Ennen kuin luet tätä juttua pidemmälle, on syytä muistuttaa että minä en ole erityisen kristillisyyden vastainen. Minulle tulee ihan hyviä fiiliksiä vaikka entisen kristillisen lähetystyöntekijän - joka ei suinkaan ole mikään "uskostaan luopunut" sellainen - jutuista. Ja toisaalta olen esimerkiksi elämässäni ainoastaan yhden kerran ostanut harjoitusmiekan toiselle kuin itselleni. Hän on Steven, kristitty sparrikaveri, jonka kanssa koen huitovani "hyvässä hengessä". Tiesin että "lelu meni hyvälle miehelle". Tämä ei ole pieni asia : En ole tehnyt vastaavaa edes pienelle sisarelleni.
Ja viimeksi tänään päädyin hihittelemään sille, miten minulla on yllättävän kristilliset arvot - en vain osta niitä tarinoita ja yliluonnollisuuksia ja tuonpuoleisuuslupailuja niiden takana. Vain tarinoille annetun painoarvon vuoksi vaikutan hyvinkin epäkristilliseltä.
Kuitenkin tällä asialla on toiset puolensa. Tästä esimerkkinä Tänään minulle melko sinnikkäästi kaikista pyynnöistä huolimatta kirjoitteleva fundamentalisti haastoi ("challenge") minut. Kyseessä ei ollut kaksintaistelu aamunkoitteessa kuolemaan, se olisikin voinut olla ihan siistiä. Haaste kehotti minua kuitenkin ja tietenkin vain katsomaan tiettyjä videoita "GodTubesta". (Äänikorttini on rikki, kuten on ollut jo jonkin aikaa, joten en voinut kuulla, vielä vähemmän ymmärtää. Tämä oli varmasti jonkinlainen yliluonnollinen merkki Jumalalta!) Viimeistään tässä vaiheessa on selvää että kyseessä on tavoitteellinen käännyttämistyö, vaikka olenkin kehottanut häntä tekemään jotain muuta. Kertonut että en ole mikään projekti. Pyytänyt että "Don't continue this or go away!" (Ystävyyden poisto profiilista ei riitä, koska kommentteja voidaan laittaa niihin jotka on jo aloitettu. Estot kierretään ja pyynnöt ohitetaan. Tälläistä panostusta ja mietintää voi omalla häröllä tavallaan vain kunnioittaa. Mutta...)
Hän ei välitä, jos loukkaannun. Koska uskonnottomuus on hänelle olemassaollessaankin loukkaus. Uskontokeskusteluun osallistuminen on sama kuin että "asia kiinnostaa", ja tämä antaa hänelle vapaat kädet.
Se, mitä minulle tulee mieleen alkaa siitä, mitä "Count Up" -blogissa kirjoiteltiin väittelystä ja sietämisestä. "Sanojen maailmassa väärinymmärrysten valta on suuri. Ennakkokäsityksemme ratkaisevat häkellyttävän paljon. Sen toteaa, jos todella haluaa ylittää rajoja. Sen tajuaa myös lukiessaan erilaisia nettikeskusteluja. Niissä sentään erimieliset edes joskus kurkistelevat pois omalta mukavuusalueeltaan. Silti ei ole ihme, jos keskusteluissa nurkkaan ajettu väsyy ja lähtee pois, omanmielistensä luo. Eikö koskaan opita ... Eilen jäin taas muistelemaan, millaista oli positiivinen keskustelu eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa Thaimaassa. Aggressiivisuutta koettiin todella harvoin, missään asiassa. Väittelyä vastaavasti vältettiin mahdollisuuksien mukaan. Nykyinen poliittinen kuohunta siellä osoittaa sen, että hampaankoloihin on kuitenkin jäänyt paljon kaikenlaista puhdistettavaa. Asioissa on puolensa ja puolensa."
Tästä alkuaskeleesta otin mukaan sen, miten sanapari "vihainen ateismi" yhdistetään moneen asiaan, kuten elokuviin. Ja miten ihmeessä silti toimii se, mistä Wilkins muistuttaa laittaessaan etumääreeksi "affirmation" (ääneen lausuminen). Miten se, mikä on ateisteille "ääneen tunnustamista" tarkoittaa uskovaiselle "vihaa". Tässä kohden kaikki voidaan yhdistää.
"Haastajani" sai minut miettimään libertiinejä. Sitä miten he olivat ateisteja, mutta miten kuitenkin uskovaiset pitävät heidän siitä puolestaan jota nykyateistit eivät kannata.
He olivat ateistisia, jos eivät ihan puhtaita ateisteja. Ja heillä oli ihanne, jossa korostui se, että tieto kuului heille. He olivat itse mitä halusivat ja olivat ulkoisesti yhteiskunnan tapojen mukaisia.
Yhtenä syynä tähän oli se, että heistä tieto kuului ylimyksille, he olivat aristokraatteja. Massojen ei siksi tarvinnut kuulla. Se on jopa haitallista, totuus voisi tyhmän rahvaan käsissä olla vaaraksi. Tieto oikeissa käsissä ja pois vääristä suojeli yhteisöä : Ihanteet unohdetaan, kun ne on sidottu rahvaan mielessä Jumalaan. Libertiineistä uskonto oli tyhmille ja alhaisille. Tämä libertiinien pelko "turmellukssta" on nykyisin uskovaisilla yleinen. Itse asiassa olen useamman kerran kohdannut uskovaisen, joka pitää periaatetta hyvänä ja viittaa että "vaikka [libertiini X] oli ateisti ja olen hänen kanssaan erimielinen, hänellä oli järkeä tässä asiassa". Osa on suoraan kehunut tätä vaikenemisasennetta. Lievempi mutta suurempi osa toki vain kannustaa miettimään uskonsa menettäviä, ja aprikoi mikä eikristittyä ylipäätään motivoi.
Vaientamisstrategiat ovat yleisiä. Yleensä niissä on taustaideana pelata "kruuna minä voitan - klaava sinä häviät" -peliä, jossa vastustaja "haastetaan". Hän ei voi muuta kuin toimia mieleisesti, kääntyä ja luopua omastaan, tai hävitä pelin ehdoilla. Tämä tarkoittaa samalla sitä että kyseessä ei ole "reilu peli" tai "kunnon argumentointi". Sitä harrastavat ovat auttamattomasti epäreiluja.
Tästä löytyy paljon esimerkkejä, Esimerkiksi Leinivaara irvii "Tapautui tosielämässä" -pohjalta sille miten ateistin olemassaolo riittää loukkaukseksi. Moni on tälläistä.
Mutta yksi fiksuimmin tehdyistä löytyy "Eksaktin Elämän Utopiasta", jossa ollaan "muissa maailmoissa". Siellä toimii nimimerkki "Etsijä" , joka tosin vaikuttaa siltä että hän on "löytänyt" ja yrittää jotenkin pitää siitä kiinni. Hän teki sitä mitä kunnon asian sijasta ihmisiin jutun siirtävä tekee. Hän uteli siellä motiiveista sävyyn jossa on takana retorisen kyselyn sävy. "Mistä lähtökohdasta käsin tarkastelet tätä uskontojen ja tieteen välistä kuilua? Onko tavoitteesi vain pistää uskontoja halvalla? Jos, niin miksi ihmeessä?" Kun vastaukseksi tulee se, että henkilö on ateisti/igteisti ja että tähän on päädytty tietoteoreettisista syistä, vastaus on jotain joka vahvistaa kysymyksen retorisen luonteen. "Tuosta lähtökohdasta käsin kai uskovissa on vain joku mielenhäiriö, jonka takia he uskovat taruolentoihin. Ei kai sellaiselle ihmiselle ole järkevää rationaalisesti perustella miksi taruolentoon uskominen on harhaista. Miksi ihmeessä olet siis kiinnostunut teologiasta?"
Kysymys on sinänsä outo, koska jos näkemys on tietoteoreettinen, (1) Oma kannanotto ja sen perustelu ei ole väistämättä samaa kuin yritys vakuuttaa vastapuoli. Ja jos näin ei olisi, pätisi silti se että (2) Koko asia ei ole kannanotto uskovien mielenterveyteen. Tietoteoria ei ole täysin sama, identtinen, mielenterveyden kanssa. Se, että jokin asia on tietoteoreettisesti huono ei tarkoita sitä että siihen uskoisi vain typerys. Kenties jokin ei ole vain tullut mieleen. Ja itse asiassa keskustelulla ajatukset ovat muuntuneet ennenkin. Tätä kautta myös kääntyminen argumentoinnilla olisi mahdollista. - Voidaan siis jopa sanoa että ehkä jo se että jos joku keskustelee rationaalisesti, tämä tarkoittaa sitä että ei pidä uskovaista hulluna.
1: Mielenkiintoinen kysymys tässä on tietysti se, että samaa logiikkaa voitaisiin soveltaa uskovaisiin. Tällöin se, että uskovainen väittää että hänellä on vahvat todisteet Jumalasta, ja että ateismi on irrationaalista, tarkoittaa samalla sitä että uskova halveksii ateisteja. Ja että ei pidä näitä kykeneväisinä rationaaliseen argumentaatioon. - Itse asiassa on mahdollista että etsijä on tehnyt projektion vastustajiinsa. Hän näkee omat syntinsä itsensä ulkopuolella. Olisin kuitenkin varovainen tälläisten johtopäätösten teossa. Yhtenä syynä tähän varovaisuuteen on ihan yksinkertaisesti se, että jos erimielisyys tuomitaan "vastustajan pilkkaamiseksi", katoaa mukana koko argumentaation perinne. Sillä tieteessä, tietoteoriassa ja filosofiassa on varsin tavallista esittää jokin asia epärationaalisena. Jos tämä on samalla loukkaus tämän asian kannattajaa kohtaan, ei mistään asiasta voisi ns. debatoida koskaan missään ikinä.
Se, että jokin asia on epärationaalinen/epätieteellinen/tai muuten vaan perusteeton tms. ovat varsin tavallisia aiheita. Mutta kaikissa aiheissa ihmistä ei vedetä aiheeseen. Selvästi uskonnossa on tässä kohden jotain poikkeuksellista.
Ydin on mielestäni seuraavassa "Akrasiaksen" kommentissa : "Ehkäpä kyse on paljolti siitä, että keskustelu, jonka olisi tarkoitus tapahtua faktojen tasolla, tapahtuukin toisen osapuolen toimesta vallan/statuksen ja arvojen tasolla" ... "Vastaavasti evoluutioprosessin ja -historian tunnustaminen kääntyy tiettyjen uskovaisten mielessä arvoväittämiksi "kaikki on sallittua", "elämässä ei ole mitään mieltä", "ihminen on vain pahainen elukka", jne. Evoluution vastustaminen lienee täten osaltaan arvojen signaloimista. Näissä seikoissa saattaa piillä avain siihen miksi aihepiiriin liittyvät faktakysymyksetkin otetaan niin henkilökohtaisesti ja tunteikkaasti." Tästä tuli itselleni nostalginen olo. Nimittäin Kognitiotieteen tieteenfilosofian opintopisteitä istuessani Otto Lappi kertoi että suuri syy evoluutio-kreationismikeskusteluun on juuri se, että evoluutio vastaa sellaisiin kysymyksiin kuin "mistä ihmiset ovat tulleet" ja jotka ovat perinteisesti olleet uskontojen tehtävänä. Ja näihin selityksiin on liitetty arvoja ja elämäntapoja, jopa ihmisen koko identiteetti. Tätä kautta näiden uskontojen antamien tarinoiden haastaminen haastaa ihmisen kyseenalaistamaan koko rakenteen. Myös itsensä.
Uskova joka haastaa itsensä kokee itsensä loukatuksi. Hänen ylpeyttänsä loukataan - ksoka nöyryyttä voi yrittää loukata, mutta tässä ei voida onnistua. Hän kokee että loukkaantuminen on peräisin ateistista ja kertoo jotain ateistin tunteista. Tästä voi seurata vaikkapa retorisia kysymyksiä.
Laajemmin sanoen tämä liittyy ateistien hiljentämiseen keskittyvään stategiaan. Usein uskovaiset aktiivisesti hakeutuvat julistamistyöhän. Tämä on keskusteluhaaste. Tässä kysytään vaikkapa "oletko uskossa". Jos kerrot että et ole uskossa, sinua vaaditaan ja vaaditaan keskustelemaan. Tätä kutsutaan "perustelujen vaatimiseksi". Jos et reagoi sinut leimataan. Kuuluu jopa "tärkeitä kysymyksiä ei mieti", "pinnallinen"... Älykkyys kyseenalaistetaan ja vaivannäkö oletetaan olemattomaksi. Uskonnottomuus johtuu tässä vaiheessa "älyllisestä laiskuudesta". Jos taas keskustelet, niin silloin ihmetellään "miksi aiheella pitäisi olla väliä ateisteille?" Voidaan jopa kyseenalaistaa että ei olekaan "ateisti" tai muu uskonnoton. Taakse oletetaan viha Jumalaa kohtaan, joka taas vaatii vihan kohteen olemassaolon. Tai sitten tehdään niin kuin "Etsijä" ja yhdistetään oma loukkaantuminen retoriseen kysymykseen piilotetuksi syytökseksi kiusanteosta ja ad hominemista.
Tämä on itse asiassa yleinen ja läpitunkeva asia. Uskovaiset ovat tässä suhteessa usein suvaitsevaisia ja edustavat "en ole ensimmäisenä sanomassa kanssauskovalle että he uskovat väärin". Minulle riittäisi vain se, että sanoisivat että nämä toimivat niin. Tästä seuraa se, että jotkut haasteet pysyvät lyhyinä.
Ja vahvistaa vihollisuutta ja poteronkaivuuta. Huomasin tämän asenteen jo kauan aikaa sitten. Siksi kirjoitin Geocitiesin mukana edesmenneen "evonkeliumin" alkusivun alkuun tärkeimmän. Sitaatin Richard Weinin "Not a Free Lunch But a Box of Chocolates"ista : "Critics of Intelligent Design pseudoscience are faced with a dilemma. If they discuss it in polite, academic terms, the Intelligent Design propagandists use this as evidence that their arguments are receiving serious attention from scholars, suggesting this implies there must be some merit in their arguments. If critics simply ignore Intelligent Design arguments, the propagandists imply this is because critics cannot answer them. My solution to this dilemma is to thoroughly refute the arguments, while making it clear that I do so without according those arguments any respect at all." Kun mainitset sanan "uskonto" etkä edusta oikeaoppisuutta, joudut epäreiluun ja epäkunnioittavaan Häviöpeliin, jossa ei erilaisia "haasteita" säästellä.
Ensimmäinen asia joka on ymmärrettävä, on se että jos olet erimielinen, olet jo tuomittu. Tärkeää on vain se, millä tavalla tämä tapahtuu. Tätä kautta on selvää että ateistejen affirmaatiovaatimuksille on tilausta. Ongelma on vain siinä, että valtaosa uskovaisista on hyvää porukkaa. Ateistin tai muun vastaavan on vain vaikeaa nähdä niitä, koska ne kunnon tyypit ovat hiljaa - ja suvaitsevat myös sitä ärsyttävää.
Ja nekin jotka jäävät jäljelle ovat vain ärsyttäviä. Minuakin "haasteillaan" pommittava syyllistyy lähinnä tylsistyttävyyteen, kliseisyyteen ja yleiseen ärsyttävyyteen - sekä tyylittömyyteen kun hänen haasteensa ei tarkoittanutkaan kaksintaistelua aamunkoitteessa kuolemaan asti. Hän luultavasti tekee asian hyvästä sydämestä ja tarkoittaa ja haluaa minun parastani. Ongelma on siinä, että kaikki yllä oleva ilkeily tehdään vedoten juuri tähän. Minun ja heidän eronsa onkin siinä että minä olen parempi. En nimittäin kehittele tuollaisia eettisiä satuja to back up my naughty and mean doings. Tämä ei ehkä ole paljon. Mutta se on kuitenkin sitä aivan helvetisti.
Nykyajan ateisti ei siksi ole libertinisti. Hän on kasvanut siitä ohi. Hiljentyminen olisi kuitenkin eräällä tavalla viisasta. Sillä aivan liian monet uskovaiset ovat niin aggressivisia ja suvaitsemattomia, ja muut ovat hiljaa sallien heidän toimintansa, että se on paras mahdollinen ratkaisu. Moni kuitenkin jollain tavalla uskoo että rationaalinen keskustelu uskovaisten kanssa on mahdollista, koska he sellaista yrittävät. He eivät ole ylenkatseellisia libertiinejä, joiden ylpeys pitää tavaran itsellä. Uskovaiset taas eivät pidä affirmaatiosta ja pitävät sitä loukkaavana, joten heiltä löytyy tätä libertiinejen ominaisuutta.
Omalla kohdallani vaikeutena on kuitenkin runsas epäonnistuminen juuri tässä aiheessa - joka epäonnistumisen tasossaan ja pettymyksissään ylittää vahvasti aivan kaikki muut aiheet. On tunnustettava että joskus olen debatoinut vain hioakseni taitojani, leikitellyt turhankin monimutkaisilla jutuilla vain koska minulla on tylsää. Ja joskus vain naureskellakseni. Ateisteistakin löytyy vastaavaa asennetta. Tämä tarkoittaa sitä että pelkkä keskustelun käyminenkään ei vielä tarkoita kunnioitusta. On ehkä hyvä muistaa että kunnioitus on yleensä kaksisuuntainen prosessi : Yksisuuntaisena sitä on pirun vaikeaa pitää yllä kovin kauaa, koska olemme kaikki sosiaalisia olentoja joille toisen ihmisen kohtaaminenkin merkitse jotain.
Otsikon teksti on libertiinien eräs tunnuslauseen tapainen "sisäisesti vapaa, ulkoisesti tapojen mukainen". Libertiineille, aikansa ateisteille, tämä oli ihanne. Nykyateisti tai "uskonnoton" kohtaa tämän ulkopuolelta tulevana vaatimuksena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti