Pinnallinen evoluutiopsykologia

Kun ihmisen käyttäytymistä selitetään evoluution avulla, moni loukkaantuu. Enkä puhu tässä edes kreationisteista joille tämä on uskonnon ja vakaumuksen kysymys. Sen sijaan puhun monista humanisteista. Heistä ajatus on joko pakosti mahdoton koska ihminen on heille pohjimmiltaan vapaa agentti ja luonnolliseksi väittäminen on pelkkä valtakonstruktio. Heistä ajatus voi olla mahdollinen mutta turha koska ihminen on kulttuuriolento ja irtautuu kyllä helposti biologiasta. Ja osa on jopa sitä mieltä että asia on tosi, mutta sillä ei oikeastaan ole merkitystä. Joko merkitystä ei ole ollenkaan tai se ei vähintään toteudu yksilötasolla.

Karkeasti ottaen suuri osa näkee ihmisen sielullisena vapaana kulttuuri- ja tajuntaolentona. Ja evoluutio taas kuvaa ihmistä mekanistisena. Kuilu evoluution kannattajien ja humanistien välillä on tässä jopa suurempi kuin evoluution kannattajien ja vaikkapa Intelligent Designin suosijien kanssa. Sillä molempia yhdistää tapa nähdä ihmisruumis funktioiden, toiminnallisuuden ja mekanististen tapahtumien kautta. Näkökulma molemmissa keskittyy siis siihen että ihmistä tarkastellaan ikään kuin "insinööritieteiden näkökulmasta".

Ensimmäinen syy tähän on juopa humanistien ja luonnontieteilijöiden välillä. Juopa on erikoinen, koska evoluutio on itse asiassa varsin sotkuista verrattuna fysiikkaan. Evoluutio ei käsittele samanlaisia deterministisiä tai joustamattomia tiloja kuin Newtonin ensimäinen sääntö. Toisaalta monet evoluution ystävät korostavat että humanistit eivät edes kykene käsittämään evoluutiota. Michael Laakasuo kirjoitti "Tieteessä tapahtuu" 3/2010 siitä miten yhteiskuntatieteilijä voi ymmärtää evoluutiota. Hän käy vakuuttavan perusteluketjun kautta sitä, miten humanisti voi ymmärtää esimerkiksi ekologiseen loukkuun liittyviä tilanteita ; Kun kotieläimen käytöksessä pitää selittää miksi tämä taputelee jalalla, on tiedettävä että tämä liittyy kaivuukäyttäytymiseen joka on peräisin eläimen hiekkaisilta asuinsijoilta. Ja ihmisilläkin voidaan nähdä osasyyksi vammaisten välttämiseen se, että ihmiset ovat adaptiivisesti eristäneet ja välttäneet kaikkia sairaita. Niiden kohdalla toiminta on järkevää, ja vammaisten kohtelussa tämä olisi ikään kuin sivutuote.

Hänen argumentaationsa itse asiassa näyttää että humanisti voi ymmärtää evoluutiota - usein esteet ovat enemmänkin periaatteellisia. Eli evoluutioajattelua hyväksymättömillä on ajatus siitä että se on lähtökohtaisesti väärin. Syynä on yleensä edellämainitsemani näkemys vallasta. Ja itse asiassa tässä on pieni annos fiksuutta ; Esimerkiksi Laakasuon esimerkki vammaisuudesta näyttää että vammaisten syrjiminen olisi hyvinkin luonnollista. Olisi hyvin törkeää ja ihmisarvoa loukkaavaa väittää että tämä tarkoittaisi samaa kuin tämän käytöksen eettisyys. Siksi onkin hyvä huomata että evoluutioperustainen ajattelu selittää sitä miksi vammaisten väärinkohtelu eri kulttuureissa on niinkin tavallista ja miksi suvaitsevaiset modernit ihmisetkin ovat vaikeina vammaisten kanssa. Tämä on selitys käytökselle, ei sen oikeutus. Itse asiassa evoluution sivutuotteiden ymmärtäminen johtaa siihen että voimme huomata että vammaisten syrjimisessä ei ole funktiota. Se on harhautumisroskaa. Ihminen ei tee asioita omaksi ja toisten parhaaksi. (Evoluutio tuottaa tämänlaisia juttuja. Esimerkiksi ylensyönti on modernin maailman ongelma joka johtuu siitä että ihminen on sopeutunut niukempiin olosuhteisiin. Rasvanahminta on sydäntaudin, kuoleman ja tätä kautta kelpoisuudenromauttava voima.)

Toinen puoli on se, että kun evoluutio otetaan puheenaiheeksi, keskiöön nousee adaptiivisuus. Tämä tarkoittaa ominaisuuden suhdetta kelpoisuuteen. Tässä kohden evoluutiopsykologian kohdalla tulee ongelma. Se nimittäin tuntuu aina tuottavan kuvan ihmisestä pinnallisena olentona. Esiin kun nousee vaikkapa ulkonäön vaikutus. Ja käytöstä mitattaessakin esiin nousee stereotyyppisesti rajatut toiminnot ja rahapussin paksuuden kaltaiset varsin pinnalliset suureet. Tämä johtuu siitä että evoluutiopsykologia on tietyllä tavalla rajoittunut. Se voi nimittäin tuottaa havaintoja vain sellaisista piirteistä jotka voidaan jotenkin kuvata ja mitata. Näin ollen evoluutiopsykologia tuottaa pakosti varsin pinnallisia piirteitä ihmisestä. (Toki se että evoluutiopsykologia tuottaa paljon tuloksia kertoo siitä että tulokset ovat muutakin kuin pelkästään se, että teoria konstruoi näköisiään tuloksia. Se, että löydetään vain yhdenlaisia piirteitä on yksi asia ja se, että kuinka paljon ja helposti niitä löydetään ovat eri asia.)

Sitten jotain vähän muuta.

Laasanen on tunnetusti niitä ihmisiä joita "90% ei ymmärrä". Syynä on se, että hänellä on puolia jotka ärsyttävät humanisteja ja toisia jotka ärsyttävät evoluutikkoa. Tässä ajatuksen kimmokkeena voi käyttää vaikka Laasasen tekstiä "Miksi naiset eivät ymmärrä markkina-arvoteoriaa?" Siinä hän ruotii sitä miten naiset kokevat ajatuksen mekaanisesta lähestymisestä loukkaavana "Naiset jättävät tietoisesti pohtimatta seksin teknisiä yksityiskohtia ja ärtyvät, kun miehet käyttävät teknistä lähestymistapaa analysoidessaan seksiä. Kyse on itsesuojelusta: naiset haluavat säilyttää sen spontaanin tunteen, joka on tärkeää heidän seksuaalisen nautintonsa kannalta." Humanistisissa teorioissa seksin analyysille käy tosiaankin kuten vitsin analysointi monille vitseille ; Hupi katoaa. Uskoisin että vastaava koskee myös miehiä. Mielenkiintoinen näkökulma nojaa myös klassiseen tapaan nähdä mies seksuaalisuudessaan "eläimellisempänä" on mukana "Myös evoluutioteoriaan perustuvat selitysmallit saattavat herättää naisissa vastustusta. Baumeisterin ja Ticen (2001, 128) mukaan vaikuttaa siltä, että naisten seksuaalisuus ja seksuaalisten halujen ilmeneminen on enemmän kulttuurista, kun taas miesten seksuaalisuus on enemmän biologista. Naisten mielestä sosiaalisen konstruktionismin mukaiset teoriat saattavat siten tuntua oikeammilta, kun taas miehille kuulostavat uskottavammilta evolutiiviset argumentit sisäisistä ja suhteellisen muuttumattomista seksuaalisista haluista. Naisissa onkin vähemmän evoluutioteoreetikkoja kuin miehissä. Evoluutioteoreettisissa argumenteissa on kyse sisäsyntyisistä haluista, joita on vaikea kontrolloida ja joilla on miehille voimakkaampi intuitiivinen sopivuus kuin naisille." Humanisteja ja minuakin tämänlainen voi ärsyttää koska perinteisesti sovinismia on oikeutettu "pojat ovat poikia" -tyylisillä kommenteilla. Kuitenkin asia tervehtyy kun muistaa että suhde (sovinisti)sikailuun on sama kuin vammaisen välttelyn kohdalla. Selitys on eri asia kuin oikeutus. Tosin arvokeskustelussa nämä tuppaavat aina sekoittumaan, ja varoitus tässä kohden on relevantti.

Kuitenkin nähdäkseni teoria naisten ja miesten seksuaalisuuden eroista olisi ongelma Laasasen markkina-arvoteorialle itselleen. Sillä hän korostaa että naiset valikoivat miehiä. Markkina-arvoteoriassa mies asettaa tarjontaa joten hän ei valikoi vaan enemmänkin ottaa minkä saa kun nainen kontrolloi markkinoita. Valikoimisteoria on siitä ongelmallinen että se siis itse asiassa yrittää selittää naisten käyttäytymistä ja tarjota keinoja miehille jotta tämä voisi osua  siihen mitä naiset tekevät. Tämä tuskin toteutuu jos naiset ovatkin seksuaalisuudeltaan sosiaalisesti konstruoivia. Seksuaalisen antagonian kannattajana korostan tässä sitä että molemmilla sukupuolilla on preferenssejä,  jotka ovat geneettisesti ohjautuneita ja kulttuurin ja yksilön kokemusten lopulliseen muotoon asettamia - ja yleensä esitietoisia. Eli konflikti johtuu siitä että sukupuolet eivät biologialtaan hae samoja asioita. Ja ihmiset jotka eivät tunnista omia tuntemuksiaan ja analysoi niitä rehellisesti (aukipurkaen) eivät tiedostu. Humanistit selittävät usein että vallan huomaaminen on tärkeää jotta siitä voisi vapautua. Vietit ja niiden kontrolli ovat juuri tämänlaisia.

Laasasen näkemys markkina-arvosta on sellainen että moni pitää sitä kamalana ja mahdottomana konseptina. Kuitenkin jos mietitään että seksuaalivalinnan tutkiminen ei ole evoluutiolle mikään ongelma - paitsi jos elämme keskiajan euroopassa tahi 2000 -luvun USA:ssa - tiedämme että periaatteellista estettä ei ole. Itse asiassa se mitä pariutumista on tutkittu, on huomattu että esimerkiksi naisilla ikä ja miehillä varallisuus vaikuttavat hirvittävän paljon siihen todennäköisyyteen että nämä pääsevät naimisiin asti. Ihmiset eivät "massana" avioidu ja pariudu keiden kanssa tahansa.
1: Joku voi selittää että jos ihminen torjuu tahi kysyy elämänsä varrella muutaman 10 ihmistä, siitä ei synny kunnon tilastoa. Kuitenkin jos ihmiset kohtaavat vastakkaisen sukupuolen edustajia oikeasti aivan hirvittäviä määriä, on jo ihastumiseen asti pääseminen ankaran valikoitumisketjun lopputulos. Toisaalta jos esimerkiksi tutkitaan konseptia "pitävätkö herrat vaaleaveriköistä" voidaan ottaa tarkkailuun piirre. Ja jo 10 blondia jotka kysyvät 10 tuottaa 100 yksikön kokoisen otoksen. Josta voidaan vetää yleisiä pääsääntöjä. Moni ajattelee että tästä ei voi soveltaa itseen. Mutta kuitenkin he sitten menevät esimerkiksi lääkäriin jossa lääkkeen teho on kalibroitu kaksoissokkokokeilla tilastollisena ilmiönä. Lääkärit tarjoaa kikkoja jotka ei 100% varmasti paranna mutta he voivat sanoa että asia toimii todennäköisemmin kuin jokin toinen taas ei.
2: Joku voi sanoa että vaikka homma toimii, niin olisi epäreilua manipuloida naisia. Nähdäkseni tiede voi olla arvo sinänsä. Eli se, että asia ja ilmiö on tosi on itsessään riittävä. On toki hyvä varoittaa että "ydinpommi" toimii "ydinfysiikan säännöillä", mutta tämä ei tee "ydinfysiikan sääntöjä" irrelevanteiksi. Päin vastoin "ydinpommi" on vaarallinen juuri sen vuoksi että "ydinfysiikan säännöt" toimivat.
3: Myös itse ongelma irrelevantisoidaan. Eli jos on ruma, niin se ei varmasti haittaa riittävästi. Itse en ole niin egoistinen että uskaltaisin sanoa että mikä on kenellekin henkilökohtaisesti ylitsepääsemätön ongelma. Näkisin että Laasasta fanittaa sellainenkin "alajoukko" (ei kaikki Laasaslaiset eivät ole tämänlaisia, osa on) joka on pettynyt rakkauselämässään ja joilla on ollut vaikeuksia naismarkkinoilla vaikka he ovat yrittäneet olla "kunnon miehiä". Ratkaisujen hakeminen Laasasen teorioista voi kenties olla vähän kuin menisi horoskooppimaakarille, mutta ongelma on tosi ja monille relevantti.

Laasanen käyttääkin mielellään viittauksia evoluutioon. Se on kuitenkin nähdäkseni enemmän vain hyvä alku. Sillä puhuessaan yleisissä teemoissa Laasasta on fiksua katsoa tätä puolta. Idea siitä että toiset ovat viehättävämpiä ei ole mitenkään erityisen taianomainen. Naisetkin mielellään lukevat "Miehet ovat marsista ja naiset venuskesta" -tyylisiä pariutumisohjeita. (Eivätkä he selitä turhautuneesti että sisustusarkkitehdit leikkivät subjektiivisilla kauneuskäsityksillä ja että heidän palkkaamisessaan ei voi olla siksi mitään järkeä tai tolkkua.) Nähdäkseni jos Laasanen olisi nimennyt seksuaalivalintaan viittaavan "markkina-arvo" -käsitteensä eri tavalla hän olisi vain yksi optimismi -itseapuopaskirjailija. Hän olisi nimeämiseron jälkeen melko lailla miesten pukeutumis- ja tapaopas. (Olen tavannut häntä röyhkeämpiä ja sovinistisempia deittivinkkien antajia. USA:ssa moni itse asiassa tienaa sillä.) Samoin kun hän puhuu yleisellä tasolla yksiavioisuudesta, moniavioisuudesta ja niiden vaikutuksesta massoihin, on puheissa järkeä.

Ongelmana on kuitenkin se soveltaminen. Laasanen tuntuu analysoivan dataa melko yksinkertaisella tasolla. Hän ei kykene nousemaan yhden ominaisuuden tasolta kokonaisuuteen. Eli hän voi katsoa tilastoista että onko vaaleaveriköt suositumpia kuin punapäät. Mutta hän ei analysoi sitä miten punatukkaisuus vaikuttaa muiden ominaisuuksien kanssa. Tässä osiossa en koe koskaan oikein viehätystä.
1: Laasasen tapa lähestyä asiaa on siis evolutiivisesti banaali. Jalostuspuolella, josta tein opinnäytteeni, on havaittava että eläimille voidaan generoida jalostusarvo joka antaa hyvän yleiskuvan siitä miten hyvä elikko on. Mutta jalostuksen suunnittelussa pelkkä jalostusarvon tuijottaminen on banaalia. Parasta tulosta ei saada sillä että otetaan paras jalostusarvo sonnilta ja paras naudalta. Sillä jalostusarvon takana on kaikki merkittävät ominaisuudet. BLUP esimerkiksi arvioi matriisilaskennan avulla sitä miten eri ominaisuudet ovat interaktiossa keskenään. Pelkkä jalostusarvon tuijottaminen on helppoa, mutta ei kovin toimivaa. Minun silmissäni se on banaalia ja lapsekasta.

Kun Laasanen kehuu tai haukkuu jonkun piirteen, ja neuvoo välttämään tai suosimaan tätä, on minulla hieman samanlainen olo kuin silloin kuin kreationisti Sewell kritisoi evoluutiota termodynamiikan avulla. Hän vetosi termodynamiikkaan ja laittoi esille termodynamiikan kaavan. Hän ei kuitenkaan soveltanut kaavaa. Eli kaava oli vain esillä, mutta siihen ei laitettu lukuarvoja jotka olisivat todistaneet että evoluution suhde termodynamiikkaan olisi ollut väitetty. Tuloksia ei tietysti voitu päätellä ilman tätä laskelmantekoa. (Kriitikoiden ei tarvinnut edes vastustaa tai ymmärtää termodynamiikaa ilman sitä.) Laasasen ongelmanakin tuntuu olevan se, että hänellä on fiksu tieteelline peruskonsepti, johon hän pohjustaa asiallisesti. Mutta kun pitäisi soveltaa, hän jättää laskelmat tekemättä ja puhuu ikään kuin "oman kokemuksen tuomalla rintaäänellä".