Melkein rasismia

Jukka Nieminen maalaa "Suomen Mysteerit" -kirjassa Suomeen uljasta historiaa. Kirja esimerkiksi alkaa sillä että hän metsästää "Spede" Pasasen kadonnutta elokuvaa ja käsittelee tässä sivussa teemaa jossa jääkautta ei ehkä olisikaan tapahtunut. Tämä toki liittyy vahvasti osaan "fennomaaniseen" uuspakanismiin, jossa jääkausi on usein vihollinen ; kun siirtolohkareet halutaan nähdä muinaisen kulttuurin aikaansaannoksina, on kätevää sanoa että sulkusilmäiset tiedemiehet olisivat haluamassa ideologisista syistä tehdä päinvastaista.

Mutta tämä ei ole pääaiheeni nyt. Viittaan enemmänkin hänen kertomukseensa s. 140 lähtien. Hän käsittelee Kainuun kuninkaita ja esimerkiksi suomalaisesta Tuurista tulee viikinkien Thor -jumalan lähtökohta. Hän selittää Suomen historiasta, sen kansanperinteen jättiläisistä ja jatuleista. Ja viittaa siihen että Kainuussa on ollut pitkiä ihmisiä. Jättiläisteema on sitten vain paisunut tarinoissa. Oikeasti jatulit ovat vain olleet jopa parimetrisiä, siis hyvin pitkiä, ihmisiä. Yliluonnollisen pitkän satujättiläisen sijasta kyseessä ovat siis erittäin isot ihmiset. Tätä Nieminen liittää perinnöllisyyteen ja mukaan liitetään tässä yhteydessä esimerkiksi (edesmennyt) Suomen pisin (huhujen mukaan myös harvinaisen lempeäsydäminen) mies Väinö Myllyrinne. Sekä luonnollisesti viikinkijätti Kävelijä-Rollo joka oli liian pitkä ratsastamaan sen ajan hevosilla ja Viron suurikokoinen sankari Kalevpoeg että irlantilainen punapäisyyden sijasta skandinaavisen vaaleatukkainen Finn McCumhal. Nieminen kertoo myös kääpiöistä. He ovat olleet lyhyitä kaivosmiehiä. Ja kaivosmiesten kannattaa olla lyhyitä jotta tunnelien kaivaminen ja niissä kulkeminen olisi kätevämpää. Nämä eivät toki olleet kooltaan aivan superpieniä vaan 150 senttisiä.

Ajatukset ovat toki siitä hupaisia, että Kainuun suvuissa on todellakin pitkiä ihmisiä, pitkiä sukuja. Esimerkiksi puolisoni isän suku on erittäin pitkää ja peräisin itä-suomesta. Esimerkiksi appiukkoni on reilusti yli kaksimetrinen, puolisoni sisar on parimetrinen ja lihaksikas. Itse asiassa tuolla suvun puolella 170 -senttinen nainen on erikoisen lyhyt. (Toki heitä on.) Lisäksi suvussa on ollut aikamoisen usein tapana mennä akateemiselle uralle. Appiukkoni on DI, puolisoni maisteri, ja lähisuvusta löytyy esimerkiksi kaksi arvostetuissa yliopistoissa (Cambridge ja sen tasoisia) tohtoroituneita.
1: Heillä on perimä että etenkin suvun asenteet tässä kohden kunnossa. Näissä sukujuhlissa on omituista olla, koska vaikka en ole lyhyt, 180 senttiä ja vähän päälle ei ole lyhyt sanan oikeassa merkityksessä. Sitä joutuu sanomaan parikymppisille tytöille että onpas hän pitkä! Mutta sitä huomaa olevansa melko lyhyt ... ja seuraavaksi huomaat olevasi tyhmäkin, tai ainakin itseäsi akateemisemmassa seurassa! Oma puolisoni ei toki ole aivan hirveän pitkä, mutta hän treenaa huomattavasti minua vähemmän mutta on silti minua voimakkaampi. Lisäksi vaikka minä en oikeasti ole ihan tyhmä (paitsi jossain asioissa olen mutta älkää nyt hieroko hyvää itsekehuani ikävillä tosiasioilla), olen puolisoni rinnalla aivan korostetusti tampio. Puolisoni on niin hyvä että hänen ei tarvitse edes tuoda tätä tosiasiaa esiin.

Mutta tästä mieleeni pulpahtivat kuitenkin roolipelit. Roolipeleissähän on klassisesti ollut erilaisia rotuja, joiden on sitten annettu tehdä tiettyä tehtävää. Tämä stereotypia on tehnyt erilaiset rodut tutuiksi. Ja niin kirveiden kanssa kulkevat ahneet kääpiöt ovat muuttuneet vakioksi. Jos Niemisen ajattelu olisi totta, näiden alkuperä on oikeissa ihmisissä. Tästä rakennettu stereotypia on samaa mitä ihmisryhmiin tehty stereotypia on. Eli jonkinlaista rasistisiin ennakkokäsityksiin liittyvää.

Kun tämän tiedostaa, voi itse asiassa unohtaa Niemisen. Totuusarvolla ei ole väliä, kun tajuaa että roolipelien rotujärjestelmä perustuu siihen että on helposti havaittavia piirteitä jotka ovat vahvasti sidoksissa tiettyihin käytöstapoihin. Tämä onkin johtanut itse asiassa ongelmiin joidenkin modernimpien roolipelien kohdalle. Niiden pelisäännöstöissä on nimittäin luovuttu esimerkiksi magiasta eikä siellä ole haltioiden ja kääpiöiden kaltaisia rotuja. Silti niissäkin säännöt tuntevat hahmokehityksen ja hahmorakennuksen joka mukailee stereotyyppistä ajattelua ; Koska kysymys ei enää ole siitä että olisi jotain olennaisesti ihmisestä poikkeavaa, vaan kysymys on enemmänkin erilaisista ihmiskansoista, on selvää että tämäkin on jotakin joka on "melkein rasismia". Kun tietty kansa erikoistuu salamurhaajankaltaiseen toimintaan ja toiset saavat tasonnousujen yhteydessä vaikkapa erilaisia taisteludamagea lisääviä raivo-ominaisuuksia, on selvää että takana on ihmisryhmien luokittelu stereotyyppisesti.

Olisikin kenties asiallista kysyä, että milloin roolipelit vapautuvat sisäisestä rasismista. D&D on ottanut tässä pieniä etääntymisen merkkejä lisätään erilaisia taistelukykyjä. Ne eivät kuitenkaan tässäkään ole korvanneet perinteistä rotujäjestelmää. Ne ovat pikemminkin lisänä klassisen rodun ja ammatin liiton päälle. Kenties niiden avulla voitaisiin irrottautua koko rotu+ammattijärjestelmästä, jonka jälkeen saisi tehdä enemmän sellaisia hahmoja kuin pelaaja haluaa. (Stereotypian ainoita hyviä puolia ovatkin helppo opittavuus ja pieni vaiva hahmongeneroinnissa. Rasismiteeman järjestämiseksi ei tarvitsisi järjestää stattihippaa erikseen jokaiselle rodulle.)