torstai 14. helmikuuta 2013

Avioliitto heteroseksuaalisen lisääntymisen hallintana

Moni filosofi pitää avioliittoa kahleena. Menneisyyteen katsottuna asia on ollut toki selvä. Esimerkiksi rippikouluun liitetty avioitumisoikeus rajoitti avioliiton kristilliseksi tapahtumaksi jota voidaan pitää uskonnon seksuaalisuushallintana ja lupana määrittää ehdot joilla ihmiset harjoittavat seksiä. Kun kulttuurin arvomaaima oli se, että seksi oli sallittua vain avioliitossa ja siitä vain poikkeuksellisen vahvat syyt erottivat, oli tilanne se että mentiin helposti nuorina huonoon avioon. Susipareja halveksittiin.

Tätä voi pitää rajoittavana. Avoliitto olisi rappiollista ja homoseksuaalit eivät pääsisi seksiä harrastamaan lainkaan. Kuitenkin nykyään tilanne on sen suuntainen että jos ajatellaan vapautta oikeistolaisen "liberty" -käsitteen alla niin avoliitossa elävät ja homoseksuaalit elävät täydellisessä vapaudessa. Valtio ei holhoa, valvo ja komenna. Valtio ei itse asiassa ota mitään kantaa näihin suhteisiin. Valtio on niin kuin niitä ei olisikaan. Jos valta on siis määritelty tällä tavalla avoliitto olisi vapautta ja avioliitto jonkinlainen rangaistus ja vapaudenrajoitus. Avioliitoissa oleva karenssiajat ja omaisuusjakokysymykset ovat jotain jossa yritetään painostaa heteroseksuaaleja pysyvään suhteeseen.

Tässä mielessä osa on suomessakin esittänyt. Tosin nykyään ajattelua eivät ajakaan yhteiskuntarakenteista vapautuvat vasemmistolaiset jotka haluaisivat vapautua mädännäisestä avioliitosta. Argumenttia ei käytetä siihen että avioliitto pitäisi purkaa, vaan enemmänkin siihen että homoseksuaalit eivät saisi avioliitto-oikeutta.

Jos vapautta tarkastellaan vaikkapa vasemmistolaisen "freedom" -käsitteen kautta voidaan huomata että heteroseksuaaleilla on enemmän vaihtoehtoja. Esimerkiksi avoliitossa voidaan elää vuosia ja sitten päätetään mennä naimisiin. Se, että monet ihmiset tekevät näin kertoo siitä että he haluavat tehdä niin. Olisi omituista selittää että miten heteroiden vapaus lisääntyisi siitä että heiltä poistettaisiin mahdollisuus avioliittoon, koska avoliitto olisi vailla holhousta ja kontrollia.

Vapauden kannalta avioliittoa voidaan pitää jonkinlaisena symbolisena sitoumuksena Eaglemanin Odysseus -sopimukseen. Eli siihen että on jokin pitkäjänteinen suunnitelma jota uhkaavat hairahtumiset. Näin ollen se on hieman kuten vaikkapa tupruttelijoiden tupakkalakkoon liittyvät rajoitteet ja esteet. Teknisesti ottaen ne voidaan nähdä oman tahdon toteutumisena. Se, mikä näyttää holhoukselta ja kontrollilta ei olekaan ulkopuolista kontrollia vaan omaa itseä koskevaa kontrollia. Itse asiassa moni vapautta korostava tarvitsee elämässään juuri näitä. Sillä kun joku ei ole kontrolloimassa ailahduksia, on se tehtävä itse. Epikurolaisen hedonistisen harkinnan hengessä jokainen odysseus -sopimus on nimenomaan oman vapauden ja onnellisuuden maksimointia.

Kuitenkin tässä kulmassa on vika. Se käsittelee asiaa lähtökohtaisesti omituisesti.

Näin on koska kukaan ei oikeasti puhu vapaudesta. Avioliittolakiin tunnutaan sekoittavan monia asioita ja väitetään että ne ovat sama. Moni esimerkiksi katsoo että avioliittolaki on joku rakkausasia. Joku toinen katsoo että se on uskonnollisen tietyn parisuhdemallin sinetti. Moni näkee sen monogamian kannattamisen symbolina (sekä monogamian kannattajat ja vastustajat jakavat tämän). Se ei kuitenkaan oikeastaan koske yhtään näitä. Avioliittolaki, uskonnollinen ja kulttuurinen dogmatisoitu avioliittokäsitys ja ihmisen perherakenne ja seksuaalisuus ovat hyvinkin erilaisia. Niitä kuitenkin sotketaan yhteen ja toisiinsa tasolla joka ei ole "ajattelijalle" edes sallittavaa. Vain idiootti metkailee määritelmiä vaihtaen. Kunnioitusta ja perusteluja kun ei rakenneta ekvivokaatio -päättelyvirheen varaan.
1: Avioliittokonseptit ovat toisistaan yhtä irrallisia kuin ihmisen biologinen sukupuoli on sukupuoli-identiteetistä ja juridisesta virallisesta sukupuolesta. Toki monet feministit pelaavat sillä että missä menee ruumiinrakenteen kirurgisten muutosten ja biologisten sukupuolten välinen ero, mutta selvää on joka tapauksesa se, että juridinen sukupuoli on joustamattomampi kuin biologinen saati sitten täysin rajoittamattomasta sukupuoli-identiteetistä jota ei rajoita mikään kromosomisto tahi kromosomipoikkeama. Valtaosa ylenmääräisestä kohkaamisesta menee juuri siihen että puhutaan identiteetistä, kromosomistosta, sukupuolielimistöstä, pukeutumisesta ja elämäntavasta sekä lakipykälissä olevasta rastista yhtenä ja samana.

Lisäksi on selvää että usein tässä keskustelussa ei puhuta pätkääkään vapaudesta. Esiin nostetaan sitten vähän muita seikkoja. Esimerkiksi ajatuksena on usein se, että avioliitto on seksuaalisen kontrollin lähde. Eli ideana on se, että avioliittosäännöt ovat koska syntyy lapsia. Tällöin asiaa ei perustella oikeasti pohjimmiltaan väitteellä siitä että olisi jokin vapaus ja kahlinta johon ei haluta homoja, eli että kyseessä ei oikeasti nähdä olevan mikään homojen oikeuksien suojelu. Se kertoo siitä että avioliitto nähdään seksuaalisena konseptina.
1: Väite on sidottavissa teologiseen historiaan. Se on itse asiassa kontrollia siitä kenellä on oikeus perheeseen ja millä ehdoin. Siinä nähdään että aviopari ilman lapsia ei oikeastaan ole kunnollinen. Seksilläkin saa olla vain yksi funktio, lisääntyminen. Muut ovat syntiä. Tälle vaihtoehdoksi on jopa ylimuodikkaasti tullut romanttisen rakkauden idea joka korostaa kahden ihmisen keskistä emootiota sen sijaan että keskittyisi siihen lisäännytäänkö suhteessa vai ei.

Tässä kuvassa on ollut perinteisesti niin että avioliitolla ei olisi mitään funktiota ilman sitä faktaa, että heteroseksistä on seurauksina lapsia. Kuitenkaan avioliittoa ei tavata kieltää hedelmättömiksi tiedetyiltä ihmisiltä. Siis jos on vaikka käynyt hauskat kotivideot -onnettomuus kiveksien kanssa, niin avioliitto ei ole kadonnut siittämiskyvyn mukana. Lapsia myös syntyy aviliiton ulkopuolella, koska ihmisten toimintaa ohjaa tunteet eikä lainsäädäntö. (Ihmiset jotka haluvat käydä vieraissa käyvät vieraissa. Jos puolison mustasukkaisuus tai menettämisen pelko eivät rajoita ei sitä mikään rasti ruudussakaan hevin tee.)

Se voidaan kuitenkin sitoa toiseen puoleen. Nimittäin lähes kaikkien ihmiskulttuurien kohdalle voidaan nähdä yhteisiä aksioomia jotka ovat vähemmän mielivaltaisia kuin monet kulttuurirelativistit riemuilevat. Niihin koostuu esimerkiksi ihmisen oikeus omaan ruumiiseensa, se että sopimukset on pidettävä, se että väärintekijöitä on rankaistava ja/tai uhreja kompensoitava muutoin. Yksi näistä on omistusoikeus. Avioliitolle voidaan nähdä muitakin näkökulmia kuin väite siitä että lapsi tarvitsee isän ja äidin syntymänsä jälkeen.

Weberin valtakäsityksen mukaan valtaa on se, että saa tekemään jotain muuta. Juridiikan kannalta voidaan katsoa että jos niillä ei ole Weberiläisessä mielessä vaikutusta, ne eivät siltä osin ole funktionaalisia. Eli vaikka asiaan sidottaisiin tuhat tunnetta ja viisimiljoonaa perinnettä ne eivät olisi lain funktioina jos laki ei muuta näihin aiheisiin liittyviä tekemisiä. Tämä on oleellista nimenomaan avioliiton kohdalla koska lisääntymisen kohdalla avioliittolaki ei muuta juuri mitään.
1: Laki ja yhteisöjen normit ja käytänteet eivät ole sama asia. Jos laki ei muuta ja kiellä sosiaalisia käytänteitä, sillä ei ole Weberin määritelmissä valtaa. Esimerkiksi vaikka abortti on laillinen teko niin kristityt ajavat tiettyä syntyvyydensäätelymallian. Kristittyjen sisäinen oikeaoppisuus ei särkynyt aborttiasioissa ja usekovaiset saavat yhä tehdä mitä haluavat. Laki ei saa heitä muuttamaan toimintaansa. Se ei siis rajoita abortin vastustajia mutta lisää abortin haluavien oikeuksia. Abortin kohdalla vaikeaa on tietysti sikiön ihmisarvon arviointi. Homoseksuaalisuuden kohdalla tämänlaista ongelmaa ei ole.
2: Toisaalta hyvin monet lait ja normit ovat itse asiassa lähinnä ilmituotuja biologisia säännönmukaisuuksia, joista usein tehdään normeja ihan siksi että kaikki tuntee niin, tälllöin lain purku ei muuta tekemistä. Esimerkiksi hyvin monet konkreettiset ihmisoikeudet (sellaiset kuin väkivallan rajoittamiset eivätkä sellaiset hieman abstraktimmat kuin se että jokaisella on oikeus nimeen).

Avioliitto juridisena sopimuksena melko vähän vaikuttava. Vieraissa käymistä tapahtuu avioliitossa, joten tosiasiassa se ei ole seksuaalisuuden rajoittamista. Kun ihminen siirtyy avoliitosta avioliittoon ei tapahdu mitään muutosta. (Ennenhän on muutettu uuteen yhteiseen kotiin, aloitettu seksielämä ja monia muita asioita yhdessä rysäyksessä lyhyessä ajassa. Nyt avoliitto tekee suuren osan tästä prosessista ja avioliitto latistuu rastiksi ruutuun tahi rituaaliksi kirkkoon tahi muualle vastaavaan.) Vieraissa käyneitä lapsiakaan ei pakkoabortoida tahi sitten avioon meneviä kuohita siten että kun he haluavat lapsen joku laborantti ravistaisi liemiä kun kuu olisi kypsä ja muna täysi, ja täten tuoteta lasta kunhan laborantti on ensin juridisista syistä tarkistanut aviokelpoisuuden. Lisäksi avioliittoja puretaan ja mennään uusiin naimisiin.

Lisäksi on hyvä huomata että ihmistä on syytä pitää yksiavioisen sijasta sarja-avioitujana. (Eli mennään useita kertoja monogamisesti naimisiin. Paitsi maissa joissa on korkeat hierarkiaerot. Niissä on haaremikäyttäytymistä.) Jopa lieventävät asianhaarat kuten elinikäisten ja pitkien parisuhteiden olemassaolo meille aika konkreettisesti velvoittavatkin huomioon eivät muuta sitä että tunneside muuttuu suuresti muutaman vuoden jälkeen, joten eroaminen on tässä kohden vähintään todennäköisempää kuin muulloin. Ideana on se, että huuma kestäisi joka tapauksessa pidempään kuin avioeron karenssiaika, joten pitkäaikaiseen suhteeseen sitoutuminen on biologialtaan sensuuntaista että laki ei muuta siihen liittyvää käyttäytymistä.

Kesiaikaisen seksittelylisääntymislähtökohdan avioliittolainsäädännön ideasta ei enää ole oikein mitään jäljellä. Suomessa avoliiton ja avioliiton välinen ero on korostetusti aika pieni. Suurin ero koskee omaisuudenjakoa. ; Avoliitossa elämisessä ei ole heikommassa asemassa olevan perusturva. Perinnönjako on aivan erilaista. Näin ollen avioliiton funktio on selvä. Se ei ole elämää ja onnellisuutta koskeva laki. Se koskee enemmän onnettomuutta ja kuolemaa.

Tässä suhteessa homojen tilanne on eri kuin avoliitossa. (Pitkään tässä käyttämäni rinnakkainprosessointi, jonka olette kenties kokeneet hämäävänä, loppuu siis tähän.) Avoliiton ja avioliiton välinen funktio koskee vain ja ainoastaan perimisoikeutta, sitä että heikompi ei ole toisen "hyväntahtoisuuden armoilla". (Käsitepari voi vaikuttaa oksymoroniselta mutta kun mietit sitä tarkemmin, se ei ole.) Rekisteröidyn parisuhteen ja avioliiton välinen Weberiläinen ero koskee nimeä ja adoptio-oikeutta. Muu on identiteettiä jonka ongelmat johtuvat enemmänkin "lain ulkoisista asioista".

1: Eli sitä että laki ei kiellä ihmisiä olemasta kusipäisiä mouhottajia vaikkapa uskontoon vedoten. Näitä käytäntöjä taas ei saada karsittua ihmisistä, koska he kokevat mouhottamisen eettisenä kuten kunnon kusipään kuuluukin. Kusipäisyyshän kumpuaa moraalisesta närkästyksestä ja siihen liittyvästä moraalisesta oikeutuksesta. Mikään laki tahi kritiikki ei muuta näitä käytänteitä. Believe me, I have tried.

Samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröinti on perimisoikeuden kohdalta sama. Eli tältä osin rekisteröity parisuhde on identtinen. Mutta siihnä ei kuitenkaan jaeta ja saada ihan mitä tahansa mitä avioliitossa saadaan. 
1: Esimerkiksi oikeus yhteiseen sukunimeen puuttuu - sukunimi taas on eräänlaista henkistä omaisuutta ja tätä kautta mielenkiintoinen kysymys koska nimiin on liitetty vahvoja arvoja ja esimerkiksi YK:n ihmisoikeussäännöt sanovat että jokaisella on oikeus nimeen. Tässä ei tietysti ole kyse siitä että homoaviossa olevalla ei olisi nimeä vaan sitä että hänellä ei ole normaalia nimeen liittyvää oikeutta.
2: Heiltä puuttuu lupa ulkoiseen adoptioon.

Muut taas ovat sosiaalisia seikkoja joita oikein mikään laki tuskin muuttaa. On toki ihmeellistä että on kaksi miltei identtistä lakipykälikköä joissa ensimmäinen on "avioliitto" ja toisessa ihmissuhde rekisteröidään samaan tapaan kuin koira tai auto. Nämä voidaan nähdä halveksivuuskysymyksinä, mutta tosiasiassa tämä halveksunta ei kumpua lain sisällöstä vaan kansalaisista ja heidän sosiaalisista ryhmittymistään. Ajatus homoseksuaalisuutta kritisoivien uskontojen sisällön totaaliuudistamisesta tahi niiden poistamis-tuhoamisesta yhteiskunnasta ei ole kovinkaan realistinen vaihtoehto ja siitä unelmoiminen kuuluu (korkeintaan) runkkausfantasiointiin. Laki joka ei muuta käytöstä on kuollut kirjain, turha laki. Samannimistelyssä ei ole välttämättä mitään ideaa.
1: Kun minusta tulee tulevaisuudessa universumin diktaattori, ihan vittuuksissani luon identtisiä erinimisiä lakeja. Kristittyjen uskonnonvapaus on esimerkiksi otsikoitu nimellä "kuolakrisseleiden vouhkaamisoikeus" ja islamilaisten uskonnonvapautta kohteliaasti "potentiaalisten itsemurhapommittajien kivikausirituaalioikeus". Eihän tässä mitään ihmisoikeusrikosta tapahdu, kun oikeudet on samat.

Avioliitossa on miltei pelkästään symbolisia puolia. Rekisteröity parisuhde ja avioliitto ovat niin samanlaisia, että se on monin paikoin lähinnä juridinen kuriositeetti. Että "kaksi samaa lakia eri nimillä" ei ole yleensä ottaen täysin mahdoton sanontatapa. Esimerkiksi perinnönjako ja elatusvelvollisuus ovat samoja, joten omaisuuskysymyksissä tilanne ei ole erilainen.
1: Tämän jälkeen kysymys siirtyy tietysti eroihin kuten vaikkapa adoptiokysymykseen jossa merkittävänä kysymyksenä on se, että onko lapsi onnellisen elämän tuottaja, vastuuta ja omaisuutta vai vapautta karsiva haiseva kuolavoima. Eli voidaanko lapsen katsoa olevan jonkinlainen oikeus vai onko parisuhde riittävän hyvä perheeksi. Ja ennen kaikkea onko tämä yhteiskunnan holhottava vai parien itsensä päätettävä asia. ___1.1: Tosin lesbojen kohdalla tilanne ei ole niin paha. Lapsen hankinnassa kun ei ole mitään sellaista ongelmaa jota minä, muovikuppi, 50 euroa ja epämääräinen määritelmäsaivartelu prostituution perimmäisestä olemuksesta ei ratkaisisi. Miehillä on tässä kohden vaikeampaa. Tosin voi olla että lesbot ovat useammin haluamassa lapsia kuin homot - näin ainakin itse homoseksuaalinen Jukka Hankamäki usein selittää.

Ei kommentteja: