Maan päällä niinkuin Taivaissa

"Unkurissa" oli ihmetelty linnun jalkoja. Sitä miten linnut eivät jäädy maahan. Toin esille että tämänlaisia kysytään melko usein. Että itse asiassa biologiasta innostuneilta ei kysytä kovin syvällisiä maailmanselityksiä, vaan juuri tämänlaisia yksityiskohtia. Linkkasin siihen myös vastauksen. Lisäksi kerroin, että Jehovan Todistajien eräässä "Herätkää!" -lehdessä oltiin käsitelty juuri tuota linnun jalkojen fysiologiaa. Toimintaperiaate oli kuvattu oikein, ainoastaan teologiset tulkinnat tämän funktion suhteesta Älykkääseen Suunnittelijaan olivat jutussa heikolla tolalla.

Yleensä ottaen "Herätkää!" -lehti kuvaakin inssipuolen paremmin kuin teologian ja filosofian. Mikä ihmetyttää koska, sen luulisi olevan sen erikoisaluetta. Unkurissakin tämä huomioitiin. "olen selaillut jehovisten lehteä, ja ainakin omissa silmissäni herätkää! paljastuu globaaliksi ekopläjäykseksi. toisaalta jutuissa on myös häivähdys valittujen palojen jenkkisävyjä. yksi selaamani kappale oli omistettu sademetsien kohtalolle. näkökulma oli pontevan ekologinen. artikkelin alkuosa olisikin voinut olla melkeinpä minkä tahansa luontojärjestön sanomaa. huoli sademetsistä tuntui aidolta, ja aihepiirin tuntemuskin vakuutti. viimeisillä sivuilla päästiinkin sitten asiaan. paljastui, että ahneus ja muut sen kaltaiset paheet ovat juurtuneet syvälle yhteiskunnan rakenteisiin, paljon syvemmälle kuin amazonin sademetsän puitten juuret maaperään."

Tämä onkin se puoli joka itseäni on Jehovan Todistajissa viehättänyt. Niitä eiviehättäviä piirteitäkin on toki harvinaisen paljon, mutta on heissä jotain hyvääkin. Heidän luontosuhteensa on oikeasti juuri tuollainen. Ja se on suoraan järjestön teologiassa. Normaalimmassa kristillisyydessäkin voidaan olla luonnonystäviä, mutta Raamatun sisälläänpitämä kuvasto ihmisestä luonnon hallitsijana voidaan nähdä joko paimenena tai hyödyntäjänä. Ja esimerkiksi petovihaa on sidottu kristilliseen teologiaan, ihan modernissa nyky-suomessakin.

Jehovan Todistajilla ei tälläistä vaihtoehtoa ole. Syykin tähän on selvä. Nimittäin rajalliset taivaspaikat. Jehovan Todistajien oppiin kuuluu se, että taivaaseen pääsee vain pieni määrä ihmisiä. 144 000 ihmistä pääsee yliluonnollisiin tiloihin. Tämä ei tarkoita sitä että vain harva Jehovan Todistaja pelastuisi. Valtaosa nostetaan elämään ikuista elämää maan päällä. He eivät kuole, mutta heillä on maapallo elettävänä. ; Tämä teologia pakottaa tunnustamaan tämänpuolisen elämän varsin hyväksi. Sen ihmeitä ihmetellään. Ja korostetaan että ihmeteltävää löytyy äärettömyyksiin asti!

Päinvastoin kuin taivaskeskeisissä teologioissa, joissa tämänpuolisen elämän läpikotaista viheliäisyyttä on helppo korostaa ikään kuin kontrastina Taivaan Iloille. Siksi osa taivaspuheista on jo niin negatiivisia että niitä voi olla vaikeaa erottaa Platonismista jossa tämä elämämme universumi on epäonnistunut, pakosti jonkinlaisen epätäydellisen mokailija-demiurgin hallussa. Luontosuhde on tätä kautta helposti etäinen ja välineellinen. Jehovan Todistajilla ei tälläiseen ole tilaa ; Se olisi heille suoraa harhaoppisuutta.

Julmuus ja karhunpalvelus

Kati Sinenmaa kirjoitti kulkukoirista. Hän kertoi että Venäjällä koiria on villiintynyt. Oppimiseen perustuvaa domestikaatiota purkautuu kun villeinä eläneet koirat eivät sopeudu ihmisten kanssa elämään samalla tavalla kuin ihmiskodeissa syntyneet koirat. Sinenmaa moittii että moni yrittää pelastaa ulkomaisia villejä koiria tuomalla niitä Suomeen. Sinenmaa korostaa että julmuus ei ole syy. "Jos Romaniassa ihmiset olisivat oikeesti julmia, niin siellä tuskin olisi yhden yhtäkään koiraa. Vertaa: Suomessa ihmiset ovat hyvin julmia susia ja katukoiria kohtaan; 1970 luvulle tultaessa sudet oli tapettu Suomesta sukupuuttoon, - eikä kaduilla enää juoksennellut kulkukoiria." ... "Romanialaisilla on oikeus kohdella koiriaan ihan miten lystäävät. Vaikka söisivät ne tai tappaisivat sukupuuttoon. Luultavasti Balkanin kulkukoirat tappavat useita ihmisiä vuosittain raivotautiin ja raatelemalla, joten on ihan ymmärrettävää, ettei sikäläiset diggaa kulkukoiria. Sivistynyttä olisi tappaa ne kulkukoirat sukupuuttoon. Myös Suomessa oli aikoinaan kulkukoiraongelma. Se hoidettiin sivistyneesti pyydystämällä kulkukoirat. Meillä oli koirapartiota, joiden työnä oli pyydystää kulkukoiria ja elimoinoida ne."

Sinenmaan näkemys on tietyllä tavalla hyvinkin karu. Mutta en voi samanaikaisesti voi muuta kuin nähdä siinä hieman viisautta. Ja jotain jota voidaan soveltaa koirien ulkopuolellekin. Vähintään tässä nousee esille muita seikkoja jotka auttavat määrittelemään esimerkiksi "julmuuden" käsitettä.

Nähdäkseni koirien kohdalla kulkukoiraongelmaa on kahdenlaista. On piittaamattomuutta  - mahdollisesti ahneuteen perustuvaa, mahdollisesti laiskuuteen perustuvaa, mahdollisesti tyhmyyteen perustuvaa - jota kautta esimerkiksi pentutehtaillaan koiria joita sitten ei hoideta vaan pistetään ulos selviämään omin nokkinensa. Tämä synnyttää ongelman. Koirien siirtäminen taas on oireen hoitamista ja levittämistä muualle. Itse asiassa se on teknisesti ottaen kysyntää joka jossain määrin toimii tarjonnan varmistajana.

Ja kyllä. Hieman samaa liittyy suvaitsevaan monikulttuurisuuteenkin. Mutta ei sillä tavalla kuin tässä kohden yleensä mainostetaan. Nähdäkseni ns. maahanmuuttokriittisyys on keskittynyt nimenomaan siihen väestöön joka muuttaa maahan ja ei tee työtä mutta joka imee sosiaalitukia. Nähdäkseni viralliset yhteiskunnalliset vakavat ongelmat voidaan kuitenkin liittää lähinnä ja eniten siihen ihmisryhmään jotka ovat valmiita tekemään töitä ns. orjapalkalla. Urakkatyöntekijät jotka eivät asu suomessa mutta jotka polkevat työn palkkoja. Ja kerjäläiset jotka tekevät omituista palveluammattiaan surkealla tuntipalkalla ja jotka eivät ime valtiolta työttömyyskorvauksia (vaan korkeintaan matkaliput kotiin jos sitäkään).

Viime aikoina on itse asiassa uutisoitu maahanmuuton kannattamista siten että maahan tarvitaan työvoimaa tavoilla jossa ulkomaalainen maahanmuuttaja olisi ainut mahdollinen tapa ratkaista ongelma. Jos on perussuomalaisfoobikko voi tietysti ajatella että maahanmuuton kannattaminen olisi antipersua ja hienoa. Ja jos on perussuomalaisfiilikko voi ajatella että työtätekevä maahanmuuttaja ei ole ongelma. Kuitenkin kun mietimme mitä tämä käytännössä tarkoittaa, mieli ei ole yhtä iloinen. Sillä maissa joissa on korkeat tuloerot pitävät sisällään slummeja.

Kun työn hinta romahtaa, matalapalkkahommia tekevät ihmiset joiden on pakko. Syntyy orjatyöluokka joka ei käytännössä voi kouluttaa itseään koska pitää elättää samanaikaisesti perhettä ja opiskelu veisi jo lyhytjänteisesti tuhoon. Suomessa tätä on ehkäisty sosiaaliturvalla. Mutta tällä hetkellä aika monet vihaavat sosiaaliturvaa ; Perussuomalaisille se on jotain jolla maahanmuuttajat loisivat. Talousoptimisteille se on anti-insentiivi joka kannustaa korkeintaan laiskotteluun.

Slummit ovat vähän kuten kulkukoiralaumat. Niitä syntyy piittaamattomuudesta. Kulkukoiria ja slummilaisia yhdistää se että he puolustavat epätoivoisesti olemassaoloaan tekemällä asioita joita ei voi pitää ympäröivän maailman kannalta relevantteina. Ja näihin vastareaktiona tulee helposti aseet eikä piittaamattomuuden lopettaminen. ; Molemmissa ongelmassa piittaamattomuus tuottaa kärsimystä joka lopulta puree omaan perseeseen. Ja pelkkä siirtely vain levittää ongelmaa.

Sudet niskassamme ~ eli luontosuhdetta Raamatulla päähän



Kirjoittajalla on ilves aina niskassaan.
Se on alkuperäiskielellä (Pisani-Dossi) louo cervino ja (Getty Manuscript) lovo cerviero.
Bestiaarit, sen ajan eläinkirjat, ilveksiä ja susia ei eroteltu toisistaan niin tarkasti.

 Olen onnistunut ärsyttämään ihmisiä kirjoittamalla susista. Merkittävää on se, että vaikka olenkin kirjoittanut eläinten hyvinvoinnista säännöllisen epäsäännöllisesti mutta tasaisella aikajanalla, nämä kiukkuiset kommentit näyttävät tulevan esille vain silloin kun aihe on jotenkin muodikasta. Näin ollen esimerkiksi tekstit joissa olen moittinut kliseeksi käsitystä jossa susi ei olisi koskaan tappanut yhtään ihmistä on nähty pahana. Ja ne eivät ole saaneet reagointeja muulloin kuin silloin kun aihe on ollut juuri hypessä mediassa. Välikausina - eli enemmistön ajasta - en saa mitään kommentointeja tästä aihepiiristä.
1: Laadukkaammasta päästä on hyvä ottaa pieni maistiainen ; Perusteluna on ollut esimerkiksi sinänsä mielenkiintoinen näkemys siitä että menneinä aikoina sudet, villikoirat ja ilvekset on laitettu saman nimen alle. Tässä argumentissa ei tietysti ole muuta vikaa kuin se, että jos on väärin tulkita että kaikki nämä kuolemat pelkästään susien tekemäksi, niin olisi täsmälleen samasta syystä aivan väärin vain päättää että ne kaikki ovat koirien tahi ilvesten tekemiä. On järkevää olettaa nimenomaan niin että osa on susien, osa ilvesten ja osa koirien tekosia. Myytti murtuu täsmälleen sillä tavalla kuin sen on tarpeenkin. ; On hyvin järkevää uskoa että susi on tappanut dokumentoidusti ihmisiä. ~ Tämä ei sinänsä ihmetytä koska tietääkseni luonnossa ei ole aivan vaaratonta eläintä. Pieni sisareni on aikanaan joutunut variksen nokkimaksi ja iso vihainen varis voikin olla relevantti ja pelottava ja väkivaltainen kohtaaminen. Samoin itse olen juossut Korsossa pakoon vihaista peuraa. Bambit ovat relevantti uhka, onhan niiden pää tehty aseista. Olisi hitusen konua uskoa että juuri kohtuullisen iso kokoiset sekä raatelukykyiset petoeläimet olisivat niitä harvoja eläimiä joista ei olisi ihmisille mitään riskiä.

Merkityksellistä on kuitenkin se, että aihe on sellainen että eläimiä puolustetaan vain kun se on muodikasta mediassa. Itseäni tämä ärsyttää. Etenkin kun edellisistä teksteistäni on aikaa - en ole kirjoittanut aiheesta tarkoituksella tämän muotivirtauksen aikana ihan siksi että se on muotivirtaus. Kuitenkin kommentteja aiheesta on tullut nimenomaan viime aikoina. Tämä korostaa sitä, että monet susia puolustavat ovat "muotivirtauskannalla". Erityinen ihmettely tulee kuitenkin siitä että minua pidetään petovihaajana. Minulle on esimerkiksi ihmetelty että mistä ihmeestä minun "alatyylinen petovihani" kumpuaa. Tämä on erikoita koska en ole petovihainen, päin vastoin. ~ Se, että monet "luontohippien" tarinat ovat myyttejä ja niitä sellaisiksi viittailen, ei ole samaa kuin petovihaisuus tai halu tappaa susia tai koirasusia. Se on goddamit aivan normaalia skeptisyyttä. Sitä, että itseä miellyttävä mielipide ei ole oikea vain siksi että se on miellyttävä.

Ollakseni tasapuolinen korostan että en ole petovihaaja. Ja itse asiassa ajattelin vittuunnuttaa juuri nyt juuri tässä blogauksessa aika monia ihmisiä jotka ovat nimenomaan siellä "petovihaavammassa" puolessa. Tämä sopineekin varsin hyvin siihen rooliin ja osaan johon luontokuvani ja ihmiskuvani minut luontevimmin asettaa. "Diplomaatti on tunnetusti kaikkia vastaan" tälläisissä aiheissa joissa on selkeät puolet ja poterot - ja enemmistöä ei vaan jaksa kiinnostaa, osittain siksi että koko keskustelukenttä on niin helvetin järjetön, ehdoton ja tarjolla on ääripäitä jotka huutavat likimain vain sitä että eivät ole ääripää vaan  se toinen puoli on. Ja vain jälkimmäinen osa on totta.

Otan käsittelyyn teologisen argumentin. Se on toki pääasiassa tarkoitettu kommentiksi jossa on syytetty että aito kristitty ei voisi kannattaa susien tappamista. Argumenttina on tietysti viittaus siihen että susikin on luojan luoma. Tämänlainen argumentaatio "ad fundamentalismi" on vain vitun ärsyttävää. Oikeaoppisuus ja dogmaattisuus ja dogmatismin kautta ideologioiden luokitteleminen on jotain jota saamme kuulla uskonhihhuleilta teologian politiikkaan siirtämisessä muutoinkin riittävästi. Sitä ei tarvitse erikseen tuoda liikenteeseen. Sitä on muutoinkin liikaa. Ja ylipäätään teologia on siitä jännittävää että Raamatulla voi perustella likimain mitä tahansa muutoinkin, joten "ei voi olla kristitty ja uskoa asiaa X" on yleensä yllättävän huono ratkaisu asioihin. Raamattu kun on monisyisempi kuin monet dogmaattiset luokitelmat joihin sitä yritetään ja halutaan sovittaa.

Jotain kommentoitavaa siitäkin kuitenkin voi sanoa. Vaikka esitys on toki korostetusti yksityisen ihmisen argumentti, mutta tosiasiassa jos tehdään väitteitä susien ja petojen käyttäytymisestä, se on eläinten käyttäytymisen tutkimuksen alaan kantaa ottavaa. Ja tässä vaiheessa sitä ei voida enää perustella tai suojata moitteelta millään uskonnollisella vakaumuksella. (Samasta syystä kuin susia ei voi kutsua ihmisille totaalisen vaarattomiksi eläimiksi vain koska monien ideologiassa eläimet eivät ole enää eläimiä vaan jonkinlaisia symboleja..)

Argumentti koostuu sinänsä ymmärrettävästi Raamatunjakeista. Niissä annetaan tietty kuva petoeläimistä. Esimerkiksi susista Raamattu todellakin sanoo niin, että  "Hes.22:27 "Sen päämiehet siellä ovat niinkuin saalista raatelevaiset sudet: he vuodattavat verta"" ... "Matt.7:15 "Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat RAATELEVAISIA SUSIA" ... "2 Piet.2:12 "...niin kuin järjettömät, luonnostaan pyydystettäviksi ja häviämään syntyneet eläimet..."" Ne heijastavat varsin hyvin Raamatun kuvaa. Tästä tehdään erikoinen päätelmä jossa "Monien vuosituhansien aikana ihmiskunta on oppinut, että susi on vaarallinen eläin - sen ovat kokemuksien kautta jo aikoja sitten eläneet esi-isämme todenneet. Tuntuu varsin oudolta - että jopa itseään kristityiksi kutsuvat ihmiset - vähättelevät suden pahuutta ja tahtovat niitä lisää Suomeen; siitäkin huolimatta, vaikka lukemattomissa paikoin maatamme sudet ovat alkaneet käyttäytymään yhä röyhkeämmin vieden lemmikkejä pihapiiristä ja uhkailevalla käytöksellä pelottaneet lukemattomia lasten vanhempia niin, että monissa paikoin lapset joudutaan viemään erilliskyydillä kouluun (koska pelätään lasten turvallisuuden puolesta). Sen minkä historia (myös Raamatun historia) on osoittanut todeksi - sen ylifanaattiset susiensuojelijat pyrkivät vesittämään väittämällä valheellisesti sutta täysin vaarattomaksi eläimeksi." Kirjoittajalla on jopa pyyntö "KRISTITTYINÄ MEIDÄN VELVOLLISUUS ON AUTTAA HÄDÄNALAISIA IHMISIÄ: KANSALAISALOITE NIIDEN PUOLESTA, JOTKA OVAT YLISUUREN SUSIKANNAN UHREJA"

Selvästi tämä teksti menee toiseen ääripäähän. Jos susien viattomuusmyytin rakentaminen on naurettavaa, niin kohtuuttomuus toisessakin suunnassa on varsin järjetöntä. Suoraan sanoen luokittelen tämän samaan luokkaan Craigin eläintenkärsimysargumentin kanssa. Eli se on aika huonosti tosiasioihin sopiva.
1:  Craigin eläinten kärsimyksellä argumentointi on tosin rehellisesti sanoen juuri sitä samaa argumenttiperinnettä kuin Raamatunjakeiden kautta kristillistä eläinsuhdetta esilletuonut blogaus/moitteenaiheeksi kummunnut teksti. Craig vain ei ole niin Ison Kirjan lumoissa ja sen sijaan leikkii pikku pseudotieteilijää ja mokailee enemmän tekemällä vakavia asiavirheitä eläinten fysiologiasta.

En ole todellakaan niitä ihmisiä joista "sudet vain leikkivät koirien kanssa" eivätkä olisi koskaan ikinä missään tappaneet ihmisiä. Susi aiheuttaa nykyäänkin myös taloudellisia tappioita jos ne sattuvat jostain aidanraosta pääsemään vaikkapa lammaskatraaseen. Tätä ei vain pidä vähätellä, mutta ei tietysti myöskään liioitella.

Kuitenkin tässä on usein menty siihen että pelko muuttuu aidoksi uhaksi. "Tämä päivä" -blogissa kirjoitettiinkin siitä miten se, että on nähnyt suden ja mitään pahaa ei ole tapahtunut on muuttunut syyksi tappaa susi (sen sijaan että se olisi evidenssiä siitä että susi ei käy kohdatessa suinpäin kurkkuun.) Tämä on samantapainen omituinen argumentti joilla yritetään monesti kieltää metsästysaseiden käyttöä. Kivääri nähdään ensi sijassa aseena ja uhkana, joten se että näkee metsästäjän aseen kanssa tai kuulee ihmisten kulkevan aseen kanssa metsissä tahi kuulee näiden ampuvan käsiaseella tarkka-ammuntasaleissa muuntuu aina syyksi bannia koko ilmiö. (En ole vakuuttunut.) Toinen erikoinen piirre on lasten tunteisiin vetoaminen. On toki surullista kun Musti syödään. Mutta en ole jostain syystä nähnyt samaa argumenttia autoja vastaan ; Musteja jää autojenkin alle. Autoja ei kielletä poistettavaksi.

Kyllä. Olen ehdottomasti niitä ihmisiä joiden mielestä sudet ovat Suomessakin ihan oikeasti tappaneet ihmisiä historian varrella. Oleellista on se, että tällä hetkellä susikanta ei ole relevantti. Melko yksinkertaiselta pohjalta asiaa tirkisteltiin "Tämä päivä" -blogissa ; Susikanta on aika pieni, muuttoliike on enemmänkin Suomesta pakoon kuin Venäjältä tänne virtaavaa. Ja maissa joissa susien ja ihmisten populaatiot ovat isompia kuin Suomessa ja kohtaamisia enemmän eivät pelkää susia yhtä paljon eikä riskejä sielläkään ole vaikka susia onkin paljon ja vauvoja riistettäväksi läjäpäin. Ja ne eivät  Joku kysyy että pitääkö sen lapsen kuolla suden hampaissa ennen kuin asia otetaan tosissaan. Sanoisin, että kyllä. Vähän kuten tautiepidemioita ei keksitä olemassaoleviksi ennen kuin on yhtään sairastunutta. Olen erittäin pahoillani jos joku kuvittelee että elämme maailmassa jossa voisimme tietää tämän paremmin.

Toinen puoli asiasta on se, että historiaan viitatessa Raamatun ja sen hipimmän "jalon henkisen luonnon ystävän" kohdalla usein korostetaan että menneet sukupolvet olisivat erityisen osaavia luonnossa. Tämä on kenties pitänyt paikkaansa metsästäjä-keräilijäkulttuureissa. Mutta maanviljelyskulttuureissa ja muissa paikkaan jämähtäneissä kulttuureissa metsä on ollut enemmänkin pelottava ja vieras. Itse asiassa on järkyttävää miten alkeelliset tiedot eläimistä on ollut. Sen ajan oppineita näkemyksiä ja kansanperinnettä tarkastellen viisaus oli sitä että luonnosta nähtiin maatalousenteitä. Ei sitä että tiedettiin miten luonto ja eläimet toimivat. (Mainitsin alkupuolella siitä että susia ja ilveksiä laitettiin samaan luokkaan. Tämä on vain pientä esimakua siitä miten erittelykyvyttömiä sitä oltiin. Sama syvä jaottelukyvyttömyys kattaa näkemyksiä.)
1: Tosin liennytykseksi on sanottava että Raamatun tekstejä lainatessa tekstit näyttävät siltä että susien raatelu näyttää kohdistuvan karjaan ja saaliiseen eikä ihmisiin. Sudet raatelevat mutta kirjoittaja ei korosta että mitä ne raatelevat. Tämä korostuu miten lampaita - eikä esimerkiksi vauvoja - suojellaan pedoilta. Tämä kuulunee siihen piiriin joka lammaspaimenilla on ollut sitä konkreettista elinpiiriä. Kovin vahvaa etologista osaamista ei tämän tiedostamiseksi tarvita eikä tässä siksi ole kovin suuria ongelmia. Kirjoittajalta löytyy myös tähän mukaan lainaamaton jae jossa karhu tappaa puolustaakseen poikasiaan, joka itse asiassa kuvaa oleellisesti karhujen väkivaltaista käyttäytymistä senkin suhteen miten Suomessa on silloin tällöin harvakseltaan ihmisiä karhujen kynsissä kuollut.
2: Ja myös nyky-yhteiskunnassa ollaan kaupungissa eikä käydä luonnossa. Ihmiset eivät nykyäänkään osaa juuri mitään luonnosta. Siksi kai niin monet hakevat luontokuvaa Raamatusta ja hengellisyydestä eivätkä etologian kirjasta. Tämänlaiset eivät ole mitään "jaloja luonnon ystäviä" vaan ideologisia haihattelijaidiootteja jotka yleisesti ottaen ovat asioille haitta, koska he eivät oikeasti aja luonnon asioita, vaan ajavat mielikuvaansa luonnosta ja tähän liittyvää politiikkaa, joka ei yleensä ottaen edes koske luontoa vaan muita ihmisiä. Ja nähdäkseni jopa luontodokumentit voivat vääristää ihmisten luontosuhdetta, kun niissä ei kuvata sitä tuntikausien makoilua. Vaan aina on saalistus-pakeneminen tai lisääntymisaktio tahi synnytys menossa. Jos luonto olisi näin raaka, ei yksikään eläin varmasti eläisi lisääntymisikään asti. Dokumentti on aina valikoitu ajanjakso ja valikoitu hetkien kokoelma. Ja näitä ei koota satunnaisesti. Osa on "mielenkiintoista" ja muuta ei näytetä.

Näkisin että suomessa on susiin liittyvä ongelma joka ei liity lakiin. On itse asiassa aivan väärin tarkastella susienmetsästsystä lupien kautta. Itse olen ihan silmästä silmään nähnyt itä-suomalaisia tyyppejä joista susi ammutaan metsällä aina kohdattaessa. Ja jos se sattuu olemaan pantasusi, niin panta heitetään ensimmäisen idän suuntaan menevän rekan katolle tai jotain vastaavaa. Susia yksinkertaisesti kaadetaan "pimeästi". Ja tähän pitäisi puuttua. Koska jos metsästäjät eivät noudata lakia, kuinka voimme luottaa heihin muissakaan laillisuuskysymyksissä. Kysymys tässä kohden on vähän kuin hevosenlihan sekoittamisessa naudanlihaan. Hevonen itsessään on syömäkelpoista ja hyvää lihaa, mutta jos emme voi luottaa ruokaketjuun ja siihen että tuote on mitä on luvattu, niin mitä kaikkea muuta ja vaarallisempaa kuin hevosenliha sinne sekaan voidaan periaatteessa laittaa. Aukko systeemissä antaa tila koijaamiseen. Ja koijaavat tahot ovat koijaavia tahoja.

Hukka perii

Jukka Niemisen "Suomen Mysteerit" esittelee sivulta 94 eteenpäin teoriaa susien raatelemista ihmisistä. 1800 -luvulla kirkonkirjoissa nimittäin näkyy tilastopiikki jossa on runsaasti susien tappamia ihmisiä. (s. 95) "...onhan kummallista että sudet hyökkäsivät ihmisten kimppuun juuri vuosien 1860 ja 1880 aikana mutta ei juurikaan ennen tai jälkeen. Tilastopiikki on niin selvä, että sitä ei voi millään kiistää. Huomataan lisäksi, että tässä ei puhuta yhdestä sudesta tai edes susilaumasta, vaan koko maan kattavasta ilmiöstä." ... "Miksi juuri tämän tietyn ihmissukupolven kimppuun? Sillä jos tuollainen olisi sudelle luontaista käytöstä niin hyökkäyksiä pitäisi olla tapahtunut tasaisesti jo aiemmin jatkuen myöhempään, jopa meidän päiviimme, eikä buumia ole erotettavissa." Niemisen selitys perustuu siihen että juuri tähän aikaan oli nälänhätää. Epätoivoiset ihmiset tappoivat omia lapsiaan, eivätkä halunneet saada kuolemantuomiota, joten syyllisyys oli helppo delegoida pedoille. (s 99) "On enemmän kuin mielenkiintoista, että susien väitetään tappavan lapsia aina suurien nälkävuosien tienoolla." Nieminen viittaa yleiseen susien käyttäytymiseen ja hänen mukaansa mikään susiyksilön tai susilauman käytös ei sovi selitykseksi. Hän korostaa sitä miten susi karttaa ihmistä ja verottaa hirvi- ja peurakantaa vältellen tavallisesti jopa koiria.

Niemisen näkökulma on hyvä muistutus siitä että lähdekritiikkiä tarvitaan hyvin usein. Ja se ei läheskään aina tarkoita sitä että on sisälukutaito (tekstin lauserakenteen ymmärrys), ulkolukutaito (kyky muistaa ja toistaa lukemansa myöhemmin) ja varmistus siitä että lähde todellakin sanoo minkä se sanoo. Lähdekriittinen tarkastelu on tärkeää esimerkiksi silloin kun mietitään syitä sille, miksi Suomessa on vanhoissa tuomioissa ennätysmäärä eläimiin sekaantumisen vuoksi teloitettuja. Tuomiokirjat ovat aitoja, ja niiden toistaminen on aitoon historialliseen dokumenttiin viittaamista. Mutta tämä ei riitä koska on arvioitava mutuakin ; Syynä ei varmasti ollut se, että eläimiin sekaantuminen olisi ollut jotenkin erityisen yleistä. Sen sijaan syyksi nähdään se, että ihmiset eivät silloin saaneet tehdä itsemurhaa, ja itsemurhaajien kohdalla ei esimerkiksi päässyt haudatuksi siunattuun maahan. Siksi teloitus valehtelemalla tuntui houkuttelevalta. Eläimiinsekaantuminen taas on malliesimerkki rikoksesta, johon on helppo keksiä motiivi ja johon maatalousyhteisössä oli tilaisuus. Ja se oli rikoksena henkilökohtainen, eli siihen ei liittynyt vahvaa fysikaalisten todistusaineistojen läsnäoloa. (Varastamisessa on esineitä, murhassa kuollut ruumis...) Näin oli helppoa väittää syyllistyneensä tähän.

Hyvä idea, ei varmasti väärin, eikä valehtelua mutta liioittelua.

Toki pelkkä psykologinen viitekehys olisi vähän. Nieminen sitookin susien syömisen ja lapsenmurhan induktion avulla perusteluunsa ; Hän viittaa esimerkiksi Intiaan, jossa köyhimmillä alueilla lapset, etenkin tytöt, joutuivat susien raatelemaksi. Siihen päivään asti kunnes Intia 2005 alkoi tilastoimaan virallisesti kuolinsyitä. Silloin raatelut mystisesti katosivat ja vastaavasti ihmisten tekemät lapsensurmat nousivat esiin. Nieminen viittaa samantapaiseen ilmiöön myös esimerkiksi Ukrainassa. Näin ollen teoria on ehdottomasti muuta kuin pelkkä "voi sopia jonkun mindsettiin" -psykologisointi. (Joka taas on esimerkiksi erilaisissa salaliittoteorioissa ja postmodernistien harjoittamassa intressien seulomisessa aivan liian yleistä.)

Ongelmana onkin oikeastaan vain konteksti. Niemisen tapa käsitellä historiaa - ja etenkin etologiaa -muistuttaa sitä kuin kirkonkirjojen pohjalta tulkittaisiin että eläimiin sekaantumisia ei olisi tapahtunut ollenkaan. Se, että määrästä suurikin osa voi olla muuta ja selittyy jollain muulla ilmiöllä, ei useinkaan tarkoita samaa kuin koko ilmiön totaalinen falsifioituminen.
1: Niemisen tapa suhtautua petoihin ei kuitenkaan yllätä. Hän on vahvasti esoteerinen ja kannattaa vahvasti suomalaista varhaiskulttuuria, jonka hän asettaa peräti myyttisiin mittoihin. Tässä karhu ja susi saavat usein erityiskohtelua. Niissä luonto ei enää ole eläimiä, ympäristöä ja tapahtumia, vaan eläimstökin nähdään ei eläimenä vaan nähdään ne vain sitä kautta mitä se symbolisoivat ja edustavat ja samalla luonnonkansatkin saavat (sinänsä positiivista) arvostusta aina yli-ihannoimiseen asti (joka jostain syystä lakkaa olemasta positiivista). Nieminen arvostaakin symboliikkaa kovasti, ja hänestä sen avulla saadaan parempaa tietoa maailmasta kuin kylmällä skientistis-skeptisellä asenteella. Tämä on vain ideologinen kontekstointi eikä ole tuomio siitä että näkemys on väärä. Ideologinen kytkös on vain mielenkiintoinen mukaantuotava piirre. Tämän blogauksen argumentin kannalta tällä yhteydellä ei ole väliä, joten tavallaan ihminen saa tässä kohden suhtautua okkultistiseen symboliikkaan ihan miten haluaa. (Itsekin näen sen kuinka haluan. Eli luonnosta ja luonnon seuraamisesta vieraantumisena.)

Ongelmana onkin se, että Nieminen esimerkiksi venkoilee saivartelemalla ad hoc -selityksin seuraavaan tapaan (s.97) "Minusta merkillisempää on, että en löytänyt ensimmäistäkään suden tappamaa vanhusta tai lasta oikeista kuolinsyyluetteloista. 1800 -luvulla kuolinsyyluetteloinnissa ei edes ollut omaa tilastonumeroa petojen tappamille ihmisille, vaikka siellä oli kaikkea muuta aina kurkkumädästä salamaniskuun." Tämä on toki erikoista, koska tässä samalla annetaan selitys miksi luokittelussa ei ole tiettyjä merkintöjä. Byrokratian aukko tavallaan turhankin alleviivatusti paistaa selityksenä, eikä lisäongelmana. Niemisen esitys näyttää ongelmalliselta että esimerkiksi Lappalaisen "Suden Jäljet" pitää lähteistetyn listan kirkonkirjoista. (Niissä merkinnät olivat vapaamuotoisia joten tilastonumeron puute ei haittaa niitä). Yksistään sivulla 156 löytyy useampi 20-30 vuotias. Alle 10 vuotiaita on 9kpl, 10-19 vuotiaita 4kpl, 20-29 -vuotiaita 3kpl, 30-39 -vuotiaita 3 kpl. Tämän lisäksi vanhempia kymmenlukuja on jokaista 1kpl ikäluokasta 40, 50,60,70v. Tämä listaus itse asiassa näyttää, että surmia on hyvinkin pitkältä aikaväliltä. Esimerkiksi "18.3.1718 Johanna Jaakontytär, 28, Isokyrö" kuvastaa henkilöä joka ei ole kuollut Niemisen selittämänää aikana. Viimeisin Suomessa raadeltujen joukko tapahtui vasta 1880 -luvulla. Tilastopiikki tosin muutenkaan tarkoita tässä samaa kuin sitä että ilmiö olisi muutoin vieras.
1: Tosin muutenkin Niemisen henki näyttää olevan se, että jos merkintä sudesta on, se on automaattisesti väärennös joten mikään ei riitä kumoamaan tätä hänen teoriaansa. Jos merkkiä ei ole, ilmiötä ei ole. Jos merkki on, se on valheellinen merkki ja ilmiötä ei ole. Hänen argumenttinsa nojaa tilastopiikin varassa, joten se ei itse asiassa ole täysin naurettava, sen takana on pieni tieteenfilosofinen evidenssi. Mutta tämän kimppuun käyn tässä jatkossa ja se irrelevantisoi suden vaarattomuuden, joskaan ei sitä että lapsensurmia tapahtui. Pidän tätäkin ihan oikasti uskottavana ilmiönä.

Etologia ; Käytös ja huolellisuus

Itseäni enemmän kiinnostava puoli on kuitenkin suden etologiassa. Nieminen on toki oikeilla jäljillä selittäessään että susi ei yleensä ole ihmiselle riski. Hän selittää kuitenkin liian tiukasti. Keskiarvosta tulee tasapäistävä totuus. (Aito luonnontutkija sen sijaan muistaa katsoa sekä keskiarvoa että variaatiota.) Meinaa unohtua se, että sudet ovat yksilöitä ja että laumatkin voivat toimia poikkeusoloissa poikkeuksellisella tavalla. Ja että poikkeusoloja on joskus enemmän kun taas muulloin ei.
1: Toki tässä etologiaan vetoamisessa on mielenkiintoinen "tupla -ansa" joka on tuttu karhujen kohdalla. Tyypillinen tapa on se, että ensin selitetään että karhu välttää asutusta ja ihmisiä, ja sitten kun muistuukin että karhu on tappanut ihmsiiä taajamassa, alkaa aivan oikea vetoaminen siihen että karhu puolustaa poikasiaan. Tässä unohtuu se, että kun lenkkeilijä lähtee lenkille, hän ei yleensä huomaa karhunpentua ja välttämättä karhuakaan. Hänen kannaltaan on turhaa se, onko karhu puolustamassa poikastaan vai tappamassa randomrageilulla. Kysymys tappaako karhu ei katoa sillä että karhun tappamiselle annetaan "motiivi". (Miksi pitäisi? Ei tämä vaikuta ihmiselläkään. Motiivi päin vastoin itse asiassa kuvaakin että riski on reaalinen..)

Esimerkiksi "Susi-Iitan" tapaus on malliesimerkki siitä miten suden käytös voi olla vaarallista samalla kun se noudattaa juuri niitä ihmisenkarttamisperiaatteita josta muistuteaan. Ida Elina Kustaantytär kohtasi Halikossa 1880 suden. 7 vuotias Ida joutui yksinäisen suden hyökkäämäksi. Hänen paksu pomppansa suojeli Idaa puremilta. Susi pakeni kun aikuinen ihminen Janne Mäkilä sattui ajamaan lähemmäs puita. Tytön luultiin jopa aluksi kuolleen, sen verran pahaa jälkeä oli syntynyt, mutta hän selvisi tapauksesta hengissä. Kyseessä ei siis ollut suinkaan mikään ihmisen lapsensurman kätkemistapaus, ja uhrikin jäi henkiin kertomaan tarinaansa ja muistojaan. ("Susi-Iita" kuoli vasta 21.4. 1960). Lisäksi on mainittava että Both löysi "Susi-Iitaa" purreen suden, ja ampui tämän. Kyseinen yksilö oli luultavasti takana myös Paimiossa tapahtuneeseen lapsen raateluun jossa oli kuollut 4 -vuotias lapsi.

Tämä kohtaaminen piti sisällään oleellisia tietoja. Kysymys ei ollut laumasta, vaan yksinäisestä sudesta. Näiden kohdalla ongelmana on juuri lauman puute. Nämä sudet elävät nälissään. Aikuinen ihminen on jotain jota susi karttaa juuri siksi että susi pelkää niitä. Pienikokoinen lapsi ei ole yhtä relevantti uhka. (Lisäksi aikuiset ollivat joko pihapiriissä tai kulkivat helposti toimissaan hevosen kanssa, jolloin uhka oli sudelle vielä suurempi kuin pelkkä aikuinen.) Näin ollen se, että sudet ovat tappaneet enimmäkseen lapsia ei ole yllättävää. (Itse asiassa yllättävää on se, miten paljon esimerkiksi antamassani listaviittauksessa oli aikuisia ihmisiä. Maatalossa työtä tehneet 30 miehet esimerkiksi ovat olleet fysiialtaan jotain aivan muuta kuin esimerkiksi minunkaltaiset kaupunkilaiset konttorirottaruipelot.)

Katovuodet; Ihminen on osa suden elinpiiriä.

Niemisen huomio katovuosista toki sopii hyvin siihen miten lapsia on todella voitu "eutanasioida" kärsimästä. Kuitenkin tämäkin tulkinta on hieman lyhytjänteinen. Sillä kun mietitään mitä kato tarkoittaa, on olemassa yksi syy ja kaksi tapaa rakentaa nälänhätä. Syy on aina se, että ihmistä kohden on ruokaa liian vähän. Tähän taas on kaksi keinoa ; Joko ihmisiä on liikaa tai ruokaa liian vähän. Suomen kohdalla molemmat yhdessä ovat uskottava syy. Sillä jos väkeä alkaa olemaan tuotettua ruokakiloa vasten muutenkin runsaasti, katovuosi tässä tilanteessa on pahempi kuin jos ruokatilanne on muutoin kestävämpi. Ensin kato leikkaa "ylijäämästä". (Suomen kohdalla Nieminen tosin ilmituo sen että politiikka oli tässä julmaa. Kansan tarve unohdettiin, joten ylijäämäpuskuri pienentyi entisestään.)

Kun mietitään katovuoden käsitettä, huomataan että
1: Vähän ruokaa tekee sen tekee maatalousyhteiskunnassa helposti kaksi asiaa: (1) Ensinnäkin ihmiset alkavat kiertämään enemmän. Tämä tarkoittaa sitä että ihmiset joutuvat hakemaan luonnonantimia ja elävät vähemmän pellosta. Tämä lisää riskejä kohdata susia. (2) Toisekseen kato seuraa usein jostain ilmastollisesta syystä, kuten halloista, kylmyydestä, sademääristä ja muista. Myös muukin luonto kohtaa tämän saman tilan. Sää ei lakkaa pellonreunan ulkopuolella. Susi ei toki syö kasveja. Mutta susi syö eläimiä jotka syövät kasveja. Etologit tuntevatkin rytmit joita syntyy saaliseläinten ja petoeläinten välille. Myös sää leikkaa saaliseläimiä, joten tästä seuraa nälkäongelma pedoille. Ne toki kuolevat "luonnon kantokyvyn sallimalle tasolle". Mutta ne eivät tee tätä vapaaehtoisesti eivätkä välittömästi. Tämä tarkoittaa nälkäisiä eläimiä.
2: Kun väestöä on liikaa, se laajentuu helposti uusille alueille. Kun susi normaalisti pakenee ja väistää ihmistä ja taajamia, se voi olla vaikeaa jos sen elinpiiri pirstaloidaan. Kun ei voi väistää mihinkään, ei voida väistää. Tämä johtaa varmasti poikkeukselliseen käyttäytymiseen. Ja kun peruskäytösnormi on tunnettu "piiloudu-pakene-taistele", seuraa tästä taatusti uhkaa. Kun susia on ollut enemmän ja ihmiset eivät ole vielä kulkeneet autoilla ja vastaavilla, on selvää että jompaa kumpaa karsitaan. Yleensä tässä karsitaan molempia, mutta ihmiset ovat tässä suteen nähden ylivoimaisia. Susien massatappaminen seurasikin tavallaan siitä että kasvanut ihmismäärä tunki alueille jotka ennen olivat susien vapaassa käytössä.
+: Näin ollen susipiikkiin saadaan aito selitys joka vetoaa ihmisen käytökseen ja sen vaikutuksiin susien elinpiiriin ja tähän liittyviin käytösmuutoksiin. Eli ei vedä suoraan susista ideaalia keskivertoa ja päättele että tämä on koko totuus. Tässä idea on se, että ennen susia oli paljon, mutta ihmiset eivät tunkeneet niiden alueelle koska väestöpaine oli pienempi. (Susien ja ihmisten välisiä konflikteja ja susien raateluihin kuolemiakin näihin liittyen, mutta niistä taatusti ali-ilmoitettiin, eli niitä on tilastoihin merkittynä vähemmän kuin niitä tapahtui ; Osittain siksi että kuolemat jäivät huomaamatta ja kuolinsyyrekisteröinti oli muutenkin puutteellista.) Sitten ihmiset tunkivat, molempia oli paljon ja konflikteja seurasi. Nyt susia on hirvittävän vähän ja ihmisiä kohtuu paljon (väestöntiheys ei suomessa susialueilla ole aivan hirvittävä, olemme kaupungistuneet ja ajaneet sudet niiltä alueilta hyvin minimaalisiksi). Ja ihmiset ovat muuttuneet sellaisiksi että he elävät vähemmän luonnosta ja kulkevat enemmän autoilla (joihin sudet eivät ole koskaan tunkeneet raatelemaan ketään koska metalliseinät.) Näin ei ihmetytä että piirre on hyvin leimallisesti aikaan sidottu.

Itse haluaisin kuitenkin nostaa esille erikoisen syyn joka voi olla hyvinkin suuressa osassa susiongelman eskaloitumista. Se on petoviha. Kuten tuoreessa kuolemantapauksessa eläintarhassa tapahtui, susilauman sotkuinen hierarkia voi johtaa ties mihin. Kun hierarkia on sotkussa, omituisetkin asiat voivat vaikuttaa - esimerkiksi tuoreessa susien aikaansaamassa eläintarhanhoitajan kuolemassa on mahdollisesti puistotyöntekijän kuukautiskierron vaiheella ollut osavaikutusta tragediassa. (Sudet voivat tottua ihmisiin joka teki siitä tavallaan ison ongelman.) Kun ajatellaan ihmistä, hänen on luontevaa pelätä sutta koska se on peto. Tästä seuraa helposti se, että metsämies käyttää kivääriä. Kun susi kuolee, se on muutos laumahierarkiassa. Lisäksi se voi lisätä yksinäisiä susia jotka johtavat nälkäisen epätoivoisiin susiin jonkalaisen Susi-Iitakin kohtasi. Tästä voi tulla ongelmia. Lisäksi haavoittunut susi itsessään voi olla aito ongelma. (Nieminen kertookin tästä puolesta asiallisesti.) Näin ollen suden ampuminen on voinut johtaa siihen että lapsia raadellaan ja tämä on johtanut ilmiön pahenemiseen. Tämä selitys on erityisen hyvä nostaa esille, sillä usein susien kohdalla petovihaa nostetaan esiin nimenomaan ratkaisuna vaikka se voi itse asiassa olla iso osa ongelmaa.

Loppukevennys: Bambivaroitus.

Läheiseni saattavat olla kyllästyneitä tähän bambikevennykseen. Olen yleensä pyrkinyt vähentämään sekä petovihaa että luonnon symbolisoimista ja mystifioimista vetoamalla siihen miten luonto on kamala. Mutta on sitä hyvin omituisella tavalla. Tästä esimerkkinä ovat peurat. Kun ihminen näkee "bambista tutun" kuusipeuran tai valkohäntäpeuran hän pitää sitä helposti hellyyttävänä. Usein eläin onkin arka ja pyrkii piilottelemaan ja jso kokee olevansa huomattu, se kipittää pakoon.

Kuitenkin joskus ihminen saa "bambilta" turpaansa. Tämä ei ihmetytä koska puhutaan eläimestä jolla on useampi kymmenen kiloa painoa ja josta valtaosa on lihasta. Lisäksi niiden päät on goddamit tehty aseista. Ja lisäksi niiden jalat ovat pari teräviä kovia sorkkia ja jalat on rakennettu hyppimiseen ja ovat tämän vuoksi yllättävän vahvat. Usein hyökkäystä ennakoi uhkaussignaali. Ongelmana on vain se, että se on ihmiselle epäintuitiivinen. Kun peura marssii rinta röyheänä jalat jäykkänä, ihminen katsoo että se on rauhallinen ja ylväs. Peura voi toki itse katsoa olevansa isotteleva ja röyheä, mutta ihminen ei koe sitä näin.

Yllätys on kova kun peura sitten päättää puolustautua uhkaksi kokemaansa ihmistä vastaan. Lisäksi kokemus on helposti nöyryyttävä koska jotenkin maskuliinisuus kolahtaa "jos bambi vetää turpaan". Itse asiassa on likimain selvää että näitä turpiinvetoja tapahtuu paljon enemmän kuin susien tekemiä päällekäymisiä. (Ongelmana on varmasti se, että bambinpieksäjäisiin joutunut ei aina ilmoita asiasta kenellekään. Susi ilmoitetaan aivan varmasti koska se ei "iske sosiaalisesti samalla tavalla ns. jalkoväliin".) Tilastollisesti kuolemat molemmista ovat nykyaikana niin lähellä nollaa että niiden varaan ei kannata laskea. Riski on tältä osin suurempi. Silti erityistä bambivihaa ei esiinny. Eikä pidäkään. Pieniin riskeihin vedottu tuhovimma ei ole järkevää.

---

Kirjoittaja on niin kova, että hän kulkee metsissä niinkin kylminä päivinä että susillakin on turkki päällä. Ja hän sanoo että stereotyyppisesti suomalaisen perii huikka. Ja jälkikasvu.

Oi, oisimpa villi susi - uljas, vapaa, määkivä

"-Minkälaiset sudet tekee tämmöstä jälkeä?
-Isot. Ja vittumaiset."
("Rare Exports")

Eilen laitoin itselleni facebookiin äärimmäisen jalon ja sivistyneen lausunnon jonka äidinkielellinen laatu on luovine kaksoispassivien käyttöineen ja persoonallisine pilkutuksineen työttömien ja humalaisten kielenhuoltajien erityiskiitoksen arvoinen ; "Otin tänään kun on juhannus tulossa ja muuta, töihin vähän pirtsakkaamman paidan, rehellisemmin sellaisen joka sattui ensimmäisenä käteen aamulla kaapista. Menin sen kanssa töihin ja ihmiset pitivät aika makaaberina kun oli Kolmårdenin eläintarhan pusero. Sen paikan, jossa sudet raateli hoitajan hengiltä. Mitä siinä voi sanoa muuta kuin että "Sudet yksi - Ihmiset nolla". Vastaisuudessa olen varovainen jos tulee eläintarhassa susi vastaan. Eläintarhasusia pitää alkaa pelkäämään ja metsästämään enempi."

Se viittasi tuoreeseen tapahtumaan josta en vielä eilen tiennyt. Ruotsissa eläintarhanhoitaja menehtyi koska sudet purivat kättä joka niitä ruokki. Tapaus on lietsonut petokeskustelua, joka on tietysti hieman absurdia koska kyseessä olivat eläintarhassa elävät sudet, jotka (a) ovat harvinaisen tottuneita ihmisiin eivätkä pelkää niitä normaalisti (b) olivat laumarakenteeltaan uroslauma, jonka hierarkia on luonnontilaiseen susilaumaan verrattuna poikkeava (c) ihmiset kuljeskelevat niiden lähellä.

Pidänkin petovihan lietsomista tältä pohjalta varsin absurdina. Kuitenkin tämä iski varsin hienosti toiseen suuntaan liioittelevien symboliin. Sillä susiin tunnutaan suhtautuvan, paitsi jonain susiongelmana joka on hoideltava, myös jonain joka edustaa symbolisesti luontoa ja lähinnä heijastelee ihmisten arvoja ja arvostuksia kuin on tietyllä tavalla käyttäytyvä eläin.

Klassinen susien puolustus - jota tavataan Suomessa mutta joka on jopa kliseetasoinen toisto ulkomailla, etenkin USA:ssa sellaisilla "hippialueilla" joissa susia ei ole - on ollut väite jonka mukaan susien ei koskaan tiedetä raadelleen ketään ihmistä. Tämä on slogan jolla ei ole mitään tekemistä tosimaailman kanssa. Esimerkiksi Lappalaisen "Suden jäljet" -teos listaa historian ja kirkonkirjojen kautta aikoihin jolloin susia oli nykyistä enemmän. Jopa suomessa tiedetään satoja susien tappamia ihmisiä. Eivätkä kaikki nämä ole varmasti pelkällä sairaudella selitettävissä. Kolmården on kuitenkin moderni ja saanut näkyvyyttä joten se kertoo kirkonkirjoja kuvaavammin sen, että susi voi tappaa ilman rabiestakin.

Sillä susi on peto.

Nietzsche nauraisi näille luonnonystäville. Ja itse nauran täsmälleen samasta syystä. Nietzsche nimittäin kuvasi hyvin värikkäästi sitä miten kristinusko on hänestä kaunaista ja riisuvaa. Kristitty oli Nietzschelle ylimielinen ja läpeensä kateellinen olento joka hautoi ideologisia maailmanvalloitus/käännytyskampanjoita inhimillisyyden nimissä. Lopputuloksena oli jotain äärimmäisen oksymoronista ; Kristitty on kuin soturi joka ei lyö, kuin taistelija joka kääntää viholliselle toista poskea, hyvä ja aikaansaava ja erityinen mutta ei ylpeä ja muiden työtä itseään alemmaksi arvioiva.

Aivan samalla tavalla minä katson näitä "eläinten ystäviä" jotka eivät rakasta eläintä vaan omaa ihannettaan. Kun he katsovat sutta, he heijastavat siihen oman maailmankuvansa. Näin susi värittyy uljaaksi ja vapaaksi petoeläimeksi joka sitten ei kuitenkaan ole aggressiivinen tai väkivaltainen tai tuhoava. Susi on heille itsenään liian uljas saaliseläin joten he lieventävät sitä omiin arvomaailmoihinsa sopivaksi. Suden pitää olla uljas ja vapaa, mutta riisuttu pelottavuudesta ja kyvyistä. Suden pitäisi siksi olla hieman kuin lammas joka pukeutuu sudennahkaan. Sen pitää olla uljas ja vapaaa susi, mutta kuitenkin kuin lammas, kiltin ja säyseän.

Mitä Jobin kirja opettaa tästä asenteesta?

Voi tietysti olla kornia, että kaltaiseni eikristitty eiuskova referoi Raamattua. Mutta mielestäni tässä kohden on hyvä huomata, että Nietzschen näkemystä puoltava kanta on tärkeässä osassa Raamattua. Kristityt vain valitettavsti usein unohtavat tämän.

Jobin kirja on lajityypiltään aikansa kauhistelevaa sosiaalipornoa. Siinä Job kärsii. Tämä kirja liitetään usein nimenomaan Pahan ongelmaan. Ja erikoisinta on se, että sitä ei oikeastaan ratkaista. Kirja tosin sisältää paljon argumentaatiota tästä. Esimerkiksi kun Job tuomitsee Jumalan kärsimyksissään, Jumalaa aletaan puolustamaan teologisin sanankääntein. Jumalaa puolustaa esimerkiksi Elihu niminen Jobin ystävä. "Job 34:1-12" pitää osan tästä puheesta "Elihu jatkoi puhettaan ja sanoi: Kuunnelkaa minun puhettani, te viisaat miehet, te, joilla on paljon tietoa, tarkatkaa, mitä minä sanon! Kieli maistelee ruoan, korva koettelee sanat. Tutkikaamme siis yhdessä, mikä on oikein, selvittäkäämme, mikä on hyvää. Job sanoo: "Minä olen syytön, Jumala on kohdellut minua väärin! Vaikka puhun totta, valehtelijana minua pidetään, vaikka en ole tehnyt syntiä, nuolet lävistävät minut." Millainen mies onkaan tämä Job! Niin kuin vesi virtaa, niin virtaa pilkkapuhe hänen huuliltaan. Pahantekijöiden seuraan hän lyöttäytyy, jumalattomien joukossa hän kulkee. Näin hän sanoo: "Ei kannata ihmisen olla Jumalalle mieliksi!" Jumala ei voi tehdä väärin Kuulkaa siis minua, te viisaat miehet! Mahdotonta ajatella, että Jumala tekisi väärin, että Kaikkivaltias toimisi vastoin oikeutta. Hän rankaisee ihmistä tekojen mukaan. Miten mies vaeltaa, sen mukaan hänet palkitaan. Totisesti, Jumala ei tee vääryyttä, Kaikkivaltias ei vääristä oikeutta." Jobin asenne näihin viisauksiin on se, että jos hänellä olisivat asiat hyvin, hänkin osaisi toki argumentoida tuolla tavalla. Mutta että mitään lohtua näistä puheista ei ole silloin kun elää kärsimysten keskellä. Hän siis osoittaa ymmärtävänsä ja osaavansa saman kiemurtelun kuin vastapuoli, ja että hän myös kykenee näkemään sen onttouden. Pelkkään rationaaliseen Jumalapuolustukseen ja uskonsa perustelemiseen keskittyneet pikkuegoistit näkevät pahan ongelman ratkaisemisargumenttiensa ohittamisen hölmöytenä.

Jobin kirjassa ratkaisu on se, että lopulta itse Jumala asettuu tässä Jobin puolelle ja näitä sanasaivartelijoita vastaan. "Job 42:7" sanotaan aivan suoraan seuraavaa : "Kun Herra oli puhunut Jobille, hän sanoi temanilaiselle Elifasille: "Minä olen vihastunut sinuun ja kahteen kumppaniisi, sillä te olette puhuneet minusta vastoin totuutta, toisin kuin palvelijani Job." Asia muuttuu tärkeämmäksi jos tajutaan että jokainen meistä on tavallaan Job. Jokaisella on vaikeuksia jotka voivat lannistaa. Lannistujaa kohdellaan kuitenkin usein pessimistinä ja rypijänä jonka vika on se, että hän ei yritä tarpeeksi. Lannistujaa ei lohduteta vaan lannistetaan lisää. - Ja sitten seuraavaksi ihmetellään miksi tälläinen ihminen eroaa kirkosta ja etääntyy kristinuskosta. Vastaus näillä saivartelijoilla on tietysti siinä että "liberaaliteologien mauton ja hajuton Jumala" ei tunnu merkitykselliseltä. Omien sanojen vaikutus toisten toimintaan jää silloin huomaamatta.

Kun kristityt saivartelevat Pahan ongelman parissa, heissä on havaittavissa käytännössä pakosti Elihun asenne. Asiat saivarrellaan paremmin päin vetoamalla johonkin tärkeämpään asiaan. Tämä lähinnä mitätöi kärsimyksen, jolloin lausunto halveksuu kärsijän tuskaa. Siksi kun Swinburne saivartelee siitä miten se että Jumala ei estänyt juutalaisten joukkotuhontaa, hän tekee itse asiassa kristinuskolle karhunpalveluksen. Tässä blogauksessa voisi sanoa että sudenpalveluksen. Hän riisuu Jumalalta ominaisuuksia juuri samaan tapaan kuin susista tehdään lammasmaisia. Näin ollen Nietzschen kritiikki osuukin tavallaan epäkristilliseen käytökseen joka nähdään nykyään vain sellaisena kuin se olisi äärimmäisen kristillistä sellaisella tavalla josta poikkeaminen olisi vähintään epäkristillistä ellei peräti antikristillistä.

Sama saivartelu astuu kuvioihin esimerkiksi "urbaanin pseudoshamanistisen kaupunkipakanan" ja muiden suden ominaisuuksistaanriisujien puheissa. Heilläkin on hihassaan ad hoc -argumentteja siitä miten susi ei aidosti ole väkivaltainen tai raateleva peto. Nämä saivartelut ovat juuri yhtä kummallisia kuin kaikki kristittyjen yritelmät saivarrella loogisilla koherentisoinneilla itselle epämieluisa maton alle.

Pahan ongelman riipimisessä voidaan toki vedota Jumalan syvempiin tarkoitusperiin tai susien epäintentionaaliseen lajinmukaiseen käytökseen redusoimiseen. Mutta jos "Pahan ongelma" katoaisikin näissä, niin ne joka tapauksessa jättiäsivät jäljelle vähintään "makaaberin ongelman". Sen että maailmassa on makaaberiutta, joka ei ehkä ole perimmiltään rikollista tai pahaa, mutta joka on kuitenkin viheliäistä ja jonka kanssa eläminen on perinjuurin vittumaista.

Susista ja modernista maailmasta.

Yhteiskunnallisesti on järkevää ottaa susi riskinä, koska ihminen elää luonnossa. Samalla on kuitenkin selvää että ihmiset joutuvat elämään siinä että on salamaniskuja ja asuntoja hajottavia myrskyjä. Osa ihmisistä haluaa hallita luontoa, kenties sen takia että vaihtoehtona olisi inhimillisen rajallisuuden tunnustaminen. Näin ollen petoviha heijastelee omituista näkemystä jossa ihminen on luomakunnan herra ja sankari, mutta joka kuitenkin pelkää luontoa ja jonka täytyy tuhota luonto jotta voisi olla sen herra. - On toki selvää että ennen tätä luonnon totaalituhoa ihminen ei voi olla luonnon herra koska luonto on ihmistä suurempi. Tähän huomioon se järki edellämainitussa asenteessa sitten loppuukin. Olemattoman hallitsija, tuhotun ja kadonneen ylimestari, ei ole kovin kummoinen auktoriteetti.

Samalla ihmiskeskeisyys kuitenkin näkyy myös tässä lammasmaisia susia maalailevassa luonnonpuolustuslinjassa. Se osoittaa vain sen, miten etääntyneitä nämä ihmiset ovat todellisesta luonnosta. Ja sen miten heikko näiden ihmisten luontokesto itse asiassa on. He voivat hyväksyä luonnon vain hyvin rajallisena ja tietynlaisena ihanteena. - Osa voi toki mennä jopa Linkolamaiselle linjalle jossa ihminen erotetaan eiluonnoksi, ja tämän jälkeen olisi muka vain joku "ihmisongelma" joka olisi ratkaistava "merkittävällä tappamisella". Asenne kohdistuu lajiin joka on osa luontoa kuten susikin. Siksi petovihan ja Linkolalaisen ihmisvihan välillä on yllättävä ja voimakas samanhenkisyys. Identtinen asenne vain kohdistetaan eri lajeihin.

Siksi, vaikka laitoinkin eläintarhan paidan päälle vahingossa, siinä oli kuitenkin juuri senlaista provokatiivisuutta jota voisin harjoittaa muutoinkin. Onni oli puolellani.

Vastustetaan.

Ihmiset haluavat kovin usein metsästää petoja. Jos yksi karhu tappaa ihmisen, ihminen tappaa karhun. Kun tulee hirvikolari, halutaan metsästää hirviä. Susille halutaan yhä lisätä rajoitteita, vaikka ne eivät ole tappaneet ketään pitkään aikaan - ei sen vuoksi että ne eivät olisi petoja ja valmiita, vaan koska niitä on sen verran vähän.

Tästä voidaan tietysti vetää mietintöjä luontosuhteeseen. Mutta en nyt viitsi.

Sillä tosiasiassa autot tappavat enemmän. Autoja ei kuitenkaan vastusteta samalla mittakaavalla.

Tässä on mielestäni muutama tärkeä asia.
1: Ensinnäkin ihminen ajattelee usein omaa hyötyään. Tämä voi heijastua luontosuhteeseen. Ja petojen vastustus johtuu siitä että ihminen tekee riskianalyysin, jossa mukana on hyödyt ja haitat. Tämä on tietenkin ihan oikea tapa silloin, kun puhutaan asioista jotka ovat ihmisten välineitä. (Kuten vaikkapa ostaako uusi traktori, mikä hinta laitetaan kotivakuutukseen ja pitääkö lapset rokottaa.) Se, ovatko eläimet välineitä vai itseisarvoisesti arvokkaita, on tietysti sitten se asia joka pitäisi "omassa pienessä päässä miettiä". Petoja vastustetaan, koska niistä ei ole hyötyä. Autoista taas on ihmiselle konkreettinen, vaikka ei välttämättä elintärkeä, hyöty. (Autoja vastustetaan vähemmän kuin rokotteita, koska rokotteiden antama hyöty ei näy yhtä selvästi. Toki elävä ihminen on konkreettinen, mutta se itse vaikuttava asia: Eli ne ihmiset jotka muuten olisivat kuolleet, eivät näy raatoina.)
2: Toinen juttu on tietysti tuttuus. Ihmiset kuolevat useammin ja todennäköisemmin automatkalla, kuin jos he tekevät saman matkan lentokoneessa. Auto on jokapäiväinen.
3: Ja toki yksi lento -onnettomuus tappaa aina kerralla useita ja ne uutisoidaan näyttävämmin, jolloin näkymä vääristyy ihmisten silmissä. Sama koskee tietysti petojakin. Sillä uutisointi ei näytä jokaista auto -onnettomuutta. Mutta sen sijaan lähes jokainen lento -onnettomuus näkyy. Näin ihmisten kuva todellisuudesta vääristyy koska tapahtumat, jotka sinällään ovat tosia, näkyvät eri painotuksilla. Se on siis hieman sama kuin luontodokumenttien kohdalla. Moni voi luulla että luonto on jännää. Kun vaan menee ulos, niin heti löytyy mielenkiintoinen eläin. Ja koko ajan on saalistusta ja parittelua. Tosiasiassa elukoita ei näy, ja kun ne löytyvät, on ne jotain yleisiä, eikä tietenkään niitä joita dokumenteissa tutkitaan. Ja jos löytyy harvinainen, ei ole saalistusparittelu menossa, vaan on esimerkiksi leijonalauman 10 -tuntisen siestan aika.

Lupus homini lupus.

""Kukaan ei ole kirjoittanut muistiin todistettua tapausta, jossa susi olisi käynyt aiheettomasti aikuisen ihmisen kimppuun", Porkkana sanoi. Mies ja koira kyyhöttivät lämmittelemässä hänen viittansa alla.
Vähän ajan kuluttua Gaspode kysyi: "Onks se sitten hyvä asia?"
"Mitä tarkoitat?"
"Joo-oh, meillä koirillahan on vain pienet aivot, mutta musta kuulosti aivan siltä kuin sä olisit sanonut että 'kukaan aikuinen ihminen ei ole palannut kertomaan siitä että susi on käynyt hänen kimppuunsa', eiks vaan? Kuulostaa siltä, että susien tarttee vaan tappaa ihmiset syrjäisissä paikoissa niin, ettei kukaan saa kuulla siitä, vai mitä?"
(Terry Pratchett, "Maananlainen elefantti", sivu 127)

Petoviha on ainakin paikoin todellinen ongelma suomessa. Mutta sitä lähdetään usein ratkaisemaan väärästä päästä : Se on nimittäin suden petoluonteen hylkääminen, ja siitä tehdään vain myyttinen olento, joka on harmiton kuin kotikoira. Eli susi edustaa villiä erämaata ja sen henkisiä piirteitä, olematta kuitenkaan millään lailla vahingoittamiseen kykenevä olento, silloin itse asiassa ei puhuta sudesta vaan jostain ihmisen spirituaalissävytteistä konstruktiosta eläimestä. Mielestäni kun puhutaan eläimestä ja eläinlajin suojelusta, on puhuttava aidosta elukasta. Myyttisen eläimen saa kivasti printattua kodin seinälle netistä. Ja inkkarin saa siihen viereen. Mullakin on!

Tähän liittyy usein kuultu ja laajalle levinnyt urbaani legenda siitä että susi ei ole koskaan tappanut ketään.
1: Jos oletettaisiin että tämä pitäisi paikkaansa, pitäisi ottaa huomioon asioita, sitä haittaa vastakommentti "aineistovääristymästä"; Ja se on sellaisenaan aika uskottava : Se vaatii nimittäin vain huomion siitä että dokumentoidut tapaukset ovat harvinaisia, kun ottaa huomioon sen, miten yleisiä sudet ovat olleet ja miten harvinaisia ne ovat nyt. Sudet elävät yhä syrjäseuduilla, joissa ihmisten kuolemista ei ole kovin varmoja tietoja saatu. Kun riittävän syrjässä menee kuolemaan, ei edes kuolemaa aina saatu kirjoihin ja kansiin. Saati että kuolinsyy oli selvä. Meni metsään ei tullut pois. Kuolinsyy voi olla mikä vain: paleltuminen, luontoon liittymätön sydäninfarkti, kaatumishaavasta tullut verenmyrkytys, karhun kohtaaminen, suden kohtaaminen. Kaikkialla ei ollut edes kirjoitustaitoa, joten kaikkia tiedettyjäkään tapauksia ei saatu säilymään. Saati että tapaukselle olisi vielä saatu todistajakin siellä syrjäseudulla. Tämä ei toki todista sitä että sudet olisivat tappaneet. Mutta se heikentää sitä että voidaan sanoa että ne eivät olisi tappaneet. Ja siitähän tässä on kyse. Sudesta yritetään tehdä vaaratonta, jotta sen metsästämistä ja haittoja ei tarvitsisi lainkaan miettiä ja käsitellä.
2: Suurempi ongelma tällä on se, että se ei vain pidä edes paikkaansa. Tämä tulee selväksi, kun lukee Antti Lappalaisen "Suden jäljet". Siinä käsitellään historiaa ja kirkonkirjoja, eli niitä dokumentteja, joista löytyykin erilaista merkintää susista ja niiden hyökkäyksistä ja uhreista. Susien hyökkäyksiä ja susien hyökkäyksen aikaansaamiin vammoihin kuolemat ovat asioita, joita löytyy kirkonkirjoista. Esimerkiksi kirjan sivut 156-160 sisältävät vain nimeä nimen perään susien tappamista ihmisistä Suomessa. Enkä usko että sudet ovat suomessa jotenkin ainutlaatuisia. Täällä ihmiset vain ovat ehkä kohdanneet susia enemmän kuin muualla, koska ovat eläneet enemmän samoilla alueilla. Ja tämä on olennaista, koska susien kohtaamisen vaarallisuus on se tosiasiallinen asia, jota pitäisi käsitellä. Suojelulla ja metsästämisellä tulisi hakea tasapainoa, lajin olemassaoloa ei saisi vaarantaa, mutta ihmishenkiä ei pitäisi riskeerata liikaa.

Tässä kohden vastaan tulee usein puolustus siitä että:
1: Sudet ovat sairaita. Tämä on toki totta. Suurin osa hyökkäyksistä ja kuolonuhreista johtuu kirjan mukaan rabieksesta. Mutta osassa oli selvät merkit siitä että susi ei ole ollut sairas. Eli terveetkin sudet ovat tappaneet jopa suomessa. Toisaalta tämän perustelun ydin ei ole muutenkaan oikein saavuttanut ymmärrystäni. Minä kun olen käsittänyt että vesikauhu ei ole kadonnut mihinkään. Esimerkiksi supikoirissa sitä tavataan yhä jonkin verran. Nyt terve susi voi sairastua, aivan kuten ennenkin. Ja tautien leviämisessä tunnetaan jopa sellainen jännittävä ilmiö, kuin "epidemia". Sen merkitys lienee useimmille tuttu.
2: Toinen on tietysti se, että sudet väistävät aikuista ihmistä. Tämä on toki enemmistössä tapauksista aivan totta. Tosin mielestäni lapsia ei saa unohtaa: Jopa Lappalaisen kirjassa on mainintoja siitä kuinka sudet ovat hyökänneet lasten kimppuun. Pelkästään aikavälillä 1881 toukokuusta marraskuuhun sudet surmasivat dokumentoidusti 13 lasta Nousiaisissa, Mynämäessä, Karjalassa, Maskussa, Vahdolla, Laitilassa ja Vehmaalla. Noin sadan vuoden ajalta tapauksia tiedettiin 175, uhrit 2-10 -vuotiaita lapsia. Mielestäni aikuisten uhrien vähyyden korostaminen on aika erikoista. Lapsia ikään kuin implisiittisesti väheksytään uhreina vihjaamalla että he "Ei ole niin tärkeitä".

Eli en anna oikeastaan mitään painoarvoa näille puolustuksille. Aikuisen miehen kimppuun hyökkäämättömyys ei ole ominaisuus, joka suojaa lapsia.

Toisin sanoen, tämä lähestymistapa on väärä. Tosiasiassa susi on peto. Tämä aiheuttaa tiettyjä ongelmia. Sudet iskevät joskus esimerkiksi lammastarhoihin, tai koiriin. On toki totta, että suden aggressiivisuutta koiria kohtaan on jonkin verran liioiteltu: Olen esimerkiksi nähnyt videon, jonka on kuvannut "henkilö johon luotan". Siinä susi leikkii koiran kanssa. Kuitenkin joskus käy toisin. Sudet voivat myös syödä koiria. Toki lammas ja koira ovat eri asioita, kuin ihminen. (Tosin eläinsuojeluaatteen monet luokat kieltävät tämän. Joten koiran pitäisi painaa, mikäli he ovat aidosti konsistentteja oppinsa kanssa. Mutta he ovat oma lukunsa, eikä siitä saa yleistää.) Tosiasia on, että enemmistö susista väistää ihmistä, jos on mihin väistää. Ja vielä useampi väistää liikkuvaa autoa. Luoteja taas ei väistä ainutkaan susi. Tietyssä suhteessa ihminen on ylilyöntiasemaan suden suhteen: Ihmisellä on valta metsästää susi sukupuuttoon, paikallisesti, suomesta ja mahdollisesti jopa globaalisti. Susi tuskin saa edes yhtä sukua, saati sitten kaikkia suomalaisia tai vielä vähemmän ihmisiä, sukupuuttoon. Tämä valta -asema tuo mukanaan tiettyä vastuuta.

Historiassa susien hyökkäyksiä oli, koska susia oli paljon. Nyt susia on vähän, ja tätä kautta aito riski joutua suden hyökkäyksen kohteeksi on todella pieni. Sairaita susia on vähän ja käytännössä susien metsästys on ylilyönti. Riskienarvioinnissa on yleensä "jokin raja" jonka jälkeen lisäehkäisy ei ole järkevää. Ja tämä on se pointti. Riski kasvaa susien määrän kasvaessa, mutta nyt se on niin epätodennäköinen, että sitä ei tarvitse ottaa huomioon. Kun sudet tappoivat lapsia, niitä vainottiin ja ne olivat todella harvinaisia. Ja nykyään ne ovat niin harvinaisia, että todennäköisyys sille että lapsi joutuisi suden syömäksi on todella hirmuisen pieni. Tilastollisesti sudet eivät ole viime vuosina syöneet ainuttakaan, joten selvästi susien määrä on niin pieni että riski on paljon pienempi kuin Herran Vuonna 1881. Mutta olematon, ja sellainen että se ei muuttuisi kun susien määrä kasvaisi? Eat my...

Eli toisin kuin Lappalainen, joka toppuuttelee molempia osapuolia, minä olen kuitenkin suden puolella. Tosin myönnän että minun on Korsosta lähtien helppoa sanoa itäsuomalaiselle että "ei siellä mitään ole". Samoin vaikkapa poliitikon, joka on nähnyt suden kuvista, eikä asu susialueella on aika erikoista esittää tiukkoja kannanottoja siitä että ihmisten pelko olisi turhaa nonsenseä. Jos naapurin koiran tai lampaan syö susi, kyllä sitä varmasti alkaa omien lasten puolesta pelottamaan. Tosin tiedän myös että riski että lapsi oikeasti joutuu suden syömäksi on aika pieni. Enemmän pitäisi varoa monia muita asioita.