Tarkalleen ottaen tilanne meni niin, että hän soitti olevansa tulossa lautalle. Olin itse jo perillä. Kerroin myös olevani täällä. Hänen tullessaan, kävelin häntä vastaan ja väänsin samalla kädessäni olevasta sanomalehdestä rullan, jonka päällä sitten tökkäsin häntä suoraan keskelle rintalastaa. En siis suinkaan tehnyt mitään salakavalaa nurkan takaa hyppäämistä tai selän takaa käymistä. Ja hän huomasi minut vasta kun lehti oli jo perillä. Oli aivan valoisa päivä ja minä olin pukeutuneena rengashaarniskaan. Hänen silmissään ei ollut vikaa. Ja minä kilisin.
No one is safe - I'm character from "Assassins Creed" or something! |
Ne jotka tietävät minut, tietävät että olen leimallisesti vaatteissani. Minulla on aina sama takki ja sama hattu. Ulkonäkövariaationi on pieni. Lisäksi minut tunnistaa kauempaa kävelytyylistäni joka on asentoineen ja rytmiikkoineen "hieman" omalaatuinen. Kun kerroin ninjutsukalle olevani jo lautalla, hän asetti ikään kuin automaattisesti aivoihinsa hakuskeeman jossa on tämä minun normaalihahmoni. Tämän jälkeen hänen aivonsa mega-aktivoituivat tämän ympärille ja karsivat epäsopivia hahmoja supereholla irti. ; Minä taas olin ilman hattuani ja takkiani. Ja 30 kiloa lisäpainoa muuttaa kenen tahansa kävelytyyliä.
1: Toki onnistumisessa oli taitoa. Ensinnäkin tiesin että tämänlainen voi toimia. Ja toisaalta osaan sammuttaa valmistelueleitä. Usein kun ihminen yrittää lyödä, hän tekee ylimääräisiä liikkeitä, kuten vaikkapa vetää lyövää kättä taakse. Minä sen sijaan en tee tämänlaisia vaan isku on se, että terä menee toiseen sisälle.
Toisin sanoen kikkani toimi juuri sen takia että kävelin häntä päin täyshaarniskassa. Itse asiassa havaintopsykologian ns. "selective attention" on kuvattu klassisessa popularisoivassa videossa:
Ensimmäisen kerran sitä katsoessa ihminen noudattaa tehtävää, yrittä laskea syöttöjä. Eivätkä siksi huomaa gorilla -asuista miestä joka on melko pitkään näkyvästi keskellä ruutua. Tämän jälkeen illuusio tietysti sortuu koska ihminen tietää gorillan tulevan. Suomenlinnan lautan tienoilla ei tietysti ollut kysymys videon uusintakatselusta, vaan se oli osa ainutlaatuista elämää. (Kikka hevosenleikkimenestyksessä ylipäätään on siinä että ei käytä samaa temppua liian usein.) Minä taas olin tietysti se gorilla, kuten paatuneen evolutionistin tietysti sopiikin.
Valokuvaaja; Daniil I. Julkaistu herrasmiessopimuksella
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti