Neurocritic -blogissa otti esiin Fabienne Picardin raportin. Epileptisen kohtauksen aikana ihmiset kokivat vakuuttavasti, että heidän tuntemiaan ihmisiä kokoontui heidän ympärilleen. Aistittu läheisyys on toki muutenkin tunnettu ja yleinen ilmiö tässä kohden. Erikoista oli että kokemus oli melko tarkka ; Kokijat tunnistivat hahmot tietyiksi yksilöiksi. Kun epilepsiaa hoidettiin, potilaat eivät kokeneet läheisyyskokemuksia. Läheisyys- ja läsnäolokokemukset ovat sellaisia että niitä on aikaansaatu esimerkiksi Michael Persingerin "Godhelmet" -testissä.On mielenkiintoista miettiä, miten tälläiset asiat liittyvät siihen mitä niihin yhdistetään. Esimerkiksi kauhuelokuvissa esiintyy vastaavantapaisia tapahtumia. On kuitenkin melko löyhäranteista sanoa että nämä kokemukset olisivat juttujen takana. Ehkä takana onkin vain tarinankerronta, joka ei vaadi omakohtaista kokemusta sen kaltaisista asioista. Kummitusjuttuja toki voi syntyä jos kokee läsnäoloa, mutta tämä ei ole välttämätöntä.
Samankaltainen asia liittyy tietysti myös hengellisyyteen. Esimerkiksi mystiikan ystävät muistuttavat, että transsendentti kokemus ei ole läsnäolokokemus. Itse kannatan ajatusta jossa kaikki transsendentit kokemukset eivät ehkä ole läsnäolokokemuksia, mutta osa kenties on. Tätä kautta nämä asiat valaisevat jotain. Jos ihmisellä on tuollaisia läsnäolokokemuksia, ja spesifi kohde sattuu olemaan kuollut sukulainen, on hän helposti vakuuttunut henkimaailmasta. Tämä voi selittää jos he olisivat vahvasti kummituksiin uskovia. Heidän oma kokemuksensahan on vahvasti näyttänyt että kuolleet vierailevat. (Osa kokemusta oli juuri se että se tuntuu vahvalta ja aidolta kokemukselta, eikä miltään harhalta.)
Toisaalta aivotutkimuksen kysymykset asettavat tavallaan kyseenalaiseksi muutkin kokemukset. Sillä emme tiedä kaikkea, mutta voimme yleistää tietämästämme. Toki induktioissa on aina erehtymisen riski, mutta voidaan aivan perustellusti sanoa että aivoista voi löytyä mitä ihmeellisempiä toimintoja, jotka antavat ties minkälaisia aidontuntuisia kokemuksia. Ja ehkä muokkaamme käytöksellämme niitä esiin vielä lisää. Tätä kautta kokeellinen aineisto ikään kuin "sallii varovaisesti yleistää". Muunlaisia kuin aivoperäisiä kokemuksia ei sen sijaan ole kokeissa saatu, joten ne ovat luonteeltaan perin extraordinary. Niille ei "salita varovaista yleistystä".
Moni kokee että tämä on ilkeää. Mutta tämä on sitä itse asiassa vähemmän kuin voisi luulla. Rakennan tästä yhteyden kertomalla pienen tarinan UFO:ista ja ihmissusista. Kun asuin Järvenpäässä joskus 1990 -luvulla, siellä joku Jamppalainen näki illalla tupakoidessaan lentävän lautasen. Hän ilmoitti tästä lehdistölle ja sai huvittunutta huomiota. Tästä seurasi iso määrä havaintoja "lentävistä lautasista". Useimmalle niistä ei löytynyt (1) selitystä (2) fyysistä todistetta siitä että takana olisi muuta kuin sanojansa kertomus. Tähän tuli muutos, sillä kiinni saadusta avaruusolennosta tehtiin "löytöpalkkio". Uutisten loppukevennykseenkin päätyi tyyppi, joka huvittuneesti kertoi viihdyttävänsä avaruuden muukalaisia tenniksellä, jos vain kohtaisi. Lienee turhaa mainita että olennot jäivät löytymättä.
Toinen juttu taas tulee Rebecca Brown. Hänen (muun muassa roolipelejä tuomitsevassa kirjassa) on muun muassa kohtaaminen ihmissuden kanssa. Hän siis kiven kovaan väittää nähneensä sellaisen ihan oikeasti, konkreettisesti ja selvin- ja tervein päin. Tämä tekee koko kirjasta ja henkilöstä varsin epäuskottavan. Ihmissusi tuntuu uskomattomalta. Tätä kautta joku voisi sanoa että "kulttuurimme on natsi", eli jos näet aidon ihmissuden, et saa kertoa siitä tai joudut naurunalaiseksi tai mielisairaalaan. Tätä kautta vaikka ihmissudet olisivat totta, asia jäisi tutkimatta. Tässä on kuitenkin mukana jakamisen ja koettelun meininki. Ei riitä että "moni näkee UFOja" ja kertoo tästä tarinoita.
Brown saisi sanomansa aivan eri tasolla esiin, jos hän olisi Jumalan mahdillaan ryhtynyt saatanallisia voimia vastaan taistelevaksi rankkuriksi jaa napannut tämän ihmissuden kiinni. Näin "ihmissusisteja" ei suinkaan "vainota ja vaienneta". Samantapainen perusteluvastuu kuuluu tietysti muillekin.
Ei riitä että kokemus tuntuu aidolta ja vakuuttavalta, olipa kyseessä sitten tuttujen hahmojen näkeminen, Brown tai Jamppalainen pienisieväilijä. Asia täytyy jotenkin saada näiden kokemusten ulkopuolelle. Siksi, kun facebookista bannaamani henkilö jolle tunnun olevan kovasti jonkinlainen projekti, esitti seuraavaa : "Just few hours ago when I was here at home alone slicing carrots, God's spirit just touched me powerfully and I needed to lie down and just let His love come over me. That's so awesome and I would like you to experience that!! It was totally real! That was strong experience, not any religious crap!" kerroin hänelle että hän leikkii havaitsemisen eri merkityksillä. Hallusinaatio on toki havainto, mutta ei sellainen jota "paatunut skientistiskeptikko" haluaa. Uskonnollinen kokemus on mitä luultavammin aito ja vahva, mutta niinhän on tiettyjen ihmishahmojen läsnäolon kokeminen epilepsian yhteydessäkin. Mainitsin että haluaisin jotain vakuuttavampaa. Selitin että "I don't know are atheists blind or are religious people hallucinating. And I just don't know any real critical test how we could show which one is true and which false. If you get any stuff through peer review in a scientific journal, I could be extremely intrested. Otherwise ... Not really."
1: Mieleni teki linkittää Braithwaiten kirjoitelmaan "What is pseudoscience", jossa kerrotaan esimerkiksi että "Anekdootit todisteena" ja "spesiaalivaatimukset siitä että täytyy hyväksyä eitieteellinen todistamistapa" ovat tärkeässä roolissa. Jätin välistä, haluan vain ihmisestä eroon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti