Hyvässä hengessä vs. innostuneessa hengessä

Paholaisen asianajajan blogiryhmässä keskusteltiin (ja ainakin minä trollailin) elämän pienestä murheesta. Syynä oli se, että 10 vuotiaat skeittarit Lohjalla olivat kohdanneet joitain uskovaisia, apostolinkyydillä kulkeneita apostoleja, jotka olivat esittäneet asiansa, saaneet pyyntöjä siitä että he voisivat mennä pois ja heille oltiin jopa vittuiltu. Silti uskonveljien sisäinen palo oli ollut niin kova että he olivat taukoa pitäville skeittaripojille meneet sopottamaan ja solkottamaan. Tämä oli johtanut siihen että lapset eivät olleet uskaltaneet pitää taukoja kun silloin olisi ollut pakko joutua kuuntelemaan. - Toki tässä voisi olla syytä kiitollisuuteen siinä mielessä että tämänlainen taukotilan ahdistavaksi tekeminen on tehokasta coachaamista, lapsethan treenasivat eivätkä lusmuilleet. Mutta kuitenkin tätä kiitollisuutta heikentää se että esitetty tilanne on hankala ja epäreilu jo fysiologisesti sillä ihmisillä on yksi suu jonka voi laittaa kiinni mutta myös kaksi korvaa joilla on aina pakko kuunnella.

Tämä herätti toiveita siitä että olisiko mahdollista tehdä skeittipaikoista uskonnottomia vyöhykkeitä. Ongelmana on se, että tämä on melko tiukka ratkaisu. Itse asiassa väittäisin että uskovaisilla ja ateisteillakin ytimessä on ns. hyvä käytös. Jos uskovainen olisi hyvässä hengessä, hän poistuisi ehdotettuaan eikä tästä tulisi vihastumista. Kenties hihhuli aikaansaisi kikatusta ja muuta pientä, mutta tästä ei nousisi samanlaista haloota ja hulabaloota.

Ongelmana on se, että rajojen koetaan kulkevan aivan eri paikoissa. Esimerkiksi Korsossa oli ankkarockin aikaan säännöllisesti ihmisiä huutelemassa kaikenlaista. Ihmiset jotka kokisivat uskonrauhanhäirinnäksi sen, että minä menisin heidän kesäkokoontumisiinsa megafonin kanssa huutamaan että "ööö, rumia puheita pidätte, menkää vittuun te taikauskoiset paskiaiset" ovat valmiita ölisemään megafoneistaan loukkauksia - joissa vilahtelee esimerkiksi ajatus siitä että ihminen ei kykene moraalisuuteen ja palvelee pahaa kun kannattaa tämänlaista musiikkia. Kun tätä tehdään ihmisille - usein nuorille - jotka nauttivat rockmusiikista ja menevät niitä kuuntelemaan tajuamatta että em. teot olisivat millään tavalla rinnastettavia toisiinsa. (Heistä ajatuskin tämänlaisesta on tietysti pyhäinhäväistys sinällään.) Kun joku ihminen pitää jostain ja sille on varattu erillinen tilaisuus ja paikka ja sinne menevät massoittain samanmieliset, pitäisi kaikilla olla järki siitä että megafoneilu on kenties juuri ja juuri laillista, mutta että se on sen verran asenteellista että ei pidä kokea itseään minään marttyyrina vain siksi että joutuu kaivelemaan hampaitaan omin sorminsa katuojista ja asfaltilta. (Kyseessä on pahoinpitely ja rikos, eli sinänsä vakava asia. Mutta ei marttyyrinkruunua tälläisillä ansaita. Tai ainakaan pitäisi.)

Ropecon -tapahtuman puuhamiehiltä kuulemieni tietojen mukaan uskovaisten kanssa on vaikeuksia joka ikinen vuosi yhä aikoina jona minäkin luulin että roolipelejen rinnastaminen saatananpalvontaan olisi jäänyt jonnekin 1990 -luvun puolelle. Ropeconissa tilanne on ollut sitä että on ollut pakko järjestää erilaisia bufferivyöhykkeitä koska hyvä henki on mennyt riekkumiseksi. Joka vuosi vyöhykettä on ollut pakko laajentaa hieman. Koska kun annetaan löysää, ja tulee silti rikkomuksia on pakko tiukentaa kuria jotta kikkailu niiden kanssa saadaan asialliselle tolalle. Ja liikaa ei kuitenkaan haluaisi tiukentaa kerralla.

Ongelmana tässä on se, että innostuneelle julistajalle tämänlainen on vainovastustusta ja he kokevat ansainneensa taivaspaikkansa siltä päivältä (jos yöllä kuolevat) sillä että ovat marttyyreinä kokeneet vastustusta. Tämän havainnoimiseksi ei tarvitse kuin rientää uskovaisten omille foorumeille lukemaan juttuja siitä kuinka kaikki vastustus on sitä että julustaja saa sen seurauksena kokemuksia siitä että Pyhä Henki on täyttänyt

Teknisesti kaikki ymmärtävät että tämä ei oikeasti aja edes uskonnon asiaa. Se synnyttää vastarintaa ja vastustusta. Jos tavoitteena on pelastaa muita ihmisiä Herran väkevällä sanomalla, tämänlainen sotii sitä vastaan. Jokaisen julistajan pitäisikin jopa teologiankin valossa miettiä sitä että onko tämä Pyhän Hengen voimasta täyttyminen vain saatanallinen juoni jossa itsetuntoa rapsuttamalla uskovainen ajetaan yliluonnollisen pahan voimasta tekemään koko uskosta naurettavaa, kun yksilön innostus vääristyy sekapäisyydeksi ja naurettavuudeksi. Tämänlaisella käytöksellä tuhotaan sieluja, ei ainakaan pelasteta niitä.

Yleensä uskovaiset ihan oikeasti haluavat ja yrittävät olla ystävällisiä. He tuntuvat vain joskus tarvitsevan apua. He voivat usein olla jopa ystävällisesti erimielisiä. Ongelmana on se, että joskus innostus menee yli. Ja tämä voi koomisimmillaan näyttäytyä tapauksena joka tapahtui eräänä iltana Helsingissä. Traktaattejaan levittelevä mies oli saanut jonkinlaisen jakointovaihteen päälle. Hän jakeli lappujaan ja kirjaimellisesti juoksenteli ympäriinsä ihmisten perässä käsi ojossa ja ojokädessä oleva lappu ilmavirrassa lepattaen. Moni ihminen pakeni tilannetta. Ja ainakin itselleni jäi vahvasti sellainen tunne että tiesivätkö edes että mitä pakenivat. Tai tiesiväthän he toki että he juoksivat pakoon partaista ukkoa. Mutta juostessa ei sanaakaan ehditty vaihtaa joten miehen asia saattoi jäädä vieraaksi. Ja kenties tämä epätieto oli kyseisen herran uskonnolliselle yhteisölle kaikista parasta.

Totaalikieltoa voidaan siksi perustella sillä että hyvät tavat ovat normina löysä ja kun tätä selvästi käyteään hyväksi niin sitten leikataan sitä köyttä tiukemmalle. Jos leppoisat tilat ovat vain härväämisen oikeutus, niin sitten pitää tehdä oloista vittumaisia. Eikä valittajalle voi sanoa muuta kuin että "mitäs läksit nii-hii-hii!" Kuitenkin tässä totaalikiellossa on hieman ongelmallinen sävy. Se on nimittäin asenteeltaan käänteistä fundamentalismia. ;
1: Fundamentalistejen lempitapa hakea kompensaatiota kun on se, että jos esimerkiksi skeittiramppialue on uskonnonjulistamisesta vapaata, niin silloinhan se on heistä ateistinen alue. Ja maailmankuvien tasa-arvoisuus tarkoittaa heille tällöin sitä että sinne pitää saada evankelista. (Tämä logiikka ei jostain syystä toimi siten että kun kevätjuhlassa lauletaan suvivirttä niin pitää sitten samalla tasapuolisesti mainostaa uusateistien sloganein että "millions are good vithout god".)
2: Ja sitten tilanne menee siten että jos esimerkiksi pakollisia uskonnonkursseja vähennetään ja kurssit pidetään muuten ennallaan, ne muuttuvat valinnaisiksi kursseiksi, on tämä uskonnon kieltämistä. Tätä voidaan tehdä esimerkiksi Mikko Alatalon tapaan siten, että sanotaan että vapaaehtoinen uskonnonkurssi tarkoittaa sitä että lapsilta riistetään suojelusenkelit. (Mitä ihmettä tämä sitten tarkoittaakaan kun nykyuskonto on virallisen kannan mukaan vakaumuksetonta eikä se sisällä julistamista tai käännyttämistä. Ja kun muistetaan että koulussa ollaan aika isoiksi. 16 -vuotiaat ja lukiossa olevat 20 -vuotiaan korvilla olevat nuoret unohtuvat olemassaolevana ihmisryhmänä mikä on sekin erikoista.)

Jos ärsyttäviä ylilyöviä harjoittavat uskovaiset haahuilevat, huuhailevat ja hihhuloivat, ei ole oikein reilua että tämän vuoksi olisi pakko rakentaa omia ehdottomia suojavyöhykkeitä jotka kieltäisivät jeesus -sanan lausunnankin kyseisellä alueella. (Itsekin olen laukonut esimerkiksi kirosanoja julkisissa paikoissa mikä on rumaa, mutta vapauttavaa.) Suojavyöhykkeiden tulisi olla jotenkin erityisesti perusteltuja tai tilanteeseen sidottuja. Olen sekularisti joten ajatukseni on juuri sitä että valtio ja uskonto erotetaan. Tämä tarkoittaa nähdäkseni sitä että valtio ei puutu uskontoasiohin. Eli se ei tarjoa virastoissaan ja esimerkiksi kouluissaan uskontoa ihmisille jotka sitä eivät halua, mutta tarjoaa tilaisuuden niille jotka haluavat. (Valinnainen uskonnonkurssi on tässä täydellisen sekulaari keino. Ei uskonnonopetuskielto tai pakkouskonnonkurssitus vaikka moni näyttää näkevän nämä ainoiksi vaihtoehdoiksi.)

Toisaalta niiden joidenkin uskovaisten myös tulisi hyväksyä se ei ja jos he eivät siihen yksin kykene, heidän viiteryhmiensä pitäisi pitää huolen näistä ihmisistä niin että he pysyvät kurissa. Ja jos tätä ei tapahdu, niin sitten siinä vaiheessa voikin olla ilmassa vahva peruste laittaa niitä sensuurivyöhykkeitä.

---

Kirjoittajan mielestä uskovaisien kanssa ei voi elää, mutta ei niitä voi hakatakkaan ja sitten raapia tajuttomaksi piestyn kynsillä naamaansa naarmuja ja selittää tilannetta sitten itsepuolustukseksi hyökkäystä vastaan. Tai siis teknisesti ottaen näin toki voi tehdä. Ja teknisesti ottaen jos joku kysyy että "miten sinä voit lyödä hurskasta saarnamiestä?" ratkaisu voi olla "esimerkiksi yläkoukulla." Mutta ...