Toisaalta edellä mainitsemani hienoinen tekstin "asennevamma" oli itselleni avartava, koska se jotenkin alleviivasi sitä mikä elämäntapa -asioissa usein on. Se on se, että se mistä vapaudutaan läpitunkee koko ideologian ja sitä seuraavien elämän. Esimerkiksi kukaan ei näe fallosentristä vainoa niin kuin sukupuolten vallasta vapautuva feministi. Kukaan ei ole niin selvillä yhteiskuntaluokista kuin niitä murtava kommunisti. Kukaan ei ole vahvemmin perillä uskonnollisuuden läpitunkevuudesta kuin ateisti. Askeetit luokittelevat elämää sen suhteessa esineisiin ja omistukseen, joten tästä tulee heille kaikenkattava luokitus ja sitten kaikki elämä onkin korostetusti suhteessa tähän pinnalliseen. Ja uskovaiset - ne kohkaavat aina siitä synnistä jonka läpitunkemana he näkevät ennen kaikkea muiden elämän, mutta jonka uhan he näkevät rajoittavan omaakin elämää.
Tämäntapainen onkin, kenties hieman yllättäen, epikurolaisuuden ja stoalaisuuden ongelma. Niiden suhde kuolemaan on ongelmallinen. Ja syynä on juuri se, että heidän filosofiansa ottaa siihen niin voimakkaasti kantaa. Heidän kohdallaan mieleen tulevat lähinnä itämaiset samurait, jotka "eivät pelänneet kuolemaa koska olivat jo valmiiksi kuolleita".
Epikurolaisuudessa on itsessään kysymys hedonismista. Mutta ei mässäilyhedonismista vaan kohtuuden hedonismista. Siinä vältettiin liiallisuuksia ja korostettiin että kohtuullinen elämä maksimoi elämän nautinnollisuutta. Sen suhde elämään oli periaatteessa positiivinen. Elämässä oli odotettavissa nautintoja ja onnellisuutta. Näin ollen elämä oli arvokas asia ja kuolema oli sille riski. ; Epikurolaisille kuolemaan suhtautumisessa kannatettiin ajatusta jossa haluja kontrolloitiin. Epikurolaisuuden mukaan tavoiteita tuli muokata siten, että ne olivat yhteensopivia oman kuoleman kanssa. Tämä ei tarkoittanut sitä että epikurolaiset olisivat itsetuhoisia. Vaan sitä, että he hyväksyivät tilanteen jossa tavoitetta ei saavutettu koska kuoltiin prosessissa. Oli haluttava asioita jotka sopivat yhteen ajatuksen kanssa.
Näin ollen joku tutkija voi yrittää tavoitella syöpälääkettä, mutta hän ei saisi katua kuolinvuoteella sitä että projektiin on uhrattu vuosia aikaa ja perhe -elämä ja että projekti oli jäänyt kesken kun kuolema tuli yllättäen. Sen sijaan asenteita piti muokata niin että projektiin osallistuminen ja yrittäminen olivat ikään kuin itsessään riittävästi.
Samoin jos halutaan monia asioita - itse haluaisin esimerkiksi monesti samanaikaisesti treenata miekkailua että löhötä sohvalla pelaamassa pleikkaa että olla joku maailmankuulu superfilosofi joka tienaa niin hyvin että hänellä on varaa omaan porscheen että porchekuskiin. (En pidä ajatuksesta koneilla ajelusta, kuski on oleellinen osa.) Epikuros käskisi tässä kohden ensin pudottamaan mahdottomien haikailut. Että ei elellä utopioissa vaan unohdetaan porschekuskit hyvällä. Niistähän tulee vain kateutta ja epäonnistumisen tunteita! Sitten minun olisi valittava pleikan ja treenin väliltä ja unohdettava se toinen. Kenties joku toinen päivä valitsisin toisin. Pitää siis sitoutua menneisyydessä tekemiin valintalinjoihin eikä miettiä miten voisi olla jos olisi elänyt muuten. Ja haluta mahdollisia asioita, ja karsia muutenkin haluamisia mahdollisimman paljon. (Arkiajattelullisesti aika epäintuitiivinen tapa olla hedonisti tämä epikurolaisuuden hedonismi.)
Epikurolaisuudessa tämä on tietysti hankalaa koska heillä perusideana on juuri se, että elämä tarjoaa nautintoja ja onnellisuutta X:ästä. Silloin haluamme X:ää. Kuolema estää meitä nauttimasta X:ästä, joten kuolema on joko itsessään paha tai vähintäänkin vähemmän hyvä.
Toki joku kielifilosofi kykenee tekemään epikurolaisuudesta ristiriidattoman. Esimerkiksi jo yksinkertainen temppu jossa mikä tahansa "haluan X":ää muotoillaan muotoon "haluan X:ää ellen kuole ennen sitä". Kuitenkin on itse asiassa melko vaikeaa uskoa että voisimme oikeasti pudottaa kaikki epikurolaisuuden vaatimat halujen karsinnat. Osa haluista kun ovat "varsin biologisia". Esimerkiksi on vaikeaa suhtautua nälkään mitenkään terveesti hyväksyen konkreettinen nälkäkuoleman kokeminen. Näiden kohdalla kärsimys on väistämätöntä. Muutoinkin mieleen tulee lähinnä ne stoalaisten ajatukset joissa korostettiin että henkilö X on viisas, rikas, kuuluisa ja kaunopuheinen, ja rauhassa itsensä kanssa. Paitsi silloin kun hänellä on iso reikä hampaassa ja tähän liittyvää hammassärkyä. ~ Kärsimys on monesti sellaista, että sitä on helppo torjua mukavasti kotidivaanilla. Epikurolaisuus tuntuukin tuolloin varsin mehevältä ja jopa lohdulliselta tavalta elää ja olla. Kuitenkin kun hankaluus hieroo itseään naamaasi, on paljon vaikeampaa lakata haluamista.
Toki epikuros itse asiassa huomioi nälän ja muut pakottavat ilmiöt. Ne olivat "eri asia" koska hän oli määritellyt ne erilliseen luokkaan. Kuitenkin tämänlainen erikseenmäärittely on lähinnä "filosofisesti tyydyttävä". Eli se tekee jaon joka poistaa vaarallisimman kritiikin ja vie siltä voimat. Se kuitenkin tekee rakentamalla uuden luokan. Siihen kritiikki osuu, mutta siitä ei välitetä koska se on "eri asia". Tämänlainen herättää itsessäni aina hieman epäilyä. Systeemi pelastuu ja koherentisoi itsensä kritiikiltä. Mutta tämä on aina jotenkin ruma ja epäesteettinen tapa hoitaa asia. Ad hoc -luokitukset eivät ole mikää ihastuttava keino lakaista ongelmia maton alle.
Siksi buddhalaisilla onkin mielestäni epikurolaisia terveempi suhde asioihin. Heille osana ZENin ideaa oli se, että oli riisiä kupissa. Että syötiin kun oli nälkä. Kaikkia haluja ei torjuttu. Tässä tulee mieleen sekin miten Dalai Lama selitti kerran siitä miten hän valmistautuu reinkarnaatioon, kuoleman ja syntymän sielunkiertoon. Hän mainitsi, että jos uutta elämää ei tulekaan niin se on hyväksyttävissä ja sitä pääsee vähemmällä. Mutta jos ei, niin on hyvä olla valmistautunut.
Itse olen tietysti Nietzscheläisempiä tyyppejä. En kiistä maailman kärsittävyyttä. Edustan sitä maailmankuvaa jossa paska kuuluu pakettiin mutta patterit eivä sisälly hintaan. Ja jossa kaikki maailmalla oleva aito onnenmurunen on huuhdottava ja ansaittava. Ei siksi että se olisi oikein, vaan siksi että maailma tuppaa olemaan sellainen. ; Ja jossa kärsimyksen kohdalla se on tunnustettava osaksi elämää. Ihan sen takia että jos todella haluaa tuskan ja kärsimyksen hallitsevan kaikkea elämässään, niin pitää ryhtyä askeetiksi tai joksikin jonka elämän täyttää kärsimysten välttäminen ja haluista vapautuminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti