En tässä suinkaan esitä että domestikoituminen olisi sama kuin huonous eläimenä. Tämä on relevantti huomautus koska monesti on otettava kantaa siihen että onko kissaihminen vai koiraihminen ja miksi. Näihin liittyy enemmän tai vähemmän leikillisiä - tahi joskus harvemmin myös riitaisia kommentointeja. Tämä tuntuu kuitenkin olevan se vakiotapa jolla aihetta lähestytään. On fiksua korostaa että tässä ei vertailla kissojen ja koirien paremmuutta. Domestikoituminen on tässä hyvä apuväline, se kun ei ole oikeastaan arvotettu samanlaisella painolastilla kuin sellaiset sanat kuin "parempi". ~ Tämä auttaa kenties jopa purkamaan osan konfliktista ja tekemään siitä vähemmän relevantin ; Esimerkiksi kissojen ystävät korostavat aika usein sitä että koirat ovat miellyttämishaluisia. Eli ihmiset jotka haluavat tottelua haluaisivat koiraa. Kissassa miellyttää monia juuri riippumattomuus joka on jopa sellaista että joskus kissa hallitsee omistajaansa. Koirassa taas korostetaan uskollisuutta ja muita vastaavia sosiaalisia puolia.
Domestikoituminen liittyy oleellisesti "jollain tavalla" tähän koettuun "villeyden katoamiseen". Itse joudun kenties täsmentämään tätä kuvaa muutaman muun eläimen kautta.
Vuohet miellyttävät minua elikoina. Ne ovat älykkäitä, uteliaita ja itse asiassa aika pirunmoisia otuksia. Niissä on luonnetta enemmän kuin lampaissa. Siksi ne ovat mielenkiintoisempia ja niiden kanssa touhutessa joutuu korostetusti ajattelemaan enemmän eläintä kuin tehtävää toimenpidettä. Vuohet ovat siksi hauskoja maatilan eläimiä. En kuitenkaan nukkuisi niiden kanssa. Koiraan oleva suhde keskittyy toki tietyllä tavalla laumahenkisyyteen ja jopa tottelevaisuuteen. Mutta tämän ytimessä on kommunikaatio. Vuohessa miellyttää se että se on hallitsematon ja mysteeri. Mutta koiralla, kuten perheenjäsenillä muutenkin, tunteminen muuttuu tärkeämmäksi. On jotenkin oleellista tuntea ja ymmärtää tahi vähintään tajuta niitä joiden kanssa elelee. Tässä mielessä koira on vähintään "lähes perheenjäsen" ellei peräti perheenjäsen.
Otan tämän alustukseksi koska lueskelin Eero Ojasen "Koiran Filosofian". Ojasella on mielenkiintoinen tapa nähdä koira jonain joka ei oikeasti ole enää eläin. Domestikoituminen tarkoittaa juuri sitä että jos ihminen on puoliksi Saatana ja puoliksi Enkeli, on koira puoliksi eläin ja puoliksi ihminen. Koira elää luontokulttuurin ja ihmisen rakentaman kulttuurin kautta. Koira on korostetusti välitilaeläin, joka soveltuu jopa kaupunkiasuntoon paremmin kuin vaikkapa vuohi. (Näin siitä huolimatta että suurimmat koirat ovat melko lailla vuohien kokoisia.)
Ojanen kannattaa positiivista ihmiskuvaa. Hän mainitsee että moni arvostaa koiria koska koirat ovat mainioita. Kuitenkin yleensä filosofisissa suuntauksissa koirien kunnioitus liittyy enemmänkin ihmisen halveksuntaan. (s. 112) "Ihmisvihaaja voi asettaa koiran ihmisen vastakohdaksi, yläpuolelle, jolloin koira on hänelle jalo eläin ihmisen raadollisuuteen ja typeryyteen verrattuna. Filosofiassa tämänsuuntaista ajattelua voi löytää vaikkapa pessimismin filosofina tunnetulta Arthur Schopenhauerilta." (s. 113) Ojanen pitää tätä omituisena "Ihmisen tosiasia on olla ihminen. Ja kulunut fraasi siitä että ihminen on jopa eläinten alapuolella, koska hän tekee pahempia asioita kuin yksikään peto, on sekin eräänlaista ihmisen itsekorostusta ja itsekeskeisyyttä. Ihmisen moraalisuuden, moraalisen erityislaadun, tunnustaminen on tie, jolla ihminen voi löytää itsensä." Ajatuksessa on sen verran mieltä että ihminen vähintään luo moraaliarvot, joilla hän eläimiä luokittelee paremmiksi. Ojasen pointti nousee kuitenkin esille juuri koiran domestikaation kautta (s. 112) "Ajatus ihmisten pahuudesta tai vajavuudesta ja koiran hyvyydestä tai täydellisyydestä on falski siinäkin mielessä, että koira todellakin on ihmisen eläin, osa ihmisen kulttuuria. Ne taidot joita koira osoittaa ja joita saatamme hämmästellä, liittyvät siihen, että koira elää ja on elänyt ihmisten kanssa. Siksi koiran mahdollinen jalous ja hyvyys ei ole ihmisestä riippumaton asia."
Ojasen ajattelussa on järkeä. Mutta mitenkä kaltaiseni pessimisti ja koirien hyvyyttäkin korostava voisi suhtautua tähän? Itselleni tuli mieleen se, että moraali on inhimillistä ja se perustuu siihen että hän toivoo toisten toimivan itselleen jotenkin ja jollain tavalla. Tämä on sitä että ihmisellä on todellakin eräänlainen valta määrittää moraalisuuden ydin (vaikka se nojaisi biologiaan tahi kulttuuriin). Ihmiset tottelevat toisiaan melko harvoin, joten ihmiset epäonnistuvat tässä. Koira on sen sijaan jalostettu käytökseltään siihen suuntaan, että se nimenomaan tekee tiettyjä asioita. Ihmistä miellyttäviä asioita. Koira on jalostettu tekemään sitä miten ihminen toivoisi itseään kohdeltavan. Ongelmana on siis se, että koiralle on tietyssä määrin koodattu kultainen sääntö sisään. Ihminen taas joutuu kamppailemaan kompleksimman setin kanssa. Ihminen kykenee osittain tämän vuoksi paljon sellaiseen mihin koira ei taivu. Ja usein tämä on pahaa, ärsyttävää, rumaa ja vittumaista. ~ Domestikaatio tekee siis sen, että ihmisellä on kenties vaikutussyy siihen miksi koira näyttä noudattavan tiettyä moraalisääntöä. Ihminen on syy moraalin luonteen määrittymiseen. Ihmisellä on seuraussuhdetta koiran käytökseen jalostuneista käyttäytymismalleista. Vaikutussuhde ei ole sama kuin essenssi. Se, että joku jolla on attribuutti X tekee ja vaikuttaa asiaan Y ei tarkoita että Y:lläkin olisi juuri tuo attribuutti X ; Monet asiat saavat aikaan aivan muunlaisia asioita. Alkuperässä ei ole väistämättä mitään sellaista essenssiä joka mitenkään väistämättä siirtyisi tuotoksiin.
Tätä tarvitaan tietysti siihen että antiikin kyynikot olivat "koirafilosofeja". He pitivät monia jalojen helleenien kulttuuripiirteitä mielivaltaisina, epäesteettisinä, turhina, illuusioina ja jopa epäeettisinä. Siksi he elivät spontaanisti. Elivät vaatimattomasti, välttivät kulttuurin mukanaan tuomaa pröystäilyä. He saattoivat ulostaa ja harrastaa seksiä julkisesti. (Nykymaailmassa kenties vaikkapa busseissa.) Sittemmin kyynikon määritelmä on muuntunut. Kyynisyys tarkoittaa nykyään lähinnä "pettynyttä romantikkoa", jolla on siis ideaali ihmisestä joka ei sitten toteudu. Koirissa se toteutuu sitten jo paremmin. Tällöin korostuu juuri Schopenhauerin teema jonka Ojanen liitti koiriin.
Tällä on suunnaton merkitys omassa elämässäni. Ensinnäkin, ihmiskuvani on utopioitamurskaavan pessimistinen. Kuitenkin tunnustan sen että ihanteet ovat yleisinhimillisiä. Eli ihmisyyttä kuvaakin pääsääntöisesti epäonnistuminen. Ilman ihmisyyden utopian epäonnistuminen ei olisi tietenkään edes mahdollista. Toisaalta tapani tuoda asioita esiin varsin räväkästi ja jopa häijysti on jotain joka on hyvin tyypillistä kyynikoille. Itse asiassa tähän liittyen minua on muiden toimesta muutamaan otteeseen verrattu tiettyyn filosofiin, joka on kyynikko Diogenes. Koirafilosofia nousee kohdallani relevantiksi "molempia reittejä". Kyynisyys sekä termin vanhassa että uudessa merkityksessä ovat osuvia ja kuvaavia.
Itse asiassa Ojanen kuvaa omassa kirjassaan sitä että "pidä ittes miehenä" tai "käyttäydy ihmisiksi" -tyyliset kehotukset ovat jotain joka erottaa koiran ihmisistä. Ojasen mukaan koira ei voi epäonnistua koiruudesta. Ihmisessä ihmisiksi oleminen taas voi epäonnistua ihmiseltä. Ojanen korostaa ihmisen perimmäistä hyvyyttä, utopian olemassaoloa ja sitä että aito etiikka kumpuaa vasta kun toiminnan takana on valinta. Itse korostan taas sitä käytännössä toteutuvaa, jossa eettisyys on enemmänkin tapahtumien ominaisuus, jolloin haluttu ja toivottu ihanteiden vaihtoehtotodellisuus on enemmänkin vain abstraktina onnistumisen mittarina. Ja tätä kautta ihmistä kuvaa pessimistisemmin epäonnistuminen. Näin ollen olemme lähes kaikista yksityiskohdista samaa mieltä, mutta päädymme aivan päinvastaisiin lopputuloksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti