Brakykefaalisen järkeenkäypää

Ruotsalainen Anders Retzius kehitti kallonmittaukseen perustuvan menetelmän jonka lopputuloksena hän ryhtyi laskemaan ns. kalloindeksiä. Hänen ajatuksensa nojasivat siihen aikaan, 1800 -luvun alussa, muodikkaaseen fyysiseen antropologiaan. Ajatukseen jossa ajateltiin että suuret aivot tarkoittavat suurta älykkyyttä. Retzius otti tähän jaotteluun kuitenkin kallon pituuden ja korkeuden suhdetta. Hänestä kapeakalloiset dolikokfaalit olivat älykkäitä kun taas matalakalloiset brakykefaalit olivat tyhmiä. Hänen ajatuksensa perustuivat eläimenkaltaisuuteen ; dolikokfaalit olivat kauempana eläimistä kun taas barkykefaalit olivat eläimellisempiä ihmisiä.

Hänen argumenttejaan käytettiin kun mietittiin sitä miten suomalaisiin tulisi suhtautua. Kielitaistelun tuoksinassa, joita Retziuksen aikana käytiin, nojattiin juuri siihen että suomenruotsalaiset olivat mittauksissa enemmän dolikokfaaleja kun taas suomalaisissa barkykefalia oli yleisempää. Joka tietysti todisti sen, että ruotsalaiset olivat kuin luotuja hallitsemaan ja suomalaiset olivat biologisesti ja synnynnäisesti hyviä ns. suorittavan työn tekijöitä. Retzius tietysti oli itse ruotsalainen, joten ei ole hankalaa kuvitella miten hän oli tämänlaisen teorian takana. Eikä pelkästään siksi että yliopistotie oli siihen aikaan ruotsalaisille enemmän auki kuin suomalaisille.

Nykyaikana harva pitää frenologiaa ja sen erilaisia variantteja perusteltuina. Se on itse asiassa niitä harvoja pseudotieteitä jotka ovat liki tyystin kadonneet. Tämän vuoksi harva tulee ajatelleeksi että tietyllä tavalla on hyvin ymmärrettävää mitä kautta tämänlainen ajatus voi olla järkeenkäypä. Evoluutioteorian valossa ei olisi mahdotonta että olisi primitiivisempiä rotuja. Ja nämä voisivat näkyä ulospäin, ja koska ihmisen evoluutio on apinoista päätellen ollut älykkyysosamäärää kasvattamaan päin ei primitiivisyysnäkökulma olisi ollut lähtökohtaisesti mahdoton. Eli asia vähintään pitäisi tutkia ja selvittää, mahdollisuutena. Aivojen koon ja ajattelun yhteys ei ole ollenkaan mahdoton. (Se ei itse asiassa ole aivan typerä nykypäivänäkään.) Teoria oli siis järkeenkäypä, joskin väärä. Siitä huolimatta on helpompaa nähdä vain valtapoliittinen puoli. Että tämänlaiset teoriat kasvoivat rasismista ja vallasta. Tosiasiassa valta varmasti on vaikuttanut keksimisessä ja suosiossa. Mutta sen falsifioituminen ei sitten ole johtunut valtapelistä vaan "jostain aivan muusta".

Ensinnäkin voidaan huomata että älykkyys on siitä ikävä piirre että sen ajan ruotsalaiset ovat todennäköisesti olleet oikeassa. Flynnin efekti viittaa älykkyysosamäärän nopeaan kasvuun. Ja tämä viittaa että ympäristötekijöillä on ollut hyvinkin suuri vaikutus. Huono ravintotilanne on varmasti vaikuttanut älykkyysosamäärään. Samoin kuin aiemmin esilletuomani seikat jodinpuutoksen suuresta vaikutuksesta älykkyysosamäärään. Ilmiö suomalaisten tyhmyydestä on itse asiassa varsin todennäköisesti ollut tosi, sen selitys on ollut järkeenkäypä mutta väärä. Olisi pitänyt katsoa rodun sijaan olosuhteita, syyttää kulttuuria ja ympäristöä eikä perimää.

Tästä on tietysti helppo vetää analogia ja yhteys Tatu Vanhaseen, maahanmuuttokeskusteluun ja islam-älykkyysosamäärävaahtoamiseen. Ja vetää tästä tietty johtopäätös. Mutta on kuitenkin syytä muistuttaa että välttämättä kaikki älykkyyserot eivät johdu kulttuurista. Ja toisaalta kulttuurin ja ympäristön vaikutukset eivät tuhoa älykkyyttä ilmiönä. On syytä olla varovainen. Sillä älykkyysosamääräkeskustelussa oman maailmankuvan tulkinnat astuvat mukaan hyvin erikoisilla tavoilla. Esimerkiksi on varsin helppo huomata erikoinen klusteri joka samanaikaisesti (a) selittää eron kulttuurilla että (b) pitää älykkyysosamäärää pelkkänä keksintönä. ; Jonkinlainen kulttuurillinen vaino siis selittää jotain jota ei ole olemassa?

Itse asiassa kognitiotieteen kursseilla klassiseksi vitsiksi nousi se, että "IQ -tyyppinen älykkyys on sitä mitä älykkyystesti mittaa". Tämä epämääräisyys johtuu lähinnä siitä että älykkyydellä ei ole kunnon määritelmää ja toisaalta siitä että sen takana olevat syyt voivat olla hyvinkin mutkikkaita. Se ei kuitenkaan tarkoita että ilmiö ei olisi tosi ja havaittu. Selvästi kysymyksissä on jotain yhdistävää ja tätä kautta meillä on jotain joka määrittyy näiden kysymysten kautta. Mutta emme tiedä välttämättä tarkasti että mikä tämän aikaansaa. On hyvä erottaa "havaittu ilmiö" "järkeenkäyvyydestä". (Ihmiset noin ylipäätään tykkäävät selittää. Havainnot sitten sovitetaan ja tulkitaan näihin selityksiin.)

Jos nimittäin pitää miettiä mitä älykkyystesti itse asiassa tarkoittaa, niin se tarkoittaa sitä että onnistuminen yhdessä kysymyksessä korreloi onnistumisen toisen kysymyksen kanssa. Korrelaatiot voivat toki olla heikkoja, mutta niiden on oltava olemassa. Näin ollen kun riittävän monelle ihmisille pistetään riittävästi kysymyksiä, voidaan havaita tapahtuuko klusteroitumista tiettyihin ihmisiin. Jos kaikki onnistuvat tilastollisesti yhtä hyvin, erot yksittäisissä tuloksissa voisivat olla sattumaa. Samoin jos samantapaisen kysymyspatterin uusiminen johtaisi heittoihin saman ihmisen kesken vaikka viikon välein, niin sattuma selittäisi erot pois.

Älykkyysosamäräätesteissä ei kuitenkaan käy näin. Sen sijaan niissä (a) Osa kysymyksistä näyttää olevan vaikeampia, eli ne saadaan harvoin oikein. Näissä epäonnistuminen pitää sisällään vähän tietoa, mutta oikeassaolo sitten johtaa siihen että tilastollisesti useampi muu kysymys on myös oikein (b) kysymykset ovat suunnilleen yhtä vaikeita jolloin hajontaa on enemmän, mutta tilastollisesti onnistuminen yhdessä korreloi heikosti onnistumisen jonkun muun kysymyksen kanssa. (+) Joten eri kysymysten välillä on jokin yhteys. Sitä vain ei ole määritelty-tunnettu kovin eksaktisti. Tämän ilmiön syy voi sitten olla ties missä. Se että onko sen takana genetiikka, tai vaikka koulutus, on selitys miksi tietyt ihmiset osaavat vastata tiettyihin kysymyksiin.

Toki moni korostaa tässä että älykkyyttä on erilaista. Se tuntuu usein olevan selitys jolla älykkyysosamääräilmiö selitetään pois. Tässä toki perimmiltään lähinnä tunnustetaan että ilmiö on todellinen mutta irrelevantti. Se näyttää tukevan nykykulttuurissa vahvasti ilmoilla olevaan henkeen jossa jokaisella olisi oma vahvuusalue ja kaikki olisivat hyviä jossain. Mutta tämä lohtutematiikka ei tarkoita että älykkyyttä ei voisi olla erilaista. Ideologinen syy on helppo keksiä, ja se voi selittä idean keksimisen. Mutta idean säilyminen on sitten toinen asia.

Ja tässä esiin voidaan nostaa edelleen faktorianalyysi. Eli juuri se, että otetaan vastaukset isolta joukolta ihmisiä. Ja sitten katsotaan vastaako onnistuminen yhdessä onnistumiseen toisessa. Jos esimerkiksi musiikillinen lahjakkuus olisi oma älykkyydenlaji jota ei tule sekoittaa vaikkapa matemaattiseen lahjakkuuteen voidaan samoilta ihmisiltä testata hyvin erilaisia tehtäviä.

Se, että voidaan sanoa että ylipäätään on musiikillista lahjakkuutta pitää tapahtua kaksi asiaa (a) Onnistuminen musiikillisessa älykkyyden kysymyksessä 1 johtaa kasvaneeseen todennäköisyyteen vastata oikein musiikillista älykkyyttä koskevaan kysymykseen 2. (b) Yhteys siihen että vastaa musiikilliseen älykkyyteen 1 oikein olisi paljon suurempi ero vaikka laskentoa koskevaan kysymykseen 1 kuin musiikillista älykkyyttä koskevaan kysymykseen 2. (+) Toisin sanoen faktorianalyysissä muodostuisi oikeista ja vääristä vastauksista klustereita jotka olisivat tiheämpiä jossain ja löyhempiä jossain.

Tosiasiassa älykkyyden erilaisille laaduille onkin näyttöä. Niitä kuitenkin koskee myös ns. G -faktori. Joka tarkoittaa sitä että älykkyys yhdessä korreloi heikosti mutta kuitenkin jollain tasolla muiden älykkyyden lajien kanssa. Tämä toki viittaa siihen että älykkyydellä on erilaisia luokkia. Sillä klusterit ovat jossain tiukempia kuin toisaalla ; yleisälykkyys ei ole niin tasainen että eri ryhmien sisäinen samanlaisuus rikkoutuisi. Toisaalta tämä viittaa ns. yleisälykkyyteen joka tuhoaa sen ihmisen mieltä hivelevän seikan jossa lohduttaudutaan sillä intuitiivisella stereotypialla, että "kun se inssipoju pärjää matikassa, niin sen täytyy olla surkea muusikko". Yleisälykkyys viittaa juuri siihen että osa on monilahjakkaita ja toiset monilahjattomia.
1: Korrelaatio tässä kohden on jopa vähän lohduton ja kenties eettisesti epämiellyttävä. Jos älykkyys klusteroituisi ja yhteys eri älykkyyden lajien välillä olisi olematon tai negatiivinen, ihmiset olisivat eri tavoilla älykkäitä. Jos g -faktori olisi äärimmäisen vahva, ei olisi eri laatuisia älykkyyksiä. Nyt ollaan kompromissina siinä maailmassa jossa on tiettyä lahjakkuutta ja toisaalta myös monilahjattomuutta. Monilahjattomuus selittää esimerkiksi sen, miksi tämän blogin kaltaisia asioita on olemassa vaikka ei pitäisi. Epämiellyttävää.

Toki g-faktorista ei voida selittää suoraan sen syytä. Älykkyysosamäärän historia on itse asiassa siitä mielenkiintoinen, että ne ovat aina pyrkineet testaamaan ns. lahjakkuutta. Mutta koska sitä kuitenkin mitataan suorituksella, on hyvin vaikeaa tehdä sellaisia testejä jotka eivät jollain tavalla mittaisi harjoittelua tai mitään muutakaan vastaavaa. Aikaisemmin kulttuurisidonnaisuus on ollut räikeää. Älykkyyttä on mitattu esimerkiksi kysymyksin joissa ytimessä on tietyn eurooppalaisen urheilujajin perusasiat. Nämä kysymykset mittaavat taitoja, eivät lahjakkuutta. Ja tämä on itse asiassa valtavan suuri haaste. Gouldin "The Mismeasure of Man" -kirja koostuukin siitä, miten älykkyysosamäärän tulkinnassa on unohdettu että se tutkii tilastollista onnistumista. Hän muistuttaa siitä että faktorianalyysi on tilastollinen konsepti joka havaitsee ilmiön, ei selitä sen syytä. Ja tämä onkin tarpeen, sillä aineiston sovittaminen "järkeenkäypään tarinaan" johtaa helposti juurikin Retziuksen tielle.

Tässä kohden onkin takana hyvin syvällinen ongelma. Nimittäin jos mitataan älykkyysosamäärää, niin mistä tiedetään onko se kulttuurisidonnainen? Flynnin efekti toki viittaa siihen että se ei ole täysin geneettinen, koska se on niin nopea että evoluutio ei voisi selittää sitä. Mutta tämä ei toisaalta myöskään tarkoita että kaikki älykkyyden takana olisi kasvatuksellista ja ympäristöllistä. Perusongelmaksi jääkin tavallaan se, että jos älykkyysosamäärät vaihtelevat maasta toiseen, se voi viitata siihen että älykkyysosamäärätesti ei olekaan kulttuurista riippumaton. Ja silloin siinä on vielä kulttuurisidonnaisia kysymyksiä. Tai sitten erot johtuvat todella siitä että tietty kulttuuri tai tietty rotu on älyllisesti heikompaa. Tätä analysoimaan tarvitaan paljon mutkikkaampaa tiedettä.

Toisaalta faktorianalyysi ei ole tätä kautta arvoton. Sillä selvästi älykkyysosamäärää mittaavissa kysymyksissä on jokin jota mitataan. Jokin yhteys kysymyksillä on keskenään. Ja tämä on joka tapauksessa ilmiö joka kaipaa selittämistä. Faktorianalyysi tavallaan paljastaa ilmiön mutta ei tee siitä järkeenkäypää. Ja toisaalta se voi paljastaa jonkin järkeenkäyvän intuitiivisesti ilmiselvän asian puutteelliseksi. (Tällä on vaikutusta myös MBTI -kritiikkiin ja siihen liittyvään keskusteluun. Sillä faktorianalyysi paljastaa esimerkiksi sen, onko introversioon liittyvien kysymysten välillä klusteri vai ei. Ja juuri tätä on tutkittu Nowackin tutkimuksessa jossa S-N ja T-F -luokat korreloivat sisäisesti hyvin huonosti. Niiden kuvaama ilmiö siis on "pretty much nonexistant". Toisaalta J-P ja S-N korreloivat keskenään joten on erikoista että niitä väitetään toisistaan erillisiksi.) Faktorianalyysin kohdalla esimerkiksi älykkyysluokituksissa voidaan toki selittää miten musiikillisesti lahjakas voi epäonnistua toisissa musiikillisissa kysymyksissä. Mutta jos yhteyttä ei ole, järkeenkäypä selitys ei selitä mitään havaittua ilmiötä, eikä selitystä tätä kautta tarvita.

Toisaalta aina silloin tällöin törmätään myös Retziukseen ja vastaaviin. Joka on itse asiassa ollut omaan aikaansa nähden yllättävän validia tiedettä. Selitys on myöhemmin paljastunut vääräksi, mutta syynä on ollut tiedon tarkentuminen eikä se että teoria olisi aikanaan ollut läpikotaisen huono tai väärä. Ne ovat kenties ollut ideologisesti motivoituja, mutta toisaalta tieteessä ei pitäisi oikeasti arvottaa teorioita ad hominem -pohjalta, eli tuomita teoriaa vain siksi että joku tietty, kenties hyvinkin vastenmielinen, ihminen sen esittää. Väärät teoriat on sen sijaan kumottava fakta-aineistolla. Ja kumoamisen jälkeen kannattaa unohtaa "ajallinen ylenkatse", joka johtuu siitä että nykyään eletään eri fakta-aineiston varassa kuin siihen menneeseen aikaan jonka "hölmöjä" teorioita sitten nauretaan nykyään. Osa teorioista on toki ollut hölmöjä aina, mutta osa yllättävän hoopon oloisista ja aivan ehdottomasti falsifioiduista teorioista on omaan aikaansa nähden ollut hyvinkin perusteltu. Epäonnistumista ei tältä osin tulisi liiaksi sekoittaa lahjakkuuteen. Muutkin kuin hölmöt epäonnistuvat. Ja se mikä on perusteetonta ja hölmöä nyt ei ole välttämättä ollut perusteetona ja hölmöä aina.