torstai 24. heinäkuuta 2014

Kaksi kättä ja hack&slasher

Pitkä miekka on klassisesti määrittynyt "puolentoista käden miekaksi". Eli joksikin jota voidaan käyttää sekä yhdellä että kahdella kädellä. Tämä on siitä mielenkiintoinen huomio, että se voi johtaa ennakkokäsityksiä terveempään suuntaan. Nimittäin kun ajattelee yhden ja kahden käden miekkoja, syntyy tiettyjä aavistuksia. Ja nämä aavistukset voidaan puhdistaa virheistä jos ajatellaankin että joskus yhden ja kahden käden miekka ovat yksi ja sama esine.

Kahdenkädenmiekoilla on usein sen verran massaa ja kokoa, että näiden ulottuvuusominaisuudet siirtyvät helposti mielikuviinkin. Silloin henkenä on se, että "kahdenkädenmiekoilla" olisi jotenkin parempi ulottuvuus. Kuitenkin jos kokeilee keskiverrolla "pitkällämiekalla" voi huomata että hyvin usein kahdella kädellä pitäminen syö jonkin verran ulottuvuudesta. Syynä on se, että miekalla lyötäessä miekka on epäsymmetrinen ja sitä lyödään epäsymmetrisesti.

Yleensä vahvempi käsi on väistin vierellä ja toinen käsi on pommelin vierellä tai jopa pommelilla. Ja ennen kaikkea miekalla ei lyödä useimmiten kohtisuoraan eteenpäin. Sen sijaan toinen jalka on eteenpäin. (Ideana on juuri se, että tukeva linja on eteenpäin jotta iskuun saa hyvin voimaa takana olevalla jalalla ilman että tasapaino olisi huono.) Miekalla ulottuvuus määräytyy sen mukaan mitä väistin lähellä oleva käsi määrää ja mihin jalkojen asettelu sen kontekstoi ja siihen mihin vasen käsi sen rajoittaa. Lisäksi kahden käden ote usein säätää ranteen liikeratoja. Jos yhdellä kädellä hakee maksimiojentuvuutta, se muuttuu kahdella kädellä helposti epäluontevaksi.

Tämä on kuitenkin nyrkkisääntö. Esimerkiksi omalla kotona olevalla pitkällä miekalla miekan pitäminen pelkässä oikeassa kädessä tuo normaaliin iskuuni muutamia senttejä lisää ulottuvuutta. Mutta se johtuu kahvan pituudesta. Lyhytkahvaisilla aseilla tämä ero yhden- ja kahdenkädenotteen välillä kasvaa. Jos kahva on lyhyt, vasemman käden puolella on rajoite. Perimmäinen syy on siinä että jos pidät miekkaa tai jotain muuta varsiesinettä kotonasi ja ojennat sen täysin vasemmalle puolelle, voit huomata että vasen kätesi joutuu ensin ylittämään oman ruumiisi mitan ennen kuin se voi antaa ulottuvuutta oikealle puolelle. Siksi yllät oikealla kädellä enemmän oikealle. Tämä johtaa siihen että miekan ulottuvuus kahdella kädellä on jotain jossa huonompi ulottuvuus rajaa maksimiulottuvuuden. Lisää mittaa voi saada päästämällä heikomman käden otteen kahvasta irti. Kahvan mitan sopivasti valittaen erot otteiden välillä kuitenkin kaventuvat. (Mutta sitten kahva toisaalta alkaa olemaan tiellä esimerkiksi jos pitää käyttää kahvaa toisen ranteen manipulointiin tai vastaaviin.)

Tällä on itse asiassa jonkin verran merkitystä. Ainakin sen vuoksi että on ymmärrettävää miksi panssarointien poistaminen teki rapiirista kannattavan. Sen takia että sen ulottuvuus on pidempi. (Ja sen hieman yllättävän seikan vuoksi että viiltäminen vaatii enemmän voimaa. Pistot menevät läpi vähemmällä.) Toki yhden ja kahdenkäden otteilla osattiinkin kikkailla jo ennen tätä murrosta. Esimerkiksi Hans Talhofferilla on tekniikoita joissa lyödään miekalla jopa siten että miekka on yhdellä kädellä ja sitä pidetään pommelista. Näin sillä saadaan maksimiulottuvuus. (Tämä suosii pistämistä, koska pommelista pidetty miekka ei viilloissa ja iskuissa ole kovin tukeva. Mutta tätä on joka tapauksessa tehty.) Joku voisi kuitenkin miettiä että miksi sitten ylipäätään käyttää kahta kättä. Ja jossain määrin Talhofferin tekniikka demonstroi tämän syyn äärimmillään. Se on nimittäin äärettömän suojaton. Miekasta ei ole lujaa otetta joten sillä on vaikea torjua mitään. ; Väliintuloon ei saa voimaa ja tukea jolla torjunta pysäyttäisi vastustajan iskun. Toisaalta ojentautuneena ollaan muutenkin suojattomia ja miekan vetäminen takaisin kunnolliseen otteeseen jättää sekunnin jona ollaan haavoittuvaisia. Toisin sanoen jos tämä "kikkapisto" menee ohi, niin lyöjä on vakavasti uhattuna. Se vaatiikin riskinottoa, monen mielestä tarpeetonta riskinottoa.

Yhden käden torjunta ei ole yhtä tehokas. Siksi sitä on usein syytä tukea joko toisella kädellä tai bucklerilla. Kyseessä on eräänlainen vaihtokauppa.

Ei kommentteja: