Ulkokuori

Puitteet painavat paljon. Esimerkiksi ylläoleva kuva Lontoon Greenwitchissä olevalta yliopistolta (University of Greenwitch) on otettu huikean näköisestä paikasta. Paikan rakennukset suorastaan huokuvat sivistyksen henkeä. Ei ole vaikeaa kulkea paikassa ja kokea olevansa osana jotain itseä suurempaa. Rakennus itsessään luo imagon. Hyvä arkkitehti pyrkiikin tähän ; Paikka ei ole vain kaunis vaan nimenomaan täydentää rakennuksen funktiota. Esimerkiksi yliopiston ohjaavana ideaalina, ethoksena, on sivistys. Monesti estetiikka, pathos tunteita välittävä ilmaisu jolla taiteilija tai arkkitehti luo puitteet ethokselle sekoittuukin ethokseen. Niitä on monesti hyvin vaikeaa erottaa toisistaan. Ja niitä aletaan jopa käyttämään samana asiana. Tämä on hieman sama kuin sekoittaisi lahjan sisällön sen kääreisiin. Mutta ihmiselle tämä käy melko luonnostaan.

Etenkin jos paraatiovien lisäksi kohteet ovat yhtä esteettisiä myös kääntöpuolelta.

Kenties erikoisin esimerkki tästä löytyy ns. natsiestetiikasta. Moni nimittäin pitää natsiutta jotenkin rumana. Asiaa ei tietysti auta se, että natsit vastustivat ns. rappiotaidetta. On kuitenkin nähtävä, että natsien sensuuri johtui juuri siitä että heillä on vahva esteettinen standardi. Natsit rajoittivat muotoa nimenomaan siksi, koska heillä oli mielikuva siitä miltä piti näyttää. Asia on kuten Philippe Lacoue-Labarthen ja Jean-Luc Nancyn "Natsimyytti" esittää ; Natsit olivat esteetikkoja par excellence, hyvin vahvasti symbolejen ja koristelujen varaan koko ideologiamyyttiään rakentavia. Natsit päin vastoin loivat patsastelukulttuurin, jossa symbolit, tervehdykset, paraatit ja vastaavat olivat liikkeen olennaisinta ydintä. Siksi Hitler oli epäonnistunut taiteilija. Siksi tarvittiin Hitlerin arkkitehti Speer luomaan natsipaatosta jolla kannateltiin natsieetosta.

Natsismia ei ole ilman natsiestetiikkaa ja se sai voimansa natsiestetiikasta. Jos ideologia oli se joka teki natsismista vaarallisen koneiston, estetiikka oli se joka antoi sille vallan.

Jos asiaa katsotaan aivan suoraan niin voidaan sanoa natsiroju on niin esteettistä, että se lähentelee kitschiä. On hyvä huomata, että rappiotaide edusti taidemuotoa joka pyrkii ilmaisuun, kekseliäisyyteen ja vastaavaan. Tämän riskinä on dekadenssi. Kaikkia arvoja pilkataan. Tämä ei tietysti sopinut natseille. Siksi he ottivat ilmaisuun toisen muodon. Taide on koristelua. Tämä menettää ilmaisuvoimaa ja sen ääripäässä on pikkusievä kitch.

Ja mitä enemmän valtaa natsit saivat, sitä vahvemmin esteettisyys nousi kuvioihin. SS -uniformut pääkallomerkit, musta nahka ja vastava ovat jotain hyvin muuta kuin epäesteettiset SA:n varusteet. SS -koristelut ja muut natsien symbolit ovat itse asiassa niin kitchiä että ilman ideologista taakkaansa ne ovat "lähes homoa". ; Ja tosiasiassa natsien estetiikka itsessään on useimmiten melko harmitonta. Se, mikä siitä tekee vaarallisen on se että paketin kuori ja sisältö sekoittuvat toisiinsa. Ilman tätä ideologista painolastiaan natsikoristelu olisi vain mitä harmittominta kitchiä. Kitchiä jolla ei olisi mitään sanomaa, edes vaarallista.

Ihmisten on kuitenkin melko vaikeaa erottaa näitä kahta tasoa toisistaan. Itse taas pyrin irrottelemaan asioita. Sitä voisi kutsua "illuusion puhkaisemiseksi". Ja huomio on hyvin relevantti esimerkiksi nykysuomessa. Ei, en siirrä puhettani Timo Soiniin joka valittaa postmodernista tekotaiteesta. Se voisi olla helppoa, mutta ei kovin rakentavaa. Muutenkaan en tässä itse asiassa ole tuomassa esiin natsikorttia, vaan pikemminkin pesen hieman natsismiin liittyviä ikäviä mielikuvia. Tuntuu että pelkästään se, että se on natsia tarkoittaisi että siinä ei voisi olla mitään hyvää. ;  Itse taas näen että jos siinä ei olisi mitään hyvää, ei kukaan olisi mennyt mukaankaan. Natsismin vahvuus oli se, että he tuottivat erinomaista kitchiä... Tätä ei pidä sekoittaa siihen että oikeuttaisi natsien hirmutekoja. Sillä kuten taitava - tai vähemmänkin taitava - reetori voi kertoa, pathos ja ethos ovat kuitenkin hitusen eri elementtejä ilmaisussa. Siksi niillä on eri nimetkin. Siksi aiheeni ei ole Timo Soini vaan jotain vähän muuta.

Kivat seremoniatilatkin.

Ja tämä on oleellista modernissa valtionkirkossamme. Moni ihminen ei pidä siitä että moitin kirkkoa. Heillä on toki oikeutus tähän mielipiteeseensä. Mutta en osta sitä argumenttia jonka toistuvasti kuulen. Eli sitä, että miksi vaatia kirkolta ratkaisuja, päätöksiä tai oppimuutoksia juuri nyt, aikana jolloin kirkko tunkee vähiten nenäänsä ihmisten asioihin, mukaanlukien makuuhuone. Kirkon penkiltäkään ei pelotella Helvetillä. Saarnat ja puheet ovat lempeitä.

Näkisinkin että kirkkoa vaivaa täsmälleen sama kuin natseja. Heidän ilmaisunsa on äärimmäisen kitch, ja ongelmat etiikassa pyritään lakaisemaan maton alle. Toki on väärin väittää että kirkko olisi Paha samalla tavalla kuin natsien tuhatvuotinen valtakunta, jota ei ainakaan nimestään päätellen kenties rakennettukaan kestämään ikuisesti vaan lähinnä tuottamaan jotain riittävän pitkäikäistä ja massiivista, jotain joka olisi loistelias aikansa ja joka jättäisi tuhonsakin jälkeen jäljelle ikimuistoisia raunioita.

Se on redusoitunut rituaaleiksi. Ihmiset peräti haluavat siltä juuri näitä rituaaleja. Tämä tekee kirkosta esteettisen laitoksen. Ja kirkon pathoksessa ei olekaan vikaa. Se puhuu mukavia moniarvoisuudesta ja kaikkien kuuntelemisesta. Mutta valitettavasti tämä on pelkkää kitchiä. Olen monien muiden tavoin hyvin pettynyt siihen että rakenteet, siis kirkon ethoksen syvin olemus, ei monin paikoin nimenomaan vastaa tätä pintaa. Siksi muutokset joita kirkolta vaaditaan koskevat sen toimintakäytänteitä. Harva moittii että kirkossa kuuluu liikaa helvettipelottelua. Silti helvettipelottelun puutetta käytetään kirkon puolusteluna, joka hämmästyttää siksi että kukaan ei ole esittänyt että kirkossa olisi helvettipelottelua in first place. Tämänlaisella savuverholla itse asiassa estetään syvä arvokeskustelu ja kirkon haastaminen ja kirkon moniäänisyys. Sillä heti jos keskustelu siirtyy ethokseen, aletaan puhumaan pathoksesta. Olisi jonkinlaista taikauskoista sanamaagisuuteen nojaamista uskoa että pelkkä esitetty hyminä tarkoittaisi samaa kuin asioiden toteutuminen.

Vaikka Jeesus toki kannusti olemaan lapsen kaltainen, hän ei kehottanut olemaan naïvi. Päin vastoin, hän oli "Raamatunkin" mukaan hyvin tarkka uskontoinstituution tarkkailija ja huomasi monesti että jos uskon dogmat oli tarkoitettu joskus ihmisille, niin nyt ihmiset olivatkin uhratut dogmalle. Jeesuksen lapset eivät siis selvästi olleet illuusioilla hämmennettäviä huijattavia idiootteja. Ja siihen on hyvä syy. Hän ei varmasti tarkoittanut että Hitlerin tahtiin marssijoiden kaltaisten on Jumalan valtakunta.

Neuvo meitä, oi Suuri Opettaja.

Vanhan vitsin mukaan filosofin taskuun saama maisterin tutkinto on lupa jota ennen on leikittävä itsekriittistä, ja sen jälkeen voi aina olla oikeassa ilman itse -epäilyn ripettäkään. Tätä vitsiä mukailevat Mika Sipuran ajatukset. Hän esittää pettymystä filosofiaa kohtaan : "Filosofian oppikirjojen alkusivuilla filosofian kerrotaan kyseenalaistavan itsestäänselvyyksiä. Ammattifilosofiksi ryhtymisen edellytyksenä pidetään yhden kielen hallintaa. Myöhemmillä sivuilla filosofian harjoittaminen paljastuu ammoin kuolleiden mielipuolien horinoiden ulkoluvuksi, ja kieli kapulakieleksi. Keskustelut filosofien kanssa paljastavat alan keppihevoseksi, jonka avulla naamioidaan (poliittiset) mielipiteet mukaperustelluiksi totuuksiksi."

Mainittu asia on sinänsä totta. Filosofia kouluaineenahan esittää samanaikaiseti kannustavansa omaan ajatteluun. Mutta samalla perinteet pidetään mukana ja filosofian kokeessa tentataan osaako jonkun tietyn äijän yhdistää tiettyyn ajatukseen ja leikkiä niillä. Ja terminologiaa satelee.

Myös "Unkurissa" asiaa päivitellään. Etenkin asiaan liittyvää jargonin täyttämää tavaraa, jossa lähteistetään lähteistämisen vuoksi. "monesti ihmiset kuvittelevat filosofin olevan syvällinen, jos he eivät ymmärrä lukemaansa. vaikeaselkoisuutta pidetään älykkyyden merkkinä. mutta ei ole mitään syytä, miksi filosofisten teosten pitäisi olla vaikeita ja pitkästyttäviä. viisaus ei edellytä erityistä terminologiaa tai kieltä. jokainen vaikeatajuinen filosofi tarjoaa meille valinnan: joko hän ei osaa selittää asiaansa selvästi, tai lukija itse on tyhmä. kannustaisin syyttämään filosofia. läpitunkematon filosofinen jargon peittää usein tieteensä tyhjyyden."

Unkurin lausunto tarjosi minulle hieman ponnahduspintaa asiasta eteenpäin. Sillä asiassa on vielä kolmaskin vaihtoehto. Tämän ajatuksen aihepiiri on tullut konkreettisesti mietintöön nyt, kun puolisoni on aloittanut opettajanvirkansa.

Tosiasia on, että alan osaaminen ja opettaminen ovat kaksi eri asiaa. Tämä on tietysti itsellänikin tuttua : Olenhan istunut monillakin luennoilla (tekemässä muistiinpanoja, koska puolisollani on kasa outoja allergioita.) Siellä olen huomannut että professorit osaavat alaansa, mutta eivät osaa tuoda sitä juurikaan esille. ; Tätä kautta luennoijan selitys näyttäytyy helposti jargonkasana. Hän itse ymmärtää asian, mutta kukaan ei kykene jakamaan tätä ymmärrystä. Tällöin muistiinpanoihin ilmestyy vain sanelusta kirjoittamista.

Yksi erottava tekijä on tietysti jargon ; Professorit osaavat sen ja hyvät ja olennaiset erottelut ovat oikeasti käteviä. Siksi käsitteitä syntyy helposti hyvinkin paljon. (Katsokaa vaikkapa tämän blogin sanahakemistoa ja itkekää epäonnesta...)

Filosofian kohdalla tilanne on ongelmallinen. On nimittäin vaikeaa sanoa onko hyvän filosofin peräti pakko olla samanaikaisesti hyvä opettaja ; Koko perustelun idea perustuu ajatusten painoarvon arviointiin. Tämä vaatii aina kommunikaatiota. Ja jos auktoriteetin kopiointia ei pidetä vakuuttumisena, arviointi voidaan tehdä jos ja vain jos asia (1) menee ymmärrettävästi läpi, eli argumentin rakenne välittyy ja (2) kohde osaa tulkita sitä, eli ymmärtää mikä siitä tekee sen argumentin.

Esimerkiksi Sokrates kävi hyvinkin arkikielisiä keskusteluja. Hän ei jauhanut diskursseista ja tietorelativismista eikä floodannut (Unkurilta lainaten) "pitkäpiimäistä kopipeistattua sanahelinää. niissä lainataan foucaultia 128 kertaa, descartesia 149 kertaa ja nancya 184 kertaa" Moni asia on tietysti muuttunut sen jälkeen.

Nyttemmin sivistyneistö ei astele paljain jaloin rahvaan parissa, vaan erottautuu sofistikoituneesti rahvaasta jonka yläpuolelle hän kohoaa patsaankaltaisena lyijynraskaana kullanhohtoisena enkeliolentona. Siitä tuleekin paljon parempi olo. Sitä tuntee pursuavansa viisautta.

Sääli vain että kukaan ei ymmärrä kun tätä viisautta jaetaan ympäristöön. On vaikeaa tietää mitä tehdä opettajalla joka ei osaa opettaa.

Koiran karvat

"Niiden ihmisten silmissä, jotka näkevät meidät ensimmäistä kertaa... olemme tavallisesti vain yksi yksittäinen piirre, joka pistää silmään ja määrittää tekemämme kokonaisvaikutelman. Näin siis lempein ja järkevinkin ihminen voidaan, jos hänellä on viikset... nähdä ikään kuin pelkästään noiden isojen viiksiensä muodostaman lisukkeen kautta, toisin sanoen sotilaallisena tyyppinä, joka vihastuu helposti ja on toisinaan väkivaltainen - ja sellaisena häntä kohdellaan."
(Friedrich Nietzsche, "Morgenröte" suom. "Aamunkoitto", sivu 381)

En ole Nietzschen ajatusten seuraaja. Kuitenkin Nietzschestä on hyvä kirjoittaa jotain. Jotain muutakin, kuin mitä hänestä usein kirjoitetaan. Sillä hän on yksi niistä ihmisistä, joiden näkemyksiä on kenties ymmärretty eniten väärin. Suuri osa hänestä sanottua on pelkkää propagandaa.
1: Toki Nietzsche on röyheä ja hyökkäävä kirjoittaja, jonka herjojen ja kiukun sävyttämää tekstiä on vaikeaa lukea, etenkin jos ei pidä ns. kaikin puolin sivistymättömästä tekstistä ; Hänen tyylinsä ei niinkään perustele, vaan käyttää enemmän tyyliä, liioittelua ja painostusta vaikuttamisen keinona. Hän vihaa. Hän käyttää voimakkaita herjaavia ilmauksia. Joukko, keskinkertaisuus ja suuri osa kulttuurista edustaa hänelle pahaa, huijausta, joka pakottaa heikot seuraamaan ja yrittää murskata ne jotka eivät tottele. Hänestä ne voitaisiin tuhota. Hänen tekstissään on jonkin verran esimerkiksi naisvihaa, ja isompi määrä raivoa uskontoja kohtaan.

Yritän nyt kuitenkin lähestyä asiaa "positiivisen kautta". Moittimiseenkin varmasti löytyy joskus aikaa, mutta tämä hänen "pehmeämpi puolensa" on minusta priorisoitava, koska "If I don't do it - no one will."

Nietzsche ei juurikaan puhu todellisuudesta tai ota sen luonteeseen kantaa. Hän on elämänfilosofi, hän ei siis kerro mitä tiede on, tai tee metafyysisiä kannanottoja todellisuudesta. Tosin hänen kohdallaan on vaikeaa sanoa tuleeko hänen tekstinsä ottaa peräti vain filosofian osaajan kirjoittamana kirjallisuutena, eikä edes elämänfilosofiana. Itse edustan sitä näkemystä, jonka mukaan kuppa on kirjoittanut paljon Nietzschen kirjoihin.

Siksi tämänkaltainen lähestymistapa ei toimi. On otettava jotain muuta.

Aatelähtökohdan kannalta Nietzschen suhde hänen seuraajiinsa on kaikkea muuta kuin yksinkertainen : Kuka on tärkeämmässä asemassa, hänen seuraajansa vai se, mitä mieltä hän itse mahdollisesti oli erilaisista asioista. Nietzschen seuraajilla kun on kannanottoja, ja häntä voidaan tulkita monella tavalla. Tässä on itse asiassa vastakkain se asia, jonka kanssa kristinuskon käsittelyssä joudutaan jatkuvasti olemaan:
1: Voidaan aina sanoa, että jos kristitty murhaa, hän ei ole seurannut uskontoaan. Samoin moni Nietzschen nimeen toiminut on itse asiassa vastannut hyvin ali -ihmisen eri määritelmiä. Tällöin voidaan sanoa helposti että seuraaja "ei ole ymmärtänyt oikein". Vaikeutena tässä on se, että sekä kristinuskon että Nietzschen näkemyksissä on erittäin paljon tulkinnanvaraisuutta. Siinä, missä kristinuskossa on kiistaa siitä, onko ihminen luonnostaan hyvä, eli likimain onko ateisteillakin omatunto, jota kaikki voivat seurata riippumatta asenteesta itse uskontoon, vai onko ihminen perisynnin alla, eli jos hän seuraa tunteitaan, hän seuraa alhaisia ja syntisiä viettejään ja tekeekin pahaa. Nietzschen kohdalla taas esimerkiksi on epäselvyyttä siinä, mitä kuuluisa "Jumala on kuollut" -kohta tarkoittaa. Sen sanoja on kuitenkin hullu. Mutta ei tiedetä, onko hän hullu siksi, että hän on ateisti, vai hullu sen vuoksi että yhteiskunta, joka tässä tapauksessa oli uskonnollinen, määrittelee hulluuden "yleisen mielipiteen mukaan".
2: Toisaalta kun puhutaan aatteista ja ideologioista, pitää aina seurata myös sen vaikutuksia. Jotta voisimme sanoa onko jokin ideologia hyvä vai paha, puhutaan vaikutuksista. Siksi ei voida erottaa "aatetta" ja "sen seuraajia", koska ilman aatetta ei ole seuraajia, eikä ilman seuraajia ole kuin kuollutta kirjainta. Tätä kautta käy niin, että jos seuraajat eivät kykene noudattamaan sen arvoja, kyseessä on käyttökelvoton ideologia. Siksi jos esimerkiksi uskonnon nimissä tehdään paljon pahaa, se kertoo tasan tarkkaan siitä, että uskonnossa on riskejä. Riskejä esimerkiksi siihen, että sitä voidaan liian helposti käyttää tekosyiden lähteenä esimerkiksi sotimiselle, noitavainoille ja niin edes päin. Samoin Nietzschen seuraajat, etenkin nie jotka ottavat hänet erityisen vakavasti, ovat yleensä aika "erikoisia" samaan tapaan kuin monet, etenkin jutun vakavasti ottavat, uskovaiset ovat "hihhuleita".
3: Ideologiat kehittyvät, eikä alkujuurista puhuminen yleensä ratkaise, kun ideologia kerää "vakiintuneita käytäntöjä" tai vähintään tulkinnat muuttuvat ja osa vanhoista näkemyksistä osoittautuu matkan varrella vääriksi tulkinnoiksi. Siksi on väärin väittää että jokin aatteen edustaja on jotain mieltä vain siksi että aatteen alkuperäinen keksijä on ollut jotain mieltä. Systeemit kuitenkin muuttuvat.

Tämän vuoksi on vaikeaa katsoa asiaa. Nietzschen itsensä suhtautuminen massavoimaan on tärkeää. Kuitenkin natsit esittivät kannattavansa hänen oppiaan yli -ihmisestä. Mutta heidän Yli -Ihmisensä ei kuitenkaan ollut Nietzschen yli -ihminen. Sillä kuuluminen ja tottelu olivat natsismin rakennusainetta. Toinen merkittävä asia on tietysti se, että natsit rakensivat systeemin mytologisen rakenteen päälle: Philippe Lacoue-Labarthen ja Jean-Luc Nancyn "Natsimyytti" käsittelee ideologiaa, jossa natsismi asetti sosiaalisen ja poliittisen toiminnan ytimeen myytin, jonka varaan rakennettiin "SS/SAksalainen identiteetti". Tämän vuoksi Nietzscheä syytetään usein rasistiksi. Häntä on kuitenkin vaikeaa nähdä rasistisena, ellei sitten mainita hänen taipumustaan saksalaiseen itseinhoon. Hän esimerkiksi kutsui sisartaan "antisemitistiseksi hanheksi" tämän juutalaisvihan vuoksi.

Yritän siksi lähestyä asiaa hieman toista reittiä. Itse näen Nietzschen ennen kaikkea kriitikkona.

Hän tuhoaa kolmea pääasiallista kantaa, ja esittää niiden tilalle toisenlaista suhtautumistapaa. Kysymys voisi ollakin: Mitä Nietzsche inhoaa? Tällöin tulee kolmen kohdan lista.
1: Nihilismi, arvottomuus. Nietzschen Übermench kuitenkin on omien näkemystensä puolesta taistelija. Arvojen puolesta taas ei voi taistella, jos niitä ei ole. Usein ymmärtämättömät, asiaan tutustumattomat tai vain propagandaa aiheesta lukeneet, liittävät Nietzschen nihilismiin kannattajana. Toki Nietzsche kulutti aikaa ja voimavaroja nihilismin käsittelyyn. Hänhän kuitenkin yllytti ylittämään sen. (Samaan tapaan hän moittii ja ruoskii paljon kristinuskoa. Harva silti pitää häntä kristittynä..)
2: Schopenhauermaista vaikeuksien välttämistä ja pessimismiä, jossa ajatellaan että vaikeudet ovat paha asia, ja oikea tapa elää on estää vaikeuksia ja "minimoida eläminen ja riskit". Schopenhauer vältteli mukavuuksia, koska niiden tavoittelu tuottaa tuskaa. Schopenhauerhan vältti ensisijaisesti vaikeuksia, eikä suinkaan halveksinut iloa sinällään, mutta hänen mielestään maailma ei vain toiminut niin. Hänen elämäntahtonsa esimerkiksi liitti yhteen epäsopivia pareja, jotta syntyisi normaaleja lapsia eikä hirviöitä. Näin puolisot olisivat aina toisilleen epäsopivia ja tätä kautta parisuhteista tulisi aina onnettomia. Eli hän pessimisminsä vuoksi ajatteli että mukavuuksien tavoittelemattomuus on sama asia kuin tuskan välttely. Schopenhauer pyrki tämän vuoksi tuskan minimointiin, ei onnellisuuden maksimointiin ~ "tyydytys on harhaa, ja siksi viisaan tulee välttää tuskaa eikä etsimään nautintoa." Nietzsche taas näki, että vaikeuksien voittaminen voi olla nautinnollista, hedelmällistä. Tyydytys ei olekaan harhaa. Alain de Bottonin "Filosofian lohdutukset" kertookin (s. 195) kuinka Nietzsche oli nuoruudessaan Scopenhauerin kannattaja, mutta muutti mieltään ja hänen tunnetuksi tullut suhteensa vaikeuksiin syntyi kun "Napolinlahdella vuonna 1876 lokakuun lopulla hänet valtasi uusi, täysin epäschopenhauerilainen luottamus olemassaoloon." Minun näkemykseni mukaan Nietzsche ei siis ollut mikään masokisti, joka korostaisi pelkkää puhdasta kärsimystä tai tuskan toisille tuottamisen tärkeyttä. Tämän pitäisi olla selvää, koska
___2.1: Yli -ihmisellä on selvästi intentio. Hän pyrkii jotakin kohti, ja saavuttaa yrittämällä ja ponnistelulla potentiaalisna. Tälläisellä on oltava suunta. Pelkkä tuska itsessään ei johda kohti potentiaalia. Sen sijaan yli -ihmisessä intentio on mahollista vain jos ymmärtää sen kuilun sen välillä mitä toivoo olevansa ja sen välillä mitä on. Tämän eron tajuaminen tuottaa tuskaa, ja on raskasta. Kultivoitunut kuitenkin taistelee jotta kuilu pienenisi.
___2.2: Yli -ihminen taisteli vaikeuksia vastaan. Siksi pelkkä kärsimys ei ole riittävä syy - onhan lannistuminenkin vaikeus, eikä Nietzsche sitä kannattanut vaan vastusti! Nietzsche vain mainitsi ääneen sen, että kehittyäkseen on myös kohdattava vaikeuksia. Eli hän uskoi kuten Schopenhauer että vaikeudet ja saavutukset kuuluvat yhteen. Mutta hänen tapansa reagoida tähän asiaan oli täysin päinvastainen. Nietzshen ylle liitetään usein mukavuuden vihaamisen kaapu. Suurelta osin tämä onkin totta. Mutta hänkin korostaa, kuinka vaikeuksien voittaminen tuntuu jopa paremmalta kuin pelkkä "paloturvalliseen kaappiin lukittautuminen". Miksi Schopenhauer vältti haluja ja mukavuuksia? Koska hän tajusi saman, mitä Nietzschekin pitää tärkeänä. Nimittäin sen, että niiden tavoittelusta seuraa tuskaa. Heidän tapansa suhtautua tuskaan ja vaikeuksien voittamiseen oli vain päinvastainen.
3: Perinteinen syyllistämiskulttuuri. Perinteinen jaottely "Hyvä-Paha" on Nietzschestä huono, koska se leimaa ihmisen. Tätä keinoa käytetään paljon instituutioiden, pääasiassa Nietzschen kohdalla kristinuskon, toimesta ajatussensuurina. Jos et ole samaa mieltä, olet paitsi väärässä, olet myös paha. Kun sen sijaan korostetaan "vahva-heikko", se korostaa ihmisen tekoja ja asenteita, jotka ovat enemmän pintaa. Ihminen on tätä kautta "hyvän ja pahan tuolla puolen". Yli -ihmisen luonne on siksi se, että ihmisen on suotavaa nimen omaan rakentaa itse käsityksensä arvoistaan, eikä sen sijaan tukeuduttava perinteisiin, keskivertoihin vakiintuneisiin käsityksiin, tai vanhoihin selityksiin ja teorioihin ja vaikkapa Jumalasta. Eli perinteisesti vaikeaa ellei mahdotonta sanoa että "ihminen olisi muuta kuin ajatustensa ja tekojensa summa" ja esimerkiksi kristinuskon kannanotto siitä että "rakastaa syntistä mutta vihaa syntiä" on tätä kautta ristiriitainen, koska ihminen on heille moraaliltaan sidottu siihen mitä mieltä hän on asioista. Nietzsche pyrki juuri tämän sidonnan "tuolle puolen". Ja hänen kannanottonsa on tulkittava tässä näkökulmassa.

Eli Yli -ihminen on vaihtoehto joka paikkaa näiden kolmen lähestymistavan ongelmat: Nietzschen vahva-heikko -jaottelua ei pidä missään tapauksessa sekoittaa hyvä-huono -ajatteluun. Se on itse asiassa lähempänä taitavuutta. Sen ideana on se, että perinteinen tapa luokitella ihmisiä ei toimi. Hyvä kun on sekä oikeassa, että moraalisesti vahva. Huonoon taas liittyy paitsi osaamattomuus, myös väärässä olo. Tätä hän kritisoi. Sen sijaan vahva-heikko -luokittelussa katsotaan vain, miten taitava ihminen on. Tämä on tavallaan askel kohti sitä, että ei keskitytä ihmiseen vaan siihen miten hän toimii. Se on siis ikään kuin ad hominemin, ihmisiin ja tunteisiin vetoamisen ja vastaavien poistaminen moraalista. Se on tavallaan myös is-ought -ongelman hyväksymistä. (Asioiden olemassaolosta ei voida sanoa miten niiden pitäisi olla, joten tavallaan tämänkaltainen luokittelu on vain moraalin mielipiteistämistä.) Nietzsche ei siis eräällä tavalla puhu "yli -ihmisessään" itse asiassa lainkaan moraalista siinä mielessä, miten sitä normaalisti puhutaan. Hänen kannanottonsa on, että vahvuus, eli taitavuus, vaatii aina uhrauksia, aikaa, vaivaa, harjoittelua. Ja siitä seuraa ongelmia, kuten perheen uhraamista työlle, ja muiden kateutta. Ja sen sisällä on kilpailua. Hän sanoo likimain vain että "taidot eivät tule ilmaiseksi".
1: Tässä olennaista on se, että se on erilainen kuin "perinteinen arvojärjestelmä". Siksi esimerkiksi "hyvä-paha" -luokittelun käyttö siihen on hieman ongelmallista. Sillä esimerkiksi olisi väärin sanoa että Yli -ihminen pitäisi kärsimystä "hyvänä". Päin vastoin, "hyvä-paha" -ajattelustahan pitäisi nimen omaan irrottautua, joten yli-ihminen tuskin ajattelee asiaa "ihan noin".
2: Oikeastaan Nietzsche ei anna mitään "ohjenuoraa", paitsi sen että jokaisen on itse valittava tiensä ja taisteltava vaikeuksia vastaan jotta voisi saavuttaa omia tavoitteitaan ja ihanteitaan. Hän itse ei pitänyt kristinuskosta, mutta tosiasiassa kristittyjen historiasta löytyy monta sen ihailemaa sankaria, jotka täyttävät ehdottomasti yli -ihmisen kaikki määritelmät. Moni marttyyri on muiden mielipiteistä ja painostuksesta huolimatta julistanut kristinuskon sanomaa, jota on pitänyt oikeana, vaikka ilmapiiri on ollut heitä vahvasti vastaan. (Kukaan ei sano että marttyyrikuolema olisi "omasta asenteesta kiinni", joka ei liittyisi kärsimykseen.) On hyvä huomata, että Nietzsche ei olisi voinut järkevästi edes antaa mitään ohjenuoraa, koska hänen tavoitteenaan ei suinkaan ollut tuottaa häntä itseään seuraavia ali-ihmisiä.

Tämä tulee hyvin esiin esikuvien kautta:

Hänellä oli muutamia tärkeitä esikuvia: Hän mainitsee itse esikuvinaan Abbé Ferdinando Galianin, Henri Beyle Stenhallin, Montaignen ja Goethen. Heissä Nietzsche näki paljon arvostettavaa:
1: Heitä yhdisti kunnianhimo, arvokkuus, äly, luovuus, uteliaisuus, aktiivisuus, kekseliäisyys, rohkeus, huumorintaju, elämänmyönteisyys, ja luonteenlujuus.
2: Heitä yhdisti se, että he ottivat elämän ilon ja huumorin kautta. Heillä kaikilla on selvä "pimeä puoli", joka ei ole murtanut heitä vaan silti he kaikki olivat tunnettuja iloisista luonteistaan. Suurin osa heistä tanssi ja oli sukupuolisesti vireitä. Heillä oli mustaa huumoria, pessimististä mutta ilkikurista naurua.
3: He kaikki olivat maailmanmiehiä, matkustelivat paljon ja ottivat osaa monenlaisiin asioihin. He eivät sulkeutuneet kammioihinsa.
4: Heiltä puuttui hurskastelu, mukautuminen, kaunaisuus, eivätkä he sievistelleet ja näytelleet hienompia kuin olivat.
5: Jokainen esikuvista harjoitti myös taiteita. Luominen ja taiteellisuus olivatkin Nietzschelle tärkeitä. Taiteellisuudella oli elämälle suuri arvo: "Taide on suuri elämän kiihoke" , kuten hän kirjoitti "Epäjumalten hämärä" -kirjassaan.
Itse katson että Nietzschen esittämät malli -ihmiset voivat olla jopa parempi keino lähestyä sitä, mitä Nietzsche näki yli -ihmisyyden olevan. Hän itse ei välttämättä itse ollut sellainen, eikä välttämättä kokenut olevansa sellainen itse. Ja joka tapauksessa nämä ihanteet voivat kertoa siitä, minä hän asian näki. Ehkä ihanteet kertovat enemmän, koska me voimme uskoa joskus johonkin jota emme pysty seuraamaan. Ja kun tällöin epäonnistumme, emme vaihda itseämme toiseen, joten emme valitse tällöin itseämme vaan vain olemme, epäonnistumisestamme huolimatta. Mutta ihanteemme valitsemme itse, jos ihanne on huono, emme ota häntä ihanteeksi. Ei siis tarvitse olla lehmä voidakseen nauttia maidosta ja osatakseen arvostaa sitä.

Nietzsche arvosti heitä, koska he olivat kohdanneet vaikeuksia, ja löytäneet elämän, niistä huolimatta ja niiden kautta ; Taideteosta ei voi tehdä ilman kokemuksia. Korkea asema vaatii valtapeliä ja vaivaa. Kukaan ei ole ensimmäisellä kerralla suuri rakastaja. Alussa haparoidaan ja myöhemmin onnistutaan. Näin "Iloisen tieteen" fraasi toteutuu "Mielihyvä ja mielipaha ovat nuoralla yhteen sidottuja niin, että joka tahtoo saada mahdollisimman paljon toista, täytyy saada mahdollisimman paljon myös toista."

Nietzsche - masokisti elämänvihaaja?

Nietzshce on tulkintani mukaan jopa yllättävän elämänmyönteinen ; Hän ei korostanut kärsimystä sinällään. Esimerkiksi kateus voisi lannistaa, ja lannistuminen on kärsimystä. Mutta lannistunut ei ole yli -ihminen. Schopenhauerilainen pessimismi ja vaikeuksien välttäminen on itse asiassa juuri tälläistä lannistumista, joten siinä onkin mukana paljon tuskaa. Yli -ihminen sen sijaan kateudesta huolimatta jatkaa näkemystensä esittämistä. Juuri haasteiden edessä lannistumattomuus oli Nietzschestä suurta.
1: Siksi olenkin sitä mieltä että esimerkiksi Pekka-Eric Auvinen oli ali -ihminen nimen omaan Nietzshcen omassa tulkinnassa. Hän masentui kiusaamisen edessä, eikä nähnyt jatkamisen olevan mahdollista. Vaikeudet johtivat hänet laajennettuun itsemurhaan. Lopputulos on kuolema, joka taas tarkoittaa sitä että hukkaa potentiaalinsa sen sijaan että käyttäisi voimansa jonkun asian luomiseen, edistämiseen. Kuoleman jälkeen taistelu loppuu. Itsemurha on tätä kautta äärimmäinen lannistuminen, pakotie.
___1.1: Sen sijaan Nietzsche korosti itsekasvua, ja sitä että jos haluaa kehittyä, vastassa on luultavasti paljon opettelua ja työtä, ja onnistumista seuraa vaikeuksia, kuten esimerkiksi kateutta. Siksi menestyäkseen on kestettävä vastustusta ja vaikeuksia; Kärsimys ei hänelle ole pelkkä "oma asenne", vaan se että ihminen luonnostaan on sosiaalinen ja siksi reagoi esimerkiksi häneen kohdistettuun kateuteen ja panetteluun. Myös aatteellinen pahaksi leimaaminen satuttaa jokaita ihmistä, joka ei ole psykopaatti. Siksi ongelmat tuottavat kärsimystä. Siksi on jotain kestettävää. Ei siksi että masokismi olisi kivaa tai itsearvoisesti tärkeää, vaan sen takia että esim. kateus on jotain, josta ei päästä eroon.
___1.2: Ja ali -ihminen käyttää kateutta sortaakseen parempia, sen sijaan että kateus olisikin päämäärä, ihanne, johonkin johon tähdätä koska se on "enemmän kuin itse" ja jolla on jotain jota "itsellä haluaisi olevan". Kun ihmien siis seuraa sydäntään ja kestää vaikeuksia, eikä vain kestä niitä, vaan kiipeää eteenpäin, niin silloin ja vain silloin hän on Übermench.
2: En yksinkertaisesti usko että Nietzschen olisi unohtanut myötätunnon, rakkauden, suvaitsevaisuuden ja muut vastaavat asiat. Hän vastusti kristittyjä, koska nämä edustivat indoktrinoituja lampata, joista ideologian kannanottoja ja mielipiteitä mitä moninaisemmissa asioissa metafysiikasta etiikkaan piti joko myötäillä tai oli paha. (Tosin minäkin olen melko vahvasti sitä mieltä että jos kykenee pitämään Helvettiä sellaisena, jonne on "Hyvä" laittaa ihmisiä, hän on spekuloimassa sillä keitä ja miten ihmisiä saisi lynkata.) Nietzsche ei myöskään kiellä intohimoa. Päin vastoin. Yli -ihminen on hyvinkin intohimoinen olento.

Mutta kun puhutaan Nietzschestä, voi olla että käsittely kertoo enemmän siitä miten tulkitsen kirjallisuutta ja miten suhtaudun ideologioihin ja muihin ihmisiin. Tosin sama sopinee lähes kaikkiin, jotka Nietzscheä käsittelevät. Ehkä häntä voidaan vain tulkita. Ehkä se on jopa sitä, mitä hän tavoitteli?