Konsensuksesta, rationaalisuudesta ja siitä miten sitä ei saavuteta

Thunkissa on mainio video keskustelusta ja erimielisyydestä. Siinä lähtökohta oli jopa insinööris-matemaattinen. Sen ytimessä on Aumannin seitsemänkymmentäluvulla tekemä huomio rationaalisesta keskustelusta. Aumann asetti kaksi rationaalista keskustelijaa vastakkain. ; Molemmat keskustelijat oletettiin Bayesilaisiksi ajattelijoiksi, toisin sanoen toimijoiksi jotka päivittävät todennäköisyysarvioita ja uskottavuusarvioitaan saamansa datan perusteella. Aumann todisti että vaikka lähtömielipiteet olisivat mitä tahansa, ajattelijat väistämättä saavuttaisivat yksimielisyyden äärellisessä ajassa. Aumann ei toki todistanut että lopullinen totuus olisi saavutettu. Mutta uskottava konsensus kuitenkin.

Tämä on hyvin kiinnostava huomio. Ja se eroaa hyvin paljon normaalisti kokemastamme keskustelusta. Siksi onkin hyvä katsoa miten tämä bayesilainen ajattelija saavuttaa konsensusta; Tärkeänä osana on se, että keskustelukumppani oletetaan myös bayesilaiseksi ajattelijaksi. Kun tälläiseksi ajateltu vastakeskustelija on oman itsen kanssa erimielinen, tämä itsessään johtaa todennäköisyysarvioiden muuntumiseen. Pelkkä tieto erimielisyydestä vähentää dogmaattisuutta ; Eli pelkästään ajatus siitä että myös toinen on rationaalinen ajattelija johtaa konsensuksen saavuttamiseen oleellisesti. ; Aumann huomasi myös että ennen konsensuksen saavuttamista olisi odotettavissa että mielipiteet heilahtelisivat vastapuolen näkemysten ”yli”. Eli käväistäisiin jyrkemmin vastapuolen puolella kuin tämä itse.

Aumannin ajatukset selittävät osaltaan miten tieteessä saavutetaan konsensuksia ilman että sen takana on välttämättä mitään tietyn suuntaista biasta. Tämä on tärkeä muistutus sillä takavuosina kuultiin aika paljon siitä miten ”liberaali bias” oli valloittanut tiedeyhteisön. Konservatiivit kreationistit jotka olivat kunnon crank magnetism -efektin vuoksi usein myös ajoitusmenetelmävastaisia, astronomian kanssa erimielisiä universumin iästä, ilmastonmuutosdenialisteja ja holokaustinkiistäjiä, valittivat että tiede oli erimielinen koska liberaalit olivat vallanneet puolueellisuuttaan tiedemaailman. ; Konsensuksen olemassaolo ja se että se ei ollut ”kunnon konservatiivien puolella” nähtiin sellaisenaan vääristymäksi. Tämä on kuitenkin itsessään ”liberaali bias bias” eli se että vastapuoli on erimielinen kuin itse ja tiedeyhteisö konsensuksessa tarkoittaisi että heidän on pakko olla asenteellisia. Joka kertoo lähinnä siitä miten kovasti yksilö luottaa itseensä. ”Olen fiksumpi kuin niin ja niin suuri joukko tiedemiehiä”. Upeaa!

Nyttemmin nämä asenteet ovat onneksi vähentyneet. Aika suurelta osin kiitos Jonathan Haidtin ja muiden vastaavien tutkimusten jotka ovat tuoneet esiin sen, että liberaalien ja konservatiivien kohdalla kannatetaan erilaisia pseudotieteitä. ; Haidtin henki on että moraalisuus sitoo ja sokaiseen. Ja se ei ole jotain jota tapahtuu vain yhdellä puolella poliittista kenttää. Me kiertelemme ympäri pyhiä arvojamme ja jaamme post hoc -argumentteja siitä miten olemme oikeassa ja vastapuoli myrkyttää ajattelun ja keskustelun. Vastapuoli on sokea tieteelle ja niin edespäin. ; Tässä mielessä voisi sanoa että entisen tilanteen takana oli se, että liberaaleilla ja konservatiiveilla oli jonkinlainen konsensus siitä että liberaalien puolelle oli helpompi saada tiedetodisteita.

Kun katsotaan keskusteluja voidaan nähdä että hyvin usein kaikki ovat yhtä mieltä siitä että Aumannin ideaalikeskustelu ei toteudu. Usein syyksi epäillään sitä että vastapuoli on joko tyhmä tai valehtelee tahallaan. ; Tässä mielessä keskustelu muistuttaa sitä mistä Kari Tikkanen on kuvannut puhuessaan kreationisteista ja meta-argumentoinnista ; Eri tahoille annetaan uskottavuuskerroin ja määrittelemällä se nollaan voidaan ohittaa valtava määrä tältä puolelta tulevaa argumentaatiota. Eli ”se on väärässä koska se on natsi”. ”Liberaalit myrkyttävät keskustelun.” Kredibiliteettikerrointa voidaan jopa hakea väen väkisinkin vaikeatulkintaisissa tilanteissa esimerkiksi kysymällä ”ootko joku feministi”.

”Meta-argumentointi on kuin uskottavuuskertoimen M asetus
Credibility = M*(A1+A2+A3+...An)
kaikkien fakta-argumentointtien eteen. Osoittamalla M nollaksi saadaan koko liikkeen tai opin uskottavuus nollaksi. Ei tarvi tutkia A1 A2..
eli se on "laiskan miehen päävirtakatkaisin"

Michael Shermer esimerkiksi kirjoitti kirjan "Why People Believe Weird Things", jossa lähtökohtana ei ollut klassinen valistushenki jossa ignoranssi, tyhmyys ja oppimattomuus olisivat virheiden syynä. Ja josta valistetaan pois koska rationaalisuus ja virheiden korjaaminen ovat ihmisten ydintä ja kaikkia ajattelijoita ja yksilöitä tulisi siksi arvostaa lähtökohtaisesti järkevinä. Sen sijaan oudosti ajattelun taakse voidaan nähdä se, että ihmiset jotka ovat älykkäitä keksivät mitä ihmeellisimpiä syitä joilla he jatkavat oikeassaolemistaan. Fiksut ihmiset keksivät parhaimmat tekosyyt. Tässä asenteessa takana on hyvin vahvasti Jean Piagetin ajatusta oppimisesta ja skeemoista. Tässä ihmisellä on perusmalli, josta hän vetää odotuksensa siitä miten maailma ja ihmiset toimivat. Yllätykset, jotka ovat siis muuta kuin pettymyksiä, tuottavat ahdistusta (~kognitiivinen dissonanssi), joka paikataan joko sovittamalla virhetilanne skeemaan (~assimilaatio) tai purkamalla skeema ja uudistamalla skeemaa (~akkomodaatio).

Tämä on sinänsä hyvä muistutus, että Thunkissakin korostettiin että usein ihmisillä on erilaisia asennevammoja. Mielipiteessä pysytään kun vastapuolta ei oleteta rationaaliseksi keskustelijaksi. Ja siksi oikeastaan ainuita keinoja purkaa jokaisessa oleva vääristymä on ajatella vastapuoli rationaaliseksi. Mitä vähemmän on kyse siitä että olettaa itse korjaavansa vastapuolen virheitään, olisi mentävä siihen miten tästä keskustelusta voidaan oppia. Tätä kautta mukaan saa pientä ahneutta ; Ei vain sitä mitä tietoa itse voi antaa muille vaan miten oppii itsekin. Tässä mielessä syntyy tietenkin ajatuksia oman osaamisen kasvamisesta jota ei voi tapahtua jos kaikki muut ovat väärässä ja itse korjaa muiden virheitä.

Mutta se mikä Thunkilla on optimismia on se Shermer -näkökulman kautta ainakin itselleni lähes auttamatta pessimistisesti vääntynyttä; Olen, tämän seurauksena, tuttuun tyyliini, tavallaan ”avomielinen elitisti”. Minä en ole neutraali ajattelija. Eikä ole kukaan muukaan. Ja jokainen joka ajattelee olevansa erityisen varma, erehtymätön ja joka ei ole koskaan muuttanut mieltään kärsii Dunning-Kruger -efektistä. Eli on tyyppi joka on osaamisessa aivan siellä häntäpäässä. On niin huono että ei edes ymmärrä sitä mitä ei tiedä ja mitä hän voisi tietää tai mitä hänen pitäisi tietää. ; Tälläinen vaikutus sillä on muutoinkin. Tästä vähän polarisoivan esimerkin saa Chris Mooneystä joka 2000 -luvun alkupuolella oli aktiivinen ”framingin” kannattaja. Eli hänestä tärkeää olisi että pseudotieteilijöitä opastettaisiin kohteliaasti ja näin sanavalinnoilla tanssien he eivät nousisi vastarintaan vaan oppisivat. Mutta sittemmin hän muutti mieltään ja on sitä mieltä että ihmiset nyt vaan lukkiutuvat.

Oman ajatukseni takana on se, että keskustelu Aumannin hengessä onnistuu vain jos vastakkain on kaksi bayesilaista päättelijää. Ja vain omaan itseen voi vaikuttaa. Tässä mielessä olen hyvinkin sitä mieltä että on kaksi suurta syytä miksi konsensukseen ei päästä.

Karkeasti ottaen vika on joko ihmisissä, ympäristössä tai molemmissa.

Kun puhutaan ihmisistä on selvää että monesti aihe on sen sorttinen että tietty mielipide johtuu biaksesta. Ja tämän voi havaita tutkimuksilla. Esimerkiksi backfire -efektin vuoksi ihminen voi vahvistaa mielipidettään vaikka saa sen kanssa erimielistä tutkimusta. Kuten on havaittu rokottamisvastaisilla ihmisillä. ; Samalla voidaan ottaa Oklahomalainen evoluutiota koskeva tutkimus jossa havaittiin että kreationismia kannattavat ja kreationistishenkiset opiskelijat jotka laitettiin opiskelemaan evoluutioasioita vahvistivat kantaansa kreationismista ja osasivat vastata entistä huonommin evoluution sisältöä koskeviin kyselyihin. Eli he vastustivat evoluutiota vahvemmin samalla kun he osasivat entistä huonommin sanoa mitä mieltä evoluutioteorian sisällä asioista ylipäätään ollaan. Vastustajien kannan osaaminen ja sen kannattaminen ovat eri asioita. Ja niiden yhteys näyttää mielenkiintoiselta. Sellaisella tavalla joka ei innosta keskusteluun; Vastapuoli odotettavasti kaivautuu poteroonsa ja osaa sinun omat kannanottosi tämän jälkeen entistä huonommin.

Toisaalta monesti vika on jo itse keskustelussa ja sen aiheessa. Nostin jo aiemmin esiin Haidtin. Joka puhuu moraalista. On hyvin kyseenalaista voiko monistakaan moraalisista kysymyksistä käydä bayesilaisen ajattelijan keskustelua. ; Haidtkin näkee että moraalinäkökulmat ovat keskenään erilaisia – ei että toinen puoli on väärässä ja myrkyttää omilla erilaisilla premisseillään keskustelun niin että etäännytään ilmiselvistä tosiasioista.

Näkisin että tätä tilannetta hyvin kuvaa Jamie Whyten tekemä analyysi aborttikeskustelusta. Se on tähän hitusen pitkä. Mutta Whyte huomasi sen, että aborttikeskustelussa argumentit ovat molemmilla puolilla petitio principii -mallisia. Toisin sanoen itseensä käpertyvä kehämäinen rakenne jossa tyypillistä on, että kokonaisuudessa ei ole ristiriitaa mutta jossa ei voi oikein edistyäkään. Ja tämä kehämäisyys tuntuu olevan havaittua vain vastapuolella. Tai Whyten ainakin Whyten esimerkeissä näitä syytöksiä löytyy vain tähän suuntaan. ; Toisin sanoen aborttikeskustelussa oletetaan oma puoli voittajaksi ja erimielisyys laitetaan itseensäkäpertyviin premisseihin jotka sitten muodostavat kehäisiä kokonaisuuksia. ; Koska mitään todennäköisyysarviota ei ole vaan takana on se, että aivan eri arvot ja arvostukset ovat itse itseensä kietoutumassa ei tästä voida keskustella sen enempää kuin monista puhtaasti mieltymyskysymyksistä.

Mutta siihen pessimismiin;

Näen että keskustelussa vain omaan itseen voi vaikuttaa. Vastapuolta ei voi muuttaa, etenkään jos hän on keskusteluun huono. Ja siksi se mitä itse voi tehdä on se että mihin altistaa oman tietoisuutensa ja keiden antaa saastuttaa omaa elämysmaailmaansa.

Ja samalla on vaadittava opettavaisuutta jossa ei olkiukkoja hyväksytä. ; Vastapuoli ei yksinkertaisesti saa penniäkään myöten biasvääristymilleen joissa vastapuolen argumentteja osataan huonommin lukemisen jälkeen kuin ennen sitä. Tunteilu joka johtaa pikaistuslausuntoihin ei koskaan jää rankaisematta.

Vastapuolelta vaaditaan kykyä opettaa omaa itseä joka on vaatimus siitä että juuri minun on aidosti ja argumentatiivisesti opittava jotain. Vastapuolen on saatava näkemys ”virhekorjausmoodista” pois. Ja jos tämä ei tähän pysty, hän saa mennä. Joka tekee minusta kauhean elitistin.

Annan ihmisille mahdollisuuden ja sitten otan sen pois. Koska jatko on ansaittava. Samalla joudun pitämään listaa siitä mistä itselleni tärkeistä asioista olen muuttanut mieltäni. Koska jos lista alkaa näyttämään lyhyeltä tai vain kauan aikaa sitten muuttuneelta, se kertoo että minun on pakko korjata omia asenteitani. ; Ja tästä huolimatta tiedän että vaikka pyrin laatuun ovat juttuni hyvin erilaisella tavalla laadukkaita riippuen siitä minkälaisessa suhteessa käsittelemäni asiat ovat mieltymyksiini ja tärkeyksiini;
1: On aiheita jotka ovat minulle tunneperäisiä ja rakkaita. Niistä minulla on iso aineisto. Ja luultavasti asennevamma. Työtä on tehty paljon koska asia innostaa mutta se on enemmän ”paras osaamani argumenttikulma puolustamaan tätä minun lempiasiaa” kuin objektiivinen analyysi aihepiiristä.
2: Niitä asioita jotka eivät ole minulle niin tärkeitä. Näihin motivoituminen on vaikeampaa ja siksi niissä on pienempi otoskoko. Mutta se on todennäköisesti käsitelty neutraalimmin. Kuten Normand Baillargeonin "Älyllisen itsepuolustuksen pikakurssi" sanoo; Jos jotain aihetta on käsitelty jossain maassa laadukkaammin se johtuu luultavasti siitä että tässä maassa asiasta ei välitetä yhtä paljon. Poliittisen keskustelun ja puoltenoton vuoksi aiheesta tietenkin kirjoitetaan paljon.

---

Lähteet:
THUNK, ”THUNK - 135. Aumann's Agreement Theorem & Arguing to Learn” [https://youtu.be/hR5Bp7oCidI]
Robert Aumann, ”Agreeing to Disagree” (1976) [http://www.ma.huji.ac.il/~raumann/pdf/Agreeing%20to%20Disagree.pdf]
Kari Tikkanen, ”META-ARGUMENTOINTI v.1.2” [http://www.student.oulu.fi/~ktikkane/metaf.html]
Jonathan Haidt, ”The Righteous Mind” (2012)
Michael Shermer, ”Why People Believe Weird Things” (1997)
Brendan Nyhan, Jason Reifler, Sean Richey & Gary Freed, ”Effective Messages in Vaccine Promotion: A Randomized Trial” (2014) [http://pediatrics.aappublications.org/content/early/2014/02/25/peds.2013-2365]
Tony Yates & Edmund Marek, ”Teachers teaching misconceptions: a study of factors contributing to high school biology students’ acquisition of biological evolution-related misconceptions” (2014) [https://evolution-outreach.springeropen.com/articles/10.1186/s12052-014-0007-2]
Jamie Whyte ”Crimes Against Logic: Exposing the Bogus Arguments of Politicians, Priests, Journalists, and Other Serial Offenders” (2004)
Normand Baillargeon, ”Petit Cours d'autodéfense intellectuelle” (2005) [suom.”Älyllisen itsepuolustuksen pikakurssi”]

Pasi Turunen ja homovastaisen argumentaation eteneminen

"Selfishness is not living as one wishes to live, it is asking others to live as one wishes to live."
(Oscar Wilde)

Pasi Turunen kirjoitti "Patmos" -lähetyssäätiön sivuille sukupuolineutraalin avioliittolain uhasta. Oli kiinnostavaa huomata, miten hän suhtautuu asiaan. "Kirkko ei voisi uskonnonvapauteen nojautumalla kieltäytyä vihkimästä aviopareja esimerkiksi etnisen taustan tai ihonvärin perusteella. ’Avoimen rasistinen opinkappale olisi varmasti oikeusjärjestelmän perusteiden vastainen,’ Lavapuro toteaa.” Tekstissä rinnastetaan virheellisesti kaksi täysin eri asiaa keskenään: ihonväri ja seksuaalinen suuntautuminen. Ihonväri on sataprosenttisesti geneettisesti määräytyvä, täysin muuttumaton fysiologinen ominaisuus. Seksuaalinen suuntautuneisuus sen sijaan ei ole mitään näistä. Se ei ole sataprosenttisesti geneettisesti määräytyvä, fysiologinen ominaisuus, joka olisi täysin muuttumaton. Ihonväri ja seksuaalinen suuntautuminen ovat siten eri asioita ja niiden rinnastaminen toisiinsa on karkea kategoriavirhe."

Voisin takertua juridiikkaan

"It is absurd to divide people into good and bad. People are either charming or tedious."
(Oscar Wilde)

Turunen näyttää vetävän päästään kristittyihin kohdistettuja pakotteita. Hänen ajatuksensa siitä että tasa-arvoinen avioliitto pakottaisi kirkon antamaan täsmälleen samanlaiset häät homoseksuaaleille on väite samaa mallia kuin se Päivi Räsäsen kommentti siitä miten homojen avioliitto rikkoisi suoraan YK:n ihmisoikeuksia vastaan. Tässä kyseisessä tapauksessa on käytännössä ilmiselvää että uudistus avaa kirkolle mahdollisuuden homojen naittamiseen. Tästä varmasti tulee keskustelua ja se voi kenties mennä läpikin kirkon päätäntäprosessissa. Mutta tämä on eri asia kuin väittää että laki suoraan pakottaisi tähän. Kirkko ei ole "tasapuolisuuden nimissä" joutunut naittamaan tähän astikaan kaikkia ihmisiä joilla on oikeus avioliittostatukseen. Kirkosta eronneet parit eivät esimerkiksi saa kirkkohäitä. Maistraatti on ollut ainut vaihtoehto heille.
1: Tosin jos laki velvottaisi tähän niin Pasi Turusen täytyy noudattaa lakia tai tehdä lainmuutos. Tai tulla rangaistuksi rikoksesta. Se onko rikos rikollisen itsensä mielestä oikeutettu ei paina sellaisissa maissa joissa laki on sama kaikille. Eli oikeusvaltioissa. Pasi Turusen kannattaisi muistaa tämä. Se, että hän kannustaa ihmisiä rikokseen on mielenkiintoista. Omantunnon ja lain suhde onkin ollut yleisen vaikea jopa sisäministeri Räsäselle. Joten tässä lain omiin käsiin ottamisessa ei ole varmasti mitään kovin kristityille poikkeavaa. Tappouhkaillaanhan evolutionistejakin.

Näitä näkyy lähinnä siksi että Turunen haluaa herättää vainotuksi tulemisen tunteita. Ja koska hän ei saa tätä lietsottua rehellisesti, hän valehtelee ja vääristelee. Ei siis mitään uutta kristikunnassa.
1: Itse olen toki yhä sitä mieltä että kirkon asiat ovat kirkon asioita. Vasta siinä vaiheessa kun kirkko vaatii esimerkiksi rahaa toimintaansa siitä tulee minun asiani. Tai jos joku kysyy että millä ehdoin haluan olla kirkon jäsen. Silloin voin antaa omaa toimintaani koskevia ehtoja, koska olen autonominen yksilö. Mutta muutoin on aivan sama keitä saa työskennellä kirkoissa.

Mutta en tartu tähän

"Questions are never indiscreet, answers sometimes are."
(Oscar Wilde)

Alkuun lainaamani kohta on kuitenkin järkevä ja osittain tärkeäkin. Olin toki välittömästi hieman huvittunut koska "Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia" -ryhmän Turunen on ollut siitä kiinnostava että hän on esittänyt argumentteja joiden mukaan kategoriavirhettä ei ole vaan asioita voidaan yleistää aiheen parissa hyvinkin sujuvasti. Hän ei ole torpannut Oinosen hauveliargumenttia tai muita. Päin vastoin. Jos joku sanoo että homojen avioliitto tarkoittaa sitä että seuraavaksi on kyse moniavioisuudesta ja zoofiliasta, hän ei ole kieltänyt näkökantaa idiotiana. Hänhän on itse esittänyt että jos homoseksuaaleille annetaan tietty oikeus niin sitten olisi ristiriitaista estää lähisukulaisten tai alaikäisten avioliitto. Argumentaatio huipentuu tähän kommentaariin, ja argumenttianalyysi paljastaa että yliyleistäminen onkin melko höpöä. Logiikkaan viitataan mutta juuri logiikka on argumenttia vastaan. Slippery slopen riski onkin helposti mukana.

Turunen varoittaa tästä. On periaatteessa sama sanoa "seuraavaksi koirien kanssa naimisiin" kuin sanoa että "samalla perustein voitaisiin saada rodullinen segregaatiokin mukaan". ; Joten Turusen lausunnossa on pointti. Tavallaan erityisen relevanttikin pointti. Rinnastusta ei voida tehdä suoraan. Ei voida sanoa että homojen avioliiton estäminen on täsmälleen samanlaista kuin segregaatio rodun vuoksi. Sillä argumentaatiossa on usein rajoituksia, implisiittisiä oletuksia joita ei tarvitse tuoda esille. On turhaa määritellä miten homous eroaa alaikäisistä jos aiheena on homojen oikeudet. Samoin mukana voi todella olla implisiittisiä oletuksia jotka erottavat rodun ja homoseksuaalisuuden. Ja jos aiheena on heteroavioliiton puolustus tämä ei välttämättä ole relevanttia.

Mutta argumenttianalyyttisesti kysymys on kiinnostava.

"Arguments are to be avoided: they are always vulgar and often convincing."
(Oscar Wilde)

Filosofiassa argumentaatio usein eteneekin siten että argumentille annetaan kritiikkiä. Tämä pakottaa usein korjaamaan ja täsmentämään alkuperäistä argumenttia. Pasi Turusen argumenttihistoria voidaan nähdä selvästi. Olen aikaisemmin kirjoittanutkin Turusen näkemyksestä. Jos otetaan perusargumentti tasa-arvosta. "Avioliiton kannalta sukupuolella on merkitystä. Tasa-arvo toteutuu täysin silloin kun kaikilla miehillä ja naisilla on yhtäläinen oikeus mennä, avioliiton luonteen huomioon ottaen, keskenään naimisiin." jossa sukupuoli vain on by definition päätetty merkitseväksi kun ihonväriä ei. Suositun argumentin puolustus olikin juuri siinä että yritettiin korostaa että vain heteroiden liitto ei ole "epätasa-arvoinen avioliitto". Ja tämä määriteltiin siten että kaikilla on samat oikeudet. Homomiehellä on oikeus mennä naisen kanssa naimisiin. Argumentti oli hyvin suosittu. Ja siihen segregaatiokortti iskee täysin. Tietyssä määrin koherenssia ja argumentin merkitystä korostavat suuntaukset astuvatkin helposti slippery slopeen. Jos argumentti ja määritelmä tasa-arvosta on tuo, niin kyllä segregaatio täyttää täsmälleen samat määritelmät.

Turunen tuokin tässä ilmi lisäpremissejä jotka ovat olleet aikaisemmi implisiittisiä. Hän tietenkin kokee että muut vääristelevät. Mutta syynä on osittain se, että hän on vain sanonut että sukupuoli merkitsee ja ihonväri ei. Hän on väittänyt, ei argumentoinut. Ja tässä mielessä segregaatiopuoli on relevantti koska se osuu täsmälleen tuohon Turusen tasa-arvomääritelmään. Turusen on ikään kuin pakko vastata ja täydentää. Tämä tarkoittaa ulkopuolisesta sitä että hän itse asiassa korjaa argumentaatiotaan. Turunen on aiemmin ollut epätäsmällinen ja nyt hän tuo esille implisiittisen premissin joka hänellä on luultavasti ollut koko ajan mukana omassa mielessään. Tämä on tietysti kaunista.

Toki tämä johtaa erikoisiin puoliin.

"The only difference between the saint and the sinner is that every saint has a past, and every sinner has a future."
(Oscar Wilde)

Turusen uusi korjattu argumentaatio ei kuitenkaan ole kovin vahva. Sillä hän viittaa siihen että geneettinen on sama kuin jokin jonka perusteella ei ole oikeutta syrjiä. Uskonnon perusteella sitten saisi, eikä se siksi enää olekaan määritelmällisesti syrjintää.

Joku voisi korostaa että asia ei ole näin simppeli. Tärkein seikka on esimerkiksi siinä että ihonväri on, kuten kaikki geneettiset ominaisuudet, jotain jolla on heritabiliteetti. Ja heritabiliteetti on siitä vittumainen että käytännössä se on todennäköisyys. Ihonväri ei ole täysin geneettinen. Vitiligo voi valkaista mustaa ihoa. On albinismia. On kaikkea muuta. Kari Tikkanen onkin lohkaissut asiasta mainiosti "Ihonväri voi kieliä ammatista (nuohooja, kivihiilityöläinen), rikkaudesta (ravaa Mallorcalla), sairaudesta (maksasairaus), ravinnosta (betakaroteeni), lääkkeistä(antabus tai kolloidinen hopea) tai köyhyydestä (köyhistä etelän valtioista tullut). Rasisteilla ihonväri menee myös nahkasta läpi aivoihin asti." Pasi Turunen ei selvästi ole biologi, ja hän puhuu suuta suuremmalla. Ihonvärillä kuten homoseksuaalisuudellakin on geneettinen korrelaatti. Pasi Turunen elää dikotomiassa jota luonto ei tunne.

Mutta itse lähtisin siitä että ideologiat ovat oleellisesti vähemmän geneettisiä. Siksi voi olla järkevää erottaa uskonto omaksi lohkokseen. Valitettavasti tämä ei vaadi kovin kummaisaa parannusta tähän segregaatiokorttiin. Riittää että sen vaihtaa ajatukseen jossa ajatellaan sellaista mallia jossa ihminen saa mennä naimisiin vain ihmisen kanssa jolla on sama uskonto kuin itsellä. Jos siis adventisti haluaa mennä luterilaisen kanssa naimisiin niin ei onnistu. Samoin jos toinen on ortodoksi ja toinen ateisti, niin avioliittoa ei sallita. Uuspakana ei voi naida uusateistia. Tämä konsepti sopii täsmälleen Pasi Turusen uuteen uudistettuun argumenttiin vastacaseksi. Koska tätä pidetään syrjintänä, niin selvästi argumentissa on yhä jotain vikaa. Turusen korjaus ei siksi ole merkittävä parannus. Kun vastaesimerkin keksiminen on näin helppoa, keskustelu etenee jälleen ja Turunen on täsmälleen samassa logiikka -ongelmassa kuin ennen argumentin uudistamistaan.
1: Itse asiassa voisimme jatkaa asiaa esittämällä että "Meillä pitäisi olla oikeus syrjiä Pasi Turunen -nimisiä henkilöitä, koska nimi ei ole geneettinen ominaisuus. Ainahan syrjitty voi vaihtaa nimeään." Siinähän sitä sitten oltaisiin.

Toisaalta itse voisin vihjata että Suomessa erittely nimenomaan geneettisten seikkojen vuoksi ovat hyvinkin tavallisia. Otetaan vaikkapa armeija. Vain miehiä koskevalla asevelvollisuudella on monien mielestä hyväksyttävä peruste, vaikka sukupuoli on nimenomaan geneettinen ominaisuus. Se on itse asiassa vahvemmin geneettinen ominaisuus kuin seksuaalinen suuntautuminen. Joten Pasi Turusen täytyisi nyt astua nykyistä armeijajärjestelmää vastaan, vaatia sitä että sekauskontoavioliittoja ei enää tehtäisi. Tai tunnustaa että hänen argumenttinsa vaatii vielä paljon, paljon, korjailua. Toki tätä ei tapahdu, koska tietääkseni kyseinen herra on ymmärrettävissä lähinnä sitä kautta että et oikeasti koskaan törmää Pasi Turuseen vaan aina vain ja pelkästään Pasi Turusen egoon. Ei hän yritä parantaa argumentaatiotaan, hän pyrkii voittamaan. Ja tässä ilmapiirissä virheiden tunnistaminen ja korjaaminen on varsin hidasta. Sukupuoleen liitetty geneettinen argumenttikin vei häneltä paljon aikaa. Yllättävän paljon. (Aiemmin hän vain korosti että ero on relevantti mutta ei sanonut että miksi. Joten hän vain väitti asioita eikä sellainen kuulu rationaaliseen perustelevaan keskusteluun ja asioiden punnitsemiseen.) Tämä itsevarmuus tietenkin tekee Pasi Turusesta varmasti monien mielestä (media)seksikkään.

Savustus

Susanna Airolan "Kaikella rakkaudella" -kirja synnytti jo ennakkoon pienen kohun. Hän esittää Piispa Eero Huovisen savustaneen hänet ulos työstä. Tämä on herättänyt paheksuntaa. Osa vastustaa syrjintää ja toiset pitävät syytöksiä asiattomina ja kolmannet katsovat että vaikka asia olisi totta, niin jälkipyykkiä ei pitäisi hoitaa tuolla tavalla. ; Vaikeinta tietysti on, kun jokainen tämänlainen tapaus on aina yksittäistapaus. Mutta jos kyseessä on ilmiö, sekin koostuu yksittäistapauksista. Ilman taustatietoja on hyvin vaikeaa arvioida onko teko tapahtunut ja jos on, onko kyseessä ilmiö.

Selvää on, että kirkossa voi vaikuttaa. Jos konservatiivien fundamentalistien normitapoja noudatetaan, kyseessä on helposti savustus. En tiedä miten paljon kirkon työntekijät harjoittavat erilaista toimintaa keskenään. Mutta sen verran tiedän että minun kohdallani on esimerkiksi soitettu työnantajalle ja kerrottu vakaumuksesta ikään kuin tämä olisi jokin relevantti työ antaa potkut.

Yleisyydestä ja ilmiöistä voidaan kuitenkin sanoa jotain. Dokumentaatiot puhuvat vihjeitä. "Kirkon virkalakia pitäisi muuttaa siten, ettei kukaan tällainen henkilö edes hakeutuisi kirkon tehtävään." Isommasta kuviosta saadaan tätä kautta tietoa. Voidaan sanoa että konservatiivien dogmien kanssa erimielisiä elämäntaparatkaisuja "Pidetään kyllä erittäin pahana vauriona." Ja enne nkaikkea jos papintyöhön tungetaan näitä vääränlaisia ihmisiä, niin asia nähdään "Aivan selvänä einä". Naispapit ja lesbopapit ovat perinteisesti aikaansaaneet erilaista heiluntaa ja kuohuntaa niin pöksyissä kuin mielissä. Jotenkin nämä ihmiset sitten ovat vaatimassa että heidän työpaikkojaan ei milloinkaan ikinä mitenkään saisi leikata, heitä ei saa kutsua huonoiksi uskovaisiksi ja surkeiksi pastoreiksi tai hankaliksi ihmisten kohtaajiksi sosiaalisessa työssä. Heidän työvuorojaan pitäisi sovitella kuin vallankäyttörulettissa heidän ehdoillaan. Muuten ollaan epäkunnioittavia ja kamalia ihmisiä, suvaitsemattomia!

Kun kohtaa tämän tyyppistä väärinkäytöstä, tilanteen selvittäminen ja ratkaiseminen on usein hyvin vaikeaa. Esimerkiksi minulla on ns. saatanapaniikkiin liittyen selvästi tiettyyn ihmiseen liitettäviä tilanteita joihin liittyy aseman hyvin kompleksista hyväksikäyttöä. Olen yrittänyt hoitaa asiaa henkilökohtaisesti, esimerkiksi sosiaalisen median yksityispuolen kautta. Mutta jos vastauksena on hiljaisuus ja yhteyden mykistäminen (joka onnistuu parilla klikkauksella) on tietysti paha sanoa asiasta mitään. Eteenpäin viemisen ongelmana on se, miten vaikeaa asioista on hankkia näyttöä.

Homoseksuaalisuuden kohdalla on huomattava, että meidän ei tarvitse viitata Huoviseen saadaksemme ilmiön selväksi. Ja toisaalta ilmiön olemassaolo ei sotke Huovista yksilönä mukaan. Mutta tässä kohden asiasta on tietoa. Saatanapaniikki sen sijaan näyttää olevan kirkon ihmisille hyvin vieras. Ja tässä kohden vihjaan että en luota vähänkään vanhempiin kirkon tutkimuskeskuksen tietoihin kovinkaan paljoa. He eivät rehellisesti sanoen näytä sompaavan alakulttuurien ymmärtämisessä.

Tästä yhtenä esimerkkinä on se, kun Kari Tikkanen aikanaan kiinnostui kreationismista Suomessa. Hänen kontaktinsa tutkimuslaitoksen kanssa ei ollut kovin hedelmällinen sillä lausuntona oli suoraan se, että aihetta ei ole ikään kuin edes tarpeen tutkia ja selvittää. Että Suomessa ei kenties ole yhtään ainutta nuoren maan kreationistia. Asia oli toki siitä ymmärrettävä että kreationismi on hengeltään amerikkalaista, kalvinistista ja USA:n koulutuspolitiikkaan keskittynyttä. Suomessa uskonnonopetus on erilaista ja täällä on harjoitettu eri suuntaisia uskontoja kuin Amerikoissa. Kuitenkin lausunto oli siiitä mielenkiintoinen, sillä aiheesta oli sentään ilmestynyt julistusmateriaalia suomen kielellä. ; Sitten päästiin yllättymään kun mediassa sitten kauhisteltiin ja ihmeteltiin kun yleisessä tiedenäkemysten tutkimisessa paljastui että noin kolmannes kansalaisista ei luottanut evoluutioteoriaan.

Saatanapaniikistakin on melko vähän materiaalia. Aihe ikään kuin päätettiin olemassaolemattomaksi. Elettiin vielä sitä aikaa kun media toimi tällä tavalla. Nykyisin vastaavaa tuskin voisi tapahtua. (Tai voi, se on vain kamalan paljon vaikeampaa. Toki kirkko yrittää yhä. Jalovaara eksorsismeineen tuli heille yllätyksenä. Jos kolmasosa väestöstä voi mennä ohi hoksottimien, on tietysti mikä tahansa mahdollista. Uskomatonta onkin lähinnä se, että tätä on esitetty luulossa että kukaan täysjärkinen asioita edes minimitasolla seuraava ihminen ottaisi nämä ohimenemiset vakavasti.)

Edes politiikkaan (ei siis uskontoon) keskittyneen uuden suomen blogeja ei voi lukea ilman että aktiivikreationistien tekstit putkahtelevat näkyviin silloin tällöin. Tämänlaisessa ympäristössä kieltämistä ja siihen liittyvää sokeutta tuskin on. Mediaa ei enää tehdä siten että vallassa oleva ideologia päättää mitkä ovat todellisia ja relevantteja ilmiöitä. Ja väitän että tämä on parantanut uskontokeskustelua. Kirkon kannalta tämä on tarkoittanut sitä että kaikenlaisten voimien ristipaineessa ja syytetulituksessa ollaan. Mikä nähdäkseni kertoo vain ja ainoastaan siitä miten asioiden huono hoitaminen ja hoitamatta jättäminen kostautuu.

Toki moni uskovainen ylläpitää illuusiotaan ja luulee että todellisuus on harha. Se ei ole. Illuusion murtumista ei siksi voi sanoa huonoksi uskontotiedoksi. Sillä huonoa uskontotietoa olisi esimerkiksi se, että väittäisi että Suomessa ei ole ainuttakaan nuoren maan kreationistia silloin kun heiltä on ilmestynyt kirjoja joita ihan myydään niin että skeptikoille asti leviävät. Huonoa tietoa olisi äimistyä roolipelivainojen edessä tai esittää väittää että saatanapaniikki ei rantautunut varsin hyvissä voimin tänne asti.

Se minulla jäi tässä kuitenkin käteen, että jos ikäviä savustuksia tapahtuu, on asian hoitaminen hyvin vaikeaa. Uskonnossa on helposti valtaa ja statusta. Todistustaakka on uhrilla ja tilanteet on hyvin vaikeasti dokumentoitavissa. Miten voit esimerkiksi osoittaa jonkun sanoneen jotain jos tämä kiistää sen? Jos asiaa yrittää hoitaa henkilökohtaisesti, mutta asia on suuri, tärkeä ja painava ja se pitäisi saada hoidettua, olisi ihan oikeasti asiallista kysyä että mikä on se tapa jolla sen sitten saa tehdä. Tärkein syy ei ole siinä että asiaa ei myönnetä. Tärkein on siinä, että tosiasiassa moni ei halua että niitä lainkaan korjataan.

Minulla ei ole ratkaisua siihen miten asia voitaisiin hoitaa. Kun savustustilannetta ei voida hoitaa, instituutiolla on ongelma. Jokainen eitiedetty ilmiö ja ratkaisematon oikea ongelmatilanne on elefantti olohuoneessa. Ja näyttää siltä että ongelmia ei monesti edes haluta nähdä ja ratkaista. Ja juuri siksi siihen ei ole keinoja. Jos keino on joskus ollut, se on nähty ongelmaläpenä joka tulee tukkia. Koenkin että minut on nähty ongelmana ja sysätty syrjään tavalla jossa kirkon tutkimuskeskuksen ignorointi on ollut tehokas apuväline agendassa. Kaikista yrityksistä kuulee että keinot ovat vääriä. Että ei rakenna yhteisöä. Että ei saa käsitellä koska on yksittäistapaus. (Luulin että pedofiilejäkin tuomitaan vaikka he ovat yksittäitapauksia ja vähemmistöjä. Yleensä suojelupuhe nousee esiin kun yhteisö on tupaten täynnä pedofiilejä.) Sitten ihmetellään että joku saattaa muuttua epäluottavaksi, erota kirkosta ja lakata maksamasta arvon vouhottajien palkkoja. Kun muita ratkaisuja ei ole, estetään näiltä väärintekijöiltä sitten elinkeino. Jos siinä sivussa menee monta ihmistä, niin mitäs suojelitte, kätkitte ja piilottelitte! Kun savustus menee riittävän pahaksi, ainut keino on savustaa takaisin. Mitäs läksit, nii.

ontogeneettisesti syvältä

"Kotimaassa" ollut kirjoitus kirkon oppien päivittämisestä käsittelee kreationismia kuriositeettina. "oppikeskustelut linjalla kreationismi-evolutionismi eivät nostaneet suuria otsikoita 2000-luvun alussa, kun niistä maailmalla aktiivisesti puhuttiin. Kuriositeettina voidaan kuitenkin mainita ”Älykkään suunnittelun” (intelligent design, ID) – käsitteen rantautuminen Suomeen syksyllä 2004. Yhdysvaltalainen luennoitsijavieras, Paul Nelson, esitti Espoon Otaniemessä järjestetyssä seminaarissa 22.10.2004, että ”Älykäs suunnittelu eli yliluonnollinen toimija voi olla vastaus kysymyksiin, joihin nykytiede ei osaa vastata.” (HS, 23.10.2004)" Tämä liittyy vahvasti siihen, että evankelisluterilainen kirkko kaupittelee itseään samanaikaisesti moniarvoisena, siis myös fundamentalisteja suvaitsevana. Samalla se kuitenkin esittää että valtionkirkko suojelee fundamentalismilta ja ääriliikkeiltä. Siksi tarvitaan ajatusta siitä että suomessa olisi erityisen vähän kreationismia.

Ajatus on suoraan sanoen itsessään huvittava. Ajankohta kirjoitukselle ei voisi myöskään olla huvittavampi. Sillä tosiasiassa juuri nyt on meneillään alkumaininkeja kreationistien "myyrävuosille". Eikä aalto ole ensimmäinen. Itse muistan 2004 -vuodesta lähinnä sen, että kreationismia tunki päälle ja syliin ja silmille. On hyvä huomata, että Paul Nelson ei suinkaan tullut tyhjille saleille saarnaamaan. Täällä oli yleisö, ja puuhamiehet jotka halusivat hänet paikalle. Itse asiassa esimerkiksi Matti Leisola on puuhannut kreationismin parissa Suomessa jo 1980 -luvulla niin äänekkäästi että Ilkka Niiniluodon aivan kotimaan olosuhteisiin painetuissa filosofiankirjoissa on siihen aikaan reagointeja kreationistien argumentteihin.

Tämän hetken myyrävuoden perimmäinen syy on Meyerin "Darwin's Doubt", joka ilmestyi USA:ssa. Internetkulttuuri ja globaali maailma eivät enää seuraa sitä että kuka vierailee maassa ja kuka ei. Kenties joskus ajalla ennen tietokoneita ja matkapuhelimia uudet ajatukset virtasivat maahan luennoijien ja opintomatkojen kautta. - Tiettävästi ainakin Pekka Reinikainen opetteli "kreationismitieteen" vanhakantaisella tavalla opiskelemalla ulkomailla ja tutustumalla paikalliseen kulttuuriin. Tai ainakin tällä oli suuri vaikutus ideoiden leviämiseen. Nykyään ajatus tulee ensin ja luennoija vastaa enemmänkin yleisössä jo olevaan tarpeeseen.

Onkin itse asiassa melkoisen turhaa esittää että evoluutio-opetuksesta tuoreesti uutisoitu evoluutionopetus ei olisi liitoksissa kreationistien myyrävuosien alkuun. Tästä tapauksesta "Paholaisen asianajaja" blogasi, kantaa otettiin myös "Skeptics Unitedissa". Kreationismin nousu on myös herätellyt vanhoja jo tutuksi tulleita kotimaan kreationisteja. Tuuliranta on kommentoinut opettajan evoluutiosensuuria sitä kannustaen. Poliittisella linjamalla peruSSuomalaisten Niikko on antanut tukea tälle linjamalle. ~ Tämä opettajan evoluutiosensuuri ei yllätä. Itse tiedän aivan modernina nykyajoitsa sen, että kreationismi on "kuulunut skeneen". Myös kouluissa. Esimerkiksi Tuupovaaralla kasvanut opiskelukaverittareni oli hyvin kiukkuinen koska evoluutioteoriaa käsitellyt esitelmä sai huonon numeron koska siinä ei käsitelty Aatamia ja Eevaa eikä esitelmässä moitittu evoluutiota riittävästi. Samoin tiedän, että Järvenpään lukiossa Pauli Rentola on ollut joskus paikkaamassa varsinaista uskonnonopettajaa ja tällöin esille on noussut kreationistista materiaalia ja evoluutioteorian moittimista.

Kuriositeetti tarkoittaa muutamaa yksittäistapausta joilla ei ole valtaa.

Kirkko pitää koko kreationismi -ilmiötä kuriositeettina eikä oikeastaan tee sille mitään. Irrelevantisointi on tärkeää, koska muutoin saattaisi nousta esiin se, että tosiasiasa ilmiö on suurempi kuin oikein kukaan haluaisi myöntää. Kirkko joutuisi tunnustamaan että Suomessa on kreationismia huru mycket. Ja tämän tunnustaminen veisi kaiken pohjan kirkon "suojelemme yhteisöä ääriuskonnoilta" -hengeltä. Kirkon edustajien kanta onkin yleensä se, että he kertovat olenvansa jonkinlaisia teistisiä evoluutikkoja. Ja että kirkkoa ei pidä samastaaa kreationismiin. Mitään antikreationistista ei ole esiintynyt. Uusateisteja vastaan on sitten heitetty pilkkaa laajemmin. Nelisen vuotta sitten kirkko ilmeisesti päätti että kreationisteja ja uskovaisten fundamentalistien jarruttamisen sijaan olisi oikein kutsua ateisteja fundamentalisteiksi ja jarruttaa heitä. ; Yhtenä syynä on kenties se, että uusateismi on selkeästi keskittynyt olosuhteisiin jossa kreationismia on paljon. Uusateismi on syytä sitoa kirkkokritiikkiin koska muuten saattaisi nousta näkyvämmäksi se tosiasia miten paljon suomessa on kreationismia.

Toki kouluopetuscase on tässä valaiseva, että se näyttää että kreationismi ei useinkaan ole evankelisluterilaisen kirkkomme sisällä. Opetuksesta kieltäytynyt opettaja kun kuului helluntaiseurakuntaan. Helluntailaisuus ja kreationismi kuuluvatkin yhteen. Ja tässä mielessä valtionkirkko onkin siitä vahvasti erillään. Helluntailaisuus taas on leimallisesti kreationistimielistä.

Ei kuitenkaan tarvitse olla ruudinkeksijä löytääkseen valtionkirkosta vahvan kytköksen kreationismiin. Viidesläisyys, tuo liikehdintä jonka nimi on tässä blogissa toistuva kuin kirosana. Se on tunnetusti ottanut vaikutteita globaalista ulkomaailmasta, etenkin USA:sta. Siksi siinä onkin vahva kalvinistinen sävy. Ja vaikutteet pitävät sisällään kreationismia. Jo aivan karkeat perusasiatkin paljastavat että yhteys on vahva ; Viidesläisyyden perustana on "Uusi Tie" -lehti. Se liittyy 1960-luvulla alkaneen uuspietismin ja uuden herätyskristillisyyden tapaan korostaa fundamentalismia. Sen opeissa Uuras Saarnivaaran opetuksilla on merkitystä. Viidesläisyyden liittyminen kreationismiin on selkeä ; Saarnivaara oli kreationisti, peräti nuoren maan kreationisti. SEKL - viidesläisten lähetysorganisaatio - on ilmaissut julkisuudessakin evoluutiovastaisuudestaan. Ja "Uusi Tie" -kustantamo taas on jokaiselle suunnilleen kreationistikirjan nähneellekin tuttu. Se kun on on taas kunnostautunut evoluutiota vastaan hyökkäävien kreationistien painamisessa. Se on Phillip Johnsonin, Pekka Reinikaisen ja Puolimatkan teosten kustantaja. Kirjat taas ovat tärkeitä viitteitä joiden nimiä heilutellaan auktoriteetteina myös eiluterilaiseen kirkkoon liittyvillä netmissioneilla ja vastaavilla. Helluntailaisuudella on viidesläisyyttä vähemmän valtaa kreationismitiedotuksessa.

Kreationistit tuntuvatkin usein tulevan kirkon viralliselle linjalle ikään kuin yllätyksinä. Esimerkiksi muistan kun "Luomisen lauantai" pidettiin Hyrylässä. Kreationistipiirit mainostivat sitä aika suuresti. Eikä ihme, sillä paikalla oli Matti Leisola, Pekka Reinikainen ja monia muitakin suuria kreationistien nimiä. He pitivät monta luentoa. Siellä oli myös uuden kirjan markkinoilletuloesittely. Evoluutiota bashattiin ja Intelligent Designin vihjattiin viittaavan kristittyjen Jumalaan itsensä Matti Leisolan suulla. Minä olin tietoinen ja paikalla, kuuntelemassa hortonomikristityn salaroolissa. Myöhemmin seurakunnan silmäätekevät ihmettelivät lehdissä asti että miten tälläistä voisi tapahtua kun he eivät tienneet. Tämä herätti hupaisia muistoja Jalovaara -casen kohdalla. Silloinkin esityksessä oli että "kirkko ei ollut perillä".

Tämänlaatuinen hyvin syvä ignoranssi on joko sitä että ollaan tampioita ja poropeukaloita eikä tiedetä mitä missään tapahtuu. (Tämänlaisen tietämättömyyden kanssa on tietysti helppoa valehdella että kreationismi on suomessa marginaali -ilmiö.) Tai sitten vielä pahempaa - tiedetään tasan tarkkaan mitä tapahtuu, mutta halutaan välttää uutta "räsäsgatea". Valtavat massat kirkosta eroavia ovat tällä hetkellä jotain joka estää rehellisesti sanoen kirkkoa tekemästä juuri oikein mitään. Yritystä ei toki ole aiemminkaan ollut, mutta boikotinpelko tuntuu latistavan kaiken halun edes ajatella yrittämistä. (Yritän tässä olla kirkkomyönteinen.) Kirkon puolella tämä ei tietysti ole kaikki.

Viidesläisyyden ongelmana ei ole massa vaan valta. Heitä ei kaikista kirkon jäsenistä ole kovin montaa prosenttia. Kiinnostavaa on, että Kirkon omien tilastojen valossa kirkolliskokousedustajista 74% on viidesläisiä. Ja esimerkiksi agnostikkoillan saama moiteryöppy tiedetään johtuvan uuspietistisistä asenteista ; Viidesläiset ovat tunnetusti myös käyttämässä valtaansa. ; Tässä mielessä minun on täysin mahdotonta uskoa, että kirkossa ei tiedettäisi. Kysymys kaikessa kiistossa onkin siis joko (a) halusta jatkaa myyräntyötä, eli saada rahoitusta viidesläiselle toiminnalle (b) ns. damage controllia jossa ikävien tosiasioiden tuomia rahallisia ja suosiollisia ja vaikutusvallallisia ja imagollisia ja ... haittoja yritetään minimoida kehittämällä erilaisia hieman kyseenalaisia retorisia taktiikoita.

Marginaali tarkoittaa että ei ole tilastollista kannattavuutta.

Joku voisi sanoa että ylläoleva ei vielä tarkoita juuri mitään. Sillä marginaali on marginaalia jos lukumäärät ovat pieniä. Tiedebarometri vuodelta 2007 vihjaa että evoluutiovastaisuus on melkoisen yleistä. Valtionkirkkojärjestelmän antisuojeluvoima näkyy tilastollisesti ; "Evoluutioteoriaa totena pitäviä löydettiin maastamme vähemmän kuin referenssimaistamme keskimäärin" Kari Tikkanen taas tilastollisesti käsitteli aiempaa EU:n tiedebarometria. Mikään PISA -tulos ja vastaava ei selitä miksi suomessa on paljon evoluutionvastustusta, koska evoluution kannatus korreloi tiedeosaamisen kanssa. "Mitä enemmän tieteellistä tietämystä - sitä enemmän evoluution hyväksyntää." Odotus olisi että täällä olisi referenssimaita enemmän evoluution hyväksyntää. Tikkanen nostaa toisessa vaiheessa esiin tilastoanalyysin lisäksi aikanaan kohua ja ihmetystä nostaneen tilaston "STT:n julkistettua, että vain 65% suomalalaisista uskoo evoluutioon, alkoi siitä keskusteluja TV-uutisissa ja aamutv:ssä, joissa asiantuntijoilla oli sormi suussa ja ainoa vastaus tuntui olevan "koulutuksen puute". Olisiko näin simppeliä? Onko tiedossamme ja biol.tietämyksessämme puutteita, jotka voisivat selittää Suomen muita pohjoismaita alhaisemmat evoluution uskovien luvut?" Pohjoismaiden välillä evoluutiota moititaan eri tavoin, ja selittävä elementti näissä kaikissa hyvin koulutetuissa maissa onkin muualla. Hyvin koulutettujen pohjoismaiden kohdalla ero on maiden uskonnollisuudessa. "Selvästi Suomi on uskovaisin ja selvästi uskonnollisuuden kanssa samaa tahtia eri pohjoismaittain vaihtelee nuoren maan kreationismi(YEC) ja evoluution kieltäminen. Sen sijaan evoluutio/kreationistisillä käsityksillä ei ole juuri mitään yhteyttä tiedetietämykseen tai biologiseen tietämykseen, joka on kaikilla mailla korkeaa tasoa". Tämä on terve muistutus siitä että yksi muuttuja joka pätee isoilla linjoilla voi olla tehoton jossain kontekstissa. Monesti ihmiset yliyleistävät tutkimustuloksia. Tikkasen kenties ikävin opetus on kuitenkin vasta lopuksi. "yli miljoona suomalaista luulee dinojen eläneen ihmisen aikaan ja kieltää ihmisen evoluution aiemmista eläinlajeista." Eurobarometrin tiedot ovat laajoja ja tarkkoja ja julkisia. Tilastoanalyysi ei ole rakettitiedettä, joten järkkytuloksia on mahdollista tarkistaa omin käsin ja silmin, jos viitseliäisyyttä vain riittää.

On selvää että nämä luvut eivät puhu sen puolesta että kreationismi olisi marginaalista. Tulokset tuossa kohden ovat useita vuosia vanhoja. Mutta tuore Seurakuntalainen kertoo että tilastot muuttuvat yllättävän hitaasti, niin hitaasti jos ollenkaan. "Tutkimusten mukaan noin kolmannes väestöstä epäilee evoluutioteorian paikkansapitävyyttä. Muuta väestöä yleisempää teorian kyseenalaistaminen on konservatiivikristittyjen keskuudessa." Määrät ja syyt ovat hyvin samanlaiset. Seurakuntalaisessa uutisoitu menettelytapa jossa Radio Dei tuo näkyvyyttä kreationismille livedebatin avulla ei sekään ole mitään uutta. Se on yksi tapa mainostaa ja levittää kreationismia. Päätelmä tästä on, että yhtenäiskulttuuria ajava Kirkko ei yksinkertaisesti suojele fundamentalismilta. Fundamentalismilta suojaaminen ei ole mikään argumentti. Kuten ei ole koskaan ollutkaan. Lähes kaikki kirkon puheet haisevatkin damage controllilta.

Loppupehmennys.

Evoluutio-sensuuri ja kreationismin opetus eivät ole enää aikoihin järkyttäneet mieltäni. Olen tiedostanut sen olevan irrottamaton osa Suomen vallitsevaa uskonnollista kulttuuria. Tämä on vain tosiasia. En myöskään pidä kreationismin opetustakaan sinällään pahana asiana. Omalla uskonnontunnillani kerrottiin että heitä on olemassa ja karkeasti kuvattiin mitä he uskovat. Tämänlainen esittely ei ole väärin.

Edellä esilletuomani Pauli Rentola opetti allekirjoittaneelle lukiossa psykologiaa, ja hän oli ehdottomasti yksi suosikkiopettajistani. Todennäköisesti kaikilta ajoilta ja kaikilta kouluilta. Ja tämä ei ole vähän. Minulla on ollut montakin mainiota opettajaa. En voi olla täysin varma, onko kreationismin esilletuominen ja evoluution moittiminen ollut jopa jonkinlainen yritys provosoida miettimään asioita. Tämä ei ihmetyttäisi, koska Rentola on antanut itselleni sijaisopettajana kenties kaikkien aikojen haastavimman ja fasinoivimman filosofianoppituntini ikinä. Tavaraa oli juuri riittävästi että se oli mahdollista tajuta, mutta meno oli huikeaa! Tässä mielessä provokaatio on hyväksyttävä, eikä minun tarvitse välittää tietää siitä onko Rentola oikeasti kreationisti vai evoluution kannattaja. Menetelmänä provokaatio on nähdäkseni oikein sovellettuna ihan hyväksyttävissä.

Myös Mika Sipura - joka on taatusti antanut riittävän suuren panoksensa evoluution puolesta millä tahansa mittareilla ja jota kunnioitan suuresti tietäjänä ja ihmisenä - kutsui itsensä Pekka Reinikaisen ihan biologiantunnille. Häntä mollattiin molemmilta puolilta, kreationistit ja evoluution kannattajat eivät pitäneet ratkaisua toimivana. Sipura itse kiteytti ajatuksensa seuraavalla tavalla "Filosofisten poteroiden välimaastossa haahuilu ja lokeroihin kurkistelu on vaarallista, sillä varomaton yritetään tyrkkiä tai vetää jompaan kumpaan lähimmistä juoksuhaudoista. Lapsellisessa liennytysmielisyydessäni kompuroin kentällä ilman metallinpaljastinta, ja kutsuin Porvoon vuosinani kreationisti Pekka Reinikaisen Bi12 Evoluutio ja ekologia -kurssille pariinkin kertaan kertomaan näkemyksistään. Ensimmäinen sessio oli monelle avartava kokemus. Jännittävä loppuhuipennuskin saatiin kun innokas opiskelija penäsi Pekalta, kuka se maailman luonut älykäs suunnittelija (ID) voisi olla. Pekka kielsi kolmasti: en tiedä, sanoppa se, ei aavistustakaan. Kukko ei laulanut, mutta kello soi."

En myöskään suoraan sanoen toivo että kirkko ottaisi kantaa evoluutioon oikein suuntaan tai toiseen. Sillä humanisteina heillä tuntuu olevan hieman hatarat käsitykset evoluutiosta. Jos tieto on sillä tasolla, ei voi sanoa muuta kuin että "uskon evoluutioon" - koska mistään tiedosta ei todellakaan voi puhua. En haluaisi siivota "hyvää tarkoittavien" tiedevirheitä. Etenkin kun ne tiedevirheet ovat niitä tavallisia evoluutioon liittyneitä. Jotka taas ovat usein juuri niitä joita kreationistit moittivat - heidän arugmenttinsa eivät usein tunnu osuvan aitoon evoluutioteoriaan, mutta hyvin usein ne iskevät hyvinkin tarkasti tälläisiin evoluutiosta pyöriviin urbaaneihin legendoihin joita kirkon teistiset evoluutikot sitten levittelevät. En siis toivo että kirkko aktiivisesti lähtisi bashaamaan jotain johon sillä ei ole taitoja. On suurta viisautta osata olla hiljaa sen sijaan että perseilee. (Kiitos siitä, kirkko!)

Sen sijaan vetoaisinkin siihen, että sen sijaan että kiistäisi kreationismin merkityksen, kirkko nousisi pois siitä statuksensa ja kirkkotilpehöörin institutionalisoimasta "virallisen kannan" maailmastaan. Jos ideana on se, että kirkko elää mukana arjessa, ja on monikasvoinen, sen tulisi tehdä kuten "kotimaan" blogeissa tuoreesti ehdottettiin. "Kirkon on uskallettava tarttua rohkeammin vuoropuheluun niiden uskonilmausten kanssa, jotka tulevat vastaan seurakuntatyön arjessa, facebookissa, kodeissa, kaduilla ja kuppiloissa." Ja jokainen joka on käynyt keskustelemassa uskonnosta vaikka suomi24 tai missään netissä ei voi pitää kreationismia marginaalisena, näkymättömänä, voimana. Näkisinkin, että suurin kirkon ymmärrystä rajoittava tekeminen onkin se, että sen päätöksentekijät harvemmin ovat sitä ikäluokkaa että he edes voisivat olla kunnolla mukana "diginatiivejen" tai edes "digisiirtolaisien" arjessa. Iso osa todellisuudesta on netissä. Vanhoille parroille se on tietysti vain abstraktio eikä "todellista" vaan jotain "epätotta", "virtuaalista", "kuplaa", "illuusiota" -ja kenties jopa "humpuukia". Heidän on luultavasti muita helpompi pitää kreationismia jonain irrelevanttina kuriositeettina vain sen vuoksi että ID:n isoja nimiä käy luennoimassa maassa hirmu vähän.

---

Otsikko ; Jos se pitää selittää sinulle, et tiedä tarpeeksi kreationismista voidaksesi selittää sen vaikutuskulttuurista ja relevanssista yhtään mitään.

Paskan tärkeydestä

Mika Sipura kuvasi sitä, miten tiedemieselämässä korostetaan teemoja joista yksi korostaa sitä, että tiedemiehen tärkein asia on tietää muiden tutkijoiden tekemisistä. Ja toinen puoli taas korostaa innostumista ja tekemistä. Ensimmäistä kuvasi John Lawton joka "paheksui nuoria tutkijoita jotka säntäsivät tekemään kokeita, ja laiminlöivät hänen mielestään tutkijan tärkeimmän työn: toisten tekemiin tutkimuksiin ja artikkeleihin perehtymisen." Toista versiota taas kuvastaa E. O. Wilson, jolle "innostus on kaikkein tärkein tutkijan ominaisuus". Sipura on tässä välimaastossa. "Lawton oli jälkikäteen ajateltuna useimmissa kohdin oikeassa, hänen piiskauksensa ydinongelma oli sama kuin ylhäältä huudelluissa säännöissä yleensä: ohjeet ovat ohjeita vain joillekin, muille ne ovat innon latistajia." ... "Innostus ja täydellinen omistautuminen on tuottanut Wilsonin uralle erivapauksia, joten hänen viisaat ohjeensa on suunnattu lähinnä niille jotka ovat jo astuneet menestyksen tielle. Ne rivitutkijat jotka tieteentekemisen sijaan ramppaavat kissanristiäisissä ja kirjoittavat säätiöille anomuksia pysyäkseen leivän syrjässä kiinni eivät Wilsonin kirjeistä kostu. Kyynikkona eli tieteen tapauksessa realistina pidän tätä puhtaasti hyvänä. Huonoja ja keskinkertaisia tutkijoita koulutetaan aivan liikaa köyhyysrajalle ja hanttihommiin. Jospa joku miestä ymmärtäisi tämän kirjan luettuaan hankkiutua ajoissa oikeisiin töihin."

Tässä kohden otan aiheeksi tieteenteon sijasta amatöörimeiningin. Tässä voidaan ottaa vaikka "evolutionistien" parista eriävät linjat. Olen itse enemmän niitä "lukumiehiä", kun taas esimerkiksi Kari Tikkanen on "tekijämiehiä", joka askartelee erilaisten projektien kanssa. Amatöörikonteksti on siitä mielekäs, että se tarjoaa vapautta. Painotukset ovat enemmänkin mieltymyksiä. Valitettavasti tässä on toinenkin puoli. Se on paska.

Joudun nimittäin tässä kohden ottamaan kantaa Daniel Dennettiin. Hän on tehnyt nettiin populaarille ihmisjoukolle suunnatun ajatteluprosessiohjeistuksen. Jollaisella siis aivan tavallinen amatöörikin voi hyötyä. Kuitenkin tätä katsoessa huomaa, että Dennettin kognitiotieteilijän tausta tuo oikeita huomioita. Mutta ne tuntuvat toimivan tiedemieselämävinkkelistä. Suurin osa niistä toimii kyllä mainiosti aivan kaikilla : Esimerkiksi se, että retorisiin kysymyksiin todellakin katsoo kysymyksinä eikä horse laugh -asenteina. Samoin jos kirjoitetaan "surely" -asenteella niin kannattaa todellakin katsoa onko sanoja todella esittämässä mitään ilmiselvää, vai onko tämä vain kyseenalaistamaton dogma. Jo tällä pääsee yllättävän pitkälle, ja tekee helposti paljon huomioita joita yleensä muutoin ei edes nähdä.

Mutta sitten on se paska. Daniel Dennet korostaa että ns. Sturgeon's law on, jos ei itsessään totta, niin ainakin hyvä nyrkkisääntönä. "Sturgeon's law is usually expressed thus: 90% of everything is crap. So 90% of experiments in molecular biology, 90% of poetry, 90% of philosophy books, 90% of peer-reviewed articles in mathematics - and so forth - is crap." ... "A good moral to draw from this observation is that when you want to criticise a field, a genre, a discipline, an art form …don't waste your time and ours hooting at the crap! Go after the good stuff or leave it alone."
1: Tämä toki tekee Dennettin ohjeesta keskustelukumppanin kunnioittamiseen helppoa, mutta samalla irrelevantisoi koko siihen liittyvän haasteellisuuden. Kunnioitusperiaate, joka ei karkeasti sanoen edes toimi jos ei puhuta koulutetusta sivistysnormiston etikettisäännöstämästä keskustelusta. "Poliittisen korrektiuden"/"Akateemisen korrektiuden" ulkopuolella elämä on sikojen kanssa painimista. ; Hyvin harva käyttäytyy tavalla jossa kunnioitusperiaatetta noudattava ei saisi ns. paskaa niskaan. Amatöörielämä on tässä mielessä "mielenkiintoisempaa". Konfliktit ovat odotettavissa. Ja on turha kuvitella että hyvät teot eivät jäisi rankaisematta. Hyvät tavat toimivat vain jos hyvät tavat ovat jaettu käyttäytymisnormi.

Omalta amatööripohjalta ponnistaen kummutan hieman siitä kammottavasta "kokemusasiantuntijuudesta", eli siitä että vahvistusharhan kautta läpikäytyä omaa kokemusmaailmaa reflektoidaan ja myydään jonkinlaisena ymmärryksenä. ; Kun aloitin kreationismin parissa vääntämisen, se oli pari vuotta melko kiinnostavaa. Se on hyvin monipuolinen siinä mielessä että sen moitekokoelma koostuu hyvin erilaisista aiheista. Olo oli sitä että "meni viikko kun otin selvää termodynamiikkaan liittyvistä asioista ja nyt minun pitäisi ottaa kantaa yht'äkkiä biokemiaan." Kreationistien toimintamalli kun on se, että otetaan jotain oikeaa tieteenalaa koskeva väite, ja heitetään niitä esiin. Alalla ei ole väliä. Tai on sen verran, että jos keskustelussa mennään tappiolle, niin on hyvä vaihtaa aihetta. Tämä olikin aluksi kiinnostavaa, koska selvitettäviä aiheita ja asioita oli paljon.

Valitettavasti niitä ei kuitenkaan myöskään käsitelty kovin syvällisesti. Pystyit oikeasti oppimaan oleellisen avaruustähtitieteen viikon istumistyöllä. Lisäksi se, että kritiikkien tekeminen vaati työtä kun taas niihin ei oikein reagoitu vastaavalla kunnioituksella, oli pidemmän päälle ärsyttävää. Tämä ei olisi haitannut niin paljoa, ellei kreationismin suuri salaisuus olisi ollut se, että tosiasiassa väitteet kiertävät. Niitä on monesta aiheesta, mutta tosiasiassa niitä väitteitä on kaikkiaan hyvin rajallinen määrä. ; Siksi saavutinkin sellaisen rajan jossa lopettelin aikaisemmin suosimissani paikoissa keskustelun, koska ne eivät antaneet minulle mitään. Kyselin esimerkiksi Kari Tikkaselta haasteellisempia metsästysmaita. Mutta nekin paljastuivat "tylsiksi".

Amatöörin ongelma on, että jossain on se raja kun pitäisi siirtyä "ammattilaistasolle". Ja sinne ongelmana on se, että näillä ammattilaisilla taso on oleellisesti kovempi. Ja siellä koulutus ja työ pitää sitouttaa yhteen tiettyyn aiheeseen myös. Ammattitason ja amatööritason ero on monesti huima. (Ja pseudotiedeaiheesta siirrytäänkin väittelemään siitä kumpi huippunäkemyksistä on parempi tutkimusohjelma ja kumpi on parempaa tiedettä. Pseudotiede ei ole tiedemaailmassa edes debatin arvoista. Se on paskaa joka ohitetaan Dennettin tapaan.)

Ammattilaisten kanssa kinaaminen on jotain joka kuvaa "kaikista laimpia" kreationisteja, niitä huomiohuoria jotka kuvittelevat oppineensa Radio Dein ohjelmaa kuullessaan kaiken oleellisen ja lähettelevät sähköpostiin haasteita erilaisille tutkijoille - ja jos ei saa vastausta julistaa itsensä voittajaksi, kun ei professorimieskään osaa vastata vaan sensuroi. Olin varma että tälläistä ... olentoa ... ei itsestäni tule. Ja niitä hyviä kiinnostavia asioita ei oikeasti amatööririntamalta helposti löydä.

Oma vastaukseni ongelmaan oli kirjoissa. Ne eivät sisällä debattia, mutta ne eivät ole nettikeskusteluja. Niissä on tiettyä ... laatua. Ymmärsin että sosiaalisessa elämässä amatöörin osa on toimia paskanlapijoijana. Siinä paskalle ei pidä antaa kunnioitusta koska muuten paska luulee olevansa haluttavaa kultaa. 90% kaikesta on paskaa, joten paska on itse asiassa yhteiskunnallisesti tärkeää. Kukaan muu ei siihen halua koskea, joten hyvän amatöörin tuleekin omistautua paskanlapioinnille tai lopettaa koko juttu. Tämä oivallus on kantanut hyvin pitkälle ajalle.

Lausunto kuin lausunto on kommentin arvoinen, kommentti on tehtävä työllä ja ehdottomasti "riittävän hyvin argumentoiden". Ja jos haasteesta ei selviä, tämä tuomitaan paskaksi jotta ei erehtyisi luulemaan että arviointi on tehty siksi että se on kiinnostavaa, merkittävää tai tärkeää. ; Tälläinen innostus kun tarkoittaa yleensä sitä että pian huomaat olevasi haasteen alla jossa sinun "tulee" kumota satoja sivuja copy-pastetettua tekstiä, koska muuten on väärässä. (Ja parhaimmillaan joutuu tekemään tätä tyypille joka kertoo että hänellä oli biologia kutonen, joten ei tarvitse teknisellä jargonilla hämmentää koska hän tietää miten asiat ovat.)

Nähdäkseni tässä kulmassa julkisuus on joko poliittista tai sitten ei. Itseäni ei kiinnosta se, mikä näyttää monelle muulle skeptikolle olevan oleellisen tärkeää ; Tämä on jonkinlaisena "kuluttajansuojelujärjestönä" toimiminen. Heitä motivoi se, että joku tuote paljastetaan toimimattomaksi huijaushumpuukiksi, koska tällä voidaan suojella ihmisiä petetyiksi tulemiselta. Heitä motivoi jos joku idea tai ajatus paljastuu humpuukiksi, jolla ihmisiä huijataan tottelemaan. En välitä ihmisistä riittävästi tehdäkseni tälläistä. Paskaa voisi lapioida yksinkin, koska vastapuolen mielen debatoimalla muuttaminen on ns. naurettava ajatus. (Enkä edes pidä siitä että ihmisten mielipiteistöjä pakotetaan tiettyyn kuoppaan.) Ainut syy keskustella olisi se, että yleisössä saattaa olla joku joka muuttaa mieltään. Mutta tämä ei innosta.

Ainut syy pitää esimerkiksi blogia on mökkihöperöityminen. Lopetin yhdessä vaiheessa vähäksi aikaa kokonaan julkisen omalla nimellä tehdyn internetelämän ja debatoinnin. Tikkanen korosti, että tässä riskinä on "omiin maailmoihinsa ajautuminen", kohtalo joka on jokaiselle crankin kohdanneelle tuttu näky. (He eivät ole tyhmiä, he ovat liiankin ovelia. Heitä voisi kuvata juuri "mökkihöperöityneinä".) Julkinen luonne blogissa tarjoaa sentään jonkinlaisen kulman siitä että joku tulee lyömään takaraivoon "NCIS" -sarjan malliin.

Trendikkäitä

Ylläolevat trendit ovat Google Trends -palvelusta napattuja. (Sain trendipelleilyyn kimmokkeita Kari Tikkaselta, joka oli katsonut käppyröitä.) Ne eivät ole keskenään mittakaavassa. Vertailukohtana on kohde itse : Haun suosituin piste on laitettu 100% ja muut ovat sitten sitä pienempiä ja suhteutettuna siihen miten monta prosenttia tästä suosituimmasta se on.

Trendeissä huomattavaa on, että kreationismin suosio on laskenut todella runsaasti mutta melko tasaisesti koko ajan. Itse asiassa sen suosio on laskenut yllättävän voimakkaasti. Kuvan "pituus" poistaa laskun ilmiselvyyttä, mutta jos ollaan tarkkoja sen suosio on laskenut 80%. (Suosio nyt on viidesosa ihan muutaman vuoden takaisesta.) Muutamassa vuodessa sen suosio on siis romahtanut todella runsaasti. Evoluutiossa on hirvittävästi heittelehtimistä mutta sen suosio on melko vakaata. ID taas on suosiopiikki.
1: On hyvä muistaa että "google" ei käsittele oikeastaan sitä onko aihe tieteellinen vai ei. Sen sijaan se on sosiologinen mittari. Se on vieläpä siitä hyvä mittari että se mittaa "tavallisten hakijoiden" kiinnostuksen kohteita varsin sensuroimattomasti. Näin ollen näyttää siltä että evoluutio ei ole romahtamassa. Kreationismi on. Ja ID on käytännössä lyhytaikainen piikki joka on ns. "mennyttä elämää". ID:n ja kreationismin kohdalla perusongelmana on kuitenkin se, että niillä ei käytännössä ole mitään tutkimusohjelmia ; Etenkin ID:läiset ovat kuuluisia siitä että joka ikistä yksittäistä ID -tutkijan tekelettä mainostetaan ID -tutkimuksena -varsin löyhin kriteerein, esimerkiksi vertaisarviointiasioissa joustetaan ja liitos evoluution kautta ID:seen on aika mielikuvituksellinen. Ja näitä ei silti tapahdu kovin paljoa. ID:llä on tyrkyllä käytännössä kourallinen julkaisuja, ja se siitä. Näiden otosmäärä on niin pieni että niistä on paha edes tehdä mitään trendejä, relevanttia otosmäärää ei ole joten oikein mitään päätelmiä ei voitaisi tehdä. Näin ollen niillä ei ole mitään elämää tämän sosiologisen puolen ulkopuolella. Mutta tämä blogaus on kuitenkin lähinnä sosiologiaa.

Jos trendejen taakse kurkistetaan, ID on näistä helpoin. Sen suosio nimittäin alkaa strategiavalinnasta. Kun kreationistiset yritykset päästä koululuokkiin alkoivat näyttää epäonnistumista, vaihdettiin strategiaa. Doverin oikeudenkäyntiin liittyi kohinaa. Ja sen jälkeen sen juridinen teho katosi ID:n suosiokin lakkasi. Tässä kohden on hyvä muistaa että ihmiset eivät yleisesti ottaen kovin helposti muuta maailmankuvaansa. Tämä koskee etenkin tavallisia ihmisiä. Ja Kuhnin näkemykset tieteestä ja paradigmoista vihjaavat että myös tieteessä näkemykset enemmänkin jäävät eläkkeelle kuin hylätään itsekriittisessä falsifioimisprosessissa. ID:n piikkiluonne kuvaakin sitä että se on enemmänkin temppu. Etenkin kun se voidaan sitoa oikeudenkäynteihin, saadaan ilmiön taakse juridista motivaatiota. Ja tämä on se selittävä syy joka kertoo sen miksi se oli suosittu. Tätä voi olla vaikeaa uskoa, mutta kun katsotaan uusateismin piikkiä nähdään miltä "muotimaailmankuva" näyttää. Ensi on hype, joka katoaa ja sitten se vakiintuu. Itse asiassa trendin mukaan uusateisteilla ei mene huonosti. Trendi on jopa hitusen kasvussa.

ID:n ja kreationismin kohdalla on kuitenkin hyvä huomata että ID on itse asiassa tukenut kreationismia. Kun trendejä tarkkaillaan, ei ole vaikeaa huomata että aina kun ID:n suosio kasvaa, myös kreationismin kohdalle tulee piikki. Syynä on tietysti se, että normaaliuskovainen "kyllä ymmärtää" että minkä sen nimettömäksi jätetty Suunnittelijan *vinkvink* vihjataan olevan. Kreationismin tukeminen ei taas vastaavasti johda aina ID:n suosion kasvuun. Eli trendit menevät niin että kun ID saa lisäsuosiota (trendissä pienehkökin nousu) se nostaa myös kreationismin hakumääriä. Mutta kun kreationismi saa suosiota, se ei aina ole piikki ID:n suosiossa.

Toisaalta taas näytää siltä että kreationismin suosio lisää hieman evoluution hakemista. Eli kreationistit ovat kiinnostuneita "vihollisestaan" ja tutustuvat heidän aineistoonsa. Tai sitten kreationismin näkyminen esimerkiksi nettifoorumeilla saa evoluutikot googlaamaan vastauksia ja vasta-argumentteja, luultavasti molempia. Kreationismin suosion lasku näkyy itse asiassa siten että evoluutiokysymyksien suosio on laskenut hitusen. Toisin sanoen kreationismi lisää kiinnostusta evoluutioon.
1: Pseudotiededebatoinnista on kenties jotain hyvääkin. Ilmastonmuutoskriitikot saavat ihmiset lukemaan enemmän ilmastonmuutoksesta. Joko siksi että sitä pitää kritisoida ja vihollinen pitää tuntea. Tai sitten koska halutaan torpata pseudotieteilijöitä pitää haalia aseita. "Apatia ilman vihollista" on vallitseva tila.

En kuitenkaan usko että kreationismin suosion lasku tarkoittaisi samaa kuin uskonnollisuuden suosion lasku. Kreationismin tappio ei tarkoita samaa kuin uskonnon tappio. Itse asiassa maailma ei ole täynnä entisiä kreationisteja. Sen sijaan ne tyypit joiden muistan osallistuneen kreationismikeskusteluun ovat nyt apologian asialla. Google trends näyttääkin että tältä kohden neutraali käsite "Proof of God" on suosiossaan melko tasainen kautta aikojen. (Aiheen suosiot pomppivat aina, mutta on hyvä katsoa kokonaiskuvaa, ison linjan trendiä.) Tämä on itse asiassa tärkeä yksityiskohta, koska jos uskonnon suosio laskisi, kreationismin suosio olisi aivan eri kuin miksi sen lopuksi oletan.

Itse asiassa asioita sivusta seuranneena olen ollut huomaavinani, että evoluutio ei ole tällä hetkellä fundamentalistejen parissa kovinkaan suosittu aihe, siitä toki kirjoitellaan mutta ei ollenkaan samalla volyymilla kuin muutama vuosi sitten. Pääsyy on se, että nyt heillä on paljon maailmankuvallisesti relevantimpi vastustaja. Uusateismi. Tämän uuden vastustajan -sekä kenties osittain kreationismin epäonnistumisen ja sen ID -strategian paikkausyrityksen toimimattomuuden - vuoksi fundamentalistit ovat siirtäneet huomiotaan. Kreationismi on vaihdettu teologiaan ja jumalatodistuksiin. He ovat tavallaan palanneet asiansa ytimeen, isommassa määrin ID ja pienemmässä määrin kreationismi ovat vain yksi aihe jolla on poliittisesti relevanttia merkitystä fundamentalisteille. Nähdäkseni tähän tiivistyykin apologetiikkaa koskeva erikoinen trendi.

Se on kaiken kaikkiaan melko tasainen. Eli uskonnollisuuden suosiota heijastellen se on melko vakaata. Kuitenkin kreationismin aikaansaama rytmiikka on hämmästyttävää. Kreationismin aikana apologia on ollut suuresti heilahtelevaa. Ne ovat selkeästi liitoksissa. Kreationismin ja ID:n suosio lisääsi heiluntaa, trendi laski pettymysten myötä hitusen mutta nyt trendi on hitaassa nousussa.

Ja kyllä. Se rytmi joka tässä on on vuosittaisrytmi. Ja kyllä. Tämä rytmi näkyy uskontoaiheisten sanojen parissa muutoinkin. Isot tasaiset piikit tunnetaan kalenterisyistä nimillä "joulunaika" ja "pääsiäisenaika". (Jokainen uskontoaiheista uskovaisia vastaan debatoinut tietää että joulu ja pääsiäinen ovat ragemailaikaa. Kuin vuorovesi viha nousee aina kristillisten juhlien myötä.) Evoluution kohdalla hakujen kohdalla on omituinen muoto jossa reagoidaan uskovaisiin, mutta samalla on kuitenkin kuopat nimeltään "joululoma" ja "kesäloma". (Ateismi taas kiinnostaa loma-aikoina. Evoluutio ei siis ole elämäntapa, ateismi on!) Kreationistien juridinen turpiinotto on hieman haitannut sitä. Mutta toisaalta sen jälkeen tullut uusateismin suosio näyttää nostaneen apologian trendiä hieman ylöspäin. ; Uusateismi siis mainostaa uskontokiinnostusta samaan tapaan kuin kreationistien debatti-into kannustaa evoluution opetteluun. (ID:n oikeustappion jälkeen parasta kreationisteille onkin kenties ollut uusateismi.)

Tuskainen suljetun tilan rääky

Tämä on 3500 blogikirjoitukseni. On siis aika kirjoittaa blogeamisen riemuista ja etenkin kiroista. Yleensä ottaen harjoituksen ja osaamisen sääntö on se, että asiantuntijuuteen vaaditaan 10 000 tuntia. Eikä 10 000 tuntia mitä tahansa. Vaan 10 000 tuntia päämääräsuuntaista kehittämiseen pyrkivää keskittynyttä harjoittelua. Minulla tämä 10 000 tuntia on kasassa. Itse asiassa tämä blogi on kirjallinen todiste siitä että päästään lähelle. Ja moni muistaa että olen ennen tätä vaikuttanut jo vuosia.

Tämä tarkoittaa karkeasti sanoen sitä että valtaosa ihmisistä tuntuu lähinnä puhuvilta eläimiltä. Tunnelmani ovat hieman sitä miten "Takkiraudassa" kommentoitiin Juice Leskisen älykkyyden kohdalla tekstissä "älykkyys vai onnellisuus" ja aiemmin tekstissä "Ulkopuolinen" ; Siellä kuvattiin miten Juice oli niin älykäs että hän vain harvoin kohtasi vertaisensa eli ns. kiinnostavan ihmisen. "Takkiraudassa" on (jossain päin jota en löytänyt) kuvattu tätä tunnetta samastumiskokemuksen kautta ; Hän otti sen miltä hänen oma osaamisensa tuntuu Suomi24 -ihmisiin tutustuessa. Ja miettii että miten neroille tavalliset ihmiset tuntuvat samanlaisilta. Puhuvilta eläimiltä. ~ Itse tosin korostan älykkyyden sijasta työtä. Kenties siksi että älykkyysosamääräni on melko korkea, ja tiedän miten vähän siitä on hyötyä. Ja ennen kaikkea siksi että tiedän että hyvinkin matalalla älykkyysosamäärällä voi päätyä akatemiatutkijaksi. Ja että tyhmä voi argumentoida paremmin kuin älykäs jos on vain nähnyt vaivaa. Minulle tuo 10 000 tuntia merkitsee enemmän kuin se, onko älykkyysosamäärä 90 vai 390. Tässä mielessä minulla on itsekunnioitusta.

Rehellisesti sanoen 10 000 tuntia hujahti jossain vaiheessa melko huomaamatta ohitse. Sen sijaan minulla alkoi ensimmäiset kriisit jossain 5500-6000 tunnin välimaastossa. (Estimaatti karkea koska en ole leimakortin kanssa puuhaillut. Väli on kuitenkin hyvin luotettava.) Karkeasti sanoen ennen tätä olin hyvinkin kiinnostunut keskustelusta. Sain siitä jotain. Kommunikaatio toi väistämättä jotain. Likimain jokaisella ihmisellä oli minulle jotain annettavaa. Tuossa vaiheessa iski kuitenkin vakava tylsistyminen.

Yllättävää kullä nimenomaan maisterit latistuivat tässä vaiheessa kaikista pahiten. ; Syynä on varmasti se, että maisterit opetetaan perusasioihin. He eivät tee perusasioissa virheitä. Heidän tietonsa saa kuitenkin paremmin reflektoituna ja ilman sosiaalisia ongelmia kirjoista. Tämä ei ole keskustelullisesti antoisaa. Sen sijaan tässä vaiheessa kiinnostuin enemmänkin ns. crankeista. He olivat toki sekaisin kuin seinäkello, mutta ainakin he olivat kiinnostavia. Heillä on myös sellainen jännittävä puoli, että he ovat monomaanisella pakkomielteisellä tavallaan erittäin harjaantuneita. Ja he tekevät mielenkiintoisia virheitä.

Tästä alkanut tapahtumaketju muutti tilanteen sellaiseksi, että jostain syystä ei enää kiinnostanut. Kaikki oli jo nähty. Ihmiset jotka kokevat olevansa uniikkeja toistavat kliseitä jotka on keskusteltu monta kertaa. Minulla oli eräässä vaiheessa syvä järkytys kun huomasin että en keskustele ihmisen kanssa, vaan yritän ohjailla tämän sanomisia niin että tiedän mitä hän sanoo seuraavassa viestissä ja sitä seuraavassa. Kykenin ennakoimaan debatin etenemistä pari-kolme viestiä eteenpäin jopa fiksumpien ihmisten kanssa. "Tyhmien" pari viestiä enemmän.

Sittemmin olen vähentänyt debatointia roimasti. Valtaosa ei enää tunnu mielekkäältä, kiinnostavalta tai oikein miltään muultakaan. Ne eivät anna minulle enää oikeastaan yhtään mitään paitsi harmaita hiuksia. Debateissa on vakava työmääräero, jossa minun pitää vääntää rautalankaa työläästi kun toinen heittelee kevyttä ja argumentatiivisesti höttöistä mutumielipiteilyä, ja huomauttelee kiitokseksi siitä että asiat kaikesta yrittämisestä ja ratapalkista johtumatta menevät yli hilseen kun "olen niin vaikea". (En edes ole! Olen helppo. Myös tiilikäteni on hyvin suoraviivainen ja ennustettavissa.)

Kokemuksena syntyy vajoava pettymys siitä että valtaosa ihmisistä ei oikeasti edes tajua miten hirvittävän huonoja he noin keskimäärin ovat. (Siis oikeasti. Se on sama kuin minut laittaisi korjaamaan autoja. Älkää hyvät ihmiset ajako sillä autolla!) Tyhmyys on tietysti ymmärrettävää ja jos sen ymmärtäisi asia olisi siedettävää. Pahinta onkin nimenomaan tämä tajuamattomuus aivan ilmiselvän laaduttomuuden edessä.
1: Syynä debatoinnista leikkatumiseen oli toki myös osittain turvallisuusnäkökulma. Kun kotipostilaatikkoon kannetaan tappouhkaus, jossa ei ole postimerkkiä eli joka siis tuodaan "tiedän missä asut" -hengellä kotiin asti, samalla kun tekijä kuitenkin jää anonyymiksi, rakentuu konkreettinen mutta tuntematon uhka jota ei voi käsitellä mieleen. Vaikka järki sanoo että tämä uhkaaja ei voi olla pelottavampi kuin se näpistyksestä napattu vaihtoehtokulttuurin edustaja joka kehuu keräävänsä puukkoringin ihan sinua varten, on tämänlainen uhkaaja sentään ymmärrettävissä ja tätä kautta se on vähemmän pelottava.

En usko että kukaan pystyy pelkällä innostuksella tekemään 10 000 tuntia harjoittelutyötä. Toki harjoittelematonta mekaanista itsetoistoa on mahdollista tehdä pakkomielteellä. Mutta tämä ei täytä kehittymisen ehtoja.

Mökkihöperyyteni oli kieltämättä
 tätä tasoa. Paitsi että minulla oli
teräaseita ja jokapäiväistä harjoittelua.
Paranoidia, ehe?
Ei jos ne ovat oikeasti minun perässä!

Ja tästä päästään siihen miksi tätä blogia oikeastaan tarvitaan. Sitä tarvitaan koska olen itseni tasoinen. Mutta yksin ihminen tulee huonommaksi. Kari Tikkanen kannusti minua aikanaan bloginpitämiseen sen vuoksi että yksinään ihminen helposti ajautuu omien ajatustensa kurimukseen. Huvittavaa on, että pidin ajatusta blogista hoopona koska en uskonut kykeneväni toistuvaan ja jatkuvaan sisällöntuotantoon. Ajattelin että tahdista tulisi liian verkkainen. Että ei parin artikkelin takia kannata. Blogi onkin murtanut tietyn mökkihöperöitymisvaikutuksen. (Kiitokset tästä Karille minulta. Muut voivat hänet sitten tuomita kun on tavallaan hän luonut hirviön tässä. On aina hyvä olla joku jota syyttää!)

Tämä selittää myös kaksi asiaa. Ensimmäinen niistä on se, että vaikka minulla on itseluottamusta 10 000+ tuntini vuoksi, ei missään toisessa blogissa varmasti harjoiteta yhtä ikävää kielenkäyttöä blogin pitäjän persoonaa itseään kohtaan. (Olen toki häijy kaikille. Mutta erityisen häijy olen itselleni.) Tämä on oleellista. Se on toki yksi tapa luoda huumorintynkää, mutta olen tämän kohdalla tosissani. 10 000 tuntia on nimittäin tuottanut minulle paitsi luottamusta siihen että osaan, käsitystä siitä että muut ovat paskoja. Niin se on kyllä antanut myös vankan kokemuksen omasta rajallisuudesta.

Sillä kun esimerkiksi luen HS:än tekstin "Ihmisten heimolaisuus tappaa itsenäisen ajattelun" herää minussa epätoivo. Tarkalleen ottaen tämä epätoivo herää kolmessa vaiheessa itse itseään rakentaen. Ensimmäisessä vaiheessa on intuitiivisesti helpoin vaihe. Petyn ihmisten heimolaisuuteen. Toisessa vaiheessa huomaan että kirjoittaja on tekstissään sen luonteinen että hän ei itse koe tämän biasin koskevan häntä. Että kommunikaatio erilaisuuteen olisi avain. Eli vaikka hän on oikeassa heimohenkisyydestä hän ei huomaa heimohenkisyyttä itsessään. Tämä onkin bias -tutkimusten psykologian mukaista ; Kun ihmisille kerrotaan ryhmäpaineesta ja ajattelun tyypillisistä virheistä, ihminen huomaa tämän muissa ja kuvaa tätä siksi onnistuneena kuvauksena. Mutta hän katsoo että hän itse kuuluu siihen paremmin tiedostavaan osioon, siihen harvinaiseen eliittiin, joka kykenee näkemään tämän ongelman ja johon se ei tämän tiedostamisen vuoksi vaikuta. Itse en luota tiedostamiseen. Josta seuraa se syvin epätoivo. Nimittäin se, että tiedän tämän täsmälleen saman vaivaavan itseäni. Ja että olen tässä kohden luultavasti aivan täysin sokea sellaisella tavalla joka on ilmiselvä muille, kenties vain älykkäille mutta joillekuille kuitenkin. Mahdollisesti jopa kaikille.

Perusoppini 10 000 + tunnistani onkin se, että tärkein asia on tunnustaa itsellesi se, että olet helvetin tyhmä. (Siis juuri sinä.) Ja tajuta että tästä huolimatta toiset ihmiset ovat vielä paljon paljon tyhmempiä kuin toiset. Tyhmyydessä on portaat jossa yksin ei ole kukaan ihminen - on toinen vain tyhmempi toista. Siksi jos erot ovat liian suuria, ei kannata ollenkaan lähteä pätemään ihmisille. Se vain turhauttaa kun kaiken joutuu vääntämään ensin rautalangasta ja sitten ratapalkista. Moni aloitteleva kokee sosiaalisen pätemisen ihanana, jonkinlaisen voittotilana. Minulle pätemistila on liian helposti hankittavissa eikä se siksi anna mitään ; Voitto tuntuu samalta kuin voitto paralympialaisissa. (Voittaa, kenties, mutta on silti vammainen.) Dumppaankin valtaosan debatista syrjään aggressiivisesti ja määrätietoisesti välittömästi jos toisen tylsyys on tullut selväksi. Siviilissä ja kasvokkain en debatoi, vaan pelleilen. Sillä eläminen on kenties tyhmää mutta juuri tämä tekee siitä helvetin hauskaa. Oma ja toisten tyhmyys voi olla humoristista rakentavalla tavalla. Perseily kuuluu ihmisyyteen. (Ei kuitenkaan argumentointiin. Ei, ei - eiiii!)

Lisäksi on hyvä korostaa että tapani kokea ihmiset huonoina on miltei antiteesi kristinuskolle.
1: Kristinuskossa on toki perisynti. Mutta se tuntuu olevan pääasiassa moraalinen rappeutuma. Teologiassa on Descartesin ajoista lähtien (ja ennen sitäkin, mutta hän teki siitä koko teologiansa kovan ytimen) korostettu ihmisjärjen oikeenosuvuutta. Kristinuskon ihminen on moraalisesti kävelytukea tarvitseva viettihirviö joka vaatii kuria. Mutta hänen järkensä leikkaa ja tämä on se väline jolla käytös suitsitaan synnistä.
2: Itse näen päinvastoin, että ihminen on kehittynyt selviämään elossa, ei tekemään oikeita tieteellisiä päätelmiä. Ja ihminen on kehittnyt selviämään nimenomaan laumaeläimenä, peräti ylisosiaalisena sellaisena. Näin ollen ihmiset puhaltavat yhteen hiileen enemmän kuin voisi luulla ja epäeettisyyskokemus syntyy enemmänkin siihen liittyvästä tarkemmasta itsekritiikistä. ; Sen sijaan ihmisten perustelukeskeinen ajattelu on keskimäärin aivan kammottavalla tolalla. Tämä ei ole ihme kun muistaa että ihmisen ajatteluhäiriöt johtuvat usein Kahnemanin "system 1" (aka euiharjoiteltu intuitio) oikoessa. Tässä sosiaaliset seikat, ennakkoluulot ja valmiit ennakkoasenteet ovat keskiössä. "System 2" vaatii jotain vähän poikkeuksellista, se ei pyöri odotusarvoisesti päällä. Sosiaalisuus vahvistaa esimerkiksi ryhmäpaineen kautta ajatteuamme nimenomaan huonoon suuntaan.

Koska haluan laatua, olen joutunut tekemään omituisen ratkaisun. Tämä blogi on harjoitusalusta. Eikä mikä tahansa harjoitusalusta. Vaan juuri sellainen johon joissain itämaisissa lajeissa mennään pariharjoittelun jälkeen. ; Ideana on juuri se, että itsepuolustuslaji on taito. Jossain vaiheessa ollaan niin hyviä että samantasoista harjoitusparia on vaikeaa löytää. Tällöin otetaan käyttöön stabiili puinen alusta jossa on pystyssä tikkuja. Taistelulajimestari sitten harjoittelee tämän puun kanssa ja kuvittelee mitä erityisen taitava vihollinen voisi tehdä.

Tämä ratkaisu on tarkoittanut sitä että blogissani on melko usein kahdenlaisia artikkeleita. Ja nämä artikkelityypit ovat sellaisia, että ne eivät tule ihmisille helposti mieleen. Näin ollen näitä artikkeleita tuskin koskaan nähdään sellaisina.
1: On artikkeleita joissa kuvaan asiaa jota en oikeasti kannata. Tavallisestihan artikkeleissa on rakenne jossa on joko esitetty se mitä mieltä itse on. Tai jossa kritisoidaan jotain kohdetta siten että osoitetaan miksi se on väärässä. Olen kuitenkin ottanut mukaan artikkeleita joissa on nimenomaan sellainen kanta jota en kannata. Olen halunnut tehdä näille hyvän casen. Eli että niiden puolustukset olisivat mahdollisimman hyviä. Toki ne eivät aina ole, ja rehellisesti sanoen joskus syy on se, että minulla on jokin hyvä ellei peräti ohittamaton syy olla erimielinen. Ideana on kuitenkin horjuttaa omaa sisäänpäinlämpiävyyttäni. Ja jos tämä tuntuu sofistien touhulta ja epäeettiseltä, niin voinen puolustautua vain sillä että hyvän casen rakentaminen on minulle kunniakysymys. Eli en hyväksy epäonnistumista koska se tarkoittaisi että joutuisin tunnustamaan että en ole kovin ovela. Vaikka en kenties olekaan, niin egoni taistelee taatusti tätä vastaan. Näin saan horjutettua omaa kuortani, jota taatusti on. (Koska kaikilla on.)
2: Teen riskinottoartikkeleita. Siis sellaisia joissa en vain kerro mitä mieltä olen, vaan yritän kehittää juttuja eteenpäin. Tässä on mahdollisuus osua uusiin ideoihin. Ongelmana on vain se, että yleensä uudet ideat ovat aika paskoja elleivät vielä huonompia. Karkeasti sanoen jokainen tällä hetkellä oleva ajattelujärjestelmä ja maailmankuva - mukaanlukien New Age-horoskooppihörhöt - ovat sen verran reflektoituja ja debateissa koeteltuja saivarteluja, että niiden muuttaminen on helposti muuttamista (vielä) huonompaan suuntaan. Ihan sen takia että pahimmat virheet on jo tullut vastaan ja niitä osataan vältellä.
+ : Toki enimmäkseen artikkelit kuvaavat mitä todella ajattelen. Eli ne ovat klassiseen blogitekstiin tai mielipidekirjoitukseen tai filosofiseen argumentaatioon osuvia. Mutta näitä kahta päätyyppiä on. Ja koska perustanani on rakentaa nekin hyvin, niin puolustan joka ikistä artikkeliani verevästi. Ikään kuin luottaisin että niissä ei ole virhettä.

Lopputuloksena tästä on lisääntynyt virheiden tekeminen. Kehittyminen - eli harjoittelun kautta saatava positiivinen taitotason muutos - vaatii sitä että ei ole aina turvallisuusalueellaan toistamassa samaa. Riskinotto ja kehittyminen kuuluvat yhteen. Näin ollen, koska en koe  olevani valmis, tiedostan tekeväni virheitä. Ja huomaan toivovani että teen niitä kohtuullisen paljon.

Ja kaiken kaikkiaan siksi alkuun laittamani kommentti on täsmälleen osuva. Se ei ole vitsi. Se kuvaa sitä että tämä blogi on loppujen lopuksi joko sitä että puran tuskaisuuttani suljetussa internettilassa rääkymiseen. Tai sitten teen jotain joka aikaansaa itsessäni tätä rääkymistä. Tämä blogi ei synny pohjimmiltaan innostuksesta vaan pääosin tuskasta. Ja se, että vain 90% tuskasta johtuu itsestä ja 10% on muista ja muihin kanavoitavissa on se syy jolla kaltaseni egoistinen rotjake edes viitsii motivoitua. ; Valitettavasti tästä syystä joudun joskus kirjaamaan myös ihan oikeita mielipiteitäni. Niitä joiden perusluonne on tietty riskittömyys ja se, että joku toinen on kirjoittanut sen asian jossain paremmin, ymmärrettävämmin ja humoristisemmin. Niitä joiden kautta en kärsi kognitiivisesta dissonanssista, eli joiden kohdalla olen vähemmän ahdistunut. Tämä onnellisuus taas johtaa pysähtymiseen ja laadun kasvun loppumiseen.

Kaappikreationistit

Olin aikanani "varsin näkyvä maallikkohahmo" ID -kritiikin parissa. Tämä asetelma oli sen verran vahva ja leimallinen, että moni ilmeisesti oletti minun suhteeni kreationismiin tämän kautta. Siksi osa ihmisistä yllättyi varsin kovasti, kun kirjoitin ja kommentoin erään kerran (kuten tapanani on) pitkästi ja vuolaasti siitä miten kreationismi on tieteellisyyden kannalta tutkimusohjelma ja ennusteita tekevämpi ja eksaktimpi ja muutoinkin parempi. Että teoriatasolla ID on epäselvennettyä ja epämääräistettyä kreationismia. Että vanha kreationismi joka ottaa suoraan Raamatun Jumalan sanana sellaisenaan on tieteellisempi. Samalla tulin moittineeksi sitä, että kreationistien asenne on avoin ja rehellinen kun taas ID -liikkeen manooverejä kuvaa pääsääntöisesti kikkailu ja kieroilu.

Sain tästä monenlaista kommentointia. Suurin osa ei ollut hirvittävän positiivista. (Mutta koskapa se on? Komppaajat ovat yleensä hiljaa.) Osa oli neutraalia ; Esimerkiksi Kari Tikkanen ilmoitti miltei "pudonneensa penkiltä" yllätyksestä. Lisäksi eräs vain nimimerkillä minulle tutuksi tullut kreationisti pahoitti mielensä koska vaikka hänkin oli kreationisti, hänestä ei ollut mukavaa kiistää ID:n kannattajien vilpittömyyttä.
1: Olen vain yhden toisen kerran saanut yhtä paljon yksityisviestejä reagointeihini. Silloin kirjoitin siitä miten ID:tä ei pidä tarkastella tieteellisenä tutkimusohjelmana vaan että se on itse asiassa teknisesti ottaen metatieteellinen filosofiaprojekti. Tämä raivostutti ihmisiä "molemmilla puolin rintamaa". ID:läisten virallinen sana kun oli että ID on juurikin tutkimusohjelma. (Paradoksaalista koska se ei teknisesti katsoen ns. tutki.) Ajatus siitä että ID olisi tiettyä näkökantaa rationaalisen pohjan kautta koherentisoiva ajatusmylly joka tulkitsee ja torjuu tieteen tuloksia tietty johtopäätös mielessään ja että se tätä tehdessän ottaa pakosti tärkeilläkin tavoilla kantaa tieteenfilosofian kriteereihin on taas jotain jota kaikki evolutionistit eivät nähneet hyvällä.

Nyt aikaa on kulunut sen verran että voisi olla hyvä palata tähän aiheeseen. Näkemykseni eivät ole hirvittävästi muuttuneet. Syynä on se, että ID voisi teoriassa olla jotain. Mutta sen kannattajakunta ja johto on silti selvästi jotain aivan muuta kuin tämän teorian  parhaat puolet. ; Ja tosiasiassa kun puhutaan ihmisjärjestöistä, on huomattava että niissä on usein riskejä jotka muuttuvat konkreettisiksi uhiksi lähes väistämättä siksi että niitä ongelmapuolia ei yritetä jarruttaa. Syynä on se, että kiipijät joilla on terävimmät kyynärspäät pärjäävät yleensä parhaiten. Siksi onin hyvä lähestyä asiaa pahimpien piirteiden kautta.

Klassinen kreationisti voi olla ärsyttävä. Hänellä on vakaumus. Ja hänen keskimääräinen tehtävänsä on soveltaa kreationismia julistuksessa. Lopullinen päämäärä on uskonvakaumuksen komentama lähetyskäsky. Ja sitä kautta käännyttäminen. Hyvin harvoin tälläinen kreationisti on muuta kuin julistajajunttaaja (kaikki muu vaatii taitoa. Ja taitava sosiaalinen kaksisuuntaisuuteen kykenevä julistaja on jotain johon en ole vielä törmännyt. On vain kokeneita, innokkaita ja manipulointikykyisiä .. julistajia.)

Stratetialtaan julistaja ei yleensä vetoa siihen mitä haluat. Hän yrittää tarttua suoraan siihen että hän yrittää ohjata sinut haluamaan mitä hän haluaa. Perustelut ovat yleensä tieteeseen veotavia, joskin yleensä täynnä tiedevirheitä. Tämä ei yleensä toimi ja se tuntuu hyvin ikävältä. Hän on kuitenkin suora ja rehellinen, hänen ambitioitaan ei ole piilotettu, hän ei salaile motiivejaan vaan on ylpeä niistä, ja hän yrittää vaikuttaa yksilön elämään siten että tämä toinen yksilö on suoraan osallisena prosessissa. Tässä peräti usein korostetaan yksilön valintaa. Eli julistettava kohde halutaan suostutella haluamaan ihan itse asioita.

Tämänlainen kohtaaminen on ärsyttävää samaan tapaan kuin nyrkki naamaan. Eli se on suoraa ja ymmärrettävää ja rehellistä. Ei toki hyväksyttävää monin paikoin, mutta siinä on kuitenkin jotain ymmärrettävää.
1: Hieman kuten tänään kotimatkalla Sörnäisissä törmäsin tutnemattomaan laitapuolenkulkijaan joka pyysi kaljarahaa. Hän oli saanut "melko näyttävästi" turpaansa, ja poliisit olivat kuulemma juuri tuoreesti rauhoittaneet tilanteen. Mutta hän korosti että hän ei ilmiantanut pieksijää joka oli hänen kaverinsa. Koska hän ei ole mikään vasikka. Minun silmissä tälläinen on moraalisesti erittäin omituista mutta samalla se on hyvin inhimillistä ja ymmärrettävää. Suora ja kiero ovat asenteiltaan erilaisia.

ID voisi tietysti karsia näitä ongelmapuolia. Sillä se on pyrkinyt vähentämään julistuksellisuutta. Se kiistää olevansa uskontoa. Tämä antaakin sille sen sofistikoituneen leiman joka sai monet pitämään ID:tä ikään kuin laadullisesti paranneltuna kreationismina. Eli että vanha fundamentalistinen kreationismi olisi parempaa. Onkin totta että osa tiukan linjan uskovaisista piti ID -linjamaa liian liberaalina. Koska heille uskonto ja sen suora kertominen on tärkeää. Kuitenkin on toinen ryhmä johon ID vetosi täysin ja vahvasti. Tämä oli jesuiittamainen toimijuus jolle motiivien kätkentä oli "kätevä kikka" jota oli kätevää tehdä koska suora linjama ei usein toiminut ; Kun tarkoitus pyhittää keinot on mahdollista valehdella. Tämä on tehnyt ID:stä dominionistisen pesäkkeen. Sen toiminta muistuttaakin tämän vuoksi pääosin "Mahdollisuus Muutokseen" -uskontokampanjan mainoksia joista uskonnollinen luonne ei tullut esille, vaan oli tarkoituksellisesti ja syvästi kätketty.

ID:läisen ideana onkin ajaa epäsuoraa teokratiaa jossa maailmankuvasotaa ei oikeasti ratkaista ihmisten sydämissä vaan jossain aivan muualla. Sen sloganit ovat toki monesti populistisia "you decide" -henkisiä. Mutta oikeasti tämä ei päde jos päätät yhtään eri tavalla kuin uskovainen sanoo. Kaikki ID -kannattajat käytännössä ilman ainuttakaan poikkeusta eivät ilahdu jos mietit asiaa ja päätät että ID on paskaa. Darwinismin paskaksi päättäminen sen sijaan antaa selkääntaputtelut. Tämä asenne itse asiassa on suoraan ID:n virallisessa näkemyksissä että heidän toiminnassaan. Itse asiassa kun ID:tä katsoo, on selvää että se on muuttanut reagointitapansa sellaiseksi että se ei välitä yksilöiden kääntymisestä vaan on enemmänkin kiinnostunut ideologian menestymisestä muuta kautta ; Pyrkimyksenä on korostetusti hallita ihmisiä yhteiskunnan kautta. ID:läinen kikkailee siksi juridisella tasolla saadakseen teokraattisen yhteiskunnan jossa toisen vakaumuksella ei ole väliä, vaan hänet pakotetaan noudattamaan uskovaisten kantoja epäsuorasti. Tässä ei ole enää mitään tekemistä sen kanssa mitä "materialisti" yksilönä haluaa. Ja tältä osin ID -liike todellakin sanoo että "You decide". Koska yksilöiden kannanotoilla, edes vastarinnalla, ei ole pohjimmiltaan aivan hirveästi merkitystä kun ratkaisevaa on vallansaanti akateemisessa maailmassa ja koulutusjärjestelmässä. Kannatus ja vastustus ovat tärkeitä PR:än kannalta, ei muutoin. Karkeasti sanoen tämä oivallus on ID -idea.

ID -liikkeen puolella asiaan on tietysti siitä helppoa puuttua että sen johtohahmot tekivät "Wedge -dokumentin" jossa ideana oli käydä kulttuurisotaa siten että se ratkaistaan akateemisessa maailmassa. Heidän tavoitteenaan oli iskeä evoluutioteoriaa vastaan koska sitä pidettiin ateisti-materialistien "heikoimpana lenkkinä". Lopullinen tavoite oli rajata ateismi pois koko kulttuurista taiteita myöten. Kun dokumentti vuosi julkisuuteen johtohenkilöt suoraan valehtelivat että he eivät olleet tehneet mitään sen kaltaista. Ja vasta kun todisteet naulattiin hyvin vahvasti ja kiistämättä heihin, he myönsivät tehneensä sen. Sen jälkeen "virallinen totuus" on ollut se, että ID on muutakin kuin Wedge. Ja että Wedgellä ei ole mitään merkitystä. Ajatus on toki koominen, sillä Wedge on sidoksissa sen näkyvimpiin hahmoihin, suurimpiin staroihin, ja sen ehdottomasti suurimpaan instituutioon/toimijatahoon, Discovery Instituuttiin. Juuri kukaan ei voisi väittää että johtoportaasta vuodetut asenteet eivät merkitsisi yhtään mitään. Liikkeen seuraajille vuoto tuskin painaakaan yhtään mitään koska kuten Matti Leisola aivan suoraan soluttamassani uskovaisten sisäisessä "Luomisen Lauantai" -tilaisuudessa selitti "Kyllä me kaikki tiedämme mihin se [suunnittelija] viittaa." Wedgen paljastuminen on tärkeää jos ja vain jos olet harkinnut tai miettinyt asiaa punniten molempia kantoja mahdollisuuksina.
1: Toki tässä suosittu temppu on soveltaa tu quoque -argumenttivirhettä, eli sanoa että evolutionistit tekevät samaa. Tämä ei edes paikkaansa pitäessään olisi oikeutus koska se, että muut tekevät väärin ei tarkoita että itse saa tehdä ihan samoin. Tässä ongelmana on lisäksi se, että ID:läisten wedge -teoria tosiaan pitää sisällään ajatuksen että evolutionistit manipuloivat ja valloittavat tiedemaailman kautta yhteiskunnan. Mutta tämä on teknisesti ottaen syytös. Ja syytöksiä on peruteltuja ja eiperusteltuja. Se, että Dawkinsin puolelta ei ole "vuotanut" mitään Wedge -dokumentin kaltaistakaan kertoo siitä että evolutionistien näkemä ID:läisten kikkailusyytös on vahvemmin perusteltu kuin ID:läisten syytökset jotka ovat niin ilmaan heitettyjä että niitä voidaan pitää vainoparanoijana joka lähinnä kyseenalaistaa kannattajiensa mielenterveyden. Esimerkiksi "Expelled" -elokuva joka yritti koota mahdollisimman vahvan casen ID:n puolelle on paljastunut varsin laaduttomaksi, asiavirheitä pullistelevaksi, tosiasioita vääristeleväksi, ja kuvauskikoiltaan epäreiluksi kokonaisuudeksi. (Puhumattakaan siitä että evolutionistit koijattiin mukaan valehtelemalla heille että elokuvan tarkoitus olisi ollut jotain ihan muuta kuin mitä se sitten oli..) Itse asiassa tuo elokuva on niin huono että se päin vastoin todistaa että ID -puoli on valmis valehtelemaan ja manipuloimaan että saisi syytettyä vastapuolia omista tekosistaan. Itse olenkin vahvasti sitä mieltä että "naturalisteilla" pelottelu on ID:läisten projektio, joka perustuu siihen perusnäkemykseen että vastapuoli on pelissä juuri samalla tavalla kuin he itse.

Asiaa tietysti tukee se, että tämä ei ole pelkän Wedge -dokumentin varassa. Aiheena on koko kreationismi. "Of Panda's and People" -kirja jota yritettiin suositella ID -kirjana oikeusistunnoissa asti havaittiin kreationismikirjaksi jonka creationism -sana oltiin vain etsi-korvaa -toiminnolla vaihdettu designiksi. Tämä sattui sopivasti juuri sen jälkeen kun kreationismi oli torjuttu epäsopivana koulutusjärjestelmään. ID :läiset ovat toki puolustelleet asiaansa sillä että Intelligent Design -sanaparia on käytetty jo ennen kreationismiakin. Eli se on sanaparina sidottavissa historiaan tätä aikaisemmille ajoille. Se ei kuitenkaan onnistu vastaamaan oleelliseen kysymykseen ; Oleellinen kysymys ei nimittäin ole idean syntymisen syy vaan idean yleistymisen syy ;
1: Viattomuusselitys jossa ID nähdään nousevana paradigmana ja jossa sävynä on "emme ole kreationismia" ei näytä uskottavalta kun ID -liikkeen suosio syntyy kuin tyhjästä juuri siinä tilanteessa kun kreationismia on kompattu täysillä ja se on vain epäonnistunut juridisesti. Intelligent Design -idea on sen sijaan lillinyt vuosisatoja ilman että sen deistisiin sävyihin ei oikein haluta tarttua. Selittämättä jää miksi ihmiset jotka eivät psykologian mukaan juurikaan muuta mielipiteitään muuttivat massalla mielipiteitään juuri tänä tiettynä vuotena. Selittämättä jää miksi ID joka on vain tieteellinen paradigmanmurros haluaa ylipäätään panostaa niin voimakkaasti ruohonjuuritason toimintaan ja mediatyöskentelyyn sen sijaan että tekisi tutkimuksia ja vallottaisi teidemaailman rysäyksenä kun  uuden paradigman mukaanhan uusien kulmien pitäisi luoda paljon uutta tutkimusta kun uusi näkökulma "ikään kuin murtaisi padot". Selittämättä jää miksi Wedge -dokumentti ilmestyy. Selittämättä jää miksi "Of Panda's and People" oli sattumalta kreationismikirja jota kaupattiin minimaallisin muutoksin ID -kirjana. Selittämättä jäi miksi kreationismikirja ylipäätään voidaan trasformoida aivan eri asiaksi jota se ei ole pelkästään etsi-korvaamalla yksittäisiä sanoja. Ja se ei selitä miten ID sopii poliittisesti kaikista sattumistaan huolimatta hyvin juuri sen hetken strategiaan jota voisi odottaa asian parissa kieroilijalta. Se ei selitä miksi niin moni ID -läinen on tullut tutuksi YEC -miehenä. Itse asiassa se ei selitä myöskään sitä, minkä vuoksi ID:n tappiot lakituvissa ovat palauttaneet perinteisen kreationismin suosiota takaisin ja marginalisoineet ID:n suosiota. Selittämättä jää miksi ID ei ole yleistynyt tutkimuksessa. (Tarjolla on vain vainosalaliittoja jotka ovat todistetasoltaan varsin usein valehtelua, tulkinnaltaan psykedeelisiä ja muutenkin kaikkea muuta kuin vakuuttavia.)
2: Liennytysteoria sen sijaan selittää sekä ilmiön yleistymisen ja suosion että sen, että se tapahtuu juuri "Pandas and People" -tyylisessä kreationismikirjassa. Se ajoittaa sen hyvin ymmärrettävästi tiettyyn ajanjaksoon. Se selittää miksi Wedge sopii ideologian päähenkeen. Auki ei jää juuri mikään. Motiivi, tilaisuus ja tekijät...

On selvää että tässä ei ole juuri mitään reilua. Tavoitteena on hankkia valtaa ja kontrollia epäsuorasti ihmisten vakaumuksista riippumatta.

Näin ollen olen yhä samaa mieltä kuin mitä olin aikanani pettuneelle ja ID -läisiä puolustavalle kreationistillekin. "Jos levität juttujasi, niin opeta edes kreationismia." Sillä ID:tä vaivaa se, mikä vaivaa kieroiluväkivaltaa. On jossain määrin ymmärrettävää jos vaikkapa kaljakaveri Kake äkkiraivostuu Kekelle ja lyö tätä. Tunnetila on tällöin oikeutus törkimuksenä olemiseen. Tämä reagointi on avointa ja suoraa samaan tapaan kuin klassinen julistuskreationismi.  Sen sijaan jos Kake keksiikin säästää kuukausia rahaa ja palkkaa jonkun muun hakkaamaan Keken, hän toimii strategisesti sellaisella tavalla jossa ei  enää ole mitään pikaistuksen kaltaista tunnetta. Tämä tarkoittaa sitä että toiminnassa ei enää ole tunnetta vaan jotain "kylmää tunteenkaltaisuutta". Lisäksi kieroileva toteutustapa korostaa sitä, että tosiasiassa teko tiedetään moraalittomaksi jo tekohetkellä sen sijaan että arviointikyky olisi vihan sumentama. Ja lisäksi tästä pahuus ollaan, paitsi valmis tekemään, niin myös ollaan valmiita väistämään asiasta seuraava vastuu. Näin ollen kieroilu on kieroilua raskauttavien asianhaarojen vallitessa.
1: Ja niin kauan kuin ID -aktiivi ei puutu sisäpiirinsä väärinkäytöksiin tiukalla kädellä ja moitteella aina asioita kohdatessaan hän on syyllinen sääliöintiin. Eli hän passiivisuudellaan antaa hyväksynnän ja voiman teolle. Sanoo aivan suoraan että "tuo on eettistä ja hyvää, tee vaan, mä komppaan". He ovat minun silmissä vielä raskautetummin syyllisiä kuin ne varsinaiset tekijät. Tämänlaiset ihmiset saisivat minun puolestani palauttaa kunniansa tappamalla itsensä. Kiitos.

Kreationistit ovat siis väärässä oleellisesti erilaisella asenteella kuin ID:läiset ; Kreationistit voivat valehdella yksityiskohdista, mutta Intelligent Designin kannattajat koijaavat aivan kaikessa. Kreationistin kohtaaminen on yksinkertaista koska siinä on aina jotain rehtiä josta voidaan olla perillä. ID:läisten kohdalla taas aivan kaikki sanomiset muistuttavat enemmän poliittista saivarreltua kikkailua kuin pitävät sisällään yhtään mitään luotettavaa. Kaikkea mitä ID:läinen sanoo on epäiltävä jonkinlaiseksi tempuksi. Ihan sen takia että yleensä se on.