Elävät nuket

Lapset leikkivät nukeilla. Tämä on yllättävän mutkikas prosessi. Voisi ajatella että olisi jotenkin pölhöä ja eläinaivoista luulla nukkea eläväksi. Mutta asia on juuri toisin päin ; Nukkejen käyttäminen oikean olennon korvikkeena vaatii toimivaa symbolifunktiota ja draaman tajua. Joka on kenties hienoimmillaan nukketeatterissa. Nuket ovat tulkinnan kohteita. Otan tällä kertaa esille kuitenkin lähinnä kauhun, vähän kuin "Otakar Zich (1923), joka näkee elottomiksi havaitut nuket koomisina ja groteskeina, eläviksi kuvitellut taas mystisinä ja pelottavinakin."

Ja näitä pelottavia nukkeja onkin. Itse asiassa otan tässä blogauksessa esille muutaman sellaisen nuken joita pidetään aivan oikeasti paranormaaleina. Ajatus on hämmentävä. Nukkeja pidetään lapsellisina ja naïvius joka niihin liittyy voi synnyttää ajatuksen siitä että ne olisivat erityisen turvallisia. Mutta samanaikaisesti on paljon tarinoita ja kertomuksia ja "perustuu tositapahtumiin" -kauhutarinoita jotka kertovat että nuket, joita lapsena halataan nukkumaan mennessä, olisivatkin pahimmista painajaisista.

Ensimmäinen on Mandy. Siitä on kerrottu esimerkiksi "NightWatch Paranormal" -sivustolla. Se viittaa tiettyyn, Quesnel Museum:issa olevaan näyttelyesineeseen. Se on kuulunut näyttelyyn vuodesta 1991. (Itse nukke on noin sata vuotta vanha. Ja siksi se on ylipäätään museossa.) Tarinasta kuultiin kuitenkin vasta 1992 kun kuraattori kysyi mielenkiinnosta oliko museoon liittyen kerrottu mitään kummitustarinoita. Museon työntekijät ovat kertoneet kadonneista eväistä. Ja tarinan levittyä nuken lahjoittanut ihminen kertoi että hän oli ennen kuullut itkua kellarista jossa nukkea oli säilytetty. Ja että siellä oli ollut ikkunoita auki. Näyttelyvieraat myös valittavat että nukesta ei saa oikein hyviä kuvia. Ja tämä on kenties helpotus. Sillä museon omilla sivuilla olevat kuvat joissa tämä posliinipäinen nukke on, näyttää että aika on tehnyt halkeamia posliiniin ja nukke on itse asiassa melko creepyn näköinen. Nukesta tosin näkee myös että se on uutena ollut varmasti hieno ja sievä. Sen näköinen että on vaikeaa kuvitella sen ympärille kauhutarinaa. Nykyinen tila on toinen. Mandyn halkeillut silmäkulma taas on katu-uskottava missä tahansa slummialueella. Jopa Helvetissä. Asiaa ei auta se, että nukkeen on maalattu melko yleinen illuusio. Sen silmät näyttävät katsovan kohti. Katsoi nukkea mistä suunnasta hyvänsä.

Robert -nukke taas on sen verran kuuluisa että sillä on oma, melko laaja, wikipedia -artikkelinsa. (Syynä on se, että juuri tämä nukke on toiminut inspiraationa "Chucky" hahmolle "Child's Play" kauhuelokuvasarjassa.) Se on päässyt myös "Stranger Dimensions" -sivustolle. Tämä nukkekin on noin sata vuotta vanha, vuodelta 1906. Siihen liitetään syntytarina voodoosta. Muutoin Robert -nukke näyttää saaneen voimia vuosien varrella. Sillä aluksi vanhemmat vain luulivat että poika leikki nukella ja puhui eri äänillä. Mutta pian huomattiin että nukke vastasikin takaisin. Lapsi myös syytti nukkeaan jos huone oli esimerkiksi sotkettu yöaikaan. Naapurit väittivät nähneensä ikkunasta miten nukke tuijotti ulos ikkunasta. Ja joskus nukke katsoi ulos eri ikkunasta, eli se kykeni myös liikkumaan. Kun omistaja vanheni ja kuoli, nukke siirtyi uudelle lapselle joka väitti vanhemmilleen, että nukke yritti tappaa hänet. Nykyisin nukke on museossa näyttelyesineenä ja ihmiset pyytävät siltä luvan jotta siitä saa ottaa kuvia. Jos lupaa ei pyydetä kuvat eivät tahdo onnistua. Ja moni pyytää nukelta jälkikäteen anteeksi, koska nukke myös tarinoiden mukaan kostaa niin että elämässä tapahtuu epäonnekkaita tapahtumia. Nukke myös liikkuu. Se kääntää päätään. Ja se katsoa toljottaa koko ajan naamallaan joka näyttää ruttoiselta ja sulaneelta. Juuri sellaiselta jonka voisi helposti uskoa miksi tahansa voodookulttilaisen rievuksi.

Kolmas, mielestäni pelottavin, nukke jonka haluan tässä nostaa esiin on Annabelle. Siitä löytyy materiaalia esimerkiksi "Mysterious Universe:stä". Se ostettiin 1970 -luvulla syntymäpäivälahjaksi tytölle joka oli yllättävän saman näköinen ja saman kokoinen kuin tämä Annabellenukke. Mikä on kenties ollut syy miksi se on ostettukin. (Samannäköinen ja samannäköinen ; Ottaen tietysti huomioon sen, että Annabelle on hyvin karkeasti muotoiltu nukke jolla on kolmio nenänä.) Tämä nukke on tehnyt kaiken. Aluksi sen kerrotaan liikkuneen vain hyvin vähän. Mutta pikku hiljaa nukke on ollut oleellisesti eri paikoissa. Siirtyneensä risti-istuntaan. Ja lopulta se on löydetty jopa seisomassa pystyssä nojallaan toisessa huoneessa kuin mihin sitä oli laitettu. Nukke myös lähetti viestejä. Lapuille kasaantui lyhyitä tekstejä, kuten "Miss me?" Nuken kerrotaan myös vuotaneen runsaastikin verta. Lisäksi sen on kerrottu yrittäneen kuristaa yöllä omistajansa. Nykyisin nukke on tukevasti laatikossa näyttelyesineenä Warrens Occult Museumissa.

Ihan oikeasti. Minun ei edes tarvitse kertoa-argumentoida että nämä tarinat ovat ns. bullshittiä.

Meidän työpaikalla katoilee aterioita. Ja syy miksi minulla ei ole hirveää määrää valokuvia Wallace Collectionista johtui siitä että vitriinit ovat äärimmäisen haastava valokuvauskohde. Koska lasi heijastaa valoa. Salama tuottaa valopalloja ja ilman salamaa valokuvat helposti joko tärähtävät tai lasi heijastaa. Minä olin itse lapsena syyttämässä mitä tahansa. Ja lapset muutoinkin syyttävät nukkeja, silloinkin kun niihin ei liitetä kauhutarinoita. Samoin tiedetään että ihmiset näkevät mitä haluavat nähdä. Ja näin rukousvastaukset ja nuken kirotuksi joutumiset ovat molemmat näytteitä siitä miten vahvistusharha toimii. Näiden tarinoiden luotettavuus nojaa tarinaan. Siihen että anekdootteja ei tarkisteta vaan ne ikään kuin vain luotetaan. On helppoa ja massojenkin mielipiteen mukaista pitää esittämiäni tarinoita ns. puhtaana taikauskona jota ylläpidetään esimerkiksi turistien tuomien rahojen vuoksi. Ja ihan syystä, sillä taikausko on käsitteenä hyvin osuva. Faktojen tarkistaminen ei ole yhtä vetoavaa kuin tarina. Jos esimerkiksi huojuvia tiloja jätetään pois tarinoista, nukkejen liikkeet alkavat vaikuttamaan helposti yliluonnollisilta. Mutta jos ne kerrotaan, putoilevat taulut ja nukkejen asentojen muuttumiset ajan kanssa muuttuvat ymmärrettäviksi. (Kuten kävi aikanaan paljon näkyvyyttä saaneen egyptiläisen patsaan kanssa.) Lisäksi vaikka tarinoissa kerrotaan että on mietitty sitä vaihtoehtoa että joku tekisi ns. käytännön pilaa, ei näitäkään väitteitä oikein demonstroida. Ja auki jää ennen kaikkea se, miten paljon näistä tarinoista oikeasti on totta. On lisäksi melko haasteellista ottaa vakavasti "Warrens Occult Museumin" kaltaisia tahoja joiden kutsuminen museoiksi kertoo lähinnä luovasta tavasta määritellä paikka johon on koottu esineitä. (Jo se linkki museon omille sivuille korostaa ... tiettyä varsin omintakeista suhdetta objektiivisuuteen.)

Mutta näissä nukeissa ei skeptikolle kiinnostavaa ole se, miten ne ovat epätodennäköisiä. Sillä tosiasiassa nämä nuket ovat "uskottavia" samalla tavalla kuin "horoskoopit ovat uskottavia" monelle naiselle. Ne tiedetään huuhaaksi, mutta niihin ei uskota kuin vähän leikillään. Kiinnostavaa on enemmänkin se, miksi näihin epätodennäköisiin tarinoihin kuitenkin "sillei jotenkin uskotaan". Itselleni psykologisesti mielenkiintoiseksi juuri tämän puolen tekee se, että vaikka pidän jokaista tämänlaatuista nukketarinaa yhtä epäuskottavana kuin mitä tahansa kummitustarinaa, eli jos joku kertoo anekdootin totena se on silti "vain satu joka on kerrottu ensimmäisessä persoonassa".

Mutta siitä huolimatta näiden nukkejen kohdalla on sama mikä itselleni tuli tutuksi kun nuorempana vierailin erilaisissa kummitustaloissa. Vaikka ei usko kummituksiin ollenkaan, niin kyllä siinä yön pimeydessä silti pelottaa. Enkä minäkään viettäisi yksin yötä pimeässä hotellissa Annabellenuken kanssa vaikka saisin siitä tuhat euroa. Tai kymmenen tuhatta. Se ei ole yksinkertaisesti sen paskahalvauksen arvoista. Sillä vaikka en usko kummituksiin, pelkään niitä. Ja tämä on, kognitiotiedetaustani huomioiden, oleellisen kiinnostavaa. Sillä tämä on ns. "talon tapa" näissä asioissa.

Itseäni näissä nukeissa kuitenkin viehättää se, että ne ovat hyvin ymmärrettävissä.
1: Jos ajatellaan Pascal Boyerin skeemojen sekoittumisen kautta, voidaan huomata että jokainen ylläoleva nukke on varsin klassinen kahden eri skeeman sekoittuma, ns. kompleksi idea. Tämän vuoksi nuket muistetaan ja ne ovat outoja ja kiinnostavia. Skeemojen mukaiset eivät yllätä, ja liian sekavat taas ovat vain kaaoottisia eikä niistä synny intuitiivista käsitystä. Kompleksit ideat ovat juuri sopivasti "tästä välistä". Kun tarina tai uskomus on kompleksi idea, ne ovat kiinnostavia ja muistettavia. (Ne täytyy kuitenkin opettaa jotta ne leviäisivät.) Ja siksi niitä koskevat asiat leviävät helpomin kuin muunlaiset.
2: Skeemat selittävät myös sitä, miksi nukkejen vaikutuspiiriksi uskotaan jotenkin vain nukkejen lähialue vaikka niitä näyttelevissä museoissa. Mutta toisaalta niiden kirouksien voidaan ajatella toimivan pitkänkin matkan päästä sen jälkeen kun tarttuminen on tapahtunut. Boyer kuvaa miten pyhäinkuvien kanssa on täsmälleen sama asia uskonnossa. (Ja olisi tästä toki muitakin esimerkkejä.) Onkin jännittävää huomata miten uskonnot ja tappajanuket vetoavat samantyylisiin vaistoihin. Mikä osaltaan vihjaa ja muistuttaa siitä että monin paikoin "uskonto" ja "taikausko" ovat valtapoliittisia käsitteitä, samoja ilmiöitä joissa oma kulttuuri määrittää kerettiläisydyen tyhmäksi ja taikauskoiseksi kun taas oman kulttuuripiirin asiat ovat hyviä ja luotettavia. Toki varovainen muistaa että analogia ei ole identtisyyttä, kuten uskonnonkaltaisuus ei tuhoa ateismin olemassaoloakaan. Mutta jotain tämä samanlaisuus toki kertoo.
3: Marjaan Lindeman on Suomessa tuonut esille sitä miten "ydintiedon sekasotku" on intuitiivista ja syynä taikauskon suosioon ja siihen että miksi arkijärki itse asiassa ei pidä tieteestä. Ja intuitio kertoo juuri sen miksi uskottavuutta ei saada koettelulla ja testaamisella ja varmistamisella. Vaan se nimenomaan syntyy helposti ja ilman työtä. Joka selittää miksi osa ihmisistä voi tehdä helposti kummitusnukeilla rahaa.
4: Itselleni kaikki kummitusnuket paljastavat yhden hyvin toistuvan piirteen. Sen, että ne ovat creepyjä hyvin tietyllä tavalla. Ne kaikki ovat uncanny valleyssa. Tämä on tärkeä piirre. Sillä tämänlaatuiset asiat tekevät kompleksisesta ilmiöstä paitsi yliluonnollisen niin myös vastenmielisen.

Ihmisen mieli on ikään kuin syvärakennettu tämänlaatuiselle. Todellisuudentajuinen on se ihminen joka tietää että kiroillessaan lagittavalle tietokoneelle hän antropomorfistaa hupsusti esineen jolla ei ole tietoisuutta. Todellisuudentajuinen on se ihminen joka ei usko kummituksiin vaikka pelkää niitä. Tiede ja rationaalisuus kertovat mikä on epätodennäköistä ja epäuskottavaa. Ja jos tämän antaa voittaa tunteet, on minusta riittävästi meriittejä skeptikko -nimityksen käyttöön. (Osa toki voi olla viilipyttyluonteita. Luultavasti nämä nuket ja muut kummitusasiat tehoavat heikommin autisteihin, ihan hardwire -asteella. Eli he ovat tässä kohden tavallaan vajaita sellaisella tavalla joka ajavat heitä harhaan vähemmän kuin ns. neurotypaaleja. Mutta yllättävän harva kykenee parempaan kuin minä tällä osastolla.)

Psykologia kertoo miksi uskomme asioihin, riippumatta siitä että tiedämme että uskomus ei ole tosiasiallinen vaan yön pimeinä hetkinä koettu paskahalvaus. Intuitiivinen ajattelu on toki omaa egoa rapsuttavaa. Sillä silloin pelko ohjaa ajattelemaan että kokemus viittaisi jotenkin siihen että nukke olisi oikeasti vaarallinen. Skeptikko taas saattaa tiedostaa jotain nöyryyttävää. Sen, että pelko kertoo siitä miten hän, kuten kaikki muutkin intuitioitaan seuraavat ihmiset, ovat hoopoja ja hupsuja. Typeryksiä. Tämän typeryyden tunnistaminen ja tunnustaminen itsessä on kuitenkin hyvin kasvattavaa. Ja kasvukokemuksen jälkeen kenties käy niin että laiskanpulskean toukan maailmankuvallisesta kotelosta kuoriutuu kaunis skeptikko.

Jauholat kurkkuun ; enkelit ja kummitukset

Timo Jauhola otti Kaivolan kirkon turvakamerakuvasta kummituksen. Asiasta tiedotettiin niinkin oleellisessa lähteessä kuin 7 -päivää. Videota hän kommentoi tällä tavalla ; "Viime tiistain tapahtuma Kalvolan kirkosta. Oli alkamassa kouluunlähtevien siunaus. Lapsia tuli kirkkoon ja osa kertoi iloisina että näkivät enkelin. Yksi näki haamun. Aikuiset pitivät enkeleitä lasten juttuina kun itse eivät mitään nähneet. No valvonta kamera näytti aivan muuta ja siellä oli pääoven edessä jotain selittämätöntä. Koitan saada videon näkymään tänne. Tämä näky alkoi puoli tuntia ennen tilaisuutta ja loppui kymmenen minuuttia jälkeen tilaisuuden. Kukin olkoon mitä mieltä tahansa..."

Näkymä on vakuuttanut monia. Videon sivulla löytyy kommentteja, kuten "Jos toi valvontakameran nauha ei ole feikki niin toi on ehdoton paranormaali ilmiö." ... "Enkelit on olemassa tässä teille todistus." ... "Minun mielestäni tässä on selvästi pyhänhengen kyyhky. Pyysin myös poikaani katsomaan ja sanoin,että mitä siinä on hänen mielestään ja sain saman vastauksen.Jumalalla on ollut "sormensa pelissä"." ... "Tämä ei ole huijausta, eikä tämä ole vain "roska linssissä". Skeptisyys on harhaa. Henkimaailma alkaa pikku hiljaa näyttäytymään meille pienin palasin ja askelin ja tulee aika, jolloin kaikki tiedostavat ja uskovat heidän konkreettiseen olemassaoloonsa. Lapsen suusta sitäpaitsi tulee aina totuus, sillä he eivät ole ennättäneet luoda "mikä on totta ja mikä ei" uskomuksia itselleen, jolloin kaikki se, mitä he näkevät, ovat heille totuus."

Kyseessä oleva ihme on niin erikoinen, että sen kumoamiseksi ei oikeastaan tarvitse muuta kuin näyttää se nauha. On selvää että hämähäkin seitissä on jotain höytyvää joka heiluu tuulessa. Aika köyhä kummitus/enkeli kun siimat näkyi. Tämänlaisissa asioissa ei ole kysymys siitä että saako jokainen tehdä omat päätelmänsä ja pitää omat mielipiteensä. (Saa, mutta osat niistä ovat käsittämättömän tampioita.) Jos videoon syntyy millään lailla sellaisia fiiliksiä että se on mysteeri sillä tavalla, että olipa se sitten mikä oli niin sitä ei pysty järjellä selittämään, niin se johtuu lähinnä siitä että järjellistä vastausta ei löydy jos kaikki järkeilyyn tarvittavat työkalut puuttuvat.

Toki kriittisiä äänenpainojakin esiintyy. Skeptics United -blogissa huomautettiin miten Timo Jauhola saapui paikalle torppaamaan ja ehdottomasti kiistämään tulkinnan hämähäkinseitistä. Vaikka jokainen saa olla mitä mieltä haluaa, skeptinen näkökulma on ehdottomasti kiellettävä, sillä jokainen saa vapaasti valita kunhan valitsee enkelitulkinnan. Arvon suntio selittää että tuhru on liian suuri. Ajatus on omituinen, koska kameralla kuvaamista koskee samat lainalaisuudet kuin muutakin vastaavaa. Kameroissa on perspektiivi. Itse asiassa jos on joskus valokuvannut tietää että pieni roska tai sadepisara voi peittää valtavan määrän kuvan pinta-alasta. Aivan linssin lähellä roikkuva höytyvä on kuvapinta-alassa suuri. Jäljelle jääkin enää se että Jolkkonen kertoo lasten nähneen enkeleitä. Tämän videon enkeliys ei kuitenkaan riipu tästä, vaan hämähäkinseitistä. Anekdootit ovat anekdootteja, sellaisenaan todisteiksi kelpaamattomia. Jos tarinan uskottavuutta pitää lisätä tämänlaisella videolla, niin aika heikoilla kantimilla sitä mennään.

Tämän tason toiminnassa ei ole kysymys siitä onko enkeleitä tai kummituksia olemassa vai ei. Tässä ei ole edes kysymys siitä voidaanko saada hengellistä iloa hämähäkinseiteistä ja sen kauneudesta. Tässä ei ole kysymys edes tarinasta. Sillä siihen liitetään voimakkaita väitteitä, jotka pitävät sisällään selkeitä kannanottoja ilmiön fysiikanylittävästä luonteesta. Tämä kyseisen videon ilmiö on niin ilmiselvä että on noloa jos sen perimmäistä luonnetta ei huomaa aivan heti. On surullista että tämän videon postittanut ihminen on suntio kyseisessä kirkossa. Tämänlaatuinen toiminta ei nimittäin tee juuri muuta kuin korostaa sitä miten taikauskoisia ja typeriä ihmisiä uskovaisten parissa on. Ja joku varomaton voisi tehdä tästä induktioita koko uskonnon luonteesta. Kristittyjen pitäisi suuttua tämänlaisesta kummituseetoksen levittelystä. (Etenkin jos selitetään että "oppimattomuus on hyve", kun ainut mikä ohjaa näkemyksiä on vanhempien indoktronoima uskondogmatisto ja tähän liittyvä maailmankuva.)

Se, onko video sitten "huijausta" on sitten vaikeampi kysymys. En usko että hämähäkinseitti on erikoisefekti, joten mikään kuvamanipulointi ei tule kysymykseen. Sen sijaan roska on sellainen, että kuvatessa voi huomata että se on parin sentin päässä - ihan sen vuoksi että ihmisellä on stereonäkö. Koska kyseessä on kuitenkin turvakamera, ei kuvaajaa ole ollut läsnä. Ja lähellä roska näyttää hyvin suurelta ja kuvassa mittakaavaan syntyy helposti illuusio. Jos roskan "näkee" ruohikolle, se on parimetrinen. Se kuitenkin roikkuu ilmassa, ja tarkkaavainen videon katsoja voi jopa nähdä miten nöyhtää kannattava seitti näkyy muutamassa kohdassa melko selvästi. Ei pidä selittää enkeleillä sellaista minkä voi selittää tuulella. Ihan siksi että joissain tämänkaltaisissa tapauksissa "toiset tulkinnat ovat aivan käsittämättömän paljon todennäköisempiä kuin vaihtoehtonsa". (Tämän enkelien todistamisen filosofian voi purkaa varsin näppärästi viittaamalla aiempaan vastaavaan enkeli-ihmekohkaamiseen.)

Toki tässä kohden on hyvä muistaa että käsittämättömän syvätasoinen pöljyys ei ole uskovaisten erikoisoikeus. P. Z. Myersin blogissa keskusteltiinkin erikoisista ateistiskeptikoista jotka pilaava ateistien ja skeptikkojen maineen. "This is relevant to something I’ve been thinking about lately – the idea of there being such a thing as an ‘accidental sceptic’. Like the maths pupil who gets the right answer but shows no working, they have opinions on some things that coincide with what genuine sceptics and empiricists have found out. They attach themselves to ‘sceptic’ as an identity, even though they’ve never actually exercised scepticism. Then, as Zinnia describes, they go on to assume that every opinion they hold is equally well-founded, based on the misconception that they walked a rigorous path to the things they are accidentally right about. So, when contradicted on those other things, it’s clearly the other party that’s wrong because all their own beliefs are well-founded. Because they’re a sceptic, see. It must the the other person who is illogical. They say they have evidence? Nonsense, they can’t, by definition." Sosiaalisesti katsoen kriittinen ajattelu on monilla hakusessa. On tärkeämpää mennä tiimiin ja kantaa tiettyjä mielipiteitä ja tulkita asioita sitä kautta mitkä mielipiteet ovat omalle maailmankuvalle tärkeitä. Siksi joku voi torjua kaiken kummituksen jonain jossa ei tarvitse edes nauhaa katsoa. Ja täsmälleen sama asenne saa enkelin edessä ollaan niin häikäistyneenä että ei kyetä katsomaan mitään vaihtoehtoa, esimerkiksi hämähäkinseittivaihtoehtoa. Ja näin ollaan lukkiuduttu ensivaikutelmaan. Tyhmissä asioissa sitoutuminen onkin jossain määrin häiritsevää. Sillä se näyttää että olet hyvin lujasti porukassa. Jokaisen täytyy tietää että joku on syvästi uskossa, kun pölypallot muuttuvat hänelle yliluonnollisiksi Herran ilmestyksiksi.

Tämän tason roskaan (kirjaimellisesti) ja sen vakavasti yliluonnollisen enkelin todisteena ottajista ei oikein enää voi sanoa millään mittapuulla muuta kuin lainata "Da Vinci's Demons"ien Girolamo Riariota 2 kauden jaksosta "The Fall from Heaven"; Siinä kyynistynyt katolisen kirkon pappi ja jesuiitta selittää uskoaan ja skeptisyyttään seuraavalla tavalla ; "I once believed I heard the voice of God. - The mind plays shameful tricks when we want something too much." Arviointikyky opitaan ja se vaatii yrittämistä. Se, että haluamme asian olevan jotenkin muuttaa sitä miten tulkitsemme maailmaa. Mutta maailma ei muutu tämän halumme mukaisiksi. Ja joskus virheet ovat niin ilmiselviä, että osa mielipiteistä latistuu virheellisiksi tulkinnoiksi. Sellaisiksi jotka ovat niin harhautuneita että niiden selittäminen vaatii jo jonkin psykologisen selityksen.

Pahaa verta

"Skeptikot” jotka yrittävät kumota Dean Radinin kaltaisten tieteellisiä tutkimuksia, päätyvät lopulta väitteisiin, kuten ”Jos se olisi totta, tietäisimme sen jo” - mikä on klassinen esimerkki virheellisestä kehäpäätelmästä, joka lähentelee omahyväistä ja ylimielistä doktriinia."
(Magneettimedia, "Modernin tieteen 10 virheolettamusta")

Ylläoleva lausunto on hyvä esimerkki siitä miten tieteeseen usein suhtaudutaan. Sitä voisi pitää äärimmäisen typeränä, mutta toisaalta siinä on ymmärrettävä ulottuvuus. Nimittäin se valottaa sitä, miten tiedekritiikin olennaisin osa on se, että tieteellistä ajattelua ei tunneta. Tiede sekoittuu doktriiniksi ja maailmankuvaksi välittömästi tietyn virheen jälkeen.

Virhe on filosofisesti se, että empiria sekoitetaan loogiseen positivismiin. Arkimielelle sopivammin tämän voisi sanoa niin, että empiriavaatimus nähdään ajatuksena tieteen kaikkivoipaisuudesta. Ja että skeptikon henkenä on se, että jos asia olisi tieteellinen se tiedettäisiin jo nyt. Jos tämä pitäisi paikkaansa pitäisi uskoa metafysiikattomaan tieteeseen joka ei voisi edistyä. Ja se olisi todellakin doktriini.

Ilkka Niiniluoto on kirjoittanut tähän liittyen siitä miten fallibilismi on falsifikaatio -oppinsa kautta pakottanut tieteen pois ehdottomuudesta. Kun jokainen teoria on voitava jollain havaintoaineistolla osoittaa vääräksi, on jokainen teoria aina ja koko ajan uhan alla. Tällöin tiedettä kuvaa edistyvyys tai ainakin potentiaalinen edistyvyys. Ja empiria on tämän ehdon toteutuessa pakosti doktriinin vastakohta.

Toki falsifikaatiokriteeri on monista liian tiukka, mutta loogisen positivismin jälkeen luovuttiin verifikationismista ja kulma siirtyi havaitsemisen suoranaisuudesta kohti itsekriittisyyden ja kokeilun ja testaamisen suuntaa. Siksi voidaankin sanoa että tieteenfilosofiasta perillä oleva empirian kannattaja väittää hyvin harvoin niin, että "jos olisi totta, tietäisimme". Sen sijaan kysymys lähtee siitä että väitelauseita on heitetty ilmaan. Ja tällöin kysymys on episteemistä eikä ontologista. Kysymyksen muoto on tällöin ; "jotta voidaan tietää asiasta ja väittää sen puolesta jotain pitäisi olla evidenssiä". Ero näiden kahden välillä on valtava ja jos ei älyä sitä, pitäisi tajuta että taidot tieteestä ja käsitteellisestä ajattelusta ovat niin huonot että sitä vaan häpäisee itsensä jos niistä sanoo yhtään mitään tieteenfilosofiaan, tietoon ja perustelemiseen liittyen. Että olisi hiljaa ja vaikka harjoittelisi ensin jotta olisi mitään annettavaa kenellekään eikä muut olisi pelkästään egonrapsuttelua varten.

"Loogisen positivismin harhan" vuoksi moni ajattelee siihen malliin, että jos johonkin asiaan olisi tieteellinen ratkaisu, se olisi jo keksitty. Ja siksi magneettimedia päätyy jo omassa artikkelissaan omituiseen asennevammaan jossa se ensin aivan oikein näkee että tietty asennoitumistapa on dogmaattista ja idiotiaa. Mutta sitten se tunnistaa sen väärässä paikassa ja ei tunnista sitä omassa toiminnassaan. Ja näin päädytään sanomaan sellaisia asioita kuin "Suuri osa modernista tieteestä on edelleen jumissa päättymättömässä virheellisten päätelmien kierteessä. Siksi lääke”tiede” esimerkiksi ei tarjoa vastauksia todella merkittäville sairauksille, kuten syöpä, diabetes, sydäntaudit, Alzheimerin tauti jne." Vaihtoehtohoito nähdään siis avomielisenä ja tiede ikään kuin torjuvana ja suvaitsemattomana.

Pieni pomppaus kummituksiin.

Asia ei ole merkitysketön. Kun tiedettä moititaan, esiin nousee usein sana "mekaaninen". Tämä on hieman erikoinen sanonta, sillä kun katsotaan pseudotieteellisiä näkemyksiä, siellä on hyvinkin tarkkoja väitteitä jotka koskevat nimenomaan maailman toimintaperiaatteita.

Se paistaa hitusen esiin jo magneettimedian ekvivokaatiolausumasta jossa sanotaan, että "Koomista on se, että tiedemiehet käyttävät mieltään yrittäessään todistaa, ettei ”mieltä” ole olemassa." Monestihan tässä on kysymys mielen toimintaperiaatteesta. Joku redusoi mielen pelkästään aivotoiminnaksi kun taas joku toinen vetoaa eksoottisiin toimintamekanismeihin joita ei kuitenkaan ole osoittanut. Omituisuus rakennetaan siten, että neurologiaa puolustavan mielen käyttö tarkoittaisi samaa kuin yliluonnollisen mielen käyttö ; Tämänlaisia rakenteita on helppoa keksiä ja voitaisiin sanoa, että on koomista miten aivomassaa käyttävä selittää aivomassansa olevan yliluonnollista. Tämä ei tietenkään ole argumentointia, vaan idioottimaisuutta, tarkalleen ottaen ekvivokaatio -päättelyvirheen käyttämistä. Magneettimedia esittää tälle vaihtoehtoiselle mielen toimintaperiaatteelle seuraavan kuvauksen "Olen vakuuttunut siitä, että muistot tallentuvat holografisesti sekä aivokudokseen, että aineettomaan henkiseen matriisiin, joka on vuorovaikutuksessa fyysisten aivojen kanssa."

Kysymys on edelleen siitä, miten tämänlaisesta aineettomasta henkisestä matriisista tiedetään. Itse asiassa mielenfilosofiassa aihe on tuttu. Klassinen dualismi on kaatunut juuri siihen että vuorovaikutus joka vaikuttaa aineen ulkopuolelta aineen kanssa johtaa aineen ja energian säilymislain rikkoutumiseen. Tätä taas ei ole havaittu. Ja ilman tätä havaintoa kaikki tämänlaiset konseptit näyttävät olevan yhtä mahdottomia kuin ikiliikkuja - esimerkiksi juuri sen vuoksi että ikiliikkuja vaatii aineen ja energian säilymislain rikkoutumista.

Kenties selvemmin asia nousee esiin kun kävin tuoreesti keskustelemassa kummitusten ystävien kanssa. Siellä kummituksia selitettiin muutamallakin toimintaperiaatteella (a) Kummitukset ovat aikavääristymiä, aika kuvattiin sipulinkaltaiseksi päällekkäiseksi kerrostumaksi joiden läpi kuultaa. (b) Kummitukset olivat ympäristöön tallettuneita muistoja ja tuntemuksia. Ihminen siis vuorovaikuttaa fyysiseen ympäristöön ja jäljelle jää tallenteita samaan tapaan kun kasettinauhurille. (c) Kummitukset ovat henkimaailman olentoja jotka käyttävät energiaa. Siksi kummitusten lähelle tulee kylmä, kun ne imevät energiaa ympäristöstä. Näin kummitus itse on havaittavissa sähkömagneettisesti ja sen ympärillä on kylmiä pisteitä.

Nämä kaikki ovat mekaanisia selityksiä. Niitä itse asiassa kuvasi sama erikoisuus kuin mikä kuvaa uskovaisten suhtautumista vaikka Joonan kertomuksiin. ; Tiede on tärkeää, koska se pienentää ihmettä. Mutta kritiikkiä ei siedetä. Kummitusihmiset pahastuivat kun pyysin heiltä tarkkuutta. Jo lähteiden pyytämistä pidettiin typeränä, koska "eihän sitä kaikkea voi muistaa". Huolellisuus tässäkin mielessä nähtiin nuivana, joka ei sovi "meidän rentoon henkeen".

Loppujen lopuksi kun esitetään väite ajan rakenteesta, se on suora kannanotto siihen miten aika vaikuttaa kameran kaltaisiin havaintoaineistoihin. Siksi meidän tulisi saada tämän mukaisia tuloksia. Samoin kylmän pisteen keräytymisen ja sähkömagneettisen toiminnan aktivoitumisen samanpaikkaisuus on luonnonilmiö joka olisi havaittavissa, mutta ei kovin uskottava ; Kun syydät jonnekin sähköä, paikat kuumenevat ja syntyy todennäköisemmin tulipaloja. Näin ollen tässä olisi selvästi hyvin laadukas testi kummituksille. Näitä testejä ei sitten haluta tehdä, koska toiminta on sitä että kytätään laitteiston kanssa kellarissa ja kuvataan fenomenologisia tulkintoja. (Kummitukset eivät kuulemma hypi päivisin linsseihin. Ja miksi näin on? Kun luotettavaa dataa ei saada yökykkimisestäkään ja päivisin ei edes kokeilla?) Dataa ei yhteistulkita. Ja niin edespäin.

Lopputuloksena onkin se, että kummituspiireissä kummitus on itsessään liian suuri ihme. Se oikeutetaan mallilla joka "tekee sen mahdolliseksi". Kuten vaikka ajatuksella siitä että ympäristö tallettaa ihmisten liikkeitä ja puheita ilman että tätä varten tehdään erillistä konetta. Tämä tekee kummituksesta "mahdollisen". Tätä ilmiötä ei lähdetä todistamaan - eli vaikkapa oteta kiviä ja yritetä nostaa niistä esiin tietoja sen ohi kulkeneesta ja näin demonstroida että ilmiö on uskottava. Nämä tieteelle eksoottiset elementit taas oikeutetaan sillä, että moni uskoo kummituksiin. Tämä on itseriittoinen kehä, jonka kaltaiset ovat doktriinejen ydintä. (Siksi onkin huvittavaa kun nämä ihmsiet huutavat että tiedekin on uskonto.)

Pesin tukkani ja makasin
sängyllä. Takaraivostani
jäi märkä läikkä joka
näyttää naamalta.
"Todiste" ja "mahdollisuus"
sille, että olen henkinen tiikeri?
Tiikerinmetsästäjäthän pitävät
naamaria takaraivollaan...

Vitsin voisi tiivistää siihen, että kummitusihmiset kokevat olevansa rentoja ja avomielisiä koska he ovat laiskoja ja huolimattomia. He "eivät viitsi vääntää väitöskirjaa". Arkikielisesti ja kohteliaasti tämän voisi selittää siten, että heidän maailmankuvan ytimessä ei ole tieto vaan mahdollisuus. Mahdollisuus muuttuu tärkeäksi jos se on kiinnostava tai tunteita herättävä. Ja kriitikoilta vaaditaankin siksi luopumista tiedosta ja selvittämisestä, tyytyä toteamaan tietämättömissä tilanteissa, ettei tiedä. Mysteeri on syy seikkailulle, ja se on jännittävä asia. Ja siksi skeptisyys kummitustutkimuksen yhteydessä olisi tyhmää, turhaa. Ja liian vaivalloista.

Siksi ikkunanheijastuksissa nähdyt naamakuviot ovat todiste. Samoin kuin hahmot nähdään muuallakin, sielläkin missä niitä ei oikeastaan ole. Paremman puutteessa digivalokuvien yleiset valotusvirheet tulkitaan "orbeiksi" joiden väitetään olevan sähkömagneettista energiaa jonka ympärillä on kylmää. (Koska valokuva, ei koska sama kohde on lämpökuvattu ja mitattu sen sähkömagneettiset voimat...)

Kaikkien näiden mutkien jälkeen voimme palata vaihtoehtohoitoihin. Ja otsikkoon.

Skepsis RY:n facebooksivuilla on juuri nyt väännetty erikoisesta verisestä palvelusta. Suomen verikuvaajat.fi on herättänyt ihmetystä. Tätä on moitittu monelta kannalta ja verikuvaajien edustaja on ollut puolustamassa asiaa. Palvelussa tutkitaan verta, ja ennen kaikkea sitä kuinka paljon kuivuneessa veressä on punaisia ja valkoisia alueita. Tämä nähdään hyvin monisyisessä valossa. Asia liittyy pääosin "elävän veren kuvaamiseen" liittyvään vaihtoehtohoito-elämäntapa -tyyliseen asenteeseen. Samaan cranc magnetism -klikkiin kuuluu myös syntimittari.fi:stä tuttu hengellinen ulottuvuus ; Veren väri nimittäin liitetään suoraan syntiin. Lisäksi kuvaus on helppoa, taidon voi oppia pientä kurssimaksua vastaan muutamassa päivässä. Tästä on sitten tehty palvelu. Skepsiksen kinasteluun otti osaa myös dropper -kuivaverianalyysin kehittäjistöön kuulunut, heidänkin menetelmässään verestä näkee muun muassa syntisyyden.

Koska pisaran verta voi ottaa ilman kovin suuria riskejä, yritys on keskittynyt keskeisten väitteiden sijasta myynninedistämiseen. Asiakas uskoo mitä haluaa ja valta on asiakkaalla. Ja uskottavuutta omalle asialle tuodaan siitä että jos ihminen tulee jotain hakemaan, niin sitten sinulla on jotain annettavaa.

Osittain tämä tapaus heijastelee laajempaa kulttuurista ongelmaa. Yrittäjyyteen (ja etenkin kun ihmisiä pyritään kannustamaan yrittäjyyden pariin) liitetään mantraa, jossa tärkeintä on että on vahva visio, tärkeintä on että uskoo itse omaan tuotteeseen. Nähdäkseni tässä juridiikka on yrityksen puolella. Mutta laajempi etiikka ei.

Mutta olen kuitenkin empiristi. Monet ovat keskustelleet veren hyytymiseen vaikuttavista tekijöistä, valkosolupitoisuuksista ja muista vastaavista mekaanisista ja eimoraaliin sidotuista elementeistä, jotka selittävät valkoisia ja punaisia alueita ja ennen kaikkea niiden prosenttiosuuksia, olen kiinnostuneempi itse ilmiöstä.

Joku voisi sanoa että Jumala ja synti ovat yliluonnollisia. Mutta koska synti liitetään tiettyihin asioihin, ja nyt se sidotaan myös veren mitattavaan ulkonäköön, tehdään itse asiassa mekaaninen väite todellisuudesta. Ja tämä olisi periaatteessa kohtuullisen helppo testata. Asia voitaisiin tehdä seuraavalla koejärjestelyllä, jossa mitattaisiin kahta asiaa samanaikaisesti ; validiteettia (testi mittaa sitä mitä se väittää testaavansa) ja reliabiliteettia (mittaustapa ei ole altis satunnaisheilahteluille). On selvää, että tässä testissä voi olla reliabiliteettia ilman validiteettia ja validiteettia hyvinkin pienellä reliabiliteetilla. Mutta perusteltu ja toimiva tuote tarvitsee molemmat. Ilman sitä se kuuluu horoskooppien rukkaajien tapaiseen sinänsä lailliseen mutta silti ihan typerihtimisperustaiseen skeneen.

Tutkimus tapahtuisi siten, että otamme koeryhmiä. (Vaikka 30 tyyppiä per ryhmä.) Koottaisiin seuraavat ryhmät:
1: Ryhmä murhasta tuomittuja vankeja.
2: Ryhmä ateisteja.
3: Ryhmä kristittyjä
4: Ryhmä hinduja, ja muita vastaavia uskovaisia
5: Ryhmä syntyisi siten, että samalta, ehdottomasti tavalliselta, henkilöltä otettaisiin 30 näytettä.

Ensimmäinen tutkija ottaisi näytteet. Sitten hän arpoisi näytteille numerot. Hän tietäisi mikä arvottu numero liittyy mihinkin näytteenottoryhmään. Otetut näytteet asetettaisiin esille arvottujen numeroiden järjestykseen. Ensimmäinen tutkija poistuisi koetilasta, ei näkisi toista tutkijaa, ja keräisi yhteydet siitä kuka on kenenkin näytteen takana mukanaan ennen poistumista.

Toinen tutkija menisi "tyhjään huoneeseen" hakemaan näytteet ; Näin tutkijat eivät kohtaa eivätkä vaikka eleillään vahingossa vihjaa yhdenkään koenäytteen taustasta. Hän analysoisi tulokset. Kaikille ryhmille annettaisiin luokitukset samaan malliin.

Lopputuloksena on luokittelu, jossa pitäisi kyetä erottamaan tilastollisesti arvausta paremmin mikä näytteistä on kristityn ja mikä muun. Samalla saataisiin mielenkiintoista tietoa siitä onko uskovaisuus vai pelkkä kristinusko parempaa kuin muut. Tai sitten huomattaisiin että eroa ei syntyisi. Merkittävää on, että siitä näyteryhmästä joka on otettu yhdeltä henkilöltä katsottaisiin lähinnä sitä, että onko kaikki näytteet arvioitu samaan luokkaan. Se arvioisi reliabiliteetin koska se on sokkoutettuna muiden joukkoon. (Jos tiedät että ne ovat samasta lähteestä, samaan luokkaan laittaminen onnistuu petkuhuiputuksellakin.) Muut ryhmät mittaisivat validiteettia. Kyky erottaa ryhmät toisistaan tilastollisesti konsistentilla tavalla olisi tällä kohden hyvinkin syvä ja konkreettinen testi.

Tämänlaista totuustarkastelua ei ole tehty. Sen sijaan keskiössä näyttävät olevan anekdootit, joita kutsutaan "haastatteluiksi". Tässä kohden on syytä huomata, että usein haastattelujen ongelmana on se, että ne mittaavat asiakkaan uskoa. Kun kysyt hinduilta, saat hindujen maailmankuvan mukaisia kannanottoja. Ja tämä ei varmenna että hindulaisuus on tosi. Tämänlaatuinen toimii jos pitää kuvata maailmankuvia, ei silloin jos mitataan totuusarvoja tai perusteluja.
1: Siksi poliisikin joutuu kuulusteluissa käyttämään metodeja, joilla vastauksia ei ohjailla ja manipuloida tiettyyn suuntaan. Ilman oikeita metodeja poliisi vain luottaisi että rikollinenkaan ei valehtelisi kuulusteluissa vaan kaikki ovat viattomia. Ilman oikeita metodeja poliisi päättäisi intuitiolla kuka on syyllinen ja kuluttaisi tutkimukset siihen miksi tämä tietty ennakkoluulot sytyttänyt ihminen on myös tehnyt tuon rikoksen. (Joka on siis enemmän kuin se, että on poliisista epämiellyttävä ihminen.) Ilman oikeita metodeja poliisi uskoisi että silminnäkijä ei erehty tai muista väärin tai puutteellisesti.

Valitettavasti jokainen vaihtoehtohoito -pseudotiede nojaa tämänlaiseen väärään logiikkaan, jossa yksittäistapauksista ei tehdä tilastoja vaan niistä vedetään epäpäteviä syy-yhteyksiä kasaamalla niitä yhteen. Moni elementti vahvistusharhasta lähtien painottaa siihen että vaikutuksien yhteyksiä nähdään silloinkin kun niitä ei ole. Ja lisäksi keskustelu siirtyy välittömästi asiasta ihmiseen. Argumentin sijasta vedotaan auktoriteettiin, asiakas on siis auktoriteetti jonka luotettavuutta ei saa kyseenalaistaa koska kysymys on haastattelun tuloksesta ja evidenssistä. ; Kriitikko siis loukkaa ehdotonta totuutta ja ihmistä. Ja tätä ei saa kutsua doktriiniksi, koska tiedekin on uskonto.

Oikein tilastollisesti käsitellyt tulokset eivät ole vain kasa anekdootteja vaan korrelaatioita osoittavia. Ja itse asiassa voidaan sanoa että antamassani testissä onkin kysymys siitä että monta anekdoottia asetetaan esille, niiden laatu arvioidaan ja valvotaan, tavoilla joka estää tuloksissa sen, että niitä olisi valikoitu, cherry pickata, omia mieltymyksiä osoittamaan.
1: Mikä on helppoa. Jos veren väri liittyy vaikka hemoglobiinitasoon, löytyy kristittyjä joilla on hyviä tuloksia ja kristittyjä joilla on huonoja tuloksia. Otetaan esille vain ne jotka ovat hyviä ja selitetään että ne muut ovat olleet "piilevillä tavoilla huonoja" ihmisiä, eivätkä siis oikeita kristittyjä. Selitys sopii havaintoihin ad hoc, eikä ole ristiriidassa aineiston kanssa. Se on myös idioottimaista ja pöpiä, koska se ei johdu siitä että aineisto olisi analysoitu vaan siitä että henkilö on hyvä saivartelemaan, kikkailemaan ja petkuhuiputtamaan tekosyiden kanssa. ; Havaintoihin osuminen syntyy siis jonkinlaisessa omituisessa idiotian, sosiopatian ja luovuuden bermudan kolmiossa.

Kun myy tuotetta ja väittää sen liittyvän tiettyihin asioihin, olisi mielestäni eettistä - ihan riippumatta siitä mitä laki sanoo - ensin tehdä testit joilla uskottavuus syntyy. Sitten vasta tehdään tuote ja ryhdytään markkinoimaan sitä. Usein hörhöttely lähteekin sovelluksesta, joka sitten tuotteistetaan liike-elämän vaatimusten vuoksi. Ja unohdetaan että hyveellisellä ihmisellä sovellus on seuraus saaduista tuloksista.

Kirottua!

Helsingin pitäjän kirkko on vanha paikka, se on 1450 -luvulta. Alueella on ollut kirkko vielä kauemmin. Iäkkyys ja kirkon symbolinen rooli näkyy myös siihen liittyvissä kummitustarinoissa.
* Kirkko tuli tässä yhteydessä itselleni tutuksi melko tarkkaan kymmenen vuotta sitten. Olen mm. siihen aikaan käynyt pimeän aikaan laittomasti kyseisen kirkon hautausmaalla. En toki kaatamassa hautakiviä, vaan nauhoittamassa kummituksia. Mutta kuitenkin. Jostain piti siihen aikaan saada sävärinsä, vähässä olivat haluttavat emootiot siihen aikaan.
* Sami Aaltosen "Aavetaloja" -kirjaan on koottu Helsingin lähiseutujen kummitustarinoita jotka on voitu jotenkin dokumentoida tai sitoa paikkaan. Kirjassa on useita tarinoita jotka koskevat juuri Pyhän Laurin kirkkoa.

Esimerkiksi kirkosta kerrotaan tarinaa jotka koskevat sen kadonneita kelloja. Kirkon kellot piilotettiin isonvihan aikoihin. Ne oli piilotettu Vantaanjokeen jotta niitä ei voitaisi ryöstää. Kelloja ei saatu takaisin, ja niihin liittyvissä tarinoissa esimerkiksi vaaditaan jotain erikoisehtoja jotta kellot saadaan nostettua, ja osassa kerrotaan että vaaran uhatessa kellot soivat. Toisessa tarinassa kummitukset ovat pitäneet henkien jumalanpalveluksia. Kirkon käyttösuhde olisi siis tavanomaista suurempi. - Ja miksipä ei olisi, kun puitteet selvästi ovat hyvät.

Kummitusten täyttämä kirkko? Mahdollisesti.
Lihallisempia seurakuntalaisia on joka tapauksessa tavanomainen määrä.

Kenties kummitukset pitävät ympäristöstä. Tai sitten he ovat riivaajia jotka ovat loukkaantuneet siitä että Kuori -ikkunan lasimaalauksen alla on (luultavimmin) R. W. Ekmanin 1853 tekemä plagiaatti/kopio/toisinto erään Vinciläisen varsin hyvin tunnetusta työstä. (Dan Brown kiittää.)

Tämä on minun kryptografinen aarrejahtini, teidän edestänne..

Kävin paikan päällä tänään. En kuitenkaan mennyt varsinaisesti yllämainittujen seikkojen vuoksi. Koska pidän Suomenlinnasta, on syytä ottaa esille Cronstedtin hautakappeli. Carl Olof Cronstedtin (1756-1820) uusklassista tyyliä edustava hautakappeli löytyy juuri tämän kirkon hautausmaalta.

Hän taas oli aikanaan varsin vihattu mies. Esimerkiksi Runebergin "Vänrikki Stoolin tarinoissa" hänen väitetään myyneen Suomenlinnan venäläisille. Kuuluisa antautuminen ei siis johtuisikaan siitä että upseerit arvioivat ruotsin puolustuskykyä kokonaisuutena, ja linnan piirityksen purkamiseen ei myöskään tullut apuja. Cronstedt itse oli vanhemmiten lähinnä Herttoniemen kartanon puutarhan kehittämiseen keskittynyt lempeä mies. Mutta hänelle oltiin kovin kaunaisia. Ja ei. Cronstedt ei kummittele kappelissa. (Sami Aaltosen kirja liittää hänen kummittelevan kotonaan Herttoniemen kartanossa, mikä onkin luonteva paikka kummitukselle. En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä hautausmaan kummitusten metafysiikkaa joka sitoo kummituksen kuolleeseen ruumiiseen.)

Sen sijaan hänen hautansa valtasivat kyykäärmeet. Hautapaikka oikein kuhisi niitä. Tarinan mukaan käärmeet poistuivat vasta kun hautakappelin oven ylle asetettuun Cronstedtin sukuvaakunaan lisättiin omaa häntäänsä syövän käärmeen kuva. Tämän symbolisen aktion jälkeen kyykäärmeitä ei näkynyt. Pääsin itse asiassa kurkistamaan kappelin sisälle, ja sielläkään käärmeitä ei näkynyt. Sielä oli toki hyvällä mielikuvituksella kehäisen itseään häntään purevan käärmeen muotoinen kuivanut seppele.

Nähdäkseni tämänlaiset tarinat sopivat siihen että ruotsin vallan rappeutuminen tarvitsi syntipukkeja ja Cronstedtin antautuminen oli hyvä. Sillä Suomenlinnalaiset uskoivat linnansa puolustuskykyyn - ja miksipä eivät olisi uskoneet. Näin antautuminen nähtiin niin suurena pelkuruutena että sen olisi miltei pakko olla petos.

Cronstedtin "Pohjolan Gibraltarin" (Eli Viaporin, minulle Suomenlinnan) luovuttaminen on ollut näkyvä teko. Esimerkiksi Cronstedtin kotipaikkaan, Herttoniemen kartanoon, liittyy tarina petturin palkasta. Että suuri osa venäjän petoskullasta oli hiekkaa ja että Cronstedt olisi kaatanut tämän vihoissaan kartanonsa mailla olevaan salmeen ja tällä selitettiin se, että kyseinen salmi ei yleensä jäädy talvisin.

Näin ollen minulle kyykäärmeet eivät ole petturin merkki, vaan merkki loanheitosta. Siksi en edes suostu lukemaan käärmettä sen likaisessa muodossa ja katson sen olevan ouroboros, silloin se on rakentavampi symboli. ; Toisen maineen mustaaminen yliluonnollisilla kertomuksilla on yhtä uniikkia kuin kopsata muuatta Vinciläistä mestari Leonardoa. Sellaisesta ansaitsee jo tulla kummitelluksi. Jos se vain olisi mahdollista.

Enough is enough! I have had it with these motherfucking snakes on this motherfucking grave!

---

On ilo ja kunnia että maassamme on valtionkirkko joka verovaroin mahdollistaa sen, että kirkoon kuulumaton harhaoppinen voi ilmaiseksi käydä hautausmailla tunkemassa nenäänsä paikkoihin sellaisin toimin jotka moni voisi pitää pyhäinhäväistyksen lähentelynä.

Tavoite ; Sarjakuvahahmoa viisaammaksi

Eräässä "Aku Ankka" -sarjakuvassa on tarina Loch Nessin hirviön tapaisesta merihirviöstä. Tarina etenee niin, että tarinoita kuullaan mutta niitä ei oteta vakavasti. Sen jälkeen Aku näkee hirviön vilahduksella yöllä, mutta olettaa että on nähnyt vain unta. Sen jälkeen hirviö näyttäytyy päivänvalossa ja Ankat alkavat uskomaan hirviöön. Tässä sarjakuvassa skeptinen proseduuri on täsmälleen oikein ; Kryptozoologian kannattajien silmissä tämänlainen ajatuskoe näyttää, miten skeptinen suhtautuminen on huono koska totuudeksi paljastuu loppujen lopuksi se epätodennäköinen. Heistä olisi siksi hyvä ottaa jo kansanperinteen tarinat tosissaan.

Kuitenkin tosiasiassa tieteenfilosofisesti ajatteluketju menee suunnilleen noin. "Ajatuskoe mallia Ankka" itse asiassa näyttää miten skeptinen menetelmä on ylivoimainen verrattuna sen epäskeptiseen ja herkkäuskoiseen vaihtoehtoon ; Se on periaatteessa kumottavissa. On mahdollista laittaa eteen evidenssiä, joka pakottaa muuttamaan mielipiteitään. Sen sijaan jos uskot Loch Nessin hirviöön, havaitsematta jääminen ei todista mitään.

Tämä asenne ei jää kryptozoologiaan.

Otan tästä esimerkiksi "Bélmezin kasvot", kuuluisan paranormaalin ilmiön. Sitä pidetään nykyäänkin monin paikoin jopa tärkeimpänä, todistusvoimaisimpana, paranormaalina ilmiönä : Vahvin todistusketju tälle näyttää seuraavalta "Many believed the faces were faked and that they had been painted. But thorough examination of the hearth it showed the faces were in the cement rather than painted on top. This seemed to prove that the faces were a real phenomenon and one scientist proclaimed it was "without doubt the most important paranormal phenomenon this century"." Skeptikoiden epäilys siitä että kuvat on maalattu ovat osoittautuneet vääriksi ja tämä "tärkein vaihtoehtoinen teoria" eliminoiden se nähdään todisteeksi paranormaalista toiminnasta. Kuitenkin "Journal of the Society for Psychical Researchissa (July 1993)" julkaistiin tutkimus, jossa paljastui maalin sijasta jotain hieman muuta ; Lattiassa oli muun muassa sinkkiä ja lyijyä, jotka viittasivat siihen että betonilattiaa oli vaalennettu kemikaaleilla. (Toisin sanoen maalaamisen sijaan sille oltiin tehty hieman samaa mitä peroksidiblondaajat tekevät hiuksilleen ; Ei maalata tai värjätä, vaan..)

Tämänlainen esimerkki toki näyttää sen yhden tärkeimmistä asioista ; Monesti skeptikot ja paranormaalin kannattajat ovat sitä mieltä että paranormaali on falsifioimattomissa. Heidän suhtautumisensa asiaan on vain erilainen ; Skeptikot muistuttavat Popperin tieteenfilosofiasta ja kertovat että tämä tarkoittaa samaa kuin automaattinen pseudotieteellisyys. Paranormaalin ystävien mielestä taas tämä mahdottomuus todistaa vääräksi antaa heille ikään kuin luvan uskoa asiaan ilman että asiaa on todistettu. Heille (epistemologinen) mysteeri on todiste (ontologisesta) mystisestä taustasta. Tietämättömyydestä tulee heillä todiste tuntemattomasta ja enemmän vaatimista pilkataan viitaten ilmiön falsifioimattomissa olevaan perusluonteeseen.

Kuitenkin tässä on paranormaalin ja yliluonnollisen välinen olennainen ero ; Jos joku väittää paranormaalisti että rukous parantaa ihmisiä, että tarotkortit ennustavat tulevaisuutta, että lausumalla loitsuja voidaan ampua toista jalkaan tulipallolla, on kyseessä jokin joka voidaan selvästi havaita maailmassa. Niissä on likimain aina väite jostain konkreettisesti vaikuttajasta joka tekee jotain todella konkreettisia asioita nykyaikana ja nykymaailmassa.

Näin kummitus vaikuttaa samalla tavalla kuin "Aku Ankan" Loch Nessin hirviö polskii - tavalla joka on mahdollisesti tosi, mutta on silti Bélmezin kasvojen tapaan bullshittiä. Siinä missä yliluonnolliset ilmiöt ovat falsifioimattomia ja muutoinkin tieteellisesti hedelmättömiä "ei edes väärässä" olevia käsityksiä, ovat nämä "mahdollisesti hedelmällisiä mutta in facto toimimattomia" tutkimusohjelmia. Loch Nessiä voidaan lähteä metsästämään lauma valokuvauskameroilla ja verkoilla varustautuneita tyyppejä ja heidän "kalaretkiensä" epäonnistuminen kerran toisensa jälkeen kertoo jotain olennaista, tarjoaa evidenssiä olemattomuuden puolelle.

Loikkaus ns. tunnetasolle.

Näin olisi luontevaa toimia kuten "Skeptoid" tekee Bélmezen kasvoista. Hän ihmettelee miksi ihmiset uskovat tälläisiin ja mietiskelee tätä. Hänestä se on typerää ja vastuutontakin - kyseessä ei ole pelkkä harmiton kansantarina vaan siitä on rakennettu huijaus jossa on mm. rahaa ja jossa ihmiset ottavat maailmankuvansa kenties liian vakavasti..Itselleni on sen sijaan varsin helppoa ymmärrtää, että monet ihmiset uskovat tämänlaisia asioita. Sillä itse aikanani olin aikamoisen vakuuttunut juuri näistä kasvoista. Siinä missä ulkomailla kasvoihin liitetään vahvasti thoughtography -ilmiö, eli elävän ihmisen kyky projisoida mielestään asioita, Suomessa se ilmeni tyylipuhtaana kummitustarinana. (Kuulin thoughtography -ilmiöstä vasta hyvin vanhana, tutustuessani "Ring" -elokuvan fanittajana siihen liittyviin asioihin kohtuullisen laajasti.) Maalaamisen kiisto ja poispyyhkimisen mahdottomuus vakuuttivat. Tuntui oudolta että kuva oli syvällä betonissa (vaikka tiesin jo silloin että betoni on ns. huokoista materiaalia.) Kasvotkin olivat pelottavia, ja niitä katsoessa kylmät väreet kulkivat selkäpiissä. Ja jostain kummallisesta syystä se, että naamat antoivat näitä tuntemuksia olivat se viimeinen ja olennainen vahvistus siitä että kuvat olivat aitoja. Mieleni väittä että pelkkä kuva ei olisi yhtä kauhistuttava.

Tästä ylöskasvuun vaadittiin itse asiassa useamman vuoden verran työtä. Siksi minä en vieläkään pidä siitä että juuri tästä yksittäisestä asiasta vitsaillaan. Oma, mennytkin, tyhmyys on tässä jotenkin arka paikka. Kenties juuri siihen liittyneen vahvan - jopa mystiseksi liitettävän - tunne -elämyksen vuoksi. Loukkaantuminen tulee, vaikka olenkin muuttanut mieltäni ja pidän nyttemmin ilmiötä tavoitteellisena huijauksena - ja todistetusti sellaiseksi. Monelle ihmiselle Loch Nessin hirviö on varmasti samanlainen arka paikka - etenkin jos siihen uskoo paraikaa. Ja Jeesus. On helppoa kuvitella miksi moni ihminen on kuvannut katsoneensa Torinon käärinliinaa ja kokeneensa mystisiä kokemuksia - jopa kokemuksia siitä kuin "suomut olisivat pudonneet silmistä".

Tämänlainen muistuttaa että on itse asiassa hyvin vaikeaa olla yhtä viisas kuin Aku Ankka.

Terävä mieli ja realistinen "jalat maassa" -asenne riittää?

Usein ihmiset suhtautuvat kummitustarinoihinsa siten, että he ovat ottaneet kaiken oleellisen huomioon. Näin tarinan epäily olisi samaa kuin vihjaisi että he ovat jotenkin vajaita. Tämä suhde anekdoottiin luottamisen ja henkilökohtaisen uskottavuuden välillä on jostain syystä todella suuri. Kuitenkin moni oikeasti eliminoitava syy on sellainen, että normaali terve järki ei sellaista keksisi. Asian havaitsemiseen on tarvittu sen sijaan tiedettä, joka siis ei ole vain kokoelma arkijärkeä, vaan kokeellinen toistettavuuteen liittyvä asia. Kysymys ei siis ole ihmisten järkevyydestä itsessään, vaan metodologiassa.

Esimerkiksi kummitustapahtumissa ei yleensä eliminoida infraääntä. Ja tämä on todella outo, arkijärjellä ajatellen omituinen, selitys kummitushavaintoihin. Hallusinogeeniset huumeet, ikkunasta tuleva veto, unenpuute, joukkohallusinaatio, unenpuute ja ohiajavan auton lamppujen aikaansaama näennäinen liike seinällä ja valehtelu tuntuvat realistisilta kummitustarinoiden elementeiltä. Infraääni sen sijaan ei tule mieleen juuri kenellekään.

Se on kuitenkin olennaista, koska hyvin usein kummittelupaikkaan liitetään kuvaus paikan tunnelmasta. Tämä ikään kuin kuvaa "eifysikaalista havaittavissa olevaa tilaa" joka kuvaa "sitä että energiatasolla tapahtuu jotain". Tunnelma ei ole fysikaalinen suure, mutta kun moni ihminen saa samassa paikassa ahdistuneen mielen, niin sitä kutsutaan paikan ilmapiiriksi. Tämä voi tietysti tarttua jo odotuksesta ja levitä siksi että ihmiset ovat sosiaalisia. Näin kummitustentutkijaryhmä voi kasvattaa sisäistä tunnelmaansa. Mutta sosiaalisuuden lisäksi sama saadaan syntymään infraäänellä. Ihminen ei kuule infraääntä, mutta sillä on vaikutusta. Sillä kuulemisen lisäksi on muitakin aisteja. Infraääni on värähtelyä. "low frequency sound can cause people to have unusual experiences even though they cannot consciously detect infrasound." Ihmiset kokevat ahdistusta "Their unusual experiences included feeling uneasy or sorrowful, getting chills down the spine or nervous feelings of revulsion or fear." Kenties syynä on se, että monet eläimet tuottavat infraääntä, petojen varominen on adaptiivinen toimi. Näin infraäänen pelko ei ole mitenkään epäadaptiivista.

Itse asiassa tilanne ei jää pelkkään tunnelmaan. Ihmisen mieli rakentaa kaikenlaista jännittävää. Tätä varten on olemassa toinen koe. Siinä tutkittiin erään laitoksen kellaria jossa väitettiin kummittelevan. Tunnelman lisäksi mukana oli myös näköhavaintoja. Esimerkiksi kellariin mennyt journalisti koki kovia ; "journalist described a feeling as if a balloon was being pushed between his shoulder blades and an intense feeling of a presence. Eventually he reported that the face of a woman seemed to be peering over his right shoulder." Ihmiset todellakin aistivat esimerkiksi kellarin infraäänet - joita aikaansaa vaikkapa henkilön oma kävely kellariin! Värähtelyn perään päästiin minusta täydellisen tieteellisellä sattumalla "The wave was detected accidentally by its effect on a foil blade (fencing weapon), which the author was attempting to cut a screw thread on, in preparation for fitting a new handle. This five-minute job resulted in several hours of research when the blade began to vibrate." Monia juttuja otettiin huomioon ja loppupäätelmä kertookin että "The findings of this investigation would seem to support the effects described in the Ghost in the Machine (Tandy and Lawrence 1998). To find exactly the predicted frequency was astonishing and the experiment was repeated several times to ensure that it was not an anomaly of the equipment. While reluctant to rule out other frequencies in the infrasound band, clearly 19 Hz must be of particular interest. The dimensions of the corridor leading to the cellar fit well with the assertion that it is resonating at this frequency and contains a standing wave." Alan kirjallisuus tunteekin infraääni -ilmiön. Kummitustenmetsästäjät sen sijaan ovat tästä harvemmin tietoisia. He ovat kiinnotuneempia siitä mitä he itse suoraan havaitsevat ja kokevat. Kummitusten metsästys onkin perussävyltään egosentristä puuhaa, jossa ytimessä on kummitustenmetsästäjän rohkean avomielisen seikkailun kokemukset, josta saadaan ulos ikään kuin tarina.

Voidaan siis sanoa että joko kummitukset seuraavat infraääntä paikasta toiseen, tai sitten infraääni itsessään aikaansaa näitä kokemuksia. Ja kokemukset "ääneen jota ihmiset eivät edes kuule" voidaan liittää jopa näköaistimukseksi koettu näky ihmishahmoista.

Tämä muistuttaa siitä, miten kriittinen mieli on mainio apuväline. Mutta että avuksi täytyy ottaa myös asiaankuuluvaa tiedettä. Ihminen ei yksinkertaisesti voi vain keksiä kaikkia mahdollisia selityksiä, vaikka olisi kuinka ovela. Samalla muistutetaan siitä että toisen valehtelijaksi tai hallusinoijaksi kutsuminen on "helppo kritiikki". Sen taakse tarvitaan kuitenkin jotain aineistoa ja perusteluja. Kuten se, että infraääntä ei ole osattu ottaa huomioon!

Creeps

Kuten jotkut kenties tietävät, minulla on takana hieman kummitustalomiehen menneisyyttä. Näihin kokemuksiin liittyy olennaisesti, ainakin minulla, tietynlainen tunne kosketuksesta. Syynä eivät kuitenkaan olleet kummitukset, vaan yksinkertaisesti se, että hermostuessaan ihminen hikoaa, ja hikipisarat valuvat jolloin ne taivuttavat ihokarvoja, vaikka ne eivät olisi mitenkään ison kokoisiakaan. Samoin hien haihtuminen iholta tuntuu viileältä, koska kuten fysiikassa opimme, aineen höyrystyminen sitoo lämpöenergiaa ulkotilasta. Tämän vuoksi veden muuttuminen vesihöyryksi, koska se seuraa energian säilymislakia, viilentää hieman ihoa - minkä huomaa siitä, että kesähelteillä uimasta tullessa paleltaa/tuntuu muuten viileämmältä niin kauan kuin märkyyttä haihtuu. Toisin sanoen "pelkään kummituksia vaikka en usko niihin". Moni on tietysti sitä mieltä, että tämänkaltainen järkeily on "mielen sulkeminen äärimmäisiltä vaihtoehdoilta", mutta minusta kyseessä on ihan normaali "wit" tai "common sense". Mielestäni käsitystäni tukee se, että samankaltaisen reaktion sai muistelemalla kokemusta vaikka kotona, joten kummitustyyppi jotenkin tarttuisi aina mukaan talosta ja esiintyisi vain silloin kun sitä muistelee.

Toisaalta en ihmettele, että joku kirjaa näitä "subjektiivisia tuntemuksia" jonkinlaisena todisteena. Esimerkiksi "Most Haunted" -sarjassa ihmiset usein kertovat kokevansa kosketusta. Tuntemusten kuvaus tuntuu itsestä ns. "kovasti tutulta". Tästä päästäänkin tavallaan harhaluulojen maailmaan. Niiden luonne on sellainen, että ovat usein varsin yksityiskohtaisia ja todentuntuisia : Psykoosipotilaille heidän hulluutensa on ikään kuin järkevää, ja itse asiassa sairaus johtuukin juuri tästä. Samoin harhaluuloissa on usein vähittäisyyttä, hulluus ei ole joko-tai -tila.

Jatketaan kutinalinjalla, kun sillä kerran tuli aloitettuakin.
1: Formikaatio (formication) on erikoinen psyykkinen häiriö, jossa henkilö tuntee ihollaan kutinaa, joka muistuttaa sitä kuin hyönteinen kävelisi sillä. Sen on huomattu liittyvän ihosyöpään, syfilikseen, hormonivaihteluihin, diabeeteksen iho -ongelmiin, sukeltajantautiin sekä joihinkin lääkeaineisiin kuten Ritaliniin. Alkoholismi ja huumeet lisäävät oireita.
___1.1: Tätä vakavampi versio onkin sitten delusionaalinen parasitoosi eli Ekbomin sairaus eli syöpäläisharhaluulo (Ekbomin tautia ei ei saa sekoittaa levottomien jalkojen syndroomaan jolla on miltei sama nimi, Ekbomin syndrooma.) Siinä kutinan lisäksi itse hyönteiset koetaan olemassaoleviksi. Potilas kokee olevansa parasiittien vallassa vaikka niitä ei olekaan. Sille altistavia tekijöitä on paljon, ja myös normaalit ilmiöt jotka aikaansaavat kutinaa muuten terveillä ihmisillä, voivat innostaa harhalooloon. Se voi myös esiintyä yksinään ilman mitään muuta sairautta, tosin kaikki formikaatiolle altistavat piirteet voivat myös lisätä tämän todennäköisyyttä. Delirium tremens eli "juoppohulluus" saattaa esimerkiksi tuottaa hallusinaatioita, jotka aivot sitten yhdistävät formikaation oireiksi sopiviksi. Ekbomin sairaudessa potilas raapii itseään ja ääritapauksessa esiintyy jopa viiltelyä kun hän yrittää poistaa syöpäläisiä ihonsa alta leikkaamalla tai kaivamalla niitä ulos jollakin esineellä.
_____1.1.1: On melko tavallista että Ekbomin sairaudesta kärsivä selittää että mistä hyönteiset tulevat : Esimerkiksi ne ovat voineet vallata talon, jolloin se että potilas esimerkiksi myrkyttää taloa ja pesee pyykkiä päivittäin, ei itse asiassa tuota helpottunutta oloa. Jotta he saisivat lääkärin uskomaan että hyönteiset ovat todellisia he voivat esimerkiksi keräillä purkkeihn näytteitä, jotka ovat kuitenkin nöyhtää tai vastaavaa.
_____1.1.2: Ei ole tavatonta, että esimerkiksi sairaan puolisollakin alkaa ilmetä samanlaista hyöteiskutinaa: Oireet ikään kuin "tarttuvat" potilaan lähipiiriin, jolloin kyseessä on folie à deux ("a madness shared by two") -ilmiö, jossa psykoosin oireet siirtyvät toisiin. Tätä tapahtuu melko harvoin, mutta se nkohteena ovat tavallista useamin vainoharhoihin ja deluusioihin rakentuvat näkemykset. Samoin se voi levitä muussakin sosiaalisessa kanssakäymisessä. Tällöin siitä tulee tavallaan netin kautta tarttuva tauti, jossa sairaat ikään kuin vahvistavat toistensa näkemyksiä. Tämä voi vaikeuttaa hoitoon hakeutumista. Folie á deux jakautuu kahteen alatyyppiin.
_______1.1.2.1: folie imposée, jossa ensisijainen potilas muodostaa harhaisen näkemyksen psykoosissa ja esittää näkemyksensä jollekin toiselle ihmiselle tai ihmisille. Toissijainen kohde ei olisi harhainen ilman tätä levittäjää.
_______1.1.2.2: folie simultanée taas on tilanne, jossa kaksi ihmistä saa toisistaan irrallaan samantapaisia oireita ja kohtaavat sitten toisensa ja jakavat kokemuksensa. Kun he kokevat oireensa samanlaisiksi ja tämän seurauksena heidän versionsa jopa lähentyvät toisiaan.

Mitä ei näytetä.

Aina välistä meille esitetään erilaisia kummitusvalokuvia joissa on varjomaisia hahmoja, joiden takaa näkee ympäröiviä paikkoja enemmän tai vähemmän läpinäkyvästi. Aika usein kummitusvalokuvat ovat myös rajattuja, niissä on leikattu esiin juuri se kohta, jossa on jotain kummitukseksi tulkittavaa. Tärkeät asiat tietenkin laitetaan esille vähemmän tärkeän rinnalla.

Vasemmassa oleva kuva on autenttinen valokuva, sitä ei ole photoshopattu tai muutoin käsitelty. Siinä on kummitusmainen vanha nainen, jonka läpi näkyy hieman talon seinää ja sohvan yläreunaa. Tuon kuvan otin minä. Se on kuvattu eilen. Korostan, että tässä ei ole kuvattu peilin tai muun heijastavan pinnan kautta. Kuva on tietenkin epäaito, ja itse asiassa osaan tehdä vastaavia helposti. Olen turvautunut kahteen temppuun:

1: Olen käyttänyt pitkää valotusaikaa. Tämän kuvan kohdalla se on tehty ihan digipokkarilla kuvaamalla väärässä olosuhteissa, ilman salamaa hämärässä, jolloin kamera automaattisesti kerää aineistoa kunnes päättää että sitä on tarpeeksi. Joissain kameroissa valotusaikaa voi säätää hallitummin. Niiden tulokset ovat vakuuttavia ja niihin saadaan juuri sellaista efektiä, mitä halutaan. Ja mikä parasta, tulokset saa näillä myös värillisinä. Tässä vaiheessa on hyvä huomauttaa, että kenties tehokkain menetelmä tähän temppuun on vanhan neulansilmäkameran käyttö. (Sillä tosin tietääkseni saa vain mustavalkoisia kuvia.) Kenkälaatikkokameralla kuvanneet kun tietävät että valotuksessa kuluu paljon aikaa. Ja jos esimerkiksi kuvaat vilkasliikenteistä tietä tällä menetelmällä, autoista ei jää jälkeäkään lopulliseen kuvaan. Jotta auto näkyisi, sen pitää olla pysähtyneenä jonkin aikaa. Valotusajan mukana filmille tarttuu sitten pikku hiljaa enemmän ja enemmän. Sen vuoksi jos jokin auto on neulansilmäkameran kuvassa koko session ja toinen vain puolet tästä ajasta, pitempään ollut auto on siisti ja vähemmän aikaa ollut auto läpikuultava. Tällä tavoin pitkällä valotusajalla voi ottaa esimerkiksi kuvia joissa läpikuultava kummitus seisoo kirkon penkissä. Riittää että seisot jonkin aikaa liikkumatta, niin kummitusta tarttuu filmille. Lasilevyn tai heijastuksen kautta saa luonnollisesti myös erilaisia heijastuksia, joissa kuvaan jää läpikuultava hahmo. Tämä tosin vaatii sen, että lasin kuvaajan puolella on enemmän valoa kuin toisella puolella. Ja heijastuskin on kuvaajan oma heijastus. Pitkällä valotusajalla tälläistä rajoitetta ei ole. Ja tämä kaikki on tehty ilman yhtään minkään datankäsittelyohejlman kautta. Filminegatiivejakaan ei tarvitse väärentää lainkaan. Ja hyvää jälkeä syntyy.

2: Olen rajannut kuvan taktisesti, selitys leikkautuu juuri ja juuri kuvan ulkopuolelle.. Menetelmällä voi tietysti kuvata mitä vain, mutta tässä tapauksessa halusin soveltaa hieman myös rajaamista. Monissa kuvissahan ei näy ympäristöä kovinkaan paljoa. Hieno luontokuvauskirja "Kuvia taivaalta" kertookin esimerksi mantelipilvistä. Kirjassa on erityisen hienoja mantelipilviltä, jotka näyttävät erittäin paljon UFOilta. Jos kuvasta rajataan muuta pilvimassaa pois, se herättää heti erikoisia mielikuvia maan ulkopuolisesta älystä. Rajaamisen hyvä temppu on tietysti se, että kun näytät kuvaa, siinä ei näy lainkaan se, mitä kuvan ulkopuolelle jää. Rajaaminen kertoo vain sen informaation jonka kuvan leikkaaja haluaa antaa. Siksi kun katsot pitkän valoksen rajaamatonta otosta, jossa kaveri nousee kameran läheltä kumarasta taaksepäin näyttää, huomaat että alkuperäisen heijastuksen kummitus nuorenee ja vaihtaa sukupuolta. Silti, vaikka tämä liike näkyy, se iso naamakuva näyttää melko kammottavalta. Koska se näyttää silti vielä hieman irralliselta.

Vasta kun kuvaustilanne ja koko kuva on kontekstissa selviää, että kummitusnainen ei olekaan mikään juuri kuollut isoäiti lähettämässä terveisiä. Sellaisen tarinan tuohon voisi liittää ja sen jälkeen se menisi läpi kuin häkä. Että tunnistaa isoäitinsä kuvasta ja että juuri oli haudattu.

Toivottavasti kaverini ei nyt järkyty kun yhdistän hänen kuvansa kuolleisiin ja tuonpuoleisiin asioihin. Tosin pitkällä otoksella tulee niin epäselviä kuvia, että kasvoja ei meinaa kunnolla tunnistaa. Hän ei ole kuvansa näköinen. Hän on todellisuudessa hieman vähemmän vääristynyt.