Siksi ajattelu liitetään usein hieman suppeampaan kontekstiin. Siinä kysymys on siitä että ajattelu on loogisen prosessoinnin, induktiivisten yleistysten ja assosiaatioita käyttävän analogisen ajattelun ja mielikuvien sekotelmaa. Tässäkin on hyvin paljon erilaisia toimintoja joita ei välttämättä pidetä viisaana. Mutta kuitenkin kaikki viisaana pidetty toiminta liittyy tähän.
Koska olen hyvin naturalistisesti painottunut, pidän hyvin paljon siitä miten (fyysikko) Gell-Mann jakaa ajattelun viisauteen ja taikauskoiseen ajatteluun ; Hänestä esimerkiksi vieraiden ja jopa alkukantaisilta vaikuttavien ihmisten näkemystä on kunnioitettava ja että niitä on hyödyllistä kuunnella. Hän kuitenkin asetti tälle kunnioitukselle rajoitukset. Hänestä esimerkiksi kasviparannus jakautui kahteen osioon ; Oli vastauksia jotka perustuivat luonnontieteelliseen, esiluonnontieteelliseen tai ikävimmin sanottuna luonnontieteen kaltaiseen päättelyyn. Silloin esimerkiksi vaivaa on yritetty parantaa kasvilla ja testattu toimiiko se vai ei. Tämän lisäksi oli vastauksia jotka perustuivat uskonnollisiin syihin, esimerkiksi kasvin muoto tai se mitä kasvi symbolisoi olivat mukana.
Elämänkokemukseen liittyvä aito viisaus on kokemusperäistä oppimista.
Tämä nostaa mielestäni mukavan kulman joka luonnontieteen kohdalla usein unohtuu. Nimittäin sen, että ei tarvitse olla oikeasti lukenut tai akateeminen harjoittaakseen luonnontiedettä. Klassinen vastaveto luonnontieteelle on vedota esimerkiksi Afrikan heimokansojen viisaisiin ja siihen miten heitä voidaan todellakin pitää viisaina vaikka heillä ei ole kouluja takana. Tämä vastaveto on toki jotain jota monet pseudoskeptikotkin harjoittavat. Eli he halveksuvat kaikkea mitä ei ole opittu pölyisistä kirjoista ja siksi esimerkiksi Afrikan viisaat ovat vain jotain hupsuja poppaukkoja.
Itse kannatan kuitenkin sitä että viisaus on viisautta. Ehkä syynä on se, että kaivelin lapsena sammakoita ojissa. Minulla oli käsissä ns. variksensaappaat. Tämä ojienpenkominen teki minusta monesti kulmakunnan saastaisimman pikkupojan. Mutta tässä puuhaillessa kuitenkin näki asioita. Myöhemmin luin pölyisistä kirjoista etologiasta ja miten eläinten tarkkailu on tieteentekoa. Tämä toiminta jota en tehnyt koulussa olikin siksi itse asiassa jotain jossa käytin luonnontieteen metodeja ja tein tästä luonnontieteen kaltaisilla menetelmillä päätelmiä maaillmasta sen sijaan että olisin lukenut kirjasta kun joku muu on tehnyt näitä samoja asioita. (Toki päätelmäni olivat epätarkkoja ja sisällöltään yksinkertaisia. Ammattietologit ovat paljon parempia mutta he noudattavat samantapaista päätelmäprosessia.) Tämä korostaa sitä että luonnontiedettä löytyy laboratorion ulkopuolelta.
Ajattelu toimii toki eläinkunnan ulkopuolellani. Esimerkiksi minun isoisäni Olavi Hämäläinen (aka. "Paappa"), on todellinen herrasmies. Hän kertoo usein kauniisti edesmenneestä äidistään jota hän pitää viisaana ihmisenä. Niin viisaana että harva ihminen on yhtä viisas. Hän demonstroi tätä sillä miten hän kykeni esimerkiksi ratkaisemaan ihmisten välisiä riitoja muutamalla lauseella ilman että herätti kapina- tai kaunahenkeä. Tämänlainen vaatii joko tietoista tai esitietoista ihmispsykologian tajua. Eli hän osasi soveltaa toimintaa joka ohjasi lopputulosta. Taustavoimana tämänlaisessa on korrelaatio -niminen käsite. Ilman sitä, ilman sitä että lause vaikuttaisi riitaa vähentävästi useammin kuin sitä lisäävästi, olisi viisaus tietysti onttoa. "Paapan" äidillä oli siis tuntumaa psykologisiin korrelaatioihin. Tämä on vähintään luonnontieteen kaltaista tietoa. Tämä rikkoo toki klassisen ajatuksen jossa subjektio olisi täysin luonnontieteen ulkopuolella. Tämä päinvastoin muistuttaa siitä että luonnontiede voi ratkaista ihmisten syvimpiin tuntemuksiin liittyviä asioita.
Kaikki vanhojen ihmisten lausumat eivät ole viisautta. Esimerkiksi perinteisiin voi livahtaa epätosia ja epätoimivia taikauskoja. Kun ei sada, sadetanssi tai ihmisuhrit eivät ratkaise ongelmaa. Onkin hyvä muistaa että viisaus on kokemusperäistä. Ja on hyvä muistaa että ihminen saa kahdenlaista kokemusperäistä tietoa ; Ensinnäkin evoluutio on prosessi jossa kokeillaan kaikenlaista ja jossa osa toiminnoista säilyy ja osa karsiutuu. Vaistotoiminnat ovat tätä kautta kokemusperäistä tietoa nekin. Tämä helposti unohtuu kun ajatellaan yhden ihmisen elämää. Koemme että nimenomaan oma luova ja ainutkertainen ajatteluprosessi olisi se säkenöivä tähti joka olemme. Ihminen on minäkeskeinen ja kokee monet asiat omiksi ansioikseen. Ihminen ajattelee olevansa tietoisuutensa, vaikka esimerkiksi Eaglemanin "Incognito" opettaa hyvin kattavasti että olemme valtaosin esitietoisten toimintojen ohjaamia.
Viisaudesta maailmankuvaan ja maailmankuvasta tosi maailmankuvaan.
Tämä on tärkeä muistutus. Sillä hyvin usein ajatellaan että viisaus nostaa arvon sellaisissa asioissa kuin hyvä elämä tai subjektiivinen merkitys tai elämän esteettisyys. Tässä kohden usein unohtuu se, että kun esimerkiksi joku selittää että buddhalaisuus on parempi elämäntapa kuin kuiva ja kylmä skeptismi. Esimerkiksi minulle on sanottu aiheeseen liittyen että "Hyvä ajattelu voidaan määritellä vaikka mahdollisimman kokonaisvaltaista kokemusta tuottavaksi tai kauniiksi. Tällöin tieteellinen metodi on heikoilla." Tämä on kuitenkin hieman omituinen väite. Siinä on takana asenne jolle mielestäni hyvin tehokas, jopa murskaava, vasta-argumentti löytyy Himasen "HIMeros" -kirjasta. Himanen laittaa kirjansa Sokrates -hahmon puhumaan Paaviksi nimetyn henkilön rukoilun korostamisesta. Paavi pitää sitä koko elämän ytimenä. Sokrates itse kertoo että hän ei koe rukoilua kovinkaan merkittävänä. Mutta kuitenkin hän tietää että Paavilla on takanaan kokeilua aiheesta. Onkin mahdollista että Sokrates on itse vain rukoillut väärin. Omaa rajoittuneisuutta on vaikeaa liittää vastapooliin. ; Luonnontieteisiin kohdistettua "humanisti -asennetta" tuntuu vaivaavan juuri tämänlainen ongelma. Luonnontieteitä pidetään usein kuivina ja tylsinä. Sitä pidetään helppona ja pinnallisena.
Siitä huolimatta että ojien kaivelu on niin maan pirun mukavaa ja elähdyttävää minusta. Ja esimerkiksi fysiikan jopa minusta kuivilta vaikuttavat jutut aidosti elähdyttävät monia.) Usein syynä on kuitenkin se, että luonnontiede ei ole intuitiivista ja helppoa ajattelua. Esimerkiksi korrelaatioiden ja metodien opettelu on pänttäämistä. Tätä pidetään helposti tylsänä. Tämä tylsyysmielikuva sitten tarttuu siihen itse aiheeseenkin. Kuitenkin tässä helposti puhutaan omista rajoitteista. Tämän todistaa se, miten usein luonnontieteilijät tuntuvat nauttivan luonnontieteiden tekemisestä.
Kun Himasen huomio laitetaan käsiteltävään aiheeseen huomataan että luonnontieteiden estetiikka ja esimerkiksi buddhalaisen estetiikka ovat molemmat liitoksissa subjektiivisiin ihmisiin ja erilaisiin maailmankuviin. Se, mikä on toiselle tympäisevää on toiselle mielenkiintoista. Ihmiset eivät ole identtisen samoista muoteista. Tämän voisi kuvitella tuottavan jonkinlaisen pattitilanteen. Kuitenkin tilanne ei ole näin yksinkertainen.
Jos otetaan estetiikka-subjektion kannalta maksimaalisen kaukana luonnontieteestä oleva uskonnollinen konsepti, se on uskomiseen uskominen. Tässä ajatellaan että maailmankuvan totuusarvo on irrelevanttia, ja ratkaisevaa on vain se, minkälaisen fiiliksen tämä tuo ihmisille. Tässäkin on kuitenkin se ongelma, että sanoessaan vaikkapa buddhalaisuutta esteettiseksi, viitataan kauneuden käsitteeseen. Tämä on kannanotto siitä että kauneus voidaan liittää johonkin maailmankuvaan. Tämä kannanotto on voitava perustella jotenkin. Kun eri maailmankuvien vertailu tuodaan näinkin äärihedonistiselle tasolle, huomataan että uskonnot olettavat taakseen yleistettäviä periaatteita. Takana on usein ajatus jostain yleisinhimillisestä johon kyseinen uskonto vetoaa. Kristityt esimerkiksi voivat ajatella että kaikki ihmiset kaipaavat pelastusta kuolemalta ja vetoavat sitten tähän esteettisenä ja lohtua tuovana elementtinä. Tämä oletus on psykologinen korrelaatio. Itse asiassa tarkalleen ottaen se on väite psykologisesta korrelaatiosta. Ja tähän konseptiin Gell-Mannin ajattelutapa soveltuu varsin pienin muutoksin. Voidaan sanoa että uskomiseen uskomisessa on olemassa konsepteja jotka todella parantavat ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua. Ja siten on konsepteja joiden väitetään parantavan ihmisten hyvinvointia vaikka kyseistä korrelaatiota ei ole olemassa. Tämä johtaa siihen että tarvitsemme psykologiatieteen kaltaista korrelaatioiden kanssa pelaavaa järjestelmää joka kertoo sen, että "Kyllä, sinun mielesi muuttuu todella paremmaksi jos uskot tähän konseptiin verrattuna siihen että uskoisit tuohon toiseen asiaan." Aito viisaus, ratkaisu paremmuudesta, vaatiikin siksi nimenomaan luonnontieteellistä ajattelua.
1: Eaglemanin kautta voidaan muistaa se, että ihminen näkee kauniin ihmisen, hän nojaa lajityypilliseen ajatteluun. Tässä on hyvä muistaa että sammakot eivät varmasti ajattele samalla tavalla. Ja kanaemon voi olla vaikeaa ymmärtää että munien päällä makoileminen ei olisi pakottavan ja ensisijaisen tärkeää toimintaa. Konseptit ovat ihmiskeskeisiä. Tämä ei tarkoita että se ei olisi luonnontieteellinen kysymys. Korrelaatiot ovat ja ihminen on käsittääkseni empiiriseti havaittava, esimerkiksi yhdessä empiirisessä kulmassa ihminen iso kasa lihaa ja luita.
Tämä muistuttaa siitä että ne olemassaoloväitteet joita ensin tulee mieleen kun puhutaan luonnontieteistä ovat itse asiassa usein vääriä. Se, mitä tiede voi aidosti ja empiirisesti koetella ovat paljon laajempia. Kokemus estetiikasta saadaan liitettyä yleisinhimillisyyteen ja näin esimerkiksi uskontojen nautittavuutta voidaan nimenomaan arvioida. (Ja tällä tavalla voidaan kenties oikeasti päätyä siihenkin tulokseen että naturalismi on ihmiselle tylsää ja elämälle latistavaa. Mutta epäilen tätä suuresti.) Ihmisen onnellisuus ei toki ole massaa ja kappaleita, mutta luonnontieteellinen korrelaatiokonsepti toimii senkin parissa vallan mainiosti. Voidaan arvioida että toiset maailmankuvat tuovat tietyissä olosuhteissa enemmän onnellisuutta kuin toiset harvemmin.
Tieteen ongelma? Vai sittenkin ongelman syy on se, että siinä on liian vähän tiedettä?
Tästä voidaankin vetää omituiseen loppupäätelmään. Usein tieteellistä maailmankuvaa syytetään mekaaniseksi ja tuhoisaksi. Perusteluna tähän käytetään esimerkiksi ydinpommia. Tämä muistuttaa siitä että tiedettä voidaan käyttää hyvään ja pahaan. Mutta kun mietitään, miksi uraanin halkeamista kuvaava korrelaatiokäyrä muutetaan ydinpommin rakentamisen apuvälineeksi, huomaamme että tavoitteen takana on aina ollut arvovalintoja. On ollut tavoitteita joita jokin maailmankuva on pitänyt vaarallisena. Ongelmana onkin se, että tiede ei ole jäänyt tieteeksi vaan on sovellustensa kautta muuttunut maailmankuvien vallankäytön välineeksi. Näin ollen ydinfysiikkaan liittyville kaavoille on käynyt vähän kuten rukouksille käy silloin kun joku kulttimestari käyttää sitä tukemaan ihmisten aivopesua. Ongelma onkin silloin juurikin muualla kuin luonnontieteissä.
Itse asiassa kun katsotaan että ydinpommi on pahasta, teemme silloinkin arvoratkaisun. Olemme siis erimielisiä aikaisempien päätelmien kautta. Tätä kautta voidaan jopa johtaa ajattelu Sam Harrisin "Moraalinen maisema" -teokseen joka käsittelee moraalia ikään kuin yleisinhimillisenä katsantokantana. Siinäkin tarkastellaan maailmankuvia hieman sen tapaan kuin aiemmin esitin. Eli tavalla jossa katsotaan että "tuleeko maailmankuvalla X onnellisemmaksi". Siinä vain katsotaan monia muitakin piirteitä ja niihin liittyviä korrelaatioita. Tämä johtaa siihen että kenties tieteen ongelmana ei olekaan luonnontiede, vaan se että sovelluksiin ei ole sovellettu riittävästi luonnontiedettä.
Toki tämä on hieman pitkälle viety väite, enkä sitä itsekään sellaisenaan kannata. Mutta se kuitenkin sisältää jotain joka nähdäkseni on hyvinkin ajattelemisen ja harkinnan alainen. Useinhan ajattelua ja viisautta nimittäin liitetään rationaalisuuteen. Esimerkiksi postmoderni ajattelu nojaa usein relativismiin jossa vedotaan erilaisiin alkuoletuksiin. Sen mukaan eri kulttuurit arvottavat asioita eri tavalla. Tässä näkökulmassa korostetaan usein rationaalisuutta. Eli että ihmiset keksivät erilaisia alkuoletuksia ja erilaisia päättelysääntöjä joiden lopputuloksena syntyy maailmankuva. Tämä on toki totta siinä mielessä että tämä on mukana hyvin usein eri maailmankuvissa.
Omituinen loppupäätelmä: Kun rationaalisuus ei ole mitä ajatellaan, konemainen kylmäkiskoisuus löytyykin muualta kuin luonnontieteellisetä maailmankuvasta
Kuitenkin tässä kohden on helppoa huomata rationaalisuuden ydin. Se ei käsittele oikeastaan olemassaoloa tai todellisuutta ollenkaan. Se käsittelee abstraktioita. Aksiomatiikka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että JOS oletusjoukko A pitää paikkaansa ja siihen sovelletaan päättelysäännöstöä B saadaan lopputulos C. Se ei kuitenkaan itsessään selvitä onko A ja B todellisuutta. Se vain katsoo onko päättely noilla ehdoilla tapahtuva. Tämä muistuttaa nimittäin siitä että matematiikka on arvokasta. Sillä luonnontiedekin tarvitsee rationaalisen taustan. Itse asiassa empiirinen testaaminen falsifioinnin kautta tarkoittaa sitä että empiirinen aineisto ei yhteensovi teorian (rationaalisen konseptin) kanssa. Näin kumoutuminen on aina sidoksissa rationaalisuuteen. Luonnontiede pitää siis sisällään myös rationaalisuuden.
Ongelmana onkin se että rationaalisuutta taas käsitellään usein maailmankuvan kautta. Silloin otetaan kantaa ihmisiin, maailmaan ja vähintään psykologiaan. Tällöin rationaalisuuden kautta saadut vastaukset muuttuvat Gell-Mannin ajattelutavan ulottuville. On olemassa kahdenlaista maailmankuvaan liittyvää rationaalisuutta; On olemassa rationaalisuutta joka selvittää todellisuuden toimintaa. Ja on olemassa presuppositionistista rationalisointia jossa ensin päätetään minkälainen maailma on, ja sitten pidättäydytään tähän. Lopputuloksena syntyy usein koherentisoitu maailmankuva jota voidaan käsitellä vain ilman perusteita uskomisen kautta. Niissä ydinkannanotto on se, että "tiedän totuuden, eikä mikään havainto tai kenenkään sanominen muuta tätä." Eli tässäkin rationaalisuutta on hyvää ja typerää.
Tämä sisältää voimakkaan seuraamuksen postmoderniin ja relativistiseen maailmankuvaan ; Niiden piirissähän luonnontiede on sen piirissä vain yksi kulttuuri taustaoletuksineen. Eli se on vain yksi diskurssi, eli yhdenlainen sovittu keskustelukenttä. (Ja usein peräti halveksuttu sellainen.) Se, mihin tämä itse asiassa johtaa on sitten vähemmän selvästi esilletuotu. Nimittäin kognitiotieteessä on pitkään tiedetty se, että tietokone osaa mekaanisen laskennan mutta hallitsee erittäin huonosti premissien arvopainotuksen. Postmodernismi johtaa juuri tämänlaiseen ratkaisuongelmattomuuteen. Useinhan luonnontieteisiin liitetään ajatus algoritminomaisuudesta. Mutta tosiasiassa postmoderni eri premissejen kautta syntyvä tulkintaero on itsea asiassa nimenomaan kognitiotieteen kehittämisen kannalta ongelmia tuottavaa algoritminomaisuutta. Priorisoinnissa vaihtoehtoja karsitaan vaihtoehtoja huonommiksi ja laitetaan paremmiksi ja esimerkiksi luonnontieteen modus tollens -väline on juuri se joka valitsee kahden erilaisen rationaalisen konseptin väliltä paremman. ; Eli Luonnontieteissä priorisointiongelmien ratkaiseminen taas on aina oleellista. Esimerkiksi luonnontieteenfilosofiassakin on toki on positivismin kumoutumisen jälkeen ohitettu ajatus alkuoletuksettomuudesta, sen sijaan se keskittyy niiden minimoimiseen. (Samalla tavalla voidaan kenties jopa ajatella että kaikessa ihmisen toiminnassa on mukana eitieteellsiiä elementtejä. Mutta että tämä on kenties enemmän kuvaus ihmisen rajallisuudesta kuin luonnontieteen huonoudesta.)
Eri asioiden priorisoinnin astuessa piiriin, nousee kysymys aina siitä että vajotaanko tietokoneen tasolle ja ryhdytään saivarteleviksi relativisteiksi joilla ei ole ratkaisua. Vai olisiko niin että ratkaisun taakse voitaisiin sittenkin laittaa pieni pala luonnontieteitä. - Gell-Mann olisi ainakin varmasti valmis tekemään tämän luonnonkansojen parantamismekanismien kohdalle. Sillä jos tavoitteena on ihmisten onnellisuus, on esimerkiksi sairauden tuoma hätä äidille aito. Poppamiesmäinen taikausko voi olla lyhyellä jänteellä kannattavaa, mutta se, että parannuskeino on todella toimiva tarjoaa saman lohdun. Ja sen lisäksi mukana tulee se lohtu että se lapsi jää todennäköisemmin eloon. Tälle arvolle on vaikeaa laittaa tarkkaa hintaa, mutta jokainen osaa tästä huolimatta priorisoida sen hyvin korkeaksi. Ehkä siksi että ihminen on juuri tässä kohden hyvin lajityypillisesti käyttäytyvä ja hyvin vähän kulttuurirelativistinen olento.
Eli asiat ovat hieman kuten aiempaan informaatiota käsittelevään blogaukseeni liittyen kommentoin. Siinä oleellisia olivat kolme konseptia;
"1: On olemassa "järkevää informaatiota", joka on aivojen representaatio ulkopuolisesta maailmasta. Tällöin informaatio on kartta joka tarjoaa jonkun näkökulman maailmaan. (En ole Quinelainen mutta tässä oli sitä reduktiohäppää jo aikaisemmin.)
2: On olemassa "tyhmää informaatiota" joka on mielen representaatio joka ei ole toimintakelpoinen kartta maailmassa.
3: Lisäksi olen alkuolettanut foundationalistisen maailman, eli että on olemassa ihmisestä riippumaton todellisuus joka on jollain tavalla yhteinen kaikille. Olennaista on, että en ole erikseen olettanut että tämä olisi fysikaalinen tai edes matemaattinen. Tai edes täysin tiivistettävissä tieteeseen. Se voi pitää sisällään Jumaliakin, tällä ei ole väliä, kunhan se vain on yhteinen."
...
"en oleta että ymmärtäisimme kaiken edes oikein, mutta meillä on silti empirian kautta ikkuna todellisuuteen. Se, mitä ihmiset taas usein puhuvat "metafyysisenä, perimmäisenä, totuutena" tuntuu olevan sitä fysiikan ylittävää 2 -kohtaa. Tämänlainen sekaannus on pahin mahdollinen virhe tässä kontekstissa." Siinä on kolme erilaista prosessoimisen maailmaa."
Ihmisellä on siksi vain oma sisäinen maailmansa joka ei ole kaikilta osin todellisuuden mukainen. Luonnontiede vain rajapinta todellisuuden kanssa. Valitettavan usein ihmiset sekoittavat harhamaailman todellisuuteen. Todellisuuden tuntematonta puolta ja turhan informaation maailmaa kuitenkin yhdistää vain se, että tiede ei tiedä kummastakaan näistä. Epätiedon kohdalle on vaikeaa rakentaa mitään aitoa viisautta. Paitsi rakentamalla tähän kohtaan tunnustus tietämättömyydestä ja rajallisuudesta. Eli agnostismin vankka paikka on perusteltu juuri tämän vuoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti