Musta ritari voidaankin nyt laittaa rotuennakkoluulojen sijaan siihen lokeroon jolla anonyymejä kohdellaan. Itsekin olen kovin vastahankainen anonyymikommentoijille. Taustalla on aivan taatusti "eurooppalaisen muinaisajattelun jäänteitä".
Sama asia toimii itse asiassa myös poliittisessa keskustelussa ja työelämässä. Esimerkiksi kun minä menen töihin, minulla on rooli jonka noudattamista minulta odotetaan. Sitä odotetaan niin vahvasti että katsotaan että jos sitä pitää vaatia ollaan jo liian pitkällä. Jukka Hankamäki otti tässä kohden esiin sen, että politiikassa kysymys on vähän samasta asiasta. Poliitikko on ikään kuin töissä puolueelle. Hän ottaa perustaksi identiteettiteoriat. "Erving Goffman esitteli teoksessaan The Presentation of Self in Everyday Life (1956) dramaturgisen lähestymistapansa, jonka mukaan sosiaalinen maailma on kuin teatteri, jossa minuutta ja identiteettejä esitetään. Tämän mukaan myös politiikka on läsnäoloa näyttämöllä toisten ihmisten havaintojen kohteena. Yleisö seuraa esitystä tai roolia, jonka pitäisi antaa haluttu vaikutelma. Esimerkiksi kauppiaan odotetaan esittävän palvelunhaluista, opettajan tietävää, lääkärin empaattista ja niin edelleen. Oletuksena on, että ihmiset tietävät joka tapauksessa toimintansa olevan aina myös esitystä, ja siksi he pitävät asiaan kuuluvana soveltaa vaikutelmanhallinnassaan (impression management) samoja menetelmiä kuin näyttelijät näyttämöllä. He siis osaavat suunnitella näytöstään, ottaa välimatkaa rooliinsa ja arvioida esityksen onnistumista. Yleisö puolestaan soveltaa esityksen tulkinnassa samoja menetelmiä kuin katsoessaan näytelmää ja suhtautuu onnistuneeseen esitykseen vilpittömänä ja aitona." ... "Erityisen kiusallista on, kun ihmisen esittämä henkilökohtainen identiteetti (ei siis vain asia) paljastuu epäaidoksi tai valheelliseksi. Muiden saama vaikutelma (expression given off) on tällöin osoittautunut eri asiaksi kuin lähetetty ilmaisu (expression given)." Ytimessä on rooli ja odotukset. Poliittinen puhe on siis performanssi. Hän ottaa esille sen, miten perussuomalaiset ovat selitelleet erilaisia lipsahduksia vahingoiksi ja miten suvaitsevaistokin on joskus varsin suvaitsematon "väärille mielipiteille". Ongelmia syntyy, mutta eri tavoin "Perussuomalaisten ongelma on, että he puhuvat totta mutta eivät myönnä tarkoittaneensa totta. Muiden ongelma on, että he eivät puhu totta mutta väittävät tarkoittaneensa totta."
Toisin sanoen puolue on ikään kuin oletettu ja tunnettu ritarin koodi. Sen rikkominen on kuin olisi musta ritari joka kulkee ritarien heraldisissa tunnuksissa. Tämä nähdään pahana. Ja siksi poliitikot toisaalta tykkäävät irtisanoutua erilaisista tempauksista että heiltä myös vaaditaan irtautumista tietyistä asioista. Eli vaikka jokaisen ihmisen oletetaan irtisanoutuvan väkivallasta, siitä olisi osattava irtautua moittimalla sitä aivan itse. Monista itsestäänselvyyksien lausuminen on turhaa, joka johtunee siitä että he kokevat olevansa yksilöitä. Heille esimerkiksi poliittinen puolue on lähinnä keino saada näkyvyyttä yksilölle. Kuitenkin katsojat odottavat irtautumista, ja jos sitä pitää ehtiä vaatimaan on rooli jo rikottu.
Tätä tietysti tapahtuu nykyään. Moni tietysti ajattelee että keskiaika olisi jäänyt taakse. (Historiallisena aikakautena se toki onkin.) Nykyään ei ajatella kunnian kautta. Itse asiassa kunniakulttuuria pidetään makaaberina, julmana ja barbaarisena. Kunnian on korvannut maine. Itse asiassa vieläpä sellaisessa etiikasta karsitusta moraalirelativistinen maine, jota kuvastaa lähinnä niinkin neutraali sana kuin julkisuus. Kuitenkin katsojat elävät jatkuvassa moraalisessa närkästyksessä joka tuppaa kohdistumaan milloin mitä ihmeellisimpiin asioihin. Näin ollen esittäjät ovat kuin taiteilijoita jotka ovat neutraalisti tuottamassa asioita joita ei kahlitse mitään ja joiden pysyvä ilmiökenttä tapahtuu siksi lähinnä julkisuuden kautta. Katsojat taas elävät hyvinkin vahvassa maailassa jossa häpeä ei kenties ole ikuista, mutta lyhytaikaisesti se voi olla hyvinkin spontaanin ja rujon rajua. Puhutaan siis jonkinasteisesta kunniakulttuurin pyörimisestä.
Tämä taustoitus on mielestäni kiinnostava koska voin törmäyttää sen "Tämä päivä" -blogin kanssa. Siellä kirjoitettiin Eerolan tavasta kiemurrella irti lausunnoistaan. Blogisti vertaa perussuomalaisia fox -kanavaan. ""Not racist, but #1 with racists" sanottiin Fox-kanavasta Simpsoneissa. Perussuomalaiset ovat tässä suhteessa Suomen Fox." Jos tämä ei ole liitoksissa Goffmanin julkisuusrooleihin, en tiedä mikä on. Moitteen alle tulee se, miten Eerola kiemurtelee irti lausunnostaan joka on seuraava "Ja näille patriooteille (?) vinkiksi: Älkää seuraavan kerran näyttäkö ”patriooteilta”, kun pyritte tuollaiseen tilaisuuteen sisään. Älkää myöskään menkö ryhmässä, vaan muina miehinä muiden joukossa." Tämä vaikuttaa aika kovalta tempulta, joltain jossa kehotetaan naamioitumaan koska siten temppu onnistuu paremmin. Jos iskun tekee näkyvällä identiteetillä, siitä tulee vaikeuksia. "Kun Eerolaa on tentattu aiheesta, esimerkiksi Heikelä Korporaation haastattelussa, hän on turvautunut uskomattoman hienoon perusteluun: hän tarkoitti vain että jos tilaisuuksiin mennään, siellä pitää käyttäytyä hyvin! Ei mennä ryhminä, vaan kiltisti yksilöinä! Ja ei näytetä "patriooteilta" merkitsi tietysti sitä että jätetään puukot kotiin, ei siis tarkoittanut puukkojen piilottamista. Eerolan puheet on siis tulkittu täysin väärin. Paitsi ettei ole. Kenellekään ei Eerolan tekstiä lukiessaan tule mieleen se mitä Eerola sillä väittää tarkoittaneensa eikä hän selvästi tarkoittanut mitään esittämänsä kaltaista. Tässä Eerola toimii tavalla jolla hän voi kertoa tappovinkkejä seuraajilleen ja samanaikaisesti esittää viatonta. Vinkit ovat kuitenkin niin selviä, että omat kannattajat kyllä ymmärtävät ja medialle annettu selitys tulkitaan silmän vinkkauksena."
Itse liitän tämän oleellisesti mukaan ns. uuskonservativismiin. Olen aiemmin kuvannut sitä miten uuskonservativismi tanssii kaksoisidentiteetillä. Tätä voi kuvata sellaisin käsittein kuin vertaamalla heitä kaksoisagentteihin jotka käyttävät liberaalia kieltä mutta uusivat sen termit ja uudelleenmäärittelevät ne ja esittävät sitten konservatiiviset näkökannat tällä kielellä. Mielipide ei muutu mutta performanssi muuttuu. Strategisesti tämä on sitä että siinä missä suora debatti ja hyökkäys olisi vallankumousta (vanha järjestelmä tuhotaan), on tämänlainen kielenkäytön muuttaminen itse asiassa vallankaappausta (vanha järjestelmä valjastetaan ja manipuloidaan omaan käyttöön). Ilmiö on varsin globaali uuskonservatiivien temppu. "Tämän päivän" vertaus Foxiin on siitäkin osuva, että sen arvomaailma on tähän oleellisesti liitoksissa ja se käyttää samaa strategiaa.
Ja itse asiassa se on näkyvin piirre myös USA:n konservatiivien uskontoon liittyvässä muoti -ilmiössä eli ID -keskustelussa. Heidän luennoillaan käydessään on havaittavissa se, että perussuomalaistyylinen "wink-wink" -henki on sarjatulitasolla käytössä. Näkyvinä piirteinä ovat asiaankuuluvat kritiikkien alla esiintulevat "en minä noin tarkoittanut" -hokema ja "kyllähän me tiedämme mihin se ID:n Suunnittelija viittaa". Joita käytetään hyvin samalla tavalla mitä PerusSuomalaisten suusta lipsahtaneiden sammakoiden käsittely näyttää. Mitä kristillisempi ja vähemmän lehtimiehiä ja mediaa on paikalla, sitä vahvemmiksi nämä vinkkaukset tietysti myös käyvät.
Syy "ymmärtämisvaikeuksiin" on selvä ; Kun käytetään yhden termistön nimisanoja joiden kautta ilmaistaan aivan toisenlaisen termistön ideoita, syntyy väistämättä kaksoismerkityksiä ja vääristymiä. Syntyy ns. kategoriavirheitä, jotka heijastuvat ensinnäkin tekstin tulkintatasoon sotkuistaen sitä mitä attribuutteja ja konnotaatioiota sanoihin pitää liittää. Ja lisäksi tämä tuppaa myös sotkemaan päätelmien syvärakenteet ja tätä kautta koko argumentin. Laatu sekä argumentaatiotasolla että retorisella tasolla romahtaa. Tulkintavaikeus ja "ei ymmärrä meitä" -käsienvääntelyt johtuvat siitä että valittu viestintästrategia on mitä on, eikä siitä että ymmärtäjä olisi tyhmä. (Eikä edes siitä että viestittäjä olisi retorisesti lahjaton.)
Tässä mielessä identiteettitulkintaan saadaan lisää vääntöjä. Ilman sitä on itse asiassa vaikeaa selittää miksi Eerola suhtautuu irtisanoutumiseen siten kuin sitä harjoittaa. Perussuomalaisen performanssin kun on täytettävä molempien puolten vaatimukset. "Termien vallankaappaus" tarkoittaa juuri sitä että tekstin on heijasteltava kahta identiteettiä. Perussuomalaiset eivät siis ole rasisteja tai vastaavien kannattajia. Mutta he kyllä strategisista syistä flirttailevat heille samalla kun yrittävät tuottaa keskustelua joka täyttäisi liberaalien vaatimukset. Siksi he irtautuvatkin lähinnä siitä että liberaalit loukkaantuvat heidän teksteistään "eivätkä ymmärrä".
Koska odotuksia selkeästi rikotaan ja niitä yritetään salailla, toiminta ei tietysti noudata yleisön kunniakulttuurin "ritarisäännöstöä". Tämänlainen tapa hyväksytään lähinnä kätevänä temppuna jopa "omien puolella". Tässä mielessä perussuomalaisten selittelyissä on kyseessä se, että halutaan toimia anonyyminä mutta tunnettuna samaan aikaan. Sitä pitäisi saada ryhmäidentiteetin kautta tukea omiin toimiin mutta vastuu pitäisi sitten olla yksilön vastuuta.
Kirjoittaja muistaa armeijasta barettisäännön. Siellä korostettiin että baretin kanssa tehdyt sankariteot olivat suurempia ansioita kuin ilman tehdyt. Ja baretti päässä tehdyt kauhuteot olivat pahempia kuin ilman barettia tehdyt. Sotilaan ideana on tietysti se, että hän pitää hattua aina. Ja vastuuton ja kunniaton on se joka ei pidä sitä koskaan. Kelmi on sen sijaan se joka käyttää sitä tilanteen mukaan, käyttää barettia silloin kun se hyödyttää ja muulloin ei ja yrittää näin kierähtää esimerkiksi armeijan rankaisutoimenpiteistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti