Romantiikka ("Äijät" tekevät sen paremmin)

En yleisesti ottaen kannata sitä, että genre tuomitaan automaattisesti huonoksi. Katsoisin että taiteessa aihe ei ole se, joka tekee siitä väärän tai huonon. Syy on siis aina toteutuksessa. Kuitenkin tekisi mieleni tuomita koko romanttisten elokuvien ja romanttisten kirjallisuuden ja siihen liittyvät teokset suoralta kädeltä ilman ainuttakaan poikkeusta. En toki tuomitse, mutta tämä on hyvin lähellä. ; Syy ei ole siinä että niissä on liian vähän seksiä. (Tarkennus. Syy ei ole vain tässä.) Syy on tässäkin kohteessa toteutuksessa. Siinä miten tämä aihe toteutetaan. Aina ja kerran toisensa jälkeen. Voidaan jopa sanoa että romanttinen genre (jos sellaisesta voidaan puhua) syntyy juuri näiden toteutusten kautta.

Romanttisia elokuvia pidetään herkkinä. Mielikuviltaan miehisiä toimintaelokuvia pidetään suoraviivaisina ja ihmistunteet ohittavana. Sen sijaan romanttisten teemojen katsotaan käsittelevän tunteita ja olevan täten inhimillisempiä. Vaikka tokihan toimintakin teknisesti käsittelee tunteita ja niiden ilmentämistä, sellaisten tunteiden kuin aggressio, viha, kostonhimo... Tämä tuppaa argumentin esittäjiltä unohtua ; Heille tunteet ja inhimillisyys ovat ilmeisesti vain valikoituja ja tiettyjä tunteita ja ihminenkin on kokonaisvaltaisin puolikkaana. Ja muutenkin tämä näkökulma on valitettavasti täyttä roskaa.

Jos romantiikkaa pidetään automaattisesti inhimillisenä ja toimintaa roskana, niin tässä nimenomaan sekoitettaisiin aihe ja toteutus keskenään. Se, että joku määrittää itsensä tunteen ja ihmisyyden kautta ei vielä tee siitä aidosti tunteita ja ihmisyyttä käsittelevää. Tämä määritelmällisyys ja sen tavoitteet olisi nimittäin myös saatava yhteen toteutuksen kanssa.
1: Tämä on usein katsojille ilmeisen vaikeaa. On nimittäin olemassa ihmistyyppi jonka mielestä keskustelevat elokuvat ovat automaattisesti syvällisempiä. Etenkin jos niissä käytetään ns. "suuria ja hienoja sanoja". Kuitenkin näiden kohdalla jokin tietty viesti syötetään alleviivatusti näiden sanojen kautta. Niiden läpisaamiseksi ei ole siis keksitty edes tarinaa. Asiaa huonontaa usein vieläpä näiden elokuvien tämän viestin latteus. Ne ovat miljoona kertaa toistettuja kliseitä. Kun tämänlaisen elokuvan pistää pyörimään, tietää usein jo kansikuvaa katsomalla että asiaa kuvaa hyvin "Stargate" -sarjan oneliner "These and other cliches will be available to you all for one more day of training with me." Moni näyttää sekoittavan sen, että elokuva on taiteellinen sen kanssa että elokuvan päähenkilö on taiteilija ja elokuvan sisällössä tämä taiteilija puhuu paljon sivistyssanoja kahvikupin ääressä.

Romanttiset elokuvat ovat täynnä erilaisia romanttisina nähtyjä stuntteja, suoritteita, temppuja ja eleitä jotka ovat ytimeltään kusipäisiä, tai jopa jotain pahempaa. Ja mikä tärkeämpää "Crackedin" teksti "4 great love stories in movies for guys" muistutti minua siitä, että romanttisista elokuvista puuttuu yleensä juuri se herkkyys, ja että siksi useissa hyvin maskuliinisissa äijäelokuvissa on erittäin vahvat rakkaustarinat jotka käsittelevät rakkautta hienovivahteisemmin ja väkevämmin (~ paremmin) kuin yksikään pelkästään romantiikkaan keskittynyt tekele ikinä koskaan missään.

Onnistumisen takana on muutamia syitä;
1: Ensinnäkin äijäelokuvat piilottavat romantiikan muun alle. Tällöin romantiikka oikeutetaan muulla tarinalla ja sivuosassa se kykenee täyttämään paljon enemmän kuin korostettuna. Esimerkiksi "Crackedin" artikkeli kuvastaa hienoutta "Twilight Zonen" eräässä jaksossa "... and more importantly, it's shamelessly sentimental in a way that should be fatal. It's a mostly insane, spur of the moment, did it all for love story, and it's kind of crazy, but it still works. Why? Because it doesn't take place during the Civil War with a brave Union soldier risking it all for a Southern belle. It works because if you're not paying attention, it's not a love story at all. Your eyes are on space travel and cryogenic freezing and life on other planets. It's a trick, getting you to lower your guard before it drops the love hammer when you least expect it."
2: Toisekseen ne eivät tyydy selittämään ja alleviivaamaan rakkautta psykologisoimalla sen. Näin esimerkiksi "Unforgivenissä" rakkaus kattaa valtaosan William Munnyn toimista, ja etenkin hahmohistoriasta. Sitä ei korosteta ulkoisin merkein, eikä esimerkiksi rakastetun naisen läsnäoloa tai edes elossaolemista vaadita rakkauden läsnäoloon. "One of the greatest love stories ever, with not one scene of the couple together, and barely any words explaining their love." Klassisesti romanttisissa elokuvissa taas rakkaus korostuu ja alleviivautuu. Rakkaus joka ei ilmene kukkasin, serenadein, halaushyväilyin, suudelmin, siirappisin viulutaustamusiikein ja komean miesnäyttelijän koiranpentuilmeellä sanottujen "I Love You!" -lausein ei ole niissä rakkautta ollenkaan koska sitä ei muuten muka ole alleviivattu tarpeeksi.
3: Äijäelokuvissa passiivisuus ei ole apatiaa. Shaun of the Dead -elokuvassa konflikti paljastaa todelliset luonteet "...put his life in jeopardy over and over and does what he thinks is right, all for the purpose of protecting his girlfriend. And when the movie's over, he hasn't become a better man worthy of her love. He's the same man, but Liz knows him better. She sees the difference between Shaun's desire for simple comforts and apathy. He's not apathetic. He loves her completely and would do anything for her, but what he wants to do most is just hang out. It seems real. It feels right. And it's telling that a movie about an unexplained zombie apocalypse still has a love story that makes more sense than Titanic's."

Toisin sanoen naisellinen romantiikka on huonoa suunnilleen samoista syistä kuin maskuliininen porno on roskaa. Syy on siinä että KAIKKI on alleviivattua ja kaikki näytetään. Mitään joka on vain arvailun varassa ei tapahdu. Kaikki tiivistyy pelkkiin ulkoisiin merkkeihin ja niiden vakiintuneisiin ilmaisutapoihin ja miljoona kertaa toistettuihin symboleihin. Tämä kaikki sitten purkaa autenttisuuden ja on tarinankerronnallisesti erittäin tuhoisaa. Siksi romanttisella genrellä on yhtä vähän tekemistä parisuhteen tai rakkauden kanssa kuin pornografialla on sensuelliuden, erotiikan tai rakastelun kanssa.

Tämän valmiiksijauhetun prosessoinnin lopputuloksena romanttinen elokuva onkin lähinnä äärimmäisen pinnallista sosiaalipornoa joka on yhtä syvällistä kuin aivan pinnallisimmat supersankaritarinat joissa sankari on puhtaasti hyvä, paha puhtaasti paha ja juoni latistuu suoraviivaiseksi tehostekikkailuksi. - Tosin sillä erolla että nykyään tämänlaisten supersankarielokuvien tekemistä pidetään jotenkin naurettavana ja niiltä vaaditaan jotain sellaista laatua tai syvällistä kulmaa mitä esimerkiksi Nolan on tuonut Batman -hahmoon. Kun taas romanttista pinnallista roskaa voidaan tehdä menettämättä samalla totaalisti itsekunnioitusta. Romanttisia elokuvia tekevä voi vielä teeskennellä olevansa ajatteleva ja syvästi tunteva ihminen. (Kyseenalaistan tämän kyllä syvästi.)