Ulla Appelsin oli kirjoittanut isänmaallisuudesta. Teksti ei ollut mitenkään erityisen provosoiva. Se tuomitsi äärioikeiston että täyden nationalisminvastaisuuden. Yllättävän moni ei pitänyt. Arto Luukkanen otti tähän aatehistoriallisen kannan, joka läpileikkaa hyvin aiheeseen liittyvää arvomaailmastoa. Nationalismi on liitetty sovinismiin ja natsismiin ennenkin. En ota tähän enempää kantaa koska Luukkanen on referoinut aiheen niin tiiviisti että se pitäisi copy-pastettaa kokonaan tai jättää sellaisenaan luettavaksi. Teen ensimmäisen. Ja alan puhumaan ihan muusta.
Itse näen että tähän on itse asiassa kaksi muutakin pientä syytä. Ulla Appelsin ei siis kohdannut pelkästään kaukaisia poliittisen historian haamuja. (Kaikki ihmiset eivät ole kovinkaan tietäviä tai hyviä poliittisessa historiassa, joten kenties muita selityksiä tarvitaan ihan senkin takia.) Ajattelin enemmänkin peilata asiaa "tulevaisuudenodotusten ja lähimenneisyyden kautta".
Ensimmäinen on se, että isänmaallisuus ja nationalismi on itse asiassa napattu. Suomen valtio on neutraali mutta termi on napattu politiikkaan. Se ei tämän jälkeen enää koskekaan suomen kansalaisuutta ; Esimerkiksi kun vihreät rakensivat vaihtoehtoisen kansallissymbolin ja käyttivät suomen leijonaa liberalismin yhteydessä, syntyi rähäkkää. Oikeistopatriotismi pitää termiä omanaan ja moni uskoo kun siitä tarpeeksi huudetaan. Jos joku ensin sanoo että "et voi kokea mielipiteinesi kunnon kansallistunnetta" ei pidä pahastua tai yllättyä jos joku uskoo.
Toinen liittyy perussuomalaisiin. Heitä kuvastaa se, että he eivät ole natsipuolue, mutta jos olet natsi olet taatusti perussuomalainen. Perussuomalaiset ovat tavallaan "#1 natsien kanssa". Syynä on se, että maahanmuuttokritiikkiin on useita syitä. Taloudellisia, ideologisia ja rodullisia. Rasismi voidaan piilottaa taloudelliseksi kritiikiksi ilman että rasismista tarvitsee luopua mutta myös ilman tähän liittyviä ikäviä sivuvaikutuksia, kuten sitä että ihmiset ottavat sinut hassusti. Valitettavasti perussuomalaiset eivät ole tilkinneet tätä ja tästä on tullut heihin liityvä mielikuva. Mielikuva on kiistämättä liian voimakas. Se, että on "#1 natsien kanssa" ei tarkoita että olisi sama kuin "natsi". Perussuomalaiset ovat ottaneet tämän huomioon ja yrittäneet lieventää imagoaan. He käyttävät viattomampaa kieltä ja korostavat sitä että eivät ole natseja. He eivät toki ole korjanneet sitä että he ovat "#1 natsien kanssa", mutta ihmiset ovat huomanneet muutoksen. He ovat oppineet entistä tarkemmin lukemaan pienemmästäkin vihjeestä että "toi on persu". Valitettavasti tämänlainen tilanne muuttaa asioita. Syntyy liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä liian vähästä.
Omalla kohdallani tällä on merkitystä koska olen poliittisesti keskustalainen. Se on omituine eikä kenties kovinkaan kivaa imagoa antava kannastusryhmä, mutta persuja kohdellaan aivan eri tavoin kuin keskustalaisia. Tai luulen että tilanne tulee muuttumaan sillä tavallaan perussuomalaiset on keskustapuolueen urbanisoitunut kaupunkisiipi eri nimellä. Jos keskustalainen ja perussuomalainen laitetaan vierekkäin, ovat ne niinkuin kaksoisveljet joista perussuomalainen on se mutatoitunut ja vainoharhaisempi tyyppi.
En väitä että Ulla Appelsin on keskustalainen (minulla ei ole mitään käsitystä hänen poliittisesta suuntautumisestaan.) Väitän että häneen ollaan niin tuohtuneita että hän harjoittaa "perussuomalaisten termejä ja liehuttaa perussuomalaisten tunnusvärejä". Paitsi että ne eivät tietysti oikesti ole perussuomalaisten tunnusvärejä, vaan liennytyspuheilla itseään (kaikkien provokaatiokohujen opettamana) hitusen salonkikelpoistaneiden perussuomalaisten kielenkäyttö vaan alkaa pikku hiljaa muistuttamaan tolkullisen ihmisen puhetta.
Itse olen niitä tyyppejä jotka joutuvat sanomaan että minulla on kansallistunne mutta en ole patriootti. Siis vähän kuten ne tyypit jotka sanovat olevansa kristittyjä mutta eivät fundamentalisteja. Tämä erottelu tulee tarpeesta. Kristityillä on hihhuleita, joihin ei haluta samastuttaa omaa identiteettiä. Keskustalaisilla - ja kenties muillakin - on takapirunaan tyyppejä joista on syytäkin irrottautua. Sillä vaikka kenties annamme tilaa perussuomalaisille olla osana yhteiskuntaamme ja politiikantekemistämme, emme kuitenkaan halua olla "#1 perussuomalaisten kanssa". Tai ainakaan minä en halua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti