"Know thyself." John once told me it's inscribed over the entrance to the temple of Apollo. The entire quote is "Know thyself and thou shall know all the mysteries of the gods and the universe." That's quite a mouthful. My version is this: "Know thyself because what else is there to know?" People hide secrets. Time is a lie. The material world can disappear in an instance. It has, and it will again. Our identities change. Our names, the way we look, how we act and speak. We're shapeshifters. There is no control, no constant, no shelter, but the love of family and the body God gave us. And we can only hope that will always be enough."
("Terminator, Sarah Connor Cronicles")
Itsensä tuntemista on aina pidetty tärkeänä. Esimerkiksi kreikkalainen ajatelma "γνῶθι σεαυτόν" ("tunne itsesi") oli tärkeä asia. Nykyisinkin itsetunnosta puhutaan hyvin paljon. Osittain tämä johtuu varmasti siitä että nykyisin eletään hyvin individualistisia ja egoistisia aikoja.
Jokaisella ihmisellä on itsetunto. Se heijastuu olennaisesti sekä persoonallisuuteen että identiteettiin. Näiden lisäksi se on kuitenkin ensisijaisesti ihmisen rooli itselleen. Henkilökohtainen näkemys omasta arvosta. Se ei ole pysyvä, vaan se voi muuttua ajan mittaan paljonkin.
Marika Burton on esittänyt että sanasta "itsevarmuus" tulee mieleen kovuus, ja korostaa sen sijasta sitä että ilmiötä kannattaa kutsua juuri itseluottamuksesta, joka voi olla pehmeälläkin ihmisellä vahva.
Ojasen mukaan itsetunto koostuu minätietoisuudesta, itsearvostuksesta, itseluottamuksesta ja itsetuntemuksesta. Eli jos ihmisellä on suuri itsetunto, hän näkee itsensä yksilönä ja arvokkaana, luottaa taitoihinsa ja on samalla myös realistinen kykyjensä ja rajoituksiensa suhteen. Itseensä luottava ihminen uskoo selviävänsä tehtävistä, joihin joutuu. Itseään arvostava taas voi selvitä vaikka epäonnistuisikin. Ja itsetunteva osaa arvata milloin epäonnistuminen ja onnistuminen käyvät.
Itsetunto liittyy siis kolmeen teemaan: relaaliminäkäsitykseen, joka on (1) kuva siitä joka ihmisellä on itsestään, (2) toiveet siitä mitä ihminen haluaisi olla sekä (3) käsitys siitä, millaisena muut häntä pitävät. Itsetunto liittyy näiden kolmen teeman kautta omiin ihanteisiin ja odotuksiin ja luuloihin muiden mielipiteistä.
Jos ihanneminä on kaukana siitä mitä ihminen on, on hänen tietysti vaikeampaa hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Tämä tarkoittaa sitä että ihmisen itsetunto on ainakin usein jotenkin sidoksissa myös ulkoisiin seikkoihin. Ja ulkoisia asioita tarkastellessa itsensä vertailu muihin ihmisiin tulee helposti mukaan. Tätä kautta kateuskin saadaan liitettyä ikään kuin mutkan kautta huonoon itsetuntoon
Kuitenkaan itsetunto ei riipu täysin ulkoisista mittareista. Toki pultsarin voi olla vaikeampaa hankkia hyvää itsetuntoa, mutta sekin on mahdollista. Lievemmissä versioissa hyvä itsetunto auttaa esimerkiksi kestämään itseen kohdistuvaa kritiikkiä, vaikka kritiikin kykenisi ottamaan vakavastikin.
Ongelmalliseksi tilanne muuttuu oikeastaan vasta sitten kun itsetunto on huono. Tässä vaiheessa voidaan huomata, miten hyvästä itsetunnosta on tehty ikään kuin sosiaalinen velvollisuus. Huono itsetunto sidotaan usein ihmiseen itseensä eikä hänen ulkopuolisiin olosuhteisiin, eli toisin sanoen huonosta itsetuntemuksesta syytetään ihmistä itseään. Ja ironista kyllä, tämä on tarjottimella tuotu epäonnistumiskokemus, jotka tuskin kohentavat itsetuntoa. Tässä ohden ajatellaan että itsetunto ei liity mitenkään tosiasioihin, eli se on ihmisen subjektiivinen tunne. Jos itsetunto on vain sisäinen tunne, on johdonmukaista tarjota positiivisia mielikuvia. (Sääli että se ei vähennä tuskaa niillä jotka sitä tarvitsevat.)
Kuitenkin toisaalla hyvä itsetunto on jotain, jonka tavoittelu sisältää tunnetut mekanismit. Ja tätä taitoa tietysti kurssitetaan. Tässä hyvä itsetunto uskotaan saavutettavaksi jollain säännönmukaisella tavalla.
Itsestunnon kohdalla mielenkiintoiset kysymykset ovat tietysti siinä, voidaanko sitä edes lähestyä välineellisesti. Ja jos voidaan, niin pitääkö tilannetta korjata korjaamalla ulkoisia asioita, vai sitä tapaa jolla ihminen itse suhtautuu itseensä. Onhan selvää että jos ihminen parantaa harjoittelulla taitojaan, tämä voi vaikuttaa hänen onnistumiskokemuksiinsa ja tätä kautta muuttaa myös sisäistä tunnetta itsestään. Ainakin itselläni on aina silloin tällöin tuntemuksia, joissa huonon itsetunnon vierittäminen ihmiselle itselleen on eräällä tavalla hänen kokemuksiensa vähättelyä. Kuitenkin myös ajatus siitä että ihminen tuntee olonsa paremmaksi kun keksii suhtautumistavan, jossa pahassa näkee hyvää tuntuu uskottavalta.
Itse olen rakentanut tähän vastaukseksi sen että kaikkiin ongelmiin on ratkaisu, ja jos siihen ei ole ratkaisua se ei ole ongelma, vaan olotila. Eli ulkoisella ja sisäisellä suhtautumistavalla on molemmilla paikkansa. Kun tämän vielä osaisi soveltaa omassa elämässään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti