tiistai 2. maaliskuuta 2010

Maailmankansalaisista ja matkustamisesta.

"The world is a book, and those who not travel read only a page."
(Augustinus.)

Maailmankansalaisuutta pidetään usein sivistyneen merkkinä. Tässä on takana ajatusta siitä että maailmaa kiertävä ja maailmaa nähnyt olisi saanut laajaa elämänkokemusta, joka sitten on johtanut syvempään ymmärrykseen. Tämän matkanteon metaforan huipentumana on perinteinen ajattelutapa tutkimusmatkailijoista. Tutkimusmatkailija matkaa uusiin asioihin, ja oppii uusia asioita, ja näin hänestä tulee maailmaa nähnyt ja kokenut, viisaampi.

Tämä asenne tiivistyy tavallaan seuraavaan englanninkieliseen aforismiin "Do not fear risk. All exploration, all growth, is calculated. Without challenge people can not reach their higher selves. Only if we are willing to walk over the edge can we become the winners." Matkustamiseen ja maailman näkemiseen liittyy riski ja uusien ja tuntemattomien asioiden kohtaaminen, ja tämä riskien kohtaaminen kasvattaa ihmistä ja tekee heistä voittajia. Matkustaminen uuteen paikkaan on tässä uusi asia, ja uusien asioiden kohtaaminen on oppimista. Tai kuten Alexander Pope sanoi: "The learn't is happy nature to explore, the fool is happy that knows no more."

Horatius kuitenkin muistutti tässä kohden arvokkaasta asiasta. "They change their climate, not their soul, who rush across the sea." Ehkä sivistys onkin muutakin kuin matkustelua itsessään. Ehkä asenne kuuluukin olennaisesti mukaan jotta siitä tulisi tutkimusmatka. Tai kuten Samuel Butler sanoi: "Exploring is a delightful to look forward to and back upon, but it is not comfortable at the time, unless it be such an easy nature as not to deserve the name." Eli pelkkä passin iso leimamäärä ja banaanien maistelu ulkomailla ei vielä tarkoita sivistymistä. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun katsoo sitä miten esimerkiksi kesälomilla juhannuksen aikaan ihmiset ajavat autoissa ruuhkissa jonnekin kauas. Asuivatpa he missä tahansa, on aina mentävä jonnekin muualle. Tätä kautta matkustus muuttuu helposti turismiksi, jossa mennään pakoon länsimaista oravanpyörää ja toteutetaan tätä menemällä turistimatkalle paikkaan jossa on baareja ja ostoskojuja. Oma kulttuuri otetaan ikään kuin automaattisesti mukaan ja eletään sen kanssa jossain eksoottisessa paikassa. Turismissa eksotiikka tarkoittaa uuden ja tuntemattomaan hyppäämisen sijasta hedonistista nautintoa.

Tällöin "cosmopolitan" ei enää tarkoitakaan maailmankansalaista, yleisneroa, vaan jotain joka on ollut niin kaikkialla että ei enää ole oikein mistään kotoisin. Tai jopa.

3 cl "Absolut Citron":ia
1 cl "Cointreau Liquer":ia
2 cl Karpalomehua
1 cl Lime -mehua
Ravista ainekset ravistimessa ja kaada cocktaillasiin. Koristele limenkuoren palalla. Juoma nautitaan pissiksenä.


Frank Borman sanoi asian että "Exploration is really the essence of human spirit." Oikeastaan kysymys onkin vain siitä, että miten maantieteellinen etäisyys liittyy siihen sanaan "exploration". Ehkä sivistuksen takana onkin se että kansalainen on maailmaa. Viuhtominen yläilmoissa ja merillä voi jopa erottaa tästä. (Paitsi kirjaimellisesti, myös kuvainnollisesti.) Ehkä samastumiskokemus maailmaan vaatiikin joskus myös paikallaanoloa ja hiljentymistä.

Turismissa voidaan myös hosua hukkaan, kauas kuljetaan mutta itsestä ei päästä irti, vapautta ei saavuteta, vaan ainoastaan hetkellinen vastuuttomuus. Ehkä "ei aina tarvitse mennä kauas päästäkseen lähelle." Johan Zen -koaneissakin ihmetellään sitä "miten ihmiset ovat valmiita matkustamaan niin kauas löytääkseen itsensä." Maailmankansalainen voi olla matkustaneen sijasta sellainen joka on maailmassa kotonaan. (Tämä on ehkä eri asia kuin tietävyys tai elämänkokemus. Mutta taatusti tämäkin on yhdenlaista sivistystä jota ei saa väheksyä.)

Ehkä sivistyminen vaatisi myös sitä että hylätään voittamisen näkemys ja se, että sivistyminen vaatisi vaikeuksia. Ehkä vaikeudet eivät kasvata, vaan kyynistävät. "Se mikä ei tapa, vahvistaa", mutta ehkä vain joskus, joskus ne voivat heikentääkin. Jos häviäminen ja voittaminen poistetaan, riskiä ei tavallaan ole, ja tämän jälkeen maailmankansalaisuus olisikin kauas menemisen sijasta lähelle tulemista. Matkustamiseen tämä liittyy sikälimikäli matkustus auttaa tässä, esimerkiksi jos se vaikkapa antaaa uusia ihmisiä kohdattavaksi, jotka voivat antaa uusia näkökulmia tai avartaa vanhoja.
Vanhan aforismin mukaan "aforismi on oikotie kahden ajatuksen välillä." Kun tämän yhdistää siihen tietoon että blogin kirjoittaja ei matkustele, edes Suomen sisällä, mainittavasti, on koko tekstin tulkinta valmis. Että ei kun kaikki yhdessä ... "Kateellisen puhetta!"

Ei kommentteja: