Niemisen näkökulma on hyvä muistutus siitä että lähdekritiikkiä tarvitaan hyvin usein. Ja se ei läheskään aina tarkoita sitä että on sisälukutaito (tekstin lauserakenteen ymmärrys), ulkolukutaito (kyky muistaa ja toistaa lukemansa myöhemmin) ja varmistus siitä että lähde todellakin sanoo minkä se sanoo. Lähdekriittinen tarkastelu on tärkeää esimerkiksi silloin kun mietitään syitä sille, miksi Suomessa on vanhoissa tuomioissa ennätysmäärä eläimiin sekaantumisen vuoksi teloitettuja. Tuomiokirjat ovat aitoja, ja niiden toistaminen on aitoon historialliseen dokumenttiin viittaamista. Mutta tämä ei riitä koska on arvioitava mutuakin ; Syynä ei varmasti ollut se, että eläimiin sekaantuminen olisi ollut jotenkin erityisen yleistä. Sen sijaan syyksi nähdään se, että ihmiset eivät silloin saaneet tehdä itsemurhaa, ja itsemurhaajien kohdalla ei esimerkiksi päässyt haudatuksi siunattuun maahan. Siksi teloitus valehtelemalla tuntui houkuttelevalta. Eläimiinsekaantuminen taas on malliesimerkki rikoksesta, johon on helppo keksiä motiivi ja johon maatalousyhteisössä oli tilaisuus. Ja se oli rikoksena henkilökohtainen, eli siihen ei liittynyt vahvaa fysikaalisten todistusaineistojen läsnäoloa. (Varastamisessa on esineitä, murhassa kuollut ruumis...) Näin oli helppoa väittää syyllistyneensä tähän.
Hyvä idea, ei varmasti väärin, eikä valehtelua mutta liioittelua.
Toki pelkkä psykologinen viitekehys olisi vähän. Nieminen sitookin susien syömisen ja lapsenmurhan induktion avulla perusteluunsa ; Hän viittaa esimerkiksi Intiaan, jossa köyhimmillä alueilla lapset, etenkin tytöt, joutuivat susien raatelemaksi. Siihen päivään asti kunnes Intia 2005 alkoi tilastoimaan virallisesti kuolinsyitä. Silloin raatelut mystisesti katosivat ja vastaavasti ihmisten tekemät lapsensurmat nousivat esiin. Nieminen viittaa samantapaiseen ilmiöön myös esimerkiksi Ukrainassa. Näin ollen teoria on ehdottomasti muuta kuin pelkkä "voi sopia jonkun mindsettiin" -psykologisointi. (Joka taas on esimerkiksi erilaisissa salaliittoteorioissa ja postmodernistien harjoittamassa intressien seulomisessa aivan liian yleistä.)
Ongelmana onkin oikeastaan vain konteksti. Niemisen tapa käsitellä historiaa - ja etenkin etologiaa -muistuttaa sitä kuin kirkonkirjojen pohjalta tulkittaisiin että eläimiin sekaantumisia ei olisi tapahtunut ollenkaan. Se, että määrästä suurikin osa voi olla muuta ja selittyy jollain muulla ilmiöllä, ei useinkaan tarkoita samaa kuin koko ilmiön totaalinen falsifioituminen.
1: Niemisen tapa suhtautua petoihin ei kuitenkaan yllätä. Hän on vahvasti esoteerinen ja kannattaa vahvasti suomalaista varhaiskulttuuria, jonka hän asettaa peräti myyttisiin mittoihin. Tässä karhu ja susi saavat usein erityiskohtelua. Niissä luonto ei enää ole eläimiä, ympäristöä ja tapahtumia, vaan eläimstökin nähdään ei eläimenä vaan nähdään ne vain sitä kautta mitä se symbolisoivat ja edustavat ja samalla luonnonkansatkin saavat (sinänsä positiivista) arvostusta aina yli-ihannoimiseen asti (joka jostain syystä lakkaa olemasta positiivista). Nieminen arvostaakin symboliikkaa kovasti, ja hänestä sen avulla saadaan parempaa tietoa maailmasta kuin kylmällä skientistis-skeptisellä asenteella. Tämä on vain ideologinen kontekstointi eikä ole tuomio siitä että näkemys on väärä. Ideologinen kytkös on vain mielenkiintoinen mukaantuotava piirre. Tämän blogauksen argumentin kannalta tällä yhteydellä ei ole väliä, joten tavallaan ihminen saa tässä kohden suhtautua okkultistiseen symboliikkaan ihan miten haluaa. (Itsekin näen sen kuinka haluan. Eli luonnosta ja luonnon seuraamisesta vieraantumisena.)
Ongelmana onkin se, että Nieminen esimerkiksi venkoilee saivartelemalla ad hoc -selityksin seuraavaan tapaan (s.97) "Minusta merkillisempää on, että en löytänyt ensimmäistäkään suden tappamaa vanhusta tai lasta oikeista kuolinsyyluetteloista. 1800 -luvulla kuolinsyyluetteloinnissa ei edes ollut omaa tilastonumeroa petojen tappamille ihmisille, vaikka siellä oli kaikkea muuta aina kurkkumädästä salamaniskuun." Tämä on toki erikoista, koska tässä samalla annetaan selitys miksi luokittelussa ei ole tiettyjä merkintöjä. Byrokratian aukko tavallaan turhankin alleviivatusti paistaa selityksenä, eikä lisäongelmana. Niemisen esitys näyttää ongelmalliselta että esimerkiksi Lappalaisen "Suden Jäljet" pitää lähteistetyn listan kirkonkirjoista. (Niissä merkinnät olivat vapaamuotoisia joten tilastonumeron puute ei haittaa niitä). Yksistään sivulla 156 löytyy useampi 20-30 vuotias. Alle 10 vuotiaita on 9kpl, 10-19 vuotiaita 4kpl, 20-29 -vuotiaita 3kpl, 30-39 -vuotiaita 3 kpl. Tämän lisäksi vanhempia kymmenlukuja on jokaista 1kpl ikäluokasta 40, 50,60,70v. Tämä listaus itse asiassa näyttää, että surmia on hyvinkin pitkältä aikaväliltä. Esimerkiksi "18.3.1718 Johanna Jaakontytär, 28, Isokyrö" kuvastaa henkilöä joka ei ole kuollut Niemisen selittämänää aikana. Viimeisin Suomessa raadeltujen joukko tapahtui vasta 1880 -luvulla. Tilastopiikki tosin muutenkaan tarkoita tässä samaa kuin sitä että ilmiö olisi muutoin vieras.
1: Tosin muutenkin Niemisen henki näyttää olevan se, että jos merkintä sudesta on, se on automaattisesti väärennös joten mikään ei riitä kumoamaan tätä hänen teoriaansa. Jos merkkiä ei ole, ilmiötä ei ole. Jos merkki on, se on valheellinen merkki ja ilmiötä ei ole. Hänen argumenttinsa nojaa tilastopiikin varassa, joten se ei itse asiassa ole täysin naurettava, sen takana on pieni tieteenfilosofinen evidenssi. Mutta tämän kimppuun käyn tässä jatkossa ja se irrelevantisoi suden vaarattomuuden, joskaan ei sitä että lapsensurmia tapahtui. Pidän tätäkin ihan oikasti uskottavana ilmiönä.
Etologia ; Käytös ja huolellisuus
Itseäni enemmän kiinnostava puoli on kuitenkin suden etologiassa. Nieminen on toki oikeilla jäljillä selittäessään että susi ei yleensä ole ihmiselle riski. Hän selittää kuitenkin liian tiukasti. Keskiarvosta tulee tasapäistävä totuus. (Aito luonnontutkija sen sijaan muistaa katsoa sekä keskiarvoa että variaatiota.) Meinaa unohtua se, että sudet ovat yksilöitä ja että laumatkin voivat toimia poikkeusoloissa poikkeuksellisella tavalla. Ja että poikkeusoloja on joskus enemmän kun taas muulloin ei.
1: Toki tässä etologiaan vetoamisessa on mielenkiintoinen "tupla -ansa" joka on tuttu karhujen kohdalla. Tyypillinen tapa on se, että ensin selitetään että karhu välttää asutusta ja ihmisiä, ja sitten kun muistuukin että karhu on tappanut ihmsiiä taajamassa, alkaa aivan oikea vetoaminen siihen että karhu puolustaa poikasiaan. Tässä unohtuu se, että kun lenkkeilijä lähtee lenkille, hän ei yleensä huomaa karhunpentua ja välttämättä karhuakaan. Hänen kannaltaan on turhaa se, onko karhu puolustamassa poikastaan vai tappamassa randomrageilulla. Kysymys tappaako karhu ei katoa sillä että karhun tappamiselle annetaan "motiivi". (Miksi pitäisi? Ei tämä vaikuta ihmiselläkään. Motiivi päin vastoin itse asiassa kuvaakin että riski on reaalinen..)
Esimerkiksi "Susi-Iitan" tapaus on malliesimerkki siitä miten suden käytös voi olla vaarallista samalla kun se noudattaa juuri niitä ihmisenkarttamisperiaatteita josta muistuteaan. Ida Elina Kustaantytär kohtasi Halikossa 1880 suden. 7 vuotias Ida joutui yksinäisen suden hyökkäämäksi. Hänen paksu pomppansa suojeli Idaa puremilta. Susi pakeni kun aikuinen ihminen Janne Mäkilä sattui ajamaan lähemmäs puita. Tytön luultiin jopa aluksi kuolleen, sen verran pahaa jälkeä oli syntynyt, mutta hän selvisi tapauksesta hengissä. Kyseessä ei siis ollut suinkaan mikään ihmisen lapsensurman kätkemistapaus, ja uhrikin jäi henkiin kertomaan tarinaansa ja muistojaan. ("Susi-Iita" kuoli vasta 21.4. 1960). Lisäksi on mainittava että Both löysi "Susi-Iitaa" purreen suden, ja ampui tämän. Kyseinen yksilö oli luultavasti takana myös Paimiossa tapahtuneeseen lapsen raateluun jossa oli kuollut 4 -vuotias lapsi.
Tämä kohtaaminen piti sisällään oleellisia tietoja. Kysymys ei ollut laumasta, vaan yksinäisestä sudesta. Näiden kohdalla ongelmana on juuri lauman puute. Nämä sudet elävät nälissään. Aikuinen ihminen on jotain jota susi karttaa juuri siksi että susi pelkää niitä. Pienikokoinen lapsi ei ole yhtä relevantti uhka. (Lisäksi aikuiset ollivat joko pihapiriissä tai kulkivat helposti toimissaan hevosen kanssa, jolloin uhka oli sudelle vielä suurempi kuin pelkkä aikuinen.) Näin ollen se, että sudet ovat tappaneet enimmäkseen lapsia ei ole yllättävää. (Itse asiassa yllättävää on se, miten paljon esimerkiksi antamassani listaviittauksessa oli aikuisia ihmisiä. Maatalossa työtä tehneet 30 miehet esimerkiksi ovat olleet fysiialtaan jotain aivan muuta kuin esimerkiksi minunkaltaiset kaupunkilaiset konttorirottaruipelot.)
Katovuodet; Ihminen on osa suden elinpiiriä.
Niemisen huomio katovuosista toki sopii hyvin siihen miten lapsia on todella voitu "eutanasioida" kärsimästä. Kuitenkin tämäkin tulkinta on hieman lyhytjänteinen. Sillä kun mietitään mitä kato tarkoittaa, on olemassa yksi syy ja kaksi tapaa rakentaa nälänhätä. Syy on aina se, että ihmistä kohden on ruokaa liian vähän. Tähän taas on kaksi keinoa ; Joko ihmisiä on liikaa tai ruokaa liian vähän. Suomen kohdalla molemmat yhdessä ovat uskottava syy. Sillä jos väkeä alkaa olemaan tuotettua ruokakiloa vasten muutenkin runsaasti, katovuosi tässä tilanteessa on pahempi kuin jos ruokatilanne on muutoin kestävämpi. Ensin kato leikkaa "ylijäämästä". (Suomen kohdalla Nieminen tosin ilmituo sen että politiikka oli tässä julmaa. Kansan tarve unohdettiin, joten ylijäämäpuskuri pienentyi entisestään.)
Kun mietitään katovuoden käsitettä, huomataan että
1: Vähän ruokaa tekee sen tekee maatalousyhteiskunnassa helposti kaksi asiaa: (1) Ensinnäkin ihmiset alkavat kiertämään enemmän. Tämä tarkoittaa sitä että ihmiset joutuvat hakemaan luonnonantimia ja elävät vähemmän pellosta. Tämä lisää riskejä kohdata susia. (2) Toisekseen kato seuraa usein jostain ilmastollisesta syystä, kuten halloista, kylmyydestä, sademääristä ja muista. Myös muukin luonto kohtaa tämän saman tilan. Sää ei lakkaa pellonreunan ulkopuolella. Susi ei toki syö kasveja. Mutta susi syö eläimiä jotka syövät kasveja. Etologit tuntevatkin rytmit joita syntyy saaliseläinten ja petoeläinten välille. Myös sää leikkaa saaliseläimiä, joten tästä seuraa nälkäongelma pedoille. Ne toki kuolevat "luonnon kantokyvyn sallimalle tasolle". Mutta ne eivät tee tätä vapaaehtoisesti eivätkä välittömästi. Tämä tarkoittaa nälkäisiä eläimiä.
2: Kun väestöä on liikaa, se laajentuu helposti uusille alueille. Kun susi normaalisti pakenee ja väistää ihmistä ja taajamia, se voi olla vaikeaa jos sen elinpiiri pirstaloidaan. Kun ei voi väistää mihinkään, ei voida väistää. Tämä johtaa varmasti poikkeukselliseen käyttäytymiseen. Ja kun peruskäytösnormi on tunnettu "piiloudu-pakene-taistele", seuraa tästä taatusti uhkaa. Kun susia on ollut enemmän ja ihmiset eivät ole vielä kulkeneet autoilla ja vastaavilla, on selvää että jompaa kumpaa karsitaan. Yleensä tässä karsitaan molempia, mutta ihmiset ovat tässä suteen nähden ylivoimaisia. Susien massatappaminen seurasikin tavallaan siitä että kasvanut ihmismäärä tunki alueille jotka ennen olivat susien vapaassa käytössä.
+: Näin ollen susipiikkiin saadaan aito selitys joka vetoaa ihmisen käytökseen ja sen vaikutuksiin susien elinpiiriin ja tähän liittyviin käytösmuutoksiin. Eli ei vedä suoraan susista ideaalia keskivertoa ja päättele että tämä on koko totuus. Tässä idea on se, että ennen susia oli paljon, mutta ihmiset eivät tunkeneet niiden alueelle koska väestöpaine oli pienempi. (Susien ja ihmisten välisiä konflikteja ja susien raateluihin kuolemiakin näihin liittyen, mutta niistä taatusti ali-ilmoitettiin, eli niitä on tilastoihin merkittynä vähemmän kuin niitä tapahtui ; Osittain siksi että kuolemat jäivät huomaamatta ja kuolinsyyrekisteröinti oli muutenkin puutteellista.) Sitten ihmiset tunkivat, molempia oli paljon ja konflikteja seurasi. Nyt susia on hirvittävän vähän ja ihmisiä kohtuu paljon (väestöntiheys ei suomessa susialueilla ole aivan hirvittävä, olemme kaupungistuneet ja ajaneet sudet niiltä alueilta hyvin minimaalisiksi). Ja ihmiset ovat muuttuneet sellaisiksi että he elävät vähemmän luonnosta ja kulkevat enemmän autoilla (joihin sudet eivät ole koskaan tunkeneet raatelemaan ketään koska metalliseinät.) Näin ei ihmetytä että piirre on hyvin leimallisesti aikaan sidottu.
Itse haluaisin kuitenkin nostaa esille erikoisen syyn joka voi olla hyvinkin suuressa osassa susiongelman eskaloitumista. Se on petoviha. Kuten tuoreessa kuolemantapauksessa eläintarhassa tapahtui, susilauman sotkuinen hierarkia voi johtaa ties mihin. Kun hierarkia on sotkussa, omituisetkin asiat voivat vaikuttaa - esimerkiksi tuoreessa susien aikaansaamassa eläintarhanhoitajan kuolemassa on mahdollisesti puistotyöntekijän kuukautiskierron vaiheella ollut osavaikutusta tragediassa. (Sudet voivat tottua ihmisiin joka teki siitä tavallaan ison ongelman.) Kun ajatellaan ihmistä, hänen on luontevaa pelätä sutta koska se on peto. Tästä seuraa helposti se, että metsämies käyttää kivääriä. Kun susi kuolee, se on muutos laumahierarkiassa. Lisäksi se voi lisätä yksinäisiä susia jotka johtavat nälkäisen epätoivoisiin susiin jonkalaisen Susi-Iitakin kohtasi. Tästä voi tulla ongelmia. Lisäksi haavoittunut susi itsessään voi olla aito ongelma. (Nieminen kertookin tästä puolesta asiallisesti.) Näin ollen suden ampuminen on voinut johtaa siihen että lapsia raadellaan ja tämä on johtanut ilmiön pahenemiseen. Tämä selitys on erityisen hyvä nostaa esille, sillä usein susien kohdalla petovihaa nostetaan esiin nimenomaan ratkaisuna vaikka se voi itse asiassa olla iso osa ongelmaa.
Loppukevennys: Bambivaroitus.
Läheiseni saattavat olla kyllästyneitä tähän bambikevennykseen. Olen yleensä pyrkinyt vähentämään sekä petovihaa että luonnon symbolisoimista ja mystifioimista vetoamalla siihen miten luonto on kamala. Mutta on sitä hyvin omituisella tavalla. Tästä esimerkkinä ovat peurat. Kun ihminen näkee "bambista tutun" kuusipeuran tai valkohäntäpeuran hän pitää sitä helposti hellyyttävänä. Usein eläin onkin arka ja pyrkii piilottelemaan ja jso kokee olevansa huomattu, se kipittää pakoon.
Kuitenkin joskus ihminen saa "bambilta" turpaansa. Tämä ei ihmetytä koska puhutaan eläimestä jolla on useampi kymmenen kiloa painoa ja josta valtaosa on lihasta. Lisäksi niiden päät on goddamit tehty aseista. Ja lisäksi niiden jalat ovat pari teräviä kovia sorkkia ja jalat on rakennettu hyppimiseen ja ovat tämän vuoksi yllättävän vahvat. Usein hyökkäystä ennakoi uhkaussignaali. Ongelmana on vain se, että se on ihmiselle epäintuitiivinen. Kun peura marssii rinta röyheänä jalat jäykkänä, ihminen katsoo että se on rauhallinen ja ylväs. Peura voi toki itse katsoa olevansa isotteleva ja röyheä, mutta ihminen ei koe sitä näin.
Yllätys on kova kun peura sitten päättää puolustautua uhkaksi kokemaansa ihmistä vastaan. Lisäksi kokemus on helposti nöyryyttävä koska jotenkin maskuliinisuus kolahtaa "jos bambi vetää turpaan". Itse asiassa on likimain selvää että näitä turpiinvetoja tapahtuu paljon enemmän kuin susien tekemiä päällekäymisiä. (Ongelmana on varmasti se, että bambinpieksäjäisiin joutunut ei aina ilmoita asiasta kenellekään. Susi ilmoitetaan aivan varmasti koska se ei "iske sosiaalisesti samalla tavalla ns. jalkoväliin".) Tilastollisesti kuolemat molemmista ovat nykyaikana niin lähellä nollaa että niiden varaan ei kannata laskea. Riski on tältä osin suurempi. Silti erityistä bambivihaa ei esiinny. Eikä pidäkään. Pieniin riskeihin vedottu tuhovimma ei ole järkevää.
Kirjoittaja on niin kova, että hän kulkee metsissä niinkin kylminä päivinä että susillakin on turkki päällä. Ja hän sanoo että stereotyyppisesti suomalaisen perii huikka. Ja jälkikasvu.
10 kommenttia:
Hei,
kiitos kiinnostavasta artikkelistasi.
Muuttaisitko ystävällisesti artikkelin sivun oikean ylälaidan kuvan nimen "mutahauva" todellisuutta vastaavaksi "sudenpentu ansaraudassa" ?
Kiitos kommentistasi. Vaikka en periaatteessa pidä "Tykkäsin" -lausunnoista ilman substanssia, on tietysti mukavaa huomata että jotakuta kiinnostaa lukea vähän näitä vanhempiakin juttuja.
Tarkkaavaisuutesi kuvan nimeämisessä oli kuitenkin jotain joka toi kommenttiisi sisältöä. Tarkkaavaisuutesi on hienoa.
Kuvan dumppasi minulle eräs inkkari (ei valehtelua, olen erittäin multikultturaalinen). Nimeämisen ja kuvan asetelman ideana on juuri se, että se näyttää ulvovalta. Joku voisi pelätä sitä. Nimi taas näyttää harmittomuutta, joka taas vastaa monien "luontoystävien" idealisoitua hihhulikuvaa luonnosta.
Tarkkaavainen eläinten tuntija voi kuitenkin huomata vain sen hädän ja tuskan.
Rakennan kuvalla siis "ansaa" joka rakentuu erilaisille ennakkoluuloille. Siksi sen uudelleennimeäminen ei tule kysymykseenkään. (Sitäpaitsi bloggerin ominaisuudet ei taida sallia sitä, ainakaan sillä tavalla että osaisin.)
>>>>>>>> Rakennan kuvalla siis "ansaa" joka rakentuu erilaisille ennakkoluuloille. Siksi sen uudelleennimeäminen ei tule kysymykseenkään. (Sitäpaitsi bloggerin ominaisuudet ei taida sallia sitä, ainakaan sillä tavalla että osaisin.)>>>>>>>>>>
Hmmm, mikähän on todellinen motiivisi. Näkeehän kuvasta heti, että pentu on jäänyt kiinni jalastaan rautaan. Kuitenkin esität luonnontuntijaa tai ainakin ymmärtäjää, hmm ?
Ajatuksella luin tuon edellisvuosisatojen peto-onnettomuuksien tulkintaa käsittelevän tekstisi. On selvää, että useinmiten syynä ei ollut sen kummempi raatelu kuin että susi tai ties vaikka kulkukoira puri miestä käteen tämän ollessa toimittamassa karja- tai hevosasioita tai ollessa metsällä tms. 1700-1800 -luvun kirkonkirjoissa on lukuisia "wargbiten", "vargbit" tms. merkittyjä kuolinsyitä. Tuon ajan oloissa koiraeläimen aiheuttamat puremahaavat tulehtuivat herkästi ja aiheuttivat tulehduksen, kuumeen ja siis verenmyrkytyksen. Työikäisillä miehillä nyt tuskin oli kykyä / halua / aikaa hoitaa haavojaan, eipä lääkkeitäkään ollut, ratamonlehti ei näihin auta.
Olen löytänyt myös joitain selviä tulkintavirheitä. Esimerkiksi kahdessa kesällä 1877 Hämeen seudulla sattuneissa lapsen ja suden konfliktissa ei ollut sutta lainkaan, vaan ilves. Virhe paljastuu, kun lukee tapauksen silminnäkijöiden kommentteja tarkemmin. Toisen suden väki totesi olleen "niinsanottu ilvessusi", minkä tiedetään tarkoittaneen tietyn väristä ilvestä. Toisen tapauksen lapsi uhri kertoo mummollensa nähneensä juuri vuohen, "sillä oli partakin!".
Ilveksen sarvimaiset tupsukorvat ja töyhtömäinen poskikarvoitus voivat ehkä helpostikin tuoda lapsen mieleen vuohen. Susi taas muistuttaa niin paljon koiraa, että (ainakaan) tuon ajan harmaakirjaviin pystykorviin tottuneet lapset eivät olisi sutta vuoheen sekoittaneet.
Täten uskon perustelleeni sen, miten ylimalkaisesti peto-onnettomuuksia saatettiin tutkia ja varsinkin uutisoida. Siten susi saikin toimia yleisenä syntipukkina ainakin noissa tapauksissa.
Se että ilves on 2010 -luvulla käynyt kaksi kertaa ihmisen päälle ei näytä ketään juuri haittaavan. Sen sijaan koiraeläimet, milloin sudet, milloin rottweilerit taikka pitbullit nostattavat kuumat tunteet pintaan. Nyt tuntuvat vaihteeksi koirasudet olevan paholaisen ajureita, jotka pitäisi heti listiä pois kuleksimasta. Kuitenkin tiedetään, että koirat ja sudet ovat risteytyneet keskenän tuhansien vuosien aikana hitaasti mutta varmasti. Tämä geeniflow on ollut usein erittäin tarpeellinenkin - molemille alalajeille.
Mutta mistä tämä susiviha ja sen alkukantaisuus - jopa alatyylinen sävy kumpuavat? Katsommeko ikäänkuin peiliin? Koirathan ovat yhtä ahneita sekä "väkivaltaisia", laumahenkisiä ja avoimen seksuaalisia - aivan kuin ihmisetkin. Myös aikoinaan kovin elävä ja monimutoinen ihmissusi -myytti viittaa em. lajien samankaltaisuuteen. Sinänsä ihminen on lähempää sukua hiirelle kuin koirille.
"Hmmm, mikähän on todellinen motiivisi. Näkeehän kuvasta heti, että pentu on jäänyt kiinni jalastaan rautaan. Kuitenkin esität luonnontuntijaa tai ainakin ymmärtäjää, hmm ?"
Kuva näkyy. olennaista ansassani onkin juuri se, että kuvan nimi EI näy blogia normaalisti lukiessa. Vaatii kopioimiskikkailuja.
Olen selittänyt motiivini ja voin sanoa että mitään petovihaa minulla ei ole. Sen sijaan sinä saavut syyttelemään. On todella asiatonta ensin VAATIA jotain nimenmuutoksia. Nähdäkseni tämä kuitenkin on minun julkaisuni. Kun selitän todelliset motiivini ihan oikeasti, selität että et usko. Se ei rehellisesti ottaen ole minun ongelmani. Se, että sinä et kykene hyväksymään kuin tietyt lokerot joihin väkisin tunget keskustelukumppaneitasi ei ole muuta kuin olkiukottelua eli paskaa argumentointia teidän puoleltanne. Se ei ole hyvä tapa yrittää herättää asiallista perustelupohjaista keskustelua. Eli se vihjaa että et voi olla asiallinen, osaava tai ymmärtävä.
Tämä on sääli sillä sinulla kuitenkin oli pointteja.
"Ajatuksella luin tuon edellisvuosisatojen peto-onnettomuuksien tulkintaa käsittelevän tekstisi."
On mukavaa, että näkemykseni on herättänyt mielenkiintoa, vaikka sitten vastustavaakin. (Eihän sitä ilman vääntöä oppisi virheistään. Selkääntaputtelu on tylsää.) Tosin muistuttaisin että luontosuhdefilosofiani on itse asiassa aikamoinen kokonaisuus. Kokonaisuus tuntuu jääneen kritiikissäsi vieraaksi. Mutta ymmärrän mistä se kumpuaa. Siitä että tulkitset minut jonkinlaiseksi metsästyksen ystäväksi tai petovihaajaksi. Mikään ei voi olla kauempana totuutta. Minä vain dissaan yhtä "urbaanisshamanistista" luontokuvaa joka ei perustu luontoon vaan siihen että kaupunkilainen liittää urbaani-ihmisyyden eläimiin ja rakentaa eläimistä symboleja. Esimerkiksi tässä maailmassa susi ei voi tappaa ketään koskaan missään ikinä koska luonto ei ole paha vaan ylväs. Mikä on tietysti paskaa.
Tietääkseni jopa sika on vaarallinen. Kissa on vaarallinen. Itse pelkään susia enemmän valkohäntäpeuraa (jonka pää on tehty aseista) koska se ei ole pelottava eläin mutta vetää useampaa turpaan vaarallisesti kuin mikään susi ikinä. (Olenpa itsekin juossut ketarat niiin perseessä karkuun Korsossa peuraa. Susia ei siellä ollut.) Suurin osa kannoistamme ei näytä edes koskevan suden vaarallisuutta vaan juuri tätä kontekstointia. Ja se taas johtunee siitä että et ole jaksanut/viitsinyt/osannut kaivella niitä puolia esiin varsin viheliäisen monihakusanaisesta tekstiviidakostani.
On selvää, että useinmiten syynä ei ollut sen kummempi raatelu kuin että susi tai ties vaikka kulkukoira puri miestä käteen tämän ollessa toimittamassa karja- tai hevosasioita tai ollessa metsällä tms."
Argumenttini perustuu pääasiassa aivan massoihin. Niitä on niin paljon, että olisi todella omituista uskoa että yksikään niistä ei järkevästi sanoen voisi olla susien tekemä. Itse suoraan sanoen tiedän, että ennen eläintuntemus on ollut suoraan sanoen takapajuista (minulla on tästä todiste takaraivoon goddamit tatuoituna. Kyseessä on juuri susi/ilves -sekaannus. Niitä pidettiin limittäisinä otuksina italiassa ja se näkyy heraldiikassa ja se on päätynyt takaraivooni tatuoiduksi. Ollen siis varsin tietoinen. Mutta data on toki mielenkiintoinen eikä yleensä ihmisten tiedossa. Eli sinänsä ihan asiallinen ja mielenkiintoinen kommentti.)
Toisaalta tässä kohden kysymys on muutenkin siitä että et argumentoi kantaani vastaan vaan selität että tulkitset aineiston toisin. Etkä sitten sinänsä perustele sitä että miksi yksikään ei olisi susi. Kantasi ei siis kritiikkinä perustu tietoon vaan tiedon puutteeseen ja tiedon epätarkkuuteen. Tarkalleen siihen että sen ajan kirkonkirjat ovat vähän "kristillisellä kädellä" tehty (vasemmalla kädellä jonka läpi lyöty naula).
"Tuon ajan oloissa koiraeläimen aiheuttamat puremahaavat tulehtuivat herkästi ja aiheuttivat tulehduksen, kuumeen ja siis verenmyrkytyksen. Työikäisillä miehillä nyt tuskin oli kykyä / halua / aikaa hoitaa haavojaan, eipä lääkkeitäkään ollut, ratamonlehti ei näihin auta."
Sinänsä totta, että lopullinen kuolinsyy on ollut tulehdus, mutta ei se poista sitä purijaa kuvioista. Ilvesargumenttisi yhden tapauksen kohdalla otan uskottavasti. So I'm kind of buying your argument. Itärajalla Kivennavalla olleita susia taas on koskenut silminnäkijöidenkin mukaan laumakäyttäytyminen. Kyseessä on tosin luultavasti ollut nälkä/sairaus -kombo. Ei toki poista sutta kuvioista. (Mikään rabies ei pure yhtään ketään yksin.) Ilves ei ole laumaeläin.
Kun mietitään miksi koirista valitetaan enemmän kuin ilveksistä, on kysymys asiallinen.
Luulen että tässä vaikuttaa juuri se vihaamani myyttipuoli ; Minä luulen että koirissa järkyttää juuri se, että ne ovat lemmikkejä. Niiden ympärille luodaan myytti, joka kumoutuu väkivaltaisen koiran kohdalla. Sitä kutsutaan ylilyönniksi.
Sudet ja ylilyönti on jotain jota haluaisin demonstroida koulukiusausanalogialla. Se on se sama reaktio joka syntyy kun koulukiusattu pieksee kiusaajan.
1: Osa järkyttyy ja shokeeraantuu kiusatun kostosta kovasti. Heillä kiusatulle on luotu marttyyrinrooli ja tämän teko käsitellään siksi shokeeraavampana tekona. Se, että kiusattu kiusaa ei ole omituista. Ja kun kiusattu puolustautuu tämä on jotain joka pitää rikkoa. Kiusaajan pitäisi tajuta pysyä hyvänä (hänhän tietää omakohtaisesti miltä lyönti tuntuu, eihän sellainen voi lyödä lyöjää).
2: Toisena vastareaktiona kiusaamisessa on se ylilyönti että nähdään että kiusatun teko oli oikeutettu tapahtuma, tai jotka epäilevät että kenties kiusaamissuhde oli alun perinkin jotain muuta. Tässä puolustetaan presuppositionistisesti sitä ideaalia.
Molemmat ylilyönnit kumpuavat samasta myyttifanittamisesta. (Muitakin syitä tietysti on. Sosiologiassa ei oikein mitään voi tiivistää vain yhteen asiaan. Mutta tämä on taatusti yhtenä elementtinä mukana. Ja ideologiat ovat ihmisilel turhan vahvoja. Presuppositionismi on sitä kun idiootti yrittää näyttää fiksulta.)
"Mutta mistä tämä susiviha ja sen alkukantaisuus - jopa alatyylinen sävy kumpuavat?"
Susivihan alatyylisyydestä en tiedä mutta minun alatyylinen sävy tulee Korsosta ja siitä että olen toiminut Itä-Helsingissä vartijana. Olen pahoillani jos se sekoittuu vihaan. Minun tunnuspiirteitä (tai kun tämä on julkinen niin kuulemma joku vitun "brändi" vaikka en ole mitään myynytkään.) on se, että kielenkäyttö on melkoisen rajua.
"Katsommeko ikäänkuin peiliin? Koirathan ovat yhtä ahneita sekä "väkivaltaisia", laumahenkisiä ja avoimen seksuaalisia - aivan kuin ihmisetkin."
Koirasusiin minulla ei ole kantaa. Nähdäkseni niiden pitkäaikaisvaikutuksista ei ole kunnollisia tutkimuksia. Ja tapani suhtautua "tuntemattomiin uhkiin" on sama kuin ydinvoimassakin. Eli "tuntematon uhka in my ass". Uhka jota käytetään argumenteissa tulee olla tiedetty. (Ydinvoiman tiedetyt uhkat on tiedettyjä uhkia eikä leikkipeliä ; Fukushima näytti että homma kusee mutta yllättävän vähän.)
Tosin ihmettelen että mitä hyötyä sudelle on koiran kanssa lisääntymisestä. Koirat kun on kehitetty "lapsekkaiksi", eli ne ylisäilyttävät pentumaisia ominaisuuksia, jotka eivät hyödytä luonnossa. En ole kokeillut suden kesyttämistä, mutta tiedän että siniketuista saa melkoisen kesyjä : Järvenpäässä vaarinkadulla oli pihalemmikkinä sellainen häkkielämästä poisostettu lemmikkikettu. Joka kerran varasti hanskani leikissä, vei sen ja yritti selkeästi purra jos hanskan otti pois. En lähtisi mitään villieläimiä koiranpentuna pitämään.
Mutta nähdäkseni geneettinen ero koiran ja suden välillä ei ole suuren suuri. Ja susi on sosiaalinen eläin itsessään. En ole ainakaan ketään kehottamaan että koirasudet suoraan pois. Koska se lienee "tuntemattomaan uhkaan" varautumista. Toki kannustan varovaisuuteen, eli asiaa kannattaa tutkia. (Ei sitä kyllä voi oikein lemmikiksi suositellakaan ilman kunnon tietoa. Sillä tietty turvallisuus on otettava huomioon.)
Koira on todella vahvasti domestikoitunut laji. Geneettisen sukulaisuuden sijaan yhteistyö pitkän ajan suhteen on luonut yhteisymmärrystä. Koira ja ihminen ovat keskenään kommunikatiivisia lajeja. (Lehmää on jalostettu tuotantoeläimeksi, ei joksikin joka tekee sen laajempaa tai kummempaa yhteistyötä. Domestikaatio ei ole sen kohdalla kommunikatiivista) Ajatus koirasta ihmisen peilinä on itse asiassa ihan mielekäs ja luin tuossa aika tuoreesti Ojasen näkemyksestä jossa koira on ihmisen peili. Hänelle yhteys on positiivinen.
Nähdäkseni seksuaalisuus on osa susiakin. Siellä aina säännöllisesti ajetaan laumasta joitain koiraita jotka käy nasauttelemassa vaikka ei olekaan alfauros.
Mutta eiköhän osa väkivaltaisuudesta ja muista ihmisen ominaisuuksista ole sieltä sudestakin. Domestikaatio kun on yrittänyt karsia niitä piirteitä jotka tekevät koirasta omistajaansa vahingoittavan. Osa on sitten siitä että koiraa on jalostettu ties mihin.
Tosin koiria on maailmassa niin helvetisti, että jos lasketaan se annostusmäärä (eläinten lukumäärä+läheiskontaktien määrä ja niiden kesto) ovat sen verran suuremmat koirilla, että on itse asissa vaikeaa sanoa että onko koira kuinka paljon - jos ollenkaan - turvallisempi kuin susi.
Mutta jos haluat ottaa selvää, voit puolestani ottaa vaikka ihan täysverisen suden lemmikiksi. Siinähän selviää sekin vaarattomuus. Riittävän suurella otoksella. Ihan oikeasti kehotan ihmisiä siihen, että jos on asia jota haluaa ajaa, niin ajaa sitä rohkeasti.
Tapasi liittää minuun intentio ja vihjaus taidottomuudesta ovat jotain johon reagoin irrelevantteina. Ensinnä on tietysti se, että viiteryhmäni ei selvästi ollut se, jona sen näit olevan. Toinen on se, että argumenttien laatu ratkaisee. Miekkakoulullamme ei tämänlaista "olen auktoriteetti" -puhetta tarvita koska asia hoidetaan kaksintaistelulla. Ja vähän samalla tapaa se on perusteluissakin. Ei voi vain vihjata että "sinulta puuttuu ymmärrys". Se laatu näkyy ensi sijassa tuloksessa. Argumentti ratkaisee, ei sen tekijä.
Oma tapasi jättää lähteitä miettimättä on omituinen. Samoin se, että en ymmärrä millään, en yliopistosta oman alan opiskelun sivusta napattuine kiitettävien tieteenfilosofian opintopisteinenikään, ymmärrä että miten se genomin samanlaisusu tai erilaisuus oli mitenkään relevantti argumentti. (Se ei tarkoita sitä että se ei olisi sellainen. Mutta se on kyllä perkeleen vahva indikaattori.) Kun aiheena oli käytös eli etologia. Viittaa kankeaan näkemyksiin fylogeniasta. Eli evoluutio -osaamisesi on suoraan kuin joltain lapselta.
Olisi ollut myös asiallista jos olisit viitannut vaikka ihan tunnettuun aineistoon kuten "Phylogenomic Study of Human, Dog, and Mouse" jotta olisi lähde josta katsoa että se lähde todella sanoo niin. Ja että se lähde on myös jollain tavalla relevantti. (En vaadi supertiedettä, mutta väitteiden taustoitus on aina hyvä.) Mielenkiintoista onkin se, että fylogeniaa tietävät ovat tunteneet että väitteesi sukulaisuusjärjestyksestä on ollut vaikea aihe. Hiiri ei siis ole nimenomaan mitenkään oleellisesti kaukaisempaa sukua missään tapauksessa. "The inconsistency among these results underlines the difficulty in resolving the three-taxon relationship involving rodents, primates, and carnivores. The short branches separating these groups reside deep within the mammalian phylogenetic tree, thereby enhancing the effects of any reconstruction artifacts. These can be related to data quality or any failure to accurately model particular aspects of evolution such as parallel evolution, lineage specific mutation rates, or other changes in the evolutionary process." Alan tuntemus on siis itse asiassa vahva vihje siitä että väite vaatisi viitteistyksen. Osaamaton voi vain väittää, aiheeseen tutustunut tietää että väite on vaikea ja vaatii siksi vahvat viitteistämiset. (Lukiokirjan tasoisiin ei tarvita lähteitä, koska sen pitäisi kuulua yleissivistykseen. Toki monesti on hyvä varmistella idiootteja vastaan ja antaa jopa näihin lähde, vaikka se lukion kirja sitten. Mutta jos tämän jättää väliin niin se ei ole mikään ylitsepääsemätön ongelma.)
Mutta kotiläksyksi saat itse tulkita että mitä tuo mahd. hyvin tehty aineisto sanoo geneettisestä sukulaisuudesta. Voit samalla ottaa kotiläksyksi mietinnän siitä miten pelkkä karkea prosenttien tuijottaminen ei toimi fylogenioiden rakentamisessa. (Vihje. Se löytyy siitä linkistäni. Se on itse asiassa siitä hyvä että kun tutkimusmetodi kuvataan, niin amatöörikin voi vaivaa nähden oppia. Ja se on lisäksi pirun nautinnollista, paitsi jos on joku uskontoheebo jolloin ei ymmärrä tämän estetiikkaa. Mutta eihän kaikki voikaan ymmärtää kaikkea, right?)
Evoluutio & etologia. Minun pääkeskittymiskohteita luonnossa. Bioinformaatio on mielenkiintoista ja harkitsin alan opiskelua, mutta en sitten päätynyt sinne. (Tosin puolisoni kaksoissisar tohtoroituu pikku hiljaa bioinformatiikan alalle paraikaa.) Sinä näytät soveltavan lähinnä historiantutkimusta. Sekin on toki ihan asiallista. Mutta vihjaa siihen suuntaan että osaat kulttuuria, et luontoa. Tämän tulkitsen siitä miten argumentoit. (Joka eroaa siitä että sinä vain vihjaat että minulla olisi jokin syvempi puute luonnontieteen taidoissa. Jota et muuten sitten perustellut, joka on loukkauksessa väistämättömyys koska muutoin se on ad hominem. Se, että osoittaa toisen olevan aivan väärässä antaa luvan pilkata tätä vaikka millä nimillä ja se ei ole tyhmyyttä vaan ilkeyttä. Se että ei osoita ja pilkkaa, se taas on lähinnä pilkkaajan omaa tyhmyyttä JA ilkeyttä.)
PS. Annan "kotiläksyksi" sen että saat tarkistaa onko se koira vai hiiri läheisempää sukua ihmiselle. Voit myös miettiä onko kysymys itse asiassa "pseudokysymys" esimerkiksi sen vuoksi että lajit ovat eriytyneet sellaisessa järjestyksessä että kysymys muuttuu oudoksi kun "kaksi on erkaantuneet kolmannesta samaan aikaan ja toisistaan vasta myöhemmin, jolloin ovatkin yhtä kaukaista sukua sille josta ovat erkautuneet aiemmin" (Käytän metaforaa, essentialismi tuntuu olevan arki-ihmisten perustapa ymmärtää. Oikeasti ei ole mitään stabiilia lajia joten metafora tieteellisenä olisi mieletön. Mutta arki-ihminen yleensä hiffaa tuollaisesta sen perusidean.) ja ovat siksi yhtä kaukaista sukua. Ylläoleva kritiikki oli nimittäin asiallista riippumatta tästä tuloksesta. Suosittelen perehtymistä ja miettimistä. Sen jälkeen sinulle kenties tulee hyvä mieli. Ehkä. Joka tapauksessa opit sen että tieteellisesti haasteellisia ja "periaatteessa kontroversiaaleja" väitteitä voi perustella viittein eikä vain auktoriteetilla. Ja jos ei erota onko kysymys kontroversiaali vai itsestäänselvyys, niin voi miettiä että (a) onko kommentointiin riittävää taitoa (b) voiko tämän tilanteen muuttaa ennen kuin kommentoi (c) lähteistääkö varmuuden vuoksi kuitenkin vai (d) varustautuu siihen että toinen joko on samaa mieltä tai sitten (e) kestää vittuilun ja repostelun ja väitekaivelun ja sen että tekee virheitä. [Kenties jokin näistä onkin sinulla käytössä.]
Lähetä kommentti