Mitä "typhoid" Mary Mallon opettaa meille evoluutiosta?

Keskustelin eilen jonkin verran ihmisten evoluutiosta. Tai oikestaan siitä, että monesta ihmisten evoluutio olisi pysähtynyt. Kantana on siis ollut jonkinlainen "käänteinen kreationismi" - siinä mielessä että kun kreationistit uskovat mikroevoluutioon mutta eivät makroevoluutioon, eli siihen että evoluutio toimii nykyään mutta ei selitä menneisyyttä kun taas ne joista ihmisten evoluutio on pysähtynyt esittävät että evoluutio selittää historian mutta teollistuminen on nostanut ihmisen evoluution yläpuolelle.
1: Termi "rappeutuminen" on tietysti jo siitä erikoinen, että niissä ei huomata soveltaa populaatiogenetiikasta opittua. Tiedetään että hirvittävän pienet valintapaineet riittävät ominaisuuksien yleistämiseen. (Tein tästä pienen esimerkin.) Sillä evoluutio on korkoa korolle -järjestelmä. Silti monella on ajatus siitä että "luonnonvalinta on olemassa mutta liian pientä voidakseen vaikuttaa". Joka on varsin vaikeasti uskottavaa. Karkeasti ottaen ihmisten evoluutio ei ole pysähtynyt. ; Ihmiset kuolevat yhä sydänkohtauksiin. Ja tämänlaisten merkitys vain kasvaa kun lastensaanti-ikä nousee. Sama koskee diabetesta, joka aikaansaa kuolemia nykyään, toisin kuin historiallisina aikoina jolloin, kuten Spede Pasanen asian kiteytti, "ruoka oli huonoa mutta onneksi sitä oli vähän".

Tässä blogauksessa keskityn kuitenkin lähinnä yhteen asiaan. Nimittäin siihen, miten ihmisten mielikuva luonnonvalinnasta on hyvin "kynsin, hampain verisin" -metaforan sävyttämää. Ja tämän kysymyksen demonstrointiin joudun ottamaan esille Mary Mallonin. Hän oli oireeton lavantaudin kantaja, joka levitti tautia työnsä ohessa. Ei tarkoituksella, vaan piittaamattomuutta tai tietämättömyyttään. Keittäjänä ja pyykkärinä toiminut Mallon tartutti lavantaudin ainakin 53 ihmiseen, joista 3 kuoli tartuntaan. Tässä kohden on kysyttävä edistikö hän evoluutiota?

Pienessä määrin kyllä. On selvää että jos otetaan populaatiokooksi 53, ja kolme kuoli, selvästi lavantauti kohdisti valintapainetta tähän pieneen populaatioon. Tilastollisesti katsoen osa saattoi kuolla vaikka heillä olisikin ollut hyväkin lavantaudin kestävyys, sillä tartunnassa myös kontaminaation määrä vaikuttaa ja tässä on variaatiota. Joten ei voida sanoa että valintapaine olisi kattanut nämä kolme uhria. Mutta on selvää että jonkinlainen valintapaine kohdistui.

Kuitenkin kokonaisuuden kannalta on hyvä ymmärtää mitä tämä laajemmassa määrin tarkoittaa. Ja mistä se saa voimansa. Tässä kohden nyrkkisääntönä on se, että jos satunnaisiin paikkoihin läimitään pommeja, se tappaa ihmisiä mutta kysymys ei ole luonnonvalinnasta. Sen sijaan kansakunnan yli pyyhkivä rutto, etenkin jos sen epidemiat toistuvat, pitävät sisällään hyvin tehokkaan valintapaineen.
* Luonnonvalinta, ollakseen tehokasta, vaatii jonkinlaista konsistenttia painetta. Esimerkiksi mainitsemani populaatiogenetiikka antaa luonnonvalinnalle mahtia sen iteratiivisen luonteen vuoksi. Luonnonvalinta yhdessä sukupolvessa ei tee juuri mitään, mutta pysyvät ja konsistentit valintapaineet keräävät korkoa korolle. Ja pienikin korko muuttuu toiston myötä suuriksi summiksi. (Ajatus siitä että jokin adaptaatio ei yleistyisi luonnonvalinnan vaikutuksesta koska luonnonvalinta on liian pientä on yleensä vähättelyä. Kysymys on enemmän siitä onko valintapaine riittävän kauan läsnä)
* Luonnonvalinta tehoaa parhaiten kun se on melko kattavaa. Eli se ei käy läpi arvottuja osioita populaatiosta vaan on jotenkin erityisen yleistä.
* Luonnonvalinta tehoaa piirteisiin joiden kohdalla on relevanttia geneettistä variaatiota joka on jotenkin ratkaisevaa kohdistuvan valintapaineen suhteen.

Laajassa mielessä "Typhoid Mary" ("Lavantauti-Mary") ei itse asiassa edusta luonnonvalintaa vaan sattumaa. 1800 -luvulla ihmiset kuolivat lavantautiin tai sairastuivat lavantautiin pääasiassa sellaisten syiden vuoksi joilla ei ole mitään tekemistä geenien kanssa. Sijainti oli merkittävää. -  Itse asiassa "Typhoid Mary" varmasti kärsi miesmarkkinoilla maineestaan ja siitä että häntä pidettiin North Brother Islandilla, paradoksaalisesti juuri siksi että hän kesti lavantautia harvinaislaatuisen hyvin. Tämä on käänteinen valintapaine sen kanssa mitä lavantautikuolemien valintapaine ohjasi..

Samoin jos olit Lontoossa 1800 -luvun koleraepidemian aikana, se syy jolla sairastuttiin koleraan johtui siitä että asuit Broad Streetin vesipumpun lähistöllä. Syy oli maantieteellinen ja luonnonvalinnan osuus lyhytaikainen ja mitätön, koska
1: Ihmisten geneettinen variaatio kolerankestossa ei ole "niin suurta" että se olisi merkittävää tämäntyylisessä kovassa tautipaineessa. Voimme kestää tulta eri suuruudella mutta ja tätä voi valintapaine yleistää, paitsi jos joku pistää suoraan täyden höngän päälle ja räjäyttää pommeilla satunnaisia tyyppejä.
2: Valintapaine ei koskenut läheskään koko Lontoota tai ollut kovin kattava. Itse asiassa jos tämänlaatuiset geenit antavat valintapainetta jollekin, se tuskin on kolerankesto, vaan sosiaalinen. Tuohon aikaan tautiepidemiat kun velloivat kaupungeissa. Ja tätä kautta voidaan nähdä että epidemiat eivät kenties tarjonneet konsistenttia valintapainetta kovinkaan monelle kulkutaudille, mutta ne kaikki kuitenkin toivat valintapainetta geeneihin jotka koskevat sosiaalisuutta. Nimittäin tautiepidemioilla on jännittävä suhde sosiaalisuuteen. Suositut ihmiset sairastuvat samasta syystä kuin lastentarhanhoitajat. He törmäävät useampaan ihmiseen. Sosiaalisuus-epäsosiaalisuus taas on piirre johon on geneettinen korrelaatti.

Itse asiassa monesti luonnonvalintaan liitetään ominaisuuksia ja tapahtumia jotka kuvaavat evoluutiossa enemmän kaaoksen, sattuman ja muun vastaavan vaikutusta. Kuitenkin monilla sattumillakin on ollut enemmän vaikutusta. Esimerkiksi jos mietimme dinosaurusten kuolemaa ja otamme perusoletukseksi "meteoriittituhoteorian", voimme huomata että dinosaurukset tavallaan kuolivat sattumalta. Ja että meteoriitinkestävyys ylittää kaikkien eläinten kyvyt joten meteoriitinkestäviä eläimiä tuskin tulee. Meteoriitit ovat liian harvinaisia ja rajuja tuottaakseen meteoriitinkestäviä eläimiä valintapaineen kautta. Kuitenkin meteoriitti-iskun jälkeen oli tiettyjä oloja jotka koskivat koko eliökuntaa hyvin konsistentisti ja luultavasti pitkän aikaa, joten on selvää että siihen liittyi paljon vahvaa luonnonvalintaa. Meteoriitinjälkeiset olosuhteet olivat konsistenttia luonnonvalintaa.

Lontoon Towerin näyttelijä-opas
demonstroi katolisvitseillään, että
kuolema oli joskus säännönmukaista.
Mutta luonnonvalintaa tämä olisi
jos ja vain jos katolisuus on heidän
geeneissään. Mikä lienee vähintään
sangen epätodennäköistä...

Ja tässä mielessä meteoriitti-isku oli enemmän luonnonvalintaa ja vähemmän sattumaa kuin "Typhoid Mary". ; Ei yksinkertaisesti ole ilmiselvää että ihmiset selvisivät vaikka keskiajalla siksi että heillä oli paremmat geenit. Ihmiset kuolivat kaikenlaisista syistä joilla oli hyvin vähän tekemistä geenien kanssa. Jos kuolit nälkään, syynä ei usein ollut geenit vaan ympäristö tavalla jossa oli sattumaelementti. ; Sattumalta kuollut taas ei edusta luonnonvalintaa. Kaikki kuolemat eivät ole luonnonvalintaa.

En siis kiistä että evoluutiota ei tapahtuisi tai olisi tapahtunut. Esimerkiksi ruttoepidemia joka toistui on aivan taatusti vaikuttanut. Samaan tapaan kuin katson että HI -epidemia vaikuttaa laajasti Afrikassa luonnonvalinnallisena voimana, yleistäen HI-virusresistenssiä aikaansaavaa geeniä. Kuitenkin kun katsotaan, niin usein taudit ovat olleet liian purskauksenomaisia ja paikallisia ollakseen aidosti luonnonvalintaa menneisyydessä. Tällä on merkitystä nykyajankin kannalta. Voidaan nimittäin esittää että ihmisten teollistuminen on nostanut kaikkien hyvinvointia, joten luonnonvalinnan erotkaan ovat tuskin mihinkään kadonneet.
1: Kenties ne ovat jossain kohden muuttuneet joissain poikkeuksellisissa piirteissä ja ne rapisevat geenistöstämme. - En esimerkiksi osaa sanoa vaikuttaako laktoosi-intoleranssi enää haittana, ja jos vaikuttaa johtuuko se seksuaalivalinnasta, kuten siitä että piereskely ensitreffeillä ja töissä voi vaikuttaa palkkatasoon ja sosiaaliseen hyväksymiseen jotka taas ovat liitoksissa avioliittotilastoihin. On mahdollista että silläkin on riittävä ja pysyvä valintapaine, mutta tämänlaisen just so -storyn kertominen ei ole valintapaineen laskemista populaatiogeneettisin keinoin, enkä osaa numeroittaa tarinaa joten se on vain tarina. Mutta nämä ovat poikkeuksia, ja kuten jo alkuun ilmoitin, ihmisen evoluutio ei ole pysähtynyt joten nämä ovat vähemmistössä.

Evoluutiossa kenties hämmentävin piirre johtaakin heritabiliteettiin. Ja siihen liittyvään erityiseen paradoksiin. Matt Ridley on kuvannut tilannetta siten, että ihmiseen vaikuttaa sekä ympäristö että hänen geeninsä. Kun olosuhteet ovat vaihtelevat, menestys seuraavat pääasiassa tuurista. Kun olosuhteet ovat vakaat, etenkin jos ne ovat hyvät, geenien merkitys kasvaa. Tätä voi demonstroida vaikka pituuskasvulla. Keskiajalla pituus määräytyi pääasiassa elinolojen mukaan. Siksi aateliset olivat pidempiä. Pituus liittyi siis yhteiskuntaluokkaan. Ympäristötekijät vaikuttivat lujasti. Teollistuneena aikana kaikki saavat enemmän ruokaa ja siksi pituus ei ole yhteiskuntakysymys vaan ihminen kasvaa lähemmäksi geneettistä potentiaaliaan. Ja tätä kautta on aivan rationaalista uskoa että nykyään geenit vaikuttavat enemmän siihen oletko keskimääräistä pidempi vai lyhyempi. Ja näin geenien merkitys kasvaa hyvinvoinnin myötä. Tässä valossa ei ole ollenkaan väistämätöntä että hyvinvointi katkaisee evoluution. Kenties se lisää sitä.
1: Toki se voi kohdistaa sitä uudestaan. Kenties laktoosi-intoleranssi ei haittaa elämää kuten aikana jolloin karja toi pääosan ravinnosta alueella. Mutta ainakin seksuaalivalinta näyttää vaikuttavan avioliittomarkkinoilla erityisen paljon nykyään. Tämä johtaa siihen että terveyteen ja sosiaalisuuteen liittyvät geenit painavat luultavasti enemmän kuin kyky kestää ruttoa. Mutta toisaalta voidaan kysyä onko ruttogeenien katoaminen mitään rappeutumista. Funktion ja adaptaation suhde arkiajattelun, hyödyn ja evoluution välillä kun helposti tuottavat omituista virheilysotkua. Ja tätä on ihan oikeasti hyviä syitä välttää. Sillä sekaantumisesta johtuva hieman paradoksaalinen - ellei peräti parodiallinen -  "Evoluutio ja heikomman yleistyminen" on toki ihan tärkeä mietittävä asia, hieman erikoinen ajatus, joka näissä asioissa tuntuu toistuvan. Sen voi kuitenkin tehdä fiksusti ja typerästi, ja tässä kohden se usein tehdään juuri tyhmästi.

Syvyyksiin, syöveriin

Aiemmin kirjoitin maailmanpyöristä ja näköaloista. Tornit ovat kapuamista ja maisemien seuraamista varten. Mutta sen vastakohdaksi voidaan laittaa toinen pikkupoikain suosikkiteema, kellareihin ja muihin meneminen. Toki sekä korkealle kiipeämisessä että kellariin menemisessä on usein samoja elementtejä kuten (a) uteliaisuus (b) eskapistinen arjesta poikkeaviin tiloihin (c) oman rohkeuden osoitus. Mutta paikkana luolilla on hyvin erilainen atmosfääri kuin vaikkapa vesitornin huipulla.

Kukaan ei mene kellariin, luolaan tai vastaavaan katsomaan maisemia. Kellari tarjoaa pimeyttä, näköalojen vastakohtaa. ; Pimeys on tavallisesti epätiedon symboli. Esimerkiksi Platonin luolavertauksessa ei ole sattumaa, että paikaksi on valittu pimeä luola, jossa ei havaita kaikkea mitä luolan ulkopuolella oleva havaitsee. Pimeys on tietämättömyyttä ja valo tietoa. Siksi kirkon korkeat tornit kuvaavat henkistymistä kun taas kirkkojen kryptat ovat lähinnä kuolleita varten.

Ajatus pimeästä epätietona ja huonona ei ole huono. Pimeän pelko on ihmisillä hyvin yleinen. Ja syynä on varmasti ollut se, että valoisana aikana uhat ovat olemassa mutta niistä ollaan tietoisia. Pimeys tarjoaa tuntematonta uhkaa. Asioihin ei voi valmistautua ja ne ovat siksi vaarallisempia. On toki ymmärrettävää pelätä leijonaa nuotion ääressä. Ja kummittelevissa paikoissakin kysymys on usein tilanteesta, jossa mennään pimeyteen, jossa joku ikään kuin vaanii. Kellari on juuri tämän vuoksi pikkupoikain rohkeudennäyte. Vaikka pimeys on itse asiassa aivan erilainen vaara kuin vaikka korkealta puusta putoaminen. Kellarissa uhat ovat usein symbolisia ja enemmän mielessä. (Ellei pimeydessä olevia avonaisia kaivoja ja vastaavia surmanloukkuja lasketa. Niitä on, mutta aika harva pelottava pimeä paikka kuitenkaan pitää niitä sisällään.)

Mutta toisaalta pimeään menemistä voidaan pitää vähemmän pahana. Aistien uudelleenorganisointina. Kun näköaistimukset puuttuvat, muut aistit tarkentuvat. Toki pimeys tuo esille myös esimerkiksi sen, miten tasapainoaisti on osittain näkökeskeistä ; Sisäkorvan lisäksi tasapaino on näkemiskysymys. Jos ei jaksa leikkiä Pertti "Spede" Pasasta ja laittaa silmiä kiinni nyt ja jalasta kiinni nyt, niin johonkin vähänkin muhkuraisempaan pimeyteen mennessä huomaa miten vaatimatonkin kivi tarjoaa uhan kompastumiselle. Esteitä ei näe, ja tasapainoaisti ei osaa korjata tilannetta yhtä tehokkaasti.

Toisaalta luola on mainio paikka mennä turvaan. Pommisuojat eivät koskaan ole tornien huipuilla, vaan yleisesti ottaen aina maan alla. Luolan pimeys tarjoaa myös suojan itselle. Kun näkö tottuu hämäryyteen, muut ovat häikäistyneitä eivätkä näe samaa kuin pimeyteen tottunut. ("Jostain syystä" Platon ei kertonut luolavertauksessa siitä miten ulkomaailman ideat nähnyt mies ei näe enää liikkua luolassa.) Pimeys on siis paitsi helposti suojaavien rakenteiden tuottama sivutuote, että itsessään lisäsuoja. (Luolat ovatkin erilaisten salamurhaajien ja rosvojen asuinalueita. He ovat tälläisissä kotonaan. He siis tekevät enemmän kuin elävät pimeydessä, he tekevät pimeydestä kotinsa, turvansa ja aseensa.)

"Luolamiehen blogi" lähestyy muinaisluolia selkeästi esoteerisesta näkökulmasta. Luola on siis enemmän kuin turva. Eräässä mielessä voidaan sanoa että luolassa mennään syvemmälle. Syvyys voidaan nähdä jopåa syvällisyytenä. Luolissa kulkeminen on usein vaikeaa, vaivalloista ja ahdasta. Tämä tunkeutuminen voidaan nähdä myös metaforana siihen että ihminen tunkeutuu tuntemattomaan. (Enkä edes puhu tässä luolasta jonain freudilaisena symbolina. Vaikka siihenkin voitaisiin ehkä mennä. Kohdunkaipuusta ja penetraatiokeskeisyydestä vääntäminen kuitenkin kuuluu jossain määrin luolien symboliikkaan.) Pimeys itse asiassa tarjoaa halukkaalle mahdollisuutta lähestyä sensorista deprivaatiota sellaisella tavalla, joka kenties muistuttaa siitä miksi jotkut meditaatiopiirit ovat innoissaan sensorisesta deprivaatiosta henkistymisen apuvälineenä, vaikka tavallinen ihminen kokeekin sen julmana kidutusmenetelmänä. Tästä saadaan tietysti vaikkapa näkemys meditaatiosta jonkinlaisena rohkeudennäytteenä.

Kiven sisällä ; Nyt ei jäätetä kiveä kiven päälle!

"Nykyisin voi - kiitos internetin - nähdä kuka tahansa että se mitä olemme aina pitäneet jäämassojen tuotoksena ovatkin todellisuudessa planeetanlaajuinen ilmiö. Spede Pasasen eläessä ei internetiä vielä ollut, mutta hän oivalsi tämän saman asian."
(Jukka Nieminen, "Suomen Myytit", sivu 13)

Geologia on yleensä konfliktiton alue. Se herättää toki tunteita, mutta ne ovat yleensä ihailua. Geologiaa koskeva kritiikki on kuitenkin jotain jota tapahtuu hieman esimerkiksi nuoren maailman kreationistien kanssa keskustelussa. Tällöin se liittyy siihen että geologia jotenkin viittaa johonkin eikreationistiseen näkemykseen ; Esimerkiksi mutkitteleva Grand Canyon on syntynyt niin pitkän ajan kuluessa, että Kent Hovind on kehittänyt vedenpaisumukseen liittyviä vedenpurskausteorioita joiden perusongelmana on oikeastaan se, että jos on tehoja kaivaa kanjoni nopeasti, se tuottaa liian suoria kanjoneita kun taas Grand Canyon on hyvinkin mutkitteleva. (Hovind väärässä ei ole kuitenkaan uutinen.)

Tämänlainen pseudohistorian kirjoittaminen denialismin kautta on jotain joka tuli mieleeni kun luin Jukka Niemisen "Suomen Myytit" -teosta. Siinä on kokonainen luku "Jääkausi on maailman suurin valhe" joka pitää jääkautta palturina. Se ottaa ytimekseen Spede Pasasen biografiasta puuttuvan elokuvaprojektin jossa hän tutki eri puolella maailmaa olevia muodostelmia jotka olivat samanlaisia kuin mitä Suomessa selitetään jääkaudella. Yhteistyökumppaniksi Pasaselle asetetaan Keijo Parkkunen joka on tunnettu 1984 ilmestyneestä kirjastaan "Sadan vuoden harha -askel" joka on taustasävyltään kreationistinen. Siinä jääkausi nähdään Charles Lyellin ajatusten soveltamisena ideologisesti. Tavoitteeksi ajatuksesta että hiljaiset muutokset ovat muovanneet aikojen saatossa geologian on jotain joka Parkkuselle oli lähinnä jotain jolla haluttiin kumota "Raamatun" arvovalta.

Jo tämänlaisten asettaminen lähteeksi osoittaa tietyn halun irrottautua vakavasta tieteenteosta. Nieminen ei toki salaa tätä. Hänestä tiedemaailma on sulkusilmäistä. Tässä näkyy mainiosti ns. crank magnetism. Yhtenä syynä tälle on se, että jos näkemys on lähellä tieteen teorioita se ei - esimerkiksi Quinen tieteenfilosofian hengessä - vaadi kovin suuria muutoksia vallitseviin teorioihin. Kun näkemys on oikein selkeää pseudotiedettä se vaatii hyvin useiden vallitsevien paradigmojen murtamista. Näiden teorioiden kannattajat tietysti näkevät helposti että tiedemaailma on läpeensä sotkussa. Ongelmana on tietysti se, että kun argumentaatio leviää, käy helposti niin että eri näkemyksien aukkopaikkoja paikkaillaan. Näin esimerkiksi radioaktiivisiin aineisiin perustuvat ajoitusmenetelmät jotka on tehty ratkomaan sitä onko Lyellin teoria parempi kuin Raamatullinen on johtanut siihen että kreationistit joutuvat vastustamaan ja kritisoimaan tätä tieteenalaa koska se on antanut kreationistien kannalta epämieluisat tulokset.

Tietenkään teorioita ei kananta sellaisenaan lähteä kumoamaan pelkästään sen kautta mitä sen esittäjä on mieltä. Ideologinen panos tai edes tyypin epämiellyttävyys ei ole kovin hyvä tarkoitus. Jos paatunut valehtelija-kusipäämurhaajapsykopaatti jolla on harhainen teoria avaruusolennoista sanoo että ulkona sataa, se ei tarkoita että ulkona olisi auringonpaistetta.

Siksi otankin esille perusvirheen joka tuntuu toistuvan Niemisen esityksessä aina ja aina ja aina. "Koko maapallo on täynnä kiviä. Ne ovat samanlaisia kuin nämä kotimaisetkin kivemme, eikä suomalaisen jääkauden työntämissä kivissä ole käytännössä mitään eroa niihin kiviin, joita näkee kaikkialla aina sademetsistä kuiviin tasankoihin, joita taas jääkausi ei ole työntänyt. Kuuluisimmat erikoiset kivet ovat Australian Devil's Marblesissa, joka on niin ilmiselvästi jääkauden siirtämiä kuin olla ja voi - ainoa vaan että Australiassa ei jääkautta ole ollut. Suomalainen on siis totutettu ajattelemaan, että kotikutoiset kivet ovat aina jääkauden siirtämiä, mutta muualla ne ovat sitä "luonnostaan"." Tämä lausunto toistuu. Maannousemista tapahtuu muuallakin kuin jääkauden painamilla alueilla. Hiidenkirnuja on sielläkin missä jääkautta ei ole ollut. Ja niin edespäin.

Tämänlainen perustelu voi olla vakuuttavaa. Kunhan vaan on helvetin tyhmä. Esimerkiksi sellainen jolle hiidenkirnujen geologistieteellinen todiste on sama kuin kansakoulukirjan ja kaduntallaajan kannalta vakuuttava todiste. -Nieminen näyttää nojaavan aina tälläisiin "mielikuvageologian" argumentteihin. Hän tosiaan esimerkiksi aivan vakavalla naamalla viittaa hiidenkirnujen jauhinkivien olevan ainoita oleellisia todisteita. s. 13 "Me olemme oppineet että niitä tekee ns. sorvinkivet, jotka pyörivät jäämassojen alla." ... "avaajat jättävät yhden kiven pohjalle ja väittävät sitä sorvinkiveksi ja kuljettavat muun kiviaineksen pois." Arkigeologian käyttäminen kritiikin kohteena on itse asiassa olkiukottamista. Ollakseen millään tasolla uskottava olisi Níemisen referoitava kritiikin kohteensa ammattigeologien lehtiin ja perusteltava väitteensä tutkimuksin eikä hutkimuksin joissa ytimessä on video jota ei koskaan tapahtunut ja kreationistikirja jonka ammattigeologit ovat lytänneet.

Mutta pelkkä nimittely ei riitä. Nimittelun oikeutukseksi vetoankin geologiaan. Sen mitä minä opin "jo alakouluikäisenä" lukiessani esimerkiksi Valittujen Palojen "Luonnon mestariteokset" -kirjaa on se, että erilaisia irtokiviä on tosiaan ympäri maailmaa. Mutta geologeille kivet eivät ilmesty maahan tyhjästä. Kiviaines muodostuu ja tulee jostain. Irtokivi vaatii aina joninlaisen selityksen. Ja syy miksi niitä on kaikkialla maailmassa johtuu siitä että selityksiä on useita. Ja ne liittyvät erilaisiin luonnonoloihin.

Esimerkiksi irtokiviä voi tuottaa tulivuorenpurkauksessa lentävä aines. Maanjäristys voi lohkota kovasta kalliosta irti järkäleitä jotka sitten tipahtavat vuorenrinnettä alas gravitaation vaikutuksesta. Kivessä oleva pieni halkeama saattaa kerätä vettä joka syövyttää kiveä pikku hiljaa ja tästä syntyy railoa. Kivenrakoon jäätyvä vesi voi halkaista kalliosta pienempiä osasia. Hiekka voi hioa kiviainesta niin että kaikki pehmeämpi kiviaines muuttuu tomuksi ja jäljelle jää vain kovakivisiä ytimiä. Sadevesi syövyttää kalkkikiveä ja siinä olevat kovat versiot jäävät vastaavasti jäljelle. Auringon kuumuus lämpölaajentaa kiviä ja niihin tulee lohkeamia. Puunjuuret voivat tunkea maahan ja halkoa kalliota. Tuuli kuluttaa kallioita. Ja ainiin. Jääkausi saattaa rikkoa kallioita ja siirrellä niitä paikasta toiseen. (Ja routa nostaa esiin maasta kiviä jotka ovat haljenneet alapuolella. Tai eroosio kuluttaa niin että ennen maan alla ollut osio onkin nyt maan pinnalla.) Nämä kaikki ovat jotain jota tapahtuu isoissa kivissä ja pienissä kivissä.
1: Ja esimerkiksi etelämantere on ihanteellinen meteoriittien etsimiselle, koska siellä ei ole muita kiviä. Kivi voi tulla ulkoavaruudestakin. Niitäkin on eri puolilla maailmaa. Ei ole ongelma jääkaudelle tai rapautumisteorioille tämäkään.

Olennaista onkin että on useita syitä samantapaiselle ilmiölle. Nämä jättävät jälkiä. Ja usein nämä jäljet ovat keskenään hieman erilaiset. Geologia on sitä että etsitään oikea syy. Arkijärjellä kivenlohkare on kivenlohkare joka on vain "luonnollisesti siinä" tai ihmisen pystyttämä eikä vaatisi selitystä. Selitys vaikkapa jääkauden muodossa voi tässä rakentaa harhakuvan siitä että noissa kivissä olisi jotain erilaista joka erottaisi ne kaikista muista kivistä aivan omaksi ryhmäkseen. Think about it : Jääkauden siirtämä siirtolohkare on kuitenkin ehdottoman "luonnollisesti siinä". Kuten vuoresta lohjennut vierinkivikin. Tai eroosion kuluttamana esiin tullut kova graniittikivi hiekan ympärillä.

Niemisen ongelmana onkin juuri se, että nämä selitykset ovat toisistaan aika erilaisia. Esimerkiksi "Devils Marbles" ovat syntytapa ei ole arvoitus vaan niiden rakentumisen taustoja tiedetään. Graniitti on syntynyt maankuoressa paineessa. Ja eroosio, joka on perustunut virtaavaan veteen, lentävään hiekkaan ja vastaaviin ovat hioneet niitä ; Jääkauden irtolohkareitakin on toki monesti vesi pyöristänyt. Mutta merkillepantavaa on se, että suuri osa siirtolohkareistamme on jossain määrin kulmikkaita. Sellaisella jännällä tavalla joka totaalisesti särkee analogian "niistä aivan samanlaisina". Geologia, kuten muutkin tieteet, eivät ohita yksityiskohtia ja tämänlaisia tunnuspiirteitä. Koska niiden huomaaminen ja tarkkuus on sitä mitä tieteenteon pitääkin olla. Eli avomielistä mutta ei niin avomielistä että aivot putoaisivat korvista.

Sama koskee itse asiassa myös hiidenkirnuja. Niitä todellakin on kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi Etelä Afrikassa olevat kuuluisat "Blyde riverin" kanjoni on pullollaan hiidenkirnuja joita tuntuu olevan vierekkäin ja lomittain vähän kuten teini-iässä finnejä. Mutta hiidenkirnut eivät teknisesti ottaen olekaan jääkauden tuotoksia. Jopa Wikipedia valistaa meitä Giant's Kettleistä "A Giant's kettle, also known as giant's cauldron or pothole, is a cavity or hole which appears to have been drilled in the surrounding rocks by eddying currents of water bearing stones, gravel and other detrital matter." Se liittyy veden virtauksiin ja sen pyörittämiin kovempiin maakappaleisiin kuten soraan. Syntytavan taustalla on itseään ruokkiva prosessi. Kun jokin kohta lähtee kulumaan, se synnyttää vedessä pyörteilyä. Näin pyörteily siirtää hiekkaa ja muuta mukana. Teknisesti ottaen jääkausi ja sen sulamisvedet selittävät veden läsnäolon. Pyörteily taas on hiidenkirnujen synnyssä aika ilmiselvää. Kun ihminen menee mihin tahansa hiidenkirnuun, hän huomaa niissä rapautumisjälkiä ja kulutusjälkiä. Rapautumisjäljet murenevat joskus jopa sormilla. Niissä voi olla jopa pystysuoria muoto-osia. Kulumajäljet taas ovat kovia ja tiiviitä ja niissä on aina vaakatasossa kulkevaa suuntausta. Tämä sopii ajatukseen veden pyörteilystä. Sen sijaan maan alta tunkeva aines tuottaisi erilaisia virtauskuvioita jotka eivät olisi tämänlaisia. Ja samoin tämä jälki eroaa meteoriittien aikaansaamista törmäyskraattereista.
1: Tosin en malta olla vinoilematta siitä että hiidenkirnut tuppaavat täyttymään. Niihin kertyy kiviä ja roskaa ja maata. Jauhinkivi on toki vakuuttava, mutta käytännössä jauhinkivet kuluvat samaan tahtia kuin kalliokin. Näin ollen hiidenkirnun tuottamiseen tarvitaan vähintään yhtä paljon hioutunutta vasta-ainesta kuin miten suuri kolo kalliossa on. Hiekka voi tietysti hienontua yhä hienommaksi. Mutta oleellinen kikka jolla jauhinkiven tunnistaa muusta on se, että terävät sirpaleet ovat muuta ainesta kun taas jauhinkivet ovat pyöreitä. Se, että hiidenkirnuista usein löytyy aivan sattumalta älyttömän iso todella pyöreä kivi joka taas muualla on ylen harvinainen on erikoinen asia jonka Nieminen ohittaa.
2: En malta olla ottamatta huomioon myös ympäristöä. Hiidenkirnu on aina myös kontekstissa. Kun löytää hiidenkirnun tai katsoo löydettyjen ympärillä olevaa kalliota, niin havaitsee niissä selviä siloisuuksia ja muita vastaavia merkkejä jotka geologit ovat muuallakin liittäneet veden virtaamisen jättämiin jälkiin. Selvästi hauhinkiviteoria on näidenkin merkkejen pohjalta vahvasti tuettu. Jostain syystä Nieminen näkee vain ilmiön ja rajaa sen hyvin sulkusilmäisesti kun taas tiedemaailma osaa avomielisesti nähdä kokonaisuuden jonka valossa se voi nähdä onko "jokin teoriakuvio" naurettava vai järkevä. Ei ole pelkkää ihmismielen "pattern recognition" -tasoa laitettu 0-10 väliin johonkin lukuarvoon ja annettu assosiaation virrata. Vaan teorioiden tarkkuuden assosiaation vahvuuden lisäksi on tutkittu pääasiassa aivan muuta. Eli teorian eksaktiutta ja selitysastetta. Käsitteitä jotka näyttävät olevan Niemiselle kovin vieraita. Hän tosiaan korostaa kirjassaan sitä miten kuvioita näkee liikaa jos on avomielinen mutta sulkusilmäisyys tekee niille sokeiksi.

Sama ongelma tässä on maankuoren nousujen ja laskujen kanssa. Siihen nimittäin vaikuttaa toinenkin voima. Se tunnetaan nimellä laattatektoniikka. Siinä mannerlaatat menevät toistensa päälle ja alle. Näistä on vaikutuksia. Jo koulumaantieto opettaa että Himalajan vuoristo nousee tätä kautta. Siksi Niemisen maininta siitä miten maa nousee muuallakin kuin Suomessa on irrelevanttia. Suomen tapauksessa kun jääkausi on fiksu selitys juuri sen takia että täällä keskellä mannerlaattaa ollessamme, on meillä siitä mukava olo että laattatektoniikka ei täällä selitä maannousua. Tarvitaan jääkauden kaltaisia juttuja. Tämä tekee jääkausiteoriasta ns. hyvän teorian.

Lisähenkenä olisi mukavaa mainita myös Pirunpesästä. Nieminen mainitsee tämän. Pertti Pasanen on tiettävästi ollut hyvin aktiivinen sen kanssa ja kannatti sen tutkimista. Ja minulla on isän suvun puolelta kytköksiä Jalasjärven tienoolle joten asia hitusen liippaa omia elämänkokemuksia. Asiasta on puhuttu tämän Niemisen "kirjan ulkopuolelta" jo aiemmin. Pasasen kiinnostus aiheeseen on ollut selviö. Ja se ei todellakaan ole hiidenkirnu kuten Nieminen ansiokkaasti muistuttaa. "Vie nähtiin yksi episodi herrojen Pasanen ja Parkkunen ja ammattigeologien välillä, kun Spede Pasanen avautti Jalasjärven Pirunpesänä tunnetun hiidenkirnun, joka oli mittasuhteiltaan niin valtava että sitä ei enää selitä mikään sorvinkivi. Geologit kiirehtivätkin toteamaan, että se ei ole hiidenkirnu vaan rapauma. Tällä kertaa ei katsottu asialliseksi selittää väitteen keskeistä ongelmaa; rapautua mihin." Episodi on hyvin kiintoisa. Pasanen tosiaan avasi omilla varoillaan ansiokkaasti Pirunpesää. Ja vasta tämä avaaminen mahdollisti sen tutkimisen. Kun pian saatiin vastaus rapaumasta, se kertoo että asiaa tutkittiin. Hiidenkirnuksi sen sekoittaminen ei voisi tapahtua edes minunlaiselta maallikolta. Sillä, pirunpesän seinämiä katsoessa vaikkapa wikipedian kuvista ei ole vaikeaa huomata sen rapautumisluonnetta. Seinämissä on paljon pystysuoraa ja vaakasuoraa halkeamista.

Rapautumisen kohdalla kysymys "rapautuminen minne" on kysymyksenä perin kummallinen. Sillä rapautumisessa on tunnettu kaksi tärkeää voimaa jotka ovat sen kannalta oleellisia. (a) Rapautuminen on itseäänruokkiva prosessi. Kun jokin kohta ottaa särön, säröilyä tapahtuu helposti juuri tämän kohdan tienoolla. (b) Ja vesi virtaa gravitaation voimalla alaspäin. Näin ollen rapautumiskuilu ei ole ihme. Kun rapautumiskallioluolia syntyy, ei ole järkevää kysyä ollenkaan kysymystä "rapautumista minne". Sillä rapautuminen ei ole teleologinen päämääräsuuntautunut prosessi. Rapautuminen on rapautumista jostakin, ei rapautumista jonnekin. Se, että teleologista selitystä ei käytetä ei siis ole mikään ongelma. Sen esilletuominen on sen sijaan osoitus yleissivistymättömyydestä.

Toki Nieminen ja kumppanit voivat periaatteessa puolustautua muistuttamalla että he ovat perinteistä geologiaa vastaan. Ongelmana tässä selityksessä on kuitenkin se, että kritisoidakseen vastustajan näkemyksiä ne on tunnettava. Se, että ei tiedä mitä rapautumisselityksen kannalta on oleellista ja mitkä ovat epäoleellisia ja tyhmiä kysymyksiä on tiedettävä joka tapauksessa.
1: Toki tämä vaihtoehtoselitys on omituinen. Suurin osa hiidenkirnuista on pieniä. Esimerkiksi Korsossa on ankkalammella jalkapallon kokoinen. Se ei ole purkausontelo mistään. Pirunpesänkään kohdalta ei ole tietääkseni löytynyt runsaissa määrin tulivuoritoimintaan liittyvää obsidiania tai muita laavaan viittaavia kivilajeja, jolla selitykseksi tulisi magma. Siinä ei ole meteoriittien paineaallon iskostamia kivilajeja joka tekisi tämän selityksen mahdolliseksi. Jotain oleellisesti teorioihin sopivia kivilajeja täytyisi löytyä. Niemisen teoria ei tästä kirjasta hevin aukene, mutta arvaan niiden liittyvän jotenkin plasmapurkauksiin ja Ley -linjoihin. Joka tapauksessa hänellä on pakosti vaihtoehtoteoria. Ja tämän kivimuutokset hänen pitäisi jotenkin voida toteennäyttää.
___1.1: Denialistit tuntuvat usein unohtavan tämän ; Niemisestä hieman muihin laajentaen sanon karkeasti että Tiukkuuden datankäsittelyssä on oltava tasapuolista. Se on sitä avomielisyyttä että omat teoriat kohdellaan yhtä kovalla nyrkillä ja datankäsittelyllä. Esimerkiksi jos Devils Marblesit eivät ole Kainuun kuninkaiden tai aboriginaalien tekemiä vaan luonnollisia kiviä, niin sitten ei ole syytä nähdä jokaikistä jääkauden siirtämää kiveä kulttuurin pystyttämänä megaliittina.

Muu olisi sitä että en viittaisi suorin lainauksin Niemisen kirjaan vaan laittaisin hänen suuhunsa ihan keksittyjä juttuja joita hän ei ole sanonut. Se, että teen tämän antaa minulle luvan (tai tärkeämmin:kyvyn) olla asiallisesti erimielinen hänen kanssaan. Tätä odottaisin tietysti myös toisilta. Ihan sen takia että pidän teoriassa herrasmiesmäisyydestä ja rationaalisuudesta. Ja tässä molemmat löisivät toistensa kättä.

Loppukevennykseksi ajattelin esittää pienen demonstraation jääkausiteorian poliittisuudesta ja maan rajojen seuraamisesta. Tarvitaan vain lainaus ja kuva. Nieminen esittää sivulla 11 vuolaasti jääkauden mannerjään rajoista "...ne on valmistettu vain piirtämällä vanhaan karttaan jäätikkö muinaissuomalaisten asuinalueiden päälle. Ihailtavan tarkasti jääkauden raja aina mukaileekin Norjan ja Venäjän rajaa, johtuen siitä syystä että näiden maiden tiedepiirit eivät jääkausiteoriaa ole koskaan hyväksyneet, joten luontevasti jäätikön reuna siksi seuraa sen vuoksi valtiollisia rajoja. Olkoonkin, että maaperän geologia on identtistä molemmin puolin rajaa." ... "Suomalaisten asuinalueet voi sen sijaan peittää jäätiköllä, muutenkin täysin historiaton ja turha kansa" ... "Kyseessä on siis poliittisista syistään tehty kartta, piilovihjaus siitä, että suomalais-ugrilaiset kansat ovat pohjolan tulokkaita, kun taas siwistyneet ruotsalaiset ovat asuneet täällä aina. Repikää siitä."

En tiedä mistä Suur-Suomesta tässä oikein puhutaan. Selvästi se menee Ruotsin ja Norjan yli ja Venäjälle isolla harppauksella. Niemisen argumentaatio näyttää nojaavan omituisen teorian mukaan jonka mukaan Venäjä ei hyväksy jääkausiteoriaa. Kuitenkin jääkausiteoriaa ei kritisoida ja vastusteta tiedepiirin puolesta. Wikipediakin on tässä suhteessa konsistentti. Kaikki maat joiden kieltä ymmärrän pitävät jääkautta tapahtuneena. Se, että Venäläiset eivät usko että läheskään kaikkialla Venäjällä ei ole ollut jääkautta. Tästä geologit ovat toki kaikkialla yksimielisiä. - Ja he perustelevat sitä jääkauden merkeillä joita ei ole sellaisenaan globaalisti tosiaankaan. Nieminen ei vain näe tätä koska hän on ignorantti eikä osaa ihastella kivien hienovireisiä eroja geologien tapaan vaan näkee että "lohkare kuin lohkare".

Jos poliittisuutta ruvetaan kyselemään, ja ideologisuutta pidetään olennaisena argumentaatiotapana, niin on pakko nostaa esiin se, että miksi Niemisen selkeästi poliititinen näkemys Kainuun jääkaudenaikaisista suurkuninkaista ja ideologinen suomalaisten erikoislaatuisuutta korostava näkemys puolustaa itseään (a) viittaamalla eitehtyyn elokuvaan ja pseudotieteilijään (b) vääristelee vastapuolen sanomisia olkiukottamalla heitä eli rakentaa vastapuolen suuhun sanoja joita tämä ei sano (c) väittää vastustamansa tieteen teorian olevan lokaali teoria vaikka se onkin globaali teoria eikä tiedemaailmassa edes kovin kontroversiaali sellainen (d) kylvää asiavirheitä ja vääränlaisia karkeita yleistyksiä (e) jää vain moittimisdissaamisen tasolle kertomatta vakuuttavampaa ja vankempaa todistusaineistoa omalle teorialleen ja esitä tätä sitten tiedemaailmalle sen sijaan että tekee varsin heikosti lähteistetyn tekstin jota sitten myy ruohonjuuritasolla ihmisille, peräti luonteeltaan hengellis-ideologisten kauppojen kautta...

Ainut kerta. (And they live happily ever after.)

Pertti "Spede" Pasasella oli aikanaan sketsi vitsinpilaajasta. Siis perinteisestä vitsinkertojasta, joka pilaa vitsin kertomalla sen. Minä olen tunnetusti juuri tämänlainen. Olen tässä niin hyvä, että osa on oikein ihmettellyt sitä.

Toki elämäni on pyörinyt yllättävänkin aktiivisesti huonon huumorin ympärille. Tärkeä käänne oli jossain yläasteen loppupuolella, kun sijaisäidinkielenopettaja arvioi erään kirjoitelmani, jossa istuttiin puistonpenkillä siten että koko pätkän ajan voisi luulla että kohta tapahtuu jotain. Itse asiassa ihan mitä vaan, jotain todella outoa. Mutta sitten ei tapahtunut mitään. Hänestä olisi voinut tapahtua jotain. Muistaakseni puistonpenkki oli ihan hyvä, ja suorastaan täydellinen juuri siksi että siinä oli koko ajan tapahtumassa "ei mitään" niin kovalla tahdilla. (Mutta olen hukannut tämän aineen, enkä voi todistaa väitettäni.)

Sen jälkeen juttuni olivat varsin tapahtumarikkaita, absurdeja jopa makaaberiuteen asti. Osasta sain jopa vakavaa moitetta koska aihe ja käsittely oli paikoitellen brutaalia ja banaalia. Ei ne kuitenkaan hyviä olleet. Mutta tielle oltiin ikään kuin menty.

Aktiivisena hikipedistinä olen tietysti kirjoittanut paljon "juttuja". En mitään erityisen mainittavaa, mutta osaan olen itse ihan tyytyväinen. Esimerkiksi juttuni "Intelligent Designhuumeesta" on minusta ihan kohtuullisen onnistunut. Tämänlainen aktiviteetti ajaa tietysti jopa seuraan. Siksi päädyinkin eräässä vaiheessa stand-up -baariin, joka oli kuin karaokebaari mutta ilman karaokea.

Eli siellä oli amatöörejä kertomassa vitsejä. Se on melkein yhtä huumoripitoista kuin mitä amatööri laulamassa on musiikkipitoista. Päädyin pitämään elämäni ensimmäien ja viimeisen stand -up -pätkän. Siihen oli eräänlainen skripti, jonka olin opetellut hieman.

Satuin löytämään sen koneeltani ja mielestäni se vältti tilanteeseen. Esitys tietyllä tavalla pilasi vitsin. Valitettavasti todistan väitteeni laittamalla kyseisen pätkän esille.

[Stand-up sketseissä ei ole otsikoita. Voit kuitenkin kuvitella tähän sellaisen.]

[Tepsuttaen lavalle] Vam-mais-vit-sejä. Niissä on aina jotain inhottavaa ja halpamaista. Nehän ei mahda mitään tilalleen. Poliitikoista sen sijaan on hauskaa kertoa vitsejä, ne varmaan treenaa typeryyksiään. Mutta ei vammaisista.

Esimerkiksi Stubbin hampaista voi kertoa. Kertoa vaikka että ne on niin valkoiset koska ne on oikeesti muoviset. Tekohampaat joilla se voi hymyillä tekohymyä ja nauraa tekonaurua. Se on niinkun pilkka vaikka oikeesti Stubbillahan on oikeesti ihan täydellisen eheä ulkomuoto.

Toisaalta Stand-up koomikot kertoo kertoo aina itsestään ja omista murheistaan. Ne poliitikotkin on niitten murheita. Ja ne kertoo aina kuinka jokin asia on tapahtunut niille itselleen.

Ne vitstit tuntuu muutenkin olevan niitten terapiaa, tosin ne ei maksa terapiasta vaan niille maksetaan siitä. Sinänsä ihan fiksua. Ne ottaa maksun etukäteen. Sekin on fiksua. Sillä maksut tulee ottaa oikeaan aikaan. Mieti nyt: Portsari joka vaatisi rahaa kapakasta poistuessa ei toimisi, koska kaikki haluaa sinne. Kolehti taas kerätään jumalanpalveluksen loppupuolella, jotta kaikki innostuvat siitä että pääsee pois. Terapiamaksut maksetaan jälkikäteen. Ja stand -up kerätään etukäteen. Niin mäkin tekisin, kun tälläisiä heitän.

Mutta stand up -koomikot puhuvat itsestään. Tarinat liitetään siihen mitä he ovat tehneet. Tai ei ne oikeasti välttämättä ole tehneet, ja laittavat omiaan. Minäkin voin siksi kertoa keharivitsejä.

Hei. Minä olen Tuomo ja minulla on aspergerin syndrooma. Olen siis assi.

Teknisesti sanoen en ymmärrä sosiaalisia konteksteja. Se ei tietysti sano mitään kenellekään paitsi asiaansa uppoutuneelle todellisuuspaolle. Tämä tekee siitä hyvän määritelmän.

Käytännössä asian ymmärtää kun otetaan esiin autistit idioottinerot. Niillä on usein jokin erityistaito. Ne voivat esimerkiksi muistaa ulkoa javirheettömästi aivan älyttömän paljon asioita. Ja sitten ne ei osaa pukeutua itse ja saattavat sontia lattialle. Asbergerit on sama, mutta ilman niitä erikoistaitoja. Tai niitä haittoja. Minulla on tosin joskus ilmavaivoja, mutta ei koskaan niitä muisti -ihmeitä joten tämä on sitä minun perustuuria. Saan hitusen sitä idioottia mutta en sitä neroa.

Aspergerin syndroomasta on yksi hyvä kuvaus : Aspergerin syndroomaiset käyttäytyvät vähän oudosti, mutta et ihan tarkalleen ottaen osaa sanoa että mitä. Aspergerit vaikuttaa usein nörteiltä, koska ne on kiinnostunut teknistyyppisistä asioita ja keskittyy niihin pakkomielteenomaisesti ja voivat tässä prosessissa unohtaa parturin ja ne voi pukeutua kummallisesti.

Nörtitkin puuhaa kaikkea samanlaista. Aspergereista tosin ei saa tehdä häijyjä vitsejä koska ne on sellaisia. Nörttivitsejä saa kertoa koska nörtit harjoittelee typeryyksiään.

Siis vammaisista ei saa tehdä vitsejä. Mutta jos tekee, niin täytyy lähestyä sympatian ja ymmärtämisen kautta. Ei ihmiset kuitenkaan ymmärrä niitä. Toki minä voisin aivan täysin ymmärtää rampaa - kunhan ensin murskaisin jalkani ja eläisin sen kanssa sitten. Mutta toisaalta mikä minä olen puhumaan : Minä en ymmärrä ketään. Olen kiinnostunut vain joistain asioita ja ihmisiä en ymmärrä.

Onpas muuten mielenkiintoinen suorakulmainen kolmio tässä mikkitelineessä. Tuohon kun laittaa tuen, voi sen avulla demonstroida Pythagoraan lausetta. Tämähän on sähköakustinen muunnin, joka muuntaa äänivärähtelyn vastaavaksi sähköiseksi värähtelyksi. [Äänenvoimakkuutta vähentäen ja puheen tasauttamista vähitellen] Ilman liike saa kalvon värähtelemään ja saa kalvoon kiinnitetyn kelan liikkuu magneettikentässä, ja siihen indusoituu vaihtojännite, josta se johtoja pitkin menee vahvistimeen. Ömnönmönöh nömnöh mömmnöh mömnöh.

Niin siis missä olinkaan. Niin tietysti, kaikista tärkeimmässä asiassa, itsessäni.

Me Aspergeristithan on sellaisia että me käyttäydytään vähän oudosti. Kun esimerkiksi kerran humalikko tuli kysymään minulta tupakkaa, minä pidin hänelle teknisen puheen siitä miten alkoholi on neurotoksiini joka lamauttaa aivoista etuotsalohkon eettisen keskuksen. Tupakan kysyjä sitten seuraavaksi todisti pointtini. Otin tästä kokemuksesta tietysti opikseni. Ja seuraavan tupakankysyjän tullessa kohdalle olin korjannut virheeni.

Eli poistanit lausunnostani kolme tieteellistä epätarkkuutta.

Ai niin, Me assit ei osata myöskään kertoa vitsejä. Usein me ei osata myöskään lopettaa vitsejä. Sketsit jää riippumaan kuin tyhjään ja sitten ne vaan loppuvat ilman asiaankuuluvaa lopuketta. [Poistuu]

Luonteen delegointi.

Osmo Tammisalo on reagoinut Petter Portinin esitykseen kasvatuksesta ihmisluonteen määrääjänä. Portin on puolustautunut että hän ei kiellä geenien merkitystä ja vaikutusta luonteesta. Portin vastustaa sitä että kulttuuri on geenipuheen värittämää. Siksi kulttuuri on ikään kuin "tasapainottava vaikutus". Tämä on sinänsä mielenkiintoinen väite. Jos asiaan vaikuttaa kaksi asiaa, ja vain toinen on aina esillä, on oikein nostaa molemmat esiin.

On hyvä muistaa että yleisessä diskurssissa ei ole välttämättä kyse samasta kuin samalla sanalla tarkoitetaan tieteessä. Esimerkiksi arkipuheessa geeneihin liittyy determinismin henki. Eli jos se on geeneissä, se määrää ehdottomasti ja ennalta. Arkpuheen geeni tarkoittaa likimain samaa kuin elämän ennaltamääräytyvyys. Tieteessä asia on toinen. Ei ole tavatonta jos humanisti laittaa näiden väliin yhtäläisyysmerkin. Mutta tämä ei tee tästä yhtäläisyysmerkistä samaa kuin "aito asia". Se on virhe vaikka miljoona toistaisi sen.

Kun ihmisyydestä puhutaan, on siinä tietysti kulttuurillinenkin ulottuvuus. Esimerkiksi ennen puhuttiin paljon hormoneista. Ihmisen luonnetta selitettiin puhtaalla kemialla. Geeni siirtää vastaavan eteenpäin, eräällä tavalla kemiasta informaatioon. Kun ennen joku saattoi selittää ylipainoaan ison syömisen sijasta "hormoneilla", on hänellä nyt "läskit geenit". Tähän "Pikku Piko" -sarjakuva ja Pertti "Spede" Pasanen ovat tienneet vastauksen. Pikku Pikon "Punkero" -lempiniminen hahmo selittää lihavuutensa geeneille, ja Pikku Piko ihmettelee että miten ihmeessä jokin geeni voi syödä niin paljon. Pasanen taas tunnetusti selitti että lihomiseen vaikuttaa vain yksi asia, ja osoitti kohti suuta. Geenien puolustaja voi sanoa että geeni kannustaa syömään ja rasvan kertyminen on geneettistä, mutta ei sekään tyhjiössä toimi. (Pituuskasvu vaatii geenejä jotta niitä ylipäätään olisi, mutta ilman syömistä ei kasvua silti tapahdu. Osan rakenne on sellainen että he kasvavat pidemmäksi kuin toiset hyvien ruokapöytien ääressä. Kasvatus ja kulttuuri kohtaavat ruokapöydässä.)

Mutta kasvatus on luultavasti vielä yhteiskunnassa värittyneempi asia. Ei ole tavatonta että rikollisuutta selitetään "huonolla lapsuudella" tai kasvatuksen puutteella tai monella muulla vastaavalla asialla. Itse asiassa tämä on varsin "muodikasta" - jos muodiksi lasketaan se, että sen käyttäminen on vahvasti kuultua ja paljon käytettyä. Genetiikan vaikutuksia ei muisteta kovin usein vaatia näiden asioiden taakse.

Kun näistä aiheista puhutaan yleisenä kulttuurin keskusteluna, on hyvä huomata että molemmat ensi sijassa delegoivat syyllisyyttä. Vastuu teoista yritetään saada, ja jopa tuomioistuimet tuntevat nämä "lieventävinä asianhaaroina". Tältä kannalta molemmat ovat luonteeltaan hieman ikäviä. Niitä itse asiassa yhdistää se, että niillä voidaan osoittaa syyttävä sormi vanhempiin. Joko heidän käytökseensä tai heidän perimäänsä.

En tunnetusti ole mikään menneiden kulta -aikojen perään haikailija. Mutta silti tulee mieleen vanha kasvatuksessa ollut sanonta: "Ei pidä lapsiaan kurissa." Tämäkin on toki syytös vanhempia kohtaan. Mutta tässä lapsen toiminta on lapsen toimintaa, ei aikuisen toiminnan heijastumaa. Aikuisen rooli on siinä että hän ei kontrolloi ja hallinnoi lapsen ulkoista toimintaa. Lapsi on kuriton, tämä on lapsen ominaisuus. Aikuisen rooli on kontrolloida tätä kurittomuutta. Ja geeneihin ja kasvatukseen vetoavat voisivat miettiä sitä, ovatko he vain siirtämässä vastuutaan asiasta pois.