Kolikonheittoa pidetään usein pääosin sattumanvaraisena ilmiönä. Sen tutkiminen on kuitenkin paljastanut siitä jännittäviä piirteitä. Valtaosa satunnaisuudesta nimittäin tapahtuu siinä kun kolikko laitetaan siihen kynnelle nepattavaksi. Kun heittoasetelma on laitettu päälle, toiset lopputulokset ovat paljon todennäköisempiä kuin toiset. Näin kolikonheiton deterministisyys ja indeterministisyys ovat luonteeltaan erilaisia kuin mitä intuitio niistä sanoo. Kuitenkin periaatteessa kolikko on hyvä arvontaväline. ~Tosin jos esimerkiksi suosii sitä että laittaa kynnelle vaikka aina kruunan päälle esteettisistä syistä niin ratkeaisi ilman vilppiä esimerkiksi Dembskin argumentaatiossa usein toistettu ns. "Caputo case" jossa petoksesta epäiltiin siksi että saatiin kolikolla paljon samoja tuloksia..
Tämä muistuttaa että on syytä katsoa hieman laatikon ulkopuolelta. Se opettaa myös, että frekvenssianalyysi ja vaihtoehtojen todennäköisyysarviot ilman empiiristä havainnointia ohjaavat harhaan. Ja se opettaa myös että determinismiä tuppaa putkahtelemaan esiin ihmeellisissäkin paikoissa.
Tämä kaikki muistuttaminen on oleellisen tärkeää ainakin silloin kun puhutaan vapaasta tahdosta. Tämän kohdalla nimittäin näyttää olevan suuria ongelmia. David Eaglemanin "Incognito" -teoksen eräs pääteema onkin se, että tosiasiassa tietoisuus on yllättävän pienessä osassa toimintojemme selittämisessä. Valtaosa on esitietoista tai suoraa alitajuista toimintaa, synnynnäisiä tai opittuja automaatioita. - Hänen mukaansahan tämä vaatii suuria muutoksia esimerkiksi siihen miten käsittelemme oikeudessa olevia "lieventäviä asianhaaroja".
Näiden kohdalla ongelmana on se, että jos ajattelumme on kaavamaista, se on enemmän determinististä kuin ajattelemme. Eaglemanin mukaan tämä onkin tuottanut ongelmia. Vapaalle tahdolle ei oikein tahdo löytyä neurotieteilijän vakuuttavia argumentteja. - Osa esimerkiksi selittää aivojen vapaan tahdon vetoamalla aivoihin vaikeasti ennustettavana ominaisuutena, tässä tulee kuitenkin vastaan emergenssistä ja kaaosteorista tutut ongelmat. Game of lifessä tulosten ennakointi on laskennallisesti helpointa simuloimalla mutta tämä emergentti toiminta on silti pohjimmiltaan determinististä. Kaaoottisten järjestelmien ydin ei sisällä vaihtoehtoja ja tämä vaihtoehdottomuus on vaihtoehdottomuus siitä huolimatta että lopputulosta on vaikeaa ennustaa. Näin ollen olisimme kompleksisia automaatteja mutta vapaa tahto olisi silti nurkassa.
Itse asiassa tietoisuuden käsittely onkin tässä kohden ollut aina vaikeuksissa sillä vastakkain on kaksi varsin vakuuttavaa argumenttia: (a) Jos ohjelmassa on mekaanis-deterministinen ydin ei ole valintaa. Tällöin ei voida puhua vapaasta valinnasta eri vaihtoehtojen välillä. (b) Jos taas ytimessä on mielivalta joka ei liity asiantiloihin tavoitteellisuus katoaa. Sattuma esimerkiksi kvanttiindeterminismin kohdalla ei olisi oikeasti mitään vapaata tahtoa koska mennyt ja tuleva eivät ole sidoksissa toisiinsa. Mielivalta ja sattuma ei ole samaa kuin vapaa tahto. (+) Kaaoottiset järjestelmät näyttävät että näiden välissäkään ei oikein ole vakuuttavaa asianselittämistä.
Osa tietysti selittää että vapaa tahto vaatiikin juuri tämän vuoksi perustaltaan einaturalistisen sielun jolle vapaa tahto on mahdollista. Tätä näkemystä ajaa esimerkiksi jo edellä mainitsemani Dembski joka on panotanut eliminatiivisessa filtterissään hieman vaivaa tämän mielenkiintoisen kysymyksen kohdalla. Näissä selityksissä on tietysti vain se huono puoli että ne eivät oikeastaan ole selityksiä ollenkaan. Ne selittävät vain että ratkaisu on, mutta eivät kykene ollenkaan kertomaan että mitä tämä ratkaiseminen tarkalleen ottaen tarkoittaa. Tämän vuoksi sielukonsepti on toki emotionaalisesti mukava ja se ratkaisee asian sanomalla että luota vain että ratkaisu on. Se on kuitenkin pirun tyhmä koska siitä huolimatta että vastauksessa vetoaisi vaikkapa taikuuteen, olisi tämä taikuuden ydin ja essenssi jotenkin tuotava esille jotta voisimme arvioida että onko se uskottava tai epäuskottava selitys asialle. Tämänkaltainen arationaalinen selitys on yksinkertaisesti jotain joka kiistää järkevän keskustelun ja laittaa luukut kiinni sen sijaan että se toisi aiheen aidosti ja rohkeasti älyllisen keskustelun piiriin.
Itse olen kuitenkin sillä linjalla että tämä vapausasteisuuslähestymistapa, niin klassinen ja historiallisesti suosittu kuin se onkin, olisi jätettävä syrjään. Itse asiassa se, että se on ollut vapaan tahdon argumentaatiossa mukana kauan ja seinä on yhä edessä kertoo itse asiassa siitä että ratkaisua on kenties viisainta etsiä myös totaalisen näkökulman vaihtamisen kautta. Toki pelkkä "katsokaa laatikon ulkopuolelta" on sekin perustaltaan arationaalinen, on käärittävä hihat ja tarjottava edes jotain kuvaavaa. (Ennen tätä vapausasteisuus-deterministinen viitekehys tarjoaa sentään jotain määritelmiä jota kautta ilmiöitä voi jotenkin kuvastaa.)
Oma kulmani perustuu siihen että mielen toiminta on selitettävissä mekaanisesti, indeterminismi ja determinismi kuvaavat siis jollain tavalla aivojen toimintaa oleellisesti. Vapaa tahto on kuitenkin jotain jonka kannalta näiden tuijottaminen on ikään kuin "väärä kysymys".
Asiaa voisi aluksi lähestyä vaikka sitä kautta että neuronit tekevät päätöksen ulkoisin syin tai sisäisin syin. Tällöin oma valinta on se joka syntyy sisäisin syin kun taas pakote on jotain jossa asiat tulevat aivojen ja oman kehon ulkopuolelta. Selitys voi tuntua ensin vakuuttavalta. Onhan esimerkiksi niin että marionettinukella ei ole vapaata tahtoa koska sitä eivät liikuta sen omat sisäiset voimat ja että ihmisellä sen sijaan on omaa aivotoimintaa joka tekee valintoja.
Tämä vakuuttavuus voi ropista hieman kun tajuaa että
1: Havainnointi on reagointia ympäristön kanssa ja että kiduttaja joka ulkopuolelta tarjoaa ärsykkeitä ruumiilleni - vaikka poltellessaan alastonta tuoliin sidottua hikistä ruumistani tupakantumpeilla tai mitä kiduttajat sitten tekevätkään - on tämäkin jotain joka prosessoidaan aivojeni sisällä. Tämä ei toki tarkoita että päätökseni tunnustaa ei olisi vapaa valinta kidutuksen edessä tehtynäkin. Se vain muistuttaa että kulma on vielä hieman puutteelinen ja kaipaa täydennystä. Ja ehkä on lohdullista ajatella että kidutetullakin on tilaa vapaalle tahdolle.
2: Että unissakävely on hyvinkin puhtaasti aivojen sisäiseen toimintaan perustuvaa. Tätä ei kuitenkaan pidetä kunnollisen vapaan tahdon piirissä. Tässä on syynä se että aivojen nähdään valehtelevan ja toisaalta kävelystä ei jää muistiin kokemuksia. Joku voi silti vedota siihen että uneksimisen aikana reagointi on aitoa ja omaa joten unissakävelijälläkin olisi tilaa vapaalle tahdolle. Tämä on meille unissakävelyyn taipuvaisille jotain vähemmän lohdullista.
3: Mutta viimeistään epilepsiakohtauksissa sätkivät herättävät kysymyksiä siitä ovatko omat aivotoiminnat oleellisia mittareita. Sillä sätkijä on toki oman aivotoimintansa uhri, mutta ei vapaata tahtoa ole silti oikein sujuvaa sovittaa tähän. Ja jos ruvetaan puhumaan aivon toimintahäiriöistä, joudutaan loputtomaan suohon siitä mitä on se paljonpuhuttu normaali aivotoiminta. Tämä ajautuu väistämättä siihen Eaglemanin syyntakeettomuuden tematiikkaan. Pidän tätä teemaa relevanttina ja kiinnostavana muualla mutta en tässä.
Uskoisin että täydennys on liitoksissa tietoisuuden ja intention rooliin. Ihmisillä on nimittäin neurotieteilijöidenkin mukaan tietoisuus. Tämä nähdään jäävuorenhuippuna joka Eaglemanin mukaan pääasiassa selittää meille itsellemme miksi teemme jotain asioita - ja hän valaisee että nämä selitykset eivät ole edes niitä syitä joiden pohjalta teemme asiat, mikä on se pahin puoli asiassa. Näyttääkin siltä että tietoisuutta tarvitaan jostain syystä vain silloin kun normaalit menetelmät eivät riitä. Työläs valintatilanne käyteään vasta kun sitä tarvitaan. Ja tässäkin osassa näyttää siltä että suurin osa on sitä että aivot tarjoavat erilaisia vaihtoehtoja joista vapaa tahto on se joka poissulkevasti estää tekoja. Eli vapaa tahto ei generoi vaihtoehtoja vaan sammuttaa jo saatuja vaihtoehtoja. (Ja aivovamma voi peräti estää joitain vaihtoehtoja syntymästä joten valinta-avaruus on usein pienempi kuin haluaisimme uskoa.)
Osa jopa uskoo että vapaa tahtokin on algoritmisoitu joten olisimme varsin ellemme peräti täysin deterministisiä laitoksia, jolloin tämä suosimani "vapaa tahto ei ole aktiivista aktivointia vaan passiivista tekojen sammuttamista" -kulma kiistetään. Teen tämän siirron sen vuoksi että sillä ei ole argumenttini kannalta väliä.
Sillä tämä kulmanvaihdos tietoisuuteen ja siihen oleellisesti liittyvään intention kokemiseen (fenomenologinen ja subjektiivinen ilmiö, mutta liitettävissä tutkimuksellisesti myös neurologiaan) muuttaa nähdäkseni koko suhtautumista vapaaseen tahtoon oleellisesti. Meillä on tietoisuus ja kokemus intentiosta. Eagleman ja muut vapaan tahdon tutkijat vain näyttävät että tietoisuus ja intentio eivät ole perustaltaan sellaisia kuin arkijärki niiden sanoo olevan. Mekaaninen selitys on totta mutta se ei tuhoa vapaata tahtoa vaan tuottaa uutta ja yllättävää tietoa sen rakenteesta ja toiminnasta. Vapaa tahto ei muutu olemassaolemattomaksi sillä että sen sisältö paljastuu muuksi kuin olemme arki-intuitioissamme kuvitelleet ; Kun kulma siirretään tähän, edes täysin deterministinen aivokoneisto ei enää tuhoa vapaan tahdon ideaa. Kun valinta on tietoisen aivon teko, se on vapaata tahtoa. (Näin unissakävely ja sairaskohtaus eivät ole vapaata tahtoa vaikka omat aivot ne siinäkin ruumista sätkyttävätt.)
Ennen kaikkea tämä näyttää ratkaisevan paljon niitä ongelmia joita esimerkiksi rakkaus tuottaa elämään. Kun puhutaan vahvasta pakkomielteestä johon liitetään intuitiivisesti ja kielenkäytöllisesti kohtaloa ja muuta varsin determinististä, mutta jossa kuitenkin samanaikaisesti valalla kysytään että "tahdotko?" Siitä ja tätä varten oli syytä laittaa alkuun kappale siitä miten tämänlainen pakkomielle voi saada ihmisen omasta tahdostaan heittäytmään jopa itsetuhoiseen ja typerään toimintaan pelkästään rakkaudellisin ja esteettisin syin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti