Lokus ja alleeli ~ eli kuinka veljesi on sinulle läheisempi kuin apina (vaikka retorisesti voitaisiin luoda illuusio päinvastaisesta)

Hikipediassa on biologian filosofiaa koskeva artikkeli "veljen ja apinan sukulaisuus". Se on tavallaan hieno. Siinä ihmetellään sitä että kun ihmisellä on yhteisiä geenejä veljen kanssa keskimäärin 50%, mutta toisaalla selitetään että apina ja ihminen ovat 98% samoja, syntyy tietysti paradoksi. Kysymys on sukulaisvalintaan (eritoten Hamiltonin sääntö) liittyvästä ongelmasta.

Paradoksi on siitä erikoinen että oikea vastaus on siinä että "pitää katsoa mitä lasketaan". Tämän ytimessä on ajatus jota voi kenties parhaiten lähestyä ottamalla tutkimus jonka kreationistit ottivat ilmestyessään joksikin aikaa lempilelukseen. Vuonna 2004 heillä oli ilmassa pätemisen tuntua. Kun siinä ollut ongelma selvisi, tämä tutkimus unohdettiin täyteen hiljaisuuteen. Kreationistien innon voi ymmärtää. Tutkimuksen otsikko kun oli "Eighty percent of proteins are different between humans and chimpanzees" He tarttuivat siihen että 20% samanlaisuus on hyvin vähän. He unohtivat kuitenkin katsoa laskentatavan. Jos geenissä oli yksikin osanen erilainen se laskettiin täysin erilaiseksi geeniksi. Toisin sanoen tutkimus sanoi että 20% ihmisen ja simpanssien välisistä geeneistä ei ollut muuntunut tippaakaan. On luonnollista että jakaumissa muulla tavalla on huomattavasti vähemmän eroja. Jos pienikin muutos romauttaa geenin samanlaisuuden kerrasta nollaan, on selvää että erot kasvavat rivakkaasti ns. laskennallisista syistä. Tavoilla jotka eivät ole relevantteja evoluutioteorian paikkaansapitävyydelle. Jopa kreationistit ymmärsivät tämän varsin ripeästi.

Kun tässä kontekstissa lähestymme uudestaan sitä kysymystä että miksi ihmiset ja laumaeläimet painottavat niin paljon oman suvun ja perheen suosimista. Nepotismissa ei olisi järkeä jos eroissa pelataan promillen murto-osilla.

Vastaus on niin yksinkertainen että tavallaan nolottaa joutua lausumaan sitä koskaan ääneen missään. Vaikkapa silloin kun törmää AiG:n väkevään argumentointiin jossa korostetaan ihmisen ja simpanssin geneettisiä eroja ; Kun tutkimuksia katsotaan ei riitä että katsoo prosenttilukuja.

Alleelitason arviointeja.
Sukulaisuutta tai
sukusiitosastetta miettiessä
prosenttiluvut eivät selvästi
ole samoja kuin mitä
käytetään silloin kun
arvioidaan miten suuri
evolutiivinen väli on.
Toki sukulaiseni varmasti
haluaisivat korostaa
erilaisuuttaan kanssani.
Mutta tuosta taulukosta
ei ole heille niin paljoa
apua. Simpanssista
ei tule heille minua
läheisempää sukulaista
oikein millään. Pahoittelen
heidän kohtaloaan.
Sukulaisia kun ei
tarkalleen ottaen valita.

Kun katsotaan lukuja on syytä tarkastella tarkoitetaanko niillä alleeleja vai lokuksia. Simpanssien kanssa jaetaan ainakin 96% lokuksista mutta esim. toisen vanhempasi kanssa jaat n. 50% alleeleista. Kun tarkastelet asiaa alleelitasolla niin on varsin helppoa tiedostaa miten sukulaisuudella on väliä. Geenien erot eivät ole sitä miltä ne tuntuvat.

Prosentit harhaanjohtavat jos ei ymmärrä miten ne on laskettu. Ja ennen kaikkea sitä että niitä lasketaan erilaisilla tavoilla. Joita ei saa sekoittaa keskenään.

Itse asiassa tässä kohden ei tarvitse tietää mitään muuta kuin sen, että kun populaatiogenetiikassa lasketaan vaikkapa geenien fiksoitumistahtia ja tarkistetaan geenin kelpoisuuksia ja yleistymisiä, kilpailun ytimessä ei ole lokus vaan alleeli. On aivan perustavinta peruspopulaatiogenetiikkaa tiedostaa juuri tämä ; Evoluutiossa kisaa käydään alleelien välillä - ja alleeleissa on jo iso ero kun vertaat omaan sisarukseesi. "Evoluutiopuita" on taas järkevää arvioida lokuksien kautta, sillä niiden kautta ei katsota geenin efektiä vaan sitä kuinka samanlaisia ja erilaisia isommat kokonaisuudet ovat keskenään.

Niille ihmisille jotka sekoittavat tämän tasoisia kysymyksiä ja pitävät näitä rationaalisina argumentteina jotka todistavat tieteellisesti että genetiikka ei ole todiste evoluutiolle. Heille minulla on jalo ja älykäs lainaus. Se kattaa kaiken lopun. (Ja ennen kaikkea : Se on viite. Se on lainaus, joten sen täytyy olla totta. Koska niinhän te kreationistitkin pelaatte keskenänne "todisteidenne" kanssa ; Kun toinen kreationisti väittää jotain, te kopioitte sen ja kutsutte sitä lähteistetyksi tiedoksi johon on viite ja kaikki.)

"You know what else pretty clearly isn't a evidence of evolution either? You. You dum shit flinging ape!"
(Rob Dyke, "Why Would You Put That on the Internet? //87")

Evoluutio sukulaisuutena, ei samanlaisuutena.

Kreationisteilla on hyvin tiukka suhtautuminen sukulaisuuteen. Esimerkin tästä saa ottamalla Schreherin ja Junkerin "Evoluutio - kriittinen analyysi" kirjan sivun 155. Siellä sanotaan seuraavaa : "Sen, onko kyse sukulaisuudesta geneettisessä merkityksessä, voi selvittää vain henkilökohtainen tieto tai henkikirjat." Kuitenkin elämä on mutkikkaampaa. On esimerkiksi isyystestejä. Itse asiassa niiden antama aineisto ylittää sen "muunlaisen tiedon". Minä voin toki tunnustaa harrastaneeni seksiä naisen X kanssa ja hän voi väittää että hän on harjoittanut seksiä vain minun kanssani. Mutta jos lapsen geenit vihjaavat postinkantajan suuntaan, kyseessä on todiste syrjähypystä.

Sukulaisuudessa on tietysti myös asteita. On vanhempia, sisaruksia, serkkuja, pikkuserkkuja ja monia muita sukulaisuusasteita. Sukulaisuuteen liittyy myös geneettistä yhteyttä - ja eroavaisuuksia. Sukulaisuussuhteen selvittämisessä onkin kysymys itse asiassa vielä eroavaisuuksien ja samanlaisuuksien lisäksi siitä, millä tavalla sitä ollaan samanlaisia ja erilaisia. Tässä asiassa yhteinen kantamuoto voidaan ottaa esiin. Sen hakeminen noudattaa vain samaa logiikkaa kuin mitä sukulaisuussuhteiden arvioinnissa on aina tehty.

Tässä kohden on hyvä tehdä viittaus Wilkinsin kirjoitukseen "Modus Darwin and *real* modus darwinii" Siinä hän muistuttaa Elliot Soberin kannanotosta makroevoluution tutkimukseen. Soberin mielestä siinä on kysymys analogiapäättelystä : "similarity, ergo common ancestry."
1: Ajatus ei tunnu aivan huonolta. Kyllähän mekin epäilemme postimiestä lapsen isäksi ilman geenitestejäkin, jos vauvalla on postimiehen nenä. Tässä on kuitenkin ongelmia ; Jos lapsi sitten teininä muotoilee itselleen samanlaiset viikset kuin postimiehellä, hän on toki analoginen postimiehen kanssa, mutta tämä ei vahvista geneettistä sukulaisuutta. Toki tämä voi heijastaa lapsen halua samastua johonkin yhteisönsä arvostettuun ja arvovaltaiseen kunnon rehtiin virkamieheen, mutta se ei ole "suoraan geneettinen kysymys".

Wilkins -jolta on muuten juuri ilmestynyt taksonomiasta kirja "Species: A History of the Idea" - huomauttaa, että näin ei kuitenkaan ole. Makroevoluutio on paljon hienostuneempi argumentti kuin tämä. Darwin käytti yhteneväisyyttä, ei analogiaa ; Darwinin kuningasajatus oli, että yhteinen kantamuoto selittää taksonomisen järjestyksen luonnossa ; Sen, miksi luonnossa on ryhmä toisen ryhmän sisällä. Taksonomian luokitelman pääraketeen järjestys selitettiin yhteisen kantamuodon kautta, jolloin yhteinen kantamuoto itse asiassa saa evidentiaalista tukea a posteriori sen sijaan että hän olisi a priori olettanut yhteisen kantamuodon ja tulkinnut aineiston tämän perusoletuksen kautta. Ero on olennainen. Sillä se tekee siitä paljon vahvemman teorian.
1: Aikaisemminkin tätä luonnonjärjestystä oltiin tutkittu. Esimerkiksi Linnén voimin. Silloin sitä selitettiin Jumalallisella järjestyksellä. Tässä selityksessä ongelmana oli se, että ei ollut mitään selitystä sille, miksi Jumala oli päätynyt juuri tämänlaiseen järjestelmään. Evoluutioteorian yhteinen kantamuoto taas selittää sen. Luomisnäkökulmassa asia jää "voi olla" -tulkinnan varaan, jossa rakennesuunnitelmaksi tulkitaan mikä tahansa joka löydetään. Selitys on vain sitä miten nykyinen hierarkinen taksonomia on mahdollista. Evoluutioteorian yhteinen kantamuoto sen sijaan selittää miten sen on oltava juuri sellaista eikä muunlaista. Tämä antaa sille niin suuren selitysarvon, joten asian ymmärtäminen on oikeasti olennaista kun tarkkaillaan evoluution ja kreationismin selitysmallien tieteellistä paremmutta.
___1.1: Hupaisaa kyllä, arvon Linné oli hyvin onnellinen eliökunnan luokittelussaan ja hän yritti järjestää myös kiviä ja mineraaleja hierarkisesti. Kuitenkin tämä projekti oli hyvin epäonnistunut ja se oli rakenteeltaan subjektiivinen. Elottomien järjestelmien yksiselitteinen hierarkinen luokittelu ei ole itse asiassa mahdollista. Toki tämä tuo mukanaan erilaisia ongelmia myös varsinaiselle taksonomialle. Linnén epäonnistuminen kivien kanssa ja onnistuminen eliöiden kanssa johtuu siitä että järjestäminen on eri tasoilla yksiselitteisempää ; "cladistic hierarchical structure" on arvio joka oikeasti kiinnostaa taksonomeja. Kreationistit muistavat toki usein, että mistä tahansa saadaan rakennettua hierarkinen puu. Mutta he unohtavat että tässä on eri tasoisia loikkauksia. Samanlaisuuden määrän ja erilaisuuden määrän lisäksi on katsottava mitkä yksittäiset piirteet ovat samanlaisia ja erilaisia missäkin. Näin "järjestetty puu" voi olla selvästi huono ja subjektiivinen - kuten Linnén kivet - tai hyvä -kuten Linnén eliöt.
2: On selvää että evoluutioteoria ei rakennu pelkän analogian varaan. Sillä esimerkiksi Comfortin vaatima krokoankka itse asiassa kumoaisi makroevoluution, koska se ei totaalisti sopisi evoluutiopuuhun joka nyt eri piirteistä on rakennettu.

Wilkins on jopa etsinyt lainauksia Darwinin "Origins of Species" -kirjasta, jossa pelkkä analogia kiistetään. Kaikki ne ovat omalla tavallaan oleellisia, mutta niiden kaikkien toistaminen olisi hieman turhaa. Mielestäni tiivein niistä on seuraava "Such expressions as that famous one of Linnæus, and which we often meet with in a more or less concealed form, that the characters do not make the genus, but that the genus gives the characters, seem to imply that something more is included in our classification, than mere resemblance. I believe that something more is included; and that propinquity of descent, -the only known cause of the similarity of organic beings,-is the bond, hidden as it is by various degrees of modification, which is partially revealed to us by our classifications." Tämä on jo melko nerokasta päättelyä, jossa analogian sijasta on kysymys paljon yksityiskohtaisemmasta päättelyketjusta.

Taksonomiassa onkin selvästi kyse muustakin kuin pelkkien samanlaisuuksien katsomisesta. Mukana on myös erilaisuuksien katsomista. Taksonominen hierarkisuus on olennaista. Kenties sellaiset termit kuten Fisherin teksteistä tuttu sanapari "maximum likelihood" huijaavat mielen katsomaan taksonomian evoluutioteorialle antaman todistusvoiman olevan analoginen päätelmä. Kyseessä on kuitenkin myös laajemmasta järjestyksestä. Tätä samanlaisuuksien ja erilaisuuksien tietynlaista suhdetta toisiinsa, laajempaa järjestystä, kutsutaan nimellä nested hierarchy. Siinä on kyse juuri siitä mistä Darwin ja Wilkins yrittävät tekstissään kertoa. Taksonomiassa on toistensa sisään siististi lomittuvia luokkia.

Siististi lomittuvilla luokilla makroevoluutio voitaisiin jopa falsifioida. Lainaan tässä kohden "Talk.Originsia" , kohdassa on melko pitkä lista nykyiseen hierarkiaan sopimattomista osista, jotka estäisivät "oikeanlaisen hierarkian" rakentamisen. Halusin mukaan myös olennaisen vertauksen autoihin, koska se kuvastaa miten luokitelma autoilla(design) rikkoo hierarkiaa, jolloin nähdään miten hierarkisuus ei ole mitenkään ilmiselvää. "Certain fish or amphibians could have differentiated or cusped teeth, but these are only characteristics of mammals. A mix and match of characters like this would make it extremely difficult to objectively organize species into nested hierarchies. Unlike organisms, cars do have a mix and match of characters, and this is precisely why a nested hierarchy does not flow naturally from classification of cars."

Tässä suhteessa Intelligent Designin edustaja Behe onkin myöntänyt yhteisen kantamuodon järkevyyden ; Hän sanoo suoraan "Edge of Evolution" -kirjansa sivulla 65 että : "Over the next few sections I'll show some of the newest evidence from studies of DNA that convinces most scientists, including myself, that one leg of Darwin's theory - common descent - is correct." Kuitenkin vain harva Intelligent Designisti tai kreationisti on samaa mieltä. He kiistävät yhteisen kantamuodon esimerkiksi vetoamalla siihen että evoluutiossa sukulaisuustutkimus keskittyy vain analogiaan. Eli että analogisuus johtuu sukulaisuudesta. Ja että analogisuudelle voi olla muukin syy. Makroevoluution (yhteisen kantamuodon teoriasta johtuva seuraus) analogiaksi mainitsevat kreationistit tosin pitävät tätä usein heikkoutena. Vaikka he itse pitävät analogiaa erittäin tärkeänä ja olennaisena päättelymekanismina, jota ilman heidän omat rakennelmansa luonnon suunnitelmallisuudesta kumoutuisivat totaalisesti.

Perheen valitsemisesta.

"Our family never shared the same last name / but our family was a family the same / And they say blood is thicker than water. / Oh, but love is thicker than blood" ... "And if blood is thicker that water/ Then what are we fighting for / We're all sons and daughters / Of something that means so much more."
(Garth Brooks, "Thicker than blood")

Historiallisella tasolla monissa kulttuureissa äitiys on liitetty usein ja ensisijassa hedelmällisyyteen. Hedelmällisyysjumalattaret ovat olleet sadon kantamista sekä pihassa että puutarhassa. Ja lisäksi Goodmania lainaten "satoa kantaa saa emäntäparka". Historiallisesti perheeseen on suhtauduttu asiana, jota on puolustettava ulkopuolelta. Naisia tarvitaan lisääntymiseen. Molemmissa äitiys on ajateltu biologisen äitiyden kautta. Tässä mielessä tilanne on sama kuin muun biologiseen syntymään sidotun suvun kanssa. Ystävät voi valita, sukua ei.

Äitiys on erityinen vai suhteiden kanssa. Kukaan ei ole "äiti itsessään", vaan äiti voi olla vain suhteessa toiseen ihmiseen. Tätä kautta äitiyttä voidaan lähestyä yhteiskunnallisen näkemyksen kautta. Ja lapsen kautta. Ja kenties lapsen isänkin. Tätä voidaan värittää velvollisuuksilla, perimällä ja ihmissuhteilla.
1: Yhteiskunnan kannalta äitiys sisältää jatkuvuuden: Lapsi on tuleva kansalainen. Äiti on tällöin se, joka hoitaa tämän kuolaavan toukan siksi tuottavaksi veronmaksajaksi, johon tällä on potentiaali. Tätä kautta äitiys on eräänlainen velvoite jatkuvuuteen. Siksi äitiyteen on usein liitetty ensi sijassa velvollisuus ja vastuu lapsesta. Tätä taustaa vasten äidistä tulee helposti uhrautuja. Tätä kautta syntyykin myytti sankariäidistä, joka jaksaa kuin ikiliikkuja. Tämä vastuu on mukana myös liberaaleilla. Esimerkiksi Archard on korostanut miten äidillä on oltava oikeuksia yksilönä, mutta muistuttaa samalla kuitenkin että äidin oikeudet eivät saa rikkoa lasten oikeuksia. Harm Principle on tässä perustelussa tärkeässä roolissa, kuten muussakin liberaalissa ajattelussa.
___1.1: Monet feministit ovat rakentaneet argumentaationsa sen varaan, että seksi ja lisääntyminen ovat poliittisia asioita. Heistä perhe ei ole luonnosta määrätty, vaan yhteiskunnan lakien ohjaamia asioita, yhteiskunta joko sallii tai kieltää tietyt toiminnat. Avioliitto ja huoltajuuden määräytyminen ovat sosiaalisia lakeja. Siksi on selvää että yhteisö suorittaa valtapeliä perheessä. On vain kysyttävä, että minkälaista.
2: Lapsen kannalta äitiys voi syntyä perimän kautta - jolloin biologinen äiti on äiti. Toinen taas on luottamussuhde, jolloin biologinen äiti ei välttämättä olekaan äiti, vaan rooli voidaan ulkoistaa vaikkapa adoptiovanhemmalle. Adoptiovanhemmat rakentavat "valitun perheen", kun biologisen äidin varaan rakennettu perhe on "ulkoa määräytynyt perhe".
___2.1: Tämä näkemys on sävyissään erityisen mutkikas, kun muistetaan että nykyisin munasoluja voidaan lainata toisille vanhemmille. Perimän kannalta munasolun luovuttaja on biologinen vanhempi. Toiset korostavat että munasolun luovuttaja ei elä lapsen kanssa. Kolmannet korostavat sikiön ruokintaa kohdussa ja synnytystä olennaisina.
___2.2: Tässä näkemyksessä vanhemman panostus jälkeläiseen sopii evoluutioteoriaan. Lapsi siirtää äidin geenejä eteenpäin, jolloin äiti voi jossain tilanteessa jopa uhrata elämänsä lasten puolesta. Tietenkin Hamiltonin säännön rajoissa. Eli kun hinta alittaa teosta tulleen edun ja sukulaisuuden. Oetuksena on siksi esimerkiksi se, että lapset lisääntyvät "uhraushetken jälkeen" niin että äitien geenit monistuvat, ja tekevät tätä enemmän kuin äiti itse "uhraushetken jälkeen". Tämä ei tietenkään nollaa rakkautta, koska se että selittää miten ilmiö toimii ei muuta ilmiötä. Ja evoluutioteoriakaan ei kerro että asia on "moraalista". Se vain selittää miksi tälläistä käytöstä tapahtuu. Jos se lopputulos on moraalista, tiedetään että miksi tämä moraalinen ilmiö ihmisissä tapahtuu evoluution vuoksi.
3: Isän kannalta äitiys tarkoittaa vastuunjakajaa, työparia. Rooli voi olla välineellinen ajatus isän oman evolutiivisen kelpoisuuden maksimoinnista korkeampiin yhteistyön muotoihin. Äiti voidaan nähdä arvokkaana koska "se antaa lapsia". Tai sitten lapsi vain tuo parisuhteeseen lisävastuun, joka yhdessä kannetaan.

Äiti itse on tietysti sosiaalisena yksilönä suhteessa yllä oleviin ja katselee asioita jonkinlaisessa suhteessa niihin. Näin äiti ei jää ulkopuoliseksi johon muut ovat suhteessa, vaan hän on myös suhteessa näihin samoihin asioihin.

Yllä oleva on tietysti tärkeää. Etenkin jos äiti on tehnyt virheitä. Tällöin Äiti voidaan vaikkapa nähdä epäonnistuneena, jolloin tekee mieli värittää asiaa biologisella sukulaisuudella ja että välittämisessä. Tällöin takana on kuitenkin äitimyytti, joka on tavallaan liian suuri ihmisen kannettavaksi. Äiti on tietysti ihminen. Lapsena sitä tietysti luulee että vanhemmat ovat superviisaita ja kokeneita, lähes kaikkivoipia. Epäonnistuminen on tällöin mahdollista nähdä tahdon puutteena. Tällöin lapsella on tietenkin välineellisiä vaatimuksia joita perustellaan institutionalisoidulla yliviedyllä vaatimuksilla. Näin on helppoa huomata että kyse on myös anteeksiannosta ja etenkin anteeksiannon määrästä.

Onko lapsia lyövä äiti vain biologinen äiti? Onko huumeäitikin äidin "arvonimen" ansainnut? Voittaako biologia sosiologiset esteet vai toisinpäin? Onko aito äitiys ja lapseus rakkautta todella Raamatulliseen malliin eli "kaiken se kestää" ja "kaiken se kärsii", jolloin kaltoin kohtelevakin äiti tai lapsi saisi armon. Vai onko niin että äiti ansaitsee kannuksensa täyttämällä äiti-ihannetta joko hyvin - tai sitten edes jotenkin. Eli mikä on äidin velvollisuus lapseen ja lapsen velvollisuus äitiin? Ja onko juopotteleva, väkivaltainen ja ryöstelevä tuhlaajapoika pakko kutsua kotiin ja kestitä? Olisiko pois potkittu palaaja ja odottaja yhä poika ja äiti - vai katoaisiko äitiys oven sulkemalla?

Minä en tiedä. Minä kuuntelen Countrya.

---

Tähän juttuun kannusti kaupallisuudelle omistetun päivämäärän lisäksi siihen liittyvä kirjoittelu. Juttu lähtee helposti liikkeelle romanttisesta "Se Oikea -ajattelusta" jossa lapsi rakastaa äitiä avoimesti sinä mitä tämä on etenee siihen miten tämä on "vaikea ihanne" eli sen miten tämän ihanteen tavoittelu on vaikeaa. Ja jopa siihen että tämä voi onnistua ja sitten ei. Ainakin jos "omistussuhde" muuttuukin liian vahvaksi, jolloin ei puhutakaan ihmisestä vaan siitä kenellä on valta kehenkin. Sanapari "riittävän hyvä" on niissä kaikissa "asian ytimessä".

Jenkkitesti.

"That is that all contemporaries should be considered common siblings, having common parents. Strict rules are therefor drawn up to prevent the likelihood of marriage between actual biological siblings."
(Menahem Luz, "Aristotle's Criticism of Plato's koinonia of wives and its Hellenistic Development.")

Kotieläinten ja tuotantoeläinten jalostuksessa eli eläinkannan geenifrekvenssien ohjaamisen intentionaalisesti johonkin haluttuun suuntaan, on sellaista toimintaa että on hyvä pitää silmällä lisääntyvien yksilöiden keskinäistä sukulaisuutta ; Sukusiitoksen arvioinnilla on merkitystä, koska se tuo helposti esiin resessiivisiä eli väistyviä haitallisia ominaisuuksia, jonka seurauksina syntyy esimerkiksi haitallisia epämuodostumia. Tämä ilmiö on tunnettu monissa kulttuureissa, ja tämän ehkäisemiseksi ihmisissä toimii erityinen Westermarck -efekti.

Jotta jotain voidaan välttää tai lisätä, sen määrää täytyy kyetä arvioimaan jotenkin. Tähän on tietenkin jalostuksessa keksitty keinoja.

Sukulaisuussuhde eläinten (tai ihmisten) X ja Y välillä (a_XY) tarkoittaa sukulaisuudesta peräisin olevien samojen geenien todennäköinen osuutta kahdella yksilöllä.
1: Tämän arvioinnin peruslähtökohta on se, että yksilö saa ½ geeneistään kummaltakin vanhemmalta. Siksi karkeasti voidaan sanoa että tärkein sukulaisuussuhteen mittari on sukupolvien lukumäärä, joka joudutaan kulkemaan jotta päästään yhteisiin vanhempiin. Tällöin esimerkiksi vanhemmilla sukulaisuus on 0,5 ; isovanhemmilla 0,25 ja isoisovanhemmilla 0,125... tämä puolittuisi aina joka sukupolvessa. Tällä logiikalla sukulaisuussuhde olisi (½)^N, jos N tarkoittaa sukupolvien määrää.
___1.1: Tällä logiikalla esimerkiksi X:llä ja Y:llä on sama isä ja eri emä, jolloin he ovat puolisisaruksia tavalla joka on esimerkiksi sonnien jälkeläisarvostelussa tyypillinen; Tällöin verrataan lasketaan X:n sukulaisuus yhteiseen sukulaiseen ja Y:n suhde yhteiseen sukulaiseen ja kerrotaan nämä keskenään Tällöin a_XY = (½)*(½) = (½)², eli 25% geeneistä olisi yhteiseltä vanhemmilta peräisin olevia geenejä. Tähän asti homma olisi helppoa.
2: Tätä kuitenkin sotkee sukusiitos. Kun yhteisiä esivanhempia on sukusiitoksen kautta enemmän, kuin 1 vanhemmat, sukulaisuussuhde tosiasiassa kasvaa edellä mainittua suuremmaksi. Jos isäsi nai serkkunsa, olet läheisempää sukua isovanhemmillesi, koska näitä on yksinkertaisesti vähempi määrä, ja sinulla on joka tapauksessa vakiomäärä kromosomeja. Näissä tapauksissa kaikki yhteiset kantaisät ja näiden sukulaisuussuhteet lasketaan yhteen. Tämä menetelmä tunnetaan nimellä Wrightin polkukerroinmenetelmä.
3: Edellinen muuttuu todella monimutkaiseksi, jos käsiteltävänä on laaja aineisto, jossa on esimerkiksi sukusiitettyjä linjoja jotka risteävät joissain kohdissa. Laskutoimitukset sinällään ovat helppoja, mutta niitä ketjuuntuu ja kokonaisuudesta tulee tämän vuoksi raskas, koska joudut summaamaan laskutulokset joka ikisen yhteisen kantavanhemman kohdalla. (Eli mitä vähemmän "suvun sisältä ristiinnaineita" vanhempia suvussa on, sitä vähemmän laskuja tulee.) Tämän vuoksi taulukkomenetelmien käyttö apuna on hyvä konsti : Niitä käyttämällä tarpeelliset jutut voisi periaatteessa laskea käsinkin. Arviointia voisi tietenkin laiskuuden uhatessa tai tietokoneen puutteessa "oikoa" kun huomaa, että mitä kauemmas sukutaulussa siirrytään, sitä pienemmän määrän se vaikuttaa lopputulokseen, mutta tosiasiassa oikominen vääristää tulosta.

Yhteenvetona: Lähisukulaisuuden vaikutuksen määrää voidaan arvioida seuraavilla kaavoilla.
Se, mikä sukusiitosraja on haitallinen riippuu suuresti tilanteesta, mutta nyrkkisääntönä voidaan pitää F_X=0,1 = 10%. Jälkeläisten sukusiitosasteen voi arvioida vertaamalla aiottuja naaraan ja uroksen sukutauluja. Karkeasti voidaan sanoa että sukusiitosta voidaan estää sillä että populaatiot ovat suuria, eikä lähisukulaisia risteytetä keskenään. Populaatiota voidaan kasvattaa esimerkiksi nautojen kohdalla myös sillä että populaatioon tuodaan geenejä esimerkiksi ulkomailta.

On ehkä syytä kuitenkin vielä muistuttaa että sukulaisuussuhde on tässä kohden eri asia kuin yhteisten geenien määrä. Syynä on se, että eri yksilöillä on samoja geenejä. Toki nämäkin ovat - riippumatta siitä uskooko evoluutioteoriaan tai kreationistien perusryhmämääritelmään - peräisin sukulaisuudesta. Mutta näitä laskelmia tehdään lyhyemmältä aikaväliltä, eikä meillä ole mahdollista generoida joka ikistä elänyttä yksilöä lisäntymishistorioineen laskelmiin. Siksi geenien vertailussa saadaan paljon suurempia samanlaisuusmääriä, kuin mitä tämä arviointi antaa. Tämän vuoksi tätä voi sanoa "Jenkkitestiksi"; Koska vanhan vitsitestin mukaan jenkkiyspisteitä sai paljon jos "sukupuusi on suora", ja tämä on objektiivinen tapa arvioida juuri tätä kysymystä. Jenkkipisteitä ei saanut sillä, että suvussa oli paljon haaroja, joissa oltiin lisäännytty ihmisten kanssa. Siinä tuli pisteitä nimen omaan "suvun kautta naimisesta". Ja mitä läheisempää sukua, sitä enemmän pisteitä saa.