Moni, minä mukaan lukien, halveksuu sitä että elokuvat olisivat "pelkkiä erikoistehosteita". Tämä on toki asiallista siinä mielessä että monissa elokuvissa ja monilla elokuvantekijöillä (~Lue:Michael Bay) ei ole tarinaa vaan se on korvattu tehosterytkeellä. Mutta toisaalta olisi törkeää ohittamista esittää että efektejä ei tarvittaisi. Tosiasiassa on hyvin oleellista valita efektit tarkasti.
Jos otetaan sellainen keinotekoinen elementti kuin taustamusiikki. On selvää että sillä on vaikutusta. Mutta kenties asia on helpointa demonstroida käsittelemällä "Die Hard" -elokuvia. Nähdäkseni "Die Hard" -elokuvat ovat elokuvia joissa sankari on jumissa rajatussa tilassa, käyttää ympäristöään ja sen rajallisia resursseja luovasti ja hankkii yllättäviä ystäviä auttamaan itseään kesken elokuvan.
Mikä btw. tarkoittaa että jotkut viimeisimmistä Die Hard -elokuvista eivät ole Die Hard -elokuvia vaikka niissä on John McClane -niminen hahmo, sama protagonistin näyttelijä ja tuotantoyhtiö viittaa samoihin tekijänoikeuksiin hahmon käytön kohdalla. Ne ovat toimintaelokuvia jotka ovat etääntyneet alkuperäisestä hengestä. Sen sijaan "White House Down" on Die Hard -elokuva joka hyvin vahvasti ammentaa samasta eetoksesta. Ja arvatkaa mikä muu on Die Hard -elokuva? "Yksin kotona"! Ja tämä ei ole vitsi.
Yhtäläisyydet ovat melko selviä. Molemmissa periaatteessa tavallinen ihminen törmää rikollisiin jotka ovat häneen itseensä verrattuna ylivoimaisia. Molemmissa nämä rikolliset ovat muutoin menestyneet urallaan. Ja he hämäävät ympäristöään ja saavat muut uskomaan viattomuuteensa. Mutta päähenkilö näkee juonen läpi. Molemmissa elokuvissa protagonisti on rajallisessa tilassa ja käyttää improvisoitua aseistusta. ; Merkitykselliset erot ovat kosmeettisia. Yksin kotona on komedia koska sen efekteissä ei kylvetä verta vaan hassuja ilmeitä. Komediassa rikollisia tainnutetaan väliaikaisesti kun taas McClane pistää heitä kylmäksi niin että samojen rikollisten sijasta niitataan uusia vihollisia. Tämä on kuitenkin enemmän joukkojen määrään liittyvä kysymys kuin jotain joka oleellisesti muuttaa tarinan.
Itse asiassa John McClanen maailma ilmentää samanlaista tarinaa kuin Kevin McCallisterin. Tätä voi huomata siten jos kuvittelee "Yksin kotonaan" verta ja suolenpätkiä ja "Die Hard":iin munille potkimista ja hassuja ilmeitä. Tätä ei ole vaikeaa kuvitella mielessään. Ja sen jälkeen voi huomata miten ratkaisevan tärkeitä erikoistehosteet ovat. Ne ovat vain lähes kaikki. (Sama koskee kyllä sitten mainittuja sivistyneempiäkin elokuvia. Elokuva on aina kokonaisuus.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti