys" ei tarkoita "yliluonnollista" tai "paranormaalia". Luonnontieteellisen tietämyksen kasvaessa "selittämättömillä" ilmiöillä on taipumus "selittyä" hyväksyttyjen lainalaisuuksien avulla; Esimerkiksi ennen ajateltiin että taudit johtuivat kirouksista ja unihalvaus siitä että demonit valtasivat ruumiin. Nämä olivat jo aikanaan "erikoislaatuisia", koska niistä ei ollut tieteellisesti testattavaa aineistoa. Ne eivät siis oikeastaan selittäneet, ne ainoastaan liitettiin ilman testejä "tuntemattomaan" ja annettiin assosiaatio siitä että asia olisi jotenkin ymmärretty. Väitetty selitys ei ole sama asia kuin aito selitys. Yliluonnollisen vaihtoehdon perustelemiseksi olisi siis tehtävä lisäoletus fysikaalisen ulkopuolisen mahdollisuudesta. Sen sijaan fysikaalinen tutkimus ei tälläistä oletusta tarvitse. Se ei ota kantaa siihen onko yliluonnollista tai paranormaalia olemassa vai ei. Sen ainoa kannanotto on, että fysikaaliset säännönmukaisuudet ovat jossain muodossa olemassa, ne voivat olla aistiharhoja, mutta kuten Kant osoitti, hallusinaatiokin on "jotain". Fysikaalinen tutkimuskohde on siis joka tapauksessa olemassa. Oletus fysikaalisesta ilmiöstä takana ei vaadi oletusta mistään uudentyyppisestä olemassaolon tavasta ja joukosta, toisin kuin muunlaiset selitykset.

Tämä ei tarkoita sitä, että luonnontieteilijät kieltäisivät yliluonnollisen. He kiistävät vain sen, että yliluonnollista ei voi selittää luonnontieteellisesti, eikä näiden tarkasteluja saa sekoittaa keskenään ja tehdä yliluonnollisesta luonnontieteellistä. Fysiikan tutkija ei siis kiellä esimerkiksi magiaa, hän vain yrittää selittää asioita fysikaalisissa tutkimuksissaan ilman sitä. Tässä välissä on olennainen ero:

Jo Aristoteles jakoi eri selitysalueet "Metafysiikka IV" -issä. Hänestä filosofiaa tuli olla kolmenlaista: (1) Matemaattista, (2) Fysikaalista ja (3) Teologista. Hänestä fysiikka tutki aineellisen maailman ilmiöitä, jotka voivat olla sekä älyllisiä että elottomia. Matematiikka taas tarkasteli todellisuuden liikkumattomien muotojen sisältöä ja teologia aineesta irrallaan olevia kohteita. Boethius taas jatko tätä jaottelua: Hänestä fysiikan tutkimuskohteet olivat sellaisia jotka olviat "in motu et inabstracta", ne liikkuivat ja olivat eiaineellisesta eristettyjä. Matematiikka taas tarkasteli kohteita jotka olivat "sine motu et inabstracta", ne olivat liikkumattomia ja eiaineellisista eristettyjä. Teologia taas tutki "sine motu et abstracta", eli kohteita jotka olivat liikkumattomia ja aineellisesta eristettyjä. Galileikin muistutti siitä että "Raamattu opettaa hengellistä totuutta, maailma fysikaalista totuutta."

Kysymys on perspektiiveistä, näkökulmista ja tarkastelualueista. Extraordinaryn idea taas liittyy juuri fysikaaliseen selittämiseen, luonnontieteisiin, jotka tarkastelevat kissojen kaltaisia konkreettisia kohteita, joka aikaansaavat joitain havaittavia ilmiöitä korrelaatioiden ja syy-yhteyslainomaisuuksien ja satunnaisuuden sekä kontingenssin kautta. Teologia, uskonnollinen ajattelu, ei tälläistä vaadi ja matematiikassakaan sitä ei käytetä todistamisessa. Tärkeää onkin huomata se, että eri tarkastelunäkökulmat rajaavat sekä tarkastelualueen, että sen mihin niitä voidaan käyttää. Kaukoputkella tutkitaan tähtiä ja mikroskoopilla bakteereja - mutta jos yrität toisin päin, saat yksinkertaisesti hulluja tuloksia.

Siksi onkin hyvä huomata, että mitä yleisempää ja "konkreettisempaa" paranormaalin tai yliluonnollisen ilmiön väitetään olevan, sitä enemmän se on "extraordinary". Jos siis yksi henkilö väittää osaavansa erikoiskyvyn, se on todennäköisempää kuin se, että se olisi kaikilla ja olisi jäänyt huomaamatta. Tämän ilmiön vuoksi on vähemmän extraordinary väittää että ulkoavaruudessa on elämää kuin väittää että ne olisivat esimerkiksi ohjelmoineet elämän, joka taas on vähemmän erikoista kuin väittää että ne vierailevat maassa ja ohjaavat vaikka pörssikursseja - saati sitten että ne olisivat liskon kaltaisia muotoa muuttavia avaruusolentoja jotka ovat naamioituneet joukkoomme runsaslukuisesti ja että esimerkiksi Amerikan Presidentti on yksi näistä. Avaruusolennot muuttuvat tuossa sarjassa yhä tavallisemmiksi ilmiöksi, joita kohdataan yhä useammin. Ne muuttuvat kuitenkin koko ajan enemmän ja enemmän "extraordinaryiksi". Samasta syystä on vähemmän epätavallista väittää että on yksi noita, kuin väittää että kaikki ovat noitia.

Luultavasti näitä erikoisia paranormaaleja ilmiöitä halutaan liittää väärään kontekstiin, eli luonnontieteisiin, sen vuoksi että tiedettä arvostetaan. Siis vaikka paranormaalien ilmiöiden kannattajien yleisin reagointitapa onkin "luonnontiede on rajoittunutta/kakkaa", he yrittävät esittää itseään luonnontieteellisenä, koska tieteellä on hyvä maine ja he itsekin luottavat siihen että tieteelliset asiat ovat jotenkin perustelumpia ja parempia kuin muunlaiset. Paranormaalien ilmiöiden kannattajat ovat siis tavallaan kovempia "skientistejä" kuin monet muut: Hehän olettavat että kaikki asiat voidaan selittää tieteellisesti ja että jos paranormaalia väittää tieteen ulkopuoliseksi, se tarkoittaa että paranormaalia ei voi olla.

Minusta tämä se taas tarkoittaisi vain sitä, että ketään ei tarvitse opettaa uskomaan niihin. Ja niiden opettaminen ikään kuin ne olisivat fysikaalisia totuuksia tai että nämä olisivat yhtä varmalla maaperällä on pelkkää uskonnollista julistamista. Eli ehkä kissat lukevat ajatuksia. Ja lehmät lentävät öisin, silloin kun kukaan ei katso, ja jos tälläiseen uskoo, ei ole minulta pois. Mutta tämän ehkän kutsuminen rationaaliseksi ja perustelluksi ja tieteelliseksi onkin sitten jo aivan oma lukunsa.