Robottioikeudet

Kuvitellaan, että luomme Turingin testistä selviävän tekoälyn. Kuvitellaan että sillä on myös tietoisia kokemuksia. (Tai jos ei ole niin se olisi hyvin vakuuttava filosofinen zombie.) Se on paitsi tietoinen niin myös ihmisen tyylillä tietoinen. Olisiko sillä oikeuksia? Olisiko meillä sitä kohtaan velvollisuuksia?

Kysymys on mielenkiintoinen koska tavallisesti ajattelemme että tietyt oikeudet ovat itseisarvoja. Kun argumentoimme miksi jokin asia johtaa oikeuksiin, teemme niistä väistämättä välinearvoisia. Esimerkiksi oikeus elämään ja ruumiilliseen koskemattomuuteen ja ihmisarvoon ovatkin kenties ominaisuussidonnaisempia kuin voisimme uskoa ; Tämä johtaa siihen henkeen että jos oletetaan että ihmisillä on ihmisoikeudet. Sen sijaan bakteerilla ei ole oikeuksia. Ja syynä on se, että tietyt ehdot, ominaisuudet, eivät täyty bakteerien kohdalla. Tämä tärkeä ero on se miksi yhdellä on ominaisuudet ja toisella ei. ; Tässä valossa on vaikeaa nähdä mitä tarkoittaa kun puhutaan "absoluuttisesta ihmisarvosta". Onko kyse siitä että arvot ovat ehdollisia. Vai onko niin että ihmisen kriteeriattribuutit ovat niitä joiden kautta oikeudet tulevat jolloin heti kun olet ihminen, arvot ovat ehdottomia.

Robottien kohdalla voidaan ainakin ajatella että:
1: Jos moraali on sitä että velvollisuuksia ja oikeuksia annetaan kykyjen mukaan niin robotit ovat hyvin ihmismäisiä niin silloin niillä olisi samanlaisia velvollisuuksia ja oikeuksia kuin ihmisillä.
2: Jos moraalin tehtävänä on maksimoida onnellisuutta, on katsottava että tietoiselle robotille olisi annettava oikeuksia koska nekin ovat maksimoimassa hedonistista onnea. (Tosin tätä voidaan torjua robottien kohdalla selittämällä että kyseessä on filosofinen zombie.)
3: Toisaalta monet moraalimallit korostavat että on joitain moraalisia velvoitteita jotka koskevat nimenomaan omaa perhettä. Esimerkiksi Konfutsen ajatuksissa perheelle on erityisiä velvollisuuksia ja oikeuksia. Näin ollen robotilla voisi olla vähemmän velvollisuuksia hoivata ketään - mutta toisaalta sillä ei välttämättä ole mitään oikeutta itse tulla hoivatuksi.
4: Itse asiassa voidaan ajatella että ihmislaji on sukua toisilleen ja tämä sukulaisuus on lähde oikeuksille. Kuten perisyntikin, niin myös ihmisoikeudet kulkisivat "vähän epäreilusti ja ilman tekoja ja ansioita" sukupolvelta toiselle. Ja näin robotilla ei välttämättä olisi mitään oikeuksia.
5: Toisaalta tekeminen tarkoittaa usein jonkinlaista valtaa. Vanhemmilla on valtaa jo lapsiinsakin, mutta periaatteessa tekijänoikeus tarkoittaa melko paljon koneiden kohdalla. Tästä voi seurata se että ihmisellä on ikään kuin Jumalan auktoriteetti robotteihin. Tosin on kiinnostavaa voidaanko tätä oikeutta ostaa niin että tosiasiassa robotin oikeudet ja velvollisuudet määrääkin joku omistaja. Sellainen joka ei välttämättä osaa tehdä robotteja lainkaan. Ja joka ei itse asiassa ole ominaisuuksiltaan roboteista poikkeava. Asiaa ei ratkaista kyvyllä vaan maksusuoritteella jossa robotti ei saa mitään. Tämä voisi johtaa siihen että olisi oikein kohdella robottia kuin orjaa (~kuten Jumala ihmistä) vaikka ihmisiä ei olisikaan.
6: On vaikeaa nähdä että ihmisillä olisi velvollisuuksia robotteja kohtaan. Kenties olisi mahdollista johtaa jonkinlaiseen "Extant" -televisiosarjan henkiseen tilanteeseen jossa robotti onkin lapsen analogi. Tämä nostaa esiin jonkinlaisen eksistentiaalisen asenteen jossa robotin tekijä olisi vastuussa ja velvollisuussuhteessa tehtyyn robottiin - jopa vahvemmin kuin seksillä syntyneiden lasten kohdalla, sillä lapsi voi syntyä raiskauksella tai vahinkoseksissä, mutta robotti pitää työläästi ja tietoisesti rakentaa.

Kaikista helpointa on kuitenkin ohittaa koko kysymys tunteilulla. Tavalla jossa koetaan epämääräistä epämukavuutta robotteja kohtaan ja siksi kiistetään että niillä mitenkään voisi olla oikeuksia. Tämä on siitä hauska näkemys että sitä on helppo puolustaa selittämällä että oikeudet onkin sidottu tietynlaisiin DNA -molekyyleihin. Jos robotti olisi tehty jollain muulla tavalla kuin ihmisDNA:lla, kyseessä ei olisi aito ihminen. Tämä mahdollisuus syntyy heti kun tiedostetaan että oikeudet ovat itse asiassa pakosti jollain tavalla ehdollisia. Kysymys on enää siitä mitä nämä oikeudet ovat.

Tämä avaa tilaa "Blade Runnerin" tyyliselle maailmalle jossa ihmisten seassa elää ei-ihmisiä jotka ovat vaikeasti toisistaan tunnistettavia. (Erottelutestit vaativat supertiedettä ja tarkkaa metodia.) Mutta tässä maailmassa testiero ei olisi niin että ulkoinen ruumis olisi samanlainen mutta erot etsitään pienistä psykologisista eroista. Tässä asia olisi toisin päin. Robotti ei tiedä olevansa robotti. Psykologia on samanlaista. Kuvittele että olet ihminen joka käy tuossa teistissä. Mutta sitten käytetään DNA -testiä ja sinut todetaan robotiksi. Se tuntuu omituiselta, kognitiivinen dissonanssi tarjoaa väärää positiivista selitykseksi. Ja nyt sinulta sitten vaaditaan että luovut ihmisoikeuksistasi testituloksen päätteeksi.

Periaatteessa tilanne on vielä pahempi. Sillä tämä antaa valtaa ihmisen määrittelijöille. On aivan mahdollista määritellä ihmistä tavoilla joissa ulos jää sellaisia kohteita joita on muutoin tavattu pitää ihmisinä. Kun ihmisoikeudet ovat ehdottomia vain ihmisille, syntyy tilanne jossa voidaan periaatteessa määritellä tietyt epämiellyttävät tahot ei-ihmisiksi ja sitoa tämä ominaisuuteen jota voidaan testata. Näin tuomio on aina tehtävissä määritelmän mukainen ja sitä voidaan pitää objektiivisena.

Tavoitteena Rauha.

Useimmissa valtiossa rauhaa pidetään lopullisena tavoitteena. Sen nimissä vain usein oikeutetaan sotia. Tässä kohden on kaksi ääripäätä. Esittelen ne ensin Kiinan kautta.

Kungfutselaisuus on näistä ensimmäinen, ja varmasti tunnetumpi. Konfutse kauhistui maailman pahuudesta ja otti keskiöön eettisyyden. Hänestä koko yhteiskunnan oli noudatettava hyveitä ylemmille ja alemmilleen. Ihmisillä oli hierarkia, mutta siihen liittyi paljon vastuuta. Velvollisuus ja kunnioitus tuottaisivat hyvää ja kaunista. Kun johtaja tekee hyvää, alamaiset seuraavat mallia. Taustalla on ajatus siitä että ihminen on luonnostaan hyvä ja hyvyydestä ajautuminen vaatisi jotain erillistä voimaa. Ihmisen voi siis vain ajaa pahuuteen. Tätä ajatusta seurannut Mengtse sanoi jopa eräälle hallitsijalle neuvon. Kun tämä kysyi miten hän saisi parhaiten hyötyä alueelleen, Mengtsen kommenttina oli se, että hän ei tavoitellut hyötyä vaan sitä mikä on hyvää.

Tämän vastavoimana taas oli legalismi. Kun valtiot nahistelivat kaikista pyrinnöistä huolimatta, alkoi moni miettimään sitä että miksi pitäisi käyttäytyä rauhallisesti kun passiivisuus vain nostaa esiin kiistoja. Idean tiivisti Shang. Hän esitti että rauha saavutetaan hallinnalla. Rauhassa valtio pyrkii sotaan, ja sodan aikana se taistelee voittaakseen. Tässä poistettiin ajatus siitä että ihmiset uskoisivat esimerkistä ja että ihminen vastavuoroisesti palauttaisi saamansa hyvän tai pahan. Ihminen ei myöskään ollut pohjimiltaan hyvä, vaan typerä, pahanilkinen ja huono. Tässä valtion tärkein väline oli laki, jossa taattiin ankarat rangaistukset. Takana oli ajatus siitä, että jos pienistäkin asioista annetaan kovat tuomiot, pahoja rikoksia ei edes uskalleta tehdä. Tuloksena olisi se, että rangaistuksia ei tarvitsisi lainkaan käyttää. Johtaja olisi siis passiivinen ja kansa vapisisi pelosta ja tottelisi. Hallitsijaa alempien hyve oli tottelevaisuus ja tasapuolisuus, eli kaikkia kohdeltiin saman lain mukaan. Heidän paheitaan oli oveluus, koska se johti helposti vastustamiseen ja arvosteluun sekä liehittelyihin ja parjauksiin. Hallitsija taas oli lain personifikoituma, sen säätäjä ja sen ulkopuolella.

Legalismin saatua valtaa rakennettiin muun muassa kiinan muuri. Samanaikaisesti vanhoja käsityksiä kiellettiin. Siihen aikaan kirjoitus oli kaisloille tai silkille tehtyjä kääröjä, jotka olivat harvinaisia. Nämä tuhoamalla saatiin valta. Eräässä mielessä siis toteutui sanonta siitä että "Se joka hallitsee menneisyyttä hallitsee tulevaisuutta - joka hallitsee nykyhetkeä hallitsee menneisyyttä." Tämä muistuttaa siitä, miten totalitaarinen yhteisö saa usein aikaan isoja hankkeita. Yhtenäiskulttuuri saa tietyllä tavalla paljon aikaan. Ongelmana siinä vain on se, että yhtenäisyys saadaan karsimalla vaihtelua. Seurauksena on helposti yhteiskunnan pysähtyneisyyden tila.

Kungfutselaisia ajatuksia euroopassa on edustanut esimerkiksi Pyhä Franciscus ja Pyhä Benedictus, jotka yrittivät palauttaa kirkkoon eettiset perusasiat. Sen aikainen kirkko näytti heistä liian institutiotuneelta ja se oli heistä unohtanut kristinuskon ytimen. Vastaavia ajatuksia on tietysti euroopassakin. Legalismia edustaa melko tyylipuhtaasti Machiavelli, hänestäkin idealismi oli sysättävä syrjään, hallitsijan kannatti priorisoida valtaan, koska sillä saa asioita tapahtumaan. Tosin hän perusteli näkemystään viitaten tiedettyihin tapauksiin, hän rakensi niistä anekdootteja jotka olivat hänen argumentaationsa perusta. Shang vain esitti että asia on näin.

Kristinuskosta on tietysti vaikea tiivistää yhtä linjaa. Se ei ole yhtä yksiselitteinen kuin vaikkapa legalismi. Siinä on erilaisia valintoja, jotka ottaen päädytään hyvinkin erilaisiin tulkintoihin.
1: Kuitenkin on selvää että oppi perisynnistä ajaa sitä enemmän kohti legalismia. Siksi ei ole ihmeellistä että esimerkiksi dominionistit, fundamentalistit jotka pyrkivät muuttamaan USA:n kristilliseksi valtioksi lakiin vaikuttamalla, politiikan keinoin, korostavat miten ihminen tarvitsee ohjausta, ettei hän ajaudu pahaksi. Homoseksuaalisuuskin on valinta, johon ajautuu jos ei tiedä ja tottele Jeesusta. Siksi lakia tarvitaan heistä suojelemaan toisia.
2: Toisaalta kristinuskossa on myös oppi omastatunnosta, jossa ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Tässä taas painottuu ihmisen pohjimmainen tieto hyvästä ja pahasta. Tässä ihminen on pohjimmiltaan hyvä mutta kiusausten edessä hairahtuva.

Tämä kysymys on sinällään mielenkiintoinen. Itse pidän ihmistä "enimmäkseen harmittomana". Meillä on lauameläiminä kyky aggressioon ja yhteistyöhön. Totuus lienee siksi jossain näiden välissä.