"Konservativismi on evoluutiota revoluution sijaan. Sinä annat sille olkiukkomaisesti taantumuksellisen sisällön."
(Ironmistress)
"Takkiraudassa" kirjoitettu Konservativismin määrittely on herättänyt melko ahkerasti keskustelua. Mielestäni se onkin aika hyvä esitys, joka kannattaa kannattaa lukea kokonaan. Se nimittäin laajentaa konservativismin käsitteitä ja ryöpyttää luutuneimpia käsityksiä siitä. Ja se tekee tätä ihan kohtuullisen hyvin ja selkeästi.
Takkirauta korostaa sitä että konservativismissa toimivuus on tärkeämpää kuin ideologia, totuus tai kauneus. Tämän takana on montaa ajatusta. (1) perinne on kulttuurievoluutiossa testattua, kun taas uudet ideat eivät ole koeteltuja, eli perinteet on vindikoitu ~ osoitettu oikeaksi kokemuksen kautta. Koska maailma on kompleksinen, kannattaa luottaa siihen mitä jo tiedetään, sen sijaan että tekisi induktiolla teoreettisia käsityksiä yhteiskunnan toiminnasta. (2) Jokainen on individualistinen oman onnensa seppä. Tämä tarkoittaa vapautta olla sellainen kuin itse haluaa. Ja vapaudesta seuraa vastuuta. (3) Omaisuus on peräisin menneestä ja matkalla tulevaisuuteen.
Tämä korostaa sitä että se kuva mikä on yleensä konservativismista on tavallaan "vääräoppista". Itselleni tuli välittömästi mieleen vertaus rivikristityn ja aggressiivisen lahkolaisen kanssa. Erot ovat yhtä suuret. - Konservativismista ihmisten mieleen tulee taantumuksellisuus ja nostalgia menneisyyttä kohtaan jossa ei ole elänyt, jota värittää haikailu menneisiin kulta -aikoihin josta kuvitellaan että kaikki oli silloin paremmin. - Toki esimerkiksi usea aggressiivinen uskovainen on nimen omaan konservatiivi, joka sanoo kantansa ääneen. Mutta samoin on moni fundamentalistikin mielestään uskovainen, joka sanoo kantansa ääneen. Tämän pohjalta tehty yleistys pitäisi kuitenkin tehdä melko varovaisesti. Konservatismi on tätä kautta ajateltua mielekkäämpi.
Tähän liittyy kuitenkin muutamia huomioita. Yritän lähestyä asiaa luonnontieteellisen tieteenfilosofian kautta, jolloin tulos tietysti näyttää monista hieman kummalliselta. (Lisäksi tilan vuoksi säästän useiden termien selittämisen auki tällä kertaa astetta vähemmälle. Sori. ):
1: Vindikoinnin ongelmana on se, että sen mukaan maailma on kompleksinen, mallintamisen sijasta on keskityttävä muuhun. On osattava sanoa mikä on vaikuttanut mihinkin. Takkiraudan mielestä kunnon konservatiivi ei kannata menneisyydessä olevia tuhoisia asioita, ja ne jotka ovat aikaansaaneet hyviä asioita on säilytettävä. Tämä vaatii todellisuuden mallintamista, syyseuraussuhteiden ymmärtämistä. Nimittäin vindikointi tieteenfilosofiassa on korostetusti verifikationismia, ja menneen tuhoisien hylkääminen on modus tollens -ajattelua mallia falsifikationismi. Tätä kautta konservativismi kuvaa itsensä prosessina, jossa katsotaan menneisyyteen ja siellä on erilaisia asioita jotka vaikuttavat joko haluttavalla tai eitoivottavalla tavalla, ja ensimmäiset erotetaan jälkimmäisestä. Tämä vaatii "teoriaa ja testiä". Jos maailma on todella kompleksinen, voi käydä helposti niin että asiat ovat muuttuneet jostain syystä, mutta edistykseksi kutsutaan muuta. Ilman mallintamista ja teoriaa siitä mikä johtaa mihinkin ei voida sanoa esimerkiksi että "Konservativismi ei ole ahdasmielisyyttä. Ahdasmielisyys liittyy autoritaarisuuteen ja etatismiin (valtiouskovaisuuteen) tai kiihkouskonnollisuuteen, ja menneisyydessä on ollut paljon asioita, jotka eivät ole toimineet tai ovat toimiessaan tuottaneet hyvin tuhoisia tuloksia." Toisin sanoen mallintamiset ja syy-seuraukset on helposti nimetty vain käytännöllisyydeksi ilman teoriaa. Mutta sen taakse on kätkeytynyt piilo -oletuksia, mallintavia syyseurausoletuksia, joissa oletetaan menneisyysaineistosta sekä syy-yhteys, että se että tilanne on nyt olennaisesti samanlainen, eikä muuta tätä yhteyttä. Riskinä tässä on se, että yhteydet on ymmärretty väärin - ja toisaalta tämä tarjoaa herkullisen tilanteen niille joilla on jokin "tietty suosikki -idea", jolle he haluvat tukea millä tavalla tahansa. Tämä antaa tilaa kirsikanpoiminnalle ja ideologiselle pelille, koska koko ideologinen sitoumus onnistutaan ikään kuin kätkemään "menneisyyden tosiasioihin", faktat, metodi ja taustaselitys sekoitetaan keskenään ja näin tätä voidaan tehdä.
2: Konservatiivi elää perinteestä, mutta hylkää sen konservatiivien kohdalla: Se ikään kuin koko ajan uudistaa itseään. Tämän ymmärtämisessä auttaa "tiedemiehen" kommentti: "Konservatismiin ei kuulu lasten hakkaaminen ja naisen alistaminen? No ei kuulu, koska konservatiivien arkkiviholliset eli "edistykselliset" ovat taistelleet näitä vastaan ja yhteiskunta on hyväksynyt, että naista ei alisteta ja lapsia hakata. Konservatismiin ei kuulu aateliston etuoikeudet? Ei kuulu, koska ne on verissä päin konservatiiveja vastaan taistellen viety pois." Konservatismi on pakotetusti ja korostetusti muutosvastarintaa. Se ei sisällä mitään parantavaa voimaa, se ei muuta asioita paremmaksi. Se säilyttää vain sen hyvän mitä on. Kehitys on tätä kautta aina utooppisten ideologisten nysvien tehtävä, ja he joutuvat aina taistelemaan konservatiiveja vastaan. Mielestäni tämä ei ole pelkkä ongelma konservatiiveille, vaan myös sen voima. Utooppiseen ja maailmaa muuttavaan keskittyvät ideologiset haihattelijat voivat olla tuhoisiakin: Tätä kautta voidaan sanoa että uudistava ja ideoiva taho on ikään kuin hypoteesinmuodostusta, ja konservatiivi taas edustaa vaatimusta testiin ja vertaisarviointiin. Siinä missä utoopikot ovat tehneet hyviä muutoksia (joita muutaman voi lukea vaikka tiedemiehen lainauksesta), ne ovat synnyttäneet uusia paradigmoja. Konservatiivit ovat sitten ne joukot tiedemiehiä, jotka ylläpitävät paradigmaa, ja jotka eivät pidä siitä että puhutaan siitä miten flogistonia puolustettiin ennen tieteen nimissä, kun joku esittää että "tähänkin on tieteenä ennen uskotto, hahhah hassunkurista." Tieteenfilosofiassa on vaikeaa sanoa "kumpi on parempi". Politiikassa jostain syystä ollaan tiukempia.
3: Pragmaattisuus on tietysti hyvä sana. Käytäntö on tietysti hienoa. Mutta tässä on aina piilossa teoria siitä mikä on toivottavaa. Asioilla on siis vaikutus kohti jotain. Ja tämä on aina jonkinlainen utopia, ajatus unelmayhteiskunnasta. Tätä kautta ideologinen sisältö ikään kuin implisiittisesti liitetään asioihin. Toimivuus on tavoitteeseen ja takaisku siihen että tätä mennään kauemmas. Is-Ought -ongelma toimii politiikassakin.
Kuitenkin periaatteessa ajatus siitä että rusinat poimitaan pullasta on periaatteessa ihan hyvä. Ongelmana on vain se, että usein konservatiivit ovatkin juuri sellaisia, joita tulee ensiksi mieleen. He poimivat kirsikoita (cherry picking) historiasta, ja pelkkä oman lempiajatuksen olemassaolo aikana on heistä osoitus oman lempiajatuksen toimivuudesta. Ja tämän vuoksi taantumuksellinen konservatiivi on paljon tavattu ihmistyyppi. Tätä kautta voidaan palata alun vertaukseen : Uskovaisuuden käsittely rajaamalla fundamentalismi pois jättää olennaisen elementin uskonnon ymmärtämisessä. Ja aivan samoin käy jos "vanhoilliset konservatiivit" jätetään käsittelemättä. Se, että tukee jotain ryhmittymää sillä että jättää epäsuotuisat edustajat ulkopuolelle "irrelevantteina" ja "vääräuskoisena" on tietysti helppo tapaa kiillottaa omaa kilpeä. Mutta se on kuitenkin eräänlaista huijaamista, joka on enemmän PR -temppu joka häivyttää asioiden ymmärtämistä sen sijaan että parantaisi sitä.
Kirjoittaja on konservatiivimpi kuin moni myöntää. Ja vähemmän liberaali kuin monet luulevat. Pettyneet ovat kutsuneet häntä muun muassa nimellä "pseudoliberaali", jossa on implisiittisenä esitys siitä että esittäisin jotain liberaalia. Hän elää siinä kummallisessa käsityksessä, että jos kulttuurista todella puhutaan "evoluutiona", olisi hyvä viedä metafora loppuun asti ~ Muistettava että evoluutiossa on sekä luonnonvalinta että mutaatiot. Mutaatioita on tuhoisia ja edullisia. Pelkkä muutos ei kuitenkaan tuota hyvää. Ja luonnonvalinta itsessään ei tuota mitään adaptaatioita, se ei ole niiden ilmestymisen syy vaan niiden säilymisen syy. Evoluutiossa korostetusti molempia tarvitaan. Entä politiikassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti