Toki samalla olisi mukava jos Hännikäinen muistuttaisi, että länsimaiden menestys on itse asiassa perustunut siihen että olemme ottaneet uusinta teknologiaa käyttöön, eli ollaan oltu eturintamassa eturintaman vuoksi, sen sijaan että oltaisiin ensin annettu muiden esimerkiksi koetella aseet ja ottaa itselle vain hyväksi havaitut. Sitä on oltu itse kokeilijoita ja tekijöitä samalla. Muutosvastarintaisilla on siksi ollut vähemmän halukkuutta kaupankäyntiin ja vähemmän tehokasta sotateknologiaa. Samalla olisi hyvä muistutaa että jos nykyaikanakin haluaa menestyä, on parasta olla tämänlainen opportunisti jos haluaa olla tämänlainen "etulinjan mies".
Mutta tietysti tämän muistuttaminen aina ei ole tarpeen.;
1: "Edelläkävijyyyden opportunismia" korostavat usein unohtavat Nassim Talebin "Musta joutsen" -kirjan päähuomioon, eli huomioon siitä, että menestykseen etulinjamassa pelaamisessa on kysymys "upporikasta ja rutiköyhää" -pelistä, jossa sama strategia johtaa tappioon ja voittoon, eli että klassinen mielikuva siitä että "tehokas asia on hyvä asia" on harha, ja että huippumenestyjien imitointi tuottaa myös superluuserit, ja että monest menestykseen johtanut strategia ei takaa että sama strategia ei tulevaisuudessa tuhoaisi.
2: Ja tämän lisäksi on hyvä muistaa että osa hyvinvoinnista on "kuplia" joista Hännikäinenkin muistuttaa. "en pidä 80-luvun Suomea minään kultaisena aikakautena tai ihanneyhteiskuntana. Nykyään tiedän, että tuo vuosikymmen oli kaunis uni joka ei voinut kestää. Silloinen hyvinvointi perustui hyvin vetävälle idänkaupalle ja kasinotaloudelle, ja näiden kuplien puhjetessa Suomi jäi tyhjän päälle. Mutta emotionaalisella, kokemuksellisella tasolla olojen huonontuminen on ollut täysin kiistämätöntä, eikä mikään sittemmin ulottuvillemme tullut kulutushyödyke tai teknologian vempain ole korvannut silloin menetettyä perusturvallisuuden tunnetta."
Hännikäisen pessimismi ja nostalgioinin on tietysti odotettavissa koska hän on konservatiivi. Jännittävää on kuitenkin se, miten Hännikäinen kirjoituksensa lopuksi "kääntää kelkkaansa". "menneisyyden restauraatiosta haaveilevia konservatiiveja tai traditionalisteja lienee perin vähän. Menneeseen palaamisesta haaveilee nykyään lähinnä vasemmisto, mikä näkyy varsinkin suhtautumisessa edellä käsittelemääni 80-lukuun." Ensin voisi luulla että Hännikäinen antaa tässä vasemmistolle kädenpuristuksen. Kunnes tajuaa että hän itse asiassa tavoittelee päinvastaista, mutta ei onnistu. Hännikäinen puolustaa kautta linjan konservatiivisuutta. Mutta tätä tehdessään hän joutuu vaikeuksiin sillä uuskonservativismi on hyvin omituinen ja hyvin "nietzscheläistynyt" maailmankuva;
Klassinen konservativismi on tietysti määritellyt itsensä suoraan suhteessa aikaan. Konservointi on ideana säilyttämistä. Konservatiivisuus on siksi hakenut saavutettujen etujen säilymistä. Vasemmisto on sen sijaan määritellyt itsensä suhteissa sosiaaliseen luokkaan. Eli ajallisuuden sijasta perinteinen vasemmistolainen on aina asettunut heikomman, vähemmistön, puolelle. Näin ollen olen hieman erimielinen jopa Hännikäisen näkemyksen kanssa, jossa hän esittää että aikaan katsominen olisi nykyhetken paradigma. Väitän että vähemmistöpuhe on suuremmassa vallassa, ja että juuri tämän vuoksi uuskonservativismi on "nietzscheläistyessään" ottanut käyttöönsä vähemmistöpuhetta1 Suvaitsemattomuuden suvaitseminen on ollut muodikasta.
Uuskonservativismi taas on suhteessa menneisyyteen juuri sillä tavalla miten Hännikäsen blogitekstikin asettuu. Eli se on periaatteessa kirjoittamassa omaa alakulttuurihistoriaansa. Näin sillä on sidos menneisyyteen. Kuitenkin se on "nietzsheläistyneenä" myös opportunistisempaa ja sen koko toiminta perustuu "kyyniseen vallankaappauskielenkäyttöön" jossa (1§) pelko ja pessimismi luovat perustan asenteelle ja (2§) vastustajan termien kirjainvartalon käyttöönotto samalla kun niiden sisältö uudelleenmääritellään ja oma maailmankuva kuvaillaan näillä termeillä tämän jälkeen. Tämä on "nietzscheläistyneen konservativismin"2 perusstrategia jolla sitten mennään.3
Kun tämän huomaa, onkin itse asiassa helpohkoa huomata, että jopa uuskonservativismi on nimenomana traditionalistista. Se ei toki itse käytä nostalgisoivaa kielenkäyttöä. Mutta kun katsotaan sen osallistumista arvokeskusteluun, on selvästi havaittavissa että se edustaa muutosvastarintaa. ; Kun vallankaappauskielen mahdollisuuden hyväksyy, on siirryttävä poliisiksi joka selvittää kuka puhuu totta. Tässä ei katsota pelkästään sanoja, vaan vertaa tätä toimintaan yleensä. Näin esimerkiksi uuskonservatiivien mukanaolo arvokeskustelussa, poliittisessa puheessa ja aktivismissa ovat merkkejä oikeasta toiminnasta. Sanavalinnat ovat paketointia ja tärkeää on huomata vain se, että onko näiden kahden välillä eroa. Jos eroa on, kyseessä on vallankaappauskielen soveltaminen.
Kun tältä kannalta seurataan uuskonservatiiveja, se ei ole yleensä edustamassa lainmuutoksia. Olipa kysymys sitten reagoinneista homoihin tai muihin aiheisiin joissa konservatiivit ja uuskonservatiivit4 ovat olleet mukana, ovat he aina olleet vastustamassa muutosta. Hännikäisen mukaan on vaikeaa löytää traditionalisteja. Itse en voi kuin ihmetellä. Hän ei ole ilmeisesti nähnyt viime viikkojen aikana "Suvivirren", uskonnonopetuskeskustelun, homoseksuaalisuuden ... ympärillä tapahtunutta keskustelua. Tämä muistuttaa siitä että on vaikeaa löytää ihmistä joka kertoo ääneen sanoillaan kannattavansa taantumuksellisuutta ja olevansa tratitionalisti. Mutta käytännön toiminnan tasolla näitä traditionalisteja on nimenomaan paljon.5 Ja heistä monet ovat leimallisesti joko konservatiiveja tai uuskonservatiiveja. Kun taas vasemmisto on leimallisesti juuri se toinen puoli. ; Klassisesti katsoen ainut muutos nykytilaan jota - leimallisen monet joskaan eivät kaikki - uuskonservatiivit näyttävät kannattavan on nimenomaan eroaminen EU:sta. Tämä on muutos, mutta tämä hakeekin paluuta aiempaan tilaan. Tämä on leimallisesti nimenomaan "muutosta palaamalla vanhaan" sen sijaan että haettaisiin uudistusta.
Tätä traditionalistista henkeä suorastaan ylikorostaa se, että muut paitsi uuskonservatiivit haluavat - jopa perinteiset konservatiivit haluavat - ottaa osaa julkiseen arvokeskusteluun ja ottaa kantaa tähän oleellisen vahvasti liittyvään lainsäädännön muuttamiseen. Uuskonservatiivit eivät tätä halua. Muutosvastarintaa huokuu itse asiassa myös esimerkiksi Hännikäisen oma suhtautuminen keskusteluun. Hänhän ajaa sitä että hän kuvaa oman kantansa mutta ei osallistu keskusteluun.6 Tämäkin on tietysti "nietzscheläistymisen" ytimessä. Mutta ennen kaikkea se muistuttaa siitä että uuskonservativismi ei aja edistymistä, joka taas vaatii aina asiantilojen muutosta. Hiljenemisstrategia ja keskustelusta pois ajautumisstrategia on poliittisesti järkevä valinta jos ja vain jos on olemassa jotain "saavutettuja etuja" jotka ovat nyt "marginalisoituneet" eli muuttuneet vähemmistön mielipiteeksi niin että aiheesta keskustelu johtaisi muutokseen joka olisi konservatiivin silmiin "saavutetun edun menettäminen". Asioiden muuttaja ei voi vaieta, mutta jos on muutosvastarintainen ja häviäjän puolella, se on suunnilleen ainut mahdollinen.
Tämä kertoo siitä että muutosvastarinta peittyy osittain myös "juridisen inertian" taakse. Yhteiskuntammehan toimii siten - miten sen pitääkin eli - että ihmiset - joko eduskunnassa tai kansanäänestäjien suorassa kansanvallassa - äänestävät asioita. Näin ollen lainmuutokset ovat jotain jota tapahtuu vasta sen jälkeen kun asennemuutokset ovat jo tapahtuneet. Näin ollen laissamme esimerkiksi jumalanpilkkalaki on jäänne joka on vain säilynyt vaikka se ei vastaa nyky-yhteiskunnan yleisiä arvoja. (Juristit pitävät sitä harvinaislaatuisen turhana.) Näin ollen jos (toivon mukaan kun) esimerkiksi jumalanpilkkalaki äänestetään jossain vaiheessa (toivon mukaan) pois on se ollut vanhentumaan päin jo melko kauan aikaa. ; Koska esimerkiksi Hännikäismäinen vaikeneminen sekä myös "nietzscheläistyminen" suojelee tämänlaisia lakeja erityisesti "juridisen inertian" kautta, ei voida enää puhua enää edes muutosvastarinnasta vaan on puhuttava suoraan traditionalismista. Ei säilytetä nyky-yhteiskunnan arvomaailmaa ja sen tilaa, vaan hamuillaan kohti perinnettä jonka viimeinen säilymispaikka on lakikirjan kuolleessa tekstissä.
1 Onhan Hännikäisen bloginkin nimi "marginalia" joka viittaa paitsi tekstiin, myös marginaalisuuteen.
2 virallisemmin uuskonservativismin
3 Uuskonservatiivit määrittävät itsensä kauniimmin, mutta tämäkin solahtaa valitettavan hyvin siihen mitä tämä kuvaus vallankaappauskielestä kertoo..
4 Merkittävin ero konservatiivien ja uuskonservatiivien välillä on keinovalikoimassa. Molemmat ajavat hyvin samoja tai samankaltaisia arvoja ja asioita. Näin ollen uuskonservatiivisuus erotetaan klassisesta konservatiivisuudesta asenteen ja toimintastrategioiden tasolla, ei sillä selvempien dogmien, normien ja arvojen tasolla joilla ideologioita on usein arvioitu.
5 Joka on se kaksoisstandardi, joka taas viittasi vallankaappauskielenkäyttöön. Proves my point.
6 Tämä on mielenkiintoista. Hännikäinen ei ole suinkaan vaiennut, vaan kirjoittaa julkisuuteen kirjoja ja pitää blogia. Uuskonservatiivit eivät siis aja keskustelun vaientamista, vaan puolustavat sen yksisuuntaistumista. Tämä toki sopii "nietzscheläistymiseen" jonka ytimessä on maailmankuvasidonnaisuus, se että oma alakulttuuri katsoo asiaa omasta kannastaan ja kirjoittaa sisäisen oman totuutensa. Tälle yksisuuntaiselle äänenpäästelemiselle on tuttu nimi. Yksisuuntaisuus tarkoittaa sitä että saa itse hakata ja moittia ketä tahansa, mutta samalla kriitikot ja heidän itseen kohdistettu moite ohitetaan koska ei tässä haluttu kaksisuuntaisuutta. Tämän asenteen ja strategian nimi on tuttu. Sitä kutsutaan julistamiseksi. Se onkin sitten megatraditionaalista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti