Teokratian siemen

"Kotimaan" blogissa käsiteltiin ihmisen perimmäistä luonnetta, altruismia ja feissaamista. Vastakkain on teoria jossa ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja auttamishaluinen. Ja teoria jossa ihminen on paha ja kulttuuri on vain ohut kuori joka estää meitä katastrofista. Näin ollen esimerkiksi feissaamisessa on kysymys joko siitä että ihmisten hyväntahtoisuus valjastetaan, ja feissari on enemmänkin muistuttaja. Tai sitten feissarin tehtävänä on manipuloida ihmiset tekemään hyvää, eli luomaan tarve ja myymällä tähän tarpeeseen sopiva tuote.

Blogaukseen lainattu Jolkkosen kanta tähän on mielenkiintoinen. "piispa Jari Jolkkonen kirjoitti (Verkkoessee 30.1.) asiasta näin: ”On väitetty, että auttamishalu olisi osa ihmisluontoa. Ajatuksen mukaan kiinnostus toisten ihmisten, myös ahtaalla olevien hyvinvoinnista on ”evolutiivisen kulttuurivalinnan tulos”, joka istuu syvällä sekä inhimillisissä kulttuureissa että aivojemme rakenteessa (esim. Yeung, HS, 8.9.2006). Tunnustan toivovani, että ajatus altruismista kulttuuriemme ja aivojemme syvärakenteena olisi totta.” Tosin Jolkkonen arvelee, että aatehistoriallinen vertailu ei näyttäisi tukevan hänen toivettaan: ”Päinvastoin historiallisesti köyhyysfatalismi ja siihen liittyvä välinpitämättömyys köyhiä kohtaan näyttää altruismia yleisemmältä ajattelulta. Köyhyysfatalismin mukaan köyhät ovat itse syypäitä huonoon osaansa tai sitten se on seurausta kohtalosta tai jumalten rangaistuksesta. Siksi ei ole erityisiä perusteita auttaa tai sääliä köyhiä.”" Jolkkonen siis korostaa että hän ei usko altruistiseen ihmiseen, kulttuurihistoriallisista syistä. Ja hän vastustaa esimerkiksi menestyksen teologiaa. Tässä kohden minä ja Jolkkonen jaamme sekä negatiivisen ihmiskuvan että kalvinismia vastustavan asenteen.

Jolkkonen on myös "triviaalilla tavalla väärässä". Ensinnäkin hänen opintonsa evoluutiopsykologiasta näyttävät olevan hieman pinnallisesti hallussa. Hän nimittäin käsittelee ihmistä ikään kuin joko täysin sosiaalisena tai täysin epäsosiaalisena. Kuitenkin kun asiaa katsotaan sitä kautta mitä teoriat sanovat, niin altruismin selitys koskee yleensä ottaen omaa sisäistä ryhmää, perhettä, läheisiä ja tukiryhmiä ja viiteryhmiä. Mikä tahansa vähänkään pätevä teoria joutuu selittämään kaksi ihmisen vastakkaiselta vaikuttavaa piirrettä : Sekä ihmisen altruismin että väkivallan, aggression ja kilpailun selittäminen samanaikaisesti on välttämätöntä. Sillä ihmiset tekevät molempia. Jolkkonen näkee asian liian mustavalkoisesti.
1: Siksi teologien ei pitäisi saada käsitellä vaikeita biologiaa kovinkaan usein. Biologia on sotkuista ja vaatii opiskelua. Teologit ovat opetelleet aivan erilaisen taitosetin. Teologi käsittelemässä biologiaa on vielä kauheampaa perseilyä kun Dawkins teologian kimpussa. Esimerkkinä juuri tämä Jolkkonen jolle altruismin adaptiviisuusluonteesta ei ole oikein edes peruslukiolaisen tietoja.

Itse asiassa feissauksen kohdalla esiin nousee mainiosti se, miten ihminen suhtautuu kärsimykseen hyvin eri tavalla jos ihminen on ex poste ja jos hän on ex ante. Ihminen joka tuntee yksilön on empaattinen. Kaukana oleva vieras on eksoottinen mutta ei samalla tavalla altruistisesti hätkähdyttävä. Itse asiassa yhtenä ratkaisevana feissauksen psykologian ytimenä on se, että feissari manipuloi kohdetta siten että hän saa tuntemattoman abstraktin ihmisen jotenkin yksilöityä. (Osa yksilöi tilanteen itseensä jopa, tämäkin auttaa.) Tämä on teknisesti ottaen sitä että ihmisen luontainen altruismitaipumus manataan esiin pikkutempulla jota ilman sitä ei olisi. Temppu ei ole suuri ja se käyttää hyväkseen ihmisten hyväntahtoisuutta. Manipulaatiota ja luonnollista auttamista ei voi erottaa.
1: Itse asiassa mikään yhteiskunta ei toimisi mitenkään jos ihminen olisi läpeensä paha. Ihan sen takia että ihmisiä ei saataisi tottelemaan yhtään mihinkään vedoten. Olen toki niitä pessimistejä joiden mukaan ihmiset on manipuloitava tekemään hyvää. Esimerkiksi kun minä näen onnettomuuden näen tehtäväkseni sen että sekä autan että murran katsojavaikutuksen, eli murran sivustakatsojan roolin. Ilman tätä on vain kehä jonka sisällä yksi auttaa ja muut seisovat lanssin tiellä. Siksi näen että yhteiskunnan on suhtauduttava kansalaisiinsa pahoina mutta hyviksi manipuloitavissa olevina olentoina. Vaihtoehto jossa yhteishyvä ja yleinen hyväntahtoisuus oletettaisiin perustilaksi johtaa vain siihen että ihmiset jätetään heitteelle.

Jolkkosella on myös hankaluus : Menneisyydessä on tehty paljon pahaa. Tosin ongelmana on se, että kaikkialla missä on ollut ihmisiä on ollut kulttuuria. Jolkkosen on hyvin vaikeaa paljastaa ihmisluontoa. Helpompaa on nähdä että jotkut kulttuurit ovat tuhoisampia tai vähemmän tuhoisia kuin toiset. Kulttuurin vaikutusten eliminointi, se mitä tarvitaan jotta saadaan väite ihmsien perusluonteesta, jää tekemättä.

Tosin Jolkkonen edustaa tosin myös vastustamaani kantaa. Hän on rehellisesti niitä ihmisiä joille lausunto "tunnustan toivovani" on tässä yhteydessä samaa kuin sanoisi asiaa "naurettavaksi toiveajatteluksi". (Eli vähän kuin jos minä pahana päivänäni sanon että "toivon että on Jumala joka taivaassa antaa mulle suihin henk. koht rakkaudessaan, mutta valitettavasti totuus on että tälläistä taikauskogubbea ei ole rautakautisten satukirjojen yhteydessä") Jolkkonen ja monet muut ovat lähetystyökeskeisiä. Eivätkä pelkästään siksi että on mielenkiintoista ja mukavaa tarjota ihmisille rakkautta. Minusta on ihan mukavaa että ihmisellä on - olipa sitten miten taikauskoinen tai epätosi - syy kokea rakkautta sisällään. Mukavaa on myös se, jos sitä haluaa jakaa ympärilleen. ~ Ongelmia rupeaa kuitenkin yleensä tulemaan jos sitä Jumalaa ja rakkautta on sisällä niin paljon että se yrittää purskahdella ja vaahdota ulos suusta, ikään kuin biologisena spirituaalisena ektoplasmana ilman paranormaaleja ominaisuuksia. (Silmämääräinen arvio.) Tässä vaiheessa kristinuskoon käännytystyö on "yhteiskunnan pelastamista". Eli ollaan niitä ihmisiä joille ateistit ovat "omantunnon ateisteja" (vähän kuin pahantahtoisia mutta hyviä) ja joiden omaatuntoa tarvitsee yhtään kunnioittaa. Hän on niitä ihmisiä joille ihminen on syntinen ja vain uskonto voi pitää tätä kurissa. Eli ateisti on enemmänkin paha ja hallitsematon riskitekijä (vähän kuin hyväntahtoinen mutta paha).

Tässä kohden komppaan monilta osin "Takkirautaa". Hän näkee esimerkiksi lämpötilan ja leveysasteen ja harjoitetun ideologian syyseurauskimppuna. Näissä on jonkin verran perää. Kuitenkin olen huvittunut siitä että hänen ideologia-analyysinsä perustuu ns. teologiseen korrektiuteen. Eli hän tarkastelee lähinnä sitä puolta mikä yhteisöissä kuuluu jonkun uskonnon jäsenyyteen. Ja sitten hän katsoo niiden normistoja. Ja olettaa että nämä ovat samat. (Suomiko luterilainen maa? Suomalaiset eivät osaa luterilaista teologiaa juurikaan, heillä on positiivinen ihmiskuva, ja he ovat tapaluterilaisia, joita moni kutsuu harhautuneiksi kristityiksi.) Kuitenkin jos mietitään yhteiskuntaa, lain kirjain ei riitä koskaan. On mietittävä myös sitä mitä tapahtuu. Esimerkiksi lain kirjain ei riitä hyväntekeväisyyskohteen valinnassa koska täytyy tarkastella myös ihmisten oikeustietoisuutta eli tietoa oikeuksistaan. Sekä tietysti sitä että heillä on myös kompetenssia hankkia ne jos joku jättää ne antamatta.

Käytös on se ratkaisevin mittari. Ideologiatilastot ovat keskimäärin turhia. Ja tietysti kristitty joka on Takkiraudan tekstin lukemisen jälkeen ylpeä luterilaisuudestaan on muutenkin vähän omituinen hanu. Hän kertoo olevansa onnellinen uskostaan siksi että tämä pitää ihmistä ryönänä, halveksuttavana paskana ja että on pohjimmiltaan kyyninen vittupääihminen itsekin. Sillä Takkirauta antaa luterilaisuuden funktioksi perisynnin ja sen että ihmiset ovat pahoja ja siksi uskonnolla kurissa pidettäviä..

Onkin huomattava että hyvin menestyneistä maista toimintaa kuvaava tyypillinen kuvaus on enemmänkin "sekulaari hällävälismi" joka delegoi sosiaalituen yhteiskunnalle eikä yhteisvastuulle. Tämä on itse asiassa yksilötasolla jossain määrin kammottava elämäntapamalli, koska siinä hedonismi yhdistyy verotuksen hallinnalla tehtyyn heikompien auttamiseen, siihen että etiikka byrokratisoidaan ja kaikki muuttuu rahanvääntämiseksi eri eturyhmien välillä. Mutta siinä on toisaalta kyllä se hyvä puoli että tälläisessä systeemissä arvokeskustelu tiivistyy "antakaa enemmän työttömyyskorvausta, opintotukea" ja vastaavia. Eli he esittävät että yhteiskunnan on huolehdittava vähäosaisista. He itse eivät sitä tee koska he haluavat enemmän itselleen.

Tämän vastapuolella onkin sitten Niinistön hyväntahtoiseen yhteishyvään nojaavat näkemykset vaatisivat omituisen ihmismielen. Oma asennemaailmani olisi tässä kohden itse asiassa Niinistön malliin sopiva. Sen toteutumisessa on kuitenkin se ongelma, että se tekee minusta läpikyynistyneen onnettoman paskiaisen. Ihan sen takia että sitä on aina se jonka pitää toimia ja herätellä. Kyynikko on pettynyt optimisti joka ei kykene luopumaan ihanteestaan. Valitettavasti tämä johtaa helposti siihen että ihminen opettelee erilaisia manipulointikeinoja. Tämäkin on toki kauniimpaa kuin "Takkiraudan teologisesti korrekti maailma" joka - jos pitäisi paikkaansa - tarkoittaisi esimerkiksi sitä että Suvivirsi olisi tilaisuutena jokin jossa "tulkaa kaikki yhdessä viettämään mukavaa aikaa, sillä sinä olet paskaa ja minä olen vittupää, saastataan maailmaa meidän paskakasojen kesken". Tästä on vaikeaa löytää mitään mukavaa ja positiivista.

Pahinta tässä on tietysti se, että käännytyksellä luodaan valtionkirkkojärjestelmää jossa uskonto ohjaa politiikkaa "suojellakseen yhteisöä" uskonnosta tehdään paitsi poliittista, siitä tehdään politiikanteon ydin. Ja tämä on teokratiaa. Se taas on tunnetusti se huonoin yhteiskuntamuoto, jonka suurin ongelma on joustamattomuus. Kyvyttömyys korjata virheitä "koska se vaatisi maan tavasta luopumista ja ikiaikaisesta arvosta joustamista". Onnettomuus nähdään kirouksena siitä että ei ole oltu riittävän teokraattisia, sen sijaan että sen nähtäisiin yksinkertaisesti huonona yhteiskuntajärjestelmänä.

---

Kirjoittaja on työskennellyt jonkin aikaa feissarina Kirkon Ulkomaan Avulla. Hän on kyyninen optimismi jonka optimismi on monesti vain tilastosattumien ja manipulointitaitojensa suuruinen.