Blood and Soil

"The noble person reveres the power in himself, and also his power over himself, his ability to speak and to be silent, to enjoy the practice of severity and harshness towards himself and to respect everything that is severe and harsh."
(Friedrich Nietzsche, "Beyond Good and Evil")

"There Will Be Blood" -elokuva on ensivilkaisultakin mielenkiintoinen. Sen tarinassa on luovuttu perinteisestä sankariasetelmasta. Voidaan jopa nähdä että elokuva on tehty antagonistin näkökulmasta ; Ääni annetaan pahalle ja ahneelle miehelle. Toki kaikki elokuvan hahmot ovat jollain tavalla ahneutensa vankeja, mutta Daniel Plainviewin hahmo on kaikkenensa niin karu ja julma, että sitä voisi pitää jopa kommunistisena kapitalismikritiikkinä. Kun öljy ja rikkauksien tavoittelu on ytimessä, ja kaikki ihmiset latistuvat välineiksi tämän tavoittelemiseen, on selvää että tässä puhutaan yhteiskuntakriittisestä tasosta.

Mutta tästä voidaan vetää vielä syvemmälle tasolle. Kun elokuvan nimessä virtaa veri, jota taas elokuva tarjoaa vain kohtuudella, voidaankin katsoa että mitä otsikon nimi sitten tarkoittaa. Tämä on tärkeää, koska elokuvissa nimi on sisällön tulkinnan ja sanoman kannalta olennaisen tärkeä. Se on yleensä tärkein yksittäinen yksityiskohta sisällön avaamisessa.

Elokuvassa veri onkin kaksoismerkityksessä. Sen eri puolia korostamaan tarvitaan kaksi hahmoa. On olemassa Daniel Plainview, kyyninen maailman tuskan tunnustaja joka ei toimissaan vältä verta, tuskaa ja kyyneliä. Ja on Eli Sunday, tekopyhyyteen asti showsaarnaaja, joka haluaa hyvinvointia mutta haluaa välttää kaiken käsiensä likaamisen, haluten elää toisten työllä. Hänen verensä on Jeesuksen verta, jolla syyllisyyttä pestään. Kuvaavaa on, että Plainview kiistää Sundayn veren. Ja Sunday Plainviewin veren.

Näin ollen voidaankin sanoa että keskiössä on kaksi Nietzscheläistä hahmoa. He edustavat vain eri puolia Nietzscheläisestä yli-ihmisestä, tuoden esiin niihin liittyviä riskejä;
1: Plainview on se uskontokritiikkiin keskittynyt puoli, jossa uskonto nähdään tosiasioiden peittelynä, veren välttämisenä. Plainview kannattaa koulutusta, mutta vastustaa uskontoa joka hänestä valvottaa hänen työntekijöitään iltakokouksillaan ja vähentää työteliäisyyttä (eksplisiittisesti peräti pahemmin kuin viina).Tosin Plainviewkään - kuten ei Nietzschekään - ei ohita tai pidä pahana uskonnon välineellistä käyttöä vallantahdon välineenä. Hän ei mainitse kirkkoa, mutta kysyjä-tenttaaja jolle uskonto on tärkeä, saa kuulla että kirkko on se minne tie ensimmäisenä vie. Uskonvakaumuksen takaa uteleville hän kertoo pitävänsä "niistä kaikista". Ja hän siunaa poraustornin itse osoitukseksi vallasta Sundayn yli. Plainview ei kuitenkaan näe uskonnolla arvoa muuta kuin välineenä omille päämäärille. Jos uskonnosta tulee itseisarvo, se kahlitsee ja latistaa ihmiset. Lisäksi Plainview korostaa Nietzschen sitä puolta jossa työ ja tuska johtaa saavutuksiin. Plainview ei näytä saavan yhtään ainutta saavutusta ilman että joku vammautuu. Elokuvan alussa hän vammautuu itse, ja jatkossa onnettomuudet karsivat häntä ja hänen lähipiiriään aina menestyksen yhteydessä. Plainview on korostetusti klassisesti ymmärretyllä tavalla Nietzscheläinen, jopa viiksiään myöten.
2: Eli Sunday taas edustaa Nietzschen näkemyksen sitä puolta, jossa uskonto hyväksytään jos sillä ajetaan omaa asiaa. Sunday on selkeän itsekeskeinen hahmo. Hänelle on tärkeää että hän itse on keskiössä. Hän saa näyn. Hän on parantaja. Hän on se, joka julistaa ympäri maan, peräti radiossa. Lisäksi hän taloudellisista syistä paitsi suostuu, niin myös haluaa aina vaatimiseen asti Plainviewin oman valtansa alle saamiseksi niin että kiristää tämän kasteelle öljyputkenkäyttölupaa vastaan. Sunday edustaa Nietzschen puolta jossa vallantahto korostuu kärsimyksen ja työteliäisyyden yli.

Näin tunnustuskohtaukset on nähtävissä tärkeällä tavalla. Kun Plainview tunnustaa öljyputkenhimo silmissään hylänneensä lapsensa, Sunday vaatii tätä tunnustusta. Plainview itse näkee että lapsi on orpo, eli hän ei ole hylännyt mitään. Samoin kun Sunday tunnustaa julistusmäärärahoja saadakseen olevansa väärä profeetta, se on Plainviewin näkemys asiantilasta ja hän itse näkee ajaneensa vain kirkon asiaa. Veren läsnäolo ja hylkääminen samaniaikaisesti tapahtuu näissä kohtauksissa hyvin syvällä tavalla.
Tämän karkean kahtiajaon kautta voidaan yhdistää yhteiskuntakriittinen puoli nietzscheläiseen henkeen. Nähdäkseni tätä kautta saadaan värikkäin kokonaiskuva. Ajatus voi tuntua omituiselta, koska nietzscheläinen ajattelumaailma on kovaa ansaitsemiseen perustuvaa ja "oikeistolaista" kun taas kommunistinen lähestymiskulma on jakamiseen perustuvaa ja "vasemmistolaista". Kuitenkin jos tilanne nähdään kritiikkinä, juuri tämä kulma on erityisen hedelmällinen. Elokuva tavallaan käsittelee "individualistisen oikeistolaisen mentaliteetin" molemmat puolet. Niiden turmellukseen johtaminen on tavallaan todiste vaihtoehdolle. Toisaalta tämä kulma antaa samanaikaisesti mahdollisuuden nähdä oikeistomentaliteetin estetiikka.

Tässä kokonaiskuvassa korostuu rappio. Sekä pastori että öljymies ovat elokuvan alussa varsin positiivisia hahmoja. Molemmat ajavat sivistystä, edistystä, alueen kehittymistä. Vähä vähältä sävyt kyynistyvät. Öljymies kyynistyy pikku hiljaa. [Tosin hän loppupuolella selittää että alussa ollut hyveellisyys oli vain roolia ja näyttelyä, mutta tämä esitetään riidassa ja on vaikeaa uskoa että hän voisi pitää roolia useita vuosia naamion rakoilematta. Etenkin kun hän keskiosassa elokuvaa selittää miten hän on pikku hiljaa muttunut kyvyttömämmäksi nähdä hyvää ihmisissä..] Hän välineellistää kaiken ja levittää tuskaa (maallista verta) ympärilleen. Toinen taas alkaa väkevänä uskonmiehenä joka asteittain ihastuu itseensä ja näkyvyyteensä levittäen vallantahtoaan (sosiaalista verta) ympärilleen. Molemmat menestyvät omalla tavallaan, ensimmäisestä tulee rikas ja toisesta kuuluisa.

Mutta vasta lopussa, kun Plainview pieksee keilalla Sundayn hengiltä, ja tämän jälkeen näyttää katuvan tekojaan ja esittää että asiat loppuvat nyt, käy niin että veri kohtaa veren. Vallantahto on sitä että kaivaa verta nenästään, lopulta se johtaa maallisen veren virtaamiseen. Lopputuloksena väärästä profeetasta tulee aivan oikea marttyyri. Plainviewin kannalta veren virtaaminen johtaa siihen että hän joutuu kohtaamaan rajansa, hän selkeästi katuu verityötään. Ja samassa syssyssä tietysti myös sosiaalinen virkavalta astuu kuvioon, eikä mikään raha pelasta tuomiolta. (Joka voidaan ajatella maalliseksi tai hengelliseksi) Ja kenties anteeksipyytelevyys ja armon alueelle tuleminen tulee öljymiehenkin ulottuville. Ottipa tähtäimeensä kumman tahansa keskeisimmistä hahmoista, otsikko pitää. "There will be blood"  Sitä vain etsittiin, haettiin ja kaivettiin koko elokuva. Lopussa maksetaan täysi hinta. Sillä Nietzschen maailmassa mitään ei saa ilmaiseksi, paitsi korkeintaan lainaksi.