Mika Niikko, jonka "Ilmeestä kuvastuu se huomattava hukassaolo, jonka Mika Niikkona oleminen vääjäämättä tuo mukanaan." on tuoreessa blogauksessaan nostanut esiin Israelin. Hän nostaa esille sen että Israelia pitäisi syyttää sotarikoksista. Ja korostaa vastapainoksi sitä, että "Israelilla on oikeus ja velvollisuus suojella kansalaisiaan, eikä vain rukoilla rauhaa tuhansien rakettien kylväessä tuhoa heidän maaperässään." Hänen suurin ongelmansa lienee siinä että oikeus puolustautua on vedetty melko pitkälle. Siviiliuhrit ovat tässä vahvin haaste "470:1 Siviiliuhrien suhteet sen jälkeen, kun Israel aloitti tuoreimman iskunsa sinne tynnyriin." ja Mika Niikko ei oikein voi puolustautua muutoin kuin sanomalla että "Siviiliuhreja tulee, mutta miksi, syyt pitäisi tietää jotta voi tuomita."
En halua pilkata tässä Niikkoa. (Hoidin lähinnä aluksi velvollisuuteni tässä osin.) Hänellä on tässä nimittäin jonkinnäköinen argumentti takanaan. (Joskin se ei ehkä vie niin pitkälle kuin hän toivoisi.) Tässä kohden on pakko nostaa esille se, että kantaani koko Israel -asiaan on moitittu epämääräiseksi. Olen joskus itsekin kutsunut sitä epämääräiseksi. Tavallaan tässä ei kuitenkaan ole syynä se, että olisin epämääräinen. En vain ole kummankaan osapuolen puolella. Nähdäkseni koko Israelkysymys on lähtökohtaisesti perseilty ja jos joku löytää jonkun argumentin kumman tahansa osapuolen puolelle, niin hän joutuu taivuttamaan etiikkaa ja yleisiä poliittisia pelisääntöjä sen verran rajusti, että vastaavalla moraalin uudelleenmäärittelyllä heidän itsensä tulisi ampua itseään päähän muun ihmiskunnan parhaaksi. (Toki kannustan ja toivon että juuri näin käy.)
Toki koko Israelin syntykysymys on itsessään haaste. Se perustettiin 1948 ylhäältäpäin annetulla mandaatilla.
* Koko valtion synnyssä hämmästyttävintä onkin se, miten oikeistokristillinen lobbaus vaikutti hyvin suurelta osalta maailmanpolitiikkaan. Juutalaisten ihmisten sijasta kysymys oli yllättävän suurelta osin siitä minkälaisia ennusteita - kristityt puhuvat tätä paskanjauhantaa nimellä profetia, joka koostuu samasta huuhaaroskasta kuin muukin ennustelu, eri nimellä vain - juutalaisia koskien oli erilaisissa uskonnollisissa suosituissa liikkeissä.
* Toinen suuresti vaikuttava asia oli tietysti se että juutalaisia kohdeltiin kaltoin holokaustissa. Mutta tämänkin sympatian kohdalla olisi syytä ihmetellä että miksi palestiinalaisia rangaistaan saksalaisten rikoksista ; Olisi ollut kenties järkevämpää tehdä Saksasta juutalaisten maa.
* Moni toki vetoaa tässä syvästi provenienssiin. Mutta samat ihmiset eivät ole selittämässä miten Suomi pitäisi antaa saamelaisille, USA:n maat intiaaneille tai Australiaa aboriginaaleille. Selvästi Israel on tässä palautamistematiikassa poikkeus eikä sääntö. Ja siksi emme ilmeisesti törmää koskaan siihen että mustalaisille yritettäisiin rajata jostain maa jolla on ns. rajat.
Parhaat perustelut Israelille perustuvat siihen että se on luonut alueelle kohtuullisen hyvän ja monikulttuurisen maan jolla on infrastruktuuri. Tämä ei tietysti ole argumentti siitä että valtion perustaminen olisi alkujaan ollut oikeutettua. Infrastruktuuri kun on luonnolllisesti tullut vasta jälkeen päin. Mutta se on kuitenkin argumentti. Sillä tosiasia on, että perustamisen jälkeen tapahtuu muutoksia. Ja nämä muutokset ovat argumentteja. Ja ne ovat itse asiassa jotain sellaista jota yleisesti ottaen kunnioitetaan. Jokin "kansan alkuperä" ei yleensä ottaen paina maan rajojen määrittelyssä. Rajat muuttuvat sotien ja muiden vastaavien kautta. Israel on jossain mielessä vallannut alueen. Siihen on käytetty liittolaisten aseita. Mutta koskakos sodassa ei liittoutumisia ole ollut?
Mutta tämä alkuperä selvittää luonnollisesti palestiinalaisten asenteita. Asiaa ei ole auttanut myöskään se, että Israel ei tosiasiassa ole tyytynyt saamiinsa rajoihin ja turvannut vain asukkaidensa hyvinvointia. Se on myös laajentanut alueitaan. Tämä tarkoittaa sitä että Israel on käytännössä harrastamassa sotaa palestiinalaisia vastaan. Ja kun otetaan huomioon palestiinalaisten melko kurjat olot, on ymmärrettävää jos kaunahenkeä syntyy. Ja tämä tekee Hamasista ymmärrettävän. Ymmärrettävän niiltä piirteiltään joissa ymmärtäminen on relevanttia. Se nimittäin selittää sen miksi Hamasiin liittyy ihmisiä. Ja se selittää miksi paikalliset ovat valmiita piilottelemaan Hamasia keskuudessaan. Ja tämä on se syy miksi Niikon mainitsema siviiliuhristo on seuraus siitä mitä Hamas tekee ja miten se toimii.
Valitettavasti se, että tietää miltä ihmisistä tuntuu on psykologinen selitys. Sitä on aika latteaa liittää sellaiseen kuin oikeus. Psykologia voi selittää kostonhimon, ja psykopaattien synnyn. Mutta se ei tee toiminnasta oikeutettua. Ja Hamasin kohdalla relevantti tematiikka onkin siinä miten sodankäynnin etiikka tuppaa menemään. Sodankäynnissä hyväksyttävänä sotana ei pidetä sotaa jonka lopputulos on väistämätön häviö. Itse pidin tätä nuorempana kammottavana periaatteena koska sen mukaan pahaa ja kammottavaa diktatuuria vastaan ei saisi sotia, vaikka se yrittäisi alistaa itsen valtansa alle. Sehän sanoo suoraan että valta muuttuu oikeutetuksi heti jos valtaa on riittävän paljon enemmän. Ja tämä sotiikin jonkinlaista oikeustajua vastaan. Mutta se on kuitenkin ymmärrettävä. Jos sota tullaan häviämään eikä voittoa tai asioiden muuttamista voi tapahtua, ei sotiminen ole perusteltua. Ei vaikka vastassa olisi kammottavan paha valtio.
Talvisotavertaus ei siksi tältä osin ole osuva. Toki palestiinalaisien tunteita voi ymmärtää miettimällä mitä tapahtuisi jos Venäjä yrittäisi vallata alueita Suomesta. Ja mitä olisi tapahtunut jos talvisodan jälkeen tehdyistä sopimuksista olisi joustettu ja alettu valloittamaan lisäalueita Venäjän hallintaan ilman tarkkaa sopimista. Rautaa olisi taatusti siirretty rajalle. Mutta kuten talvisodan ns. "torjuntavoitto" (lue: erikoislaatuinen häviö joka oli miltei voitto) kertoo, sodalla voitiin vaikuttaa asioihin. Se ei ollut by definition sota joka olisi väistämättä hävitty.
Hamasiin tämä liittyy siten että Hamasilla ei ole toivoakaan voittamisesta. Oikeastaan ainut mitä se voi aikaansaada on se, että se provosoi Israelilaisia laukomaan aseita. Ja tästä syntyy tilanteita joiden epäreiluus demonstroituu nimenomaan siinä miten paljon enemmän Israel kykenee tuottamaan siviiliuhreja verrattuna palestiinalaisiin. Luku oikeastaan demonstroi sen miten toivotonta olisi ajatus siitä että palestiinalaiset voittaisivat sodan. Siksi Hamas ei sodikaan. Se harrastaa terrorismia. Se tekee aseita "kyökkivälineillä". Ja Hamasin kannalta pahinta on, että se ei tyydy tuottamaan
rakenteellisia vaurioita vastustajilleen. Sen täytyy pommittaa ennen
kaikkea ihmisiä. Ja mikä pahinta, siviilejä.
Ja tämä tarkoittaa sitä että kaikki puheet Mika Niikon toitottamasta "aseistariisunnasta" on melkoisen pelleä. Armeijoita aseistariisutaan. Niillä on sotilaita jotka yleensä erotetaan univormusta ja siitä että ne ovat tiiviin keskusjohdon alaisia. Terrorismia taas harrastetaan pienemmillä soluilla, joiden keskusohjautuvuus on paljon heikommalla tasolla. Ja koska terroristi piiloutuu tavallisten ihmisten sekaan, pitäisi joka ikinen ihminen "aseistariisua". Ja tämä vielä onnistuisi jos kyseessä olisivat tuliaseet. Mutta jos puhutaan pomminvärkkääjistä niin en voi todeta muuta kuin että minua ei ole aseistariisuttu. Ei ole voitu. Koska se, että rajoittaisi ihmisten pääsyn kaikkeen mistä ei voi tehdä pommia on mahdotonta. (Kuten SuPon iloksi facebookiini päivitin käytyäni heidän luonaan kahvilla "ostin juuri viemärinaukaisijaa ja lannotteita. Tänään kokataan herkkuillallinen." Siinä oli kolme irrallista faktaa.) Jos koko siviilikansa riisutaan aseista tällä tasolla, sille alkaa olemaan toinenkin nimitys. Kansanmurha.
1: Toki tässä taustalla oleva kysymys siitä onko maalla oikeus rajoihin ja kansalaisten turvallisuuteen on erikoinen. Sillä periaatteessa tämä on lähinnä toivottava asiantila, mutta ei välttämättömyys. Suvereenit valtiot voivat nimittäin julistaa sotia toisilleen. Ja tämä tila tunnustetaan kansainvälisessä politiikassa. Selvästi turvattu elämä ja rajoin varustettu maa eivät kuulu perusoikeuksiin. Tämä on kenties perseestä. Mutta mikäs tässä maailmassa, politiikassa ja etenkin kansainvälisessä politiikassa ei ole?
Israel tekeekin melkoisen kovaa jälkeä. Siviiliuhrien julmettua määrää ei oikein voi oikeuttaa. Mutta tässä kysymyksessä sodan ja terrorismin välinen määritelmä vaihtuukin helposti lennosta. Siksi jos haluaa puolustaa israelia, niin sitä hyökätään palestiinalaisia vastaan koska nämä ikään kuin kansana tekevät jotain. Mutta on toisaalta helppoa nähdä miten kamala Hamas on korostamalla sitä tosiasiaa että se ei oikeasti sodi reilusti vaan harrastaa terrorismia joka itsessään ei ole minkään eettisen säädännön mukaista. Israelkysymyskessä ei nähdäkseni ole kuin ihmisiä joita voi tuomita paljon tai vielä enemmän. En edes jaksa miettiä kumpaa pitäisi rangaista enemmän. Israel vertautuukin mielessäni siihen länteen jota esimerkiksi "Red Dead Redemption" -peli kuvaa. Missä intiaanien maat hakenut valkoinen väestö rakentaa ja paheksuu villejä jotka aggroilevat ja uhkaavat rauhanomaisten ihmisten elämää. Ja sitä miettiessä kannattaa todellakin miettiä ne syyt jotta voisi tuomita. Mutta tuomitseminen ilman on tietysti helpompaa.
Oma ehdotukseni israelkysymykseen perustuu siihen että kulttuurien väliset säädöt ja väännöt alueella ovat ikiaikaisia. Ja niissä tietyt symbolit ajavat yllättävän suurta osaa. Itse ehdottaisin että kaikki islamilaisten, juutalaisten sekä kristittyjen symboliset rakennukset ja paikat pommitettaisiin tyystin paskaksi. Niin että jäljellä niiden kohdalla ei ole kuin helvetinmoinen kuoppa. Itkumuuri. Pum. Jeesuksen hauta. Pam. kalliomoskeija & al-Aqsa. Wladaboom. Temppelivuorella ahkeroitaisiin kunnes sitä kutsuttaisiin Tomppelinmontuksi. Minä arvostan kulttuuriperinnettä vähintään siinä missä kuka muu tahansa. Mutta tällä strategialla vääntö vähenisi taatusti oleellisesti. Ja siviiliuhrien määrä jäisi luultavasti vähemmäksi kuin Mika Niikon kohtuullisena pitämä ruumiskasa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti