Luonteen delegointi.

Osmo Tammisalo on reagoinut Petter Portinin esitykseen kasvatuksesta ihmisluonteen määrääjänä. Portin on puolustautunut että hän ei kiellä geenien merkitystä ja vaikutusta luonteesta. Portin vastustaa sitä että kulttuuri on geenipuheen värittämää. Siksi kulttuuri on ikään kuin "tasapainottava vaikutus". Tämä on sinänsä mielenkiintoinen väite. Jos asiaan vaikuttaa kaksi asiaa, ja vain toinen on aina esillä, on oikein nostaa molemmat esiin.

On hyvä muistaa että yleisessä diskurssissa ei ole välttämättä kyse samasta kuin samalla sanalla tarkoitetaan tieteessä. Esimerkiksi arkipuheessa geeneihin liittyy determinismin henki. Eli jos se on geeneissä, se määrää ehdottomasti ja ennalta. Arkpuheen geeni tarkoittaa likimain samaa kuin elämän ennaltamääräytyvyys. Tieteessä asia on toinen. Ei ole tavatonta jos humanisti laittaa näiden väliin yhtäläisyysmerkin. Mutta tämä ei tee tästä yhtäläisyysmerkistä samaa kuin "aito asia". Se on virhe vaikka miljoona toistaisi sen.

Kun ihmisyydestä puhutaan, on siinä tietysti kulttuurillinenkin ulottuvuus. Esimerkiksi ennen puhuttiin paljon hormoneista. Ihmisen luonnetta selitettiin puhtaalla kemialla. Geeni siirtää vastaavan eteenpäin, eräällä tavalla kemiasta informaatioon. Kun ennen joku saattoi selittää ylipainoaan ison syömisen sijasta "hormoneilla", on hänellä nyt "läskit geenit". Tähän "Pikku Piko" -sarjakuva ja Pertti "Spede" Pasanen ovat tienneet vastauksen. Pikku Pikon "Punkero" -lempiniminen hahmo selittää lihavuutensa geeneille, ja Pikku Piko ihmettelee että miten ihmeessä jokin geeni voi syödä niin paljon. Pasanen taas tunnetusti selitti että lihomiseen vaikuttaa vain yksi asia, ja osoitti kohti suuta. Geenien puolustaja voi sanoa että geeni kannustaa syömään ja rasvan kertyminen on geneettistä, mutta ei sekään tyhjiössä toimi. (Pituuskasvu vaatii geenejä jotta niitä ylipäätään olisi, mutta ilman syömistä ei kasvua silti tapahdu. Osan rakenne on sellainen että he kasvavat pidemmäksi kuin toiset hyvien ruokapöytien ääressä. Kasvatus ja kulttuuri kohtaavat ruokapöydässä.)

Mutta kasvatus on luultavasti vielä yhteiskunnassa värittyneempi asia. Ei ole tavatonta että rikollisuutta selitetään "huonolla lapsuudella" tai kasvatuksen puutteella tai monella muulla vastaavalla asialla. Itse asiassa tämä on varsin "muodikasta" - jos muodiksi lasketaan se, että sen käyttäminen on vahvasti kuultua ja paljon käytettyä. Genetiikan vaikutuksia ei muisteta kovin usein vaatia näiden asioiden taakse.

Kun näistä aiheista puhutaan yleisenä kulttuurin keskusteluna, on hyvä huomata että molemmat ensi sijassa delegoivat syyllisyyttä. Vastuu teoista yritetään saada, ja jopa tuomioistuimet tuntevat nämä "lieventävinä asianhaaroina". Tältä kannalta molemmat ovat luonteeltaan hieman ikäviä. Niitä itse asiassa yhdistää se, että niillä voidaan osoittaa syyttävä sormi vanhempiin. Joko heidän käytökseensä tai heidän perimäänsä.

En tunnetusti ole mikään menneiden kulta -aikojen perään haikailija. Mutta silti tulee mieleen vanha kasvatuksessa ollut sanonta: "Ei pidä lapsiaan kurissa." Tämäkin on toki syytös vanhempia kohtaan. Mutta tässä lapsen toiminta on lapsen toimintaa, ei aikuisen toiminnan heijastumaa. Aikuisen rooli on siinä että hän ei kontrolloi ja hallinnoi lapsen ulkoista toimintaa. Lapsi on kuriton, tämä on lapsen ominaisuus. Aikuisen rooli on kontrolloida tätä kurittomuutta. Ja geeneihin ja kasvatukseen vetoavat voisivat miettiä sitä, ovatko he vain siirtämässä vastuutaan asiasta pois.