Syöttötuoli

Uskonnonopetukseen aiotaan tehdä rakenneuudistuksia. Toisin sanoen sen määrää yritetään vähentää. Mika Sipura kirjoitti tähän aiheeseen varsin mainion tekstin "Elämä vai katsomus?". Hän näkee tässä yleisemmän jaottelun. Elämänkatsomusaineita korostetaan muiden aineiden rinnalla laadukkaampana, syvällisempänä ja haastavimpana. "Samaan syssyyn haluaisin heittää kapuloita epäilevämpien katsomusaineiden opettajien ylimieliseen asenteeseen, jonka mukaan filosofiassa ja ET:ssä opitaan ajattelemaan, muissa aineissa vain kylmiä faktoja. Ainakin äänekkäimmät filosofian opettajat ovat tottuneet pitämään omaa ainettaan ylivertaisen vaikeana, jonka pakottaminen Gaussin käyrälle johtaa vähintään länsimaisen sivilisaation tuhoon. Vastikään eräs elämänkatsomustiedon opettaja esitti kuulopuheisiin pohjaavan näkemyksensä: ET:n ylioppilaskoetta pidetään reaalikokeiden joukossa vaikeana, mikä selittää aineen vähäisen suosion. Näköhavaintoihin pohjaten totean molemmat oletukset vääriksi: terveystieto ei ole (enää) se YO-koe jolle naureskellaan - vaan nimenomaan huuhaaET ja Timo Airaksisen koomiset kommentit Abitreeneissä."

Sipuran huomio on sama kuin itsellänikin. Jos katsomusaineiden (uskonto, et jne) olisivat todella vaikeampia ja muuten elämässä sovellettavimmillaan niin aine olisi todella tärkeä ja lisätunteja tarvittaisiin. Näin ei ehkä ihmetytä miksi katsomusaineiden kannattajat näkevät että heidän aineensa opettamisen vähentäminen johtaa murha-aaltoihin ja maailmanloppuun ja yhteiskunnan turmeltumiseen. Tämä on kuitenkin varsin huono lähtökohta. Sillä kun olin lukiossa, olin niitä ihmisiä jotka halusivat päästä mahdollisimman helpolla. Näin minulla oli oleellista valita oikeat kurssit, mahdollisimman helpot sellaiset. Tämän vuoksi otinkin jokaikisen uskonnonkurssin jota opetussuunnitelma tarjosi. Sillä julkinen salaisuus on, että uskonto, musiikki ja liikunta ovat ne oppiaineet joissa selviää vähimmällä tietomäärällä ja vähimmällä prosessoinnilla. Uskonto ei ole - ainakaan koulussa - vaikea tai haastava aine. Se on vähän kuin historiaa ja yhteiskuntaoppia josta on poistettu iso kasa pänttäämistä. Käytännössä uskonnossa on kevennettyä historiaa, kevennettyä yhteiskuntatiedettä ja jonkin verran kevennettyä filosofiaa.

Ja kuten Sipura huomautti, uskonto ja katsomusaineet olivat jo tuolloin hieman hävettävää. Runsas uskonnontunneillakäyminen yhdessä kirkkokuoroharrastukseen antoi tiettyä hihhulinleimaa. Se ei toki minua haitannut koska kannoin nörtin leimaa - ja osittain psykopaatinkin leimaa koska ratkaisin koulukiusaamisongelman vetämällä kerralla viittä ihmistä turpaan. Maineeni oli niin loassa että pienellä lisällä ei ollut enää haittaa. - Onkin peräti omituista että esimerkiksi aikaisemmin viittaamani Opettaja -lehden artikkeli tunnistaa ilmiön. Katsomusaineen opettajat tunnistavat usein sen vaivautuneisuuden joka syntyy kun toinen kertoo olevansa uskovainen. Ja henki ei ole se, että onpa syvällinen mies ja olenpa alempi ja syntinen hänen rinnallaan. Vaan se on sitä vaivautuneisuutta ja käännyttämisen odottamista. Ja sitä että koko ala nähdään "hihhuliutena". Tämä leima taatusti rajoittaa tunneille menemistä ja vähäistä suosiota.

Olenkin huomauttanut että luonnontieteilijöiden ja humanistien suhde on sellainen että humanisti halveksii luonnontieteitä. Niitä pidetään "tylsinä". Huomaamatta jää että juuri tämä tylsä osa on sitä joka vaatii pänttäämistä ja harjoittelua. Eli joka on sitä "vaikeaa" ja "haastavaa". Katsomusaineissa ytimessä taas on helpommin fasioituminen. Luonnontieteilijä osaakin usein arvostaa humanismia. Mutta humanisteja heidän on vaikeampi arvostaa koska humansiti antaa itselleen usein lupia aivan luvattomiin oikoteihin koska heistä heidän alansa on niin kompleksinen. Tämä näkyy itse asiassa jopa siinä miten katsomusaineiden vähentäminen yhdistetään kouluampumisten kaltaisiin tiloihin. Luonnontieteilijä näkee että se on halpaa ja huonoa ajattelua, post hoc ergo propter hoc -merkkistä ajattelua. Joka on taas se sama päättelyvirhe jolla esimerkiksi rokotteita on liitetty autismin diagnosoimisen yleistymiseen. Jo se, että katsomusaineiden vähentäminen liitetään suoraviivaisesti yleiseen etiikan karisemiseen kuvaa tilannetta täysin ; Katsomusaine ei ole vaikeaa vaan se oikoo suoria ja sen sisällä saa siksi sanoa keskenään aivan päinvastaisia asioita vakavalla naamalla. Luonnontieteilijän silmiin tämä ei ole mitään kriittisyyttä vaan halveksuttavaa läskiksi pistämistä. Ja korostan vielä että vika tässä ei ole humanismin vaan humanistien.

Kun koulussa ei enää ole edes vakaumuksellista uskonnonopetusta, ei siellä opeteta soveltamaan etiikkaa elämässä. Koulun tehtävänä ei ole rakentaa yhteiskunnan arvoja ihmisille "virallisesti" - uskonto ja ET:hän korostaa nimenomaan sitä että he opettavat ajattelemaan itse eivätkä syötä mitään kirkon tai yhteiskunnan virallista oikeaa toimintatapaa väkisin ihmisille - joten on omituista että yhteiskunta liitetäään niin tiukasti uskonnon opettamiseen. Sehän kertoisi siitä että opettajat eivät oikeasti noudatakaan tätä "virallista totuutta" ja oppiaineissa nimenomaan syötetään tiettyjä toimintamalleja ehdottomuuksina.
1: Tämä on itse asiassa totta, kokemuksieni mukaan enemmistö seuraa ohjeistuksia mutta yllättävän monet eivät. Vakaumuksellisuus livahtelee uskonnontunneilla - ja jopa ET:n tunneilla uskovainen opettaja voi aina muistaa antaa loppukaneetiksi sen että "mutta kristinusko sanoo tästä että näin".

Itse olen oppinut tärkeimmät asiat etiikasta oppiaineessa nimeltä välitunti. Käytännön toiminta ihmisten kanssa ja ilman heitä on ollut kasvattavaa. Toisiksi tärkein elämälle tärkeä aine on ollut kotitalous. Siellä opitaan jotain jolla on aidosti merkitystä koko elämän. Kolmanneksi tärkein aine on ollut terveystieto, ala jonka oppeja tosin sovellan hyvin vähän elämässäni joka kertoo syyn aineen "pronssimitalitilaan".

---

Tärkein etiikkaa opettava aine on tietysti eurooppalainen historiallinen miekkailu. Mutta se ei ole edes koulussa. Ilmankos on kouluampumisia.