Tämänkö vuoksi?

Katsoin televisiota. Siellä oli piilokameravideoita joissa ihmiset juoksivat päin lasiseinää. Koirat tekivät hassuja temppuja. Sulhanen pyörtyi ja morsian kaatui hääkakkuun. Toisella kanavalla julkkis osallistui kokkaamiseen. Kolmannella oli halpa Spede -imitaatio. Paitsi että ei ollut spede se imitaation kohde. Ja nykyään ei enää voi tietää ketä imitoidaan. Moni paheksuu tämänlaista. Mieleeni ei voikaan tulla oikein muu kuin Markus Kajon "Naurun paikassa" aikanaan esittämä ihmettely metron lattialla nakuttavista tekohampaista. Hän ihmetteli sitä että todellako joku todella ottaa videon niistä hampaista. Ja todellako ihmiset katsovat niitä hampaita.

Moni muu kysyy vähän vastaavaan mutta närkästyneempään sävyyn että ovatko nämä niitä asioita joiden vuoksi maamme on itsenäinen. He ovat närkästyneitä koska eivät voi ihmetellä että saako joku peräti palkkaakin tästä pellenhommasta.

Vielä vahvemmin tätä kysytään silloin kun aiheena ovat ne jutut joita emme pidä aivan yhtä kovasti viihteenä kuin ylläolevia. Tosin nykyajan kinanaiheetkin tuntuvat omituisilta. Sitä taistellaan verisesti kasvisruokapäivistä ja liharuokapäivistä. Siitä saako virsiä laulaa koulussa. Saako kaupat olla sunnuntaisin auki. Mitä kuvia on myynnissä olevan tupakan käärepaperissa. Saako kaupasta keskikaljaa. Peistä taitetaan jopa bussissa kakatuista "likaisista pommeista". Itse asiassa nykyaikana on vaikeaa erottaa viihdettä ja vakavaa arvokeskustelua.

Syynä on se, että molemmat ovat menettäneet erottavia ominaispiirteitään ja kaikki on lientynyt jonkinlaiseksi sosiaalipornoksi. Siellä jossain kaiken välissä lillivät erilaisten julkkisten ihmissuhdeongelmat jotka aiheidensa puolesta kuulemma jotenkin paljastavat jotain aikamme arvomaailmasta. Se kertookin. Mutta ei sitä mitä erilaisiin paljasteluohjelmiin tunkevat haluavat ajatella. Avautuvat julkkikset eivät tuo esiin ongelmia henkilökohtaisella otteella. Sen sijaan heidän henkilökohtaisent otteensa ovat ongelma.

Heistä kysytään usein että "tämänkö vuoksi veteraanit sotivat talvisodassa?" Kysymys esitetään retorisena kysymyksenä. Siihen ei oleteta vastausta koska vastaus on niin ilmiselvä että sitä ei tarvitse kuvata, alleviivata, lausua tai oikeastaan sitä ei edes tarvitse edes ajatella. Tämä kysymys on refleksi ja sen vastauksenkin oletetaan olevan refleksinomainen vakavastiottaminen. Refleksi huutaa ilman sanoja ja aktiota että "EI". Oikea vastaus kysymykseen on kuitenkin "Kyllä". Riemukas ja voitonriemuinen

"KYLLÄ!"

Veteraanit eivät ole kuolleet vain tämän aina puheen vuoksi esillä olleen asian vuoksi. Kukaan veteraani ei suoraan kerro sotineensa jotta saisimme kuulla huonolaatuisia pseudomitäliespede -imitaatioita samalla kun jonkun inbalanssissa olevan tuntemattoman naama on marengissa ja kermavaahdossa. Ehdottomasti he eivät taistelleet vain tämän puolesta. Mutta silti, kiistatta on niin että he taistelivat muun muassa tämän puolesta. Sen sijaan he kuolivat sen puolesta että meillä olisi niin hyvä yhteiskunta, että ongelmamme olisivat niin pieniä että voisimme elellä tämänlaisissa pinnallisissa unelmamaailmoissa.

Veteraanit ovat nimittäin kuolleet jotta meillä olisi yhteiskunta jossa on vähemmän vaikeuksia. Pinnallisuus ja kuplailluusioissa eläminen ovat vain tämän liki automaattisia sivutuotteita. Joku voi kutsua niitä arvojen rappeutumiseksi. Mutta mielestäni on kaunista kuolla sen puolesta että saataisiin niin hyvä yhteiskunta että ihmisarvoa ja monia muita vastaavia todella arvokkaita asioita pidetään itsestäänselvyyksinä, jonain jota ei mietitä ja joiden puolesta ei taistella tai väännetä. Sen sijaan pidän ongelmallisina niitä maita joissa - Brechtiläisissä sävyissä - tarvitaan sankareita puolustamaan näitä arvoja.

Onkin ironista että retorinen kysymyksemme esitetään aina vihjaten että kohteet ovat pinnallisia eivätkä ymmärrä kokonaisuutta. Kuitenkin kysymykseen oletettu vastaus - aivan ilmiselvästi väärä sellainen - vihjaa että heiltä itseltään puuttuu kokonaisnäkemys tilanteesta. Nähdäkseni tässä onkin oleellinen kysymys terveen kansallistunteen ja sairaan patriotismin välillä. Sairas patriootti näkee että puolustettavien arvojen on pysyttävä samoina. Terveen kansallistunteen kanssa sitä taas vääntää pienemmistä asioista koska olisi kornia puolustaa ja taistella jotain taistelua joka on jo voitettu.

Olen oikeasti kiitollinen veteraaneille ja muille jotka rakensivat Suomen! Kiitos siitä että minulla ei ole suurempia vitutuksenkohteita kuin katujulistajat! Kiitos että en koe moraalista ylemmyyttä valtion ideologiapoliiseja vaan BB -talon asukkeja kohtaan! Kiitos siitä että minun ei tarvitse taistella noidanpolttorovioita vastaan vaan voin vänistä jostain suvivirrestä tai siitä sanooko Presidentti joulupuheessaan "Jumalan siunausta" vai ei! Kiitos siitä että meillä ei ole suurempia elämänhallinnan teemoja kuin ravintoympyrällä leikkiminen!