Mikään ei ole niin stereotypioiva kuin feministi - paitsi antifeministi

Melko usein kuullaan ns. feministimiehistä tai profeministimiehistä jotka korostavat että he eivät tarvitse miesasialiikkeitä vaan nimenomaan feminismiä jotta heidän itsensä ongelmat ratkeavat. Näkökanta on sinänsä järkevä että;
1: Moni feministi ainakin ideaaliensa taholla tavoittelee nimenomaan tasa-arvoa eikä naisasiaa. Näin ollen kaikki feministit eivät ole telaketjufeministejä. Luultavasti suurin osa ei ole.
2: Suuri osa miesten ongelmista on itse asiassa miesten sisäistä valtapeliä. Miesasialiikkeen takana tuntuu usein olevan vahva ajatus siitä että feministit eivät anna heidän olla miehiä. Ja mieheys on tässä sidottu sellaisiin miehekkyyden piirteisiin jotka ovat tuttuja jokaiselle minun ikäiselleni nörttipojalle. Ne ovat todellakin niitä miehekkyyspiirteitä joiden puutteesta oudot neitimäiset nösseliinit ovat saaneet päätään pestyksi vessanpytyssä. Toisin sanoen feministit ajavat tiettyjen sukupuolistereotypioiden purkua. Jotka eivät ole olleet "mahdollisuuksia tai jotain jota on saanut tehdä jos on itseä innostanut" vaan jotka ovat olleet enemmänkin "vaatimuksia siitä mitä sinun on tehtävä jos jalkovälissäsi on tietty sukupuolielin."

Mutta.

Minulle on kerrottu että kaikki tärkeimmät asiat tulevat yleensä "mutan" jälkeen. Niin tässäkin tapauksessa. On nimittäin huomattava että ylläoleva lähestymistapa nojaa siihen että kohta 1 kuvaa ihanteita. Mutta tosiasiassa kun puhutaan rakenteista ja käyttäytymisestä niin pitää kuvata käytänteitä. Ja tätä ei voi tehdä siten että yrittää tehdä kuten Meriläinen, eli vain määritellä feminismi ikään kuin sanakirjatsolla tasa-arvon ajamiseksi ja selittää tämän jälkeen että kaikki feministien toimintaa, aktiviteettia ja järjestelmän kritisoiminen on by definition tasa-arvon vastustamista.

Toisaalta siinä unohtuu se, että aika moni feministi todellakin unohtaa kohdan kaksi vaatiman tilanteen. Eli sen että kysymys ei ole sukupuolien välisestä taistelusta. Hyvin moni feministi näkee että feminismissä on kysymys miehet vs. naiset -tilanteista.

Ja tämän vuoksi feministit esimerkiksi pahastuvat jos korostetaan että tosiasiassa monet naisten ulkonäköpaineisiin kohdistuvat asiat ovat naiskulttuuria jossa naiset näyttävät menestystään kilpailemalla toisia naisia vastaan. Naisia ei saisi näyttää tai kuvata toisiaan selkäänpuukottavana koska tämä olisi naisten stereotypiointia. Ja sen vuoksi pitää väittää että miehet ovat markkinakoneistossa asettaneet miehien vaatimat seksikkyyskriteerit joksikin ulkonäköpaineiksi joita naisten olisi uhreina toteltava. Sen sijaan naiseutta tulisi lähestyä sisareutena. Joka taas johtaa väkisin siihen että yhteinen sisaruus koskee sukupuolielinten kantamista eikä sukupuolistereotypioita.

Vastaavia ongelmia ja kritiikkejä ei kuitenkaan nouse silloin kun joku puhuu siitä miten feminismiä tarvitaan koska sovinisteilla on vaatimuksia miehisyydelle. Vaikka olisihan se vähätteelvä ja loukkaava sukupuolistereotypia sekin, että miehet ovat toisiaan piinaavia aggressiivisia paskiaisia. On selvää että sukupuoli halutaan nähdä kulttuurisena ilmiönä niin että mieskulttuuri sovinistimiesten kautta sortaa esimerkiksi nössömiehiä. Mutta vastaavaa purkua biologisen ja kulttuurisen sukupuolen kohdalle ei haluta tehdä naisten ulkonäköasiassa.

Onkin melkolailla selvää että kun katsoo feministien toimintaa käytännössä, niin siellä masinoidaan esimerkiksi kampanjoita hyvin sukupuolittuneesti. Ymmärrän toki että esimerkiksi kehitysmaiden tyttöjen koulutukseen panostetaan. Mutta en ole nähnyt feministien ajavan yhtään ainutta poikia koskevaa kampanjaa. Joka vihjaa siitä että kampanjoissa on käytännössä aina kysymys primaaristi sukupuolen tukemisesta.

Syynä on varmasti osittain se, että feministiaktiiveissa tuntuu olevan voimakas yliedustus naisia. Ja naiset tuntevat miesten elämää ja miesnäkökulman ongelmia huonosti. Ja tekevät tätä aivan samoista syistä kuin miehet tunnistavat naisten ongelmia huonosti. Kysymys ei ole varmasti useinkaan motiiveista vaan vieraantumisesta. Valitettavasti käytännön tasolla elämme valtarakenteissa ja vastaavissa, joten tilastollisen naisyliedustuksen vaikutus elämässä on aivan sama kuin jos feminsitit olisivat asennevammaisia telaketjuilijoita. Ja minua kiinnostavat vain seuraukset.

Minulle ei esimekriksi tule mieleen yhtään sellaista tapausta jossa feministiliikkeet olisivat tarttuneet miesten ongelmiin. Kun naiset slutwalkaavat, on kyseessä raiskauskysymys jota korostetaan nimenomaan naisnäkökulmasta niin että puskaraiskaaja on oletetusti mies ja uhri nainen. (Muutenkin feministien puolella korostuu että on tärkeää että "opetetaan miehet että eivät raiskaa".) Tämä on aiheellinen ja tärkeä aihe puolustettavaksi. Mutta kyseessä ovat naiset ja naisten oikeudet. Kun naiset puhuvat liian haarat levällään julkisissa liikennevälineissä istuvista miehistä on aihe sekä triviaali että miessukupuolta vastaan käyvä. Kenties se marginaalisesti lisää joidenkin naisten mukavuutta.

Muistan tämänlaisia ja monia muitakin. Mutta en muista yhtään kampanjaa jossa feministitaho olisi parantanut miesten asioita tai vetänyt kampanjaa tästä näkökulmasta. Tämä on erikoista koska kuulemani mukaan feminismissä ei olisi kysymys sukupuolinäkökulmittuneesti naisisasialiikkeestä, vaan nimenomaan tasa-arvosta.

Toki lähellä on käyty. Feministit ovat moittineet - joskaan eivät kampanjoineet - armeijaa. Tässä tosin on usein korostunut se, että haastateltu nainen kertoo miten lapsena hän oppi sen että miehet saavat mennä armeijaan. Ja siksi feminismin saavutuksista onkin mainittava se, että miesten on pakko mennä armeijaan mutta naiset saavat mennä sinne.

Saavutuksista puhuttaessa mennään vielä kauemmas. Jos minun täytyisi keksiä yksi ainut miesten asiaa parantanut aihe jota feministit olisivat puheissa kannattaneet sekä sen puolesta vetäneet kampanjan ja olisivat saaneet tämän muutoksen läpi niin että siihen liittyvä lainsäädäntö olisi muuttunut. Tässä vaiheessa rupeaa lyömään tyhjää.

Eivät kaikki feministit.

Kun kirjoittaa radikaalifeministeistä tai vastaavista, tulee vastaan usein erikoinen puolustus. Puolustus feminismin monikirjoisuudesta ja siitä että ei pidä stereotypioida. Eivät kaikki feministit pidä miehiä jonain ongelmana joka korjautuu geeniteknologialla.
1: Muistan kuinka eräs feministiksi itseään kutsuva radikaali oli innoissaan syntyvyysteknologiasta. Hän ihannoi ajatusta jossa kohdut tai keinokohdut mahdollistavat sen että lisääntyminen voitaisiin tehdä ilman miehiä. Hän ihaili eksplisiittisesti sitä että tämä osoittaa miehet tarpeettomiksi että tästä olemukseltaan - ei kulttuurisesti manipuloidulta kompleksiltaan, vaan olemukseltaan - aggressiivinen osa ihmiskunnasta saadaan poistettua.

Feminismi käytännön tasolla näyttääkin siltä, että (a) naissukupuolta koskevissa aiheissa osoitetaan tukea ja (b) miessukupuolta kohtaan nostetaan kritiikkiä haarat leveällä istumisen tapaisen suuruusluokkaisissa asioissa (c) naispuolella kritiikkiä nousee vain jos joku ei osoita tukeaan tarpeeksi selkeästi (d) miesten ongelmien esiintuominen on uhriutuimista (e) ja asian puolustaminen mansplainaamiseksi ja derailaamiseksi eli siitä että keskustelu viedään vääriin näkökulmiin ja aiheisiin (f) ongelma yritetään määritellä ytimeltään naisten ongelmaksi niin että miehet eivät ole aitoja uhreja.

Siksi esimerkiksi väkivallan kohdalla on selvää että kampanjoissa ja puheissa yleisesti
1: Oletetaan että feministien tärkein tehtävä on opettaa että miehet eivät hakkaisi puolisoitaan. (Mikä on tietenkin tärkeä asia.) Tässä nalkutusnäkökulma jossa ajatellaan miehen olevan jotenkin sanallisen väkivallan piinaama ja väkivalta olisi siksi perimmiltään naisten aiheuttamaa on sovinismia. (Minusta ymmärrettävästi.)
2: Perheväkivallassa on ihan konkreettisesti esimerkiksi vastustettu tutkimuksia joissa on korostettu että naisetkin hakkaavat puolisoitaan. Näitä ei saa tehdä koska ilman tutkimuksiakin on tiedetty että miehet hakkaavat useammin.
3: Se, että naiset ennen kaikkea yliedustetusti hakkaavat lapsiaan ei ole johtanut kampanjoihin joiden teemana olisi "opettaa naiset olemaan hakkaamatta" vaan tässä vedetään sympatiaa alisteisesti kotiin jääviä naisia kohtaan. Väkivalta sekä määritetään perimmiltään miesten aikaansaamaksi.
4: Toisaalta naisten kohtaama raiskaaminen on miesten yliedustamaa ja tätä vastaan on kampanjoitu ahkeasti feministisesti. Ja tätä vastaan on kampanjoitu. Mutta kun katsotaan miesten kokemaa ulkona tapahtuvaa väkivaltaa, feministit mielellään kertovat tästä lähinnä sen että koska väkivallantekijä on yleensä mies, niin tämä ei koske mitenkään feministejä. Näkemys on kiinnostava koska voidaan väittää, kuten profeministi alussa sanookin, että tämä johtuu miesteemoista joiden purkaminen on feministien asia niin että miesprofeministi hyötyy prosessissa. Jostain syystä miesten kokemaa väkivaltaa kohtaan on feministien parissa taisteltu aika vähän. (Ja näin tehdään vaikka yksi tyypillisin väkivalta ei olekaan kahden alfamiehen kohtaaminen vaan se, että wannabe alfamies on pettynyt elämäänsä ja hakkaa jonkun sellaisen miehen jota pitää neitimäisenä, koska tämänlaisen hakkaamisesta ei tule häpeää, mutta hakatessa ei tule itselle mainittavaa riskiä.)

Mutta käytännössä kaikki feministit eivät ole tämänlaisia.

Eivät kaikki feministit toimii. Toisaalta tässä ongelmana on se, joka voidaan ottaa opiksi suoraan feministeiltä itseltään. Siellä nimittäin tunnetaan ihan hashtag-korttina asti ajatus "not all men". Eli jos joku sanoo miesstereotypiaan että eivät kaikki miehet, niin se nähdään itsessään jonain joka on ilmiselvästi väärä. Se on feministien parissa ikään kuin natsikortti jonka käyttäminen osoittaa että feministien kriitikko on väärässä.

Tilanne on toki siitä kiinnostava että jos puhutaan vaikka siitä että pitää opettaa että miehet eivät raiskaisi, taustalla on seksistinen yleistys. Kun puhutaan miehistä ja maskuliinisuudesta ja siitä miten nämä toimivat yhteiskunnassa jonain helposti kuvailtavana kompleksina ja valtarakenteena tehdään yleistys. "Notallmen" on siitä erikoinen, että kun feministi tekee siitä "kortin", hän sanoo jossain määrin että feministien tekemä seksistinen yleistys ei olekaan seksismiä, vaan seksistisen yleistyksen korjaaminen on seksismiä.

Mutta tavallaan heillä on tässä kuitenkin pointtia. "Notallmen" on vähän kuin se miten maahanmuuttokritiikissä korostetaan miten erilaisten väkivallantekojen, jopa silloin kun kyseessä on toistuva oleellisesti samannäköisenä toistuva VOK -polttopulloilu, tekijät ovat yksittäistapauksia jotka eivät mitenkään ole yleistettävissä. Ja selvää on että tässä lähinnä siivotaan omaa pesää.

Olen itse asiassa suunnilleen sitä mieltä että ideologian rajat on helppo tunnistaa. Ne joita ideologia leimaa ja joita vastaan tämä suoraan käy ja joita tämä kritisoi. Ne ovat ne jotka eivät ole tätä ideologiaa. Ne asiat joiden kohdalla ideologia sanoo "ei kaikki meistä" ovat itse asiassa nimenomaan niitä ikäviä tosiasioita jotka ovat oleellinen osa tätä ideologiaa. Jos ei olisi, ei tätä irtautumista tarvitsisi tehdä ja voitaisiin tehdä sitä mitä yleensä. Eli käydä haukkumaan ja kritisoimaan tätä tekijätahoa. Asia on oikeasti suunnilleen näin yksinkertainen. (Jos ei muuten niin sillä tavalla jossa 69% ihmisistä näkee aivan kaikessa jotain perverssiä.)

"Not all men" itse asiassa vähättelee tai kiistää yhteyttä. Ja tätä kautta syntyy helposti ilmapiiri jossa ongelman syy-yhteyksiä vähätellään. Siksi on esimerkiksi totta että kaikki miehet eivät raiskaa - itse asiassa suurin osa miehistä ei raiskaa - mutta kuitenkin raiskareissa on tilastollinen yliedustus miehiä joten kyllä tässä jotain oleellista kuitenkin käsitellään. Se siirtää huomiota pois miehistä jotka raiskaavat ja tämä on siitä ikävää että jos halutaan ratkaista ongelmaa eikä leimata tai pelastaa miehiä niin tämä näkökulmansiirto on epäkäytännöllinen. Aiheena kun pitäisi olla ongelman korjaaminen ja tämän jälkeen puhutaan vain sukupuolista ja jo saavutetuista eduista.
1: Toki ongelmana on se, että usein miehiä leimataan näillä raiskausliitoksilla ja tämä voi olla asiatonta ja tämän purkaminen antaa uutta tietoa, ja tähän purkamiseen vihamielisesti suhtautuminen antaa konkreettista evidenssiä siitä että moni feministi vastustaa miehiä sukupuolena ja vastustaa tämän näkökulman purkamisyrityksiä varsin tunteellisesti.

Konkreettisesti sanoen voidaan sanoa että feministien naisnäkökulmapuolta tehdään liian paljon. Ja "feministit eivät ole sellaisia" -puolustus on jotain joka on väärin aivan samoista syistä. Feministien mukaan hyvätkin miehet voivat olla osana raiskausongelmaa. Jostain syystä tätä samaa ei tunnusteta "hyvien feministien" kohdalla. Ja tämä on osa ongelmaa. Koska feministijärjestelmien määritelmät feminismille ja heidän antamansa ihanteet eivät toteudu kun katsotaan heidän kampanjoitaan ja käytännön saavutuksiaan.

Feminismin ongelmat filosofiassa ja ideologiassa ovat pieniä tai olemattomia. Se on ideana varsin hyvä, kaunis ja ihannoitava. Käytännön tasolla asioita katsoen maailma näyttää hyvin paskalta. Naisasia feministien foorumilla muistuttaa monin paikoin asennevammailua jossain suomi24 foorumilla. Ja vaikka katsottaisiin asiallisia feministejä ja heidän kampanjoitaan voidaan huomata että he ajavat hyviä asioita mutta jättävät toisia hyviä asioita ajamatta. Relevanttius ei ole se jolla näitä valikoidaan, vaan sukupuoli. Siksi jos tyttöjen oikeuksien puolustaminen ulkomailla on tärkeää ja kotimaassa miesten istuminen junissa ei, ei nosteta miesten ongelmissa haaraistuntaa paljon tärkeämpiä ongelmia kampanjalistoille.

En ole keksinyt mitä feministit olisivat tehneet kaltaiseni nörttipojan eduksi tai hyödyksi koskaan missään. Paitsi että moni heistä on toki vittuillut minulle ja pitänyt minua saivartelevana vääriin ja epäkiinnostaviin näkökulmiin keskittyvänä ääliönä. Moni pitänee juuri tätä vittuilua kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti merkittävään ongelmaan puuttumisena.

---

Feministit ovat keksineet termin #allmalepanel. Sen teemoituksen mukaan sukupuolifrekvenssit ovat tärkeä osa tasa-arvoa, eikä kyseessä ole vain vittuilu. Suomeen on juuri perustettu feministipuolue jonka jäsenistö on feministisistä järjestöistä tuttuja naisia. Mukana ei ole ainuttakaan miestä. Tästä huomauttamista pidetään vittuiluna. Feministipuolueen jäsenlista onkin #notallmalepanel.

Onko Annamari Sipilä feministi?

En tiedä miten Annamari Sipilä oikein pitäisi tiivistää. Hikipedia on, onneksi, tavallaan kertonut hänestä kaiken oleellisen. "Sipilän kirjoitusten keskeisimmät piirteet: tietämättömyyden, trollauksen ja heteronormatiivisten kliseiden käyttämisen jonkun ihmisryhmän nolaamiseen." Sipilä korostaa omaa feministiyttään jota hän tuntuu korostavan sitä kautta että hän on nainen. "Sipilä luulee olevansa jonkinlainen liberaali naisasianainen, vaikka hänen kolumninsa tuovat ilmi lähinnä uuskonservatiivisen sovinistista ajatusmaailmaa."

Varmemman vakuudeksi on syytä ottaa esimerkiksi hänen kirjoituksensa polkupyöräilystä, miesten polkupyöräilystä. Hän korostaa sitä minkä minäkin olen kieltämättä havainnut polkupyöräilijöiden keskuudessa. Soittokelloa ei käytetä ja lujaa ajetaan. (Tosin itse olen huomannut että vaarallisin ihmisryhmä on 30-40 -vuoden tienoilla oleva ruuhkavuosiäiti joka on leikannut polkkatukan ja joka ajaa ties millä puolella tietä ja ilmeisesti tottunut komentelemaan lapsiaan kun olettaa että kaikki väistävät. Myös takaa tulevia polkupyöräilijöitä. Sipilä pitää tätä miesten piirteenä.) "On epämiehekästä pyöräillä kovaa vauhtia pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden yhteisillä väylillä niin, että jalankulkijat joutuvat pelkäämään henkensä edestä. Erityisen epämiehekästä käytöstä tämä on rotevalta ja hyväkuntoiselta aikuiselta ihmiseltä, joka voisi täysin turvallisesti pyöräillä myös autokaistalla." ... "Hyvä Herra Rasvattu Salama, kerronpa teille jotakin. Jalankulkijat nauravat teille. Olette niin epämiehekäs." Sipilän kliseissä toistuu mies joka taitaa olla hirviö suoraan patriarkaattiteorian ytimestä. Tällä luodaan negatiivinen stereotyyppi miessukupuolesta. Jokin asiaton maskuliinisuus. Ja sitten tätä ohjataan sillä että pitää olla miehekäs tai herrasmiehekäs. Hikipedia tiivistää henkeä melko hyvin "Sipilä vaatii miespuolisia pyöräilijöitä polkemaan ajoradalla silloinkin, kun tarjolla olisi pyörätie – mikä on lainvastaista. Vaatimustaan Sipilä perustelee sillä, että mieheltä on sukupuolinormatiivisesti epämiehekästä käyttää soittokelloa, kun Sipilän kaltaiset haahuilijat seilaavat kevyen liikenteen väylää jalan miten sattuu."

Sipilä on kiinnostava koska hän nojaa usein heteronormatiivisiin sukupuolirooleihin. Eikä suinkaan purkaakseen niitä. Vaan ne ovat usein juurikin jotain joilla ohjataan käytöstä kohti näitä sukupuolirooleja. Sipilän feminismi näkyy siinä että hän tunnustaa että eroaisi kirkosta jos se ei hyväksyisi naispappeja. "Itsekin eroaisin heti, jos naisille ei sallittaisi pappeutta" Kuitenkin jostain syystä homojen avioliitto olisi kauhistus. Tai kuten hikipedia asian vinoili "Sen sijaan homoseksuaalien yhdenvertaisuus kirkossa ei ole yhtä merkittävä ja legitiimi syy erota kuin naisten mahdollisuus toimia kirkollisissa viroissa. Näin siksi, että Sipilä ei ole itse homoseksuaali. Sen sijaan hän on nainen, kuten usein mieluusti tuo esille."

Sipilä on erinomainen analyysi feminismin määrittelyyn.

Sipilä on kiinnostava koska hän on feminismi ja ei ole feministi. Se riippuu siitä mikä otetaan feminismin määritelmäksi. Ja moderni feministi on sellainen että hän tavallisesti uskoo näihin molempiin ja kun joku on vain toista hän ajautuu syvään hämmennykseen. Huomasin tämän itsekin kysyessäni Sipilästä feministeiltä tai profeministimiehiltä. ; He tuntuvat kiertävän kysymyksen siitä onko Sipilä feministi vai ei. He kiertävät sen kun kysymys täsmennetäänkin. Kognitiivisen dissonanssin voi miltei kuulla.

Asia löytyy minulle usein suositellusta Meriläisen ja Huhdan "feministin käsikirjasta". Minulla on hieman sellainen teoria että kirjaa tarjotaan minulle siksi että perusoletus siitä että ei ole täysverinen feministi johtuu siitä että ei ole tutustunut kirjan esittämiin konsepteihin. Tuossa teoksessa on selkeästi erotettava että feminismi esiintyy kahden eri teeman kautta. Kirja kuitenkin käsittelee näitä teemoja siten että se ei erittele niitä toisistaan. Vaikuttaakin siltä että kirjoittajat eivät tiedosta tai halua tiedostaa että ne ovat eri asioita.
1: Feminismiä lähestytään sitä kautta että se on aate joka näkee että naisetkin ovat ihmisiä ja jossa hakee tasa-arvoa naisten ja miesten välille.
2: Feminismi on jotain jossa ihminen identifioi itsensä feministiksi. Tämä tulee vastaan etenkin kun katsotaan sitä miten jokaisen miehen pitäisi ilmoittautua profeministiksi koska se toimisi signaalina. Teoksen mukaan feministien näkemykset ovat niin moninaisia ja erilaisia ja feministit ovat niin epädogmaattisia että olipa mielipide mikä tahansa niin jokin feministien näkökanta osuu kuitenkin omalle kohdalle.
3: Kolmas kanta on se, että feminismi nähdään naisnäkökulmana asioihin. Tällöin se ei tietenkään välttämättä tasaa miesten ja naisten arvoja ja oikeuksia eikä aja tasa-arvoa. Se parantaa naisten oikeuksia ja nämä ovat usein mutta eivät välttämättä aina tasa-arvoa miesten ja naisten välillä parantavia.

Sipilä kannustaa miehet ajoradalle, eli miesten tulisi harjoittaa erilaisia oikeuksia. Hänen armeijaa koskeva kirjoituksensa taas kannustaa asevelvollisuuteen mutta ei aja naisia armeijaan. Kun feministit taannoin korostivat minulle että feministit ajavat miesten asiaa armeija-asiassa ja linkittivät minulle feministiseen kirjoitukseen, henki on aivan eri. Siinä feministi nimenomaan ajaa miesten ja naisten välistä samanarvoisuutta jossa miehillä ja naisilla on yhtenevät velvollisuudet. Jos mietitään feminismiä tasa-arvona, on selvää että Sipilä ei ole feministi. Toisaalta Sipilä identifioi itseään tasa-arvoksi ja käyttää naisnäkökulmaa. Joten identeetin kannalta hän on feministi joka ilmituo feminististä signaalia. Hän näkee naiset ihmisinä ja katsoo asioita naisnäkökulmasta.

Sipilä kuitenkin samanaikaisesti noudattaa sukupuolirooleja jotka liitetään heteronormatiiviseen patriarkaattiin. Ja hän kannustaa usein - esimerkiksi juuri tuossa polkupyöräartikkelissaan - siihen että sukupuoliroolit ovat tärkeitä kun ihmisiä ohjataan toimimaan oikein. Hän haikailee sukupuoliroolien ja miehekkyys-epämiehekkyys -trollailunsa kautta herrasmiesten perään kuin uuskonservatiivi. Jos samaa sukupuoliroolijakoa kannattaa ja kannustaa niihin ja ajaa niillä miesten asiaa samalla tavalla kuin Sipilä naisten asiaa on nimityksenä sovinisti.

Karkeasti ottaen Sipilä on naisasianainen, ei tasa-arvoa ajava ihminen, heteronormativisia sukupuolirooleja kannattava, joka identifioituu feministiksi. Nykymallissa hän tuottaa kognitiivista dissonanssia varmasti kaikille feministeille. Sillä usein tasa-arvo ja feminismi ja identifiointi ja heteronormativiisten sukupuoliroolien murtaminen nähdään hyvin vahvasti toistensa synonyymeiksi.

Minä en oikeasti pysty määrittelemään Sipilää ei-feministiksi. Eikä hän sitten toisaalta telaketjufeministiksikään leimaudu. Ja siksi minun onkin mahdotonta nähdä että feministit todella määritelmällisesti ja pakosti olisivat jotain joka ajaisi tasa-arvoa. Tai olisi jotain johon miehen olisi ilo kuulua ja kannattaa. Tai johon kannattaisi identifioitua ihan vaan "tasa-arvon kannattamisen" sijaan.

Religious until you get sense

Ylläoleva on tällä hetkellä uskovaisten keskuudessa pyörivä meemi. Sitä pidetään jotenkin erityisen oivaltavana. Ja sitä näyttävät arvostavan aivan rationaalisena itseään pitävät kristityt.

Itseäni tämä ajattelutapa hämmentää. Pääasiassa sen vuoksi että se yrittää ikään kuin iskeä autenttisuuteen. Että henkilö ei oikeasti ole tuonlaatuista mieltä ellei hänen perspektiivinsä ole jotenkin rajallinen ja puutteellinen. Ja näin tehdessään siinä on kaksi varsin erikoista väitelausetta.
* Ensimmäinen väite on että tämä muutos todella tapahtuu. Kenties se konservatiivien mielessä todella on näin. Mutta tosimaailmassa on esimerkiksi kiinalaisia biljonäärikommunisteja. Suomessa feminismikirjan tehnyt Rosa Meriläinen on feministi yhä vaikka onkin naimisissa Simo Frangénin kanssa. Ja talvisodassakin soti ateisteja - minkä ei pitäisi yllättää koska talvisota yhdisti kansalaisia sen sijaan että pelkästään "valkoiset" olisivat sotineet. Ja "punaisissa" ateisteja oli yllättävissä määrin.
* Toinen asia on tietysti se, että onko tämä muutos järkevä. Se, että ihminen esimerkiksi lentokoneen pudotessa muuttuisi automaattisesti teistiksi voisi totta ollessaankin kertoa vain siitä että hädän hetkellä ihminen ei toimi rationaalisesti. Jumala ei muutu todeksi sillä että hukkuvat muuttuisivat teistiksi. Samoin kommunismi voisi olla teoriassa olla hyvinkin oikeudenmukainen siitä huolimatta että rikkaat ihmiset muuttuisivat lajityypillisesti ahneiksi eivätkä haluaisi jakaa mitään omastaan kenellekään.

En ymmärrä mitä pointtia on tehdä tämänlaisia argumentaatioita. Ne eivät ole filosofisesti tai tieteellisesti perusteltuja. Niissä jaetaan lähinnä asenne. Ja tämä kokonaisuutena taas oikeuttaa täysin otsikon. Jos arvostat ja levität ja kannatat tämänlaisia tekstejä, todistat että tässä otsikossa on enemmän järkeä kuin missään sen alla olevissa mukaelmissa.

Ei yksikään todellinen ; Eli miten islam, valtionkirkko ja feminismi ovat samassa irrationaalisessa ja vielä tätäkin moraalittomammassa sotkussa

Sain ihmiseltä vihaisen facebook -kommentin. Se koski artikkeliani feminismistä. "No nyt on taas puurot ja vellit sekasin... Terminologiasta on turha vääntää, jos et vielä oo oppinu lukemaan. Se, miten jotkut oikeuttaa feminismi-termillä miesvihaansa, ei poista feminismin tarkoitusta, mikä on muuten tasa-arvo. Suosittelen tutustumista historiaan ja jättämään yksittäisten riemuidioottien kommentit omaan arvoonsa, aivan kuten minäkin tein blogitekstillesi." Kritiikin kohteena oli venn -diagrammiartikkelini jossa tein käsiteanalyysiä "tasa-arvosta", "feminismistä" ja "sukupuolineutraaliudesta". Eli käsitteistä jotka kytkeytyvät feminismiin. Toki se käsitteli paljon myös asioita jotka eivät olleet feminismiä. Mutta se olikin sen artikkelin pääpointti. Tasa-arvo määrittyy monissa tapauksissa siten että se ei ole feminismiä. Käsitteet eivät ole synonyymejä, vaikka ne usein rinnastetaan yhteen.

En oikein käsitä historiaviittausta. Luulen että mielipide saattaisi muuttua jos hän tietäisi mikä osa eksentrisellä ja kunnioittamallani Barton-Wrightilla on feminismiin. Toki ymmärrän jos feministit ovat itsepuolustautuneet vaikka poliiseja vastaan. En vain ymmärrä miten tämä "soturiasenne" on yhdistettävä siihen että aletaan ns. ihannoimaan proaktiivisempaa ja julmempaa väkivaltaa. Mutta tämä on tietysti arvailua. Koska rehellisesti sanoen kommentti oli kovasti lyhykäinen eikä sieltä analyyttisimmästä päästä muutoinkaan. Se deskriptoi lähinnä tyytymättömyyden. Se esittää että olen väärässä. Mutta ei selitä miten se oikea asia menee, joten olkiukkosyytös jää perustelematta siinäkin tapauksessa että se olisi tosi. (Noin teoriassa ; Mistä minä tiedän miten hieno argumentti siellä jossain piilossa on. Ihminen on erehtyväinen ja kenties feminismifilosofiassa on jokin lähde ja taho jota en tiedä joka sanoo jotain josta en ole ennen kuullut. Tuossa kommentissa sitä ei kuitenkaan varmasti ole, se on varmaa. "Et vain osaa" tuossa muodossa on pelkkä horse laugh. Ja se viittaa yleisimmin siihen että argumentit ovat loppuneet. Tässä tapauksessa ennen alkuaan.)

Mutta nähdäkseni venn -artikkelini on tarpeen.

Yhtenä syynä tähän on se, mitä olen huomannut useilla oikeistokonservatiiveilla tapahtuaksi. He harrastavat synonymisaatiota. Heistä on luontevaa niputtaa toisistaan erillisiä käsitteitä ties miksi "punavihermädätys" -teemaiseksi. Samoin kreationisteilla on tapa niputtaa "darwinismiksi" jopa aivan eri tieteenaloja. Geologia ja väärä ajoitusmenetelmäfysiikkakin on heistä "darwinistista". En pidä tästä niputtamisesta. Siksi pitää käsitellä käsitteitä. Ja tällöin käsite on hyvin laaja. Mutta kombinaatiot ovat sitten sitäkin eksaktimpia. Tämä on nähdäkseni tarpeen kaikessa asiallisessa keskustelussa. Kun yhtäläisyysmerkkejä alkaa ilmestymään ja "darwinismi on liberaali bias" niin minua alkaa lähinnä huvittamaan lausujan Dunning-Kruger -efektin syvyys. Ja koska halveksun näitä ihmisiä en luonnollisesti halua kohdella feminismiä samalla tavalla.

Toki tässä perusongelmana ei ole se, että valtaosa feministeistä ei ajaisi tasa-arvoa. Montaakin tietä. Esimerkiksi kun erittelin Beauvoirin ja Irigarayn, heidän feminisminsä suhtautui hyvin eri tavoin sukupuolineutraaliuteen. Mutta molemmat näistä olivat tasa-arvoa eivätkä miesvihaa hakevia. Tämä ei tietenkään tarkoita että joku toinen feminismin luokka ei voisi sitten suhtautua asiaan eri tavalla.

Perusonglemana on se, että yleisesti ottaen feminismi määritellään itsekriittiseksi ja monisärmäiseksi. Mutta sitten ongelmatapauksissa esille nouseekin ajatus siitä että tämä "ei ole oikeaa" feminismiä. Näitä käsitteitä on vaikeaa yhteensovittaa. Ja on siksi kenties aivan soveliasta tiedostaa että "No True Scotsmanin" riski on valtava tässä kohden. Toki monet feministit ajavat tasa-arvoa. Mutta miesvihaiset ihmisietkin määrittyvät kyllä feministeiksi tai ainakin käyttävät sumeilematta feminismin saamaa arvovaltaa ja käyttävät asiallisten feministien luomaa uskottavuutta. ; Ja tämän vuoksi on vastuutonta pestä kättään lieveilmiöstä joka kutsuu itseään feministiseksi ja saa tätä kautta voimaansa ja uskottavuuttaan tästä liikehdinnästä. Enemmistö feministeistä ajaa nähdäkseni tasa-arvoa. Mutta se, että he eivät nouse näitä miesvihaajia vastaan vaan pesevät kätensä ja vastuunsa koko ilmiöstä on irtautumista. Se kertoo lähinnä sen että tämä feministi ei arvosta näitä näkemyksiä. Mutta ei myöskään ole valmis tarttumaan toimeen korjatakseen ongelmaa.

Jos otetaan lähtökohta jossa feminismi on laajakirjoinen käsite, on nojattava vaikka Liisa Huhdan ja Rosa Meriläisen "Feministin käsikirja" -teokseen. Sen perusteesinä on juuri se, että feminismi hakee tasa-arvoa. Kirja kertoo myös profeminismistä. Siinä korostetaan että jokainen mies voi ilmoittautua profeministiksi koska tasa-arvoa on määritelty niin monella tavalla. Tämä näkökulma korostaa sitä että tasa-arvo on oikeus määritellä monilla, jopa keskenään ristiriitaisilla, tavoilla. Omasta mielestäni tämä tekee profeminismistä niin tyhjän termin, pelkän positiivisen konnotaation, että en vaivaudu tämänlaisen symbolin eteen. Mutta se on kuitenkin feminismissä hyvin suuressa arvossa. Ja tässä on sen syvin ongelma. Sillä se esiintyy samanaikaisesti tuon "ei oikeaa feminismiä" -argumentin kanssa. Pinnallisesti väite on koherentti koska feministi joka ei aja tasa-arvoa ei ole Meriläisen ja Huhdan feminismiä. Mutta tämän pinnallisuus paljastuu kun tajuaa että täsmälleen samaa retoriikkaa on käytetty runsaasti esimerkiksi islamin ja kristinuskon kohdalla.

Pese kädet vastuusta ja ammu viestintuojaa -strategia.

"Napoleonin komplekseissa" kirjoitettiin kalifista kalifin paikalla. Siinä viitattiin islamilaisessa yhteisössä vahvasti mukana olevan Hajjarin suhtautumista ISIS -järjestöön. Se määritettiin "ei edes islamiksi". "Hajjarin lausumat herättivät minussa ainakin lievää ihmetystä. Hän totesi useita kertoja ykskantaan, että kalifaattia rakentavien islamistien islam on ”väärää”, että se ei ole ”oikeaa” tai edes ”islamia”. On hämmentävää, kun julkisessa keskustelussa toisaalta yhdet islamin tuntijat muistuttavat jatkuvalla syötöllä siitä, että islam on hyvin monimuotoinen ja jopa sirpaloitunut uskontokunta, joka sisällä on lukuisia toisistaan poikkeavia tulkintoja ja traditioita lähes kaikesta muusta paitsi jumalten lukumäärästä ja Muhammadin asemasta viimeisenä profeettana – ja toisaalta nyt valtakunnallisesti merkittävä islamilainen auktoriteetti antaa ymmärtää, että on ilmeisesti yksi oikea islam, jonka hän tietää." ... "Toisaalta korostetaan, että islam ei ole monoliitti (arvostelma, joka on minusta syytä hyväksyä), ja toisaalta eräät islamilaiset suuntaukset voidaan tuomita ”epäislamilaisiksi”. Yleensä viimeksi mainittu tehdään islamilaisten ääriliikkeiden kohdalla ja maltillisempien suuntien edustajien toimesta; mutta islamilaiset ääriliikkeet kykenevät yleensä perustelemaan toimintaansa Koraanin tai hadithien kautta (itse asiassa ne harvoin suostuvat tukeutumaan mihinkään muuhun perusteluissaan) eivätkä ainakaan tässä mielessä toimi islamin ulkopuolella. Kyse on epäilemättä äärimmäisistä, fundamentalistisista ja väkivaltaisista islamintulkinnoista, mutta nekin ovat islamin tulkintoja, eivät anti-islamin tulkintoja."

Tässä kohden hänkin kannattanee samaa linjaa jota itse pidän moraalisesti välttämättömänä ja maltillisena. Eli koko islamia ei pidä tuomita. Mutta sen lieveilmiöt pitää myös tunnustaa. Itse ajoin tätä samaa asiaa omassa viitekehyksessäni (uskonnottomuus) tai sen liepeillä (ateismi) ottaessani kantaa siihen miten "militantti ateisti" -käsitettä käytetään ja määritellään. En kiistänyt että militantteja ateisteja ei olisi olemassa. Mutta vastustin sitä että kaikkia ateisteja tai tiettyjä nimiä joiden kohdalla sanaparia usein ja mielellään toistetaan, kutsutaan tällä nimityksellä. Se olisi yhtä epäreilua kuin kutsua kaikkia feministejä Wuornosia fanittaviksi aggroajiksi. Itse olenkin erottanut feminismin ja telaketjufeminismin toisistaan erilleen. Tarkalleen ottaen telaketjufeminismikin on feminismiä, mutta se on feminismille samaa kuin ISIS on islamille. Marginaalinen äärimmäisen paheksuttava lieveilmiö. Ei anti-feminismiä vaan äärimmäistä feminismiä. Ääriliikkeet harvoin antavat realistista tai rehellistä kuvaa koko ilmiöstä. Jakauma ei ole keskiarvo. Mutta toisaalta keskiarvo ei ole sama kuin koko ilmiö, joten sekin typistäisi kokonaiskuvaa turhan runsaasti.

Toki myös armas niinsanottu "valtionkirkkomme" - eli instituutio joka tuppaa kutsumaan itseään "kansankirkoksi" koska sillä on enemmän vaikutusvaltaa ja autonomisuutta kuin normaalilla valtionkirkolla ja vastaa siksi heikosti klassiseen valtionkirkon määritelmään - harrastaa samantyyppistä hienopesua fundamentalistien kanssa. Sitä saa kuulla miten Päivi Räsänen ei edusta kirkon virallista kantaa. Sanavalinta on toki teknisesti tarkkaan rajattu, koska teknisesti juuri näin onkin. Mutta se toisaalta ohittaa kirkkoon kohdistetun kritiikin hengen. Eli sen, että kirkon sisällä olevaa tämänhetkistä vaikutusvaltaa mitaten voidaan sanoa että Räsänen ei edusta mitenkään harvinaista mielipidekombinaatiota. (Itse asiassa Räsänen on nähdäkseni mainettaan maltillisempi.) Kirkko kuvaa itseään mielellään leppeänä.

Mutta Hajjarin islamin tapaan heillä on edessään No True Scotsman -argumentin suuruinen aukko. "Kun islamilaiset oppineet ja pr-henkilöt, kuten Hajjar, tuomitsevat islamia tulkitsevat ääriliikkeet vääräoppisiksi, he yleensä vastaavat ääri-islamilaisten väitteisiin ja tulkintoihin tekstikappaleilla, jotka puhuvat armosta ja sen sellaisesta. Tämä ei vakuuta minua. Parhaimmillaan se osoittaa, että islamin opin tulkinnasta on hyvin fataaleja erimielisyyksiä ja pahimmillaan se osoittaa islamin sisäisesti ristiriitaiseksi ja jännitteiseksi tavalla, jolla Jumalan viimeisen ja täydellisimmän ilmoituksen ei soisi sellainen olevan." Tiedän monia lempeitä kristittyjä. Esimerkiksi blogiani lukee Tom Kärnä ja Maija Mäkelä jotka identifioituvat kristytyiksi tavalla jota vastaan minulla ei ole ns. "hirveästi mitään". (Ja joiden pitkämielisyyttä voi arvioida kahdella perustiedolla (1) he lukevat tätä blogia ja (2) he ovat kristittyjä.) Silti he ovat sitä samaa kristillisyyttä joka tuuttaa raamatunjakeita hitusen toiseen suuntaan ja toisella asenteella. Nähdäkseni ei ole syytä niputtaa heitä näihin julmistelijoihin. Mutta on samalla tiedostettava että fundamentalismin äärisuunnat saavat uskottavuuttaan juuri sillä että kristinuskolla on lempeä maine. He ratsastavat mielellään tällä maineella ja siirtävät kaiken itseensä kohdistuvan kritiikin koskemaan koko kristinuskoa. Ja näin maltillinen hyvä kristillinen enemmistö joutuu ikään kuin suojelemaan "sisällään" tätä marginaalista paskiaisjoukkiota. (Ja kirkko itse asiassa on tässä feminismiä ja islamia pahempi. Se kutsuu moniarvoisuutta "rikkaudeksi". Eli likimain mitä marginaalisempia ja omituisempia ja sairaampia suuntauksia kirkossa on, sitä suvaitsevaisempi ja eettisempi ja rikkaampi se on.)

Samoin ISIS ei olisi merkittävä voima jos islamilla ei olisi kunnioitettua mainetta. Ja samoin telaketjufeministejen kohdalla feministi ei voi vain pestä käsiään vastuusta ja sanoa että "ei meidän juttuja". Päin vastoin. No True Scotsman ei johda mihinkään. Feministien tulisi pontevasti esittää että miesviha on äärifeminismiä. Ja että heillä ei ole mitään muuta tekemistä sen kanssa kuin se, että heitä pitää vastustaa nimenomaan aatesisaruudesta huolimatta koska heidän näkemyksensä ovat niin perverssejä ja moraalittomia. Että mikään identiteetti tai ideologia ei saa luoda suojaa joka ajaa ns. ihmisyyden yli. Että ei ole niin että ensin on ideologia ja identiteetti ja sitten kaikki muut. (Jossa miestä ei vastusteta sen mukaan mitä mieltä hän on, vaan sitä mukaa identifioituuko hän profeministiksi ja tätä kautta luo lisää kuuluvuutta ja uskottavuutta profeminismi -nimen taakse, joskin samalla koko termin ytimen hämärtäen niin että on vaikea sanoa mitä asioita siinä oikeasti ajetaan.)

Samoin kristittyjen tulisi tunnustaa että fundamenatlistiärjut ovat kristittyjä, mutta ryönäisiä sellaisia ja siksi pahempia kuin ateistit. Ja että mikään yhteisöllisyys ja muu sopuisuus ei saa toimia tekosyynä jolla erimielisyyksiä ja konflikteja erikseen vältellään, vain siksi jotta "ollaan kaikki kuitenkin kristittyjä". Heti jos näin tapahtuu on sääliö. Ja minä haluaisin että maailmassa olisi heitä paljon nykyistä vähemmän. Mutta ei. Näyttää että sääliöydestä on tullut jonkinlainen korkeimman etiikan ja suvaitsevaisuuden muoto. Että hyvä ihminen ei puutu minkäänlaiseen pahuuteen sitä nähdessään vaan pitää sitä lieveilmiöineen korkeimpana erilaisuuden hyväksymisenä ja rikkautena. Että eihän sitä saa olla suvaitsematon suvaitsemattomille kun se ei olisi suvaitsevaista.

Ja sitten nämä armon moralistit, joutuessaan vastuuseen siitä mitä moniarvoisuus ja rikkaus aikaansaa, pesevät käsiään. Kirkon kohdalla onkin huvittavaa miten tilanne PR -kriisien kohdalla on aina se, että "Että ei me vaan ne muut". (Yleensä Räsänen.) Ja tällöin määritelmä on luonnollisesti sitten hyvin rajattu. Oikeaoppisuus putkahtaa kuin itsekseen. Palatakseen pusikkoonsa välittömästi kun pitäisi oikeasti miettiä sitä että ovatko esimerkiksi fundamentalistit joitain joita voidaan pitää kristittyinä silloin kun kirkollisverovaroista ja muista kirkon lompakon syövereistä vaikka jaetaan rahoitusta erilaisiin kerhoihin ja muuhun toimintaan. Silloin arvostetaan taas suvaitsevaisuutta ja rikkautta. Eikä tajuta että jos annetaan penni tähän toimintaan sanotaan että jos homma kusee kintuille, niin vastuu on sitten myös mukana. Kirkko yrittää tässä säästää ja syödä kakun.

Ja mikä pahinta. Myös kirkon prosessissa käy niin että käsienpesun lisäksi tapahtuu jotain muuta. Huomio siirtyy usein moittimaan tämän ääri-ilmiön kriitikkoa. Eli tapahtuu juuri sama kuin tuossa alkuun laittamassani moitinnassa. Kun esiin nostetaan oman ideologian nimeä ylpeästi heilutteleva tyyppi, niin ei isketäkään tämän moraalittomuutta vastaan vaan pahastutaan viestintuojalle ja selitetään miten hirveää on kun "et ymmärrä meitä". Näin itse ongelma jää korjaamatta. Sisäpiiriläiset hakevat sopua keskenään ja ongelmatilanteissa ulkopuolinen kriitikko hiillostetaan tämän tyhmyydestä eikä ongelmaa edelleenkään korjata. (Eikä tässä ole puhettakaan tasa-arvon määritelmän kirjosta, ja siitä että Wuornosin toiminnan nähtiin ajavan naisten asiaa, kostamalla ja rankaisemalla raiskaajamiehille jotka toki ansaitsevatkin rankaisun, joskaan eivät kenties murhatuiksi tulemiseen asti. Sillä nyt ei olla moniarvoisia ja sisäisesti itsekriittisiä vaan suoraan määritetään mikä on oikea oppi tässä kysymyksessä.) Käsienpesustrategia siis toisin sanoen tukee myös näitä ääri-ilmiöitä varmistamalla että kukaan muukaan ei yritä rajoittaa tai kritisoida näitä toimijoita.

Ja sitten kun tämä temppu on keksitty, niin moni muukin osaa sitä käyttää. Ja temppu tuntuukin yhdistävän tällä hetkellä yhteiskunnassa lähes kaikkia toimijoita. Islam, feminismi ja kristinusko ovatkin tässä malliesimerkkejä ilmiöstä jonka sovelluslaajuutta ei voi kuin hämmästellä. Tässä ei voi kuin ihmetellä sitä että kerro kerro kuvastin ken on maassa kauhehin.

Miten feminismikään ei ole mitä voisi luulla.

Piirtelin ylläolevan kuvan aikani kuluksi. (Sitä kannattaa klikata suuremmaksi.) Siinä olen tiivistänyt sitä miten feminismi suhtautuu käsitteisiin jotka ovat sitä lähellä. Nykyisin muodissa oleva feminismi pitää niitä likimain samana asiana. Eli termit olisivat jotenkin oleellisesti synonyymisiä. Ja tästä on syntynyt sellaisia kysymyksiä kuin että miten voi edes ajaa tasa-arvoa jos ei ole feministi. Kuitenkin kun niistä tehdään venn-diagrammi voidaan sen avulla luokitella erilaisia alaosastoja. Joihin livahtaa aivan selvästi erilaisia näkemyksiä.

Jos esimerkiksi otetaan feminismi, on selvää että siellä todellakin on Rosa Meriläisen edustama feminismin luokka. Siinä feminismi ajaa tasa-arvoa ja on sukupuolineutraali. Se ei vain ole ainut tapa olla feministi joten yhtäläisyysmerkkejä voidaan vetää. Meriläinen kuitenkin opettaa meille että feminismi, sukupuolineutraalius ja tasa-arvo eivät ole keskenään ristiriidassa.

Sen sijaan on paljonkin sellaista feminismiä joka ei aja tasa-arvoa. Tämän voi tehdä kahtakin kautta.
1: Joko edustamalla ns. telaketjufeminismiä jossa vastustetaan miehiä. Venn-diagrammiin esiin kaivamani näytteet kertovat että tätä suoranaista miesvihaa on aivan nimekkäissäkin feministeissä.
2: Toinen, edellistä yleisempi, tapa on ajaa feminismiä siten että se on naisliike. Tämä voi jopa kieltää ajatuksen siitä että mies voisi olla feministi. Ja tätä varten on luotu erityinen profeminismin käsite. Suosittu ajatus siitä että mies ei voi olla feministi vaan ainoastaan profeministi kertoo siitä että asenteet eivät ole sukupuolineutraaleja. Jos liike on naisasialiike, se ei hae tasa-arvoa vaan naisten oikeuksia. Ja vaikka tätä sanotaan "historian havinaksi" se ei sitä nimenomaan ole.
     2.1: Toki tämä näkemys saadaan sovitettua lähelle tasa-arvonkin hakemista. Jos miesten ongelmat kielletään ja korostetaan että tehtävänä on miesten etuoikeuksien purkamisesta ja naisten oikeuksien lisäämisestä. Ja tämä nähdään samaksi kuin tasa-arvo.

Samoin kaikki feminismi ei olekaan sitä että naisten tulisi tehdä samoja asioita kuin miesten. Toki esimerkiksi Simone de Beauvoir ajoi sitä että sukupuolten erot ovat kulttuurisia ja siksi nainen voi tehdä sen minkä mieskin. Mutta sitten sellaiset nimekkäät feministit kuin Luce Irigaray taas korostaa että on oltava feministi ja hakea tasa-arvoa. Mutta että miehet ja naiset ovat keskenään hyvin erilaisia ja siksi naisten ei tarvitse toimia miesten maailmassa miesten ehdoin vaan nimenomaan hankkia tasa-arvoisuutta erilaisuuden kautta.

Sukupuolineutraaliudenkin kohdalla on syytä muistaa sellaisia naisia kuin Ayn Rand. Hän on sukupuolineutraali. Hänen "Atlas Shrugged" tarinoi eräänalaisesta superihmisestä. Ja tässä sukupuoli ei ole tärkeä. Hän ei aja tasa-arvoa eikä feminismiä vaikka ajaakin sitä että naiset voivat tehdä sen minkä miehetkin. Kunhan vaan ovat kyvykkäitä eivätkä surkeaa epäonnistunutta massaa. Randin nimi ei tule toki usein mieleen feminismiaiheessa koska hän käsitteelee yhteiskuntaa ja taloutta. Mutta kun tiedostaa että hän on sukupuolineutraali mutta hierarkinen eikä feministi, niin se juuri vahvistaa sen pointin. Että nämä asiat ovatkin irrallisia vaikka niitä käytetään kuin ne olisivatkin synonyymejä.

Oma näkemykseni taas on sukupuolineutraali ja tasa-arvoa ajava siinä mielessä että en välitä feminismistä. (Kyllä. Kun olen ottanut listalle tärkeitä filosofeja, on selvää että myös minä, kaikkien aikojen tärkein filosofi, olen siellä.) Osaaminen ei ole sukupuoleen sidottua ja kaikille on annettava tilaa toimia. En ole kuitenkaan tässä kohden hierarkinen, kuten Randt. Järkevän neron yli-ihmismyyttiä on turhaa hakea minun ihmiskyynisessä maailmassani jossa ei yksilöiden kognition ylivoimaisuudelle anneta tilaa.

On kaksi tapaa ajaa tasa-arvoa olematta feministi.
1: Ensimmäinen on maskulinismi. Siinä tasa-arvoa tavoitellaan miesnäkökulmasta. Silloin ei välttämättä edes lähdetä mestaroimaan naisten aiheissa. Eli ei heittäydytä niiden mestareiksi.
2: Toisesta tavasta minun on pakko nostaa esille Päiviö Latvus. Hänen maailmassaan naisia ylistetään. Mutta hän on kristitty sellaisella fundamentalistisella tavalla että feministit pitävät hänenlaisiaan jonain jota vastaan feministit taistelevat. Sillä hänen maailmassaan sukupuolierot ovat hyvinkin lukkoonlyötyjä. Tässä on toki samantapaisia sävyjä kuin Luce Irigarayllä, eli tasa-arvoisuutta haetaan sukupuolierot kunnioittaen. Mutta asenne ei kuitenkaan ole feministinen. Latvus korostaa että tasa-arvo ei välttämättä tarkoita sukupuolineutraaliutta eikä feminismiä. Hyvin moni "perinteisten perhearvojen" kannattaja ei vihaa tasa-arvoa tässä mielessä. He vain eivät pidä feminismistä eivätkä sukupuolineutraaliudesta.

Voidaankin sanoa että vaikka kolmea käsitettä (1) feminismiä, (2) tasa-arvoa ja (3) sukupuolineutraaliuden käsitteitä pidetään samana, ne eivät sitä ole. Siksi jos joku kysyy miten voi ajaa tasa-arvoa jos ei suostu olemaan feministi tunnustaa lähinnä sen että ei ole tutustunut kovin syvästi feminismin erilaisiin suuntauksiin. Tässä tapauksessa kannattaa luonnollisesti olla varautunut ennen kuin heittää itselleen jotain feministin identiteettileimaakaan. Tiedä mihin hyppäät!

Häpykaarti panoutuu ongelmiin

Suhteeni ihmisiin on kenties turhankin suoraviivainen, kuitenkin tämän suhtautumisen suhde feminismiin on tietyllä tasolla mysteeri. ; Syynä on koko feminismi -sanan epämääräisyys. Esimerkiksi Rosa Meriläinen korostaa että feminismi ajaa tasa-arvoa ; Sen kriteerinä on se, että miesten ja naisten tulisi olla tasa -arvoisia. Tässä mielessä olen feministi. Toisaalta "Laasasen kritisoima feminismimalli" noudattaa joidenkin feministienkin, kuten Emer O'Toolen, kannattamaa näkemystä jossa feminismille on useampia kriteeriattribuuteja ; Tasa-arvon lisäksi tulee olettaa että tasa-arvo ei toteudu. Ja että se ei toteudu sillä tavalla että toisissa asioissa miehet ovat epätasa-arvoisia ja toisissa naisilla on vaikeuksia. Ja vieläpä että tiedostaminen ei riitä, vaan pitää ryhtyä aktiiviseksi. Ja tässä mielessä en ole feministi.

Kuitenkin jossain määrin olen leimallisesti "miesasian kautta asioita katsova". (Sovinistiksi ei ole sentään koskaan sanottu, joka vihjannee jostain.) Silti en voi oikeastaan tehdä muuta kuin ihmetellä ns. pelimiehiä.

Olen toki jossain määrin tympäytynyt siihen, että moni ei tunnusta että yhteiskunta-asema, ulkonäkö ja muut vastaavat ovat vakavastiotettavia tilastollisia esteitä pariutumismarkkinoilla. Yhtä paljon olen turhautunut väniseviin vässyköihin joiden puheista paistaa pelkkä uhriutuminen ; He katsovat ansioitaan ja valittavat että naiset valikoivat vääränlaisia miehiä. Heidät voi luokitella kolmeen alatyyppiin jotka koen kaikki jotenkin omituisina (Kaikki Laasaslaiset eivät ole sellaisia. Mutta listaan ne ärsyttävät tyypit koska olen "sellainen ärsyttävä tyyppi".):
1: Selvä lannistunut, kiltti ja selvästi yrityksen puutteessa oleva mies. "Naiset eivät ole tulleet kotiini harrastamaan kanssani seksiä vaikka poistin vuokra-asuntoni oven lukon ja olen odottanut täällä 24/7"
2: Omista, illusionaarisista tai todellisista, erinomaisista puolistaan egoutuneet tyypit joiden nettihistoria paljastaa heidän olevan aikamoisia kusipäitä. Ja valittavat että naisilla on väärät preferenssit.
3: Niitä tyyppejä joilla on hyvin tarkat kriteerit siitä minkälaisia naisia pitää olla että kelpaa. Samalla he valittavat että naisetkin pitävät kriteereitä.

Pelimieskulttuurissa hyvänä puolena on se, että uhriutumisen sijaan tilanne nähdään jonain jossa selvitään. Kun maailmaa ei voi muuttaa utopiansa mukaiseksi edes isolla internettiin valittamisella - naisia ei ala kaatumaan solkenaan sillä että käyttää naissukupuolen negatiiviseksi kuvauksiksi tunnistamia asioita (olivatpa tosiasioita tai eivät) foorumeilla ja blogissaan ihan sikana - he päättävät yrittää olla miellyttäviä. Tämä on positiivinen piirre, koska kysymys ei ole passiivisesta uhriutumista ; Realiteetteja ei kuitenkaan kiistetä.

Pelimiehen "ymmärrettävä mutta hieman likainen puoli" on sitten hyvin yleisinhimillistä. Ideaksi tulee joko maksimaalinen kaataminen tai sitten se, että haetaan jotenkin niin haluttavia naisia kuin vain voidaan. Toinen hakee määrää, toinen laatua. Tämä asenne heijastuu "Metron" pelimieskolumnista. Siinä on ymmärretty että uhriasema naisten preferenssejä haukkumalla (olivatpa nämä illusionaarisia herjoja, biologiaa jota on vaikeaa muuttaa tai kulttuurista valtaa josta ei haluta luopua) ei tehdä mitään, vaan sen sijaan pitää miellyttää. "Nykyaikana itsevarmuus, esiintyminen ja oman persoonan esiintuonti on tärkeä taito. Korostan sanaa taito, sillä pelimieskulttuurissa naisten pokaamista pidettiin taitona: sitä voitiin opiskella, harjoitella ja kehitellä. Tytöt jopa tykkäsivät siitä." Siinä on kuitenkin selvästi kysymys taistelusta resursseista. "Mitään arvokasta – kuten laadukkaita naisia – ei saa ilmaiseksi, niiden eteen on tehtävä töitä ja niiden takia on tapeltava. Mitä vahvempi mies on ja mitä enemmän hän saa niitä asioita elämäänsä, joita oikeasti siihen haluaa, sitä vahvemmaksi tämä yhteiskunta tulee."

Se likainen puoli asiassa onkin sitten se, että perimmiltään pelimieskulttuuri ei rakennukaan sosiaalisuuden vaan resurssipelin varaan. En ole niitä joiden suusta kaikuvat huudot "reduktionismia" ja "materialismia" ovat suoraan tuomittavia. Mutta resurssipeli ja jo genren nimittäminen "pelin" kautta korostaa sitä että kysymys olisi jonkinlaisesta illusionaarisesta suoritteesta. Se onkin sitä. Ja kyseessä on manipulaatio.

Pelimiesten on jostain syystä hyvin vaikeaa ymmärtää miksi heitä pidetään jotenkin vastenmielisinä. Ainakaan minun vastemielisyyttäni ei nosta se, että korostetaan että sosiaalisuus on taito. Se on taito - ja pirun vaikea sellainen. Se, että ihminen osaa esiintyä ja on luova ja kiinnostava ja miellyttävä ovat ansiokkaita tekoja. Mutta kyseessä on kuitenkin manipulaatio eikä aito sosiaalisuus. Pelimiehet tulkitsevat ennakkokäsityksensä mukaan vastenmielisyyden perimmäisen syyn ja siksi toimintaa voi olla vaikeaa korjata.

Asenne on kuitenkin tuttu muualta ja sitä kautta asia voi kenties valaista jotain. Vastaavaa nimittäin löytyy uskovaisilta käännyttäjiltä. Heidänkin tyypillinen piirteensä on se, että heitä opetetaan erilaisiin sosiaalisiin temppuihin. Ja kuten pelimiestenkin parissa, osa niistä on harhaisia, osa taikauskoa ja vain osa on psykologian mukaan todella toimivaa. Kuitenkin näitä temppuja harjoitellaan ja niistä löytyy esimerkiksi korneja koulutusvideoita malliin "miten käännytät juutalaisen". Myös uskovaiset korostavat näitä sosiaalisina taitoina vaikka ne ovat sosiaalisia samalla tavalla kuin joku psykopaatti on sosiaalinen ; Psykopaatti osaa vetää naruista joilla ihminen saadaan ikään kuin ohjattua tekemään tiettyjä asioita. Ihmisen vapaan tahdon manipuloiminen erilaisilla tempuilla on jotain joka koetaan vastemielisenä. Uskovaisenkaan on vaikeaa korjata tilannetta koska he tulkitsevat että vastahankaiset ihmiset vihaavat Jumalaa. He kuitenkin vihaavat sitä saatanan julistajaa joka yrittää käännyttää manipuloimalla ja venkoilemalla jotain kikkakutosia joiden läpi ennen pitkää väkisinkin näkee läpi.

"lukeneet hihhulit" ja muut keskustelulliset lähtökohdat

"Esimerkiksi eräässä kirja-arvostelussa minua tituleerattiin kerran "sivistyneeksi pakanaksi", joka käsitteenä kuuluu samaan tunneskaalaan kuin "sivistynyt neekeri". Sanavalinta paljastaa uuskalvinistin, jonka mukaan jokaisella ihmisellä on luontainen, sisäinen tieto Jumalasta (tässä kalvinisti nojautuu Platoniin, jonka mukaan kaikki tietäminen merkitsee vain sitä, että alunperin ideamaailmassa asuneen sielun muisti palaa pätkittäin.) Sen tukahduttaminen on luonnollisesti synti (ja mikäpä ei kalvinistista olisi syntiä), ja siksi pakanan silmiltä tulee riipiä suomut mahdollisimman nopeasti. Kalvinistin mielestä pakana on oikeastaan sairas; hän vaeltaa toistaiseksi pimeydessä, minä jalostuneempana ihmisenä valossa - tämä on kalvinistin iloton evankeliumi. Kristillistä kirjoittajaa kalvinisti ei kutsuisi "lukeneeksi hihhuliksi""
(Kari Enqvist, "Kosmoksen hahmo", s. 237)

Rosa Meriläinen kirjoitti siitä miten väittelyn voi voittaa väärin. Hän määrittelee väittelyn seuraavalla tavalla "Väittely, joka on luonteeltaan julkinen ja jossa osapuolien tehtävä on puolustaa omaa näkemystään, on sinänsä jalo kamppailulaji. Väittelyn ja neuvottelun ero on siinä, että väittelijä pyrkii voittamaan yleisön puolelleen. Neuvottelussa on löydettävä yhteinen näkemys keskustelutoverin kanssa. Väittelyn ja neuvottelun voittamiseen tarvitaan luonnollisesti aivan erilaiset tekniikat." Voidaankin sanoa että diplomaattisen keskustelun ja debatoivan debunkkauksen välillä on hyvin suuri aste-ero. Ja Meriläinen on aivan oikeassa, kun hän pitää väittelyä hieman likaisenakin touhuna. "Väittelyn voi voittaa lyhytnäköisesti nujertamalla, pilkkaamalla ja iskemällä vyön alle. Ne ovat tapoja, joilla keskusteluyhteys katkeaa ja osapuolet ajautuvat poteroihin. Tunnen vuosi vuodelta vähemmän vetoa tällaisiin voittoihin. Nykyinen poliitikkojen väittelytapa, joka perustuu tahalliseen väärinymmärrykseen ja tyhjännauramiseen, on surkeaa seurattavaa - vielä kamalampaa on syyllistyä siihen itse."

Asiasta otettiin kantaa myös elegantinnimisessä "Palavaa paskaa" -blogissa. "Muistan aina, miten minua puistatti lukion filosofian tunnilla katsella, millainen hullun kiilto silmissä ne luokan kovimmat internet-yhteisöissä pätijät pänttäsivät argumenttiohjeita, joita olenkin sittemmin nähnyt heidän noudattavan lähes fundamentalistisella raivolla ympäri internetiä. Juuri tässä joku päivä sitten törmäsin erään nimettömän henkilön blogiin, jossa hän valitti sitä, miten uskovaisten kanssa vain ei voi väitellä älykkäästi. Se oli minusta lapsellinen, tyhmä ja ahdistavan hölmö väite." Tässä oli jo hitusen sitä sävyä joka on skeptikolle hyvin tuttu. Eli kaikki maailmankuvat ovat samanarvoisia, mutta jos harjoitat skeptistä maailmankuvaa, se ei enää olekaan sinun oikeutesi vaan sitä pitää jotenkin halveksua ja paheksua. ; Suvaitsevaisuutta, jota haetaan sanomalla että "tieteellisen ajattelun vaatiminen on niin kuivaa ja kylmää ja koleaa." Ei siihen oikein voi sanoa muuta kuin että "itse olet kakkapylly". On erikoista kuulla miten suvaitsevaisuus ja kaikkien eri maailmankuvien tulkinta tarkoittaa sitä että ei saisi olla kiinnostunut tieteellisistä referensseistä ja esitettyjen argumentaatioiden premissien pätevyydestä, argumenttirakenteen analyysistä ja sen johdonmukaisuuden arvioinnista.

Oikeasti asia ei tietysti  ole näin mustavalkoinen ja blogisti ei ole liikkeellä kovin vahvasti tällä sävyllä. Sillä tosiasiassa netti on täynnä nimenomaan väittelijöitä. Ja aika iso osa skeptikoistakin on heitä. "Tietenkin joskus menettää hermonsa, kun joku yksinkertaistaa sinua ja ajatusmaailmaasi vain ja ainoastaan siksi, että on kiinnostunut lähinnä kuuntelemaan omaan ääntään ja sokaistumaan omien argumenttiensa loisteliaisuudesta." Olkiukko, horse laugh ja vastaavat yksinkertaistamisen lähteet ovat virheargumentteja. Ja asennevammaa voi kohdistaa skeptikollekin. Tämä onkin mainitsemallani blogistilla paremmin hallussa kuin monilla. Skeptikkona on jopa tylsää, että joku homeopaatti tulee heiluttelemaan väitteitä homeopatian tieteellisyydestä, ja sitten kun tämä paljastuu pseudotieteelliseksi höpinäksi ja kertomukseksi siitä miten siskon tytön kaima on parantunut päänsärystä, niin kyllä siinä vaiheessa jo ansaitsee muuta kuin taputuksen päähän ja sen kertomisen miten mukavaa on, että päänsärky on parantunut. Väite tieteellisyydestä on väärässä, ja se, että näet aikaa ja vaivaa ja saat itse päänsäryn on otettava huomioon. Monesti asiassa ollaan järkyttyneitä. Ei pidä ihmetellä jos itse tulee aktiivisesti haastamaan ja esittämään hyvinkin näsäviisaasti ja ylpeästi korskeita väitteitä nimenomaan oman ideologian tieteellisyydestä joita ei sitten osaa ja kykene puolustamaan.

Ei kammettu ovi karmeillaan pysy.
(Vanha Sörnäisläisten Sanonta.)

Nostin asian esiin siksi, että skeptikot liitetään väittelypisteisiin. Ihmiset erottavat lähinnä poliittista keskustelua ja sen konsepteja. Tämän vuoksi asiat helposti livahtavat joko neuvottelun tai väittelyn laatikkoon. Tällöin keskustelu määrittyy helposti neuvotteluksi tai neuvotteli keskusteluksi. Samoin väittelyä kutsutaan helposti argumentoinniksi ja argumentointia pidetään helposti väittelynä. Minusta näillä on valtava ero. ; Minulle argumentaatio ei ole ollenkaan väittelyä. Sillä argumentaatio ei ole itsessään poliittista, vaikka sillä olisi poliittinen aihe. Argumentaatio rakentuu jouhevalle argumenttirakenteelle joka tuetaan väitelauseilla jotka tuetaan tieteellä tai premisseillä jotka on perusteltu. Tämä on työlästä, hidasta. Ja sitä on lähes mahdotonta toteuttaa missään "livedebatissa". (Ja livedebateista minulla on vain niukalti hyvää sanottavaa ylipäätään.)

Itse en pidä väittelyä kovinkaan suuresti arvossa, sillä se on leimallisesti poliittista. Se on reettorien harrastuskenttä jossa manipulaatio, keskustelun tyylipisteet ja vastaavat ratkaisevat paljon. Jos sujuvasanaisuus, esiintymistaidot ja vastaavat painavat vaa-assa, menetän kiinnostukseni. Väittely tuo keinovalikoimassa hieman mieleen Deadpool -sarjakuvan erään stripin jossa Daredevil yrittää pistää kapuloita rattaisiin metafiktionaaliselle sankarille. Deadpool tajuaa, miten Daredevilin erikoisaistit ovat hänen osumistarkkuudelleen ylivoimaiset, joten hän keksii toisen keinon saada Daredevil luodin eteen. Hän ampuu viatonta sivullista kohti, oletuksenaan että Daredevil heittäytyisi luodin eteen suojellakseen tätä kansalaista. Väittelyssä on kohtaaminen, mutta siitä puuttuu eleganssi, moraali ja kaikki se mikä tekee argumentaatiosta Taidetta.

Nähdäkseni argumentaatio on taito, jossa ei voi hävitä väärin. Se on myös taitolaji. Sen kulmasta tosin valtaosa internetistä on turhaa. Ne kun keskittyvät maailmankuvien esittelyyn ja erilaisten maailmankuvien haukkumiseen jonkinlaisen väittelyn keinoin. En yleensä ottaen ole kiinnostunut tästä debunkkausmaailmasta, jossa skeptikko kesukustelee ikään kuin debattiyleisölle. Kokeilin sitä joskus ja se lähinnä korosti persoonani julmimpia puolia, joita kyllä riittää. Olen riittävän hankala ilman että näitä puolia erikseen lietsotaan.

Tätä maailmaa korostaa pakkopoteroituminen. ; Moni korostaa, että hyvällä käytöksellä saa aikaan paljon. Mutta tämä pätee jos ja vain jos et panosta johonkin riittävästi. Minullakaan ei ollut ongelmia Jehovan Todistajien kanssa ennen kuin kaste alkoi tulemaan ajankohtaiseksi. Siinä vaiheessa kun ylimmän johdon henkilöt käyvät kotona antamassa sosiaalisen isolaation käsittelyä siksi että sinulla on väärä mielipide evoluutioon, opit jotain hyvin pelottavaa. Etenkin kun he tajuavat että printattu materiaali paljastuu ontoksi, jonka jälkeen henkilöt poistuvat talosta tarjoamalla eleetöntä hiljaisuuskäsittelyä joka on varattu liikkeen ns. luopioille. Kohteliaisuus toimii jos et välitä, eli harrastat kohteliasta pikkujutustelua joka on minun silmissä asioihin tutustumattomuutta ja "pikkuvierailua" jossa käsitellään vain pintakulttuurin ilmiöitä. ; Jos tutustuminen on tätä, parempi jättää väliin. Jos sitä kautta ei opi ymmärtämään maailman syviä puolia, myös niitä likaisia, niin on turha edes aloittaa. - Suoraan sanoen nämä pikkukokeilijat ovat nettimaailman versio niistä ihmisistä, jotka sanovat vaikka Hurtigin paljastaman lestadiolaisten rikollisten päänsilittelyn ja piilottelun kohdalla, että uhreissa on ollut pakko olla jotain vikaa. Asenne on sama kuin heillä jotka kertovat raiskatulle, että syynä oli tämän hamevalinta.

On tietysti erotettava ihmiset jotka hakkaavat kaikkia uskovaisia noitavainoajina niistä jotka ns. ottavat pahat ihmiset syyniin. Sillä tosiasiassa argumentointia hakevan tulee tunnistaa muutakin kuin väittely. On olemassa myös keskustelu. Tämä termi ei ole kovin hyvä heuristinen vihje, koska valtaosa väittelypisteitä omassa erinomaisuudessaan keräilevät käyttävät sanaa keskustelu kun se, mitä he tarjoavat on väittelyn likaisimpia temppuja. Temppuja, joilla kompensoidaan faktatietojen puute ja argumenttien loistokkuus ja muu tälläinen skeptisen tylsä ja kylmä. Jos hyvä argumentti on kaksintaistelu, on tämänlainen "keskustelu" sama kuin sidotun joukkopieksentä ja demagoginen yritys polttaa joku ihminen kotiinsa.

Argumentaation maailmassa retoriset keinot, se, käyttääkö rumia vai kauniita sanoja, ei ole "niin relevanttia". Sillä nämä ovat sosiaalista maailmaa ja tyylikysymyksiä. Minun ihanteeni mukaisessa argumentaation maailmassa vaivannäkö ja laatu ovat kunnioitusta ja niiden puute on suoraa laiskuutta eli keskustelukumppanin väheksyntää ja koko argumentaation merkityksen vähättelyä. Jolloin oikea teema on kysyä miksi käydä sitä ollenkaan. Tämä voi olla kovaa, mutta tässä ei ajauduta manipulointiin, koska sillä ei pärjää argumentoinissa toisin kuin väittelyssä (etenkin livedebatoinnissa, jossa se on monesti jopa elinehto).

Keskustelussa kysymys on miltei halaamisesta. Ja siinä yritetään ilmentää jonkinlaista "kypsää ihmistä". En ole varma siitä, onko tämä "kypsä ihminen" eettinen konsepti, esteettinen konsepti, vai jonkinlaista maailmankuvallista hengenheimolaisuutta, vai jotain jossa ihmiset määritetään suunnilleen tasa-arvoiseksi jonkinlaiselta sosiaaliselta statukseltaan. Jonkinlainen etiketin ja arvomaailman summa tämä kuitenkin selvästi on. Keskustelu on vastavuoroisuuskenttä, jolle minulla ei ole oikein mitään annettavaa. Enkä rehellisesti sanoen oikeastaan haluakaan. Sillä tämä ei ole poliittista vaan sosiaalista. Jotain, jossa pitäisi ikään kuin astua prososiaalisen ekstrovertin saappaisiin. Aina kun kohtaan keskustelua, törmään siihen että minun ikään kuin pitäisi olla joku ihan toinen ihminen. Että saan olla mitä mieltä tahansa, kunhan riisun emootiot, asenteeni ja kaiken muun sen joka tekee minusta ihmisen. Faktat ja tieteellisyys nyt vain ovat asioita, ei niihin kannata itseään sitoa. Tämä on mielestäni syvimmän minuuden repimisvaatimus. Ja jokainen joka on yrittänyt repiä minua kappaleiksi oppii varsin nopeasti sen, että I will kill them dead. Twice..

Ja vaikka en ole ujo tai hiljainen, niin introverttejä piirteitä minulla on. Lisäksi aika monesti tässä keskustelussa syntyy hyvin erikoinen tilanne, joka ei ole positiivinen sosiaaliseltakaan kannalta. Ja sen jyräämäksi joutuneen on vaikeaa puolustautua. Se on nimittäin se, miten jokin asia ja näkemys voidaan lähtökohtaisesti paheksua hengiltä. Tätä asennetta muistuttaa Ernest Hemingwayn kannanotto dekadenssiin. "Decadence is a difficult word to use since it has become little more than a term of abuse applied by critics to anything they do not yet understand or which seems to differ from their moral concepts." Dekadentiksi kutsuminen on tilanteen lopettaja. Ja sitä käytetään paljon. Kaikki keskustelu ei ole tätä - voidaan jopa argumentoida, että aito keskustelu on tätä yhtä vähän kuin aito argumentaatio on väittelyä. Mutta en jatka tästä pidemmälle, koska tässä minulla ei ole mitään sanottavaa. Enkä halua haaskata enempää sinun aikaasi paskaan, jota en osaa.

Turpa tukkoon ja suu lukkoon!

Estolistat ja lintsauslaput.

"Tämä päivä" -blogi käsitteli ihmisten erikoista taipumusta. Ytimeen asetetaan jotain joka voi olla ihan hyväkin asia. Kuten vaikkapa seksuaalirikollisia koskevan listan tekeminen ja siihen että heitä vahditaan ja rajoitetaan jotenkin. Kuitenkin tätä sitten hälvennetään ja hämärtetään koskemaan jotain joka on vakavuudeltaan toisessa asteessa kuin se, millä listan tekeminen on oikeutettu. "Se että osaamme pitää lapsemme erossa pedofiileistä ja osaamme varoa raiskaajia ei ole välttämättä huono juttu. Asiassa on kuitenkin suurempiakin ongelmia. Kun lisäämme lakiin lisärangaistuksia, huomaamme helposti miten nämä valuvat pidemmälle ja pidemmälle. Seksuaalirikollisten määritelmä on laajentunut koskemaan kaikkea mahdollista seksiin liittyvääkin rikollisen tapaistakin. Seksirikolliset eivät nimittäin ole vain raiskaajia ja pedofiileja. Seksuaalirikolliseksi pääsee monesta syystä. Joissain osavaltioissa julkinen siveyttömyys riittää ja muistetaan että joidenkin mielestä rintaruokinta on julkista siveyttömyyttä. Sitten tietysti on tapauksia jotka ovat vain surullisia, esimerkiksi Floridassa asuva teini josta tehdään seksirikollista lesbosuhteensa takia:" Etääntyminen voi olla hyvinkin vahvaa, ja menetelmän käytössäolo voi laajeta aivan eri aiheeseen asti. "Kun epäsuosittujen pedofiiliraiskaajien varjolla saadaan säädettyä ihmisoikeuksien kannalta kyseenalainen laki, sen laajentaminen koskemaan muitakin ihmisryhmiä on pikkujuttu. Esimerkiksi KRP:n lapsipornon estolista (joka ei toimi millään tavalla) luotiin estämään lapsipornosivut joita Suomen poliisivoimat eivät voisi poistaa Internetistä. Ja jo nyt on tullut keskustelua että kerran tämä estolista on olemassa, pitäisikö sinne lisätä myös uhkapelisivuja."

Tommi Paalanen huomaa vastaavan tapahtuvan esimerkiksi feministien kohdalla. Hän ottaa kantaa Rosa Meriläisen "hissikatsekohuun" ja korostaa että siinä on hyviä puolia "Meriläinen kohdistaa kritiikkinsä oikein. Hissikatse, joka arvioi naista lihanpalana, on alentava ja useissa kohtaamistilanteissa aivan asiaton. Jos sitä tehostetaan vielä alentavilla tai loukkaavilla huomautuksilla, ei edes väärinkäsitykseen vetoaminen pelasta kyttääjää sikailutuomiolta." mutta "Feministisen keskustelun sekavuudella on tässä osansa. Kun keskustelu seksuaalisesta häirinnästä oli kiivaimmillaan, jotkut keskustelijat esittivät femmaripäissään häirintää olevan kaiken, minkä kohde kokee häiritseväksi tai mistä hän ei pidä. No, minä en pidä country-musiikista enkä huru-uskovaisista - ja itse asiassa koen ne usein aika häiritseviksi. Pitäisikö laittaa nippu rikosilmoituksia vetämään?"

Moralismissa käsitteiden hämäryys ja niiden hämärtäminen onkin varsin normaalia. Sillä sen tehtävä ei ole eettinen vaan vallankäytöllinen. Moralismi on yritys olla kusipää ilman että siitä tulee pahaa omaatuntoa ja ilman että annat julkisesti oikeuden kutsua sinua kusipääksi. (Vaikka tosiasiassa kusipäisyys on melkolailla juurikin tämänlaista toimintaa.)

Asia voidaan liittää muuallekin. Paalanen ottaa esille myös Päivi Räsäsen lausunnot omastatunnosta - joka on vähän kuin minä pitäisin puheen käytännönläheisyydestä tai kiltteydestä. Tässä ytimessä on se, että hänestä abortin kohdalla lääkärin tulisi saada valita. Että omantunnon on painettava. Kysymys on siitä että jos omatunto kieltää abortin teon, niin asiakas voi sen tehdä mutta jonkun toisen lääkärin kanssa. (Paitsi jos tälläistä ei ole ollenkaan jolloin tehdään mitä?) "Kaunis ajatus ehkä, mutta täysin absurdi yleisenä periaatteena. Pohtikaapa hetki näitä esimerkkejä: Vegaani kaupan kassalla kieltäytyy myymästä lihaa. Muslimibussikuski jättää vääräuskoiset pysäkille." Mitä todellakin tehdä jos vakaumus kieltää jotain? Onhan jo yllä otettu esille se, että Paalasella on moraalisia närkästyksen tunteita "country -musiikkia ja huru -uskovaisia" kohtaan. Räsänen on tuskin antamassa omantunnon oikeuksia ja valtaa feministeille feministien ehdoilla. Mutta hän itse ei pidä ongelmana että kristitty saa kristittyjen ehdoilla. Ja erilaisia vakaumuksia ja omantunnon kysymyksiä riittää joka lähtöön. Lopputulos on se, että "Asioimisesta tulee kyllä varmasti jännittävämpää, sillä koskaan ei voi tietää, kenen omantunnon varpaille astuu." Siinä missä Räsäsellä voi olla pointtia siinä että hän pohdiskelee lain ja omantunnon välistä suhdetta, on hänellä selvästi hankaluuksia koska hän lausunnossaan tekee omastatunnosta lain. Ja se tuottaa ongelmia suurella linjalla. "Miksi Räsästä ei huolestuta hänen logiikkansa ilmiselvät seuraukset? Siksi, että hän on uskovainen. Nimittäin uskonnolla politikoivaa ei kiinnosta kovinkaan syvällisellä tasolla demokratia, etiikka, logiikka tai maalaisjärki. Häntä kiinnostaa hänen oman uskontonsa oppien ja määräysten saattaminen voimaan yhteiskunnassa. "

Sama tosin koskee kaikkia ideologioita. Jokainen valitettavasti tekee sen minkä parhaaksi näkee. Valitettavaa ei olekaan niinkään ihmisten pahantahtoisuus - valtaosa toimii moraalisessa närkästyksessä ajatellen tekevänsä parhaan kaikille. Ongelma on siinä että ihmsiet eivät noin karkeasti ottaen näe mitään. Suuremmat linjat ja seuraukset jäävät miettimättä. Koska se mikä kiinnostaa on oikeaoppisuus, joka löytyy - tai joistakuista on unohtunut ja siksi löytymättä - kirkon tahi oman ideologian virallisesta kannasta. Oleellista on myös se, että siinä missä moraalisuus on maltillista moralismilla on tapana eskaloitua.

Ongelma ei edes ole siinä että se tiivistyisi johonkin ääriliikkeisiin - tai fundamentalisteihin ja telaketjufeministeihin - vaan siinä, että se koskettaa suurinta osaa ihmisistä. Populismi on yleistä, ja sekin edustaa ongelmaa vain tavallista vahvempana. Suurimmalla osalla ihmisistä - itse mukaanlukien - on taipumus pseudo -omaantuntoon, jossa oma oikeaksi koettu oikeudentunto ohjaa vain lähes kaikkea toimintaa. Kuten itse ilmaisin asian Kati Sinenmaalle. Hän oli laittanut kuoppiensa yli erilaisia suojia jotta linnaa vandalisoivat lapset eivät putoaisi ja satuttaisi itseään. Oma ensimmäinen ajatukseni olisi laittaa kuopan pohjalle teroitettuja seipäitä - "sillä kostonhimo on minulla hyvin vahva motivaattori". Minun moraalittomuuteni on tietyssä määrin pitkälle hioutunutta ja kurissapidettävää mallia ; Tiedän että se on ongelma, joten en toimi sen mukaan, enkä suosittele minun omantuntoni seuraamista oikein kenellekään muullekaan.

Kysymyksen ongelma onkin juuri siinä että monesti ihmiset eivät tiedosta eroa hyvyyden ja kostonhimonsa - tai ihan vaan uteliaisuutensa - välillä. Esimerkiksi valtava määrä "keltaista lehdistöä" elää sillä että ihmiset voivat paheksua ja tyydyttää tunkeiluntarpeensa. Moralismin mukanaan tuomat ongelmat ovat vaikeita jopa silloin kun niille yritetään tehdä jotain. Mutta harva näyttää edes yrittävän. ; Moralismi ongelmineen on sääntö, eikä poikkeus. Olen ehkä Räsäsen linjoilla siinä että olen omituinen taho puhumaan kiltteydestä kuten hän on omituinen puhumaan uskonnonvapaudesta ja omantunnon ratkaisusta. Mutta se ei toivottavasti kuitenkaan pyyhi aivan kaikkea pois. Sillä olisi mukavaa jos etiikka voisi toimia aiheena ilman että katsotaan argumentin esittäjää.

Nuoret vihaiset naiset ja kiusatuksi tulemisen kokeminen

Skeptikoiden on usein vaikeaa nähdä se, mikä biologiaa lukeneelle on helppoa. Ihmisenä olemisen ytimessä on se, että ihminen on sosiaalinen eläin. Ytimessä ei ole totuus ja tieto. Eikä edes valta tai raha, vaan sosiaalisuus. Tai kuten Mika Sipura asian kiteytti "Sosiaalisen eläimen maailmassa tiedolla ja totuudella on vähäinen merkitys. Edes raha ei ratkaise. Kaiken päämääränä on jako meihin ja muihin." ; Tämän takana oleva huomio ja näkökulma on yksi pääsyy sille, että olen etäytynyt "klassisesta optimistisesta valistushenkisestä skeptismistä" vaikka olenkin skeptikko-skientistinen munapää. Samoin tämä selittänee miksi en ole kovin tyytyväinen siihen tapaan miten postmodernismissa moni selittää kaiken vaikkapa vallan tai seksuaalisuuden kautta. Korostan paljon psykologiaa, ja ennen kaikkea ajattelun virheellisyyksiä. Ja korostan ryhmäpaineen ja sosiaalisuuden valtaa ihmisissä järjen yli.

Kenties tästä saa hyvin käytännönläheisemmän otteen lukaisemalla "Takkiraudan" listauksia asioita jotka eivät tee onnellisiksi (vaikka luulemme toisin). Niissä ytimessä on juuri maine, valta ja raha ja vastaavat seikat. Hän näkee että esimerkiksi älykkyys johtaa usein jopa elämänlaadun huononemiseen koska se helposti vaikeuttaa sosiaalista puolta. Joka taas on onnellisen ihmiselämän ytimessä. Tämä selittää osaltaan sen, miksi onnellisuuskirjat ovat yleensä roskaa (a) jos ne ovat "vain myyviä ilman psykologisia ansioita" ne vetoavat typeriin ihmisiin jotka eivät tavoittele totuutta vaan onnellisuutta (b) jos ne perustuvat toteen psykologiaan ne ajavat kohti elämäntapaa jossa totuus ja muu vastaava viisauden rakastaminen muuttuu toissijaiseksi.

Itse näkisin että niiden takana oleva perusongelma on se, että jos ihminen tavoittelee onnellisuutta, hän näihin keskittyessään keskittyy onnellisuuden välineiden saamiseen eikä siihen että hän käyttää onnellisuuteen johtavia välineitään oikein ; Hän ei osu onnellisuuteen koska hän tähtää enemmän "onnellisuuden korrelaatteihin". Tämä taas on vähän sama kuin se, mitä mielenterveyspuolen kohdalla voi tulla vastaan ; Se, että mielenterveysongelmat näyttäytyvät esimerkiksi huonona ulkonäöstä huolehtimisena, asiaa yritetään korjata siten että pistetään mielenterveysongelman sijasta kuntoon mielenterveyden ulkoiset piirteet. "Kun hoidetaan oiretta eikä sairautta, ei ole ihme jos tauti ei parane."

Tämä oli ajattelutavan alustus. Ja sitä tarvitaan jos menemme lukemaan "PANUhuonetta". Hän korostaa miten feminismissä otetaan tavallisesti esiin kapinallinen nainen ikään kuin ihanteena. Hän otti tästä esimerkiksi Rosa Meriläisen, joka oli ihaillut kurittomia tyttöjä kolumnissaan. "... juuri ne samat tiedostavat feministit, jotka ovat kyllä valmiita pitämään kymmenen metrin mittaisia valitusvirsiä siitä, kuinka hirveitä asioita kapitalismi ja työelämä ja uusliberalismi vaativat ihmiseltä, nostavat röyhkeän ja tölvivän öykkärin ihmisihanteeksi jopa vedoten siihen, että kiltti ihminen ei pärjää nykyelämässä. ... "  Tässä ytimessä oli se, että jostain syystä huonot tavat on otettu tavoiteltaviksi. "Se, mikä Rosa Meriläisen puheenvuorossa kuitenkin eniten nyppii ja mikä feministisessä ihmisihanteessakin ärsyttää yleisemmin, on sosiaalisten taitojen puuttumisen esittäminen hyveenä. Se kuriton ja koko muun ihmiskunnan tieltään jyräävä ”uhmakas tyttö”, joka Meriläisen mielestä on toivottava vaihtoehto kaikenlaisille kympin tytöille sun muille prinsessoille, on yksinkertaisesti ikävä ihminen, jonka kanssa ei ole mukava olla, ei työtoverina, ystävänä eikä seurustelukumppanina. Tämän lisäksi hän ei itsekään todennäköisesti ole onnellinen. Päin vastoin: koska hänelle on tolkutettu, että kaikenlainen muiden ihmisten huomioonottaminen on miehiselle ylivallalle alistumista, hän ei kykene saamaan tasa-arvoista kontaktia muihin."

Toki feminismi on enemmänkin liberaalia kuin vasemmistolaista. Mutta vasemistolaisuuteenkin kuuluu tietty kapinamielisyys. Huonoluonteinen nainen nähdään siis vallankumoushahmona. Postmoderni tulkintatapa keskittyy tunnetusti esimerkiksi Michel Foucaultin kautta sellaisiin konsepteihin kuin valta. Näin ollen ei ole ihme että feminismi joka keskittyy valtaan ajautuu siihen että se ei tuota onnellisuutta. Tämä on siitä mielenkiintoista, että - toisin kuin minä skeptismissäni- feminismissä poliittisuus ajaa tasa-arvoa ja onnellisuutta ja hyvinvointia. Itse olen myöntänyt sen, että "onnellisuus ei kuulunut diiliin alkujaankaan". Mutta heille valtadiskursseista keskusteleminen on nimenomaan tie parempaan elämään.

Kurittomuus ja häijyys ja niiden kunnioittaminen näkyy osittain myös kiusaamisaiheessa. Tämä näkyy siinä miten Panuhuoneessa kuvataan sitä miten feministit tulkitsevat kiusaamisen ja sen että kiusatut joskus kostavat (valtadiskurssin ja seksuaalisuuden kautta). Feministien selitys väkivallalle on maskuliinisuuskäsitys "... kriisiytynyt mieheys pakottaa esimerkiksi koulukiusatun tekemään kiusaajilleen äärimmäisen maskuliinista väkivaltaa ampumalla heidät pyssyllä." .  Tämä on tietysti melko turhaa koska kostoon ei tarvita tämänlaista abstraktiota ; koston voi selittää mainiosti ilman "mieheysmystiikkaa". "Syy siihen, että koulukiusaamisen uhri eristäytyy sosiaalisesti, ei ole ”mieheyden kriisi”, vaan koulukiusaaminen, joka tekee luonnostaan sosiaalisestakin ihmisestä epäluuloisen ja yksinäisen." Öykkäröinnin yhteys haastettuun miehisyyteen on siitä mielenkiintoinen selitys, että se muistuttaa sitä että naiset näkevät myös oman kapinointinsa alle sen, että heidän naiseutensa on kiistetty ja alistettu johonkin "heteronormatiiviseen lokeroon" jolle asetetaan ulkoapäin vaatimukset. En voi olla näkemättä tiettyä yhteyttä selitysten välissä.

Tässä mielessä näkisin että feminismin kohdalla Laasanen ja Hännikäinen muuttuvat relevanteiksi hyvin erikoisella tavalla.

Alustan tätä vielä kolmannella "Panuhuoneen" jutulla. Hän korostaa että naiset luulevat että seksuaalisesti hyljeksityt miehet ovat juoppoja. Mutta he ovatkin juuri niitä joita he sanojen tasolla korostavat. "Kun alempitasoinen mies mainitaan, naislaumat rientävät selittämään, että se tarkoittaa juoppoa, väkivaltaista ja vastuutonta retkua, jollaista kukaan nainen ei suurin surminkaan tahtoisi rinnalleen" Kuitenkin tilanne on todella omituinen. "Yleensä alempitasoisuusura alkaa siitä, että mies lukee ja kuuntelee aikansa naisten propagandaa siitä, millaisen poikaystävän nämä haluaisivat: kiltin, kultturellin, älykkään, raittiin, naista ihmisenä arvostavan, tasa-arvoa kannattavan, vakavaan ja pitkäaikaiseen suhteeseen suuntautuneen"  …"Hän kyllä löytää samoista asioista kiinnostuneita tyttöjä, mutta nämä haluavat ”olla vain ystäviä” ja omistautuvat tilapäissuhteille väkivaltaisten, juoppojen ja pelkästä seksistä kiinnostuneiden renttujen kanssa."

Mielenkiintoista kyllä tässä on taustalla hyvinkin totuutta kuvaava tila.  Timo Hännikäinen on tässä looistava esimerkki. Hän on intellektuellinörtti. Ja ekstreemisti sellainen. Hänen "Ilman" -kirjaa lukiessaan on aivan selvää että häntä kuvaa se, että hän täyttää juuri Panuhuoneen ajatuksen eksplisiittisesti ideaalipoikaystävästä. Mutta hän ei ole kuitenkaan täyttänyt naisten implisiittisiä vaatimuksia. Ja hän on katkeroitunut. (Siis todella katkeroitunut, jopa minä olen pientä kauraa hänen rinnallaan.)  ; Monet feministit nimenomaan naureskelevat Hännikäiselle (selibaatti intellektuelli runkkari) ja Laasaselle (ei selibaatti miespuolinen Tuksu) vaikka hänen pitäisi olla heidän unelmiensa täyttymys, mies joka ns. seuraa teoriaa.

Tästä vitsailusta saa omituisen kuvan katsomalla seuraavaa ; "Pia Livia Hekanaho Henry Laasasen kirjan julkistamistilaisuudessa rääkäisi, että miesten pitäisi kokeilla seksiä keskenään, jos naisilta ei saa." Se on asenteena aivan yhtä kamalaa seksuaalisuuden mudon pakottamista kuin heteronormatiivisuus olisi homoseksuaaleille. Olen hyvin ihmeissäni siitä että feministi kehtaa esittää tälläistä ääneen kaikkien tasa-arvoteorioiden jälkeen. Mutta kun muistaa että feminismin naisihanne on kapinallinen vallankumousnainen, ei tämä itse asiassa ole kovinkaan ihmeellinen asia ; Kokonaisuus vain näyttää omituiselta kun joutuu ensin lukemaan esimerkiksi Meriläisen kirjasta että feminismi ajaa tasa-arvoa eikä ole telaketjufeminismiä, mutta sitten kuitenkin samalla yritetään kannustaa aggressiivisuuteen ja muuhun joka saa ihmiset kokemaan feminismin telaketjuiluksi ja joka ohjaa feminismiä kohti telaketjuilua.

Näkisin että tämä vallan keskittyminen johtaa juuri siihen että ihmiset tavoittelevat vääriä asioita. Rinnastus uusliberaaliin talouspolitiikkaan ei ole sattumaa ; Vapaat markkinat johtavat sekä "taloudessa että seksuaalisuudessa" siihen että toiset saavat paljon ja toiset jäävät ilman. Molemmissa (tasa-arvo ja onnellisuus) käy helposti niin että hoidetaan oiretta (hankitaan rahaa ja valtaa) eikä tautia (epätasa-arvo ja onnettomuus).

Tässä kohden onkin hyvä palauttaa muistiin kaikkien em. linkkieni syvemmät taustaideat. Ensimmäien korostaa, että kapinallisnainen ei ole kiva kumppani. Toinen selittää että kiusaaminen selitetään usein seksuaalisuuden uhkaamisen kautta. Ja kolmas selittää että ilman jääminen katkeroittaa.

Yleisesti ottaen treffipalstamaailmaa vaivaa epätasa-arvo jossa korostuu se, että miehiä on paljon listoilla enemmän kuin naisia. Tämä tarkoittaa sitä että nainen voi valita ja mies jää todennäköisesti ilman. Tämän voi nähdä ajavan miesten epätasa-arvoa. ; Mutta sitten voi myös tarkkaavaisesti lukea ympärillään olevaa materiaalia ja huomata seuraavan : Ilmaisessa "Voima" -lehdessä on pidemmän aikaa epäsäännöllisin ajoin nostettu esiin sellainen asia kuin Voimalaisten sinkkubileet. Niitä on yritetty. Ja niissä naiset ovat ilmaisseet pettymystään. Tuoreehkossa numerossa korostettiin että sinkkubileiden ongelmana on se, että niihin ei tahdota saada heteromiehiä. Eli jos olet heteronainen on sinulla vaikeat paikat koska olet osa valtavaa tarjontamäärää. Naisten katkeruus on ymmärrettävä tunnetila (ja näkyy Voiman palautelaatikossa.)

Naiset kokevat tämän helposti sitä kautta, että miehet eivät kestä heidän ideologisuuttaan ja vahvuuttaan. Että miehet haluavat pinnallisesti tissiä ja seksiä. Tämä selitys olisi mukava nähdä tasa-arvoisesti myös Hännikäisen kohdalla. ; Näkisin että psykologisesti kiusatuksi tulemisen kokemus vaikuttaa tässä kohden samoin kuin aidomman kiusaamisen kohteeksi joutuminen. Uskon että valtaosa feministeistä todella ajattelee että miehet sortavat heitä samaan tapaan kuin Hännikäinen kokee naisten seksuaalisen valtahierarkian olevan nuorten ajattelemattomien naisten haarojen alla olevassa valtaistuimessa. ; Feministeillä tätä tulkintaa vahvistaa ajatus siitä että seksuaalisuuden kyseenalaistaminen ja tähän liittyvät valtahierarkiat olisi onnettomuuden takana oleva perimmäinen ongelma (tauti, ei oire kuten se on).

Tietysti joku (monikin) voisi sanoa että olisi kenties pelattava miesten pussiin (pun intended) ja oltava viehättävämpiä. Eli jättää kalju ajamatta. Tällöin he kuitenkin lähtevät sille linjalle kuin Laasanen, joka korostaa että miehen ei pidä jäädä ruikuttamaan vaan että hän voi nostaa markkina-arvoaan olemalla vähemmän ... no ... Hännikäismäinen. Tässä kohden moni feministi voi huomata asian Hännikäisen kaltaisten tomerruttamiseessa, mutta heidän on vaikeaa ellei mahdotonta huomata tilanteen analogisuutta Voiman pippalooissa sinkkuuntuneiden naisten parissa.

Näkisinkin että klassisia skeptikoita, Hännikäistä, Voiman sinkkubileiden pettyneitä naisia ja vasemmistoa ja jossain määrin liberaalejakin vaivaa sama ongelma. Ihmisen idealisointi. Heillä ihminen on ihanteellisen rationaalinen, hyväntahtoinen ja järkevä - ja monessa tapauksessa vielä ohjelmoitava teoria eli esimerkiksi tieteellinen ajattelu tai tiettyjen seksuaalisuusmallien preferoiminen olisi vain kaadettavissa päähän. Valistusskeptikko olettaa että denialistihörhö kääntyy debatoimalla. Postmodernisti kiistää synnynnäiset luonteenpiirteet ja pitää usein aivan kaikkea valtapelien konstruoimana. ... Kuitenkin ihmisen luontaiset ajatteluprosessit ovat tätä vastaan ja esimerkiksi tieteellisen ajattelun opetteleminen sotii monia lajityypillisiä pikaheuristiikkojemme perusrakenteita vastaan ja niiden uudelleenohjelmointi on toki mahdollista mutta niin työlästä että sen resurssoiminen kaikkiin yksilöihin - tai edes enemmistölle - ei kertakaikkiaan ole mahdollista. Järki ei seuraa tunteita monestikaan. Sama koskee seksuaalisuutta. Ihmiset eivät koe seksikkäinä asioita joita he ihanteissaan pitävät seksikkäinä. Tunteet eivät tunnetusti seuraa järkeä näissä asioissa. Ihmiset ovat perimmiltään sosiaalisia tunneolentoja ja seksuaalisuus on evoluution koodaamaa.

Naiset patriarkaattisen vallan (pää)käyttäjinä

Patriarkaattiteoria liitetään usein näkemykseksi jossa valtaa käyttävät sovinistimiehet. He määrittelevät miehen vahvaksi ja naisen heikoksi. Näin patriarkaatti olisi miehen valtaa jossa mies määritetään vallankäyttäjäksi. "Tämä päivä -blogissa" tehtiin kirjoitus jossa korostettiin sitä, että tosiasiassa patriarkaatti on lähinnä näkemys sukupuolien roolista. Ja että tosiasiassa valtaosa "miesasialiikkeen" huolista on juuri sitä että miehiin sovelletaan patriarkaattiteoriaa. "miehiä ryhmänä piinaavat ongelmat juontavat juurensa käsitteeseen miehistä sinä vahvempana sukupuolena ja naisista vastaavasti heikompana, mutta hellempänä. Kun mies valittaa poliisille tulleensa vaimonsa pahoinpitelemäksi, syy miksei häntä aina oteta vakavasti juontaa juurensa juuri tähän sukupuoliseen stereotypiaan kovin hyvin syvällä ajattelussamme: mies on vahvempi ja näin ollen nainen ei ole voinut pahoinpidellä tätä, ellei mies ole erityisen heikko, eli feminiininen. Ajatus miehestä naisen hakkaamana on jopa komediallinen, koska sisäinen mallimme pitää tätä tavallaan absurdina. Sama malli johtaa myös siihen miksi naiset tapaavat voittaa huoltajuuskäsittelyt: nainen katsotaan paremmaksi huoltajaksi koska mies on määritelmällisesti se vahva ja kova osapuoli, ei pehmeä ja huoltava."

Tätä kautta patriarkaatti onkin jotain joka on itse asiassa usein miestä vastaan. Vahvemmaksi määritelty on heikommassa asemassa jos joutuu uhriksi jossain tilanteessa. (Ja maailma ei suojaa ketään kolhuilta.) Tämä voitaisiin toki nähdä siten, että patriarkaatti olisi yhä miesten hallussa. Silloin miehet kontrolloisivat toisia miehiä. Tämän näkemyksen taakse menee esimerkiksi Laasanen, joka korostaa että poikia kiusataan toisten poikien taholta jos heillä on feminiinisiä piirteitä. Toki tätä kantaa ajavat monet feministitkin. Esimerkiksi Rosa Meriläinen on korostanut että feminismissä ajetaan tasa-arvoa juuri sitä kautta että tartutaan esimerkiksi siihen että miehet pakotetaan armeijaan ja naisia ei. Patriarkaatin purkaminen on siis myös misten vainoamisen vähentämistä. Patriarkaatti on vallan ydin, ei sukupuoli.

Koska patriarkaatti on sukupuoliroolitettua valtaa, onkin niin että pääasiallisia patriarkaatin käyttäjiä ovatkin monin paikoin nimenomaan "telaketjufeministinaiset". Heille mies on jokin joka halveksii naista. Ja näin koko miessukukunta on paha. Tässä ajatus patriarkaatista on sitä että ihmiset nähdään nimenomaan sukupuolensa edustajina, ja että ne peräti heijastelevat perinteisen sovinistimiehen sukupuoliroolia. Ja että tämä tekee miehistä vallankäyttäjiä ja naisista uhreja. Tällä asenteella naisista tulee patriarkaattisen vallan käyttäjä. Ja tavallaan voidaan sanoa että tilastot joissa naiset saavat lapset hoitoonsa - ja että lasten saaminen on usein avioliitto-oikeudenkäynneissä verinen taistelunaihe kun molemmat haluvat lapset - on lapset saava nainen joku joka saa etua patriarkaatista. Nainen on tällöin patriarkaattisen vallan soveltaja että siitä hyötyjä.

Ajatus voisi olla äärimmäisen surullinen. Etenkin jos se vedetään biologiaan ja seksuaalisuuteen. (Siksipä ei pidä hämmästyä että teen juuri tämän.)

Laasasen tapa ajatella on ottaa tässä esille valinta-arvoteoria. Hänestä naiset ovat seksuaalivalinnan ytimessä ja että miehet ovat siksi jotain jotka ovat heidän valtansa alla. Kaikki muu nähdään seksin koristeena. Näin esimerkiksi koulukiusaajamies näyttää omaa maskuliinisuuttaan naisille. Ja naiset palkitsevat tämän. Äärimmilleen vietynä tämä ajatteluketju voidaan koherentisoida näkemykseksi joka on luettavissa esimerkiksi "Takkiraudasta" ; Sen voi tiivistää karuun yksittäistapaukseen joka on ikään kuin esimerkki koko ilmiöstä. Ja sen voi tiivist (harvinaisen pitkään) lainaukseen.

"Taru Aaltonen teki kommenttiosastolla kysymyksen, jota ei saa tehdä: Ovatko naiset muka vastuussa James Holmesin tekemistä murhista? Tämä oli erinomainen kysymys ja tätä pohdittiin myös Psychology Today -lehdessä. Vastais on pöyristyttävä: kyllä. Me naiset todella olemme vastuussa siitä, että James Holmes heitti roskikseen opintonsa yliopistossa ja uransa akateemisessa maailmassa ja ryhtyi murhaajaksi sillä naiset palkitsivat tuon käytöksen seksuaalipreferensseillään. Ennen murhaajaksi ryhtymistään Holmes oli toiminut tavalla, jota yhteiskunta preferoi, ja naiset olivat rankaisseet häntä siitä dissaamalla hänet täysin. Mutta hänen ryhtyessään joukkomurhaajaksi rakkauskirjeitä ja fanipostia sekä avioliittotarjouksia tulee niin ettei ole tosikaan. Ja Psychology Today sai vastaukseksi "kyllä". Naiset ovat vastuussa asiasta preferoimalla miesten antisosiaalista, väkivaltaista ja psykopaattista käytöstä. Jos naiset todella toimisivat kuten sanovat eli todella preferoisivat seksuaalikäyttäytymisessään kilttejä, mukavia, älykkäitä, fiksuja ja rauhallisia miehiä sen sijaan että he sylkisivät heidän päälleen ja nauraisivat heille, mitään ongelmaa ei olisi. Eikä olisi vankilabändäreitäkään eikä tämänkaltaisia joukkomurhia. Naiset siis ylläpitävät miesten väkivaltakäytöstä. Murhaaminen ja rikollisuus on seksuaalisesti palkitsevampaa kuin kunnollisuus ja kiltteys, ja me naiset aikaansaamme sen preferensseillämme."

Tässä on todellakin jotain perää. Maailma on tässä kohden aivan todella kieroutunut (jos mallina on perinteinen sukupuolisuusnäkemys). Charles Darwinin eräs järkytttävimmistä keksinnöistä ei ollut että seksi on tärkeää, vaan se, että seksuaalivalinnassa uroksen kukkoilu ja mahtailu ei olekaan mitään vallassaoloa, vaan juuri sitä että seksuaalivalinnan valta ei ole sillä. Vallankäyttäjän ei tarvitse tehdä mitään, vallankäytetyn tarvitsee.

Mutta en ole valmis menemään tätä tietä yhtä pitkälle kuin "Takkiraudan" "Iron Mistress" tai Laasanen. "Power of NO" on tehoiltaan samalla vaikuttava mutta kuitenkin rajallinen. Itse asiassa jopa Laasanen tiedostaa että machomahtailu ei ole koko totuus. Kun kirjoitin aikaisemmin "toisten treffien hinnasta", nostin esiin miten Laasanen pitää romanttista käyttäytymistä feministisenä miehelle eiluontevana käytöksenä jota tehdään siksi että naiset vaativat sitä. Romanttinen ideaali ja pehmomies on sekin siksi osa naisen preferenssimanuaalia.

Kysymys onkin oikeasti siitä että ihmisillä on oikeasti erilaisia lisääntymisstrategioita. On totta, että murhaajat ja häntäheikkimiehet saavat paljon irtoseksiä. Tämä on selkeästi toimiva lisääntymisstrategia ja muun väittäminen olisi pseudotieteellistä seksuaalibiologia ja seksuaalisuuden sosiologiaa. Kuitenkin hyvä ja paatunut evolutionisti tietää että argumentaatiossa ei riitä se, että "on toimiva strategia". Usein on useita erilaisia toimivia strategioita. Näin siitä että onko "naisten kenties osittain biologinen patriarkaattia soveltava valta Holmesin murhaamisinnossa yhtenä vaikuttavana korrelaattina" ei todellakaan tarkoita sitä, että feminiininen mies "jäisi ilman". (Osa jää, mutta niin jää osa aggressiivisista miehistäkin ; Toki tässä on olemassa se, että ilman seksiä jääminen voi ärsyttää ja täten sekä perustemperamentiltaan kiltti mies että perustemperamentiltaan aggressiivinen mies on puutteessa vihainen.) Siitä huolimatta, että vastaus kysymykseen olisikin "ehdottomasti kyllä", joka se onkin. Usein on useita erilaisia vaikuttavia elementtejä ja ne kaikki olisi hyvä ottaa huomioon. Samoin on useita erilaisia strategioita joissa vaikuttavat elementit ovat eri tavalla esillä. Niitäkään ei saa unohtaa.

Tästä päästään siihen, että "sovinistinen psykopaattimies" on lyhytjänteisesti hurmaava ja saa toki irtolapsia sieltä täältä, mutta nörttimiehillä on pysymisen valtaa. Itse asiassa se, että nörttiys tuo tehoja tuloihin, johtaa siihen että he saavat suosiota naisten parissa. Toisaalta vaikka raha-asiat jätetään pois on pakko nostaa esille Jensen-Campbellin "Dominance, prosocial orientation, and female preferences: Do nice guys really finish last" (1995) on tutkimus jossa havaittiin että naiset arvostavat sekä aggressiivista ja dominoivaa että sosiaalista ja ystävällistä miestä. Ja itse asiassa Barcklayn "Altruism as a courtship display: some effects of third-party generosity on audience perceptions" (2010) tutkimukset näytti siltä että naiset suosivat ja mieltyvät anteliaisiin ja ystävällisiin miehiin. Tätä tasapainottamaan on sitten Sandallan tutkimus "Dominance and heterosexual attraction" (1985), jossa havaittiin että maskuliininen ja aggressiivinen mies oli sellainen että naiset eivät pitäneet heistä, mutta nämä miehet koettiin seksuaalisesti kiihottavina ja jännittävinä.

Tietynlaiset miehet iskevät naisia, mutta naiset menevät sitten naimisiin niiden toisten miesten kanssa. ~ On itse asiassa melko varmaa että tämä ei ole uusi ilmiö. Siksi hyvä seksuaalisuusteoria joutuukin selittämään oikeasti sen miksi yhteiskunnassa on paljon sekä kusipäisiä että kilttejä miehiä. ; Mikään teoria joka asettaa yhden strategian ainoaksi mahdolliseksi on tosiasioidenvastainen. Se teoria falsifioituu yksinkertaisesti sen vuoksi että muunlaisia miehiä on paljon. Jos vain yksi strategia on valintaedussa, tällä piirteellä on taipumus fiksoitua. Siksi kun pelotellaan psykopaattien tulevaisuudella ja ollaan toivottomia siitä miten asiat ovat menossa huonoon suuntaan, unohdetaan vastata siihen miten seksuaalisuusteoria ei ole johtanut sihen että elettäisiin jo nyt tässä psykopaattien todellisuudessa. ; Itse sanoisin ilkeästi että aggressiivinen miehenmalli toimii vain niille rassukoille joille evoluutio on muutoin jakanut huonot kortit, ja jotka eivät ole oikein muutenkaan saaneet aikaiseksi. Aidot menestyjämiehet eivät tarvitse patriarkaatin valtaroolia, koska he saavat naisia muutenkin.

Itse asiassa olen valmis menemään jopa niin pitkälle, että kristillinen asenne ajaa ateismia enemmän kohti "psykopaattiongelmaa". Jos ihmiskuntaa halutaan ohjata paremmaksi, ei myöskään kannata heittäytyä ulos lisääntymisketjusta, vapautua todellisuudesta buddhalaisittain.
1: Sillä liberaaliin ja ateistiseen virtaukseen etenkin nykyään liittyy esimerkiksi se, että sitä harjoittavat nörttimiehet ja sen parissa kannatetaan arvoja jotka ovat suvaitsevaisempia ja lempeämpiä ja ne ajavat tämänlaista mieskuvaa ja yrittävät tätä kautta vaikuttaa naistenkin preferensseihin ; Homoseksuaalisuuskeskustelu, naispappeus ja monet muut debattiaiheet ovat ytimeltään juuri sitä että sanotaan "ei" sille minkälainen miehen, naisen ja parisuhteen on oltava. "Psykopaattiskenaarioteeman" kohdalla tämä iskee juuri asian oleelliseen ytimeen.
2: Mutta tässä on tätä vielä paljon tehokkaampikin puoli. Evoluution kannalta siinä on mukana pitkän tähtäimen vaikutus, jokin joka ratkaisee ongelmaa sen sijaan että ruikuttaisi ja pakenisi sitä buddhalais-pelkurilliseen tapaan tai kestäisi sitä stoalais-sovinistiseen tapaan. Nimittäin liberaalit piirit että ateistit keskustelevat vahvasti abortista ja ehkäisystä, ja he ovat näiden asioiden puolella. Nämä ovat lisääntymisstrategioita joita kohdataan etenkin irtosuhteissa. Toisin sanoen ehkäisy vähentää voimakkaasti aggressiivisten miesten menestystä. Ptkän tähtäimen perhesuunitteluun ja elämäntilanteeseen sopivissa tilanteissa ehkäisy jätetään tarkoituksella käyttämättä koska tavoitteena on lapsi. Ja tällöin ei tietysti tehdä aborttiakaan vastaavalla innolla. Näin ollen ateistinen elämäntapa ajaa hyvinkin maailmaa siihen suuntaan että "psykopaattitodellisuutta" tulevaisuuteen maalaavat skenaariot muuttuvat epätodennäköisemmiksi.

---

Kirjoittaja on hämmästynyt siitä että hänen kaltaisensa perusnegatiivinen murjottaja ja ammattiluuseri, epäonnistumisen mestari, epätoivossaan rypevä, kohtaa voittajansa negatiivisuudessa. Ja että hän kohtaa nämä klassisen miessukupuolisuuskuvan kannattajista. Ja että tässä korostetaan miestä voimakkaana. Ja että moni tätä negatiivista kuvaa ajava on mies - tai vähintään promaskulinisti. Mutta maailma on niin omituinen, että tämä absurdi huvittavuus pitää kutienkin takanaan järkeä enemmän kuin puolitotuudeksi.