Saako demokratiassa hävinnytkin sanoa mielipiteensä?

Trumpin vaalien jälkeen hävinneet puolet ovat tehneet monenlaisia. Eräs tapaus on erikoinen. Se oli omituinen ja kiehtova. AIheena on "HE WILL NOT DIVIDE US" -viestiä toistava taideprojekti. Viesti oli selvästi myös ns. poliittista taidetta. Ja Trumpin vastaista. Viesti on tietenkin jossain määrin hävinneiden karkeroitumitsa joka on naamioitu optimismiksi. Virallinen viesti onkin jotain joka selvästi yrittää optimismilla reagoida jakautumisen ja vihollisuuden uhkaan jota koetaan olevan ilmassa. "Open to all, 24 hours a day, seven days a week, the participatory performance will be live-streamed continuously for four years, or the duration of the presidency. In this way, the mantra "HE WILL NOT DIVIDE US" acts as a show of resistance or insistence, opposition or optimism, guided by the spirit of each individual participant and the community. "

Mutta sitten nörtit ja trollit iskivät. 4CHAN, joka on Suomalaisen ylilaudan suurempi ja vielä aavistuksen verran mielipuolisempi paikka on jokin jossa ei saa kertoa että jokin on "mahdotonta". Kun nörtit uskovat tieteellisiin induktioihin rukouilun sijasta, ja heillä on käsissään ns. aivan liikaa vapaa-aikaa, tapahtuu hyvin ällistyttäviä asioita.

Alun perin "HE WILL NOT DIVIDE US" -kuvaa laitettiin kameroihin. Ja sen paikka oli tiedetty. Siksi trollit menivätkin sen lähelle tuottamaan Trumpia tukevaa iskulausetta. Näin ollen yhtenäisyyttä korostavaa viestiä ei sensuroitu mutta taideprojektia katsovat kuulivat videoissaan Trump -myönteistä viestintää. Tämä on tietenkin jossain määrin kiusaannuttavaa heille joille koko projekti oli hengeltään Trumpinvastainen ja reagointi Trumpiin liitettyyn uhkaan.

Ja niin kävikin että viestin paikkaa ja sitä kuvaavaa kameraa siirrettiin. Tällä kertaa tuntemattomaan paikkaan. Viestiä ei muutettu. Se liehui lipussa joka oli vedetty salkoon. Videokamera kuvasi tyhjää taivasta. Kuvassa ei ollut maamerkkejä tai mitään muutakaan jotta sen paikkaa voitaisiin selvittää.

Tähän liitettiin viesti jossa luvattiin että viesti pysyisi salossa koko Trumpin vallassaoloajan. Tämä koettiin haasteena ja haastamisena. Ja tästä alkoi ns. projekti ; 4Chanilaiset tarkkailivat videota. Siinä tapahtui asioita. Aurinko nousee ja aurinko laskee ja tätä kautta voidaan tietää millä aikavyöhykkeellä lippu sijaitsee. Tätä tietoa yhdistettiin siihen minkälainen sää kuvissa oli ja näin saatiin rajattua aluetta pienemmäksi. Nörtit tutkivat myös kuvassa näkyviä lentokoneita ja niiden lentoreittien kautta saatiin rajattua hyvinkin pieni alue. Tätä täsmennettiin yöaikana saaduilla tähtitieteellisillä tiedoilla yhdistettynä satelliittien lentoaikoihin. ; Tilanne huipentui siihen että vieläkin liian suurta aluetta rajattiin siten että eri paikoilla soiteltiin kovaäänistä torvea samalla kun nettikameran toisessa päässä kuunneltiin kuuluuko sitä soittoa juuri sillä hetkellä. Lopuksi lippu vedettiinkin salotsa ja sen tilalle vedettiin Pepe -aiheinen T -paita ja "Make America Great Again" -lippis.

Olen luonnollisesti hyvin vaikuttunut.

Vaiva ja työ ja nerokkuus joka yhden lipun etsimisessä on on mielestäni uskomattoman kova temppu. Tätä ei voi olla ihailematta. Samalla on selvää että itse teko on hyvinkin siinä mielessä absurdi ja pikkumainen että sen kohdalla tekisi mieli sanoa että "no harm done". Teko oli seurauksiltaan hyvinkin mitätön eikä kukaan vahingoittunut.

Mutta sitten on se toinenkin puoli. Vaivan takana on toinenkin puoli ; Ryhmäpaine ja kiusaaminen on huolestuttavaa nimenomaan silloin kun se yltää hyvin kaikenkattavaksi. Kaikenkattavuus näkyy siinä että myös pieniin asioihin nähdään tarpeelliseksi puuttua.

Kuten kirjoitin, ensimmäisen lipun kohdalla toiminta oli mielestäni soveliasta siinä mielessä, että siinä vastustajan viestiä ei poistettu. Se ei ollut sensuuria. Sen päälle ja oheen liitettiin muita asioita. Mutta lipun kohdalla itse alkuperäinen viesti otettiin pois. Toisin sanoen haluttiin korostaa sitä että tämänlaisia viestejä ei oikein haluta nähdä. Ja tämä tarkoittaa sitä että lippu voidaan käydä varastamassa toisen ihmisen lipputangosta. Kyseessä on symboliin isketty varkaus joka itse asiassa antaa viestin siitä että "hävinneiden tulisi pitää turpansa kiinni" ja noudattaa jotain Trumpin määrittämää asiasisältöä joka määrittää mikä on poliittisesti korrektia ja mikä valeuutisointia. (Jotain jota monet Trumpin epäkohteliaisuutta kannattavat trollit ovat yleensä vastustaneet ennen hänen valintaansa.)

Toisin sanoen tässä puututaan väärää mieltä olevan omistusoikeuteen ja sananvapauteen. Tässä kohden tosin vastaan saattaakin tulla Streisand -effect. Juuri kukaan ei tosiasiassa olisi välittänyt jostain hyvin helposta sanaleikistä. (HE WILL NOT DIVIDE US voidaan käsittää siten että jakaminen koskee joko "Meitä" tai "Amerikkaa".) Kun se koettiin ärsyttäväksi ja sitä ryhdyttiin jahtaamaan siitä tulikin kiinnostavaa.

Samalla jotenkin alleviivattiin sitä että Trumpin kannattajat eivät olekaan sananvapauden ja poliittisen epäkorrektiuden vastustajia vaan nimenomaan sensuroimassa for lulz. Ja heitä naurattaa kovasti se että sensuuria tapahtuu heidän kanssaan erimieltä olevalle. ; Ei ole sattumaa että vitsit ovat pikkumaisia ja niiden kieltäminen ja sensuuri "ei vahingoita paljoa". Mutta pahat johtajat ovat tupanneet ns. keräämään vitsinkertojia. Erimielisyyden ilmaisu häiritsee näiden johtajien johtajuudestaan nauttimista ja ne halutaan siksi torjua ja torpata.

Näin siitä huolimatta että temppu oli omalla tavallaan hyvinkin vaikuttava.

Tuskin olisin itse onnistunut vastaavassa. En vaikka minulle annettaisiin kaikki ylimääräinen vapaa-aika. ; Toisaalta olisin tekemisen lisäksi suhtautunut onnistumiseeni eri tavalla. Tästä hyvänä esimerkkinä on se, kun taannoin selvitin "hyvin todennäköisesti rajaten" sen kuka tietty yksilö "Takkirauta" -blogia pitänyt Ruukinmatruuna oli irl. (Toki on teoriassa mahdollista että osittain induktiivisia päätelmiä sisältävä tutkintalinjani sattui löytämään jonkun joka vain sattuu sopimaan ihan näihin kaikkiin attribuutteihin. Mutta tämä on melkoisen epätodennäköistä.)

Tämä onnistui koska hänen anonyymiytensä oli ns. "varsin näennäistä".  Hän kertoi elämästään ja jotkin yksityiskohdat toistuivat. (Ja jos se toistuu 3 kertaa se ei enää ole sattumaa, kuten "Ruukinmatruuna" itsekin sanoisi.) Hän tuli paljastaneeksi aika paljon yksityiskohtia blogissaan. Aviosääty, lasten lukumäärä, jopa se millä viikolla hänen nimipäivänsä on. Harrastuksista selvisi joitain varsin harvinaisia harrastuksia joihin liittyy ns. paperijälkeä ja lehtikuviin pääsyä - historian elävöitys jossa opetellaan Liechtenaueria, purjehdus, laskuvarjohyppy. Tätä voitiin yhdistää ammattiin metallialalla ja Diplomi-Insinöörin tutkinto. Hän oli myös nainen ja omien sanojensa mukaan blondi. Näillä tiedoilla pääsin "uskottavaan lopputulokseen". Jota en paljasta tässä, sillä kokisin tämän tarpeettomaksi. Minulle riittää se että selvitin tiedon jota on salattu ja haluttu salata. Mutta en näe mitään tarvetta puuttua toisen ihmisen autonomiaan siinä mielessä, että erikseen paljastaisin työni lopputuloksen kaikille. Minusta olisi ilkeää paljastaa ihmisen identiteettiä kaikille kun hän selvästi on halunnut pitää sen salattuna. Anonyymiys on valinta ja minusta olisi pikkumaista vuotaa tieto julkiseksi vain siksi että en satu olemaan poliittisesti samaa mieltä monessakaan asiassa hänen kanssaan.
1:  Sitäpaitsi tämänlaiset asiat tarjoavat ns. leaveria. Hän on tavallaan palveluksen velkaa omasta huolimattomuudestaan ja voin varmistaa että hän kohtelee minua jatkossakin asiallisesti ; Vihjeeksi voisin sanoa että asiat voi hoitaa hyvinkin "Hikipedian" ja "Raivon Ensyklopedian" Napoleonkin on kiinnostanut minua mutta tiedän hänestä, lukemiensa ja seuraamiensa lehtieä kautta, että hän on Turkulainen homo. Ja jälkimmäinen ei jätä paperijälkeä. Hän on vuotanut itsestään tietoa tämän verran ja olen sentään ollut hänen kanssaan tekemisissä tavallaan "vain vuosia". Ruukinmatruuna tykkäsi omasta äänestään ja itsestään ja näistä kertomisesta. Sinänsä ymmärrettävää. Mutta jos haluaa pysyä anonyyminä...

Toisaalta toivoisin että 4Chan valitsisi oikeasti hyviä ja merkittäviä kohteita seurattavaksi. Se voisi tarkastella esimerkiksi ISISin julkaisemia videoita ja selvittää niistä missä nämä paikat tarkalleen ottaen sijaitsevat ; Jos ensimmäinen mielleyhtymä on "ei ole mahdollista", niin tiedän että 4Chanille mahdoton on vain tavallista kovempi haaste. ISIS -videoissa on sentään enemmän vihjeitä kuin tyhjässä taivaassa...

Aseet eivät ammu ihmisiä vaan sen sijaan ihmiset ovat idiootteja

Keskustelu oli sen verran
rasittavaa että jos minulla
olisi syntynyt kiinnostus
ostaa itselleni tuliase, se
olisi ollut jotain tämänkaltaista.
Itsemurha-ase olisi ollut myös
argumentatiivisesti puolellani.

Olen tehnyt sen mitä teen harvoin. Kirjoitin tuoreesti pienen kikkailevan tilastojutun aseista ja itsemurhista. Juttu sai tuomiokseen ja arviokseen "ala-arvoisen". Aiheesta on keskusteltu blogauksen yhteydessä. Ja tämän seurauksena kommenteissa esiintyneelle anonyymille on tarjolla, en tiedä miten sanoisin asian kohteliaasti, banaania. Eli päätin että hän ei enää tähän paikkaan kommentoi. Jos edes aavistan että tämä henkilö on jonkun kommentin takana, seurauksena on poisto. Riippumatta siitä onko kommentissa asiasisältöä vai ei. Blogiani seuranneet tietävät että en muista koskaan antaneeni anteeksi kenellekään yhtään mitään, joten banni on sitä ikuista sorttia. Päätöksestä saa valittaa. Jossain muualla.

Syynä on blogini kommentointiehtojen rikkominen. Ja koska kommentointiehtoni ovat varsin runollisesti ilmaistuja korostan että kommentointiehtojen rikkominen toistuvasti sen jälkeen kun olen ilmoittanut että ne ovat kommentointiehtojen rikkomista. (Osa ihmisistä saa rikkoa kommentointiehtoja. Esimerkiksi minun isäni on usein kommentoinut anonyymisti. Mutta koska tunnistan hänen tyylinsä aika hyvin ja tiedän kommenteista että ne ovat hänen, olisi nimimerkin vaatiminen aika tyhjää ja onttoa. Juristit tekevät tämänlaisia ratkaisuja. Muitakin joustoja olen tehnyt. Mutta ne on ansaittu esimerkiksi kestämällä minun kusipäistä luonnetta rakentavasti ja pitkään. Ei näitä luottamusprivileegioita voi vain ottaa. Eihän kuka tahansa saa tulla kuseksimaan minun olohuoneeni lattiallekaan, vaikka joku hyvä kaveri joka niin tekee humalassa saattaa saada hymähdyksiä ja komennon hakea siivousrätin.)
1: Eli anonyymikommentointi. ("Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa") Tämä ja muut kommentointiehdot ovat kommentointiruudun yhteydessä itse kunkin luettavissa. Ja koska asiaa ei korjattu huomauttamisen jälkeen.
2: Olisin toki periaatteesssa voinut tarjota bannia myös siitä että kommentit edustivat ns. Ignoratio elenchi -argumenttivirhestrategiaa jossa oli vaikeaa nähdä mikä osa oli olkiukottamista ja mikä puhdasta red herring -argumentointia. Joka sekin on kielletty blogini kommentointiehdoissa. ("Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme.") Mutta koska kommentoija ei selvästi tiedostanut tätä en teon tahattomuuden vuoksi antanut banaania tämän vuoksi.
3: Olisin toki voinut harrastaa muunlaistakin bannimista, esimerkiksi sen vuoksi että kommentoija oli ärsyttävä itseääntoistava idiootti joka ei ilmiselvästi tiennyt mitä argumentti tarkoittaa ja esitti asioita varsin statementinomaisesti kykenemättä esimerkiksi ottamaan jo kirjoittamiani kritiikinvastauksia huomioon. Lisäksi hän harrasti varsin ärsyttäviä ilmaisumuotoja. Mutta koska tässä blogissa idioottikusipäisyydestä kostetaan vittuilulla, ja koska tämä vittuilu on niitä harvoja asioita joista saan säälittävään pikku elämääni jotain iloa - ja koska haluan kirjoittaa omaan blogiini ilman että minun täytyy bannata itseäni - en tehnyt bannaamista tämän vuoksi.

Mutta kenties on rakentavinta napata esille sitä mitä tästä voidaan oppia.

Nähdäkseni komemntoija edustaa malliesimerkkiä Dunning-Kruger -efektistä. Kommentoija on selvästi niin pihalla keskustelunaiheesta että hän ei edes käsitä miten pihalla hän on siitä. Ja minun ei oikeastaan pitäisi olla yllättynyt. Sain nimittäin kimmokkeen kirjoitukseeni pesäpallosta. Kuuntelin "jostain nettiradiossa" pesäpallotilastopuhetta.

Siinä kommentaattori selitti että pesäpallotilastoissa yleisö on ylikeskittynyt tiettyihin ilmiöihin, joissa taas ei tilastotieteellisesti ole niin suuresti väliä. Kun numeroita murskataan, tiedetään että jotkut toiset tilastomittaukset ennustavat otteluiden tuloksia ennakkoon paremmin kuin nämä joista kerrotaan isoja tarinoita. Samalla monet paljon pesäpalloa seuraavat alkavat näkemään "hot streak" -tyylisiä illuusioita jotka ovat satunnaisheiluntaa. Sattumaa ei näiden kohdalla nähdä sattumana.

Tilastotieteilijä oli hieman huvittunut siitä miten vahvoja pesäpalloon liittyvät tarinat ovat. Sillä kun hän oli esittänyt laskelmiaan "jossain" niin ihmiset olivat antaneet niistä pikaista palautetta jonka mukaan tulokset ovat väärin. Narraatiota oli yleensä puolustettu tarinoilla. Ja tyypillisesti niissä oli varsin spekulatiivista uskottavuudenluomista eikä matematiikkaa. Parhaimmillaan ne olivat sellaisia että ne olivat voi olla -tarinoita jotka perustuivat tilastotiedon sijaan Simpson's paradox -mahdollisuuden olemassaoloon. Ja matemaatikko sanoikin että tässä suhteessa tilastollisuutta sovelletaan induktiivisesti. Ja näissä tilanteissa on aina mahdollista että Simpson's paradox toteutuu. Eli jokin ennen tuntematon muuttuja jopa kääntää korrelaatiot päinvastaiseksi. Mikä ei johda siihen että tilastot olisivat aina arvottomia. Kuten pitäisi jos abstrakti Simpson's paradoxiin vetoaminen olisi pätevä argumentti. Tarinat ovat vahvoja. Tilastotieteilijä arveli että syynä on se, että ihmisten päätöksenteossa on kaksi hyvin erilaista järjestelmää. Intuitiivinen arkijärki koetaan loogiseksi mutta se ei ole kovin matemaattista. Ja jos matematiikka antaa vääriä tuloksia niin sitten ajatellaan että laskemisen täytyy olla väärin. Koska ihminen ei kuitenkaan myönnä olevansa epälooginen.

Ajatus ei tuntunut huonolta. Olen itsekin huomannut miten nimenomaan kokeneet uhkapelaajat - lue "bingomummot ensimmäisessä työpaikassani" - keräsivät satunnaiseen onnenpeliin uskomuksia joilla he uskoivat voivansa hallita voittomahdollisuuksiaan. Tilastollisesti näin ei ollut. Mutta kun esimerkiksi vahvistusharhan vallassa ollut mummo kieltäytyy pelaamasta tietynlaisilla lapuilla ja vetoaa perustelukseen sen että ei koskaan ole voittanut niillä, ollaan hyvin syvissä syövereissä. Tilastomatematiikan opettaminen ei sujunut kovin hyvin. Sillä kuin opetin matematiikan seurauksena oli yleensä se, että mummelit kehittivät jonkinlaisen selityksen huijaamisesta. Kun tämä heidän uskomansa ilmiö oli kokemuksen mukaan tosi, ja tilastomatematiikan mukaan sillä ei ole väliä jos peli on satunnainen. Niin sitten peli ei ole satunnainen. - Poikkeuksena oli eräs miellyttävä mummeli joka valitti huonoja voittoprosenttejaan ja jolle opetin tilastomatematiikkaa. Hän ei sen jälkeen enää palannut pelisaliin. Hänkin ilmeisesti oivalsi että bingo on vähän kuten lotto ja muut uhkapelit. Niissä hävitään pitkässä juoksussa enemmän kuin voitetaan. 

Koska en käytä "satunnainen lähde väitti satunnaisia asioita, en nyt muista tarkemmin" -tyylistä lähteistämisenä, esitin tämän taustan lähinnä sitä kautta että otin keskustelusta esiinnousseita temppuja muualla. Minä en ymmärrä mitään baseballista. En edes tiedä mitä nämä eri pelaajatyypit pelissä tekevät. Eikä minua kiinnostakaan tietää. Mutta tilastotieteellisiä temppuja voi käyttää muualla. Ja siksi keksin että otan käyttöön jonkin aiheen johon liittyy vahvoja tarinoita. Mutta joissa on kuitenkin selkeästi ilmaistavia lukuja.

Jostain syystä mieleeni tuli baseballin ohella toinen minun mielestäni hyvin "Amerikkalainen Ilmiö", tuliaseet. Lisäksi niissä on selvästi tarinoita. Esimerkiksi USA:ssa moni patriootti puolustaa oikeutta kantaa asettaan tarinalla itsepuolustuksesta ja tarinalla siitä miten on tärkeää että jos valtio ryhtyy pahaksi niin että hyvä perusamerikkalainen kykenee taistelemaan tätä mielivaltaa vastaan. Nämä tarinat toistuvat erilaisissa kuvissa joissa osoitetaan ruutua kohti kiväärillä "tulkaa hakemaan" -hengellä.

Samanaikaisesti suurin osa tuliaseista kuitenkin ostetaan varmasti samassa hengessä kuin miekkoja ostetaan. Minun on vaikeaa kuvitella että miekkaa ostaessa mietittäisiin että ollaanko sillä tappamassa joku, ollaanko sillä puolustautumassa hyökkääjiä vastaan tai ollaanko ostamassa jotain seppukuvälinettä. Yleensä miekkoja ostetaan koristeeksi, leluiksi, harjoittelukäytöön tai jotta on jotain jota pitää nurkassa ja jolla elvistellä kavereille. Uskoisin että valtaosa tuliaseista on ns. tarkkuusammuntakäyttöön tai koriste-esineenä.

En vain sitten uskonut että tarina olisi niin vahva.

Tilastotiede on matematiikkaa. Ja tässä kohden deduktiivinen logiikka on helppoa. Asian vääryys tai oikeus tai "ala-arvoisuus" analysoidaan katsomalla premissejä ja johtopäätöstä. On katsottava mitkä ovat premissit ja mitkä johtopäätökset tästä vedetään. Jos premisseistä seuraa johtopäätös, argumentti on validi. Jos premissit ovat tosiasialliset on argumentti sen lisäksi aivan oikea argumentti.

Itsemurhan ja tuliaseella tehdyn surman kohdalla kysymys oli luvuista joita keskustelussa ei juuri kyseenalaistettu. Joten selvästi kysymys on logiikasta. Ottamalla tuliaseen sijasta jonkin neutraalin esimerkin voi huomata miten käyttämäni argumentti oli varsin yksinkertainen.

Kuvitellaan että meillä on erivärisiä kuulia. Punaisia on 873 kappaletta. Sinisiä on 89 kappaletta. Sen lisäksi on muunvärisiä kuulia jotka eivät ole punaisia eivätkä sinisiä. Ne laitetaan säkkiin ja sekoitetaan. Sen jälkeen nostat pussista kuulia. Kumpi on todennäköisempää, se että nostat pussista punaisen kuulan vai se että nostat pussista sinisen kuulan? Kukaan ei lähde tässä selittämään että päättelen väärin jos sanon että vaikka otossa saattaa tulla sininen kuula niin punainen kuula on lähes kymmenen kertaa todennäköisempi.

Tilanne ei tilastotieteelliseti muutu siitä että otetaan joukko aseita joista tarkasteltavat ominaisuudet vaihdetaan. Sininen voidaan vaihtaa murhiin ja punainen itsemurhiin. Pussi voidaan korvata käytössä olevien aseiden listalla josta sitten vain otetaan jokin ase tarkasteluun. Tulokset ovat samoja ja tulokset ovat suoraan luvuissa. Mutta asekeskustelussa on tarina joten minun päätelmääni syytettiin ala-arvoiseksi.

Tosiasiassa on ilmiselvää että vaikka aseisiin liittyy tarina siitä että niitä ostetaan jotta voidaan puolustaa perhettä ulkopuolisia hyökkääjiä vastaan niin tämä tarina on ontto koska suurin osa aseiden aikaansaamista kuolemista ovat kuitenkin itsemurhia. Eli perheenjäsen tappaa itsensä aseella jonka olet ostanut ties millä intressein. (Oikea ostointressi ei ole tässä relevantti koska peilattava myytti on kerrassaan suosittu tarina itsepuolustusaseesta.) Erikoisinta ja mielenkiintoisinta tässä on sitten se, että ihminen ei osta itsemurhatrendejä tai yhteiskunnan asennetta aseisiin tai murhaamiseen vaan hän ostaa aina yhden aseen.

Raivostuttavinta piirre keskustelusta on kuitenkin ymmärrettävä.

Asekeskustelua nimittäin käydään tavallisesti yhdestä näkökulmasta. Nimittäin siitä pitäisikö yhteiskunnallisella tasolla aseita sallia tai kieltää. Siinä ei kuitenkaan yleensä ottaen kannata miettiä yksilötason tapahtumia vaan katsoa tilastotiedettä aivan toisin. Sainkin blogiini sinänsä mielenkiintoisia tilastoja joissa aselakien tiukentamisella ei ole yhteyttä kasvaneisiin murhalukuihin tai itsemurhalukuihin. En katsonut että minulla olisi syytä moittia niitä tai niiden esittämiä yhteyksiä. Kun kysymys on "Would Banning Firearms Reduce Murder and Suicide?" ja vastaus on "No", niin asia on ainakin tuon datan mukaan aivan totta. (Eikä minulla ole kiinnostusta kaivaa dataaa päinvastaisestakaan joten se olkoon paras keskustelussa pyörivä argumentti aiheesta.) Mutta argumenttini kannalta tämä on true but irrelevant. En voi sanoa muuta kuin kysyä retorisesti että "entä sitten?"

Kun syytös on että argumenttini on huono sen täytyy argumenttianalysoida ja löytää vikaa johtopäätöksistäni tai premisseistäni. Nyt anonyymi lähinnä demonstroi että aselakien löyhentäminen - ei siis edes aseiden ostaminen vaan nimenomaan aselakien löyhentäminen - ei johtaisi itsemurhalukujen kasvuun. Argmenttini koski nykytilannetta jossa aseen itsepuolustus ja itsemurhaluvut olivat vertailussa jossa näiden lukujen suuruusluokka oli se olennainen asia. (Toki tuohonkin asiaan liittyen pienessä määrin moititut mainintani itsemurhien spontaaniudesta ja siitä että silloilta puhutaan pois ihmisiä näkyvät aseaiheessa ihan tutkitusti.) Eli argumenttini on huono koska siitä ei voi vetää jotain sellaista johtopäätöstä jota en vetänyt? Eli argumenttini on huono koska käyttämällä eri premissejä saadaan jokin ihan toinen johtopäätös? Tässä ei ole nimenomaan matemaattisessa tai argumentatiivisessa mielessä mitään järkeä. Mutta tämän toitottaminen ei mennyt jakeluun.

Tähän liittyvä keskustelu oli vain siitä erikoista että siinä oli aivan eri premissit kuin mitä käytin ja siinä oli aivan eri johtopäätöskin. Se ei siis ollut argumenttianalyysi joka olisi ottanut käyttämäni premissit ja osoittanut logiikan tai faktat vääriksi. On äärimmäisen mielenkiintoista huomata miten "Voisihan sitä tietysti laittaa partakoneenterät ja köydetkin luvanvaraisiksi?" Kun en argumentoinut mitään siitä pitäisikö tuliaseiden saatavuutta lisätä vai vähentää. Ilmaisin vain että tuliaseella tapahtuu nykyfaktojen valossa enemmän itsemurhia kuin mitään missä tapetaan tai haavoitetaan jotain päällekarkaajaa. Kun olen yrittänyt jo aikaisemmin valaista miten "Näkökulmani ei ollut yhteiskunnallis-utilitaristinen", en voi enää sanoa paljoa enempää sanoa. Mutta kun keskustelun perushenki on se, että kun minä samassa yhteydessä sanon että "Katsoin asiaa siis "aseen näkökulmasta". Mielestäni varmistin tätä laittamalla blogin loppuun uimarivertauksen." ja saan tiivistykseksi vastukseksi että "Ei kai se ampuma-ase sitä kuolemaa aiheuta vaan se joka vetää liipasimesta? Eihän veitsikään itsenäisesti hakeudu valtimoon... Miten muuten uinti liittyy aseisiin? Aseethan ei pysy pinnalla jos ne heittää veteen." Tämän edessä mykistyy ihmisen mieli. Kommentoija on tässä kohden yhtä ällistyttävä ja järjen ylittävä kuin Jumala. Jumala tosin hoitaa ällistyksen "kaikkivaltaisuudella" kun tällä kommentoijalla ällistyttämisen strategia on päinvastainen.
1: Mutta jos aseen itsemurhassa ja murhassa käyttämisen tilastolaskelmat pitää rakentaa jopa kuviteltavissa olevien vaihtoehtoisten maailman skenaariot huomioiden "On todennäköisempää että jos itsemurhan tekijällä olisi käytössään aseen sijasta esim. annos pentobarbitaalia niin hän olisi valitsisi sen. Valitettavasti useammin on ollut saatavilla ase pentobarbitaalin sijaan." niin voi vittu.

Kommentoija oli selvästi lukkiutunut aiheeseen. Hänessä oli käynnistynyt ns. domeenispesifisyys. Asekeskustelussa on silloin tietyt argumentit ja asiaa ei katsota argumenttirakenteiden tasolla. Eli sillä tasolla jolla minä toimin.  Blogini on metodiblogi. (Joku saattaa jopa nähdä että skitsofreenisesti hypin aiheesta toiseen. Syynä on se, että otan käsittelyyn jonkun metodin ja käytän sitä eri aiheissa. Esimerkit ovat eri aihepiireistä mutta teema ja ajattelutapa ja perustelurakenne on sama. This is what I do!) Samoin tässä aiheessa oltiin lukituttu tiettyyn aiheeseen. Eli aina kun aseista puhutaan niin puhtaan aselakien tiukentamisesta tai löyhentämisestä. Jolloin argumentistani korvataan sitten johtopäätös jollain aivan muulla. Joka on by definition olkiukko -argumenttivirhe.

Keskustelu redusoituukin tässä mielessä siihen että argumenttini on asekeskustelun yleisiin narraatioihin nähden triviaali. Se käsittelee poikkeavasta näkökulmasta asioita. Mutta sen logiikka on validia. Tilastokikkailua tai muuta virheilyä ei tehdä. Huomiota ei manipuloida harhaan valheellisilla luvuilla ja johtopäätös ei ole non sequitur.

Ja enemmän. Koska toinen toistuva teema on se miten arkijärki pettää on aivan selvää että jos jokin arkijärkeä vääristävä ilmiö, käytän sitä perustelurakenteissa tai blogauksenaiheissa ihan siksi että voin. (Tälläisistä selviäminen on sitä hyvää filosofiaa kiitos vain. Kyky irtautua narraatioista on laadun, ei ala-arvoisuuden, tae.) Tämä poikkeaa siitä missä ihmisillä on jokin ideologia, poliittinen johtopäätös, jota sitten yritetään läpiviedä. ; Uiminen liittyy tilastollisesti asiaan juuri siksi että siinäkin on eri näkökulmia jotka ovat tosia. Ja osa niistä on intuitiivisesti yllättäviä.

Jos asia on vielä tämänkin jälkeen epäselvä, on kenties hyvä ottaa esille toinen vertaus. Ihmiset tunnetusti pelkäävät enemmän haita kuin lehmiä. Mutta tosiasiassa tilastollisesti lehmät tappavat enemmän ihmisiä kuin hait. Joka taas johtuu siitä että ihmiset ovat lehmiä lähellä, lehmiä on enemmän kuin haita ja kontaktia tätä kautta on runsaammin. Yhden lehmän kanssa viisi minuuttia on kuitenkin turvallisempi kuin yhden hain kanssa viisi minuuttia haialtaassa. Ei ole niin että toinen näistä väitelausumista olisi väärä. Molemmat ovat oikein. Yleisellä ilmiötasolla hait tappavat vähemmän kuin lehmät. Partikulaarilla yksittäistasolla katsoen lehmät ovat turvallisempia kuin hait. Eikä tässä ole mitään ristiriitaa jos pitää sellaisista asioista kuin logiikka tai matematiikka. Tasoja ei pidä sekoittaa. Johtopäätökset ovat päteviä. Ja periaatteessa molempia kannattaa miettiä. Jos vaikka miettii kannattaako yhteiskunnan kuluttaa rajallisia resurssejaan enemmän haiverkkojen vai navetoiden suunnitteluun, on tulos varmasti yksi. Ja kun taas mietitään kannattaako vedonlyönnissä hävinneen pulahtaa haialtaassa vai navetassa niin tulos on toinen.

Kuten baseball-tilastotieteilijä asian sanoi. Tilastot ja niiden vertailu ovat numeroita. Jos numerot ovat oikeita ja laskut oikeita ovat tulokset oikeita. Yleensä kysymys on siitä että lukujen sovellusalueita ei ymmärretä. Ja usein narraatio on pahin harhauttaja. Ihmisen ei pidä seurata sydäntä ja heittää asiaankuulumatonta tilastoa luullen että tämä on sama kuin rationaalinen keskustelu. Sen sijaan rationaalisuus syntyy vain katsomalla esilläolevia argumentteja, niiden premissejä ja johtopäätöksiä. Ja sitä miten käytetyt premissit ovat uskottavia.
1: Tässä kohden kommentoinut anonyymi ei selvästi ymmärtänyt johtopäätöstäni ja sen suhdetta premisseihin. Ja hän pahastui koska hänellä on ilmeisesti jotain mielipiteitä aselaeista. Ja hän on se joka valittaa minulle liiallisesta emotionaalisuudesta aiheesta ja että tämä vie uskottavuutta. Noin tyhmyyden riivaamalta tämä on jo kehu. Vaikeampaa tosin on sitten suhtautua kehuihin. Mutta tässä onneksi itsetunnon romahduksen sijaan tarjolla on ällistys siitä miten tuon verran perusasiassa sekoileva voi ylipäätään arvioida asiantuntemustasoja ja antaa niistä jotenkin relevantteja lausumia.

Keskustelun hauskin osuus koskee sitten yleistä asekeskustelua.

"Ei kai se ampuma-ase sitä kuolemaa aiheuta vaan se joka vetää liipasimesta? Eihän veitsikään itsenäisesti hakeudu valtimoon" on hyvin mielenkiintoinen teema. Se nimittäin sävyttää asekeskustelua. Ja jostain syystä vallitsevana on ajatus siitä että "Gun's don't kill people - people kill people" olisi jonkinlainen argumentti eikä lainkaan näkökulma.

Tämänlaisella ajatuksella on toki jonkinlaista kunniakasta perinnettä. Aristoteles nimittäin luokitteli "Metafysiikka" -teoksessa syy-seuraussuhteita. Ja tämä luokitelma on sittemmin saanut vankan klassikon aseman. Aristoteles syyt oli jaettu neljään osaan. Oli (1) materiaalinen syy, eli aine josta asiat on tehty, (2) formaalinen syy, eli muoto tai olemus joka on malli sille, millainen asian tulisi olla, (3) aiheuttava syy josta muutos sai alkunsa, joka on kausaliteettia sekä (4) finaalinen syy, eli tarkoitus tai loppu, johon on tarkoitus päästä. Tämän luokitelman kohdalla kysymys ei ollut pelkästään näkökulmista vaan niiden välillä oli laatuhierarkia. ; Teleologia, finaaliset syyt, ovat kaikkein tärkeimpiä ja perimmäisimpiä ja aineelliset syyt olivat kaikista triviaaleimpia.

Tässä mielessä voitaisiin kenties sanoa että on relevantimpaa puhua intentioista kuin mekanismeista. Mutta modernissa maailmassa Aristoteleen hierarkia on varsin heikoilla. Toki uskovaisilla on järkeä miettiä että gravitaatiolaki ei ole tärkeä koska relevanttia on tietää että Jumala on luonut gravitaation jostain Jumalan mielessä olevista syistä ja tavoitteista. Jumalan Tahto hallitsee siis gravitaatiot ja on keskeisempää. Mutta tämä teleologian ehdoton ylivoimaisuus ei ole mikään ilmiselvyys. Esimerkiksi jos neurologi miettii miten aivokasvain vaikuttaa käyttäytymiseen tai psyykenlääkkeissä mietitään litiumin vaikutusta emootioihin, voidaan huomata että mekanistiset syyt ovat jopa keskeisempiä ja vallitsevampia kuin teleologia.

Lisäongelma on myös siinä että iskulause on itse asiassa hyvin ehdoton. Sehän sanoo että "aseet EIVÄT tapa ihmisiä VAAN ihmiset tappavat ihmisiä". Tämä kielto-vahvistusrakenne vihjaa siihen että toinen selitys on väärä ja toinen oikea. Joka taas on Aristoteleen logiikassakin huonosti ajateltu. Se vertautuisi siihen kun murhaoikeudenkäynnissä syyttäjä toisi eteen "todistusaineisto A":n jota kutsuisi "murha-aseeksi". Ja puolustusasianajaja nostaisi kättään että "vastalause, aseet eivät murhaa ihmisiä, ihmiset murhaavat ihmisiä". Ei siinä hirveästi voisi mitään sanoa. Oikeassa murhatutkimuksessa murha-ase (kausaalisyy) samoin kuin motiivit (telologia) ovat tärkeitä. Ja ne ovat nimenomaan toisiaan täydentäviä. Ei ole mitään "joko-tai" vaan nimenomaan "sekä-että".

Loppukaneetti.

Eli paljon voitiin oppia siitä että läpikäytiin toisen virheitä eikä vain sanottu niitö tyhmiksi ja jatkettu matkaa kuin mitään keskustelua ei tapahtuisi. Jos sen sijaan olisin vain sanonut pelkän statementin ja syyttänyt typeräksi ilman argumentteja, käsiin olisi jäänyt tekstaripalstan aivotonta ryönää. "Edelleen kyllä se tekijä on se liipasimesta vetäjä ja tilastoja kikkailemalla sekä erilaisia väittämiä esittämällä saa kaikennäköisiä hauskoja juttuja aikaiseksi." Toivoisin että kommentoijat rikastuttaisivat minua, mutta jälleen kerran jouduin tekemään sen itse. Tämä on erityisen surullista kun kommenttiketju alkoi hierarkisella asenteella jossa joku tuli opettamaan minua. Se olisikin ollut riemun ja ilon paikka. Se olisi mukavaa vaihtoehtoa sille "itse työn tekemiselle".

Tällä kertaa kuitenkin itse opin lähinnä sen, että anonyymiyden synti on jotain jota olen kohdellut liiankin armeliaasti. Olen toistuvasti muidenkin kanssa joutunut patistamaan edes pseudonyymin käyttöön. Ja olen tähän väsynyt. Perusasetelmani on että aito hyvyys mitataan sillä että ihmisellä on mahdollisuus tehdä väärin mutta tämä ei tee. Mutta koska ihmiset ovat liian usein pahoja, olen muuttanut pysyvästi blogini kommentointiehtoja niin että ihmiset eivät enää voi näyttää hyvyyttään. Pahoittelen tätä, mutta en jaksanut enää oikein muutakaan. Opin myös sen että bannien antaminen on joskus tarpeen. Sillä "ymmärrän että jatkuva perseily on tärkeä tekijä arvioitavissa minkä kanssa ainutlaatuista elämäänsä haluaa haaskata. Kaikki ei todellakaan ole lukemisen arvoista, eikä jokainen ihminen ole kohtaamisen arvoinen ainutlaatuinen lumihiutale. Suurin osa blogeista, blogauksista ja ihmisistä on rasittavia kusipäitä. Ja tärkein mitä voimme elämällämme tehdä on se, että valikoimme ne kusipäät joiden kanssa elämä on säällistä. Edes joskus." Ja ilman banneja väistämättä joutuu uudelleenkohtaamaan ihmisiä jotka muistuttavat kusipäidenvalintaihanteen mahdollisuudesta tavalla joka pakottaa toteamaan kommunikatiivisesti että "And still. There. You. Are." Olen yksinkertaisesti liian vanha tämänlaiseen, you know.

Syytän suhteettomuusteoriaa. Maailmankuvallinen sitoumus tai Dunning-Kruger -efektin vaikutus estää kaiken rationaalisen keskustelun jossa voidaan oppia mitään. Esimerkiksi ottamaan käytyä argumentaatiota huomioon omia arviointeja täsmennettäessä. Esimerkiksi kirjoittamaan nimeä tai nimimerkkiä sellaisen pyytämisen jälkeen. Ja vastaavia.

Näkymättömyyssormuksen turmelevat voimat

Platonin "Valtiota" lukiessa oppii mielenkiintoisen tarinan. Se on tarina näkymättömyyssormuksesta, joka tunnetaan englannin kielellä "Ring of Gyges". ¹ Pohjalla on kuitenkin eettinen perusta. Platon käyttää sitä vastatakseen veljensä esittämään kysymykseen, eräänlaiseen filosofiseen haasteeseen. (Filosofiveljet on aina hyvä kyseenalaistaa, kaikki oppivat prosessissa.) Ongelmana on se, ovatko ihmiset hyveellisiä siksi että he ovat sosiaalisia. Eli onko sosiaalisuus etiikan lähde. Tässä ideana ei ollut hyväntahtoisuus vaan se, että kun ihmisillä on maine, he toimivat hyveellisesti että eivät menettäisi sitä.
1: Kysymys on luonnollisesti tärkeä. Nykyään valtava määrä poliittista ja ideologista keskustelua naulitaan sen ympärille, pitääkö ihmisiä kontrolloida jotta he ovat eettisiä vai onko heillä synnynnäinen omatunto niin että heidän voidaan antaa olla vapaita ihmisiä jotka päättävät omista asioistaan. (Toki harvalla on tähän konsistenttia kantata, sillä kaikki kannattavat vapautta, mutta eivät kuitenkaan halua sitä kaikissa tilanteissa antaa. Ja siksi esimerkiksi ihmisille pitäisi antaa uskonnollista opetusta jotta he voisivat ollenkaan olla hyviä ihmisiä. Mutta kysymys on silti tärkeä.)

Platonin tapa vastata oli selittää myytin sormuksesta joka antoi kantajalleen näkymättömyyden. Tässä näkymättömyys johti vastuuttomuuteen ja rötöstelyyn. Toki Platon pistää Sokrateen suuhun ajatuksen että moraali on silti objektiivista, ideamaailmassa olevia absoluutteja. Eli kysymys on vain siitä vastaako ihmisten toiminta näitä objektiivisen moraalin periaatteita. Socrates esittää että sormuksen voimien hyväksikäyttäjä on itse asiassa orjuuttanut itsensä omille mielihaluilleen. Ja näin hänen rationaalinen mielensä on sammunut. Ja että siksi se joka kykenee hylkäämään sormuksen käyttämisen olisi kontrollissa itsestään ja siksi onnellinen. Tämä oli tarpeen koska Platonin maailmassa ihminen oli kokonaisuus, jossa halu, tahto ja järki olivat jokainen mukana. Hänellä moraalittomuus oli jotain jota nykyään kutsuttaisiin rehdisti medikalisaatioksi.

Jos tarina näkymättömyyssormuksesta joka turmelee käyttäjänsä tuntuu tutulta, niin se johtuu siitä että olet lukenut liian paljon Tolkienia, ja kenties liian vähän H. G. Wellsin "Näkymätöntä miestä", jossa näkymättömyys turmelee mielenterveyden ja lopulta päädytään rikoksenkin teille. Niissä on selviä vaikutteita Platonista. Ja miksipä ei olisi. Tarina on hyvä. Ja itse asiassa siinä on psykologisesti yllättävän paljon mieltä.

Modernina aikana ei tietenkään pidä uskoman myyttisien taikaesineiden funktioihin. Mutta jos otetaan esille vaikkapa sellainen asia kuin verkkoestottomuus (~Online Disinhibition Effect). Tämä viittaa havaintoon siitä miten ihmset tuntuvat käyttäytyvän internetissä kovin spontaanisti. Ilmiötä on kartoitettu ihan sen vuoksi että psykologeista on kiinnostavaa - kenties toki henkilökohtaisesti häiritsevää mutta tieteellisesti relevanttia - miettiä syitä esimerkiksi sille miksi kaltaiseni periaatteessa miltei normaalin rajoissa oleva tyyppi saattaa intoutua kuluttamaan viikonloppua internetrölläämisen parissa. Ja nauttii siitä. Vaikka ei livenä pilkkaa ihmisiä juuri koskaan ikinä. (Paitsi silloin joskus, kun... No ymmärsitte kuitenkin pointin.)

Ja tässä kohden John Suler on antanut joitain syitä joilla on huomattu olevan estoja laukovia vaikutuksia. Hän on nostanut esille sen, että monet eri asiat yhdistyvät internetissä. Yksikään niistä ei yksin selitä ilmiötä, mutta yhdessä ne rakentavat varsin tiiviin paketin. Internet välineenä kokoaa siis monia sellaisia piirteitä jotka lisäävät spontaaniutta ja vähentävät kontrollia ja asiallista käyttäytymistä. Tältä osin McLuhanin hengessä voitaisiin sanoa että väline on viesti. (Ja lisään sulkuihin itsereflektiota koska se lisää tekstin sosiaalipornoarvoa.)
1: Anonyymiys antaa usein turvaa. Ei ikään kuin tarvitse olla vastuussa teoistaan. (Itse tosin röllään aivan avoimesti omalla nimelläni. Mutta tämä on melko poikkeuksellista. Moni omilla nimellään trollaavista on vain crankeja joilla on fixidé. Itse tunnetusti vaadin nimiä tai edes pseudonyymejä. Usein pilkkaan anonyymejä avoimesti - paitsi silloin kun itse asiassa olen arvannut keitä he ovat. Ja jos käyttää kertakäyttöisiä pseudonyymejä niin halveksisin jos voisin. Eihän näitä jälkimmäisiä ole helppoa tunnistaa.)
2: Myös ajatus huomaamattomuudesta lisää trollaamisen riskiä. Ajatuksena on siis se, että vaikka periaatteessa toimitaan julkisesti niin kuitenkin tiedostetaan että aika pieni vaikutus sillä yhdellä facebooklikellä on. (Tämä ilmiö on itselleni vahva. Usein vinoilenkin internetissä siitä miten maailmaa ei muuteta millään hiton blogiteksteillä ja ajatus omasta vallasta lukijamäärien nojalla on illuusio jota ei pitäisi olla kenelläkään. Pidän merkityksettömyyttä normaalin ihmisen kohdalla niin ilmiselvänä että vaihtoehto ansaitsee lähinnä pilkkaa.)
3: Viive kommentin ja vastauksen välillä poistaa teon ja seurauksen väliltä yhteyttä. Ja näin ihminen voi toistaa virheitä. (Nähdäkseni tämä koskee vain sähköpostia ja vastaavia. Facebook on valitettavankin välitön.)
4: Se, että kyseessä on vain peli ja leikki korostaa sitä miten ihminen on eräällä tavallaan irrallaan tapahtumista. Peliä pelataan enemmänkin yksin kuin ajatellaan että kommenttiin reagoiva olisi ihminen joka ottaisi asian todesta. (Itse en yleensä välitä. Minulla on jonkinlainen karkea myötätunto moniin ihmisiin, mutta yleisesti ottaen olen sitä karseaa nepotistista ihmistyyppiä jolla vain tietyillä ihmisillä on enemmän väliä.)
5: Auktoriteetin poissaolo. Eli netti nähdään tasa-arvoisena joten kukaan ei ole itseä ylempi ja vallassa pitämässä kontrollissa. (Minulla on ns. asennevamma. Auktoriteetti on lähtökohtaisesti jotain jota pitää epäillä ja sen jälkeen pelätä. Ja kaikki tästä poikkeava ansaitaan. Joten perimmiltään pidän auktoriteettia illuusiona.)

Tässä henkenä onkin siis se, että näkymättömyyssormus ei olekaan ihan sellainen kuin Tolkien -kriitikon mieleen saattaisi tulla. Olisihan sitä ihan typerää ajatella että näkymättömyyssormus turmelisi. Sehän on tyhmä ja pieni taikavoima. Jokin jolla ei saa lainkaan suoraa valtaa. Valtasormuksen voisi kuvitella antavan vaikka kyvyn hypnotisoida ja kontrolloida ihmisten ajatuksia. Tai kyvyn satuttaa. Tai kyvyn ampua tulipalloja. Tai syöstä kavalia myrkkykaasuja. Näkymättömyys on ominaisuutena yksinkertaisesti niin ... lattea. On omituista miten pieni ja mitättömänoloinen voima sormukseen on laitettu. Mutta tiedon mukaan juuri näkymättömyydelle voidaan antaa sellaisia ominaisuuksia jotka nimenomaan turmelevat. Ja kyllä. Ei se klonkkukaan näyttänut minkään vallan huipulla olevan siellä luolassaan. Hän oli lähinnä turmeltunut rassukka. This make sense. Toki tämäkin muistuttaa että Tolkienin olisi kenties kannattanut nimetä taikaesine vallattomuussormukseksi. Ja muistaa sen jälkeen viisaus siitä että valta turmelee, mutta ehdoton vallattomuus turmelee ehdottomasti.

---

1 Tämä on mielenkiintoinen viite, koska kreationistien myyteissä lohikäärmeillä on tärkeä osuus. Koska YEC -maailmassa ihmiset elivät dinosaurusten kanssa samoihin aikoihin. Hekin viittaavat mielellään Platonin kuvaamiin erikoisiin liskoihin. Ja selittävät miten kun Schliemann löysi Troijan kirjasta jota pidettiin myyttinä niin olisi koko "Raamattukin" luotettavaa historiallista faktaa. Eikä vain autenttinen historiaan sidottu teos joka siis kuvaa aikaansa ja sen ajan ihmisten ajatuksia ja toimia pätevästi. Samoin Atlantis -myytin kannattajat mielellään viittaavat siihen että Platon on vakavasti otettava tyyppi. Tämä on tarpeen jotta tälle paikalle olisi mitään kunnon todisteita. Mutta tietenkin nämä Atlantiksen fanittajat ovat yleensä vielä hupsumpia kuin YEC -kreationistit. Sillä siinä missä YEC laittaa banaanit korviin ja katsoo sivustalle, aivan liian monille Atlantis -myytin ystäville tämä tarina olisi vain todiste siitä miten hienoa teknologiaa Atlantislaisilla on. Tämänlaatuinen sinänsä nautittava vinoilu ei kuitenkaan nyt ole tämän blogauksen aihetta joten se ansaitsee tulla lähinnä tälläiseksi alatyyliseksi alakommentiksi.

Corsaren

Huumoria, humoristisuutta tai humoristisuuden imitaatiota käytetään usein kritiikin, pilkan ja vallankäytön keinona. ; Usein on jopa niin että kun kritiikki ilmaistaan pilakuvana, sen laadun ei tarvitse olla kummoinen jotta siitä saadaan kritiikki -immuuni. Tämän tason jälkeen kaikki kyseisen kuvan moitteet ovat "huumorintajuttomuutta". Siksi monesti ei tarvita laadukasta huumoria jotta tämä tavoite saavutetaan.

Huumorin ja vallan soveltaminen on jotai jota on kenties paras lähestyä Søren Kierkegaardin kautta. Hän esitti että järkeilevät konseptit muuttuvat helposti joksikin jota ei voida moittia asiakeinoin. Hänen mukaansa etenkin ironialla on suuri valta. Ironisuus onkin kenties tämän vuoksi skeptikoiden usein käyttämä keino. Ja kun "Penn&Teller : Bullshit!" -televisio -ohjelmaa seuraa vähän pidempään, huomaa miten voimakas keino tämä on. Kun antaa toisen sanoa asiansa ja sanoo perään ihmettelevän ironisen "fuck" -sanan, on esitys kovilla. James Randi on jopa korostanut sitä miten homeopatia on sellainen vaihtoehtohoito, että sen idean kertominen vähentää ihmisten uskoa siihen. Systeemi on koherentisoitu sellaiseksi että tavallinen ihminen etääntyy siitä, "ironisesti".

Nähdäkseni kuitenkin jos jokin huumorin laji on voimakas vaikuttamisen keino, se on parodia. Se ei toki ole yhtä henkevänä ja älykkäänä huumorin laji kuin ironia. Mutta se keskittyy yleensä sitäkin vahvemmin vallankäyttöön. Ja tässä Søren Kierkegaard toimii opettajana. Ei tosin filosofiallaan, vaan käytännössä.

Hänen elossaollessaan Köpenhaminassa oli lehti nimeltä "Corsaren". Se oli huumorin ja parodian sävyttämä lehti. Sen seuraamista pidettiin jossain määrin halveksuttavana. Siksi sitä laitettiinkin kahviloihin, joissa sitä voi lukea tilaamatta sitä kotiinsa. "Kaikki" (eli useat) lukivat lehteä ja sillä oli itse asiassa yllättävän suuri valta. Tämä valta kuitenkin tapahtui anonyymiteetin kautta. Lehteä seurattiin mutta halveksittiin samanaikaisesti.

"Corsaren" teki Kierkegaardista karrikatyyrikuvia usein. Kierkegaard kuvasikin itseään "naurun marttyyriksi". Kierkegaard ei reagoinut julkisesti, ja hänen päiväkirjoistaan voi lukea että hän olisi osannut parodioida itseään paremmin. Tässä kohden on pakko ottaa esille Peder Ludvig Møller. Hän oli teatterin, kirjallisuuden ja teologian aloilta oppinut. Ja hänet liitettiin Corsaren -lehteen arvailuissa ja spekulaatioissa. Hän oli akateemisissa yhteyksissä kritisoinut Kierkegaardin "Stadier paa Livets Vei" -teosta. Ja arvio ei ollut mairitteleva. Kierkegaard oli vastannut tähän kritiikkiin varsin erikoisella tavalla. Hän nimittäin toivoi saavansa lukea moitteita ennemmin "Corsaren" -lehdestä. Ja korosti että arvon mestari Møller oli niitä harvoja joita lehti kohteli silkkihansikkain. Ja että muutenkin näytti siltä että Møllerin suhde "Corsareniin" oli yhtä luja kuin hengellä kirkkoon. Yhteys oli kiusallinen ja itse asiassa Møller menetti tämän yhteyden vuoksi paljon. Hän ei saanut estetiikan professuuria, johon hän oli aiemmin ollut vahvana ehdokkaana. Ja hän kuolikin myöhemmin syrjässä ja köyhyydessä.

"Corsarenilla" oli kuitenkin valtaa. Ja Kierkegaard oli yliarvioinut Møllerin ja lehden suhteen ; Hän oli vain kirjoittanut siihen juttuja silloin tällöin. Lehti kosti. Kierkegaard oli julkaissut teoksiaan erilaisilla pseudonyymeillä, salanimillä. Lehden omistaja, Aron Meir Goldschmidt, oli aiemmin henkilökohtaisella tasolla arvostanut Kierkegaardia, jopa kehunut tätä. Nyt hän kertoi lehdessään keksineensä kuka oli Kierkegaardin erään hahmon, Frater Taciturnus (suom. Veli Vaikenija) -salanimen, takana toimiva oikea henkilö. Yhteydeksi väitettiin hullua hevoskauppiasta Michael Nathansonia. Tämän seurauksena Kierkegaard joutui julkisesti tunnustamaan salanimensä, muutkin kuin edellä mainitsemansa Frater Taciturnuksen. (Tämä oli merkittävää koska Kierkegaardin tapa käyttää pseudonyymejä on internetistä tuttu. Kierkegaardilla oli laumoittain sock puppetteja ennen kuin internettiä oli keksittykään!) Tunnustuksen jälkeen "Corsaren" pahoitteli tekemäänsä väärinkäsitystä. Ja kehui Kierkegaardia kehuvin ylisanoin. Mairitteluissa muun muassa todettiin että Kopernikus oli hänen rinnallaan narri. Sillä hän väitti että maa kiertää aurinkoa, kun taas jokainen järkevä ihminen tietää että taivas, aurinko, taivaankappaleet, maa ja Köpenhamina kiertävät Kierkegaardin ympärillä. Myöhemmin lehti sitten julkaisi esimerkiksi karrikatyyrikuvia joissa Kierkegaardia ympäröi resuinen silmäpuolista ja muista koostuva pseudonyymiensä armeija - ja kaikki nämä näyttivät jotenkin Kierkegaardilta.

Kierkegaard joutuikin tämän jälkeen ihmettelemään saamansa tuen vähyyttä. Vaikka julkisesti älymystö kritisoi ja halveksi parodialehteä, ihmiset jotka aikaisemmin olivat tervehtineet Kierkegaardia alkoivat välttelemään häntä. Ja kun Kierkegaard oli saanut muutamalta taholta tukea ja kysymyksiä mitä he voisivat tehdä asialle, Kierkegaard oli todennut että parasta oli toimia kuin mitään asiaa ei olisikaan. (Tämä on erikoista koska Kierkegaard on tosiaan korostanut ja arvostanut huumorin tehoa välineenä.)

Kaikki reaktio parodian ja huumorin keinoihin verhottuun vallankäyttöön ovat selkeästi erityisen tehokkaita. Huumori on jotain jota ei pidetä arvokkaana journalismina, mutta silti siihen uskotaan käytännössä. Pilkkaa varotaan vastustamasta koska "huumorintajuttomuuden tunnustamisen" lisäksi "pilkan seuraava kohde voi olla itse toimija". Kuitenkin huumorin käyttöä tällä tavalla todella halveksutaan aidosti koska jos se menettää anonyymiytensä, siitä tulee inhimillisen kokoista ja tätä ihmistä voidaan sitten kohdella karusti.

Kenties paras keino onkin halata pilkkaajaa. Moni näyttää olevan tässä kohden hyvinkin medialukutaitoinen. Silloin kun "hikipedia" oli vielä nuori, sen kanssa oli joitakin sensuurikampanjoita. Esimerkiksi lestadiolaiset olivat kovasti sitä vastaan että heistä kirjoitetaan. Tästä seurasi ei mitään. Paitsi että artikkeli sai päin vastoin suosiota - ja mikä kiusallisinta - sen yllättävän suuri faktuaalisuusaste varmistui. Vastustaminen on paras keino saada asia paisumaan itselle ikävämmäksi.

Tämä on ymmärretty.

Olen itse hieman huvittuneena ja toisaalta huvittuneena seurannut miten monet yksilöt ovat selkeästi haluamassa että heistä olisi hikipedia -artikkeli. Ihminen on tavallaan merkitsevä ja tärkeä julkinen hahmo vasta jos hänestä on juttu. Osa luultavasti jopa kirjoittaa niitä itsestään. ; Ainut keino hallita itseensä kohdistuvaa pilkkaa onkin kirjoittaa se itse. ; Kenties Kierkegaardkin olisi tehnyt muuta kuin kutsunut "pilkkaa kristityn osaksi" ja kuvannut itseään pilkatuksi marttyyriksi - kuten hän Corsaren -episodin jälkimainingeissa teki - jos hän olisi tehnyt kuten päiväkirjaansa uhosi. Eli kirjoittanut itse paremman parodian.

Ja silti. En laita hikipedian parissa tekemiäni työmääriä, juttuja ja siihen liittyviä luottamustehtäviä CV:seeni, en edes silloin kun olin nykyistä huomattavasti ahkerampi. Vaikka en olekaan yhteydestä mitenkään erityisen salaileva.

Ortodoksit ja Batman

Tänään päädyin juttelemaan aiemmin tuntemattoman ortodoksidiakonin kanssa. Lähtökohta oli siinä että hänellä oli ammattiinsa liittyvä hattu. Tämä oli mukava jäänmurtaja, koska myös itselläni on tavallisuudesta poikkeava hattu.
1: Ja erikoinen hattu on merkki vallasta. Historian varrella hattu on symbolisoinut valtaa. Osasyy on varmasti se, että jos sinulla ei ole valtaa ja pidät hassua hattua, ihmiset nauravat sinulle. Siksi koominen hattu vaatiikin taakseen instituution valtaa tai jotain muuta kompetenssia. Itse pidän hattua koska olen kargokulttilainen ja imitoin valtaapitäviä juuri kuten Jari Sarasvuo opetti.

Keskustelu päätyi kaapujen kautta Batmaniin, aiheista tärkeimpään ja syvällisimpään. Siihen oleelliseen ja syvintä ihmisyyttä koskevaan hengelliseen aiheeseen johon uskonmiesten kanssa pitää aina muutenkin päätyä. Batman olisi kuulemma oikein mainio esimerkki ortodoksille, koska batman on anonyymi. Batmanilla on alter ego joka pidetään erillään hyvyyden teoista. Ortodoksillekin on tärkeää ihanne jossa tehdään hyvää mutta ei korosteta omaa osuutta siihen.
1: Tosin ortodoksitkaan eivät tässä läheskään aina onnistu. Esimerkiksi diakoni paheksui tapaa jolla ortodoksinen kirkko reagoi Pussy Riotiin. Eikä Isä Mitrokaan ole tuhmuutensa vuoksi sellaisenaan mikään malli-ihanne. Mutta ihmiset tietysti epäonnistuvat usein pyrinnöissään.

Turtlesit, Rautamies ja muut supersankarit joiden sankari-identiteetti ei ole salainen tai itsestä eriytetty ovat tietysti hyviä siinä mielessä että ne tekevät edes jotain hyvää. Mutta niissä tilanne on se, että autetaan muita ja ainut joka itsessä hyötyy on ego. Anonyymisti tehty sankariteko sen sijaan auttaa muita ja on hyväksi omalle sielulle.

Tosin Batmanissa on hieman negatiivinen maailmankuva. Sillä ortodoksi uskoo että ihminen on pohjimmiltaan hyvä - se eroaa näin ollen jyrkästi esimerkiksi kalvinistisesta maailmasta. Tässä mielessä Rautamiehessä on kuitenkin ihailtavampi ihmiskuva. Se kun on maailmana vähemmän pohjimmiltaan dystooppinen kuin Batman jonka maailmankuvaa vaivaa tietty synkkyys.
1: On tietysti turhaa sanoa muuta kuin, että itselläni on varsin "epäortodoksinen" yhdistelmä jossa Batmanin ihmiskuva kohtaa Rautamiehen egoilun. Samalla tosin selviksi tuli myös se, että jos minulle tarjotaan Hyvää Jumalaa pidän sitä "pahan ongelman nimissä epärealistisena Jumalana", joka siis on palvonnan arvoinen mutta ei selvästi sovi yhteen maailman kanssa, eli en kykene uskomaan tämänlaisen Jumalan olemassaoloon. Ja kun minulle tarjotaan sitä realistisen arvoista Jumalaa, pidän sitä relevanttina ja uskottavana Jumalana, mutta en enää ehdottomasti pidä tätä ollenkaan minkään tahi kenenkään palvomisen arvoisena.

identiteetistä, maineesta ja poliittisista rooleista

"Mustia ritareita" pidetään pahoina, jopa roolipelikulttuurissa. Tarinankerrontakulttuurissa musta ritari on häijyläinen. Ajatus on peräisin keskiajalta. Silloin mustuus ei viitannut ihonväriin vaan se viittasi itsenäiseen ritariin tai freelance -sotilaaseen. Heraldisessa mielessä musta ritari on tunnukseton tai tunnuksensa peittänyt ritari. Siinä missä samurailla ronin -isännätön samurai on kerännyt ympärilleen romantiikkaa, musta ritari on hahmona aina jotenkin viheliäinen. Taustalla on liitos identiteettiin : mustilla ritareilla ei ollut suvun kunniaa ja omaisuutta suojeltavanaan. Heitä pelättiin siinä suhteessa että he eivät kenties tämän vuoksi myöskään noudattaneet ritarien "kunniasääntöjä" (jotka olivat rehellisesti sanoen mitä olivat nykyajan ihmisten silmiin).

Musta ritari voidaankin nyt laittaa rotuennakkoluulojen sijaan siihen lokeroon jolla anonyymejä kohdellaan. Itsekin olen kovin vastahankainen anonyymikommentoijille. Taustalla on aivan taatusti "eurooppalaisen muinaisajattelun jäänteitä".

Sama asia toimii itse asiassa myös poliittisessa keskustelussa ja työelämässä. Esimerkiksi kun minä menen töihin, minulla on rooli jonka noudattamista minulta odotetaan. Sitä odotetaan niin vahvasti että katsotaan että jos sitä pitää vaatia ollaan jo liian pitkällä. Jukka Hankamäki otti tässä kohden esiin sen, että politiikassa kysymys on vähän samasta asiasta. Poliitikko on ikään kuin töissä puolueelle. Hän ottaa perustaksi identiteettiteoriat. "Erving Goffman esitteli teoksessaan The Presentation of Self in Everyday Life (1956) dramaturgisen lähestymistapansa, jonka mukaan sosiaalinen maailma on kuin teatteri, jossa minuutta ja identiteettejä esitetään. Tämän mukaan myös politiikka on läsnäoloa näyttämöllä toisten ihmisten havaintojen kohteena. Yleisö seuraa esitystä tai roolia, jonka pitäisi antaa haluttu vaikutelma. Esimerkiksi kauppiaan odotetaan esittävän palvelunhaluista, opettajan tietävää, lääkärin empaattista ja niin edelleen. Oletuksena on, että ihmiset tietävät joka tapauksessa toimintansa olevan aina myös esitystä, ja siksi he pitävät asiaan kuuluvana soveltaa vaikutelmanhallinnassaan (impression management) samoja menetelmiä kuin näyttelijät näyttämöllä. He siis osaavat suunnitella näytöstään, ottaa välimatkaa rooliinsa ja arvioida esityksen onnistumista. Yleisö puolestaan soveltaa esityksen tulkinnassa samoja menetelmiä kuin katsoessaan näytelmää ja suhtautuu onnistuneeseen esitykseen vilpittömänä ja aitona." ... "Erityisen kiusallista on, kun ihmisen esittämä henkilökohtainen identiteetti (ei siis vain asia) paljastuu epäaidoksi tai valheelliseksi. Muiden saama vaikutelma (expression given off) on tällöin osoittautunut eri asiaksi kuin lähetetty ilmaisu (expression given)." Ytimessä on rooli ja odotukset. Poliittinen puhe on siis performanssi. Hän ottaa esille sen, miten perussuomalaiset ovat selitelleet erilaisia lipsahduksia vahingoiksi ja miten suvaitsevaistokin on joskus varsin suvaitsematon "väärille mielipiteille". Ongelmia syntyy, mutta eri tavoin "Perussuomalaisten ongelma on, että he puhuvat totta mutta eivät myönnä tarkoittaneensa totta. Muiden ongelma on, että he eivät puhu totta mutta väittävät tarkoittaneensa totta."

Toisin sanoen puolue on ikään kuin oletettu ja tunnettu ritarin koodi. Sen rikkominen on kuin olisi musta ritari joka kulkee ritarien heraldisissa tunnuksissa. Tämä nähdään pahana. Ja siksi poliitikot toisaalta tykkäävät irtisanoutua erilaisista tempauksista että heiltä myös vaaditaan irtautumista tietyistä asioista. Eli vaikka jokaisen ihmisen oletetaan irtisanoutuvan väkivallasta, siitä olisi osattava irtautua moittimalla sitä aivan itse. Monista itsestäänselvyyksien lausuminen on turhaa, joka johtunee siitä että he kokevat olevansa yksilöitä. Heille esimerkiksi poliittinen puolue on lähinnä keino saada näkyvyyttä yksilölle. Kuitenkin katsojat odottavat irtautumista, ja jos sitä pitää ehtiä vaatimaan on rooli jo rikottu.

Tätä tietysti tapahtuu nykyään. Moni tietysti ajattelee että keskiaika olisi jäänyt taakse. (Historiallisena aikakautena se toki onkin.) Nykyään ei ajatella kunnian kautta. Itse asiassa kunniakulttuuria pidetään makaaberina, julmana ja barbaarisena. Kunnian on korvannut maine. Itse asiassa vieläpä sellaisessa etiikasta karsitusta moraalirelativistinen maine, jota kuvastaa lähinnä niinkin neutraali sana kuin julkisuus. Kuitenkin katsojat elävät jatkuvassa moraalisessa närkästyksessä joka tuppaa kohdistumaan milloin mitä ihmeellisimpiin asioihin. Näin ollen esittäjät ovat kuin taiteilijoita jotka ovat neutraalisti tuottamassa asioita joita ei kahlitse mitään ja joiden pysyvä ilmiökenttä tapahtuu siksi lähinnä julkisuuden kautta. Katsojat taas elävät hyvinkin vahvassa maailassa jossa häpeä ei kenties ole ikuista, mutta lyhytaikaisesti se voi olla hyvinkin spontaanin ja rujon rajua. Puhutaan siis jonkinasteisesta kunniakulttuurin pyörimisestä.

Tämä taustoitus on mielestäni kiinnostava koska voin törmäyttää sen "Tämä päivä" -blogin kanssa. Siellä kirjoitettiin Eerolan tavasta kiemurrella irti lausunnoistaan. Blogisti vertaa perussuomalaisia fox -kanavaan. ""Not racist, but #1 with racists" sanottiin Fox-kanavasta Simpsoneissa. Perussuomalaiset ovat tässä suhteessa Suomen Fox." Jos tämä ei ole liitoksissa Goffmanin julkisuusrooleihin, en tiedä mikä on. Moitteen alle tulee se, miten Eerola kiemurtelee irti lausunnostaan joka on seuraava "Ja näille patriooteille (?) vinkiksi: Älkää seuraavan kerran näyttäkö ”patriooteilta”, kun pyritte tuollaiseen tilaisuuteen sisään. Älkää myöskään menkö ryhmässä, vaan muina miehinä muiden joukossa." Tämä vaikuttaa aika kovalta tempulta, joltain jossa kehotetaan naamioitumaan koska siten temppu onnistuu paremmin. Jos iskun tekee näkyvällä identiteetillä, siitä tulee vaikeuksia. "Kun Eerolaa on tentattu aiheesta, esimerkiksi Heikelä Korporaation haastattelussa, hän on turvautunut uskomattoman hienoon perusteluun: hän tarkoitti vain että jos tilaisuuksiin mennään, siellä pitää käyttäytyä hyvin! Ei mennä ryhminä, vaan kiltisti yksilöinä! Ja ei näytetä "patriooteilta" merkitsi tietysti sitä että jätetään puukot kotiin, ei siis tarkoittanut puukkojen piilottamista. Eerolan puheet on siis tulkittu täysin väärin. Paitsi ettei ole. Kenellekään ei Eerolan tekstiä lukiessaan tule mieleen se mitä Eerola sillä väittää tarkoittaneensa eikä hän selvästi tarkoittanut mitään esittämänsä kaltaista. Tässä Eerola toimii tavalla jolla hän voi kertoa tappovinkkejä seuraajilleen ja samanaikaisesti esittää viatonta. Vinkit ovat kuitenkin niin selviä, että omat kannattajat kyllä ymmärtävät ja medialle annettu selitys tulkitaan silmän vinkkauksena."

Itse liitän tämän oleellisesti mukaan ns. uuskonservativismiin. Olen aiemmin kuvannut sitä miten uuskonservativismi tanssii kaksoisidentiteetillä. Tätä voi kuvata sellaisin käsittein kuin vertaamalla heitä kaksoisagentteihin jotka käyttävät liberaalia kieltä mutta uusivat sen termit ja uudelleenmäärittelevät ne ja esittävät sitten konservatiiviset näkökannat tällä kielellä. Mielipide ei muutu mutta performanssi muuttuu. Strategisesti tämä on sitä että siinä missä suora debatti ja hyökkäys olisi vallankumousta (vanha järjestelmä tuhotaan), on tämänlainen kielenkäytön muuttaminen itse asiassa vallankaappausta (vanha järjestelmä valjastetaan ja manipuloidaan omaan käyttöön). Ilmiö on varsin globaali uuskonservatiivien temppu. "Tämän päivän" vertaus Foxiin on siitäkin osuva, että sen arvomaailma on tähän oleellisesti liitoksissa ja se käyttää samaa strategiaa.

Ja itse asiassa se on näkyvin piirre myös USA:n konservatiivien uskontoon liittyvässä muoti -ilmiössä eli ID -keskustelussa. Heidän luennoillaan käydessään on havaittavissa se, että perussuomalaistyylinen "wink-wink" -henki on sarjatulitasolla käytössä. Näkyvinä piirteinä ovat asiaankuuluvat kritiikkien alla esiintulevat "en minä noin tarkoittanut" -hokema ja "kyllähän me tiedämme mihin se ID:n Suunnittelija viittaa". Joita käytetään hyvin samalla tavalla mitä PerusSuomalaisten suusta lipsahtaneiden sammakoiden käsittely näyttää. Mitä kristillisempi ja vähemmän lehtimiehiä ja mediaa on paikalla, sitä vahvemmiksi nämä vinkkaukset tietysti myös käyvät.

Syy "ymmärtämisvaikeuksiin" on selvä ; Kun käytetään yhden termistön nimisanoja joiden kautta ilmaistaan aivan toisenlaisen termistön ideoita, syntyy väistämättä kaksoismerkityksiä ja vääristymiä. Syntyy ns. kategoriavirheitä, jotka heijastuvat ensinnäkin tekstin tulkintatasoon sotkuistaen sitä mitä attribuutteja ja konnotaatioiota sanoihin pitää liittää. Ja lisäksi tämä tuppaa myös sotkemaan päätelmien syvärakenteet ja tätä kautta koko argumentin. Laatu sekä argumentaatiotasolla että retorisella tasolla romahtaa. Tulkintavaikeus ja "ei ymmärrä meitä" -käsienvääntelyt johtuvat siitä että valittu viestintästrategia on mitä on, eikä siitä että ymmärtäjä olisi tyhmä. (Eikä edes siitä että viestittäjä olisi retorisesti lahjaton.)

Tässä mielessä identiteettitulkintaan saadaan lisää vääntöjä. Ilman sitä on itse asiassa vaikeaa selittää miksi Eerola suhtautuu irtisanoutumiseen siten kuin sitä harjoittaa. Perussuomalaisen performanssin kun on täytettävä molempien puolten vaatimukset. "Termien vallankaappaus" tarkoittaa juuri sitä että tekstin on heijasteltava kahta identiteettiä. Perussuomalaiset eivät siis ole rasisteja tai vastaavien kannattajia. Mutta he kyllä strategisista syistä flirttailevat heille samalla kun yrittävät tuottaa keskustelua joka täyttäisi liberaalien vaatimukset. Siksi he irtautuvatkin lähinnä siitä että liberaalit loukkaantuvat heidän teksteistään "eivätkä ymmärrä".

Koska odotuksia selkeästi rikotaan ja niitä yritetään salailla, toiminta ei tietysti noudata yleisön kunniakulttuurin "ritarisäännöstöä". Tämänlainen tapa hyväksytään lähinnä kätevänä temppuna jopa "omien puolella". Tässä mielessä perussuomalaisten selittelyissä on kyseessä se, että halutaan toimia anonyyminä mutta tunnettuna samaan aikaan. Sitä pitäisi saada ryhmäidentiteetin kautta tukea omiin toimiin mutta vastuu pitäisi sitten olla yksilön vastuuta.

---

Kirjoittaja muistaa armeijasta barettisäännön. Siellä korostettiin että baretin kanssa tehdyt sankariteot olivat suurempia ansioita kuin ilman tehdyt. Ja baretti päässä tehdyt kauhuteot olivat pahempia kuin ilman barettia tehdyt. Sotilaan ideana on tietysti se, että hän pitää hattua aina. Ja vastuuton ja kunniaton on se joka ei pidä sitä koskaan. Kelmi on sen sijaan se joka käyttää sitä tilanteen mukaan, käyttää barettia silloin kun se hyödyttää ja muulloin ei ja yrittää näin kierähtää esimerkiksi armeijan rankaisutoimenpiteistä.

Skipataan joulu

Hyvää Joulua piritorilta!
Olkoon aukiolla Wappu ikuinen.

Tim Allenin "Skipataan joulu" -elokuvassa on tarkoitusta tehdä komediaa jolla alleviivataan perinteisiä perhearvoja kunnioittavaa joulua. Elokuvassa juppi haluaa säästää jouluun kuluvat rahat ja käydä vaikkapa huippulomalla. Sitten asiaan tulee mutkia matkaan ja onkin pakko pitää joulu perinteiseen tapaan. Kiire ja katastrofit seuraavat toisiaan, joka korostaa omalta osaltaan juuri sitä, miksi jouluun kuluvat rahat olisi järkevää panostaa johonkin rentouttavampaan. Lopulta tietysti vietetään perinteinen joulu eikä se matkakaan tunnu miltään. Kiireet hoidetaan yhteistyössä naapuruston kanssa. Elokuvaa on arvioitu varsin matalalle. Joksikin joka on suorastaan "joulufasismia". Eli se myy yhtä konseptia joulun viettoon.

Toisaalta elokuvasta saa irti yhden hyvän pointin. Joulu on synkronoitua vapaa-aikaa. Tämän huomion jälkeen voidaan jatkaa siihen että joulusta voidaan unohtaa hengelliset piirteet ja itse asiassa se voidaan riisua jopa ulkoisista puitteista, eli lahjat, koristeet ja ruuat. Ja silti se voidaan nähdä hyvin tärkeäksi. Sillä joulu on sosiaalista. ; Mika Sipura esimerkiksi miettii sitä, miltä tuntuu kun on koulussa jossa oppilaita ei yhteinen sosiaalinen juhla kiinnosta. "Pari minuuttia ennen tilaisuuden alkua kuulin muutaman ensimmäisen vuoden opiskelijatytön keskustelun käytävästä. "Mä lähen ainaki himaa." "Mut mitä jos siitä tulee poissaolo?" "No hei mihin ne sen sit laittas!" Niin, luulen kunkin laittavan sen omaan kätköönsä. Minä taidan tallentaa sen aavistuksen loukkaantuneeseen sydämeeni. Tutkiskelen sitä sitten kun jaksan. Jos jaksan." Ymmärrän tunteen. Sosiaalisuudessa poistuminen nähdään usein vihjeenä. "Ette kelpaa mulle" -eksklusiivisuutena. Kuitenkin ymmärrän myös oppilaita. Yhteisöön ei ole niin suurta sidosta että olisi ehdottoman innostavaa olla mukana.

Ja nyt. Lupaan että en kerro enempää joulusta. Joulusta jota en vietä. Joulusta jonka viettäisin töissä - jos voisin. Joulusta jota en vietä mitenkään. Tai vietän sen kuin se olisi normaali pidennetty viikonloppu. Vältän jopa tietoisesti sosiaalisia kontakteja tavallista enemmän. Skippaan joulun. ; Nyt kun tämä jouluasia on lakaistu maton alle, voin siirtyä siihen miten Allan käsitteli "komediassaan" sosiaalisuutta, joka oli itse asiassa vain koristeltu jouluun liityvällä muotoseikoilla. Joulu on kulissi ja sosiaalisuus ydin. Tämä olisi minustakin miltei kaunis joulun sanoma. (Mutta se mutatoituu aika kamalaksi minun käsissäni. Anteeksi tavan mukaan. Kenties poissaoloni on lahja teille, hyvät sukulaiset ja ystävät ; En häiritse, häiriköi tai kiusaa. Saatte ns. joulurauhan.)

Ei kysymys ole moraalin rappiosta, vaan ihmismääristä.

Moni puhuu tässä kohden arvoista, yhteisöllisyyden murenemisesta ja hedonismista. Itse puhun kuitenkin enemmänkin ihmismääristä. Nykykouluissa on yksinkertaisesti niin monta oppilasta, että yhteishenki koko koulun sisälle on hyvin vaikeaa rakentaa. Se vaatisi jo jotain koulupuvun ja yhteisen symbolin kumartelun kaltaista ulkoista liimaa. Tämä on oleellista, koska nykykouluissa sävy on inklusiivinen ; Koska eliittikouluttuminen ei ole tällä hetkellä "maan tapa" (joskin merkkejä tälläisestä trendistä on jo hieman ilmassa) Ainut yhdistävä tekijä on asuinpaikka. Koska koulussa on helposti 300 oppilasta, ja samassa koulussa käydään hyvin erilaisilta taustoilta, ei samastumispintaa juuri ole. Pienissä määrissä tämä opettaisi suvaitsevaisuutta. Mutta hieman isommissa ryhmissä tämä on vain sekavuutta ja johtaa ryhmäpaineen kasvuun.

Sillä näen että kysymyksessä on "sukupolvikysymys ja geografiakysymys". Ihmiset jotka kannustavat yhteisöllisyyteen ovat peräisin kohtuu pienistä yhteisöistä tai toimivat sellaisten parissa. Ytimessä on Dunbarin luku ; Ihminen ei jaksa pitää yllä sosiaalisuutta kovinkaan moneen ihmiseen. Arvioitujen ylärajojen kohdalla keikkuu esimerkiksi 150 ihmistä. Se on hyvä nyrkkisääntö siitä että tätä suuremmat yhteisöt pitävät "ryhmän koheesiota" yllä ryhmäpaineella. ; Kaupunkikulttuurissa tämä ongelma on hoidettu vapaalla liikkuvuudella ja alakultturisoitumisella. Eli on erilaisia sirpalemaisia ryhmiä jotka tekevät juttuja keskenään. Voit siirtyä ryhmästä toiseen tarvittaessa. Näiden ryhmien koko on "mukavan suuri" ja tästä harrastuksen tai muun vastaavan ympärille rakentuneesta paikasta tulee ikään kuin "oma heimo". Koulut ovat suljettuja yhteisöjä. Liikkuvuus on hidastettua.

Ihmismäärästä voidaan rakentaa sotatanner tai piiloutumispaikka.

Tässä kohden ymmärrystä voi saada hieman lukemalla "Takkiraudan" käsityksiä "amokista", jonka hän liittää  kouluampumisiin. "Ne tapahtuvat joko pakkoyhteisöissä, kuten peruskoulussa, tai julkisen sektorin työpaikassa, kuten juuri postilaitoksessa, ja USA:n asevoimissa on tapahtunut samanlaisia rypäsmurhia. Ja pääsääntöisesti kaikki tällaiset rypäsmurhat tapahtuvat pienyhteisöissä - pikkukaupungeissa, maaseudulla tai taajamissa, missä kaikki tuntevat toisensa ja missä on tiukka sosiaalinen kontrolli - ja hyvin tiukka ja julma nokkimisjärjestys - missä nokkimisjärjestyksen pohjille joutunut ei voi paeta kiusaajiaan omalla ajallaan." Kaupungin hän näkee suojaavana voimana "amok-murhia ei tapahdu suurkaupungeissa. Suurkaupungeissa ihminen on ensisijaisesti yksilö - täysin omillaan, oman onnensa nojassa, ja oman onnensa seppä, ja hän on täysin anonyymi. Moni entinen koulukiusattu tai muun mobbauksen kohteeksi joutunut on kokenut muuton suurkaupungin juurettomuuteen valtavana helpotuksena, sillä suurkaupungeissa jokainen joutuu - tai pääsee - valitsemaan itse viiteryhmänsä. Mutta pienyhteisössä ei pääse." En vain tässä puhu murhista ja kiusaamisesta tai muusta vastaavasta. (Ihme!) En myöskään täysin kannata Takkiraudan tiukkaa linjaa - itse asiassa lievennän sitä pitkin matkaa - mutta siinä on silti tärkeitä oivalluksia.

Tätä voi olla vaikeaa ymmärtää. Mutta kaupunki on tavallaan "käänteinen facebook". Facebookissa on siinäkin kysymys Dunbarin luvun paisumisesta, jota pidän pahana. Mutta niissä on oleellinen ero, joka tekee kaupunkikulttuurista paljon paremman paikan. Sillä tosielämässä kaupungissa näkyy vain naama. Sinä olet yksilönä anonyymi. Ulkoiset piirteet näkyvät, sisin ei. Kaupungissa jaetaan vain kuori. Sen sijaan facebookissa esille tulee enemmän se, mitä sinä olet. Kysymys on siis hieman sama mikä Nolanin Batmanissä ; Bruce Wayne on vain keulakuva, representaatio, kun batman taas on se, mikä heijastelee oikeaa persoonaa. Internetin tragedia onkin siinä, että sitä pidetään aivan turhaan epätotena illuusiona. Internet on kuitenkin reaalista joka tarjoaa illuusion anonyymiteetista. Kaupunkikulttuuri taas on vain antaa meistä pelkkiä representaatioita ja rakentaa illuusion "oikeasta elämästä ja oikeista ihmisistä". Kadulla kulkiessamme emme paljasta itseämme samalla tavalla kuin netissä ; Koska koemme sen aitona, ja netissä anonymiteetti ja virtuaalisuus suojelee. Emme koe paljastavamme itseämme joten teemme juuri sen koska emme osaa varoa. ; Syvällisestä tuntemisesta lähtien voidaan sanoa että esimerkiksi tästä blogista voi helposti kuka tahansa lukea sellaisia tietoja ja ajatuksia jotka ovat olleet melko vähäisesti tunnettuja jopa perheeni ja ystävieni parissa.

Toisin sanoen kaupungissa on kysymys suojaamisesta. Sananvapauden aikana on itse asiassa vaikeaa huomata sitä, miten elämä on itse asiassa pääasiassa kohteliaisuusjärjestelmiä. Ja nämä ovat pääasiassa sitä,  missä saa sanoa mitäkin. Kaupunkilaista ajattelutapaa kattaa se, että kaikilla on oikeus sanoa mitä haluaa jossain, mutta ei kaikkialla. Kaupunkilaisuutta pidetään egoismina ja suunapäänä "sananvapauden nimessä loukkaamisella". Mutta tosiasiassa suurin osa kaupunkikulttuurista on sitä että joku pahastuu ties mistä. Joku osallistuttaa Jeesuslauluun. Jonkun näkemys loukkaa vakaumusta. Erimielisyyden kesto on se, joka on "urbaanissa keskustelussa" aika oleellista.

Takkiraudan huomautus ei siis koske mielestäni pelkästään kiusattuja, vaan se koskee koko urbaania elämänmuotoa. Kaupungissa elämisen kulttuuri on sosiaalisuudeltaan aivan erilaista kuin pienempien pitäjien. Sosiaalisuus on aivan eri luonteista. ; Moni korostaa että sosiaalisuuden muutos johtuu sukupolvikysymyksestä jossa arvot ovat turmeltuneet. Tai maantiedekysymyksestä, jossa elitistikaupunkilaisjupit etääntyvät Kansasta kun elävät hedonistista kulutuskulttuuria elitistisessä norsunluutornissaan. ; Kumpikaan edellämainituista ei selitä asiaa. Ne liittyvät kuitenkin asiaan. Eivät tosin sillä tavalla kuin yleensä tykätään mainostaa.

Poliittinen korrektius ja kauhea rähinä ~ Suvaitsevaisuus julistamisena ja taitona olla kunnioittavasti hiljaa?

Näen että yhteishengessä on Allenin ja Sipuran tapaan ajettu "inklusiivista linjaa", jossa ollaan yhdessä erilaisia. Tässä ollaan sosiaalisia ja suvaitsevaisia. Tämä ei itse asiassa ole sellaisenaan kovinkaan paha asia. Se on ystävällistä ja herttaista. Sipura ja Allen ovat ihmisläheisiä ja kaikkea muuta kuin ilkeitä ihmisiä. Sen vaihtoehtona on eksklusiivisuus, joka on aina jollain tavalla joko konfliktinhakuista, syrjivää tai ainakin "poliittista korrektiutta" jossa vakaumukset ja soihtukulkueet ja muu mukava yhteiselo kielletään.

Kuitenkin käytännössä isot yhteisöt menettävät tässä kohden merkitystään ; Ne liudentuvat. Ryhmään kun kuuluu ihan ventovieraita, sellaisiakin joilla on "ihan kamalia mielipiteitä". Ryhmien suurentuessa poliittinen korrektius alkaakin helposti tunkemaan esille, siis jos ihmisten mukavuutta ajatellaan. Pitää noudattaa tapoja, jotta erimielisiä ei ihan hirveästi loukattaisi. ; Suuret yhteisöt joutuvat hallitsemaan tätä. Kun kaikki tuntevat toisensa on tilanen erilainen koska asioita ei katsota niin vahvasti ideologioina ja identiteettisymboleina vaan ihmisinä. (Siksi alakulttuurit viehättävät niitäkin kaupunkilaisia jotka ovat "niin yksilöä, niin yksilöä".)

Siksi vanhemman polven ja syrjäseutujen ihmiset korostavat usein yhteisöä. He ovat peräisin kohtuu pienistä yhteisöistä. Siellä ei ole hirveästi ihmisiä. "Oman arjen kohdattujen ihmisten määrässä" Dunbarin luku ei ylity. Tässä kohden menneisyydessä on tietyllä tavalla oltu suojatumpia ; Eikä syitä tarvitse etsiä kaukaa. (Se on internet. Olemme siellä jo. Minä kun kirjoitan. Sinä kun luet tai downloadaat tätä.) Esko Valtaojan "Kaiken käsikirjassa" on kohta jossa hän korostaa sitä miten ennen tietoa ei ollut samassa määrin liikkeellä. Oli lähikirjasto ja yksi tietosanakirja. Silloin maailma tiivistyi helposti yhteen totuuteen. Tämä selittää osaltaan sen, miksi yhteisöllisyyttä korostavassa patriotismissa ei ole kysymys Suomesta vaan "nurkasta" ; Kysymys on elämäntavasta joka on hyvin erilaista kuin kaupungissa. (Itse asiassa tähän liittyen jopa asumismuoto ja asuinalue voi merkitä yllättävän paljon.)

Nykyään internet takaa että Dunbarin luku ylittyy helposti. Erilainen hyppää peliin ja laajentaa "sosiaalisuuskenttää". Arkielämässä muutoin ihmisvilinään tottomaton nurkkakuntainen joka ei ole tottunut "monikulttuuriseen suvaitsevaisuuteen" ei hoida sosiaalisuutta kuten "foininkialaiset kauppiaat" vaan kuten "sotaisat uskonveljet". (Vain heittomerkeissä olevat nimitykset ovat provokatiivisia, idea niiden takana ei ole. Eli ennen kuin raivostut, lue linkin takainen. Sen jälkeen voit rauhoittua.)

Nurkkakuntalaisuus toimii jos sisäänvedettävä porukka on kooltaan pienehkö. Kun se kasvaa, alkavat kurinpitotoimenpiteet. Nurkkakuntalaisuudesta luopuminen taas vaatii suvaitsevaisuuden uudelleenmäärittymistä ; Se ei olekaan enää sitä että kaikki kertova omiaan yhdessä, vaan muuttuu sensuristiseksi ; Mietitään mitä sanotaan muille. Pahastumiskulttuuri eroaa ; Nurkkakuntaisilla pahastumista kohdistetaan "muihin" ja Kosmopoliiteilla pahastuminen kohdistetaan kohteliaisuussääntöjen rikkojiin (koska heille avautuminen kuuluu vain alakulttuuriin jossa helposti ollaan yllättävän samanmielisiä, ihan siksi että erilaiset ovat jo hypänneet toiseen alakulttuuriin. Koska voivat.) Iso yhteiskunta rakentaa tabuja, tavalla tai toisella. "kosmopoliitit" (Foininkialaiset kauppiaat) vain tekevät tämän eri lähtökohdilla kuin "nurkkakuntaiset" (sotaisat uskonveljet).

Lopuksi:

En siis ihmettele että "amok" -tappotyyli on peräisin pikkupaikoista, joissa elinpiirissä 150 ihmistä on kuitenkin myös ylittynyt. En siis demonisoi pienyhteisöjä vaan sitä, että pienyhteisöjen ei anneta olla sirpaleisia vaan niitä koherentisoidaan. Isommat pienkulttuurit jotka noudattavat "nurkkakuntastrategiaa" kiusaavat helposti, koska muuten tällä strategialla isompi (mutta silti yllättävän pieni) ihmismassa on käsittämätön.

Allanin jouluhenki toimiikin vain pienyhteisössä. Mutta Allanin kunniaksi ; Se tapahtui juuri pikkukaupunkilähiöalueella jossa pihanhoitopiiri oli se toimeen aktivoiva ja kaikkia sitova voima. Toisaalta elokuvan alkupuoli näytti rehellisesti sitä miten joulunvietosta poikkeaminen aikaansai ongelmia lähiössä, esimerkiksi pikkupojat masinoivat aika rajuja kiusaamisia. Kenties Allan olisi, jos olisi jatkanut jouluttomalla tiellään, olisikin johtanut hänen elokuvahahmonsa kohti jotain iloista jouluteurastuskomediaa. Tälläinen voi tuntua tietysti kamalalta. Mutta kun komedian lähtökohtana on se, että kulmakunnasta ilmentyy paheksuntaa ja kiusaamista sen vuoksi että ihminen haluaa omalla vapaa-ajallaan tehdä jotain muuta kuin mitä vapautta korostavat Amerikkalaiset haluavat yhteisöllisyyden nimeen, tämä ei olisi loppujen lopuksi ollut niin kovin räväkkä lopetus.

Luota kaikkiin mutta älä luota kehenkään

Autistisena ihmisenä en ole hyvä käsittelemään ihmisiä. Toisaalta tavallisilla ihmisillä on usein helpompaa tämän kanssa niin että he eivät mieti asioita. Näin he kenties onnistuvat mutta he eivät oikein osaa kertoa tai kuvata miten he sen tekevät. Näin ollen tämä hiljainen tieto ei olisi koostettavissa käteviksi blogiartikkeleiksi. Näin ollen kenties haittani on kirjoittamisen kannalta etu. Toisaalta voi olla että suuri osa käytös/selviämisongelmistani johtuvat juuri siitä että asiat on "algoritmisoituja".

Siksi uskaltaisin kirjoittaa hitusen siitä miten ottaa vastaan neuvoja. Moni tietää että tämä on monimutkainen tiedollinen ongelma. Ja samalla tämä on sosiaalinen ongelma. Ihmisenä olemisen ongelmana on se, että luotettavuus ei ole helposti arvioitavissa oleva asia. Eikä se ole edes tasainen ominaisuus ; Sama ihminen voi olla luotettava yhdessä asiassa ja epäluotettava toisessa. Ja kaikki tämä muuttuu kun ihminen elää ja kokee, oppii virheistään ja kyynistyy. Kun tässä otan esimerkiksi yksinkertaisen neuvojen kuuntelun (harvoin pyydetyn, usein saadun). Tässä kohden on hyvä huomata, että oikeat neuvot on viisas ottaa vakavasti. Ja kritiikkikin pitää kyetä ottamaan vastaan jos se on perusteltua. Kuitenkin ihmisiä ja neuvoja on erilaisia. Ja osa on huonoja. Ja voidaan sanoa että monien ihmisten luotettavuutensa voi olla kyseenalaistettu monestakin syystä. Kysymyksessä on siis klassinen lähdekritiikkiteema. Ja lähdekritiikin kohdalla ongelmana on se, että jossain kulkee se raja jonka jälkeen (1) seurataan väärin perustein neuvoa jolloin kyseessä on auktoriteettiin vetoaminen ja (2) jossain hyvä neuvo hylätään vääristä syistä jolloin takana on ad hominem. Näiden kahden argumenttivirheääripään välissä on kuitenkin periaatteessa hyvien neuvojen seuraaminen ja huonojen kumoaminen. On vain usein vaikeaa sanoa että missä.

Tämä vahvistuu silloin kun kysymys ei enää ole lähdekirjoista ; Akateemisuuden ja osuvuuden arviointiin on moniakin menetelmiä. Lähdekritiikki on tässä teemassa hyvin katettuna. Mutta silloin kun neuvoja on joku ihminen, on entistä vaikeampaa erottaa sitä milloin annetaan ihmisestä olevan kuvan vääristää asiaa ja milloin puhutaan asiallisesta lähdekritiikistä.

Esimerkiksi kokemukseni mukaan epäluotettavuutta lisääviä asioita;
1: One trick ponyt. Yhteen aiheeseen, yhteen näkökulmaan ja yhteen agendaan sitoutuneet ihmiset ovat yleisesti ottaen ongelmallisia. Syynä on se, että nämä ovat usein odottamassa vain ja ainoastaan tilaisuutta jolla he voivat ottaa osaa keskusteluun niin että he saavat sen oman agendansa mukaan keskusteluun. Tällöin keskustelu ajautuu tähän tiettyyn aiheeseen kerran toisensa jälkeen. Nämä ihmiset eivät lannistu kielloista vaan palaavat asiaan myöhemmin. Rajoitepyyntö on väliaikainen. Näiltä ihmisiltä tulleet neuvot ovat usein huonoja, koska heidän tarjoamat ratkaisutkin liittyvät niihin heidän agendoihinsa. Sillä jokainen keskustelu on heille myyntipuhe tai mahdollisuus myyntipuheen aloittamiseen tai alustus myyntipuheelle. Heidän innostuksensa ja vakaumuksensa voi olla herttaista, mutta tästä syntyy yksisilmäisiä neuvoja joiden toimiminen on arpapeliä. On parempi luottaa muihin.
2: Perseennuolijat. Nämä ovat niitä ihmisiä jotka ovat aina samaa mieltä kanssasi. Tämä on toki mahdollisesti sosiaalisesti huumaavan ihanaa, kun joku vahvistaa sinulla jo olevia mielipiteitäsi. Mutta jos sinulla on mielipidevahvistin, teet päätöksen itse asiassa itse. Näin ollen tämänlaisten ihmisten neuvot ovat joko sitä mitä kannatat tai mitä he ajattelevat sinun kannattavan. Näin ollen heidän neuvonsa eivät tuo lisäarvoa.
3: Itsetarkoitukselliset vastarannankiiskit. Kriittisyys on toki hyvä asia, mutta pelkkä itsetarkoituksellinen vastustava asenne ei ole toimiva. Koska he ovat joka tapauksessa erimielisiä, heidän neuvonsa eivät tuo lisäarvoa.
4: Fiksut ihmiset joilla ei ole antaa neuvolleen joko tieteellisiä lähteitä, koulutusta, tai jotka eivät ole itse elämänkokemuksen kautta kohdanneet näitä neuvomiaan asioita. Tämä voi olla hieman yllättävä neuvo minun suustani. Mutta fiksuus on oleellinen kriteeri tässä neuvossa. Sillä fiksujen ihmisten ongelmana on usein se, että he ovat fiksuja keksimään oikeutuksia myös huonoille neuvoilleen. Heidän reflektionsa on vääristävää. Tyhmät ihmiset eivät osaa pakata huonoja neuvojaan ja heidän huonot neuvonsa ovat jo pinnallisen tietosisällön kautta huonon näköisiä ja "kaukaa haetun tuntuisia". Fiksu ihminen osaa sen sijaan antaa neuvon joka on samanaikaisesti huono että uskottavasti selitetty ja oikeutettu.
5: Yleisesti merkityksettömät mielipiteet. On olemassa ihmisiä jotka eivät osaa reflektoida kovinkaan taitavasti. Ja jotka jostain syystä reagoivat niin että ymmärtävät kysymyksen tai kritisoimansa asian oleellisesti väärin. Näitä on internetissä, ja olen esimerkiksi ollut ihmeissäni blogini kommentoijasta joka esitti selvästi kritiikkinä jotain jonka kanssa olin artikkelissa samaa mieltä. Ja joka tunnusti jo kommentin alussa että hän ei ollut viitsinyt lukea koko juttua johon oli reagoinut. Internetissä tämä tuntuu liittyvän anonyymiuteen. (Joskin tämä on vain karkea korrelaatio ja ilmiö on laajempi kuin anonyymikirjoittelu ja toisaalta on asiallisia anonyymikirjoittajia kenties jossain ehkä. Onko joku havainnut tälläistä?) Kun saat neuvon, on hyvä katsoa onko ihminen sellainen että hän on ymmärtänyt asian jota hän neuvoo. Karkeimmillaan tämä selviää onneksi sillä, että katsot että onko hän ylipäätään vastannut kysymykseen vai hypännyt aiheen ulkopuolelle. Aiheen ulkopuolelle hyppääminen voi tosin kertoa siitä että hän on oikeasti one trick pony. Tällä epäselvyydellä ei ole väliä, koska kohtelu on sama.

Kuitenkin toisaalta luottamusta lisää se, että kykenet erottamaan minkälainen ihminen on. Yhteistä näille kaikille suhtautumistavoille on se, että sama henkilö voi näistä huolimatta antaa hyviä tai huonoja ohjeita. Mutta kun tiedät minkälainen neuvon antaja on suhteessa sinuun, tiedät miten prosessoit näitä vastauksia. Näin otat joskus neuvon vastaan ja joskus et. Mutta tämän prosessin kautta nämä mielipiteet tekevät todella jotain. Tässä ytimessä on kaksi osiota (a) puolella tai vastaan oleminen ja (b) se onko syynä sinä (oikea syy) vai identiteettisi (väärempi syy).
1: Jos hän tukee jotain asiaa ja on puolellasi, mutta vääristä syistä, tiedät että tässä kohden hänestä on apua kun ratkotaan identiteettiisi ja ulkoiseen käytökseesi liittyviä kysymyksiä ja ongelmia. Sillä vääristä syistä komppaavat ovat sellaisia että he ovat ystäviäsi siksi että edustat esimerkiksi jotain tiettyä tahoa, statusta tai ideologiaa. Näin ollen esimerkiksi nykyhetken presidentinkisan voittajalla ja häviäjällä on tämänlaisia lähipiirissään ; Ihmisiä jotka kannattavat heitä siksi että heidän nähdään symbolisoivan tiettyjä asioita ja arvoja. Koska nämä ihmiset pörräävät sinun ympärilläsi identiteettisi vuoksi, voit korostetusti tarkastella esimerkiksi sellaisia asioita kuin että oletko oikeasti ihmisrakas ihminen vai pelkästään kohtelias. Nämä asiat ovat sellaisia että ilman aivan selvästi paljastunutta statuskärpästä ympärilläsi vain menisit helposti eteenpäin oravanpyörälläsi. Havaitsematta jäänyt nuoleskelija on uhka (katso ylempi lista kohdasta perseennuolijat) mutta kun tämä ilmiö on tunnettu kykenet peilaamaan itseäsi ja identiteettiäsi hänen kauttaan ja tätä kautta voit ruveta olemaan joskus itsesi kanssa erimielinen. Hänen neuvonsa ei siis välttämättä ole sen oikeampi, mutta osaatpahan suhteuttaa sen oikein. Ja tämän tempun jälkeen neuvolla on todellakin lisäarvoa.
2: Ihmiset jotka ovat puolellasi sen vuoksi mitä olet. He voivat muuttaa käsitystäsi itsestäsi. He voivat nostaa esiin puoliasi joista et pidä itsessäsi. Ja näin esimerkiksi ideologinen vihaisuus voi kertoa korkeasta moraalista jolle on omistautunut. Tämänlainen värittyminen voi olla hyväksi itsetunnolle. Ja itse asiassa tämänlaiset muutokset voivat johtaa laajempaankin itsereflektioon, jonka jälkeen olet vähemmän ideologisesti vihainen. Näitä ihmisiä on kuitenkin vähän, ja tosiasiassa heidän tunnistamisensakin on vaikeaa koska tämän arvion tekemiseen vaaditaan korostetusti se, että tietää mitä on itse. (Se, että ei ole jotain on usein helpompaa.) Harva kykenee tähän. (Minä en.)
3: Ihmiset jotka vastustavat sinua siksi että he katsovat sinun edustavan jotain. Tässä kohden on hyvä huomata että moni pitää kohdassa 1 jotain tietyn asian symbolina ja joku tässä kohdassa voi vastustaa sinua juuri samoista syiistä. Heidän kohdallaan ongelmana on se, että he vihaavat identiteettiäsi ja sinua siinä sivussa. Moni onkin sitä mieltä tämänlaisista että nämä ihmiset eivät auta mitään ja että heidän kuuntelemisensa syö sinua ja sitten et enää ole sinä. Mutta tässä sekoitetaan oppimiskokemus siihen että vain seurataan neuvoja sokeasti. Nämä ihmiset opettavat sinulle joskus harvoin uusia kulmia esittämääsi asiaan. Mutta joka ikinen kerta he kouluttavat staminaasi. Jos heidän edessään murtuu tai alentuu puhtaaseen totteluun tai riitaan, on toki heikompi ihmisenä. Mutta jos heidät ottaa oikein, kohtaamisensa jälkeen osaa kenties jonkin uuden kulman asioista ja vaikka ei osaisikaan, niin on oppinut ainakin keinoja joilla puolustaa itseään. Ja tässä sivussa oppii pitkähermoisuutta, kasvaa "kestämään mokuttamista". Ja jos ei, niin ymmärtää ja oppii sen että minkätakia erilaiset kommentointirajoitteet ovat hyvä asia, sen sijaan että ilman tätä kokemusmaailmaa vaan pitäisi kaikkea kommentointirajoitetta pelkkänä sensuurina. Nämä ihmiset opettavat myös sitä että joskus on viisasta pitää turpaa kiinni ; Esimerkiksi uskonnottoman ei kannata mennä uskovaisten keskuuteen provosoimaan itsetarkoituksellisesti riitaa joka ei "siinä seurassa" johda yhtään kenenkään ihmisen kasvamiseen tai viisastumiseen. Tämänlaisille paljastuksille on toki otava tilaa avoimessa yhteiskunnassa, mutta kaikkea ei tarvitse aina sanoa kaikkialla. Tämä on toki vaikeaa, mutta joskus kyky hiljaisuuteen on todellakin viisautta ja lahja. (Olkaamme sopivasti mutta emme liikaa armollisia kaikille niille, kuten tämän blogauksen kirjoittajalle, jotka eivät tähän aina tai joskus tai koskaan pysty.)
4: Ihmiset jotka vihaavat sinua siksi että sinä olet sinä. Nämä ovat niitä ihmisiä joita ei oikeasti kestä kuunnella, mutta joita pitäisi. Mikään taho ei tarjoa sinulle mahdollisuutta kasvaa itsenäsi menettämättä itseäsi jollekin identiteettikulmalle. He näyttävät sinun huonoimmat puolesi jotka ovat potentiaalia suurimmalle kasvulle. Toisaalta tätä kautta voit keksiä miten näistä tulee hyviä puoliasi. Näin se että joku näyttää negatiivisen kuvan itsestäsi voi johtaa miettimään syitä ja perusteita tälle käytökselle. Aina sellainen löytyy. Mutta yllättävän harvoin syy on hyvä. Tällöin tässä kohden on oikeasti kasvamisen paikka. Ja tosiasia on, että juuri minkään muun tyyppinen ihminen ei tule tätä asiaa sinulle kertomaan. Ilman tätä ihmistyyppiä vain kävelet elämääsi etkä välttämättä edes huomaa tätä ärsyttävää mutta korjattavissa olevaa vikaasi.

Lienee melko helppoa huomata että tämä prosessointi näyttää että joka ikisessä ihmisessä on luotettavia ja epäluotettavia piirteitä. Kysymys on usein siitä miten näitä käsitellään. Ihmisten kanssa "tuo on luotettava puhuja" ja "tuo on epäluotettava puhuja" ovat tavallaan irrelevantimpia kuin kirjojen kanssa. Tämän verran olen oppinut kantapään kautta.

Hai avuto la fine che meritavi!

Sain vielä Korsossa asuessani anonyymin uhkauksen jota ei oltu postitettu laatikkoon ulkoisen jakelufirman kautta, vaan se oltiin kannettu sinne omakätisesti - jokin joka aika ikävästi kertoo että "tiedän missä asut, ja kävin muuten seinäsi takana". Oikeastaan ainut, mitä siitä voitiin sanoa oli se, että olin ärsyttänyt jotakuta kreationistia. Asia on luonnollisesti häirinnyt minua hyvinkin kovasti. Tämänlaisten tapausten selviäminen on melko epätodennäköistä. Nyt, hyvinkin tuoreesti, sain selviteltyä tämän tekijän. ~ Oli hieman yllättävää, että hän ei ollutkaan suivaantunut internetmaailmassa, vaan suivaantunut normaalielämässä. Itse asiassa hän oli sellainen, että vaikka tiesin hänen vakaumuksestaan, en olisi koskaan uskonut että hän voisi tehdä jotain tämänlaista. Itse asiassa kyseinen Sami (nimi melkein muutettu) on käynyt meillä jopa muutaman kerran kylässä.

Selitykset motiiveista olivat hieman sekavia, koska häntä yhdisti selvästi se, että hän halusi vaikuttaa, kavahduttaa minut ikuisten totuuksien äärelle, antaa ikään kuin kuoleman kontekstiksi joka värittää tärkeän ja pinnallisen. Mutta samalla hän oli ajatellut että olen sen verran kova, että tempaus ei olisi liian dramaattista. Reagointini voimakkuus olikin yllättänyt hänet, ja siinä vaiheessa hän ei enää uskaltanut paljastaa omaa osuuttaan asiaan, koska hän oli samalla huomannut minussa ne puolet joiden armeliaisuus on sitä että saa 30 sekuntia etumatkaa, jos siis olen hyvällä tuulella. - Itse koen että tämä luonnehdinta on vääristelyä, sillä tosiasiassa olen niitä ihmisiä joiden armeliausuus on sitä, että he antavat 30 sekuntia etumatkaa vain tarkoituksenaan saada toinen kääntymään karkuunjuoksuun jotta tätä voi lyödä välittömästi ja järkähtämättä selkään.

Tapaus paljasti samalla sen, miten "ex post/ex ante" vaikuttaa myös uhkaustilanteissa.
1: Kun uhkaaja oli vielä luonteeltaan tuntematon, oli tähän helpompi suhtautua pelkän verenhimoisen koston kohteena. En voi kiistää että en olisi fantasioinut erinäköisistä varsin brutaaleista tempauksista joihin laki suhtautuu tiukasti. En voi olla sanomatta että en olisi nauttinut siitä että pääsisin sanomaan "Requiescat in pace". Tuntematon uhka oli jotenkin pelottavampi, kyvykkäämpi, pelottavampi ja kasvottomampi. Sitä oli helppoa kohdella tämänlaisena.
2: Aivan toista onkin sitten kohdata epämääräinen hyypiö, joka huolimatta saamistaan suorista viesteistä kaikkihyvältä kaikkitietävältä Yläkerran Isännältä kykenee totaalisiin virhearviointeihin ja ylilyönteihin toimissaan. Sellainen hyypiö jonka kuvittelu minkäänlaiseksi riskiksi olisi omituista jo sen takia että hän voi tietyistä selvästi vittupäisistä piirteistään huolimatta on vaikeaa kuvitella pohjimmiltaan edes pahaan taipuvaiseksi. Ja jota korostaa se, että vaikka intentiota olisi, kompetenssi jäisi kuitenkin viimeistään taitopuoltelta puuttumaan.

Siksi, vaikka voisi ajatella että kyykäärmeen sikiön kantaminen povella olisi rikosta pahentava teko - eli esimerkiksi Juudas Iskariot olisi kovennetusti syyllinen luopioudestaan Jeesusta kohtaan koska Jeesus oli hänen ystäväpiirissään eikä ystäville yksinkertaisesti tehdä tämänlaisia asioita - se kuitenkin näytti päinvastoin lieventävän kostontarpeen tunnetta. Tuntematonta ihmistä olisi voinut vain huidella hyvällä mielellä päihin.
1: Toki on myönnettävä että ajatus käväisi nytkin mielessäni, enkä voi olla kiistämättä sitä, että todennäköisesti olisin nauttinut kyseisen "elämänsä selkäsaunan" antamisesta vain "noin aivan helvetisti". Mutta kun jätin tämän tekemättä, on syytä olla katumatta tätä ratkaisua. Ollen liian passiivinen ollakseni kunnon aggressiivis-aggressiivinen ja siksi olen vain passiivisaggressiivinen ja pelottava. Sanotaan näin että ehkä kenties hellyin miehen kyyneliin.

Mielestäni olisi ollut mukavaa ja draaman kaarta kunnioittavaa saada tarinalle päätös, kliimaksi. Kuitenkin se lähinnä raukesi antikliimaksiin. Oloni ei ole edes helpottunut, pinnalle jäi lähinnä omituinen kysymys "ja mitä nyt?" Asiaa setviessäni tietämättömyyden selvittäminen tuntui olennaiselta, joten en oikeastaan miettinyt tätä puolta, ellei kostofantasioita sitten lasketa.
1: Kun tietämättömyys oli vielä asian vallitseva tila, oli tietysti helppoa ajatella tilannetta siten, että "Livahdat juridita vastuuta, so I hunt you down, ja sitten toivot että olisit ihan itse mennyt sinne Poliisille." Ja että näyttää että minulle ei kannata tehdä mitään tämänlaista jossain sellaisessa hengessä kuin "Threat me or live, pick one. - Oh, you picked it allready, right?"

Asia kääntyi luonnollisesti kompensaation hakemiseen. Koska rikos on juridisessa mielessä jo vanhentunut, en saa luonnollisesti virka -apua viranomaisilta. Mutta tekijä kuitenkin oli mielestäni sen verran reilu, että hän lupasi korvata tekosiaan jotenkin. Koska lyhyenajan spontaanit reaktioni olisivat voineet olla mielenkiintoisia (sellaisella tavalla johon liittyvät haarukat ja pysyvät ruumiinvammat) päätin jättää pikaistumisen sikseen ja harkita rangaistusta hieman paremmin ja antaa jonkinlaisen vastauksen asiasta kohtuu pian. Sillä tavoitteenani ei ole olla psykoottisen ylilyövä mutta toisaalta en halua päästää tekosista kuin koiraa veräjästä. Kompromissina haluan siis olla tiukka mutta reilu, joskin ideaalini on olla jo hitusen kusipäisyyden puolella.

Tämänlaisen arvioiminen onkin itse asiassa aika vaikeaa. Sillä
1: Uhkaus ei sisältänyt oikeastaan minkäänlaista konkreettista uhkaa. Mutta toisaalta uhkauksia lähettäessä pitäisi tietää että sen taakse voidaan tai pitäisi voida olettaa sellainen.
2: Oikeusjärjestelmään kuuluu usein ajatus siitä että aika parantaa haavoja. Näin lakiin on laitettu esimerkiksi jo yllämainittuja rikosten vanhenemisia. Toisaalta vastuusta livahtamisyrittäminen on jotain jota ei yleensä katsota hyvänä tai rikosta lieventävänä tekona. Tunnustamista arvostetaan jonkinlaisena teon korvaamisen intention merkkinä. Ja korkokin voisi tulla kysymykseen ; Henkilöä voidaan sakottaa lisää siitä että hän ei ole maksanut sakkoaan. Toisaalta tilanteen pitkittymiseen ei selvästi ole ollut intentiota, tähän on vaikuttanut oma ihastuttavia piirteitä sisältävä persoonani.

Siksi kevyin rangaistus jonka voisin periaatteessa antaa voisi olla esimerkiksi arvioimalla lain määräämän sakon joksikin joka kuuluisi minulle ja joka olisi ansionmenetys. Tähän voisin luonnollisesti laittaa korkovaatimuksen. Kuitenkin juridiikkaan sidottu raha olisi vähän byrokraattisen tylsä keino ratkaista jotain näinkin henkilökohtaista. Toisaalta on hyvä huomata, että laittoman uhkauksen tuomio voi olla maksimissaan 2 vuotta vankeutta. Ja Sami K. (K niin kuin Kyrpä) on taatusti kärsinyt ja katunut tempaustaan näiden vuosien aikana itsekin melkoisesti. Näkisin tämän jonain joka voisi sekä kasvattaa että vähentää tuomiota.