Näytetään tekstit, joissa on tunniste isänmaallisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste isänmaallisuus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Ensimmäisen ja toisen luokan kansalaisuudesta

Olen lueskellut ensimmäistä luterilaista tunnustuskirjaa. "Confessio fidei" on vanhahtavaa ja herttaista kieltä. Se muistuttaa varsin vahvasti siitä, että siinä missä katoliset sekoittavat uskonnon ja politiikan, luterilaisuudessa niitä pidetään erillään.

Tässä mielessä suurin osa suomalaisista voidaankin laittaa protenstanttiseen asenneympäristöön. Ja tätä kuvaa vaikkapa "Tm2" -blogin tiivistys : "Koen kuitenkin olevani isänmaallinen, eli uskollinen asuinpaikan ja paikallisen kulttuurin normeille ja halukas noudattamaan niitä liberaalissa hengessä, so. ilman että koen tarpeelliseksi pakottaa niitä muille. Päinvastoin, koen että omat arvoni, normini ja asenteeni ovat arvokkaita täysin riippumatta siitä, noudattavatko muut niitä vai eivät; ne ovat arvokkaita minulle ja perheelleni, ja, näin uskon, iso osa niistä on jaettuja suomalaisessa yhteiskunnassa."

Tämä onkin oikeastaan protestanttisten maiden "maan tapa". Ja tämä heijastuu moniin puoliin. Esimerkiksi meillä ei ole koulupukuja. Monissa maissa koulupuvut ovat käytänne. Ja katolisten koulujen koulupuvut ovat jopa jonkinlainen käsite. Siinä missä koulupukuja käyttävässä maassa puolustetaan, että samanlainen pukeutuminen johtaa siihen että ainakaan vaatteiden vuoksi ei kiusata, ja että koulupuvuilla on pitkät perinteet, suomalainen tiedostaa että vaikka lausunnot ovat totta, niin siltikin ei ole niin että koulupuku rajoittaisi myös ihmisten omaa ilmaisua ja identiteettiä.

Siksi moni myös kavahtaa ja vierastaa islamin burqaa. Siinä kun joku velvoittaa pukeutumaan tietyllä tavalla. Ei siis siksi, että islamilainen identiteetti olisi huono asia, tai että perinnettä ja kulttuuria ei tulisi kunnioittaa. Tai jos ei kunnioittaa niin antaa ainakin lupa pukeutua haluamiinsa hölmöihin vaatteisiin.
1: Tässä joillakuilla on vaikeus ymmärtää sisältöjä. Esimerkiksi jos puolustaa lasten lupaa pukea burqa koulussa, pitäisi samantien puolustaa sitä että on yleisiä uskonnollisia aamunavauksia ja virsien yhteislaulua.

Luterilaisuuden ydin on teologialtaan jopa yllättävän sekulaari. Ja tätä kautta voidaan ihmetellä miksi maassamme on niinkin paljon skismaa uskonnottomien ja uskovaisten välillä. Katolisissa tai kalvinistisissa maissa kinat olisivat ilmiselviö. Syynä on se, että käytännössä maassamme on uskonnonvapaus jossa kaikki vakaumukset eivät olekaan samanarvoisia. Käytännössä kulttuurimme on pullollaan "katolisen koulupuvun kanssa analogisia konsepteja".
1: Näissä yhteistä on se, että uskonnollisuuteen osallistutetaan.

Mikko Puumalainen nosti esiin että näin on. Ja kuten "Paholaisen asianajaja" -blogissa havaittiin, siihen ei suhtauduttu hyvin. Puumalaisen käsittelemä listaus käsitteli uskonnonvapautta. Mutta kaikki uutisoivat kuin kysymys olisi suvivirrestä. Mikä oli hoopoa sillä Puumaalaisen esitys tuottaa hakusanalle "suvivirsi" vastauksen "ei osumia".

Kun on pakko puhua suvivirrestä, vaikka haluaisi puhua muista asioista.

Tämä muistuttaa siitä, minkä olen aiemmin kirjoittanut pidemmin. Siitä, että tosiasiassa suvivirsi on symboli ihan muille asioille. Suvivirsi on uskonnottomille enemmän esimerkki ja uskonnollisen yleisasenteellisen vallankäytön esimerkki kuin pääasia. Ja aina kun uskonnonvapaudesta puhutaan uskovainen kokee että aiheena on suvivirsi. Silloinkin kun se ei ole. Nyt ei ollut. Mutta ainut järki jonka uskonnonvapauskeskusteluun helposti saa, on se, että referoi uskovaisten kantoihin. Jotka puhuvat vain suvivirrestä, eivätkä kaikesta muusta, suoraan sanoen relevantimmasta.
1: Syynä on tietysti se, mikä aina. Eli se, että ateistien kannat tiedetään aina etukäteen niin että niihin ei edes tarvitse tutustua. Ja sitten vaaditaan että perinteen ja kulttuurin vuoksi ateistit tekevät kristityille juuri toisin ja ottavat kiinnostuneesti selvää. Uskovaiset eivät tietääkseni ole kiinnostuneita koska jos heitä kiinnostaisi, he osaisivat ja ymmärtäisivät, jutut eivät ole kovin vaikeita. Tai sitten uskonto tekee lapamadontyhmäksi ja se on selvästi jokin idioottien juttu. Kummin vain, mutta kolmatta vaihtoehtoa ei ole.

Suvivirsi on siitä verevä aihe, että se toistuu joka vuosi. Ja sen taakse on niputettu kaksi erillistä teemaa. (1) On kysymys uskonnon ja valtion suhteesta, koska suvivirsi lauletaan kouluissa joka taas kuuluu yhteiskunnan asioihin. (2) On kysymys uskonnon ja vanhempien ja lapsen välisestä valtasuhteesta. (+) Näiden kahden kohdan vuoksi voidaan sanoa että suvivirteen siirtäminen on kätevä red herring -temppu, koska muutoin uskovaisilla olisi vaikeuksia koota taakseen puolustajia. Suvivirren taakse saadaan sekä ne joista vanhemmat omistavat lapsensa että ne joiden mukaan maamme nyt vain on kirkkovaltio jonka tehtävänä on pakottaa tiettyyn uskontoon ja kutsua tätä identiteetille oleelliseksi perinteeksi joka yhdistää sukupolvia.

On toki hyvä miettiä suvaitsevaisuutta. Moni on sneerannut että suvivirsi on jotain jossa uskonnottomien tulisi olla suvaitsevaisia, eli harrastaa sitä mitä yleensä vaativat. Tässä unohtuu se, että mitä suvaitsevaisuus tarkoittaa.
1: Jos katsotaan kotimaa -blogin tonttu-ukkoesimerkkiä, siinä korostetaan monikulttuurisuutta islamin kautta. Islamissa ne ovat paha asia ja siksi uskonnollisista syistä lapset voivat piiloutua jotta eivät joudu tonttuleikkeihin. Siinä ehdotettiin että kouluun voitaisiin järjestää myös islamilaista ohjelmaa. Tämä on mielestäni aivan asiallinen tapa hoitaa asia. Kuitenkin se mitä olen nykynuorilta oppinut on se, että kun luterilainen kirkko pitää uskonnollisia aamunavauksia, ja niiltä haluaa suojautua, saadaan kuulla jopa ivaa siitä että on heikko usko jos kaatuu yhdestä pienestä esitelmästä. Mutta jos ateistijärjestö ilmaisee halunsa koulujen aamunavauksista, vedotaan siihen että ateismi loukkaa monien herkimpiä uskomuksia. Ääni muuttuu kellossa aina tilanteen mukaan. ; Tämä muistuttaa siitä että uskonnonvapaus koskee joko kaikkia tai ei ketään. Säännöt ovat yhteiset eikä ole mitään "ateistien on oltava kokonaisvaltaisesti suvaitsevaisia kun puhuvat suvaitsevaisuusdesta" kun taas uskovaisilla olisi uskovaisten omat ehdot. Kun uskovainen näyttää että sensuuri on se mitä pitää tehdä kun jonkun arvoja loukkaa niin sitten asia todellakin on näin. Ei voi olla niin että on monokulttuuri jossa kaikki juhlat ovat yhden tietyn uskonnon ehdoilla. Suvaitsevaisuus on joko-tai, kristityt ovat ateisteille suvaitsevaisia samassa mitoin kuin ateistit takaisin. Tai jos eivät ole, niin ateistit ja muut saavat sitten ihan luvan kanssa ottaa omansa takaisin ja tehdä muiden elämästä vittumaista, moniarvoisuuden nimissä. Se on sitä "samat oikeudet kaikille" -maailmaa. 
2: Usein manauksena onkin se, että uskonto kuvataan perinteeksi. Ja niitä käsitellään kuin ne olisivat eri asioita. Tästä hyvän esimerkin antaa "Metron" kolumni. Tekstissä kuvataan sitä, että suvivirren aikana ajatellaan sekulaaristi lomia, ja siksi sillä ei olisi uskonnollista sisältöä. Tämä ei ole kovin pätevää koska katolisen kirkon koulupukukin heijastaa ideologiaa vaikka tosiasiassa katolisen koulun kävijät pelaavat enemmän facebookpelejä kuin miettivät Jeesusta. Lisäksi on huomattava että nämä korostavat monien uskovaisten suvaitsevaisuutta, joka onkin aivan uskottava tila. Kuitenkin tosiasiassa se ei tarkoita sitä että suvivirsi ei olisi uskonnonvapautta vahvasti vastaan hyökkäävän väkivallan väline. (Eihän rasismiakaan torjuta selittämällä että tummaihoinen ei voi kokea rasismia koska itse vaaleaihoisena ei ole kokenut rasismia eikä koe itseään rasistiksi.) Jos esimerkiksi luetaan teksti siitä miten "Jumalanpelko on tärkeää" korostuu siinä nimenomaan  se, että suvivirsi on hengellistä kontrollia. "Yle uutisoi, että "Äidit nyysivät tavaraa synnytyssairaaloista". Se kertoo siitä, että jos yksilöllä ei ole kehittynyt jumalanpelkoa, ei hänellä ole kunnioitusta edes yhteistä omaisuutta kohtaan. Ei ole rangaistuksen pelkoa, ei millään mitään väliä, jollei ole Jumalaa." Tämä on herjana sama kuin jos selittäisin että kun Suomessa on aina tehty tilastollisesti paljon itsemurhia ja täällä on pitkä kristillinen historia, niin se johtuu siitä että ihmiset haluavat päästä taivaaseen mahdollisimman pian, kun uskonto imee kaiken ilon elämästä. Argumentti ei tietenkään olisi hyvä, ilmiselvin syin. Mutta se korostaakin sitä miten on ihan tavallista että uskovainen selittää että uskonnottomuus johtaa arvotyhjiöön. Ja tämä on heistä hienoa syvällistä osaamista. Samat ihmiset kokevat "syviä tunteitaan loukatuksi" jos heidän järjenjuoksunsa kyseenalaistaa ja kutsuu heitä taikauskoisiksi idiooteiksi. Vaikka tekisi tämän sen jälkeen kun on osoittanut että näissä arvotyhjiöargumenteissa ei ole voimaa. (Olen kumonnut aiheen blogissani niin useasta eri kulmasta ja perustasta että katson että minun ei tarvitse enää jatkoperustella asiaani. Jos olet erimielinen, murskaat joka ikisen näistä vaihtoehtomalleista. Hyvää loppuelämää.)
3: Lisäksi korostetaan, että Jumala -sanan ajatellaan voivan olevan vaikka "luonnonlakien kaikkeus". Tämä kun lähtee määrittelemään mihin ateistit ja uskonnottomat uskovat ja millä tavoin eivät. Itse kutsuisin tuontapaista ajatusta joksikin liberaaliteologiaksi, enkä ateismiksi. (Joskin ymmärrän että ateismia ja liberaaliteologiaa voi olla vaikea erottaa jos on vaikkapa Timo Eskola.) Itse asiassa jos me mietimme mitä SuviVIRSI sanoo, voimme ottaa esille sellaisen tulkinnan jossa huomataan että luterilaisen kirkon mukaan virsi on erityisesti yhteislauluksi tarkoitettu hengellinen laulu, jossa lähennytään Jumalaa musiikin avulla. On turha väittää että tämä ei olisi hengellistä, tai jos ei ole niin ei yksi saatananpalvonnallinen musta messukaan hengellistä pilkkaa tekisi, joten kyllä sellainenkin voitaisiin saada mukaan kesäloman alkajaisiin. Tulkintaa vahvistaa se, että eräs laulun säkeistö viittaa "OI JEESUS KRISTUS JALO". Joka vihjaa että kysymys ei ole mistä tahansa minkä tahansa uskonnon Jumalasta todellakaan. Eli se, että joku ateisti voisikin tulkita asian sanotulla tavalla, ei tämä "tälläkin tavalla voi tulkita" ole mikään muu kuin sitä että ulkopuolinen tulee määrittelemään ateismin dogmit uusiksi koska haluaa. Ja tämä on enemmän kuin suvivirren pakkolaulatus. Tämä määrittely on jotain joka ylittää toisen vakaumukseen puuttumisen hyvin syvällä tasolla. Jos et usko, niin määrittelen että teidän kristinuskontonne antaa tilaa tulkinnalle jossa ympärileikkaus on hyvä asia, joten teitä ei luonnollisesti haittaa jos minä tulen huomenna lääkärin kanssa pakkonipsaisemaan pikkuisen nahkasuikaleen allekirjoittaneen alapäävärkistä. Kun tosiasiassa olen lähinnä määritänyt että ympärileikkaus ei ole epäkristillistä. En että kaikissa mahdollisissa kristillisyyden määrittelemissä maailmoissa ympärileikkaus olisi ehdottomasti hyväksyttävää.
4: Lisäksi ajatus siitä että se, että ei halua laulaa virsiä olisi osoitus jostain vakaumuksen heikkoudesta on outo. Toki on jossain hyvin absurdissa mielessä tosi että on rajoittavaa sensuroida laulu. Sillä kaikki arvot ovat jonkinlaisia rajoitteita. Esimerkiksi vegaanien kohdalla kukaan, ei kukaan, ei selitä että vegaanien vegaaniuden täytyy olla todella heikkoa jos se ei yhtä pihvinsyömistä kestä. Koulujen juhlissa tilanne tuppaa vain olemaan se, että uskonnoton on kuin vegaani makkarabileissä, joissa saa ihan vapaasti valita syökö lihaisaa makkaraa vai jättääkö täysin syömättä.  ; Vapaus valita laulaako vai ei on hyvin samantapainen, molemmat ovat erottautumissignaaleja joihin muuten voi liittyä sitä että sinua ei enää sen jälkeen pidetä rehellisenä ihmisenä. Sillä hyvin moni ajattelee juuri kuten se linkkaamani nainen. Jonka mielestä virsilaulu ylläpiti kansan moraalia perätuhtona ja että ilman Jumalaa ihminen on moraaliton, ja esimerkiksi varastelu on tämänlaisten ihmisten syytä. Uskovaiset jotka eivät uskonnottomuutta ole kokeilleet eivät tietysti tunnusta tämänlaista tapahtuvan, mutta he puhuvat omasta puolestaan. Uskovaisia on sen verran paljon että on enemmän kuin todennäköistä törmätä vähintään yhteen fundamentalistikusipäähän joka ottaa moraaliseksi velvollisuudekseen elämäsi pilaamisen. Tai riski tämänlaiseen on merkittävästi olemassa, eikä näitä ratkaisuja ehdotteleva ole tarjonnut keinoja joilla tämän mahdollisuuden voisi korjata ja estää. Helppohan heidän on sanoa kun he haluavat ajaa tiettyä asiaa, eikä asian kohdalla heillä ole ns. omaa persettä tulilinjalla. Helppous onkin tyhmyyden ja torspoilun lähtötila, harvemmin ilkeys. (Tiedemiehen kuvaus pätee yhä.)

Mutta kuten mainitsin, suvivirsi on symboli. Ja tässä tapauksessa red herring, jonka avulla keskustelua siirretään syrjään. Ja Puumalaisen asia koskee positiivista ja negatiivista uskonnonvapautta jotka ovat lyöty Suomen perustuslakiin. Ihmisellä on lupa tehdä omaa uskontoaan ja olla osallistumatta muiden uskontoon. Tämä tarkoittaa sitä että jokainen saa halutessaan pukeutua pukuun joka on jonkun koulun koulupuku, mutta kukaan ei voi pakottaa tätä koulupukuun.

Ja kyllä, se pukeutuminen ei ole kovin iso asia kuten ei suvivirsikään. Paitsi että on, koska ei sen poistaminenkaan merkitsisi mitään. Mutta tämä "nipottamista" -kortti ei toimi. Ei vaikka sen näkisi aivan täysin paikkaansapitäväksi. Sillä tosiasiassa kysymys on siitä koskeeko laki kaikkia vai ei. Oikeusvaltioissa tämä otetaan lähtökohdaksi. Ja tässä mielessä kyseessä ovat isot periaatteet. Tätä voi vain olla vaikea huomata sen jälkeen kun asia unohtuu, huomio keskittyy suvivirteen eikä siihen mitä kaikkea tämä edustaa ja minkälaisesta laajemamasta toiminnasta se kertoo.

Otan tästä demonstraation. Demonstraation siitä miten kristityt ovat heteroavioliittoja vastaan.

Oikeastaan vasta nyt olen alustanut asenteet varsinaista pääasiaani varten. Mielelläni en olisi puhunut suvivirrestä, vaan uskonnonvapaudesta mutta koska uskovaiset eivät ole suostuneet puhumaan muusta, on tämän keskustelun tuottamia asenteita ollut pakko nostaa esille. Varsinainen aihe ponnistaa jopa laajemmalle kuin Puumalaisen kannanotot, jotka koskivat koulua. Itse näkisin että maassamme on aivan aikuisia ihmisiä koskevia outouksia jotka eivät koske koulumaailmaa. Ateismi ei lopu ysiluokan ovelle. Ei lukion jälkeen. Ei jää edes armeijan sotilaspastorin luo patsastelemaan rynkkyjumppaa. Uskonnottomuutta on kaiken tuon jälkeenkin. Ja kenties suurin ongelma koskeekin juuri minun kaltaisiani nuoria aikuisia. Joita on melko paljon.

Tärkein näistä on "tavallaan historiallinen". Voidaan sanoa että tämä sitoo hyvin likaisella tavalla sukupolvet yhteen. 1600 -luvulla, ns. puhdasoppisuuden aikana, luterilainen kirkkomme liitti itsensä hyvin lujaksi osaksi yhteiskuntaa. Tällöin aloitettiin kansanopetus. Moni uskovainen korostaa että tämä oli hienoa uskonnon hedelmää koska tätä kautta saatiin lukutaitoa kaikille. Kuitenkin kansanopetuksen lukutaito ei tuolloin ollut hurrattavaa ja lähinnä kansalaiset opetettiin hokemaan ulkoa "Vähä katekismus".  Merkittävintä oli että ilman ripilläkäymistä ei päässyt lainkaan naimisiin. Jostain syystä se pikkuseikka että ateistit eivät saaneet päästä naimisiin ei ollut mitään mainittavaa.

Nykysuomessa on tälläinen samanlainen henki. Sivistyspuoli on latistunut siihen, että Kansankirkko kantaa huolta sosiaalipolitiikasta niiltä osin kuin maan hallitusta ei satu kiinnostamaan vaikka niiden pitäisi olla valtion eikä uskonnon asioita. Mutta avioliittorajoite on jotain joka on yhä läsnä. ; Ei toki de jure. Eikä edes siksi että uskovaiset haluaisivat. (Tai itse asiassa en ole tästä varma, homoseksuaalit herättävät kuohuntaa, mutta jos esille nostetaan uskovaisten mielipiteet kaltaisestani eiuskovaisesta kirkon ulkopuolisesta joka sitten hankkisi aviopaperit maistraatista, niin kysymystä halutaan kiertää. Selvästi moni on niin fiksoitunut siihen että avioliitto vaatii kirkkohäät että tästä poikkeaminen on hämmentävää. Ja että siviilivihkiminen ei ole mikään "oikea avioliitto" ollenkaan. On siis mahdollista että kannat tähän vain kuulostavat liian pahalta.) Vaan siksi että uskonnottomat ovat toisen luokan kansalaisia joiden asiat ja pulmat eivät kiinnosta valtiota tai ketään muutakaan pätkääkään.

Totuus on, että jos ei asu aivan Etelä-Suomessa, on tuhottoman vaikeaa päästä avioliittoon jos ei ole valtionkirkon jäsen. Juha Leinivaara kirjoitti omasta avioonmenostaan Toijalassa. Vuosi oli 2011.
1: Maistraatti on mahdollinen, mutta monin paikoin niiden aukioloajat ovat järkyttäviä. "Vihkiminen tapahtuu valkoisessa toimistossa. Siellä on sentään pari koristetta seinillä. Noh, systeemi toimii. Kunhan on valmis menemään naimisiin vain tiistaisin. Tiistai on ainoa päivä jolloin henkikirjoittaja kerkiää vihkimään. Parisen vuotta sitten siviilivihkimiset hoidettiin perjantaisin, jotta hääväki olisi hieman juhlatunnelmissa vihkitilaisuuden jälkeen. Mutta se taisi olla liian suosittu päivä."
2: Muut vaihtoehdot ovat monesti mahdollisia jossain muualla "Ei hätää, voi todeta. Hankkikaa vihkijä juhlapaikalla juhlapäivänä. Helpommin taiottu kuin tehty, sillä lähiympäristöstä ei tahdo löytyä matkavalmista virkailijaa. Soitin läpi Pirkanmaan käräjäoikeuden ja Hämeenlinnan maistraatin. Halukkaita vihkijöitä ei löytynyt. Pari vuotta sitten Tampereella oli juhlapaikoille matkustava tuomari, mutta hän on nykyään eläkkeellä." Köyhä ateisti ei siis pääse naimisiin. Ja rikaskin on aivan oikeasti uskovaisten armoilla : Jos kenenkään uskovaisen vakaumus vahingoittuu jos joutuu laulamaan suvivirren vihkimään eikirkolliseen avioliittoon ihmisen jolla on väärä vakaumus, vaikka olisi työltään byrokraatti.

Nyt on vuosi 2014 ja ateisteja on suomessa yli 20% ihmisistä. (Ja kyllä, luvussa on huomioitu että kirkosta eroaminen ei ole samaa kuin ateismi!) Asioiden luulisi korjautuvan. Mutta se vaatisi olettamista jossa uskonnottomat eivät olisi toisen luokan kansalaisia. Ja tämä olisi kertakaikkisen väärä oletus. Asiat ovat huonontuneet vuodesta 2011. Kun katsotaan miten maailma makaa kolme vuotta myöhemmin, voimme huomata että "Maistraatteja ollaan lakkauttamassa lisää. Jäljelle jää julkisen hallinnon toimipisteitä, joissa ei suoriteta vihkimisiä. Yhä useammalla paikkakunnalla helpoimmaksi vaihtoehdoksi taitaa tulla virkailijan tilaaminen. Kunhan maksaa hieman tuosta palvelusta, joka olisi muuten ilmaista maistraatissa." Toki jollain faustisessa pilkunviilausjurismibyrokratiatasolla ateisti pääsee naimisiin. Mutta terve järki sanoo että jos naimisiin päästäkseen pitäisi uudenkuun aikana tasan kello kaksitoista suorittaa tietyssä paikassa rituaali, jossa naputetaan 12 -numeroinen salasana joka saadaan ilmoittamalla halukkuudestaan vuotta aiemmin, ovat ehdot niin spesifit että voidaan yhä enemmän ja enemmän sanoa että mahdollisuutta ei reaalisessa mielessä oikeastaan ole ollenkaan.

Moni ei pidä tätä uskonnonvapauskysymyksenä, vaan byrokratiakysymyksenä. He ovat tavallaan oikeassa. Järjestelmä ei nimittäin toimi siten että merkittävät asiat olisivat provokatiivisia keskustelunaiheita joissa on kova ideologinen syy vastustaa. Tämän avioonmenovaikeuttamistilanteen takana on se, että kristittyjä on paljon, heitä ei kiinnosta ja he eivät välitä. Koska mitään ilkeää intressiä ei ole, kukaan ei myöskään jaksa tehdä sille mitään.

Moni on tässä kohden viitannut pykäliin ja väittänyt että asiat olisivat kunnossa. Eivät ne ole. Itse asiassa pykälät näyttävät sen, että nykymaailmassa uskonnoton on toisen luokan kansalainen, joka ei saa edes lain hänelle määrittämiä oikeuksia. Jotka ovat muille helppoja ja ilmiselviä. Lakipykälien heiluttelu ei suinkaan näytä että uskonnottomien asiat olisivat hyvin, vaan päinvastoin se kaivaa kuoppaa nimenomaan syvemmäksi. Pääsyy on siinä että asioita ei mietitä uskonnottomien kannalta ja kaikista ongelmista mainitseminen johtaa siihen että nipotetaan siitä miten ateisti pohjimmiltaan nipottaa suvivirrestä (tai on vaihtamassa raamattuja pornoon, asia jota esimerkiksi minä moitin, peräti paikan päällä käyden, silloin kun se tapahtui). Asiaa ei tarvitse hoitaa ja ymmärtää tai tunnustaa kun voi puhua ihan muista asioista. Provokatiivisista, niistä jotka ovat identiteetistä eikä laista. Sillä laki nyt on "ylhäältä tulevaa pikkumaisuutta" joka vieraannuttaa uskovaiset ja huonontaa rakentavia välejä uskonnottomiin.

Kaikista pahinta tässä avioliittokysymyksessä onkin se, että se ei koske valtion ja uskonnon suhdetta eikä vanhemman valtaa päättää lapsen uskonnosta. Se koskee aikuisia ihmisiä ja heidän välistään juridista sopimusta joka on lakisääteinen, ja sekä perusasia että tärkeä asia hyvin syvällisellä tasolla. Uskovaisilla asiat ovat niin automatisoituja ja ilmiselviä että näiden puutetta ei osata edes tiedostaa vaihtoehtona. Siksi heidän lienee helpompaa puhua abstraktista kunnioituksesta. Minä olen jo kauan aikaa sitten lopettanut sellaisen utopian odottamisen kuin suvaitsevainen ja oikeinymmärretty ja rakentava uskontokeskustelu. Minulle riittäisi se, että lait koskisivat kaikkea sen sijaan että perustuslainvastaisia asioita voisi vain ohittaa miten lystää siksi että pitää perustuslain mukaisia asioita "pikkumaisuutena". Kunnioitus ja suvaitseminen ovat niille joilla ei ole tämän tärkeämpiä murheita. Moni hakee ihan lain kirjaimen mukaisuutta. Voivat jopa ajatella että mielipiteenvapaus ja uskonnonvapaus tuottavat sellaisia asioita kuin sen, että kaikkia ei kunnioita.

Ja ei, tämän ei todellakaan pitäisi kuulua suomalaiseen perushenkeen. Luther ei sanonut mitään tämänlaista. Suomen uskonnonvapaus tarkoittaa kuitenkin sitä että saat päättää olla uskomatta Jumalaan, mutta sinua epäillään heti arvotyhjiössä olevaksi varkaaksi, ja että et ole hyvä täysivaltainen lainkuuliainen kansalainen (paitsi ehkä jos olet himopinnallinen ahnehtija). Että sinussa on jokin syvällinen psykologinen vika ja vamma joka tekee tyhmän ja emotionaalisesti sairaan. Ja että avioliiton kaltaiset palvelut voidaan vetää pikku hiljaa pois ja valittaa sen sijaan kovaan ääneen miten ateisti-natsi-evolutinistit kannattivat eugeniikkaa jossa lisääntymiskontrolli ja avioliittojen kieltäminen olivat osa julmaa prosessia jossa vahvimmat selviytyivät vallan ja mahdin voimalla torjuen uskonnon ja vapauden jalkoihinsa kuin Stalindogma.

Lakiasiat johtuvat siitä että ei välitetä, ja tämä ignoranssi - ei suinkaan ilkeä intressi - on se joka tekee uskonnottomista toisen luokan kansalaisia. Kyseessä ei ole uskonnollinen viha, vaan ideologinen syrjäyttäminen. Se on kuitenkin puolisosiaalista, sillä arvokeskustelupuolella on kuitenkin sosiaalinen ulottuvuus. Valta lakiin tässä on pieni - suvivirsikeskustelu ja monet muut vastaavat toistuvat vuodesta toiseen tutulla, ikinä muuttumattomalla kaavallaan, ja siitä on itsessään tullut jonkinlainen perinne joka yhdistää sukupolvia. Arvokeskustelu pilaa elämän, ignoranssi pilaa yhteiskunnan rakenteet. Molemmissa tapauksissa syntyy eriarvoisuutta joka perustuu siihen mitä ideologiaa kannatat. Mutta niiden luonteet ovat keskenään hyvin erilaisia.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

(t)aika kultaa muistot

Sotaveteraanien puolelle kerättiin muutama vuosi sitten varoja. Ja tätä varten myytiin ns. rautasormuksia. Ne eivät kyllä olleet rautaa (Fe) vaan alpakkaa (Cu, Ni, Zn). Näitä festarihelymetallista tehtyjä sormuksia taottiin vuonna 1940 koska valtio oli ahne ja keksi että parempaa keinoa ei olekaan kuin tarttua kenties kaikista esineistä henkilökohtaisimpaan. Nimittäin ihmisten vihkisormuksiin. Vastineeksi kultasormuksesta annettin halpametallisormus. Avioliiton symboli on minun silmissäni vähän sama kuin mitä kristityn silmään voisi olla se, että jonkun uskovaisen ristikorut pakkolunastettaisiin ja tilalle annettaisiin messinkinen islamin puolikuu -riipus. Tämä toki symbolisoi vahvasti sitä miten valtio voi aivan oikeasti iskeä henkilökohtaisiin arvoihin tilanteen niin vaatiessa.

Aika kuitenkin kultaa muistot, ja näin varastoihin jääneiden sormusten hankinnan eettisenä tai riittävän eettisenä. Nuoruudessani saama yliannos "Ihmemies MacGyveriä" yhdistettynä "Myytinmurtajien" uusintaputken seuraamiseen johtivat minua ajattelemaan aikaa ja kultaamista myös kemialliselta puolelta. Minulle tuli mieleen sellainenkin asia, että kun aika kultaa muistot, niin minäkin saatan voida kullata uushopeaa.

Koska ajatus oli spontaani, en mennyt mihinkään elektroniikkakauppaan. Eikä tarvinnutkaan. Sillä minulla oli kotona kaikki tarvittava. Tarkalleen ottaen minulla oli kaksi klemmaria, jämäpatteri ja ainoaa oikeaa teippiä. Vääntelin klemmarit auki ja teippasin ne kiinni patterin päihin. Väänsin klemmarin toisiin päihin pienet lenkit jotka sitten väänsin kiinni sormuksiin. Toisessa oli oma kultainen sormukseni, ja toisella puolella sitten se uushopeasormus. Tämän lisäksi laitoin lasiin vettä johon laitoin hitusen merisuolaa. Olin melko ylpeä siitä että melko yksinkertainen ja täysin mielijohteesta johtuvaan tarpeeseen pikaväsätty järjestelmä toimi. Se ei kenties näyttänyt kauniilta tai tieteellisesti tehokkaalta. Mutta pääasia onkin se, että se toimi. (Kuva ohessa oikealla.)

Patteri ei tietysti ole mikään supervoimanlähde, mutta elektrolyysissä tarvitaan vain (mitä jalompaa sen parempi) metallia jota siirretään toisen (mitä vähemmän jalon sen parempi) metallin kuorrutukseksi. Tämän lisäksi, koska väliaineena oli vesi, sähkövirta iskee suoraan veden kemiaan ja molemmat puolet kuplivat, kun toiseen päähän kertyy vety ja toiseen happikaasua. Tämä on siitä kätevää että toiminnan käynnistymisen näkee omin silmin. Itse prosessi tietysti etenee kohtuullisen hitaasti.

Prosessin lopputulos ei tietysti ole muuta kuin kosmeettinen. Se käytännössä pinnoittaa kohdetta atominpaksuusmittakaavalla. Tästä voi tietysti oppia jotain symbolistakin. Esimerkiksi sen, miten aika todellakin kultaa muistot, mutta että kultaaminen on kuitenkin päasiassa sitä että tosiasioita piilotetaan kuoren alle. Tämä toimi symbolisestikin. Monesti vanhat hyvät ajat ovat hyviä aikoja siksi että ignoroimme asioita. On iloista katsoa aikaa jolloin ei ollut nykyisenlaista stressiä ja jona arvot olivat hyvät ja oikeat, juuri sellaiset kuin itse tykkää. On ilo ajatella tätä kun ei tarvitse miettiä sitä onko näitä arvoja todella seurattu, ja samalla unohtaa ne kaikki haitat koleraepidemioista ja nälkäkuolevista ihmisistä lähtien.

Toki esimerkiksi maanpuolustusta pidetään jalona ja tärkeänä asiana. Ja sen puolesta sormus on tietysti rahallisesti mitattuna kohtuullisen pieni hinta maksettavaksi. Kuitenkin on muistettava että ihmiset ovat myös symboleja käyttäviä eläimiä. On aivan varma, että sormuksista luopuminen on tuottanut lujia henkilökohtaiselle tasolle kohdistuvia iskuja. Sellaisia joilla ei ole oikein mitään rationaalista suhdetta siihen sormuksen kullan hintaan. ; Onkin erikoista miettiä sitä että ihmisiltä vaaditaan hengen uhraamista jonkun asian vuoksi. Tällöin miete voi nimittäin mennä siihen miten pieni uhraus joku sormus on henkeen, terveyteen ja elämään verrattuna. Tässä on pirun iso järki. Mutta koska ihminen on yllättävän usein irrationaalinen symboliolento, ei päätelmä ole noin ilmiselvä. Koko sotaan menemisen idea on se, että jokin asia on henkeä ja elämää arvokkaampi asia. Elämä ei siis ole suurin prioriteetti ja tärkein perusarvo. Sodan peruslogiikka vaatii että juuri näin on. Ja koska ihmiset liittävät symbolin siihen itse asiaan, siitä tulee ikään kuin ideaalin maallinen edustaja, voidaan aivan oikeasti miettiä sitä että onko perhettä koskevan symbolin kaappaaminen todellakin pienempi uhrausvaatimus kuin henki. (Itse olen valmis sanomaan että ei ole. Mutta filosofisesti tämä ei oel niin ilmiselvä asia, se on suttuisempi. Ja oma varmuuteni on lähinnä mielipide.)

Tähän on toki ryhdytty todennäköisesti siksi että monilla - runsaslukuisilla köyhillä - ihmisillä ei ole ollut oikein muuta arvo-omaisuutta. Ja valtio tarvitsi paljon varoja, joten se otti mistä sai. Ja uskonnolliset symbolit olisi nähty keräyskohteena jonain joka tuhoaisi ison määrän siitä symboliikasta jolla sotimista on aina oikeutettu - ei siksi että uskonto on väkivaltaa, vaan siksi että ihmisiä on vaikeaa saada sotimaan mistä tahansa asiasta ja uskonto on yksi niitä asioita joitka koetaan niin tärkeinä että niiden kautta väkivaltaan suostuttelu saattaa onnistua. (Mikä palauttaa asian siihen että kenties Jeesuskorujen tuhoaminen on kauhea teko, niin kamala että joku kuolee ennemmin kuin antaa tälläisen ikonoklastisen aktion tapahtua. Palaamme symbolin ja kohteen suhteeseen ja elämän arvon priorisointiin.)

Jos minun kohdallani tulisi luopuminen, voisin lupua rahallisesti moninkertaisen määrän lahjoituksia. Mutta joistain asioista luovutaan ennemmin kuolemalla. Suomen valtio voi olla yksi tälläinen arvokas uhrauksen kohde. Oma parisuhde toinen. Ja rehellisesti jos minun pitää priorisoida perheen ja valtion väliltä, en mieti kahta kertaa. Valtiolla on nimittäin lähinnä välinearvon luonne ; Ajatus saattaa tuntua röyhkeältä vasemmistolaiselta yhteiskuntavastaisuudelta ja epäisänmaallisuudelta. Mutta pohjimmiltaan kyseessä on enemmänkin Päivi Räsäsen ja lainkuuliaisuduen tapainen suhde. Se, että asuu jossain valtiossa ei ole mikään vaade sille että valtiota tulisi kannattaa. Esimerkiksi Pohjois-Korea on huono maa elää ja ollla. Tämän maan johtajan kumartelu ja tämän maan puolesta sotimista ei perustella sillä että se olisi eettisesti hyvä teko vaan siksi että maa on niin paha että yksilö yrittää lähinnä elää ja sota on perusteltu siksi että se on yksilöille keino olla kuolematta. (Tai koska kansalaiset on aivopesty propagandalla, eikä paremmasta ole tietoa vaan ainoastaan pelkoja vielä huonommasta. Mitä tämä sitten oikein voi tarkoittaakaan kun otetaan se lähtötila huomioon.) Josta päädytään siihen että valtion on oikeasti oikeutettava kansallistunne.

Valtiolla on merkitystä niin kauan kuin se tukee tätä primääriarvoa eli perhettä. Ja iskiessään vihkisormuksiin, valtio tekee paitsi rahankeruuta, tekee sen myös ihmisten tärkeäksi kokemaan arvoon iskemistä sitä kautta että sen vahvaan perussymboliin isketään. (Tämä vielä korostuu jos oikein muita ylellisyysesineitä ei ole. Modernina aikana tämä ei ole niin suuri ongelma kun koruja kuitenkin pyörii nurkissa siinä määrin että niistä voi luopua ja tarpeen tullen vaikka valehdella jonkun niistä olevan vihkisormus.) Ja tätä symboliin iskemistä ei mikään kultakuorrutus korvaa. Ei, vaika kultakuorrutus näyttääkin varsin kivalta.

maanantai 18. helmikuuta 2013

natsionalismia staltsionalismia

Ulla Appelsin oli kirjoittanut isänmaallisuudesta. Teksti ei ollut mitenkään erityisen provosoiva. Se tuomitsi äärioikeiston että täyden nationalisminvastaisuuden. Yllättävän moni ei pitänyt. Arto Luukkanen otti tähän aatehistoriallisen kannan, joka läpileikkaa hyvin aiheeseen liittyvää arvomaailmastoa. Nationalismi on liitetty sovinismiin ja natsismiin ennenkin. En ota tähän enempää kantaa koska Luukkanen on referoinut aiheen niin tiiviisti että se pitäisi copy-pastettaa kokonaan tai jättää sellaisenaan luettavaksi. Teen ensimmäisen. Ja alan puhumaan ihan muusta.

Itse näen että tähän on itse asiassa kaksi muutakin pientä syytä. Ulla Appelsin ei siis kohdannut pelkästään kaukaisia poliittisen historian haamuja. (Kaikki ihmiset eivät ole kovinkaan tietäviä tai hyviä poliittisessa historiassa, joten kenties muita selityksiä tarvitaan ihan senkin takia.) Ajattelin enemmänkin peilata asiaa "tulevaisuudenodotusten ja lähimenneisyyden kautta".

Ensimmäinen on se, että isänmaallisuus ja nationalismi on itse asiassa napattu. Suomen valtio on neutraali mutta termi on napattu politiikkaan. Se ei tämän jälkeen enää koskekaan suomen kansalaisuutta ; Esimerkiksi kun vihreät rakensivat vaihtoehtoisen kansallissymbolin ja käyttivät suomen leijonaa liberalismin yhteydessä, syntyi rähäkkää. Oikeistopatriotismi pitää termiä omanaan ja moni uskoo kun siitä tarpeeksi huudetaan. Jos joku ensin sanoo että "et voi kokea mielipiteinesi kunnon kansallistunnetta" ei pidä pahastua tai yllättyä jos joku uskoo.

Toinen liittyy perussuomalaisiin. Heitä kuvastaa se, että he eivät ole natsipuolue, mutta jos olet natsi olet taatusti perussuomalainen. Perussuomalaiset ovat tavallaan "#1 natsien kanssa". Syynä on se, että maahanmuuttokritiikkiin on useita syitä. Taloudellisia, ideologisia ja rodullisia. Rasismi voidaan piilottaa taloudelliseksi kritiikiksi ilman että rasismista tarvitsee luopua mutta myös ilman tähän liittyviä ikäviä sivuvaikutuksia, kuten sitä että ihmiset ottavat sinut hassusti. Valitettavasti perussuomalaiset eivät ole tilkinneet tätä ja tästä on tullut heihin liityvä mielikuva. Mielikuva on kiistämättä liian voimakas. Se, että on "#1 natsien kanssa" ei tarkoita että olisi sama kuin "natsi". Perussuomalaiset ovat ottaneet tämän huomioon ja yrittäneet lieventää imagoaan. He käyttävät viattomampaa kieltä ja korostavat sitä että eivät ole natseja. He eivät toki ole korjanneet sitä että he ovat "#1 natsien kanssa", mutta ihmiset ovat huomanneet muutoksen. He ovat oppineet entistä tarkemmin lukemaan pienemmästäkin vihjeestä että "toi on persu". Valitettavasti tämänlainen tilanne muuttaa asioita. Syntyy liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä liian vähästä.

Omalla kohdallani tällä on merkitystä koska olen poliittisesti keskustalainen. Se on omituine eikä kenties kovinkaan kivaa imagoa antava kannastusryhmä, mutta persuja kohdellaan aivan eri tavoin kuin keskustalaisia. Tai luulen että tilanne tulee muuttumaan sillä tavallaan perussuomalaiset on keskustapuolueen urbanisoitunut kaupunkisiipi eri nimellä. Jos keskustalainen ja perussuomalainen laitetaan vierekkäin, ovat ne niinkuin kaksoisveljet joista perussuomalainen on se mutatoitunut ja vainoharhaisempi tyyppi.

En väitä että Ulla Appelsin on keskustalainen (minulla ei ole mitään käsitystä hänen poliittisesta suuntautumisestaan.) Väitän että häneen ollaan niin tuohtuneita että hän harjoittaa "perussuomalaisten termejä ja liehuttaa perussuomalaisten tunnusvärejä". Paitsi että ne eivät tietysti oikesti ole perussuomalaisten tunnusvärejä, vaan liennytyspuheilla itseään (kaikkien provokaatiokohujen opettamana) hitusen salonkikelpoistaneiden perussuomalaisten kielenkäyttö vaan alkaa pikku hiljaa muistuttamaan tolkullisen ihmisen puhetta.

Itse olen niitä tyyppejä jotka joutuvat sanomaan että minulla on kansallistunne mutta en ole patriootti. Siis vähän kuten ne tyypit jotka sanovat olevansa kristittyjä mutta eivät fundamentalisteja. Tämä erottelu tulee tarpeesta. Kristityillä on hihhuleita, joihin ei haluta samastuttaa omaa identiteettiä. Keskustalaisilla - ja kenties muillakin - on takapirunaan tyyppejä joista on syytäkin irrottautua. Sillä vaikka kenties annamme tilaa perussuomalaisille olla osana yhteiskuntaamme ja politiikantekemistämme, emme kuitenkaan halua olla "#1 perussuomalaisten kanssa". Tai ainakaan minä en halua.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Kirottu siunauspuhe


Niinistön uudenvuodenpuheesta on keskusteltu melko paljon. Sitä on pidetty retorisesti hyvin tehtynä, ja moni on nähnyt sanojen takana olevan hyvinkin paljon asioita. Esimerkiksi Hankamäki on tulkinnut sen tavalla joka korostaa sitä että Niinistön puhe oli pinnallisesti kaunis mutta sen syvyyksissä on kaikenlaista melko rujoakin. Hänen tulkintansa pysyy sentään järkevyyden rajoilla. ~ Mutta sitten on niitä joissa merkityksiä nähdään vielä enemmän. Olen toki tulkintojen ystävä, mutta joskus presidentin puheen taakse on nähty niin paljon merkityksiä että ihmetyttää. Niiden löytäjä on joko todella tarkkanäköinen ja Niinistön asioiden piilottaminen, symboliikka ja kryptografiakyvyt muistuttavat illuminatien vastaavia. Tai sitten tekstin taakse liitetään paljon sellaista mitä siellä ei ole.

Mutta koska näin ilmeisesti tulee tehdä ollakseen kantaaottava tiedostava kansalainen, ajattelin että voisin itse tehdä hieman samaa. Ajattelin kirjoittaa kohtuumittaisen blogauksen puheen kahdesta sanasta. Niinistö nimittäin sanoi "Jumalan siunausta." On uskomatonta miten paljon kahden sanan taakse saadaan merkityksiä. Sinne mahtuu kokonainen maailmankuva.(Mahdollisesti useitakin.) Tulkinnoille riittää tilaa koska tämä on tekona hyvin erikoinen ; Kuten "Napoleonin Komplekseissa" kerrotaan on voitava täsmentää "mitä sellaiset käsitteet kuin Jumala, siunaus, ja Jumalan siunaus hänestä tarkoittavat. Ne kun eivät ole mitään yksiselitteisiä käsitteitä." Tulkinnalleni on tarvetta jopa aivan presidentin puolustamisenkin vuoksi "Jos poliitikko omasta tahdostaan tuo uskonnollisia sisältöjä politiikkaan, on hänellä velvollisuus selvittää myös uskonnolliset näkemyksensä. Monet ulkomaisista valtionpäämiehistä, jotka Jumalaa mainitsevat, kuten vaikkapa Benedictus XVI, Ali Khamenei ja Barack Obama, ovat kaikki vaivautuneet selvittämään uskonnollisia näkemyksiään, mikä on vähintäänkin reilua. Suomalaisilla on oikeus odottaa omalta presidentiltään samanlaista reiluutta ja avoimuutta." ... "Jos siis Jumalan siunauksella on mitään merkitystä, selittäköön presidentti, mitä. Jos sillä ei ole mitään merkitystä, niin turhapa moista on vaivautua sanomaan. Pahimmillaan kyynistä ja halpahintaista identiteettipolitikointia ja oman erinomaisuuden hurskastelevaa korostamista on moinen."

Siunaaminen on siitä mielenkiintoinen lopetus että sitä kohdellaan hyvin eri tavalla kuin muita vastaavia tervehdyksiä. Esimerkiksi monet toivottavat onnea. Itsekin olen sanonut että "lykkyä pyttyyn" tai "Onnea matkaan". Olen sanonut siitä huolimatta että en varsinaisesti usko mihinkään onneen. Uskon pelkästään tilastollisiin jakaumiin, joihin tämänlaiset toivotukset eivät vaikuta. Jumalan siunaus on kuitenkin perustaltaan periaatteessa aivan yhtä neutraali. Voidaan sanoa että siinä toiselle vain toivotetaan hyvää. Näin uskonnotonkin voisi ottaa siunaukset vastaan.

Tätä näkökulmaa onkin hyvä täsmentää hieman kommunikaation näkökulmasta. Hieman aiemmin netissä keskusteltiin kiivaasti siitä kun eräs kristitty oli toivotellut taksikuskeille Jumalan siunausta. Hän oli pahastunut. Syynä oli se, että hänestä "Jumalan siunausta" -toivotuksen pitäisi olla helppo ja luonteva. Kuitenkin taksikuskit olivat olleet jotenkin estoisia. Valittaja ei kertonut että häntä vastaan oltaisiin hyökätty vittuiluin tai muutoin verbaalisesti. Pahastuminen johtui siitä että vastaajat olivat vastanneet passiivissa "sitä tarvitaan". Tämä passiivisuus oli juuri se joka hänestä oli kammottavaa. Hänestä siunaus oli nimenomaan enemmän kuin pelkkä "toivon sinulle hyvää". Toivottaja saikin komppaajikseen tyyppejä jotka kauhistelivat maallistumista. Että tämänlaiseen toivotukseen pitäisi suhtautua erityisen positiivisesti.

Tämä keskustelu tapahtui juuri siksi että sanoilla ja sanonnoilla on virallisten pinnallisten määritteiden, denotaatioiden, lisäksi yleisiä merkityksiä, konnotaatioita. Yleisesti ottaen se mikä lasketaan huonoksi käytökseksi on hyvin huonoa käytöstä kommunikoida ottamatta konnotaatioita huomioon. Esimerkiksi aspergerin syndroomaisten kokeminen kusipäisiksi johtuu siitä että he eivät ymmärrä konnotaatioita kovinkaan hyvin. ~ Näin ollen jos pahastuu siitä että joku on passiivinen vastauksissaan osoittaa että oma uskonnonjulistus ja sen kommunikaatiokokonaisuus koetaan niin tärkeäksi että sitä pitää päästä suuna päänä huutelemaan riippumatta siitä miten vastaanottaja sen kokee. Taksikuskien siunaajan ei siksi pitäisi olla pahastunut. Hänen tulisi hävetä.

Tai sitten olla karskisti kuten minä, joka saatan livauttaa uskovaisille ihmisille "perkeleellisen hyvää viikonloppua". Joka on heidän maailmankatsomuskulmassaan mahdollisesti aika synnillinen asia ja joka tapauksessa laittamattomasti sanottu koska kohteliaan kommunikaation kentässä ei sanota samoja asioita joita voi sanoa vaikka joillekuille puolihulluille kavereilleen (joiden on oltava puolihulluja sietääkseen sinua, olen siis tätä sanoessani nöyrä enkä kavereitani pilkkaava. Mutta ei heillä silti kyllä kovin hyvin mene.) Tämä korostaa sitä että en itsekään hyvä tunnistamaan konnotaatioita, vaaditaankin itse asiassa "Jumalan siunaustan" kaltaisia hyvin selkeitä symboleita että minä tajuaisin ne. (Jonka vuoksi puhunkin yleensä vain "suurista asioista".) Ja tästä seuraa tietyt puutteet retoriikassani.

Presidentin puhe taas oli retorisesti taidokkaasti laadittu, joten hänellä ei ole mitään tämäntapaista puolustusta. Hän joko tiesi tai hänen tulisi tietää että "Jumalan siunaus" ei ole pelkkä hyvän onnen toivotus. Korostankin tässä että Niinistö on luultavasti valinnut tämän siksi että on luvannut sen vaalilauseissaan. Tämä on suoraselkäistä mutta ei muuta sitä kysymystä että miksi kannanotto on alun perin ollut tämä ja että miksi tämä on in first place nähty niin tärkeäksi että se on täytynyt vaalilupauksiin asti laittaa.

Näkisin että syy on vähän sama kuin se, miksi monet nykynatsit käyttävät suomen vaakunan leijonasymbolia. Syynä on sen kaksoismerkitys. Tuntemani tatuointitaiteilija on kertonut että jos hänelle tulee asiakas joka pyytää leijonatatuointia, hänellä on yleensä liitos natsihtaviin ajattelusuuntauksiin. Jos joku taas ei ole natsi ja haluaa sen, niin hän kannustaa harkitsemaan tavallista tarkemmin. Syynä ei ole tavallaan se että leijona olisi natsimerkki, vaan se että sen käyttötapa usein juuri tietyssä merkityksessä on luonut sille konnotaatioita jotka siinä helposti nähdään. Sillä tatuointina leijona on merkki muille natseille että olisit natsihenkinen. Kuitenkin samanaikaisesti hyvin monet suomalaiset ovat positiivisia suomelle ja heille suomen leijona on nimenomaan neutraali symboli. Käyttötapa on luonut tälle tatuoinnille hyvin tarkan viiteryhmän. Se on natsitatuointi. Ja jopa silloin kun se ei ole natsitatuointi, natsit näkevät sen natsitatuointina. Kuitenkin vaikka natsi käytännössä ottaa leijonatatuoinnin näyttääkseen viiteryhmänsä, hän voi kiertää ideologiaan kuuluvat ikävät puolet selittämällä että hänelle se on neutraali, hän vain pitää suomesta ja on isänmaallinen.

Jumalan siunaus ei tietysti ole natsisymboli. "Jumala siunausta" on hyvin vahva symboli monille uskovaisille. Heille sen pyytäminen on erityisen oleellista koska se ei ole pelkkä tervehdys ja onnentoivotus. Näin heidät saadaan puolelle. Kuitenkin jos tätä sanaparia lähtee kritiosoimaan, on hyvin pian siinä että joutuu selittelemään sitä miten sanapari on vain pelkkä neutraali onnentoivotus, se että toinen toivoo sinulle hyvää. Näin Niinistö voi lähettää vahvoja viestejä ilman että joutuu vastuuseen koska hän voi aina väittää että hän ei tarkoittanut viestillään tätä. Näin hän voi viestiä positiivisia mielleyhtymiä monille, ja niille joille tulee ikäviä mielleyhtymiä voidaan tuomita ja ohittaa liian järeinä tulkintoina.

Kuitenkin Niinistön kohdalla on hyvä muistaa se, että hän on arvojohtaja. En pidä siitä että Suomessa olisi arvojohtajapresidentti. Minulle tämä on eettisesti vastenmielinen konsepti, jokin jota ei pitäisi tukea yhtään. Kuitenkin olemme demokraattisessa maassa, Niinistö on jo vaaleissa korostanut arvojohtajuuttaan, ja nyt hän valittuna noudattaa tätä linjaa. Tämä omien lupausten pitäminen ja seuraaminen on mielestäni aivan oikein. Kaksinaamaisuus olisi vielä pahempaa. Demokratiassa jokaisen on siedettävä ja jopa tuettavia asioita joita itse vastustaa. Se on vähän kuin sen ydin. Käytän silti oman lupaukseni ja toivotan Niinistölle "haist itte". Ja presidentin ei auta kuin kunnioittaa tätä konnotaatioiltaan kyseenalaista viestiä.

tiistai 21. elokuuta 2012

Herkkä ja hauras isänmaallisuus

Kirjoitin tänään facebookpäivityksekseni seuraavan vähintään puolikahelin ja miltei hauskan pujalkaisen tekovitsiheiton (haluan että facebookprofiilini heijastelevat itseäni) ; "Suomen lippua häpäistään julmasti ; Esimerkiksi lapset ja urheilufanit häpäisevät lippua. Jääkiekon pelipaitana lippuun kietoudutaan mikä ei ole lipun arvoa kunnioittavaa. Lähes aina heilutettavissakin lipuissa on mittasuhteet aivan väärin ja sinisen sävy ei ole ollenkaan määritelmän mukainen. Neljä-kolme-neljä-viisi-kolme-yksitoista. (Suomen lippu on pyhä, sen valkoinen väri symbolisoi Mannerheimin läpeensä valkoista sielua ja sininen symbolisoi Veteraanejen talvisodan uhrausta, sinisiä palleja.)"

Ensinnäkin tämä on tietysti vahva kannanotto siitä että lippu on vain symboli. Oikeasti olisi hemmetin typerää jos ihmsiet olisivat kuolleet talvisodassa jonkun kangaskappaleen takia. (Etenkin kun lippumme ei ole mitenkään designiltään aivan uniikin superi tai maailman kaunein. Lipun taiteelliset ja esteettiset ansiot eivät ole lipuksi mitenkään erityiset.) He kuolivat sen edestä mitä tuo lippu edustaa. Ja yksi niistä arvoista on ideologian vapaus jota "Ryssillä" ei liiemmin ollut tarvetta. Ja yksi näistä vapauksista pitää sisällään sen että valtiolliset symbolit ja käytänteet eivät muutu kritiikin ulottumattomissa oleviksi epäjumalallisiksi tabuiksi. Ja yksi tälläisistä tabujen murskaamisista näkyy välittömästi jos kerrotaan että valkoinen liittyykin Mannerheimin moraalisesti kyseenalaiseen taustaan "valkoisena" ja "punaisten lahtarina". Puhumattakaan tietysti veteraanien sinipalleista (jotka olivat varmasti sodan lieveilmiönä ihan todellinen, mutta kuitenkin niitä marginaalisimpia ja vähiten puhuttuja ja vähiten kunnioitettuja.)

Tämä oli luonnollisesti vahva kannanotto siihen, mitä viime päivinä on meuhkattu. Lippuun kietoutuminen oli markkeri joka sitoi lausuman todellisuuteen ; Olympiavoittajaa pidettiin epäisänmaallisena koska hän oli juhlistanut tilaisuutta Suomen lipun kanssa. Lipussa oli lukenut tussilla kirjoitettua tekstiä joka nähtiin epäisänmaalliseksi aktioksi. Tämä tulkittiin yleisesti heikkohermoisuudeksi.

Isänmaalliseksi aktioksi on nimittäin aidosti nähty kaikenlainen joka rikkoo Määriteltyä Symboliamme, Suomen lippua. Lapset tuhertavat ties missä mittasuhteissa ja millä sinisen kerettiläisillä sävyillä. Eikä joka ikistä tälläistä tuotoksia taatusti tuhota polttamalla vaan päätyy näitä joskus sellaisenaan roskiin asti. Tätä pidetään vielä soveliaana. Samoin kuin soveliaana pidetään erilaisia lippuihin tuhriutumisia ja lasten tuotosten kanssa yhtä kerettiläisiä naamamaaleja joita erilaiset urheilufanit maalailevat itseensä. Jotka vielä leviävät hien vaikutuksesta ja joihin liittyy barbaarista huutelua ja oluenjuontia joka vahvasti rikkoo Lippumme Määrittelyä vastaan. Tätä pidetään isänmaallisena, itse asiassa ne ovat patriotismin ja kansallistunteen ilmentymiä ja niitä arvostetaan. En pidä tätäkään loukkaavana, koska teon takana oleva intentio on ilmiselvä ja motiivi jopa alleviivattu -joskus peräti puolihumalaisesti kovaan ääneen huudettu.
1: Lipun väärinkäytön kansallistunteen turmelun sijasta ihmettelen sitä muuta henkeä. Sitä miten läski epäliikunnallinen tyyppi ottaa jonkun toisen työn ansiot itselleen ; USA:sta facebookstatukseeni vuoti lausuntoja kuten sellaisia, että USA:laiset kokivat mitalisaaliin hyvin positiivisesti. He kertoivat miten mielikuvien jenkki on lihava ja tyhmä, kun he kuitenkin urheilullisesti voittavat mitaleja ja saavat Curiosity -luotaimen marsiin. Saavutukset ovat toki vakuuttavia, mutta en silti malta olla katsomatta sitä, miten näitä lausumia heittelevät tyypit ovat urheilu-tiedelahjakkuuksiltaan kuin eri planeetalta niiden USA:n menestyksentuojien kanssa. ; Päädyin tässäkin tosin siihen että jokaisella on tässä tietysti pieni ansio koska urheilu ja tiede toimii kuitenin pohjimmiltaan maanviljelijöiden tuottaman ravintoylijäämän varassa ja toimivat epäsuoremminkin veronmaksajien varoilla "loisien". Toiset vain käyttävät tätä ylijäämää urheilu/tiedesaavutuksiin ja toiset nauttivat esimerkiksi televisio-ohjelmista ja keräävät vararavintoa vyötärölle.

Toisaalta lauseessani viittasin muuhunkin. Myös sana "Mannerheim" oli mukana sitomassa lausumaa todellisuuteen. Ajatus ulkomaalaisesta Mannerheim -elokuvasta jossa on musta mies pääosassa on nostanut äkämystymystä. Toiveena olisi ollut se, että kansallinen symboli jätettäisiin rauhaan. Lisäksi on korostettu että Mannerheim oli myös yksityishenkilö. ; Monet eivät tietysti koe että näissä "Mannerheim -metelöinneissä" halveksittaisiin ulkomaalaisia tai homoja. Toki ensiajatus on että jos on loukkaavaa esittää taho A ominaisuuden B omaajana, ja tämä olisi loukkaus, olisi ominaisuus B huono asia. (Paitsi jos A on Hitler jolloin tämä tahraa B:n, kuten natsikortin käyttötavat meille kertovat.) Kuitenkin Suomalaisia tuntuu ärsyttävän asiaan liittyvä epätotuudellisuuden teema.

Ymmärrän tämän nihkeyden. Olen itsekin joskus havahduttanut itseni keräämästä jonkun elokuvan tiedevirheitä. Elokuvien epäjatkuvuudet ärsyttävät minuakin. Esimerkiksi kysymys miten lehtimiehet tiesivät "Citizen Kane" -elokuvassa etsiä sanalle Rosebud -merkitystä kun kuolinkohtauksessa jossa sana lausutaan ei ollut lehtimiehiä tai vastaavia kuulemassa tätä koko sanaa. Moni pitää tämänlaista nyyläytenä. Eikä syyttä ; Harva kuitenkaan pitää elokuvia aivan täytenä totena ; En suutu Batman -elokuvien maantiedevirheestä eli siitä että Gotham -cityä ei löydykään kartalta. Enkä usko että kukaan alkaa Mannerheim -elokuvan "Mustan Mannerheimin" nähtyään uskomaan että Mannerheim olisi jokin tummahipiäinen maahanmuuttaja. ; Ja itse asiassa yksityishenkilö-symbolit ovat hyvinkin tavallisia elokuvissa. Itse asiassa juuri tällä hetkellä hip pop ja cool on elokuva Abraham Lincolnista. Ei liene tarpeen mainita että hänet mainitaan elokuvassa täysin epäfaktuaalisesti vampyyrinmetsästäjäksi. Tätä ei nähdä patriotisminmurskaajana.

Samalla en kuitenkaan malta olemaan ihmettelemättä sitä, miten "Musta Mannerheim" -kritiikki on nostettu vahvasti keskiöön. Tästä hyvänä esimerkkinä on "Mannerheim, Suomen Muhammad" joka rinnasti nettikohun Muhammad -pilapiirrosjuoakkaan. "Mannerheim on Suomessa tabu. Valkoisen kenraalin roolia sisällissodan hävinneiden joukkomurhassa ei haluta ruotia, eikä marsalkan toimien oikeudenmukaisuudesta keskustella. Samalla kun vaadimme venäläisiä ja muslimimaita hyväksymään pyhien kuvien rikkomisen sananvapauden nimissä, emme itse kykene samaan."
1: On toki totta että on omituista ja taiteellista ilmaisua rajoittavaa että on paljon ihmisiä jotka estävät vaihtoehtotulkinnat mustasta Mannerheimista. Toisaalta tämä vaihtoehtoisuus ei taitaisi kovin hyvin sopia käsittelemään niitä "Marskin" vaiettuja sotarikoksia joista kertomista tässä lausunnossa lähdettiin puolustamaan. Mustaihoisella Mannerheimillä ei ole ainakaan kovin suurta yhteyttä siihen että juuri punaisten joukkomurhia otettaisiin mukaan. (Ja jos otettaisiin, niin herää kysymys että olisiko elokuva sittenkin todella ihana PerusSuomalaisten asenteiden heijastaja kun tummahipiäinen maahanmuuttaja näyttäytyisi kansanmurhaajana, yhdessä mustaihoisen sotilaan stereotyyppiroolissa? Muuttuuko se tästä tuomitsevaksi ja vääräksi ja rasistisena sensuroitavaksi? On selvää että nämä kysymykset paljastavat jotain teemasta.)

2: Muutenkin on omituista rinnastaa mellakointi jossa ihmisiä uhataan tappaa siihen että idiootit nilittää netissä. Aste -ero on suuri. Ja esimerkiksi kiusaamiskeskustelussa on ollut havaittavissa "tylsistymistä" jossa "mikä tahansa voidaan tulkita kiusaamiseksi" ja uusateisminkin kohdalla tässä on käynyt sama väsymys ; Aitoja ongelmia ei käsitellä sillä vaikka niistä puhutaan ja niitä kritisoidaan, asiat juuttuvat siihen että kritiikin alla on paljon kaikkea irrelevanttiakin.
3: Mannerheiminkin ongelmissa kohuväsymystä on varmasti tulossa. Jokainen asioita seurannut tietää jo "vaietuista asioista". Mitä hiton vaiettuja asioita ne ovat jos ne on yleistä tietoa jonka kaikki tietää muutenkin? Tämä ei tuo mieleeni oikein mitään muuta yhtymäkohtaa kuin ID -sekoilut. Nimittäin aivan samalla hengellä kuin "Miten niin tiedeyhteisö sortaa ID:tä ja sensuroi" kun jokainen tuntee esitetyt argumentit kun niitä on papukaijamaisesti apinoitu vuositolkulla ja niiden vastakritiikitkin on vakiolevinnyttä toistoa ja tätä kautta tylsyyttä.

Ongelmana onkin se, että lipunkääriytyminen ei oikeastaan kuvaa juuri kenenkään kantaa. Enemmistö pahimistakaan patrioottiPerusSuomalaisista suoraan Suomen Sisusta eivät varmasti pitäneet olympiavoittajan lipunkäyttöä asiattomana. Vahva reaktio tässä kohden muistuttaa varmasti siitä että nykymedialla on heikkous; Se, että se mielellään kuuntelee marginaalia, johtaa siihen että eri kantoja kuunnellaan ja nostetaan esiin. Tämänlaisissa tapauksissa muutama yksilö saa lausunnoistaan paljon kritiikkiä, ja tämä itse asiassa rakentaa ennakkosensuuria, jossa asioita ja mielipiteitä ei sanota enää ääneen. "Kuuntelu" muuttuu "kontrolliksi". (Ei sinänsä että pikkumaisten yksittäisten tyyppien kontrollointi ja heidän dominointinsa massan vallalla olisi nautittavaa. Kovin eettistä se ei vain ole.)

Samoin "musta mannerheim" ei suinkaan ole murskannut hirvittävän monen kansallisia tuntoja. Kuitenkin tästä on vedetty jonkinlainen "PerusSuomalaisstereotypia", esimerkki siitä miten pikkumaisia he ovat noin yleensä. (Toki he ovatkin, mutta hieman eri yksityiskohdissa, eikä ole silti oikein tuomita heitä tässä asiassa jossa heidän osansa ja arpansa on pieni. Ei edes ärsyttäviä, kusipäitä tai tampioita pidä rangaista yli omien syyllisyyksiensä.) Erilaisista esityksistä ja julkisista lausunnoista yleistäminen on usein rationaalista ja mahdollista, ja joskus kritiikille on paikkaa. Tässä onkin kysymys määrän relevanssista ja ideologisen kytköksen vahvuudesta. On esimerkiksi oikein sanoa että "liberaalit kannattavat homoseksuaalien avioliittoja ja konservatiivit vastustavat niitä" vaikka jokainen liberaali ei asiaa kannata ja moni konservatiivi, kuten itse, kannattaa tätä konseptia. On toki vaikeaa päättää rajaa milloin yksittäistapaukset kasautuvat yleissäännöksi, mutta usein tilanne on siitä huolimatta puoleen tai toiseen selvä.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kodista uskontoon (ja hieman isänmaahankin)

Yhä ylös yrittää.
Julkinen salaisuus on, että asuinpaikassa puitteet merkitsevät hirvittävän paljon. Eikä kysymys ole pelkästään siitä, että onko asunto kallis. Olen elämäni aikana asustellut Järvenpäässä rivitaloalueella, jossa oli paljon omakotitaloja. Olen asunut paritalossa Korsossa. Ja nyt asun Keravalla kerrostalossa.
1: Omakotitaloalueella kaikki lähistön ihmiset tuntee. Yhtenä syynä on piha. Pihan hoitaminen vaatii aikaa. Tämä on tekemistä joka vaatii ulkonaoloa. Ulkonaolo lisää kanssakäymisen mahdollisuutta koska naapurillakin on omakotitalo. Yhteinen tekeminen myös yhdistää, joten puutarhanhoidon kautta naapuri ei ole pelkkä naapuri. Siksi tunnetkin kaikki naapurisi nimeltä.
2: Paritalossa pihatöitä on helposti vähemmän. Etenkin jos elää Korson paritalokolhooseissa, joissa huoltoyhtiö hoitaa pihan ja omaksi rooliksi jää parin neliön koiranputkien poisleikkuu. Pihalla on yksi tärkeä funktio, tupakointi. Sen aikana kohdataan ihmisiä. Kommunikaatio on lyhyttä. Lähinaapurit kuitenkin tuntee.
3: Kerrostaloissa ei ole omaa pihaa. Siellä on parvekkeet. Parvekkeella myös tupakoidaan. Näin ollaan eskapisteja. Sosiaalinen kohtaaminen on sitä että kun naapuri nähdään, niin sanotaan "moi". Ja jos joku on rapussa, kuuluu kuinka ovi laitetaan nopeasti kiinni. Kerrostalon rappukäytävä on jonkinlainen esikodin suoja jota ei saa rikkoa. Jos joku on tulossa hissiin, hissin ovea pidetään auki. Molemmat katsovat hissin seiniä. Ja jos naapuri ei sano moita, ajattelet koko päivän sitä että "vittu mikä kusipää".

Syynä on tietysti yhteydenpito itsessään. Mutta kerrotalojen epäsosiaalisuudessa on taatusti jotain joka on myös muuta kuin pelkästään tätä. Kyseessä on Dunbarin esittämä ihmisten sosiaalisuuden rajallisuus. Huumorimielessä mietin Järvenpään asuinaluettamme. Tunsin toki kaikki, mutta toisaalta olisi käveltävä aikamoinen alue jotta sen sisälle saataisiin rajattua 150 ihmistä. Sen sijaan omassa rappukäytävässäni on 25 asuntoa, kerrostalossamme on 4 rappua. Näistä tulee jo 200 asuntoa. Ja useimmissa asuu kaksi ihmistä - ja jopa lapset päälle. Pelkästään oma kerrostaloni ihmistulva ylittää Dunbarin luvun. Sipura kirjoittaa tästä seuraavasti. "Jostain syystä kuluneena keväänä on äidytty paheksumaan arvojen jamaa. On puhuttu ahneuden, kilpailun, ääriliberalismin ja rahan vallan lisääntymisestä. Kaikki nuo ovat kuitenkin vain ihmisenä olemisen välineitä tai sivutuotteita, eivätkä luultavasti edes lisääntymään päin. Ne jotka puhuvat arvojen kovenemisestä ovat oikeilla jäljillä, mutta eivät luultavasti ymmärrä todellista syytä: sosiaalisuuden yltäkylläisyyttä. Ihmissuhteiden ovet käyvät. Maantiede ei enää sido. Ei ole pakko olla väleissä kyläläisten kanssa, kyllä maailmalta aina kavereita löytyy. Ystävyys on saanut uusia merkityksiä ja ihmissuhteita kuvaavia käsitteitä on lanseerattu. Ihmissuhteiden sijaan on helpompi puhua kontakteista jotka on helposti vaihdettavissa paremmin markkina-arvonsa säilyttäviin." Ja näin ajatukseni jostain kerrostaloa tai korttelia tai kaupunginosaa yhdistävästä kylätoimikunnasta tuntuu absurdilta ajatukselta. Asuinpaikan sijasta haen ystäväni siitä että he tekevät samoja asioita kuin minä. Ajaudun alakulttuureihin.

Kirjoitin aikaisemmin siitä miten kotimaista kansallistunnetta, isänmaallisuutta ja patriotismia värittää nurkkakuntaisuus. Kehuin tämän peräti olevan ulkomaillakin samankaltaisen. Että kansallistunne ei ole valtiota kohtaan vaan kotipaikkakuntaa kohtaan koettua rakkautta. Paikallisuus ja nurkkakuntaisuus johtavat tiettyyn sisäänpäinlämpiävyyteen. Itse taas koen olevani hyvinkin kosmopoliitti, eli nurkkakuntaisuus tuntuu vieraalta ellei peräti perverssiltä elämäntavalta. ; Syynä on varmasti hyvin suurelta osalta nimenomaan elämäntapa. Kun ollaan lähellä on rakennettava yhteispeli.

Uskallankin sanoa että tämä heijastuu myös uskontoon. Nurkkakuntaisilla alueilla uskonto on sekin nurkkakuntaista. Sen ideana on tuoda kaikki yhteen. Uskonto kokoaa koko nurkan yhteen ja helpottaa suvaitsevaisuutta jota tämänlaisessa ympäristössä vaaditaan. Kun paikka määrää yli muiden ominaisuuksien, uskonto voi olla jopa hyväkin liima useille. Kaupungissa uskonto taas näyttäytyy enenmmän erottautumisen kautta. Uskovaisilla on uskovaisen identiteetti. Ideana on korostetusti koota alakulttuuri, seurakunta, yhteen. Näiden kahden välillä oleva kokemus on samankaltaista sosiaalisuutta, mutta se ilmenee muita kohtaan hyvinkin eri tavalla. Kaupungissa voidaan olla kosmopoliitteja ja arvostaa omaa seurakuntaa muiden yli, tällöin eletään "huonompien seassa". Muualla ollaan nurkkakuntaisia ja vastustetaan nurkan ulkopuolista maailmaa, lokaaliudesta muodostuu kupla jota suojellaan ulkopuoliselta maailmalta. Tällöin ei eletä "huonompien seassa".
Can You Find Waldo?

Kirjoittaja ei tee virheitä. Muut eivät vain tiedä mitä hän tavoittelee. Kirjoittaja ei ole yllytyshullu, vaan avoin uusille ehdotuksille. Kirjoittaja ei ennen kaikkea tee laillisuudeltaan kyseenalaisia mahdollisesti suisidaalisilta vaiuttavia spontaaneja ylilyöntejä tai muita virhearviointeja. Muut eivät vain ymmärrä mitä hän puuhailee.

maanantai 8. elokuuta 2011

Voiko uskonnoton pitää isänmaasta?

Uudessa Suomessa kerrottiin vapaa -ajattelijoiden halusta muokata armeijan käytänteitä. Idea tiivistyy henkeen "Nyt kirkkoon kuulumattomalla ei ole mahdollisuutta osallistua paraatin kuuntelematta jumalanpalvelusta ja tekemättä nykyohjeistuksen mukaan asentoa "rukoilkaamme"-käskyllä. Perustuslain 11§ mukaan kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omatuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen" Kommentti herätti sellaisia lausuntoja kuin "tiedoksi, että kotia, uskontoa ja isänmaata hyljeksivät luuserit eivät kkäy armeijaa" ja "Eikö näillä höpöttäjillä ole tosiaan tärkeämpää ajateltavaa, vaikka nimi viittaa mukamas ajattelijoihin...voi meitä äetin pikkuisia kullanmuruja..pantasko tulille talvisodan pakkaseen ja sitten poteroon ja sitten..."

Otin asian esille, koska se kuvaa sitä asennekulttuuria, joka yhteiskunnassamme vallitsee. Kun itse kävin armeijan, huomasin että uskontoa kunnioitetaan. Eli jos sotilas pyytää että hän saa kunnioittaa omaa uskontoaan, se onnistuu varsin mukavasti. Uskontoon vedoten. B -tuvassa oli itse asiassa myös uskonnollisista syistä aseista kieltäytyviä, jotka olivat armeijassa mutta eivät ampuneet koska heistä ampuminen olisi kristinuskon vastaista. Tätäkin kunnioitettiin.

Jotenkin asia vain näyttää olevan niin, että joku on liittänyt iskulauseeseen kolme elementtiä "koti"+"uskonto"+"isänmaa" ja ajattelee että on olemassa vain kaksi vaihtoehtoa ; Joko kaikki tai ei yhtäkään. Itse näen tässä paljonkin vaihtoehtoja ; Pelkästä "kyllä vs. ei" -yhdistelmästä voi rakentaa 8 kombinaatiota, joista neljässä mukana on "isänmaa". Niistä vain puolessa on "uskonto". Ja jos ajatellaan että saadaan valita useampia yhdistelmiä, niin sitten vaihtoehdot suorastaan räjähtävät käsiin.

Rinnastukset talvisotaankin ovat varsin erikoisia. Sillä tässä rakennetaan kontrasti, jossa kaikki vertautuu sotimisessa tarvittavaan. Tässä ei kenties uskonto paljoa paina, ja olot talvisodan aikana olivat kovat ja julmat. Mutta jos talvisodassa oikeasti oltaisiin haluttu kannustaa yhteiskuntaa jossa rauhan aikana olot olisivat samanlaiset kuin sodassa, ja jossa oikeustaju on sellaisella mallilla että isänmaan lainsäädännön pykälät ja niiden tarjoamat yksilöiden oikeudet voidaan ohittaa niistä piittaamatta, heidän ei olisi tarvinnut tehdä muuta kuin päästää Stalin rajalla läpi - siinä oltaisiin saatu sotaolot rauhan aikaan ja arkeen ja lakipykälätkin voitaisiin ohittaa koska toiset asiat olisivat niitä keskeisempiä. (Hurraa!)

Erikoisinta onkin se, että yleinen keskustelu ei osaa sanoa onko uskonto tärkeä asia vai pikkuasia josta ei kananta nipottaa.
1: Jos vakaumus ja uskonasia on kunnioitettava ja tärkeä asia, niin siinä tapauksessa vapaa -ajattelijoidenkin vakaumus on arvokas. Tottakai se vaikuttaa tiukalta, hieman kuin fundamentalismikristillisyyskin. Mutta kun tämän nostaa esiin niin huomaa että näitä fundisveikkoja armeijassa kuitenkin on ja heidän vakaumustaan kunnioitetaan - ellei peräti silitellä.
2: Jos uskonto on turha, niin sittenhän sitä voidaan heittää se kaikki "rukoilkaamme" -roska pois eikä sen pitäisi haitata mitään. Turha roska vie vain turhaa aikaa. Ja jos asia poistettaisiin niin jokainen joka poistamisesta valittaa olisi vain pikku nipottaja. Uskonnollisuus nimittäin oikeuteaan sotilasvalassa ja muussa nimen omaan sillä että se on monille hyvin tärkeä asia. Ja itse asiassa sellaisena haluaisin sen pitääkin.

Tosiasia on se, että vähättelevää kielenkäyttöä käytetään vain sen takia että uskonnottomia vihataan hyvin monisyisesti. Tosiasiassa tilanne kuvaakin omalta pieneltä osaltaan sitä, miten maamme tilanne ei ole tasapuolinen ; Uskovaisten uskovaisuus on arvokasta ja tärkeää, uskonnottoman uskonnottomuus on turhaa ja arvotonta. Tämän jälkeen vielä puhutaan kauniita sanoja miten kristillisyys ja uskovaisuus tekee suvaitsevaiseksi ja eettiseksi. Ja ihmetellään miksi minä en voi tehdä näiden tyyppien edessä muuta kuin nauraa. Etenkin kun muistelen miten arvon kristityt olivat ihan yhtä huonoja siellä armeijan kenttälumilla kuin muutkin.

Mutta nauran sentään mahdollisimman isänmaallisesti, jos se vain on mitenkään mahdollista.

Sillä asiassa on myös toinen puoli. Sillä "koti, uskonto isänmaa" -ihmiset esittävät syvällisemmän ja vakavamman asian. He väittävät epäsuorasti että uskonnoton ei ole kunnon kansalainen. Uskonnoton ei voi välittää kodistaan. He vihjaavat että uskonnoton ei ole tervetullut ja samanarvoinen kansalainen. Että heille ei ole tilaa. Jos näin ei ole, ei kannata maksaa veroja, ei kannata käydä armeijaa lainkaan. Sillä jos kansalaisuus on mahdollista vain uskonnon kanssa, ja että ilman uskontoa ei ole esimerkiksi kotia, eikä tarjolla mitään arvostusta ja sijaa. Siinä vaiheessa yhteiskunnassa ei ole uskonnottomalle tarjolla yhtään mitään taistelemisen ja puolustamisen arvoista.

Tällöin uskonnottomat pitäisi vapauttaa armeijasta tyystin. Ja kenties veroista myös. Se toki vastaisikin sitä ulosrajaamisen asenneilmapiiriä jota nyt on laajamittaisesti tarjolla. Se olisi tavallaan oikeudenmukaista, koska siinä vaiheessa kuuluminen, oikeudet ja velvollisuudet olisivat kaikilla samanlaiset. Uskovaiset saisivat oikeuksina sen uskonnollisen ja isänmaallisen kotinsa ja velvollisuutena heillä olisi armeija ja verot. Uskonnottomalta jolta kielletään koti uskonto ja isänmaa ja kuuluminen olisi sitten vapautettu näistä velvollisuuksista.

Nyt ajattelen kuitenkin enemmän niin, että veronmaksajana ja armeijan käyneenä minulla olisi oikeuksia esimerkiksi mielipiteisiin, vaikka olenkin aivan hemmetin uskonnoton. Ihan vaan sen takia että sellaista vastemielistä henkilökulttia joka tavoitteli inhottavaa yksikulttuurisuutta tungettiin aikanaan sieltä rajan yli sellaisten ihme tonttupiippalakkien voimalla.
Kirjoittaja ei ole ateisti, vaan uskonnoton. Ja niitä tyyppejä, jotka jos heille annettaisiin vierekkäin (*) Hitler, (*)oman henkilökohtaisen elämänhistorian pahin kiusaaja ja ärsytyshenkilö ja (*)Stalin. Ja ongelman ratkaisuksi annettaisiin vain kaksi luotia, hän ampuisi Stalinia. Varmuuden vuoksi kahdesti.

tiistai 18. elokuuta 2009

Ihminen elää tarinoista.

Tarinat ovat kaikkialla ympärillämme. Elämme niiden kautta, ja niissä tunnistamme itsemme ja tavoitteemme. Kun tämä ehto toteutuu, emme useinkaan välitä "niin hirveästi" tarinoiden totuusarvosta: Jos uskomme tarinaan - tai haluamme uskoa tarinaan - me pidämme sitä tärkeänä. Ja jos emme usko että se on tosiasiallinen tila, mutta pidämme sitä uskottavana tavoiteltavana, me haluamme tavoitella sitä.

Tätä kautta syntyvät ideologiat, uskonnot, isänmaallisuus.

Yleensä tarinat ovat voimakkaita, jos ne:
1: Joko antavat meille provenienssin, eli kertovat miksi olemme jossakin. Tämä on erittäin vahva teema. Esimerkiksi isänmaallisuus on pohjimmiltaan sitä että "kun tämä on isiemme maa" se selittää paitsi sen, miksi olemme tässä maassa, se tuntuu tarkoittavan ihmisille samalla myös sitä miksi meidän pitäisi asua täällä. Tämä teema on vahvasti mukana talvisodassa, Israelin valtion perustamisessa ja juutalaisten oikeuksista. Ja intiaanejen suhtautumisessa valkoihoisiin "maahanmuuttajiin ties kuinka monennessa polvessa".
2: Kertovat kompensaatiosta, eli tasaavista voimista. Tässä mukaan astuu usein oikeus, rangaistus, palkkio ja ikävien asioiden tasaaminen. (Homo economicuksen sijasta tunnumme ainakin tarinatasolla olevan enemmänkin Homo reciprocanseja. Voittoa etsivän sijasta vastavuoroisia.) Tämä voi tarkoittaa (1) kostoa ja rangaistusta, joka voi kertoa miksi meillä on vaikeuksia tai oikeuttaa miksi "nyt talvisodassa vihaamme venäläisiä". (2) miksi olemme ansainneet jonkin etuaseman. Esimerkiksi kristitty maa voi selittää taloudellisen menestymisensä Jumalallisena siunauksena. (3) Siitä, miten oikein toimimalla voimme vaikuttaa siihen mitä saamme. Ihminen ajattelee "Mitä kylvää, sitä niittää", ja kompensaatiokertomukset selittävät usein - esimerkiksi arvojen ja jumalolentojen kautta - kertoo miten asian pitäisi mennä. ("pitäisi" -sana on luettavissa kontekstista riippuen joko moraalisessa tai toimintaodotuksena tai molempina.)

Tarinat todellistavina elementteinä

Monilla tarinoilla tuodaan ihmiselle todellisuuskuvaa. Ja tässä tieteelläkin on erikoinen osa. Sillä vaikka asia vain on jotenkin, ihmiset kuitenkin liittävät niihin erilaisia arvomukaelmia ja luovat niistä tarinoita. Nämä tarinat ovat tietenkin tarinoita, eivätkä itse luonnonilmiö. (Saati kerro onko luonnonilmiön totuusarvo sitten mitä.)

Tämä tarinoittaminen vaikuttaa voimakkaasti ainakin evoluutioteorian kohdalla:
1: Stephen Jay Gould esimerkiksi kertoi, kuinka evoluutio helposti muuttuu ihmisten mielessä liiankin helposti sankaritarinaksi. On taisteltu ja voitettu. Siksi vaikka evoluutio on vain ilmiö, se rakennetaan monien päässä tarinaksi: Ja siinä olemme sankareiden aamunkoitossa, menestyneitä ja hyviä koska olemme taistelussa ja vaikeuksisssa asemamme paitsi saavuttaneet, myös oikeuttaneet.
2: Otto Lappi taas kertoi kognitiotieteen tieteenfilosofiakurssilla, jolla kävin, että evoluutio on rivikansalaisten kritiikin alla kovemmin kuin esimerkiksi kvanttifysiikka sen vuoksi että se esittää heille vaihtoehtoisen kertomuksen alkuperästä. Ihminen haluaa helposti ikään kuin "pitäytyä yhdessä tarinassa".

Siksi kaduntallaaja -kreationistin mielessä - ja miksi ei kaduntallaaja -evolutionistinkin mielessä - vastakkain ovat ensi sijassa:
1: Teologinen provenienssitarina jossa Jumala on asettanut ihmisen maan päälle omaksi kuvakseen ja jossa on kompensaatioteema Jeesuksen antamassa pelastuksessa. Tässä mukana on paljon keppiä ja porkkanaa. Siinä ihminen on ylevää ja hienoa, ja se on erittäin toivottava.
2: Evoluution provenienssikertomus jossa olemme peräisin eläimistä ja apinoista, ja jossa kompensaatiokertomus nojaa sankaritarinaan, jossa taistellaan "kynsin julmin verisin". (Mikä ei kyllä ole ihan sitä mitä evoluutio oikeasti on. Mutta tämä kuva siitä on kuitenkin yleinen.) Tässä tarinassa "kunnon keppi ja porkkana" puuttuvat. Ihmisen alkuperä ei ole mieltä ylentävä -"apinan kuva" "Jumalan kuvan" sijasta.

Ei siis tavallaan ihme, että monet valitsevat kakkoskertomuksen. Vaikka valintapakko itsessään on melko keinotekoinen - voidaan ainakin kuvitella Jumala joka tekisi evoluutiolla asioita - ja vaikka vain toinen tarina rakennetaan luonnontieteissä yleisesti hyväksyttyyn näkemykseen. (Mikä on muuten aivan eri asia kuin sanoa tuota tarinaa "tieteelliseksi tarinaksi". Se sisältää paljon eiluonnontieteellistä arvo, tavoite ja muuta sepitesisältöä.)

Toinen hyvä esimerkki on tietysti ilmastonmuutos. Se vetoaa tai herättää inhoa. Syynä on se, että se kertoo samanlaisen katastrofikertomuksen, mitä uskonnoissa on tapana ollut. Molemmissa varoitetaan että ihmisten toimet aikaansaavat vakavia seurauksia. Tämä ikävä seuraus nähdään "rangaistuksena" ja teko joka johtaa siihen "pahuutena". Koska ilmastonmuutokseen liittyy kritiikki kulutusyhteiskuntaa kohtaan, se nähdään helposti "pahana kertomuksena", joka sotii "oikeaa elämäntapaa" vastaan.

Näissä tarinoissa ja sepitteissä on muistettava se, että ne ovat vain teorioihin nojaavia. Ne ja teoriat on pidettävä erillään. Tätä kautta se, että luonnontieteen teorian pohjalta luodaan sepite, se ei tarkoita että tämä sepite olisi mitenkään hyvä tai totuudenmukainen. Vaikka evoluutio olisi kuinka totta, se ei tarkoita että ihmiset olisivat mitään paikkansa ansainneita sankareita ja joille voitaisiin lyödä jokin voittajamitali. (Sillä sama on pätenyt aikanaan myös häviäjiin. Tyrannosaurukset olivat ainakaan hyvinkin "voittajia".)

Toisaalta se, että jostain kerrotaan tarinaa ei vielä tarkoita sitä että se olisi väärä. Ilmastonmuutosta sekä kannatetaan että sitä vastustetaan asioilla, joihin liittyy tarina. Ilmastonmuutoksen kannattajilla on usein "viherpiiperöpuunhalaaja -taustaa", ja he näkevät ilmastonmuutoksen ennen kaikkea elämäntapansa oikeuttajana, ja käyttävät sitä poliittisena lyömäaseena. Sitä taas vastustetaan mm. uskonnollisella näkemyksellä, jossa ajatellaan että Jumala ei salli ihmiskuntaa tuhoutuvaksi, joten ilmastonmuutos ei voi tapahtua. Me kaikki tiedämme että ilmastonmuutos joko on totta tai ei ole. Molempiin sidotaan tarina. Tarinan olemassaolo ei siis sinällään tee itse teoriaa mitenkään vääräksi.

Tarina epätodellistavana elementtinä

Ja toisaalta tarinoilla on myös vahva eskapistinen luonne. Siinä missä yllä olevat tarinat yrittävät esittää ja tuottaa ihmiselle kuvan todellisuudesta ja hänen paikastaan ja oikeuksistaan siinä, on myös iso kasa muita tarinoita. Ne ovat niitä tarinoita, joita pidämme sinä fiktiona jota ne ovat. Mutta joita pidämme joko hauskoina, mukavina, mielenkiintoisina, "jänninä" tai ainakin tunteisiin vetoavina. Kutsumme tätä viihteeksi. Ja niitä kannatamme ja rakastamme täysin päinvastaisista syistä kuin rakastamme ja kannatamme "eiviihteellisiä tarinoita".

Toki näiden kahden välinen ero on melko mutkikas. Esimerkiksi Schopenhauer kommentoi Goethen "Nuoren Wertherin kärsimysten" aikaansaamia vaikutuksia ihmisissä siten, että ihmiset oppivat niiden kautta jotain itsestään ja maailmasta. Hänestä hyvä taiteilija toi yksittäistapauksessa esiin monien tilan. Hän taiteilija siis kertoi valheella totuuden. Tämänkaltainen näkemys tarkoittaa sitä että jos se toteutuu, kyseessä ei selvästi ole eskapismi, todellisuuspako. Näistä tarinoista haetaan esimerkiksi arvoja elämään ja niiden kautta vaikutetaan maailmankuvaan. (Toki Schopenhauerin reagointi voidaan ymmärtää sitäkin kautta, että kun hän itse oli erittäin pessimistinen, oli hänestä varmasti luontevaa ajatella, että ihmiset jotka tekevät itsemurhan kirjan lukemisen jälkeen, ovat oppineet jotain olennaista todellisuuden oikeasta luonteesta.)