Elokuvissa veitsitaistelijat pitävät veistä usein suorana edessä ja kaukana itsestään. Sitä pyöritetään siinä ikään kuin se olisi pistomiekka tai vastaava. Tämä on toki sinänsä tärkeä asento, että se pitää veitsen maksimietäisyydellä itsestä. Ongelmana tässä asennossa on vain se, että tavoitteena olisi se, että tilanne loppuu siihen eikä ala siitä.
Syynä on se, että jos veitsi on kaukana ruumiista, sen taakse ei saada paljoa nopeutta tai voimaa. Lisäksi asento on sellainen että toinen saa kädestä helposti kiinni. Ja kun käsi on suorana, se on suorana ja jännittyneenä, jolloin siitä on erittäin helppo tehdä käsilukkoja.
Siksi tarkkaavainen huomaakin että vaikka monissa lajeissa varoasennoissa veitsi on kohtuu kaukana ruumiista, ne ovat hieman alhaalla tai tämä jännittyneisyys ja maksimiulottuvuus on korjattu. Iskemisessä käsi siirtyy tälläiseen "hyperjännittyneeseen tilaan". Katan harjoittamisessa tämä on se, jota kutsutaan tekniikkaan sitoutumiseksi. Kun ollaan tälläisessä tilassa, tekniikka on viety loppuun asti. Näissäkään tämä ei ole jäämisen paikka.
Opin tämän periaatteen itse asiassa vartijakurssilla, jossa käsiteltiin voimankäyttöä. Normaali ihminen nimittäin pamputtaa siten, että iskun ajatellaan loppuvan siihen kun se osuu toiselle. Tällöin pamppu jää eteen ja tähän ihmisellä on yksi normaali reaktio. Pysäytetään käsi ja napataan väline omaan käyttöön. Tämä ei välttämättä ole se, jota halutaan. Siksi voimankäytössäkin pitäisi aina lopettaa aina "kauas".
Miekkailussakin on järkevää pitää miekkaa takana tai pään yläpuolella. Syynä on se, että näissä miekka ei ole suoraan toisen miekan ja oman ruumiin välissä. Olennaista on se, että kun vihollinen liikkuu, myös sinä liikut. Eli samaan tapaan kuin jalkapallosyötössä ei syötetä siihen missä kaveri on nyt, vaan sinne missä kaveri on sen pallon vaatiman parin sekunnin päästä, tässäkin olennaista on se, missä miekka on siinä vaiheessa kun toisen isku tulee. Torjuntaan saadaan voimaa kun se lähtee kaukaa, kuten vaikka pään päältä.
Itselläni on kuitenkin tapanani unohtaa tämä heti kun välineet jätetään pois. Kädet tahtovat mennä automaattisesti eteen. Siitä niihin voidaan tarttua ja viedä syrjään. Onnekseni tapani suhtautua kohtaamaan väkivaltaan perustuu siihen että toisen toimintaa siirretään syrjään samalla kun itse liikutaan, ja tavoite on päästä "torjunnan kautta sivustaan", jolloin toisen oma käsi ja muu vastaava rajoittaa toimintaa. Josta voin hyvällä tuurilla jatkaa lukotuksiin, jotka taas päättyvät siten että käteni ovat suhteellisen lähellä itseä niin että ikään kuin painan ruumiillani esimerkiksi käsiä alas, kädet vain pitävät paketin paikallaan.
Tämä on tietysti tekosyy, sillä tämäkin toimisi paremmin erilaisesta varoasennosta. Toki myös monissa suojauksissa kädet ovat edessä. Mutta kun katsoo vaikkapa nyrkkeilijöitä, heidän kätensä eivät ole tikkusuorassa edessä, vaan koukussa. Tähän on hyvä syy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti