Sain ihmiseltä vihaisen facebook -kommentin. Se koski artikkeliani feminismistä. "No nyt on taas puurot ja vellit sekasin... Terminologiasta on turha vääntää, jos et vielä oo oppinu lukemaan. Se, miten jotkut oikeuttaa feminismi-termillä miesvihaansa, ei poista feminismin tarkoitusta, mikä on muuten tasa-arvo. Suosittelen tutustumista historiaan ja jättämään yksittäisten riemuidioottien kommentit omaan arvoonsa, aivan kuten minäkin tein blogitekstillesi." Kritiikin kohteena oli venn -diagrammiartikkelini jossa tein käsiteanalyysiä "tasa-arvosta", "feminismistä" ja "sukupuolineutraaliudesta". Eli käsitteistä jotka kytkeytyvät feminismiin. Toki se käsitteli paljon myös asioita jotka eivät olleet feminismiä. Mutta se olikin sen artikkelin pääpointti. Tasa-arvo määrittyy monissa tapauksissa siten että se ei ole feminismiä. Käsitteet eivät ole synonyymejä, vaikka ne usein rinnastetaan yhteen.
En oikein käsitä historiaviittausta. Luulen että mielipide saattaisi muuttua jos hän tietäisi mikä osa eksentrisellä ja kunnioittamallani Barton-Wrightilla on feminismiin. Toki ymmärrän jos feministit ovat itsepuolustautuneet vaikka poliiseja vastaan. En vain ymmärrä miten tämä "soturiasenne" on yhdistettävä siihen että aletaan ns. ihannoimaan proaktiivisempaa ja julmempaa väkivaltaa. Mutta tämä on tietysti arvailua. Koska rehellisesti sanoen kommentti oli kovasti lyhykäinen eikä sieltä analyyttisimmästä päästä muutoinkaan. Se deskriptoi lähinnä tyytymättömyyden. Se esittää että olen väärässä. Mutta ei selitä miten se oikea asia menee, joten olkiukkosyytös jää perustelematta siinäkin tapauksessa että se olisi tosi. (Noin teoriassa ; Mistä minä tiedän miten hieno argumentti siellä jossain piilossa on. Ihminen on erehtyväinen ja kenties feminismifilosofiassa on jokin lähde ja taho jota en tiedä joka sanoo jotain josta en ole ennen kuullut. Tuossa kommentissa sitä ei kuitenkaan varmasti ole, se on varmaa. "Et vain osaa" tuossa muodossa on pelkkä horse laugh. Ja se viittaa yleisimmin siihen että argumentit ovat loppuneet. Tässä tapauksessa ennen alkuaan.)
Mutta nähdäkseni venn -artikkelini on tarpeen.
Yhtenä syynä tähän on se, mitä olen huomannut useilla oikeistokonservatiiveilla tapahtuaksi. He harrastavat synonymisaatiota. Heistä on luontevaa niputtaa toisistaan erillisiä käsitteitä ties miksi "punavihermädätys" -teemaiseksi. Samoin kreationisteilla on tapa niputtaa "darwinismiksi" jopa aivan eri tieteenaloja. Geologia ja väärä ajoitusmenetelmäfysiikkakin on heistä "darwinistista". En pidä tästä niputtamisesta. Siksi pitää käsitellä käsitteitä. Ja tällöin käsite on hyvin laaja. Mutta kombinaatiot ovat sitten sitäkin eksaktimpia. Tämä on nähdäkseni tarpeen kaikessa asiallisessa keskustelussa. Kun yhtäläisyysmerkkejä alkaa ilmestymään ja "darwinismi on liberaali bias" niin minua alkaa lähinnä huvittamaan lausujan Dunning-Kruger -efektin syvyys. Ja koska halveksun näitä ihmisiä en luonnollisesti halua kohdella feminismiä samalla tavalla.
Toki tässä perusongelmana ei ole se, että valtaosa feministeistä ei ajaisi tasa-arvoa. Montaakin tietä. Esimerkiksi kun erittelin Beauvoirin ja Irigarayn, heidän feminisminsä suhtautui hyvin eri tavoin sukupuolineutraaliuteen. Mutta molemmat näistä olivat tasa-arvoa eivätkä miesvihaa hakevia. Tämä ei tietenkään tarkoita että joku toinen feminismin luokka ei voisi sitten suhtautua asiaan eri tavalla.
Perusonglemana on se, että yleisesti ottaen feminismi määritellään itsekriittiseksi ja monisärmäiseksi.
Mutta sitten ongelmatapauksissa esille nouseekin ajatus siitä että tämä "ei ole oikeaa" feminismiä. Näitä käsitteitä on vaikeaa yhteensovittaa. Ja on siksi kenties aivan soveliasta tiedostaa että "No True Scotsmanin" riski on valtava tässä kohden.
Toki monet feministit ajavat tasa-arvoa. Mutta miesvihaiset ihmisietkin määrittyvät kyllä feministeiksi tai ainakin käyttävät sumeilematta feminismin saamaa arvovaltaa ja käyttävät asiallisten feministien luomaa uskottavuutta. ; Ja tämän vuoksi on vastuutonta pestä kättään lieveilmiöstä joka kutsuu itseään feministiseksi ja saa tätä kautta voimaansa ja uskottavuuttaan tästä liikehdinnästä. Enemmistö feministeistä ajaa nähdäkseni tasa-arvoa. Mutta se, että he eivät nouse näitä miesvihaajia vastaan vaan pesevät kätensä ja vastuunsa koko ilmiöstä on irtautumista. Se kertoo lähinnä sen että tämä feministi ei arvosta näitä näkemyksiä. Mutta ei myöskään ole valmis tarttumaan toimeen korjatakseen ongelmaa.
Jos otetaan lähtökohta jossa feminismi on laajakirjoinen käsite, on nojattava vaikka Liisa Huhdan ja Rosa Meriläisen "Feministin käsikirja" -teokseen. Sen perusteesinä on juuri se, että feminismi hakee tasa-arvoa. Kirja kertoo myös profeminismistä. Siinä korostetaan että jokainen mies voi ilmoittautua profeministiksi koska tasa-arvoa on määritelty niin monella tavalla. Tämä näkökulma korostaa sitä että tasa-arvo on oikeus määritellä monilla, jopa keskenään ristiriitaisilla, tavoilla. Omasta mielestäni tämä tekee profeminismistä niin tyhjän termin, pelkän positiivisen konnotaation, että en vaivaudu tämänlaisen symbolin eteen. Mutta se on kuitenkin feminismissä hyvin suuressa arvossa. Ja tässä on sen syvin ongelma. Sillä se esiintyy samanaikaisesti tuon "ei oikeaa feminismiä" -argumentin kanssa. Pinnallisesti väite on koherentti koska feministi joka ei aja tasa-arvoa ei ole Meriläisen ja Huhdan feminismiä. Mutta tämän pinnallisuus paljastuu kun tajuaa että täsmälleen samaa retoriikkaa on käytetty runsaasti esimerkiksi islamin ja kristinuskon kohdalla.
Pese kädet vastuusta ja ammu viestintuojaa -strategia.
"Napoleonin komplekseissa" kirjoitettiin kalifista kalifin paikalla. Siinä viitattiin islamilaisessa yhteisössä vahvasti mukana olevan Hajjarin suhtautumista ISIS -järjestöön. Se määritettiin "ei edes islamiksi". "Hajjarin lausumat herättivät minussa ainakin lievää ihmetystä. Hän totesi useita kertoja ykskantaan, että kalifaattia rakentavien islamistien islam on ”väärää”, että se ei ole ”oikeaa” tai edes ”islamia”. On hämmentävää, kun julkisessa keskustelussa toisaalta yhdet islamin tuntijat muistuttavat jatkuvalla syötöllä siitä, että islam on hyvin monimuotoinen ja jopa sirpaloitunut uskontokunta, joka sisällä on lukuisia toisistaan poikkeavia tulkintoja ja traditioita lähes kaikesta muusta paitsi jumalten lukumäärästä ja Muhammadin asemasta viimeisenä profeettana – ja toisaalta nyt valtakunnallisesti merkittävä islamilainen auktoriteetti antaa ymmärtää, että on ilmeisesti yksi oikea islam, jonka hän tietää." ... "Toisaalta korostetaan, että islam ei ole monoliitti (arvostelma, joka on minusta syytä hyväksyä), ja toisaalta eräät islamilaiset suuntaukset voidaan tuomita ”epäislamilaisiksi”. Yleensä viimeksi mainittu tehdään islamilaisten ääriliikkeiden kohdalla ja maltillisempien suuntien edustajien toimesta; mutta islamilaiset ääriliikkeet kykenevät yleensä perustelemaan toimintaansa Koraanin tai hadithien kautta (itse asiassa ne harvoin suostuvat tukeutumaan mihinkään muuhun perusteluissaan) eivätkä ainakaan tässä mielessä toimi islamin ulkopuolella. Kyse on epäilemättä äärimmäisistä, fundamentalistisista ja väkivaltaisista islamintulkinnoista, mutta nekin ovat islamin tulkintoja, eivät anti-islamin tulkintoja."
Tässä kohden hänkin kannattanee samaa linjaa jota itse pidän moraalisesti välttämättömänä ja maltillisena. Eli koko islamia ei pidä tuomita. Mutta sen lieveilmiöt pitää myös tunnustaa. Itse ajoin tätä samaa asiaa omassa viitekehyksessäni (uskonnottomuus) tai sen liepeillä (ateismi) ottaessani kantaa siihen miten "militantti ateisti" -käsitettä käytetään ja määritellään. En kiistänyt että militantteja ateisteja ei olisi olemassa. Mutta vastustin sitä että kaikkia ateisteja tai tiettyjä nimiä joiden kohdalla sanaparia usein ja mielellään toistetaan, kutsutaan tällä nimityksellä. Se olisi yhtä epäreilua kuin kutsua kaikkia feministejä Wuornosia fanittaviksi aggroajiksi. Itse olenkin erottanut feminismin ja telaketjufeminismin toisistaan erilleen. Tarkalleen ottaen telaketjufeminismikin on feminismiä, mutta se on feminismille samaa kuin ISIS on islamille. Marginaalinen äärimmäisen paheksuttava lieveilmiö. Ei anti-feminismiä vaan äärimmäistä feminismiä. Ääriliikkeet harvoin antavat realistista tai rehellistä kuvaa koko ilmiöstä. Jakauma ei ole keskiarvo. Mutta toisaalta keskiarvo ei ole sama kuin koko ilmiö, joten sekin typistäisi kokonaiskuvaa turhan runsaasti.
Toki myös armas niinsanottu "valtionkirkkomme" - eli instituutio joka tuppaa kutsumaan itseään "kansankirkoksi" koska sillä on enemmän vaikutusvaltaa ja autonomisuutta kuin normaalilla valtionkirkolla ja vastaa siksi heikosti klassiseen valtionkirkon määritelmään - harrastaa samantyyppistä hienopesua fundamentalistien kanssa. Sitä saa kuulla miten Päivi Räsänen ei edusta kirkon virallista kantaa. Sanavalinta on toki teknisesti tarkkaan rajattu, koska teknisesti juuri näin onkin. Mutta se toisaalta ohittaa kirkkoon kohdistetun kritiikin hengen. Eli sen, että kirkon sisällä olevaa tämänhetkistä vaikutusvaltaa mitaten voidaan sanoa että Räsänen ei edusta mitenkään harvinaista mielipidekombinaatiota. (Itse asiassa Räsänen on nähdäkseni mainettaan maltillisempi.) Kirkko kuvaa itseään mielellään leppeänä.
Mutta Hajjarin islamin tapaan heillä on edessään No True Scotsman -argumentin suuruinen aukko. "Kun islamilaiset oppineet ja pr-henkilöt, kuten Hajjar, tuomitsevat islamia tulkitsevat ääriliikkeet vääräoppisiksi, he yleensä vastaavat ääri-islamilaisten väitteisiin ja tulkintoihin tekstikappaleilla, jotka puhuvat armosta ja sen sellaisesta. Tämä ei vakuuta minua. Parhaimmillaan se osoittaa, että islamin opin tulkinnasta on hyvin fataaleja erimielisyyksiä ja pahimmillaan se osoittaa islamin sisäisesti ristiriitaiseksi ja jännitteiseksi tavalla, jolla Jumalan viimeisen ja täydellisimmän ilmoituksen ei soisi sellainen olevan." Tiedän monia lempeitä kristittyjä. Esimerkiksi blogiani lukee Tom Kärnä ja Maija Mäkelä jotka identifioituvat kristytyiksi tavalla jota vastaan minulla ei ole ns. "hirveästi mitään". (Ja joiden pitkämielisyyttä voi arvioida kahdella perustiedolla (1) he lukevat tätä blogia ja (2) he ovat kristittyjä.) Silti he ovat sitä samaa kristillisyyttä joka tuuttaa raamatunjakeita hitusen toiseen suuntaan ja toisella asenteella. Nähdäkseni ei ole syytä niputtaa heitä näihin julmistelijoihin. Mutta on samalla tiedostettava että fundamentalismin äärisuunnat saavat uskottavuuttaan juuri sillä että kristinuskolla on lempeä maine. He ratsastavat mielellään tällä maineella ja siirtävät kaiken itseensä kohdistuvan kritiikin koskemaan koko kristinuskoa. Ja näin maltillinen hyvä kristillinen enemmistö joutuu ikään kuin suojelemaan "sisällään" tätä marginaalista paskiaisjoukkiota. (Ja kirkko itse asiassa on tässä feminismiä ja islamia pahempi. Se kutsuu moniarvoisuutta "rikkaudeksi". Eli likimain mitä marginaalisempia ja omituisempia ja sairaampia suuntauksia kirkossa on, sitä suvaitsevaisempi ja eettisempi ja rikkaampi se on.)
Samoin ISIS ei olisi merkittävä voima jos islamilla ei olisi kunnioitettua mainetta. Ja samoin telaketjufeministejen kohdalla feministi ei voi vain pestä käsiään vastuusta ja sanoa että "ei meidän juttuja". Päin vastoin. No True Scotsman ei johda mihinkään. Feministien tulisi pontevasti esittää että miesviha on äärifeminismiä. Ja että heillä ei ole mitään muuta tekemistä sen kanssa kuin se, että heitä pitää vastustaa nimenomaan aatesisaruudesta huolimatta koska heidän näkemyksensä ovat niin perverssejä ja moraalittomia. Että mikään identiteetti tai ideologia ei saa luoda suojaa joka ajaa ns. ihmisyyden yli. Että ei ole niin että ensin on ideologia ja identiteetti ja sitten kaikki muut. (Jossa miestä ei vastusteta sen mukaan mitä mieltä hän on, vaan sitä mukaa identifioituuko hän profeministiksi ja tätä kautta luo lisää kuuluvuutta ja uskottavuutta profeminismi -nimen taakse, joskin samalla koko termin ytimen hämärtäen niin että on vaikea sanoa mitä asioita siinä oikeasti ajetaan.)
Samoin kristittyjen tulisi tunnustaa että fundamenatlistiärjut ovat kristittyjä, mutta ryönäisiä sellaisia ja siksi pahempia kuin ateistit. Ja että mikään yhteisöllisyys ja muu sopuisuus ei saa toimia tekosyynä jolla erimielisyyksiä ja konflikteja erikseen vältellään, vain siksi jotta "ollaan kaikki kuitenkin kristittyjä". Heti jos näin tapahtuu on sääliö. Ja minä haluaisin että maailmassa olisi heitä paljon nykyistä vähemmän. Mutta ei. Näyttää että sääliöydestä on tullut jonkinlainen korkeimman etiikan ja suvaitsevaisuuden muoto. Että hyvä ihminen ei puutu minkäänlaiseen pahuuteen sitä nähdessään vaan pitää sitä lieveilmiöineen korkeimpana erilaisuuden hyväksymisenä ja rikkautena. Että eihän sitä saa olla suvaitsematon suvaitsemattomille kun se ei olisi suvaitsevaista.
Ja sitten nämä armon moralistit, joutuessaan vastuuseen siitä mitä moniarvoisuus ja rikkaus aikaansaa, pesevät käsiään. Kirkon kohdalla onkin huvittavaa miten tilanne PR -kriisien kohdalla on aina se, että "Että ei me vaan ne muut". (Yleensä Räsänen.) Ja tällöin määritelmä on luonnollisesti sitten hyvin rajattu. Oikeaoppisuus putkahtaa kuin itsekseen. Palatakseen pusikkoonsa välittömästi kun pitäisi oikeasti miettiä sitä että ovatko esimerkiksi fundamentalistit joitain joita voidaan pitää kristittyinä silloin kun kirkollisverovaroista ja muista kirkon lompakon syövereistä vaikka jaetaan rahoitusta erilaisiin kerhoihin ja muuhun toimintaan. Silloin arvostetaan taas suvaitsevaisuutta ja rikkautta. Eikä tajuta että jos annetaan penni tähän toimintaan sanotaan että jos homma kusee kintuille, niin vastuu on sitten myös mukana. Kirkko yrittää tässä säästää ja syödä kakun.
Ja mikä pahinta. Myös kirkon prosessissa käy niin että käsienpesun lisäksi tapahtuu jotain muuta. Huomio siirtyy usein moittimaan tämän ääri-ilmiön kriitikkoa. Eli tapahtuu juuri sama kuin tuossa alkuun laittamassani moitinnassa. Kun esiin nostetaan oman ideologian nimeä ylpeästi heilutteleva tyyppi, niin ei isketäkään tämän moraalittomuutta vastaan vaan pahastutaan viestintuojalle ja selitetään miten hirveää on kun "et ymmärrä meitä". Näin itse ongelma jää korjaamatta. Sisäpiiriläiset hakevat sopua keskenään ja ongelmatilanteissa ulkopuolinen kriitikko hiillostetaan tämän tyhmyydestä eikä ongelmaa edelleenkään korjata. (Eikä tässä ole puhettakaan tasa-arvon määritelmän kirjosta, ja siitä että Wuornosin toiminnan nähtiin ajavan naisten asiaa, kostamalla ja rankaisemalla raiskaajamiehille jotka toki ansaitsevatkin rankaisun, joskaan eivät kenties murhatuiksi tulemiseen asti. Sillä nyt ei olla moniarvoisia ja sisäisesti itsekriittisiä vaan suoraan määritetään mikä on oikea oppi tässä kysymyksessä.) Käsienpesustrategia siis toisin sanoen tukee myös näitä ääri-ilmiöitä varmistamalla että kukaan muukaan ei yritä rajoittaa tai kritisoida näitä toimijoita.
Ja sitten kun tämä temppu on keksitty, niin moni muukin osaa sitä käyttää. Ja temppu tuntuukin yhdistävän tällä hetkellä yhteiskunnassa lähes kaikkia toimijoita. Islam, feminismi ja kristinusko ovatkin tässä malliesimerkkejä ilmiöstä jonka sovelluslaajuutta ei voi kuin hämmästellä. Tässä ei voi kuin ihmetellä sitä että kerro kerro kuvastin ken on maassa kauhehin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti