Se ei ole satunnaista - se vain näyttää siltä!

"en usko, että totuus löytyy, kun vain kommunikaation esteet poistetaan. esteetön kommunikaatio merkitsisi sitä, että sekä puhuja että kuuntelija olisivat identtiset, yksi ja sama, jolloin kumpikin tuntisi toisensa täydellisesti eikä mitään vastusta näin muodoin olisi. tällaisessa tilanteessa ei olisi mitään sanottavaa eikä puhuttavaa. mitä esteettömämpi kommunikaatio on, sitä vähäisempi sen tarve on."
(Unkuri, "sesanoet")

Kemppinen kirjoitti painiskelusta. Hän tuo esille John Searlen joka piti informaatiota ja tietoisuutta eri asiana ;  Sanan arkikäyttö kun hämää ja informaatioteoriassa kun ei oikeastaan ole kysymys merkityksestä tai viestittämisestä vaan todennäköisyyksistä ja niiden jakaantumista. Se, mitä letkussa liikkuu, on informaatioteorian kannalta oikeastaan yhdentekevää. Teoria on tarpeen koska "kanavaa eli letkua voi samanaikaisesti käyttää lähellä sen kapasiteettia ja silti pitää virheiden määrä pienenä. Kysymys on koodauksesta eli signaalin käsittelystä, tai jos haluatte sanoa niin, lähetettävien ja vastaanotettavien symbolien järjestämisestä." Kemppinen tuo esiin jaakobinpainin. Tai sen joka oli "Raamatussa". Enkelin kanssa painittiin pitkän aikaa. "Mooseksen kirjan (1. Moos: 35) tarina on hämmästyttävä. Sitä on hyvin vaikea ymmärtää. Tämäkin ottelu jatkui jatkumistaan, aamuun asti, eikä vastustaja voinut voittaa, vaan käänsi käden kosketuksella Jaakobin lonkan sijoiltaan. Sen jälkeen vastustajalle ei kelvannut enää edes Jaakobin nimi. Hänen uudeksi nimekseen annettiin Israel, ”hän joka kamppailee Jumalaa vastaan”. Kysymys on voimasta eli kineettisestä energiasta. Mooseksen kirjan kertomus siis sisältää kysymyksen entropiasta ja siksi samalla informaation siirtymisestä kanavassa. Ymmärrättekö? Minä en."

Entropia ja informaatio ovat toisiaan hyvin muistuttavia ilmiöitä, mutta fysiikan tilannekohtaisuus ajaa kuilua järjestyksen ja entropian välille. Siksi en ajattele kovinkaan metafyysisiä, vaan mietin painia hieman muutoin. Tai itse asiassa koska en osaa painia, otan tekniikka-vastatekniikkaidean ja sovellan sen miekkailuun. Uskoisin että tästä aiheesta voinen jo sanoa asiasta sanan tahi pari. Painissa olen ummikko - tai ainakin vielä ummikompi.

Fioren italialaisessa miekkailussa peruslähtökohtana on se, että tuleva hyökkäys torjutaan ja samalla tehdään vastatekniikka joka on hyökkäys. Ne preferoidaan siten että suojaaminen on tärkeämpää. Näin ollen tasapeli joka päättyy molempien häviöön tarkoittaa sitä että kumpikin on tehnyt virheen. Siksi tälläisestä huolimattomuudesta on meidän koulullamme luvassa punnerruksia. Jos taas onnistuu lukemaan toisen liikkeet hyvin, tilanne on nopeasti ohi.


Kuitenkin joskus tapahtuu huitomista joka ei ole kumpaakaan. Tällöin voidaan puhua tasaväkisyydestä joka on mielenkiintoista koska siinä toisen liikkeitä luetaan mutta ei riittävästi. Molemmat onnistuvat suojaamaan itseään (linjalta poistuminen, torjunta tahi muu vastaava) mutta eivät saamaan tekniikkaansa toisen suojauksen läpi. (Oleellista on huomata että yleensä tekniikassa on sekä torjunta että hyökkäys samassa, ei siis joko torjuta tai lyödä vaan aina molempia.) Toisen tekniikan lukeminen onnistuu puolittain.

Tässä vaiheessa on hyvä huomata, että toisen tekniikkaa voidaan arvata kahta kautta. Toista voidaan lukea tai ennakoida.
1: Analyysissä oma ottama asento ja toisen ottama asento ovat merkittäviä. Ne kertovat mitä toinen voi kätevästi tehdä ja miten niihin voi itse vastata. Tässä teemana on kokoelma opeteltavia tekniikoita jotka ovat tiettyjä suoritteita. Ihmiskeho ja tavoite tappaa asettavat rajoitteet.
2: Toisen tekemisiä voi arvioida siten että hän tekee pieniä virheitä. Esimerkiksi harjaantumattoman on vaikeaa lyödä ilman että jokin ennakoiva nykäisy vihjaa siitä mitä on tulossa.
3: Ilman virheitä ja vinkkejä iskuilla on jakauma. "Urautuminen" siinä mielessä että joitain tekniikoita käyttää enemmän kuin toisia antaa mahdollisuuden ennakointiin. Jos joku lyö toistuvasti vasemmalta, tämä ei vaadi arvausta tietää että mitä tämä on tekemässä seuraavaksi. Variaatio tuo ennustamattomuutta.

Miekkailussa haasteet etenevät tietysti pienestä numerosta isompaan. Aloittelija huitoo satunnaisesti koska hänellä ei ole tekniikkakokoelmaa ja tajua siitä mitä toinen voi tehdä. Tämän jälkeen opetellaan tekniikat ja sitten siirrytään vaikeampaan ja abstraktimpaan.

Jos ajatellaan että algoritminen kompleksisuus tarkoittaa mahdollisimman lyhyttä ohjetta jolla toiminta voidaan kuvata. Nopeasti päättyvät tilanteet ovat lyhyitä joten niiden kuvaaminen ei vaadi pitkää merkkijonoa. Sen sijaan jos kamppailu kestää kauan vaaditaan paljon informaatiota. Ja itse asiassa tässä on käsittelyssä vaaditun informaation maksimimäärää "per temppu" ; Informaatiojono siis paitsi kasvaa tekniikka tekniikalta, se kasvaa sitä myös maksimaalisesti.

Paradoksi:
Tavoitteena :Mahdollisimman nopeasti,
mahdollisimman lyhyesti.
Seurauksena : Maksimaalisesti kasvava
kuvauksen pituus.

Taitavilla ja teknisesti osaavilla ja hioutuneilla miekkailijoilla tekniikat "lähestyvät satunnaisuutta" siinä mielessä että hyvin valittu ja taitavasti harkittu tekniikka on yllättävä. Jos meillä on pitkään jatkunut kaksinkamppailu, sovitaan nyt että enkelin ja Jaakobin välillä, on tekniikkasarja kuvattavissa jonkinlaisena symbolijonona. Toistuvuus tuottaisi patternin johonka voisi tarttua ja tämä johtaisi helposti loppumiseen. Jos on ohjeistettava pitkä kaksinkamppailu on todennäköistä että kuvauksessa oleva toistuvuus on pientä (koska muuten toinen arvaisi mitä toinen tekee ja peli loppuisi siihen). Sen jälkeen on yhä vaikeampaa sanoa että kun vaihtoehtoina on muutama lähestymistapa, että mikä niistä on se jota toinen tulee soveltamaan. Tämä on satunnaista, mutta oleellisesti eri tavalla kuin aloittelijalla. ; Algoritminen kompleksisuus on se jota yritetään maksimoida.

Tässä mielessä enkelin ja joosefin välissä oli tasa-arvoisuutta ja tasaväkisyyttä joka tarkoitti sitä että viestintää tarvitaan maksimaalinen määrä. ; Välienselvittely on viestintää. Tasaväkinen välienselvittely varsinkin.