perjantai 26. maaliskuuta 2010

Vanhan taistelutaidon esiinkaivuu.

Eurooppalaisessa miekkailussa olennaista on se, että se on "kuollut perinne". Siinä missä esimerkiksi Karatella on katkeamaton perinne, jota opetetaan opettajalta oppilaille, ja se on tätä kautta muodoiltaan melko pysyvä, eurooppalaista miekkailua rekonstruoidaan. Tätä kautta jotkin asiat voivat myös muuttua ajan kanssa.

Tässä on tietysti olennaista tietää jotain siitä, miten tuota perinnettä esillekaivetaan. Olisihan periaatteessa ihan mahdollista että joku keksii että ritareissa on karismaa, jolla voidaan myydä omakeksimiä liikkeitä. Guy Windsor itse on korostanut sitä miten "I don't make this shit out". Tämä on toki muutakin kuin myyntiargumentti.

Itse asiassa apuja tulee monestakin suunnasta.

Ehkä selvin asia ovat vanhat manuaalit. Niissähän on kuvia yhdistettynä tekstiin ja niissä kuvataan liikesarjoja ja yksittäisiä tekniikoita. Tämä onkin hyvin ymmärrettävä tapa. Ja tiedetään että jos kuvat ja jonkun opettajan toimet eivät sopisi yhteen, olisi hän keksinyt jutut päästään. Siksi meillekin näytetään yllättävän usein referenssit suoraan Fiore dei Liberin "Flos Duellatorumiin", josta yksi "tiedeyhteisön skannauksista tehty uusintapainos" jököttää miekkailukoulussa omalla kunniapaikallaan, valmiina vaikka minunkin selattavaksi. (Ja Guy suostuu tekemään vakavatasoista opetustyötä vain tästä kirjasta, koska hän osaa siihen tarvittavaa kieltä ja on keskittynyt siihen riittävän kauan.) Mutta tämä ei ole kaikki.

Tekniikoista saadaan tietoa myös keskiajalla kuolleista ruumiista. Ruumiit kertovat kieltä kahdella tavalla:
1: Ensinnäkin taisteluvälineiden käyttö on fyysistä ja raskasta ja jättää jälkiä ruumiiseen. Esimerkiksi englantilaisten jousimiesten käsivarsien luut olivat muuntuneet tietynlaisiksi, koska he jännittivät jatkuvasti raskasta pitkää jousta. Tämä kertoo siitä mitä he ovat tehneet ja mitkä luut ovat rasittuneet ja kuluneet.
2: Toisaalta myös kuolleet ruumiit vammoineen kertovat omaa kieltään. Luoti jättää erilaisen jäljen kuin nuoli tai kirveenterä. Tätä kautta tiedetään millä on lyöty ja minnekin. Tästä saadaan tietoa.

Myös löydetyt aseet kertovat asioita. Tässäkin on kaksi osaa:
1: (Etenkin ehjien) esineiden muoto kertoo käyttötavasta. Piikkimäisellä ja pyöreällä miekanterällä tuskin on viillelty kovin paljoa. (Vaikka elokuvantekijät eivät tätä näytä ymmärtävän.) Samoin kaikilla muillakin aseilla on erilaisia muoto -osia jotka tukevat jotain käyttöä ja ovat huonoja jossain muussa.
2: Myös kulumat, reiät ja halkeamat kertovat asioita. Esimerkiksi kilvissä voi olla keihäänpistojen torjunnasta jääneitä lommoja, jotka näyttävät erilaiselta kuin jos niitä olisi viilletty miekalla tai murjottu kirveellä. Samoin miekanterään jää erilaisia lovia ja nittejä sitä mukaa miten ne kohtaavat vihollisen aseita. Esimerkiksi miekkailun harrastajaa voi varsin paljonkin kiinnostaa onko keskiaikaisen soturin aseessa lovia terässä vai lappeella, ja ovatko ne kärkiosassa vai kahvan lähellä. Tämä kertoo jotain olennaista erilaisista hyökkäämis- ja puolustamistavoista.

Samoin tietoa löytyy muista asiakirjoista. Esimerkiksi miekan lappeella lyömisestä tiedetään sen takia että se oli juridisesti tärkeä asia. Esimerkiksi monissa maissa oli niin että jos joku tappoi toisen, hän lähti maanpakoon. Ja hänen perheensä kirjoitti kirjeen kuninkaalle. Tässä selitettiin miksi murha oli virhetulkinta. Jos kuningas armahti, pakolainen saattoi palata kotiin. Näitä aneluita on säilynyt melko paljon, ja yksi toistuva selitys on ollut että toinen on lyönyt miekan lappeella. Tämä on ehkä hieman makaaberia ajankuvaa, mutta se on siihen aikaan ollut vain "miehistä leikkiä". (Onhan Leckühnerin messer -opissakin kerrottu siitä miten vastustajaa voi läimäyttää lappeella jos tätä ei halua tappaa.) Tätä kautta jos jotakuta on lyöty miekan lappeella ja tämä on saanut aivotärähdyksen ja kuollut, kyseessä ei ollut murha vaan "miehisessä harmittomassa huvittelussa ja leikissä käynut valitettava tapaturma".
1: Tähän liittyy myös toinen outo yksityiskohta. Universaalisti, kulttuurista riippumatta, miekkojen kahvat ovat aina hieman soikeita. Syy on se, että näin se istuu mukavasti käteen. Siksi jopa halpiskaupasta ostetut bokkenitkin ovat kahvaosalta soikeita. Myös eurooppalaisissa pitkissä miekoissa soikea kahva on tavallinen. On kuitenkin löydetty myös sellaisia miekkoja joiden kahva on pyöreä. Tämänkaltaiset miekat tehtiin sillä silmällä että niitä voitiin käyttää myös kisailuun jossa lyödään lappeella. Tämä ei ole niin outoa, kun muistaa että herrasmiehellä oli usein koreileva ja epäkäytännöllinen miekka sitä varten että voi kaupungilla käyskennellä ja näyttää miten rikas ja hienostunut herra on. Näillä voitiin toki lyödä ihmistä halki, mutta sotaan ja taisteluun otettiin kuitenkin "kunnon karskit ja koruttomat" miekat, joita kehtasi vähän tahalleen lommouttaakin.

Tietenkin tässä tulee uutta tietoa. Näin käy kun ei opetella pelkkää perinteen toisentamista vaan juttua joudutaan hakemaan kunnioitettavan ja perinteitä kunnioitettavan sensein sijasta kilvensirpaleista ja tomuisista luista.

Harrastajan kannalta on tietysti kätevää, että tätä kaikkea kaivelutyötä ei tarvitse tehdä itse. Ajattelu ja kaivelutyö on ulkoistettu, ja sen parissa tehdään työtä ihan "akateemisessakin maailmassa", esimerkiksi historiantutkimuksessa.

Ei kommentteja: