Heräsin. Suussa maistui epäilyttävältä. Pään jyskytys kertoo krapulan alkamisesta. On paha olo. Huomaan olevani putkassa. Ahteriani pakottaa, mikä ei ole putkassa heräämisen hetkellä ollut koskaan positiivinen uutinen oikein missään piireissä. Pian sinipukuinen polliisisetä kertoo, että työkaverini ovat humalaisen illan päätteeksi piesseet minua vyöllä.
Tämä on tietysti kuviteltu skenaario. Virallinen Totuus ei tunnusta minun olleen koskaan edes putkassa.
Perinteisessä perhemallissa, ei niin kovin kauan aikaa sitten, tämä kyseinen rikos olisi ollut olemassa. Mutta se olisi ollut olemassa vain koska olin aikuinen. Lasten rankaiseminen vitsaamisella oli tavallista. Kotiläksyjen unohtaminen ja kuriton luonne riittivät syiksi. Tätä kutsuttiin kasvatukseksi. Nyt asiat ovat toisin. Nähtiin että selkäsaunat eivät olleet lasten oikeuksia vaan lasten oikeuksien polkemista. Selkäsaunananto ei ollut lapsen oikeus vaan vanhempien erityisoikeus. Se oli vanhemman saama erikoislupa pahoinpidellä. Lapsella ei ollut oikeutta tai päätäntävaltaa, aikuisen oikeus ajettiin hänen oikeuksiensa päälle. Vanhemmat olivat lastensa yläpuolella tässä tilanteessa.
Napoleonin Komplekseissa kuvattiin sitä, miten ympärileikkaus on hieman samanlaisessa tilanteessa ; Ympärileikkaus kun on monissa maissa sellainen, että jos sen tekisi aikuiselle, niin häkki heilahtaisi. Lapselle asioita taas tehdään uskonnonvapauden nimellä. Tämä uskonnonvapaus on varsin kummallista. Tämä selvisi kun Kölnissä tehtiin päätös jonka mukaan ympärileikkaus ilman lääketieteellisen erityissyyn hankkimista ei ole asiallista. "Hiljan kölniläinen tuomioistuin totesi lasten ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset Saksan liittotasavallan lakien ja kansainvälisten sitoumusten vastaisiksi." Ja jostain syystä tätä vastustettiin uskonnonvapauden nimessä tavalla joka alleviivaa että emme eläisikään demokratiassa ja sivistysvaltioissa vaan barbaarisissa teokratioissa "Euroopan suurimpiin kuuluvat muslimien ja juutalaisten uskonto- ja kulttuurijärjestöt ovat protestoineet tuomioistuimen päätöstä, ja myös Israelin sekulaarille pohjalle perustettu valtio on kyseenalaistanut Euroopan sydämessä sijaitsevan oikeusvaltion tuomioistuimen valtuudet." Vetoaminen uskonnonvapauteen oli toki odotettavissa. Sen ongelmana on vain se, että ympärileikkaus ei oikeasti ole uskonnonvapauden ilmaisu. Se on oman uskonnollisen vakaumuksen siirtäminen toisen ruumiin hallitsemiseen. "Jos hyväksymme väitteen siitä, että lasten (juutalaisten kohdalla poikavauvojen, mainstream-muslimien kohdalla poikalasten) rituaalisen ympärileikkauksen kielto rikkoo em. uskonnollis-kulttuuristen ryhmien uskonnonvapautta ja ihmisoikeuksia, on hyväksyttävä se, että uskonnonvapauteen ja ihmisoikeuksiin sisältyy oikeuksia päättää toisten yksilöiden vartalosta, ts. ruumiillisesta integriteetistä. Yleisesti Euroopassa ymmärretty ja käytännössä lakeihimme kodifioitu tulkinta uskonnonvapaudesta ja ihmisoikeuksista kuitenkin harvoin tunnustaa minkään uskonnon harjoittajan oikeuksia yhdenkään muun yksilön vartaloon. Kölniläinen tuomioistuin juurikin tulkitsi uskonnonvapauden ja ihmisoikeuksien periaatteiden vastaiseksi sen, mitä juutalais- ja muslimijärjestöt perustelevat uskonnonvapaudella ja ihmisoikeuksilla." Tämä tulee esiin jos lapsi korvataan aikuisella jolle asia tehdään turvallisesti mutta ilman omaa tahtoa.
Tämä uskonnonvapauskortin heiluttelu onkin "mainiota logiikkaa". Sen mukaan esimerkiksi pedofilian tai raiskauksen kriminalisointi tarkoittaa samaa kuin aikuisen seksuaalisen itsetoteutuksen kieltämistä. Sisällössä kun ei tajuta että oikeus harjoittaa seksiä on vastavuoroisuuselementin sisältävää toimintaa. Pedofiili voi haluta ja toiminnan toteuttaminen on tiettyjen vapauksien ottamista. Mutta tämä "vapauksien ottaminen" ei ole "kunnollista vapautta" koska siinä ei oteta huomioon toisen osapuolen oikeuksia ja vapauksia olla olematta raiskauksen tai pedofiilin likistelyn kohde. Näiden kahden konseptin välinen ero tuntuu olevan nykyään täysin hukassa esimerkiksi monilta perussuomalaisilta ja kristillisdemokraateilta. Ja luultavasti kaikilta jotka tunkevat laillisuuspuolueeseen tai synagogien johtoon. Onneksi olkoon vain heille elämäntavan valinnastaan .. Me muut osannemme sitten välttää kaikkia niitä elementtejä joita heidän kasvatuksessaan on ollut jotta osaamme estää vastaavien toistumisen tulevien sukupolvien kohdalla.
Sekä antamassani vitsaesimerkissä että "Napoleonin kompleksien" ympärileikkausteemoissa onkin kysymys samasta asiasta. Niissä puhutaan aina nimellisesti lapsen parhaasta ja lasten ajattelemisesta. Mutta oikeasti kysymys ei ole siitä. Kysymys on siitä että aikuinen delegoi omat uskonnolliset ambitionsa muiden ihmisten ruumiillisen koskemattomuuden rikkomiseen. Omat pelot siirretään lapsen peloksi ja oma vallankäyttö joka yltää oman itsen toiminnan lisäksi yhteiskunnan muihinkin ihmisiin tai vähintään omiin lapsiin uudelleennimetään "lapsen parhaaksi". Strategiana ns. "perhearvot" ovatkin käytännössä poikkeuksetta sitä, että se mikä normaalisti olisi oman vakaumuksen toisten elämään tunkemista, eli uskonnonvapauden sijasta tietyn uskonnon pakkoa, peitetään uudelleennimeämällä se lapsen parhaaksi. Retoriikan mukaan perhearvojen vastustajat vihaavat perhettä ja haluavat tuhota sen. Kuitenkaan kukaan ei tietääkseni ole erityisen lapsivastainen tai perhevastainen. Kyseessä ei ole perheen vastustaminen ja lapsen halveksinta vaan perhekonseptin arvokysymysten uudelleenarviointi. Kysymys ei ole määritelmästä luopumisesta vaan sen attribuuttejen arvioinnista ja tähän liittyvästä argumentoinnista.
1: Strategia on tuttu myös kansallistunteen ja eutanasiakeskustelun kohdalla ; Väärällä tavalla Suomea rakastava ei koekaan kansallistunentta tai ole "oikea kansalainenkaan". Ilkka Pyysiäinen huomauttaa että uskontokeskustelun "oman uskonnon opetus" on lakitekstinä varsin hankala. Karkeimmillaan kyseessä on vahempien ja etenkin äidin vakaumus, ei lapsen oma uskonto. Vanhemman oikeus peilautuu lapseen. Kun vanhemmat ovat varsin löyhästi uskovaisia passivisluterilaisessa maassamme, tämä "oma uskonto" epämääräistyy entisestään ja jäljelle näyttää jäävän omituinen kupla jossa "oma uskonto" ei tarkoitakaan oikeastan yhtään sitä mitä sanojen voisi intuitiivisesti luulla tarkoittavan.
Aina kun lapsikysymys nostetaan esiin, on hyvä katsoa miten paljon tässä on aidosti kysymys enemmänkin aikuisten oikeuksista. Helpoin nyrkkisääntö on testata että jos lapselle tehdyn proseduurin tekee aikuiselle, niin tuleeko siitä tuomio vai ei. Jos tulee eikä tätäkin halua muuttaa, niin kysymyksessä on aikuisen oikeus tai uskonnonvapaus tai muukaan (yksityinen) oikeus.
Kirjoittaja on sitä mieltä että jos joku Ruben Stillerin kaltainen leppoisa julkimo on ympärileikkausten kannalla, niin kirjoittaja alkaa välittömästi haaveilemaan taksikuskin ammatista. Ihan vaan sen mahdollisuuden vuoksi että elämässä tulee vastaan tilanen jossa kuuluisa juutalainen astuu taksiin ja pyytämällä pyytää painamaan lisää kaasua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti