Sosioekonomia ja älykkyys

Usein, kun puhutaan älykkyydestä ja sosioekonomisesta statuksesta, keskitytään erilaisiin kategorioihin jotka ovat melkoisen pysyviä. Tämä voi tuottaa vaikeuksia koska esimerkiksi kuluneen vuoden aikana oma älykkyysosamääräni on pysynyt suunnilleen samana mutta sosioekonomiani on muuttunut. Jos "markkinatutkimusalalla toiminut" ja "ei päivääkään työttömänä ollut" muuntuu yhdentekeviä tekohauskoja tärkeilyjä väsäileväksi työttömäksi hyödyttömäksi tekoälyköksi nopeasti, on selvää että puhutaan tilastollisista yhteyksistä ja korrelaatioista eikä siitä että kategorialla on jokin determinoiva muuntumaton ominaisuus.

Älykkyys on siitä mielenkiintoinen piirre, että se on geneettinen. Mutta sitäkin käsitellään kuin se olisi jokin geenien determinoima ominaisuus. Ja tätä kautta esimerkiksi eri alueiden erot älykkyysosamäärissä tulkitaan rotujen ominaisuuksiksi hyvinkin suoraviivaisesti.

Kuitenkin genetiikassa periytyvyyttä lähestytään heritabiliteetin kautta. Ja heritabiliteetti on tunnetusti äärimmäisen epäintuitiivinen malli. Ja heritabiliteetti ei ole epäintuitiivinen sen vuoksi että se olisi virheellinen. Vaan sen takia että se mallintaa geenien toimintaa. Ja siihen "helppotajuisuus ihmisille" ei ole millään tavalla määräävä ominaisuus. ; Ihmiset yksinkertaiasesti hakevat kategorioita joissa "nature nurture" -teema on "nature vs. nurture" jossa mietitään asioita erikseen kulttuurisina ja geneettisinä piirteinä silloinkin kun asia vaatisi laadukkaampaa otetta.

Tästä hyvän esimerkin saa älykkyyden ja sosioekonomisen suhteen välisestä tutkimuksesta. Josta on tehty myös hyvä popularisointi. Kun eri maiden sosioekonomisia asemia ja älykkyyttä vertailtiin, huomattiin että köyhyys tyhmentää. Mutta lähinnä USA:ssa. Monissa muissa maissa näin ei käy. Tästä joku voisi tietenkin lietsoa helpon kuvauksen jossa syynä olisi se että USA on vapaan markkinatalouden vuoksi meritokratia. Eli jokainen nousisi hierarkiassa (kunnes olisi kyvyttömyytensä rajalla ja näin kaikki olisivat miltei inkompetentteja tehtäviinsä). Ja että kansanryhmät joista tulee rikkaita tulevat pysymään rikkaina meritokratiassa koska älykkyys on perinnöllistä.

Kuitenkin itse data kertoo enemmän siitä sekä ympäristö että perimä vaikuttavat. Ja ne vaikuttavat hyvin merkittävällä tavalla. Jos jostain resurssista on puutetta ja siitä on kilpailtava, sosioekonominen status vaikuttaa enemmän. Jos taas ravintoa ja muita resursseja on tarjolla, erot ovatkin pääasiassa geneettisiä. Tämä ilmiö on monille tuttu pituuden kohdalla. Jos ruokaa on vähän, ihmiset eivät kasva geneettiseen potentiaaliinsa vaan jäävät ympäristösyistä kitukasvuisiksi. Jolloin yläluokkaiset ovat keskimäärin pidempiä. Mutta jos yhteiskunnassa köyhätkin saavat syödäkseen, pituuserojen taustasyy on genetiikassa.

USA:n markkinatalous onkin nähtävissä jonain joka luo tuloeroja. Oikeisto korostaa insentiivien merkitystä. Ja insentiivien olemassaolo ja sen tunnustaminen kertoo että tuloerot tunnustetaankin olemassaolevaksi. (Niitä vain pidetään toivottavana.) Suomessa on esimerkiksi kouluruokailu ja yleinen kouluopetus jossa "kunnalliseen kouluun joutuminen" ei ole samanlainen ongelmatilanne kuin USA:ssa. Ja näin meillä sosioekonomia ei vaikuta yhtä vahvasti tulevaisuuden määräämisessä.

Onkin kiinnostavaa tiedostaa, että monien konservatiivien ihailema feodaalimaailma on liitettävissä ; Miekkailumanuaaleissa on tavallista korostaa että esimerkiksi maajussit ovat jotenkin aivan omanlaisensa luokka. Aateli, suvun kautta ansaittava status, jne olivat hyvin tärkeitä. Tämä sukuajattelu muistutti geneettistä ajattelua vaikka geenejä ei siihen aikaan edes tunnettu. Kun miekkailumanuaaleja ei haluttu jakaa ja niiden taitoja opettaa julmille ja alkeellisille kansanosille, syynä oli kenties elitismin lisäksi havainto. Luultavasti nälkää nähneiden ja karua ja yksinkertaista elämää eläneiden maajussien kognitiiviset kyvyt olivat silminnähden heikompia. Ja tämä tavallaan loi ja tuki sitä että tilanne ei tule muuttumaan. Sosioekonominen säätykierto onnistuikin vasta niihin aikoihin kun köyhien oloja oli parannettu.

Tässä kontekstissa ei voi kuin kauhistella nykyistä leikkauslinjaa. On selvää että järjestelmä jossa köyhien tuista, lääkekulusäästöistä ja koulutuksesta leikataan samalla kun koulujen oppilailta ottamat maksut nousevat entistä tärkeämmäksi,  iskee vahvasti köyhiin. Ja rakentaa sääty-yhteiskuntaa jossa syntyperä painaa enemmän. Ei pelkän sukunimen ja statuksen vuoksi vaan sen kautta että eri ihmiset saavat omien ansioidensa ulkopuolelta apua. (Se, että valitsee vanhempansa ja isovanhempansa ei ole mikään oikea valinta tai ansio.) Tämä haittaa tietenkin siinäkin mielessä että jos mietitään älykkyyttä, voidaan muistaa mitä pituusasiassakin on muistettava. Jos pituuserot johtuvat pääosin ympäristötekijöistä, geneettinen erinomaisuus vaikuttaa vähän. Ja se johtuu siitä että geneettistä potentiaalia ei saavuteta. Joten sääty-yhteiskunnissa keskipituus on kaiken kaikkiaan huonompi kuin niissä joissa genetiikka jyrää. Toisin sanoen järjestelmä iskee myös älykkyyden keskiarvoon. Kenties Kokoomus onnistuukin katkaisemaan Flynnin efektin. (Joka muuten on mahdollinen vain siksi että älykkys ei ole vain geenien synnyttämää.) Kenties palaamme muutamassa sukupolvessa keskiaikaiseen feodaaliaikaan.

Pällit testit

Armeijassa jokainen tekee ns P1 ja P2 -testin. Armeijan eetoksen mukaan P1 testaa älykkyyttä, P2 halukkuutta. Käytännössä P1 mittaa loogista päättelykykyä ja jälkimmäinen on psykologinen testi, jossa mitataan keskittymis- ja paineensietokykyä.

Armeijan eetoksessa kun on sellainen erikoinen tilanne että jokaisella sotilaalla on vapaa tahto, joka tarkoittaa sitä että he vapaaehtoisesti uskovat ja noudattavat tiettyjä proseduureja. Isäni on käytännössä puoliväkisin käynyt vänrikin natsat. Itselläni kävi siitä onnellisesti että kun P1 -testin tulokset tulivat, niin arvon upseeri ja herrasmies kävi kanssani keskustelemassa siitä miten kiinnostavia asioita armeija voikaan tarvita. Mutta kun P2 -testien tulokset tulivat hieman myöhemmin, nämä mahdollisuudet haudattiin hiljaisesti, pysyvästi ja ilmeisen syvälle. Mikä oli minulle syvä helpotus. Jo nämä tulokset vihjaavat siihen suuntaan että testit toimivat.

Mitä testataan?

Kiinnostavaa oli että tulokset kerrottiin joten sain itseäni koskevaa tietoa. Tosin suhdeluvut 8/9 ja 2/6 eivät kerro mitään koska ei oikeasti ole tarkkaa referenssiä siitä että mikä on se mitattu asia. Testillä on luultavasti hyvä validiteetti ja reliabiliteetti. Mutta kun ei ole tietoa mitä mitataan ja millä keinoin on hyvin haasteellista käyttää tätä tietoa oikein mihinkään hyväkseen.

P1 ja P2 testien tulkinta ja rakenne ovat "miltei periaatteessa sotilassalaisuuksia". Eli kokeiden toisintokappaleita ei ole niin vain saatavissa. Käytännössä testiä on tehty niin paljon että itse lomake ja kysymykset eivät ole kovin salaisia. Kuitenkin kysymyksistä tiedetään jo rakenteensakin kautta suoraan jotain. (Blogistin saamien tietojen mukaan testit eivät ole sotilassalaisuuksia. P2 on hyvin vakiintunut MMPI -testi jota käytetään diagnostiikassa.)
1: P1 on isohko kasa kysymyksiä. Ja se itse asiassa koostuu kolmesta osatestistä ; Siinä on visuaalisen päättelyn testi, matemaattisen päättelyn testi ja kielellisen päättelyn testi. Joista sitten koostetaan P1 -luku. Tämä on varmasti sidottavissa klassisen älykkyystestin ns. G -faktoriin. Tätä ajatusta tukee sekin että on esitetty että P1 -testissä tasan 9 pistettä saa noin 5% väestöstä ja tasan 5 pistettä saa noin 20%. Josta voi arvata että pisteet menevät gaussin käyrälle. (Eli 7 on paitsi parempi kuin 6 niin se on "paljon parempi" kuin 6 on parempi kuin 5.)
2: P2 on sitten omituisempi. Se mittaa "paineensietoa" mutta on täysin kirjallinen. Se koostuu sellaisista kysymyksistä kuin että haluaako ihminen mielellään harkita ensin vai toimia ripeästi. Siinä on "puristaako vanne päätäsi" -tyylisistä kysymyksiä. Suhde vanhempiin kiinnostaa ihmeen paljon. Ja sitten kesken matkaa saattaa tulla uteluja kukkakauppiaaksi ryhtymisestä. Osa kysymyksistä vaikuttaa vitseiltä. Ja huomattavaa on että kysymyksissä on paljon toistoa. Samaa kysytään täysin samoilla sanoilla tai miltei samoilla sanoilla. ("kunnioitatko vanhempiasi" ja "pidätkö vanhemmistasi" -henkisesti.) Toistolla saatetaan mitata vastaajan rehellisyyttä tai lähimuistia. Mutta kaiken kaikkiaan on melko paha sanoa mitä tällä testillä oikein tehdään ja mitä sillä haetaan.

Rekisterivarasto

"Helsingin Sanomat" on kertonut että P1 ja P2 -testien tulokset kiinnostavat tutkijoita. Tämä ei yllätä koska testi on standardoitu ja sitä on tehty kauan. Tämän lisäksi aineiston otoskoko on valtava ja se kattaa periaatteessa valtaosan sukupolven miehistä. "Aineiston kattavuus ja yhdisteltävyys muihin yhteiskunnan keräämiin tietoihin tekee siitä arvokkaan." Aineistoa toki anonymisoidaan. Kiinnostavaa voikin olla että aineistoa on käytetty esimerkiksi graduissa. Salla Koivunen on esimerkiksi kartoittanut sitä havaitaanko suomalaisissa Flynnin efektiä. Tietoja siis paitsi kerätään, myös kootaan. Ja niitä käytetään.

Mielenkiintoista onkin että tässä on rekisteri ihmisistä. Ja tosiasiassa esimerkiksi minulta ei - ainakaan muistaakseni - ole kysytty kahta asiaa (a) haluanko minä tehdä tämän testin (b) sallinko että tietojani käytetään tutkimustarkoituksiin. Tai jos on kysytty ne on kysytty sillä ilmapiirillä mitä armeijassa kysytään. (Eli "kyllähän te, alokas Hämäläinen, ihan vapaaehtoisesti haluatte tämän asian johon Teidät komennamme.") ; On jokseenkin kyseenalaista että sitä paitsi on de facto ensin pakotettu vähintään puolen vuoden piinattavaksi tulemiseen, että tämän lisäksi olisi pakko paljastaa valtiolle varsin henkilökohtaisia asioita.
1: Kun vastauslomakkeessa on kynällä täytettävää monivalintaa, ei lomakkeeseen voi kirjoittaa että "Ai, haluat tietää äitisuhteestani? --- "Mitä vittua se sulle kuuluu." Korjaan. "Herra upseeriarvo, alokas Hämäläinen pyytää lupaa puhutella. Voinko ilmaista vastauksen äitisuhdettani tiedustelevaan kysymykseen?" --- "Mitä vittua se Teille kuuluu, herra upseeriarvo." Äitisuhteeni ja muu perhejännitteideni ymmärtäminen kuuluu lähinnä psykiatrilleni sekä niille jotka haluavat panna äitiäni vakavaluonteisesti ja pitkäjänteisesti. Tätäkö ne upseerit yrittävät - panna minun äitiäni? EI ju-ma-lau-ta!

Jossain määrin on mielenkiintoinen tasa-arvokysymys siinäkin että pitäisikö valtion velvoittaa jokainen nainenkin persoonallisuustestiin ja älykkyystestiin. Jotka sitten pisteytetään ja tulokset sullotaan jonnekin valtion taskuihin. ; Siinä voisi olla selittämistä että tiedot olisivat Ihan Vaan Tutkimuskäyttöön. Että ei pidä miettiä sellaisia juttuja että mikä tahansa tiedon keskittymä on käytännössä jotain jossa kerätään rekisteriä ihmisistä. Ja vallankaappauksen tai "uuden natsien valtaannousun tai vastaavan" vuoksi nämä arkistot ovatkin sellaisessa käytössä johon niitä ei ole tarkoitettu. (Kenties jollakulla pahalla diktaattorilla on vaikka kaunoja kukkakauppiaita kohtaan...)

Se mitä minä tiedän jo pelkästään kauppojen asiakasrekistereistä (joka on kohtuullisesti) on se, että (a) niissä on usein hämmentävä määrä tietoa. Mutta toisaalta tiedän myös että (b) näiden rekistereiden laatu on useimmiten aika heikko. Puhelinnumerot voivat olla vuosia vanhoja ja niin edespäin. (c) Ja ennen kaikkea usein on järkyttävä määrä potentiaalista tietoa jotka ovat "tilastollisia ennusteita" ja luonteeltaan sellaisia että ne voidaan kaivaa esiin vasta kun on muita tietoja ja muita taulukoita. (d) Joihin sitten on yllättävän harvoin oikeasti pääsyä. Ja näitä on sitten käsiteltävä hirvittävällä huolellisuudella.

P1 tarjoaa häiriötä pariksi tunniksi ja P2 tarjoaa pari irtovitsiä. Mutta valtio saa niiden kautta hirvittävän henkilökohtaista ja relevanttia tietoa. Joilla voidaan käsitellä niin yksilöitä (armeijauralle vai ei) ja massoja (onko sodanaikojen joukkojen kyvykkyys uhattuna tai laskussa vai peräti nousussa). Ja armeija tunnetusti tutkii sitä mitä sitten tutkiikin, usein salaisesti. Sellaisilla tavoilla että niistä ei vuodeta tietoja mihinkään julkisiin lehtiin. On pirun kiinnostavaa että ihmiset pistetään de facto väkisin testeihin joiden mekaniikkaa he eivät tiedä ja joita kenties potentiaalisesti ehkä käytetään sotilaallisiin tutkimuksiin joiden tarkka sisältö on mysteeri tietojen antajalle itselleen.

Tämä on hyvin erikoinen tilanne. "Aamulehti" kirjoitti viime joulukuussa siitä miten armeijan testejensä kautta keräämät rekisterit ovat tietosuojavaltuutettujen hampaissa. "Elokuussa tehty selvityspyyntö liittyy armeijan rekrytoinnissaan käyttämiin soveltuvuustesteihin ja muun muassa tietojen säilytysaikaan. Tietosuojavaltuutetun mukaan selvityksessä ovat myös asevelvollisrekisteriin liittyvät soveltuvuustestien psykologiset tiedot." ... "Asevelvollisuuslain mukaan henkilöä koskeva tieto pitäisi poistaa asevelvollisrekisteristä viimeistään vuoden kuluttua siitä, kun henkilö ei enää kuulu reserviin eikä varareserviin. Tietojen tuhoamisesta on tehty Puolustusvoimien johtoportaassa 7. elokuuta salainen päätös, jonka perusteella yli kahta vuotta vanhemmat psykologisten testien tiedot päätettiin poistaa asevelvollisrekisteristä. Pääesikunta poisti päätösasiakirjan salauksen Aamulehden pyydettyä asiakirjaa. Päätökseen on kirjattu yksityiskohtia poistettavista henkilötiedoista erittäin vähän. Esimerkiksi poistettavien tietojen ikää tai täsmällisiä perusteluja tietojen poistamiselle ei kerrota."

Ympäristön vaikutus, heritabiliteetti ja sukupuolierot

Heritabiliteetti on jännittävä konsepti. Sen erikoisimpia piirteitä on se, että vaikka se mittaa genetiikan osuutta jossain piirteessä, niin se mitataan aina nimenomaan jossain kontekstissa joka taas koostuu yleensä isosta joukosta ympäristöllisiä muuttujia.

Tämä näkyy hyvin vahvasti siinä, miten esimerkiksi sukupuolten ajattelueroja lähestytään. Tämä on niitä aiheita joihin kaikilla ikään kuin oletetaan olevan mielipide. Miesten ja naisten ajattelutavan eron tai samanlaisuuden olemassaolo on jotain joka toistuu erilaisissa uutisissa siksi että sitä pidetään ns. "tärkeänä mielipiteenä". Uutisissa kirjoitetaan esimerkiksi seuraavia tiedettä popularisoivia otsikoita kuin "Male and female brains still unequal, researchers find" ja alaotsikoita "A variation in the cognitive abilities of the two sexes may be more about social development than gender stereotypes".

Erikoista onkin se, että selvästi sukupuolieroja löytyy. Mutta ne käyttäytyvät joskus hyvin eriskummaisasti. Tuore tutkimus "The changing face of cognitive gender differences in Europe" mittasi sitä miten sukupuolten väliset erot ovat muuttuneet aikojen saatossa. Samoin eri kulttuurien välisiä eroja on kartotettu. Tämä on tarpeen sillä sukupuolten välisiä eroja kartottaessa on syytä katsoa sitä että (a) onko eroja (b) missä olosuhteissa ne muuttuvat ja (c) ovatko nämä erot pysyviä. Kielelliseen lahjakkuuteen liittyvä ero on kadonnut kokonaan. Matemaattisia kykyjä mitatessa erot ovat olemassa mutta pienentyneet. Ja muistin kohdalla sukupuolierot ovat olemassa mutta kääntyneet ympäri. Samoin on huomattu että jos yleinen vauraus paranee, älykkyysosamäärä nousee. Tämä koskee sekä miehiä että naisia.

Moni voisi päätellä tästä että tämä kumoaisi tyystin ajatuksen siitä että ominaisuudet todella olisivat perinnöllisiä. Se kuitenkin enemmänkin näyttää että ominaisuuksia voi haitata ympäristötekijöillä. Itse asiassa sen valossa on jopa hyvin luultavaa, että sukupuolierot ovat tilastollinen ilmiö jotka eivät katoa yhteiskunnasta vaikka parantaisimme kaikkien mahdollisuuksia. (Se voisi vaatia sitä että toista sukupuolta tarkoituksella jarrutetaan.)

Tämä ei sinänsä yllätä sillä jos mietitään mitä ympäristöolosuhteiden tasaaminen ja runsastaminen tekee, saattaa muistua mieleen että se mahdollistaa sen, että mahdollisimman moni saavuttaa sen potentiaalin mitä hänen perimänsä mahdollistaa.
* Näin esimerkiksi runsas ravinto tekee kaksi asiaa (a) lisää kaikkien keskimääräistä pituutta mutta toisaalta myös (b) vahvistaa hajontaa siten että osa jää lyhyiksi ja osa pitkiksi. Ja (c) Tämä pituusero ei ole jotain joka selittyy ympäristöstä vaan nimenomaan täysin perimästä. Sillä ympäristöstä tuleva variaatio ja häiriö minimoituu.
* Samoin Flynnin efekti kertoo että ympäristöllä on kiistatta tärkeä ja suuri osa siihen että voimme kasvaa älykkäiksi. Mutta tämä älykkyyden nousu ei tietysti tarkoita että älykkyydessä ei olisi geneettistä komponenttia tai että älykkyyseroja ei olisi muuta kuin sosiaalisista syistä.

Tämä on näitä asioita joita ei välttämättä huomaa jos katsoo pelkästään keskiarvoja. Usein hajonta on aivan yhtä tärkeä.

Tämän valossa itse näkisin sukupuolierot melko irrelevantiksi aiheeksi. Meidän tulisi enemmän keskittyä siihen että jokainen voisi saavuttaa sen oman potentiaalinsa. (Jos tässä on sukupuoliero, se ei toki johda siihen että kaikki yht'äkkiä olisivat miehiä tai naisia. Sillä jos kyseessä on jakauma, se kertoo yleensä tilastollisesti että miksi enemmistö on toista sukupuolta eikä toista. En siis näe tarvetta sen tyyliselle ajattelulle jossa armeijaan mennään vedoten miesten keskimääräiseen vahvemmuuteen sen sijaan että asia hoidettaisiin kuntotestillä. On turha sekoittaa sukupuolierojen olemassaoloa sukupuolikiintiöihin tai sukupuolinormatiivisuuteen tältä osin.) Loppu on sitten perimän antamaa "epäreilua etua" jonka korjaaminen vaatisi eugeniikkaa. Ja mielestäni tälle tielle ei vain pidä mennä, eikä edes miettiä mentäväksi, joten olisi syytä keskittyä vain sen reilun yhteiskunnan rakentamiseen.

Brakykefaalisen järkeenkäypää

Ruotsalainen Anders Retzius kehitti kallonmittaukseen perustuvan menetelmän jonka lopputuloksena hän ryhtyi laskemaan ns. kalloindeksiä. Hänen ajatuksensa nojasivat siihen aikaan, 1800 -luvun alussa, muodikkaaseen fyysiseen antropologiaan. Ajatukseen jossa ajateltiin että suuret aivot tarkoittavat suurta älykkyyttä. Retzius otti tähän jaotteluun kuitenkin kallon pituuden ja korkeuden suhdetta. Hänestä kapeakalloiset dolikokfaalit olivat älykkäitä kun taas matalakalloiset brakykefaalit olivat tyhmiä. Hänen ajatuksensa perustuivat eläimenkaltaisuuteen ; dolikokfaalit olivat kauempana eläimistä kun taas barkykefaalit olivat eläimellisempiä ihmisiä.

Hänen argumenttejaan käytettiin kun mietittiin sitä miten suomalaisiin tulisi suhtautua. Kielitaistelun tuoksinassa, joita Retziuksen aikana käytiin, nojattiin juuri siihen että suomenruotsalaiset olivat mittauksissa enemmän dolikokfaaleja kun taas suomalaisissa barkykefalia oli yleisempää. Joka tietysti todisti sen, että ruotsalaiset olivat kuin luotuja hallitsemaan ja suomalaiset olivat biologisesti ja synnynnäisesti hyviä ns. suorittavan työn tekijöitä. Retzius tietysti oli itse ruotsalainen, joten ei ole hankalaa kuvitella miten hän oli tämänlaisen teorian takana. Eikä pelkästään siksi että yliopistotie oli siihen aikaan ruotsalaisille enemmän auki kuin suomalaisille.

Nykyaikana harva pitää frenologiaa ja sen erilaisia variantteja perusteltuina. Se on itse asiassa niitä harvoja pseudotieteitä jotka ovat liki tyystin kadonneet. Tämän vuoksi harva tulee ajatelleeksi että tietyllä tavalla on hyvin ymmärrettävää mitä kautta tämänlainen ajatus voi olla järkeenkäypä. Evoluutioteorian valossa ei olisi mahdotonta että olisi primitiivisempiä rotuja. Ja nämä voisivat näkyä ulospäin, ja koska ihmisen evoluutio on apinoista päätellen ollut älykkyysosamäärää kasvattamaan päin ei primitiivisyysnäkökulma olisi ollut lähtökohtaisesti mahdoton. Eli asia vähintään pitäisi tutkia ja selvittää, mahdollisuutena. Aivojen koon ja ajattelun yhteys ei ole ollenkaan mahdoton. (Se ei itse asiassa ole aivan typerä nykypäivänäkään.) Teoria oli siis järkeenkäypä, joskin väärä. Siitä huolimatta on helpompaa nähdä vain valtapoliittinen puoli. Että tämänlaiset teoriat kasvoivat rasismista ja vallasta. Tosiasiassa valta varmasti on vaikuttanut keksimisessä ja suosiossa. Mutta sen falsifioituminen ei sitten ole johtunut valtapelistä vaan "jostain aivan muusta".

Ensinnäkin voidaan huomata että älykkyys on siitä ikävä piirre että sen ajan ruotsalaiset ovat todennäköisesti olleet oikeassa. Flynnin efekti viittaa älykkyysosamäärän nopeaan kasvuun. Ja tämä viittaa että ympäristötekijöillä on ollut hyvinkin suuri vaikutus. Huono ravintotilanne on varmasti vaikuttanut älykkyysosamäärään. Samoin kuin aiemmin esilletuomani seikat jodinpuutoksen suuresta vaikutuksesta älykkyysosamäärään. Ilmiö suomalaisten tyhmyydestä on itse asiassa varsin todennäköisesti ollut tosi, sen selitys on ollut järkeenkäypä mutta väärä. Olisi pitänyt katsoa rodun sijaan olosuhteita, syyttää kulttuuria ja ympäristöä eikä perimää.

Tästä on tietysti helppo vetää analogia ja yhteys Tatu Vanhaseen, maahanmuuttokeskusteluun ja islam-älykkyysosamäärävaahtoamiseen. Ja vetää tästä tietty johtopäätös. Mutta on kuitenkin syytä muistuttaa että välttämättä kaikki älykkyyserot eivät johdu kulttuurista. Ja toisaalta kulttuurin ja ympäristön vaikutukset eivät tuhoa älykkyyttä ilmiönä. On syytä olla varovainen. Sillä älykkyysosamääräkeskustelussa oman maailmankuvan tulkinnat astuvat mukaan hyvin erikoisilla tavoilla. Esimerkiksi on varsin helppo huomata erikoinen klusteri joka samanaikaisesti (a) selittää eron kulttuurilla että (b) pitää älykkyysosamäärää pelkkänä keksintönä. ; Jonkinlainen kulttuurillinen vaino siis selittää jotain jota ei ole olemassa?

Itse asiassa kognitiotieteen kursseilla klassiseksi vitsiksi nousi se, että "IQ -tyyppinen älykkyys on sitä mitä älykkyystesti mittaa". Tämä epämääräisyys johtuu lähinnä siitä että älykkyydellä ei ole kunnon määritelmää ja toisaalta siitä että sen takana olevat syyt voivat olla hyvinkin mutkikkaita. Se ei kuitenkaan tarkoita että ilmiö ei olisi tosi ja havaittu. Selvästi kysymyksissä on jotain yhdistävää ja tätä kautta meillä on jotain joka määrittyy näiden kysymysten kautta. Mutta emme tiedä välttämättä tarkasti että mikä tämän aikaansaa. On hyvä erottaa "havaittu ilmiö" "järkeenkäyvyydestä". (Ihmiset noin ylipäätään tykkäävät selittää. Havainnot sitten sovitetaan ja tulkitaan näihin selityksiin.)

Jos nimittäin pitää miettiä mitä älykkyystesti itse asiassa tarkoittaa, niin se tarkoittaa sitä että onnistuminen yhdessä kysymyksessä korreloi onnistumisen toisen kysymyksen kanssa. Korrelaatiot voivat toki olla heikkoja, mutta niiden on oltava olemassa. Näin ollen kun riittävän monelle ihmisille pistetään riittävästi kysymyksiä, voidaan havaita tapahtuuko klusteroitumista tiettyihin ihmisiin. Jos kaikki onnistuvat tilastollisesti yhtä hyvin, erot yksittäisissä tuloksissa voisivat olla sattumaa. Samoin jos samantapaisen kysymyspatterin uusiminen johtaisi heittoihin saman ihmisen kesken vaikka viikon välein, niin sattuma selittäisi erot pois.

Älykkyysosamäräätesteissä ei kuitenkaan käy näin. Sen sijaan niissä (a) Osa kysymyksistä näyttää olevan vaikeampia, eli ne saadaan harvoin oikein. Näissä epäonnistuminen pitää sisällään vähän tietoa, mutta oikeassaolo sitten johtaa siihen että tilastollisesti useampi muu kysymys on myös oikein (b) kysymykset ovat suunnilleen yhtä vaikeita jolloin hajontaa on enemmän, mutta tilastollisesti onnistuminen yhdessä korreloi heikosti onnistumisen jonkun muun kysymyksen kanssa. (+) Joten eri kysymysten välillä on jokin yhteys. Sitä vain ei ole määritelty-tunnettu kovin eksaktisti. Tämän ilmiön syy voi sitten olla ties missä. Se että onko sen takana genetiikka, tai vaikka koulutus, on selitys miksi tietyt ihmiset osaavat vastata tiettyihin kysymyksiin.

Toki moni korostaa tässä että älykkyyttä on erilaista. Se tuntuu usein olevan selitys jolla älykkyysosamääräilmiö selitetään pois. Tässä toki perimmiltään lähinnä tunnustetaan että ilmiö on todellinen mutta irrelevantti. Se näyttää tukevan nykykulttuurissa vahvasti ilmoilla olevaan henkeen jossa jokaisella olisi oma vahvuusalue ja kaikki olisivat hyviä jossain. Mutta tämä lohtutematiikka ei tarkoita että älykkyyttä ei voisi olla erilaista. Ideologinen syy on helppo keksiä, ja se voi selittä idean keksimisen. Mutta idean säilyminen on sitten toinen asia.

Ja tässä esiin voidaan nostaa edelleen faktorianalyysi. Eli juuri se, että otetaan vastaukset isolta joukolta ihmisiä. Ja sitten katsotaan vastaako onnistuminen yhdessä onnistumiseen toisessa. Jos esimerkiksi musiikillinen lahjakkuus olisi oma älykkyydenlaji jota ei tule sekoittaa vaikkapa matemaattiseen lahjakkuuteen voidaan samoilta ihmisiltä testata hyvin erilaisia tehtäviä.

Se, että voidaan sanoa että ylipäätään on musiikillista lahjakkuutta pitää tapahtua kaksi asiaa (a) Onnistuminen musiikillisessa älykkyyden kysymyksessä 1 johtaa kasvaneeseen todennäköisyyteen vastata oikein musiikillista älykkyyttä koskevaan kysymykseen 2. (b) Yhteys siihen että vastaa musiikilliseen älykkyyteen 1 oikein olisi paljon suurempi ero vaikka laskentoa koskevaan kysymykseen 1 kuin musiikillista älykkyyttä koskevaan kysymykseen 2. (+) Toisin sanoen faktorianalyysissä muodostuisi oikeista ja vääristä vastauksista klustereita jotka olisivat tiheämpiä jossain ja löyhempiä jossain.

Tosiasiassa älykkyyden erilaisille laaduille onkin näyttöä. Niitä kuitenkin koskee myös ns. G -faktori. Joka tarkoittaa sitä että älykkyys yhdessä korreloi heikosti mutta kuitenkin jollain tasolla muiden älykkyyden lajien kanssa. Tämä toki viittaa siihen että älykkyydellä on erilaisia luokkia. Sillä klusterit ovat jossain tiukempia kuin toisaalla ; yleisälykkyys ei ole niin tasainen että eri ryhmien sisäinen samanlaisuus rikkoutuisi. Toisaalta tämä viittaa ns. yleisälykkyyteen joka tuhoaa sen ihmisen mieltä hivelevän seikan jossa lohduttaudutaan sillä intuitiivisella stereotypialla, että "kun se inssipoju pärjää matikassa, niin sen täytyy olla surkea muusikko". Yleisälykkyys viittaa juuri siihen että osa on monilahjakkaita ja toiset monilahjattomia.
1: Korrelaatio tässä kohden on jopa vähän lohduton ja kenties eettisesti epämiellyttävä. Jos älykkyys klusteroituisi ja yhteys eri älykkyyden lajien välillä olisi olematon tai negatiivinen, ihmiset olisivat eri tavoilla älykkäitä. Jos g -faktori olisi äärimmäisen vahva, ei olisi eri laatuisia älykkyyksiä. Nyt ollaan kompromissina siinä maailmassa jossa on tiettyä lahjakkuutta ja toisaalta myös monilahjattomuutta. Monilahjattomuus selittää esimerkiksi sen, miksi tämän blogin kaltaisia asioita on olemassa vaikka ei pitäisi. Epämiellyttävää.

Toki g-faktorista ei voida selittää suoraan sen syytä. Älykkyysosamäärän historia on itse asiassa siitä mielenkiintoinen, että ne ovat aina pyrkineet testaamaan ns. lahjakkuutta. Mutta koska sitä kuitenkin mitataan suorituksella, on hyvin vaikeaa tehdä sellaisia testejä jotka eivät jollain tavalla mittaisi harjoittelua tai mitään muutakaan vastaavaa. Aikaisemmin kulttuurisidonnaisuus on ollut räikeää. Älykkyyttä on mitattu esimerkiksi kysymyksin joissa ytimessä on tietyn eurooppalaisen urheilujajin perusasiat. Nämä kysymykset mittaavat taitoja, eivät lahjakkuutta. Ja tämä on itse asiassa valtavan suuri haaste. Gouldin "The Mismeasure of Man" -kirja koostuukin siitä, miten älykkyysosamäärän tulkinnassa on unohdettu että se tutkii tilastollista onnistumista. Hän muistuttaa siitä että faktorianalyysi on tilastollinen konsepti joka havaitsee ilmiön, ei selitä sen syytä. Ja tämä onkin tarpeen, sillä aineiston sovittaminen "järkeenkäypään tarinaan" johtaa helposti juurikin Retziuksen tielle.

Tässä kohden onkin takana hyvin syvällinen ongelma. Nimittäin jos mitataan älykkyysosamäärää, niin mistä tiedetään onko se kulttuurisidonnainen? Flynnin efekti toki viittaa siihen että se ei ole täysin geneettinen, koska se on niin nopea että evoluutio ei voisi selittää sitä. Mutta tämä ei toisaalta myöskään tarkoita että kaikki älykkyyden takana olisi kasvatuksellista ja ympäristöllistä. Perusongelmaksi jääkin tavallaan se, että jos älykkyysosamäärät vaihtelevat maasta toiseen, se voi viitata siihen että älykkyysosamäärätesti ei olekaan kulttuurista riippumaton. Ja silloin siinä on vielä kulttuurisidonnaisia kysymyksiä. Tai sitten erot johtuvat todella siitä että tietty kulttuuri tai tietty rotu on älyllisesti heikompaa. Tätä analysoimaan tarvitaan paljon mutkikkaampaa tiedettä.

Toisaalta faktorianalyysi ei ole tätä kautta arvoton. Sillä selvästi älykkyysosamäärää mittaavissa kysymyksissä on jokin jota mitataan. Jokin yhteys kysymyksillä on keskenään. Ja tämä on joka tapauksessa ilmiö joka kaipaa selittämistä. Faktorianalyysi tavallaan paljastaa ilmiön mutta ei tee siitä järkeenkäypää. Ja toisaalta se voi paljastaa jonkin järkeenkäyvän intuitiivisesti ilmiselvän asian puutteelliseksi. (Tällä on vaikutusta myös MBTI -kritiikkiin ja siihen liittyvään keskusteluun. Sillä faktorianalyysi paljastaa esimerkiksi sen, onko introversioon liittyvien kysymysten välillä klusteri vai ei. Ja juuri tätä on tutkittu Nowackin tutkimuksessa jossa S-N ja T-F -luokat korreloivat sisäisesti hyvin huonosti. Niiden kuvaama ilmiö siis on "pretty much nonexistant". Toisaalta J-P ja S-N korreloivat keskenään joten on erikoista että niitä väitetään toisistaan erillisiksi.) Faktorianalyysin kohdalla esimerkiksi älykkyysluokituksissa voidaan toki selittää miten musiikillisesti lahjakas voi epäonnistua toisissa musiikillisissa kysymyksissä. Mutta jos yhteyttä ei ole, järkeenkäypä selitys ei selitä mitään havaittua ilmiötä, eikä selitystä tätä kautta tarvita.

Toisaalta aina silloin tällöin törmätään myös Retziukseen ja vastaaviin. Joka on itse asiassa ollut omaan aikaansa nähden yllättävän validia tiedettä. Selitys on myöhemmin paljastunut vääräksi, mutta syynä on ollut tiedon tarkentuminen eikä se että teoria olisi aikanaan ollut läpikotaisen huono tai väärä. Ne ovat kenties ollut ideologisesti motivoituja, mutta toisaalta tieteessä ei pitäisi oikeasti arvottaa teorioita ad hominem -pohjalta, eli tuomita teoriaa vain siksi että joku tietty, kenties hyvinkin vastenmielinen, ihminen sen esittää. Väärät teoriat on sen sijaan kumottava fakta-aineistolla. Ja kumoamisen jälkeen kannattaa unohtaa "ajallinen ylenkatse", joka johtuu siitä että nykyään eletään eri fakta-aineiston varassa kuin siihen menneeseen aikaan jonka "hölmöjä" teorioita sitten nauretaan nykyään. Osa teorioista on toki ollut hölmöjä aina, mutta osa yllättävän hoopon oloisista ja aivan ehdottomasti falsifioiduista teorioista on omaan aikaansa nähden ollut hyvinkin perusteltu. Epäonnistumista ei tältä osin tulisi liiaksi sekoittaa lahjakkuuteen. Muutkin kuin hölmöt epäonnistuvat. Ja se mikä on perusteetonta ja hölmöä nyt ei ole välttämättä ollut perusteetona ja hölmöä aina.

Evoluutio ja sen "kelpoisuus ei voi selittää" -puolet

"Helsingin Sanomien" tiedeuutisissa oli otsikko joka sai kulmakarvani nousemaan. Otsikko "Tutkija: Evoluutio ei selitä kaikkia eliöiden muutoksia" herättää tiettyjä mielikuvia jotka johtavat kohti kreationismia. Myös alaotsikko jatkoi samalla teemalla "Akatemiaprofessori Juha Merilä on yksi Euroopan merkittävimmistä evoluutiobiologeista". Kun evoluutiota epäillään ja arvosanaa korostetaan, voi syntyä vain yhdenlainen odotus. Pettymys. Ajatus huonosta tiedejournalismista. Ajatus siitä miten netti täyttyy kreationistisesta roskasta. Ja monia muita ennakkokäsityksiä.

Jotka sitten tässä uutisessa ovat aivan vääriä. Juttu pitää sisällään aivan hyvää tiedeasiaa. "Merilä ottaa esimerkiksi Uudessa-Seelannissa elävän hopealokin, jonka yhdestä populaatiosta hänellä on tarkat tiedot 1960-luvulta lähtien. Havainnot osoittavat kiistatta, että linnut ovat pienentyneet selvästi 50 vuoden aikana. Siis ilmiselvää evolutiivista sopeutumista lämpenevään ilmastoon? Ei, vastaa Merilä. Tutkimuksissa havaittiin, että koon pienenemisen takana eivät olleet perinnölliset muutokset. Oikea selitys on raadollisempi. "Hopealokit kärsivät. Niillä on liian vähän ravintoa, joten ne jäävät kitukasvuisiksi."" Tämä on hyvä muistutus kaikille niille joiden mielestä kelpoisimpien lisääntyminen on tautologista ja kehäpäätelmäistä. Sillä tämänkaltaiset ilmiöt muistuttavat että usein evoluution kohdalla ongelmat ovat tarkkuudessa. Pelkkä kelpoisuus ei riitä ; "Evoluutio edellyttää geneettistä muutosta populaatiossa." Tämä on tärkeä asia ja tuttua jokaiselle jalostajalle. Genotyypin ja fenotyypin eroa ja heritabiliteettia käsitellään ja huomioidaan sen parissa paljon. Ja tässä mielessä huomautus on "ihan perusbiologiaa" joka on kyllä jo lukiostakin tuttua.

Tämänlaiset asiat ovat kiinnostavia. Jopa lisää kaipaisin.

Merilän kohdalla olisin tosin kaivannut enemmän puhetta neutraaliteoriasta. Se kun korostaisi että genetiikan saaminen mukaan ei ole samaa kuin väistämätön todiste adaptaatiosta. Neutraaliteoriassa korostetaan geneettistä ajautumista. Ja siinä muutokset eivät ole adaptiivisia vaikka ne ovat perinnöllisiä. Yleistyminen ei ole sama kuin todiste geenin hyödystä.

Ja toisaalta esille voisi nostaa sen että geeni-adaptiivisuus -fiksaation lisäksi olisi katsottava epigenetiikkaa. Epigeneettisessä periytymisessä kysymys ei ole geeneistä vaan siitä miten geenejä ohjaillaan. Esimerkiksi asetyloituneet histonit siirtyvät vanhemmilta jälkeläisille. Tämä on tietyssä määrin hankittujen ominaisuuksien siirtämistä jälkipolvien fenotyyppiin. Tämä ei kuitenkaan ole muuta kuin "lamarcismia joka tuottaa variaatiota muutaman sukupolven verran".
1: Sillä koska kyseessä on enemmänkin geenien "avaaminen" ja "sulkeminen" eivät nämä ominaisuudet kasaudu. Näin hankitut ominaisuudet periytyvät mutta eivät muuntele ja kasva. Sillä kun geeni on avattu se on avattu ja kun se on lukittu se on lukittu. Voit avata lukitun ja lukita avatun, mutta et voi lisä-avata niitä loputtomiin. Uutta epigeneettisessä säätelyssä ei siis olekaan Lamarkismin uusi paluu ja selitys eliökunnan historian kehityspolkujen selittämisessä vaan enemmänkin se, että organismia ei määrittele ainoastaan sen DNA vaan myös epigeneettisellä säätelyllä on vaikututusta ja tämä voi joskus periytyä seuraavalle sukupolvelle.
2: Useammin kyse on vielä lyhyemmästä vaikutusajasta ; Yhden organismin geenien toiminta muuttuu ympäristön vaikutuksesta sen elämän aikana. Kysymys ei ole aina edes yhdelle seuraavalle sukupolvelle siirtymisestä. Muutokset eivät kuitenkaan aiheuta lopullisia muutoksia lajin geeneihin ja ominaisuuksien periytymiseen jälkipolville pidemmällä aikaskaalalla selittyykin geneettisten adaptaatioiden kautta.
3: Ja tässä kohden tietysti voidaan mennä siihen että jos epigeneettinen taipumus tuottaa kyvyn varioida nopeasti vaihtuvissa ympäristöissä ja "kalibroida" jälkeläisiä, niin epigenetiikka on enemmänkin periytynyt hyöty kuin jokin joka ohjaisi evoluutiota lamarckin hengessä isoissa linjoissa.

Mutta täsmennyksistä viis. Sillä Merilän kirjoitus tuottaa myös yksinkertaisen sovelluksen. Sellaisen joka on hyvin käytännönläheinen ja hyödyllinen. Jos siis pitää internetin keskustelupalstoja käytännöllisinä ja siellä pätemistä hyödyllisenä.

Ympäristön ominaisuudet

Ottaakseni tästä esille yhden aiheen jonka kohdalla nousee esille sitä miten Merilän ohjetta voi soveltaa. Jos otamme esille älykkyyden. (Tässä nyt vain sen suppean IQ -testien mittaaman älykkyyden. Joka hieman erikoista kyllä tiivistyy älykkyydeksi jota IQ -testit mittaavat. Tämä on niin tätä.)

Älykkyys on aihe josta "internetin pinnallisilla foorumeilla" läpikäydään pääasiassa nature-nurture -vääntöä. Ja tässä henkenä on se, että nature on vain ja ainoastaan geenejä. Ja nurture on vain ja ainostaan kulttuuria. (Ja tietenkin näissä debateissa vain yksi syy ja yksi aiheuttaja hyväksytään.) Nähdäkseni puhdas genetiikka on tässä melko heikoilla koska Flynnin efekti on niin voimakas että sitä olisi hyvin vaikeaa selittää evoluutiolla. Ihmisten älykkyysosamäärä on yksinkertaisesti noussut. Tosiasiassa tämä on keskiarvoja koskeva trendi. Ja siihen voidaan vaikuttaa montaakin eri kautta. Ja tästä on varsin helppo löytää esimerkkejä jotka eivät ole "suoraan geenejä" eivätkä "suoraa kulttuuria".
1: Älykkyyttä on nostanut se mitä on syöty. Tässä yhtenä merkittävänä elementtinä on ollut jodin saatavuus. Discover -lehdessä oli artikkeli siitä miten jodin puutostaudissa älykkyysosamäärä romahtaa. Ja miten se on aikaisemmin ollut yleinen, kunnes jodia alettiin lisäämään suolaan. "The economists found that in the lowest-iodine areas-the bottom quarter of the study population-the introduction of iodized salt had stark effects. Men from these regions born in 1924 or later were significantly more likely to get into the Air Force and had an average IQ that was 15 points higher than their predecessors. Nationwide, that averages out to a 3.5-point rise in IQ because of iodization." Jodikysymys on nykyäänkin merkittävä ; Henkisen vajauksen ennaltaehkäistä jodilla on yllättävän helppoa ja silti sen kanssa on edelleen ongelmia.
2: Älykkyyttä on nostanut se, mitä ei ole syöty. Tässä esille voidaan nostaa lyijy. Se aikaansaa mielenterveydellisiä ongelmia ja se on ennen ollut yleinen. Siitä on tehty vesiputkia ja sitä on käytetty ruuansäilytysastioissa. Jopa viini on maustunut mukavasti lyijyssä. Nykyisin lyijyä vältetään sen tiedettyjen seurausten vuoksi.

On selvää että jos tämä älykkyysbonus on jotain jonka voi syödä, se ei ole geneettistä. On selvää että voimakkaan ja nopean Flynnin efektin takana on ainakin jokin tai joitain voimia jotka ovat muuta kuin geneettisiä. Silti tämä ei toki tarkoita että nämä vaatisivat Jumalaa. Eikä se tietysti tarkoita myöskään sitä, että älykkäisiin ihmisiin ei kohdistuisi valintapainetta.
* Kuten se ei tarkoita sitäkään että kasvatuksella ei voida ohjata aivoja kohti tietynlaisten ongelmien parempaa ratkaisukykyä.
* Ja jos esimerkiksi miettii "rotujen älykkyyttä" ja saa kartan joka jakautuu leveys ja pituuspiireihin, ja jossa päiväntasaajalla on tyhmempiä ihmisiä kuin napa-alueilla voi aivan hyvin kysyä että ovatko nämäkin jotain jotka kertovat että nimenomaan maantiede on se muutoksen tekijä, ei siis perimä tai kulttuuri, vaikuttaisivat asiaan.

Maailma kohti maallistumista ; Eli olemmeko todella tuhoon tuomittuja? - Ja jos kyllä, niin millä tavalla?

Olen konservatiivi ja jossain määrin huolestunut yhteiskuntaamme odottavasta tuhosta. Huoleni on kuitenkin pääasiassa ekologinen. Pidän ideologioita ihmisien ad hoc -myllyjen syöttöaineena. Varsin irrelevantteina. Inhimillisenä absurditeettina joilla on lähinnä eksistentiaalista arvoa. Eli jotain jonka arvo jonkun toisen yksilön eksistenssille voi olla nolla tai jopa roimasti negatiivinen.

Näkemykseni luonnonvarakeskeisyys ei johdu liberalismista vaan se on yhdistettävä vahvasti nimenomaan konservatiivisuuden ydinajatukseen. Kaczynski on esimerkiksi moittinut konservativismia siitä että se on tekno-optimistista, ja tämä taas by definition muuttaa maailmaa. Ja jos konservatiiviset arvot mukautuvat johonkin, niin nimenomaan vanhoihin olosuhteisiin. Yhteiskunnat voivat siis ajautua ekologisiin loukkuihin verrattavissa oleviin asioihin. Hän piti infrastruktuurin muuttamisen ja perinteisissä ajattelutavoissa ja toimintatavoissa pysymisen yhteensovittamista vaikeana. Katson jopa että "vanha hyvä temppu" voi muuttua jo väestönkasvunkin vuoksi ongelmaksi, luonnonvarojen kestävä kulutus ylitetään sillä että jokin asia joka on toiminut eri olosuhteissa, pienemmässä väkiluvussa, ei toimi suuremmassa.

Mutta tämä ei ole sitä "standardikonservatiivisuutta". Kun katsotaan konservatiivien yleistä valittamisen aihetta, se koostuu lähinnä siitä että arvopohjamme on jotenkin murentunut. Se, mihin he ovat kiinnittäneet huomiota on ateismin ja väärien ideologioiden yleistyminen. Samoin he ovat huomanneet tehostuneen tiedottamisen. Ja päättelevät että kasvanut ikävien asioiden uutisoiminen ja väärät ideologiat kulkisivat käsi kädessä.

Se on vain siitä ikävä, että tämä tulkinta on varsin virheellinen. Tosiasiassa asiat ovat menneet parempaan suuntaan nimenomaan jos arvoja katsellaan. "Paholaisen asianajajan" facebookryhmässä esiin nostettiin esimerkiksi Pinker. Hän on nostattanut viime aikoina keskustelua moraalin suunnasta. Hän on kirjoittanut kirjan "Better Angels of Our Nature". Hän on myös tehnyt "TED -esitelmän" jossa henkenä on nimenomaan se, että väkivaltaisuus on viime aikoina vähentynyt. Esiin tuli myös Richard Wisemanin "59 seconds" jossa viitataan siihen että omistaan antaminen ja toisista huolehtiminen nostaa ihmisten onnellisuutta. Ja yhdessä väkivallan vähenemiseen kanssa voidaan nähdä että "hedonismi" on johtanut onnellisuuteen pyrkimiseen.

Itse haluaisin korostaa että väkivallan ja rikollisuuden laskun lisäksi on tapahtunut muutakin. Monessa suunnassa asiat ovat nimenomaan hyvään suuntaan menossa. Flynn efekti kertoo että älykkyysosamäärät ovat kasvussa. Ja nykyään yhä useampi hankkii korkeakoulututkinnon. Nykynuoret eivät siis ole tyhmiä. Teiniraskaudet, aborttien määrä ja monet muut seksuaalietiikkaa koskettavat asiat ovat vähentyneet. (Ja yllättävää kyllä, näinä vapautuneina aikoina teinien harrastama seksikin on hieman vähentynyt, mutta ei paljoa.) Alkoholin ja muiden huumeiden käyttö on vähenemään päin. Samoin voidaan huomata että nykyään ihmiset ovat yhä aktiivisempia ja aktiivisempia. Heillä on monta rautaa tulessa. Heillä on entistä enemmän harrastuksia. Ja kulutus vaatii myös rahoitusta, joka kyllä hankitaan työnteolla.
1: Jotkut ovat jopa vitsailleet, että jos nykynuoret olisivat laiskoja, niin tosiasiassa heillä ei ole lähinnä aikaa perinteiseen perheen perustamiseen. Ja aina kun isovanhemmat näkevät heidät, he näkevät vain sen, että kotitöitä ei olla tehty ja tyypit vaan makoilee laiskoina. Syy voi kuitenkin olla se, että aikaa tehdä kotitöitä ei juuri ole. Ja että he ovat yksinkertaisesti uupuneita siitä kaikesta tekemisestä. ; Tämä sopinee esimerkiksi erääseen punkkariluuserin habitusta kantavaan tyyppiin jota moni pitää "alkoholistina" ja "pummina", kunnes tiedostaa että hänellä on työpaikka, bändi ja yksityisyritys joita kaikkia hän hoitaa rinnakkain. Itse olen tietenkin vain laiska.

Itse asiassa minä olen huolissani monista yllämainituista asioista. Sillä koulutus vähentää halua työskennellä tylsissä töissä, jotka valitettavasti ovat sitä työtä jotka "pitää tehdä". Aktiivisuus vaatii usein välineitä ja tämä vaatii enemmän luonnonvarojen kuluttamista. Hedonismi ja väkivallan väheneminen voidaan myös liittää Maslown tarvehierarkiaan, jolloin voidaan huomata että ei ole intoa taistella jos perustason resurssit ovat kunnossa. Ja tämä vaatii luonnonvarojen kuluttamista. Joten väkivallaton yhteiskunta luultavasti saastuttaa enemmän kuin vaihtoehto.

Tästä tuhoasenteestani huolimatta korostan, miten on aivan turhaa valittaa mistään ateismin ja muun moraalikadon aiheuttamista pahoista ja yhä hullummiksi menevistä ajoista Ainakaan niin kauan kuin väkivaltaisimmat ja rikollisimmat alueet ovat myös uskovaisia alueita, myös kristillisiä alueita, ja ateistiset maat ovat vähiten rikollisia.
1: Koska en usko ideologioihin, katson että syynä voi olla se, että kovilla alueilla tarvitaan enemmän lohtua uskonnosta, eli "juoksuhaudoissa ei ole ateisteja". Tai sitten kysymys on siitä että rikostilastot vähenevät hyvinvoinnin ja tulojen kanssa. Ja älykkyys korreloi hyvien tulojen kanssa. Ja ateismi korreloi älykkyyden kanssa, joten kysymys voi olla sivuvaikutuksesta.

Tälläiset harhaluulot eivät ole uskottavia. Ja syy ei ole siinä että uskovaiset olisivat "jotenkin vaan niin tyhmiä". Syy on juuri siinä että he keskittyvät ideologiaan ja pitävät sitä ihmisen käytöksen perimmäisenä mittarina. Näin ei kuitenkaan ole. Ideologiat eivät paina juuri mitään. Tämän voi huomata siinä, miten data näyttää että maallistuminen ei ole tuhonnut nimenomaan niitä asioita joita pidetään arvokkaina, vaikka arvokeskustelun pohjalta voisi luulla muuta. Onkin hieman huvittavaa että uskovaiset tuijottavat intentioita eivätkä seurauksia ; Ja näin ollen monessa kohden näyttää käyvän kuten siveyden kohdalla ; Kristityt kunnioittavat siveyttä mutta kristityissä maissa on kuitenkin suuremmat teiniraskausluvut. Moraalikadosta on turha puhua, koska asiaa tarkastellaan yhteiskunnallisen toiminnan ja yhteiskunnan säilymisen kannalta täysin epätoimivasta näkökulmasta. Dan Ariely kuvaakin "predictably irrational" -kirjassaan, että seksuaalista käyttäytymistä tutkiessa on havaittu että ilman kiihotustilaa ihmiset luulevat hallitsevansa itseään ja kiihotuksen hetkellä he ovat valmiita jopa kaikenlaiseen pervoiluun jota muutoin pitäisivät hyvinkin vastenmielisenä. Siksi nuorten seksuaaliterveyden kannalta kondomi toimii paremmin kuin mikään siveyskasvatus. ; Siksi se, että konservativiikristityt kunnioittavat siveyttä ei paina tositilanteessa juuri mitään. Sillä ihminen ei ole ideologiaohjautunut. Puheet moraalikadosta ovat siis enemmän uskonnollisen maailmankuvan tulkintaskeemoja kuin tosiasioita. Itse asiassa ne näyttävät usein olevan nimenomaan antifaktoja. (Kuten siveysesimerkki näyttää. Uskonto ei johda parempaan käytökseen vaan lieveilmiöiden kasvuun. Koska kondomi suojelee paremmin kuin Jeesus.)

Pidän nyky-yhteiskuntaa kohti ekokatastrofia vaeltavana röykkiönä. Mutta please. Älkää puhuko minulle mistään maallistumisen mukanaan tuomasta arvotyhjiöstä ja moraalin romahtamisesta.

Kypäräpääpastoriparadoksi

Ensimmäisessä maailmansodassa britit alkoivat käyttämään metallisia kypäriä sotatantereella. Kypärä on historian varrella ollut suosittu varustus, mutta haarniskoiden ohella niistäkin oli luovuttu vähäksi aikaa. Kun kypärät otettiin käyttöön huomattiin että päähän haavoittuneiden määrä tilastoissa kasvoi. Haavoittuneita oli enemmän ja päähän haavoittuneita oli enemmän kuin enne  kypärien käyttöönottoa. Tämä vaikutti ironiselta, sillä kypärät oli otettu käyttöön jotta sotilaita ja heidän päitään suojeltaisiin.

Evidently minua on lyöty aivan
liika monta kertaa päähän.
Mutta koska käytän kypärää,
olen vain batshit insane,
enkä esimerkiksi kuollut.

Syynä ei kuitenkaan ollut ainakaan pelkästään se, että kypärät olisivat tehneet sotilaista uhkarohkeita. Vaan se, että kypärät toimivat. Kun sotilas haavoittuu päähän vaikka hänellä on metallikypärä, miten lävistävä sirpale tai muu vammanaiheuttaja olisi ollut ilman kypärää. Siirtymä päähän haavoittumisista johtui siis kuolintilastojen muuttumisella.

Tämä muistuttaa siitä että korrelaation ja kausaation välinen suhde on usein mielenkiintoinen. Ja korrelaatio ja kausaatio ovat tilastollisia konsepteja. Tilastotieteestä on usein sanottu että "vale - emävale - tilasto" ja se johtuu siitä että ihmiset ovat keskimäärin käsittämättömän huonoja matematiikassa. Ihmisen kykyyn ajatella loogisesti ja havaita täsmällisesti voivatkin uskoa lähinnä melko pahasti ja dogmaattisesti uskovat. (Tietyt ihmistä rationaalisena päätöksentekijänä pitävät talousteorian suuntaukset tai Descartesin aloittaman teologisen perinteen seuraajat.)

Vika tilastoilla valehtelussa ei siis yleensä ole tilastotieteessä vaan siitä että niitä sovelletaan tavalla jota tilastotiede ei salli ; Esimerkiksi pihi poliitikko voisi viitata kypäriin ja selittää että on turhaa haaskata sotilaiden pään suojaksi kypäriä koska haavoittumistilasto. Kokonaisuuden näkeminen on usein vaikeaa. Mutta laajempi konteksti auttaa.

Karkeasti ottaen tämä muistuttaa siitä iskulauseesta jota meille opetetaan. Eli "korrelaatio ei ole kausaatio". Kypärä ei todellakaan ole päähaavoittumisen syy vaikka niiden välillä selvästi onkin korrelaatio. On kuitenkin hyvä täsmentää asiaa Enqvistiläisessä hengessä. Hän nimittäin korostaa että korrelaatio kertoo nimenomaan kausaatiosta. Joko suorasta tai epäsuorasta. Jos korrelaatio ei ole suorassa tai epäsuorassa kausaatiossa, tutkimus on tehty huonosti tai jokin muu virhelähde johtaa siihen että tulokset eivät olekaan havaittavissa. Tai sitten korrelaatio on ollut niin heikko että se ei ole tilastollisesti merkittävä, jolloin tulos on peräisin yhteensattumista. ; Eli jos tutkimus on hyvällä metodilla tehty, voidaan korrelaation taakse löytää suoria tai epäsuoria yhteyksiä.

Enqvist on tietysti tieteenfilosofisesti tarkempi ja oikeammassa kuin ne jotka tyystin kiistävät korrelaation ja kausaation välisen yhteyden. Jäätelön ja hukkumisen taakse esimerkiksi saadaan yhteinen korrelaatti, lämmin ja kaunis ilma. Arkipsykologisesti Enqvistin iskulause kuitenkin saa liian helposti menemään suoriin korrelaatioihin.

Pahiten tätä oikomista ei kuitenkaan tehdä luonnontieteissä. Ihmiset oikovat yleensä hyvin usein kun he kutsuvat jotain "ismiksi". Ismi on selitysmallina suoraa kausaatiota vetävä. Ja se, millä se perustellaan on usein korrelaatio.

Esimerkiksi taannoin oli keskustelua siitä miten pitkien ihmisten palkka oli keskivertoisesti hieman suurempi, nähtiin että tämä oli heightismiä. Eli että ihmiset suosivat pituutta suoraan. Kulttuuri siis pitäisi pitkiä ihmisiä kaiken kaikkiaan parempina. ; Tämä on toki mahdollinen, mutta vain yksi vaihtoehto. Esimerkiksi voidaan sanoa että pituus liittyisi lapsena ja nuorena saatuun ravintoon ja viittaa laajamittaisemmin terveyteen. Tämä taas voi johtaa vaikka siihen että ei ole yhtä usein sairaana koulusta, joka voi johtaa parempiin arvosanoihin jotka tunnetusti vaikuttavat palkkaan. Flynnin efekti taas vihjaa että elinolosuhteet vaikuttavat älykkyyteen, ja pituuskasvu näyttää liittyvän samoihin elementteihin jotka vaikuttavat älykkyyteenkin. ... Vastaavia selityksiä on helppo tuottaa luettelokaupalla. Ja ne ovat mahdollisia, uskottavia ja epäsuoria korrelaatioita. ; Yhteys palkan ja pituuden välillä on itse asiassa sen verran pieni että se näkyy vain isoja massoja tarkastellen. Jolloin epäsuorat korrelaatiot ovat myös uskottavampia.

Tämän laatuinen oikotie on esimerkki joka on kohtuullisen helppo hyväksyä. Se on lisäksi hieman samaa sukua alkuun antamani kypäräesimerkin kanssa. Molemmissa laajempi konteksti loi aivan erilaista ymmärrystä tilastoihin. Alun perin ilmiselvä, joskin ehkä yllättävä, yhteys onkin tarkemmassa tarkastelussa kaikkea muuta kuin ilmiselvä. ; Tilastotieteessä tunnetaankin esimerkiksi Simpsonin paradoksi, jossa erillisten aineistojen data viittaa korrelaatioon, mutta niiden yhdistäminen johtaakin päinvastaiseen tulokseen, kun jokin uusi elementti lisätään tulokseen.

Todelliset ongelmat ovat kuitenkin siellä missä on esimerkiksi "telaketjufeministejä" tai "kypäräpääpappeja". (Ei siis feministejä tai teistejä, ikävät sanat ovat erottavia, eivät ilmiöitä kokonaisuutena kuvaavia stereotyypittäviä leimakirvessanoja.) Heidänkin maailmansa pursuaa erilaisia tilastoja, joista vedetään tulkintoja joiden perusyksikkönä on aina ideologia. Postmodernistista jargonia telaketjuillaan viskova feministi kutsuu niitä intresseiksi kun taas arvon apologeetikko nuijii ihmisiä raamatulla päähän ja kutsuu muiden vastahankaisuutta ja erimielisyyttä maailmankuvan sumentamaksi dogmaattisuudeksi. Ilmiö on sama.

Kenties tärkein asia arvokeskustelussa onkin se, että
1: Tiedostaa että kysymys on miltei aina tilastotieteestä. Sosiologiaa tehdään ideologioiden ja psykologian tutkimisella. Tässä ytimessä on tilastoja. Ja tähän liittyvällä tiedolla on aina se tapa, että korrelaatiot on selitettävä jollain. Ja aivan liian usein korrelaatiosta tehdään kausaatio siten että luodaan stereotypia josta yleistetään.
2: Mutta kenties vielä tätä tärkeintäkin asiaa tärkeämpi huomio on siinä että stereotypia on induktio. Ja ideologia on suora kausaatio. Ja ideologioihin, intresseihin ja maailmankuviin vetoavat ovat juuri niitä jotka kylvävät tiededenialismia viitaten induktion ongelmaan ja siihen että korrelaatio ei tarkoita kausaatiota. Onkin erikoista että he tiedostavat soveltamiensa välineiden syvät ongelmat ja käyttävät niitä silti. Mutta muutoinkin tuntuu että he ovat niitä jotka erityisen usein kuvaavat pelottelupuheissaan lähinnä itseään ja omaa asennoitumistaan ja omia argumenttejaan, projisoiden.

Ei määritelmää - ei toivoa

Älykkyys on hyvin ärsyttävä keskustelunaihe. Yhtenä syynä on se, että sitä yliarvostetaan. Itse korostan enemmmän työtä ; Kun minä haukun jotakuta idiootiksi, en yleensä pohjimmiltaan tarkoita sitä että hän olisi  prosessikyvyllisesti vajaa, vaan että hän argumentoi paskasti. En yksinkertaisesti tykkää vammaisten pilkkaamisesta, joten pidän kunnia-asiananani ajatella että pilkkaan vain heitä jotka sen ansaitsevat.

Muutenkin älykkyyskeskustelussa tuntuu ylikorostuvan ns. eugeeniset sävyt. Syntyy mielikuvia jossa älykkyys liittyisi jotenkin erityisen vahvasti perimään. ; Toki tämänlaisia yhteyksiä varmasti on -lähes kaikella on- mutta siitä huolimatta Flynnin -efekti varsin konkreettisesti näyttää että älykkyysosamäärä nousee paljon nopeammin kuin mitä mikään evoluutio voisi sitä puhtaasti adaptiivisesti edistää.

Kuitenkin viime aikoina aiheesta on ollut melko pakko puhua jonkin verran, sillä erinäiset tutkimukset näyttivät että ateistit olisivat älykkäämpiä kuin uskovaiset. Moni uskovainen on haranut vastaan tavoilla jotka ovat tuoneet asiaan jopa ironisia sävyjä - jos puolustaa viiteryhmänsä älykkyyttä sellaisilla argumenteilla ja ottaa ne vakavasti, niin kyllä se kieltämättä saattaa herättää huvittuneisuutta. Osa kritiikistä on tietysti laadukkaampaa. Ja osalle niistä on jopa perinne. Ne ovat vakavastiotettavia ja niiden kohdalla ironiahuvittuneisuutta ei synny - paitsi joillekuille pässeille.

Ajattelin ottaa tässä blogauksessa esille argumentin joka ei ole tyhmimmästä päästä. Mutta se on yleinen. Ja se on itse asiassa virheellinen sellaisella omituisella tavalla jossa ei voi sanoa muuta kuin "true but irrelevant". Tämä irrelevanttiuden paljastaminen on jalo tavoitteeni. ;  Karkeasti sanoen lausunto voidaan muotoilla seuraavaan tiivistykseen "Pitäisi ensiksi saada edes määritelmä sille älykkyydelle. Sitten voisi katsoa miten paljon älykkyyteen vaikuttaa uskonto. Älykkyyttä ei vain ole kyetty mitenkään järkevästi määrittelemään joten homma on kaatunut jo siihen." Tämä on, kuten aiemmin mainitsin, hyvähkö pointti.

Kuitenkin se ei itse asiassa ole teknisesti merkittävää. Kun mietitään älykkyyden määritelmää, niin se miten omat kognitiotieteen opintoni alkoivat oli määritelmälistaus älykkyydelle. Erilaisia lähestymistapoja ja niihin liittyviä älykkyyden määritelmiä on huru mycket. Ne ovat älykkyyden määritelmiä. Älykkyydelle kyllä on määritelmiä. Niiden relevanssi on vain se josta keskustellaan. Yksikään määritelmä ei ole saanut kunnollista suosiota. Niiden määritelmien vajaus tunnistetaan ja aiheesta riidellään vähintään pirusti.

Tässä unohtuu helposti se, että pohjimmiltaan jokainen näistä määritelmistä on eräänlaisen asiaa lähestyvien tutkimusohjelmien ytimessä ; Ne tarjoavat jotain johon tarttua ja näin asiaa ei tarvitse tietää valmiiksi vaan voidaan oikeasti jopa tutkia jotain. Niihin liittyvät näkökulmat johtavat seurauksiin joilla opitaan asioita ja itse asiassa tässä prosessissa opitaan mitä älykkyys tietyssä näkökulmassa tarkoittaa ja mitä siihen liittyy. Lopulta tieto saattaa jopa johtaa siihen että voimme konstruoida hyvän älykkyyden määritelmän. Älykkyystutkimus on siis jotain jossa tutkimusohjelma etsii määritelmää älykkyydelle samalla kun se selvittää mitä älykkyyteen liittyy. ; Ymmärrän että tämänlainen lähestymistapa on monelle hitusen vieras ja vielä useammalle epäintuitiivinen.

En toki mene sille tielle että väittäisin että älykkyys on jo määritelty ja että osa ei vain hyväksy sitä ja hylkää siksi älykkyystutkimusten tulokset. Menen kuitenkin niin pitkälle että väitän että älykkyyteen on useita näkökulmia joiden kautta asiaa on tutkittu tavoilla joiden kautta älykkyys ei ole jäänyt mysteeriksi tai puhtaasti filosofiseksi konstruktioksi. Siihen liittyy ihan empiiristä tietoa joka ei ole mielipidekysymys vaan jossa kysymys on tiedosta siinä mielessä mitä se empiirisessä kontekstissa vain voi koskaan olla. Tähän pääsemiseen ei tarvita dogmaa tai lukkoonlyötyä määritelmää ; Voidaan ottaa teemoja jotka liippaavat aihetta jotenkin oleellisesti ja sitten kun saadaan tuloksia, niin ne tulokset kertovat jotain.

Esimerkiksi jos mietitään älykkyysosamäärän ja vakaumuksen yhteyttä, moni ihminen tietysti intoutuu lähinnä keskustelemaan siitä onko se "oikeaa älykkyyttä". Tässä voidaan joskus jopa harhautua. Tässä kuitenkin tapahtuu yleensä ns. ekvivokaatio. (Samoin huomio saattaa siirtyä siihen onko älykkyys ideologista vai johtuuko se perimästä.) Ei huomata että jos tutkittavassa näkökulmassa älykkyysosamäärä on määritelty "siksi jota älykkyystestit mittaavat", niin tästä saadaan tuloksia. Ja keskustelussa ohitetaan nämä tulokset ja keskustellaan siitä että onko älykkyysosamäärätestit oikeaa älykkyyttä. Ja ajatellaan että tämä ikään kuin jotenkin kumoaa tämän havaitun yhteyden.

Mutta jos mitataan älykkyysosamäärätesteissä mitattua älykkyyttä, niin sitä voidaan arvioida katsomalla älykkyysosamäärätestejen tuloksia ja vertaamalla tätä vaikka ideologioiden kannattamiseen. Ja syntyvät korrelaatiot ovat havaittuja yhteyksiä jotka sitten voivat syntyä montaa kautta. Esimerkiksi : Olisi ateistisukuja joiden kulttuuri ohjaa ateismiin ja jotka vain sattumalta sattuisivat olemaan geneettisesti älykkäitä. Ateisteja haastetaan ja vastakäännytetään niin että typerämpi sortuu kreationistien vasta-argumentteihin ja vain älykkäämpi hoksaa niiden onttoudet. Ja ties mitä muita vaihtoehtoja tämän yhden korrelaation taakse voidaankaan nähdä.
1: Tosin tässä on erikoista miten helposti moni nielee kulttuurideterminismin paljon vähemmin todistein kuin evoluutiopsykologisen. Ne ovat samaan aihepiiriin samantyyppisiä väitteitä, joten tottakai niitä on kehuttava/moitittava samoin kriteerein. ; Jos joku selittää että virikkeellinen ja suvaitseva ympäristö luo sosiaalisesti älykkäitä lapsia, tämä ostetaan paljon helpommin kuin ajatus siitä että geenit määräisivät älykkyyttä. Termit ovat suttuisia. ; Olen järkyttynyt siitä miten taustavaikutin tuntuu olevan etiikka ; Eli älykkyyden perimäpuoli nähdään väistämättä jotenkin eugeenisena. Kuitenkin itse näen että kristillinen hyvää tarkoittava dogmatismi jossa korostetaan että kristillinen vakaumus tarvitaan on johtanut suuriin pahuuksiin. Enkä näe järin suurta iloa myöskään postmodernistisessa kasvatusdogmassa joka tekee samaa hyysäävää kontrollia aika vajain todistein.

Olisi hyvä tajuta, että jos joku puhuu IQ -testiälykkyydestä ja sen yhteyksistä, niin joku argumentoi siitä että onko se "oikeaa älykkyyttä". Mutta argmentin kannalta jos älykkyys on määritelty IQ -älykkyydeksi, niin sen tulokset voivat olla valideja siitä huolimatta että pitäisi IQ -mittauksia vähintään sivuraiteena kun puhutaan älykkyydestä noin laajemmin - kuten esimerkiksi itse teen.

Suomi : Vakava yritys olla Platonin valtio

Platonin "Valtio" on pohjimmiltaan teos kyyläyskulttuurista ja diktatuurista. Jokainen Suomalainen vähänkin filosofiaa tunteva paheksuu sitä virallisesti. Kuitenkin käytännössä, jos suurin osa kaikenlaisista yhteiskuntamalleista otetaan tarkasteluun, niin valtaosa ihmisistä kannattaa nimenomaan jotain joka muistuttaa Platonin valtiota aivan käsittämättömän paljon.

Katsotaan hitusen Platonin valtion perusideaa. Hän jakaa ihanteet eri ammatteihin. Ammatteihin valittiin ihmisyksilön luonteen mukaan, lahjakkuuksien mukaan. Platonilla Hallitsijat olivat viisaita, heillä oli apunaan virkamiesmäisiä Apulaisia, jotka yhdessä olivat Valvojien kasti. Viisaus katsottiin yksilön ominaisuuksista. Ja korruption välttämiseksi heille ei annettu paljoa rahaa. Heillä oli valtaa mutta ei varallisuutta tai seksuaalista menestystä. Muutoin yhteiskunnassa roolit jaettiin kykyjen mukaan. Lisäksi valtiota kuvasi velvollisuudentunto jossa jokaisella oli rooli ja jokainen oli velvoitettu ahkeruuteen. Esimerkiksi naisilla oli velvollisuus imettää - ja tämä oikeus ei koskenut omaa lasta vaan äidille voitiin määrätä jonkun toisen lapsi. Ja tätä kaikkea tietysti myös valvottiin ahkerien vartioiden toimesta. Platonilla kaiken ytimessä oli yhteishyvä. Esimerkiksi hallitsijoiden oletettiin olevan motivoituneita koska heidän kieltäymyksensä olivat pohjimmiltaan valtion parhaaksi. Jenginpetturuus oli niin kamala asia, että Platon kannatti esimerkiksi propagandan häikäilemättömänkin käytön. Ja riitasoinnut olivat niin vältettäviä että monikielisten soittimien soittamisesta lapsille tehtiin rajoitteita, etteivät saisi muitakin riitasointuisia ajatuksia. Runoilijoita ei Platonin valtiossa ollutkaan.

Platonin valtiota on tietysti moitittu alusta asti. Jo Aristoteles moitti tätä mallia siitä, että huipulla oleminen ei ole kannustavaa jos siitä ei hyödy. Ja tämä on se ainut mistä Suomessa on joustettu. Modernimpi Popper paheksui mallia laajemmin ja hänestä mallin perusongelma oli enemmänkin siinä, että jopa meritokratia on helvetillistä koska se palkitsee lahjakkaimmat parhailla, kiinnostavimmilla ja parhaiten tuottavilla töillä kun taas muut saavat tyytyä likaiseen ja ahdistavaan työhön.

Karkeasti ottaen pääsyy siihen miksi ihmiset tuskin huomaavat että he kannattavat Platonin mallia jossa korruptiokontrolliin liittyvä köyhyys on poistettu johtuu siitä että keskustelu siirretään tyypillisesti "nature vs. nurture" -teemaan. Eli keskustellaan siitä ovatko ominaisuudet opittuja ja kasvatettuja vai periytyviä. Ero on kuitenkin loppupeleissä melko turha. Sillä Platon puhuu lahjakkuudesta (ja pohjimmiltaan sen palkitsemisesta). Hän puhuu ilmenevistä ominaisuuksista, ei siitä miten nämä ominaisuudet ovat syntyneet!

Nature & Nurture alta pois

Tässä kohden ihmiset mieluusti puhuvat esimerkiksi siitä onko älykkyys periytynyttä vai opittua. En usko että maailmassa on aidosti jäljellä ainuttakaan geneettiseen determinismiin uskovaa vakavasti otettavaa ihmistä. Siksi valtaosa periytyvyysargumentaatiosta näyttääkin ampuvan ohi valtaosasta älykkyyden periytyvyyteen liittyvistä käsityksistä. Esimerkiksi usein korostetaan että valtaosa johtuu stimulaatioista ja vastaavista. Usein korostetaan että vanha periytyvään älykkyyteen perustuva malli korosti elitismiä ja yritti esimerkiksi ylläpitää brittejen luokkajärjestelmää. Joka on itse asiassa on hyvinkin totta. Kuitenkin kun mietitään mitä heritabiliteetti tarkoittaa, asit näyttävät hyvinkin erilaisilta. Heritabiliteettihan on siitä mielenkiintoinen että se on (a) prosenttiluku (b) ja se aika usein riippuu ympäristöstä.

Esimerkiksi jos katsotaan pituutta, voidaan huomata että ympäristö, tarkalleen ottaen ravinto, johtaa vahvasti pituuden kasvuun kaikilla. Ympäristö voi määrittää valtavan määrän pituuseroista. Huvittavaa onkin se, että ympäristö ratkaisee silloin kun tätä ympäristöä on rajoitettu. Jos ruokaa on vähän, kulttuuri vaikuttaa enemmän. Tämä voi olla huvittava käsitys, mutta on helppoa muistaa että pituudessa oleva potentiaali on kuitenkin vahvasti perinnöllistä. Näin ollen jos ruokaa on paljon saatavilla, ihmiset kasvavat potentiaaliinsa ja erot entistäkin vahvemmin johtuvat juurikin perimästä. Absoluuttinen pituuden määrä selittyy valtaosalla ympäristöstä. Mutta suhteelliset pituudet muihin samanaikaisiin ihmiseen selittyvät lähes pelkästään perimällä. Kun kaikilla on tarpeeksi ruokaa et voi enää katsoa pituutta ja arvata tämän sosiaalista säätyä, sillä ympäristö ei selitä suhteellisia eroja.

Älykkyyden kasvussakin Flynnin efekti näyttää että ympäristön erot ovat olleet merkittäviä. Älykkyysosamäärä nousee valtavan nopeasti. Eikä tätä nopeutta voida mitenkään selittää evoluutiolla, koska mikään tunnettu evoluutiomekanismi ei voisi toimia noin nopeasti. Jos erot olisivat sitä että perimän geenifrekvenssit muuttuisivat populaatiossa noin ripsakkaasti, ja Flynnin efekti selittyisi pelkästään geeneillä, minä kääntyisin uskomaan Intelligent Designiin välittömästi. (Ihan oikeasti!) Tämä valitettavasti tarkoittaa sitä että perimä määrää suhteelliset erot. Eli fiksuimmat ovat entistä vahvemmin perimän determinoimia. (Ja yhteiskunnassa pärjääminen on usein suhteellista. Vähän kuten itsensä köyhäksi kokeminenkin.)

Itse asiassa voidaankin huomata että periaatteessa lahjakkuus johtaa aina suhteellisiin eroihin. Ja tässä kohden on lopputuloksen kohdalla melko lailla irrelevanttia onko kasvatus vai perimä syynä. Sillä yhteiskunnassa jotkut joutuvat kuitenkin pohjalle. Se, onko tämä suvun statuksen mukaan määräytyvä asia vai perimän ohjaama kertoo vain siitä keitä palkitaan eniten. ~ Ja luokkayhteiskunnassa asialla ei edes olisi eroa. Jos lahjakkuus on mittarina, niin eliitti voi perustella vallassasiirtymistään sillä että lapset on kasvatettu pienestä pitäen johtamaan, toisin kuin köyhälistön kakaroita joiden vanhemmilla ei ole ollut edes tietotaitoa jota siirtää. Periytyvyyttä vanhemmilta lapsille on niin monenlaista. Kasvatus ja perimä ovat itse asiassa monesti niin vaikeasti toisistaan erotettavia että erotuskeinoksi joudutaan käyttämään kaksostutkimusta, jossa saman perimän omaavia identtisiä kaksosia "laitetaan erilaisiin oloihin" ja katsotaan miten käy, mitä eroja syntyy vai syntyykö niitä.

Luterilaisen työmoraalin meritokratia-ansa

Kun puhutaan "suomalaisesta työnteosta", nostetaan aina esiin luterilainen työmoraali. Se on mielikuva ja ihanne johon vedotaan. Se on pohjimmiltaan sitä velvollisuutta jota Platonkin kannatti. Siinä korostetaan että suhde työhön on tärkeä. Jokaisella on Jumalan määräämä rooli, jota tulee noudattaa ahkerasti. Ihmisen on velvollisuus olla ahkera. Tuen ja avun hakeminen on häpeä koska se on haitaksi yhteisölle. Tätä pidetään nöyränä ja hyvänä.

En kykene näkemään suurtakaan eroa Platonin valtion ja esimerkiksi presidenttimme Niinistön käsityksistä. Oikeistolaisilla on muutoinkin hyvin vahva ahkeruuteen velvoittamisen ja lahjakkuudesta palkitsemisen henki. Henki joka jostain syystä näkee aina vain ne joilla menee hyvin. Ja se olettaa että kun hän itse vaikka filosofiakirjoja tuottavana tyyppinä on onnellinen tekemisissään, niin se tarkoittaa sitä että roskakuskinkin pitäisi oppia näkemään hyvä omassa työssään. Tai että jollakulla olisi todella sellainen psyyke että roskakuskeus olisi hänelle ilo ja nautinto. Ja että näitä olisi relevantisti niin monta että yhteiskunta todella pyörisi jos kaikki todella optimistisoituisivat ja suostuisivat tekemään vain töitä joista nauttivat.
1: Ja tyypillistä on se, että he ovat oikeistolaisia vain kun heillä on se hyvä asema. Kun se katoaa ja köyhyys tai vaikkapa onnettomuudesta saatu aivovamma kolkuttamaan niin muuttuu se "Laamannin poikakin äkkiä luokkatietoiseksi." Yrittelijäs nuori voi kertoa että hänestä kuka tahansa voi hankkia itselleen 30 000 euron kuukaisitulot jos vain yrittää. Kun tulotaso romahtaa vaikka talouskuplan puhjettua, nämä puheet katoavat häneltä. Mutta ei tietysti niiltä jotka ovat jossain uudessa kuplassa menestyneet ja ovat tällä hetkellä huipulla. He ripeästi keksivät argumentteja sille miksi heidän ei tulisi luopua saamastaan.

Kannustimista, lahjakkuuden ja yrittämisen palkitsemisesta, yhteisestä hyvästä ja vastaavista puhutaan alati. Ja tavat ovat yllättävän paljon samaa kuin mitä Platon esitti. Osa näkemyksistä saa lisäbonusta ; PerusSuomalaisillekin taiteella on tärkeänä roolina ylläpitää Valtiota. Postmoderni tekotaide, sen rooli on sama kuin Platonin valtion runoilijoiden.
Itsekin olen toki niitä ihmisiä jotka dissaavat hölmöjä koska ei saisi tehdä asioita joihin ei ole lahjoja. Karkeasti ottaen vihaan huonoutta. (Etenkin itsessäni, sillä oma idiotismi on aina ongelma jolle voisi teoriassa tehdä jotain mutta ei käytännössä onnistu joten tästä ongelmasta tulee olotila..) Siedän erilaisia huru-ukkoja jos he ovat crankeja. Olen jopa myötämielinen heille koska he eivät sentään ole tylsiä vaan vaikka eivät ole ehkä oikeassa tai rationaalisia, he ovat kuitenkin fiksuja - toisin kuin kuten suurin osa jotka ovat rehellisesti sanoen tylsistyttäviä. Kannatan kannustumista ja sitä että ihminen opettelee olemaan hyvä - tai edes että harjoittelisi niin että "suck less". Nähdäkseni reiluus on sitä että sukupuoli, sukunimi tai vastaava ei määrää asemaa ja uraa, vaan että tulokset ratkaisevat.

Platonin ajatuksissa on vaarallista vetoa.

Jos lahjakkuuteen ja demokratiaan perustuva rakennelma ei toimi, on nähdäkseni melko selvää että joka ikinen utopia on pohjimmiltaan dystopia. Ja pohjimmiltaan, kaikesta huolimatta ... Olen onnellinen vasta kun viimeinen utoopikko hirtetään viimeisen dystopanrakentelijan suoliin. (Niin sanoakseni.)

---

Kirjoittaja tietää että moni ei pakota täystyöllisyyttä ja vastaavia. Usein rajoitteet ovat enemmän prosentuaalisia. Kysymys on lukumääristä eikä totaalikielloita. Mutta tässä on vähän kuten siinä missä olen selittänyt että mursut ovat Suomessa vain marginaalisesti marginaalisempi uhka kuin saimaannorpat. ; Rajoitteet, ehdot ja periaatteet ovat hyvinkin samat. Ihmiset dissaavat Platonia vastenmielisenä diktaturismina paljon vahvemmin kuin mitä tämä ero heidän omien ajatustensa ja Platonin ideaalien välissä on.

IQ GAP

Televisiosta tuli melko hyvin tehty dokumentti älykkyysosamäärätestin historiasta sekä siitä että mitkä ovat älykkyyden suhde rotuun. Esiin nostettiin esimerkiksi älykkyysosamäärätestin historia. Eri rotujen väliset erot havaittiin olemassaoleviksi. Syynä tosin oli tällöin se, että kysymykset eivät olleet kulttuurista riippumattomia. Kun kysytään jotain yhteiskuntaan tai suosittuihin peleihin liittyviä kysymyksiä, on selvää että niillä nostetaan enemmänkin esiin se, että kuinka tuttua jokin tietty kulttuuri on. Varsin pian tästä erosta tehtiin jotain muuta kuin yritys tukea heikompia, siitä tuli syy rotusyrjintään.

Tämän vuoksi niitä on uudistettu sellaisiksi että ne eivät käsittele kulttuuriknoppeja vaan ovat enemmän prosessointiteknologian seurausta. Dokumentin varrella huomattiin että tämäkin itse asiassa on kulttuuririppuvaista. Itse asiassa dokumentti selittikin että IQ -testi on vain mittari joka mittaa sitä mitä se on tehty mittaamaan. Mittaamaan kyvykkyyttä selvitä nykyisessä koulutusjärjestelmässä. Ja niissä töissä jotka vaativat korkeaa IQ:ta.

Älykkyyden tiedetään olevan suuresti kulttuurisidonnainen. Vaikka älykkyysosamäärissä on rotujen välisiä eroja myös saman maan ja valtion sisällä, niin tiedämme että synnynnäiset erot eivät ole ainakaan niin suuria kuin ne nykyään ovat ; Älykkyysosamäärä nimittäin kasvaa kaikilla nopeammin kuin sen pitäisi kasvaa jos ero olisi geneettinen. Tämä Flynnin efekti vaikuttaa kaikkialla länsimaissa, ja se on itse asiassa kaventanut älykkyysosamäärissä olevaa rotujen välistä tilastollista eroa. Eli heikommassa tilassa olleet kirivät tällä rintamalla nopeammin.

Tämän seuraus onkin sitten se, että IQ -testit eivät mittaakaan mitään mystistä synnynnäistä älykkyyttä, vaan se vaatii nimenomaan käsitteellistä ajattelua joka vaatii yleisen mindsetin joka taas opitaan. Dokumentti kuvasi sitä, miten älykkyysosamäärätesti on ajattelutavan testaamista ; Se testaa sitä millä pärjätään teknisillä ja syvällistä prosessointia vaativilla aloilla. ; Jos eikäsitteellisesti ajattelevaa käsketään kertomaan mikä yhdistää koiraa ja jänistä, he selittävät helposti asioita teleologisesti motiivien kautta. Koira haluaa jäniksen saaliikseen ja jänis varoo koiraa. Käsitteellisesti ajatteleva sen sijaan sanoo helpommin että molemmat ovat nisäkkäitä.

Samalla kulttuuri nostettiin ytimeen. Itämaalaisten suhtautuminen opiskeluun näytettiin ylivoimaiseksi ja tästä haluttiin ottaa oppia. ; Perheen asenne opiskeluun oli tärkeää, ja älykkyysosamäärä ruokkii helposti itseään, kun fiksut ja koulutetut vanhemmat voivat paremmin tukea lapsiaan. Köyhissä perheissä ei ole omaa taitoa ja vanhempien on vaikeampaa käydä koululla, kun se tarkoittaisi ansionmenetyksiä joita köyhimpien talous ei kestä. Oikealla koulutukseen panostamisella IQ -kuilu saataisiin kurottua.

Tämä kuvaus älykkyysosamäärästä on hyvinkin oikea ja järkevä.

Siinä on kuitenkin samalla hyvin omituinen ajatus. Dokumentin alusta asti nimittäin nousi se, että rotujen älykkyyksien ja erojen mittaaminen kohtaa välittömän rasismisyytöksen. Aihe on sellainen että sitä ei oikein saisi edes tutkia. Kun puhutaan älykkyysosamäärän keskiarvosta, ei tietysti puhuta yksilöistä. Silti dokumentin alussa reaktio oli mustan miehen reaktio joka oli vapaasti muotoillen loukkaantuminen ; "He puhuvat minusta. He puhuvat minun suvustani. He puhuvat yhteisöstämme." Tähän on vaikeaa suhtautua neutraalisti.

Kuitenkin kun rotu ja suhde koulutukseen nähdään ratkaisuksi erojen takana tätä pidetään eirasistisena. Nähdäkseni tämä pitää kuitenkin sisällään aivan samanlaisen syytöksen. Siinä missä perimä on vähän kuten silmien väri jolle ei voida mitään, on kulttuuriero sama kuin tunnustus siitä että kulttuurissa on tässä kohden ongelmia.

Tätä kysymystä voitaisiin tietysti kiertää jo sillä että älykkyys ei ole oikeastaan merkittävää. IQ ei takaa tulosten laatua, se on parhaimmillaankin potentiaali. Ja valitettavasti me emme elä missään sellaisessa maailmassa jossa ihmiset olisivat sitä mitä voisivat ehkä parhaimmillaan olla. Me elämme maailmassa jossa ihmiset ovat sitä mitä tekevät. Kuitenkin tälle tielle ei mennä sillä ihmiset selvästi liittävät "kyvyn olla modernissa" tärkeäksi.

Näin ollen seurauksena onkin helposti tiettyjen kulttuurien halveksunta. Tämä asenne on tuttu niillä kristityillä jotka levittävät teoriaa jonka mukaan vain kristillisyys on ideologiana jokin joka oikeastaan voi tuottaa tieteen. Muut kulttuurit voivat korkeintaan lainata tätä saavutusta. ~ Ja "jostain syystä" antitieteellinen denialismi, evoluutionvastaisuus ja ilmastonmuutosdenialismi ja syytökset siitä että nykytiede olisi ateistejen ja materialistien valloittamaa liittyy vahvasti tähän teoriaan "kristillisen kulttuurin tieteellisestä ja älyllisestä ylivertaisuudesta."
1: Tämä on sinänsä omituista että dokumentin esilletuoma aineisto tukee kongfutselaisia aasialaisia jotka ovat älykkyysosamäärältään vielä länsimaisten edellä. Ja tiedemaailman kohdalla ateisteja on tieteentekijöinä yliedustus ; Eli ateisteista suurempi prosenttiosuus on tiedemiehiä kuin muunlaisien ideologioiden kannattjia. Sama todistustapa joka esiintuo kulttuurien vaikutukset ei nostakaan kristinuskoa ykköseksi. Tämä ero tietysti selitetään valtapeliteorialla, mutta valitettavasti ilmaan jää se, miksi tästä ei sitten pitäisi tehdä vastaavia valtapeli päätelmiä muihin suuntiin, ja väittää että nykytilan IQ erot johtuvat vallassaolleen kristillisen kulttuurin ilkeämielisistä ideologisesti painottuneista maailmankuvalliset silmälaput päällä tehdyistä Inkvisiitio -vainotoimista: Ja pahimillaan Templar -salaliitosta..

Tämä ei ole rotuun perustuvaa rasismia vaan ideologiaan perustuvaa syrjintää. Ajattelun seuraukset ovat täsmälleen samat ; Jos ero johtuu rodusta johtaa se tietysti potentiaalisesti rotupohjaiseen syrjintään. Ideologian kohdalla syrjintä ei tietysti kohdistu rotuun vaan eroksi nähdyn ytimeen. Näin dokumenti nähnyt "kristillisen kulttuurin ylivalta" -ajattelija ei suinkaan näe tätä rasismin romuttamisena, vaan päinvastoin seurauksena voidaan nähdä se, että IQ palautetaan taas juurilleen.

Rakasta syntistä mutta vihaa syntiä?

Älykkyysosamääräteorian historiassa on helppoa korostaa geenipuolta. Dokumentinkin mukaan eugeniikka nojasi pääasiassa sosiologiseen dataan rotujen välisistä eroista. Rotupuhtausoppi oli mukana vähintään yhtä voimakkaasti kuin luonnonvalinnan korostaminen. Itse asiassa IQ -testiä käytettiin myös johonkin johon se tavallaan toimii ; Nimittäin sillä päätettiin että kuka maahanmuuttajista parhaiten sopii yhteiskuntaan. Itse asiassa kulttuurisidonnainen IQ -testi ei välttämättä mittaa ihmisten muuta paremmuutta, mutta tämänlaisessa toiminnassa se tavallaan toimii juuri kuten pitää. Jos kysymys koostuu siitä että miten hissejä käytetään ja mitkä ovat sulkapallon säännöt, ei tietysti mitata ihmisen järkevyyttä. Mutta kulttuuriin soveltuvuutta niillä kuitenkin mitataan.

Tämä taas palauttaa mukaan Päivi Räsäsen aiemmat ehdotukset joissa otettaisiin käyttöön kulttuurillinen mittari. Että maahan otettaisiin mieluiten ihmisiä joiden sopeutuminen olisi maksimaalisen tehokasta. Räsänen ei tietysti nojannut mihinkään 100 eri asiaa kysyvään testiin, vaan tiivisti kysymyksen "kristillisen kulttuurin ylivertaisuusteorian" mukaisesti ennen kaikkea yhteen kysymykseen. Siihen onko muuttaja kristitty vai ei. Tämä on tavallaan suppea tapa käyttää kulttuurisidonnaista testauskriteeriä.

Itse olen niitä joista IQ on melko merkityksetön. Erojen syyt eivät siksi ole edes kovin oleellista, ihan sen takia että erot eivät ole oleellisia. ; Ihmisten hajonta on niin suurta että esimerkiksi 3 pisteen ero länsimaisen ja itämaisen ihmisen välillä näyttäytyy merkityksettömältä. Olisi omituista suosia aasialaista jos on suorempikin mittari ; Olen ihmetellyt sitä miksi miehet menevät armeijaan sillä argumentilla että heillä on parempi kunto. Oma kuntoni oli armeija -aikaan sen verran surkea että suurin osa tytöistä (ala-asteelta) olisivat pärjänneet paremmin. Oli omituista valikoitua sukupuolen vuoksi kun on kuitenkin olemassa kuntotestejä ja muita mittareita jotka mittaavat asiaa suoraan eivätkä lähsty asiaa jonkun korrelaatin kautta. ; Tämä tietysti ylikorostuu älykkyysosamääräkysymyksessä koska hajonta on suurta verrattuna rotujen eroihin ; Oma testattu IQ:ni on 120. Se on korkea mutta ei tavattoman korkea. Jos aasialainen keskiarvo on 103, on minun eroni keskivertovalkoihoiseen miltei 7 kertaa suurempi kuin keskivertoaasialaisen ero keskivertovalkoiseen.

Sen sijaan en malta olla nostamatta esille Sartrea. Hän on tunnettu vasemmistolaisena. Siksi moni voikin yllättyä että hän vastusti liberalismia. Minä itse asiassa vastustan samanlaista liberalismia täsmällee samoista syistä. Sarten "Juutalaiskysymys" -essee sisältää kannanoton siitä miten liberaali harjoittaa jotain joka nykykulttuurissa tunnetaan suvaitsemattomuuden suvaitsemiseksi. Hänestä ongelmana on se, että kun kaikki ihmiset nähdään "ikiaikaiseksi ihmiseksi aina ja kaikkialla" päädytään usein erojen lanaamiseen. Tasa-arvoisuus muunnetaan yhtäläisyydeksi, jossa ihmisten syvin ydin on kulttuurista ja ominaisuuksista riippumatta sama. Näin liberaalit päätyivät antisemitistien liittolaisiksi, lopputuloksena oli se että tavoitteeksi muodostui "tuhota juutalaiset mutta jättää jäljelle heidän ihmisyytensä." Kun oletetaan perustuva ihmisluonto, käy helposti niin että samalla asetetaan vaatimuksia jotka tuhoavat yksilöllisyyden.

Siksi kulttuurirelativistinen ajatus siitä että erot johtuvat kulttuurista ei olekaan mikään pelastus rasismilta. Päin vastoin, se synnyttää aivan uudenlaista ja luonteeltaan syvällisempää valtaa. Ideologia nimittäin eroaa geeneistä siten että ihminen voi muuttaa ja valita näitä. Lopputuloksena on pahimmillaan Räsäsyhteiskunta, jossa järjestetään kansalaisuustestejä. Populistien parissa toki suopeasti vedotaan sananvapauteen ja uskonnonvapauteen, mutta tämä tehdään vain kun se ajaa omaa agendaa. Muutoin sitten hoetaan sitä miten pitäisi olla "maassa maan tavalla tai maasta pois". Saapa sitä mitä ihmeellisemmissä debattitilanteissakin kohdata sitä että "Oletko suomalainenkaan?" kun olet jotakin patriootiksi itsensä näkevän kanssa väärää mieltä.

Nähdäkseni erot älykkyydessä ja selviämisessä on otettava sitä kautta, että miten niiden kanssa tullaan toimeen. En näe että yhteiskunnassa jokaisen täytyisi olla älykäs, viisas tai sofistikoitunut. Kohteliaisuus tai uskonnollisuus eivät nekään ole mitään "vaatimuksia" tai "odotuksia" yhteiskunnan jäsenyydelle. Vaikka näissä kaikissa onkin varmasti jotain sellaista että moni ihmisyksilö näkee niiden olevan jotenkin erityisen arvokkaita. Siksi oikeampi kysymys on se, että miten heikompia tuetaan niin että heidän elämästään tulisi hyvä elämä. Tämä tarkoittaa tietysti sitä miten heidät saadaan oppimaan mahdollisimman suuri osa potentiaalistaan ja miten heidät saadaan töihin tukemaan yhteiskuntaa tai miten heidät saadaan muutoin olemaan rikastava osa tätä pientä muutaman miljoonan ihmisen monin paikoin eripuraista yhteisöämme.

Tämä toki vaatii erottautumista siitä perinteisestä asenteesta jossa "vihataan syntiä mutta rakastetaan syntistä." Sillä tosiasiassa näitä ei voi erottaa. Jos vihaat ihmisen ominaisuutta, vihaat osaa tästä ihmisestä. Jos vihaat toteutettua homoseksuaalisuutta, et oikeasti vihaa mitään abstraktiota vaan vihasi kohdistuu tiettyyn ihmisen ominaisuuteen. Jos vihaat ateismia, et vihaa mitään abstraktia mielipidettä vaan vihaat ihmisyksilön vakaumusta. Se koskettaa ihmistä. Et voi vastustaa edes minun usein moittimaani kristinuskoa väittäen että se ei kohdistuisi ihmisiin. Kun puhut ideologiasta, viittaat väistämättä yksilöihin, heidän joukkoonsa, perheeseensä, tapoihinsa ja kulttuuriinsa.

Nämä korrelaatit voivat olla jopa tosia, eikä niistä loukkaavuuden vuoksi saa tehdä tabuja ; Näen että älykkyysosamäärän ja rodun välisiä tutkimuksia sensuroitiin ja tallattiin piiloon kauan ja aivan turhaan. Asian tutkiminen ei tarkoita rasismia. Se, että tiede näyttää että jotain voidaan tehdä ei tee siitä väärää jos seuraukset ovat ikäviä. Sen sijaan kysymys on siitä että miten näitä tuloksia sovelletaan vai sovelletaanko.
1: Ydinpommi on tutkimusten tulos ja onnistunut sovellus, sen käyttäminen on sitten ihmisen soveltamisinnosta kumpuavaa omaa julmuutta. Ja geneettisten erojen ohjaaminen on mahdollista jo Mendelin periaatteidenkin mukaan. Näin ollen rodunjalostus on oikealla tavalla tehtynä taatusti mahdollista. Tosin ei sillä miten eugeniikassa tehtiin ; Kehitysvammaisten kastroiminen ei ole rationaalista tai tehokasta koska kehitysvammaisiin kohdistuu jo nyt voimakas seksuaalivalinta ja muukin valintapaine. Tämänlainen on yksinkertaisesti turhaa. Harva tekee aborttikeskustelusta sitä että "onko se lääketieteellisesti mahdollista tehdä? Ai onnistuu, siispä se on myös eettistä." Älykkyyden kohdalla tämä nousee aina esiin, olipa tulos sitten rotuun tai kulttuuriin sitova.

Sen sijaan olemassaoleviin eroihin voi suhtautua eri tavoin. Yksi niistä on viha, eikä sitäkään voi kieltää ihmiseltä ja vaatia että kansalaisuustestiin kuuluu nyt pitkämielisyys ja suuttumattomuus ja muu joka liittyy empatiapohjaisen moraalisen kompassin sammumiseen ja muuttumiseen kliiniseksi mekaaniseksi laskutoimitukseksi. Siksi kenties tärkeintä onkin se, miten tulla toimeen oman "tyhmyyden" tai muun epäonnistumisen kanssa. Pitää kenties enemmänkin "Rakastaa syntisiä ja vihata omaa syntiään." Ja vasta kun tämä puoli on pääsääntöisesti kunnossa, pitää ryhtyä miettimään yhteiskuntaa. Ja harvemmin tässäkään tilanteessa päädytään mestaroimaan yksittäisillä yksilöillä
1: En esimerkiksi näe mitä järkeä minun olisi kääntyä kungfutselaisuuteen vain siksi että testit liittävät sen asennemaailmaan voimakkaan korrelaation älykkyysosamäärän kanssa, ja että se on tässä suhteessa testatusti tehokkaampi eli parempi kulttuuri kuin esimerkiksi kristinusko. Ehkä en tee tätä kääntymistä koska en ole tarpeeksi viisas ja älykäs? Jos näin on, niin sitten on jokin syy miksi kulttuurissa on IQ -ero.

Väläyksiä.

"It is not clear that intelligence has any long-term survival value."
(Stephen Hawking)

Minun älykkyyteni on testattu Mensan testissä. Tulos oli IQ: 120. Minun pitäisi olla tyytyväinen, koska se on ihan kohtuu hyvä. Lahjakas, älykäs. Samantapaista tulosta tuli armeijastakin. Sain palikkatestistä 8/9, ja minulla oli huono päivä. Toisesta testistä, jossa kysellään sitä oletko haaveillut kukkakauppiaan ammattia, ja kuuletko ääniä kun muita on paikalla -tai ei ole, tuli sitten vain 2/8. Suurin mieleen tuleva ongelma on siinä että älykkyydestä puhutaan paljon. Mutta mitä hittoa se muka tarkoittaa? Enkä tiedä puhuuko tässä se "pällitestien" 8 vai 2 pistettä. Lähden kuitenkin rämpimään älykkyyden suohon. Se on kuitenkin luultavasti sillä 2 pisteen tuomalla innolla, joka tehdään toivottavasti kuitenkin sen 8 pisteen tarjoamalla pyörityksellä..

Historiallisesti älykkyyden mittaus on liittynyt aika ikäviin asioihin. Esimerkiksi älykkyystutkimuksen aloittajaryhmään kuuluva Francis Galton halusi mahdollisuutta ihmisrodun jalostamisen, ja älysi aivan oikein, että "vain mitä voit mitata, sitä voit parantaa." Alfred Binet kehitteli järjestelmää, joka jalostettiin Amerikkoihin Goddardin toimesta. Tällä testillä haluttiin testata, kannattaako maahanmuuttajia päästää maahan. Olivatko he "sopeutumiskykyisiä". Testitulosten mukaan maahanmuuttajat olivat usein ääliöitä - eiväthän he tienneet esimerkiksi oliko tenniskentällä verkko keskellä vai ei. (Itse asiassa vastaaviin seikkoihin vedoten "mamujen" (maahanmuuttajien) maahanmuuttoa halutaa kieltää nykyisinkin. Erityisesti kristilliset maahanmuuton kritisoijat - jotka suivaantuisivat jos kutsuisin heitä natseiksi kuten en nyt tee. He tosin eivät kutsu tätä "älykkyydeksi" vaan kutsuvat sitä esimerkiksi "terrorismiksi". Olipa siis maahanmuuttajista mitä mieltä tahansa, seuraa se, että heittämäni "point is taken". Testit eivät mitanneet älykkyyttä vaan sitä kuinka hyvin maahanmuuttajat tunsivat kulttuurin maasta johon olivat muuttamassa. Itse asiassa, ironisesti, tällä saattaa olla jotain tekemistä sopeutumiskyvyn kanssa, jopa enemmän kuin mitä älykkyydellä.)

Älykkyyden tutkimus olikin pitkään todella epämääräistä, ja tarkennuttuaankin siihen liittyi epämääräisyyksiä: Älykkyys määriteltiin ajattelun nopeudeksi, sanavarastoksi, päättelykyvyksi, muistiksi, mielen energiaksi, haluksi älyllisiin ponnisteluihin... Monet näistä muistuttivat kovasti tasoltaan nykyajan shamaanien ja noitien kieltä: Heidän piirissäänhän puhutaan "värähtelyistä" ja "energioista" jotka sitten värähtelevät, mutta nämä termit itsessään jätetään epämääräiseksi ja mittaamattomiksi.

Kognitiotieteessä tutkitaan systeemejä, joiden toimintaa voidaan kuvata jollain lailla "älykkäiksi". Ongelmana on tietenkin se, että sana on arkikäytöstä lainattua: Koko "älykkyys" -termillä on siis enimmäkseen assosiatiivista merkitystä. (Mikä aikaansai älykkyystutkimuksen ongelmat: Kaikki kokivat että termi on määritelty ja että he tietävät mistä on kysymys, vaikka tosiasiassa heillä ei ole mitään määritelmää eikä tietoa. Assosiaatio loi hallinnan harhan, tunteen ymmärryksestä.) Arkikielessä sillä on paljon vivahteita, se on sisällöltään "sumea" ja "epämääräinen" ; Ollakseen kunnollinen käsite, termillä tulisi olla sisältöä. Ja ollakseen empiirisesti tutkittava, se tulisi voida rajata tutkimusmenetelmän taustateorian näkökulmasta. Joitain määritelmiä on tietenkin tehty. Pääpiirteittäin ne kuitenkin koostuvat seuraavista elementeistä, tai niiden yhdistelmistä:
1: Kyky suorittaa mutkikkaita kognitiivisia tehtäviä. Tässä vieläpä yritään usein rajata niin, että harjaantuminen ja kulttuurisidonnaisuus karsitaan pois, mikä pohjimmiltaan tarkoittaa sitä, että älykkyys on nimen omaan ongelmanratkaisukyvyn perinnöllinen osuus. Älykkyys ei silloin ole parempaa ahkeruutta, työmotivaatiota, ankaraa harjoittelua vaan sitä mikä on saatu syntymälahjana ikään kuin "kultalusikka suussa".
2: Laskentatehokkuus, jossa korostetaan enemmänkin kykyä tehdä asiat nopeasti. Tämä näkemys tulee tietokonemetaforasta: Jokainen tietokone laskee mutkikkaita laskuja, kunhan niille annetaan riittävästi aikaa. Tosin supertietokoneet laskevat päivissä sellaista joka normaalilla PC:llä vaatisi todella lukuisia vuosia.

Toiset kuitenkin jaottelevat älykkyyden joustavaan älyyn ja kiteytyneeseen älyyn. Joustava äly rakentaa uusiin ongelmiin uusia ratkaisuheuristiikkoja, kun taas kiteytynyt äly rakentuu olemassaolevien, jo keksittyjen ja hallittujen, heuristiikkojen käyttöön. (Yksilön näkökulmasta, ei siis koko ihmiskunnan.) Raven pitää tätä erottelua tärkeänä juuri sitä varten, että näitä vertaamalla saadaan erotettua synnynnäinen äly opitusta. Tämä korostuu siinä, että toisaalta on osoitettu, että älykkyys on yhteydessä oppimiseen, mutta toisaalta niitä pidetään eri asioina. Thorndike alun perin jopa määritteli älykkyyden kyvyksi oppia. Hänestä älykkyystesti mittasikin siksi ns. koulukypsyyttä, eli valmiutta oppia asioita. Nykyisin taas korostetaan sitä miten älykkyys näkyy juuri niissä asioissa, joita hän ei ole harjoitellut.

Itse älykkyystesteissä lähdetään siitä ajatuksesta että älykkyys ylipäätään on mitattavissa. Ne eivät myöskään testaa ihmisten älykkyyden erojen syytä, eivätkä absoluuttista älykkyyttä ihmislajilla: Niitä sen sijaan kiinnostaa erojen löytäminen. Älykkyys mittaa sitä kuinka suuri osa ihmisistä selviää tietyistä ongelmista. Erot voivat olla pieniäkin, ja niiden näkyvyys on silti useiden pisteiden luokkaa. (IQ 120 tyyppi ei siis ole 1,2 kertaa niin älykäs kuin sellainen jolla on IQ 100.) Älykkyysmittauksissa on lähdetty normaaleista empiirisistä lähtökohdista: Ensin on otettu kasa erilaisia testejä tai aineistoja, joiden uskotaan käsittelevän haluttua ongelmaa. Sitten testejä tehdään useille, ja katsotaan syntyykö jotain eroja. Lisäksi varmistetaan että systeemi toimii siten että koetta toistetaan: Kun mitataan massoja, erojen pitäisi olla tiettyjen sääntöjen mukaan yhteneviä - ja älykkyystestien yhteydessä esimerkiksi eroja siinä kun henkilö käy testissä monta kertaa ei heitä kovin paljoa. (Lopputulos: IQ=se, mitä älykkyystestit mittaavat?) Kun tulokset ovat tässä, katsotaan missä on keskiarvo, ja keskihajonta. Mittaria voidaan soveltaa näiden tulosten mukaan, mitä kutsutaan normittamiseksi.

Testeissä mitataan erilaisia osa -alueita kuten visuaalista, kielellistä ja matemaattista ongelmanratkaisua sekä ongelmanratkaisua ja loogista päättelyä. Nämä voisivat olla toisistaan täysin irrallisia. Mutta kuitenkin on havaittu, että näillä on yhteys. Tätä yhteyttä kutsutaan yleiseksi älykkyystekijäksi, g -faktoriksi. Todisteet g -faktorin olemassaolosta ovat selvät. Sen sijaan on auki, mistä se johtuu: Korrelaatio ei vielä tarkoita kausaalisuutta. Joko takana oleva yhteys on:
1: Perinnöllinen, esimerkiksi aivojen sokeriaineenvaihduntaan, verenkiertoon, rakenteeseen tai muuhun vastaavaan liittyvä ominaisuus. (Robert Plomin löysi sokeriaineenvaihdunnan geenin, jolla todella näyttää olevan tälläinen vaikutus.)
2: Niillä on jokin erityinen muu yhteys, mihin viittaa esimerkiksi se, että älykkäiksi mitattujen ihmisten kasvonpiirteet ja korvat ovat keskimääräisesti symmetrisempiä. Epäsymmetriat kun syntyvät kohdussa olevista häiriöistä, jotka voivat johtua sekä äidin perimästä että esimerkiksi siitä että äiti kohtaa tupakansavua tai vaikkapa onnettomuuden tai työstressiä.

G -faktoriin liittyy kuitenkin selkeästi se, että kaikki älykkyyden luokat eivät ole suorassa yhteydessä toisiinsa, missään tapauskessa. Tämä on selvää, kun katsoo sitä miten suuria hajontoja eri älykkyyksille syntyy profiileissa yksittäistapauksissa. Esimerkiksi idiot savant -ihmisillä voi olla jokin suorastaan maagiselta tuntuva kyky, joka saa heidät loistamaan yhdessä älykkyystyypissä. Samanaikaisesti, kun heidän normaali älynsä on muuten vakavasti kehitysvammaisen tasolla. (Osasta kyseessä on rakenteelliset syyt, osa taas on sitä mieltä että jokainen ihminen voisi harjoitella savant -kykyjä, ja että vammaiset ovat vain keskittäneet mielensä tuohon johonkin yhteen asiaan.) Howard Gardner onkin korostanut että olisi useita erilaisia älyjä - ja että perinteinen älykkyystutkimus olisi tämän vuoksi yliyleistävä. Robert Sternberg taas on jalostanut teorian, jossa äly jaetaan kolmeen osaan. (1)analyyttinen äly, jossa selvitetään tilanteita joissa on ongelma johon vastaus saadaan tehtävän ohessa ja joissa tehtävä on selvästi määritelty siten että siihen on oikea vastaus ja vääriä vastauksia. (2)luova äly (3)käytännöllinen äly, jossa tehtävästä saattaa puuttua jokin olennainen tieto, ja jossa voi olla useita erilaisia ja eritasoisesti hyviä vastauksia. Ongelmaa ei ole määritelty, vaan se on tunnistettava ja "hanskattava".

Toisaalta g -faktori on yksi parhaista mittareista, joilla näytetään yksilön menestystä elämän varrella. Se ei toki ole ainut. Mutta se ei tarkoita että yhteyttä ei lainkaan olisi. Tässä on lisäksi muistettava, että esimerkiksi Amerikoissa testitulokset saattavat vaikuttaa kouluun pääsemiseen: Testitulokset voivat vaikuttaa elämään, vaikka ne eivät mittaisi itse asiaa. (Kun eräs ystäväni ylitti Mensakerhon sisäänpääsyrajan, hän vannotti minua pitämään turpani kiinni, koska häntä pelotti mahdollisuus, että luvassa olisi ollut siirtokyselyjä toiseen lukioon.) Samoin kuin varhaisimmatkin testitulokset vaikuttivat. Pelkkä g -faktorin vaikutus menestykseen ei siksi ole todiste siitä että g -faktori myös näyttäisi juuri sitä mitä sen väitetään mittaavan.

G -faktori on lisäksi todella erikoinen:
1: Se näyttää olevan vahvasti genetiikkaan sidottu. Thomas Bouchard teki tutkimuksen, jossa oli käytetty identtisiä kaksosia. Kokeissa kävi ilmi, että kun sama tyyppi kävi 2 kertaa testeissä tulos oli 87, kun samassa perheessä asuneet kaksoset, tulos oli 86, ja jos kaksoset olivat eläneet eri perheissä, tulos oli 76. Normaaleilla sisaruksilla tulos oli 47 ja satunnaisilla kahdella ihmisellä tulos oli 0. Saman "lumitulos nollan" saivat yllättäen adoptiolapset, jotka olivat kasvaneet samassa perheessä.
2: Flynnin efekti on havaittu ilmiö, jonka mukaan älykkyys nousee. Tämä tapahtuu nopeasti 3 pisteen vuosivauhdilla. Pelkkä perimä ei voi selittää näin nopeaa edistymistä. Ero on siis ympäristössä. Moni ehdottaa hyvää ravitsemustilannetta ja toiset sitä, että siinä missä ennen panostettiin siihen että lapsi muistaa asioita ulkoa (esimerkiksi koraanin ulkoluku ja Kalevalan runomitat tai Raamatun suullisten tarinoiden ulkomuistista esittäminen) nykyään lapset pienestä asti joutuvat käsittelemään informaatiota - joita esimerkiksi mainokset sisältävät.
3: Itse asiassa tutkimukset näyttävät jopa, että perimän suhde kasvaa kun vanhenemme. Vaikka voisi luulla, että älykkyyserot muuttuisivat eri elämänkohtaloiden myötä, näin ei käy.

Selitys ristiriitaan löytyy todennäköisesti heritabiliteetista: Heritabiliteetissahan tasaiset olot kasvattavat geneettisten vaikutusten eroja. Älykkyys olisi siis eräällä tavalla verrattavissa pituuskasvuun: Jos ruokaa on vähän, ne joilla on paljon ruokaa esimerkiksi rikkauden vuoksi, ovat keskimäärin pidempiä. Kun kaikilla taas on ruokaa, pituuden erot selittyvätkin pääasiassa perimällä. Siksi en toisaalta ihmettele, jos älykkyystestit on yritetty tehdä mahdollisimman kulttuurista riippumattomiksi, mutta eroja kulttuurien väliltä löytyy silti. Meillä länsimaissa kasvuolot, kuten ravintotilanne ovat paljon paremmat kuin muualla. Tämän vuoksi vaikka länsimaissa ravinnolla ei ole väliä, kaikissa kulttuureissa näin ei välttämättä olekaan. Siksi käykin niin, että kun ympäristöolot ovat tasaiset - Bouchardin kokeessa adoptoidut henkilöt olivat samassa länsimaisessa kulttuuripiirissä samaan aikaan - ratkaisevaksi eroksi löytyy tietysti perimä, ja kun ympäristöolot ovat suuresti eriarvoistavat, erot seuraavat kulttuureiden rajoja.