Yövartijavaltio

Sakari Timonen on käyttänyt termiä "yövartijavaltio". Termi viittaa siihen miten julkisia rahoja halutaan käyttää tietyllä tavalla. Hän ottaa kohteeksi erityisesti Lepomäen. "Lepomäki itse on menestyjä. Markkinaliberaalien tapaan hän ei halua valtion sekaantuvan millään tavalla markkinoiden toimintaan." Julkista taloutta ja yhteisomistusta halutaan minimoida. Tässä on kuitenkin omituisia kulmia. Esimerkiksi sairaanhoidosta halutaan mahdollisimman vähän julkista. Eli mahdollisimman paljon yksityistä. Kuitenkin valtiolle nähdään rooli jossa turvallisuudesta maksetaan. Esimerkiksi poliisille täytyy antaa valtion tukea sen sijaan että se hoidettaisiin mahdollisimman hyvin yksityisillä turvallisuusalan toimijoilla. Timonen kuvaakin miten tälläinen "valtio sitten olisikin yövartijavaltio, jossa valtion tehtäviin kuuluisi vain armeija, poliisi ja tuomioistuinlaitos. Kun sosiaalipolitiikka on ajettu alas, niin niitä kaikkia varmasti tarvitaan suojelemaan vähälukuista pärjääjien joukkoa osattomien massoilta."

Kysymys on lähtökohtaisesti mielenkiintoinen. Koska näyttää todellakin siltä että kun puhutaan vapaasta markkinataloudesta, halutaan leikata sosiaalituesta ja yrityksistä. Mutta turvallisuuspuoli olisi hoidettava erinomaisesti. Valtion velvollisuus olisi hoitaa nämä minimiverotuksilla tai jopa verottomasti saatavilla tuilla.

Onkin selvää että tämän takana on "tiettyjä asioita". Voidaan nimittäin nähdä että jos sosiaalihuolto vedetään alas, syntyy jopa kasvanut tarve turvallisuusalalle. Jos esimerkiksi yhteiskunnan kantokyky romahtaa ja ruokaa ja rahaa ei riitä, ei ole tavatonta ajatella että joku intoutuisi ryöstämään rikkaita. Ei antaakseen köyhille, paitsi siinä mielessä että roisto on itse varaton. Eikä siksi että rikas on rikas ja eettisesti hyvä ryöstön kohde. Vaan siksi että köyhillä on niin vähän mitään varastettavaa. On selvää että tiukoissa oloissa rikas aivan rationaalisesti ajattelee omaa etuaan ja katsoo että poliisien kohdalla kommunismi onkin maanmainio ajatus.

Timonen onkin kaivanut Lepomäen muita näkemyksiä. Ja niistä paistaa jännittäviä henkiä. Lepomäki korostaa että edullinen tapa hoitaa palomiesasia. Timonen tiivistää miten erikoista onkin että vaikka vapaata markkinataloutta kannatetaan niin "Sen turvaamiseksi yleinen asevelvollisuus olisi kuitenkin oltava, koska palkka-armeija on liian kallis ja halvalla saa vain palomiehiä." Tämä on tietenkin yllättävää koska olen luullut että kommunismi tarkoittaisi sitä että saadaan huonoa laatua isolla hinnalla kun etuudet syövät palkkoja. Lepomäen ajatuksissa paistaakin esiin se että vapaa markkinatalous työnottajan puolella on monin paikoin ikävä juttu. Markkinaliberaali turvallisiin hyväpalkkaisiin töihin päässyt tuskin haluaa maksaa vaarallisen työn lisää ja muuta ei-haluttavuusbonusta. Saati olla itse ilman valtion apua maksamassa asiantuntevan turvallisuusalan koulutuksen niille omaa nahkaansa suojeleville. Tässä halutaan julkistaa ja käyttää yhteismaata tavalla joka muistuttaa yhteismaan tragediaa. Mikä on sinänsä erikoista että tämä on todella se ongelma joka kommunismissa on periaatteessa mahdollinen. Sosiaalitukien kohdalla tämä realisoituminen ei ole yhtä ilmiselvää. Mutta kun vapaalla markkinataloudella rikastunut ei halua maksaa vapaan markkinatalouden mukaista palkkaa vaan haluaa loisia muiden rahoilla tässä asiassa, ei ongelmilla ole merkitystä koska raha on valtaa.

Vapaan markkinatalouden täyskannattaja voisi kuitenkin sanoa että jos hinnoittelussa olisi jokin ongelma niin vapaa markkinatalous kyllä paikkaisi sen. Tämä paikkaaminen tosin tarkoittaisi sitä että esimerkiksi palokunta alkaisi saamaan riskienottoaan vastaavaa palkkaa. Ja kun riskinä on oma henki, jonka palomies tai poliisi laittaa. Mukaanlukien koulutuksesta ja taidoista saadut bonukset tälläisen työn tekijän kukkaroon.

Toki tässä Samalla määrittyy mikä olisi lainkuuliaisen köyhän osa Timosen yövartijavaltiokonseptissa. "Siinä valtiossa jokaisella olisi oikeus pitää saaliinsa itse ja osattomiksi jääneillä olisi pakkoon perustuva velvollisuus puolustaa rikkaiden saalista."

Tästä konseptista mieleeni tulee lähinnä Hobbes.

Hobbes on mielestäni siitä hyvä hahmo mukaanotettavaksi että hän vihasi sisällissotaa ja halusi ylläpitää yhteiskuntaa. Hän myös käytti paljon termiä nimeltä yhteiskuntasopimus. Hobbes eli aikana jolloin sisällissota oli hänelle koettu asia. Ei olekaan ihme että hänestä mikä tahansa on parempi kuin tämänlainen.

Hän kuvasikin yhteiskuntajärjestykselle vastapooliksi "luonnontilan". Se on väkivaltainen ja kaaoottinen paikka. Syynä on se, että siellä jokainen voi periaatteessa tappaa toisen. Yhteiskuntasopimuksen puute tarkoittaa tämänlaiseen tilaan päätymistä. (Mikä johtaa koomisiin juttuihin aina kun kuulen yhteiskuntasopimuksettomuuden televisiosta. Todellako saan mennä tekemään pääministeristä "Soylent Greeniä" uudella reseptilläni? Tässä toki tuskin puhutaan yhteiskuntasopimuksesta Hobbesin määritelmissä.) Hobbes piti tätä niin kauheana että mikä tahansa tyranniakin olisi parempi. (Tosin Hobbes ei itse asiassa väittänyt että luonnontila olisi koskaan välttämättä toteutunut missään ihmisten parissa.) Ihmiset sopivat vaikka että eivät tapa toisiaan. Ja näin syntyy sopimus yhteiskunnasta.

Onkin hyvä huomata että monesti ihmiset ajattelevat että yhteiskunta antaa heille oikeuksia. Kuitenkin nämä oikeudet ovat hyvin usein kieltoja tai käskyjä. Oikeus pitää sisällään kymmenen käskyn henkisiä kieltoja kuten "älä tapa", "älä varasta", "älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi"... Yhteiskuntasopimukseen päätyikin tätä kautta sellaisia asioita joita kuvasi ennen kaikkea se, että siinä oli asioita joita ihmiset eivät halunneet että toiset ihmiset tekisivät heille itselleen. Kysymys on muiden ihmisten vapauksien rajoittamisesta.

Hobbesin tärkein oivallus liittyikin siihen että tässä näkökulmassa yhteiskuntasopimus ei itse asiassa takaa ihmisille oikeuksia. Sen sijaan se väistämättä ottaa niitä pois. Jos luonnontilassa ajatellaan ihmisillä olevia haluja, omistusoikeus ei merkitse mitään koska toisen omaisuus olisi itselle haluttava ja kätevä resurssi. Omistusoikeus on itse asiassa vain sitä että otetaan pois vapaus ottaa omaisuutta käyttöön vain sillä että sen ottaa käyttöön. Tässä mielessä vahvimman lain toteutuminen on yhteiskuntasopimuksen antiteesi. (Joka taas on vapaata markkinataloutta vastaan.)

Toki Hobbesilla oli mukana näkökulma joka teki hänestä epäsuositun. Yhteiskuntasopimus on suvereeni mutta vain tiettyyn rajaan asti. Esimerkiksi ihminen jonka valtio tuomitsee kuolemaan tuskin hyväksyy yhteiskuntasopimusta. Ja hän varmasti yrittää väistää tätä. Kuitenkin samalla yhteiskuntasopimuksessa nimenomaan annetaan yhteisölle valtaa päättää siitä mikä on juuri minulle tärkeää ja soveliasta vaatia. Joten yhteiskunta voi tappaa ihmisiä vaikka se olisi heidän yhteiskuntasopimuksentekemisetujaan vastaan ja jopa sen perushenkeä vastaan.

Mutta Hobbesin suurin skismojasynnyttävä ajatus liittyy sisällissotiin ja vallankumouksiin. Nimittäin mitä tapahtuu sisällissodan aikana? Se vaikuttaa luonnontilaan palaamiselta. Ja sitä se onkin. Aina siihen asti kunnes vallankumous onnistuu. Hobbesilla yhteiskuntasopimuksen perusoikeutus kun on se että se kykenee ylläpitämään itsensä. Jos yhteiskunta ei toimi, ja niin moni kärsii että he saavat vallankumouksen joka voittaa vallitsevan järjestelmän, niin se kertoo että hävinnyt entinen valtajärjestelmä toimi huonosti. Ja uusi vallankumous on näin oikea vain siksi että se on voittanut. Tämä jossain määrin palauttaa tilannetta vahvimman lakiin.

On selvää että Lepomäen ideaalien kohdalla julkishyödykkeenä loisittu poliisivoima on resurssointia yhteiskuntasopimuksen koheesiolle. Se voi olla toimiva strategia kriisioloissa. Tai se voi olla kriisinluontia.

Ketkuilua : KiKut, MuKut ja MutKut.

Piispa Seppo Häkkinen ei pidä kirkosta eroamisboomista. Hän muistutti että "seurakuntien kirkollisveromenetykset näkyvät esimerkiksi lapsi- ja nuorisotyössä." Tämä on minulle tietysti tärkeä asia, koska olen ottanut osaa varsin ahkerasti seurakuntien lapsi- ja nuorisotyöntekijöiden tarjoamiin palveluihin.

Minun Kirkkoni (Ja vähän jotain ihan muuta).

Olin muun muassa seurakunnan lapsikuorossa vuosikausia, myöhään alkaneeseen äänenmurrokseen asti. Sitten olin niin vanha, että käännyin nuorisokuoron puoleen jossa olinkin aluksi naisäänenä, alttona. Josta onneksi siirryttiin astetta miehekkäämpiin äänialoihin. Kaiken kaikkiaan uskallan sanoa että moitetta seurakuntien nuorisotyöstä ei minulta saa. Heikki Ruokonen teki - ja tietääkseni tekee yhä - erittäin mallikasta työtä tällä saralla. (Terveisiä vaan hänelle.)

Lapsuuteni ja nuoruuteni kirkko oli Järvenpään kirkko. Kirkon on suunnitellut Erkki Elomaa ja kirkko valmistui vuonna 1968. Vuonna 2004 Museoviraston esitys meni läpi. Kirkko on suojeltu esimerkkinä 1960-luvun arkkitehtuurista. Minulla on siitä oikein kuvakin.Anteeksi, yleisivistymätön kuvittaja liitti tähän yhteyteen täysin asiattoman kuvan. Hän on saanut potkut nopeammin kuin hirvi puree sisarta. Tarjoamme teille pian oikean kuvan.

Järvenpään kirkko on niin puhdaslinjainen betonibrutalismin edustaja, että kirkko säännöllisesti mainitaan hääkirkkokysymyksissä naimisiinmenofoorumeilla, sävyn ja maininnan syy selvinnee kuvasta joka tässä kohden ikään kuin puhuu puolestaan. Löysin kuvan, jossa sävytykset näyttävät miten kirkko sointuu taivaan kanssa yhteen niin, että lopputulos ei voi tehdä muuta kuin johdattaa ajatukset taivallisiin asioihin. Olkaatten niin hyvät: Kirkkojen huoltoonkin kuluu rahaa. Sekin on kirkkojen tehtävä.

Kiinteät ja muuttuvat kustannukset.

Mika Sipura reagoi Häkkiseen seuraavasti : "Luulin aiemmin, että autamme tällä rahalla kirkkoa ylläpitämään kaunista ja historiallisesti arvokasta omaisuuttaan. Eilisen Iltasanomassa piispa Seppo Häkkinen kertoi kuitenkin, että pääosa rahasta käytetään lapsi- ja nuorisotyöhön, seurakuntatyöhön ja diakoniatyöhön. Palkkoihin siis."

Sipura arvostaa selvästi kirkon pysyvää rakennetta ja siihen liittyvää asiaa enemmän kuin aktiivisesti elämässä tapahtuvaa, kuorotoimintaan, vertautuvaa kuluerää, nehän ovat palveluja jotka muutkin tahot voivat tehdä.

Tämä on sinänsä hyvä ottaa huomioon, koska taloudelliset kuluerät on pruukattu jakaa kiinteisiin kustannuksiin ja muuttuviin kustannuksiin. (Tai kuten minä sanon "kikut ja mukut".) Kiinteät kustannukset ovat kirkkorakennusten kaltaisia laitoksia. Niistä tulee likimain saman verran kuluja, olipa kirkolla käyttäjiä yksi tai satatuhatta. Muuttuvat kustannukset sen sijaan riippuvat olennaisesti suosiosta. Omalta osaltani arvostan Järvenpään nuorisotyötä Järvenpään kirkkoa enemmän. Mutta kenties muualla on kirkot ja/tai seurakuntatoiminta erilaista.

Muuttuvat kustannukset tulevat halvemmaksi kirkon pienetessä, kiinteät kustannukset pysyvät ennallaan.

Molemmat nielevät rahaa. Ja siinä tärkeässä roolissa on kirkkoon kuuluvien kirkollisvero. Yhteisöverotuksen kauttakin kirkoille menee rahaa, mutta tämä on määrällisesti marginaalista. Eroaminen iskee siis loven kirkkojen rahakirstuun. Ja on selvää että leikkauksia tulee. Ja ne tuskin keskitetään johtajien palkkoihin.

Kulumaailma on hyvä muistaa. Sillä kun minunlainen kirkosta eronnut tyyppi eroaa kirkosta, liittyy siihen monenlaisia asioita. Jos erotaan kirkosta, on seurauksia. Se voi olla kuorotoiminnan loppuminen. Tai se, että kulttuurihistoriallisesti arvokas -ja jossain tapauksissa kenties ruma- talo rapistuu. Kirkon arvomaailma joutuu joskus jopa ratkaisemaan kumpi painaa enemmän.

Uskonnosta eroavan on hyvä punnita näitä asioita - Siis vaikka ehdottomasti rakastankin sitä, että maamme mainio uskonnonvapaus sallii myös typeristä ja mitättömistä syistä kirkosta eroamisen. Tällä oikeutan seuraavan pohdinnan. Se on ikään kuin vastaus annettuun "lapsilta pois" -haasteeseen. Minuta on yksinkertaisesti suoraselkäistä vastata kun kysytään.

Miksi erota laitoksesta, joka on toiminnallaan kuitenkin ollut minulle hyvä?

Aikaisempi arkkipiispa Paarma esitti että ihmiset eroavat kirkosta jotta voisivat palvoa mammonaa. Toki raha -asia on mielenkiintoinen lähtökohta, eikä täysin poissuljettu. Mutta ainakin itselläni on aivan toiset syyt. En ajatellut miten monta kuppia kahvia saisin kirkollisveron säästöllä. (Muuta epätarpeellista rahankulua minulla ei eroamiseni aikoihin ollut.) Jos kirkon jäsenyys olisi perusteltua kirkon toiminnalla, on syy lähtöön kirkon toiminnassa. Tai oikeastaan siinä että se ei ole toiminut vaikka olisi voinut.

Asian ymmärtämistä voidaan hakea Napoleonin komplekseista. Hän muistuttaa että kirkosta erotaan eettisin syin. Homokannanotto on tästä mainio esimerkki : On selvää että erosipa (1)fundamentalisti jonka mielestä kirkko sietää liikaa ja hukkaa Raamatun sisällön tai (2) homoseksuaalejen oikeuksia ajavia joista kirkko on liian tiukkapipoinen, on eroaminen kummassakin tapauksessa nimen omaan eettinen ratkaisu.

Kirkko on tyrmännyt tiukat fundamentalistit ja asiaa on lähdetty puolustamaan kirkon moniarvoisuudella. Kuitenkin asia on juuri kuten Napoleon mainitsee "kirkon "moniäänisyys" näyttäytyy siten, että konservatiivit tuomitsevat kovaan ääneen ja liberaalit nysväilevät siitä moniäänisyydestä. Keskustelutilaa ja julkisuutta voi ottaa, aikaa olisi ollut. Moniäänisyys on vain tarkoittanut käytännössä kirkon liberaalien taholta hyssyttelyä ja maton alle lakaisemista." Uskonnon piirissä on käytännössä fundamentalisteja jotka sanovat mielipiteitä ja maltillisia jotka eivät sano. "Fundamentalistit ja konservatiivit ovat johdonmukaisesti uskaltaneet ottaa keskustelutilan ja esittää mielipiteensä - miksi muilla ei ole vastaavaa tarmoa? Ilmeisesti sitä ei pidetä tärkeänä, ja tämä on - nyt useampien tuttujen keskusteluja muutamia päiviä seuranneena - merkittävä syy kirkkoa kohtaan nyt tunnettuun pettymykseen."

Aikaisemmin "suvaitsevaiston" lausunnot homoseksuaaleista olivat hyvin varovaisia, jopa vaivautuneita. Fundamentalisteilla sen sijaan oli tiukka ja selvästi muotoiltu mielipide, jonka he ovat sanoneet. Nyt "homomyönteiset" ovat sanoneet sanomisiaan ääneen, joten ne eivät ole aktiivisia vaan reaktiivisia. Ei ole sattumaa että asiat sanotaan vasta nyt, ohjelman jälkeen. Kun pöytään isketään kysymys siitä että "Miksi samaa ei esitetty kymmenen vuotta sitten ... vuosi sitten ... kuukausi sitten ... viikko sitten?" Kirkko punnaa kun on jo paskat housussa.

Aktiivisuudesta ja reaktiivisuudesta ei voida tehdä oikein muuta kuin siirtyä Elina Lepomäen kannanottoon suvaitsevaisuudesta. Lepomäki esitti että "surkuhupaisaa, että Jani Toivola päättää erota kirkosta juuri nyt, kun siellä todennäköisesti ollaan lähempänä samaa sukupuolta olevien parien siunaamisen ja/tai vihkimisen hyväksymistä kuin koskaan ennen. Pitkään hän sinnitteli jäsenenä. Jos kirkosta eroaa koko homojen vihkimisoikeutta kannattava siipi niin voi olla, ettei kirkko vihi homoja vielä kymmenenkään vuoden päästä."

Päin vastoin. Toivolan eroaminen oli lehdissä ja sai julkisuutta ja monet muut eroamaan. Tämä oli osanaan saamaan kirkossa reaktiivisen pakotteen. Massapaon jälkeen homoseksuaalien siunaaminen on lähempänä kuin koskaan, joten sitä ei kannata suhteuttaa siihen mitä se olisi ilman kirkosta eroamista. Jos kirkosta ei oltaisi erottu, ei homomyönteisiä kannanottoja olisi tullut esiin, vaan oltaisiin oltu joko homovastaisia tai hiljaisen vaivaantuneita. Eli sitä samaa, mitä aikaisemminkin.

Ja tästä päästään siihen, miten kirkosta eroaminen on tärkeää. Sillä kirkkoon kuuluminen ja äänestämällä vaikuttaminen auttaa jos ja vain jos olet fundamentalisti. Muut vaihtoehdot ovat "leppoistoa" jotka vain vaikenevat asioista. Tätä kautta asioihin ei saa haluamaansa muutosta. Eroaminen on kannanotto siihen että . Minä en katso olevani niinkään kirkosta eronnut, kuin potentiaalinen jäsen.
1: Joku on moittinut että uskonnottomalla ei saisi olla mitään roolia kirkon kritisoinnissa. Kilin kellit sanon minä. Voin esittää kannanottoja, ehtoja, joiden kautta voisin palata sen jäseneksi. Ja toisaalta kyllä minä moitin esimerkiksi islamistien ympärileikkuutapoja, vaikka tekevätkin sitä pelkästään ryhmän sisäisesti. Ja samoin kritisoivat monet fundamentalistikristitytkin. Ja ne, jotka sanovat että uskonnottoman ei pitäisi vaikuttaa kirkkoon kun eivät ole kirkon jäseniä.

Passiivisena jäsenenä en saisi kantaani reagointia. Voin äänestää passiivisuutta tai muutosta huonompaan. (Johan tässä on urheilujuhlan tuntua.)

Kirkosta eroamalla vaivautunut epämääräisyyksiä kylvävä ylhäsökin saadaan mediaan antamaan lausuntoja joissa sanotaan selviä kannanottoja. Myös niitä eifundamentalistisia. Eroamisboomi on tehnyt kirkon toiminnasta minun silmissäni hetkessä petratumpaa kuin mitä se on ollut tietääkseni ikinä.

Agnostikkona minulla ei ole kovia tunteita kirkkolaitosta kohtaan. Kirkko on minulle talo, joten näen arvon sen palvelujen ja tarjonnan kautta. Ja sitä vastaan minulla ei ole mitään. Kävisin yhä kirkkokuorossa, jos enää vain uskaltaisin ja osaisin laulaa ja jos aikaa "liikunnallisemmilta prioriteeteilta" jäisi aikaa.