Feministien ristiriitaisesta suhteesta tieteen valikointiin

Jotkin asiat ovat melko selviä. Ja yksi niistä asioista on se, että feministit eivät yleisesti ottaen pidä evoluutiopsykologiasta. Ja toisaalta evoluutiopsykologit eivät pidä feminismistä. Tämä saa joskus vandalistisia ulottuvuuksia, jos muistetaan vaikkapa sitä miten sosiobiologi Wilson kasteltiin ja miten evoluutiopsykoloiaa ympäröi vihapostin, maineenlokaamisen ja vandalismin harrastamista. Ja evoluutiopsykologian puolella kirjoitetaan usein kritiikkiä naistutkimusta kohtaan.

Tämä on itselleni vähän hämmentävä asia, koska olen tavallaan tullut toimeen sekä feministisen puolen että evoluutiopsykologisen puolen kanssa. Tavallaan. Siis niin kuin minä nyt oikeasti olen ilman debattia ja riitaa missään. Mutta suhteellisesti sanoen olen ollut molemmissa piireissä kohtuu pienin konfliktein.

Nähdäkseni perusaskeleen siihen miksi konflikti ylipäätään on on se, miten Jukka Hankamäki kuvaa kiistakysymystä. Hankamäen filosofia on fenomenologista ja siksi niinsanottua naturalismia vastaan. Hän korostaa sitä että evoluutiopsykologit, esimerkiksi suomalaiset Tammisalo ja Jussi K. Niemelä eivät tavallaan osu oikeaan. Mutta hän korostaa että feminismi on poliittista. Mutta silti hän näkee että feminismi on vahvan poliittista.

Oma suhtautumiseni on tavallaan se, että feminismi puhuu pääasiassa gender -sukupuolesta kun taas naturalistit puhuvat sex -sukupuolesta. Ja jos kuvataan sosiaalista sukupuolta, (gender), se on tietenkin etiikan tapainen aihe johon liittyy politiikkaan vivahtavia taustaoletuksia tai vähintään asioita joihin reagointi on . Biologinen sukupuoliero taas voidaan ottaa ruumiillisena tosiasiana jossa on sitten biologialle tyypillisesti paljon poikkeamia jotka tekevät asioista tilastollisia.

Mutta tämä perusaskel jättää osia tavallaan piiloon. Sillä jos katsoo feministejen juttuja ja keskustelee heidän kanssaan, mukaan tulee usein vahva kokemus siitä miten feminismi on sisäisesti jännitteistä tai peräti suoranaisen ristiriitaista.

Tätä tunnelmaa kuvannee esimerkiksi tilanne, jossa feministiltä ensin olettaa sitä, että hän hylkäisi ajatuksen että ihmisluonnetta voitaisiin tiivistää tieteellä saattaa sitten selittää toisissa konsepteissa että patriarkaatti olisi empiirisesti todistettu asia ja miten olisi myös on empiirisesti todistettu, että rasismi on juurtunut hyvin syvälle meihin jokaikiseen.

Samaa tunnetta olen saanut kun olen jutellut erään feministisen antikvariaattorin kanssa. Hän dissaa evoluutiopsykologiaa mutta pitää evoluutiosta ja psykologiasta. Ja tässä usein on sellainen asia, että hän vaikuttaa melkein enemmän vihaavan evoluutiopsykologiaa nimenä kuin yksittäisiä sen sisällä tehtyjä tutkimuksia. Koska hän näkee että evoluutiopsykologia on sateenvarjotermi jossa on kaikenlaista tutkimusta ja jos sen tekee hyvin voi sitä siirtää normaalin psykologian puoleen. Hän näkee evoluutiopsykologian poliittisena ilmiönä jossa on vaihtelevantasoista tiedettä joka tukee tiettyä agendaa.

Samoin olen törmännyt feministeihin jotka ovat toisaalta selittäneet miten ihmistä ei pidä lokeroida, mutta jotka sitten jonkinaikaisen keskustelun jälkeen voivat sanoa että esimerkiksi heidän on helppoa uskoa että olen jotenkin biologisesti virittynyt alastomiin naisiin. Tosin tässä saattaa tulla heti perään keskustelua kulttuurista, esimerkiksi siitä miten jos kulttuurissamme olisi normaalimpaa kulkea vähemmin vaattein niin olisin todennäköisesti tottunut asioihin paremmin.

Ei ole tavallaan ihme, että on vaikutelma jossa intersektionaalisen skenen parissa tapahtuu valikoivaa vetoamista tieteeseen. Ja että tämä mukailee sitä normaalia kaavaa joka on itselleni tuttu esimerkiksi evoluutiokritiikistä; Ideana on juuri se, että on tavallaan tilannekohtainen mittari jossa vastapuolen teorioita moititaan säätämällä epistemologia vaihteelle jossa kuvataan miten lopullista tietoa ei voida saavuttaa. Ja tätä kautta voidaan torjua erilaisia teorioita jotka mallintavat ”miksi pojat ovat poikia ja sovinistiseksi tulkittu käytös onkin vahvasti biologista” samalla kun he hyväksyvät että ”ihmiset ovat tutkimusten mukaan kaikki rasisteja joten ’en ole rasisti’ heitto on huonoa itseymmärrystä”. Joissa on mielenkiintoisesti erilainen suhde sekä tutkimuksen lopputulokseen että siihen mitä sen varasta voidaan päätellä. Että onko jonkin asian luonnollisuus kahle joka sitoo normatiiviseen käytökseen vai onko se jokin joka nimenomaan velvoittaa kontrolloimaan käytöstä jotta se ei ajaudu siihen ”Luonnontilaan”.

Tässä voisi katsoa pikaisesti muutamia yleisiä syitä sanomisten ristiriitaisuuksiin. Yksi on se, että on yksinkertaisesti cherry pickaava. Eli ”tieteenfilosofian sinänsä oikeassaolevat ja tunnetut epistemologiset ongelmat” ovat tärkeitä kun todistetaan että vastapuolen teoriat ovat ”väistämättä puutteellisia”. Ja miten sitten omien näköemysten mukaisten kohdalla ”se on tiedettä”. Itse olen suoraan sanoen ohittanut tämän totena mutta irrelevanttina koska (1) ne koskevat ihan kaikkea joten se ei ole erotuskriteeri ja (2) katson mieluummin vain sitä kumpi sitten on paremmin toimiva tutkimusohjelma tai muuten sellainen suodatintesti, että syntyy ero eri teorioiden välille; Eli toinen selviää testistä ja toinen ei. Nämä kertova laadusta.

Toinen asia on tietenkin mielipiteenmuutos. Jos ihminen muuttaa mielipidettään, se voi näyttää ristiriitaiselta. Toisaalta joku voi leikitellä ajatuksilla ja ainakin oma vlogini on taatusti sisäisesti ristiriitainen videosta toiseen koska minun ideani ei ole tuottaa mitään koherenttia teoriaa kaikesta ja esitellä sitä. Sen sijaan ideani on tuottaa juttuja joiden sisäinen logiikka on jotenkin kiinnostava – joskus jopa siten että video metarakenteena kaatuu omien esittelemiensä periaatteiden mukaisesti tavalla jonka vain fiksu huomaa. En usko että mielipiteenmuutos ja leikittely on kovin yleistä. Mutta silti avaisin vielä yhden kanavan joka saattaa selittää miksi kannanotot voivat olla ristiriitaisen oloisia.

Intersektionalismi on muuten siitä hauska termi, että se esiintyy netissä lähinnä intersektionalismin kritiikkinä. Varsinkin suomeksi näkyy että aika harva feministi itse liputtaa sitä. Tästä syntyy vähän sellainen tunnelma että kun lukee kritiikkiä aiheesta, ja kritiikki sanoo että termiä on viime vuosina toistettu paljon, niin se näyttää olevan enemmän niin että intersektionalismista ovat puhuneet sen kriitikot aika kovalla innolla. Tämä on mielestäni hyvin kuvaava piirre koko asiassa. Toinen huomattava asia on se, että monet naiset ja periaatteessa feministitkin ovat korostaneet että ”uusi intersektionalistinen feminismi” ei ole hyvä. Tämä on hyvä tiedostaa koska feminismi esitetään usein jonain monoliittina joka jotenkin yksiselitteisesti on jotain jota on helppo vastustaa tai sitten se on "epämääräinen" ja tätä kautta kaikkea muuta kuin siistiin onelineriin mahtuva tiivistelmä joka kuvaa koko liikkeen.

Itselläni syvin vastustus feminisissä koskee toisen aallon feminismiä. Ensimmäisen aallon feminismiä saatettaisiin tarvita nykyäänkin. Tämä on sitä Simone de Beauvoir -porukkaa joka vaati äänioikeutta ja muita vastaavia oikeuksia. Toisen aallon feminismissä taas oli Luce Irigarayn tyylisiä hahmoja jotka korostivat miten naiset ja miehet ovat oleellisesti erilaisia. – Tämä on hauska piirre koska monesti Irigaray esiintyy feminismikritiikissä ja tästä saadaan aika vahva yhteys siihen miten hän kuitenkin on tavallaan samaa mieltä tästä sukupuolisuuskysymyksestä. Intersektionalismissa ideana on se, että on katsottava asioita monesta eri näkökulmasta. Ja tässä on selvää että ei voida rakentaa pelkän naiseuden varaan mitään yhteistä rintamaa. Ihan sen vuoksi että jos valkoinen nainen taistelee lasikattoa vastaan ja miettii miten pääsee johtotehtäviin, voi tummaihoinen nainen taistella olemassaolon oikeutuksestaan. Itse näen että aika monen valkoisen feminismin taistelu intersektionalismia vastaan johtuu siitä että he ovat tavallaan samassa asemassa kuin perinteisiä sukupuoliarvoja tukeva mies. Sillä jos valkoisen naisen euro 80 senttiä, intersektionalisti huomauttaa myös siitä että maahanmuuttajataustaisen naisen euro on vielä tätäkin pienempi joten tämä asia kohtaa naisten sisäistä konfliktia jopa enemmän kuin valkoihoisen miehen ja valkoihoisen naisen palkkakuilu. Valkoisesta naisesta tulee tällöin tavallaan ”uusi mies”. Mieleni iloitsee aina kun näen jotain tämäntapaista. Ironia viehättää.

Tämä leimautui esiin aika vahvasti siten että monen muuttujan kautta ratkaisuista tulee hyvin erilaisia. Perinteinen valkoinen feministi ajattelee, että naista sorretaan sukupuolen takia, jos mies ei kättele tätä. Hän ei ajattele, millaiseen asemaan hän asettaa musliminaisen pakottaessaan tämän kättelemään miehiä, mikäli haluaa osallistua kodin ulkopuoliseen elämään, koska islamiin liittyy kättelemättömyystapoja. Lisäksi intersektionalismi on irtautunut perinteisestä sukupuolinäkökulmasta niin että se ei tavallaan ole enää naisliike vaan laajempi ihmisoikeusliike. Tämä näkyy esimerkiksi siinä miten vaikeaa Naisasialiitto Unionin sisällä on ollut niinsanotun transkysymyksen kanssa. Jos on tottunut toisen aallon feminismin sisaruusnäkökulmaan jossa on ilmoilla joskus ihan suora sukupuolten sota tematiikka, on taatusti hankalaa jos pitää puolustaa ihmisiä jotka muuntautuvat sukupuoleltaan naisiksi tai miehiksi. Sellainen onkin sotkenut monien pasmoja. Nyt kun ei enää murreta sukupuolinormeja ja sukupuoleen sidottuja kahleita vaan hämärretään itse sukupuoltakin.

Ja tämä on tavallaan se ensimmäinen puoli. Intersektionalistinen feminismi ei ole naistutkimuksen synonyymi. Intersektionaalinen feminismi on enemmänkin ihmisoikeusliike. Se on puhtaasti poliittinen suuntaus. Ja tätä kautta on tavallaan ymmärrettävää miksi feministit voivat puhkoa autonrenkaita evoluutiopsykologeilta. Heille kysymys ei ole tieteen teorioista vaan käytännön elämästä. Ja tässä haasteena on se, että molempi puolista tavallaan ajattelee että ”tosiasia” ja ”käytännössä asioiden oleminen” ovat heidän puolellaan. Tiedemies näkee että totuus on tieteen teorioissa ja vastapuoli että totuus on siinä elämässä jota eletään ja koetaan joka päivä.

Tätä kautta näkisin että jos joku Niemelä olkiukottaa feminismiä kun puolustaa sex -sukupuolta tajuamatta että vastapuoli käyttää gender -keskittämistä niin tässä tulee vastaan sitten se näkökulma jossa ollaan vielä syvemmin puhumassa ihan eri asioista. Eli tässä ei vain selitetä perusteltua tiedenäkökulmaa joka ei osu lainkaan kritiikkinsä kohteeseen vaan johonkin olkiukkoon. Vaan kysymys on tavallaan siitä että ei ymmärretä kontekstoida koko asiaa laajemmin oikein. Filosofi tai loogikko voisi puhua tässä yhteydessä kategoriavirheistä päivätolkulla. Ihmisoikeusnäkökulmasta näen että on tavallaan helppoa ymmärtää monta asiaa. Sillä esimerkiksi uskonnottomuutta vastaan käydään hyvinkin samantapaisilla jutuilla kuin feminismiä. Jos olet uskonnoton, on ihan tavallista että joku sosiologi Martti Muukkonen tulee kertoilemaan teidän suljetuille palstoillenne miten tiede todistaa että vakain yhteiskuntajärjetys syntyy uskonnon varaan koska joku Max Weber on niin määritellyt.

Itse näen että tätä vastaan voi tietenkin puolustautua selittämällä miten Weberin teoriat eivät ole falsifioitavissa. Mutta tämä on käytännön tasolla aika triviaalia koska Muukkonenkin oli vain kuvaamassa miten hän on auktoriteetti ja tyhmempien pitää niellä hänen viisautensa ilman keskustelua. Tietona ja Totuutena. Ja tässä yhteydessä jos vastapuoli käyttäytyy epäasiallisesti, on se tavallaan mukamas voitto näille uskonnon yhteiskuntaulottuvuutta korostaville.

Mutta tässä on tavallaan unohtunut se, että monelle voi tilanne olla se, että jos yhteiskunta tallaa joka päivä niin mikä onkaan se intressi ylläpitää sitä omalla kärsimyksellään? Vastaan tulee vahvat asiat utilitarismista, jossa yksi ongelma on se, että onko esimerkiksi oikein ostaa monien hyvinvointia jos se tarkoittaa joidenkin syvää sortamista ja isoa määrää kärsimyksiä. En ole oikein ymmärtänyt miksi ihmeessä pitäisi totella jotain falsifioimattomissa olevaa Weberiä jos se lopettaa uskonnonvapauden ja tuottaa omaan elämään lähinnä hirvittäviä kärsimyksiä joiden rinnalla oma itsemurha vaikuttaa äärimmäisen houkuttelevalta. Kristityt eivät ole kertoneet minulle vakuuttavaa argumenttia miksi juuri minun olisi oikein uhrautua ja uhrata ainutkertainen elämäni jotta heidän yhteiskuntansa ei mullistuisi. Että miksi tämä yhteiskunta on arvokkaampi minulle kuin minä.

Tässä voisin sanoa jopa niin että intersektionaalisuus selvästi pelottaa. Ja se johtuu siitä että vaikka vähemmistöt ovat aina määritelmällisesti marginaalissa niin vähemmistöjä on yhteensä hyvinkin paljon. Intersektionaalisuuden ehkä tunnetuimmasti vähän liittyvä tunnusmerkki ja symboli - erilainen LGBT+ -lipusto jossa on paljon eri kirjaimia ja lisää niitä tuntuu aina tulevan – ei ole mikään yksittäinen monoliitti. Jokainen kirjain on tavallaan oma lobbausryhmänsä. Ja kun niitä on tarpeeksi niin valkoihoinen keski-ikäinen kristillinen heteromies huomaa että hän on tarkastimääriteltynä itse asiassa aika pieni joukko. Käsite on, ironista kyllä, tilastotieteellinen. Jos tarkastellaan vain yhtä piirrettä, se on usein sellainen että siinä on selvä enemmistö ja sitten vähemmistöjä. Mutta jos tarkastellaan useita muuttujia samanaikaisesti, on yhä harvinaisempaa ja harvinaisempaa että ei vain yksi vaan ne kaikki ovat sitä yleistä. Vanha kikka jolla kaikista saadaan yksilöitä on ottaa tarkasteluun riittävän monta muuttujaa. Jokaisella on jokin erikoinen piirre, joka tekee heistä poikkeuksellisia. Esimerkiksi minulla on maine tyyppinä jolla on pienet kädet. Valkoihoinen keski-ikäinen heteromies on helposti vähemmistöä pienikätisyyden ja uskonnottomuuden kohdalla. Jolloin havaitaan että ”Keskivertoja” on tavallaan hyvin hyvin vähän.

Tässä idea tulee varmaan hyvin esiin toistetusta Niemöller -sitaatista jossa kerrotaan että ”ensin ne tulivat hakemaan sosialistit enkä sanonut mitään koska en ollut sosialisti” Ja joka päättyy siihen, että sanotaan että ”sitten he tulivat hakemaan minut eikä ollut ketään puhumaan puolestani”. Itse näen että esimerkiksi monokulttuuriasemassa olleen kristinuskon tämänhetkinen kriisi on siinä, että he kokevat olevansa laajakirjoisen hyökkäyksen kohteena eivätkä ymmärrä että he ovat itse rakentaneet koko ongelman. He ovat ärsyttäneet liian montaa eri vähemmistöä ja kuvittelevat että kiusatut jotenkin olisivat anteeksiantavia eivätkä yhtään vihaisia. Konservatiivista rationalismiaan puhkuvat saattavat yrittää henkiä jotain tyyntä joka on heille rationaalisuudenkorviketta. Kuten sanontoja siitä miten ”ei pidä korjata jotain jos se ei ole rikki”. Kuitenkin tosiasiassa jokainen vihainen vähemmistö on tavallaan juuri se signaali siitä että asia on rikki. Ja kun pieniä vikoja on riittävästi voidaan huomata että esiin nousee kysymys siitä miksi enemmistön pitäisi totella vähemmistöä – eli kaikkien muiden kuin eliittiin määrittäneen ”mukamaskeskiarvossa” olevaa tyyppiä joka ei kuvaa itseään yhdellä piirteellä vaan klimppinä ”keski-ikäinen valkoihoinen kristillinen lihaa syövä heteromies”.

Tavallaan ihmisoikeus – ei siis tiedetasolla - intersektionaalisessa mallissa valkoihoinen keski-ikäinen ateisti saattaa olla kovakin vihollinen juuri siksi että heitä ei hittojakaan kiinnosta ottaa päähänsä kristillisestä pajavasarasta jonkin Weberiläisen yhteiskunnan selkärangan säilyttämisteorian vuoksi johon ei itse edes usko.

Tässä voidaan jopa puhua psykologisista tiloista. Ja ne ovat tavallaan tärkeä asia. Valta-asemasta on helppoa leikkiä rationaalista ja coolia. Koska aika ei mene yhteiskunnan perusrakenteiden rattaisiin murskautuessa voi esitystyyli olla rauhallinen ja moni sekoittaa tämän samaksi kuin se että asia on hyvin perusteltu. Tässä olisi otettava huomioon sekin, että jos sitten kuluttaa päivänsä vaikka siihen että joutuu mukamas oikeuttamaan omaa ei-kristillistä vakaumusta jollekin mukamas tenttioikeuden saaneellekristitylle ääliölle niissä ikiaikaisissa ja samoissa ja miljoona kertaa vastatuissa kysymyksissä, niin siinä saattaa olla huomattavasti suurempi ponnistelu jo siinä että ei traumareaktioissa ala huutamaan kurkku suorana. ; Ero lienee helposti ymmärrettävä. Sillä monin paikoin lungius on vaihtanut puolia. Jos moni ihmettelee miten ”ennen moralisteja olivat kristityt ja nykyään liberaalit” niin siinä saattaa olla totta toinen puoli. Normistossa valtaapitävä on vallassa määritelmällisesti siten että heidän arvonsa ovat yhteiskunnan normaalit arvot. Samalla huomautan myös että konservatiivit ovat innolla huutamassa sananvapaudesta ja poliittisesta epäkorrektiudesta ja leikkivät pikku kapinallisia. Ja käyttävät tässä hyvinkin niin aggressiivista kieltä että ei ole ihme että juttua pidetään ”vihapuheena”. Koska kysymys on juuri siitä emotionaalisesta stressistä mikä tulee yksinkertaisesti siitä että joka ikinen päivä koet että et kuulu joukkoon ja jossa yhteiskunnan monille näkymättömät käytänteet hierovat arvojasi hietaan joka ikinen päivä. Minä kyllä tiedän miltä tämä tuntuu. Ja se saa ärhäköitymään. Tavalla joka ”normien mukaan eläville” vaikuttaa yliampuvalta ja triviaalilta koska he eivät tavallaan edes huomaa normeja koska he ovat heille ne helpot käytänteet joiden mukaan syntyy jouheva arki heille itselleen.

Tässä on kenties jopa havaittu että SJW:istä suuttumisessa on piirteitä joissa feministit ovat ensin ärsyttäneet keskenään tavallaan erillisiä piirejä kuten evoluutioteorian kannattajia, nörttimiehiä, inceleitä uusateistipiirejä ja monia muita. Koska sitten nämä ovat aikalailla painuneet yhteiseen rintamaan. Ei ehkä kannata vinoilla liian monelle vähemmistölle. Eikä kyse tavallaan ole koskaan argumenteista vaan siitä että on voimakas kokemus joka tiedetään todeksi ja tätä sitten tuetaan millä tahansa joka tukee tätä. (On esimerkiksi turhaa etsiä mitään kovin syvää tiedettä Incel -piirien pseudoevoluutiopsykologisista arugmenteista. Ja sanon näin nimenomaan tyyppinä jolla on aika paljonkin kunnioitusta moniin evoluutiopsykologisiin tutkimuksiin.)

Ja tässä huomautan että ongelma saattaa oikeasti olla jossain muussa kuin siinä että ”ei hyväksy tiedettä”. Eli esimerkiksi validi tutkimus saattaa nousta poliittisessa ilmapiirissä esiin hyvin omintakeisella tavalla. Evoluutiopsykologiaa dissaava antikvariaatinpitäjäkin saattaa uskoa, että tutkimuksessa on löydetty jollekin käytöspiirteelle heritabiliteettia. Mutta hän pitää ongelmana sitä että evoluutiopsykologian parissa tästä tulee helposti vankila ihmisille. Eli syntyy esimeriksi tarina jossa ”on luonnollista että miehet ovat tälläisiä”.

Samalla kuitenkin unohtuu se, että aivan tieteenfilosofiankin mukaan heritabiliteettia kuvaa sellaiset jännittävät piirteet kuin tilastollisuus ja kontekstisidonnaisuus. On nimittäin ihan tiedettyä että kelpoisuusaste on, paitsi aste eli jo sinänsä relativistinen siinä mielessä että asia on osittain ympäristöä ja osittain biologiaa, myös sellaista että kelpoisuusaste ei ole vakio vaan tietynsuuruinen tietyssä ympäristössä. On esimerkiksi tavallista että hyvissä ravinto-olosuhteissa koon ja painon ja pituuden vaihtelusta isompi osa selittyy perimällä – kaikista tulee niin pitkiä kuin geeninsä sallivat. Mutta huonoissa oloissa se kuka saa eniten ruokaa selittää populaatiossa mitatut erot eniten. Surullista on vielä sekin että tosiasiassa heritabiliteetti on tilastollinen ilmiö myös siinä mielessä että heritabilitteetti ei ole sama edes yksilöstä toiseen. Se on ennusteena vähän kuin jokin arpajaislippu jolla on kerrottu voiton odotusarvoa malliin ”joka kolmas arpa voittaa”. Mutta tosiasiassa jokin arpa voi silti 100% olla voittoarpa ja toinen 100% häviöarpa. Joten esimerkiksi homoseksuaalisuuden kelpoisuudesta saadaan aikaan hyvin mielenkiintoisia juttuja. Ja nämä usein hukkuvat kun maallikko tulkitsee evoluutiopsykologiaa ”tieteenä” ja alkaa huitomaan vaikka ideologista juttua siitä miten homoja koskeva avioliittolaki mullistuu jos homous ei olisikaan geneettistä.

Tästä saa itse asiassa hauskan vilkauksen jos miettii miten viime päivinä on keskusteltu homogeenitutkimuksesta. Sen tulkinnoissa on kyllä minun silmiini viuhunut miten ”evoluutiopsykologiaa” heitetään maallikkotasolla tavoilla joissa ei ainakaan biologian ja heritabiliteetin ymmärtäminen paista. Tuomas Aivelo kirjoitti aiheesta minusta kiehtovasti ; Hänen huomionsa on nimenomaan siinä mitä tulkintoja tutkimuksesta on tehty. Ja ennen kaikkea siitä että se ei ole jäänyt tulkintoihin vaan siihen miten tutkimuksesta on viestitty ja mitä poliittisia juttuja sen pohjalta on haluttu vetää. Nämä ovat selkeästi poliittisia. Tulkinnat nähdään usein tieteellisinä vaikka tosiasiassa ne ovat jotain jotka ottavat tiedettä ja sitten soveltavat sitä johonkin jossa on mukana arvokannanottoja, sellaisia jotka eivät siinä kulloinkin viitatussa tutkimuksessa ole todistettuja. (Tai muuallakaan.)

Itselleni kiinnostavaa oli se, että tilastollinen analyysi tehtiin tavalla jossa toinen tulkintaviitekehys saattaa hyvinkin antaa eri tulokset. Ja miten kuitenkin näyttää että homous ei lähinnä ole yhden geenin juttu kuten silmien väri vaan monen eri geenin yhteisvaikutusverkosto kuten ihmisen pituus. Ja miten silti joku homo voi olla 100% geneettisesti määräytynyt ja jollekulle homolle se on ollut 100% valinta koska tässä havaitaan asiat sellaisella tavalla. Ja niin edespäin ja niin edespäin. Jopa arkijärkiseti tajuaa että jos puhutaan homoudesta, osa voi puhua siitä että tuntee vetoa samaa sukupuolta oleviin. Tai sitten siihen että on harrastanut seksiä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Nämä eivät ole mitenkään identtinen asia. Osa voi hillitä himonsa ja olla kaapissa. Toinen saattaa taas kokeilla homoseksiä heterona ihan vaikka kokeilu- tai haastemielessä. Ja samoin itse näkisin että jos joku harrastaa aktiivisesti ja toistuvasti seksiä on jotenkin ”vähän eri asia” jne. Asiaan on kuitenkin keskusteluissa tartuttu hyvin laajakirjoisesti ”homot on”. Eikä yksityiskohtia ole sillälailla tarkasteltu. Mikä ei tarkoita että kyseenalaistaisin tutkimuksen ja sen tuloksen. Kysymys on siitä mitä siitä voidaan sanoa. Nämä ovat metodologisia kysymyksiä. Ja ne ovat tärkeitä. Monille tärkeintä on heittää yksiselitteisiä onelinereitä ja kuvitella että se on tieteen todistamaa. Ja tässä ilmapiirissä metodologinen saivartelu saattaa vaikuttaa ”tieteen vastustamiselta”.

Tämä ongelma tavallaan alleviivaa sen, että on tavallaan virhe edes olettaa että evoluutiopsykologiaa lainaava normatiivinen kaveri josta on tärkeää poliittisesti vastustaa feminismiä ja ajaa tietynlaista ”rationaalista yhteiskuntajärjestystä” olisi oikeasti halukas – tai edes kyvykäs – keskustelemaan koko tiedeasiasta. Tämä virhe on hyvin oleellinen. Ja esimerkiksi itse koen vahvasti että tein vakavan virheen kun nuorempana debatoin kreationismia ja Intelligent Designiä vastaan niiden argumenteista käsin. Koska se oli poliittis-uskonnollinen liikehdintä ei heitä saa keskusteltua pois asiavirheistään. Sen sijaan tehoja tuli siitä kun aloin kertomaan kokemuksiani siitä miten he ovat ihmisinä vastenmielisiä ja miten he vainoavat muita. Olen tehnyt pitkiä analyysejä siitä miten Puolimatkan argumentit ovat ristiriitaisia. Mutta jos pitää katsoa mikä tehoaa niin on se tosiasia että Puolimatka lähti vainoamaan Eric Piankaa ja syytti tätä aivan tuulesta temmatulla väitteellä siitä että Pianka mukamas yritti tappaa suurimman osan ihmiskunnasta ilmalevitteisellä ebolalla. Koska ihmisoikeus. vapaus ja oikeudenmukaisuusjutuissa ei ole kysymys argumenttianalyysistä vaan aseet ovat enemmän eettisiä ja sosiologisia. Eli vaikka olenkin tehnyt varmasti suomen laajipiin kuuluvan – ellei peräti suomen laajimman – ID -ajatuksia ja argumentteja kritisoivan sivuston niin kuvaan ID:tä nykyään lähinnä sosiologisesti. Esimerkiksi sitä kautta minkälaisia ammattijakaumia ja taitoja heidän eliittijengissään on tilastollisesti.

Itse näen että on aika selvää että kelpoisuusasteet ja käytös ovat jotain jossa miehen seksuaalinen tuijottelu voi olla biologista tavalla jossa turtuma avoimessa pukeutumiskulttuurissa olisi silti mahdollinen – ja se muutoskin kenties osittain genetiikasta johtuva. Ja silti tärkein viesti on se että tutkimustulos ei tarkoita että ”pojat ovat poikia, antaa tuijottaa vaan” vaan se voi olla myös viesti siihen että ”koska naiset, kenties osittain biologisista ja ehkä paikoin kulttuurisista siveysopetuksellisista syistä” pitävät tämänlaista vastenmielisenä on kannattavaa vähän miettiä mihin ne silmät naulitsee. Eli vähän samanlainen juttu joka saa feminismin innostumaan jos haluaa vastustaa rasismia jota löytyy sitten erilaisissa testeissä. Jotka sitten tehdään samantapaisilla tavoilla kuin vaikkapa tuo homouden tutkimus.

Toki tätä löytyy muualtakin. Jos esimerkiksi katsoo sitä miten on reagoitu tutkimuksiin joissa homouteen löytyy geneettinen komponentti, niin heritabiliteettiluonnetta on yleisesti hyväksytty. Jopa minun blogini kommenttihistoriassa on väännetty aiheesta sitä kautta, että jos homoudella on heritabiliteetti niin eheytyshoidot voivat silti olla perusteltuja koska niissä osa voi eheytyä. Tämä muistuttaa siitä että normatiivisuus astuu mukaan. ”Mitä pitää tehdä”. Ja se on selvästi jotain joka tätä kautta kykenee ilman sisäistä loogista ristiriitaisuutta rakentamaan ajatuksen jossa teoriassa vaikka ominaisuuksilla oli yhtä suuret heritabiliteettiasteet, niitä voitaisiin käsitellä hyvin eri tavalla. Yhtä käsitellä ”synnynnäisenä piirteenä jonka avulla on soveliasta heittää ihmisiä armeijaan” ja toinen olisi silti ”jokin jota pitää eheyttää jotta edes yksi pelastuisi”. Tämä on jännite. Mutta se ei ole ristiriita. Ja tätä samaa löytää varmasti feminismistäkin.

Toki tämä ei tarkoita sitä, että eräitä elämänhistoriani ärsyttävimpiä keskustelujani on ollut se, kun yritin kuvata eräitä evolutiivisia käytöstutkimuksia eläimillä. Ja ne sattuivat käsittelemään seksuaalista antagoniaa. Tässä yhteydessä tutkimuksen sijaan keskusteltiin siitä ovatko vai eivätkö ole minun motiivini jotain sukupuolten välistä konfliktia leipovaa. Kun aihe nyt vaan on se, että sukupuolten erilaistuminen mahdollistaa eri geenien sammuttamisen ja aktivoimisen niin että uros voi ohjata kalsiumia sarvienkasvattamiseen ja naaras panostaa sitten imetysjärjestelmään sillä samalla kalkilla. Ja juuri siksi että uros ei joutu maitoa erittämään, se voi pukata niitä sarvia tavallaan helpommin. Ja toisaalta; Aina sitä löytyy myös niitä feministejä joista ”naturalismi” on kauheus ja joille kritiikinkorvikkeeksi kelpaa argumentin sijaan se, että sanoo taikasanan ”reduktiivinen”. Joka tarkoittaa että ”samaa kuin väärä”. Ymmärrän toki tunteen osittain koska minullekin monesti ongelma on jos joku käsittelee ominaisuuksia ”essentiaalisesti”. En tässä yhteydessä aina jaksa toistaa sitä samaa siitä miten takana on metodinen kysymys jossa ongelma ei tule ”väärästä ideologiasta” vaan siitä että tilastollisia ominaisuuksia – kuten heritabiliteettia - käsitellään tavalla jossa keskiarvosta tulee jakaumankin korvike.

Eli jos feministi vaikuttaa ristiriitaiselta, hän saattaa oikeasti ollakin tiedeignorantti asenneääliö joka valikoi faktoja sen mukaan mikä hänelle itselleen sattuu kulloinkin ideologisesti sopimaan. Tai sitten hän on muuttanut mieltään. Mutta syynä voi olla myös se, että sinulla on liian vähän muuttujia tai kritisoit olkiukkoversiota vastustajastasi. Kategoriavirheet saattavat tanssia puolellasi niin metaisesti että ristiriidat aukeaisivat jos vain osaisit purkaa omia väärinkäsityksiäsi. En usko että feminismiä voidaan kuvata yhtenä liikkeenä. Se on ennen kaikkea ihmisoikeusliike jota kuvaa se, että jopa ne LGBT+ -vähemmistöjen eri kirjaimet ovat omia pikkuliikkeitään ja ovat tavallaan vain kulkemassa yhteisellä autolla kohti samaa lopputulosta. Siksi ristiriitakokemukset eri feministien kanssa voivat johtua eri syistä. Tärkeää on oivaltaa, että kaikki on kauheaa. Ja usein tiede on jotain jota sovelletaan tai nähdään sovellettavaksi poliittisesti tavalla jossa ei ole oikeastaan paljoakaan tekemistä sen kanssa mitä se tutkimus metodinsa pohjalta tarkoittaa.

---

Viitteet:
Yle, ”Evoluutiopsykologin arkipäivää Turussa: vihapostia, puhkotut auton renkaat ja maine naistenvihaajana”
Edward O. Wilson, ”Naturalist” (1995)
Jussi K. Niemelä & Osmo Tammisalo, ”Keisarinnan uudet (v)aatteet” (2006)
Jukka Hankamäki, ”Filosofiset viuhahdukset” (2007)
Apu,”Suomeen on syntymässä Feministinen puolue. Se edustaa uudenlaista feminismiä, joka joidenkin perinteisten feministien mielestä pettää naiset. Uuden feminismin näkökulmasta taas perinteiset suomalaiset feministit edustavat itse sortajia.”
Kaiken Takana on Loinen, ”Homogeeniä ei löytynyt, koska sitä ei edes etsitty”
Helsingin Sanomat, ”Liki puolelle miljoonalle ihmiselle tehty tutkimus: Geenit eivät ennusta, sytyttääkö sama suku­puoli – ”Se on enemmän pituuden kuin silmien värin kaltainen asia””

Sosioekonomia ja älykkyys

Usein, kun puhutaan älykkyydestä ja sosioekonomisesta statuksesta, keskitytään erilaisiin kategorioihin jotka ovat melkoisen pysyviä. Tämä voi tuottaa vaikeuksia koska esimerkiksi kuluneen vuoden aikana oma älykkyysosamääräni on pysynyt suunnilleen samana mutta sosioekonomiani on muuttunut. Jos "markkinatutkimusalalla toiminut" ja "ei päivääkään työttömänä ollut" muuntuu yhdentekeviä tekohauskoja tärkeilyjä väsäileväksi työttömäksi hyödyttömäksi tekoälyköksi nopeasti, on selvää että puhutaan tilastollisista yhteyksistä ja korrelaatioista eikä siitä että kategorialla on jokin determinoiva muuntumaton ominaisuus.

Älykkyys on siitä mielenkiintoinen piirre, että se on geneettinen. Mutta sitäkin käsitellään kuin se olisi jokin geenien determinoima ominaisuus. Ja tätä kautta esimerkiksi eri alueiden erot älykkyysosamäärissä tulkitaan rotujen ominaisuuksiksi hyvinkin suoraviivaisesti.

Kuitenkin genetiikassa periytyvyyttä lähestytään heritabiliteetin kautta. Ja heritabiliteetti on tunnetusti äärimmäisen epäintuitiivinen malli. Ja heritabiliteetti ei ole epäintuitiivinen sen vuoksi että se olisi virheellinen. Vaan sen takia että se mallintaa geenien toimintaa. Ja siihen "helppotajuisuus ihmisille" ei ole millään tavalla määräävä ominaisuus. ; Ihmiset yksinkertaiasesti hakevat kategorioita joissa "nature nurture" -teema on "nature vs. nurture" jossa mietitään asioita erikseen kulttuurisina ja geneettisinä piirteinä silloinkin kun asia vaatisi laadukkaampaa otetta.

Tästä hyvän esimerkin saa älykkyyden ja sosioekonomisen suhteen välisestä tutkimuksesta. Josta on tehty myös hyvä popularisointi. Kun eri maiden sosioekonomisia asemia ja älykkyyttä vertailtiin, huomattiin että köyhyys tyhmentää. Mutta lähinnä USA:ssa. Monissa muissa maissa näin ei käy. Tästä joku voisi tietenkin lietsoa helpon kuvauksen jossa syynä olisi se että USA on vapaan markkinatalouden vuoksi meritokratia. Eli jokainen nousisi hierarkiassa (kunnes olisi kyvyttömyytensä rajalla ja näin kaikki olisivat miltei inkompetentteja tehtäviinsä). Ja että kansanryhmät joista tulee rikkaita tulevat pysymään rikkaina meritokratiassa koska älykkyys on perinnöllistä.

Kuitenkin itse data kertoo enemmän siitä sekä ympäristö että perimä vaikuttavat. Ja ne vaikuttavat hyvin merkittävällä tavalla. Jos jostain resurssista on puutetta ja siitä on kilpailtava, sosioekonominen status vaikuttaa enemmän. Jos taas ravintoa ja muita resursseja on tarjolla, erot ovatkin pääasiassa geneettisiä. Tämä ilmiö on monille tuttu pituuden kohdalla. Jos ruokaa on vähän, ihmiset eivät kasva geneettiseen potentiaaliinsa vaan jäävät ympäristösyistä kitukasvuisiksi. Jolloin yläluokkaiset ovat keskimäärin pidempiä. Mutta jos yhteiskunnassa köyhätkin saavat syödäkseen, pituuserojen taustasyy on genetiikassa.

USA:n markkinatalous onkin nähtävissä jonain joka luo tuloeroja. Oikeisto korostaa insentiivien merkitystä. Ja insentiivien olemassaolo ja sen tunnustaminen kertoo että tuloerot tunnustetaankin olemassaolevaksi. (Niitä vain pidetään toivottavana.) Suomessa on esimerkiksi kouluruokailu ja yleinen kouluopetus jossa "kunnalliseen kouluun joutuminen" ei ole samanlainen ongelmatilanne kuin USA:ssa. Ja näin meillä sosioekonomia ei vaikuta yhtä vahvasti tulevaisuuden määräämisessä.

Onkin kiinnostavaa tiedostaa, että monien konservatiivien ihailema feodaalimaailma on liitettävissä ; Miekkailumanuaaleissa on tavallista korostaa että esimerkiksi maajussit ovat jotenkin aivan omanlaisensa luokka. Aateli, suvun kautta ansaittava status, jne olivat hyvin tärkeitä. Tämä sukuajattelu muistutti geneettistä ajattelua vaikka geenejä ei siihen aikaan edes tunnettu. Kun miekkailumanuaaleja ei haluttu jakaa ja niiden taitoja opettaa julmille ja alkeellisille kansanosille, syynä oli kenties elitismin lisäksi havainto. Luultavasti nälkää nähneiden ja karua ja yksinkertaista elämää eläneiden maajussien kognitiiviset kyvyt olivat silminnähden heikompia. Ja tämä tavallaan loi ja tuki sitä että tilanne ei tule muuttumaan. Sosioekonominen säätykierto onnistuikin vasta niihin aikoihin kun köyhien oloja oli parannettu.

Tässä kontekstissa ei voi kuin kauhistella nykyistä leikkauslinjaa. On selvää että järjestelmä jossa köyhien tuista, lääkekulusäästöistä ja koulutuksesta leikataan samalla kun koulujen oppilailta ottamat maksut nousevat entistä tärkeämmäksi,  iskee vahvasti köyhiin. Ja rakentaa sääty-yhteiskuntaa jossa syntyperä painaa enemmän. Ei pelkän sukunimen ja statuksen vuoksi vaan sen kautta että eri ihmiset saavat omien ansioidensa ulkopuolelta apua. (Se, että valitsee vanhempansa ja isovanhempansa ei ole mikään oikea valinta tai ansio.) Tämä haittaa tietenkin siinäkin mielessä että jos mietitään älykkyyttä, voidaan muistaa mitä pituusasiassakin on muistettava. Jos pituuserot johtuvat pääosin ympäristötekijöistä, geneettinen erinomaisuus vaikuttaa vähän. Ja se johtuu siitä että geneettistä potentiaalia ei saavuteta. Joten sääty-yhteiskunnissa keskipituus on kaiken kaikkiaan huonompi kuin niissä joissa genetiikka jyrää. Toisin sanoen järjestelmä iskee myös älykkyyden keskiarvoon. Kenties Kokoomus onnistuukin katkaisemaan Flynnin efektin. (Joka muuten on mahdollinen vain siksi että älykkys ei ole vain geenien synnyttämää.) Kenties palaamme muutamassa sukupolvessa keskiaikaiseen feodaaliaikaan.

Pieni julkinen muistilappu : Ties minkä aikaansaavat geenit

"Käyttäytymisgenetiikka yhdistettynä GWASiin = loppu kaikelle järkevälle keskustelulle."
(Sussa Björkholm)

Ylläoleva sitaatti on tärkeä. Tämän voi huomata sillä että jos katsotaan ominaisuuksia jotka ovat perinnöllisiä on joko katsottava sitä että "jokin taipumus (vaikka aggressiivisuuteen) kulkee suvuissa myös adoptoituihin kaksosiin" kun kaikki lukuisat asiaan liittyvät geenit laitetaan yhteen. Tai sitten katsotaan Downin syndrooman tapaisia ominaisuusjoukkoja joissa on kysymys koko kromosomin muutoksista jotka ovat kooltaan valtavia, jolloin yksilölliset erot hukkuvat siihen suureen massaan jota muutoin tulee.

Ominaisuuksien taakse saadaan geneettisiä yhteyksiä. Mutta löydöissä yhteydet ovat aina epämääräisiä ja heikkoja. Kuten Björkholm asian sanoi "ihan minkä hyvänsä ominaisuuden kohdalla "löydetään" geenipolymorfismi kun asiaa katsotaan riittävän suurella otoksella. Vielä tähän mennessä en ole nähnyt yhtäkään (siis yhtäkään) tutkimusta, jossa tuo vaikutus olisi enemmän kuin prosentin pari ja joka olisi toistettu." Syy tähän kaikkeen ei ole se, että geenit eivät vaikuta noihin ominaisuuksiin, vaan se, että "yhteen havaittavaan psyykkiseen ominaisuuteen vaikuttava sadat tai tuhannet geenit ja ennen kaikkea niiden ekspression ajoitus yksilönkehityksen aikana, joka määrää aivojen arkkitehtuurin ja siten sen, miten siellä tieto kulkee - eli minkälaisia emootioita meillä on missäkin yhteydessä, miten usein kuulemme ääniä, miten hanakasti uskomme jumaliin, miten konservatiivisia ja inhoherkkiä olemme, miten nopeita havaitsemaan muutoksia näkökentässä, miten ujoja, miten uteliaita, miten äkkipikaisia, miten addiktiivisia olemme jne jne."

Ihmisten tunteet intoutuvat. Toki asiaa pahentaa sekin että moni yhdistää korrelaation ja määräytymisen. Se että jossakin asiassa on geneettinen yhteys ei ole sama kuin että tämä olisi ainut yhteys. Tai edes suuri tai merkittävä.

Pasi Turunen ja homovastaisen argumentaation eteneminen

"Selfishness is not living as one wishes to live, it is asking others to live as one wishes to live."
(Oscar Wilde)

Pasi Turunen kirjoitti "Patmos" -lähetyssäätiön sivuille sukupuolineutraalin avioliittolain uhasta. Oli kiinnostavaa huomata, miten hän suhtautuu asiaan. "Kirkko ei voisi uskonnonvapauteen nojautumalla kieltäytyä vihkimästä aviopareja esimerkiksi etnisen taustan tai ihonvärin perusteella. ’Avoimen rasistinen opinkappale olisi varmasti oikeusjärjestelmän perusteiden vastainen,’ Lavapuro toteaa.” Tekstissä rinnastetaan virheellisesti kaksi täysin eri asiaa keskenään: ihonväri ja seksuaalinen suuntautuminen. Ihonväri on sataprosenttisesti geneettisesti määräytyvä, täysin muuttumaton fysiologinen ominaisuus. Seksuaalinen suuntautuneisuus sen sijaan ei ole mitään näistä. Se ei ole sataprosenttisesti geneettisesti määräytyvä, fysiologinen ominaisuus, joka olisi täysin muuttumaton. Ihonväri ja seksuaalinen suuntautuminen ovat siten eri asioita ja niiden rinnastaminen toisiinsa on karkea kategoriavirhe."

Voisin takertua juridiikkaan

"It is absurd to divide people into good and bad. People are either charming or tedious."
(Oscar Wilde)

Turunen näyttää vetävän päästään kristittyihin kohdistettuja pakotteita. Hänen ajatuksensa siitä että tasa-arvoinen avioliitto pakottaisi kirkon antamaan täsmälleen samanlaiset häät homoseksuaaleille on väite samaa mallia kuin se Päivi Räsäsen kommentti siitä miten homojen avioliitto rikkoisi suoraan YK:n ihmisoikeuksia vastaan. Tässä kyseisessä tapauksessa on käytännössä ilmiselvää että uudistus avaa kirkolle mahdollisuuden homojen naittamiseen. Tästä varmasti tulee keskustelua ja se voi kenties mennä läpikin kirkon päätäntäprosessissa. Mutta tämä on eri asia kuin väittää että laki suoraan pakottaisi tähän. Kirkko ei ole "tasapuolisuuden nimissä" joutunut naittamaan tähän astikaan kaikkia ihmisiä joilla on oikeus avioliittostatukseen. Kirkosta eronneet parit eivät esimerkiksi saa kirkkohäitä. Maistraatti on ollut ainut vaihtoehto heille.
1: Tosin jos laki velvottaisi tähän niin Pasi Turusen täytyy noudattaa lakia tai tehdä lainmuutos. Tai tulla rangaistuksi rikoksesta. Se onko rikos rikollisen itsensä mielestä oikeutettu ei paina sellaisissa maissa joissa laki on sama kaikille. Eli oikeusvaltioissa. Pasi Turusen kannattaisi muistaa tämä. Se, että hän kannustaa ihmisiä rikokseen on mielenkiintoista. Omantunnon ja lain suhde onkin ollut yleisen vaikea jopa sisäministeri Räsäselle. Joten tässä lain omiin käsiin ottamisessa ei ole varmasti mitään kovin kristityille poikkeavaa. Tappouhkaillaanhan evolutionistejakin.

Näitä näkyy lähinnä siksi että Turunen haluaa herättää vainotuksi tulemisen tunteita. Ja koska hän ei saa tätä lietsottua rehellisesti, hän valehtelee ja vääristelee. Ei siis mitään uutta kristikunnassa.
1: Itse olen toki yhä sitä mieltä että kirkon asiat ovat kirkon asioita. Vasta siinä vaiheessa kun kirkko vaatii esimerkiksi rahaa toimintaansa siitä tulee minun asiani. Tai jos joku kysyy että millä ehdoin haluan olla kirkon jäsen. Silloin voin antaa omaa toimintaani koskevia ehtoja, koska olen autonominen yksilö. Mutta muutoin on aivan sama keitä saa työskennellä kirkoissa.

Mutta en tartu tähän

"Questions are never indiscreet, answers sometimes are."
(Oscar Wilde)

Alkuun lainaamani kohta on kuitenkin järkevä ja osittain tärkeäkin. Olin toki välittömästi hieman huvittunut koska "Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia" -ryhmän Turunen on ollut siitä kiinnostava että hän on esittänyt argumentteja joiden mukaan kategoriavirhettä ei ole vaan asioita voidaan yleistää aiheen parissa hyvinkin sujuvasti. Hän ei ole torpannut Oinosen hauveliargumenttia tai muita. Päin vastoin. Jos joku sanoo että homojen avioliitto tarkoittaa sitä että seuraavaksi on kyse moniavioisuudesta ja zoofiliasta, hän ei ole kieltänyt näkökantaa idiotiana. Hänhän on itse esittänyt että jos homoseksuaaleille annetaan tietty oikeus niin sitten olisi ristiriitaista estää lähisukulaisten tai alaikäisten avioliitto. Argumentaatio huipentuu tähän kommentaariin, ja argumenttianalyysi paljastaa että yliyleistäminen onkin melko höpöä. Logiikkaan viitataan mutta juuri logiikka on argumenttia vastaan. Slippery slopen riski onkin helposti mukana.

Turunen varoittaa tästä. On periaatteessa sama sanoa "seuraavaksi koirien kanssa naimisiin" kuin sanoa että "samalla perustein voitaisiin saada rodullinen segregaatiokin mukaan". ; Joten Turusen lausunnossa on pointti. Tavallaan erityisen relevanttikin pointti. Rinnastusta ei voida tehdä suoraan. Ei voida sanoa että homojen avioliiton estäminen on täsmälleen samanlaista kuin segregaatio rodun vuoksi. Sillä argumentaatiossa on usein rajoituksia, implisiittisiä oletuksia joita ei tarvitse tuoda esille. On turhaa määritellä miten homous eroaa alaikäisistä jos aiheena on homojen oikeudet. Samoin mukana voi todella olla implisiittisiä oletuksia jotka erottavat rodun ja homoseksuaalisuuden. Ja jos aiheena on heteroavioliiton puolustus tämä ei välttämättä ole relevanttia.

Mutta argumenttianalyyttisesti kysymys on kiinnostava.

"Arguments are to be avoided: they are always vulgar and often convincing."
(Oscar Wilde)

Filosofiassa argumentaatio usein eteneekin siten että argumentille annetaan kritiikkiä. Tämä pakottaa usein korjaamaan ja täsmentämään alkuperäistä argumenttia. Pasi Turusen argumenttihistoria voidaan nähdä selvästi. Olen aikaisemmin kirjoittanutkin Turusen näkemyksestä. Jos otetaan perusargumentti tasa-arvosta. "Avioliiton kannalta sukupuolella on merkitystä. Tasa-arvo toteutuu täysin silloin kun kaikilla miehillä ja naisilla on yhtäläinen oikeus mennä, avioliiton luonteen huomioon ottaen, keskenään naimisiin." jossa sukupuoli vain on by definition päätetty merkitseväksi kun ihonväriä ei. Suositun argumentin puolustus olikin juuri siinä että yritettiin korostaa että vain heteroiden liitto ei ole "epätasa-arvoinen avioliitto". Ja tämä määriteltiin siten että kaikilla on samat oikeudet. Homomiehellä on oikeus mennä naisen kanssa naimisiin. Argumentti oli hyvin suosittu. Ja siihen segregaatiokortti iskee täysin. Tietyssä määrin koherenssia ja argumentin merkitystä korostavat suuntaukset astuvatkin helposti slippery slopeen. Jos argumentti ja määritelmä tasa-arvosta on tuo, niin kyllä segregaatio täyttää täsmälleen samat määritelmät.

Turunen tuokin tässä ilmi lisäpremissejä jotka ovat olleet aikaisemmi implisiittisiä. Hän tietenkin kokee että muut vääristelevät. Mutta syynä on osittain se, että hän on vain sanonut että sukupuoli merkitsee ja ihonväri ei. Hän on väittänyt, ei argumentoinut. Ja tässä mielessä segregaatiopuoli on relevantti koska se osuu täsmälleen tuohon Turusen tasa-arvomääritelmään. Turusen on ikään kuin pakko vastata ja täydentää. Tämä tarkoittaa ulkopuolisesta sitä että hän itse asiassa korjaa argumentaatiotaan. Turunen on aiemmin ollut epätäsmällinen ja nyt hän tuo esille implisiittisen premissin joka hänellä on luultavasti ollut koko ajan mukana omassa mielessään. Tämä on tietysti kaunista.

Toki tämä johtaa erikoisiin puoliin.

"The only difference between the saint and the sinner is that every saint has a past, and every sinner has a future."
(Oscar Wilde)

Turusen uusi korjattu argumentaatio ei kuitenkaan ole kovin vahva. Sillä hän viittaa siihen että geneettinen on sama kuin jokin jonka perusteella ei ole oikeutta syrjiä. Uskonnon perusteella sitten saisi, eikä se siksi enää olekaan määritelmällisesti syrjintää.

Joku voisi korostaa että asia ei ole näin simppeli. Tärkein seikka on esimerkiksi siinä että ihonväri on, kuten kaikki geneettiset ominaisuudet, jotain jolla on heritabiliteetti. Ja heritabiliteetti on siitä vittumainen että käytännössä se on todennäköisyys. Ihonväri ei ole täysin geneettinen. Vitiligo voi valkaista mustaa ihoa. On albinismia. On kaikkea muuta. Kari Tikkanen onkin lohkaissut asiasta mainiosti "Ihonväri voi kieliä ammatista (nuohooja, kivihiilityöläinen), rikkaudesta (ravaa Mallorcalla), sairaudesta (maksasairaus), ravinnosta (betakaroteeni), lääkkeistä(antabus tai kolloidinen hopea) tai köyhyydestä (köyhistä etelän valtioista tullut). Rasisteilla ihonväri menee myös nahkasta läpi aivoihin asti." Pasi Turunen ei selvästi ole biologi, ja hän puhuu suuta suuremmalla. Ihonvärillä kuten homoseksuaalisuudellakin on geneettinen korrelaatti. Pasi Turunen elää dikotomiassa jota luonto ei tunne.

Mutta itse lähtisin siitä että ideologiat ovat oleellisesti vähemmän geneettisiä. Siksi voi olla järkevää erottaa uskonto omaksi lohkokseen. Valitettavasti tämä ei vaadi kovin kummaisaa parannusta tähän segregaatiokorttiin. Riittää että sen vaihtaa ajatukseen jossa ajatellaan sellaista mallia jossa ihminen saa mennä naimisiin vain ihmisen kanssa jolla on sama uskonto kuin itsellä. Jos siis adventisti haluaa mennä luterilaisen kanssa naimisiin niin ei onnistu. Samoin jos toinen on ortodoksi ja toinen ateisti, niin avioliittoa ei sallita. Uuspakana ei voi naida uusateistia. Tämä konsepti sopii täsmälleen Pasi Turusen uuteen uudistettuun argumenttiin vastacaseksi. Koska tätä pidetään syrjintänä, niin selvästi argumentissa on yhä jotain vikaa. Turusen korjaus ei siksi ole merkittävä parannus. Kun vastaesimerkin keksiminen on näin helppoa, keskustelu etenee jälleen ja Turunen on täsmälleen samassa logiikka -ongelmassa kuin ennen argumentin uudistamistaan.
1: Itse asiassa voisimme jatkaa asiaa esittämällä että "Meillä pitäisi olla oikeus syrjiä Pasi Turunen -nimisiä henkilöitä, koska nimi ei ole geneettinen ominaisuus. Ainahan syrjitty voi vaihtaa nimeään." Siinähän sitä sitten oltaisiin.

Toisaalta itse voisin vihjata että Suomessa erittely nimenomaan geneettisten seikkojen vuoksi ovat hyvinkin tavallisia. Otetaan vaikkapa armeija. Vain miehiä koskevalla asevelvollisuudella on monien mielestä hyväksyttävä peruste, vaikka sukupuoli on nimenomaan geneettinen ominaisuus. Se on itse asiassa vahvemmin geneettinen ominaisuus kuin seksuaalinen suuntautuminen. Joten Pasi Turusen täytyisi nyt astua nykyistä armeijajärjestelmää vastaan, vaatia sitä että sekauskontoavioliittoja ei enää tehtäisi. Tai tunnustaa että hänen argumenttinsa vaatii vielä paljon, paljon, korjailua. Toki tätä ei tapahdu, koska tietääkseni kyseinen herra on ymmärrettävissä lähinnä sitä kautta että et oikeasti koskaan törmää Pasi Turuseen vaan aina vain ja pelkästään Pasi Turusen egoon. Ei hän yritä parantaa argumentaatiotaan, hän pyrkii voittamaan. Ja tässä ilmapiirissä virheiden tunnistaminen ja korjaaminen on varsin hidasta. Sukupuoleen liitetty geneettinen argumenttikin vei häneltä paljon aikaa. Yllättävän paljon. (Aiemmin hän vain korosti että ero on relevantti mutta ei sanonut että miksi. Joten hän vain väitti asioita eikä sellainen kuulu rationaaliseen perustelevaan keskusteluun ja asioiden punnitsemiseen.) Tämä itsevarmuus tietenkin tekee Pasi Turusesta varmasti monien mielestä (media)seksikkään.

(Homo)seksuaalisuuden periytyvyys ; Miten heritabiliteetti on hankala narttu.

"Springerissä" oli mielenkiintoinen tutkimus homoseksuaalisuuden periytyvyydestä. "Genetic and Environmental Effects on Same-sex Sexual Behavior: A Population Study of Twins in Sweden" Siinä katsottiin miten paljon ympäristö ja perimä korreloivat. Miehillä homoseksuaalisuuden heritabiliteetti on 0.34-0.39 ja naisilla homoseksuallisuuden heritabiliteetti on 0.18-0.19. Koska homoseksuaalisuus on käyttäytymistä, en ole yllättynyt. Usein käyttäytymisen periytyvyysaste on pienempi kuin ruumiinrakenteellisten ominaisuuksien. Kuitenkin jokin yhteys selvästi on. Luku ei ole hirveän suuri, mutta toisaalta se kertoo että homoseksuaalisuus ei ole, ainakaan täysin, mikään valinta. Hämmentävämpi asia sitten onkin loput. Voisi ajatella että ympäristö selittäisi loput, mutta tosiasiassa tässä on syytä katsoa myös sukupuolta. Naisilla 0.16-0.17 varianssista selitti perheympäristö eli "jaettu ympäristö", loput "yksilöllinen ympäristö". Miehillä perheympäristö ei vaikuttanut lainkaan. Ja suurin osa variaatiosta jäi selittämättömäksi yksilölliseksi vaihteluksi.

Toisaalta "Journal of Personality and Social Psychology" on julkaissut samantapaisen tutkimuksen Australiasta. "Genetic and Environmental Influences on Sexual Orientation and Its Correlates in an Australian Twin Sample". Ja siinä luvut ovat erilaisia. Miesten seksuaalisen suuntauksen heritabiliteetti on siinä huikeat 0.45. Tässäkään jaettu ympäristö ei selitä suuntusta ollenkaan. Naisten seksuaalisen orientaation periytyvyys on 0.08, joka on mitätön. Sen sijaan jaetun ympäristön vaikutus on 0.41. Kun ympäristö heillä 41 % varianssista voidaan sanoa että perheympäristö yksittäinen selittävä elementti ja periytyvyys on heillä merkityksetön. Miehillä asia taas on päin vastoin.

Joku voisi ajatella että tutkimuksissa toinen olisi väärin. Sillä useinhan periytyvyysaste ajatellaan "joko-tai" -menettelyllä jossa geeni joko vaikuttaa tietyn paljon tai ei. Heritabiliteettilaskelmissa on kuitenkin se ongelma, että periytyvyys ei ole sitä miltä se tuntuu. Fenotyyppi on ilmiasu ja genotyyppi on genomi. Ja usein geenit määräävät enemmänkin potentiaalia kuin ovat jokin ominaisuus. Siksi ihmiset tietävät että jos eletään alueella jossa ruokaa on rajallisesti, rikkaat ovat pitkiä ja pulskia kun taas köyhät heiveröitä. Siellä missä ruokaa on, pisimmät tyypit ovat niitä joilla on siihen geenit. Muutoinkin periytyvyysaste vaihtelee riippuen ympäristöolosuhteista : Älykkyysosamäärän heritabiliteetti on erittäin suuri hyvinvointiyhteiskunnissa kun taas kehitysmaissa se on pieni.

---

Tämä lyhäri on saanut alkunsa keskusteluista "Evoluutiopsykologinen ihmiskuva" -ryhmässä.

Pieni ajatus ; Evoluutiopsykologian mannermaisista kipinöistä

Termi "evoluutiopsykologia" herättää erikoisia mielikuvia. On erityisen kiinnostavaa miten (a) osa sen vastustajista näkee sen eugeniikan eufemisminä (b) osa sen kannattajista näkee sen pelkästään seksuaalivalinnan kautta vaikka luonnonvalinta pitää sisällään monta muutakin asiaa. Siksi esille näyttää usein tulevan keskusteluja rasismista ja sellaista materiaalia josta Henry Laasanen olisi ylpeä.

Feminismi ja muu mannermaisen filosofian suosima seikka

Toisaalta evoluutiopsykologia ärsyttää monia feministejä. Jos ottaa esille Niemelän ja Tammisalon "Keisarinnan uudet (v)aatteet" on se nostanut esiin naistutkimuksen ja evoluutiopsykologian. Ja selvästi näiden välille saatiin melko vahva vihollisuussuhde. Tämä hämmentää mieltäni. Koska niin usein sitä saa kuulla virallisen selityksen jonka mukaan feminismi tarkoittaa tasa-arvon kannattamista. Mutta selvästi tässä tasa-arvossa sitten pitää sitten ottaa kantaa tiettyjen ominaisuuksien perinnöllisyysasteen voimakkuuteen. Tämä hämmentää koska jonkun ominaisuuden tilastollinen jakauma ja sen periytyvyysaste eivät kerro kuin korkeintaan siitä onko naisten ja miesten ominaisuuksissa keskimäärin jotain eroja.

Ja sitten mukaan voivat iskeä ne ns. mannermaisen filosofian ystävät joiden mielestä evoluutiopsykologia luokittelee ihmisiä. Ja kaikki luokittelu on väärin. Tässä yhteydessä kävin tuoreesti varsin hämmentävän keskustelun jossa käsiteltiin kysymystä siitä miksi ihmiset kostavat toisilleen. Oma selitykseni aiheesta liittyi altruismin peliteoriaan ; Ollakseen kannattavaa rangaistuksen tulisi hyödyttää jotenkin. Ja ihmisen hypersosiaalisissa piireissä tarkoituksena on ennaltaehkäistä vapaamatkustusta ja pettämistä. Ylikompensointi tekee huijaamisesta peliteoreettisesti kannattamatonta. Keskustelukumppani pahastui tästä selityksestä. Hänestä oli tärkeää ymmärtää että ihminen suuttuu koska jokin paha teko uhkaa MINUA. Ja ihminen suojelee MINÄÄ. Siksi kostaminen on nähtävissä pelon kautta, MINÄ koetaan uhatuksi. (Suurilla kirjaimilla kirjoittaminen ei ole minun ratkaisuni.) Tämänlainen selittäminen on yleistä. Teot redusoidaan tähän piirteeseen. Mutta sitten toisaalta ei selitetä miksi ihmisillä on tämä MINÄ ja miksi tätä MINUUTTA ja MINÄÄ ylipäätään täytyy puolustaa. Ihmisen toiminta kahlitaan rajoittaviin konsepteihin jotka ovat essentiaalisia. Mutta tätä ei pidetä kahlitsevana, toisin kuin evoluutiopsykologiaa.
1: Tosin moni kritisoi evoluutiopsykologiaa siksi että jotkut ihmiset tekevät toisin. Mikä on ällistyttävää kun periytyvyysaste on yleensä ottaen tilastollinen käsite. Tiukkaa geneettistä determinismiä jossa kasvatus ja ympäristö ei vaikuttaisi mitenkään kannattaa todellakin harva. Kenties ei ainutkaan asiaan kunnolla tutustunut.

Kenties siksi että tässä pelätään enemmän aitoa selittämistä kuin rajoittamista. Sillä jos minun pitää katsoa miten paljon enemmän tiedämme kostosta tuollaisen essentiaalisen MINÄ -konseptin avulla tulee mieleeni lainaus Douglas Adamsin "Dirk Gentlyn holistisesta etsivätoimistosta" ; "...ihminen jonka saattaa olla vaikeaa tietoisesti laskea päässään 3 x 4 x 5, pystyy vaivattomasti differentiaalilaskentaan  ja koko joukkoon sen sukuisia laskutapoja niin ällistyttävän nopeasti että kykenee ottamaan kiinni ilmaan heitetyn pallon. Ne, jotka väittävät sitä 'vaistoksi' ovat vain antaneet tälle ilmiölle nimen osaamatta selittää sitä." Itsekkyys on käsite joka kuvaa tiettyjä toimintatapoja. Se, että voimme katsoa miten ihmiset usein toimivat antava rajoitteet ja kuvauksen näille toimintamalleille. Se, että tämä tiivistetään MINÄ -konseptin varaan on reduktiivista mallintamista. Se, mikä evoluutiopsykologiassa eroaa tähän nähden on se, että teleologisesta selittämisestä luovutaan. Kun MINÄ saadaan murrettua käytökseen voidaan miettiä miten tämä MINÄ ylipäätään on ihmisissä. Ja tässä vaiheessa on aivan asiallista siirtyä puhumaan muusta kuin ihmisen psyykestä. (Mikä on nähdäkseni lähes väistämättömästi hyvä ratkaisu.) Selitystä ei enää haetakaan ihmisten tavoitteellisista attribuuteista koska tässä ei selitetä käytöstä käytösmalleilla vaan sitä miksi ihmisillä on tämänlaisia käytösmalleja.
1: Onhan se toki nöyryyttävää kun kaikessa ei olekaan aina kyse MINUSTA. Egoismia on monenlaatuista. Evoluutiopsykologiassa sen voi unohtaa, etenkin itsekkäiden geenien kohdalla. Ne kun eivät niin vahvasti välitä yksilöistä.

Feminismin kohdalla onkin varmasti niin että evoluutiopsykologia ärsyttää lähinnä niitä feministejä jotka ajattelevat samaan tapaan naiseudesta kuin mitä tuossa ajateltiin minuudesta. Evoluutiopsykologia nähdään kahlitsevana ja tätä kautta heteronormatiivisena. Osan, kuten minun, on vaikeaa nähdä tässä vielä kuitenkaan automaattisesti tasa-arvosta luopumista. Jos mietitään vaikka älykkyysosamäärän maantieteellistä jakautumista, voi syntyä tilanne joissa toiset geneettiset klusterit saavat tilastollisesti hieman parempia tuloksia. Erojen tunnustaminen ei tarkoita samaa kuin normatiivisella tasolla tapahtuva eriarvoistuminen.
1: Miksi ylipäätään palvoa älykkyysosamäärää? Oma tulokseni on sen verran mairitteleva että kehtaan sanoa että jos se on ainut millä brassailla niin heikolla tasolla ovat ihmisen ansiot. Etenkin jos ei viittaa omiin tuloksiinsa vaan gloriaa haetaan tilastollisen korrelaatin kautta epäsuorasti. Jakauma on olemassa ja puolet ihmisistä ovat keskivertoa tyhmempiä.

Ongelmana näyttääkin olevan se, että ihmisarvoa jotenkin sidotaan ominaisuuksiin. Olen hieman ihmeissäni miksi mannermaisen filosofian ystävät ovat kaikista vahviten leikkaamassa humen giljotiinia pois filosofisista työkalulaatikoista. Eli sanomassa että se että jokin ihmisryhmä on tilastollisesti katsoen jotenkin sanoo jotain siitä miten tätä ihmisryhmää pitää käsitellä eettisesti. (Se kun tarkoittaisi että tiede voisi ratkaista etiikkaa. Ja tätä vastaan tässä linjamassa aika usein ei olla. Korostetaan mekaanisen tieteen irrallisuutta hyvyydestä ja sitä miten kauneus ja hyvyys eivät tiivisty kaavoihin.) Jos ihmisen erilaiset ominaisuudet eivät tee heistä eriarvoisia - kuten vanhat sloganit kuten "kaikki erilaisia - kaikki samanarvoisia" ja "erilaisuus on rikkautta" esittävät - ei evoluutiopsykologia itsenään voi olla eriarvoistavaa. Kuten monista on.

---

Kirjoittaja ei mielellään puhu rodusta vaan useiden eri ominaisuuksien korrelaattien muodostamista geneettisistä klustereista. Sillä pitkä sivistyssana joka vähentää väärinkäsityksiä on hyvä. Rotu -sana kun vie mielikuvat helposti ihonväriin ja vastaaviin piirteisiin. Muutaman kirjaimen kirjoittaminen lisää antaa lisäksi snobistisen vaikutelman jolla ylpistellä.

Ympäristön vaikutus, heritabiliteetti ja sukupuolierot

Heritabiliteetti on jännittävä konsepti. Sen erikoisimpia piirteitä on se, että vaikka se mittaa genetiikan osuutta jossain piirteessä, niin se mitataan aina nimenomaan jossain kontekstissa joka taas koostuu yleensä isosta joukosta ympäristöllisiä muuttujia.

Tämä näkyy hyvin vahvasti siinä, miten esimerkiksi sukupuolten ajattelueroja lähestytään. Tämä on niitä aiheita joihin kaikilla ikään kuin oletetaan olevan mielipide. Miesten ja naisten ajattelutavan eron tai samanlaisuuden olemassaolo on jotain joka toistuu erilaisissa uutisissa siksi että sitä pidetään ns. "tärkeänä mielipiteenä". Uutisissa kirjoitetaan esimerkiksi seuraavia tiedettä popularisoivia otsikoita kuin "Male and female brains still unequal, researchers find" ja alaotsikoita "A variation in the cognitive abilities of the two sexes may be more about social development than gender stereotypes".

Erikoista onkin se, että selvästi sukupuolieroja löytyy. Mutta ne käyttäytyvät joskus hyvin eriskummaisasti. Tuore tutkimus "The changing face of cognitive gender differences in Europe" mittasi sitä miten sukupuolten väliset erot ovat muuttuneet aikojen saatossa. Samoin eri kulttuurien välisiä eroja on kartotettu. Tämä on tarpeen sillä sukupuolten välisiä eroja kartottaessa on syytä katsoa sitä että (a) onko eroja (b) missä olosuhteissa ne muuttuvat ja (c) ovatko nämä erot pysyviä. Kielelliseen lahjakkuuteen liittyvä ero on kadonnut kokonaan. Matemaattisia kykyjä mitatessa erot ovat olemassa mutta pienentyneet. Ja muistin kohdalla sukupuolierot ovat olemassa mutta kääntyneet ympäri. Samoin on huomattu että jos yleinen vauraus paranee, älykkyysosamäärä nousee. Tämä koskee sekä miehiä että naisia.

Moni voisi päätellä tästä että tämä kumoaisi tyystin ajatuksen siitä että ominaisuudet todella olisivat perinnöllisiä. Se kuitenkin enemmänkin näyttää että ominaisuuksia voi haitata ympäristötekijöillä. Itse asiassa sen valossa on jopa hyvin luultavaa, että sukupuolierot ovat tilastollinen ilmiö jotka eivät katoa yhteiskunnasta vaikka parantaisimme kaikkien mahdollisuuksia. (Se voisi vaatia sitä että toista sukupuolta tarkoituksella jarrutetaan.)

Tämä ei sinänsä yllätä sillä jos mietitään mitä ympäristöolosuhteiden tasaaminen ja runsastaminen tekee, saattaa muistua mieleen että se mahdollistaa sen, että mahdollisimman moni saavuttaa sen potentiaalin mitä hänen perimänsä mahdollistaa.
* Näin esimerkiksi runsas ravinto tekee kaksi asiaa (a) lisää kaikkien keskimääräistä pituutta mutta toisaalta myös (b) vahvistaa hajontaa siten että osa jää lyhyiksi ja osa pitkiksi. Ja (c) Tämä pituusero ei ole jotain joka selittyy ympäristöstä vaan nimenomaan täysin perimästä. Sillä ympäristöstä tuleva variaatio ja häiriö minimoituu.
* Samoin Flynnin efekti kertoo että ympäristöllä on kiistatta tärkeä ja suuri osa siihen että voimme kasvaa älykkäiksi. Mutta tämä älykkyyden nousu ei tietysti tarkoita että älykkyydessä ei olisi geneettistä komponenttia tai että älykkyyseroja ei olisi muuta kuin sosiaalisista syistä.

Tämä on näitä asioita joita ei välttämättä huomaa jos katsoo pelkästään keskiarvoja. Usein hajonta on aivan yhtä tärkeä.

Tämän valossa itse näkisin sukupuolierot melko irrelevantiksi aiheeksi. Meidän tulisi enemmän keskittyä siihen että jokainen voisi saavuttaa sen oman potentiaalinsa. (Jos tässä on sukupuoliero, se ei toki johda siihen että kaikki yht'äkkiä olisivat miehiä tai naisia. Sillä jos kyseessä on jakauma, se kertoo yleensä tilastollisesti että miksi enemmistö on toista sukupuolta eikä toista. En siis näe tarvetta sen tyyliselle ajattelulle jossa armeijaan mennään vedoten miesten keskimääräiseen vahvemmuuteen sen sijaan että asia hoidettaisiin kuntotestillä. On turha sekoittaa sukupuolierojen olemassaoloa sukupuolikiintiöihin tai sukupuolinormatiivisuuteen tältä osin.) Loppu on sitten perimän antamaa "epäreilua etua" jonka korjaaminen vaatisi eugeniikkaa. Ja mielestäni tälle tielle ei vain pidä mennä, eikä edes miettiä mentäväksi, joten olisi syytä keskittyä vain sen reilun yhteiskunnan rakentamiseen.

Rotupuhtausoppia 2000 -luvulla

Kun aikanani opiskelin jalustusmenetelmiä, tulin jonkin verran tutustuneeksi myös alan historiaan. Merkittävää on, että varhaisin ajatus jalostuksesta keskittyi rotukonstanssioppiin, tutummin ns. rotupuhtausoppiin. Sittemmin tämä näkemys on hylätty. Sittemmin asiaa on mutkistanut esimerkiksi tieto heritabiliteetista joka on geenien kombinaatiosta, yhteisvaikutuksesta, johtuva piirre. Ja huolta on keskitetty sisäsiittoisuuden välttämiseen. Nykyään esimerkiksi kanoja ja sikoja jalostetaan siten että jalostetaan puhtaita linjoja ja näiden risteymillä tuotetaan hyvin ennustettavanlaatuisia jälkeläisiä lihan ja munantuotantoon. (Jalostusyksilöt eivät siis olekaan enää sama kuin tuotantoeläinlinja.)

Tai tavallaan ei. Sillä toinen geenien yhteisvaikutusta koskeva ilmiö on olemassa. Se on lajiutumisen kannalta merkittävässä roolissa. Kyseessä on ulkosiitosdepressio (outbreeding depression). Ja tämä asia muistetaan esimerkiksi "Takkiraudassa". Kun hän puhuu koirista, häneltä kysytään ihmisistä "Ja kun ihmiselläkin on geenit, niin ym pätee meihinkin. Siis kun esim. itäaasialainen ja negroidi saavat lapsen, tuloksena voikin olla heikompi ja sairaampi yksilö? Onko olettamukseni väärä?" ja hän vastaa "ihminen on biologinen olento, ja noin on todellakin vaara käydä."

Ja Takkirauta ei ole asian kanssa yksin. Googlaamalla "outbreed depression in humans", löytää netintäydeltä materiaalia. Kuvaavaa on, että suositut eivät ole tutkimuksia, vaan keskustelufoorumeita. Sellaisia kuin oikeistolaisesti painottunut pääasiassa konservativiinen "the politics forum". Ilmiötä näyttävät ottavan vakavasti tietyt poliittiset ryhmät. Tämä ei ihmetytä, sillä julkinen salaisuus on että rotujen väliset avioliitot eivät olleet suvaittuja. (Erikoinen asia on se, että puolisoni sisar oli jonkin aikaa aviossa USA:laisen mustan miehen kanssa. Ja tämän miehen suku paheksui "sekarotuista avioliittoa". Tämä ei ole vain valkoisten miesten asia.) Sama poliittinen klusteri joka arvosti saman rodun välisiä avioliittoja sekarotuavioliittojen yli koska he pitivät "rotuja sateenkaaren väreinä jotka on pidettävä erillään eikä kysymys ole halveksunnasta" on sitä joka mielellään keskustelee sukupolvi-pari myöhemmin siitä miten ulkosiitosdepressio saattaa iskeä sekarotuisten avioliittoihin.

Tämä ulkosiitosdepressio ei kuitenkaan tee tästä kovin relevanttia ihmisten kannalta. Sillä onhan sen vastakohta (inbreed depression) myös olemassa. Sisäsiittoisuus ja ulkosiittoisuus voivat tuottaa ongelmia, mutta se että ihminen on geneettinen kokonaisuus ja nämä ovat geneettisiä ilmiöitä ei tarkoita että nämä realisoituisivat. Esimerkiksi voisi olla mahdollista että olisi sisäsiittoinen kansa jonka jälkeläiset olisivat sairaampia. Meillä on faaraot demonstroimassa tätä, muta silti hyvin harva ihmisryhmä kuitenkaan oikeasti on tämänlainen.

Sillä ilmiö on yleisempi tietyissä tilanteissa ja merkityksetön toisissa. Fred van Dyke korosta "Conservation Biology: Foundations, Concepts, Applications" -teoksessa miten se on yleisempää kasveilla kuin eläimillä. Ja että kasveissa se on yleistä niilä lajeilla joille itsepölytys on ollut pitkään tavallista. Toki tämä ei tarkoita sitä että ihmisillä ei voisi olla ulkosiitosdepressiota. Mutta tämä on tärkeä vihje. On hyvä katsoa muuta kuin sitä että "onko ihmisellä geenit" -tason vihjailuja. On hyvä katsoa kuvaako ihmistä todella jokin sen tapainen joka on mustavariksen ja tavallisen variksen välillä. Eli ne kyllä lisääntyvät keskenään, mutta jälkeläinen on huonommin toimeentuleva kuin jälkeläinen muutoin olisi.
1: Kreationistien on joskus vaikeaa ymmärtää lajiutumisprosessia. Esimerkiksi juttelin erään jehovan todistajan kanssa siitä miten lajiutuminen vaatii isoa geneettistä eroavaisuutta. Hänestä se tarkoittaa sitä että tätä populaatiota ei voi syntyä koska miten tämä geneettisesti erilainen olisi voinut lisääntyä aiemmin. Kysymys olisi rationaalinen jos populaatiot olisivat geeneiltään fiksoituineita, mutta mutaatiot lisäävät variaatiota vähittäin joten populaatiot voivat erkaantua. Kreationisti on niin kreationistipremissien lumoissa että ei ymmärrä miten evoluutio voisi toimia heti jos näistä oletuksista luovutaan. Tätä prosessointisolmua on hauskaa seurata sivusta. Sen tielle on inhottavaa jäädä.

Ulkosiitosdepressio vihjaa alkavaan lajiutumiseen. Ja se taas vaatii syvää variaatioklusteristojen syntyä. Ja se, mikä on jännittävää ihmislajissa on se, miten läheistä sukua kaikki ihmiset ovat toisilleen. Ihminen ajattelee että erojen täytyy olla valtavia kun aasialaisen erottaa afrikkalaisesta yhdellä vilkaisulla. Mutta tämä on osittain harhaa. Syynä on se, että ihminen on läpikäynyt tiukan pullonkaulan. Ja jos Haldanen laskelmista voidaan jotain oppia, niin sen, että geenien yleistyminen ja geneettisten erojen synty vaatii yllättäviäkin määriä aikaa. Summana on se, että ihmisiä on paljon verrattuna geneettiseen diversiteettiin. Ulkonäkö hämää tässä kohden yllättävän paljon. Ja se ohjaa intuitioita harhaan. "After all, there are seven billion humans on Earth! That’s a lot of Homo sapiens. And we don’t all look similar; there is incredible phenotypic diversity within our species. There are people with all different shades of skin colour, hair texture, height, weight, shape, and size. In contrast, chimpanzees, bonobos, gorillas, and orangutans all have relatively small populations. In the wild, there are /250,000 chimpanzees, /110,000 gorillas, /60,000 orangutans, and /50,000 bonobos. Furthermore, there appears to be relatively little phenotypic diversity among these species. It is difficult to tell different subspecies of great ape apart, even for experts! So why are all the great apes more genetically diverse than us? Shouldn’t a species with 7 billion phenotypically diverse individuals be more genetically diverse than species with less than a million individuals that all look relatively similar? Apparently not; molecular anthropology is teaching us that our differences are genetically superficial."

Kyllä näiden ulkosiitosjuttujen
lukemisesta jonkinlainen
depressio tulee, väistämättä.
Pian joku sanoo, että ensin
halutaan naimisiin neekerin
kanssa ja tämä on portti siihen
että avioidutaan gorillojen kanssa.
Moneen taipuu naturalistinen
sodomiitti mielineen ja vehkeineen.

Nyrkkisäännöksi onkin itse asiassa "melko kliseenomaisesti" sanottu että koko ihmislajin geneettinen variaatio on verrannollinen yksittäiseen saman alueen gorillapopulaatioon. Ja näin tiukasti määrätyn gorillapopulaatioiden kohdalla ei kukaan kehtaisi vakavasti pitää relevanttina sitä että ulkosiitosdepressio tulisi jotenkin ottaa huomioon. Mutta politiikka ja ulkonäköön perustuvan stereotypioinnin helppous johtaa rotuoppiin (jos ei joskus peräti rasismiin).

Ulkosiitosdepressio olisi ihmislajilla relevantti jos lajimme ei (a) olisi niin nuori kuin se on ja (b) olisi levittäytynyt aikanaan eri tavalla. Pullonkaulailmiön ja lajin nuoruuden vuoksi on ymmärrettävää myös se, miksi vähän aikaa sitten voitiin uutisoida siitä miten "ihmislaji harrasti seksiä toisen lajin kanssa". "Aasiassa Tyynen Valtameren saarilla elää heimoja, joiden perimästä jopa 5 prosenttia voi olla Denisovan ihmisen perimää. Lisääntyminen muiden ihmislajien kanssa saattoi olla ihmiselle yksi merkittävä tai jopa ratkaiseva keino, jolla se voitti kilpailun elintilasta muiden ihmislajien kanssa. Aiemmin tänä vuonna maya-intiaanien perillisiltä löydettiin geeni, joka periytyy suoraan Neandertalin ihmiseltä. Tämä geeni ei suinkaan ole pelkästään hyödyllinen, vaan lisää ihmisen riskiä sairastua diabetekseen." Jos riskit eivät tällä tasolla olleet merkittäviä, niin ne tuskin ovat hirvittävän suuri ongelma niille jotka nykyään haaveilevat esimerkiksi mulattilapsista.

Evoluutio ja sen "kelpoisuus ei voi selittää" -puolet

"Helsingin Sanomien" tiedeuutisissa oli otsikko joka sai kulmakarvani nousemaan. Otsikko "Tutkija: Evoluutio ei selitä kaikkia eliöiden muutoksia" herättää tiettyjä mielikuvia jotka johtavat kohti kreationismia. Myös alaotsikko jatkoi samalla teemalla "Akatemiaprofessori Juha Merilä on yksi Euroopan merkittävimmistä evoluutiobiologeista". Kun evoluutiota epäillään ja arvosanaa korostetaan, voi syntyä vain yhdenlainen odotus. Pettymys. Ajatus huonosta tiedejournalismista. Ajatus siitä miten netti täyttyy kreationistisesta roskasta. Ja monia muita ennakkokäsityksiä.

Jotka sitten tässä uutisessa ovat aivan vääriä. Juttu pitää sisällään aivan hyvää tiedeasiaa. "Merilä ottaa esimerkiksi Uudessa-Seelannissa elävän hopealokin, jonka yhdestä populaatiosta hänellä on tarkat tiedot 1960-luvulta lähtien. Havainnot osoittavat kiistatta, että linnut ovat pienentyneet selvästi 50 vuoden aikana. Siis ilmiselvää evolutiivista sopeutumista lämpenevään ilmastoon? Ei, vastaa Merilä. Tutkimuksissa havaittiin, että koon pienenemisen takana eivät olleet perinnölliset muutokset. Oikea selitys on raadollisempi. "Hopealokit kärsivät. Niillä on liian vähän ravintoa, joten ne jäävät kitukasvuisiksi."" Tämä on hyvä muistutus kaikille niille joiden mielestä kelpoisimpien lisääntyminen on tautologista ja kehäpäätelmäistä. Sillä tämänkaltaiset ilmiöt muistuttavat että usein evoluution kohdalla ongelmat ovat tarkkuudessa. Pelkkä kelpoisuus ei riitä ; "Evoluutio edellyttää geneettistä muutosta populaatiossa." Tämä on tärkeä asia ja tuttua jokaiselle jalostajalle. Genotyypin ja fenotyypin eroa ja heritabiliteettia käsitellään ja huomioidaan sen parissa paljon. Ja tässä mielessä huomautus on "ihan perusbiologiaa" joka on kyllä jo lukiostakin tuttua.

Tämänlaiset asiat ovat kiinnostavia. Jopa lisää kaipaisin.

Merilän kohdalla olisin tosin kaivannut enemmän puhetta neutraaliteoriasta. Se kun korostaisi että genetiikan saaminen mukaan ei ole samaa kuin väistämätön todiste adaptaatiosta. Neutraaliteoriassa korostetaan geneettistä ajautumista. Ja siinä muutokset eivät ole adaptiivisia vaikka ne ovat perinnöllisiä. Yleistyminen ei ole sama kuin todiste geenin hyödystä.

Ja toisaalta esille voisi nostaa sen että geeni-adaptiivisuus -fiksaation lisäksi olisi katsottava epigenetiikkaa. Epigeneettisessä periytymisessä kysymys ei ole geeneistä vaan siitä miten geenejä ohjaillaan. Esimerkiksi asetyloituneet histonit siirtyvät vanhemmilta jälkeläisille. Tämä on tietyssä määrin hankittujen ominaisuuksien siirtämistä jälkipolvien fenotyyppiin. Tämä ei kuitenkaan ole muuta kuin "lamarcismia joka tuottaa variaatiota muutaman sukupolven verran".
1: Sillä koska kyseessä on enemmänkin geenien "avaaminen" ja "sulkeminen" eivät nämä ominaisuudet kasaudu. Näin hankitut ominaisuudet periytyvät mutta eivät muuntele ja kasva. Sillä kun geeni on avattu se on avattu ja kun se on lukittu se on lukittu. Voit avata lukitun ja lukita avatun, mutta et voi lisä-avata niitä loputtomiin. Uutta epigeneettisessä säätelyssä ei siis olekaan Lamarkismin uusi paluu ja selitys eliökunnan historian kehityspolkujen selittämisessä vaan enemmänkin se, että organismia ei määrittele ainoastaan sen DNA vaan myös epigeneettisellä säätelyllä on vaikututusta ja tämä voi joskus periytyä seuraavalle sukupolvelle.
2: Useammin kyse on vielä lyhyemmästä vaikutusajasta ; Yhden organismin geenien toiminta muuttuu ympäristön vaikutuksesta sen elämän aikana. Kysymys ei ole aina edes yhdelle seuraavalle sukupolvelle siirtymisestä. Muutokset eivät kuitenkaan aiheuta lopullisia muutoksia lajin geeneihin ja ominaisuuksien periytymiseen jälkipolville pidemmällä aikaskaalalla selittyykin geneettisten adaptaatioiden kautta.
3: Ja tässä kohden tietysti voidaan mennä siihen että jos epigeneettinen taipumus tuottaa kyvyn varioida nopeasti vaihtuvissa ympäristöissä ja "kalibroida" jälkeläisiä, niin epigenetiikka on enemmänkin periytynyt hyöty kuin jokin joka ohjaisi evoluutiota lamarckin hengessä isoissa linjoissa.

Mutta täsmennyksistä viis. Sillä Merilän kirjoitus tuottaa myös yksinkertaisen sovelluksen. Sellaisen joka on hyvin käytännönläheinen ja hyödyllinen. Jos siis pitää internetin keskustelupalstoja käytännöllisinä ja siellä pätemistä hyödyllisenä.

Ympäristön ominaisuudet

Ottaakseni tästä esille yhden aiheen jonka kohdalla nousee esille sitä miten Merilän ohjetta voi soveltaa. Jos otamme esille älykkyyden. (Tässä nyt vain sen suppean IQ -testien mittaaman älykkyyden. Joka hieman erikoista kyllä tiivistyy älykkyydeksi jota IQ -testit mittaavat. Tämä on niin tätä.)

Älykkyys on aihe josta "internetin pinnallisilla foorumeilla" läpikäydään pääasiassa nature-nurture -vääntöä. Ja tässä henkenä on se, että nature on vain ja ainoastaan geenejä. Ja nurture on vain ja ainostaan kulttuuria. (Ja tietenkin näissä debateissa vain yksi syy ja yksi aiheuttaja hyväksytään.) Nähdäkseni puhdas genetiikka on tässä melko heikoilla koska Flynnin efekti on niin voimakas että sitä olisi hyvin vaikeaa selittää evoluutiolla. Ihmisten älykkyysosamäärä on yksinkertaisesti noussut. Tosiasiassa tämä on keskiarvoja koskeva trendi. Ja siihen voidaan vaikuttaa montaakin eri kautta. Ja tästä on varsin helppo löytää esimerkkejä jotka eivät ole "suoraan geenejä" eivätkä "suoraa kulttuuria".
1: Älykkyyttä on nostanut se mitä on syöty. Tässä yhtenä merkittävänä elementtinä on ollut jodin saatavuus. Discover -lehdessä oli artikkeli siitä miten jodin puutostaudissa älykkyysosamäärä romahtaa. Ja miten se on aikaisemmin ollut yleinen, kunnes jodia alettiin lisäämään suolaan. "The economists found that in the lowest-iodine areas-the bottom quarter of the study population-the introduction of iodized salt had stark effects. Men from these regions born in 1924 or later were significantly more likely to get into the Air Force and had an average IQ that was 15 points higher than their predecessors. Nationwide, that averages out to a 3.5-point rise in IQ because of iodization." Jodikysymys on nykyäänkin merkittävä ; Henkisen vajauksen ennaltaehkäistä jodilla on yllättävän helppoa ja silti sen kanssa on edelleen ongelmia.
2: Älykkyyttä on nostanut se, mitä ei ole syöty. Tässä esille voidaan nostaa lyijy. Se aikaansaa mielenterveydellisiä ongelmia ja se on ennen ollut yleinen. Siitä on tehty vesiputkia ja sitä on käytetty ruuansäilytysastioissa. Jopa viini on maustunut mukavasti lyijyssä. Nykyisin lyijyä vältetään sen tiedettyjen seurausten vuoksi.

On selvää että jos tämä älykkyysbonus on jotain jonka voi syödä, se ei ole geneettistä. On selvää että voimakkaan ja nopean Flynnin efektin takana on ainakin jokin tai joitain voimia jotka ovat muuta kuin geneettisiä. Silti tämä ei toki tarkoita että nämä vaatisivat Jumalaa. Eikä se tietysti tarkoita myöskään sitä, että älykkäisiin ihmisiin ei kohdistuisi valintapainetta.
* Kuten se ei tarkoita sitäkään että kasvatuksella ei voida ohjata aivoja kohti tietynlaisten ongelmien parempaa ratkaisukykyä.
* Ja jos esimerkiksi miettii "rotujen älykkyyttä" ja saa kartan joka jakautuu leveys ja pituuspiireihin, ja jossa päiväntasaajalla on tyhmempiä ihmisiä kuin napa-alueilla voi aivan hyvin kysyä että ovatko nämäkin jotain jotka kertovat että nimenomaan maantiede on se muutoksen tekijä, ei siis perimä tai kulttuuri, vaikuttaisivat asiaan.

Mitä "typhoid" Mary Mallon opettaa meille evoluutiosta?

Keskustelin eilen jonkin verran ihmisten evoluutiosta. Tai oikestaan siitä, että monesta ihmisten evoluutio olisi pysähtynyt. Kantana on siis ollut jonkinlainen "käänteinen kreationismi" - siinä mielessä että kun kreationistit uskovat mikroevoluutioon mutta eivät makroevoluutioon, eli siihen että evoluutio toimii nykyään mutta ei selitä menneisyyttä kun taas ne joista ihmisten evoluutio on pysähtynyt esittävät että evoluutio selittää historian mutta teollistuminen on nostanut ihmisen evoluution yläpuolelle.
1: Termi "rappeutuminen" on tietysti jo siitä erikoinen, että niissä ei huomata soveltaa populaatiogenetiikasta opittua. Tiedetään että hirvittävän pienet valintapaineet riittävät ominaisuuksien yleistämiseen. (Tein tästä pienen esimerkin.) Sillä evoluutio on korkoa korolle -järjestelmä. Silti monella on ajatus siitä että "luonnonvalinta on olemassa mutta liian pientä voidakseen vaikuttaa". Joka on varsin vaikeasti uskottavaa. Karkeasti ottaen ihmisten evoluutio ei ole pysähtynyt. ; Ihmiset kuolevat yhä sydänkohtauksiin. Ja tämänlaisten merkitys vain kasvaa kun lastensaanti-ikä nousee. Sama koskee diabetesta, joka aikaansaa kuolemia nykyään, toisin kuin historiallisina aikoina jolloin, kuten Spede Pasanen asian kiteytti, "ruoka oli huonoa mutta onneksi sitä oli vähän".

Tässä blogauksessa keskityn kuitenkin lähinnä yhteen asiaan. Nimittäin siihen, miten ihmisten mielikuva luonnonvalinnasta on hyvin "kynsin, hampain verisin" -metaforan sävyttämää. Ja tämän kysymyksen demonstrointiin joudun ottamaan esille Mary Mallonin. Hän oli oireeton lavantaudin kantaja, joka levitti tautia työnsä ohessa. Ei tarkoituksella, vaan piittaamattomuutta tai tietämättömyyttään. Keittäjänä ja pyykkärinä toiminut Mallon tartutti lavantaudin ainakin 53 ihmiseen, joista 3 kuoli tartuntaan. Tässä kohden on kysyttävä edistikö hän evoluutiota?

Pienessä määrin kyllä. On selvää että jos otetaan populaatiokooksi 53, ja kolme kuoli, selvästi lavantauti kohdisti valintapainetta tähän pieneen populaatioon. Tilastollisesti katsoen osa saattoi kuolla vaikka heillä olisikin ollut hyväkin lavantaudin kestävyys, sillä tartunnassa myös kontaminaation määrä vaikuttaa ja tässä on variaatiota. Joten ei voida sanoa että valintapaine olisi kattanut nämä kolme uhria. Mutta on selvää että jonkinlainen valintapaine kohdistui.

Kuitenkin kokonaisuuden kannalta on hyvä ymmärtää mitä tämä laajemmassa määrin tarkoittaa. Ja mistä se saa voimansa. Tässä kohden nyrkkisääntönä on se, että jos satunnaisiin paikkoihin läimitään pommeja, se tappaa ihmisiä mutta kysymys ei ole luonnonvalinnasta. Sen sijaan kansakunnan yli pyyhkivä rutto, etenkin jos sen epidemiat toistuvat, pitävät sisällään hyvin tehokkaan valintapaineen.
* Luonnonvalinta, ollakseen tehokasta, vaatii jonkinlaista konsistenttia painetta. Esimerkiksi mainitsemani populaatiogenetiikka antaa luonnonvalinnalle mahtia sen iteratiivisen luonteen vuoksi. Luonnonvalinta yhdessä sukupolvessa ei tee juuri mitään, mutta pysyvät ja konsistentit valintapaineet keräävät korkoa korolle. Ja pienikin korko muuttuu toiston myötä suuriksi summiksi. (Ajatus siitä että jokin adaptaatio ei yleistyisi luonnonvalinnan vaikutuksesta koska luonnonvalinta on liian pientä on yleensä vähättelyä. Kysymys on enemmän siitä onko valintapaine riittävän kauan läsnä)
* Luonnonvalinta tehoaa parhaiten kun se on melko kattavaa. Eli se ei käy läpi arvottuja osioita populaatiosta vaan on jotenkin erityisen yleistä.
* Luonnonvalinta tehoaa piirteisiin joiden kohdalla on relevanttia geneettistä variaatiota joka on jotenkin ratkaisevaa kohdistuvan valintapaineen suhteen.

Laajassa mielessä "Typhoid Mary" ("Lavantauti-Mary") ei itse asiassa edusta luonnonvalintaa vaan sattumaa. 1800 -luvulla ihmiset kuolivat lavantautiin tai sairastuivat lavantautiin pääasiassa sellaisten syiden vuoksi joilla ei ole mitään tekemistä geenien kanssa. Sijainti oli merkittävää. -  Itse asiassa "Typhoid Mary" varmasti kärsi miesmarkkinoilla maineestaan ja siitä että häntä pidettiin North Brother Islandilla, paradoksaalisesti juuri siksi että hän kesti lavantautia harvinaislaatuisen hyvin. Tämä on käänteinen valintapaine sen kanssa mitä lavantautikuolemien valintapaine ohjasi..

Samoin jos olit Lontoossa 1800 -luvun koleraepidemian aikana, se syy jolla sairastuttiin koleraan johtui siitä että asuit Broad Streetin vesipumpun lähistöllä. Syy oli maantieteellinen ja luonnonvalinnan osuus lyhytaikainen ja mitätön, koska
1: Ihmisten geneettinen variaatio kolerankestossa ei ole "niin suurta" että se olisi merkittävää tämäntyylisessä kovassa tautipaineessa. Voimme kestää tulta eri suuruudella mutta ja tätä voi valintapaine yleistää, paitsi jos joku pistää suoraan täyden höngän päälle ja räjäyttää pommeilla satunnaisia tyyppejä.
2: Valintapaine ei koskenut läheskään koko Lontoota tai ollut kovin kattava. Itse asiassa jos tämänlaatuiset geenit antavat valintapainetta jollekin, se tuskin on kolerankesto, vaan sosiaalinen. Tuohon aikaan tautiepidemiat kun velloivat kaupungeissa. Ja tätä kautta voidaan nähdä että epidemiat eivät kenties tarjonneet konsistenttia valintapainetta kovinkaan monelle kulkutaudille, mutta ne kaikki kuitenkin toivat valintapainetta geeneihin jotka koskevat sosiaalisuutta. Nimittäin tautiepidemioilla on jännittävä suhde sosiaalisuuteen. Suositut ihmiset sairastuvat samasta syystä kuin lastentarhanhoitajat. He törmäävät useampaan ihmiseen. Sosiaalisuus-epäsosiaalisuus taas on piirre johon on geneettinen korrelaatti.

Itse asiassa monesti luonnonvalintaan liitetään ominaisuuksia ja tapahtumia jotka kuvaavat evoluutiossa enemmän kaaoksen, sattuman ja muun vastaavan vaikutusta. Kuitenkin monilla sattumillakin on ollut enemmän vaikutusta. Esimerkiksi jos mietimme dinosaurusten kuolemaa ja otamme perusoletukseksi "meteoriittituhoteorian", voimme huomata että dinosaurukset tavallaan kuolivat sattumalta. Ja että meteoriitinkestävyys ylittää kaikkien eläinten kyvyt joten meteoriitinkestäviä eläimiä tuskin tulee. Meteoriitit ovat liian harvinaisia ja rajuja tuottaakseen meteoriitinkestäviä eläimiä valintapaineen kautta. Kuitenkin meteoriitti-iskun jälkeen oli tiettyjä oloja jotka koskivat koko eliökuntaa hyvin konsistentisti ja luultavasti pitkän aikaa, joten on selvää että siihen liittyi paljon vahvaa luonnonvalintaa. Meteoriitinjälkeiset olosuhteet olivat konsistenttia luonnonvalintaa.

Lontoon Towerin näyttelijä-opas
demonstroi katolisvitseillään, että
kuolema oli joskus säännönmukaista.
Mutta luonnonvalintaa tämä olisi
jos ja vain jos katolisuus on heidän
geeneissään. Mikä lienee vähintään
sangen epätodennäköistä...

Ja tässä mielessä meteoriitti-isku oli enemmän luonnonvalintaa ja vähemmän sattumaa kuin "Typhoid Mary". ; Ei yksinkertaisesti ole ilmiselvää että ihmiset selvisivät vaikka keskiajalla siksi että heillä oli paremmat geenit. Ihmiset kuolivat kaikenlaisista syistä joilla oli hyvin vähän tekemistä geenien kanssa. Jos kuolit nälkään, syynä ei usein ollut geenit vaan ympäristö tavalla jossa oli sattumaelementti. ; Sattumalta kuollut taas ei edusta luonnonvalintaa. Kaikki kuolemat eivät ole luonnonvalintaa.

En siis kiistä että evoluutiota ei tapahtuisi tai olisi tapahtunut. Esimerkiksi ruttoepidemia joka toistui on aivan taatusti vaikuttanut. Samaan tapaan kuin katson että HI -epidemia vaikuttaa laajasti Afrikassa luonnonvalinnallisena voimana, yleistäen HI-virusresistenssiä aikaansaavaa geeniä. Kuitenkin kun katsotaan, niin usein taudit ovat olleet liian purskauksenomaisia ja paikallisia ollakseen aidosti luonnonvalintaa menneisyydessä. Tällä on merkitystä nykyajankin kannalta. Voidaan nimittäin esittää että ihmisten teollistuminen on nostanut kaikkien hyvinvointia, joten luonnonvalinnan erotkaan ovat tuskin mihinkään kadonneet.
1: Kenties ne ovat jossain kohden muuttuneet joissain poikkeuksellisissa piirteissä ja ne rapisevat geenistöstämme. - En esimerkiksi osaa sanoa vaikuttaako laktoosi-intoleranssi enää haittana, ja jos vaikuttaa johtuuko se seksuaalivalinnasta, kuten siitä että piereskely ensitreffeillä ja töissä voi vaikuttaa palkkatasoon ja sosiaaliseen hyväksymiseen jotka taas ovat liitoksissa avioliittotilastoihin. On mahdollista että silläkin on riittävä ja pysyvä valintapaine, mutta tämänlaisen just so -storyn kertominen ei ole valintapaineen laskemista populaatiogeneettisin keinoin, enkä osaa numeroittaa tarinaa joten se on vain tarina. Mutta nämä ovat poikkeuksia, ja kuten jo alkuun ilmoitin, ihmisen evoluutio ei ole pysähtynyt joten nämä ovat vähemmistössä.

Evoluutiossa kenties hämmentävin piirre johtaakin heritabiliteettiin. Ja siihen liittyvään erityiseen paradoksiin. Matt Ridley on kuvannut tilannetta siten, että ihmiseen vaikuttaa sekä ympäristö että hänen geeninsä. Kun olosuhteet ovat vaihtelevat, menestys seuraavat pääasiassa tuurista. Kun olosuhteet ovat vakaat, etenkin jos ne ovat hyvät, geenien merkitys kasvaa. Tätä voi demonstroida vaikka pituuskasvulla. Keskiajalla pituus määräytyi pääasiassa elinolojen mukaan. Siksi aateliset olivat pidempiä. Pituus liittyi siis yhteiskuntaluokkaan. Ympäristötekijät vaikuttivat lujasti. Teollistuneena aikana kaikki saavat enemmän ruokaa ja siksi pituus ei ole yhteiskuntakysymys vaan ihminen kasvaa lähemmäksi geneettistä potentiaaliaan. Ja tätä kautta on aivan rationaalista uskoa että nykyään geenit vaikuttavat enemmän siihen oletko keskimääräistä pidempi vai lyhyempi. Ja näin geenien merkitys kasvaa hyvinvoinnin myötä. Tässä valossa ei ole ollenkaan väistämätöntä että hyvinvointi katkaisee evoluution. Kenties se lisää sitä.
1: Toki se voi kohdistaa sitä uudestaan. Kenties laktoosi-intoleranssi ei haittaa elämää kuten aikana jolloin karja toi pääosan ravinnosta alueella. Mutta ainakin seksuaalivalinta näyttää vaikuttavan avioliittomarkkinoilla erityisen paljon nykyään. Tämä johtaa siihen että terveyteen ja sosiaalisuuteen liittyvät geenit painavat luultavasti enemmän kuin kyky kestää ruttoa. Mutta toisaalta voidaan kysyä onko ruttogeenien katoaminen mitään rappeutumista. Funktion ja adaptaation suhde arkiajattelun, hyödyn ja evoluution välillä kun helposti tuottavat omituista virheilysotkua. Ja tätä on ihan oikeasti hyviä syitä välttää. Sillä sekaantumisesta johtuva hieman paradoksaalinen - ellei peräti parodiallinen -  "Evoluutio ja heikomman yleistyminen" on toki ihan tärkeä mietittävä asia, hieman erikoinen ajatus, joka näissä asioissa tuntuu toistuvan. Sen voi kuitenkin tehdä fiksusti ja typerästi, ja tässä kohden se usein tehdään juuri tyhmästi.

Sisarusten erilaisuus ; Nature vs. nurture -debattiongelma

Monesti ihmisten samanlaisuutta perustellaan joko perimällä tai ympäristöllä. Molemmille ongelmana on se, että tosiasiassa sisarukset ovat melko erilaisia. Esimerkiksi meidän perheessä kaikki lapset ovat keskenään hyvinkin erilaisia ja suhtautuvat maailmaan aivan eri asenteilla. Tämä on tietyllä tavalla ongelma sekä perimän että kasvatuksen korostajille. Esitän tässä jotain molemmista.

Asiaa on toki käsitelty tieteellisesti ja tästä on luettavissa ihan kiehtova kommentaari. Antamani linkin mukaan on erikoista, miten ympäristö vaikuttaa selkeästi, mutta yllättävän lyhytjänteisesti ; Kasvatuksen vaikutukset vähenevät ajan mittaan. Esimerkiksi älykkyyteen on kasvatuksellinen elementti joka ei jää pysyväksi vaan vähenee. ; Kasvatus ei kuitenkaan ole merkityksetöntä ; älykkyyden  varianssista 30 % selittyisi jaetulla ympäristöllä, 50% geeneillä. 20 % olisi satunnaista vaihtelua. Kasvatuksella voi hieman tuhotakin ; Antisosiaaliseen käyttäytymiseen nuoruudessa kasvatus vaikuttaa 15 %. Kaikesta ei siis kannata syyttää vanhempia. Mutta jossain määrin asia on niinkin että monet positiiviset piirteet tulevat vanhempien kasvatuksesta riippumatta - esimerkiksi akateeminen menestyksessä kasvatus vaikuttaa hyvin minimaalisesti - mutta "geneettisesti menestyksekkään" lapsen voi tästä huolimatta pilata kasvatuksella.

Tämänlaiset tulokset ovat vaikeita, koska niissä käsitellään termiä nimeltä heritabiliteetti. Siihen taas liittyy tiettyjä epäintuitiivisia puolia. ; heritabiliteetti ei siis ole sitä mitä yleensä mielletään. Esimerkiksi pään lukumäärän heritabiliteetti on nolla koska ominaisuudessa ei ole vaihtelua. Tämä on erikoista, koska intuitio sanoo että kun jossain ei ole vaihtelua ja se on täysin geenien rakentamaa, sen heritabiliteetti olisi 1. Geneettinen ominaisuus ei oikeastaan aina tarkoitakaan suurta heritabiliteettia. ; Heritabiliteetti on tärkeä ja oleellinen käsite, jonka sisältö ja epäintuitiivisuudet on syytä opetella.
1: Epäintuitiivisuus tekee siitä kuitenkin vaikean ja moni hämmentyy sen edessä sen verran että saattaa pitää sitä jopa turhana terminä. Se on kuitenkin tärkeä. (Se ei vain sano suoraan sitä mitä ihmiset ajattelevat sen sanovan.) Ja siitä saa mielestäni kivan perusotteen unohtamalla mielikuvat geeneistä ja kasvatuksesta ja opettelemalla siitä kaksi trendiä ; (1) Heritabiliteetti nousee kun ympäristön vaihtelua pienennetään. (2) Heritabiliteetti nousee myös kun geneettistä vaihtelua nostetaan.

Koska kyseinen tutkimus on tehty sisaruksilla, eikä tavalliseen tapaan kaksostutkimuksella, suhtaudun siihen hieman kriittisesti. Itse nimittäin olen ymmärtänyt että sisarusten kannattaa välttää toisiinsa sotkeutumista. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti tiettyä niukkuutta joka liittyy isompiin perheisiin. Tiettyjä leluja on rajallinen määrä. Ja lopputuloksena on se, että jos kaikki haluavat samoja asioita, näistä asioista tulee helposti riitelyä. Lisäksi toisten auttaminen liittyy kuvioon ja tässä erilaisten taitojen hankkimisesta on hyötyä. Sekä riidat että yhteisöllisyys lisäävät tarvetta erottautua. Puhumatta tietysti huomionherättämisestä, joka onnistuu perheen sisällä olemalla perheen paras jossain. Lisäksi on aivan väärin olettaa, että samassa perheessä kasvaminen olisi samaa kuin sama elinympäristö. Sillä tosiasiassa henkilöt itse ovat muiden lasten ympäristönmuutos. Korostaisin kuitenkin sitä, että sisaruksilla on evoluution luomia paineita differentioitua. tukeakseen toisiaan paremmin, mikä selittäisi sen, että adoptiosisarusten erot ovat yhtä suuria kuin väestön (nämä efektit kumoaisivat toisensa keskimäärin). Tällöin siis sisarusten erot olisivat suuremmat kuin väestön keskimäärin. Toki tässä on muistettava että kenties jaettu ympäristö ja kasvatus sittenkin vaikuttaisi sen verran että tämä puoli kompensoituisi.

Tai ainakin tälläiseen tulkintaan on tilaa edellämainitun tutkimuksen pohjalta.

Suomi : Vakava yritys olla Platonin valtio

Platonin "Valtio" on pohjimmiltaan teos kyyläyskulttuurista ja diktatuurista. Jokainen Suomalainen vähänkin filosofiaa tunteva paheksuu sitä virallisesti. Kuitenkin käytännössä, jos suurin osa kaikenlaisista yhteiskuntamalleista otetaan tarkasteluun, niin valtaosa ihmisistä kannattaa nimenomaan jotain joka muistuttaa Platonin valtiota aivan käsittämättömän paljon.

Katsotaan hitusen Platonin valtion perusideaa. Hän jakaa ihanteet eri ammatteihin. Ammatteihin valittiin ihmisyksilön luonteen mukaan, lahjakkuuksien mukaan. Platonilla Hallitsijat olivat viisaita, heillä oli apunaan virkamiesmäisiä Apulaisia, jotka yhdessä olivat Valvojien kasti. Viisaus katsottiin yksilön ominaisuuksista. Ja korruption välttämiseksi heille ei annettu paljoa rahaa. Heillä oli valtaa mutta ei varallisuutta tai seksuaalista menestystä. Muutoin yhteiskunnassa roolit jaettiin kykyjen mukaan. Lisäksi valtiota kuvasi velvollisuudentunto jossa jokaisella oli rooli ja jokainen oli velvoitettu ahkeruuteen. Esimerkiksi naisilla oli velvollisuus imettää - ja tämä oikeus ei koskenut omaa lasta vaan äidille voitiin määrätä jonkun toisen lapsi. Ja tätä kaikkea tietysti myös valvottiin ahkerien vartioiden toimesta. Platonilla kaiken ytimessä oli yhteishyvä. Esimerkiksi hallitsijoiden oletettiin olevan motivoituneita koska heidän kieltäymyksensä olivat pohjimmiltaan valtion parhaaksi. Jenginpetturuus oli niin kamala asia, että Platon kannatti esimerkiksi propagandan häikäilemättömänkin käytön. Ja riitasoinnut olivat niin vältettäviä että monikielisten soittimien soittamisesta lapsille tehtiin rajoitteita, etteivät saisi muitakin riitasointuisia ajatuksia. Runoilijoita ei Platonin valtiossa ollutkaan.

Platonin valtiota on tietysti moitittu alusta asti. Jo Aristoteles moitti tätä mallia siitä, että huipulla oleminen ei ole kannustavaa jos siitä ei hyödy. Ja tämä on se ainut mistä Suomessa on joustettu. Modernimpi Popper paheksui mallia laajemmin ja hänestä mallin perusongelma oli enemmänkin siinä, että jopa meritokratia on helvetillistä koska se palkitsee lahjakkaimmat parhailla, kiinnostavimmilla ja parhaiten tuottavilla töillä kun taas muut saavat tyytyä likaiseen ja ahdistavaan työhön.

Karkeasti ottaen pääsyy siihen miksi ihmiset tuskin huomaavat että he kannattavat Platonin mallia jossa korruptiokontrolliin liittyvä köyhyys on poistettu johtuu siitä että keskustelu siirretään tyypillisesti "nature vs. nurture" -teemaan. Eli keskustellaan siitä ovatko ominaisuudet opittuja ja kasvatettuja vai periytyviä. Ero on kuitenkin loppupeleissä melko turha. Sillä Platon puhuu lahjakkuudesta (ja pohjimmiltaan sen palkitsemisesta). Hän puhuu ilmenevistä ominaisuuksista, ei siitä miten nämä ominaisuudet ovat syntyneet!

Nature & Nurture alta pois

Tässä kohden ihmiset mieluusti puhuvat esimerkiksi siitä onko älykkyys periytynyttä vai opittua. En usko että maailmassa on aidosti jäljellä ainuttakaan geneettiseen determinismiin uskovaa vakavasti otettavaa ihmistä. Siksi valtaosa periytyvyysargumentaatiosta näyttääkin ampuvan ohi valtaosasta älykkyyden periytyvyyteen liittyvistä käsityksistä. Esimerkiksi usein korostetaan että valtaosa johtuu stimulaatioista ja vastaavista. Usein korostetaan että vanha periytyvään älykkyyteen perustuva malli korosti elitismiä ja yritti esimerkiksi ylläpitää brittejen luokkajärjestelmää. Joka on itse asiassa on hyvinkin totta. Kuitenkin kun mietitään mitä heritabiliteetti tarkoittaa, asit näyttävät hyvinkin erilaisilta. Heritabiliteettihan on siitä mielenkiintoinen että se on (a) prosenttiluku (b) ja se aika usein riippuu ympäristöstä.

Esimerkiksi jos katsotaan pituutta, voidaan huomata että ympäristö, tarkalleen ottaen ravinto, johtaa vahvasti pituuden kasvuun kaikilla. Ympäristö voi määrittää valtavan määrän pituuseroista. Huvittavaa onkin se, että ympäristö ratkaisee silloin kun tätä ympäristöä on rajoitettu. Jos ruokaa on vähän, kulttuuri vaikuttaa enemmän. Tämä voi olla huvittava käsitys, mutta on helppoa muistaa että pituudessa oleva potentiaali on kuitenkin vahvasti perinnöllistä. Näin ollen jos ruokaa on paljon saatavilla, ihmiset kasvavat potentiaaliinsa ja erot entistäkin vahvemmin johtuvat juurikin perimästä. Absoluuttinen pituuden määrä selittyy valtaosalla ympäristöstä. Mutta suhteelliset pituudet muihin samanaikaisiin ihmiseen selittyvät lähes pelkästään perimällä. Kun kaikilla on tarpeeksi ruokaa et voi enää katsoa pituutta ja arvata tämän sosiaalista säätyä, sillä ympäristö ei selitä suhteellisia eroja.

Älykkyyden kasvussakin Flynnin efekti näyttää että ympäristön erot ovat olleet merkittäviä. Älykkyysosamäärä nousee valtavan nopeasti. Eikä tätä nopeutta voida mitenkään selittää evoluutiolla, koska mikään tunnettu evoluutiomekanismi ei voisi toimia noin nopeasti. Jos erot olisivat sitä että perimän geenifrekvenssit muuttuisivat populaatiossa noin ripsakkaasti, ja Flynnin efekti selittyisi pelkästään geeneillä, minä kääntyisin uskomaan Intelligent Designiin välittömästi. (Ihan oikeasti!) Tämä valitettavasti tarkoittaa sitä että perimä määrää suhteelliset erot. Eli fiksuimmat ovat entistä vahvemmin perimän determinoimia. (Ja yhteiskunnassa pärjääminen on usein suhteellista. Vähän kuten itsensä köyhäksi kokeminenkin.)

Itse asiassa voidaankin huomata että periaatteessa lahjakkuus johtaa aina suhteellisiin eroihin. Ja tässä kohden on lopputuloksen kohdalla melko lailla irrelevanttia onko kasvatus vai perimä syynä. Sillä yhteiskunnassa jotkut joutuvat kuitenkin pohjalle. Se, onko tämä suvun statuksen mukaan määräytyvä asia vai perimän ohjaama kertoo vain siitä keitä palkitaan eniten. ~ Ja luokkayhteiskunnassa asialla ei edes olisi eroa. Jos lahjakkuus on mittarina, niin eliitti voi perustella vallassasiirtymistään sillä että lapset on kasvatettu pienestä pitäen johtamaan, toisin kuin köyhälistön kakaroita joiden vanhemmilla ei ole ollut edes tietotaitoa jota siirtää. Periytyvyyttä vanhemmilta lapsille on niin monenlaista. Kasvatus ja perimä ovat itse asiassa monesti niin vaikeasti toisistaan erotettavia että erotuskeinoksi joudutaan käyttämään kaksostutkimusta, jossa saman perimän omaavia identtisiä kaksosia "laitetaan erilaisiin oloihin" ja katsotaan miten käy, mitä eroja syntyy vai syntyykö niitä.

Luterilaisen työmoraalin meritokratia-ansa

Kun puhutaan "suomalaisesta työnteosta", nostetaan aina esiin luterilainen työmoraali. Se on mielikuva ja ihanne johon vedotaan. Se on pohjimmiltaan sitä velvollisuutta jota Platonkin kannatti. Siinä korostetaan että suhde työhön on tärkeä. Jokaisella on Jumalan määräämä rooli, jota tulee noudattaa ahkerasti. Ihmisen on velvollisuus olla ahkera. Tuen ja avun hakeminen on häpeä koska se on haitaksi yhteisölle. Tätä pidetään nöyränä ja hyvänä.

En kykene näkemään suurtakaan eroa Platonin valtion ja esimerkiksi presidenttimme Niinistön käsityksistä. Oikeistolaisilla on muutoinkin hyvin vahva ahkeruuteen velvoittamisen ja lahjakkuudesta palkitsemisen henki. Henki joka jostain syystä näkee aina vain ne joilla menee hyvin. Ja se olettaa että kun hän itse vaikka filosofiakirjoja tuottavana tyyppinä on onnellinen tekemisissään, niin se tarkoittaa sitä että roskakuskinkin pitäisi oppia näkemään hyvä omassa työssään. Tai että jollakulla olisi todella sellainen psyyke että roskakuskeus olisi hänelle ilo ja nautinto. Ja että näitä olisi relevantisti niin monta että yhteiskunta todella pyörisi jos kaikki todella optimistisoituisivat ja suostuisivat tekemään vain töitä joista nauttivat.
1: Ja tyypillistä on se, että he ovat oikeistolaisia vain kun heillä on se hyvä asema. Kun se katoaa ja köyhyys tai vaikkapa onnettomuudesta saatu aivovamma kolkuttamaan niin muuttuu se "Laamannin poikakin äkkiä luokkatietoiseksi." Yrittelijäs nuori voi kertoa että hänestä kuka tahansa voi hankkia itselleen 30 000 euron kuukaisitulot jos vain yrittää. Kun tulotaso romahtaa vaikka talouskuplan puhjettua, nämä puheet katoavat häneltä. Mutta ei tietysti niiltä jotka ovat jossain uudessa kuplassa menestyneet ja ovat tällä hetkellä huipulla. He ripeästi keksivät argumentteja sille miksi heidän ei tulisi luopua saamastaan.

Kannustimista, lahjakkuuden ja yrittämisen palkitsemisesta, yhteisestä hyvästä ja vastaavista puhutaan alati. Ja tavat ovat yllättävän paljon samaa kuin mitä Platon esitti. Osa näkemyksistä saa lisäbonusta ; PerusSuomalaisillekin taiteella on tärkeänä roolina ylläpitää Valtiota. Postmoderni tekotaide, sen rooli on sama kuin Platonin valtion runoilijoiden.
Itsekin olen toki niitä ihmisiä jotka dissaavat hölmöjä koska ei saisi tehdä asioita joihin ei ole lahjoja. Karkeasti ottaen vihaan huonoutta. (Etenkin itsessäni, sillä oma idiotismi on aina ongelma jolle voisi teoriassa tehdä jotain mutta ei käytännössä onnistu joten tästä ongelmasta tulee olotila..) Siedän erilaisia huru-ukkoja jos he ovat crankeja. Olen jopa myötämielinen heille koska he eivät sentään ole tylsiä vaan vaikka eivät ole ehkä oikeassa tai rationaalisia, he ovat kuitenkin fiksuja - toisin kuin kuten suurin osa jotka ovat rehellisesti sanoen tylsistyttäviä. Kannatan kannustumista ja sitä että ihminen opettelee olemaan hyvä - tai edes että harjoittelisi niin että "suck less". Nähdäkseni reiluus on sitä että sukupuoli, sukunimi tai vastaava ei määrää asemaa ja uraa, vaan että tulokset ratkaisevat.

Platonin ajatuksissa on vaarallista vetoa.

Jos lahjakkuuteen ja demokratiaan perustuva rakennelma ei toimi, on nähdäkseni melko selvää että joka ikinen utopia on pohjimmiltaan dystopia. Ja pohjimmiltaan, kaikesta huolimatta ... Olen onnellinen vasta kun viimeinen utoopikko hirtetään viimeisen dystopanrakentelijan suoliin. (Niin sanoakseni.)

---

Kirjoittaja tietää että moni ei pakota täystyöllisyyttä ja vastaavia. Usein rajoitteet ovat enemmän prosentuaalisia. Kysymys on lukumääristä eikä totaalikielloita. Mutta tässä on vähän kuten siinä missä olen selittänyt että mursut ovat Suomessa vain marginaalisesti marginaalisempi uhka kuin saimaannorpat. ; Rajoitteet, ehdot ja periaatteet ovat hyvinkin samat. Ihmiset dissaavat Platonia vastenmielisenä diktaturismina paljon vahvemmin kuin mitä tämä ero heidän omien ajatustensa ja Platonin ideaalien välissä on.